Jump to content
Juoksufoorumi.fi



Leaderboard


Popular Content

Showing content with the highest reputation since 13.07.2019 in all areas

  1. 103 points
    Nyt kun taskussa on ollu viikon perusterveen paperit niin palataan ajassa viime lauantaihin. Ennen kisaa kävin pohdintaa vaihtaisinko jalkoihin vielä ihan uudet DS Trainerit. Lopulta päädyin kuitenkin vanhoihin koska uudet tuntui viikon juoksulenkkienkin jälkeen hieman kovilta. Geeleissä päätin vaihtaa leiriä High5:n nestemäisiin geeleihin. Moni kyseli oliko paineita viimeisellä viikolla? Ei kyllä ollut. Olo oli yllättävän rauhallinen kun alkoi varmistua ettei tässä enää tulekkaan mitään viime hetken sairastumisia tms. Tämä ei tosin ollu mikään vahinko. Olin esimerkiksi viimeiset 1,5kk nukkunut eri huoneessa kuin muut. Viimeisinä viikkoina jäi pois esim. lasten iltapusut. Eipä pääse sitten poskelta hyppäämään kyytiin joku päiväkodin tauti. Tietysti perus käsien desifioinnit yms. Kunto kohdillaan ja mies valmiina niin mitä sitä turhaan hermoilemaan. Numeron kävin hakemassa jo perjantaina ja sen jälkeen lyhyt lenkki @ruiskarhu:n kanssa. Lauantaina nukuin pitkään ja taisin herätä vasta joskus kasin aikaan. Siinä ensin aamumittaukset ja hieman normaalia tukevampi aamupala. Sen jälkeen aamukahvit, ihmettelyä ja kamojen pakkailua. Pitkään pohdin lähtisinkö matkaan pitkähihaisella vai t-paidalla. Hihaton paita tuntu liian riskialttiilta jos vaikka sade yllättää. Kello kymmenen jälkeen vaatteet päälle ja autolla kisapaikalle. Laskin sen varaan että saan auton helposti parkkiin ja siitä sitten vain kassi säilytykseen. Ruuhkaa ei ollu niin suunnitelma oli aukoton. Matkalla urheilutalolle katoin että innokkaimmat lämmittelee jo t-paita päällä. Päätin että liityn samaan kuoroon ja vaihdoin t-paidan päälle. Kassi säilytykseen ja lämmittelemään. Kun pääsin ulos niin heti alkoi satamaan vettä. Varustus oli lyhyet shortsit + t-paita sekä geelit. Juoksin lähimmän grillin katoksen alle isoimman kuuron ajaksi pitämään sadetta. Siellä katoksen alla seisoessa mietin että mitähän tästä tulee jos sade ei hellitä. Lopulta tuuli teki tehtävänsä ja vei sadepilvet mukanaan. Ehdin tehdä lyhyet 10min verryttelyt ja sitten kohti lähtöviivaa. Oli aika ottaa ensimmäinen geeli. Lähdössä kävelin vasemmalta alle 3h menijöille varattuun karsinaan. Muutama tuttu naama, mutta ei juttukaveria. Lähtölaukaus ja liikkeelle. Päässä vain yksi ajatus, että aloita hitaasti. Kiihdytin ensin 4:30 vauhtiin ja siitä hissukseen kiristin kohti 4:10 lukemia. Mittariin olin laittanut manuaaliset kierrokset jotta tulee varmasti oikeat väliajat. Ensimmäinen kilometri 4:30! Mitä helevettiä! Otin pataan 20sek ensimmäisellä kilometrillä! Ei voi olla, mittari näyttää 1,08km. Päätän ottaa osan heti takaisin, toinen kilometri 4:03. Joku sano kisan jälkeen että lähtöä olisi siirretty taaksepäin viime vuodesta tms. En tajua. Porukkaa kiihdyttelee vierestä ohi ja porukkaa on kuin aikanaan Anttilan tuulikaapissa. Pyrin pitämään oman vauhdin, toiset voi mennä omaa vauhtiaan. Kolmas kilometri 4:12, neljäs 4:07. Hieman vastatuulta, mutta peesaan. Tänään ei vedetä. Siinä vedetään porukassa. @sk vetää ja herrasmiehet tulee peesissä. Hieman hävettää että yks vetää koko vastatuulipätkän, mutta tänään en aio olla herrasmies. Aika nopeasti porukasta muodostuu 5-6 hengen porukka ja juostaan jonossa. Ensimmäinen vitonen n. 21min. Porukka vaihtelee asemia ja itte peesaan. Ei tunnnu missään, ei ole kylmä. Kädessä kulkee viiden geelin nippu. Suunnitelma on ottaa geeli/30min. Alussa kaksi tavallista, sitten yks jossa on enemmän suolaa, yksi kofeiini ja lopuksi yksi tavallinen. Laskeskelen että sen enemmän suolaa sisältävän otan puolikkaan kohdalla josta se alkaa vaikuttamaan n. 2h kohdalla. Sen jälkeen kofeiini ehtii hieman piristämään loppua ja viimeinen piristää sitten jos ehtii alkaa vaikuttamaan. Geelit pystyy ottamaan ilman vettä mutta otan silti joka juomapisteeltä mukin tai kaksi vettä. Pakko juoda sen minkä pystyy koska kyllä tässä kylmässäkin hikoilee. 10km ajassa 41.44 ja vitonen 20:45. Toinen kierros on toisinto ensimmäisestä. Urheilutalon edessä hieno tunnelma jonka jälkeen koitan jarrutella ettei vauhti kiihdy. Sitten vastatuulipätkä jossa peesataan. Teboili ja hyvä meininki. 15km 1:02:32 ja vitonen 20:48. Vauhti tasaista n. 4:10 eikä mitään ongelmia. Hiekkapätkillä kivet hieman lentelee ja pelkään että joku kivi lentää kenkään hankaamaan rakkoa. Toinen kierros loppuu. 20km 1:23:13 ja vitonen 20:41. Puolikas ajassa 1:27:45. Se on 30sek nopeampi kuin mitä oltiin @Don_Valido:n kanssa mietitty, mutta laskin sen varaan että kestän alkuvauhdin. Tai siis että mun pitää kestää koska hyydyn aina lopussa. Kolmas kierros alkaa ja taas hyvä tunnelma. Ihmiset kannustaa ja vielä yksi kierros ennen kuin juoksu alkaa. Sitten huomaan että porukkaa alkaa häviämään ympäriltä. Olin laskenut sen varaan että kyllä tästä tällä porukalla mennään ainakin kolme kierrosta. 25km 1:44:00 5km 20:47. Ei ongelmia pitää vauhtia. Pitää mennä tasaisesti, ei liian nopeita kilometrejä ja myötätuulipätkällä saa mennä hieman kovempaa. Teboilin jälkeinen suora yllättävän helppo vaikka siinä onkin tasaista. Alan laskemaan että maaliin jotain 15km ja 2min ainakin plussaa. Päässä soi Sabaton. Olin koko kesän soittanu Sabatonia maratonvauhtisilla lenkeillä ihan sillä ajatuksella että se jää muistiin. Teboilin jälkeen ollaan aikasempina vuosina alettu hyytymään, mutta ei tänä vuonna. Kolmannen kierroksen lopulla pohkeet alkaa väsymään. Mitä ihmettä! Pohkeiden kanssa ei ole ollu mitään ongelmia koko kesän aikana ja NYT te meinaatte heittää pyyhkeen kehään! Mieliala laskee kun alan miettimään, että nyt yks suonenveto ja se on siinä. Tervetuloa ensi vuonna uudestaan. 30km 2:04:54 ja vitonen 20:56. Lasken että mulla on edelleen se 2min plussaa. Jos tulee yli 4:10 kilometri niin pystyn ottamaan yli menneen ajan takaisin seuraavalla kilometrillä. Ohittelen porukkaa ja saan tsemppihuutoja. Näytän peukkua, mutta sitten säikähdän että toivottavasti kukaan ei kato että olisin näyttäny keskaria. @marika_ Viimeinen kierros alkaa. Porukkaa kannustaa ja meidän letka on kutistunut kahteen henkeen. Satunnaisesti juostaan peräkkäin. Riittää kun kilometrit pysyy alle 4:15 niin pitkään kuin mahdollista. Se takaa että jokaisen kilometrin jälkeen jäljelle jääville kilometreille on enemmän ja enemmän aikaa. Vasemmassa takareidessä vihlasee. Alkaako se kramppaamaan? Meneekö ensin pohkeet vai takareisi? Mietin että se suolasempi geeli kyllä auttaa, ei ne ala kramppaamaan. Vastatuulipätkä ja liimaudun kierroksella ohitettavan peesiin. Koitan päästä mahdollisimman helpolla. En puske yhtään jotta jalat pääsee helpommalla ja eivät toivottavasti ala kramppaamaan. Vastatuuli loppuu ja samantien ohi. Vauhti on alkanut hyytymään. Aletaan mennä lähemmäs 4:15. 35km 2:26:25 5km 21:30. Mietin vain että maaliin on enää reilu vitonen ja 4:30/km riittää varmasti. Lasken vielä niin, että viimeinen 200m vie minuutin. Askel painaa, mutta vauhti pysyy kuin pysyykin alle 4:30. 40km 2:48:27 5km 22:02, vauhti hyytyy mutta jaksaa, jaksaa. Nyt riittää jo vitosen kilometrit. Voiko se tapahtua tänään? Aikaisemmin on tuntunut siltä että olis helpompi taas epäonnistua. Nyt täytyy uskaltaa onnistua. Jos jalat ei kramppaa niin tänään se tapahtuu. Kari huutaa että enää reilu kilometri maaliin. Huutelen että kuinka paljon? Tiedän kyllä tasan tarkkaan missä mennään, mutta mieli halajaa varmistusta. Viimeiset kilometrit menee hitaasti 4:26,6 ja 4:24,5 tänään mä en hyydy. K-kaupan jälkeen käännös oikealle, vasemmalle ja sillalle, rullaus alamäkeen ja käännös oikealle. Tätä reittiä on menty kymmeniä kertoja lenkeillä. Loiva nousu jossa geelienjakopiste. Maassa lukee 42km ja edessä on viimeinen silta. Nousen sillalle ja vilkaisen kelloa. Kellossa 2:57 alkuinen lukema. Siinä se sitten iskee päälle, että tänään on se päivä kun juoksen alle 3h maratonin! Tästä pääsee maaliin vaikka kävellen alle kolmosen. Alan itkemään ilosta ja hengitys lamaantuu. En saa henkeä ja pitää rauhoittua. Edessä enää loppusuora, käde pystyyn ja maaliin ajassa 2:58:12! Maalissa uskomattoman helpottunut olo. On kuin olisi iso taakka nostettu harteilta. Mun ei tarvi enää koskaan juosta alle 3h maratonia. Ei tarvi enää koskaan yrittää. Ihmisiä tulee onnittelemaan. Tuntuu uskomattoman hienolta. Uimahallin saunassa joku koittaa heittää löylyä niin paljon että tyhjentäis saunan. Istun sitkeästi lauteilla ja katon kuinka toinen hikoilee. Tämä on mun päivä enkä mä lähde täältä mihinkään. Kaapiksi olin tietenkin valinnut kaapin 258 🙂 Illalla Hotelli Vantaalle juhlistamaan projektin päätöstä. Sieltä lähdettiin kotiin vasta viideltä aamulla. Hieno meininki. Kiitos teille kaikille jotka elitte tässä mukana. Oon etuoikeutettu että sain niin paljon kannustusta reitin varrella. Kiitos kaikista onnitteluista ja tsempeistä. Sain jokaisesta huudosta virtaa ja oli juoksun jälkeen mukava kuulla että tämän projektin seuraaminen on myös antanut myös ainakin joillekkin motivaatiota.
  2. 76 points
    Ennen kuin mestari julkaisee analyysinsa ja materiaalinsa niin avataan hieman systeemiä jolla on menty tämä noin vuosi. Perusperiaatteenani oli että mitään useamman kuukauden ohjelmaa en aio tehdä Sepolle. Ideana oli edetä viikko kerrallaan ja joillakin viikoilla päivä kerrallaan. Sunnuntai oli päivä jolloin seuraavan viikon hahmotelman lähetin ja keskellä viikkoa vaihdettiin kuulumisia, joskus useamminkin. Seppo sai myös toivoa näin ollen mihin ei tulisi rääkkipäiviä (jos esim oli lastenvahtina) Pohdin myös tuon seuraavan viikon ohjelman aina tuolloin sunnuntaina sen perusteella mitä edeltävänä viikkona oli tehty ja miltä oli Sepolla tuntunut mikäkin treeni. Ruiskarhu jossain vaiheessa kyseli pidemmälle suuntautuneen ohjelman perään ja laitoin sitten nopeasti miehelle tulevien viikkojen pitkistä lenkistä suunnitelmaa.. En kuitenkaan missään vaiheessa niitä ollut miettinyt vaan heitin täysin tyhjästä ne. En kehdannut sanoa, että en tiedä, en ole ajatellut niitä vielä. En missään vaiheessa tiennyt kuin sen hetkisen viikon ohjelman. Kuten Sepolle totesin niin en aluksi vahvasti uskonut siihen että mies tulee pääsemään treenit loppuun. Tämän vuoden aikana pyrin viemään Seppoa eteenpäin viikoittain siten että nuoralla tanssittiin - joko henkisesti tai fyysisesti. Ja kun miehellä tai edes itsellänikään ei ollut tietoa edes seuraavan kahden viikon harjoittelusta niin pystyin aina viikko kerrallaan hivuttamaan lisää määriä tai tehoja ohjelmaan sen mukaan miltä milläkin hetkellä Seposta tuntui. Jos tuntui hyvältä niin se oli signaali siitä että joko määriä voitaisiin nostaa tai tehoja lisätä seuraavalle viikolle tai molempia. Näin ollen ruuvia sai kiristää viikko kerrallaan. Aika pian löytyi asioita mitkä tulisi katkaisemaan Sepon selkärangan äkisti. Näihin kuului kovilla vauhdeilla juostut treenit. Esim. tonnin vedot tai muut anaerobisella juostavat treenit. Jos halusin Seppoa vielä jatkossakin kiduttaa niin näiden treenien kanssa tuli tehdä maltillisia viikkokilsoja. Näin ollen tällaiset treenit osuivat tämän Vantaan maran alkujaksoon jossa juostiin 80-110km viikkoja. Ylikovia ei voinut useaa vetää, korkeintaan kertaalleen viikkoon ja lyhkäisinä, koska näiden jälkeen Sepon kulku oli monesti hankalaa, paikkoja kiristi ja juoksu ei tuntunut hyvältä. Näin ollen "alle nelosen" kilsoja ei juurikaan juostu enää viimeisen 10viikon aikana. Koko vuosi mentiin aikalailla 2+1 rytmityksellä. Se oli ainut selkeä asia itselle. 2+1 sisällöt olivatkin sitten epäselviä. Laitoin aina kaksi kovempaa viikkoa ja yhden palauttavan viikon. Palauttavan viikon reenit olivat mitä olivat ja niissä Seppo sai kikkailla tuntemuksen mukaan paljonkin. Ei kikkaillut. Tarkoitus oli niin henkisesti kuin fyysisesti palautua tuleviin kahteen viikkoon. Viimeiselle 10viikolle palauttavilla viikoilla taisi kuitenkin lähes joka päivä olla juoksua jonkin verran joka mahdollistui sillä että Seppo alkoi olla iskussa ja "alle nelosen" kilsat jätettiin pois. Koville viikoille löytyi sopiva kidutusväli siitä että joko tiistaina tai keskiviikkona juostaisiin jotain reippaampaa. Joko maravauhtista, vähän maravauhtia kovempaa, kiihtyvää maltillista kymppiä, 3km+2km+1km+2km+3km settiä, 2x20min tai muuta vastaavaa hatusta vedettyä reeniä. Sellaista treeniä joilla saatiin sykettä nousemaan vauhtikestävyysalueille tai käymään mk-alueilla saakka lyhyesti. Sinänsä siis treeni saattoi olla minkälainen tahansa ja pyrinkin laittamaan erilaisia treenimuotoja. Näin ollen pää ja kroppa sai ehkä hieman erilaisia ärsykkeitä kuin jos oltaisiin tehty joka viikko vaikka sama 45min tasavauhtinen VK. Lopussa näissäkin painottui maravauhtinen juoksu. Viikonlopulle sitten ehdittäisiin toiseen vastavaanlaiseen iskuun mutta tällä kertaa tuo reippaampi osuus otettaisiin vähän maltillisempana pidempien lenkkien yhteyteen. Viikonloppuina maravauhtinen oli sopiva vauhti reippaammissa useasti. Pitkät lenkit alkoivat 23kmsta ja pisin taisi olla 35km jokunen viikko ennen Vantaata? Jo aika alussa huomasin että maravauhtinen on sellainen jota Seppo vielä kesti hyvin treeneissä joten niitä tultiin tekemään melko paljon. Näiden (ti/ke ja la/su) väliin sitten halusin löysiä kilsoja ja kun kahden lenkin päiviä ei tehty (kertaalleen?) niin nuo peruslenkit saatiin nostettua alun 12km:sta 18-20km pituisiksi. Jotkut niistä oli pelkkää PK1:stä mutta moneen sisältyi loppuun 4-8km pituisia osia aerobisen kynnyksen alla juoksua. Arjen kovemman treenin jälkeen tuli PK1 ja sitä seuraavina PK1 lenkkeihin sisältyi aerobisen kynnyksen lähellä juoksua. Samalla tavalla vkl pitkiksen jälkeen. Jos HSMlle päästiin tekemään kolme noin kahden viikon settiä joissa viikkokilometrit olivat 120km luokkaa niin nyt Vantaalle tultaessa sietoraja oli siirtynyt jo 140km tienoille ja päästiin mättämään yhden lenkin päivätahdilla parhaimmillaan >140km/vk. Tuntemus ja kulku oli nyt myös parempaa vaikka määrää oli enemmän. 140km viikoilla oli vastapainona sitten enemmän PK1 juoksua kun taas alussa 80km viikoilla PK1 juoksua ei juurikaan juostu vaan mentiin PK2sta. Sitä kautta ehkä nostettiin taloudellisuutta ja myös saavutettiin se että maravauhti alkoi näyttää ja tuntua löntystelyltä. Keskuspuistossa juostu 10km+21km (maravauhdilla)+3km näytti ensimmäisen kerran täysin varmaksi sen että nyt ollaan sub3 kunnossa. Ja hienostihan se maaliin tuli. Hatun nostan Sepolle. Viimeisen puolen vuoden aikana mies on armottomalla tavalla noudattanut viikko-ohjelmia. Varmastikin pyöritään yli 95% lukemissa siitä kuinka tarkasti Seppo hoiti harkat. Muutama sairauspoissaolo vesitti yhden tai kaksi lenkkiä mutta muuten jokainen treeni taisi tulla maaliin. Ehkä olinkin liian armollinen. Isot isot onnittelut miehelle. Mies veteli koko matkan sub3 silmissään ja sydämessään.
  3. 64 points
    2:58:12!!!!!!!!! Tänään Vantaan maratonin jatkoille! Aika hieman juhlistaa monen vuoden projektin päättymistä.
  4. 61 points
    No tätä multa on kieltämättä kysytty. Mitä seuraavaksi? 2.55 alitus maratonilla? 3h alitus oli mulle isompi juttu kuin kukaan teistä osaa arvata. Oon lyöny päätäni seinään siitä asti kun aloin hiihtämään kilpaa 10 vuotiaana pikku seppona. 3h oli mulle semmoinen henkinen merkkipaalu, että vaikka koskaan en ole menestynyt urheilun rintamalla niin täältä kyllä pesee ja linkoaa. Se oli mulle palkinto 30 vuoden työstä eikä sitä kukaan tule arvostamaan yhtä paljon. Siihen mahtuu aika paljon hikeä. On kuitenkin pakko tunnustaa ne faktat että mä en ole nopea. En ole koskaan ollut. Koen että 3h maraton oli mulle se nopeuden huipentuma. Kävin henkisesti ahtaalla tämän projektin kanssa enkä halua toistaa samaa. Hajoilin lukemattomia kertoja eteisessä sen ajatuksen kanssa, että tää kaikki on ehkä turhaa. Haluan jatkossa tehdä semmoisia juttuja joissa tiedän olevani vahvoilla. Semmoisia mitkä motivoi eikä ahdista. Semmoisia joiden yhteydessä voin hyväksyä, että mä en ole 20v sinkku joka voi pistää urheilun etusijalle. Mulla on neljä pientä lasta ja parisuhde eikä mun puuhastelun pidä aiheuttaa semmoista stressiä joka heijastuu niihin. Nyt maratonin jälkeen en oo juossu metriäkään. Tässä tulee nyt ihan totaalinen lepo. On aika puhaltaa ulos ja levätä henkisesti. Fyysisesti vois jo toki mennä, mutta haluan antaa pään levätä. Se ei ole vielä valmis. Vaimo jo kyseli, että meinaatko nyt istua iltaisin sohvalla? Ei oikein tykänny vastauksesta. Se on kattokaas tässä vaiheessa parisuhdetta plussaa jos vietetään mahdollisimman vähän yhteistä aikaa... Aloin sitten miettimään uutta tavoitetta. Olin toki miettinyt sitä jo kesän aikana ja toki myös aikaisemmin. En kuitenkaan halunnut ilmoittautua mihinkään kun halusin ensin hoitaa tämän 3h -projektin pois alta. Sitten päätin varovaisesti lähettää @Don_Validolle viestiä, että kiinnostaako? Tajuan kyllä että ei ehkä kiinnosta. Enkä mä tietenkään voi olettaa/haluta, että toinen sitoutuu niin vahvasti olemaan mukana seuraavassa projektissa kun ensimmäinen on vasta takana ja sekin venähti. En tiedä oliko Valido mun lahjapullon vaikutuksen alaisena, mutta erehty kuitenkin sanomaan että Tahdon. Meidän seuraava projekti starttaa joulukuun puolivälissä. Mitä me sitten tehdään? Nyt me mennään niille mun vahvuuksille. Maratoonilla mä oon ihan pelle, mutta ehkä joku on jo huomannu että mä en anna ihan helpolla periksi. Siksi me mennään ens keväänä Kuusamoon ja siellä edessä on NUTS Karhunkierros 166km. Sen jälkeen me mennään pohjoiseen ja juostaan läpi NUTS Ylläs Pallas 160km. Kausi päättyy kolille Vaarojen maraton 130km -kisaan. Kauden päätteeksi päälle UTTF Finisher -liivi ensi yrittämättä. Onko sopivan haastava projekti ensi kesäksi?
  5. 52 points
    Su 29km (10km 5:10/km s134 + 10km 4:24/km s153 + 9km 4:15/km s160) -Eilisen lenkin jäljiltä etureidet oli jo lähtiessä hieman kipeät. Ja mikäs sen mukavampaa kuin että lähtiessä sato jo vettä. Otin sitten takin mukaan ja jojottelin sen kanssa päälle/pois leikkiä. Alku rauhallisesti ja samalla miettien ettei tästä tule mitään. Valido oli tarjonnu takaporttina samanlaisen treenin tekemistä kuin lauantaina. Päätin kuitenkin yrittää alkuperäisen suunnitelman mukaan. Jos ei kulje niin sitten jarrutellaan. Yllätykseksi kymppi tuota 4:25/km vauhtia menikin ilman suurempia ponnisteluja. Olin kuitenkin varma että se on ihan turha alkaa kiskomaan tähän päälle vielä maratonvauhtista. Eilinen 5km ei tuntunu niin helpolta että usko olis riittäny tän päivän loppunostoon. Mutta yrittämällähän se selviäisi. Yllättäen ei se vauhti tuntunutkaan kovin pahalta. Siinä läpsytellessä aloin miettimään, että maratonilla oltaisiin 33km:n kohdalla ja tuntemukset olisi varmaan samaa luokkaa. Että nyt olisi hyvä harjoitella myös sitä että uskaltaa onnistua. Siinä sitten kilometri kerrallaan tulin eikä jaloissa tuntunu hirveän pahalta. Lopun mäessä sai kyllä jo vähän irvistää että jakso loppuun asti tuota vauhtia. Hyvin tuo tuli loppuun asti vaikka lähtiessä olin ihan 100-varma ettei tule mitään. Alkuperäinen lopun vauhti oli 4:10/km, mutta annan itelleni kuitenkin selkään taputukset että jaksoin tuota 4:15 -vauhtia. Koko viikon saldo 124,3km. Nyt on jalat niin jumissa että helpompi viikko tulee ihan tarpeeseen.
  6. 51 points
    Ma 13,2km (9km 4:55/km s135 + 4km 4:15/km s150) Ti Lepo Ke 9,7km (5km 5:10/km s134 + 3km 4:10/km s153 + 1km 5:15/km s140) Tankkaus alkanut ihan normaalisti. Lenkeillä sellanen perus maratonviikon tuntuma. Mies on terve, perhe on terve ja kaikki on sujunu hyvin. Onhan tässä ollu kaikenlaisia häiriötekijöitä, mutta ne ei vaikuta tämän junan kulkuun. Tavoite kirkkaana mielessä kohti lauantaita.
  7. 48 points
    Pe 4km 5:21/km s127 -Kävin hakemassa numerolapun ja samalla käytiin @ruiskarhu:n kanssa juoksemassa pikku lenkki. Ei ihmeempiä, ei saatu edes sadetta niskaan 🙂 Se olis sitten aika kirjoittaa tämän tarinan viimeinen luku. Takana on hyvä treenijakso huhtikuun maratonin jälkeen. Paino on tippunu n. 2,5kg ja pelkästään sen pitäisi riittää vaikka kunto olisi sama kuin keväällä. Samaan aikaan kunto tuntuu olevan kovempi kuin mitä se on koskaan ollut. Siksipä olo onkin rauhallinen huomista odotellessa. Tälläkään kertaa ei tarvi saavuttaa kuuta taivaalta, riittää kun oon kovemmassa iskussa kuin se kevään seppo. Kiitos kotijoukoille taas ymmärtämisestä kun oon säätäny näitä lenkkejä sopimaan muihin aikatauluihin. Kiitos @Don_Valido:lle tästäkin puolesta vuodesta. Yhteistyö on sujunut hyvin ja ollaan menty taas eteenpäin. Koitin keväällä antaa miehelle taukoa mun treenien miettimisestä, mutta sitkeästi WhatsAppiin tuli vain ohjelma viikko kerrallaan. Kiitos. Kiitos @ruiskarhu:lle palautumisen seuraamisesta. Saatiin varmistus siihen etten vedä itteäni aivan piippuun. Nyt on myös dataa seuraavaa treenijaksoa varten. Kiitos myös teille kaikille jotka ootte jaksanu kannustaa ja seurata tätä projektia vuodesta toiseen. Huomenna ei taida olla vielä sen selostetun sub3 maran vuoro, että jos ootte reitin varrella puhelimien ja kameroiden kanssa niin ihan mielelläni ottaisin vastaan kuvia/videoita. Varsinkin jos se 3h huomenna alittuu (seppo_moilanen@hotmail.com). Tekasen niistä sitten jonkinlaisen koosteen. Mutta, ei tässä sen kummempaa. Nautitaan huomisesta. Huomenna otetaan se mikä me jo ansaitaan! Huomenna on tilipäivä!
  8. 46 points
    Päivitetään tänne nyt kun tässä sairaalassa maaten on hyvin aikaa. Alkutalvesta tähän tammikuun loppuun kykenin juosta 60-80km väliin osuvia reeniviikkoja. Pari viikkoa olin myös kanarialla jossa sain tehtyä melkein satasen viikon. Tosin noissa kilsoissa oli paljon hölkkää naiseni kanssa. Jalat kesti tuon 70km viikkotahdin ihan ok, mitä nyt silloin tällöin puutumisia ja pieniä särkyjä. Aktiassa kävin juoksemassa tammikuussa vikan kisani ja ilokseni pääsin nappaamaan voiton Jukka Keron edeltä ajalla 32.57. Tuo oli sekunnilleen sama aika kuin vuosi sitten maaliskuun Aktiassa. Kovasta rääkistä pari päivää oli taas jalka tunnoton ja melko toimimaton. Nyt olen toipumassa selkäleikkauksesta joka oli tiedossa jo viime vuoden marraskuussa. Leikkuu oli lääkärin mukaan onnistunut. Implantti laitettiin selkään välilevyksi ja puristuksissa ollut hermolle tehtiin tila. Ennen leikkausta ei ollut tietoa olisiko tuo hermo jo vaurioitunut ja siten mahdollisesti osin turha toimenpide mutta leikkuun jälkeen lääkäri oli hyvin positiivinen ja sanoi että hermo on puhdas, sileä eikä arpeentunut joten sen toimintakyky pitäisi palata. Nyt kuntoudutaan ja odotellaan 6kk. Tällä hetkellä maannut 27h selällään ja katetri munissa. Kohta tarkoitus yrittää kokeilla kävelyä. Kun kotiudun niin pitkään saa vain kävellä. Juoksuun palataan 6kk päästä ja toivottavasti silloin entistä ehjempänä. Siihen saakka yritän käyttää aikana tärkeimpien ihmisteni kanssa, käymässä seuraamassa ja huoltamassa juoksukisoissa ja katselemalla pirusti jalkapalloa. Ohjelmassa on ainakin Karhunkierros johon tulen huoltajaksi.
  9. 44 points
    Alkuperäinen UTMB läpäisty. Tässä lyhyt raportti: kaikki muu paitsi ylä- ja alamäet menivät putkeen. Ai niin ei siellä muuta ollutkaan. Loppu.
  10. 44 points
    Kiitokset! Suomen paskin tosiaan! Hienoa! Aikaan kyllä pienoinen pettymys. Muutamassa viikossa ehtinyt täysin kadottamaan terän, viimeistä vaihdetta ei ole. Mutta elämä on ja nyt hetkeksi telakalle ja kohti uutta nousua. Hieno kokemus tämä oli.
  11. 43 points
    Hei, pikakommentit Alku taas vähän nihkeää, eikä mitenkään helposti karttunnut kilometrit. Tähän saattoi olla syynä, että kolmeen päivään en ollut juossut yhtään, erinäisistä syistä johtuen, kun olisi parempi pitää pientä virettä päällä vaikka vitosen verryttelylenkeillä. Aloitin 5+1 juoksu/kävely rytmityksellä ja ennakkoon päätin luopua kävelystä jos ei kerry tarpeeksi. Taisin sitten muuttaa 4,5+0,5 kun ei tuntunut kerkiävän. Kellossa riitti lataus noin 6h, jonka jälkeen jätin sen ladattavaksi, mutta luovuin siitä sitten kokonaan kun huomasin ettei tässä kävelytaukojen kanssa kerry tarpeeksi. Homma muuttui yksinkertaisemmaksi kun katsoin hallin kelloista vain juomatauot 10 välein. Join järjestäjien juomia ja siis kävelin mukin kanssa aina parikymmentä metriä. Kisan aikana opettelin vetämään mukillisen yhdellä huikalla, edelleen tosin muutaman kävelyaskeleen aikana. Viimeisen 4h aikana olin jo aika hyvä tässä 🙂 Omaa huoltopöytää vaivasin lähinnä pyyhkeen kastelussa ja kisan loppupuolella vaadin maitoa, jota en tietenkää itse ollut ottanut mukaan. Maitoa järjestyi jostain. (Meniköhän siinä taas järjestäjän kahvimaidot?) Olin jo luovuttanut kisan hieman ennen 16h kun Irlannin poika juoksi aivan maagista vauhtia. En nähnyt hänessä mitään heikkoutta, kaikki näytti hyvin suunnitellulta ja kaveri oli kunnossa. Itselläni oli taas huonoja hetkiä samaan aikaan, vasen takareisi kramppasi ja piti rauhoittaa juoksua pitkäksi aikaa. Olin hyväksynyt "tosiasian" että tulen häviämään tämän kisan hänelle kisan historian parhaalla kakkostuloksella, vaikka tuskin pääsen omaan ennätykseen 247km. Viimeinen suunnanvaihto toi "pelastuksen". Kaikki alkoi taas tuntua premmalta. Ero kärkeen ei enää kasvanut, jalka tuntu hyvältä, Tomppo kävi jossain vaiheessa huutelemassa että SE tulee jos juoksen vähän reilun 11km/h loppun kisasta. En hirveästi siinä hetkessä arvostanut tuota tietoa, jäljellä oli kuitenkin yli 4h, mutta aloin ajatella toisin kisan voittamisesta. Jos kaveri on kolmen kierroksen päässä enkä ole nähnyt häntä pitkään aikaan, niin se tarkoittaa, että etenemme samaa vauhtia. Nojasin eteenpäin ja annoin mennä. Aloimme kohdata radalla yhä useammin. Ohitin joka kerta vauhdikkaasti. Kun pääsin johtoon, niin olikohan pari tuntia vielä kisaa jäljellä. Ed juoksi edelleen hyvää vauhtia ja minä olin tullut molemmilla keuhkoilla pari tuntia. Päätin haastaa itseni toiseksi viimeisellä tunnilla, koska tässä kohtaa menttaalipeli saattaa kääntyä lopullisesti minulle. Suomen ennätys oli sitten kiva sivutuote, joka olisi jäänyt tekemättä ilman Ed MCGroartyä. (Tähän jäi vähän aukkoja 🙂 olisiko kysyttävää?.. jatkuu huomenna jos töiltäni ehdin)
  12. 40 points
    Jos alla olisi jo sub3 niin Vantaalle Sepolle asettaisin tavoitteeksi sub 2.55 ajan. Nyt kuitenkaan sub3sta ei vielä ole, ja se kun on tärkein tavoite niin ensisijaisesti pitää varmistaa siihen pääsy. Siihen päästään toivottavasti maltillisella ensimmäisellä puoliskolla. Jos vertaa Sepon kuntotasoa HSM aikaan ja tähän hetkeen (la lenkin perusteella ja treenien kulun osalta) niin pari asiaa tuntuu ainakin menneen eteenpäin: - Maravauhtinen näyttää ja kuulostaa nyt huomattavasti helpommalta. Sepon mukaan myös tuntuukin siltä. En olekaan kysynyt mutta kadenssi saattaa alkaa olla tuossa vauhdissa jo melko hyvällä tasolla, näytti ainakin luonnolliselta, jopa hölkältä. Riskinä se että alussa lähdetään hyvän tuntemuksen mukaan painamaan 4.05 kilsoja ja jos niitä ei kestäkään. 4.05 kilsoille on paikkansa 25km jälkeen. - Määrää on nyt huomattavasti enemmän alla (tältä vuodelta jo kasassa 3400km, viimeiset jaksot menty 130-140km viikoilla tehotreeneineen) ja jalat on toimineen pitkissä lenkeissä lopussakin vielä maravauhdissa. Iskutuksen kesto pitäisi nyt riittää. Kaiken osuessa nappiin uskon jopa negatiiviseen splittiin. - Aikaisemmin kellotettiin jo Sepon nopeimpia kilsoja radalla miesmuistiin ja lauantaina vikassa vedossa 3.45 kilsa tuli vielä nenähengityksellä. Niin helpolta ei kuulostanut ja näyttänyt vielä ennen HSMää. Maksimivauhtia on mahdollisesti saatu nostettua ja siten saatu eroa lisättyä maravauhtiin. Kymppi olisi ollut kiva juosta mutta nyt ei riskeerattu. - noin satkun viikot tehotreeneillä ovat nyt olleet peruskauraa ja niillä on voitu mennä kevyemmät viikot viime aikoina. Vajaa vuosi sitten vielä ongelmia oli satasenkin viikoissa palautumisen kanssa. Nyt nuo 130-140km viikot tuli pelottavan ongelmattomasti kaikkine tehotreeneineen. Rehellisesti sanottuna en täysin uskonut että Seppo kestää kaiken (henkisesti tai fyysisesti) mutta niin hän vain kesti. Siinä oli jo voitto sinänsä. - Paino on pudonnut HSMstä - ja toivottavasti ei kauheasti nouse bulkkikuurin aikana.. Maraton on silti raaka laji. Riittää että nesteet ei imeydy tai tulee kusi- tai kakkahätä niin homma voi mennä mönkään. Nöyrästi siis täytyy lähteä ja homma ei ole pelattu kuin vasta maaliviivan ylitettyä. Todennäköisyydet onnistumiseen ovat nyt hyvät, paremmat kuin HSMllä, mutta ei sataprosenttiset. Paineita turha ottaa. Tämä on vain juoksua ja molemmat - niin onnistuminenkin kuin epäonnistuminenkin tuo oman viihdearvonsa ja vitutuksensa kuitenkin kisan jälkeisenä aamuna.
  13. 39 points
    Ekat kommentit. Olin ensimmäistä kertaa tällä polkujuoksukisojen kotimaisella klassikolla mukana, vaikka mielessä ollut monta kertaa. Riittävän onnistunut suoritus eli voitto ja samalla #uttf finisher-liivi kuitattu cupin ykkössijalla ja myös Suomi-neito plakaatti on matkalla kotiin. Nyt vaan joutuu tosissaan miettimään, onko hyvää syytä palata. Ehkä aika kultaa vähän muistoa. Oli varmasti rankin polkukisa tähän mennessä tämä #vaarojenmaraton perusmatka. Paikoin oli 5cm loskaa maassa, lähinnä haittasi, ettei näe sen alle juuria ja lehtiä ja jyrkät alamäet meni peppumäeksi monta kertaa. Jalassa oli VJ MAXxit, Icebug Animat oli nastallisena varalla (vanhat tossut, ei enää saa, säästäen käytän). Pimeyttä torjuin Ylläksen kisan palkintolampulla (Lupine Pico) isolla akulla. Painoa 100+300=400g, mutta musta kunnon valo oli sen arvoinen. Muutoin aika normikamat, mitä talvisella lenkillä ois. Tavoite oli aloittaa maltilla, mikä osin onnistui. Ekassa u-mutkassa Eetu ilmeisesti oli painanut ekana suoraan määrätietoisesti. Kun tulin jossain sijoilla 5.-7. ohjaajat olivat epävarmoja, mihin piti ohjata (samaan paikkaan tullaan takas lenkin lopulla). Menin itsekin vähän matkaa väärää. Polar Vantage kyllä huuteli wrong direction ja himmailin, mutta muita jatkoi samaan sunntaan ja menin perässä, laumaeläin. Tommi Yli-Maunula, Eetu ja joitain muita tulikin sitten kohta vastaan, puhelimella oli ohjattu palaamaan. Tästä tuli turha rynniminen takaisin kohti keulaa ja sykkeet käväisi 'punaisella' eli mulla 160. Ei järkeä. Eetu paineli lujaa ohi, about maratonin kisavauhtia. Etenin sitten pitkän pätkän omaa vauhtia, mutta sykkeet edelleen huiteli vähän korkealla (145+/-5). Herajoen kahlasin, kiviä pitkin olisi ehkä voinut astella jostain, mutta kengät oli märät jo muutenkin. Eroa Eetuun oli n 10min. Eteläpään lenkillä siirryin viidenneltä sijalta toiseksi. Hetki mentiin yhdessä mun hyvällä valolla. Ekan lenkin puoliväli oli n 4:05 (kaikilla vähän eri matka alkuhässäkän takia). Mäet ja ohittelufiilis hiukan sotkivat hyvää malttia, vauhti karkasi ja sykkeet oli jonkin aikaa 150+/-5. Liian kovaa. Arvelin ekan kierroksen ajaksi tulevan jopa 8:20-8:30 (tavoite 9h). Kiviniemessä eroa Eetuun n 10min, täytin vain vettä pulloihin ja jatkoin. Sain tasattua vauhtia, mutta edelleen länsipuolen vaarat ml. Ryläys veti sykettä ylös (140+/-5). Edelleen siis liikaa 'keltaisella', vahinkoa oli aiemmin tehty jo, joten riskillä eteenpäin. Ryläykselle saakka seurasin Eetun jälkiä. Niistä näki, että ei enää yhtä lennokasta menoa hänelläkään ole ollut, kävelyä paljon mäissä ja itsekin koitin ne kävellä. Ryläyksellä jäljet katosivat. Piiponniemen (tjsp) vesipisteellä arveli, että olen ekana, mitä kummastelin. Sekoilleet ohjaajat siinä ahon kulmalla myös sanoivat, että olen johdossa. Kolin kierron poluilla oli puhdas lumi. Puolivälin huoltoon n 8:31. Täällä sain varman vahvistuksen Eetun keskeytyksestä. Hiukan laiska huolto. Söin marmeladia ja otin laatikosta 7 pussia geelikarkkeja, vaikka ne vähän jo tökkivät, 250ml lötkön geeliä ja vaihdoin lamppuun pienemmän akun. Pulloihin Dexalia pohjalle ja vettä täyteen. En mitannut ja tuli turhan vahvaa. Uusi kierros eteni alkuun ihan ok. Sykkeet 'vihreällä', mutta energia ei uponnut enää yhtään normaalisti. Kummassakin pullossa oli vahvahkoa urheilujuomaa, joten söin lunta avuksi. Arvelen, että juomapisteiden kylmä vesi ja mäkien röykytys yhdessä tuotti pahenevan ongelman. Herajoen jälkeen meno alkoi hyytyä. Eteläpään lenkki oli lähinnä kävelyä, paikoin juoksin. Söin ainoan Snickersin. Lähinnä siirryin moodiin 'maaliin saakka kävellen'. Kilsat etenivät todella hitaasti. Otin purosta vettä ja suolatabletin, mutta ei se vatsaan auttanut. Kiviniemessä tuli maratonin juoksijat kevyellä askeleella. En edes tiellä loivaan ylämäkeen jaksanut juosta. Etureidet alkoivat olla aika soosia. Loppu oli lähinnä raahustamista, ryhti romahti. Odotin jonkun tulevan takaa ohi paremmalla vauhdinjaolla, mutta olivat jokainen lyhyemmän matkan menijöitä. Väsyneillä jaloilla kaaduin pari kertaa lisää ja vasen nilkkakin taittui pari kertaa. Juoksua tuli enää helpoilla tasaisilla ja loivissa alamäissä. Geelikarkkeja mutustin pakolla pari kerrallaan isolla vesimäärällä. Kusitaukoja tuli vaan monta. Sykkeet tasaisesti sinisellä (125+/-5). Eivät nousseet edes loppunousussa, vaikka yritin siinä tsempata vähän vauhtia. Maalissa kehuttiin hyvävoimaiseksi, mutta olin jaksamiseltani aika lopussa, naama ihan kalpea, sormet turvoksissa ja näkökenttä oli reunoilta sumea (putsasin lasejakin, mutta ei niissä vikaa ollut). Ajatus sentään pelasi ja pysyin pystyssä. Kotiinviemiset neitoplakaatin ohella: - ultralla pitäisi mennä sykkeet vihreällä koko ajan, jos haluaa suht hyvävoimaisena maaliin - etureisiä pitäisi varmaan rääkätä jättärillä tai muissa jyrkissä mäissä paljon enemmän, jos Kolilla aikoo juosta kovempaa - erilaista energiaa matkaan, vaikka olisikin löytynyt hyvin toimiva; en tiedä, olisiko auttanut, mutta samojen geelikarkkien syönti oli ihan tuskaa, kun edelliset tökkivät vatsassa Siirrän tämän vähän täydennettynä oman blogin puolelle (tuomas.maisala.net), jahka ehdin katsomaan väliaikoja, keräilemään vähän kuvia ja purkamaan Polarista hiukan statistiikkaa.
  14. 38 points
    Tovin siinä kesti, mutta siinä olis vielä video Vantaan maratonin juoksusta. Virallinen sinetti tuolle projektille videon muodossa.
  15. 37 points
    Olipahan tivoli. Tunnustan että tein huonon taustatyön reitin suhteen. Alun tasaisella oli isompi vaikutus kuin uskoinkaan, kun jalat eivät oikeen tykänneet iskutuksesta. Myös Döden's Zone oli nimensä veroinen. Varauksetta en voi kisaa kaikille suositella, sen verran hurjasta hupailusta on kyse. Vaikka mieltä vähän kalvaakin oma typeryys ja tekemättömät asfalttipitkikset niin pakko on olla tyytyväinen kuudenteen sijaan Pohjoismaiden suurimmassa yli satamailisessa polkukisassa 😉 Nyt levätään.
  16. 37 points
    Minä maksan. @Baltsu saa multa 100e jos juoksee Vantaalla maratonin maaliin. Tulospalkkiota tulee toinen 100e jos on mua nopeampi.
  17. 36 points
    Tästähän on aikaa kun tänne päivitellyt. Nyt on takana 5kk ja viikko juoksutaukoa. Paino: +7kg. Lähes kaikki tullut vatsaan. Viimeiseen kuukauteen ei lisäkiloja. Kuntoutusta tehnyt kävellen. Pitänyt saman rytmin kuin juoksuissa eli rutiinina aamuisin herättyä ulos lenkille. Nykyään toki kävelylenkille. Päivittäin askelia tulee 15 000 - 20 000 väliin. Pisin lenkki tainnut olla 26km luokkaa. Mukavaa puuhaa kävelykin kun nyt tottunut. Pystyy samalla kuuntelemaan äänikirjoja joita en juostessa malttanut kuunnella. Eipä tässä oikein enää ole ollut minkäänlaisia kipuja. Oikeastaan vain kovaa aivastaessa vihlaisee leikkauskohtaan selkään. Siltäkin osin koko ajan vähemmän. Allergiat olleet tänä vuonna pahimmat. Luulen että johtunee siitä että en ole päässyt aamun juoksulenkeillä räkimään päätä tyhjäksi. Kaksi kuukauta tuli oltua putkeen allergisen flunssan kourissa. Toukokuun alussa kävin tarkastuksessa. Röntgenin perusteella luutuminen ei ollut lähtenyt käyntiin toivotulla tavalla. Lääkärin mukaan luutumista ei välttämättä näy röntgenissä ja ei siltä osin siitä ole huolissaan. Tärkein kuulemma että ruuvit ovat pysyneet paikoillaan ja se pitäisi kertoa siitä että luutumistakin olisi tullut. Ruuvit olivat pysyneet liikkumattomina. Elokuun lopussa pyysi uudestaan tulemaan viimeiselle tarkastuksella. Silloin on mennyt noin 7kk leikkauksesta. Jos tuolloin näyttää kaikki hyvältä niin kuulemma irtoaa hölkkälupa. Jos ei näytä hyvältä, niin en tiedä mitä sitten tehdään. Hypännyt juoksukuplasta ulos. Ei ole paljon tullut mietittyä juoksuja. Koronakin kun vei seurattavat kisat niin asia helpottui. Sosiaalisen median seurantaa vähentänyt kun mielenkiinto laskenut hölkkäjuttuja kohtaan. Tilalle on tullut pitkiä kävelyitä, tiede, talous ja politiikka aiheisia podcasteja ja äänikirjoja kuunteluun sekä kirjoja lukuun. Myös yhä enemmän jalkapalloon käytettyä aikaa. Sepon kanssa alkoi myös kisojen kustua koronan myötä motivaatio itsellä laskea ja homma siltä osin pakettiin ainakin toviksi. Tällä motivaatiolla minusta ei ollut iloa ohjelmoimaan riittävän järkeviä ohjelmia, joten oli järkevämpi pistää tauko päälle. Sub3-projektia ei kuitenkaan kukaan vie pois, ja viimeisemmässäkin projektissa oltiin vielä helmikuussa erittäin hyvässä vauhdissa, mutta siirtymä 6kk "preseasonista" 15kk preseasoniin ei nyt houkuttanut kun samalla itseään eristi juoksujutuista pois. Tällaista täällä. Katsotaan kun päästään hölkälle. Kaikesta huolimatta tarkoitus on vetää itsensä takaisin kuntoon vielä.
  18. 36 points
    Lauantai 15.2.2020: Puntti 0h29 Sunnuntai 16.2.2020: Puntti 0h23 Tiistai 18.2.2020: Puntti 0h20 Torstai 20.2.2020: Mattojuoksua 2 km @ 7:05 Lauantai 22.2.2020: Juoksukävelyä 24h00. 168 km @ 8:34. Lepojaksoa ja Endurance 24h. Pariin viikkoon ennen kisaa ei tullut juostua, sillä halusin antaa välillä vaivanneen säären toipua. Muutenkin ajatus siitä, että pääsisi viivalle ilman satunnaisia pikkukremppoja tuntui hyvältä. Jos aerobinen kunto ottikin tuosta tauosta muutaman prosentin takapakkia, niin ei haittaa, koska todennäköisesti menoa rajoittaisivat eniten muut asiat. Perheessä ja duunissa sairasteltiin flunssaa ahkerasti, mutta runsaalla käsidesin käytöllä ja ehkä onnella en itse saanut pöpöä ja pääsin terveenä ja ehjänä viivalle. Kisavarustelut pyörivät sen asian ympärillä, että sisäjuoksuissa tulee kuuma. Ostin lämpöä maksimaalisesti siirtävät high-tech paidan ja housut (hinta oli sen mukainen), eikä niistä haittaakaan tuntunut olevan. Joka tapauksessa olivat mukavat päällä eikä niistä tullut hierymiä. Toinen juttu oli hankkia jäätä; osa kotona etukäteen jäädyttämällä ja loput kaupasta kisapaikalle. Jäämurska viilensi juomat ja sitä tungettiin tee-se-itse huiviin, jota pidin niskassa. Hölkkäillessä tuumailin olevani paikan tyylikkäin menijä, sillä muilla ei ollut kravatteja kaulassa. Hyvä varuste oli myös hammasharja ja tahna. Pari kertaa pesin matkan aikana hampaat ja olo raikastui merkittävästi! Itse kisa lähti liikkeelle mukavasti. Pian selvisi, että kellon (=Strydin) matka/tahtinäyttö ei osunut yksiin virallisen mittauksen kanssa. Tämä oli ikävä yllätys, kun Joensuussa oli toiminut erittäinkin tarkasti. Vähän tylsäähän tuo matkanteko alussa on, edetään kierros ja sen jälkeen loputtomasti saman toistoa. Jossain vaiheessa, ehkä 8 h paikkeilla huomasin, että kengät ovat kastuneet päälleni kaatamasta jäähdytysvedestä. Vähäisestä ultrakokemuksesta huolimatta tiesin, että on huono ajatus antaa jalkojen liota vedessä. Olin onneksi ottanut toisen parin Hokan Bondeja varmuuden vuoksi mukaan, joten vaihdoin ne ja kuivat sukat jalkaan. Näissä kengissä oli kuitenkin muokatut pohjalliset, joista olin leikannut isovarpaan kohdat pois, kun joskus ennen oli ko. kynnet menneet mustiksi. Isovarpaan alle jäi leikkuukohtaan selkeästi tuntuva kynnys ja luulin, että sinne tulee heti rakot. Jalat kuitenkin tottuivat tuohon muutaman kierroksen aikana ja loppumatkan tulin samoilla popoilla. Jäähdytysnesteiden kanssa olin tuon jälkeen varovaisempi. Kuuma oli ja join paljon. Nesteet tuntuivat kuitenkin menevän pönttöön, suoraan pönttöön kulkematta elimistön kautta ja jano oli koko ajan. 12 tuntia meni aika helposti ja matka eteni 180 km tulosta kohti. Tasaista vauhtia edeten 16 h kohdalla tuli 120 km täyteen ja tuo tahti alkoi vähitellen tuntua hieman haastavalta. 8 h aikaa ja päätavoitteesta uupui 41 km. Siihenhän riittää kävely. Ja niin minä kävelin. Alkuun tuli välillä vielä lyhyitä hölkkäpätkiäkin, mutta nopeasti nekin loppuivat. @isi tuli ehkä 20 h kohdalla esittäytymään ja kannusti pistämään juoksuksi, kun kävely sujui niin hyvän näköisesti. Tuossa vaiheessa etureidet olivat tönköt ja kipeät, lonkankoukistajiin sattui ja jalkaterät tuntuivat olevan yhtä puhjennutta verirakkoa (tunteja aiemmin kenkien vaihdon yhteydessä oikea sukka oli pikkuvarpaan kohdalta veressä). En pistänyt välittömästi juoksuksi. Ajatus jäi kuitenkin kalvamaan ja kokeilin. Ei tuntunut hyvältä, joten vaihdoin kävelyksi. Kävely tuntui sellaiselta rasitukselta, jota pystyn sietämään loppuajan enkä halunnut ottaa riskiä siitä, että hölkällä olisin saanut itseni keskeytyskuntoon. Loputtoman pitkän ajan kuluttua taulussa oli oman nimen kohdalla 161 km. Aika taisi olla n. 22:40. Tässä tuli kisan haastavin kohta, pistääkö tavoitteen täytyttyä pitkälleen radan varrelle ja jalat ylös seinää vasten. Vaihtoehtona olisi jatkaa kivuliasta kävelyä (jota takana jo melkein 5 h yhteen soittoon) vielä reilu tunti. Ajatus siitä, että olen summerin soidessa radalla sai jatkamaan taaperrusta. Sepon debyytin 171 km olisi normiolosuhteissa pitänyt olla helposti ohitettavissa (8:00 min/km), mutta eipä tuossa enää ollut mitään normaalia. ‘Neljän maran’ 168 km oli vielä haarukassa ja sen sainkin lopun parin kierroksen hölkällä kasaan. Lopussa jäi vielä varaa taktikoida sen verran, että ajan täyttyessä olin oman huoltopisteen lähellä. Tunteet olivat pinnassa ja kyynel herkässä. Kunnioitus pitkiä matkoja ja niiden juoksijoita kohtaan kasvoi huomattavasti. Nyt, vajaa vuorokausi kisan jälkeen tönköt reidet, mutta ennen kaikkea laajat ja taajat rakot haittaavat liikkumista. Mitään isompaa vauriota ei tunnu syntyneen. Hyviä muistiin jääviä asioita: huolto, sekä järjestäjien että varsinkin omien (iso kiitos osallistujille!), ymmärrys viilentämisen tarpeesta, oma tasapainoinen ehjä suoritus ilman pitempiä taukoja. Kävelyn painottaminen harjoittelussa oli ilman muuta hyvä asia. Mietittävää: Tavoitteiden asettelu. Jos tavoite olisi ollut vähän kovempi esim. 180 km, olisinko antanut periksi 16 h kohdalla ja laittanut kävelyksi ja sen seurauksena olisivatko jalkaterät pysyneet parempina (kävely rakottaa juoksua enemmän). Oli myös hyvin lähellä ettei homma jäänyt kesken tavoitteen täytyttyä. Edit: Tautologian karsimista. Edit 2: Muistin Sepon tuloksen väärin, se olikin 177.
  19. 36 points
    Juoksin viikonloppuna Veronassa Italiassa 100:nnen maratonini. Miten tähän on tultu? Joskus nuorena poikana juoksin pikamatkoja ja hyppäsin pituuttakin seuran järjestämissä kisoissa. Tulokset olivat jonkinlaisia ja minua pyydettiin seuran edustajaksi maastojuoksukisoihin Tikkakoskelle. Tuossa vaiheessa minulla ei ollut kestävyyttä ollenkaan ja jäin kisassa viimeiseksi. Sen verran tuo otti nuorukaisen luonnon päälle, että lopetin urheilemisen siihen paikkaan. Uuden herätyksen koin joskus 80-luvun loppupuolella. Työskentelin maarakennusalan yrityksessä talouspäällikkönä laman ollessa syvimmillään. Työ oli henkisesti hyvin raskasta, kun aamulla toimistolle lähtiessäsi et voinut olla varma, onko koko firmaa enää iltapäivällä olemassa. Työn vastapainoksi olin aloitellut varovasti juoksemaan. Työnantajayritykseni kuului ns. tärkeysluokiteltuihin yrityksiin, joiden henkilökunta on kriisitilanteiden varalta varattu puolustusvoimien käyttöön, eikä heidän tarvinnut mennä kertausharjoituksiin lainkaan. Eräänä päivänä työpöydälleni ilmestyi henkilövarauslomake, jolla varatut henkilöt tuli ilmoittaa sotilaspiiriin. Täyttelin lomaketta ja kun tulin oman nimeni kohdalle otin puhelimen käteeni ja soitin sotilaspiiriin ja ilmoittauduin vapaaehtoisena kertausharjoituksiin. Tästä alkoi todellinen kunnonkohotus. Juoksin muutamassa pikkutapahtumassa ja sillä erää viimeiseksi jääneessä Finlandia maratonissa elämäni pisimmän matkan, puolimaratonin. Siemen oli kylvetty. Seuraavana kesänä minut houkuteltiin mukaan Suomi Juoksee-viestiin Utsjoelta Helsinkiin. Tuossa tapahtumassa juoksinkin viitenä kesänä. 1995 olin lasteni ja kummipoikamme kanssa Kolmårdenin eläintarhareissulla Ruotsissa. Paluumatkalla bussi jäi jumiin Tukholman Stadionin nurkille. Katselimme bussin ikkunoista väsyneen, mutta onnellisen näköisiä viimeistä kilometriään Tukholman maratonilla taivaltavia ihmisiä. Silloin se iski kuin kolmen kilon pajavasara: Tuonne on päästävä! Seuraavana vuonna juoksin ensimmäisen maratonini HCM:llä aikaan 4.08,26. Ensimmäinen ajatus juoksun jälkeen oli: Ei koskaan enää! Mutta lyhyt on miehen muisti ja itselle annetut heppoiset lupaukset on helppo rikkoa. Tukholma ja Helsinki vuorottelivat seuraavina vuosina, kunnes seitsemäs maraton järjestettiin kotikaupungissani. Ensimmäinen juoksuni veteraanisarjoissa ja heti EM-kisoissa. Onnistuin myös alittamaan neljä tuntia ensimmäistä kertaa tässä juoksussa. Helsinki, Tukholma, Joutseno, Mikkeli vuorottelivat. 16. maraton Mikkelissä v. 2006 oli ensimmäinen, jonka perään kohdalleni merkittiin DNF. Olin ostanut uudet juoksukengät, enkä ollut sisäänajanut niitä riittävästi. (tekosyy) Juoksu jäi kesken puolimatkassa. 2007 uudelleenlämmitetyllä Finlandiamaratonilla loppuajakseni kirjattiin ensimmäinen palindromi, 3.43,43. Seuraavana vuonna keväisessä kelissä juostiin piirinmestaruusmaraton Saarijärvellä. Osanottajia ei kovin paljon ollut ja niinpä tililleni kirjattiin ensimmäinen yleisen sarjan voitto maratonilta ja myös piirinmestaruus. Olin siis yksinkertainen piirinmestari. Tuolloin olin reilusti alle neljän tunnin kunnossa ja ilmoittauduin Suomi Juoksun 100 km:lle kuvitellen sen olevan helppoa kuin heinänteko. Mutta eihän se ihan niin ollut, ainakaan jos on heinäallergikko. 100 km on pitkä matka juostavaksi etenkin jos ei malta juosta alkumatkasta riittävän rauhallisesti. Maaliin kuitenkin selvittiin ajassa 11.52,36. Samoilla lämpöisillä olin ilmoittautunut E24:lle, eli 24 tunnin juoksuun Esport areenalla. Lonkkani eivät pitänee pienen ringin kiertämisestä ja jouduin useaan otteeseen turvautumaan hierojan apuun. Lopulta aamuyön pitkinä tunteina annoin periksi ja menin nukkumaan. Aamulla palasin radalle ja levänneenä olin viimeisen tunnin nopeimpia juoksijoita. Lopputulos vaatimaton 113 km. Vuosi 2009 oli ”urheilu-urani” paras. Elokuussa järjestettyihin Lahden Veteraanien MM-kisoihin olin valmistautunut huolellisesti, mutta kisapäivälle osunut helle ja alkumatkan missatut juomapaikat pilasivat kisani. Hyvällä kannustuksella tuoltakin selvittiin maaliin. Hyvä meno jatkui kuitenkin myöhemmin syksyllä ja Pieksämäellä Vetskujen SM-maratonilla juoksin ennätyksekseni jäävän loppuajan 3.19,50. Marraskuussa juoksin New Yorkissa 50-vuotisjuhlamaratonini. Loppuaika oli taas palindromi, 3.31,33, eli ihan kohtuullinen huomioiden tapahtuman juoksijamäärä ja se, että kannoin kameraa mukanani ja pysähtelin matkalla ottamaan valokuvia. Seuraavat vuodet menivät uutta ennätystä jahdatessa, mutta eihän sitä enää tullut. Näihin aikoihin mielessäni alkoi kyteä ei niinkään ennätysajat, vaan maratonien määrä. Sadas maraton tuntui aika kaukaiselta tavoitteelta, enkä vielä oikeastaan suonut sille vielä ajatuksia. Kalenterini täyttyi kuitenkin hyvää vauhtia vuosi vuodelta ja jossakin vaiheessa päätin lähteä keräilemään maratoneja, en kovin vakavamielisesti, vaan omaan rauhalliseen tahtiini. Keräilyn ohessa, vuonna 2012, tai oikeastaan jo vuotta aiemmin, aloitin valmistautumisen veteraanien MM-hallikisoihin, jotka järjestettiin kotipaikkakunnallani. Tähtäimessä olivat maastojuoksu ja puolimaraton. Maastojuoksun jouduin flunssaoireiden vuoksi jättämään väliin. Se tosin ei suuresti harmittanut, kun kilpailua edeltävänä päivänä satoi parikymmentä senttiä lunta! Puolikkaalle kuitenkin lähdin kisojen viimeisenä päivänä vieläkin pienten flunssaoireiden kanssa. Vuoden mittainen valmistautuminen yhtä kilpailua varten kantoi hedelmää, vaikka en tavoitetaikaani ihan kyennytkään. 1.33 jäänee kuitenkin omaksi ennätyksekseni tältä matkalta. Keräilytahti oli kuitenkin vielä tuossa vaiheessa rauhallinen, kun työnteko haittasi harrastuksia. 2013 vuoden lopussa koossa oli 48 loppuun juostua mutta 2015 vuoden lopussa jo 66. Noihin aikoihin aloin jo pohtimaan sadatta maratoniani, missä ja miten haluaisin sen juosta. Kun 60-vuotispäivääni oli aikaa nelisen vuotta ja sadasta puuttuvia maratoneja 34, niin pikaisella laskutoimituksella pääsin lukemaan 8,5 maratonia/vuosi ja sadas osuu syntymäpäivälleni. Joku tuossa päässälaskussa meni kuitenkin alun perin vikaan ja jouduin korjaamaan määriä, onneksi aikaa oli ja laskuvirhe toimi edukseni. Tässä vaiheessa merkkasin jo vuosittain maratoneja kalenteriini alustavaksi suunnitelmaksi. Tällä alustavalla suunnitelmalla menin muutaman vuoden ja välillä tarkastin, että kaikki laskelmat pitävät paikkansa. Aivan suunnitelman loppupuolella siihen tuli vielä muutos, kun 97. maraton jäi juoksematta samalle päivälle osuneiden hautajaisten kanssa. Tämä aiheutti hieman ongelmia, kun tarkoitus oli juosta SAUL:n SM-maraton syyskuussa ns. omaa kovaa, eikä tiiviiseen ohjemaani olisi oikein maratonia mahtunut. Mutta eihän tämä niin vakavaa ole, etteikö maratonia voisi juosta huvikseen. Aina sinne väliin joku mahtuu. Ja niin mahtuikin etunimikaimani juhlajuoksu Vantaalla. 30:n asteen helteessä juostu maraton oli mielenkiintoinen kokemus. Isommitta ongelmitta siitäkin kuitenkin selvittiin aikaisempien hellemaratonien tuomalla kokemuksella. Kun kaikki maratonit olivat merkattuina kalenteriini aloin selvittelemään tuon 100:nnen maratonin paikkaa, päivähän oli jo tarkkaan selvillä. Katsoin Marathonguidesta Euroopassa ko. päivälle osuvat maratonit ja niitä oli tasan kaksi ja molemmat Italiassa: Palermo ja Verona. Näistä Verona valikoitui juhlajuoksuni paikaksi. Matkasuunnitelmani tein hyvissä ajoin valmiiksi, varasin lennot ja majoituksen lähtö- ja maalialueen tuntumasta Veronan vanhasta kaupungista. Pieni mutka tähänkin tuli vielä ihan loppumetreillä, kun matkavälitystoimisto Amoma pisti kupin nurin ja hotellivaraukseni peruttiin yksipuolisesti. Onneksi olin maksanut hotellin Visalla, joten korttiyhtiö hyvitti maksamani varausmaksun täysimääräisenä. Veronan maraton oli siis se sadas. Olin ajatellut juoksevani leppoisasti sinne neljän tunnin pintaan matkasta ja tunnelmasta nauttien. Tunteellisen hetken koin jo lähtökarsinassa. Aika usein siellä tahtoo herkistyä miettiessään edessä olevaa suoritusta. Tällä kertaa minut herkisti erityisesti eräs mies, jolla oli päällään juoksupaita, jossa vanhan miehen kuva ja sen yläpuolella teksti: ”Per Mio papa”. Jouduin ottamaan lasit silmiltäni ja pyyhkimään kyyneleet silmäkulmistani muistellessani omaa isääni. Itse juoksu lähti kulkemaan ihan suunnitellulla tavalla. Ensimmäiset 25 kilometriä menivät helposti, mutta sen jälkeen ongelmat alkoivat. Kengät, joista olin kaavaillut saavani uudet maratontossut eivät olleetkaan vaimennukseltan sellaiset, että ne olisivat sopineet minulle näin pitkälle matkalle kovalla alustalla. Reidet alkoivat pikkuhiljaa vetämään jumiin ja se taas aiheutti selkälihasten jumittumista. 27 km:n kohdalla huomasin, että kävelyosuuksia tuli enemmän, kuin juoksuaskelia. Sisulla tamppasin reittiä kuitenkin eteenpäin aina välillä yrittäen ottaa muutaman juoksuaskeleen, mutta se oli mahdotonta. Loppumatkan kävelin ja jouduin usemman kerran pysähtymään venyttelemään reisiäni ja selkääni. Lopulta olin Piazza Bra:lla, jonne maraton päättyy Verona Arenan vierreen. Viimeiset venyttelyt mellakka-aitaan nojaten meinasivat jäädä viimeisiksi. Siihen viereeni tuli joku järjestäjän edustaja ja kyseli vointiani ja otti puhelimen kouraansa ja soitti apua. Säikähdin siinä, että päättyykö sadas maratonini keskeytykseen 300 metriä ennen maalia. Ei muuten pääty! Riuhtaisin itseni irti toimitsijan käsiotteesta ja jatkoin kävelyä kohti maalia. Vimeinen mutka ja maali oli siinä. Tätä hetkeä olin odottanut ja siitä jopa haaveillut muutaman vuoden ajan. Vielä maalisuoralla kimppuuni tuli kuuluttajanainen, joka otti minut käsipuoleensa auttaakseen minut maalin. Myös hänelle jouduin olemaan hieman tyly, koska ulkopuolsen avun vastaanottaminen johtaa suorituksen hylkäämiseen. Maaliviivan ylitettyäni sain sanottua muutaman sanasen haastattelussa, tosin tuskin ne mitään kovin järkeviä tarinoita olivat. Ensiapuhenkilökunta kaappasi minut maaliviivalta suoraan telttaansa ja porukalla kaatoivat minut telttavuoteelle. Tippaletku käsivarteen, verenpaineen mitaus ja paljon kysymyksiä. Eivät meinanneet milään uskoa selitystäni siitä, että kyseessä on vain lihasperäinen selkävaiva, eikä tilanteeseen liity mitään suurempaa dramatiikkaa. Lopulta kun nousin siitä sängyltä istumaan ja joku siitä ensiapuporukasta luki paitani selkämyksestä tekstin: ”100. maratonini 60-vuotispäivänäni Veronassa.” Sen jälkeen ääni hieman muuttui kellossa, kun ymmärsivät, että tiedän itse heitä paremmin, mistä on kysymys. Kutsuivat vielä teltan ulkopuoleltakin ensiapuhenkilöstöä ihailemaan paitaani ja onnittelemaan minua. Ai niin se lopputulos. Sillä ei ole mitään merkitystä, mutta aika oli kaikkien sadan maratonini joukossa huonoin, ellei mukaan lasketa myös ultrajuoksuja. Nelisen minuuttia erotti minut kuuden tunnin aikarajasta, jonka ylittäminen olisi joka tapauksessa johtanut suorituksen hylkäämiseen. Toivuttuani kävelykuntoon(?) lähdin teltasta katsomaan maalihuoltoa, mutta sehän oli jo pääosin purettu. Muutama kakunpala, mehua ja omenoita oli vielä tarjolla. Varustesäilytysrekatkin olivat jo lähteneet ja hetken ihmettelin, mistä saan varustereppuni. Siinä pyöriskellessäni joku järjestyehenkilö tuli sinne palautusalueelle kantaen reppuani. Loppu hyvin, lähes kaikki hyvin. Hotellille oli vielä vajaan kilometrin matka. Sen yritin kävellä ryhdikkäästi, mutta kun peilasin itseäni liikkeiden näyteikkunoista, niin edelleenkin takatukkani viisti maata, niin takakenossa etenin. Hotellilla kuumaan kylpyyn, joka onneksi laukaisi pahimmat krampit ja pääsin pukeutumaan illalliselle. Antica Bottega Vino -ravintola oli oikein mainio paikka nauttia illallista. Saatoin jo illallista varatessani lipsauttaa tästä minulle tärkeästä erikoisillasta ja palvelu oli sen mukaista. Sain ennen alkupalaa maistelulautasen, jossa oli salamia ja jotakin juustoa sekä hyvin makea kirsikka. Jälkuruoaksi tilasin Tiramisun ja se oli koristeltu syntymäpäiväkyntilällä. Tarjoilijat toivat sen syntymäpäiväonnittelujen ja viinilasillisen kera ja otimme heidän kanssaan maljat. Sataan maratoniini osui kahdeksan palindromiaikaa, yksi EM- ja yksi MM-maraton sekä useampi SM-maraton aikuissarjoissa. Onnistuin myös keräämään koko sarjan D-vitamiiinia: DNF, DNS ja DQ. Muutama erinäisistä syistä keskeytetty juoksu, pari starttaamatta jäänyttä ja yksi reitiltä eksyminen ja siitä seurannut DQ. Joku joskus kysyi minulta mitäs sitten, kun 100 on täynnä. Vastasin, että en tiedä. Aika näyttää. Olisiko nyt se aika? En tiedä vieläkään, mutta muutama maraton on jo kalenterissa tulevalle vuodelle ja muitakin liikunnallisia ajatuksia on mielessäni pyörinyt.
  20. 36 points
    Oli se mahdoton tehtävä mennä kaksi äärimmäisen vaativaa Ultraa kuukauteen. MOT. Spartathlon DNF 103km. Ensimmäinen keskeytykseni ikinä ja kun se väistämättä joskus oli tuleva niin tulkoon juuri tässä tapahtumassa. raatobussi korjasi lopulta kun olin Hellas Canin (80km) jälkeen käynyt minuuttikamppailua CPeissä bussia vastaan ja homma oli väistämättömän niskalaukauksen välttelyä. Eipä olisi loput 143 km mennyt enää alle 24h. Kunniakas taistelu kuitenkin enkä yhtään enempää olisi pystynyt. Nesteet ja energiat upposivat hienosti (n 30 geeliä kahteentoista tuntiin). Helppo Diagnoosi: palautuminen UTMBltä kesken. sykkeet kevyessä hölkässä 170 ja kävelyssä 140. Sää oli todella kuuma mikä tietysti pahensi tilannetta. Spartathlon on maineensa veroinen: todella brutaali kisa. Kiitos @isi. Olet legenda! Jättimäisin kiitos huollolle!!! @Seppo Vaihdatko otsikon: Vihdoinkin lepoa
  21. 35 points
    Kiitokset kaikille tsemppauksesta, menihän se just alle 2:55! Berliinin urakka siis takana ja hieman sai nipistettyä viime vuoden Vantaan ajasta pois eli ennätys nyt 2.54.29. Nopea reitti ja liki optimisää, niin mikäs oli juostessa. Suoritus oli jotenkin tasapaksu, tai voi kai sitä tasaisen "varmaksi" (siis omista lähtökohdista nähden) myös ajatella... Alussa hieman varovaisesti liikkeelle, koska ekan vitosen aikana oli tosi oudon kuuma ja hikinen olo, ja valuin jo kolmen, neljän kilsan kohdalla hikeä aivan valtavasti, mutta sitten olo tasoittui. Käsijarru päällä 25km saakka, ja sitten hieman kaasua, ja sitten 35km eteenpäin vain sinnittelyä hiipuvaa vauhtia vastaan. Ei mitään ongelmia matkalla, energiat upposi hyvin eikä kramppeja meinannutkaan, että sikäli meni hyvin. Olo oli maalissa (ja edelleenkin) hyvävointinen, jotta mikäs tässä sikäli. Nyt ehkä muutama vehnäinen palautusjuoma ja epäterveellistä ruokaa, ja illemmalla turistihommia jos tuonne sateeseen jaksaa lähteä.
  22. 35 points
    Pakko itsekin pari rivin verran heittää löylyä kiukaalle. Baltsulla juoksun osalta suurin ongelma on mielestäni se, että kovemmat lenkit eivät maistu. AIna on jotain häikkää ja kovempi treeni jää väliin, siksi harjoitusvauhdit puuroutuvat samaan sektoriin. Lisäksi peruslenkit ovat turhan pitkiä, ei tarvitse juosta avaintreenien välipäivinä kuin 8 km lenkkejä. Miksi tehdä maratonin juoksemisesta niin pirun vaikeaa? Tai minkään muunkaan matkan. Yksinkertaista hommaahan se harjoittelu on. Joka viikko seuraavat harjoitteet: Pitkä lenkki vauhtikestävyys intervallit välipäivinä kevyt lenkki 8km 1 lepopäivä määrä 80-100km/vko Pitkä lenkki: aluksi 20 km, siitä vähitellen pituutta lisää 35 kilometriin saakka. Ei tarvita reippaampia pitkiä lenkkejä, vauhti maratonvauhti+1min. Vauhtikestävyys: aluksi osiin pätkittynä maratonin tavoitevauhtia esim 3x2 km ja vähitellen pituutta lisää niin, että lähempänä maratonia menee 3x5km tavoitevauhdilla tai kovempaa intervallit: vaihtelevina, joskus 10x200m, joskus 8x1km kympin kisavauhtia (ei tavoitevauhtia, vaan sen hetkisen kunnon mukaista). Toisinaan vaikka 5x1km vitosen vauhtia. Lisäksi suosittelen rentoa asennetta harrastusta kohtaan. Turha odotella täydellistä harjoitusjaksoa tulevaksi, ei nimittäin ole tulossa. Kisoja voi käydä juoksemassa vaikka ei huippuiskussa olisikaan, tuskin siitä kukaan mieltään pahoittaa tai kettuilee. Ehkäpä tälle foorumille voisi muutenkin toivoa tiettyjen tahojen rauhoittumista. Aika ikäviä sävyjä toisinaan havaittavissa, ketä se sitten vie eteenpäin?
  23. 35 points
    Paluu arkeen. Fyysinen tila on n kaksi vuorokautta maaliintulon jälkeen edelleen raihnainen. Suunto9 näyttää levottomasti nukutun yön syketasoksi n60 mikä on lähes parikymmentä lyöntiä normaalia korkeampi. Jalkovälin rakoille on naurettu ja itketty. En eilen illalla muistanut kesälomasta mitään. Huikeaa settiä. Mieli on kuitenkin todella euforinen. UTMB ei ole syyttä legendaarinen kisa ja sellaisena se mieleeni tulee jäämään. Uskomattoman hienot Alpit ja tapahtuma, jonka hengessä kaikkien kylien ja kaupunkien ihmiset elävät. En ikinä tule unohtamaan maaliintuloani, ja matkan läpi jatkuneen kannustuksen huipentumaa viimeisellä kilometrillä Chamonixissä. Mitä siihen vaadittiin? Mietinkö keskeytystä matkalla? Kyllä, useasti. En pystynyt enää juoksemaan toisena aamuyönä lainkaan kipujen vuoksi. Sanoisin että sama vanha virsi, mikä on omalla kohdallani pätenyt koko ultraharrastuksen ajan: treenata pitää riittävästi ja järkevästi, ja tässä käytettävissä oleva aikani ja puitteet on rajoitettu mutta @X-Caliberin kokemuksella ja ohjauksella optimoidaan. Toiseksi ja erityisesti: periksi ei vaan anneta vaan ”maaliin mennään”. Kunhan muisti palautuu ja ehdin niin kirjoittelen tuntemuksia matkalta. Kuvassa maaliintulo. Video menee isosti tunteisiin ja herkistää.
  24. 35 points
    Sen verran löin lukkoon tuossa paluumatkalla että alle 32minuutin pitää vielä päästä. Ennen sitä ei ultrailla. Joulukuun Aktian kuntoon/tai parempaan tunnuin olevan pääsemässä Forssan kympillä muutama viikko sitten mutta siitä alkoi vaivat ja loppu 2viikkoa oli pelkkää selviytymistä. Tämä 32.28 ja edeltävä 32.23 eivät ole vielä parasta mitä voi saada irti. Ei tullut kiertopokaalia. Kuulemma jäänyt jonkun lähivuoden "voittajan" hyllyyn. Pieni kisarapsa: Lähtökohdat ei parhaat. Tällä viikolla 0km juoksua, viime viikolla 46km ja sitä edeltävällä 62km. Näistä osa myös parisuhdelenkkeilyä yli kutosen kilsoilla. Kevennelty siis ainakin oli. Lähdin tänään LPR ajamaan ja olin siellä kolmen maissa. 16.40 suuntasin alkuverkoille jota juoksin ennätyspitkään eli nelisen kilometriä jotta sain jalan toimimaan jotenkuten. Startista Samuli lähti sopivaa vauhtia minun makuun eli noin 1.17 kierroksia. Ekat kolme kilsaa tultiin hyvin kunnes vauhti hieman tippui ja huomasin neljän hengen letkan olevan noin 10-15m 1.17 kierroksia perässä. Oma juoksu tuntui erittäin hyvältä joten tein ratkaisun ja lähdin kiristämään yksin. Kiristin liikaa. Ajoin tuon 1.17 rytmin kiinni kahdessa kierroksessa ja sen jälkeen vielä menin hetkellisesti jo alle 1.17 tahtia. Sitten alkoikin vaikeudet. Vitosen väliaika osui 16.04-16.05 väliin. Oltiin siis toukokuun Saarijärven PBtä 5sek edellä, mutta heinäkuun Forssan lupaavaa (DNF) juoksua n. 7sek perässä. Tuntemus alkoi olla kuitenkin molempia kisoja paskempi. Jalat eivät vaan yksinkertaisesti totelleet. Tuntui että jaloissa oli painot ja olin kompastella muutamaan otteeseen kaarteessa. Varmaankin noin kutosen kohdilla takana tullut kolmikko ajoi kiinni ja päästin Samulin taas suosiolla vetämään ja pyrin vain sinnitellä mukana. Jaksoin johonkin kasiin (?) kunnes Samuli ja Harri alkoivat karata. Minulla oli enää sama vaihde käytössä mitä oli ollut viidestä kilsasta saakka. Yhdeksännellä kilsalla sitten Jaakko Kero otti ja lähti takaaltani hurjaan vauhtiin ja siinä vaiheessa itse vain pidin fokuksen siinä että en tönkköjaloillani kompastu ja pääsisin maaliin saakka. Kiitokset Jaakolle tsempeistä ennen ohitusta, dialogi oli jotenkin tällainen: JK - Nyt lähdet ajamaan edellä olevia kiinni Minä - En pysty, ei mitään mahdollisuutta JK - Ei kun nyt lähdet ajamaan edellä olevia kiinni Minä - (toivottomalla äänellä) En perkele pysty, jalat ei liiku. Maaliin ajalla 32.28. Iso pettymys aika. Toukokuussa yksinjuoksuna 5sek nopeammin ja silloin oli alla vain noin 1,5kk harjoittelua 70-80km viikkoannoksin. Sieltä toukokuusta saakka päästiin tekemään 80-107km viikkoja aina Forssaa edeltävälle viikolle. Sitten hajosi pakka. Tulos on se mitä ansaitsin ja nykykunnon mukainen. Aletaan harjoittelemaan ja katsotaan uutta yritystä taas. Sitä ennen koitetaan taas saada lahoaminen loppumaan. Edit. Tahtigrafiikka joka tosin on paikoitellen virheellinen antaa osviittaa menosta. Tuossa noin 10min kohdalla lähdin sooloilemaan ja nostin vauhtia liiaksi. Ei ehkä loppukiriä kannata jatkossa aloittaa vielä näin aikaisin.
  25. 34 points
    Tulipa taas lähdettyä melkoiseen savottaan. Yö meni alkulämmittelynä ihan mukavasti. Mitä nyt vasemman pohkeen yläosassa oli huolestuttava tuntemus jo aikaissa vaiheessa. Ei kuitenkaan haitannut juoksua. Tämän vuotinen yöreitti oli niin helppo, että energian säästely hitaalla vauhdilla tuntui ajoittain vähän tylsältä. Teki mieli juosta kunnolla, mutta maltti piti. Päiväreitille siirtymisen jälkeen lämpö alkoi tuntua tukalalta yllättävän aikaisin. Aamulla jo oli tunne, että kehon ydinlämpö ei meinaa pysyä hallinnassa. Lippalakin ja juoksuvaatteiden kastelu tauoilla auttoi hetken, mutta tuossa kelissä vaatteet kuivui alle vartissa. Siinä vaiheessa huollon kanssa improvisoitiin froteekäsipyyhe lippalakin alle, mistä syntyi hassu mutta toimiva päähine. Ratkaisu toimi hienosti, ja pyyhe pysyi kosteana ja viilentävänä koko kierroksen. Ihmettelinkin juostessa kuinka vähän muilla juoksijoilla oli viilentävää päällä kierrosten aikana. Olisikohan ollut joskus 18 kierroksen vaiheilla, kun muutaman tunnin kaikki oli hyvin ja homma tuntui peräti helpolta ja mukavalta. Samalla porukka harventui ympäriltä vauhdilla, ja näytti ettei kovillakaan ole helppoa. Tuli ajatus, että minähän saatan jopa voittaa tämän kisan. Ennen vuorokauden täyttymistä meni kuitenkin kasvavassa määrin vaikeaksi. Vasemman jalan koko ajan jatkunut pohjevaiva yltyi ja alkoi vetää koko jalkaa pökkelöksi, ja samalla lämpö ja uupumus kumuloitui niin, että aikataulussa pysymiseen vaadittiin kunnon puskemista. 24 kierroksen jälkeen tiesin lopun olevan lähellä, ja meinasin heittää hanskat tiskiin, mutta huolto sai puhuttua jatkamaan. Viimeinen 25. kierros vaati limitillä puskemista alusta loppuun, mutta sain puristettua alle tuntiin. Olin henkisesti ja fyysisesti lopussa. Keskeytyksestä huolimatta täytyy olla tyytyväinen, että näin kovassa joukossa selvisin neljänneksi. Keväällä asetin itselleni tavoitteeksi vähintään 30 kierrosta, mutta sää ei ollut silloin tiedossa. Vaikea arvioida olisinko päässyt tavoitteeseen hyvissä olosuhteissa. Kiitos taas kilpailun järjestäjille. Tässä tapahtamussa on ainutlaatuinen tunnelma. Iso kiitos kuuluu myös ensiluokkaiselle omalle huoltajalle. Onnittelut Juhalle, Katille ja Visalle, jotka olivat liian kovakuntoisia ja sitkeitä vastuksia minulle. Onnittelut myös muille ja kiitos seurasta.
  26. 34 points
    Oma juoksu oli tänään melko kehno, vähän alle kolmen tunnin, niin kuin kolme viikkoa sitten Sm-maratonillakin. Aika riitti kuitenkin tänään 1 sijaan. Tämä taisi olla 9 kerta alle 3 tunnin. Tän vuoden paras kunto oli keväällä, syksyllä sitä ei onnistunut samaan samalle tasolle. Kiitti kovasti kannustajille, se piristi! Ja kiitti huoltoavusta @OlliL ja tietty @ForrestG Mieleen jäi myös kolmannen kierroksen vastatuulipätkä Teboilin jälkeen, jossa eräs takaa tullut maratonviestiläinen (edit. tai oletin että oli maratonviestiläinen, mutta saattoi olla marallakin) jäi vetämään mulle sen pätkän, kun pätkä päättyi hän toivotti tsempit ja jatkoi vauhdikkaampaa menoaan. 😊
  27. 34 points
    Nyt on tiukkaa keskittymistä maratonille. Asetin Sepon on uutis- ja somekieltoon. Hesarin tilaaminen lopetettiin, Vantaan Sanomatkin heitetään lukematta takkaan ja puhelin on suljettuna 13.10 saakka. Nyt juostaan enää kaksi lenkkiä päivässä ja muuten aika meneekin Pajulahden alppimajassa loikoillessa Aku Ankkoja lueskellessa. Ruiskarhu on ainut joka saa vierailla tehdäkseen aamu-, päivä- ja yömittaukset. Toki vain avaruuspuku päällä jotta ulkomaailman pöpöt vältetään eikä käy Raitasia.
  28. 34 points
    25,07km@4´40 (sis. alkuhumputtelut + Ambitin mittaaman Kullervo-puolimaran 21,25km / 1:38´18 / @4´37) Semmonen reissu. Virallinen Kullervo-enkka jäi kirvelevästi nyt tulematta, tosin Ambitin gepsi antoi 2 sekuntia paremman ajan kuin vuosi sitten joten en hautaudu perunakuoppaan loppuviikonlopuksi mököttämään vaikka vähän vituttaa myönnän sen 😤 Menin suunnitelman mukaan alusta eli pelkkä ajanotto näytölle ja sitten unohdin koko kellon. Tarkoitus oli katsoa vitosen kohdalla eka kertaa mitä näyttää mutta missasin kyltin ja jatkoin seiskaan asti. Siinä aika oli n. 32´10 ja laskin päissäni että hyvää kyytiä eikä tunnu pahalta. Yhdeksän kilsan juottopisteellä tein jotain mitä en ole tehnyt koskaan aiemmin edes treeneissä. Pistin kävelyksi ja kaivoin taskusta eilen ostamani Maxim-mansikka geelin ja lutkutin kitusiin. Siihen vesidesi päälle ja matka jatkui. Kympin väliaika näytti n. 45´45 ja mietin että hyvin menee vaikka vähän aikaa tuhrautui tankkauspisteellä. Olin varma että geelikokeiluni palkitsee lopussa ja luukutan hirmu kirin. Toinen geeli poltteli vielä taskussa kun lähestyttiin 14km kohtaa Ahvenlammella. Olo oli suht jees vielä tuossa mutta ajattelin varmistaa nyt kunnolla loppuenergioiden riittämisen. Taas tankkauspisteen äärellä kävelyksi ja geeliä mussuttaen vesidesi päälle. Nyt olin vuorenvarma että loppu on historiaa kun vedän viimeisen 4 kilsaa Lampikankaan kiertoliittymästä maaliin urku auki glukogeenien piiskaamilla jaloilla. Wrong. Ensimmäiset krampit alkoivat varoitella 15km kohdalla. Aikomani kirisuoran alkaessa olin mennä pari kertaa turvalleni kun ekana jysähti oikea pohje kiinni, sitten vasen ja lopuksi myös vasen takareisi hirtti. Säikähdin ensin että revähtikö se mutta kun varovasti jatkoin matkaa niin vähän helpotti. Kiittelin mielessäni ettei lopussa ollut enää ylämäkiä missä olisi joutunut enempää ponnistelemaan. Pelkäsin että meneekö perkule kokonaan kävelyksi jossain vaiheessa mutta ei aivan. Viimoisella tankkauspöydällä muutama kilsa ennen maalia katselin oisko jotain suolaista mutta en nähnyt joten jatkoin varovaista teputtelua. Kirkon kulmalla 20km kyltti häämötti ja toivo eli vielä että jos pitkään alamäkeen saisi jalat vähän toimimaan ja jonninmoisen loppukirin. Ei mittään jakoa. Kirosin ääneen kun kompuroin mäkeä alas ja kentälle jossa tönkköjaloin maaliin. Osallistumislätkä taskuun, pukkarista kamat kantoon ja kotiin. Ei ollut yhtään fiilistä jäähä sopalle turisemaan kenenkään kanssa. Jännä miten se kirvelee vaikka kysymys näinkin naurettavista tuloksista. Ja joo, tiedän toki ettei mitään järkeä oo alkaa tankkauskokeita tekemään kisoissa etenkään jos ei ikinä aiemmin oo ees geelejä maistellut. Mutta sinälläänhän tuo osa meni ihan jees. Siis olin muuten energinen kuin duracell-pupu maaliin asti ja nytkin tuntuu kuin ei olisi juossut lainkaan. Vatsan kanssa ei mitään ongelmia eli imeytyminen toimi hienosti. Nyt vain arveluttaa hukkasinko turhaan minuutin verran eli enkan noihin kävelyihin kun krampit pilasivat loppujuoksun. Ja kävin kyllä koomista yksinpuhelua loppukilsoilla koipieni kanssa: "jumalauta kapulat ette petä nyt.. jos kolme puoltonnii teiän kanssa menty sulassa sovussa tänäkin vuonna niin mikä vittu siinä että nyt teette miulle tämmösen tempun.. perkeleen turjakkeet kestäkää nyt maaliin asti.."😂 Tämmöttis. No nyt jo hymyilyttää. Kullervoisen posit jäi vähän valjuksi miulla tänä vuonna mutta kiva oli moikata @ruiskarhua, toivottavasti siulla kulki hyvin. Ja ehottomasti lenkin kohokohta oli kun sain yhen suuren idolini eli @PAn kanssa paiskata yläfemman kun sie jo palailit Ahvenlammelta. Vitti se oli juoksun näköistä, mutta sie ootkii sankariainesta💪
  29. 34 points
    Tällä 12viikon reeni jaksolla pystyin todella hyvin tekeen suunnitellut harjoitteet, ainostaan pitkikset joista pari 32km ja 1 35km lenkki tuli tehtyä lyhennettynä jonkun syyn vuoksi. Töistä pyrin laistamaan koko elokuun ja syyskuun alun(täytyyhän pyrkiä pitään lomaakin) jotta pääsee reenaan. Viimeisellä viikolla maanantaina ainostaan oikea työpäivä, muuten kaikkea kevyttä askaretta. Ja tosiaan jotenkin tyhjä ja apska olo ma-to. Perjantaina vähän rupesi jo elämä voittaan. Kipeenä en ollut kertaakaan pois lukien tuota oikean jalkaterän kipua. Ehkä se oli syy huonoon fiilikseen. Perjantaina ehtoolla meni hyvin vielä alas mässyä jota olin koko viikon jonkin verran syönyt, joskus 01:00 nukahdin lauantain puolella. Kamoja olin keräillyt perjantai iltana lattialle valmiiksi. Onneksi vaimo ja lapset lähtivät anoppilaan jo torstaina niin sai myös henkisestikkin levättyä. Lauantai aamusta tampereelle kyydillä josta siskonmies lähti huolto- ja kuski hommiin. Kiitokset näistä perheelle ja siskon miehelle. Huoltomiehelle sanoi matkalla että jos alle 3h juoksen olen todella lähellä podium paikkaa😮 Kisapaikalla hyvissä ajoin. Ehti rauhassa katesella kisakeskusta sekä tapahtumaa, josta tosin itse en saamut mitään irti. N. 3km verkkaa 40 min ennen lähtöä, johon muutama kisavauhtinen 200m veto. Rennosti jalat ylhäällä 10min ennen paukkua, joku alkujumppa taustalla. Rauhallisia ajatuksia. Pam. Aika pian löytyi pari kaveria joidenka kanssa juostiin porukassa joku 36km, alkuun 2km ja lopun 4,2km yksin. Eipä oikeastaan mitään tapahtunut, ennen viimeisen kierroksen alkua, pari kertaa mahassa oli tuntemuksia ettei geelit imeydy, siitä päästiin yli vähemmällä geelillä(siirtämällä seuraavan geelin otto ajankohtaa) ja juomalla enemmän vettä huollossa, jota sain juotua hyvinkin eikä ollut liian kylmää itselle kuten HSM:ssä. Huoltomieheni antoi mukaan kierrokselle aina sopivan määrän geelejä mitä pyysin. Useamman kerran huomasin puristavani suoritusta ja piti rentouttaa juoksua. Aqua geelejä vedin n. 3kpl tunnissa, myös alkuun 20min ennen starttia ja startissa myös. viimesellä kierroksella matka jo painoi jalkaa pahasti ja vähän vajaa 5km ennen maalia pieneen ylämäkeen joutui antautuun matkavauhdista~4:12min/km, ja jäin vähän 2 matkakaveristani siihen 3m päähän tuohon 38km pyykille saakka. sitten rupesin jäämään enempi ja enempi. Ajatuksia viimeisellä kierroksella oli mm se että tätä varten on harjoitellut, niin pitäähän sen mennä alle 3h. Teki mieli kävellä, en kävele, niin kauan kuin jalat kantaa niin juoksen. Tässä vaiheessa se on päästä kiinni, ei saa luovuttaa. 3km ennen maalia näin yleisen sarjan 3. Ja 4. Koko ajan niidenkin selkä läheni, ei vaan tarpeeksi nopeasti kun oma vauhtikin oli hyytynyt lähes hölkkä tasolle(tai ainakin luulin niin). 1km ennen maalia tuli kierroksella ohitettavien selkiä jo paljon eteen. Piti vähän niitäkin varoa ettei törmää, pahiten kumminkin sai väistellä kun juuri ennenkuin maalisuora avautui, en ollut enää varma 3h alituksesta 100m ennen maalia, lopun 50m sporttinen spurtti kumminkin pelasti tilanteen. Komealla loppuajalla 2:59:57.8 jäi vielä varaakin 2sek ennen tuota 3h täyttymistä. 1minuutin kun olisin juossut koko matkalla lujempaa niin olisin ollut yleisessä sarjassa 3. Olisiko pitänyt juosta alussa hiljempaa, ettei olisi lopussa hyytynyt. Ehkä, mutta matkaseura oli sen verran hyvää että soolona en olisi pystynyt ainakaan tuota 1minuuttia puristaan lopussa sekä vuorovedoin vedettiin Vastatuuli pätkiä, joka helpotti juoksua. Joten hyvä näin. Maalissa makoilin n. 10minuuttia kun en muuhun pystynyt tuon spurtin jälkeen. Jalat oli todella lähellä kramppaamista tuon rykäisyn jälkeen. Suihkun ja pienen kaljan ja paikoillaan istumisen jälkeen ajatuksisssani ainakin olin kuin uusi ihminen, perusterve😀. Siitä sitten kotia päin, matkalla palautusjuomaa.Röyh. Jotenkin olo parempi kuin kevään suorituksen jälkeen, ei punaista väriä virtsassa ym muutakaan ihmeellistä. Jalkaterässäkään ei kummosempia tuntemuksia pientä kuumotusta lukuunottamatta. Osa ajatuksista jäi varmasti vielä kertomatta, mutta jokseenkin näin matkani eteni. Eli luultavasti ennen ensi viikonloppua jo lenkillä. Nälkää on vielä jäljellä!
  30. 34 points
    Raporttia Nuts Ylläs Pallas 105km 2019. Päätös tälle matkalle lähtemistä tuli aikanaan tehtyä vähän ex tempporee karhunkierroksen satamailisen krapuloissa. Treeniaikaa kisojen välissä oli niukasti ja siitä iso osa meni palautumiseen edellisestä rypistyksestä. Karhunkierroksen ja tämän kisan välissä ehdin tehdä vain yhden täyspainoisen treeniviikon joten olin aika kujalla sen suhteen, miten se tossu mahtaa liikahtaa. Siitä ainoasta kunnon treeniviikosta jalat tuntuivat hieman pahoittaneen mielensä joten keventelyn Ylläkselle pidin mielestäni erittäin kevyenä. Matka kisapaikalle meinasi jo aiempien avautumisteni mukaisesti mennä pahasti reisille, kun vr:n kalusto laukesi pitkän odottelun jälkeen rauteille, onnekseni kuitenkin juuri ennen kuin ehdin päästä kyytiin. Muuten olisin ollut jumissa metallipötkön sisällä vr:n panttivankina enkä taatusti olisi päässyt reissuun lainkaan. Kahden tunnin odottelun jälkeen päädyin lopulta lentämään Ouluun, josta vuokra-autolla perille. Tuon ratkaisunkaan löytäminen ei ollut helppoa. On nimittäin yllättävän haastavaa kyetä rationaaliseen ajatteluun, kun yrittää maksimistressissä löytää ratkaisua googlea kännykällä käytellen samalla asemalaituria edestakaisin rampaten jäätävässä kusihädässä toisella kädellä munia puristellen. Ouluun kuitenkin pääsin. Oulu - Kemi välille oli sitten saatu aikaiseksi melko laajat tietyöt, ja niiden aiheuttamissa ruuhkissa madeltiin mukavasti alle nopeusrajoitusten. Verenpaine oli tapissa kun sai koko ajan vahdata navigaattorin arvioitua saapumisaikaa. Ylempänä tie onneksi aukeni hieman paremmin ja käskytin vuokra-octavian 1.0TSI tehopataa parhaani mukaan. Kaksi nopeaa kusitaukoa oli pakko pitää, mutta ruokailun suoritin vauhdissa poroja väistellen. Kiitos rattimiehen kykyjeni, saavuin kisakeskukseen klo 20.50 mikä jätti ruhtinaallisen tunnin ilmoittautumiseen ja auton takapenkillä suoritettuun helvetinmoiseen varusterumbaan. Kisabussissa matkalla lähtöön aloin olla matkan rasituksista jo hieman sippi, mutta lapin yötön yö auttoi pitämään tunnelman jokseenkin positiivisena. Pallaksen huipulla piti vielä poltella jäitä kolmisen varttia ennen kuin lopulta sai laittaa varpaat viivalle. Lähdössä jättäydyin taas loppupäähän. Se on päälle helpompaa kun saa matkan varrella sitten mahdollisesti ohitella hitaampia eikä toisinpäin. Alussa lähdin rauhallisesti liikkeelle ja ensimmäiset 30km keskityin pelkäämään koska tulee se piste, missä saan todeta etten ole vieläkään palautunut karhunkierroksen satamailiselta. Kun katkeamista ei ensimmäisellä kolmellakympillä tullut, aloin seuraavaksi jännittämään 50km rajaa, missä kohdin olin karhunkierroksella jo ihan kävelykunnossa vailla haleja ja silittelyä. Ensimmäiseen huoltoon Rauhalahteen 21km kohdalla tulin rauhassa pienen letkan perässä. Tahti oli melko rauhallinen ja olin huomaamatta hölkännyt kädet sen verran kohmeeseen, ettei lötköpullojen täyttämisestä ja varsinkaan niiden takaisin sullomisesta liiviin meinannut tulla mitään. Polkukin oli ilmeisesti ollut sen verran teknistä että Hokien kaulus oli alkanut painamaan oikean nilkan ulkosyrjän luun alareunaan ikävästi. Huollosta lähtiessä oli pakko laittaa takki päälle jotta voisin myöhemmin säätää kengän nauhoitusta kunhan sormiin palaisi tunto. Seuraavasta etapista Pahtavuoman 32km huoltoon jäi mieleen se, että ohitin pari-kolme 166km juoksijaa ja ihmettelin miten helvetissä se voi jo tässä vaiheessa olla mahdollista. Pääsin sitten heittämään sen ärsyttävän "tsemppiä!" huudon selvästi vittuuntuneille kavereille. Pahtavuomassa aloin jo funtsimaan ettei tässä taida pahaa kanttausta tulla. Olo oli ihan ok ja geelit, urkkajuoma sekä huollon antimet upposivat kuten pitääkin. Olin yrittänyt tällä pätkällä säätää kengän nauhoitusta ilman mainittavaa helpotusta. Vittumainen kipu iski nilkkaan aina kun kenkä taittui ulospäin mutta muita ongelmia ei ollut. Aikaa oli mennyt 5:27 ja aurinko alkoi hiljalleen taas lämmittämään sen verran ettei takkia tarvittu. Kolmas pätkä kohti puolimatkan huoltoa piti sisällään melko tiukan nousun Äkäskeron huipulle. Tällä pätkällä ohitin pari selkeästi liian kovan alun ottanutta kaveria, joiden naamasta näki että vituiksi menee. Yksikin ulkomaan elävä tunkkasi naama aivan hikisen punaisena aamuauringon paahteessa takki ja kuorihousut päällä sitä mäkeä ylös ja minä mietin että mitähän tuonkin ukon päässä liikkuu. Kai sitä helpommallakin saa itseltään tajun pois kuin tulemalla tänne tunturiin vetämään itsensä kuivaksi. Äkäskeron huipulla maisemat oli huikeat mutta eipä sitä millään ö-luokan kännykkäkameralla oikein saanut ikuistettua. Huipulta lähdettiin laskettelemaan alas kohti huoltoa ja selkiä tuli vastaan kun uskalsin jo hölkkäillä hyvää polkua melko reipasta tahtia. Meno oli paljon helpompaa kuin karhunkierroksella vastaavissa kilsoissa. Kenkien painaminen nilkkoihin oli nyt eskaloitunut molempien jalkojen ongelmaksi ja äitynyt sen verran pahaksi, että olin napannut jo ensimmäiset 800mg buranaa ja löysentänyt molempien kenkien nauhoitusta lisää. Rakkoja nilkkoihin ei onneksi ollut muodostumassa, ainoastaan sellaista jatkuvaa vittumaisen kovaa kipua joka piti hyvin hereillä. Sen verran se kuitenkin vaikutti että yritin sihdata jokaisen askeleen polulle siten, että kengät eivät taittuisi sisäänpäin. Peurakaltion puolimatkan huollossa pöydät notkuivat herkkuja ja monella näytti iskeneen jonkinlainen retkeilyvaihe päälle. Siellä naatiskeltiin höyryävien patojen antimia ja paistateltiin auringossa. Itse yritin selviytyä mahdollisimman ripeästi ja tungin pari pasteijaa suuhun dropbagista ja muuta nopeaa evästä huollosta. Seuraavan 38km aikana tarjolla ei ollut järjestäjän puolesta kuin vesihuoltoa, joten täytin lötköt ja rakon urheilujuomalla ja tungin liivin täyteen geelejä ja nappasin lakupussin käteen. Peurakaltiosta eteenpäin polku oli helppoa mutta kun lähdin hölkkäämään, iski vittumaisen viiltävä kipu vasempaan polveen. Yritin venytellä lihaksia mutta eipä siitä irronnut mitään helpotusta. Ilmeisesti huollossa lihakset olivat jäykistyneet kuitenkin turhan paljon. Pystyin hölkkäämään aina noin 5-10 metriä, jonka jälkeen kipu kävi liian kovaksi. Oli pakko vetää loputkin 800mg buranaa mutta jostain syystä kipulääke ei tuntunut tähän vaivaan juuri auttavan. Kinkkasin eteenpäin ja yritin saada paikkoja taas lämpimän elastiksi, kun joku neito paineli helpon näköisesti ohi. Iski sellainen keskimittava vitutus ja turhautuneena päätin kostaa temppuilun polvelleni ja pistin reippaaksi juoksuksi. Ihmetyksekseni kovemmassa juoksussa polveen ei sattunutkaan, joten siitä eteenpäin käytin vain kahta vaihdetta: vuorotellen kävelyä ja reipastahtista juoksua. Tällä systeemillä pääsin yllättävän hyvin eteenpäin. Jossain alamäessä sain tehtyä analyysin että polvessa on niin sanotusti jarru paskana. Se ei siis kestänyt sitä vaihetta kun lantio menee polvilinjan yli ja alamäissä se konkretisoitui pahasti. Ylämäissä ei mitään ongelmia. Alamäet oli siis vedettävä täysiä rullaten silloin, kun mäet eivät olleet liian jyrkkiä tai kivikkoisia / juurakkoisia. Kilsatahdit sen kuin paranivat kun hiljaa ei voinut mennä. Hiukan hirvitti miten kunto mahtaa menon kestää mutta toisaalta ajattelin että jos kestää, niin tällä tyylillähän voi tulla vahingossa ihan asiallinen loppuaika. Kotamaja 1 vesihuollon ohitin muuten vauhdilla, mutta käytin sopivasti kohdalle osuneen kuivakäymälän kodikkuutta helpottamaan peräsuolen painetta. Kilon kevyempänä nousu Kukastunturin huipulle meni helposti. Mäkien nousukulma tällä reitillä sopi hyvin Paloheinän nyppylällä suorittamiini mäkitreeneihin. Kukastunturin huipulla oli jälleen huikeat näköalat ja keli alkoi olla paahtavan kuuma. Alaspäin tullessa oli taas pakko painella pääosin reippaalla vauhdilla ja siinä tuli joku vitosen kilsakin kellotettua. Kotamaja kakkosessa vesi maistui ja lähdin hyvillä fiiliksillä kohti Yllästunturin 84km huoltoa. Pätkä alkoi metsäisemmällä osuudella jossa polvi alkoi sitten olla entistä kipeämpi. Tuli silti vedettyä ainakin pari kilsaa hyvällä vauhdilla kuin yritin ottaa irtiottoja pääskysen kokoisesta hevospaarmasta, joka himoitsi sitkeästi hikistä lihaani. Metsäpätkän jälkeen risteyksestä käännyttiin Kesänkijärven eteläpuolelle ja tässä vaiheessa polvi alkoi olla jo todella kipeä, eikä kunto enää kestänyt juosta kovaa. Meno hiipui säälittäväksi kun yritin kävelyn lomassa aina välillä ottaa muutamia hölkkäyrityksiä jotka typistyivät samantien saatanalliseen irvistykseen. Pitkät loivat pitkospuut ylämäkeen kohti Yllästunturia menivät rauhallisesti kävellen, mutta niissä ei sentään sattunut polveen. Yllästunturin kupeesta lähti huoltotie kohti huoltoa joka sisälsi paljon alamäkeä. Nyt polvi ei antanut enää ottaa yhtään hölkkäaskelta ja koko loppupätkä huoltoon oli aika helvetin synkkää ja hidasta kävelyä. Mietiskelin siinä että kun matkaa on yli 20km jäljellä niin kävellen aikaa tuhrautuu vielä vähän vitusti. Päätin että pistän homman poikki Ylläksen huollossa. Ylläksen huoltoon tulin ajassa 13:58 ja siellä oli melkoinen tohina päällä kun huoltoon lappasi lyhyemmän matkan juoksijoita. Pyörin siinä hässäkässä aikani ensin banaaneja ja suklaata popsien ja istuin sitten joksikin aikaa alas ja tutkiskelin polveani. Ei turvotusta eikä kosketusarkuutta joten rikkipaskana se ei ollut. Sitä yleistä massahurmosta tuijotellessani kelailin nuppini sisällä että onhan se nyt vittu, jos ensin annan vr:n hoonata itseäni hanuriin ja tulen isolla rahalla ja vaivalla paikan päälle, enkä sitten muka edes huiputa Yllästunturia. Menin sitten nikottelemaan ea-henkilöstölle että olisiko jotain pervitiiniä tai muuta nappia tarjolla, ja sainkin kolmannen satsin 800mg buranaa. Mennään sitten. Nousu Ylläksen huipulle otti aikansa enkä siellä enää jaksanut ihailla maisemia vaan lähinnä keskityin miettimään miten pääsen eteenpäin. Tunturin päällä etenin sivuloikilla ja alaspäin tullessa yritin vähän kaikenlaista tekniikkaa, myös takaperin juoksua. Jossain kohtaa mäen loivetessa oivalsin, että kun käännän jalkaterän sivulle ja ikäänkuin kinkkaan eteenpäin, kipu helpottaa. Kun päästiin alas Yllästunturilta, polku helpottui huomattavasti. Kun pidin jalkaterää käännettynä sivulle ja paukutin oikeaa jalkaa polulla sellaisiin kohtiin missä kenkä ei taittunut sisäänpäin, pystyin etenemään melko kivuttomasti joskin todella typerän näköisesti. Ylläksen huollon antimet olivat täyttäneet energiavarastoja sen verran, että helpolla polulla pääsin itseasiassa kinkkaamaan aivan kohtuullista vauhtia ja mieli kirkastui. Olin vähän helvetin iloinen etten pistänyt peliä poikki kuten aiemmin suunnittelin. Viimeisessä huollossa en pysähtynyt kuin ottamaan nopeasti pari mukia kokista kun en halunnut menettää sillä hetkellä päällä olevaa hyvää menoa. Viimeinen noin 15km etappi oli pääosin helppoa reittiä ja se sopi tällaiselle klenkkaavalle idiootille vallan hyvin. Energiatasot oli taas hyvässä reilassa ja selkiä tuli vastaan. Yritin aina jo kaukaa tihrustella kantaako seuraava edessä kulkija sinistä lappua, mikä tarkoittaisi sitä että saan jälleen yhden päänahan. Olin jo unohtanut että reitille kuului myös se pitkä louhikkonousu, mikä meni kuitenkin lopulta ihan huumorilla ylös. Sen jälkeen jäljellä olikin enää noin 7km loppukiriosuus, missä sain poimittua vielä muutaman sijoituksen. Pahin kipu polvessa pysyi poissa kunhan kävelin hankalat kohdat ja tasaisella tykitin B-palvelusluokan tyylilläni minkä pystyin. Viimeinen mutka kääntyi sopivan loivaan alamäkeen asfalttisuoralle kohti maalia ja sain innoissani painettua loppukirin vauhdikkaasti nilkat oikein päin käännettynä. Nettoaika maalissa alle 17h47min. Keskisyke 114. Maalialueella jouduin seisoskelemaan hetken haastateltavana kansan sirkushuviksi ja kun siitä pääsin, polvi veti totaalijumin. Lopputulokseen olen kuitenkin tyytyväinen ja tulosluettelossa pääsin ensimmäistä kertaa paremman 50%:n joukkoon, mikä oli ollut jonkinlainen tavoitteeni. Jalkaongelma poislukien meno oli parempaa kuin karhunkierroksella keväällä, missä ensimmäiset 115km kilometritahtini oli minuutin verran hitaampaa kuin tällä reitillä. Ehkä olin paremmassa iskussa tänä päivänä, tai sitten reittiprofiili vain sopi minulle paremmin. Täyttä matkaa tuskin olisin kuitenkaan jaksanut nilkuttaa. Maalista hotellille missä pitsan ja kaljan jälkeen 12 tunnin kuumehikoilu-unet ja aamusta sitten 15 tunnin iki-ihana matkustuspäivä autolla ja kolmella ruuhkabussilla kotiin. Jälleen kerran ei pysty kuin ihmettelemään miten kovaa kärki noissa maastoissa painelee. @tmai:n tahti on jotain ihan käsittämätöntä. @vmaksi:n hieno kolmas sija todistaa sen että kovimmat jätkät roikkuvat täällä juoksufoorumilla. Tasaisen juoksijoiden kova vauhti on jotenkin helpompi ymmärtää, mutta en tajua miten noissa maastoissa voi ylipäätään liikuttaa jalkoja noin nopeasti noin pitkään. Hattu päästä jälleen. Itselleni tämä oli kolmas ultra. Takana nyt 83km, 166km ja 105km. Kertaakaan en ole tiennyt miten kovaa voin mennä, kun reitti, matka ja kunto on joka kerta ollut mysteeri. En tiedä paljonko sitä kokemusta pitäisi olla että osaisi ulosmitata täyden sen hetkisen potentiaalinsa. Toisaalta loppuaika ei merkitse hevon paskaa, matka on tärkein.
  31. 33 points
    Vaikka täällä hieman moitittiinkin naisten kisan vastusta, niin kyllä siellä ykkössijan takana sai juosta silti itseään vastaan ihan tosissaan. Neljäntoista vuoden maratontauon jälkeen ennätys parani kuitenkin 15 minuuttia ja pääsin alle A-luokan rajan ensimmäistä kertaa elämässä. Matkaan piti lähteä 3.15 alitus mielessä, mutta jotenkin vauhti karkasi ja puolivälissä liian aikaisin, eli alle 1.33:n Katastrofaalisen paljoa ei toinen puolisko onneksi kuitenkaan hidastunut (alle 4min), joten ihan tyytyväinen sai olla, kun tuntui varsin hirveältä viimeiset 10km ja pääsin alle 3.10. millä kehtaa ensi vuonna SM-maratonille varmaan osallistua, vaikka kärjestä paljon jäädäänkin. Reitti oli kyllä mitä mainioin ja ei enää harmittanut, että Kankaanpään maraton peruttiin ja piti juosta nykyisessä kotikaupungissa. Vastatuulessa sai juosta yksin (tai miehet auliisti kyllä peesasivat, mutta vetoavuiksi ei heistä tuntunut olevan), mutta mäkiähän tuolla ei kyllä ole. 14 vuotta sitten juostiin muuten aika lailla fiiliksellä vauhdeista mitään tietämättä, varustuksena viisarikello, H&M:n puuvillatoppi ja pelishortsit. Nyt on varustelutaso hieman parantunut (vaikka pelishortseja käytän edelleen juoksuvarustuksena) ja aikoja on helppo laskeskella kun saa kilometrin väliajat ja juostun matkankin näkee koko ajan. Oma ihmiskoe, eli onnistuuko maratonin juokseminen ilman maravauhtisia lenkkejä myös onnistui; peruslenkkivauhti mulla siis 6-6.30min/km ja sitten on kovat treenit, joissa juostaan esim. 3x12min @4.10min/km tai mäkivetoja tai erilaisia vauhtileikittelyjä. Lyhyempiä kisoja sitten toki myös muutamia alla ja viikottaiset iltarastit. Hitaat hitaina, kovat kovina, tähän filosofiaan olen aina uskonut ja taidan jatkaa uskomista tämänkin jälkeen.
  32. 33 points
    Juoksin nyt pimeän turvin käymään nopeasti ihmisten ilmoilla jotta voin modeemilla latailla tänne kuulumisia. Sitten taas takaisin karuihin treeniolosuhteisiin. Lauantaina ohjelmassa oli Pirkkolajuoksu. Eli ei muuta kuin aamulla Pirkkolaan ja normi kuviot. Jos joku ei jaksa kattoa mun lässytystä niin ajatuksena oli käydä tekemässä hieman reippaampi harjoitus. Alkuun alle verryttelyt, kiihtyvä puolimaratonin mittainen treeni ja verryttelyt loppuun. Eli: Verryttely 9km 5:42/km s136 Pirkkolajuoksu 21,1km 1.27.57 5km 4:22/km s153 16,1km 4:07/km s160 Verryttely 2,8km 5:41/km s137 Helppo juoksu eikä mitään vaikeuksia pitää tuota vauhtia. Itse asiassa piti mennä pari sekunttia hiljempaa, mutta näin tänään. Tässähän kävi vielä niin, että perjantain lenkki venähti melkein puolille öin ennen kuin pääsin kotia. Hieman pisti mietityttämään miten jalat mahtaa ehtiä palautumaan. Su 18,7km 4:59/km s128 -Kevyt palauttava. Jalat kesti yllättävän hyvin eikä edes lauantain juoksu kipeyttänyt lihaksia. Viikko yhteensä 141km. Ma 10,6km 5:29/km s126 Ti 15,1km 4:58/km s136 -Alkuviikko ollu tommosta kevyttä palauttavaa hölkkää.
  33. 33 points
    Kiitokset kaikille tsempeistä, niitä tarvittiin. Ei vaan pystyny luovuttaan vaikka lopussa hyyty aika pahasti. Viimeiset 50m piti varuiksi spurtata että meni varmasti alle 3h.
  34. 32 points
    Siitä Reitti 2000:n reissusta. Sehän oli oikein mukava ulkoilupäivä. Lähdin aamulla n. klo 9 liikenteeseen. Alun n. 5:30 vauhti oli ehkä näin jälkikäteen ajatellen hieman liian kova, mutta sillä mentiin. Luukin kohdalla pohdin että jätän vesipisteellä käynnin väliin kun se tietäisi n. 1,5km ylimääräistä lenkkiä ja vettäkin oli vielä hieman yli litra jäljellä. Se ei sitten tainut olla kovinkaan hyvä ratkaisu. Kun pääsin Salmeen niin sitten olikin jo vedet loppu ja aika hyvä jano päällä. Kroppa tais vähän keittää kun oli aika lämminkin ja loppumatka menikin sitten taisteluksi. Tuntu että vaikka kuinka olisi juonut vettä kun sitä oli tarjolla niin ei se vaan enää kunnolla lähtenyt ihmeytymään. En tiedä olisko kropan saanu loppumatkasta uudestaan käyntiin kun nesteet alkoi lopulta kunnolla imeytymään, mutta silloin matka loppui jo kesken. Oli mulle liian kova keli ja varmaan liian kova alkuvauhti. Kyllähän esimerkiksi Maisala vetäisi samana päivänä saman reitin paljon reippaammin eikä helle tuntunu haittaavaan. Että siinäpä se tarina lyhykäisyydessään. Tossa vielä videomateriaalia jos haluaa nähdä kärsivän miehen 🙂
  35. 32 points
    Seppo pyysi laittamaan kuvat sähköpostiin mutta tännehän ne todisteet kuuluu. Onnittelut!
  36. 32 points
    Vähän ollut hiljaiseloa tällä foorumilla. Lapsiperheen elämä, juoksuharjoittelu ja kohtuu napakasti työllistävä duuni vievät kokonaan ajan koneelle kirjoittelulta. Keväältä lähtien olen nyt toista vuotta putkeen toteuttanut Janne Hollmenin sub 2:45-maratonharjoitteluohjelmaa ja tänä vuonna pääkisaksi päädyin valitsemaan Finlandiamaratonin tänään. SM-mara olis ollut muuten kiinnostava mutta rantamaratonin reitti tuntui sellaiselta että minä en siellä saa ennätystä rikottua ja kun mitään erityistä sijoituskisaa ei siellä näillä minuuttilukemilla käydä niin eiku Jyväskylään. Kisa oli siis tänään, viikon verran tulin jännänneeksi tuulilukemia ja vastatuuliosuuden osumista J:kylän motarin varrella kulkevaan osuuteen. Turhaanpa jännäsin, ehkä 4x1.5km vastista mutta ei sekään nyt mitään ihan tajunnan räjäyttävää ollut. Muuten olosuhteet oli mainiot, +11-12C, puolipilvinen keli ja reittihän on tasaisuudessaan nopea. Kisa tuli vedettyä läpi varsin täysin soolojuoksuna, paukusta tuli naputeltua eka kilsa juoksemisen ilosta 3:40 alle, mutta sitten vähän rupesin himmailemaan. Seurana oli tosin kärkipyörää kuskannut Miikka Takala joten ihan jurottamiseksi ei mennyt. Vauhdinjako oli hyvinkin tasainen, 1/2-välin aika oli 1:21;45 ja toinen puolikas meni 1:22;08, varmaan paljoa optimaalisemmin ei olisi voinut splitata. Kengiksi olin mennyt hankkimaan maniapäissäni Niken uudet vaporfly:t, etukäteen pelkäsin miten niillä jaksaa kantata mutkiin mutta hyvinhän ne toimivat. Harkkalenkeillä ollut välillä sellaista vaikutelmaa että niillä voi olla + vaikutusta juoksunopeuteen. Mene ja tiedä. Viimeiset 5-7km oli sellaista kevyesti irvistämistä mutta vauhti ei päässyt oikeastaan missään vaiheessa sakkaamaan joten maaliin tultiin pokkaamaan kukkapuska ajassa 2:43;53,6, joka on reilut pari minsaa alle aiemman enkan. Olin jo vähän ruvennut miettimään olisiko pitänyt ensi kesänä juosta 100-mailiset polku-ultrat (tai ainakin yrittämään sitä) mutta nyt tuli vähän mietteliäs fiilis. Olisiko mulla vielä potentiaalia ruuvata maratonvauhtia kovemmalle tasolle? Viimeisten 4v aikana kuitenkin olen saanut lähes 10min enkkaa parannettua. Se varmaan vaatisi jonkunlaisen uuden lähestymisen harjoitteluun, ei ehkä enään copy-pastella parin edellisen vuoden harjoittelua. Että sellaistapa tässä Jyväskylä-Kuopio välin Onnibussissa tulee miettineeksi...
  37. 32 points
    UTMB 171km/10000m 30.8-1.9.2019 Mistähän tätä lähtisi kääntelemään raportiksi, kun ajatukset ovat sekavat, muisti meni päiväksi, ja yksi maailman kovimmista ultrajuoksuista, Spartathlon, odottaa jo kolmen viikon päästä. Vuoden 2019 taustallahan oli äärimmäisen vaikean OmanbyUTMBn ja kotimaisen UTTFn läpäisyt vuosina 2018 ja 2017 ja sitä kautta erittäin hyvän arvonta-aseman saaminen UTMBlle 2019, mikä johti sitten arvonnan osumiseen. ”Ongelma” oli vaan se, että muutama viikko myöhemmin Kreikasta kuului kummia ja vuoden 2018 tulos 192.3km sekä armoton tsägä Spartathlonin arvonnassa johtivat pääsylippuun myös ”Kreikkalaiseen kylähölkkään” vain vajaa kuukausi UTMBn jälkeen Koska nuo tapahtumat ovat ainutlaatuisessa luokassa ”silloin mennään kun kutsutaan”, niin totesin, että kerranhan täällä vaan eletään ja aloin suunnittelemaan matkoja ja Jarin johdolla treenejä molempiin. Ottaen huomion Spartathlonin erityisen brutaaliuuden cutoffien ja asfaltin suhteen, sekä erittäin rajalliset puitteet maastojuoksulle asuinpaikassani ”aavikolla”, treenit keskittyivät asfaltti- ja peruskestävyyden nostamiseen, mistä tietysti UTMBllä maksettiin todella kova hinta. Vuorikisoihin on harjoiteltava vuorilla tai ainakin jättärillä. Usealta kokeneelta ultrajuoksijalta sain tietysti oikeutetun varoituksen että kaksi massiivista ultraa kuukauteen sisältää todella isoja riskejä, DNFn ollessa sieltä pienimmästä päästä uhkakuvia. Toisaalta, ketäpä ei legendaariset teot kiinnostaisi, ja näinpä mukana oltiin. Mitäpä hävittävää siinä toistaalta olisi. Ennen UTMBtä kävin Gasteinissa Infinitetrails- polkujuoksun joukkue MM- kisoissa osana suomalaista amatöörijoukkuetta trailrunning Finlandin nimissä, mikä pelasti varmasti paljon yli 5000m vertikaalilla kolmeen päivään, kun muuten mäkiharjoittelu oli ollut olematonta. Kesälomalla elokuussa Suomessa painoin jättäriä muutamana päivänä eestaas mikä oli vähän epätoivoista kuukausien tekemättömien mäkitreenin paikkailua. Tosin kunto oli taatusti kaikkien aikojen paras ja lähes terveenä oli lenkkeilty jo useampi vuosi, joten oli vaan luotettava siihen mitä oli tehty pitkällä aikavälillä. Hieman reittiä ja aikaisempien vuosien tuttujen suorituksia katselmoineena, asettelin tavoitteen alle 40 tunnin, mikä antaisi hieman aikaa käydä pesulla ja nukkua ennen iltalentoa nykyiseen kotipaikkaan. ITRAn aplikaatio ehdotteli 36-37h aikaa, mutta jo OmanbyUTMBssä olin oppinut, että nuo arviot voi heittää samantien romukoppaan. Keskiviikon aamulento Geneveen oli täynnä suomalaisia osanottajia, ja oli mukava rupatella tuttujen kanssa jo siinä vaiheessa. Loistavien ystävien Outin ja Ollin kanssa vietettiin kisapäivät Chamonixissä ja suuri kiitos kuuluu heille kaikesta. Pasin kanssa oli sovittu että lähdemme yhdessä matkaan. Illalla hain numerolapun ja osallistuin pakolliseen varustetarkastukseen perjantaille, sekä kävin tapaamassa Omanin sekä NUTSin järjestäjiä. Perheen kanssa hengailtiin ja hölkkäiltiin vähän shakeouttia. Chamonixissa oli täydellinen karnevaali käynnissä ja filiis alkoi nousta. Säät olivat kohdillaan, mutta sade alkoi tunti ennen lähtöä ja jatkui suunnilleen starttiin asti. Perjantaina klo 18 Vangeliksen soidessa koin elämäni tähän mennessä hienoimman juoksutapahtuman lähdön. Käsientaputukset saivat kylmät väreet pintaan. Chamonix-Les Chapieux 0-51km / cum asc2900 Koska olimme menneet lähtöön aika viime tipassa, ajauduimme lähdön suppilossa ihan loppupäähän Pasin kanssa, mutta eipä sillä tässä kisassa ja tavoitteilla oikeastaan mitään väliä ollut. Hölkkäsimme alun helppoa tasaista asfalttia ja polkua ja myös Wellingin Petri tuli hetkeksi seuraan. Les Houchesin kylässä hieman nopeasti purtavaa ja yksi pullo täyteen. N. 8km kohdalla viimeisen kylän jälkeen reitti kääntyi ensimmäiseen nousuun ja siellä löytyi uusi suomalainen Ahosen Mikko. Vaihdettiin siinä muutama sana ja otimme Pasin kanssa ensimmäisiä kuvia jylhistä kauniista vuorista. Matka jatkui laidunrinnettä ylös ja tämän ensimmäisen nousun käännyttyä laskuun kaivoimme lamput otsaan ja tulimme alas helposti juostavaa rinnettä ja polkua kohti Saint Gervaisin kylää, jossa oli ensimmäisen iso huolto. Tässä laskussa ohitimme todella paljon porukkaa, jolla tuntui olevan alamäkitekniikka vielä meitäkin huonommassa jamassa. Jossain kohdassa tunsin ukkovarpaassa rakon, mutta tämä osoittautui vääräksi hälytykseksi. Kyläjuoksu oli hauskasti järjestetty eestaas- mallilla ja vaimot olivat tulleet varrelle kannustamaan. Huollossa söin hieman patonkia, juustoa ja makkaraa, mikä oli pieni virhe kun vatsaa kipristeli myöhemmin. Pian tämän jälkeen takaa kuului ”Kimmo” ja Välipirtin Vesa tuli takaa hetkeksi kimppaan, mutta hävisi pimeydessä jossain vaiheessa. Hauska nyanssi yhden nousun alussa olivat Hokan miehet, jotka kirjasivat jokaisen juoksijan kenkämerkin – markkinatutkimus oli menossa. Contaminesiin (31km) noustiin pikku hiljaa, ja siellä oli paikka missä myös henkilökohtainen huolto oli sallittu. Huoltoteltta oli ihan täysi kaaos ja hukkasin Pasin. Juomapullojenkin täyttö oli tuskaa. Juttelin hetken ja annoin halaukset paikalle tulleen vaimoni kanssa ja päätin jatkaa matkaa yksin, kun ketään tuttua ei näkynyt. Nyt suunnattiin yöhön ilman tuttuja naamoja. Nousu jatkui kohti La Balmea ja reitti oli sellaista leveähköä irtokivistä baana. Geeliä ja Mars – patukkaa mussutin energian saamiseksi. Pimeässä ainoa hieno maisema oli oma valokeila. La Balmen huoltoon (41km) tulin klo 00.28. Ilma alkoi olla viileä. Näin yhden suomalaisen (Ida) huollossa, ja tervehdin. Söin ja join ja jatkoin tunkkaamista. Hetken päästä takki oli pakko laittaa päälle kun tuuli yltyi. Huipulle (Col du Bonhomme) saavuin n klo 02.00 lauantaina. Tästä lähdettiin sitten laskemaan onneksi hyvin juostavaa polkua alas Les Chapieuxiin. Ohitin jonkin verran porukkaa tässä laskussa ja kun saavuin huoltoon, edessä oli varustetarkastus. Vähän jännitti että toivottavasti kaikki kysytty löytyy, mutta vedenpitävä takki, puhelin, ja turvapeite olivat mukana, joten kävelin huoltoon ja sain ensimmäistä kertaa hieman kuumaa lientä kitusiin. Sinänsä tuo varustetarkastus oli aivan aiheellinen, koska nyt oli aika viileä yö ja liikuttiin vuoristossa, missä apua ei ole saatavilla jos jotain sattuu. Tähän oli myös tulossa pitkä 15km huoltoväli yöllä, joten kamat oli oltava kunnossa. Les Chapieux-Courmayeur 51-80km / cum asc4700 Sinänsä harmi että oli pimeää, koska tämä väli ja Col de Seignen sekä Pyramidesin nousut olisivat varmasti tarjonneet upeat näkymät. Valtio vaihtui Italiaksi. Näille huipuille asti reitistä ei oikein jäänyt mitään muistikuvaa kuin että siellä oli muutamia teknisiä pätkiä ja muuten alusta oli aika helppoa. Onneksi juuri alaslähdettäessä päivä alkoi sarastamaan ja eteen aukeni ihan mahtavat näkymät, joskin laskeutuminien Pyramidesiltä alas kohti Lac Combalia oli osittain ihan masentavan vaikean kivinen sekä louhikkoinen, joten homma meni osittain kävelyksi. Otin lampun pois ja näin lopulta alhaalla Combalin (65km), jonne saavuin klo 06.58. Hieno usva oli laaksossa ja aurinko valaisi upeasti alppien huippuja. Aamu oli kylmä ja kuuma nuudelikeitto teki oikein hyvää. Kun vähitellen järjestelin lähtöä näin juuri saapuneen Ahosen Mikon ja moikattiin lyhyesti. Tästä eteenpäin reitti oli jonkin aikaa tasaista hiekkatietä. Katselin aamu-usvassa kävellessäni hieman puhelinta ensimmäistä kertaa, ja oli todella piristävää nähdä niin paljon viestejä ja kannustusta tätäkin kautta. Pian käännyttiin oikealle ja lähdettiin tunkkaamaan nousevassa auringossa kohti Mont Favren huippua. Helikopteri saapui hetkeksi pörräämään yllemme ja heiluttelimme sen minkä kerkesimme. Favrelta alas tultiin varsin juostavaa baanaa ja mieli piristyi, kun tiesin että Courmayer odotti. Jouduin pari kertaa pysähtymään tyhjennykselle ja ottamaan kivenjyvää pois kengästäni. Hieman ennen Col Checrouitin (74km) huoltoa vasemmalla aukeni upea vuorinäkymä ja reitin varressa kuului kaunista musiikkia. Tämä oli ehdottomasti valokuvan paikka. 74km huollossa ei oikeastaan olisi ollut tarvetta pysähtyä mutta otin kuitenkin repun pois ja relasin hetken ja join huollosta kokista. Yksi mukillinen per huolto oli sellainen standardiannos. Jalkoväli hiersi pahasti rasvauksesta huolimatta. Lasku kohti Courmayeria (78km) ei ollut tekninen mutta sen verran jyrkkä että muutamia juoksijoita meni ohitseni. Mieliala alkoi yllättäen laskea, ja keskeytys eksyi ajatuksiin. Täällä olisi helppoa ja hauskaa viettää loppupäivä. Asfalttiosuus alkoi ja Päivi oli kadun varrella kannustamassa. Avauduin heikosta mielentilastani ja hyvää tsemppiä tuli takaisin. Kannustus oli kylässä upeaa. Perhe oli vastassa ennen huoltoa. Pysähdyin juttelemaan ja pala tuli kurkkuun välittömästi. Kokosin itseni, otin dropbägini ja painuin sisälle huoltoon, johon vaimoni tuli auttamaan. Pöksyt täyteen vaseliiniä ja energiaa sisään sen verran kuin meni. Roskat roskiin ja uutta geeliä sekä Mars- patukkaa reppuun. Vaihdoin lamppuun akun ja otin kaksi uutta dropbagistä messiin. Jengiä nukkui siellä täällä. Eipä olo kovin hyvältä tuntunut, mutta tähän ei kuitenkaan jäädä. Puolisen tuntia viivyin. Courmayeur-Grand Col Ferret 80-103km / cum asc 6700 Ulos ja portaat alas klo 10.04 ja perhe saatteli ekan kilometrin matkalle. Olin kolmisen tuntia cut-offeja edellä, joten ne eivät enää huolestuttaneet. Päivä lämpeni koko ajan ja kylän jäätyä taakse tulin seuraavan nousun juurelle. Yritin vaihtaa pari sanaa HongKongilaisen (aasialaisia kisassa oli todella paljon) naisen kanssa, mutta hän ei ollut lainkaan juttutuulella. Siksak- Nousu Refuge Bertonelle (83km) oli ihan tuskaa ja jouduin istumaan pari kertaa kivelle katselemaan maisemia. Suurin uho oli miehestä kadonnut ja Bertonelle saapui nöyrä mies. Sää oli jo todella lämmin ja istuin hetkeksi varjoon juomaan vettä. Eteenpäin oli kuitenkin mentävä ja tästä jonkin matkaa reitti oli vaihteeksi ihan mukavaa ja hölkkäilin kauniissa säässä kohti Refuge Bonattia. Liikuttiin sellainen seitsemän kilometriä kumpuilevassa maastossa 2000m korkeudessa. Bonatissa (93km) olin klo 13. Täältä Arnouvaziin (99km) reitti jatkui ihan mukavana ja nautin kuuman päivän alppimaisemista, mutta meno oli aika rauhallista ja tähän väliin kuluin noin tunti. Arnouvaz oli hauskan virran varrella ja teltta oli jo todella paahteinen. Join pullon suusta litran vettä ja kauhistelin edessä olevaa nousua kohti Sveitsiä. Iltapäivä (klo 15.45) oli jo pitkällä kun vihdoinkin tunkkasin itseni Col Ferretillle ja Sveitsiin. Jalassa oli rakot molemmin puolin ja haarojen rakot olivat tunti tunnilta kivuliaammat. Grand Col Ferret-Champex-Lac 103-127km / cum asc 7300 Kun Sveitsin puolelle päästiin, niin hienoissa alppimaisemissa lasketeltiin ihan juostavaa pätkää vajaat kymmenen kilometriä La Foulyyn. Reitin lopussa mentiin hetki asfalttia, kun laskeuduttiin kylään. Les Chapieuxistä tähän sijoitus oli parantunut yli 300 pykälää ja vaikka oma vauhti ei huimannut, niin ei se monilla muillakaan helppoa ollut. Kylään saapuessa lauantaina n. 17.30 Eppu & Co olivat yllättäen vastassa ja kerroin keskeytysfiiliksistäni ihan vaan tukea saadakseni. Olo oli tosi paha ja hiippailin telttaan ja etsin itselleni penkin ja yritin tunkea jotain syömistä sisääni, vaikka oikeastaan mikään ei maistunut. Istuin jonkun ruotsalaisen vieressä ja kun katseemme kohtasivat, sanoja ei tarvittu. Kurja olo oli molemmilla. No ihan vakavasti en tietenkään tähän kisaa jättäisi. Etua cutofiin oli jo lähes viisi tuntia. Luin vähän viestejä puhelimesta ja somesta ja totesin, että mies on done, mutta 60km on vielä jäljellä. Kun hiippailin teltasta ulos, suomalaiset olivat ulkona tsemppaamassa – olivat kuulemma tulleet varmistamaan, että en tähän jättäisi kisaa. Kiitos!!! Lähdin hölkkäämään kohti kisan ”breakpointtia” Champex Lacia ja kuulin suomalaisilta että helppoa ei loppu tulisi olemaan. Hölkkäsin noin kilsan ja metsän saavuttua ryynäsin tekemään biokätkön puskaan – tavara meinasi tulla yläpäästä samalla kun pinnistin biokätköä sveitsiläiseen havumetsään. Karsea mutta jälkikäteen hupaisa kokemus. Jossain välissä tätä kohtaa iski sitten ukkonen. Alkoi tulemaan vettä – ensin vähän ja sitten enemmän. Pysähdyin laittamaan takin päälle. Laskin sekunteja jyrinään salamasta. Ensin niitä oli 15s, sitten 13s ja piakkoin 10s mikä tarkoitti, että ukkonen saavutti takaapäin koko ajan. Edessä kaukana näkyi sinistä taivasta ja sitä kohden hölkkäilin ja toivoin, että en joutuisi ukkosen silmään keskellä tätä metsäosuutta. Hetken aikaa vettä tuli aika rajusti, mutta sitten keli alkoi paranemaan, ja totesin, että tämä haaste oli voitettu. Reitti alkoi kääntymään ylös ja oli mahtava saapua Praz de Fortin kylään jossa sai mennä kivan kylän läpi ilman mitään isompia haasteita. Pysähdyin tässä ottamaan takin pois ja ennen nousua Champex Laciin, liityin muutaman tyypin letkan perään, ja tunkkasimme seuraan huoltoon (Chapex Lac klo 20.29). Juuri sinne saapuessani tuli pimeys. Pidin hyvän rauhallisen huollon ja söin kunnolla sekä viestittelin muutaman kaverin kanssa. Homma alkoi olla hoidettu, mutta vielä oli edessä toinen yö sekä karkeasti 3 x verttitonni. Vaihdoin merinovillapaidan päälle, vaikka lopulta toinen yö oli yllättävänkin lämmin eikä edes ylhäällä olisi paljoa lämmintä vaatetta tarvinnut. Laitoin lampun otsaan ja päälle ja lähdin pimeään. Champex-Lac- Chamonix 127-171km / cum asc 10100 Reitti oli helppoa nousua Plan DeLauhin asti. Mentiin ensin asfalttia ja sellaista metsätietä, sitten polkua ja muutaman karjaportin läpi. Alkoi iskeä hurja jano eikä elektrolyyttijuoma maistunut lainkaan. Nuudelivelli oli ollut huollossa ilmeisesti niin suolaista, että teki vain mieli vettä. Pienen tuskailun jälkeen sitä onneksi löytyi reitin varrella olleesta hanasta. Koin valaistumisen – vuorikisoihin pitää tehdä PALJON mäkitreeniä. Itse olin joutunut sen laiminlyömään olosuhteiden pakosta (Koti Dubaissa) ja nyt maksettiin hinta. Trientiin (140km) pudoteltiin jonkinlaista siksakkia ja siltaa ja lopulta saavuin kylään klo 00.50. Vastassa olivat yllättäen ystävät Outi ja Olli sekä vanhin lapsistani, joka tuli avukseni huoltotelttaan. Oli todella virkistävää saada jakaa surkeaa fiilistä sekä saada apua huollossa, sekä tsempit seuraavaan nousuun. He puhuivat tulevansa myös Vallorcineen vastaan ja minä vaan kehotin heitä nukkumaan. No, enpä valita yhtään että nämä tärkeät ihmiset jaksoivat valvoa ja ajaa huollosta toiseen sillä aikaa kun minä nousin vuorta ylös. Seuraava verttitonni lähti kohti Les Tseppesiä pientä vuoripolkua pitkin. Aika ryytynyttä porukkaa näkyi reitillä ja muutamat olivat laittaneet pitkäkseen kuka mihinkin. Lehmien kellot kilkattivat ja silmät kiiluivat otsalampun valossa. Edessäni meni joku ranskalainen, jolla oli liimattu punainen kortti numerolappuun. Ilmeisesti DSQ tai aikasakko jostain syystä. Tseppesin huipulla oli väliaikapiste, jossa istahdin hetkeksi juomaan ja yksi letka meni ohitseni. Liityin perään alamäkeen ja päädyin juttelemaan jonkun espanjalaisen kanssa. Tulimme takaisin Ranskaan. Meiltä ei enää juoksu luonnistanut – hänellä oli pahat rakot jaloissa ja minulla sekä jaloissa että jalkovälissä. Tässä laskussa myös väsymys alkoi iskemään pahasti päälle. Useasti teki mieli vaan pysähtyä, mennä makuulle ja nukahtaa. Kello oli toisen yön aamuyötä ja voimat alkoivat olla loppu. Saavuin Vallorcineen (150km) klo 04.09. Olin ihan romuna, mutta onneksi ystävät ja tytär olivat vastassa. He olivat pyynnöstäni tuoneet Bebantheniä mukanaan ja kävin vetämässä sitä kourallisen pöksyihini huollon yhteydessä – jospa tällä selvittäisiin. Nyt oli enää viimeinen nousu jäljellä. Pitkään aikaan en ollut enää pystynyt kuin kävelemään ja rasvan helpotus poistui nopeasti. Ensin mentiin pätkä hiekkatietä ja törmäsin yhteen PTL- kisassa olleeseen tiimiin mäen alla olleella väliaikapisteellä. Viimeinen nousu Tete aux Ventille olikin oikein ”Grande Finale”, mikä ei tuntunut loppuvan koskaan. Törmäsin toiseen espanjalaiseen, jonka pohkeeseen oli tatuoitu Mont Blancin massiivi ja teksti ”UTMB Finisher 2018”. Hän tsemppasi ”venga, venga” ja vastasin samalla mitalla. Olimme vain tuntien päässä finishereistä! Kolmas päivä valkeni ja sammutin lampun sekä kävelin eteenpäin pitäen pieniä breikkejä välillä. Näin vuorikauriin sekä poikasen, joiden silhuetti Mont Blancia vasten oli lumoava. Nousu jatkui ja jatkui ja kun huipulle päästiin, niin mentiin ikuisuus vielä tasaista kunnes tulin Teten väliajalle, jossa kysyin matkaa maaliin. 10km kuulemma ja Flegere oli vielä välissä. Tästä eteenpäin vain sauvakävelin edelleen ja porukkaa lappoi ohi säännöllisin väliajoin. Ihastelin massiiviin huippua ja odotin, milloin Flegere saapuu – se näkyi edessä kaukana, mutta matka oli pitkä väsyneelle miehelle. Pikkuhiljaa hissiasema lähestyi ja lompsin pienen laskun huoltotelttaan sunnuntaina klo 08.26. Olin laskeskellut, että alle 40h menisi vielä helposti, mutta se enää kiinnostanut vähääkään. Istuskelin rauhassa ja join vettä sekä katselin kiireisiä kilpakumppaneita. Sijoitus oli ollut parhammillaan alle 600 muutama huolto aikaisemmin. Nyt oli hävitty kymmeniä pykäliä. Ihan sama. Lähdin kävelemään alamäkeä kohti Chamonixiä. Kipu oli jäytävää. Juoksijoita tuli yllättävän hyvällä jalalla ohitse jatkuvana virtana. Ei kiinnostanut. Olli oli ilmoittanut tulevansa vastaan Chamonixistä, ja olipa suuri ilo nähdä hyvä ystävä pari kilsaa ennen kylää. Jupisin kaikki murheeni hänelle ja tällä saattueella laskeuduimme kohti maaliviivaa. Mieli parani askel askeleelta- YEAH – Maaliin mennään! Kun saavuin alas, Outi ja tyttäreni olivat vastassa ja tytär tuli viimeisen kilometrin kanssani maaliin. Kävelin yhden PTL- joukkueen ohi, ja ylistin heidän urheuttaan. Jaoimme isoja onnitteluja toisillemme. Puolisen kilometriä ennen maalia, kannustus alkoi asteittain kovenemaan ja ihmisten määrä lisääntyi. Laitoin hölkäksi. Nyt juostaan. Imin kaiken ilon itseeni. Ihmiset kannustivat minua nimelläni. Käännyin viimeiselle suoralle. Tuleeko itku? Ei. Tytär kuvaa viimeiset 200m maaliin. Möly yltyi ja karjuin onnesta kädet ylhäällä. Siinä! Finisher! En unohda tätä ikinä. Aikani oli n40h3min ja sijoitus kaikista 667. Oikein hyvä. Olli ja Outi auttoivat kämpille ja suihkuun ja nukkumaan. Erityisesti alapään rakot olivat kuin suoraan kauhuelokuvasta. Lopuksi N 2500 lähtijästä lähes 1000 keskeytti. Vaikka UTMBlle päästäkseen pitää suorittaa riittävä määrä kisoja, ja onnistua arvonnassa, tuo 40% keskeyttäneitä kuvaa varmasti hyvin reitin vaativuutta. Mikään ei ole varmaa ennen kuin olet maalissa. Tänä vuonna säät suosivat, eikä vesisadetta ollut kuin muutan tunnin. Oma kisa meni läpi vuosien aikana luodulla peruskunnolla ja viimeistellyllä Jarin harjoitusohjelmalla, mutta mihinkään yhtään nopeampaan läpäisyyn tarvittaisiin muutama kymmenen kilometriä ylä – ja alamäkitreeniä lisää. Perhe, Olli ja Outi mahdollistivat puitteet. KIITOS!!! Kreikan starttiin olisi nyt kolme viikkoa. Jätin kaiken itsestäni Alpeille. Sparta ei kiinnosta vähääkään, mutta tietenkin lähden. Milloin tuntee olevansa elossa? Haarojen rakot puhkeavat yölennolla ja märkivät alushousuihin, jotka kuivuvat kiinni tulehtuneeseen ihoon. Tunti ennen laskeutumista menin lentokoneen WChen ja jouduin repäisemään kalsarit irti ihosta. Koko kone heräsi taatusti huutooni. Anteeksi. Kiitos. Kaikille!
  38. 31 points
    Noniin. Eka viesti foorumille. PIdemmän aikaa tullut kyllä seurattua keskustelua täällä. Lähtötiedot: -Ikä 34v, 182/67kg. - Ex-futari junnujen sm-tasolta. Lopetuksen jälkeen perus passiivuus Kaljaa ja kilojen keruuta useampi vuosi. Nyt tippunut juoksun myötä reilu 10kg painoa pois. -noin vuosi tavoitteellisempaa treeniä takana. Lähtötaso juoksuun oli reilu 2h puolikas lyhyellä treenillä viime keväänä. Elokuussa Paavolla 1:47:x. (Nyt painetaan treeneissä samaan aikaan jo pk2-vk1 sykkeillä). Karkea veikkaus tämän hetken kunnosta treenien perusteella on tasolla 1:35-1:40 ( puolimara) -Kymppi 44 min (helmikuu) ja coopperi meni erittäin pehmellä, märällä ja upottavalla kentällä 2950m viimeviikonloppuna. -vikkokilometrit tällä hetkellä noin 45-75 välillä. Nousujohteisesti menty ja paikat pysyneet kassassa. Ex urheilija tarvitsee myös kovat tavoitteet motivoituakseen. Nyt olisi sopiva aika lyödä kaasua lisää, kun elämäntilanne sallisi 100% panostuksen tähän. Eli lyödään kiinni 3h maraton tavoite täältäkin kiinni. Sivukorvalla kuullut, kun isommat pojat puhuneet jopa perusterveen määritelmästä 🙂 Tavoite pitäisi realisoida vuoden 2022 aikana. Ensimmäinen välitavoite jos Korona mahdollistaa, olisi Vantaalla syksyllä 3:30-3:15 väliin rykäistä. Ajattelin tänne myös päivitellä aika ajoin miten "projekti" etenee. Itse uskon vahvasti, että pystyn tähän ja tätä kohti lähdetään nyt töitä tekemään. Luonne on sen verran kova, että luovuttamaan ei lähdetä.
  39. 31 points
    En tiedä vielä omaa virallista aikaa, mutta oisko jotakin 3.41 h. Hyvät uutiset ensin: ennätys parani 10 min ja mahiksia on tuon lenkin perusteella parempaan. Huonot uutiset: minun jalat eivät kestä vielä maratonia, kun maratonharjoittelua on liian vähän taustalla. Täytyy myöhemmin kirjoitella lisää, mutta periaatteessa olen tyytyväinen, kun maaliin pääsin vaikka vähän parempaa odotin. Tämä oli nyt tämmöinen opintomatka, kun ensimmäistä kertaa tuli maratonille treenattua " ajatuksella".
  40. 31 points
    Pidän tämän lyhyenä, koska mitään menestystarinaa ei luonnollisesti ole kerrottavana. Ihan aluksi KIITOS Perheeni sekä Susanna, Antti ja Petri!!! UTMB oli läpäisty ja Spartathloniin oli pari viikkoa aikaa. Parilla lyhyellä lenkillä sykkeet kipusivat parin kilometrin jälkeen 150 pintaan mikä kertoi kehon olevan vielä rasitustilassa. Lepäsin muutaman päivän ja yritin uudestaan – ei vaikutusta. Kauhulla katselin Spartan osallistujalistaa: maailmanmestari, top10 ultrajuoksijoita kansaivälisissä kisoissa sekä moninkertaisia Spartathlonin läpäisijöitä. Ei. Mitään. Saumaa. Ja kuitenkin, yrittänyttä ei laiteta. Viimeisen viikon lepäsin ja kävin Ateenassa lyhyellä hölkällä, jossa tuntuma oli siedettävä. Olin varma läpipääsystäni, koska DNF ei koskaan ole vaihtoehto enkä ikinä ollut antanut periksi aikaisemmin. Pikakelauksella eteenpäin Akropolikselle perjantai klo 07.00. Petrin ja Susanna upealla huoltotuella lähdimme Antin kanssa hölkkäämään porukan loppupäässä kohti Spartaa. Aamulla ilma oli miellyttävä ja juoksu maittoi. Tavoitteenamme oli juosta ensimmäinen noin maraton Megaraan n 4h20min, jolloin olisimme 25 minuuttia kisan raadollista bussia edellä. Ateenan keskustassa taas kerran liikenne pysäytettiin ja joitakin ihmisiä otti otsaan. Vähemmistö ehkä kannusti tööttäilemällä. Parinkymmenen kilometrin kohdalla Antti kävi puskassa ja minä täydensin geeliä dropbägistä. Nuorisoa oli yhdellä aluella kannustamassa ja annoimme isoja rivejä ”vitosia”. Homma meni ihan suunnitelmaan, joskin Megaraan saavuttaessa aurinko oli ollut tunnin verran jo aamupilvien yläpuolella ja kuumuus alkoi tuntumaan kunnolla. Mainittakoon, että Antti näki alkumatkasta Tommi Läntisen punainen lippu kourassa ohjaamassa liikennettä. Bongasimme myös Leslie Nielsenin KAHDESTI tien varrella. Melko aikaisia haluusinaatioita, mutta se oli harmaahiuksinen Leslie Raybanit päässä! Megarassa Petri ja Susanna tekivät nopeat huollot ja matka jatkui alle minuutissa. Sen jälkeen alkoivat matkan ensimmäiset mainittavat nousut, vaikka sellaista kumpuilevaahan se reitti on vähän joka puolella puhumattakaan lopun nousuista. Rannalla n 45-55km välillä kuumuus alkoi olla jo tukalaa ja huomasin jossain vaiheessa n 6min/km vauhdissa rannesykkeen näyttävän lähes 170. Oli pakko kokeilla asiaa sormilla ranteesta ja jossain siellä maastossa liikuttiin. Ensimmäisen kerran huolestutti ihan todellakin – tuntuma oli kuitenkin ihan siedettävä ja otimme jokaiselle kilometrille 50m kävelyä. Hellas Can (80km) tavoiteaikamme oli 8h45min (45min edellä raatobussia) ja joskus 55km kohdalla taisin todeta Antille että tuosta joudutaan nyt kyllä tinkimään ainakin 15min. Sen verran kuumaa oli enkä saanut sykkeitä oikein millään enää tasaantumaan. Tuo aika olisi siis antanut 45min bufferin raatobussiin, mikä näin jälkikäteen taisi olla vähän liian kunnianhimoinen tavoite. 65km kohdan huollossa hukkasin (tai joku otti) toisen lötköpullon korkkini ja harmittelin hieman tätä, mutta join sitten sitäkin enemmän huolloissa. Seuraavalla pisteellä jäin säätämään jotakin ja Antti ehti 50m päähän – vilkuttelin että anna mennä vaan. En tulisi enää pysymään hänen tahdissaan. Kävelin jo usein ja juoksu veti sippiin muutaman sadan metrin jälkeen. Sykkeet olivat ”tapissa”. Realiteetti iski lujaa päin näköä ja aloin häviämään minuutteja raatobussiin. Minimisuunnitelmaksi vahvistui Korintin kanavan näkeminen ja Hellas Caniin ehtiminen, koska sen jälkeen cutoffit helpottaisivat huomattavasti. Huolto kerrallaan. Periksi en antaisi helposti, kuten olin päättänyt. Raahauduin Hellas Caniin kuutisen minuuttia ennen Cutoffia ja otin isomman pastahuollon sijaan pikaiset mätöt, uuden pullon hukkuneen tilalle ja jatkoin kävellen matkaa kohti tuntematonta. Pasta ei olisi maistunutkaan enää lainkaan. Antti oli ohittanut Hellas Canin kymmenisen minuuttia aikaisemmin. Huolto ilmaisi asiallisesti huolestuneisuutensa olotilastani. Seuraavaan maratoniin Nemeaan olisi aikaa ruhtinaalliset 6h30min. Ajattelin että tapan tämän välin huoltopiste kerrallaan, kuten Jari oli neuvonut. Juoksusta ei tullut oikein mitään ja uupumus iski aina n 50m hölkän jälkeen. Sykemittari näytti jossain vaiheessa 199. Tarkistin ranteesta – ei onneksi sentään vaan n 170. Kävellessä syke oli n 140. Pyrin kuitenkin kävelemään reippaasti reilun 6km tuntivauhtia että pysyn kisassa. Homma eteni jotenkin. Yhdellä huoltopisteellä aikaa bussiin oli enää kolme minuuttia ja minua patistettiin eteenpäin jossain 85-87km kieppeillä tuli Antin selkä vastaan. Veli ei pystynyt enää kuin kävelemään, koska reidet ja lonkka olivat paskana. Menimme kimpassa kunnes tulimme huoltoon, jossa meille huudettiin, että minuutti aikaa. Lähdin juoksemaan karkuun. Antti huusi perään että ”mene, mene”. Ja minä menin. 50m täysiä ja kävelyksi. Ei pystynyt ja sydän tuli rinnasta läpi. Seuraava kiintopiste oli 103km, jossa tukijoiden huolto oli sallittu. Taisin selvitä vielä kahdesta huoltopisteestä, jossa edelliseen olin saanut 2 minuuttia hyvää ja seuraavassa menin jo sekunnin yli takarajasta. Olin antanut ihan kaikkeni ja raahustin nöyrtyneenä pimenevässä illassa Zevgolatioon (103km), josta minut olisi vielä päästetty myöhässä läpi, mutta olin lyöty. Petri ja Susanna olivat vastassa. Antti oli autossa nukkumassa. Istuin kiveykselle ja luovutin chipin ja numeron. Olin ennen kisaa ajatellut että DNF aiheuttaa valtavan surun, mutta tiesin yrittäneeni ihan kaikkeni, eikä minulla olisi ollut enää mitään jakoa mennä 143km alle 24h mukaanlukien vuorien ylitykset. Hetken harmitti ja annoin olla- UTMB ja Spartathlon neljään viikkoon olivat vaan liikaa, vaikka itse en ollut epäillyt mahdollisuuksiani. Tämä oli ensimmäisen keskeytykseni ikinä ja vaikka harmittaa, niin en vaan ollut riittävässä kunnossa. Oli syy sitten UTMB tai ei. Spartathlon on kisa jonne voi mennä vain täydellisellä valmistautumisella, enkä tule sinne uudestaan lähtemään, ellen tiedä olevani täydessä iskussa. Nyt olin aika kaukana. Kreikkalaiset järjestelyt olivat hyvin kreikkalaiset monelta osin menemättä nyt yksityiskohtiin, mutta sanottakoon että huolloissa sai itse tapella juomat pulloon ja Ateenan hotellissa sai hyvä naurut ja kiroilut. Muuten kisajärjestelyt olivat toimivat! Spartassa vietimme oikein mukavan päivän kannustaessa maaliintulijoita ja erityisesti suomalaisia. Onnittelut! Sää oli todella kova ja kisa on vielä kovempi. Ouzo, Mythos ja Gyros olivat hyviä. Sen verran puhun politiikkaa en mitenkään ketään osoitellen, että kyllähän tuon kansankunnan toivoisi lisää rehellistyvän ja ottavan vastuuta. Mahtavan kaunis maa, joka on hukkumassa jätteisiin. Nyt lepäillään ja aikaisintaan parin viikon päästä katsotaan josko kiinnostaa enää juosta. Ja kiinnostaahan se. Ihan varmasti. Turistikuva alla.
  41. 30 points
    Kova oli koitos ja itsensä ylityksiä nähtiin useampiakin, kuin myös epäonnistumia. Itselläni parhaiten pelitti vatsa. Ei minkäänlaista ongelmaa missään kohtaa. Jalat pelitti 23 kierrosta mutta sitten leikkasi kiinni kierroksella 24. Ensi vuonna sitten vielä vähän kovempana mukana. Hittoon UTTF!
  42. 30 points
    Kun tässä luki teidän kommentit läpi ja on saanut päivän vedettyä henkeä niin en taida sittenkään antaa trollaajille periksi. Silloinhan tämä yksittäinen sankari, jonka profiilikin on kadonnut FB:sta olisi voittanut. Eilen kiertelin lähimetsiä melkein 6 h, rapiat 44 km ja 1350 nousumetriä. Tänään lepopäivä.
  43. 30 points
  44. 30 points
    Perjantai-Lauantai Nuuksio backyard ultra. Teen varmaan myöhemmin kattavamman raportin tästä, mutta lyhykäisyydessään kerrassaan huikea tapahtuma. Oliko meitä lähdössä 30 juoksijaa ja palvelut olivat viimeisen päälle. Tunnelma oli kuin tosi isossa ja ”kalliissa” tapahtumassa. En todellakaan tiennyt miten tämmöisen kisaan pitäisi lähteä. Päätin lähteä varman päälle. Lyöttäydyin jo varttuneempien ultraajien seuraan. Ensimmäinen kierros oli karmea. Sykkeet olivat heti alussa yli 150. Ihan liikaa pitkään ralliin. Päätin, että en katso kelloa tällä kierroksella. Seuraavalla kierroksella sykkeet putosivat sinne 144 tuntumaan ja sen jälkeen tuntui koko kisan ajan, että syke oli aina 144. Aika nopeasti löysin hyvän juoksukaverin ”kapteeni solisluusta” paljon oli puhuttavaa ja oli mukava juosta kimpassa. Sitten jossain kohtaa oma meno alkoi tuntumaan todella kevyeltä ja siirryin juoksemaan ”kärkijuosijoiden” seuraan. Pystyin juoksemaan todella tasaisia kierroksia 46-48 minuuttiin. Meininki oli tosi hyvä, kunnes klo 02 tai 03 iski synkkä hetki. Syke edelleen matala juoksu helppoa, pää ei vaan jaksanut. Sanoin Mikaelille kierroksen jälkeen, että juoksen vielä kierroksen ja sitten se on siinä. Mikael sanoi, että älä päätä vielä mitään. Mene vain kierros ja että juoksu näyttää todella kevyeltä eikä miehessä näy juuri väsymyksen merkkejä. Kierroksen jälkeen sain käteeni sosekeittoa ja vaihdoin kuivat vaatteet. Tästä sain 5 tunniksi todella kovan boostin ja olotila oli vähän niinkuin ”kuolemattomalla”. Ehkä vähän turhankin kovia kierroksia tuli juostua, mutta menkööt. 130 km jälkeen päätin, että nyt tämä on tässä. Olin parantanut aikaisempaa ultramatkan pituusennätystä 50km eikä löytynyt enää mitään todistettavaa ei itselle, eikä kenellekään muullekaan. Olen ultrajuoksija! Olen pystynyt juoksemaan yli 100km joka on ollut haave jo todella pitkään. Maalissa ilmoitin, että tämä oli nyt tässä! Mikael, Sari ja @isi olivat sitä mieltä, että yksi vielä. Päätös viimeiselle kierrokselle lähdöstä tapahtui samassa, kun äänimerkki lähtöön annettiin. Laitoin kaiken peliin juoksi melkein koko matkan ja liukastelin, sekä kompastelin eteenpäin pääsemiseksi. Pääsin maalisuoralle, eräs kannustaja tarjosi minulle ”keppihevosta” että olisin voinut sen kanssa ”ratsastaa” maaliin. En tarttunut tarjoukseen vaan hölkkäsin maaliin kyyneleet silmissä. Nyt se olisi oikeasti tässä. Enää ei tarvitse juosta. Mikael koitti vielä jos olisin lähtenyt yhdelle kirrokselle. Sanoin, että en uskalla loukkaantumisriski olisi liian suuri, kun ei ole voimaa enää. Siinä sitten halattiin ja kiitin hienosta tapahtumasta Saria ja Mikaelia. Tämä oli hienointa ikinä. Omat huomtojoukkoni saapuivat paikalle aamu kuuden aikaan, enkä varmasti olisi juossut läheskään näin pitkään jos olisin itse joutunut huolehtimaan kaikesta kisan aikana. Nyt makaan kuumehorkassa hotelli Nuuksion sängyssä ja olen vain niin täynnä tunteellisuutta, että tuntuu siltä, kuin voisi vaan haljeta onnesta. Edellinen pituusennätystä parani siis yli 60 kilometrillä, eikä kovinkaan vaikeata ollut kuin hetkittäin. 147,4 km. Nousumetrejä 2737m keskisyke 139. Garminin palautumisaika ennuste 4 päivää 🤔 saattaa tässä muutama viikko vierähtää, ennen kuin lenkkarit vedän jalkaan. Ai niin arvonnassa voitin vapaavalintaiset hoka one one lenkkarit 🤩 kiitos kaikille tuesta ja kaikesta! Erityisesti vaimolle joka on sietänyt mun hullutuksia jo monen monta vuotta 🙂
  45. 30 points
    -Pitää tutustua. -Kyllähän mä aikanaan taisin ottaa 6 geeliä maratonille, mutta tuntuu ettei nykyään enää uppoa. Tulee vain tosi äklö olo. Oon nyt tykästyny noihin missä on neste mukana kun ne on helpompi ottaa. Kyllä se siinä 01-02 alkaa kolkuttelemaan. Ainakin jos univajeet on kohdillaan. Tänä vuonna ilman epoa alle 3h ja ens vuonna epon kanssa. Katotaan onko siitä hyötyä. <------ Vitsi. Eilen tosiaan viikko pakettiin pitkällä lenkillä. Juomareppu selkään ja 3 geeliä taskuun. Alkuun 20km hissukseen 5:09/km s133. Jalat olosuhteisiin nähden ok, mutta korvienväli alkoi olla jumissa. Sen jälkeen perään 14km maratonvauhtia. Juoksin itse asiassa Vantaan maratonin lähtöpaikan ohi ja aloin siinä sitten fiilistelemään, että tästä kaartaisin viimeiselle kierrokselle ja jalat tuntuisi varmaan yhtä väsyneiltä. Annoin itelle luvan hyytyä minuutin viimeisen kympin aikana. Ei tullu kuitenkaan tarvetta hyytymiseen varatulle minuutille. Maratonvauhtinen tuli hyvin ja ainoastaan isoimpaan mäkeen hyydyin 4:17/km vauhtiin. Lopputuloksena 14km 4:12/km s158. Hiekkapätkillä piti tehdä hieman töitä, mutta asfaltilla tuli helpommin. Ihan hyvin olis voinu puristaa 4:10 keskiarvon jos olis vain tajunnu. Su 34km (20km 5:09/km s133 + 14km 4:12/km s158) Meni kyllä tosi hyvin ja anto itseluottamusta siihen että jalat kestää. Viikon saldo 141,8km. Viime viikolla 128,3km eli yhteensä kahteen viikkoon 270km juoksua. Koskaan en oo juossu kahden viikon aikana noin paljon. Jalat kesti määrän yllättävän hyvin. Pää alkoi menemään jumiin ja varsinkin loppuviikko oli hankala. Toistaiseksi näyttää etten myöskään sairastunu. Tästä on sitten hyvä lähtä viettämään kevyempää viikkoa. Ma Lepo -Tai siis aktiivinen lepo. Pitäs kerätä 10 000 askelta ja sitten tehdä venyttelyn näköisiä liikkeitä. Paino tänään 73,7kg.
  46. 30 points
    Tänään tosiaan pitkä lenkki. Su 27,5km 14km 5.02/km s133 13,5km 4.35/km s149 Paluumatka vastatuuleen, mutta ihan hyvin jakso tulla. Viikon saldo 108,5km.
  47. 30 points
    15,46km@4´39 Sisälsi alku- ja loppuhömpöttelyjen välissä Hämeenlinna kaupunkimaraton 10km/42´44(netto) M50 sij. 5/36 https://live.ultimate.dk/desktop/front/index.php?eventid=4399&language=fi&ignoreuseragent=true Suunto Ambit2/Movescount speksit http://www.movescount.com/fi/moves/move300287812 Karjajalaispoika puolisoineen piipahti hämeessä. Ei sentään tällä kertaa evakkoon jääty kuten Heikki Luoman kirjoittamassa Vieraas maailmas -näytelmässä jossa joskus olin mukana. Mutta äärimmäisen mukava reissu ja kymmenes helmi lisää tämän vuoden kisanauhaan. Hämeenlinna vei sydämemme ja järjestävälle seuralle Tarmolle propsit hyvin järkätystä tapahtumasta hienolla reitillä Vanajaveden rannoilla ja kaupungin kaduilla. Juoksu jätti kokonaisuutena mielenrauhaisen fiiliksen. Mukavuudenhaluisena pysyttelin alun reippaamman 2km@4´07 jälkeen siinä rajalla missä vain kokeillaan välillä sitä paskempaa puolta. Sitten taas rennommin ja matkanteosta nautiskellen. Oli vielä eri-ikäistä hyvää porukkaa ympärillä jossa vähän osia ja vetovuoroja vaihdellen edettiin yli puoleen väliin. Sitten eroja syntyi enemmän ja ryhmän sijoitukset hakivat paikkansa ilman isompia loppukirikamppailuja. Jossain siellä linnan edustan hiekkatieosalla oli pari kilsaa kova vastatuuli ja jälkeen hiukan nousua mikä pudotti vauhtia yli @4´20. Se ei nitkauttanut kuitenkaan liikaa tsykofyysillisiä varantoja ja loppuun jaksoi kaksi vikaa kilsaa tulla @4´18 ja @4´11 vauhdilla. Semmoinen mukava tunne puolimaraa ajatellen jäi että tästä vauhdista muutama napsu iisimmin olisi vielä jaksanut kilsan poikineen. Velipojalta tuli banjoon niinkuin tiesin mutta vähän oon sitä saavuttanut. Toki Tapsalla ollut vähän jalkakremppoja ettei ihan voitosta pystynyt sarjakärkeä tänään haastamaan. Summasummarum; mahtava reissu jälleen kerran ja ehdottomasti tulevien kisojen listalla Hämeenlinna jatkoon❤️ psst. Jos nettoaika hyväksytään niin enkkahan parani kevään Joensuun juoksusta taas. Ja kokonaisella sekunnilla jabadabaduu Startti. Maaliintulo. Veljekset ko ilvekset. Pääsin pokaalikuvaan sentään 😂
  48. 29 points
    Oli niin mukava tuo lauantai niin otettiin uusiksi Sipoonkorvessa: Sunnuntai: Aamupäivä: 20km 6:08/km s139 296 nousumetriä Iltapäivä: 20,1km 6:16/km s139 288 nousumetriä -Oikeassa jalassa joku jänne otti vähän itteensä, mutta sekin pieni jomotus meni ohi. Pe-su akselille kertyi juoksua hieman yli 100km ja ihan hyvin tuon jaksoi mennä. Valmius 61% Koko viikon hölmöilyt yhteensä: 162km, 16h 32min & 2190 nousumetriä Ma Lepo Valmius 61% Ti 15,6km 5:35/km s132. Valmius 64% -Jalat ihan ok, ei ongelmia. Tuo rasitus tuntuu enemmän korvien välissä. Tuntuu että hermo on jatkuvasti tiukalla ja into pois. Tosin lenkin aikana heräsi ihme ajatuksia teemalla 24h Sipoonkorvessa & Sipoonkorpi 100k tms. Ei kannata ottaa vakavasti ettei @Don_Valido saa samoja ideoita. Yleisestä tilanteesta. Siirsin Karhunkierroksen majoituksen vuodella eteenpäin. Vielä pitäis saada lennot jotenkin siirrettyä. Ylläs Pallaksen osalta pitäisi vielä tehdä siirrot. Toivottavasti edes Vaarojen maraton järjestetään. Harjoittelun osalta aletaan hieman keventelemään koska keksittiin kuun loppuun omatoimikisa. Tarkoitus olisi käydä kiertämässä Reitti 2000 -läpi. Siis tämä: https://dev.hel.fi/paatokset/media/att/34/34f9ef68baa1aa344c9f930ed6db184d50fe4793.pdf Ajankohta 30.5. ellei satu ihmeempiä.
  49. 29 points
    Ajatuksia maratonprojektistani ja vähän raporttia tämänpäiväisestä puolikkaasta. Neljä vuotta tulee nyt syyskuussa täyteen, kun olen harrastanut hölkkää/juoksua säännöllisesti ja osittain tavoitteellisesti.Harrastuksen aloittaessa olin 48 v. , joten tiesin, että hirveitä urotekoja tällä saralle ei ole tiedossa. Saman ajan olen myös notkunut täällä foorumilla. Itsellä on mielenkiinto ollut enemmän muille matkoille kuin maratonille, mutta reilut pari vuotta sitten Joensuussa innostuin maran juoksemaan ja aika oli 3.51 h. Silloin tuntui, että nyt tämä maratonjuttu on minun osalta nähty. Tänä keväänä tuli muutama kisa juostua lyhyillä matkoilla ja kun siellä ajat paranivat, niin päätin juosta maratonin Vantaalla. Sitä kohti on kesä harjoiteltu ja alunperin ajattelin juosta nyt syksyllä vähän tasotestinä puolikkaan. Nyt oli sopiva sauma ja kolme viikkoa peräkkäin juoksin progressiivisesti pidentyvän pidemmän VK treenin. Ensin 16 km, sitten 18 km ja tänään 21.1 km. Vauhdit kaikissa n. 4.45 min/km Ensi viikko vähän kevyemmin ja sitten pari kovempaa viikkoa. Sen jälkeen keventelyä Vantaalle. Tämän päiväiselle puolikkaalle valmistautuminen ei mennyt ihan käsikirjan mukaan. Koska puolikkaan lähtö oli klo. 10.00, niin se tiesi aikaista herätystä. Aamulla ylös klo. 4.00, jonka jälkeen reilu pari tuntia työhommia ja kamojen keruu juoksuun. Sitten ajelu Kuopioon jossa valmistautuminen puolikkaalle. Minä en normaalisti "osaa" aamusta syödä, joten ennen juoksua en syönyt muuta, kuin yhden geelin ennen lähtöä. Tarkoitus oli juosta oma juoksu ja ihan fiilispohjalta ja tavoitevauhtina oli juosta n. 4 45 min/km keskivauhdilla joka piti aika hyvin loppuun saakka. Oman polarin mukaan juoksu oli 21.22 km@ 4.43 min/km. Reitti ei ole ihan kaikkein tasaisin ja pisin nousu oli satamasta torin ohi , jossa oli kääntöpaikka. Siinä oli loivaa nousua ehkä 1- 1.5 km. Seurasin sykkeitä noin 14 km saakka ja sykkeet pysyi sinne asti kynnysten puolivälissä. Silloin tiesin, että on vara kiristää vauhtia tarvittaessa, mutta annoin mennä samaa tasaista vauhtia. Loppumatkalla tuntui olevan vielä voimia hyvin, niin nostin vauhtia viimeisen kolmen kilometrin matkalla. Ja kas kummaa alkoi selkiä tulla vastaan. Maaliin tulin hyvävoimaisena ja tämänpäiväinen juoksu oli minun lenkkeilyuran helpoin ennätyksen parannus. Keskisyke oli tosiaan kynnysten puolivälissä 155, kun esim aiemmilla puolikkailla keskisyke on ollut 164- 168. Tänään vajaatehoilla juostu puolikas jätti erittäin hyvän tunteen juoksusta, koska tarvittaessa olisi pystynyt juoksemaan kovemminkin, mutta ajattelin tämmöisen juoksun palvelevan paremmin valmistautumista maratonille.
  50. 29 points
    Onko tässä nyt pari vuotta mennyt kirjoittelematta. Niin on mennyt nämä kaksi vuotta aika vähillä juoksuillakin. Otin kevään 2017 jälkeen kunnolla etäisyyttä juoksuun ja halusin lonkan kuntoon ennemmin kuin siitä tulisi pahempi riesa. 2017-2018 tuli käytyä kerran tai kaksi kertaa viikossa juoksulla ja sitten siinä ohessa tuli veivattua vähän tuota maantiemankelia. Syksyllä 2018 päätin hetken mielijohteesta lähteä maratonille. Maine Marathon oli ajankohdan ja sijainnin osalta sopiva valinta. Ihan hyvin järjestetty tapahtuma - ei liikaa eikä liian vähän osallistujia. En voi sanoa, että olin liikkeellä täysin valmistautumatta, sillä vedin kolme 20-25 km "pitkää lenkkiä" alle. Ei ollut kuitenkaan mitään käryä, mitä juoksukunnon mukainen maratonvauhti olisi, enkä ottanut asiasta stressiä. Lähdin pakan keskivaiheilta purkka suussa liikkeele ja nappasin kellon käyntiin lähtäviivalla. Olin jo suunnitellut vetäväni luomuna ilman kelloa tai gepsiä, mutta suunnitelma jäi ja päätin hölkätä 3h20min tähtäävää tasaista vauhtia. Otin jossain vaiheesa 3:20 jänikset kiinni ja jäin ryhmään heilumaan puolimatkaan saakka. Kiristin vähän vauhtia ja tein maratonilla ensimmäisen negatiivisen splitin koskaan - loppuaika 3:18. Kovempaakin on joskus kulkenut, mutta maratonkokemus on aina maratonkokemus. Mitään katkeruutta ei ollut. Päinvastoin, lonkka ei tykännyt kyttyrää ja päivän olisi voinut törsätä huonomminkin. Tuo maraton oli kuitenkin kilometrivauhdiltaan vauhdikkain lenkkini kahteen vuoteen..kaikki juoksut huomioiden. Loppuvuoden 2018 ja alkuvuoden 2019 aikana jatkoin juoksun osalta 1-3 kertaa viikossa - vähän 5 min/km molemmin puolin. Kymmenisen kilometria kerrallaan. Vuorilla tuli käytyä useampituntisia "haikkeja". Toukokuussa laiton ilmon sisään Vermont City Marathonille. Olin sattunut parina aiempana vuotena paikalle maratonin aikana ja tapahtuma vaikutti katsojan näkökulmasta sellaiselle, että sen voisi kokea myös osallistujana. Valmistautumiseen kuului taas muutama semipitkä juoksulenkki - ei tehoharjoituksia juosten. Lähtö evakuoitiin 20 minuuttia ennen starttia ukkosmyrskyn vuoksi, ja ennen kuin tämä varsinaninen syy oli kuulutettu, oli huhut pommista jo levinnyt laajalle. Matkaan lähdettiin kuitenkin 45 minuuttia aikataulusta myöhässä, ja kaikki pärinä oli ukkosta, mitään pommeja ei tarvinnut todistaa. Tavoite oli parantaa syksyn 3:18 aikaa ja totta perele, kello pysähtyi 3:13 taas negatiivisella splitillä. Lonkka kulki mukana kiltisti koko matkan. Kesän aikana, kun olin ymmärtänyt lonkan taas ottavan vastaan juoksunpärryytystä, päätin ottaa tavoitteksi selviytyä Bostonin maratonille 2020, jonne piti siis jo haluta pari vuotta aiemmin. Kesällä on tullut hinkattua vuoria 7-12 tunnin annoksissa useina viikonloppuina ja kylkeen on piiitkästä aikaa otettu tavoitteellista juoksuharjoittelua - sillä tavalla maltillisesti. Tässä olisi neljä viikkoa aikaa alittaa karsintaraja, jonka ei pitäisi olla ylivoimainen juttu, jos vähän miettii tekemisiään. Minimiraja on mun ikäluokassa se 3:10 ensi vuodelle ja arvelisin, että 3:05 ajalla pääsee sisään varmasti eli se on nyt tavoitteena syyskuun alkuun. Bostonin kyljessä järjestetään viimeisenä viikonloppuna ennen vuoden 2020 ilmoittautumisen alkamista Beantown marathon, jota markkinoidaan viimehetken "Boston Qualifierina" ja sinne on tarkoitus mennä. Tapahtuma vedetään kuuden-seitsemän kierroksen puistojuoksuna ja se on rajattu 400:lle osallistujalle. Kaikki voivat tuoda omat juomansa ja niitä voi sitten hamuta kierroksen välein omalta pöydännurkaltaan sen lisäksi, että järjestäjän puolesta on juomahuolto. Tavoite tuntuu nykykuntoon nähden ihan reallistiselta ja aikaa on vielä kuukausi. 40-70 kilsaa juoksua viikossa saa riittää. Jos Bostonin kisaan avautuu pääsy, niin sen verran pitää panostaa, että loppuaika siellä alkaa kakkosella.
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy