Jump to content
Juoksufoorumi.fi



Leaderboard

Popular Content

Showing content with the highest reputation since 21.12.2020 in all areas

  1. Viimeisimmän viestin jälkeen tuli noin kuukauden tauko juoksuista. Nyt taas päästy noin kuukauden verran etenemään. Tuntuu jo paremmalta. Ei kunto, mutta selkä ja jalat. Joulukuun alussa mittailin lähtötasoa coopperissa. 3300m meni. Siitä on hyvä lähteä parantamaan. Tänään pieni vetotreeni, enempää ei vielä kunto kestä. 2km 7.28 ja 1km 3.20. Alkuun ja loppuun hölkkää. Viikkokilsat olleet nyt pari viikkoa 45km tienoilla. Pisin yksittäinen lenkki ollut 6.00min/km tahdilla 19,5km mutta muuten lenkit pyörineet 8-12km välillä. Muutaman kerran on jo
    30 points
  2. Hei Ajattelin tuoda juoksuharrastukseeni uuden ulottuvuuden aloittamalla julkisen treenipäiväkirjan. Otsikon mukaisesti seuraava tavoitteeni on kolmen tunnin alittaminen maratonilla. Lisäksi pyrin parantamaan ennätyksiäni myös lyhyemmillä matkoilla sekä kokeilemaan yli maratonin mittaisia matkoja. Nykyinen ennätykseni on 28.11. Salossa juostu 3.09.04. Seuraavaksi kerron taustaa itsestäni ja historiastani juoksijana. Olen 29-vuotias ja aloitin lenkkeilyharrastuksen armeijan jälkeen 2012. Armeijassa paras coopertulokseni oli 2750 metriä, jonka juoksin reserviupseerikurssi
    27 points
  3. Hengissä ollaan. Joulukuu oli vähän turhan haastava. Oli kiirettä ja sitten ehdin pitää vielä melkein pari viikkoa taukoa tuon vasemman jalan takia. Pelkäsin että nyt alkoi temppuilemaan akillesjänne, mutta ilmeisesti se on jotain muuta. Joulukuussa juoksua kertyi vain 179km, mutta ei nyt sentään mennyt ihan nollille. Harjoittelu 28.12.2020 - 3.1.2021 Ma Lepo Ti 13,1km 5:20/km s137 + kuntopiiri 37min Ke 12,4km 5:44/km s146 (sis. 12 x 20sek kovaa ylämäkeen. 1min kävelypalautus) To Lepo Pe Lepo La verryttely + loikka+koordinaatio + verrytte
    24 points
  4. Jos huomenna vetäisen 15km lenkin niin tältä viikolta tulee ensimmäinen 60km viikko. Viimeisimmät pari viikkoa menty 55km viikoilla. Kulkee jo paremmin ja perättäisinäkin päivinä menee.
    20 points
  5. No, mä nyt sitten vedän sen Everesting homman niin on joku maaliviiva taas tiedossa. Unassisted version eli molemmat suunnat jalan, koska Paloheinän kondolihissin määrärahat ei näemmä ole vielä kasassa. Voi olla että sellaisiin dementiasauvoihin joudun kyllä tutustumaan jonain pimeänä yönä. Jos niistä jotain iloa tuntuu olevan niin ehkä voisin itselleni sellaiset sallia. Kävin tänään kävelyllä Paloheinän rinteillä tutustumassa reittivaihtoehtoihin. Paperilla laskien selvästi nopein reitti olisi vetää portaikon vierustaa mutta päädyn luultavasti kuitenkin tunkkaamaan monestakin syys
    19 points
  6. Jo "pitempään" palstaa seuranneena päätin tulla mukaan joukkoon liikkuvaan. Toiminee samalla itselleni (myös) motivaation nostattajana vuodelle 2021. Lyhyen esittelyn kautta itse asiaan: Olen aina "tykännyt" juoksusta, mutta tavoitteellisempi harrastaminen alkoi viitisen vuotta sitten. Ryntäsin puolimaratonille jo hieman enemmän kisoja kolunneen pikkuserkkuni kanssa, joka saapui starttiin 5 minuuttia ennen ja huikkasi menevänsä "lähemmäksi lähtöviivaa". Itsehän olin "murehtinut" ainakin koko edellisen yön. Tankkauksesta en tiennyt mitään. En vauhdinjaostakaan. Loppuaika
    17 points
  7. Tavoitteet uusiksi: jalka kuntoon 1/2v ja nousujohteinen harjoittelu Vaaroille. Tulehdusta, turvotusta, nestettä. Kipu veks ja sitten kivutonta harjoittelua - voi tulla jopa 6-8 viikon juoksutauko alkuun, ja fysioterapia rinnalle. Kipu tarkkana mittarina, ei tässäkään kannattanut taistella sitä vastaan. Mutta ei siis veitselle asiaa, kortisonikin vasta-aihe kuten nykyään tiedämme. Fillari kylppärissä odottamassa pestynä ja öljyttynä, tulee pitkä sisäkausi kun en hiihtämäänkään uskalla moneen viikkoon lähteä jotta vain kivutonta rasitusta. Pitää selvittää josko KK:n siirto jo nyt
    16 points
  8. PoJu 1:45 14,2km (7´24) asc 510m cad 77 avg 133 max 171 PTE 3-0 pal 26h Jos edellinen puolivuosisata päättyi shampanjaan ja itseni ikäiseen calvadokseen, niin tämä toinen alkoi aamulamppupolkuilulla Puijolla, verttiä puoli kilsaa. Pohjoisessa Kallaveden rannalle, Satulanotkon jälkeen Ala-Antikkalasta nousu Puijon tornille ja alas hautuumaalle, mistä takaisin tornille ja lähtöpisteeseen. Lisään perään pari tunnelmakuvaa:
    16 points
  9. ZeroDiesel

    ZeroDiesel (TBD)

    Jouluaaton perinteinen leppoisa lenkki, nyt ensimmäistä kertaa pojan kanssa. Vauhti ja sykkeet matalat. Lenkin aikana kerroin pojalle tämän olevan vakioreittini. Huomasin juuri Suunnosta tämän olleen 115. kerta. ”Rutiinit ovat ystäviä” 🎅Hyvää ja maistuvaa Joulua🎅
    16 points
  10. ZeroDiesel

    ZeroDiesel (TBD)

    Ke: lepo To: yhden asteen kulmalla juoksumatolla 10-15-10-15-10 minuuttia vauhdeilla 6-5-4.27-5-6 min/km eli 10-12-13,5 km/h. Pyramiditreeni ja korvissa Lindgren&Sihvonen auttaa tuohon mattoiluun. Jotenniin se tuntuu nyt tylsältä mutta juoksu sujui oikeastaan hyvä+. Kiertovatsoja 8 kg kuntopallolla 3x60 ja 3x20 askelkyykkyjä neitimäisen lilan väristen käsipainojen kera🏋️‍♀️💄. On ne niin kevyet ettei kehtaa paljon ähistä saati karjua...👀
    15 points
  11. Ti 22.12 10K (8K ~@5:40 +2K @4:27) Lämmöt ja vetoja piti, riitti kerran kakkonen purtsilla kun kauheeta. Vauhti kyllä ok. To 24.12 10K 59:52 @5:59 HR140 Aaton perinteinen kaksin. Välistä liukasta. Pe 25.12 18084 askelta mettässä Holkenin reitillä. Sormet jääty lapasissa. Illalla ulkopuntti, vatsat/kyljet ja mave/kyykky/kulmis/pystäri/penkki/hauis 3x10 sarjoilla. hyvä tehdä puolen vuoden välein kun vielä maanantaina kyljet ja tissit ihan hajalla... La 26.12 11.10K 1:03:31 @5:43 HR142 Kinkunsulattelua.
    15 points
  12. Pientä päivitystä tilanteeseen. Lupaavat ja vahvat tavoitteet tuli lyötyä pöytään syyskuussa. Tuon viimeisen juoksutreenipäivityksen jälkeen selkä löikin sellaiseen juntturaan, että ei 1kk aikana enää juostukaan. Ja uintikin jäi. Alkuun meni pari viikkoa pyörällä melko olematonta, ja viikon ehdin olla kylpylälomaviikkoakin osin viettämässä. Lokakuun puolivälissä pääsi enemmän pyörän makuun, ja pyöräkunto alkoi löytyä hyvin, kun tahkosi noin 15h pyöräviikkoja. Juoksua tuli hyvin lyhyttä pari kertaa viikossa kevyttä, jolla ei merkittävää kuntoa nostavaa vaikutusta varmast
    14 points
  13. Leuka rinnassa uuteen nousuun. MA: 1h24min portaikkoa ylösalas keskisykkeellä 123. Garmin jätti kerrokset laskematta mutta tylsää oli joka tapauksessa. TI: Jalkoja ja tukilihaksia salilla. KE:48min kevyt diipadaapa-lenkki. Syke 121, tahti 5:39. TO: Yläkroppaa salilla. PE: 2h2min polkuilua Paloheinässä. Eksyin saatana omaan lähimettään, kun lumi oli muuttanut kuvioita. Lisäksi oli hirveä olo koko päivän kun olin juonut edellisenä iltana kaksi lasia jotain synkkää punkkua. Alan epäillä että muija piilottaa antabus-tabletteja lihasoppaan
    14 points
  14. vmaksi

    vmaksi (NUTS 300 Top-5)

    Su 3.1.2021:  Juoksu 3 h 15 min 13 sek, 27.89 km@7:00 min/km, keskisyke 111, nousumetrit 490 Mobilia - Pälkäne välin lumisia polkuja suhteellisen leppoisalla vauhdilla. Hienot maisemat 😉
    14 points
  15. Hyvä näin, mutta kipeänä vuosi vaihtui. Paremmalle tuntuu ja ehkä sunnuntaina pikku lenkille.
    14 points
  16. Yli 3 viikon juoksu tauko rikki. 3,79@5:40@133bpm Mieli tehnyt jo pitkään lenkille. En tiedä oliko vielä liian aikaista kumminkin. Väsynyt yleisolo vaivaa. Ihan vaan pukkina kuljin kylällä tänään jouluaattona. Yhtään pitempään ei olisi jaksanut fiksusti juoksennella https://youtu.be/nCYTI5taNok
    14 points
  17. 23.12 Sankarillista liikehdintää työmatkajuoksun merkeissä. Ajattelin, että olisipa kiva hölkkäillä työmaalta kotiin ja jäädä siitä sitten lomalle. Työpäivä vähän venähti ja ruokailu jäi väliin, eli kaikki katastrofin ennakko merkit olivat piirtymässä horisonttiin. Vaimokin soitteli ja kyseli, että joko olen pessyt kylpyhuoneen? En tiennyt, että mun pitäisi sekin vielä tehdä... No koitin rauhoittaa mielen ja lähdin liikenteeseen. Juoksu tuntui alkuun ihan karmealta. Ilmeisesti lonkankoukistaja on todella juntturassa alamaha ja nivusen seutu on kireä kuin viulunkieli. Jossain kohtaa
    14 points
  18. 30.12. 13km 6:07min/km 130bpm 31.12. 11km 5:42min/km 138bpm 2020 4024km 1.1. 27km hiihtoa 2.1. 14km hiihtoa 3.1. 10km 4:13min/km 166bpm Vuosi on hyvä aloittaa vähän vauhdikkaammin 5.1. 10km 4:55min/km 152bpm kiihtyvä aamulenkki
    13 points
  19. 5.1.2021. Päivän liikunnoista en vielä tiedä, mutta aamulla vaaka sanoi 73.7 kg. Tuon lukeman olen edellisen kerran tavannut muistaakseni 7. luokalla. Aika palkitseva fiilis! Edit. Ja intin lopputarkastuksessa painoin 105 kg.
    13 points
  20. Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä, minä jo toisena. 😜 2.1 la lepo 3.1 8,31km@5:17@134/160bpm Pk juoksua johonka tein 10x 35s vedot, eli n. 4 lyhtypylvään välin. Vauhti tuolla 3:30-3:40 välissä. Loppulenkistä jalat rupesi jäykistyyn. Uudenvuoden aaton "duppelströssel in samma sörssel" eli 2 veekota samassa harjoituksessa varmasti vaikutti tuohon jäykistymiseen. Uudet nastarit kyllä pitää tilata, noilla vaan ruopii tyhjää. Vantagekin antaa koko ajan vaan oranssia ja laastaria, mukamas reenaan liikaa. Lepo sykkeet
    13 points
  21. ZeroDiesel

    ZeroDiesel (TBD)

    Aamuun sopivasti rivakkaampi treeni 3x2000m 10min/9.30min/9min kierroksen kävelypalautuksella (5min). Jäykkää oli vaikkei anakynnystä tavoitettukaan. Veturina @sverreja 45 min mielenkiintoisessa jälkikahvikeskustelussa mukana myös @Aku. Vuoden saldona PB:t 👟10km/42.17min 👟maraton 3.19.33h 👟ultra 57km Juoksun kannalta erittäin hyvä vuosi. Ensi vuodelle päällimmäinen toive on toimiva rokote ja paluu normaalimpaan arkeen. Hyviä ja terveitä juoksukilometrejä kaikille vuodelle 2021🍾🇫🇮👍
    13 points
  22. La 8km 5:30min/km 149bpm ei kai siinä jos näytöt ei tämän parempaan riitä lajin helppous ei viehättänyt tapaninpäivänä🤣 Su 33km 4:48min/km 145bpm sisältäen 12km lämmittelyn + 10km 4:25min/km jonka aikana juoksin kaverilta mehut pois siihen päälle vielä 11km että sai vuosikilsat 4000km yli. Viikko 10h10min 115km +533m 2019 930km 2020 4000km ihan oli maltillinen määrän nosto ei tossa oo mitään epäselvää🤔😅
    13 points
  23. La 26.12.2020 Lepo. Venyttelyä pitkin päivää. Su 27.12. 9,1km@5:51 - 53 min - HR 139 Kevyt aamulenkki. Tai no, vois tuon juosta hitaammin, jotta sykkeet pysyis paremmin kurissa, mutta ehkäpä eivät nosta kokonaiskuormaa liian ylös (vaikka Polar hehkuu punaista ja esittelee laastareita jokaiselle päivälle). Tän viikon päätelmä (fyssarikäynnistä ja juoksuluvasta nyt 2,5 vkoa): oikea lonkka ja pakara tuntuivat enemmän maanantain VK-pätkän (4 km) ja perjantain pitemmän lenkin (1h45m) jälkeen, osin myös seuraavana päivänä. Ei kuitenkaan varsinaisesti kip
    13 points
  24. Hyvä tarkennus perttu. Tiedän itsekin parikin reumatapausta, jotka "lääkärin määräyksestä" tamppaavat tiestöä urakalla. Mutta todennäköisesti kova tavoitteellinen treeni tulee kuitenkin olemaan vähän niin ja näin. Nythän siis pääasiallinen löydös on SI-nivelen aika paha tulehdus, joka selittää 100% kaikki mun vaivat. Luultavasti tuolla lievällä välilevypullistumalla ei tässä ole kummoistakaan roolia, varmaan ihan normilöydös tämän ikäiseltä. Eli nyt sitten vain odotellaan lisätestejä ja mahdollista lääkitystä jolla saa kivut pois, ja sitten täytyy aloitella uutta uraa virallisena k
    12 points
  25. ZeroDiesel

    ZeroDiesel (TBD)

    Laumahölkkää pk-vauhdilla 1h14min keskisykkeellä 107 ja kellon mukaan 12,5 km. Karkeasti arvioiden juostuun matkaan tulee Lapin lisää 10% (ks. eilinen postaus). Päälle salilla käsiä ja core 30 min. Oikein hyvä kevyt viikko sisälsi noin 40 km juoksua ja kolme salia. Aamupaino 82,4 kg missä on makeisten ja sipsien rakentamaa makurasvaa sellainen 3,5 kg. Tavoite on 15.2. 79 kg.
    12 points
  26. ZeroDiesel

    ZeroDiesel (TBD)

    Noin 2 h ja 20 km sykemittarin sekoillessa. Koko hyvä treeniviikko noin 90 km. Huomenna kuntosalitreeni, ei juoksua.
    12 points
  27. Ti: 10,5km, 5:54/km, keskisyke 138 Ke: 10,2km sis. 20min 4:37min/km keskisyke 157. Kiihtyvä vk pätkä n. 4:50 vauhdista aloittaen ja 4:15 vauhtiin päätyen. Päälle tuli vielä kokeiltua reilu 400m 3:45/km vauhtia. Pieniä tuntemuksia vasemmassa pohkeessa, muutoin oikein hyvä kulku! Vähän tässä hahmotellut sopivia treenitavoitteita tälle vuodelle. Se on selvää että määrää pitää lisätä mikäli mielin otsikon tavoitteen saavuttaa. Ensin ajattelin, että 3000km juoksua voisi olla hyvä tavoite (tänä vuonna n. 2600km) , mutta kun tässä näyttää talvi saapuneen tänne eteläänkin, nii
    12 points
  28. Su kävely/hölkkä 40 min Ma ap. Ulkona 11 km Ip. matolla kevyt 30 min Ti hallilla; 30 min@ 4.45 min/ km+ 4 x 675 m( 2 ratakierrosta) @ 3.45 - 4.00 min/km + 1 ratakierros@ 3.10 min/km Ke ulkona 10 km No niin, tässä on taas vähän päässyt kuntoilun pariin. Raskaalle tuntuu ja vähän on vielä kipeä olo, mutta eiköhän se siitä. Nyt sitten jatketaan kevättä kohti peruskuntoa parantaen...toivottavasti.
    12 points
  29. 4.1 Taas tuli vanhennuttua vuosi yhden päivän aikana. Mittari pyörähti lukemaan 42, joka tunnetusti on vastaus kaikkeen. Koiran kanssa kevyttä maastohölkkää 7.9km@7.01❤️125 ⛰103m maa oli ihan kova kohmeesta ja tästä syystä joenrantakin oli kuin asfaltilla olisi juossut.
    12 points
  30. Keskiviikkona yritin juosta matolla, ei onnistunut. Pitkään käyttämättä olleena piti huoltaa, siihen meni juoksu aikani. 31.12 torstai lounaalta pois 11.00 ja lenkille klo 11.28 tavoitteena 26km jonka sisällä mannanmäki sekä 1h juoksu radalla. Klo 11.44 alkoi mannanmäki segmentti. Liukasta eli jäistä. Vaikka nastarit oli niin ei riittänyt pito, joten piikkarit olisi tarvinnut laittaa. Lopun lähes 70m nousu 400m olisi vaatinut varsinkin pitoa, nyt ei ollut. Toki lounaalla syömäni viherpippurihärkä, tuntui siltä että tulee pois talvilaitumille. Aikaa meni 10:33 tuohon reippaa
    12 points
  31. Elwood

    Elwood (HSM 3:30 + UTTF)

    Vuosi paketissa, ennätyskilsat 3577km (joulukuu 360km) eli paljon on viihdytty lenkillä. Ensimmäinen vuosi ilman suurempaa telakkaa 2013 jälkeen, ikää alkaa olla sen verran, että lienee tilastopoikkeama. Huhtikuusta joulukuuhun yli 300km/kk paitsi kesäkuussa, kun teloin omatoimi-KK:lla kylkiluut. Joulukuussa kerran viikkoon reipasta, kymppi tai kasi (4:45-4:50 vauhdeilla) ja jotain nopeampia tonneja. Noiden perusteella Spring Marathoniin olisi kyllä hyvät saumat rakentaa se 3:30 kunto, nyt tai ei koskaan? Eli 2021 alkuvuoden motoksi, enemmän laatua, vähemmän määrää.
    12 points
  32. ZeroDiesel

    ZeroDiesel (TBD)

    PK@19,38km@1h54min36sek@5min55sek@112 @sverrekanssa alkumatka ja @PCBkanssa loppumatka ja tapahtumapaikkana Esport ensimmäistä kertaa tänä talvena. Juoksun lomaan pikku juomabreikkejä kävellen kello käyden. Ne laskee sykkeitä vaan noin matalat lukemat jo epäilyttävät. Tosin viime talvena samaan tapaan matalat. Täytyy mennä huomenna uudelleen.
    12 points
  33. Moneen otteeseen olen ajatellut tulla tänne aukomaan päätäni mutta enpä ole jaksanut. Josko nyt. Alkuun voin ilokseni raportoida että kroppa palautui lopulta joulukuun alkupuolella. Viimeistään kuun puolivälissä sykkeet ja tahdit oli taas siellä missä pitääkin. Moti on vaan ollut hiukkasen hakusessa ja lenkillä on tullut käytyä vain 2-3 krt viikossa. Lusikka on kuitenkin pyörinyt ahkerasti kreatiinipussissa ja dysmorfinen ruumiinkuvan häiriö on pitänyt lihaskuntoharjoittelun ohjelmassa. Vuoden koskettavin hetki oli jälleen se, kun parin kuukauden nousujohteisen treenin päätteeksi p
    12 points
  34. Nyt voin rehellisesti tunnustaa, että mennyt viikko on ollut kuntoilun kannalta sekä kevyt, että raskas. Kevyt, koska hölkkäilin ainoastaan matolla muutaman 30- 45 min kevyen pikku lenkin vedoilla höystettynä. Raskas, koska muut elämäntavat eivät olleet niinkään kehuttavat. Näistä lähtökohdista ylihuominen Coopperin testi ei ehkä osu ihan otollisimpaan ajankohtaan, mutta parhaani teen ja katsotaan, että miten kulkee.
    12 points
  35. Pe 42.2km 5:40min/km 125bpm kevyt joulumaraton 4000km vuosi on enää 40.5km päässä vähän tekisi mieli juosta huomenna taas maraton mutta katsotaan mikä on kropan päivän kunto aamulla🤔
    12 points
  36. 25.12 parempaa menoa tänään kuin eilen. Ei parta ja pukin asu haitannut juoksua. 5,98km@5:04@138/170 menin sellaista kulkua mikä tuntu hyvältä, silti vielä pahasti sykkeet ja jaksaminen hakusessa. Lopussa 100m vetoja 2kpl loivaan ylämäkeen. 18s ja 19s. Siinä oli pumppu vähän ihmeissään ja keuhkotkin. 66,2km tarttis saada tälle vuotta vielä, jotta tavoitteeseen pääsis. Labra tuloksia varronut tuon myyräkuumeen vasta aineiden osalta, ei vaan kuulu eikä näy.
    12 points
  37. Pe 25.12.2020 17,3km@6:01 - 1h44min - hr 134 Kaiketi on niin, että tuntumat jaloissa kohtuulliset, koska liikkeellä kolmantena päivänä peräkkäin. Lumisilla väylillä kesäkengillä, korvissa 31 Thoughts sekä Inderesin pelifirmoja käsitellyt podcast, ja lisäksi Zen Cafen riimi "Viiltävä tuuli käy aamuisin" - siinä määrin raikkaalta kasvoilla tuntui aina välillä. Lenkin alle jumpat, jälkeen venyttelyt. Semi-pitkiksen kulku alkaa olla jo ihan hyvää, toki vauhdit kesään nähden selvästi alempana. Oikea lonkka tuntuu kevyesti koko ajan, mutta sen verran vähän, etten usko pa
    12 points
  38. Torstai 24.12.2020 - Juoksukävelyä 18.7 km @ 6:53. 2h09 @ 205 W. 59 % HRR. Kevyt pitkähkö joulunodotuslenkki ennen päivän ruokailuja. Vähän ehkä kyrsii, että varmaan neljä viimeistä lenkkiä olen lähtenyt tekemään pilvisessä säässä ja matkan varrella tuo pilvi on tuntunut pisaroina kasvoilla. Lenkin jälkeen sauna, josta pari kertaa hyhmäiseen uima-altaaseen. Nyt kinkun viimeistelyyn ja joulun viettoon! Rauhallista Joulua kaikille!
    12 points
  39. (Po)Ju 15,1 km 1:31 (6´00) asc 210m cad 79 avg 137 max 159 PTE 3.1 pal 26h peekoota Kuukauden pisin lenkki, nilkassa tuntui eka asfalttikilsasta lähtien, mutta ei pahentunut, poluilla ok. Hyvä oli päästä hieman pidemmällekin lenkille. Täyttömäen mudassa ei dessu oikein pitänyt, joten piti kävellä ylös, muutoin hölökkää. Katsotaan miten jalka voi huomenna. Lissäys: Se puolitoista tonnia tuli täyteen tänään.
    12 points
  40. Ma 6km 5:46min/km 138bpm kevyt hölkkä töiden jälkeen Ti lihaskuntoa tunti Ke 20km 6:03min/km 134bpm sisältäen 6km 6:40min/km hölkkää joukkuekaverin kanssa To 15km 6:01min/km 139bpm juoksentelua lumessa Pe 04-18 töissä lenkki sai jäädä väliin
    11 points
  41. ZeroDiesel

    ZeroDiesel (TBD)

    PK@2h11min48sek@22,64km@5min49sek@118 Laumajuoksua hallissa. Kilometrit ei pidä kutia, täytyykin joku aamu katsoa paljonko tuo heitto keskimäärin on. Onneksi ajanotto ei jiiraa. Huomenna todennäköisesti juoksua lyhyemmin ja päälle salivoimailua.
    11 points
  42. Pe 8.1.2021 Lepo, visiitti fyssarilla. Omat tuntemukset kuluneiden neljän viikon olleet hyviä, ja vastaavia havaintoja saatiin nyt tuolla. Askel selkeästi parempi, ei priimaa, mutta edellisellä kerralla videolla näkyneistä lantion ja oikean polven harharetkistä oli kadonnut huomattava osa. Lisähuomioina se, että jalkaterien käyttö oli varsin mallikasta ja vasen puoli näkyisi ylipäätään toimivan varsin oikeaoppisesti. Lopputulema oli jokseenkin sellainen, että turha tätä on enempää ihmetellä, katse eteenpäin ja menoksi. Toki muutamia jumppajuttuja lisää, jotta ongelmat saataisiin jatkossa
    11 points
  43. Ke 6.1.2021 15,2km@5:19 - 1h21m - HR 150 Loppiaisaamuna lumista kaupunkimaisemaa, tai pikemminkin pientalovaltaista esikaupunkia, toki kovin erilaista kuin ne seudut mistä Ossoff ja Warnock ääniä keräsivät. Hakusessa PK2, tuli PK2/VK1, eli vähän kovempaa kuin oli tarkoitus alakynnyksen ympärillä. Hyvä lenkki silti monella tapaa. Oikea pakara, lonkka ja takareisi pysyivät kaikki taustalla, tajusin vasta kotona etten ollut kiinnittänyt lenkin aikana noihin huomiota kuin pari kertaa ohimennen. Treeninä kuormittava tässä hetkessä, mutta varmaan myös hyödyllinen. Keli t
    11 points
  44. ZeroDiesel

    ZeroDiesel (TBD)

    PK@20,81km@2h08min41sek@6min10sek@111 Laumajuoksuna hallissa kevyellä vauhdilla. Näitä tulee varmaan kerran viikkoon läpi talven. Uskon näiden olevan hyviä yksittäisiä säännöllisiä treenejä osana kokonaisharjoittelua.
    11 points
  45. villea

    villea (IM < 11h)

    Nyt on varmaankin sopiva aika vetää viime vuosi yhteen. Alku oli vielä lupaava tähtäimenä kesän IM, mutta sattuneesta syystä se jäi sitten ohjelmasta pois. Jonkun aikaa keväällä treeni eteni vähän vajaatehoisesti, ja muutenkin tavoitteiden muuttuessa (tai puuttuessa) se näkyi. Lopulta koko vuosi ei kuitenkaan eronnut kovin paljoa aiemmista. Tällaiset saldot eri lajeista: Juoksu 1243 km, vain 10 km vähemmän kuin 2019 lonkkaongelmista huolimatta. Alkuvuodesta tuli vähän enemmän kilometrejä kuin yleensä, kun koitin pitää juoksuklubin mukana kohtuullista juoksukuntoa. Triathlonin aloit
    11 points
  46. -juoksu 5.18/km, 131bpm, 267W Vaikeahkoa lyllerrystä jäisellä ja paikoittain pehmittyneellä kävelytiellä. Näitäkin kaivataan. Viime yönä tuli heräiltyä 1-3h välein, joskin kertaakaan ei olisi varsinaisesti tarvinnut. Kaveri vain heräili ja tuuhasi itsekseen sängyssään. Pitää säätää "termostaattia" herättimestä! Iltasella piti käydä vetämässä vuoden ekat SS-vedot varaston trainerilla, mutta sitten otettiinkin "Antin erikoiset" eli pitaleipää, lammasnakkia ja oheistäytteet uudenvuoden kunniaksi oikein lonkeron kera. Kai tuosta saman vasteen saapi? Toki huomenna sitten joutuu ajelemaa
    11 points
  47. Tiistaina kevyt iltalenkki koiran kanssa. Pieniä pätkiä käveltiin välillä. 5km 6:58min/km 127bpm. Tänään tuskin tulee juostua, kun juoksukaveri tuskin haluaa paukkeseen lenkille. Vaikka ei onneksi kovasti raketteja pelkää. Tälle vuodelle tullut juoksua 1325km ja kävely lenkkeilyä 514km, pyörällä jokunen lenkki 165km ja kotijumppaa 53h. HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!
    11 points
  48. Ei ollut myyrä kellarissa, oli kyllä käynyt joskus, sen kertoivat tädit labran. Hmm. Kaippa siihen kuolen joskus, tai elän ikuisesti. Tapanina askellettiin omaan tahtiin, ei tanssittu ei. 16,07km@5:36@130/142bpm Tänään illasta kulku hyvää, tosin etureidet arat koko matkan. Eiliset vedot jätti jälkensä.
    11 points
  49. villea

    villea (IM < 11h)

    20.12. Lepopäivä, vähän lihashuoltoa. Tuli tarpeeseen. 21.12. Trainerilla 1h20min, syke 137/172, teho 165/196W. 6*3 min VO2max vedot tehoihin 272-276W jaettuna 2*3 setteihin 1/1 palautuksella, ja välissä vähän pidempi kevyt pyöritys. TSS 88. Ajattelin ensin että olisin tehnyt noita jaksoja kolme, eli 9*3 min mutta se alkoi tuntua turhan isolta kuormalta. Onhan tuossa nytkin melkein sen FTP -testin verran kovempitehoista menoa. Treenin jälkeen oli hyvä ja voimakas olo, mutta yöllä huomasi että oli sympaattinen hermosto vähän kierroksilla. Treenin jälkeen laskeskelin vähän uudestaan
    11 points
  50. 20.12 Eipä tullut pitkistä tälle päivälle. Hallitus ilmoitti joulusiivouksen olevan tänään ja kuulema kaikki kynnelle kykenevät ovat velvoitettuja osallistumaan. Onnistuin kuitenkin iltasella livahtamaan pikaiselle 18.10km@5.48❤️134. Tasamaan lenkille. Kotiin tullessani sain kuulla, että hallitus oli päättänyt huomisenkin olevan siivouspäivä ja harjoitusohjelmassa oli kuulema lepopäivä huomiselle, että ei tarvitse livistellä kesken uuninpesun tai jonkin muun todella tärkeän työvaiheen aikana pois "sotatoimialueelta". Viikko pakettiin 76,97km 7 tuntia 39 minuuttia.
    11 points
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy