Jump to content
Juoksufoorumi.fi


Leaderboard


Popular Content

Showing content with the highest reputation since 01.05.2015 in all areas

  1. 103 points
    Nyt kun taskussa on ollu viikon perusterveen paperit niin palataan ajassa viime lauantaihin. Ennen kisaa kävin pohdintaa vaihtaisinko jalkoihin vielä ihan uudet DS Trainerit. Lopulta päädyin kuitenkin vanhoihin koska uudet tuntui viikon juoksulenkkienkin jälkeen hieman kovilta. Geeleissä päätin vaihtaa leiriä High5:n nestemäisiin geeleihin. Moni kyseli oliko paineita viimeisellä viikolla? Ei kyllä ollut. Olo oli yllättävän rauhallinen kun alkoi varmistua ettei tässä enää tulekkaan mitään viime hetken sairastumisia tms. Tämä ei tosin ollu mikään vahinko. Olin esimerkiksi viimeiset 1,5kk nukkunut eri huoneessa kuin muut. Viimeisinä viikkoina jäi pois esim. lasten iltapusut. Eipä pääse sitten poskelta hyppäämään kyytiin joku päiväkodin tauti. Tietysti perus käsien desifioinnit yms. Kunto kohdillaan ja mies valmiina niin mitä sitä turhaan hermoilemaan. Numeron kävin hakemassa jo perjantaina ja sen jälkeen lyhyt lenkki @ruiskarhu:n kanssa. Lauantaina nukuin pitkään ja taisin herätä vasta joskus kasin aikaan. Siinä ensin aamumittaukset ja hieman normaalia tukevampi aamupala. Sen jälkeen aamukahvit, ihmettelyä ja kamojen pakkailua. Pitkään pohdin lähtisinkö matkaan pitkähihaisella vai t-paidalla. Hihaton paita tuntu liian riskialttiilta jos vaikka sade yllättää. Kello kymmenen jälkeen vaatteet päälle ja autolla kisapaikalle. Laskin sen varaan että saan auton helposti parkkiin ja siitä sitten vain kassi säilytykseen. Ruuhkaa ei ollu niin suunnitelma oli aukoton. Matkalla urheilutalolle katoin että innokkaimmat lämmittelee jo t-paita päällä. Päätin että liityn samaan kuoroon ja vaihdoin t-paidan päälle. Kassi säilytykseen ja lämmittelemään. Kun pääsin ulos niin heti alkoi satamaan vettä. Varustus oli lyhyet shortsit + t-paita sekä geelit. Juoksin lähimmän grillin katoksen alle isoimman kuuron ajaksi pitämään sadetta. Siellä katoksen alla seisoessa mietin että mitähän tästä tulee jos sade ei hellitä. Lopulta tuuli teki tehtävänsä ja vei sadepilvet mukanaan. Ehdin tehdä lyhyet 10min verryttelyt ja sitten kohti lähtöviivaa. Oli aika ottaa ensimmäinen geeli. Lähdössä kävelin vasemmalta alle 3h menijöille varattuun karsinaan. Muutama tuttu naama, mutta ei juttukaveria. Lähtölaukaus ja liikkeelle. Päässä vain yksi ajatus, että aloita hitaasti. Kiihdytin ensin 4:30 vauhtiin ja siitä hissukseen kiristin kohti 4:10 lukemia. Mittariin olin laittanut manuaaliset kierrokset jotta tulee varmasti oikeat väliajat. Ensimmäinen kilometri 4:30! Mitä helevettiä! Otin pataan 20sek ensimmäisellä kilometrillä! Ei voi olla, mittari näyttää 1,08km. Päätän ottaa osan heti takaisin, toinen kilometri 4:03. Joku sano kisan jälkeen että lähtöä olisi siirretty taaksepäin viime vuodesta tms. En tajua. Porukkaa kiihdyttelee vierestä ohi ja porukkaa on kuin aikanaan Anttilan tuulikaapissa. Pyrin pitämään oman vauhdin, toiset voi mennä omaa vauhtiaan. Kolmas kilometri 4:12, neljäs 4:07. Hieman vastatuulta, mutta peesaan. Tänään ei vedetä. Siinä vedetään porukassa. @sk vetää ja herrasmiehet tulee peesissä. Hieman hävettää että yks vetää koko vastatuulipätkän, mutta tänään en aio olla herrasmies. Aika nopeasti porukasta muodostuu 5-6 hengen porukka ja juostaan jonossa. Ensimmäinen vitonen n. 21min. Porukka vaihtelee asemia ja itte peesaan. Ei tunnnu missään, ei ole kylmä. Kädessä kulkee viiden geelin nippu. Suunnitelma on ottaa geeli/30min. Alussa kaksi tavallista, sitten yks jossa on enemmän suolaa, yksi kofeiini ja lopuksi yksi tavallinen. Laskeskelen että sen enemmän suolaa sisältävän otan puolikkaan kohdalla josta se alkaa vaikuttamaan n. 2h kohdalla. Sen jälkeen kofeiini ehtii hieman piristämään loppua ja viimeinen piristää sitten jos ehtii alkaa vaikuttamaan. Geelit pystyy ottamaan ilman vettä mutta otan silti joka juomapisteeltä mukin tai kaksi vettä. Pakko juoda sen minkä pystyy koska kyllä tässä kylmässäkin hikoilee. 10km ajassa 41.44 ja vitonen 20:45. Toinen kierros on toisinto ensimmäisestä. Urheilutalon edessä hieno tunnelma jonka jälkeen koitan jarrutella ettei vauhti kiihdy. Sitten vastatuulipätkä jossa peesataan. Teboili ja hyvä meininki. 15km 1:02:32 ja vitonen 20:48. Vauhti tasaista n. 4:10 eikä mitään ongelmia. Hiekkapätkillä kivet hieman lentelee ja pelkään että joku kivi lentää kenkään hankaamaan rakkoa. Toinen kierros loppuu. 20km 1:23:13 ja vitonen 20:41. Puolikas ajassa 1:27:45. Se on 30sek nopeampi kuin mitä oltiin @Don_Valido:n kanssa mietitty, mutta laskin sen varaan että kestän alkuvauhdin. Tai siis että mun pitää kestää koska hyydyn aina lopussa. Kolmas kierros alkaa ja taas hyvä tunnelma. Ihmiset kannustaa ja vielä yksi kierros ennen kuin juoksu alkaa. Sitten huomaan että porukkaa alkaa häviämään ympäriltä. Olin laskenut sen varaan että kyllä tästä tällä porukalla mennään ainakin kolme kierrosta. 25km 1:44:00 5km 20:47. Ei ongelmia pitää vauhtia. Pitää mennä tasaisesti, ei liian nopeita kilometrejä ja myötätuulipätkällä saa mennä hieman kovempaa. Teboilin jälkeinen suora yllättävän helppo vaikka siinä onkin tasaista. Alan laskemaan että maaliin jotain 15km ja 2min ainakin plussaa. Päässä soi Sabaton. Olin koko kesän soittanu Sabatonia maratonvauhtisilla lenkeillä ihan sillä ajatuksella että se jää muistiin. Teboilin jälkeen ollaan aikasempina vuosina alettu hyytymään, mutta ei tänä vuonna. Kolmannen kierroksen lopulla pohkeet alkaa väsymään. Mitä ihmettä! Pohkeiden kanssa ei ole ollu mitään ongelmia koko kesän aikana ja NYT te meinaatte heittää pyyhkeen kehään! Mieliala laskee kun alan miettimään, että nyt yks suonenveto ja se on siinä. Tervetuloa ensi vuonna uudestaan. 30km 2:04:54 ja vitonen 20:56. Lasken että mulla on edelleen se 2min plussaa. Jos tulee yli 4:10 kilometri niin pystyn ottamaan yli menneen ajan takaisin seuraavalla kilometrillä. Ohittelen porukkaa ja saan tsemppihuutoja. Näytän peukkua, mutta sitten säikähdän että toivottavasti kukaan ei kato että olisin näyttäny keskaria. @marika_ Viimeinen kierros alkaa. Porukkaa kannustaa ja meidän letka on kutistunut kahteen henkeen. Satunnaisesti juostaan peräkkäin. Riittää kun kilometrit pysyy alle 4:15 niin pitkään kuin mahdollista. Se takaa että jokaisen kilometrin jälkeen jäljelle jääville kilometreille on enemmän ja enemmän aikaa. Vasemmassa takareidessä vihlasee. Alkaako se kramppaamaan? Meneekö ensin pohkeet vai takareisi? Mietin että se suolasempi geeli kyllä auttaa, ei ne ala kramppaamaan. Vastatuulipätkä ja liimaudun kierroksella ohitettavan peesiin. Koitan päästä mahdollisimman helpolla. En puske yhtään jotta jalat pääsee helpommalla ja eivät toivottavasti ala kramppaamaan. Vastatuuli loppuu ja samantien ohi. Vauhti on alkanut hyytymään. Aletaan mennä lähemmäs 4:15. 35km 2:26:25 5km 21:30. Mietin vain että maaliin on enää reilu vitonen ja 4:30/km riittää varmasti. Lasken vielä niin, että viimeinen 200m vie minuutin. Askel painaa, mutta vauhti pysyy kuin pysyykin alle 4:30. 40km 2:48:27 5km 22:02, vauhti hyytyy mutta jaksaa, jaksaa. Nyt riittää jo vitosen kilometrit. Voiko se tapahtua tänään? Aikaisemmin on tuntunut siltä että olis helpompi taas epäonnistua. Nyt täytyy uskaltaa onnistua. Jos jalat ei kramppaa niin tänään se tapahtuu. Kari huutaa että enää reilu kilometri maaliin. Huutelen että kuinka paljon? Tiedän kyllä tasan tarkkaan missä mennään, mutta mieli halajaa varmistusta. Viimeiset kilometrit menee hitaasti 4:26,6 ja 4:24,5 tänään mä en hyydy. K-kaupan jälkeen käännös oikealle, vasemmalle ja sillalle, rullaus alamäkeen ja käännös oikealle. Tätä reittiä on menty kymmeniä kertoja lenkeillä. Loiva nousu jossa geelienjakopiste. Maassa lukee 42km ja edessä on viimeinen silta. Nousen sillalle ja vilkaisen kelloa. Kellossa 2:57 alkuinen lukema. Siinä se sitten iskee päälle, että tänään on se päivä kun juoksen alle 3h maratonin! Tästä pääsee maaliin vaikka kävellen alle kolmosen. Alan itkemään ilosta ja hengitys lamaantuu. En saa henkeä ja pitää rauhoittua. Edessä enää loppusuora, käde pystyyn ja maaliin ajassa 2:58:12! Maalissa uskomattoman helpottunut olo. On kuin olisi iso taakka nostettu harteilta. Mun ei tarvi enää koskaan juosta alle 3h maratonia. Ei tarvi enää koskaan yrittää. Ihmisiä tulee onnittelemaan. Tuntuu uskomattoman hienolta. Uimahallin saunassa joku koittaa heittää löylyä niin paljon että tyhjentäis saunan. Istun sitkeästi lauteilla ja katon kuinka toinen hikoilee. Tämä on mun päivä enkä mä lähde täältä mihinkään. Kaapiksi olin tietenkin valinnut kaapin 258 🙂 Illalla Hotelli Vantaalle juhlistamaan projektin päätöstä. Sieltä lähdettiin kotiin vasta viideltä aamulla. Hieno meininki. Kiitos teille kaikille jotka elitte tässä mukana. Oon etuoikeutettu että sain niin paljon kannustusta reitin varrella. Kiitos kaikista onnitteluista ja tsempeistä. Sain jokaisesta huudosta virtaa ja oli juoksun jälkeen mukava kuulla että tämän projektin seuraaminen on myös antanut myös ainakin joillekkin motivaatiota.
  2. 76 points
    Ennen kuin mestari julkaisee analyysinsa ja materiaalinsa niin avataan hieman systeemiä jolla on menty tämä noin vuosi. Perusperiaatteenani oli että mitään useamman kuukauden ohjelmaa en aio tehdä Sepolle. Ideana oli edetä viikko kerrallaan ja joillakin viikoilla päivä kerrallaan. Sunnuntai oli päivä jolloin seuraavan viikon hahmotelman lähetin ja keskellä viikkoa vaihdettiin kuulumisia, joskus useamminkin. Seppo sai myös toivoa näin ollen mihin ei tulisi rääkkipäiviä (jos esim oli lastenvahtina) Pohdin myös tuon seuraavan viikon ohjelman aina tuolloin sunnuntaina sen perusteella mitä edeltävänä viikkona oli tehty ja miltä oli Sepolla tuntunut mikäkin treeni. Ruiskarhu jossain vaiheessa kyseli pidemmälle suuntautuneen ohjelman perään ja laitoin sitten nopeasti miehelle tulevien viikkojen pitkistä lenkistä suunnitelmaa.. En kuitenkaan missään vaiheessa niitä ollut miettinyt vaan heitin täysin tyhjästä ne. En kehdannut sanoa, että en tiedä, en ole ajatellut niitä vielä. En missään vaiheessa tiennyt kuin sen hetkisen viikon ohjelman. Kuten Sepolle totesin niin en aluksi vahvasti uskonut siihen että mies tulee pääsemään treenit loppuun. Tämän vuoden aikana pyrin viemään Seppoa eteenpäin viikoittain siten että nuoralla tanssittiin - joko henkisesti tai fyysisesti. Ja kun miehellä tai edes itsellänikään ei ollut tietoa edes seuraavan kahden viikon harjoittelusta niin pystyin aina viikko kerrallaan hivuttamaan lisää määriä tai tehoja ohjelmaan sen mukaan miltä milläkin hetkellä Seposta tuntui. Jos tuntui hyvältä niin se oli signaali siitä että joko määriä voitaisiin nostaa tai tehoja lisätä seuraavalle viikolle tai molempia. Näin ollen ruuvia sai kiristää viikko kerrallaan. Aika pian löytyi asioita mitkä tulisi katkaisemaan Sepon selkärangan äkisti. Näihin kuului kovilla vauhdeilla juostut treenit. Esim. tonnin vedot tai muut anaerobisella juostavat treenit. Jos halusin Seppoa vielä jatkossakin kiduttaa niin näiden treenien kanssa tuli tehdä maltillisia viikkokilsoja. Näin ollen tällaiset treenit osuivat tämän Vantaan maran alkujaksoon jossa juostiin 80-110km viikkoja. Ylikovia ei voinut useaa vetää, korkeintaan kertaalleen viikkoon ja lyhkäisinä, koska näiden jälkeen Sepon kulku oli monesti hankalaa, paikkoja kiristi ja juoksu ei tuntunut hyvältä. Näin ollen "alle nelosen" kilsoja ei juurikaan juostu enää viimeisen 10viikon aikana. Koko vuosi mentiin aikalailla 2+1 rytmityksellä. Se oli ainut selkeä asia itselle. 2+1 sisällöt olivatkin sitten epäselviä. Laitoin aina kaksi kovempaa viikkoa ja yhden palauttavan viikon. Palauttavan viikon reenit olivat mitä olivat ja niissä Seppo sai kikkailla tuntemuksen mukaan paljonkin. Ei kikkaillut. Tarkoitus oli niin henkisesti kuin fyysisesti palautua tuleviin kahteen viikkoon. Viimeiselle 10viikolle palauttavilla viikoilla taisi kuitenkin lähes joka päivä olla juoksua jonkin verran joka mahdollistui sillä että Seppo alkoi olla iskussa ja "alle nelosen" kilsat jätettiin pois. Koville viikoille löytyi sopiva kidutusväli siitä että joko tiistaina tai keskiviikkona juostaisiin jotain reippaampaa. Joko maravauhtista, vähän maravauhtia kovempaa, kiihtyvää maltillista kymppiä, 3km+2km+1km+2km+3km settiä, 2x20min tai muuta vastaavaa hatusta vedettyä reeniä. Sellaista treeniä joilla saatiin sykettä nousemaan vauhtikestävyysalueille tai käymään mk-alueilla saakka lyhyesti. Sinänsä siis treeni saattoi olla minkälainen tahansa ja pyrinkin laittamaan erilaisia treenimuotoja. Näin ollen pää ja kroppa sai ehkä hieman erilaisia ärsykkeitä kuin jos oltaisiin tehty joka viikko vaikka sama 45min tasavauhtinen VK. Lopussa näissäkin painottui maravauhtinen juoksu. Viikonlopulle sitten ehdittäisiin toiseen vastavaanlaiseen iskuun mutta tällä kertaa tuo reippaampi osuus otettaisiin vähän maltillisempana pidempien lenkkien yhteyteen. Viikonloppuina maravauhtinen oli sopiva vauhti reippaammissa useasti. Pitkät lenkit alkoivat 23kmsta ja pisin taisi olla 35km jokunen viikko ennen Vantaata? Jo aika alussa huomasin että maravauhtinen on sellainen jota Seppo vielä kesti hyvin treeneissä joten niitä tultiin tekemään melko paljon. Näiden (ti/ke ja la/su) väliin sitten halusin löysiä kilsoja ja kun kahden lenkin päiviä ei tehty (kertaalleen?) niin nuo peruslenkit saatiin nostettua alun 12km:sta 18-20km pituisiksi. Jotkut niistä oli pelkkää PK1:stä mutta moneen sisältyi loppuun 4-8km pituisia osia aerobisen kynnyksen alla juoksua. Arjen kovemman treenin jälkeen tuli PK1 ja sitä seuraavina PK1 lenkkeihin sisältyi aerobisen kynnyksen lähellä juoksua. Samalla tavalla vkl pitkiksen jälkeen. Jos HSMlle päästiin tekemään kolme noin kahden viikon settiä joissa viikkokilometrit olivat 120km luokkaa niin nyt Vantaalle tultaessa sietoraja oli siirtynyt jo 140km tienoille ja päästiin mättämään yhden lenkin päivätahdilla parhaimmillaan >140km/vk. Tuntemus ja kulku oli nyt myös parempaa vaikka määrää oli enemmän. 140km viikoilla oli vastapainona sitten enemmän PK1 juoksua kun taas alussa 80km viikoilla PK1 juoksua ei juurikaan juostu vaan mentiin PK2sta. Sitä kautta ehkä nostettiin taloudellisuutta ja myös saavutettiin se että maravauhti alkoi näyttää ja tuntua löntystelyltä. Keskuspuistossa juostu 10km+21km (maravauhdilla)+3km näytti ensimmäisen kerran täysin varmaksi sen että nyt ollaan sub3 kunnossa. Ja hienostihan se maaliin tuli. Hatun nostan Sepolle. Viimeisen puolen vuoden aikana mies on armottomalla tavalla noudattanut viikko-ohjelmia. Varmastikin pyöritään yli 95% lukemissa siitä kuinka tarkasti Seppo hoiti harkat. Muutama sairauspoissaolo vesitti yhden tai kaksi lenkkiä mutta muuten jokainen treeni taisi tulla maaliin. Ehkä olinkin liian armollinen. Isot isot onnittelut miehelle. Mies veteli koko matkan sub3 silmissään ja sydämessään.
  3. 64 points
    2:58:12!!!!!!!!! Tänään Vantaan maratonin jatkoille! Aika hieman juhlistaa monen vuoden projektin päättymistä.
  4. 61 points
    No tätä multa on kieltämättä kysytty. Mitä seuraavaksi? 2.55 alitus maratonilla? 3h alitus oli mulle isompi juttu kuin kukaan teistä osaa arvata. Oon lyöny päätäni seinään siitä asti kun aloin hiihtämään kilpaa 10 vuotiaana pikku seppona. 3h oli mulle semmoinen henkinen merkkipaalu, että vaikka koskaan en ole menestynyt urheilun rintamalla niin täältä kyllä pesee ja linkoaa. Se oli mulle palkinto 30 vuoden työstä eikä sitä kukaan tule arvostamaan yhtä paljon. Siihen mahtuu aika paljon hikeä. On kuitenkin pakko tunnustaa ne faktat että mä en ole nopea. En ole koskaan ollut. Koen että 3h maraton oli mulle se nopeuden huipentuma. Kävin henkisesti ahtaalla tämän projektin kanssa enkä halua toistaa samaa. Hajoilin lukemattomia kertoja eteisessä sen ajatuksen kanssa, että tää kaikki on ehkä turhaa. Haluan jatkossa tehdä semmoisia juttuja joissa tiedän olevani vahvoilla. Semmoisia mitkä motivoi eikä ahdista. Semmoisia joiden yhteydessä voin hyväksyä, että mä en ole 20v sinkku joka voi pistää urheilun etusijalle. Mulla on neljä pientä lasta ja parisuhde eikä mun puuhastelun pidä aiheuttaa semmoista stressiä joka heijastuu niihin. Nyt maratonin jälkeen en oo juossu metriäkään. Tässä tulee nyt ihan totaalinen lepo. On aika puhaltaa ulos ja levätä henkisesti. Fyysisesti vois jo toki mennä, mutta haluan antaa pään levätä. Se ei ole vielä valmis. Vaimo jo kyseli, että meinaatko nyt istua iltaisin sohvalla? Ei oikein tykänny vastauksesta. Se on kattokaas tässä vaiheessa parisuhdetta plussaa jos vietetään mahdollisimman vähän yhteistä aikaa... Aloin sitten miettimään uutta tavoitetta. Olin toki miettinyt sitä jo kesän aikana ja toki myös aikaisemmin. En kuitenkaan halunnut ilmoittautua mihinkään kun halusin ensin hoitaa tämän 3h -projektin pois alta. Sitten päätin varovaisesti lähettää @Don_Validolle viestiä, että kiinnostaako? Tajuan kyllä että ei ehkä kiinnosta. Enkä mä tietenkään voi olettaa/haluta, että toinen sitoutuu niin vahvasti olemaan mukana seuraavassa projektissa kun ensimmäinen on vasta takana ja sekin venähti. En tiedä oliko Valido mun lahjapullon vaikutuksen alaisena, mutta erehty kuitenkin sanomaan että Tahdon. Meidän seuraava projekti starttaa joulukuun puolivälissä. Mitä me sitten tehdään? Nyt me mennään niille mun vahvuuksille. Maratoonilla mä oon ihan pelle, mutta ehkä joku on jo huomannu että mä en anna ihan helpolla periksi. Siksi me mennään ens keväänä Kuusamoon ja siellä edessä on NUTS Karhunkierros 166km. Sen jälkeen me mennään pohjoiseen ja juostaan läpi NUTS Ylläs Pallas 160km. Kausi päättyy kolille Vaarojen maraton 130km -kisaan. Kauden päätteeksi päälle UTTF Finisher -liivi ensi yrittämättä. Onko sopivan haastava projekti ensi kesäksi?
  5. 60 points
    Se taitaa olla sitten kisaraportin paikka. Koitan tässä samalla palauttaa nestetasapainoa itse hankituilla tuotepalkinnoilla. Aamulla herätys siinä yhdeksän pintaan ja rauhallinen aamu. Päädyin syömään aamupalan kahdesti ja vielä pari ruisleipää kun jännitin että olisin syöny liian vähän. Sitten varusteet kasaan ja klo 11.40 kohti kisapaikkaa. Kisapaikalla ihmettelyä ja yleistä pyörimistä. Juttelin tovin @GrigoriSoiroskanssa ja sitten autoon valmistautumaan. Meillä oli sattumoisin autot ihan vierekkäin 🙂 Keli vähän hirvitti, mutta laitoin kuitenkin shortsit jalkaan. Seuraavaksi varustekassi säilytykseen ja lämmittelemään. Tein noin 10min lämmittelyt ja sitten viivalle. Lähtöpaikalla juttelemaan tuli vielä Petri Saavalainen ja @Baltsu. Lähtölaukaus ja liikkeelle. Alkuun kiihdytys ja sitten tasasin tahdin sinne 4.10 tienoille. Siinä porukassa mentiin ja painoin ensimmäisen väliajan joka näytti 5.10. Säikähdin että mitä hittoa, en mä nyt näin hiljaa aloittanut. Sitten tajusin että kilometrit oli merkitty erikseen kympille, puolikkalle ja maratonille. Olin napannu väliajan puolikkaan kilometri merkistä. Ajattelin että alotan rauhallisesti sinne 4.15-4.20 väliin. Se onnistui hyvin ja kahden kilometrin kohtaan tultiin ajassa 8:35. Juottopisteitä oli 3,6km välein ja olin suunnitellu ottavani 5 geeliä yhden aina 7km välein. Se oli toiminu hyvin sillä 40km pitkällä lenkillä. Olin päättänyt että sykkeitä en seuraa koko juoksun aikana ja kilometrit painan mittariin sen mukaan kun ne on merkitty reitille. Tämä siksi, että jos mittari alkaa näyttää pidempää tai lyhyempää matkaa niin väliajat on sitten mitä sattuu. Viiteen kilometriin tultiin ajassa 21.15. Olin kirjoittanut viimeisen geelin taakse väliajat 5km välein 4.12 alkuvauhdilla ja puolivälin jälkeen 4.15 vauhdilla. Alkuun pidin geelejä spybeltissä, mutta ensimmäisen geelin jälkeen pidin geelinippua kädessä. Siitä oli hyvä tarkistaa että ollaan aikataulussa. Hiljaisen alun jälkeen oli tarkoitus kiristää matkavauhtiin, eli 4.12. Ensimmäisen juottopisteen jälkeen tahti rupesi hieman hidastumaan niin vaihdoin edellä menevän peesiin. Kun reitti kääntyi takaisinpäin niin siinä tuli kaksi alamäkivoittoista kilometriä jotka meni 4:08 ja 4:09 vauhdilla. Ilmeisesti kilometrimerkit ei ollut ihan kohdillaan kun nappasin tuohon väliin mittariin 3:57 ja 4:19 kilometrit. Oma vauhti pysy mielestäni tasasena ja siltä se näytti suhteessa muihinkin. Mittari näytti kuitenkin ihan ihme kilometriaikoja. Tuo oli oikeasti tosi rasittavaa. Sama touhu jatku pitkin matkaa. Jossain vaiheessa koitin muuttaa sykemittarin asetuksia automaattisiin kierroksiin, mutta kun en muistanut miten se tehdään niin jätin väliin. En halunnu sitä riskiä että sammutan koko mittauksen. Silloin ei olisi mitään hajua kokonaisajasta. Niinpä päädyin seuraamaan koko loppumatkan vain kilometrin keskitahtia. Kuitenkin nuo "väärin" merkatut kilometrit ärsytti. Ihan kuin joku olis ajanu polkupyörällä ja tiputellu merkit paikoilleen. Kympin väliaika oli 42:09, eli hyvin oltiin aikataulussa. Ensimmäiseltä kierrokselta tulin oman juoksuryhmän kärjessä. Kirosin siinä mielessäni, että soolonako tässä pitää juosta loppuun. Edessä menijä oli lähes minuutin karkumatkalla, mutta onneksi takaa innostuttiin juoksemaan mut kiinni. Taas oli tuuliselle pätkälle peesiä tarjolla. Tietysti siinä yleisöstä innostuneena tuli juostua 4:06 kilometri, mutta sen jälkeen taas seuraavat sinne 4:12-4:15 väliin. Peesissä koitin juosta tasaista vauhtia ja mahdollisimman suoraan. Jos edessä menijä kiihdytti niin tarkistin vain oman vauhdin ja jatkoin sitä ellei siinä ollut korjattavaa. Väliajat näytti taas ihan sekoja. Esimerkiksi 13km oli mittarin mukaan 3:58 vaikka juoksin 4:14 vauhtia. Kilometri oli 60m liian lyhyt. Meno jatkui tasaisena ja 15km tuli täyteen ajassa 1:03.12 eli 12sek 4:12 mukaan laskettua vauhtia hitaammin. Se oli ihan ok, koska tuo 4:12 oli pyöristetty tavoitevauhti. Tässä vaiheessa @Tumpelo veti letkaa ja tulin siinä perässä. Tammiston puoleinen suora loppuun ja taas alamäkivoittoisesti takaisin. Alamäkeen rullasin kevyesti 4:03 ja sitten taas 4:11 kilometrejä. 20km tuli täyteen ajassa 1:24.19. Laskeskelin päässä että se on ihan passeli n. 1:29 puolikas. Olisko puolikas ollu jotain 1:28:58. Kolmannelle kierrokselle lähtiessä meitä oli 4 hengen porukka kasassa. Itse tuon porukan viimeisenä. Yksi oli näköetäisyydellä, mutta muut 4sek sisällä. Taas peesissä. Siinä sitten mentiin 4:07 ja 4:18 välisiä kilometrejä. Kilometrimerkinnät oli mitä sattuu. Kilometrit 23, 24 ja 25 oli Garminin mukaan 0,83, 1,16 ja 0,94 pitkiä. Noistahan saa kierrosajoiksi 3:31, 4:54 ja 4:02. Ihan syvältä. Juokse siinä sitten tasaisesti. Tammiston puoleisella suoralla @Tumpelo veti letkaa ja tulin perässä. Alamäkeen rauhallisesti 4:10 kilometrejä, Tumpelo ilmoittaa ettei kulje joten menen vetämään. 30km tulee täyteen ajassa 2:06.33. Ollaan siis 57sek edellä 3h alitusta. Jalat tuntuu hyviltä. Tasaistä juoksua, takareisissä vähän tuntemuksia muttei mitään pahempaa. Viimeiselle kierrokselle lähdetään 4:10 vauhtia ja meidän porukka on kutistunut kahteen juoksijaan. Heitän mukana olevan spybeltin @ForrestGlle. Ajattelin etten kanna mitään turhaa mukana viimeisellä kierroksella. Samalla otan viimeisen geelin. @ForrestG muuten vähän säikäytti kun huusi puolikkaan kohdalla että oon noin reilun minuutin tavoiteaikaa edellä. Taisin huutaa takaisin että mitä v***. Hieman myöhemmin tajusin että olin verrannut sitä omaan tavoitevauhtiin 1:29 kun Harri taisi tarkoittaa 4:15 tahtia. Kerran taisin myös heittää juomamukin melkein päälle. Pahoittelut jos näin kävi ☹️ Tässä välissä on ehkä hyvä mainita noista juottopisteistä. Yhdellä pöydällä ei ollut kukaan antamassa juomia ja kahdella muulla tytöt puristi turhan jämäkästi mukeista. Tuntu että puolet sisällöstä kaatu heti kun otti mukin. Ihmettelen jos eivät kastelleet vaatteitaan siinä samalla. No sitten sille viimeiselle kierrokselle. Tässä vaiheessa olin saavuttanut edelle menevän selän. Kun oltiin juostu pari kilometriä niin siirryin vetämään. Edessä ei näkynyt muita kuin kierroksella ohitettavia eikä takaa ollut enää tulossa apuja. Loppu meni siis ihan soolo juoksuksi. Tuijotin vain kierrostahtia ja annoin mennä. Jalat oli edelleen suht ok eikä pahemmin väsyttänyt. 33km kohdalla juoksin vielä 4:14 kilometrin, mutta sitten alkoi alamäki. Seuraavat kilometrit: 34km 4:19 35km 4:20 Tässä vaiheessa muistan laskeneeni että olisin vielä minuutin edellä. Että vauhti voisi olla 4:25 ja silti 3h alitus olisi mahdollinen. Uuteen ennätykseen olisi vielä senkin jälkeen 3min pelivaraa. 35km tuli täyteen ajassa 2:28.22. Eli oikeasti olin 56sek edellä. Tosin kilometri oli 60m liian pitkä, eli siitä voisi tulla n. 15sek lisää aikaa. Ainut ongelma oli se, että tässä vaiheessa tultiin sille selvälle vastatuulipätkälle eikä nyt olisi yhtään vetoapua tarjolla. 36km 4:31 37km 4:41 38km 4:21 Loppu olisi alamäkeä, mutta kello näyttää 2:41.44. Oon 22sek aikataulua edellä, mutta siitä ei ole oikeasti mitään hajua. Olin suunnitellut että lasken 35km jälkeen jokaisen kilometrin kohdalla paljon aikaa on jäljellä, mutta ei se onnistu. En edes yritä koska kaikki on jo pelissä. Oon tosi tyytyväinen ettei jalat nyt hyytynytkään kuten aikaisemmin. Jalat kangistuu, tuntuu pohkeissa, mutta ei tule seinää vastaan. Ehkä vielä on mahdollisuuksia. Ei mitään tietoa tilanteesta. 39km 4:36 -1sek Alamäessä askel ei enää rullaa. 2:46.21 ja 1sek edellä aikataulua 40km 4:37 +22sek Aikaa mennyt 2:51.00 ja 22sek jäljessä. Alkaa tuntua pahalta. Ei pääse yhtään kovempaa kun jalat tuntuu tönköiltä. Kun hiekkapätkä alkaa olemaan ohi ja käännytään ylämäkeen niin alkaa oksettamaan. Ensimmäinen oksennus tulee lennosta. Koitan jatkaa juoksua ja syljen ulos kaiken suuhun nousevan. Maha kramppaa ja pitää pysähtyä oksentamaan. Tuntuu että kaikki se vähä mitä mahassa on tulee ulos. Jatkan matkaa vielä pari kertaa vauhdissa oksentaen. Tuntuu että sitä oksennusta lentelee ympäriinsä. Pyyhin vain naamaa puhtaaksi ja syljen minkä ehdin. Tuohon touhuun tuhrautu vajaa puoli minuuttia. Onneksi jalat kuitenkin toimii ja pääsen taas kiihdyttämään vauhtiin. Mahakin tuntuu olevan tyytyväinen. 41km 5:06 2:56:07 +1.13 Sitten vain tiukasti kohti urheilukenttää. Ei tässä alle 3h mennä, mutta ennätystä ollaan tekemässä. 42km 4:15 3:00.22 +1.12 Sitten vain loppukiri. 42.2km 3:01:13 Maalissa sitten suoraan tonttiin. Vasemman jalan lähentäjää alkaa vetämään suonta niin paljon etten pääse nousemaan ylös. Lopulta @ForrestG ja Juhani Meskanen nostavat ylös maasta. Siihen on sitten tulossa pari henkilöä ensiavusta. Laittavat tuolille istumaan. Juon urheilujuomaa ja syön banaanin. Laittavat avaruushuopaa jaloille ja rupeavat puhumaan että vievät kohta ambulanssiin. Koitan siinä toppuutella, että kyllä tämä tästä. Jalat vaan kramppaa, että ei tarvi viedä minnekään. Tovin siinä istun ja sitten päästävät menemään. Melko pian on palkintojenjako ja käyn pokkaamassa M40 sarjan kolmannen palkinnon. Eihän se 3h mennyt nyt rikki, mutta ennätys sentään tuli. Tämä taisi olla myös helpoin maraton tähän asti, että ei tarvinnut kantata ihan huolella. Vielä pitää siis ulkoilla ennen kuin ansaitaan perusterveen paperit. Ja se syke, keskisyke 157 ja maksimi 165. Eli ei tarvinnu edes ajaa konetta laikka punasella. Kiitos kaikille kannustuksesta ja mukana elämisestä! Kuva @Baltsu Kuva @Pantse Kuva @Runningidiot Kiitos kaikille kuvista! Ai niin, @Don_Valido pisti viestiä että saan yhden viikon vapaata ja sitten taas jatketaan treenejä.
  6. 52 points
    Su 29km (10km 5:10/km s134 + 10km 4:24/km s153 + 9km 4:15/km s160) -Eilisen lenkin jäljiltä etureidet oli jo lähtiessä hieman kipeät. Ja mikäs sen mukavampaa kuin että lähtiessä sato jo vettä. Otin sitten takin mukaan ja jojottelin sen kanssa päälle/pois leikkiä. Alku rauhallisesti ja samalla miettien ettei tästä tule mitään. Valido oli tarjonnu takaporttina samanlaisen treenin tekemistä kuin lauantaina. Päätin kuitenkin yrittää alkuperäisen suunnitelman mukaan. Jos ei kulje niin sitten jarrutellaan. Yllätykseksi kymppi tuota 4:25/km vauhtia menikin ilman suurempia ponnisteluja. Olin kuitenkin varma että se on ihan turha alkaa kiskomaan tähän päälle vielä maratonvauhtista. Eilinen 5km ei tuntunu niin helpolta että usko olis riittäny tän päivän loppunostoon. Mutta yrittämällähän se selviäisi. Yllättäen ei se vauhti tuntunutkaan kovin pahalta. Siinä läpsytellessä aloin miettimään, että maratonilla oltaisiin 33km:n kohdalla ja tuntemukset olisi varmaan samaa luokkaa. Että nyt olisi hyvä harjoitella myös sitä että uskaltaa onnistua. Siinä sitten kilometri kerrallaan tulin eikä jaloissa tuntunu hirveän pahalta. Lopun mäessä sai kyllä jo vähän irvistää että jakso loppuun asti tuota vauhtia. Hyvin tuo tuli loppuun asti vaikka lähtiessä olin ihan 100-varma ettei tule mitään. Alkuperäinen lopun vauhti oli 4:10/km, mutta annan itelleni kuitenkin selkään taputukset että jaksoin tuota 4:15 -vauhtia. Koko viikon saldo 124,3km. Nyt on jalat niin jumissa että helpompi viikko tulee ihan tarpeeseen.
  7. 51 points
    Ma 13,2km (9km 4:55/km s135 + 4km 4:15/km s150) Ti Lepo Ke 9,7km (5km 5:10/km s134 + 3km 4:10/km s153 + 1km 5:15/km s140) Tankkaus alkanut ihan normaalisti. Lenkeillä sellanen perus maratonviikon tuntuma. Mies on terve, perhe on terve ja kaikki on sujunu hyvin. Onhan tässä ollu kaikenlaisia häiriötekijöitä, mutta ne ei vaikuta tämän junan kulkuun. Tavoite kirkkaana mielessä kohti lauantaita.
  8. 50 points
    Huomenta pöytään, tai kai se on kohta jo päivä. Täällä ollaan rehellisesti sanottuna ihan hermona. Torstai oli lepo ja eilen kävin juoksemassa kevyen vitosen. To Lepo Pe 5km -3km5:33/km s130, 1km 4:11/km s152, 1km 5:56/km s133 To-pe välisenä yönä heräsin kolmeen aikaan siihen että toinen kaksospojista itkee sängyssä. Näki kuulemma painajaisia. Siihen heräs sitten toinenkin. Tavallisesti jos ne näkee painajaisia niin ne pitää herättää käyttämällä vessassa ja sen jälkeen pääsevät yli painajaisista. En nyt kuitenkaan jaksanu alkaa säätämään keskellä yötä koska jos mä herään yöllä niin sitten siitä omasta nukkumisesta ei tuu mitään. Niinpä sanoin vain että tulkaa sitten meidän viereen nukkumaan. Pyöriminen ja itkeminen jatku kuitenkin vaikka olivat vieressä ja kohta toinen rupes oksentamaan. Hyvä ettei vetäny laattaa suoraan mun päälle. Siitähän sitten käynnisty semmonen pikku show. Lakanat vaihtoon yms. Vaimo otti hommasta hienosti kopin ja mä hipsin sohvalle jatkamaan unia. Seuraavana aamuna pojilla ei pysyny mikään sisällä ja kuumetta 39 astetta. Vaimo jäi kotiin ja mä karkasin töihin. Töiden jälkeen kävin hakemassa kisanumeron, valmiiksi kerätyt ruokaostokset ja hoidin pari muuta pikku asiaa. Kotona olin vasta seittemän jälkeen illalla. Loppu ilta sitten tartunnan välttelemistä, käsien pesua/desifiointia ja hermoilua. Siinä samalla Kärppien pelin kattomista. Rehellisesti pitää kyllä sanoa, että Kärppien peli on semmosta selviytymistä. Että oikeudenmukaisesti HIFK:n pitäisi päästä finaaliin. Katotaan miten käy. Toki voitto lämmitti mieltä. Pelin jälkeen tuo kevyt vitonen ja venyttelyt. Illalla lämmöt oli vähän päällä 37 astetta, mutta ilmeisesti tästä selvittiin. Nyt tässä hermoilen ja kohta pitäisi lähtä kisapaikalle. Taidan mennä autolla niin ei tarvi säätää, hermostuttaa niin paljon että kaikki on turhan jännää tällä hetkellä. Eniten hermostuttaa tuo oikea reisi, se ei tunnu oikein hyvältä. 20 maratonin kokemuksella voin sanoa, että kolmenkympin jälkeen reidet menee jumiin. Aina on käyny niin. Se on ihan sama miten iso kone on autossa jos rengas puhkeaa. Niin sitä tässä jännään että miten tuo reisi kestää. Jos jotain jossittelen niin olis pitäny käydä hierojalla viime kuukausien aikana, mutta suoraan sanoen ei rahat riitä että hierottas jalkansa parin viikon välein. Näillä koivilla siis mennään. Tänään onnistumisen ja epäonnistumisen ero voi olla hiuksen hieno. Se voi olla yhdestä kilometristä kiinni. Toisaalta ei mun tarvi olla parempi kuin joku muu tai pystyä ihmetekoihin. Riittää kun olen parempi kuin vuoden 2016 Seppo. Jos tulee ennätys niin olen tyytyväinen. Ennätys kertoo että tässä ollaan tehty asioita oikein ja voidaan kehittyä. Jos se 3h jää 30sek päähän mutta ennätys paranee 2,5min niin suunta on oikea. Sitten vain jatketaan yrittämistä. Tähän loppuun herkistytään ja kiitetään kaikkia. Kiitos @Don_Valido näistä kuukausista. Homma oli helppoa ja joustavaa. Tykkäsin. Jollain ilveellä pitäisi saada puhuttua tolta mieheltä jatkoa. Pitää odottaa että se on sopivassa mielentilassa ja menee taas lupautumaan johonkin uuteen projektiin 🙂 Vaimolle toki kiitos että jaksaa tätä keski-ikäisen säätämistä. Kiitos teille jotka ootte seurannu tätä ja jaksanu kannustaa. Tulkaa nykäsemään tänään hihasta jos nähdään. Oon kuulemma perus ilmeeltä mököttävä, mutta älkää antako sen haitata. Kyllä mä juttelen mielelläni ihmisten kanssa 🙂 Loppujen lopuksi tämä on keski-ikäisten miesten tapa hankkia jännitystä tylsään arkeen. Toiset hankkii moottoripyörän ja toiset kipittää pikku shortseissa rinkiä. Ei ole oikeasti niin vakavaa touhua. Tsemppiä kaikille tänään starttaaville! Tänään on tilipäivä!
  9. 50 points
    Espoossa käyty. Aamulla metrolla kisapaikalle 10.39. Pääsin nopeasti hakemaan numeron ja paidan. Sen jälkeen istuskelin tovin katsomossa ja ihmettelin. Porukalla oli vaatetta päällä kuin olisivat menossa vaellukselle. Pikainen vaatteiden vaihto hyvin piilotetuista pukkareissa ja sitten ulos. Lähdössä tapaaminen työkavereiden kanssa ja nopea yhteiskuva. Sen jälkeen 10-15min lämmittelyt ja viivalle. Viimeiset 2vko oli menny vihkoon aika huolella sairastelujen ja töiden takia. Oli ylitöitä, töitä yöllä ja väliin jääneitä lounaita. Esimerkiksi perjantaina lounas jäi väliin ja illalla koitin kaapia kasaan kaloreita pizzasta ja irtokarkeista... Ajattelin että nelosen vauhti olis liian kova, mutta johonkin 4.15 pitäs pystyä vaikka edelliset lenkit oli kyllä vieny itseluottamuksen. Viivalla tavoitevauhti vaihtu 4-4.15 ja loput mitä pääsee. Sääennuste lupaili pelkkää sadetta, mutta laitoin päälle vain shortsit ja hihattoman paidan. Tuskin tulis kuitenkaan kylmä. Starttipistoolin pamauksessa reippaasti liikkeelle ja sitten käsijarru päälle. Porukkaa lappaa ohi kun hiljennän 4.05 vauhtiin. Tuuli on rannassa pirun kova ja etin jatkuvasti peesiä. Tulee mutkia, alikulkuja ja hiekkateitä. Sitten taas hiekkateitä, mutkia, mäkiä ja mutkia. Koitan leikata mutkat suoriksi ja pysyä peesissä. Syke pyörii jossain 170 hujakoilla ja mietin onko se liian kova. Jossain Matinkylän kohdalla rannassa porukka karkaa ja jään yksin. Päätän kiihdyttää riskillä muut kiinni ettei tarvi juosta yksin vastatuuleen. Välillä tulee selkiä vastaan. Vauhti pysyy yllättävän hyvin 4.05-4.10 välissä. Matinkylän jäähallin kohdalla juomapisteen jälkeen siirryn vetämään porukkaa. Muut jää heti ja jään juoksemaan yksin. Koitan pitää vauhdin tasaisena ja ottaa selkiä kiinni. Taakse en vilkuile kun siellä ei tapahdu mitään mikä kiinnostas. Siinä katkee helposti jos joku vähän saavuttaa ja itellä on heikko hetki. Saan kiinni pari selkää ja kilometrit vähenee. Ei tunnu pahalta, mutta jalat on jäykät ja puhti pois. Perhanan mutkittelevat hiekkapolut vaan jatkuu. Reitti on hyvin merkitty ja ohjaajia on hyvin paikalla. Koitan juosta parasta mahdollista linjaa kun näkee edellä menijöistä miten reitti menee. Lopussa lasken että tämähän menee hyvin. Ei nyt olla ennätystä hätyyttelemässä, mutta ei jäädä kauas. Reitti ei ole kyllä mitenkään nopea. Jos se on nyt nopeampi kuin ennen niin huh huh. Ei täällä ennätyksiä helpolla juosta. Lopulta maalissa ajalla 1.27.07. Oon kyllä ihan tyytyväinen tähän aikaan. Nopeammalla reitillä olis voinu päästä lähelle ennätystä. Jos olisin nopeampi, nuorempi ja komeempi niin olis tullu ennätys 🤭 Kotimatkalla vielä pientä sekoilua kiireessä metron suuntien kanssa, mutta tulipa nyt nähtyä Tapiola vai mikä se nyt on. Ei meillä Vantaalla ole tuommosia suuren maailman hienouksia niin ihmekkös jos sekottaa pään.
  10. 48 points
    Pe 4km 5:21/km s127 -Kävin hakemassa numerolapun ja samalla käytiin @ruiskarhu:n kanssa juoksemassa pikku lenkki. Ei ihmeempiä, ei saatu edes sadetta niskaan 🙂 Se olis sitten aika kirjoittaa tämän tarinan viimeinen luku. Takana on hyvä treenijakso huhtikuun maratonin jälkeen. Paino on tippunu n. 2,5kg ja pelkästään sen pitäisi riittää vaikka kunto olisi sama kuin keväällä. Samaan aikaan kunto tuntuu olevan kovempi kuin mitä se on koskaan ollut. Siksipä olo onkin rauhallinen huomista odotellessa. Tälläkään kertaa ei tarvi saavuttaa kuuta taivaalta, riittää kun oon kovemmassa iskussa kuin se kevään seppo. Kiitos kotijoukoille taas ymmärtämisestä kun oon säätäny näitä lenkkejä sopimaan muihin aikatauluihin. Kiitos @Don_Valido:lle tästäkin puolesta vuodesta. Yhteistyö on sujunut hyvin ja ollaan menty taas eteenpäin. Koitin keväällä antaa miehelle taukoa mun treenien miettimisestä, mutta sitkeästi WhatsAppiin tuli vain ohjelma viikko kerrallaan. Kiitos. Kiitos @ruiskarhu:lle palautumisen seuraamisesta. Saatiin varmistus siihen etten vedä itteäni aivan piippuun. Nyt on myös dataa seuraavaa treenijaksoa varten. Kiitos myös teille kaikille jotka ootte jaksanu kannustaa ja seurata tätä projektia vuodesta toiseen. Huomenna ei taida olla vielä sen selostetun sub3 maran vuoro, että jos ootte reitin varrella puhelimien ja kameroiden kanssa niin ihan mielelläni ottaisin vastaan kuvia/videoita. Varsinkin jos se 3h huomenna alittuu (seppo_moilanen@hotmail.com). Tekasen niistä sitten jonkinlaisen koosteen. Mutta, ei tässä sen kummempaa. Nautitaan huomisesta. Huomenna otetaan se mikä me jo ansaitaan! Huomenna on tilipäivä!
  11. 48 points
    Viimeinen viikko menossa ja ennen kilpailua muutamat pienet kauniit sanat tästä yhteistyöstä. Päästään tavoitteeseen tai ei - niin kisan jälkeen turha enää spekuloida. Lokakuussa lähdettiin viemään tätä projektia eteenpäin. Siitä asti ja koko ajan enemmän ja enemmän päässyt fiilistelemään Sepon treenausta ja kulkua. Käytännössä tuosta lokakuusta asti ollaan oltu yhteydessä viikoittain ja alkuvuoden jälkeen useamman kerran viikossa. On ollut hienoa olla mukana ja huomata että ollaan suoriuduttu ainakin 90%:sti siitä mitä olin ajatellut. Muutamia pieniä takapakkeja ollut, mutta ei mitään sellaista mikä pitäisi estää tavoitteeseen pääsyn. Perusideana treenien teossa oli: - Yrittää kuunnella Sepon tiloja - Ottaa huomioon Sepon elämä (yöunet, työt, Kärpät, elämän rytmi) - Kuunnella millaisia rasitustiloja tehotreenit saa aikaan ja miten niitä kestetään ja miten ne uppoaa. - Tavoitellun maratonvauhdin helppous. Tämä vaati tiivistä yhteydenpitoa viestien muodossa. Käytännössä olen lähettänyt aina viikon harkat kerrallaan mutta niitä on muunneltu ja muutettu aina sen mukaan jos näyttää että kulku on hyvä tai että kulku alkaa olla liian heikko. Melko vähän joutui lopulta muuttamaan. Samassa pääsin itse kokemaan kuinka yksilövalmennus toimii parhaimmillaan. Tammikuulle saakka haettiin tasaisia todella maltillisia viikkoja jotka kuitenkin sisälsivät nopeaa maratonvauhtia lujempaa juoksua. Määrät eivät päätä huimanneet (noin 60-80km/vk), mutta vauhtia sen sijaan oli. Koska määrät eivät päätä huimanneet niin totuteltiin samassa PK2-vauhtiseen juoksuun. Tarkoituksena parantaa juoksun taloudellisuutta ja tuntua lähellä maratonvauhtia. Tammikuun alun pienten vaivojen jälkeen sitten nostettiin vaihdetta. Ohjelmaan alkoi tulla joka viikolle melko paljon maratonin tavoitellun vauhdin juoksua eri muodossa ja koko ajan enemmän ja enemmän. Joskus keskelle lenkkiä muutama kilsa, joskus 3x5km, joskus pidemmän lenkin loppuun kymppi tavoitevauhtia. Ja juostiin se 25km myös tavoitevauhtia testinä. Samassa tuli höpöhöpölenkkejä kevyillä PK1 vauhdeilla viikkoon yksi tai kaksi. "Puolet ja puolet"-treeni tuli tutuksi, joka tarkoittaa että alkupuolisko lenkistä kevyttä ja loppu puolisko (tai jokunen kilsa) aerobisen kynnyksen alle PK2, näitä on ollut useita. Pitkiä lenkkejä on ollut säännöllisesti lokakuusta lähtien alkaen 25km mittaisesta aina 40kilometriin saakka. Kolmella kahden viikon määräjaksolla myös keskelle viikkoa tuli toinen harjoitus jonka kesto oli yli 90minuuttia. Joillakin viikoilla saattoi olla kolme yli 90minuutin lenkkiä ja niistä aina yksi pitkänä. Lisäksi nopeaa juoksua satunnaisten harjoitusten muodossa. Nyt ollaan tilanteessa että projekti alkaa olla osaltani finaalissa (näyttää siltä että HSM:lle osallistutaan) ja pääesiintyjä saa ottaa lavan haltuun. Viimeisen viikon treenit on lähetetty, vastaanotettu ja hyväksytty. Näihin tuskin tarvitsee muutoksia tehdä. Enää lähetän kisataktiikan jota Seppo voi vapaavalintaisesti hyödyntää tai mennä oman taktiikkansa mukaan. Kiitokset Sepolle että sain olla mukana!
  12. 48 points
    Kai se pitää tämäkin raportti kirjoittaa vaikka vatuttaa... Aamulla reippaana poikana ylös ja tupla aamupala. Sitten tavarat kassiin ja bussilla kohti kisapaikkaa. Alkuun vähän jutustelua ja sitten hain numeron. Katsomoon istumaan, ihmettelemään ja vaihtamaan vaatteita. Tai shortsit oli jo jalassa niin laitoin vain hihattoman paidan päälle. Mukaan otin neljä geeliä, vessaan, pienet venyttelyt ja lämmittelemään. Lähtöpaikalla yritin etsiä sitä 3h jänistä jonka perässä olisi tarkoitus mennä, mutta sitä ei näkynyt missään. No kaipa sen juoksun aikana näkee. Paukusta rauhallisesti liikkeelle. Painan ensimmäisen kilometrin väliajan liian aikaisin niin pitää jättää toinen kilometri painamatta. Porukkaa lappaa ohi sivuilta, mutta juoksen omaa tahtia. Sitä jänistä ei näy missään. Eka vitonen 21.06. Porukkaa tulee ja menee mutta koitan pitää oman vauhdin. Meno tuntuu ihan helpolta, mutta syke on ehkä normaali kovempi. Seuraavat vitoset: 5-10km 21.07 10-15km 21.14 15-20km 21.10 Lähes soolona juoksua. 20-25km 21.26 25-30km 21.23 30-35km 22.50 35-40km 25.08 41km 5.43 42km 5.50 3.07.45 Ennen maratonia olin kattonu edellisen reissun kilometrivauhteja. Sillon viimeinen 4.15 kilometri nähtiin 26km kohdalla ja 4.30 alle en päässy enää 33km jälkeen. Nyt nuo kilometrit oli 29km ja 33km. Ei siis mitään uutta. Vauhti vaan alkoi hyytymään kolmannen kierroksen lopussa. Ei enää helppoja 4.15 kilometrejä vaan meni väkisin vääntämiseksi. Puolikkaan väliaika oli jotain 1.29.15 joten aikaa oli vähän varastossa. Viimeisen kierroksen alkaessa aikaa oli vielä 30sek. Sinne se kuitenkin suli heti kierroksen alussa. Ensin rupes tuntumaan että pakarat menee jumiin ja seuraavaksi takareidet. Aika nopeasti oli jalat pois pelistä. 38km kohdalla vauhti oli 4.58 ja siitä se vain hidastu lähemmäksi kutosta kilometri kilometriltä. Ei sille vain voinu mitään. Otti päähän kun homma meni ihan pilalle. Onneksi maali tuli vastaan ja pääsi pois. Maalissa jalat oli ihan loppu ja jäin vain makaamaan asfaltille. Siinä heittivät vilttiä niskaan ja seuraavaksi olivat viemässä ambulanssiin. Siellä istuskelin sitten tovin. Hakivat vettä ja mittasivat verenpaineen. Olo rupesi paranemaan ja jalat kantamaan niin jatkoin siitä sitten matkaa. Se oli sitten tämmönen juoksu. Nesteet imeyty, ei tullu rakkoja ja kaikki muut toimi paitsi jalat. Motivaatio on nyt kyllä hukassa kun ei tiedä miten tästä jatkais. On koitettu määräharjottelua ja tehoja. Sama lopputulos. Mielessä on toki käyny että mitä järkeä tässä on? Pitää kaivella motivaatiota tässä viikko tai pari ja sitten miettiä jatkoa. Kisapaino oli n. 77kg että pitäskö siitä ottaa tylysti vitonen pois. Ehkä se auttais, muuten alkaa kyllä olemaan eväät syöty. Baltsulle kiitokset kuvasta. ...ja kaikille kiitos kannustuksesta!
  13. 46 points
    Päivitetään tänne nyt kun tässä sairaalassa maaten on hyvin aikaa. Alkutalvesta tähän tammikuun loppuun kykenin juosta 60-80km väliin osuvia reeniviikkoja. Pari viikkoa olin myös kanarialla jossa sain tehtyä melkein satasen viikon. Tosin noissa kilsoissa oli paljon hölkkää naiseni kanssa. Jalat kesti tuon 70km viikkotahdin ihan ok, mitä nyt silloin tällöin puutumisia ja pieniä särkyjä. Aktiassa kävin juoksemassa tammikuussa vikan kisani ja ilokseni pääsin nappaamaan voiton Jukka Keron edeltä ajalla 32.57. Tuo oli sekunnilleen sama aika kuin vuosi sitten maaliskuun Aktiassa. Kovasta rääkistä pari päivää oli taas jalka tunnoton ja melko toimimaton. Nyt olen toipumassa selkäleikkauksesta joka oli tiedossa jo viime vuoden marraskuussa. Leikkuu oli lääkärin mukaan onnistunut. Implantti laitettiin selkään välilevyksi ja puristuksissa ollut hermolle tehtiin tila. Ennen leikkausta ei ollut tietoa olisiko tuo hermo jo vaurioitunut ja siten mahdollisesti osin turha toimenpide mutta leikkuun jälkeen lääkäri oli hyvin positiivinen ja sanoi että hermo on puhdas, sileä eikä arpeentunut joten sen toimintakyky pitäisi palata. Nyt kuntoudutaan ja odotellaan 6kk. Tällä hetkellä maannut 27h selällään ja katetri munissa. Kohta tarkoitus yrittää kokeilla kävelyä. Kun kotiudun niin pitkään saa vain kävellä. Juoksuun palataan 6kk päästä ja toivottavasti silloin entistä ehjempänä. Siihen saakka yritän käyttää aikana tärkeimpien ihmisteni kanssa, käymässä seuraamassa ja huoltamassa juoksukisoissa ja katselemalla pirusti jalkapalloa. Ohjelmassa on ainakin Karhunkierros johon tulen huoltajaksi.
  14. 44 points
    Alkuperäinen UTMB läpäisty. Tässä lyhyt raportti: kaikki muu paitsi ylä- ja alamäet menivät putkeen. Ai niin ei siellä muuta ollutkaan. Loppu.
  15. 44 points
    Kiitokset! Suomen paskin tosiaan! Hienoa! Aikaan kyllä pienoinen pettymys. Muutamassa viikossa ehtinyt täysin kadottamaan terän, viimeistä vaihdetta ei ole. Mutta elämä on ja nyt hetkeksi telakalle ja kohti uutta nousua. Hieno kokemus tämä oli.
  16. 43 points
    Ke 10km testijuoksu 38:58 -17,3km (5km 4:59/km s140, 10km 38:58 3:54/km s168 maksimi 175, 2,4km 5:40/km s145) -Kulki yllättävän hyvin ottaen huomioon että edellisestä kovempivauhtisesta treenistä on aikaa melkein 5 viikkoa. Jäädään vielä odottamaan että muutama treeni menee hyvin ennen kuin laitetaan ilmoittautuminen sisään maratonille. Paino 76,2kg.
  17. 43 points
    Vantaan maraton 8.10.2016 Jos ei sää suosinut hölkkäilijää viime vuonna Vantaan maratonilla, niin eipä tuo tilanne ollu nytkään kovin ruusuinen. Sellasta 7m/s tuulta koilisesta, eli peesit olisi suosittuja. Oma kunto tuntu olevan kohdillaan vaikka viimeiset päivät olikin menny jännittäen että tuleeko nuhaa tms. Lauantai kuitenkin valkeni terveenä, eli sen puolesta kaikki kunnossa. Tankkaukset oli menny hyvin ja kaikki vaikutti hyvältä. Vähän toki tukkosta nenää, mutta se kuuluu syksyyn. Päätin tänä vuonna mennä paikanpäälle vähän myöhemmin, eli ajelin parkkiin vasta puoli kymmenen tienoilla. Hain numeron narulta ja sitten katsomoon ihmettelemään. Syke päälle 100, mutta niin se tuppaa olemaan kun jännittää. Olin päättäny lähtä matkaan samoilla kamoilla kuin viime vuonna, eli alle t-paita ja päälle pitkähihainen. Jalkaan shortsit ja kengät ilman erityispohjallisia. Oikea jalkapöytä oli vähän kipuillut, mutta päätin että se saa nyt tulla mukana ilman että lähden korjaamaan asiaa. Kymmenen jälkeen menin autoon istuskelemaan toviksi ja 10.20 sitten lämmittelemään. Kevyesti juoksentelin pari kilsaa. Sen jälkeen tavarat kassiin, linimentit jalkoihin ja kassi säilytykseen. Viimeiset säädöt kengännauhojen kanssa ja sitten viivalle. Reilun kilsan päässä oli edessä tietyömaata joten ajattelin ottaa paikkani niin että pääsisin sen paikan ohi ongelmitta. Lähtölaukaus pamahti ja sitten matkaan. Kiihdytys ja huomasin olevani toisena. Hiljentelin vauhtia ja porukka rupes lappamaan ohi. Siinä sitten ihmettelin kun hieman päälle nelosen vauhtiin ei ollukkaan kovasti menijöitä. Kiitos tuon lähtökiihdytyksen niin ensimmäinen kilometri 3:50. Myötätuuli työnsi vauhtia ja koitin itte hiljentää 4:10/km tuntumaan. Myötätuuli vaihtui ensimmäisen huoltopisteen ja Teboilin välillä vastatuuleksi. Juoksentelin peesissä kun sitä oli tarjolla. Jo alkumatkasta huomasin, että peesejä ei tänään ole pahemmin tarjolla. Tarjolla oleva peesi oli 4:05 vauhtista joten siinä mentiin ensimmäinen vastatuuliosuus. Kenkään oli jossain vaiheessa menny pieni kivi jota koitin saada liikkumaan pois päkiän kohdilta. Ensimmäinen vitonen 20,23. Vastatuulta jatkui myös omakotitaloalueella, mutta onneksi vähän lievempänä. Juoksu sujui hyvin ja vaan helpottui kun käännyttiin takaisin kohti urheilupuistoa. Myötätuulessa meni huomaamattomasti 4:02 ja 4:06 kilometrejä. Toinen vitonen 20,34. Suunniteltu vauhti oli 20,50, mutta ei tuo toteutunut siitä nyt kaukana ollut. Juoksu kevyttä. Kun kierros tuli täyteen niin kello näytti 43min aikoja. Toinen kierros myötätuulessa käyntiin ja nopein kilometri 4:02. Jos nyt oikein muistan niin tässä vaiheessa ei ollu enää peesejä tarjolla. Pohdin että tästä tulee pitkä reissu kun ei saa yhtään apuja. Se kivi oli edelleen kengässä. Vastatuulessa jakso kuitenkin mennä hyvin eikä vauhti tippunut kuin 4:12 lukemaan. Kolmas vitonen 20:35. Sooloilu jatkuu. Taas tullessa kohti urheilukeskusta koitin hillitä paremmin vauhtia. Aika hyvin siinä onnistuin ja mentiin noin 4:10 kilsoja. Tuo on aika hankalaa kun yksin juoksee niin äkkiä huomaa kilometrin vauhdin menevän 4:02, sitten jarruja päälle ja taas 4:10. Jos ei tuulis niin olis vähän helpompaa, mutta jotenkin tuon tuulen kanssa mulla on vaikeuksia hallita vauhtia tasasemmin. Toinen kierros alkaa täyttymään ja neljäs vitonen 20:51. Eli se meni juuri aikataulun mukaan. Puolikkaan aika oli jotain hieman alle 1.27. Kolmas kierros alko ja laskeskelin paljonko tässä on pelivaraa. Juoksun kanssa ei ollu ongelmia ja aikaa olisi yli 3min säästössä. Laskin että noin 200sek, eli 10sek per kilometri. Sellanen 4:10 vauhti meni ihan helposti ja jokainen tuollainen kilometri lisää vain pelivaraa. Että saisin jo nyt mennä 4:25 vauhtia ja silläkin mentäs 3h pintaan. Ei hätää. Toki muistin kuinka olin eilen lueskellut viime vuoden raporttia ja siinä vauhti hiljeni 26km kohdalla ja hitain kilometri oli 4:50 luokkaa. Ajattelin että jos vauhti nyt laskee niin se laskeminen alkaa myöhemmin tai sitten ei ainakaan liikuta tuolla 4:50 lukemissa. Samalla nappas kiinni toisesta pohkeesta. Kramppi. Voi *ittu, miten se nyt noin. Myötätuulessa 4.02 kilometri nopein ja vastatuulessa 4:18. Viides vitonen 20:45. Ei hätää. Vastatuuliosuudella olin kuullu takaa askelia ja Teboilin kohdilla sieltä tulikin neljän juoksijan porukka. Hyppäsin junaan mukaan. Oli vähän helpompi mennä pienessä vastatuulessakin. Pysyin siinä porukassa muutaman kilometrin, mutta sitten aloin jäämään. Askel oli vaikeampi ja nähtiin 4:26 kilometrikin. Ajattelin kuitenkin että ei huolta kun on tässä varaa. Molemmissa pohkeissa oli satunnaisia kramppeja ja reisissäkin alkoi tuntumaan. Kuudes vitonen 21,41. Kolmas kierros läheni loppuaan. Laskeskelin että 4:30 vauhdilla ja minuutti viimeselle 200 metrille riittäis. Eli kellossa pitäs olla 2.15 kun kierros täyttyy. Muistaakseni kello näytti jopa vähän vähemmän, että toivo elää. Neljäs kierros alkaa ja päätin ottaa viimeisen geelin. Geelejä oli mukana kuusi kappaletta joista ensimmäisen otin ennen starttia. Matkalla otin geelin per n. 30min, mutta nyt rupesi jaloissa olemaan sellaisia tuntemuksia että päätin ottaa geelin vähän aikaisemmin. Ajattelin että lisää suolaa sisään niin se auttaisi kramppeihin. Kierroksen alku olisi kuitenkin myötuulta niin pitäs saada taas aikaa vähän säästöön. Ensimmäinen kilometri menikin 4:25. Ei se nyt hyvä ollu. Kivi edelleen kengässä ja mielessä rupesi pyörimään ajatuksia, että nyt ollaan kusessa. Jos mä en myötäseen pysty juoksemaan kuin 4:25 kilometrejä niin mitä tapahtuu kun tulee vastasta. Jalat on menny huonompaan suuntaan, eli jos ei suola ala vaikuttamaan niin ne menee vain huonompaan. Ensimmäisellä huoltopisteellä suolakurkkuja ja vettä kuten jokaisella huoltopisteellä. 34km tolppa jää huomaamatta ja kun 35km tulee täyteen niin kelloon lävähtää lukema 9:20. Ei *aatana, tämä oli tässä. Ei se suola vaikuta. Pohkeet kramppaa jos yrittää ponnistaa kovemmin ja reidetkin on sen tuntuiset että kohta kramppaa. Reidet ei ollu krampannu, mutta sellanen voimattomuus ja jäykkyys levisi. Syke laski eli kunnon puolesta olisi voinut kyllä mennä. Seittemäs vitonen 22,32. Epätoivo alkaa vaivaamaan mieltä. Samalla pohdin että on tässä ennätykseen kuitenkin hyvät saumat. Se kivi on edelleen kengässä. Pohdin pitäskö pysähtyä ottamaan se pois. Kolmen tunnin alitus olisi teoriassa mahdollista, mutta pitäisi piristyä. Jalat ei ole samaa mieltä. Taistelu jatkuu ja 4:32 kilometri. Matkaa jäljellä 5,2km ja aikaa 23,36. Jos jaksais 4:30 vauhtia niin olisi toivoa. Mittariin lävähtää 4:43. Syvä huokaisu. Homma alkaa olla taputeltu. Sitten tulee 4:55, nyt oikeesti. Jalat tuntuu vaan huonommilta. Ohitettavia riittää, mutta aika synkät ajatukset on mielessä. Sitten täyttyy 40km ja kilometri 5:10. Ei vaan millään saa juoksua enää uomiinsa vaan jalat vetää maata kohti. Syke tippuu ja kramppeja varoen mennään. Välillä pohje kramppaa. Kahdeksas vitonen oli 23,52. 41km 5:18, mietin oikeesti että kävelen maaliin. Tai otan ainakin sen kiven pois kengästä joka on saanu jo aika ison rakon aikaseksi. Ennätykseen on vielä hyvin saumoja niin päätän jatkaa. Eipä sitten tartte liittää tarinaan jossittelua paljonko ennätys olis jos en olis pystähtyny poistamaan sitä kiveä. Eikä sillä enää tässä fiaskossa ole suurta merkitystä. Viimeinen kilometri ja jokainen metri on tuskaa. Tuntuu ettei jalat kanna pienenkään mäen päälle. Täyttyyhän se viimeinen kilometri ja kello kertoo surullista aikaa 5:21. Siis ihan oikeesti! Tuonko takia mä oon juossu 4000km vuodessa että voin kellottaa 5:21 kilometrejä maratonilla. Ei ole todellista. Viimeisen sillan yli ja maaliin. Maalissa mitalli kaulaan vaikka tekis mieli heittää se menemään. Istun vaan maassa jalat hajalla ja mietin miten tässä näin kävi. Joo, vauhti oli alussa vähän haastava ja olosuhteet ei ollu paremmat, mutta en mä nyt osannu odottaa mitään yli vitosen kilometrejä lopussa. Aivan kuin niillä 1600 ylimääräsellä kilometrillä viime vuoteen ei olis ollu mitään *itun väliä. Tai olihan sillä, mitä 2min vai 3min? Sanoisin että aika huono panos/tuotos suhde. Mikrofonin kanssa tullaan kyselemään fiiliksiä. Ajattelin että se näkyy kyllä naamasta. Nojailen aitaa ja kysytään oonko se Seppo? Miten olis pieni juttu? Harri kyselee fiiliksiä. Totean kuuluttajalle vaan että nyt ei kyllä irtoa kommentteja ja poistun paikalta. Ennätys reissusta tuli, mutta se ei kyllä lohduta yhtään. Paljon parempaan oli saumat. Mielestäni myös kunto on tällä hetkellä paljon parempi kuin vuosi sitten. Paljon enemmän parempi kuin 2-3min. Tavoitteena 2.55 tai jotain 2.58 tuntumassa. Koko matkan aikana ei tuntunu mahdolliselta että mentäs päälle 3h näillä määrillä. Tai että taivallettas yli vitosen kilometrejä. Toisaalta näin voi käydä jos mahdollisuuksia on vain yksi per vuosi. Olo on tyhjä ja pettynyt. Kengässä ollut kivikin ehti kaivertaa asiallisen kokoisen rakon jalkapohjaan. Uutta matoa koukkuun vaan, mutta kestää varmaan tovin että ajatuksesta jaksaa kiinnostua. Nyt onki koukkuineen saa mun puolesta pysyä varastossa ja matokin kaivaa tunneleita mullassa. Katotaan millon homma alkaa taas kiinnostamaan. Kiitos kaikille matkan varrella kannustaneille.
  18. 41 points
    X Endurance 24h 25.-26.2.2017 Alunperin nämä ultrahommat piti jättää siihen ajankohtaan kun maraton menee alle kolmen tunnin. Kesällä rupesin sitten miettimään, että ei tässä enää nuorrutakkaan. Ehkä mä en koskaan juokse maratonia alle kolmosen, että sama se on nyt jo koittaa pidempää matkaa. Ei sitten muuta kuin ilmoittautuminen sisään ja viivalle. Harjoittelut meni miten meni, mutta sain sentään tehtyä muutaman hyvän viikonlopun jossa kertyi normaalia enemmän kilometrejä. Valmistautumiset itse juoksuun jäi myös melko heikoksi. Lähinnä oli semmonen fiilis että mennään nyt kattomaan mitä siellä tapahtuu. Ennen kisaa vedin normaalin tankkauksen. Tilasin myös kisassa juotavaa urheilujuomaa, mutta sen testailut oli jääny tekemättä pitkällä lenkillä. Kerran sitä otin ennen tavallista lenkkiä ja kun ei tullu mitään tuntemuksia niin päätin että se on ok. Kisan aikaisen huollon laskin pitkälti kisajärjestäjän varaan. En nyt vain keksinyt mitään sellaista mitä välttämättä tarvitsisin kisan aikana jota ei virallisesta huoltopöydästä tarjottaisi. Koska mukana ei ollut omaa huoltajaa niin varustekassi sai toimittaa huoltajan virkaa. Mukaan pakkasin suolaa kramppeja varten, rakkolaastareita, särkylääkkeitä, talkkia, vaseliinia, ihoteippiä sekä suklaata, karkkia ja vihreitä kuulia. Karkkien tarkoitus oli vain toimia hätävarana jos järjestäjien karkit ei maistu tai mikään tarjottava ruoka ei tunnu uppoavan. Lisäksi se oli hyvä tekosyy ostaa suklaata kaappiin :) Varalta ostin myös ripulilääkettä. Ajankuluksi otin mukaan myös puhelimen sekä varavirtalähteen puhelinta varten. Tarkoituksena oli kuunnella podcasteja, radiota ja musiikkia juoksun aikana. Kisa-asuna toimi lyhyet shortsit ja hihaton paita. Hiertymien varalta otin mukaan myös lyhyet trikoot ja teknisen t-paidan. Mukana oli myös varakengät vaikka arvelinkin niiden olevan ihan turhaan mukana. Kisa-aamuna suuntasin bussilla Helsingin keskustaan. Kävin vielä hakemassa apteekista lisää ihoteippiä ja sitten bussilla kohti Espoota. Bussissa oli muitakin juoksuun tulijoita ja siinä sitten vaihdettiin kuulumisia. Matkalla bussikuski kailotti kuinka hienot maisemat bussista näkee kun ajetaan Ruoholahdesta länsiväylää eteenpäin. Ei kuulemma näe metrosta semmosia maisemia. Kisapaikalla sain numeron, t-paidan ja pyyhkeen. Seuraavaksi ihmettelemään josko huoltopöydältä löytyisi vielä tilaa. Tilaa löyty, kassi pöydälle ja oma huoltopöytä oli sillä viritelty kisakuntoon. Siinä kattelin muiden huoltopöytiä joissa oli vaikka millaista pöperöä tarjolla. Tuli vähän semmonen fiilis kuin olis tullu piirikunnalisen tason kuntoilijana arvokisoihin. Ittekseni siinä sitten pohdin että ei mitään hätää, mulla on kaikki mitä itte tarvin ja 4000km harjoittelua vuoden aikana. Että en mä tänne ole syömään tullu. Lähin ettimään puhelimen laturille pistoketta ja syömään paria ruisleipää lounaaksi. Kolme varttia ennen starttia kävin vaihtamassa vaatteet, otin särkylääkkeen, levittelin vaseliinit ja laitoin lämpögeeliä reisille. Sitten lähtöviivalle. Lähtölaukaus pamahtaa ja sitten matkaan. Pitää muistaa aloittaa hiljaa eli ei missään tapauksessa alle 6min/km vauhtia. Porukkaa lappaa ohi. Kierrokset alkaa menemään 2.30 vauhdilla. Olis ollu erittäin fiksu veto laskea etukäteen millasta vauhtia alottais. Toisaalta kun ei ole aikaisempaa kokemusta niin sehän olis kaikki ollu vain arvailua. Eli pysytään siinä suunnitelmassa, että pitää juosta yli 6min kilsoja. Radiosta tulee lähetys Lahden kisoista ja alan kuuntelemaan sitä. Päätän pitää tauon jokaisen 15 minuutin jälkeen. Koska aluksi juostaan myötäpäivään niin otan juomapisteellä mukillisen urheilujuomaa, juon sen kävellessä, juoksen kaarteen, kävelen pitkän sivun, juoksen kaarteen ja kävelen pitkän sivun ja taas otan juomaa. Laskeskelen mielessäni että sillä tavalla saa juomaa sen 1l/h jonka areenalla tarvii. Osa porukasta on mun mielestä laittanu liikaa vaatetta päälle, mutta kukin tyylillään. Kävelytauot hidastaa juoksua yllättävän vähän, vain jotain 15sek per huoltokierros. Tällä samalla taktiikalla mennään ja aika tasaista vauhtia. Välillä pitää ohittaa, välillä pitää vähän kiihdyttää että pääsis kaarteissa sisintä rataa, mutta se kuuluu tähän touhuun. Ei kuitenkaan tule mitään isompia spurtteja. Seuraan kierrosvauhteja painamalla sykemittariin kierrosmerkinnän. Samalla seuraan myös sykettä joka nousee Arenalla tosi herkästi alun jälkeen. Toki sykemittari oikuttelee aluksi ja joudun asettelemaan sykevyötä uudestaan kesken matkan. Tästäkin ongelmasta olisi päässyt kun olisi käynnistänyt mittauksen aikaisemmin. Aluksi syke huitelee 150 tietämissä, mutta se johtuu jännityksestä yms. Pikku hiljaa syke alkaa laskemaan sinne vähän päälle 140 lukemiin. Välillä tulee nopeampia kierroksia, mutta koitan rauhoittaa menoa ja juosta tasaista vauhtia. Siinä sitä sitten läpsytellään kierroksia menemään. Juoksua ja vartin välein huolto/kävelyä. Välillä otain kaksi mukia juomista ja välillä yhden. Koitan vähän kuulostella miltä tuntuu mahassa, että imeytyykö vai ei. Jos tuntuu omituiselta niin otan vain yhden urheilujuoman ja 1-2 mukia vettä. Välillä napostelen tarjottavia. Lahden hiihdot vaihtuu Yle puheessa Liiga kierrokseen. Ei ongelmia. Välillä vessatauko jotta näkee varmasti imeytyykö neste vai ei. Lisäksi mieleen muistu jossain juoksukeskustelussa käytetty sanonta Never trust a fart. 6h takana ja vaihdetaan juoksusuuntaa. Matkaa takana noin 56,4km. Oli jotenkin uskomattoman vaikeata vaihtaa suuntaa. Tuntu ettei rytmistä saa millään kiinni. Oma sijoitus oli hiipinyt alun 50+ sinne 34 tienoille. Vartin päästä pääsin taas rytmiin kiinni ja taas mentiin. Tuo alun vauhtihan voisi lupailla noin 200km tulosta. Toki tajusin että tuskin niin tulisi käymään, mutta laskin että nyt toiselle kuuden tunnin jaksolle vauhdin voisi huoletta laskea 2.30 tuntumaan per kierros. Matka jatku podcasteja kuunnelle. Siinä sitten välillä yksin naureskelin kun kuuntelin aamulypsyn jaksoja. Kilometrien kuluessa vauhdinpito oli hankalampaa. Jos vain juoksi niin sillon meni ok, mutta jos välissä poikkeat vessassa tai syöt niin eihän se vauhti sillon ole niin tasaista. Niinpä seurasin vain juostuja kierroksia. Ensimmäisen ruokailu oli klo 19 eli seitsemän tuntia startin jälkeen. Aluksi huoltopisteelle kertyi jonoja niin jatkoin vain juoksemista kunnes jono hävisi. Kaksi kauhallista pastaa ja kastike päälle. Pasta oli kuitenkin kuumaa niin jätin lautasen jäätyhmään kierroksen ajaksi. Sama poimia ilmainen kierros eikä vain odottaa pastan jäähtymistä. 100km tuli täyteen ajassa 10.55. Juoksu oli edelleen vaivattoman oloista. 12h takana ja taas vaihdetaan suuntaa. Nyt mittarissa n. 109,3km. Eli jos jaksaisi juosta vaikka 47km ja 43km seuraavien kuuden tunnin aikana niin pääsisi lähelle 200km rajaa. Siinä laskiessa kyllä tajusin, että seuraavan 6h aikana vauhdin pitäisi olla 7.40/km. Sohvalta käsin tarkasteltuna helppo juttu, mutta kun lasket juoksuvauhtia niin kävelypätkille ja vessareissuille jää yhä vähemmän pelivaraa. Joku 190km tulos voisi olla vielä mahdollinen tällä vauhdin hyytymisellä ellei tulisi isompia mutkia matkaan. Ensimmäinen kymppi käännöksen jälkeen menee ihan hyvin. Toinen kymppi, eli 120km-130km myös tuota "sopivaa" vauhtia. Sitten jalat hyytyy alta. Ajassa 14.23 viimeinen juoksukierros. Toki muistikuvat on aika hatarat, mutta taisi olla niin että huollon jälkeen en enää päässy juoksemaan. Kävelin siihen pari kierrosta, koitin uudestaan, ei onnistu. Koitan vielä, tuntuu kuin jalat pettäisi alta. Reisiin sattuu aivan hemmetisti jos yrittää juosta. Kipu ei ole sellaista josta pääsisi tsemppaamalla yli. Usko pois, yritin. Vähän kuin olis vetäny maratonin tai salilla reidet tukkoon ja seuraavana päivänä joku pyytää lenkille. Siitä ei vaan tule mitään. Katon kelloa kauhistellen, että se ei ole vielä etes kolmea. Että tässä on 9 pitkää tuntia jäljellä ennen kuin aika tulee täyteen. Maratonilla voi lohduttautua sillä, että maratonin "muurin" jälkeen suoritus kestää vain 30-60min ja sitten se on ohi. Nyt se sama tuska kestää pidempään kuin työpäivä. Että miten hemmetissä tästä selviää? Jos vois juosta niin matka sentään etenis ja vois tehdä jonkinlaista suunnitelmaa vauhdista. Nyt löydän itteni vain kävelemästä. Mielessä alkaa pyöriä ajatukset että eihän tässä ole mitään järkeä. En mä tänne kävelemään tullu. Jalat on kipeät, mutta pystyn kuitenkin pitämään melko hyvää tahtia yllä. Kierrokset menee noin 3.15-3.30 väliin. Sijoitus tässä vaiheessa 15. jos sillä nyt on jotain väliä. Osa porukasta nukkuu, osa on huollossa ja toiset tuntuu juoksevan musta ohi. Harva vielä täysin kävelee tuossa vaiheessa. Jatkan kävelyä kun ei asialle nyt muutakaan voi. Vasta kisan aikana tajusin että myös 100 mailia, eli 160,9km vois olla tavoite. Ei tullu aikasemmin mieleenkään. Ajattelin että kävelen nyt sen 30km ja sitten saa jäädä siihen. Eipä siinä sitten ehdi kävellä kuin 15 kierrosta ja vauhdit jatkaa tippumista. Kävely tuo erillaista rasitusta jaloille ja paikat tuntuu vain kipeytyvän entisestään. Neljän aikaan yöllä vauhti on tippunut jo 10min/km vauhdiksi. Takana vajaat 140km ja aikaa olisi 8h. Ärsytti aivan suunnattomasti. Välillä jalkapohjia alkoi poltella ja tarkistin jalkojen tilanteen. Vasemman jalan sukka oli vain vähän veressä, eli ei liene isompia vammoja. Rakkoja varmaan olisi, mutta jos ne ei puhkea niin ihan turha puhkoa niitä ja sitten paikkailla. Vasemmassa nilkassa kiinni olevan ajanottopanta on hiertänyt nilkan edestä ja takaa verille. Vaihdan pannan oikeanpuoleiseen nilkkaan. Pitkävartiset sukat tai joku muu viritys olisi ollut hyvä idea tuon pannan varalta. Eniten jännäsin akillesjänteen puolesta, mutta koska se ei ollu verellä niin kengät takaisin jalkaan ja löntystely jatkukoon. Jälkikäteen voisi toki pohtia, että joku 185km tulos olisi voinut olla realistinen tuossa tilanteessa myös kävelemällä. Juoksun loppuminen hävitti kuitenkin motivaation ja mielessä pyöri vain 160,9km ja sitten johonkin nurkkaan makaamaan. Siinä sitä sitten pyörittiin. Välillä jutellen muiden kanssa ja välillä menin yksin. Kello tuntu käyvän uskomattoman hitaasti. Viimeinen kuuden tunnin pätkä oli alkamassa. Pysähdyin suosiolla minuutiksi että sain heti vaihtaa suuntaa enkä jäänyt koko letkan viimeiseksi. Kertonee paljon sen hetkisestä motivaatiosta. Välillä kuulee huutoja, että seuraava kierros sitten juostaan. Muutaman kerran teki mieli sanoa, että tuu itte koittamaan miten helpolta tuntuu. Toki tsemppihuutojahan ne oli niin pidin suuni kiinni. Aamulla seittemältä oli sitten aamupuuron aika. Istuin ihan suosiolla alas syömään sen ilman sen kummempaa kiirettä. Koko yön aikana ei ollu nukuttanu pahasti kertaakaan vaikka olin juonnu kahvia vain yhden mukin. Ajatus pystyyn nukahtamisesta kävi kyllä mielessä yhdellä vessareissulla ja kerran kun pidin lyhyen istumatauon. Oikeasti olin päättäny ettei nukahtaminen ole vaihtoehto. Sen jälkeen tarvittas useampi mies että mut sais hereille. Eikä mikään vessaan nukahtaminenkään tunnu semmoselta kokemukselta minkä haluaisin. Kävely jatku ja mietin vain kuinka vähän pitää kävellä per tunti että tavoite täyttyy. Mitä lähemmäksi tavoite tuli niin sitä hitaammaksi vauhti tippui. Lopulta noin 20:42 ajassa sain sata mailia täyteen. Sadan mailin jälkeen tajusin että jos useampi tähtää siihen sataan mailiin niin oma sijoitus voi tippua monta pykälää. Että jos antaa nyt periksi niin se voi harmittaa myöhemmin. Nappasin kassista taas yhden särkylääkkeen ja sillä sai tasattua kipuja pariksi tunniksi. Vauhdit nousi tovin päästä ja pystyin kävelemään 30-60sek nopeampia kierroksia kuin aikaisemmin. Uusi tavoite oli 170km. Kun tavoite täytty niin päätin vain jatkaa kävelyä. Hittoako jään sivuun oottamaan ajan umpeutumista. Särkylääkkeen vaikutus alko laantumaan ja meno oli taas tuskasempaa. Lopulta kello pelasti ja juoksu oli ohi. Kokonaismatka 177,6km. Juoksun jälkeen oli helpottunut olo että homma oli ohi. Pettymys sinänsä, että en voinu juosta sellaista fyysistä väsymystä jonka olisin halunnut kokea kun loppu meni kävelyksi. Kävelyä kertyi lopussa vajaat 50km, mutta kaipa se kuuluu tähän lajiin. Juoksun aikana päädyin kerran teippaamaan oikean jalan pikkuvarpaan kun kenkä tuntu hiertävän. Pari kertaa otin myös suolaa, mutta näiden ajankohdista ei ole tarkempia muistikuvia. Reissun jälkeen jalat oli siinä kunnossa etten saanu nostettua lenkkareita lattialta. Saunan jälkeen tuli paha olo, mutta en onneksi oksentanu suihkuun. Hetken ihmettely, pukeminen ja kotimatkalle. Kotimatkalla lihakset alko sitten mennä kunnolla jumiin. Autosta en päässy ulos omin voimin, sohvalta pääsi ylös kontaten yms. Molemmat jalkapöydät turposi. Vasemmassa jalassa kaksi rakkoa ja kaksi kynttä lähdössä irti sekä nilkka vereslihalla. Oikeassa jalassa viisi rakkoa ja yksi irti lähtevä kynsi. Kolme rakoista ihan miehekkään kokoisia. Yöllä heräsin aina kun piti vaihtaa asentoa. Seuraavana päivänä oikea pohje aivan jumissa, aivan kuin se kramppaisi ja jalkaa pitää vetää perässä. Polven takaa jänteet kipeät samoin etureidet ja takareidet. Muuten ihan ok olo :) Alotinko liian lujaa? Ehkä olis pitäny ollu jonkunlainen suunnitelma, mutta mille loppuajalle? 200km oli toki liikaa, mutta esimerkiksi 170km liian vähän. Nyt helppo sanoa, että joku 185-190km olis voinu olla otettavissa. Siitä olis selkeästi ollu apua jos joku olisi ollut huolehtimassa vauhdista juoksun aikana. Ei jonkun 200 kierroksen jälkeen pysty laskemaan itte keskivauhteja päässä tai laskimella. Sillon mennään enemmän tai vähemmän fiiliksen mukaan. Tilanteet vaihtelee niin jos yhdelle kympille tulee vessatauko niin ei sitä voi juosta kiinni toisella kympillä. Mielelläni olisin juossu vielä lopussa niin ehkä sillon reissusta olisi jäänyt parempi fiilis. Mutta kun ei pysty niin ei pysty. Oikeastaan jo matkan aikan kiinnitin huomiota siihen kuinka joskus edessä menevän pää kääntyi ennen kuin olin rinnalla. Mietin siinä että joko askel alkaa tökkimään ja siitä kuuluva ääni herättää huomion. Tuo tökkiminenhän on ihan myrkkyä reisille. Tiiä häntä. Oon kuitenkin tyytyväinen kokemukseen ja lopputulokseen. Pitää joskus aikanaan katsoa onko siinä parantamisen varaa tai halua siihen. Ilman motivaatiota tuonne on turha mennä pyörimään. Eikä motivaatioksi voi laskea mitään parin kilometrin parannusta lopputulokseen. Nyt lenkkivaatteet pesuun ja kaappiin. Kausi on paketissa.
  19. 40 points
    Jos alla olisi jo sub3 niin Vantaalle Sepolle asettaisin tavoitteeksi sub 2.55 ajan. Nyt kuitenkaan sub3sta ei vielä ole, ja se kun on tärkein tavoite niin ensisijaisesti pitää varmistaa siihen pääsy. Siihen päästään toivottavasti maltillisella ensimmäisellä puoliskolla. Jos vertaa Sepon kuntotasoa HSM aikaan ja tähän hetkeen (la lenkin perusteella ja treenien kulun osalta) niin pari asiaa tuntuu ainakin menneen eteenpäin: - Maravauhtinen näyttää ja kuulostaa nyt huomattavasti helpommalta. Sepon mukaan myös tuntuukin siltä. En olekaan kysynyt mutta kadenssi saattaa alkaa olla tuossa vauhdissa jo melko hyvällä tasolla, näytti ainakin luonnolliselta, jopa hölkältä. Riskinä se että alussa lähdetään hyvän tuntemuksen mukaan painamaan 4.05 kilsoja ja jos niitä ei kestäkään. 4.05 kilsoille on paikkansa 25km jälkeen. - Määrää on nyt huomattavasti enemmän alla (tältä vuodelta jo kasassa 3400km, viimeiset jaksot menty 130-140km viikoilla tehotreeneineen) ja jalat on toimineen pitkissä lenkeissä lopussakin vielä maravauhdissa. Iskutuksen kesto pitäisi nyt riittää. Kaiken osuessa nappiin uskon jopa negatiiviseen splittiin. - Aikaisemmin kellotettiin jo Sepon nopeimpia kilsoja radalla miesmuistiin ja lauantaina vikassa vedossa 3.45 kilsa tuli vielä nenähengityksellä. Niin helpolta ei kuulostanut ja näyttänyt vielä ennen HSMää. Maksimivauhtia on mahdollisesti saatu nostettua ja siten saatu eroa lisättyä maravauhtiin. Kymppi olisi ollut kiva juosta mutta nyt ei riskeerattu. - noin satkun viikot tehotreeneillä ovat nyt olleet peruskauraa ja niillä on voitu mennä kevyemmät viikot viime aikoina. Vajaa vuosi sitten vielä ongelmia oli satasenkin viikoissa palautumisen kanssa. Nyt nuo 130-140km viikot tuli pelottavan ongelmattomasti kaikkine tehotreeneineen. Rehellisesti sanottuna en täysin uskonut että Seppo kestää kaiken (henkisesti tai fyysisesti) mutta niin hän vain kesti. Siinä oli jo voitto sinänsä. - Paino on pudonnut HSMstä - ja toivottavasti ei kauheasti nouse bulkkikuurin aikana.. Maraton on silti raaka laji. Riittää että nesteet ei imeydy tai tulee kusi- tai kakkahätä niin homma voi mennä mönkään. Nöyrästi siis täytyy lähteä ja homma ei ole pelattu kuin vasta maaliviivan ylitettyä. Todennäköisyydet onnistumiseen ovat nyt hyvät, paremmat kuin HSMllä, mutta ei sataprosenttiset. Paineita turha ottaa. Tämä on vain juoksua ja molemmat - niin onnistuminenkin kuin epäonnistuminenkin tuo oman viihdearvonsa ja vitutuksensa kuitenkin kisan jälkeisenä aamuna.
  20. 39 points
    Ekat kommentit. Olin ensimmäistä kertaa tällä polkujuoksukisojen kotimaisella klassikolla mukana, vaikka mielessä ollut monta kertaa. Riittävän onnistunut suoritus eli voitto ja samalla #uttf finisher-liivi kuitattu cupin ykkössijalla ja myös Suomi-neito plakaatti on matkalla kotiin. Nyt vaan joutuu tosissaan miettimään, onko hyvää syytä palata. Ehkä aika kultaa vähän muistoa. Oli varmasti rankin polkukisa tähän mennessä tämä #vaarojenmaraton perusmatka. Paikoin oli 5cm loskaa maassa, lähinnä haittasi, ettei näe sen alle juuria ja lehtiä ja jyrkät alamäet meni peppumäeksi monta kertaa. Jalassa oli VJ MAXxit, Icebug Animat oli nastallisena varalla (vanhat tossut, ei enää saa, säästäen käytän). Pimeyttä torjuin Ylläksen kisan palkintolampulla (Lupine Pico) isolla akulla. Painoa 100+300=400g, mutta musta kunnon valo oli sen arvoinen. Muutoin aika normikamat, mitä talvisella lenkillä ois. Tavoite oli aloittaa maltilla, mikä osin onnistui. Ekassa u-mutkassa Eetu ilmeisesti oli painanut ekana suoraan määrätietoisesti. Kun tulin jossain sijoilla 5.-7. ohjaajat olivat epävarmoja, mihin piti ohjata (samaan paikkaan tullaan takas lenkin lopulla). Menin itsekin vähän matkaa väärää. Polar Vantage kyllä huuteli wrong direction ja himmailin, mutta muita jatkoi samaan sunntaan ja menin perässä, laumaeläin. Tommi Yli-Maunula, Eetu ja joitain muita tulikin sitten kohta vastaan, puhelimella oli ohjattu palaamaan. Tästä tuli turha rynniminen takaisin kohti keulaa ja sykkeet käväisi 'punaisella' eli mulla 160. Ei järkeä. Eetu paineli lujaa ohi, about maratonin kisavauhtia. Etenin sitten pitkän pätkän omaa vauhtia, mutta sykkeet edelleen huiteli vähän korkealla (145+/-5). Herajoen kahlasin, kiviä pitkin olisi ehkä voinut astella jostain, mutta kengät oli märät jo muutenkin. Eroa Eetuun oli n 10min. Eteläpään lenkillä siirryin viidenneltä sijalta toiseksi. Hetki mentiin yhdessä mun hyvällä valolla. Ekan lenkin puoliväli oli n 4:05 (kaikilla vähän eri matka alkuhässäkän takia). Mäet ja ohittelufiilis hiukan sotkivat hyvää malttia, vauhti karkasi ja sykkeet oli jonkin aikaa 150+/-5. Liian kovaa. Arvelin ekan kierroksen ajaksi tulevan jopa 8:20-8:30 (tavoite 9h). Kiviniemessä eroa Eetuun n 10min, täytin vain vettä pulloihin ja jatkoin. Sain tasattua vauhtia, mutta edelleen länsipuolen vaarat ml. Ryläys veti sykettä ylös (140+/-5). Edelleen siis liikaa 'keltaisella', vahinkoa oli aiemmin tehty jo, joten riskillä eteenpäin. Ryläykselle saakka seurasin Eetun jälkiä. Niistä näki, että ei enää yhtä lennokasta menoa hänelläkään ole ollut, kävelyä paljon mäissä ja itsekin koitin ne kävellä. Ryläyksellä jäljet katosivat. Piiponniemen (tjsp) vesipisteellä arveli, että olen ekana, mitä kummastelin. Sekoilleet ohjaajat siinä ahon kulmalla myös sanoivat, että olen johdossa. Kolin kierron poluilla oli puhdas lumi. Puolivälin huoltoon n 8:31. Täällä sain varman vahvistuksen Eetun keskeytyksestä. Hiukan laiska huolto. Söin marmeladia ja otin laatikosta 7 pussia geelikarkkeja, vaikka ne vähän jo tökkivät, 250ml lötkön geeliä ja vaihdoin lamppuun pienemmän akun. Pulloihin Dexalia pohjalle ja vettä täyteen. En mitannut ja tuli turhan vahvaa. Uusi kierros eteni alkuun ihan ok. Sykkeet 'vihreällä', mutta energia ei uponnut enää yhtään normaalisti. Kummassakin pullossa oli vahvahkoa urheilujuomaa, joten söin lunta avuksi. Arvelen, että juomapisteiden kylmä vesi ja mäkien röykytys yhdessä tuotti pahenevan ongelman. Herajoen jälkeen meno alkoi hyytyä. Eteläpään lenkki oli lähinnä kävelyä, paikoin juoksin. Söin ainoan Snickersin. Lähinnä siirryin moodiin 'maaliin saakka kävellen'. Kilsat etenivät todella hitaasti. Otin purosta vettä ja suolatabletin, mutta ei se vatsaan auttanut. Kiviniemessä tuli maratonin juoksijat kevyellä askeleella. En edes tiellä loivaan ylämäkeen jaksanut juosta. Etureidet alkoivat olla aika soosia. Loppu oli lähinnä raahustamista, ryhti romahti. Odotin jonkun tulevan takaa ohi paremmalla vauhdinjaolla, mutta olivat jokainen lyhyemmän matkan menijöitä. Väsyneillä jaloilla kaaduin pari kertaa lisää ja vasen nilkkakin taittui pari kertaa. Juoksua tuli enää helpoilla tasaisilla ja loivissa alamäissä. Geelikarkkeja mutustin pakolla pari kerrallaan isolla vesimäärällä. Kusitaukoja tuli vaan monta. Sykkeet tasaisesti sinisellä (125+/-5). Eivät nousseet edes loppunousussa, vaikka yritin siinä tsempata vähän vauhtia. Maalissa kehuttiin hyvävoimaiseksi, mutta olin jaksamiseltani aika lopussa, naama ihan kalpea, sormet turvoksissa ja näkökenttä oli reunoilta sumea (putsasin lasejakin, mutta ei niissä vikaa ollut). Ajatus sentään pelasi ja pysyin pystyssä. Kotiinviemiset neitoplakaatin ohella: - ultralla pitäisi mennä sykkeet vihreällä koko ajan, jos haluaa suht hyvävoimaisena maaliin - etureisiä pitäisi varmaan rääkätä jättärillä tai muissa jyrkissä mäissä paljon enemmän, jos Kolilla aikoo juosta kovempaa - erilaista energiaa matkaan, vaikka olisikin löytynyt hyvin toimiva; en tiedä, olisiko auttanut, mutta samojen geelikarkkien syönti oli ihan tuskaa, kun edelliset tökkivät vatsassa Siirrän tämän vähän täydennettynä oman blogin puolelle (tuomas.maisala.net), jahka ehdin katsomaan väliaikoja, keräilemään vähän kuvia ja purkamaan Polarista hiukan statistiikkaa.
  21. 39 points
    32.22. Sää optimaalinen mutta juosta sai yksin koko matkan. Vitosen väliaika taisi olla 16.05. Ei muutakö kohti Kalevalaisia. Toki vielä yritetään rikkoa 5000m ja 3000mej kisarajat.
  22. 38 points
    Tovin siinä kesti, mutta siinä olis vielä video Vantaan maratonin juoksusta. Virallinen sinetti tuolle projektille videon muodossa.
  23. 38 points
    Sunnuntain ratoksi testilenkki. Alko vähän nihkeesti kun erehdyin luulemaan että on tarkoitus juosta Hakunilassa kympin lenkkiä ja Valido olikin Malmilla. No ei muuta kuin autolla Malmille. Ajatuksena oli että juostaan testinä 25km 4.10 vauhdilla. Alkuun verryttelyt 3km 5:08/km s134, sitten itse asiaan. Kierrettiin hieman soveltaen HSM:n reittiä. Puolet reitistä oli vastatuulta ja toinen sitten hieman myötästä. 10km 41.37 4:10/km s158 10km 41.46 4:11/km s160 5km 20.46 4:10/km s161 1km 3.47 3:47/km s170 7km välein otin geelin, eli yhteensä 3kpl. Puolikkaan aika oli hieman alle 1.28. Vauhti oli ihan helppoa n. 20km jonka jälkeen alko kyllä tuntumaan vähän takareisissä. Loppuun vielä 1km hieman reippaammin. Että oli noita voimia vielä varastossa 26km jälkeen, mutta ei se nyt ihan vihellellen menny. Tätä lenkkiä varten en tankkaillu tai valmistunu muutenkaan erikoisemmin. Plussaa oli tuo vauhdin helppous. Jos soolona jaksaa vetää noin tuulisessa säässä hiekkasilla pyöräteillä niin ei se vaikeampaa voi olla kisassakaan. Hieman mietteliääksi vetää takareidet. Keskisyke oli Ok, mutta maksimisyke per kilometri viidennestä kilsasta lähtien n. 165. Että meneekö liian lähellä kynnystä? Validon kanssa kyllä juteltiin ettei näitä sykkeiden mukaan voi juosta jos tavoitevauhti on 4.10-4.15 luokkaa. Ne sykkeet sitten on kisan aikana mitä on. Jos verrataan lokakuun maratoniin niin nyt 25km meni 1:44:09 ja lokakuussa 1:46:03. Nyt keskisyke 160 ja lokakuussa 162. Lokakuussa maksimit pari napsua korkeammat. Että kyllähän tämä tilanne on nyt parempi. Eikai tässä nyt muuta kuin ilmo sisään ja miestä viivalle. ...ja loppuun toki verryttelyt, koko lenkki 31,1km. Kevyen viikon saldo 89,4km.
  24. 37 points
    Olipahan tivoli. Tunnustan että tein huonon taustatyön reitin suhteen. Alun tasaisella oli isompi vaikutus kuin uskoinkaan, kun jalat eivät oikeen tykänneet iskutuksesta. Myös Döden's Zone oli nimensä veroinen. Varauksetta en voi kisaa kaikille suositella, sen verran hurjasta hupailusta on kyse. Vaikka mieltä vähän kalvaakin oma typeryys ja tekemättömät asfalttipitkikset niin pakko on olla tyytyväinen kuudenteen sijaan Pohjoismaiden suurimmassa yli satamailisessa polkukisassa 😉 Nyt levätään.
  25. 37 points
    Minä maksan. @Baltsu saa multa 100e jos juoksee Vantaalla maratonin maaliin. Tulospalkkiota tulee toinen 100e jos on mua nopeampi.
  26. 36 points
    Juoksin viikonloppuna Veronassa Italiassa 100:nnen maratonini. Miten tähän on tultu? Joskus nuorena poikana juoksin pikamatkoja ja hyppäsin pituuttakin seuran järjestämissä kisoissa. Tulokset olivat jonkinlaisia ja minua pyydettiin seuran edustajaksi maastojuoksukisoihin Tikkakoskelle. Tuossa vaiheessa minulla ei ollut kestävyyttä ollenkaan ja jäin kisassa viimeiseksi. Sen verran tuo otti nuorukaisen luonnon päälle, että lopetin urheilemisen siihen paikkaan. Uuden herätyksen koin joskus 80-luvun loppupuolella. Työskentelin maarakennusalan yrityksessä talouspäällikkönä laman ollessa syvimmillään. Työ oli henkisesti hyvin raskasta, kun aamulla toimistolle lähtiessäsi et voinut olla varma, onko koko firmaa enää iltapäivällä olemassa. Työn vastapainoksi olin aloitellut varovasti juoksemaan. Työnantajayritykseni kuului ns. tärkeysluokiteltuihin yrityksiin, joiden henkilökunta on kriisitilanteiden varalta varattu puolustusvoimien käyttöön, eikä heidän tarvinnut mennä kertausharjoituksiin lainkaan. Eräänä päivänä työpöydälleni ilmestyi henkilövarauslomake, jolla varatut henkilöt tuli ilmoittaa sotilaspiiriin. Täyttelin lomaketta ja kun tulin oman nimeni kohdalle otin puhelimen käteeni ja soitin sotilaspiiriin ja ilmoittauduin vapaaehtoisena kertausharjoituksiin. Tästä alkoi todellinen kunnonkohotus. Juoksin muutamassa pikkutapahtumassa ja sillä erää viimeiseksi jääneessä Finlandia maratonissa elämäni pisimmän matkan, puolimaratonin. Siemen oli kylvetty. Seuraavana kesänä minut houkuteltiin mukaan Suomi Juoksee-viestiin Utsjoelta Helsinkiin. Tuossa tapahtumassa juoksinkin viitenä kesänä. 1995 olin lasteni ja kummipoikamme kanssa Kolmårdenin eläintarhareissulla Ruotsissa. Paluumatkalla bussi jäi jumiin Tukholman Stadionin nurkille. Katselimme bussin ikkunoista väsyneen, mutta onnellisen näköisiä viimeistä kilometriään Tukholman maratonilla taivaltavia ihmisiä. Silloin se iski kuin kolmen kilon pajavasara: Tuonne on päästävä! Seuraavana vuonna juoksin ensimmäisen maratonini HCM:llä aikaan 4.08,26. Ensimmäinen ajatus juoksun jälkeen oli: Ei koskaan enää! Mutta lyhyt on miehen muisti ja itselle annetut heppoiset lupaukset on helppo rikkoa. Tukholma ja Helsinki vuorottelivat seuraavina vuosina, kunnes seitsemäs maraton järjestettiin kotikaupungissani. Ensimmäinen juoksuni veteraanisarjoissa ja heti EM-kisoissa. Onnistuin myös alittamaan neljä tuntia ensimmäistä kertaa tässä juoksussa. Helsinki, Tukholma, Joutseno, Mikkeli vuorottelivat. 16. maraton Mikkelissä v. 2006 oli ensimmäinen, jonka perään kohdalleni merkittiin DNF. Olin ostanut uudet juoksukengät, enkä ollut sisäänajanut niitä riittävästi. (tekosyy) Juoksu jäi kesken puolimatkassa. 2007 uudelleenlämmitetyllä Finlandiamaratonilla loppuajakseni kirjattiin ensimmäinen palindromi, 3.43,43. Seuraavana vuonna keväisessä kelissä juostiin piirinmestaruusmaraton Saarijärvellä. Osanottajia ei kovin paljon ollut ja niinpä tililleni kirjattiin ensimmäinen yleisen sarjan voitto maratonilta ja myös piirinmestaruus. Olin siis yksinkertainen piirinmestari. Tuolloin olin reilusti alle neljän tunnin kunnossa ja ilmoittauduin Suomi Juoksun 100 km:lle kuvitellen sen olevan helppoa kuin heinänteko. Mutta eihän se ihan niin ollut, ainakaan jos on heinäallergikko. 100 km on pitkä matka juostavaksi etenkin jos ei malta juosta alkumatkasta riittävän rauhallisesti. Maaliin kuitenkin selvittiin ajassa 11.52,36. Samoilla lämpöisillä olin ilmoittautunut E24:lle, eli 24 tunnin juoksuun Esport areenalla. Lonkkani eivät pitänee pienen ringin kiertämisestä ja jouduin useaan otteeseen turvautumaan hierojan apuun. Lopulta aamuyön pitkinä tunteina annoin periksi ja menin nukkumaan. Aamulla palasin radalle ja levänneenä olin viimeisen tunnin nopeimpia juoksijoita. Lopputulos vaatimaton 113 km. Vuosi 2009 oli ”urheilu-urani” paras. Elokuussa järjestettyihin Lahden Veteraanien MM-kisoihin olin valmistautunut huolellisesti, mutta kisapäivälle osunut helle ja alkumatkan missatut juomapaikat pilasivat kisani. Hyvällä kannustuksella tuoltakin selvittiin maaliin. Hyvä meno jatkui kuitenkin myöhemmin syksyllä ja Pieksämäellä Vetskujen SM-maratonilla juoksin ennätyksekseni jäävän loppuajan 3.19,50. Marraskuussa juoksin New Yorkissa 50-vuotisjuhlamaratonini. Loppuaika oli taas palindromi, 3.31,33, eli ihan kohtuullinen huomioiden tapahtuman juoksijamäärä ja se, että kannoin kameraa mukanani ja pysähtelin matkalla ottamaan valokuvia. Seuraavat vuodet menivät uutta ennätystä jahdatessa, mutta eihän sitä enää tullut. Näihin aikoihin mielessäni alkoi kyteä ei niinkään ennätysajat, vaan maratonien määrä. Sadas maraton tuntui aika kaukaiselta tavoitteelta, enkä vielä oikeastaan suonut sille vielä ajatuksia. Kalenterini täyttyi kuitenkin hyvää vauhtia vuosi vuodelta ja jossakin vaiheessa päätin lähteä keräilemään maratoneja, en kovin vakavamielisesti, vaan omaan rauhalliseen tahtiini. Keräilyn ohessa, vuonna 2012, tai oikeastaan jo vuotta aiemmin, aloitin valmistautumisen veteraanien MM-hallikisoihin, jotka järjestettiin kotipaikkakunnallani. Tähtäimessä olivat maastojuoksu ja puolimaraton. Maastojuoksun jouduin flunssaoireiden vuoksi jättämään väliin. Se tosin ei suuresti harmittanut, kun kilpailua edeltävänä päivänä satoi parikymmentä senttiä lunta! Puolikkaalle kuitenkin lähdin kisojen viimeisenä päivänä vieläkin pienten flunssaoireiden kanssa. Vuoden mittainen valmistautuminen yhtä kilpailua varten kantoi hedelmää, vaikka en tavoitetaikaani ihan kyennytkään. 1.33 jäänee kuitenkin omaksi ennätyksekseni tältä matkalta. Keräilytahti oli kuitenkin vielä tuossa vaiheessa rauhallinen, kun työnteko haittasi harrastuksia. 2013 vuoden lopussa koossa oli 48 loppuun juostua mutta 2015 vuoden lopussa jo 66. Noihin aikoihin aloin jo pohtimaan sadatta maratoniani, missä ja miten haluaisin sen juosta. Kun 60-vuotispäivääni oli aikaa nelisen vuotta ja sadasta puuttuvia maratoneja 34, niin pikaisella laskutoimituksella pääsin lukemaan 8,5 maratonia/vuosi ja sadas osuu syntymäpäivälleni. Joku tuossa päässälaskussa meni kuitenkin alun perin vikaan ja jouduin korjaamaan määriä, onneksi aikaa oli ja laskuvirhe toimi edukseni. Tässä vaiheessa merkkasin jo vuosittain maratoneja kalenteriini alustavaksi suunnitelmaksi. Tällä alustavalla suunnitelmalla menin muutaman vuoden ja välillä tarkastin, että kaikki laskelmat pitävät paikkansa. Aivan suunnitelman loppupuolella siihen tuli vielä muutos, kun 97. maraton jäi juoksematta samalle päivälle osuneiden hautajaisten kanssa. Tämä aiheutti hieman ongelmia, kun tarkoitus oli juosta SAUL:n SM-maraton syyskuussa ns. omaa kovaa, eikä tiiviiseen ohjemaani olisi oikein maratonia mahtunut. Mutta eihän tämä niin vakavaa ole, etteikö maratonia voisi juosta huvikseen. Aina sinne väliin joku mahtuu. Ja niin mahtuikin etunimikaimani juhlajuoksu Vantaalla. 30:n asteen helteessä juostu maraton oli mielenkiintoinen kokemus. Isommitta ongelmitta siitäkin kuitenkin selvittiin aikaisempien hellemaratonien tuomalla kokemuksella. Kun kaikki maratonit olivat merkattuina kalenteriini aloin selvittelemään tuon 100:nnen maratonin paikkaa, päivähän oli jo tarkkaan selvillä. Katsoin Marathonguidesta Euroopassa ko. päivälle osuvat maratonit ja niitä oli tasan kaksi ja molemmat Italiassa: Palermo ja Verona. Näistä Verona valikoitui juhlajuoksuni paikaksi. Matkasuunnitelmani tein hyvissä ajoin valmiiksi, varasin lennot ja majoituksen lähtö- ja maalialueen tuntumasta Veronan vanhasta kaupungista. Pieni mutka tähänkin tuli vielä ihan loppumetreillä, kun matkavälitystoimisto Amoma pisti kupin nurin ja hotellivaraukseni peruttiin yksipuolisesti. Onneksi olin maksanut hotellin Visalla, joten korttiyhtiö hyvitti maksamani varausmaksun täysimääräisenä. Veronan maraton oli siis se sadas. Olin ajatellut juoksevani leppoisasti sinne neljän tunnin pintaan matkasta ja tunnelmasta nauttien. Tunteellisen hetken koin jo lähtökarsinassa. Aika usein siellä tahtoo herkistyä miettiessään edessä olevaa suoritusta. Tällä kertaa minut herkisti erityisesti eräs mies, jolla oli päällään juoksupaita, jossa vanhan miehen kuva ja sen yläpuolella teksti: ”Per Mio papa”. Jouduin ottamaan lasit silmiltäni ja pyyhkimään kyyneleet silmäkulmistani muistellessani omaa isääni. Itse juoksu lähti kulkemaan ihan suunnitellulla tavalla. Ensimmäiset 25 kilometriä menivät helposti, mutta sen jälkeen ongelmat alkoivat. Kengät, joista olin kaavaillut saavani uudet maratontossut eivät olleetkaan vaimennukseltan sellaiset, että ne olisivat sopineet minulle näin pitkälle matkalle kovalla alustalla. Reidet alkoivat pikkuhiljaa vetämään jumiin ja se taas aiheutti selkälihasten jumittumista. 27 km:n kohdalla huomasin, että kävelyosuuksia tuli enemmän, kuin juoksuaskelia. Sisulla tamppasin reittiä kuitenkin eteenpäin aina välillä yrittäen ottaa muutaman juoksuaskeleen, mutta se oli mahdotonta. Loppumatkan kävelin ja jouduin usemman kerran pysähtymään venyttelemään reisiäni ja selkääni. Lopulta olin Piazza Bra:lla, jonne maraton päättyy Verona Arenan vierreen. Viimeiset venyttelyt mellakka-aitaan nojaten meinasivat jäädä viimeisiksi. Siihen viereeni tuli joku järjestäjän edustaja ja kyseli vointiani ja otti puhelimen kouraansa ja soitti apua. Säikähdin siinä, että päättyykö sadas maratonini keskeytykseen 300 metriä ennen maalia. Ei muuten pääty! Riuhtaisin itseni irti toimitsijan käsiotteesta ja jatkoin kävelyä kohti maalia. Vimeinen mutka ja maali oli siinä. Tätä hetkeä olin odottanut ja siitä jopa haaveillut muutaman vuoden ajan. Vielä maalisuoralla kimppuuni tuli kuuluttajanainen, joka otti minut käsipuoleensa auttaakseen minut maalin. Myös hänelle jouduin olemaan hieman tyly, koska ulkopuolsen avun vastaanottaminen johtaa suorituksen hylkäämiseen. Maaliviivan ylitettyäni sain sanottua muutaman sanasen haastattelussa, tosin tuskin ne mitään kovin järkeviä tarinoita olivat. Ensiapuhenkilökunta kaappasi minut maaliviivalta suoraan telttaansa ja porukalla kaatoivat minut telttavuoteelle. Tippaletku käsivarteen, verenpaineen mitaus ja paljon kysymyksiä. Eivät meinanneet milään uskoa selitystäni siitä, että kyseessä on vain lihasperäinen selkävaiva, eikä tilanteeseen liity mitään suurempaa dramatiikkaa. Lopulta kun nousin siitä sängyltä istumaan ja joku siitä ensiapuporukasta luki paitani selkämyksestä tekstin: ”100. maratonini 60-vuotispäivänäni Veronassa.” Sen jälkeen ääni hieman muuttui kellossa, kun ymmärsivät, että tiedän itse heitä paremmin, mistä on kysymys. Kutsuivat vielä teltan ulkopuoleltakin ensiapuhenkilöstöä ihailemaan paitaani ja onnittelemaan minua. Ai niin se lopputulos. Sillä ei ole mitään merkitystä, mutta aika oli kaikkien sadan maratonini joukossa huonoin, ellei mukaan lasketa myös ultrajuoksuja. Nelisen minuuttia erotti minut kuuden tunnin aikarajasta, jonka ylittäminen olisi joka tapauksessa johtanut suorituksen hylkäämiseen. Toivuttuani kävelykuntoon(?) lähdin teltasta katsomaan maalihuoltoa, mutta sehän oli jo pääosin purettu. Muutama kakunpala, mehua ja omenoita oli vielä tarjolla. Varustesäilytysrekatkin olivat jo lähteneet ja hetken ihmettelin, mistä saan varustereppuni. Siinä pyöriskellessäni joku järjestyehenkilö tuli sinne palautusalueelle kantaen reppuani. Loppu hyvin, lähes kaikki hyvin. Hotellille oli vielä vajaan kilometrin matka. Sen yritin kävellä ryhdikkäästi, mutta kun peilasin itseäni liikkeiden näyteikkunoista, niin edelleenkin takatukkani viisti maata, niin takakenossa etenin. Hotellilla kuumaan kylpyyn, joka onneksi laukaisi pahimmat krampit ja pääsin pukeutumaan illalliselle. Antica Bottega Vino -ravintola oli oikein mainio paikka nauttia illallista. Saatoin jo illallista varatessani lipsauttaa tästä minulle tärkeästä erikoisillasta ja palvelu oli sen mukaista. Sain ennen alkupalaa maistelulautasen, jossa oli salamia ja jotakin juustoa sekä hyvin makea kirsikka. Jälkuruoaksi tilasin Tiramisun ja se oli koristeltu syntymäpäiväkyntilällä. Tarjoilijat toivat sen syntymäpäiväonnittelujen ja viinilasillisen kera ja otimme heidän kanssaan maljat. Sataan maratoniini osui kahdeksan palindromiaikaa, yksi EM- ja yksi MM-maraton sekä useampi SM-maraton aikuissarjoissa. Onnistuin myös keräämään koko sarjan D-vitamiiinia: DNF, DNS ja DQ. Muutama erinäisistä syistä keskeytetty juoksu, pari starttaamatta jäänyttä ja yksi reitiltä eksyminen ja siitä seurannut DQ. Joku joskus kysyi minulta mitäs sitten, kun 100 on täynnä. Vastasin, että en tiedä. Aika näyttää. Olisiko nyt se aika? En tiedä vieläkään, mutta muutama maraton on jo kalenterissa tulevalle vuodelle ja muitakin liikunnallisia ajatuksia on mielessäni pyörinyt.
  27. 36 points
    Oli se mahdoton tehtävä mennä kaksi äärimmäisen vaativaa Ultraa kuukauteen. MOT. Spartathlon DNF 103km. Ensimmäinen keskeytykseni ikinä ja kun se väistämättä joskus oli tuleva niin tulkoon juuri tässä tapahtumassa. raatobussi korjasi lopulta kun olin Hellas Canin (80km) jälkeen käynyt minuuttikamppailua CPeissä bussia vastaan ja homma oli väistämättömän niskalaukauksen välttelyä. Eipä olisi loput 143 km mennyt enää alle 24h. Kunniakas taistelu kuitenkin enkä yhtään enempää olisi pystynyt. Nesteet ja energiat upposivat hienosti (n 30 geeliä kahteentoista tuntiin). Helppo Diagnoosi: palautuminen UTMBltä kesken. sykkeet kevyessä hölkässä 170 ja kävelyssä 140. Sää oli todella kuuma mikä tietysti pahensi tilannetta. Spartathlon on maineensa veroinen: todella brutaali kisa. Kiitos @isi. Olet legenda! Jättimäisin kiitos huollolle!!! @Seppo Vaihdatko otsikon: Vihdoinkin lepoa
  28. 36 points
    Mitään romaania en ala teille väsäämään mutta tässä jotain pieniä muistijälkiä: Startissa olin päättänyt jättäytyä viimeiseksi ja näin teinkin. Oli tarkoitus varmistaa ettei tule vedettyä alkupätkää liian kovaa, mutta Konttaisen huollossa olin jo ajassa 1.15. Nousut tuntui siltä että syke hakkaa jo vahvasti vk-alueella mutta dorka jätkä ei silti tajua hidastaa. Hirveä henkinen kynnys jättäytyä heti alkuun 15min koko joukon taakse. En ollut riittävän vahva nousemaan itseäni vastaan ja puuskutin joukon perällä. En ollut ainoa joka reitin varrella kuului valittavan liian kovasta aloituksesta. Huollosta nousu Valtavaaralle ja sama touhu jatkui. Edessä oli joku selkä enkä päästänyt sitä pois näköpiiristä. Mietin vaan että perkele kun on raskasta ja tekisipä mieli pysähtyä hetkeksi huilaamaan. Rannesykemittaus näytti valheellisesti ihan sopivaa noin 115 lukemaa, mutta kun lopulta tajusin nostaa etusormen kiivaasti tykyttävälle ohimosuonelle, hoksasin että ei saatana tällaisilla kierroksilla enää yhtään enempää. Piilotin sykelukeman kellosta, himmasin tahtia ja kun maasto muuttui tasaisemmaksi, pääsin nautiskelemaan rauhallisesta yksinäisestä lenkkeilystä upeassa luonnossa. Muistan miettineeni: "ai vittu mä nautin". Tätä kesti Juuman huoltoon saakka. Juumasta Kitkajoen kusiselle juurakkopätkälle. Joku antoi siinä joen rannassa takaa pientä henkistä painetta ja vauhti oli hieman kova. Lopulta älysin jollain tekosyyllä pysähtyä ja päästää takapirun edelleni. Tällä pätkällä alkoi sitten hiljalleen hyydyttää. Se oli jossain 45-50km välillä kun mietin että ei näin; en voi olla vielä tässä kunnossa. Maksu ylikovasta alusta tuli turhan aikaisin. Tasaista purua mutta silti teki mieli ottaa tasaisin välein kävelypätkiä. Oulangan huollossa kondis oli heikko, ja yhtä heikkona ja kankeana jatkoin huollosta eteenpäin. Yhä enemmän kävelyä ja välilla kankeata sipsutushölkkää. Kylmyyskin oli vaivannut jo jonkin aikaa. Meno oli aika paskaa noin 65km kohdalle saakka, missä lopulta tajusin miksi palelen. Olin aiemmin katsellut Martin Stefanovin KK videota vuodelta 2018 missä hän keskeytti valiteltuaan ensin palelua. Ajattelin silloin että Martin - poika se ei ole muistanut juoda tarpeeksi. Aloin nyt noudattamaan omaa neuvoani ja lisäsin juomista rajusti. Auttoi. Loppumatka Hautajärvelle meni taas paremmin. Tyydytin samalla kulttuurin nälkääni Turmion Kätilöiden spotify-listalla. Hautajärvellä 20min tauko puuroineen ja lämmittelyineen. Ei huvittanut juosta enää metriäkään. Faija oli kuitenkin sanonut että Hautajärvellä et ainakaan keskeytä. Hän on tullut muuten turhaan kaitsemaan lapsiani. Asia selvä. Matkaan ja takaisin Oulankaan. Tällä osuudella herkuttelin ajatuksella luovuttaa sitten Oulangassa. Hautajärveltä vain noin 5km meni suht ok, ja sen jälkeen touhu oli taas perseestä vaikka maasto oli helppoa. Muistelin jonkun toisen youtube-staran sanomisia "The highs will come after the lows" ja "There is no reason to stop". Highta odotellessa, saatana. Oulangassa vedin pari lihapasteijaa, pari mukia lihalientä sekä vähän kaikkea mitä tarjolla oli. Lisukkeeksi suolatabua ja pari buranaa pään sisäisiin ongelmiin. Joku siinä istui avaruuslakanan alla tärisemässä raatobussia odottaen, jolloin tein aika nopeasti päätöksen että minä en ainakaan tänne kylmään sateiseen yöhön jää johonkin teltan nurkkaan palelemaan. Liikkeelle. Sitten jysähti se high! Meno oli mukavaa varmaan seuraavat 25km, minkä jälkeen sitten taas jo odotettu väsähtäminen ja vauhdin putoaminen. Juuman lähestyessä baana oli onneksi taas helppoa ja hyvävoimainen @akik antoi tsempit oikein kädestä pitäen. Juumaan tullessa nuppini käsitteli maaliintuloa jo faktana eikä toiveena. Jäljellä oli enää "lyhyt" helppo pätkä viimeiseen huoltoon ja sen jälkeen pari nyppylää, jotka olisivat lähinnä muodollisuus. Jaloissa ei toki ollut enää mitään voimia jäljellä, mutta tasaisella tai loivaan alamäkeen pystyin ottamaan kevyen kevyttä hölkän tapaista. Pelkoa ja kunnioitusta "hah hah" aiheuttava musta numerolappu toimi persläppänä käytettäessä tsemppi - magneettina, mikä alkoi noin sadannen tsemppauksen kohdalla jo hiljalleen vituttamaan. Samalla se kuitenkin toimi selityksenä sille, miksi tämä molopää toimii poluntukkona. Viimeinen pätkä meni siinä missä muutkin, ylämäissä ei ollut vieläkään ruutia reisissä, mutta alamäet sentään menin niin päin kuin evoluutio on tarkoittanut. Rukan huipulta jaksoin hölkätä melkein koko alamäen maaliin ja sillä selvä. Vaatimaton tuuletus ja kanakeittokupin kanssa hotellihuoneeseen mököttämään. Isoja ongelmia ei ollut missään vaiheessa. Vasemman jalan ukkovarvasta tuli jostain syystä potkittua aika paljon kiviin sekä juuriin ja onkin tällä hetkellä aivan mössöä. Kantapäihinkin meinasi jotain rakontynkää syntyä mutta niihin onnistuin reagoimaan riittävän ajoissa. Kevyempi aloitus ja runsaampi nestetankkaus niin tulos olisi ollut pari tuntia parempi. Nyt menomatka oli reilusti hitaampi kuin viime vuoden puolimatka, vaikka se ei ollut varsinaisesti tarkoitus. Martin on näköjään muistanut juoda tällä kertaa ja saapunut maaliin ajassa 35:40. Go Martin! Oma aika 31h38min.
  29. 36 points
    Hesarissa ja Ylellä juttua Kaisan kisasta. Lyhyesti siis, että ilmeisesti valmistautumisessa pikkuisen yli vedetty, joka tietty harmi. Mutta kun liikutaan terällä, joskus lipsahtaa. Oppia kaikki! Ryfiltä käsittämtön veto naisissa, jopa lovempi kuin Langen (uusi reittiennätys myös hänelle reilusti). Mihin vielä pystyykään! Suomalaisilta hienoa suorituksia ja kovia venymisiä ja periksiantamattomuutta, vaikka Konan keli ei ole mikään helpoin, ja juoksu oli aikamoinen pätsi. 🏊🚴🏃🏝🌋🍾👌💪 Itselle ei suurempia ongelmia kisassa, mitä nyt pieniä jotka pitkän matkan kisaan melkein aina kuuluu, mutta tasapainoinen ehjä hyvä suoritus "Kona-Rookiena" lämmittää, koska ei ole mitenkään varmaa, että hyvää suoritusta voi saada täällä aikaan. Täällä oppii kisaamaan vain kisaamalla, ei vaan pysty valmistautumaan täysin ilman! 🏊 Uinti 56+min pienillä ongelmilla, mutta kuitenkin tosi kevyttä. 🚴 Pyörä 4h36min tasaisella, hieman varovaisella vedolla kuumuuden ja kosteuden takia (ei todellakaan ainakaan mun päällä pilviä ollut, vaan kyllä aurinko paistoi koko matkan ilman varjoa!) Ja suurin huoli pyörällä lähes olikin, ettei kroppa keity. N. 7-8litraa jääkylmää vettä kului ihan jäähdytykseen, nestettä juomana n. 5-6 litraa. Moni ajoi jalat alta, joka Konalla enemmän kuin tavallista, koska kuumuus ja kosteus ja toisaalta vajaa 1800m nousua (kumpuilevaa ja yksi isompi mäki) ja ns. Normaaleja kisatehoja ei väkisin kannatakaan yrittää pitää. 🏃 Juoksu 3h15min (puolikkaat n. 1.35/1.40), tiukkaa teki ns. Energy Labilla, jossa ei tuulta ja lämpö hohkaa asvaltista ja laavakentiltä surutta. Siellä taipui hyvin moni kisaaja. Sieltä kuitenkin noustiin, mutta kyllä oli kypsää poikaa viimeiseen mäkeen 40km kohdalla. Juoksussa kuumuuden ja kosteuden ja varjottomuuden lisäksi tarjolla reilu 400m nousua, ettei liian helpolla pääse. Pari sijaa takkiin loppupuoloskolla, mutta kaikki otettiin ja saatiin irti kropasta mitä oli otettavissa ja enemmän kuin tyytyväinen olen ikäsarjan 6. Sijaan ja reiluun ennätysparannukseen (ok, jo oli aikakin?) Ajalla 8.54. Loppusuoran sai tulla hissukseen kun ei muita takana, Suomen lippu tietty mukana 😊😎💪 Sitten se onkin palauttelua ennen uusia tuulia 🙂 Nyt kun paikat pitäisi olla ehjät ja terveet, pyritään nostamaan tuo juoksu paremmalle tasolle talven aikana ainakin.
  30. 36 points
    VAAROJEN MARATON: 130 kilometriä ja 24:22:40 tuntia. Nuts Pallakselta sekä 130 kilometrin kilpailusta palautuminen vaati oman aikansa ja hyvin nopeasti tajusin, että henkisesti Kolilla juokseminen ei tule olemaan minulle helppo asia. Lähtökohtaisesti tuntui, että henkiset eväät olivat Vaaroilla juoksun suhteen vähissä ja pitkä juoksukausi vaati oman veronsa. Onneksi Kolille oli kuitenkin aikaa ja ennen Kolia sain juostua hyviä harjoituksia, jotka taas antoivat luottamusta ikävän raskaan reitin maineessa olevan Kolin selättämiseen. Syyskuun puolivälissä avauduin somessa aiheesta ”Vaarojen maraton ja juoksumotivaatio”. Toisaalta tämän avautumisen jälkeen jonkinlaisia motivaation palasia alkoi löytyä ja itse kisaan valmistautumisen hoidin hyvin. Myös kisataktiikka syntyi hyvin helposti vanhojen kisojen numeroita ja sykekäppyröitä katsellen. Torstaina Kuopioon ajoikin rauhallinen kaveri tietoisena siitä, miten kiertueliivi juostaan auton takakonttiin. Herätessäni perjantaiaamuna ikkunan takana odotti lumisade, joka toki laittoi miettimään tulevaa kilpailua sekä kisavarusteita. Lähinnä pelkoni kohteena oli kalliopaikat ja se, kuinka hyvin kenkieni pito riittäisi näissä paikoissa. Onneksi tämä huoli oli täysin aiheeton ja lipsahduksia ei päässyt tapahtumaan. Kisapaikalle körötellessäni loskainen tie oli paikoin vaarallisessa kunnossa. Numerolapun yms. hoitamisen jälkeen minulla oli vielä aikaa ottaa pienet torkut autossa sekä kerrata (vielä kerran) tulevan kisan pelikuviot. Pelikuviot olivat kuitenkin jo niin selvästi mielessäni, että rauhallisilla mielillä saatoin astella lähtöviivalle moikkaamaan @Muusaa sekä etsimään hyvää starttipaikkaa. Starttiluvan saatuamme koin ison helpotuksen ja ilon; viimeinkin olin saanut lähtöluvan ja itse kilpailu oli edessäni! Kilpailuun luomani taktiikka perustui ainoastaan liivin saamiseen. Kaikki muu tekemiseni alistin tälle päämäärälle ja ajoilla tai sijoituksilla ei ollut merkitystä päätavoitteen rinnalla. Tällä selkeällä tavoitteella sain myös rauhoitettua oman mieleni, sillä heti kilpailun alusta alkaen löysin hyvän henkisen tekemisen vaiheen. Ulkomaailmalla (ts. kanssajuoksijoilla) ei ollut tässä mielentilassa mitään merkitystä ja nautinkin erityisesti yksinjuoksusta oman otsalampun valokuvun sisällä. Noin kahdeksan kilometrin paikkeilla joukko juoksijoita otti minut kiinni, kurvasin kauniisti varvikkoon ja päästin heidät omalle retkelleen jääden itse suosiolla soolojuoksijaksi. Toisaalta ymmärsin heti alusta alkaen, että omalla kohdallani tämä juoksu mitattaisiin lauantaipäivän aikana. Minuuteilla tai tunneilla ei vielä tässä vaiheessa ollut mitään merkitystä. Rykiniemeen saapuessani huomasin tiputtaneeni lötköpullon. Tämä aiheutti hieman pelkoa tulevasta, sillä nestettä kului yllättävän paljon ensimmäisten tuntien aikana. Onneksi takanani tuleva juoksija oli löytänyt lötköni ja pääsin jatkamaan juoksua neljän pullon kanssa. Eteläpäähän saapuessani tavoitin pari juoksijaa ja pian letkassamme oli kasvanut neljään juoksijaan. Tavoilleni poiketen jäin tähän letkan hännänpitäjäksi, sillä joukkomme vauhti sopi hyvin omaan vauhtiini. Lisäksi jonossa juostessa minun ei tarvinnut keskittyä niin paljoa suunnistamiseen tms., vaan lähinnä saatoin nauttia pimeästä metsästä. Kiviniemen huoltopisteen jälkeen letkamme oli pienentynyt kahdella juoksijalla ja jatkoimme Miran kanssa etenemistä kohtia pahamaineista Ryläystä. Tässä vaiheessa en vielä tajunnut, että etenisimme Miran kanssa koko loppumatkan. Kilpailuni kannalta tämä kohtaaminen oli kuitenkin minulle iso onnenpotku , sillä esimerkiksi Miran vauhti vastasi täysin omaa käsitystäni hyvästä matkavauhdista. Toisaalta tulevissa koettelemuksissa kanssajuoksijan kannustus sekä vauhdinpito (ts. perässä roikkuminen) auttoivat todella paljon. Miran kanssa ei myöskään tarvinnut paljoa miettiä sanomisiaan, vaan yhteinen sävel löytyi todella nopeasti. Ja jos jutustelu tyrehtyi (niin kuin tyrehtyikin monessa paikassa seuraavan vuorokauden puolella), ei tästä aiheutunut mitenkään kiusallista ja vaivaannuttavaa hiljaisuutta. Ja juuri näinä vaikeina ja hiljaisina hetkinä punnitaan juoksun aikana syntynyt yhteys. Nyt tämä yhteys toimi erinomaisesti. Pahamaineinen Ryläys oli kevyt pettymys. Toki Ryläys on mäkinen, vetinen, juurakkoinen sekä muutenkin fyysisesti raskas koettelemus. Ryläyksen maine on ehkä kuitenkin kasvanut turhan suureksi ottaen vielä huomioon sen, että kilometreissä Ryläys on kuitenkin ainoastaan pieni pätkä koko kierroksen pituuteen verrattuna. Ensimmäisellä kerralla Ryläys siis ylitettiin nopeasti ja kierroksen viimeiselle huoltopisteelle saavuimme positiivisilla mielillä. Aamuaurinko alkoi jo antaa merkkejään itsestään ja ensimmäinen kierros alkoi olla kierretty. Kolin huoltopisteelle saapuessani sain kuulla nousseeni sijalle 21. Toisaalta Mira oli sijalla 3, joka toki kannusti nopeaan huoltoon. Toiselle kierrokselle otin mukaan myös sauvat, joista olikin iso apu erityisesti jyrkkiä rinteitä alaspäin tullessa. Toinen kierros ei itsessään houkutellut matkaan (”Taas samat mäet ja mutavellit”), mutta keiton ja aamukahvin jälkeen juoksu sujui hyvin. Samalla öinen pimeys oli väistynyt paljastaen todella komeat maisemat. Ainoa ongelmani oli ensimmäisellä kierroksella alkanut ”läpikuseminen” (ts. nesteet eivät pysyneet sisällä), johon en reagoinut tarpeeksi nopeasti ja tehokkaasti. Koska vaiva ei ole minulle uusi näissä karkeloissa, en jaksanut huolestua vielä tästä asiasta. Tästä virheestäni sain maksaa hintaa iltapäivän tunteina. Toisen kierroksen alku sujui kuitenkin vielä vauhdikkaasti. Lyhyempien matkojen juoksijoiden näkeminen piristi mieltä melkein yhtä paljon kuin aurinkoinen Pielisjärvi. Matka eteni ripeästi, kunnes puhelimeni alkoi hälyttää. Tähän en kuitenkaan reagoinut mitenkään, sillä tiesin meidän olevan reitillä. Pian tämän jälkeen saavuimme tielle, jossa meitä odotti naisten kilpailun kakkonen kärsien huimauksesta, palelemisesta sekä nestevajeesta. Autoimme hänen päälleen avaruuslakanan sekä kyselimme, josko jäämme hänen kaverikseen odottamaan järjestäjien auton saapumista. Tätä apua hän ei kuitenkaan kokenut tarvitsevansa, vaan jatkoimme Miran kanssa matkaa kohti Rykiniemeä. Omat ongelmani alkoivat Eteläpäässä. Yht’äkkiä huomasin voimien vähenevän ja aloin voida pahoin sekä kärsiä huimauksesta. Tästä ongelmasta pääsin eroon nopealla tankkauksella ja matka eteni lähtökohtaisesti vielä hyvin. Ryläykseen päästyämme oireet kuitenkin palasivat takaisin sekä lisäksi aloin kärsiä jonkinnäköisistä näköharhoista (parkkipaikka autoineen, olemattomia ihmisiä ja ääniä). Päämäärä oli kuitenkin edelleen selvä, pääkuuppa edes kevyesti kasassa ja jalat toimivat. Juoksu ei ehkä enää ollut kaikkein lentävintä, mutta matka eteni varmasti kohti maalia. Viimeisen huollon jälkeen peli alkoi olla selvä ja kiertueen läpäisy todella lähellä. Pahimmat juoksuhalut olivat jo jääneet Ryläykseen, mutta tasaisilla sekä alamäissä pyrimme vielä kevyeen juoksuun. Haluja mihinkään suurempiin urotekoihin ei kuitenkaan ollut, vaan päällimmäinen tavoite oli maaliin pääsy sekä tunne siitä, että läpäisen UTTF-kiertueen. Viimeisen nousun kävelimme ylös ja maalissa olo oli todella helpottunut ja onnellinen: ”Tämä kiertue oli tässä ja tänne ei enää ikinä tarvitse palata”. Kilpailuna Vaarojen maraton oli hienosti järjestetty juoksujuhla. Erityisesti täytyy kiittää niitä henkilöitä, jotka matkan varrella ja keskellä pimeää metsää ties mihin kellonaikaa jaksoivat huoltaa meitä juoksijoita. Lisäksi maaliintulomakkara maistui todella, todella hyvälle liian monen geelin jälkeen. Maaliintulon jälkeen lupailin jo, etten enää palaa Vaaroille, mutta muutaman kilpailun jälkeisen päivän jälkeen mieli on hieman alkanut muuttumaan. Reitti on tekninen sekä haastava ja nousumetrejä kertyy yllättävän paljon. Toisaalta reitin haastavuus tuo tähän tapahtumaan sopivan latauksen. Ainoa asia, mistä en varsinaisesti pitänyt, oli lopun ”sakkokierrokset” Ukko-Kolin läheisyydessä. Varsinkin toisella kierroksella se, että välillä kuulit ääniä maalialueelta ennen kuin taas jouduit keskelle hiljaisuutta, ei miellyttänyt. Jos reitin täytyy olla tuon pituinen, lisäpituuden voisi hakea jostakin reitin varrelta ja lopussa maaliin tulon voisi juosta suoraviivaisesti sataman kautta. Loppumäki on mielestäni varsin ”ihana”, mutta puolustanee paikkaansa haastavana loppunousuna. Oma suoritukseni oli hyvä. Liiviä hain ja liivin sain varsin onnistuneella suunnitelmalla. Nesteongelmaan olisin voinut reagoida nopeammin ja järeämmillä apukeinoilla, mutta viisaampana seuraavaan kertaan. Toisaalta olin koko matkan juoksukykyinen ja suoritusvarmuuteni oli tässäkin osakilpailussa hyvä. Isoja notkahduksia ei kuitenkaan tapahtunut, vaan maaliin pääsin varmasti vaikka oma ”maailmani” olikin tuossa vaiheessa hyvin pieni ja kapea. Tuohon ”pienuuteen” ei kuitenkaan missään vaiheessa sopinut luovuttaminen ja tietyt perusratkaisut kykenin tekemään, vaikka pääkuuppa alkoi osoittamaan omituisia näkyjä parkkipaikkoineen ja autoineen. Ja se liivi on nyt juostu. Jakotilaisuus oli katsojille aika korutonta katsottavaa, kun väsyneet miehet lavalle saapuivat. Vaikka olenkin suhtautunut liiviin hieman skeptisesti (”Aikuinen mies…”), niin en voi kieltää sitä, ettenkö olisi tuota jakotilaisuutta ja liiviä arvostanut. Ilmeisesti joku muukin arvostaa sitä, sillä tuntemattomien onnittelijoiden määrä oli hämmentävän suuri. Ehkä muutama oluen tarjoajakin olisi joukosta löytynyt, mutta oma tie vei jo kohti Kuopiota. Kuopioon päästyäni valvottuja tunteja oli kertynyt yli 40. Lyhyesti täytyykin todeta, että ymmärrän hyvin niitä, jotka suosiolla jäivät Kolille nukkumaan rasitukset pois ennen kotimatkaa. UTTF-kiertueen kiertäminen vuonna 2018 oli minulle puhdas vahinko. Siksi tästä kaudesta muodostui hyvin pitkä (aika tasan vuosi) puhtaan ohjelmoidun harjoittelun parissa. Harjoitustunteja kertyi paljon ja siksi minun täytyykin näin lopuksi kiittää perhettäni kärsivällisyydestä ja pitkämielisyydestä.
  31. 35 points
    Kiitokset kaikille tsemppauksesta, menihän se just alle 2:55! Berliinin urakka siis takana ja hieman sai nipistettyä viime vuoden Vantaan ajasta pois eli ennätys nyt 2.54.29. Nopea reitti ja liki optimisää, niin mikäs oli juostessa. Suoritus oli jotenkin tasapaksu, tai voi kai sitä tasaisen "varmaksi" (siis omista lähtökohdista nähden) myös ajatella... Alussa hieman varovaisesti liikkeelle, koska ekan vitosen aikana oli tosi oudon kuuma ja hikinen olo, ja valuin jo kolmen, neljän kilsan kohdalla hikeä aivan valtavasti, mutta sitten olo tasoittui. Käsijarru päällä 25km saakka, ja sitten hieman kaasua, ja sitten 35km eteenpäin vain sinnittelyä hiipuvaa vauhtia vastaan. Ei mitään ongelmia matkalla, energiat upposi hyvin eikä kramppeja meinannutkaan, että sikäli meni hyvin. Olo oli maalissa (ja edelleenkin) hyvävointinen, jotta mikäs tässä sikäli. Nyt ehkä muutama vehnäinen palautusjuoma ja epäterveellistä ruokaa, ja illemmalla turistihommia jos tuonne sateeseen jaksaa lähteä.
  32. 35 points
    Pakko itsekin pari rivin verran heittää löylyä kiukaalle. Baltsulla juoksun osalta suurin ongelma on mielestäni se, että kovemmat lenkit eivät maistu. AIna on jotain häikkää ja kovempi treeni jää väliin, siksi harjoitusvauhdit puuroutuvat samaan sektoriin. Lisäksi peruslenkit ovat turhan pitkiä, ei tarvitse juosta avaintreenien välipäivinä kuin 8 km lenkkejä. Miksi tehdä maratonin juoksemisesta niin pirun vaikeaa? Tai minkään muunkaan matkan. Yksinkertaista hommaahan se harjoittelu on. Joka viikko seuraavat harjoitteet: Pitkä lenkki vauhtikestävyys intervallit välipäivinä kevyt lenkki 8km 1 lepopäivä määrä 80-100km/vko Pitkä lenkki: aluksi 20 km, siitä vähitellen pituutta lisää 35 kilometriin saakka. Ei tarvita reippaampia pitkiä lenkkejä, vauhti maratonvauhti+1min. Vauhtikestävyys: aluksi osiin pätkittynä maratonin tavoitevauhtia esim 3x2 km ja vähitellen pituutta lisää niin, että lähempänä maratonia menee 3x5km tavoitevauhdilla tai kovempaa intervallit: vaihtelevina, joskus 10x200m, joskus 8x1km kympin kisavauhtia (ei tavoitevauhtia, vaan sen hetkisen kunnon mukaista). Toisinaan vaikka 5x1km vitosen vauhtia. Lisäksi suosittelen rentoa asennetta harrastusta kohtaan. Turha odotella täydellistä harjoitusjaksoa tulevaksi, ei nimittäin ole tulossa. Kisoja voi käydä juoksemassa vaikka ei huippuiskussa olisikaan, tuskin siitä kukaan mieltään pahoittaa tai kettuilee. Ehkäpä tälle foorumille voisi muutenkin toivoa tiettyjen tahojen rauhoittumista. Aika ikäviä sävyjä toisinaan havaittavissa, ketä se sitten vie eteenpäin?
  33. 35 points
    Paluu arkeen. Fyysinen tila on n kaksi vuorokautta maaliintulon jälkeen edelleen raihnainen. Suunto9 näyttää levottomasti nukutun yön syketasoksi n60 mikä on lähes parikymmentä lyöntiä normaalia korkeampi. Jalkovälin rakoille on naurettu ja itketty. En eilen illalla muistanut kesälomasta mitään. Huikeaa settiä. Mieli on kuitenkin todella euforinen. UTMB ei ole syyttä legendaarinen kisa ja sellaisena se mieleeni tulee jäämään. Uskomattoman hienot Alpit ja tapahtuma, jonka hengessä kaikkien kylien ja kaupunkien ihmiset elävät. En ikinä tule unohtamaan maaliintuloani, ja matkan läpi jatkuneen kannustuksen huipentumaa viimeisellä kilometrillä Chamonixissä. Mitä siihen vaadittiin? Mietinkö keskeytystä matkalla? Kyllä, useasti. En pystynyt enää juoksemaan toisena aamuyönä lainkaan kipujen vuoksi. Sanoisin että sama vanha virsi, mikä on omalla kohdallani pätenyt koko ultraharrastuksen ajan: treenata pitää riittävästi ja järkevästi, ja tässä käytettävissä oleva aikani ja puitteet on rajoitettu mutta @X-Caliberin kokemuksella ja ohjauksella optimoidaan. Toiseksi ja erityisesti: periksi ei vaan anneta vaan ”maaliin mennään”. Kunhan muisti palautuu ja ehdin niin kirjoittelen tuntemuksia matkalta. Kuvassa maaliintulo. Video menee isosti tunteisiin ja herkistää.
  34. 35 points
    Sen verran löin lukkoon tuossa paluumatkalla että alle 32minuutin pitää vielä päästä. Ennen sitä ei ultrailla. Joulukuun Aktian kuntoon/tai parempaan tunnuin olevan pääsemässä Forssan kympillä muutama viikko sitten mutta siitä alkoi vaivat ja loppu 2viikkoa oli pelkkää selviytymistä. Tämä 32.28 ja edeltävä 32.23 eivät ole vielä parasta mitä voi saada irti. Ei tullut kiertopokaalia. Kuulemma jäänyt jonkun lähivuoden "voittajan" hyllyyn. Pieni kisarapsa: Lähtökohdat ei parhaat. Tällä viikolla 0km juoksua, viime viikolla 46km ja sitä edeltävällä 62km. Näistä osa myös parisuhdelenkkeilyä yli kutosen kilsoilla. Kevennelty siis ainakin oli. Lähdin tänään LPR ajamaan ja olin siellä kolmen maissa. 16.40 suuntasin alkuverkoille jota juoksin ennätyspitkään eli nelisen kilometriä jotta sain jalan toimimaan jotenkuten. Startista Samuli lähti sopivaa vauhtia minun makuun eli noin 1.17 kierroksia. Ekat kolme kilsaa tultiin hyvin kunnes vauhti hieman tippui ja huomasin neljän hengen letkan olevan noin 10-15m 1.17 kierroksia perässä. Oma juoksu tuntui erittäin hyvältä joten tein ratkaisun ja lähdin kiristämään yksin. Kiristin liikaa. Ajoin tuon 1.17 rytmin kiinni kahdessa kierroksessa ja sen jälkeen vielä menin hetkellisesti jo alle 1.17 tahtia. Sitten alkoikin vaikeudet. Vitosen väliaika osui 16.04-16.05 väliin. Oltiin siis toukokuun Saarijärven PBtä 5sek edellä, mutta heinäkuun Forssan lupaavaa (DNF) juoksua n. 7sek perässä. Tuntemus alkoi olla kuitenkin molempia kisoja paskempi. Jalat eivät vaan yksinkertaisesti totelleet. Tuntui että jaloissa oli painot ja olin kompastella muutamaan otteeseen kaarteessa. Varmaankin noin kutosen kohdilla takana tullut kolmikko ajoi kiinni ja päästin Samulin taas suosiolla vetämään ja pyrin vain sinnitellä mukana. Jaksoin johonkin kasiin (?) kunnes Samuli ja Harri alkoivat karata. Minulla oli enää sama vaihde käytössä mitä oli ollut viidestä kilsasta saakka. Yhdeksännellä kilsalla sitten Jaakko Kero otti ja lähti takaaltani hurjaan vauhtiin ja siinä vaiheessa itse vain pidin fokuksen siinä että en tönkköjaloillani kompastu ja pääsisin maaliin saakka. Kiitokset Jaakolle tsempeistä ennen ohitusta, dialogi oli jotenkin tällainen: JK - Nyt lähdet ajamaan edellä olevia kiinni Minä - En pysty, ei mitään mahdollisuutta JK - Ei kun nyt lähdet ajamaan edellä olevia kiinni Minä - (toivottomalla äänellä) En perkele pysty, jalat ei liiku. Maaliin ajalla 32.28. Iso pettymys aika. Toukokuussa yksinjuoksuna 5sek nopeammin ja silloin oli alla vain noin 1,5kk harjoittelua 70-80km viikkoannoksin. Sieltä toukokuusta saakka päästiin tekemään 80-107km viikkoja aina Forssaa edeltävälle viikolle. Sitten hajosi pakka. Tulos on se mitä ansaitsin ja nykykunnon mukainen. Aletaan harjoittelemaan ja katsotaan uutta yritystä taas. Sitä ennen koitetaan taas saada lahoaminen loppumaan. Edit. Tahtigrafiikka joka tosin on paikoitellen virheellinen antaa osviittaa menosta. Tuossa noin 10min kohdalla lähdin sooloilemaan ja nostin vauhtia liiaksi. Ei ehkä loppukiriä kannata jatkossa aloittaa vielä näin aikaisin.
  35. 35 points
    Otsikkoa päivitetty. Sovittiin @Don_Valido:n kanssa lyhyesti periaatteista ja ne sopi kummallekkin. Jos joku ihmettelee tuota ihmiskoetta niin se tulee tästä ketjusta. Ilmoitin heti alkuun että juon olutta ja syön hampurilaisia vielä ens viikon. Toivottavasti lomahakemus menee läpi. Tässä projektissa kiinnosti erityisesti seuranta, saliohjelma ja vauhdit. Siitä lähtään liikkeelle, että ensi vuonna menee kaikki ennätykset uusiksi. Ja pöljä päivä osuu huhtikuulle.
  36. 35 points
    Makaan heräämössä onnesta sekaisin. Operaatio tehty ja lääkäri kävi. Kuvissa ei näkynyt läheskään kaikkea vaan nilkka oli täynnä arpea joka on nyt poistettu. Sekä luunokka. Kaikki putsattu. Kolme viikkoa kepeillä ja jalka katossa ettei vuoda ja jää uudet veret arveksi. Sen jälkeen heti saa alkaa pienesti hölkkää ja 6viikon kuluttua kontrolli. Sen jälkeen kuulemma pystyn latoa kilsoja koneeseen enemmän kuin koskaan. Oli roskat nilkassa selkeä syy sen nykytilanteeseen lääkärin mukaan.
  37. 34 points
    Oma juoksu oli tänään melko kehno, vähän alle kolmen tunnin, niin kuin kolme viikkoa sitten Sm-maratonillakin. Aika riitti kuitenkin tänään 1 sijaan. Tämä taisi olla 9 kerta alle 3 tunnin. Tän vuoden paras kunto oli keväällä, syksyllä sitä ei onnistunut samaan samalle tasolle. Kiitti kovasti kannustajille, se piristi! Ja kiitti huoltoavusta @OlliL ja tietty @ForrestG Mieleen jäi myös kolmannen kierroksen vastatuulipätkä Teboilin jälkeen, jossa eräs takaa tullut maratonviestiläinen (edit. tai oletin että oli maratonviestiläinen, mutta saattoi olla marallakin) jäi vetämään mulle sen pätkän, kun pätkä päättyi hän toivotti tsempit ja jatkoi vauhdikkaampaa menoaan. 😊
  38. 34 points
    Nyt on tiukkaa keskittymistä maratonille. Asetin Sepon on uutis- ja somekieltoon. Hesarin tilaaminen lopetettiin, Vantaan Sanomatkin heitetään lukematta takkaan ja puhelin on suljettuna 13.10 saakka. Nyt juostaan enää kaksi lenkkiä päivässä ja muuten aika meneekin Pajulahden alppimajassa loikoillessa Aku Ankkoja lueskellessa. Ruiskarhu on ainut joka saa vierailla tehdäkseen aamu-, päivä- ja yömittaukset. Toki vain avaruuspuku päällä jotta ulkomaailman pöpöt vältetään eikä käy Raitasia.
  39. 34 points
    25,07km@4´40 (sis. alkuhumputtelut + Ambitin mittaaman Kullervo-puolimaran 21,25km / 1:38´18 / @4´37) Semmonen reissu. Virallinen Kullervo-enkka jäi kirvelevästi nyt tulematta, tosin Ambitin gepsi antoi 2 sekuntia paremman ajan kuin vuosi sitten joten en hautaudu perunakuoppaan loppuviikonlopuksi mököttämään vaikka vähän vituttaa myönnän sen 😤 Menin suunnitelman mukaan alusta eli pelkkä ajanotto näytölle ja sitten unohdin koko kellon. Tarkoitus oli katsoa vitosen kohdalla eka kertaa mitä näyttää mutta missasin kyltin ja jatkoin seiskaan asti. Siinä aika oli n. 32´10 ja laskin päissäni että hyvää kyytiä eikä tunnu pahalta. Yhdeksän kilsan juottopisteellä tein jotain mitä en ole tehnyt koskaan aiemmin edes treeneissä. Pistin kävelyksi ja kaivoin taskusta eilen ostamani Maxim-mansikka geelin ja lutkutin kitusiin. Siihen vesidesi päälle ja matka jatkui. Kympin väliaika näytti n. 45´45 ja mietin että hyvin menee vaikka vähän aikaa tuhrautui tankkauspisteellä. Olin varma että geelikokeiluni palkitsee lopussa ja luukutan hirmu kirin. Toinen geeli poltteli vielä taskussa kun lähestyttiin 14km kohtaa Ahvenlammella. Olo oli suht jees vielä tuossa mutta ajattelin varmistaa nyt kunnolla loppuenergioiden riittämisen. Taas tankkauspisteen äärellä kävelyksi ja geeliä mussuttaen vesidesi päälle. Nyt olin vuorenvarma että loppu on historiaa kun vedän viimeisen 4 kilsaa Lampikankaan kiertoliittymästä maaliin urku auki glukogeenien piiskaamilla jaloilla. Wrong. Ensimmäiset krampit alkoivat varoitella 15km kohdalla. Aikomani kirisuoran alkaessa olin mennä pari kertaa turvalleni kun ekana jysähti oikea pohje kiinni, sitten vasen ja lopuksi myös vasen takareisi hirtti. Säikähdin ensin että revähtikö se mutta kun varovasti jatkoin matkaa niin vähän helpotti. Kiittelin mielessäni ettei lopussa ollut enää ylämäkiä missä olisi joutunut enempää ponnistelemaan. Pelkäsin että meneekö perkule kokonaan kävelyksi jossain vaiheessa mutta ei aivan. Viimoisella tankkauspöydällä muutama kilsa ennen maalia katselin oisko jotain suolaista mutta en nähnyt joten jatkoin varovaista teputtelua. Kirkon kulmalla 20km kyltti häämötti ja toivo eli vielä että jos pitkään alamäkeen saisi jalat vähän toimimaan ja jonninmoisen loppukirin. Ei mittään jakoa. Kirosin ääneen kun kompuroin mäkeä alas ja kentälle jossa tönkköjaloin maaliin. Osallistumislätkä taskuun, pukkarista kamat kantoon ja kotiin. Ei ollut yhtään fiilistä jäähä sopalle turisemaan kenenkään kanssa. Jännä miten se kirvelee vaikka kysymys näinkin naurettavista tuloksista. Ja joo, tiedän toki ettei mitään järkeä oo alkaa tankkauskokeita tekemään kisoissa etenkään jos ei ikinä aiemmin oo ees geelejä maistellut. Mutta sinälläänhän tuo osa meni ihan jees. Siis olin muuten energinen kuin duracell-pupu maaliin asti ja nytkin tuntuu kuin ei olisi juossut lainkaan. Vatsan kanssa ei mitään ongelmia eli imeytyminen toimi hienosti. Nyt vain arveluttaa hukkasinko turhaan minuutin verran eli enkan noihin kävelyihin kun krampit pilasivat loppujuoksun. Ja kävin kyllä koomista yksinpuhelua loppukilsoilla koipieni kanssa: "jumalauta kapulat ette petä nyt.. jos kolme puoltonnii teiän kanssa menty sulassa sovussa tänäkin vuonna niin mikä vittu siinä että nyt teette miulle tämmösen tempun.. perkeleen turjakkeet kestäkää nyt maaliin asti.."😂 Tämmöttis. No nyt jo hymyilyttää. Kullervoisen posit jäi vähän valjuksi miulla tänä vuonna mutta kiva oli moikata @ruiskarhua, toivottavasti siulla kulki hyvin. Ja ehottomasti lenkin kohokohta oli kun sain yhen suuren idolini eli @PAn kanssa paiskata yläfemman kun sie jo palailit Ahvenlammelta. Vitti se oli juoksun näköistä, mutta sie ootkii sankariainesta💪
  40. 34 points
    Tällä 12viikon reeni jaksolla pystyin todella hyvin tekeen suunnitellut harjoitteet, ainostaan pitkikset joista pari 32km ja 1 35km lenkki tuli tehtyä lyhennettynä jonkun syyn vuoksi. Töistä pyrin laistamaan koko elokuun ja syyskuun alun(täytyyhän pyrkiä pitään lomaakin) jotta pääsee reenaan. Viimeisellä viikolla maanantaina ainostaan oikea työpäivä, muuten kaikkea kevyttä askaretta. Ja tosiaan jotenkin tyhjä ja apska olo ma-to. Perjantaina vähän rupesi jo elämä voittaan. Kipeenä en ollut kertaakaan pois lukien tuota oikean jalkaterän kipua. Ehkä se oli syy huonoon fiilikseen. Perjantaina ehtoolla meni hyvin vielä alas mässyä jota olin koko viikon jonkin verran syönyt, joskus 01:00 nukahdin lauantain puolella. Kamoja olin keräillyt perjantai iltana lattialle valmiiksi. Onneksi vaimo ja lapset lähtivät anoppilaan jo torstaina niin sai myös henkisestikkin levättyä. Lauantai aamusta tampereelle kyydillä josta siskonmies lähti huolto- ja kuski hommiin. Kiitokset näistä perheelle ja siskon miehelle. Huoltomiehelle sanoi matkalla että jos alle 3h juoksen olen todella lähellä podium paikkaa😮 Kisapaikalla hyvissä ajoin. Ehti rauhassa katesella kisakeskusta sekä tapahtumaa, josta tosin itse en saamut mitään irti. N. 3km verkkaa 40 min ennen lähtöä, johon muutama kisavauhtinen 200m veto. Rennosti jalat ylhäällä 10min ennen paukkua, joku alkujumppa taustalla. Rauhallisia ajatuksia. Pam. Aika pian löytyi pari kaveria joidenka kanssa juostiin porukassa joku 36km, alkuun 2km ja lopun 4,2km yksin. Eipä oikeastaan mitään tapahtunut, ennen viimeisen kierroksen alkua, pari kertaa mahassa oli tuntemuksia ettei geelit imeydy, siitä päästiin yli vähemmällä geelillä(siirtämällä seuraavan geelin otto ajankohtaa) ja juomalla enemmän vettä huollossa, jota sain juotua hyvinkin eikä ollut liian kylmää itselle kuten HSM:ssä. Huoltomieheni antoi mukaan kierrokselle aina sopivan määrän geelejä mitä pyysin. Useamman kerran huomasin puristavani suoritusta ja piti rentouttaa juoksua. Aqua geelejä vedin n. 3kpl tunnissa, myös alkuun 20min ennen starttia ja startissa myös. viimesellä kierroksella matka jo painoi jalkaa pahasti ja vähän vajaa 5km ennen maalia pieneen ylämäkeen joutui antautuun matkavauhdista~4:12min/km, ja jäin vähän 2 matkakaveristani siihen 3m päähän tuohon 38km pyykille saakka. sitten rupesin jäämään enempi ja enempi. Ajatuksia viimeisellä kierroksella oli mm se että tätä varten on harjoitellut, niin pitäähän sen mennä alle 3h. Teki mieli kävellä, en kävele, niin kauan kuin jalat kantaa niin juoksen. Tässä vaiheessa se on päästä kiinni, ei saa luovuttaa. 3km ennen maalia näin yleisen sarjan 3. Ja 4. Koko ajan niidenkin selkä läheni, ei vaan tarpeeksi nopeasti kun oma vauhtikin oli hyytynyt lähes hölkkä tasolle(tai ainakin luulin niin). 1km ennen maalia tuli kierroksella ohitettavien selkiä jo paljon eteen. Piti vähän niitäkin varoa ettei törmää, pahiten kumminkin sai väistellä kun juuri ennenkuin maalisuora avautui, en ollut enää varma 3h alituksesta 100m ennen maalia, lopun 50m sporttinen spurtti kumminkin pelasti tilanteen. Komealla loppuajalla 2:59:57.8 jäi vielä varaakin 2sek ennen tuota 3h täyttymistä. 1minuutin kun olisin juossut koko matkalla lujempaa niin olisin ollut yleisessä sarjassa 3. Olisiko pitänyt juosta alussa hiljempaa, ettei olisi lopussa hyytynyt. Ehkä, mutta matkaseura oli sen verran hyvää että soolona en olisi pystynyt ainakaan tuota 1minuuttia puristaan lopussa sekä vuorovedoin vedettiin Vastatuuli pätkiä, joka helpotti juoksua. Joten hyvä näin. Maalissa makoilin n. 10minuuttia kun en muuhun pystynyt tuon spurtin jälkeen. Jalat oli todella lähellä kramppaamista tuon rykäisyn jälkeen. Suihkun ja pienen kaljan ja paikoillaan istumisen jälkeen ajatuksisssani ainakin olin kuin uusi ihminen, perusterve😀. Siitä sitten kotia päin, matkalla palautusjuomaa.Röyh. Jotenkin olo parempi kuin kevään suorituksen jälkeen, ei punaista väriä virtsassa ym muutakaan ihmeellistä. Jalkaterässäkään ei kummosempia tuntemuksia pientä kuumotusta lukuunottamatta. Osa ajatuksista jäi varmasti vielä kertomatta, mutta jokseenkin näin matkani eteni. Eli luultavasti ennen ensi viikonloppua jo lenkillä. Nälkää on vielä jäljellä!
  41. 34 points
    Raporttia Nuts Ylläs Pallas 105km 2019. Päätös tälle matkalle lähtemistä tuli aikanaan tehtyä vähän ex tempporee karhunkierroksen satamailisen krapuloissa. Treeniaikaa kisojen välissä oli niukasti ja siitä iso osa meni palautumiseen edellisestä rypistyksestä. Karhunkierroksen ja tämän kisan välissä ehdin tehdä vain yhden täyspainoisen treeniviikon joten olin aika kujalla sen suhteen, miten se tossu mahtaa liikahtaa. Siitä ainoasta kunnon treeniviikosta jalat tuntuivat hieman pahoittaneen mielensä joten keventelyn Ylläkselle pidin mielestäni erittäin kevyenä. Matka kisapaikalle meinasi jo aiempien avautumisteni mukaisesti mennä pahasti reisille, kun vr:n kalusto laukesi pitkän odottelun jälkeen rauteille, onnekseni kuitenkin juuri ennen kuin ehdin päästä kyytiin. Muuten olisin ollut jumissa metallipötkön sisällä vr:n panttivankina enkä taatusti olisi päässyt reissuun lainkaan. Kahden tunnin odottelun jälkeen päädyin lopulta lentämään Ouluun, josta vuokra-autolla perille. Tuon ratkaisunkaan löytäminen ei ollut helppoa. On nimittäin yllättävän haastavaa kyetä rationaaliseen ajatteluun, kun yrittää maksimistressissä löytää ratkaisua googlea kännykällä käytellen samalla asemalaituria edestakaisin rampaten jäätävässä kusihädässä toisella kädellä munia puristellen. Ouluun kuitenkin pääsin. Oulu - Kemi välille oli sitten saatu aikaiseksi melko laajat tietyöt, ja niiden aiheuttamissa ruuhkissa madeltiin mukavasti alle nopeusrajoitusten. Verenpaine oli tapissa kun sai koko ajan vahdata navigaattorin arvioitua saapumisaikaa. Ylempänä tie onneksi aukeni hieman paremmin ja käskytin vuokra-octavian 1.0TSI tehopataa parhaani mukaan. Kaksi nopeaa kusitaukoa oli pakko pitää, mutta ruokailun suoritin vauhdissa poroja väistellen. Kiitos rattimiehen kykyjeni, saavuin kisakeskukseen klo 20.50 mikä jätti ruhtinaallisen tunnin ilmoittautumiseen ja auton takapenkillä suoritettuun helvetinmoiseen varusterumbaan. Kisabussissa matkalla lähtöön aloin olla matkan rasituksista jo hieman sippi, mutta lapin yötön yö auttoi pitämään tunnelman jokseenkin positiivisena. Pallaksen huipulla piti vielä poltella jäitä kolmisen varttia ennen kuin lopulta sai laittaa varpaat viivalle. Lähdössä jättäydyin taas loppupäähän. Se on päälle helpompaa kun saa matkan varrella sitten mahdollisesti ohitella hitaampia eikä toisinpäin. Alussa lähdin rauhallisesti liikkeelle ja ensimmäiset 30km keskityin pelkäämään koska tulee se piste, missä saan todeta etten ole vieläkään palautunut karhunkierroksen satamailiselta. Kun katkeamista ei ensimmäisellä kolmellakympillä tullut, aloin seuraavaksi jännittämään 50km rajaa, missä kohdin olin karhunkierroksella jo ihan kävelykunnossa vailla haleja ja silittelyä. Ensimmäiseen huoltoon Rauhalahteen 21km kohdalla tulin rauhassa pienen letkan perässä. Tahti oli melko rauhallinen ja olin huomaamatta hölkännyt kädet sen verran kohmeeseen, ettei lötköpullojen täyttämisestä ja varsinkaan niiden takaisin sullomisesta liiviin meinannut tulla mitään. Polkukin oli ilmeisesti ollut sen verran teknistä että Hokien kaulus oli alkanut painamaan oikean nilkan ulkosyrjän luun alareunaan ikävästi. Huollosta lähtiessä oli pakko laittaa takki päälle jotta voisin myöhemmin säätää kengän nauhoitusta kunhan sormiin palaisi tunto. Seuraavasta etapista Pahtavuoman 32km huoltoon jäi mieleen se, että ohitin pari-kolme 166km juoksijaa ja ihmettelin miten helvetissä se voi jo tässä vaiheessa olla mahdollista. Pääsin sitten heittämään sen ärsyttävän "tsemppiä!" huudon selvästi vittuuntuneille kavereille. Pahtavuomassa aloin jo funtsimaan ettei tässä taida pahaa kanttausta tulla. Olo oli ihan ok ja geelit, urkkajuoma sekä huollon antimet upposivat kuten pitääkin. Olin yrittänyt tällä pätkällä säätää kengän nauhoitusta ilman mainittavaa helpotusta. Vittumainen kipu iski nilkkaan aina kun kenkä taittui ulospäin mutta muita ongelmia ei ollut. Aikaa oli mennyt 5:27 ja aurinko alkoi hiljalleen taas lämmittämään sen verran ettei takkia tarvittu. Kolmas pätkä kohti puolimatkan huoltoa piti sisällään melko tiukan nousun Äkäskeron huipulle. Tällä pätkällä ohitin pari selkeästi liian kovan alun ottanutta kaveria, joiden naamasta näki että vituiksi menee. Yksikin ulkomaan elävä tunkkasi naama aivan hikisen punaisena aamuauringon paahteessa takki ja kuorihousut päällä sitä mäkeä ylös ja minä mietin että mitähän tuonkin ukon päässä liikkuu. Kai sitä helpommallakin saa itseltään tajun pois kuin tulemalla tänne tunturiin vetämään itsensä kuivaksi. Äkäskeron huipulla maisemat oli huikeat mutta eipä sitä millään ö-luokan kännykkäkameralla oikein saanut ikuistettua. Huipulta lähdettiin laskettelemaan alas kohti huoltoa ja selkiä tuli vastaan kun uskalsin jo hölkkäillä hyvää polkua melko reipasta tahtia. Meno oli paljon helpompaa kuin karhunkierroksella vastaavissa kilsoissa. Kenkien painaminen nilkkoihin oli nyt eskaloitunut molempien jalkojen ongelmaksi ja äitynyt sen verran pahaksi, että olin napannut jo ensimmäiset 800mg buranaa ja löysentänyt molempien kenkien nauhoitusta lisää. Rakkoja nilkkoihin ei onneksi ollut muodostumassa, ainoastaan sellaista jatkuvaa vittumaisen kovaa kipua joka piti hyvin hereillä. Sen verran se kuitenkin vaikutti että yritin sihdata jokaisen askeleen polulle siten, että kengät eivät taittuisi sisäänpäin. Peurakaltion puolimatkan huollossa pöydät notkuivat herkkuja ja monella näytti iskeneen jonkinlainen retkeilyvaihe päälle. Siellä naatiskeltiin höyryävien patojen antimia ja paistateltiin auringossa. Itse yritin selviytyä mahdollisimman ripeästi ja tungin pari pasteijaa suuhun dropbagista ja muuta nopeaa evästä huollosta. Seuraavan 38km aikana tarjolla ei ollut järjestäjän puolesta kuin vesihuoltoa, joten täytin lötköt ja rakon urheilujuomalla ja tungin liivin täyteen geelejä ja nappasin lakupussin käteen. Peurakaltiosta eteenpäin polku oli helppoa mutta kun lähdin hölkkäämään, iski vittumaisen viiltävä kipu vasempaan polveen. Yritin venytellä lihaksia mutta eipä siitä irronnut mitään helpotusta. Ilmeisesti huollossa lihakset olivat jäykistyneet kuitenkin turhan paljon. Pystyin hölkkäämään aina noin 5-10 metriä, jonka jälkeen kipu kävi liian kovaksi. Oli pakko vetää loputkin 800mg buranaa mutta jostain syystä kipulääke ei tuntunut tähän vaivaan juuri auttavan. Kinkkasin eteenpäin ja yritin saada paikkoja taas lämpimän elastiksi, kun joku neito paineli helpon näköisesti ohi. Iski sellainen keskimittava vitutus ja turhautuneena päätin kostaa temppuilun polvelleni ja pistin reippaaksi juoksuksi. Ihmetyksekseni kovemmassa juoksussa polveen ei sattunutkaan, joten siitä eteenpäin käytin vain kahta vaihdetta: vuorotellen kävelyä ja reipastahtista juoksua. Tällä systeemillä pääsin yllättävän hyvin eteenpäin. Jossain alamäessä sain tehtyä analyysin että polvessa on niin sanotusti jarru paskana. Se ei siis kestänyt sitä vaihetta kun lantio menee polvilinjan yli ja alamäissä se konkretisoitui pahasti. Ylämäissä ei mitään ongelmia. Alamäet oli siis vedettävä täysiä rullaten silloin, kun mäet eivät olleet liian jyrkkiä tai kivikkoisia / juurakkoisia. Kilsatahdit sen kuin paranivat kun hiljaa ei voinut mennä. Hiukan hirvitti miten kunto mahtaa menon kestää mutta toisaalta ajattelin että jos kestää, niin tällä tyylillähän voi tulla vahingossa ihan asiallinen loppuaika. Kotamaja 1 vesihuollon ohitin muuten vauhdilla, mutta käytin sopivasti kohdalle osuneen kuivakäymälän kodikkuutta helpottamaan peräsuolen painetta. Kilon kevyempänä nousu Kukastunturin huipulle meni helposti. Mäkien nousukulma tällä reitillä sopi hyvin Paloheinän nyppylällä suorittamiini mäkitreeneihin. Kukastunturin huipulla oli jälleen huikeat näköalat ja keli alkoi olla paahtavan kuuma. Alaspäin tullessa oli taas pakko painella pääosin reippaalla vauhdilla ja siinä tuli joku vitosen kilsakin kellotettua. Kotamaja kakkosessa vesi maistui ja lähdin hyvillä fiiliksillä kohti Yllästunturin 84km huoltoa. Pätkä alkoi metsäisemmällä osuudella jossa polvi alkoi sitten olla entistä kipeämpi. Tuli silti vedettyä ainakin pari kilsaa hyvällä vauhdilla kuin yritin ottaa irtiottoja pääskysen kokoisesta hevospaarmasta, joka himoitsi sitkeästi hikistä lihaani. Metsäpätkän jälkeen risteyksestä käännyttiin Kesänkijärven eteläpuolelle ja tässä vaiheessa polvi alkoi olla jo todella kipeä, eikä kunto enää kestänyt juosta kovaa. Meno hiipui säälittäväksi kun yritin kävelyn lomassa aina välillä ottaa muutamia hölkkäyrityksiä jotka typistyivät samantien saatanalliseen irvistykseen. Pitkät loivat pitkospuut ylämäkeen kohti Yllästunturia menivät rauhallisesti kävellen, mutta niissä ei sentään sattunut polveen. Yllästunturin kupeesta lähti huoltotie kohti huoltoa joka sisälsi paljon alamäkeä. Nyt polvi ei antanut enää ottaa yhtään hölkkäaskelta ja koko loppupätkä huoltoon oli aika helvetin synkkää ja hidasta kävelyä. Mietiskelin siinä että kun matkaa on yli 20km jäljellä niin kävellen aikaa tuhrautuu vielä vähän vitusti. Päätin että pistän homman poikki Ylläksen huollossa. Ylläksen huoltoon tulin ajassa 13:58 ja siellä oli melkoinen tohina päällä kun huoltoon lappasi lyhyemmän matkan juoksijoita. Pyörin siinä hässäkässä aikani ensin banaaneja ja suklaata popsien ja istuin sitten joksikin aikaa alas ja tutkiskelin polveani. Ei turvotusta eikä kosketusarkuutta joten rikkipaskana se ei ollut. Sitä yleistä massahurmosta tuijotellessani kelailin nuppini sisällä että onhan se nyt vittu, jos ensin annan vr:n hoonata itseäni hanuriin ja tulen isolla rahalla ja vaivalla paikan päälle, enkä sitten muka edes huiputa Yllästunturia. Menin sitten nikottelemaan ea-henkilöstölle että olisiko jotain pervitiiniä tai muuta nappia tarjolla, ja sainkin kolmannen satsin 800mg buranaa. Mennään sitten. Nousu Ylläksen huipulle otti aikansa enkä siellä enää jaksanut ihailla maisemia vaan lähinnä keskityin miettimään miten pääsen eteenpäin. Tunturin päällä etenin sivuloikilla ja alaspäin tullessa yritin vähän kaikenlaista tekniikkaa, myös takaperin juoksua. Jossain kohtaa mäen loivetessa oivalsin, että kun käännän jalkaterän sivulle ja ikäänkuin kinkkaan eteenpäin, kipu helpottaa. Kun päästiin alas Yllästunturilta, polku helpottui huomattavasti. Kun pidin jalkaterää käännettynä sivulle ja paukutin oikeaa jalkaa polulla sellaisiin kohtiin missä kenkä ei taittunut sisäänpäin, pystyin etenemään melko kivuttomasti joskin todella typerän näköisesti. Ylläksen huollon antimet olivat täyttäneet energiavarastoja sen verran, että helpolla polulla pääsin itseasiassa kinkkaamaan aivan kohtuullista vauhtia ja mieli kirkastui. Olin vähän helvetin iloinen etten pistänyt peliä poikki kuten aiemmin suunnittelin. Viimeisessä huollossa en pysähtynyt kuin ottamaan nopeasti pari mukia kokista kun en halunnut menettää sillä hetkellä päällä olevaa hyvää menoa. Viimeinen noin 15km etappi oli pääosin helppoa reittiä ja se sopi tällaiselle klenkkaavalle idiootille vallan hyvin. Energiatasot oli taas hyvässä reilassa ja selkiä tuli vastaan. Yritin aina jo kaukaa tihrustella kantaako seuraava edessä kulkija sinistä lappua, mikä tarkoittaisi sitä että saan jälleen yhden päänahan. Olin jo unohtanut että reitille kuului myös se pitkä louhikkonousu, mikä meni kuitenkin lopulta ihan huumorilla ylös. Sen jälkeen jäljellä olikin enää noin 7km loppukiriosuus, missä sain poimittua vielä muutaman sijoituksen. Pahin kipu polvessa pysyi poissa kunhan kävelin hankalat kohdat ja tasaisella tykitin B-palvelusluokan tyylilläni minkä pystyin. Viimeinen mutka kääntyi sopivan loivaan alamäkeen asfalttisuoralle kohti maalia ja sain innoissani painettua loppukirin vauhdikkaasti nilkat oikein päin käännettynä. Nettoaika maalissa alle 17h47min. Keskisyke 114. Maalialueella jouduin seisoskelemaan hetken haastateltavana kansan sirkushuviksi ja kun siitä pääsin, polvi veti totaalijumin. Lopputulokseen olen kuitenkin tyytyväinen ja tulosluettelossa pääsin ensimmäistä kertaa paremman 50%:n joukkoon, mikä oli ollut jonkinlainen tavoitteeni. Jalkaongelma poislukien meno oli parempaa kuin karhunkierroksella keväällä, missä ensimmäiset 115km kilometritahtini oli minuutin verran hitaampaa kuin tällä reitillä. Ehkä olin paremmassa iskussa tänä päivänä, tai sitten reittiprofiili vain sopi minulle paremmin. Täyttä matkaa tuskin olisin kuitenkaan jaksanut nilkuttaa. Maalista hotellille missä pitsan ja kaljan jälkeen 12 tunnin kuumehikoilu-unet ja aamusta sitten 15 tunnin iki-ihana matkustuspäivä autolla ja kolmella ruuhkabussilla kotiin. Jälleen kerran ei pysty kuin ihmettelemään miten kovaa kärki noissa maastoissa painelee. @tmai:n tahti on jotain ihan käsittämätöntä. @vmaksi:n hieno kolmas sija todistaa sen että kovimmat jätkät roikkuvat täällä juoksufoorumilla. Tasaisen juoksijoiden kova vauhti on jotenkin helpompi ymmärtää, mutta en tajua miten noissa maastoissa voi ylipäätään liikuttaa jalkoja noin nopeasti noin pitkään. Hattu päästä jälleen. Itselleni tämä oli kolmas ultra. Takana nyt 83km, 166km ja 105km. Kertaakaan en ole tiennyt miten kovaa voin mennä, kun reitti, matka ja kunto on joka kerta ollut mysteeri. En tiedä paljonko sitä kokemusta pitäisi olla että osaisi ulosmitata täyden sen hetkisen potentiaalinsa. Toisaalta loppuaika ei merkitse hevon paskaa, matka on tärkein.
  42. 34 points
    Viikko tosiaan pakettiin pitkällä lenkillä. Ajattelin että olisin päässy helpolla tässä vaiheessa, mutta ei. Su 40km 4:45/km s145 -Alkuun 25km hölkkää 4:55/km s141 Perään 5 x 2km 4:15/km / pal. 2min 5:00/km 4:10/km s152 maksimi 157 4:11/km s156 maksimi 159 4:14/km s157 maksimi 163 4:13/km s157 maksimi 160 4:15/km s159 maksimi 168 Loppuun 3,5km 5:00/km s148 Vedot meni ihan hyvin, ei suurempia ongelmia paitsi viimeisessä sai irvistää kun piti juosta hiekkatietä ja reissun isoin mäki sattu vielä loppuun. Lisäksi oli pientä vastatuulta yms. tarjolla. Vetojen jälkeen kun hidasti vauhtia niin sillon tuntu että jalat alkaa jumittamaan. Kokonaisuutena jakso hyvin eikä lenkin jälkeen ollu mitenkään puolikuollu olo. Eli hyvä treeni. Oikea jalka nyt vähän arveluttaa kun tuo reisi tuntu menevän jumiin, että pitäskö sitä vielä kevyesti hieroa että sais sen paremmin auki. Ei paljon naurata jos se parin viikon päästä leipoo kiinni jossain 30km kohdalla. Lenkin aikana otin 5 geeliä. Maha tykkäs ja hyvin tuntuivat imeytyvän. Tuo maku alkaa kyllä olemaan jo vähän turhan tuttu. Koko lenkkiin meni aikaa 3:09:55. Eli jos olis ottanu pikku loppukirin niin olis varmaan menny maraton alle 3.20. Hyvä treeni. Viikon saldo 69,3km ja lenkin jälkeinen paino 76,3kg.
  43. 34 points
    Aamulla herätys 6.00 ja seittemältä pitkälle lenkille. Piti ehtiä juoksemaan lenkki pois ennen päivän muita hommia. Su 33km 4:34/km s148 -Alkuun 6km 5:12/km s138, 21,1km 1.29.47 eli 4:15/km s153, 5,9km 5:00/km s144 Nyt oli kyllä niin rankka setti ettei ole ollutkaan pitkään aikaan. Eilisen päivän aikana jo tuntu että jalat on tyhjät ja mietin saanko tarpeeksi energiaa sisään. Lenkille otin mukaan juomarepun että saa litran nestettä mukaan. Alussa jalat vähän jäykät, mutta ok. Syke vähän korkealla. Tuosta puolimaratonin pätkästä oli puoleksi melko hyvin sulanutta asfalttia ja puolet jäisempää joenvartta. Tarjolla oli myös pientä vastatuulta 15km. Mietin josko olis kääntyny puolivälistä takasin niin olis saanu juosta sentään pieneen myötäseen. Puolivälin jälkeen olin kyllä jo niin sippi etten jaksanu kiristää vauhtia vaikka sykkeiden puolesta olis voinu mennä kovempaa. Onneksi jakso pitää loppuu asti tuota vauhtia ja lopun verryttely pätkä tuntu vauhdin puolesta helpolta. Kotiin päästyä väsymys kyllä tuntu jaloissa. Sinänsä kyllä hyvä että jaksoin loppuun asti eikä loppu menny kävelyksi tms. Koko viikon saldo 118,38km eli kahteen viikkoon 242km. Tätä settiä edellinen kovempi viikko löytyy tammikuulta 2017 kun harjoittelin 24h kisaa varten (132km). Jos lasketaan kilometrejä niin yhtä kovaa kahden viikon settiä ei ole tullut tehtyä koskaan. Nyt on sitten jalat puhki ja pää jumissa. Ihan mukava ottaa pari päivää kevyemmin.
  44. 34 points
    Jopa raukaisee remakasti kun aurinko möllöttää junan ikkunasta. Pori jäi taakse ja Tamperetta kohti kolkutellaan. Siitä Tikkurilan kautta koti-Joussenoa kohti. Repussa pokaali Karhu-hallissa juostun puolikkaan m50-ukkojen 2. sijan muistoksi ja kellossa uusi enkka 1:33:22. Ihan kelpo länsirannikon keikka siis 🙂 Mukava tapahtuma talven keskellä tuommoinen ratatapahtuma. Järjestelyt pelasivat ja tunnelma oli leppoisa. Rataa kiertäneet 60 lajitoveria mahtuivat suht kivutta kapeahkolle baanalle eikä ihmeempiä törmäyksiä sattunut. Oma juoksu meni suunnitellusti eli reippaasti liikkeelle ja siitä hiipumista vastaan vänkyröiden. Hengitys pelasi tuohon vauhtiin helpohkosti vaikka pahempaa pelkäsin. Jalat muutaman kerran varoitteli pienistä pohjekrampeista mutta muuta isompaa härdelliä ei tuoltakaan osastolta ilmaantunut. Enkan paraneminen reilulla minuutilla oli myönteinen yllätys. Ihan tuohon en uskonut vaan arvelin että parhaillaan voisi 1:35-1:37 haarukkaan jaksaa lampsia. Järjestäjille kiitos juoksun aikana järjestetystä kierrosaikojen selkeästä näytöstä ja etenkin mittauksesta joka jokaisen kierroksen jälkeen arvioi tulevaa loppuaikaa. Eipä tarvinnut omaa ambittia vilkuilla. Suunnolla olikin tällä kertaa aikalailla seuraamisvaikeuksia kun väitti reitille tulleen pituutta 25,55km. Toki tuo kellon tarjoama @3:3x keskari kelpaisi😂 Terveiset foorumin jäsen @Korteksille. Oli mukava paiskata kättä ja muutama sana vaihtaa. Joitain muitakin kannustushuutoja matkalla myös kuulin ja peukuttelin takaisin. Eli terveiset myös kaikille muille foorumisteille jotka paikalla olivat ja mahdollisesti tunnistivat 🙋🏼‍♂️ Vuoden päästä tämän voisi ottaa uusiksi. Katkaisee talven kivasti ja jaksaa taas aamulenkkejä huidella kotihuudeilla hankien keskellä. Kohta muutama palauttava juoma kunhan juna vaihtuu Tampereella ja sieltä eteenpäin löytyy myös ravintolavaunu. Aurinko kimmeltää radan varren hangilla. Helmikuu ei onneksi koko aikaa hakkaa meitä henkihieveriin pakkasineen ja valkoisine kurittajineen. Vaihteeksi tuli suuri sulattaja. Sehän suorastaan hyväilee 😎
  45. 34 points
    Ihan hullua. En vieläkään ymmärrä miten se onnistu. Mutta jotenkin se näemmä tapahtu. Eli kyllä, se on nyt vihdoin siinä! Nettoaika 1:59:22.
  46. 33 points
    Kiitokset kaikille tsempeistä, niitä tarvittiin. Ei vaan pystyny luovuttaan vaikka lopussa hyyty aika pahasti. Viimeiset 50m piti varuiksi spurtata että meni varmasti alle 3h.
  47. 33 points
    No niin, se oli semmonen maraton se HCM. Tänne lähteminen oli tietoinen riski ja hyvin oli tiedossa että todennäköinen lopputulos on vain hemmetin tuskainen reissu. Ja semmoinenhan siitä sitten tuli. Mua nyt ei pahemmin haitannut että juoksun lähtö oli klo 15. Aamulla kotona hengailua, lounas ja pientä välipalaa. Sitten bussilla kisapaikalle. Aurinko paistoi ja lämmintä oli +20. Siinä varusteiden luovutusta odotellessa alkoi kyllä jo olemaan selvää ettei tästä tule mitään, liian lämmintä. Sitten varusteet säilytykseen ja kohti lähtöviivaa. Alle otin 5-10min hölkät ja sitten melkein eturiviin odottelemaan. Vieressä oli eräs kaveri jolla oli niin loppuun juostut kengät että kengän rei´istä näky melkein varpaat. Kukin tyylillään, ilmeisesti oli hyvät kengät. Sitten vaan paukusta matkaan. Ensimmäinen kilometri 4.10/km ja porukkaa lappaa ohi. Olin vähän ajatellu että Noora Honkala vois olla sopiva peesi, mutta sehän hävis heti 500m jälkeen näköpiiristä. Se siitä. Toinen kilometri oli ilmeisesti hieman lyhyt tms. koska se meni hieman alle nelosen. Seuraavat 4:25/km tahtiin ja viides kilometri hieman alle nelosta. Vitosen kohdalla olin ajassa 20:57, eli ihan ok aikataulussa. En ollu alussa kiinnittänyt niin paljon huomiota sykkeisiin, mutta nyt totesin sykkeiden heiluvan siellä 165 lukemissa. Vain 10 lyöntiä enemmän kuin spring marathonilla. Sitten saavuttiin Kuusisaareen ja Lehtisaareen. Ja voi vattu niitä nousuja. Aika oli kyllä kullannu ne muistot. Siinä juostessa mietin että noutaja tulee viimeistään kun tänne tullaan toisen kerran. Fiiliksen viimeisteli se pitkä nousu jonka päätteeksi taidettiin mennä Länsiväylän yli. Nousujen takia siinä mentiin välillä 4:00 kilometrejä ja välillä 4:20. 10km ajassa 42min. Siinä otin geelin. Tarkoituksena oli ottaa loput geelit 17km, 24km ja 31km kohdalla. Mukana oli nyt yksi geeli vähemmän kuin viime maratonilla. Juottopisteitä oli tosi paljon ja pyrin juomaan edes vähän jokaisella. Tai melkein jokaisella. Kun vauhti oli tuommosta nykivää niin en päässyt oikein juoksemaan ryhmässä. Päädyin tosi usein juoksemaan yksin tuulisiakin pätkiä. Kun porukkaa sai kiinni niin vauhti kiihtyi ja kun himmasin vähän niin taas olin yksin. Matka taittu ihan ok vauhdilla, mutta sykkeet edelleen siellä 165 tienoilla. Tiesin ettei tästä seuraa mitään hyvää. 15km kohdalla ajassa 1:02:55. Edelliset vitoset noin 21min ja tämä samalla tahdilla. Meitä oli siinä pieni porukka ja rupes tuntumaan ettei tämä vauhti kauan kestä. Kun lähdettiin takaisin Espalta niin aloin olla jo valmista kauraa. Juostiin porukassa ja edellä menijää ei näkyny. Siinä tuli sitten muutama risteys jossa porukalla huudeltiin järkkäreille, että minne pitää mennä. Osa järkkäreistä hengaili varjossa ja osa riiteli autoilijoiden kanssa. Jo aikasemmin Ruoholahdessa meinas mennä hermo kun pari turistia käveli suoraan juoksureitillä eteen. Niitä ei kiinnostanu yhtään tuleeko juoksijoita vai ei. Saattovat ehkä vähän säikähtää kun ihan vierestä vilahti muutama juoksija. 23km kilometrin kohdalla juoksu oli sitten jo ohi. Vauhti hyyty 4:30 tienoille eikä siitä ollu suunta kuin alaspäin. Töölönlahden kohdalla tuntu että nesteet hölskyy mahassa ja päätin jättää kaksi viimeistä geeliä ottamatta. Ei ollu kovin positiiviset tunnelmat kun piti lähtä toiselle kierrokselle. Mikähän silta siinä nyt tuli toisen kierroksen alussa vastaan niin vaihdoin siinä kävelyksi. 30km 2:13:15 kymppiin meni siis 49min, 7min kauemmin kuin olisi pitänyt. Loppu oli sitten juoksu kävelyä. Koitin välttää oksentamista ja tavoite oli päästä pois reitiltä alle neljän tunnin. 38km asti menin sentään alle 7min kilometrejä. Sitten tuli yksi 7min ylitys. Lopussa vatutti, mutta koitin juosta niin pääsisin nopeammin pois. Eikä siinä kehdannut oikein kävellä. Syke oli sentään alle 160... 3:30 jänikset vilahti ohi jossain Olympiastadionin kohdalla eikä ollu mitään jakoa pysyä niiden mukana. Siinä löntystellessä oli aikaa miettiä että tästä kokemuksesta maksoin 100e. Pohdin myös että oon varmaan juossu melkein kaks kertaa enemmän kuin ne jotka menee mun ohi par aikaa oikealta ja vasemmalta. Kai siitä joku 100 tyyppiä meni ohi viimeisen 15km aikana. Mutta eihän se niin mene, että jonkun tuloksen saisi kilometrien perusteella. Itte menin riskillä ja viimeiset 18km sain sitten maksaa siitä hintaa. Lopulta maali armahti ja pääsin pötköttämään tekonurmelle ajassa 3:31:09. Garmin mittasi korkeutta 274m ja maksimisyke oli 173 ja keskisyke 160. Aikani siinä makoilin ja sitten löntystelin leuka rinnassa hakemaan kamat ja suunnistin uimastadionille suihkuun. Kokonaisuutena paska reissu, mutta tulipa tehtyä. Kyllähän sen tiesi miten tuossa käy, mutta eipä ollu muitakaan potentiaalisia kisoja lähi aikoina. Nyt on ollu ihan mukava lepäillä. Varsinkin pää on tarvinnut taukoa juoksusta. Tammi-maaliskuu oli henkisesti tosi raskaita ja myös HSM tuntuu pelkältä pettymykseltä ja epäonnistumiselta. Nyt tässä tosiaan lepäillään puoltoistaviikkoa ja sitten taas kilometrejä koneeseen. Nyt on tavoitteena panostaa enemmän ja tosiaan laihduttaa pois muutama kilo. Oon nyt vetäny aika pienillä kaloreilla tämän viikon. Tarkoituksena kerran viikossa syödä enemmän että aineenvaihduta hyrähtää käyntiin ja muuten sitten kuilotella. Katotaan mitä tulee. Jospa siitä saataisiin vähän apua että kiloja karisee. Viime sunnuntaina herätyskello soi klo 6.00 ja suunnattiin kohti Särkänniemeä. Siellä oli semmoinen K-Plussa asiakkaiden Parhaiden asiakkaiden -päivä. Koko huvipuistoon oli ilmaiseksi käytössä klo 9-13 välisen ajan. Kiitos sen viime kesän vaihdelaatikon vaihdon me ollaan nyt sitten mustan plussakortin haltijoita 12 kuukauden ajan. Eihän Särkänniemessä nyt ole kovinkaan paljon laitteita noille meidän tenaville, mutta kyllä siellä ehti parissa käydä. Se on enemmän isompien lasten paikka. Menihän se aika kyllä Angry Birds puistossa ja loppupäivä Koiramäessä. Joskus puoli kuus illalla lähdettiin kohti Vantaata. Tälle lepotauolle mahtuu myös aitaremontti, portaiden hiomista ja maalausta. Että ei tässä pahemmin ehdi sohvalla makoilemaan. Eilen hain myös testiin tuon Suunnon uuden Suunto 5 sykemittarin. Pitänee jo viikonloppuna käydä sitä vähän lenkillä testailemassa. Tässä vielä video tuosta HCM:n reissusta: Ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
  48. 33 points
    Pitkästä aikaa onnistuminen Hcm:lla. 😊 Lähdin juoksemaan raskaasta reitistä ja lämmöstä huolimatta ennätysvauhtia, mutta tavoite muuttui matkalla lähinnä hyvän sijoituksen tavoitteluun. Alkuun juoksin neljäntenä, ennen kymppiä sain venäläisnaisen kiinni ja siirryin kolmanneksi. Eka kierros meni hyvin. Lämpö alkoi tuntua kunnolla jossain 28 km kohdilla, vaikka olin kastellut itseäni niin paljon kuin pystyin. Viimeisellä kympillä alkoi tulemaan muutamia tosi surkeita kilsoja. Lauttasaaren kohdilla tokalla kiekalla näin ekaa kertaa alun jälkeen jälleen Nooran selän ja Baanalle tullessa ero oli enää metrejä. Sitten ohi ja vähän vauhtia lisää. Viimeisellä kilsalla kattelin taakse joku miljoona kertaa, ettei tuu yllätyksiä ja oli siistiä juosta maaliin kisan kakkosena.. 2.56 on ihan ok aika tolle reitille ja tuossa säässä. Vaikka maratonilla ei vissiin mitään pahempia reitinohjausfiaskoja tapahtunut, oli itselläkin välillä vaikeuksia suunnistamisen suhteen ja huutelin useampaan kertaan "minne?". Oma Garmin näytti että juoksin 43.08 km, tiedä sitten..
  49. 33 points
    Kiitosta vaan hurjasti! Jaksoin näemmä vielä hymyillä (kourassa ei ole vodkasnapsi vaan vesimuki) maalissa kahden valvotun yön jälkeen kivuista huolimatta, mutta noutaja ja lääkäri tulivatkin sitten maalialueella hyvin nopeasti 😀 Rapsaa ei jaksa edes ajatella ja epäilen että pystynkö kaikkia kauheuksia ja ihanuuksia tai yksityiskohtia edes kuvaamaan
  50. 33 points
    Kuitti! Vähän yli 4 kk piti kärvistellä Vantaan keskeytyksen jälkeen ja tänään sitten selvitin c-luokan Sevillassa. Lopussa tsemppasin itteeni, että vähän enää hommia ni palkinto itselle on luvassa. 2.59.12 (2.59.39). Oon nyt vähän ylpeä ittestäni!
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy