Jump to content
Juoksufoorumi.fi



Leaderboard


Popular Content

Showing content with the highest reputation since 10.07.2019 in Blogi päivitykset

  1. 36 points
    Juoksin viikonloppuna Veronassa Italiassa 100:nnen maratonini. Miten tähän on tultu? Joskus nuorena poikana juoksin pikamatkoja ja hyppäsin pituuttakin seuran järjestämissä kisoissa. Tulokset olivat jonkinlaisia ja minua pyydettiin seuran edustajaksi maastojuoksukisoihin Tikkakoskelle. Tuossa vaiheessa minulla ei ollut kestävyyttä ollenkaan ja jäin kisassa viimeiseksi. Sen verran tuo otti nuorukaisen luonnon päälle, että lopetin urheilemisen siihen paikkaan. Uuden herätyksen koin joskus 80-luvun loppupuolella. Työskentelin maarakennusalan yrityksessä talouspäällikkönä laman ollessa syvimmillään. Työ oli henkisesti hyvin raskasta, kun aamulla toimistolle lähtiessäsi et voinut olla varma, onko koko firmaa enää iltapäivällä olemassa. Työn vastapainoksi olin aloitellut varovasti juoksemaan. Työnantajayritykseni kuului ns. tärkeysluokiteltuihin yrityksiin, joiden henkilökunta on kriisitilanteiden varalta varattu puolustusvoimien käyttöön, eikä heidän tarvinnut mennä kertausharjoituksiin lainkaan. Eräänä päivänä työpöydälleni ilmestyi henkilövarauslomake, jolla varatut henkilöt tuli ilmoittaa sotilaspiiriin. Täyttelin lomaketta ja kun tulin oman nimeni kohdalle otin puhelimen käteeni ja soitin sotilaspiiriin ja ilmoittauduin vapaaehtoisena kertausharjoituksiin. Tästä alkoi todellinen kunnonkohotus. Juoksin muutamassa pikkutapahtumassa ja sillä erää viimeiseksi jääneessä Finlandia maratonissa elämäni pisimmän matkan, puolimaratonin. Siemen oli kylvetty. Seuraavana kesänä minut houkuteltiin mukaan Suomi Juoksee-viestiin Utsjoelta Helsinkiin. Tuossa tapahtumassa juoksinkin viitenä kesänä. 1995 olin lasteni ja kummipoikamme kanssa Kolmårdenin eläintarhareissulla Ruotsissa. Paluumatkalla bussi jäi jumiin Tukholman Stadionin nurkille. Katselimme bussin ikkunoista väsyneen, mutta onnellisen näköisiä viimeistä kilometriään Tukholman maratonilla taivaltavia ihmisiä. Silloin se iski kuin kolmen kilon pajavasara: Tuonne on päästävä! Seuraavana vuonna juoksin ensimmäisen maratonini HCM:llä aikaan 4.08,26. Ensimmäinen ajatus juoksun jälkeen oli: Ei koskaan enää! Mutta lyhyt on miehen muisti ja itselle annetut heppoiset lupaukset on helppo rikkoa. Tukholma ja Helsinki vuorottelivat seuraavina vuosina, kunnes seitsemäs maraton järjestettiin kotikaupungissani. Ensimmäinen juoksuni veteraanisarjoissa ja heti EM-kisoissa. Onnistuin myös alittamaan neljä tuntia ensimmäistä kertaa tässä juoksussa. Helsinki, Tukholma, Joutseno, Mikkeli vuorottelivat. 16. maraton Mikkelissä v. 2006 oli ensimmäinen, jonka perään kohdalleni merkittiin DNF. Olin ostanut uudet juoksukengät, enkä ollut sisäänajanut niitä riittävästi. (tekosyy) Juoksu jäi kesken puolimatkassa. 2007 uudelleenlämmitetyllä Finlandiamaratonilla loppuajakseni kirjattiin ensimmäinen palindromi, 3.43,43. Seuraavana vuonna keväisessä kelissä juostiin piirinmestaruusmaraton Saarijärvellä. Osanottajia ei kovin paljon ollut ja niinpä tililleni kirjattiin ensimmäinen yleisen sarjan voitto maratonilta ja myös piirinmestaruus. Olin siis yksinkertainen piirinmestari. Tuolloin olin reilusti alle neljän tunnin kunnossa ja ilmoittauduin Suomi Juoksun 100 km:lle kuvitellen sen olevan helppoa kuin heinänteko. Mutta eihän se ihan niin ollut, ainakaan jos on heinäallergikko. 100 km on pitkä matka juostavaksi etenkin jos ei malta juosta alkumatkasta riittävän rauhallisesti. Maaliin kuitenkin selvittiin ajassa 11.52,36. Samoilla lämpöisillä olin ilmoittautunut E24:lle, eli 24 tunnin juoksuun Esport areenalla. Lonkkani eivät pitänee pienen ringin kiertämisestä ja jouduin useaan otteeseen turvautumaan hierojan apuun. Lopulta aamuyön pitkinä tunteina annoin periksi ja menin nukkumaan. Aamulla palasin radalle ja levänneenä olin viimeisen tunnin nopeimpia juoksijoita. Lopputulos vaatimaton 113 km. Vuosi 2009 oli ”urheilu-urani” paras. Elokuussa järjestettyihin Lahden Veteraanien MM-kisoihin olin valmistautunut huolellisesti, mutta kisapäivälle osunut helle ja alkumatkan missatut juomapaikat pilasivat kisani. Hyvällä kannustuksella tuoltakin selvittiin maaliin. Hyvä meno jatkui kuitenkin myöhemmin syksyllä ja Pieksämäellä Vetskujen SM-maratonilla juoksin ennätyksekseni jäävän loppuajan 3.19,50. Marraskuussa juoksin New Yorkissa 50-vuotisjuhlamaratonini. Loppuaika oli taas palindromi, 3.31,33, eli ihan kohtuullinen huomioiden tapahtuman juoksijamäärä ja se, että kannoin kameraa mukanani ja pysähtelin matkalla ottamaan valokuvia. Seuraavat vuodet menivät uutta ennätystä jahdatessa, mutta eihän sitä enää tullut. Näihin aikoihin mielessäni alkoi kyteä ei niinkään ennätysajat, vaan maratonien määrä. Sadas maraton tuntui aika kaukaiselta tavoitteelta, enkä vielä oikeastaan suonut sille vielä ajatuksia. Kalenterini täyttyi kuitenkin hyvää vauhtia vuosi vuodelta ja jossakin vaiheessa päätin lähteä keräilemään maratoneja, en kovin vakavamielisesti, vaan omaan rauhalliseen tahtiini. Keräilyn ohessa, vuonna 2012, tai oikeastaan jo vuotta aiemmin, aloitin valmistautumisen veteraanien MM-hallikisoihin, jotka järjestettiin kotipaikkakunnallani. Tähtäimessä olivat maastojuoksu ja puolimaraton. Maastojuoksun jouduin flunssaoireiden vuoksi jättämään väliin. Se tosin ei suuresti harmittanut, kun kilpailua edeltävänä päivänä satoi parikymmentä senttiä lunta! Puolikkaalle kuitenkin lähdin kisojen viimeisenä päivänä vieläkin pienten flunssaoireiden kanssa. Vuoden mittainen valmistautuminen yhtä kilpailua varten kantoi hedelmää, vaikka en tavoitetaikaani ihan kyennytkään. 1.33 jäänee kuitenkin omaksi ennätyksekseni tältä matkalta. Keräilytahti oli kuitenkin vielä tuossa vaiheessa rauhallinen, kun työnteko haittasi harrastuksia. 2013 vuoden lopussa koossa oli 48 loppuun juostua mutta 2015 vuoden lopussa jo 66. Noihin aikoihin aloin jo pohtimaan sadatta maratoniani, missä ja miten haluaisin sen juosta. Kun 60-vuotispäivääni oli aikaa nelisen vuotta ja sadasta puuttuvia maratoneja 34, niin pikaisella laskutoimituksella pääsin lukemaan 8,5 maratonia/vuosi ja sadas osuu syntymäpäivälleni. Joku tuossa päässälaskussa meni kuitenkin alun perin vikaan ja jouduin korjaamaan määriä, onneksi aikaa oli ja laskuvirhe toimi edukseni. Tässä vaiheessa merkkasin jo vuosittain maratoneja kalenteriini alustavaksi suunnitelmaksi. Tällä alustavalla suunnitelmalla menin muutaman vuoden ja välillä tarkastin, että kaikki laskelmat pitävät paikkansa. Aivan suunnitelman loppupuolella siihen tuli vielä muutos, kun 97. maraton jäi juoksematta samalle päivälle osuneiden hautajaisten kanssa. Tämä aiheutti hieman ongelmia, kun tarkoitus oli juosta SAUL:n SM-maraton syyskuussa ns. omaa kovaa, eikä tiiviiseen ohjemaani olisi oikein maratonia mahtunut. Mutta eihän tämä niin vakavaa ole, etteikö maratonia voisi juosta huvikseen. Aina sinne väliin joku mahtuu. Ja niin mahtuikin etunimikaimani juhlajuoksu Vantaalla. 30:n asteen helteessä juostu maraton oli mielenkiintoinen kokemus. Isommitta ongelmitta siitäkin kuitenkin selvittiin aikaisempien hellemaratonien tuomalla kokemuksella. Kun kaikki maratonit olivat merkattuina kalenteriini aloin selvittelemään tuon 100:nnen maratonin paikkaa, päivähän oli jo tarkkaan selvillä. Katsoin Marathonguidesta Euroopassa ko. päivälle osuvat maratonit ja niitä oli tasan kaksi ja molemmat Italiassa: Palermo ja Verona. Näistä Verona valikoitui juhlajuoksuni paikaksi. Matkasuunnitelmani tein hyvissä ajoin valmiiksi, varasin lennot ja majoituksen lähtö- ja maalialueen tuntumasta Veronan vanhasta kaupungista. Pieni mutka tähänkin tuli vielä ihan loppumetreillä, kun matkavälitystoimisto Amoma pisti kupin nurin ja hotellivaraukseni peruttiin yksipuolisesti. Onneksi olin maksanut hotellin Visalla, joten korttiyhtiö hyvitti maksamani varausmaksun täysimääräisenä. Veronan maraton oli siis se sadas. Olin ajatellut juoksevani leppoisasti sinne neljän tunnin pintaan matkasta ja tunnelmasta nauttien. Tunteellisen hetken koin jo lähtökarsinassa. Aika usein siellä tahtoo herkistyä miettiessään edessä olevaa suoritusta. Tällä kertaa minut herkisti erityisesti eräs mies, jolla oli päällään juoksupaita, jossa vanhan miehen kuva ja sen yläpuolella teksti: ”Per Mio papa”. Jouduin ottamaan lasit silmiltäni ja pyyhkimään kyyneleet silmäkulmistani muistellessani omaa isääni. Itse juoksu lähti kulkemaan ihan suunnitellulla tavalla. Ensimmäiset 25 kilometriä menivät helposti, mutta sen jälkeen ongelmat alkoivat. Kengät, joista olin kaavaillut saavani uudet maratontossut eivät olleetkaan vaimennukseltan sellaiset, että ne olisivat sopineet minulle näin pitkälle matkalle kovalla alustalla. Reidet alkoivat pikkuhiljaa vetämään jumiin ja se taas aiheutti selkälihasten jumittumista. 27 km:n kohdalla huomasin, että kävelyosuuksia tuli enemmän, kuin juoksuaskelia. Sisulla tamppasin reittiä kuitenkin eteenpäin aina välillä yrittäen ottaa muutaman juoksuaskeleen, mutta se oli mahdotonta. Loppumatkan kävelin ja jouduin usemman kerran pysähtymään venyttelemään reisiäni ja selkääni. Lopulta olin Piazza Bra:lla, jonne maraton päättyy Verona Arenan vierreen. Viimeiset venyttelyt mellakka-aitaan nojaten meinasivat jäädä viimeisiksi. Siihen viereeni tuli joku järjestäjän edustaja ja kyseli vointiani ja otti puhelimen kouraansa ja soitti apua. Säikähdin siinä, että päättyykö sadas maratonini keskeytykseen 300 metriä ennen maalia. Ei muuten pääty! Riuhtaisin itseni irti toimitsijan käsiotteesta ja jatkoin kävelyä kohti maalia. Vimeinen mutka ja maali oli siinä. Tätä hetkeä olin odottanut ja siitä jopa haaveillut muutaman vuoden ajan. Vielä maalisuoralla kimppuuni tuli kuuluttajanainen, joka otti minut käsipuoleensa auttaakseen minut maalin. Myös hänelle jouduin olemaan hieman tyly, koska ulkopuolsen avun vastaanottaminen johtaa suorituksen hylkäämiseen. Maaliviivan ylitettyäni sain sanottua muutaman sanasen haastattelussa, tosin tuskin ne mitään kovin järkeviä tarinoita olivat. Ensiapuhenkilökunta kaappasi minut maaliviivalta suoraan telttaansa ja porukalla kaatoivat minut telttavuoteelle. Tippaletku käsivarteen, verenpaineen mitaus ja paljon kysymyksiä. Eivät meinanneet milään uskoa selitystäni siitä, että kyseessä on vain lihasperäinen selkävaiva, eikä tilanteeseen liity mitään suurempaa dramatiikkaa. Lopulta kun nousin siitä sängyltä istumaan ja joku siitä ensiapuporukasta luki paitani selkämyksestä tekstin: ”100. maratonini 60-vuotispäivänäni Veronassa.” Sen jälkeen ääni hieman muuttui kellossa, kun ymmärsivät, että tiedän itse heitä paremmin, mistä on kysymys. Kutsuivat vielä teltan ulkopuoleltakin ensiapuhenkilöstöä ihailemaan paitaani ja onnittelemaan minua. Ai niin se lopputulos. Sillä ei ole mitään merkitystä, mutta aika oli kaikkien sadan maratonini joukossa huonoin, ellei mukaan lasketa myös ultrajuoksuja. Nelisen minuuttia erotti minut kuuden tunnin aikarajasta, jonka ylittäminen olisi joka tapauksessa johtanut suorituksen hylkäämiseen. Toivuttuani kävelykuntoon(?) lähdin teltasta katsomaan maalihuoltoa, mutta sehän oli jo pääosin purettu. Muutama kakunpala, mehua ja omenoita oli vielä tarjolla. Varustesäilytysrekatkin olivat jo lähteneet ja hetken ihmettelin, mistä saan varustereppuni. Siinä pyöriskellessäni joku järjestyehenkilö tuli sinne palautusalueelle kantaen reppuani. Loppu hyvin, lähes kaikki hyvin. Hotellille oli vielä vajaan kilometrin matka. Sen yritin kävellä ryhdikkäästi, mutta kun peilasin itseäni liikkeiden näyteikkunoista, niin edelleenkin takatukkani viisti maata, niin takakenossa etenin. Hotellilla kuumaan kylpyyn, joka onneksi laukaisi pahimmat krampit ja pääsin pukeutumaan illalliselle. Antica Bottega Vino -ravintola oli oikein mainio paikka nauttia illallista. Saatoin jo illallista varatessani lipsauttaa tästä minulle tärkeästä erikoisillasta ja palvelu oli sen mukaista. Sain ennen alkupalaa maistelulautasen, jossa oli salamia ja jotakin juustoa sekä hyvin makea kirsikka. Jälkuruoaksi tilasin Tiramisun ja se oli koristeltu syntymäpäiväkyntilällä. Tarjoilijat toivat sen syntymäpäiväonnittelujen ja viinilasillisen kera ja otimme heidän kanssaan maljat. Sataan maratoniini osui kahdeksan palindromiaikaa, yksi EM- ja yksi MM-maraton sekä useampi SM-maraton aikuissarjoissa. Onnistuin myös keräämään koko sarjan D-vitamiiinia: DNF, DNS ja DQ. Muutama erinäisistä syistä keskeytetty juoksu, pari starttaamatta jäänyttä ja yksi reitiltä eksyminen ja siitä seurannut DQ. Joku joskus kysyi minulta mitäs sitten, kun 100 on täynnä. Vastasin, että en tiedä. Aika näyttää. Olisiko nyt se aika? En tiedä vieläkään, mutta muutama maraton on jo kalenterissa tulevalle vuodelle ja muitakin liikunnallisia ajatuksia on mielessäni pyörinyt.
  2. 32 points
    UTMB 171km/10000m 30.8-1.9.2019 Mistähän tätä lähtisi kääntelemään raportiksi, kun ajatukset ovat sekavat, muisti meni päiväksi, ja yksi maailman kovimmista ultrajuoksuista, Spartathlon, odottaa jo kolmen viikon päästä. Vuoden 2019 taustallahan oli äärimmäisen vaikean OmanbyUTMBn ja kotimaisen UTTFn läpäisyt vuosina 2018 ja 2017 ja sitä kautta erittäin hyvän arvonta-aseman saaminen UTMBlle 2019, mikä johti sitten arvonnan osumiseen. ”Ongelma” oli vaan se, että muutama viikko myöhemmin Kreikasta kuului kummia ja vuoden 2018 tulos 192.3km sekä armoton tsägä Spartathlonin arvonnassa johtivat pääsylippuun myös ”Kreikkalaiseen kylähölkkään” vain vajaa kuukausi UTMBn jälkeen Koska nuo tapahtumat ovat ainutlaatuisessa luokassa ”silloin mennään kun kutsutaan”, niin totesin, että kerranhan täällä vaan eletään ja aloin suunnittelemaan matkoja ja Jarin johdolla treenejä molempiin. Ottaen huomion Spartathlonin erityisen brutaaliuuden cutoffien ja asfaltin suhteen, sekä erittäin rajalliset puitteet maastojuoksulle asuinpaikassani ”aavikolla”, treenit keskittyivät asfaltti- ja peruskestävyyden nostamiseen, mistä tietysti UTMBllä maksettiin todella kova hinta. Vuorikisoihin on harjoiteltava vuorilla tai ainakin jättärillä. Usealta kokeneelta ultrajuoksijalta sain tietysti oikeutetun varoituksen että kaksi massiivista ultraa kuukauteen sisältää todella isoja riskejä, DNFn ollessa sieltä pienimmästä päästä uhkakuvia. Toisaalta, ketäpä ei legendaariset teot kiinnostaisi, ja näinpä mukana oltiin. Mitäpä hävittävää siinä toistaalta olisi. Ennen UTMBtä kävin Gasteinissa Infinitetrails- polkujuoksun joukkue MM- kisoissa osana suomalaista amatöörijoukkuetta trailrunning Finlandin nimissä, mikä pelasti varmasti paljon yli 5000m vertikaalilla kolmeen päivään, kun muuten mäkiharjoittelu oli ollut olematonta. Kesälomalla elokuussa Suomessa painoin jättäriä muutamana päivänä eestaas mikä oli vähän epätoivoista kuukausien tekemättömien mäkitreenin paikkailua. Tosin kunto oli taatusti kaikkien aikojen paras ja lähes terveenä oli lenkkeilty jo useampi vuosi, joten oli vaan luotettava siihen mitä oli tehty pitkällä aikavälillä. Hieman reittiä ja aikaisempien vuosien tuttujen suorituksia katselmoineena, asettelin tavoitteen alle 40 tunnin, mikä antaisi hieman aikaa käydä pesulla ja nukkua ennen iltalentoa nykyiseen kotipaikkaan. ITRAn aplikaatio ehdotteli 36-37h aikaa, mutta jo OmanbyUTMBssä olin oppinut, että nuo arviot voi heittää samantien romukoppaan. Keskiviikon aamulento Geneveen oli täynnä suomalaisia osanottajia, ja oli mukava rupatella tuttujen kanssa jo siinä vaiheessa. Loistavien ystävien Outin ja Ollin kanssa vietettiin kisapäivät Chamonixissä ja suuri kiitos kuuluu heille kaikesta. Pasin kanssa oli sovittu että lähdemme yhdessä matkaan. Illalla hain numerolapun ja osallistuin pakolliseen varustetarkastukseen perjantaille, sekä kävin tapaamassa Omanin sekä NUTSin järjestäjiä. Perheen kanssa hengailtiin ja hölkkäiltiin vähän shakeouttia. Chamonixissa oli täydellinen karnevaali käynnissä ja filiis alkoi nousta. Säät olivat kohdillaan, mutta sade alkoi tunti ennen lähtöä ja jatkui suunnilleen starttiin asti. Perjantaina klo 18 Vangeliksen soidessa koin elämäni tähän mennessä hienoimman juoksutapahtuman lähdön. Käsientaputukset saivat kylmät väreet pintaan. Chamonix-Les Chapieux 0-51km / cum asc2900 Koska olimme menneet lähtöön aika viime tipassa, ajauduimme lähdön suppilossa ihan loppupäähän Pasin kanssa, mutta eipä sillä tässä kisassa ja tavoitteilla oikeastaan mitään väliä ollut. Hölkkäsimme alun helppoa tasaista asfalttia ja polkua ja myös Wellingin Petri tuli hetkeksi seuraan. Les Houchesin kylässä hieman nopeasti purtavaa ja yksi pullo täyteen. N. 8km kohdalla viimeisen kylän jälkeen reitti kääntyi ensimmäiseen nousuun ja siellä löytyi uusi suomalainen Ahosen Mikko. Vaihdettiin siinä muutama sana ja otimme Pasin kanssa ensimmäisiä kuvia jylhistä kauniista vuorista. Matka jatkui laidunrinnettä ylös ja tämän ensimmäisen nousun käännyttyä laskuun kaivoimme lamput otsaan ja tulimme alas helposti juostavaa rinnettä ja polkua kohti Saint Gervaisin kylää, jossa oli ensimmäisen iso huolto. Tässä laskussa ohitimme todella paljon porukkaa, jolla tuntui olevan alamäkitekniikka vielä meitäkin huonommassa jamassa. Jossain kohdassa tunsin ukkovarpaassa rakon, mutta tämä osoittautui vääräksi hälytykseksi. Kyläjuoksu oli hauskasti järjestetty eestaas- mallilla ja vaimot olivat tulleet varrelle kannustamaan. Huollossa söin hieman patonkia, juustoa ja makkaraa, mikä oli pieni virhe kun vatsaa kipristeli myöhemmin. Pian tämän jälkeen takaa kuului ”Kimmo” ja Välipirtin Vesa tuli takaa hetkeksi kimppaan, mutta hävisi pimeydessä jossain vaiheessa. Hauska nyanssi yhden nousun alussa olivat Hokan miehet, jotka kirjasivat jokaisen juoksijan kenkämerkin – markkinatutkimus oli menossa. Contaminesiin (31km) noustiin pikku hiljaa, ja siellä oli paikka missä myös henkilökohtainen huolto oli sallittu. Huoltoteltta oli ihan täysi kaaos ja hukkasin Pasin. Juomapullojenkin täyttö oli tuskaa. Juttelin hetken ja annoin halaukset paikalle tulleen vaimoni kanssa ja päätin jatkaa matkaa yksin, kun ketään tuttua ei näkynyt. Nyt suunnattiin yöhön ilman tuttuja naamoja. Nousu jatkui kohti La Balmea ja reitti oli sellaista leveähköä irtokivistä baana. Geeliä ja Mars – patukkaa mussutin energian saamiseksi. Pimeässä ainoa hieno maisema oli oma valokeila. La Balmen huoltoon (41km) tulin klo 00.28. Ilma alkoi olla viileä. Näin yhden suomalaisen (Ida) huollossa, ja tervehdin. Söin ja join ja jatkoin tunkkaamista. Hetken päästä takki oli pakko laittaa päälle kun tuuli yltyi. Huipulle (Col du Bonhomme) saavuin n klo 02.00 lauantaina. Tästä lähdettiin sitten laskemaan onneksi hyvin juostavaa polkua alas Les Chapieuxiin. Ohitin jonkin verran porukkaa tässä laskussa ja kun saavuin huoltoon, edessä oli varustetarkastus. Vähän jännitti että toivottavasti kaikki kysytty löytyy, mutta vedenpitävä takki, puhelin, ja turvapeite olivat mukana, joten kävelin huoltoon ja sain ensimmäistä kertaa hieman kuumaa lientä kitusiin. Sinänsä tuo varustetarkastus oli aivan aiheellinen, koska nyt oli aika viileä yö ja liikuttiin vuoristossa, missä apua ei ole saatavilla jos jotain sattuu. Tähän oli myös tulossa pitkä 15km huoltoväli yöllä, joten kamat oli oltava kunnossa. Les Chapieux-Courmayeur 51-80km / cum asc4700 Sinänsä harmi että oli pimeää, koska tämä väli ja Col de Seignen sekä Pyramidesin nousut olisivat varmasti tarjonneet upeat näkymät. Valtio vaihtui Italiaksi. Näille huipuille asti reitistä ei oikein jäänyt mitään muistikuvaa kuin että siellä oli muutamia teknisiä pätkiä ja muuten alusta oli aika helppoa. Onneksi juuri alaslähdettäessä päivä alkoi sarastamaan ja eteen aukeni ihan mahtavat näkymät, joskin laskeutuminien Pyramidesiltä alas kohti Lac Combalia oli osittain ihan masentavan vaikean kivinen sekä louhikkoinen, joten homma meni osittain kävelyksi. Otin lampun pois ja näin lopulta alhaalla Combalin (65km), jonne saavuin klo 06.58. Hieno usva oli laaksossa ja aurinko valaisi upeasti alppien huippuja. Aamu oli kylmä ja kuuma nuudelikeitto teki oikein hyvää. Kun vähitellen järjestelin lähtöä näin juuri saapuneen Ahosen Mikon ja moikattiin lyhyesti. Tästä eteenpäin reitti oli jonkin aikaa tasaista hiekkatietä. Katselin aamu-usvassa kävellessäni hieman puhelinta ensimmäistä kertaa, ja oli todella piristävää nähdä niin paljon viestejä ja kannustusta tätäkin kautta. Pian käännyttiin oikealle ja lähdettiin tunkkaamaan nousevassa auringossa kohti Mont Favren huippua. Helikopteri saapui hetkeksi pörräämään yllemme ja heiluttelimme sen minkä kerkesimme. Favrelta alas tultiin varsin juostavaa baanaa ja mieli piristyi, kun tiesin että Courmayer odotti. Jouduin pari kertaa pysähtymään tyhjennykselle ja ottamaan kivenjyvää pois kengästäni. Hieman ennen Col Checrouitin (74km) huoltoa vasemmalla aukeni upea vuorinäkymä ja reitin varressa kuului kaunista musiikkia. Tämä oli ehdottomasti valokuvan paikka. 74km huollossa ei oikeastaan olisi ollut tarvetta pysähtyä mutta otin kuitenkin repun pois ja relasin hetken ja join huollosta kokista. Yksi mukillinen per huolto oli sellainen standardiannos. Jalkoväli hiersi pahasti rasvauksesta huolimatta. Lasku kohti Courmayeria (78km) ei ollut tekninen mutta sen verran jyrkkä että muutamia juoksijoita meni ohitseni. Mieliala alkoi yllättäen laskea, ja keskeytys eksyi ajatuksiin. Täällä olisi helppoa ja hauskaa viettää loppupäivä. Asfalttiosuus alkoi ja Päivi oli kadun varrella kannustamassa. Avauduin heikosta mielentilastani ja hyvää tsemppiä tuli takaisin. Kannustus oli kylässä upeaa. Perhe oli vastassa ennen huoltoa. Pysähdyin juttelemaan ja pala tuli kurkkuun välittömästi. Kokosin itseni, otin dropbägini ja painuin sisälle huoltoon, johon vaimoni tuli auttamaan. Pöksyt täyteen vaseliiniä ja energiaa sisään sen verran kuin meni. Roskat roskiin ja uutta geeliä sekä Mars- patukkaa reppuun. Vaihdoin lamppuun akun ja otin kaksi uutta dropbagistä messiin. Jengiä nukkui siellä täällä. Eipä olo kovin hyvältä tuntunut, mutta tähän ei kuitenkaan jäädä. Puolisen tuntia viivyin. Courmayeur-Grand Col Ferret 80-103km / cum asc 6700 Ulos ja portaat alas klo 10.04 ja perhe saatteli ekan kilometrin matkalle. Olin kolmisen tuntia cut-offeja edellä, joten ne eivät enää huolestuttaneet. Päivä lämpeni koko ajan ja kylän jäätyä taakse tulin seuraavan nousun juurelle. Yritin vaihtaa pari sanaa HongKongilaisen (aasialaisia kisassa oli todella paljon) naisen kanssa, mutta hän ei ollut lainkaan juttutuulella. Siksak- Nousu Refuge Bertonelle (83km) oli ihan tuskaa ja jouduin istumaan pari kertaa kivelle katselemaan maisemia. Suurin uho oli miehestä kadonnut ja Bertonelle saapui nöyrä mies. Sää oli jo todella lämmin ja istuin hetkeksi varjoon juomaan vettä. Eteenpäin oli kuitenkin mentävä ja tästä jonkin matkaa reitti oli vaihteeksi ihan mukavaa ja hölkkäilin kauniissa säässä kohti Refuge Bonattia. Liikuttiin sellainen seitsemän kilometriä kumpuilevassa maastossa 2000m korkeudessa. Bonatissa (93km) olin klo 13. Täältä Arnouvaziin (99km) reitti jatkui ihan mukavana ja nautin kuuman päivän alppimaisemista, mutta meno oli aika rauhallista ja tähän väliin kuluin noin tunti. Arnouvaz oli hauskan virran varrella ja teltta oli jo todella paahteinen. Join pullon suusta litran vettä ja kauhistelin edessä olevaa nousua kohti Sveitsiä. Iltapäivä (klo 15.45) oli jo pitkällä kun vihdoinkin tunkkasin itseni Col Ferretillle ja Sveitsiin. Jalassa oli rakot molemmin puolin ja haarojen rakot olivat tunti tunnilta kivuliaammat. Grand Col Ferret-Champex-Lac 103-127km / cum asc 7300 Kun Sveitsin puolelle päästiin, niin hienoissa alppimaisemissa lasketeltiin ihan juostavaa pätkää vajaat kymmenen kilometriä La Foulyyn. Reitin lopussa mentiin hetki asfalttia, kun laskeuduttiin kylään. Les Chapieuxistä tähän sijoitus oli parantunut yli 300 pykälää ja vaikka oma vauhti ei huimannut, niin ei se monilla muillakaan helppoa ollut. Kylään saapuessa lauantaina n. 17.30 Eppu & Co olivat yllättäen vastassa ja kerroin keskeytysfiiliksistäni ihan vaan tukea saadakseni. Olo oli tosi paha ja hiippailin telttaan ja etsin itselleni penkin ja yritin tunkea jotain syömistä sisääni, vaikka oikeastaan mikään ei maistunut. Istuin jonkun ruotsalaisen vieressä ja kun katseemme kohtasivat, sanoja ei tarvittu. Kurja olo oli molemmilla. No ihan vakavasti en tietenkään tähän kisaa jättäisi. Etua cutofiin oli jo lähes viisi tuntia. Luin vähän viestejä puhelimesta ja somesta ja totesin, että mies on done, mutta 60km on vielä jäljellä. Kun hiippailin teltasta ulos, suomalaiset olivat ulkona tsemppaamassa – olivat kuulemma tulleet varmistamaan, että en tähän jättäisi kisaa. Kiitos!!! Lähdin hölkkäämään kohti kisan ”breakpointtia” Champex Lacia ja kuulin suomalaisilta että helppoa ei loppu tulisi olemaan. Hölkkäsin noin kilsan ja metsän saavuttua ryynäsin tekemään biokätkön puskaan – tavara meinasi tulla yläpäästä samalla kun pinnistin biokätköä sveitsiläiseen havumetsään. Karsea mutta jälkikäteen hupaisa kokemus. Jossain välissä tätä kohtaa iski sitten ukkonen. Alkoi tulemaan vettä – ensin vähän ja sitten enemmän. Pysähdyin laittamaan takin päälle. Laskin sekunteja jyrinään salamasta. Ensin niitä oli 15s, sitten 13s ja piakkoin 10s mikä tarkoitti, että ukkonen saavutti takaapäin koko ajan. Edessä kaukana näkyi sinistä taivasta ja sitä kohden hölkkäilin ja toivoin, että en joutuisi ukkosen silmään keskellä tätä metsäosuutta. Hetken aikaa vettä tuli aika rajusti, mutta sitten keli alkoi paranemaan, ja totesin, että tämä haaste oli voitettu. Reitti alkoi kääntymään ylös ja oli mahtava saapua Praz de Fortin kylään jossa sai mennä kivan kylän läpi ilman mitään isompia haasteita. Pysähdyin tässä ottamaan takin pois ja ennen nousua Champex Laciin, liityin muutaman tyypin letkan perään, ja tunkkasimme seuraan huoltoon (Chapex Lac klo 20.29). Juuri sinne saapuessani tuli pimeys. Pidin hyvän rauhallisen huollon ja söin kunnolla sekä viestittelin muutaman kaverin kanssa. Homma alkoi olla hoidettu, mutta vielä oli edessä toinen yö sekä karkeasti 3 x verttitonni. Vaihdoin merinovillapaidan päälle, vaikka lopulta toinen yö oli yllättävänkin lämmin eikä edes ylhäällä olisi paljoa lämmintä vaatetta tarvinnut. Laitoin lampun otsaan ja päälle ja lähdin pimeään. Champex-Lac- Chamonix 127-171km / cum asc 10100 Reitti oli helppoa nousua Plan DeLauhin asti. Mentiin ensin asfalttia ja sellaista metsätietä, sitten polkua ja muutaman karjaportin läpi. Alkoi iskeä hurja jano eikä elektrolyyttijuoma maistunut lainkaan. Nuudelivelli oli ollut huollossa ilmeisesti niin suolaista, että teki vain mieli vettä. Pienen tuskailun jälkeen sitä onneksi löytyi reitin varrella olleesta hanasta. Koin valaistumisen – vuorikisoihin pitää tehdä PALJON mäkitreeniä. Itse olin joutunut sen laiminlyömään olosuhteiden pakosta (Koti Dubaissa) ja nyt maksettiin hinta. Trientiin (140km) pudoteltiin jonkinlaista siksakkia ja siltaa ja lopulta saavuin kylään klo 00.50. Vastassa olivat yllättäen ystävät Outi ja Olli sekä vanhin lapsistani, joka tuli avukseni huoltotelttaan. Oli todella virkistävää saada jakaa surkeaa fiilistä sekä saada apua huollossa, sekä tsempit seuraavaan nousuun. He puhuivat tulevansa myös Vallorcineen vastaan ja minä vaan kehotin heitä nukkumaan. No, enpä valita yhtään että nämä tärkeät ihmiset jaksoivat valvoa ja ajaa huollosta toiseen sillä aikaa kun minä nousin vuorta ylös. Seuraava verttitonni lähti kohti Les Tseppesiä pientä vuoripolkua pitkin. Aika ryytynyttä porukkaa näkyi reitillä ja muutamat olivat laittaneet pitkäkseen kuka mihinkin. Lehmien kellot kilkattivat ja silmät kiiluivat otsalampun valossa. Edessäni meni joku ranskalainen, jolla oli liimattu punainen kortti numerolappuun. Ilmeisesti DSQ tai aikasakko jostain syystä. Tseppesin huipulla oli väliaikapiste, jossa istahdin hetkeksi juomaan ja yksi letka meni ohitseni. Liityin perään alamäkeen ja päädyin juttelemaan jonkun espanjalaisen kanssa. Tulimme takaisin Ranskaan. Meiltä ei enää juoksu luonnistanut – hänellä oli pahat rakot jaloissa ja minulla sekä jaloissa että jalkovälissä. Tässä laskussa myös väsymys alkoi iskemään pahasti päälle. Useasti teki mieli vaan pysähtyä, mennä makuulle ja nukahtaa. Kello oli toisen yön aamuyötä ja voimat alkoivat olla loppu. Saavuin Vallorcineen (150km) klo 04.09. Olin ihan romuna, mutta onneksi ystävät ja tytär olivat vastassa. He olivat pyynnöstäni tuoneet Bebantheniä mukanaan ja kävin vetämässä sitä kourallisen pöksyihini huollon yhteydessä – jospa tällä selvittäisiin. Nyt oli enää viimeinen nousu jäljellä. Pitkään aikaan en ollut enää pystynyt kuin kävelemään ja rasvan helpotus poistui nopeasti. Ensin mentiin pätkä hiekkatietä ja törmäsin yhteen PTL- kisassa olleeseen tiimiin mäen alla olleella väliaikapisteellä. Viimeinen nousu Tete aux Ventille olikin oikein ”Grande Finale”, mikä ei tuntunut loppuvan koskaan. Törmäsin toiseen espanjalaiseen, jonka pohkeeseen oli tatuoitu Mont Blancin massiivi ja teksti ”UTMB Finisher 2018”. Hän tsemppasi ”venga, venga” ja vastasin samalla mitalla. Olimme vain tuntien päässä finishereistä! Kolmas päivä valkeni ja sammutin lampun sekä kävelin eteenpäin pitäen pieniä breikkejä välillä. Näin vuorikauriin sekä poikasen, joiden silhuetti Mont Blancia vasten oli lumoava. Nousu jatkui ja jatkui ja kun huipulle päästiin, niin mentiin ikuisuus vielä tasaista kunnes tulin Teten väliajalle, jossa kysyin matkaa maaliin. 10km kuulemma ja Flegere oli vielä välissä. Tästä eteenpäin vain sauvakävelin edelleen ja porukkaa lappoi ohi säännöllisin väliajoin. Ihastelin massiiviin huippua ja odotin, milloin Flegere saapuu – se näkyi edessä kaukana, mutta matka oli pitkä väsyneelle miehelle. Pikkuhiljaa hissiasema lähestyi ja lompsin pienen laskun huoltotelttaan sunnuntaina klo 08.26. Olin laskeskellut, että alle 40h menisi vielä helposti, mutta se enää kiinnostanut vähääkään. Istuskelin rauhassa ja join vettä sekä katselin kiireisiä kilpakumppaneita. Sijoitus oli ollut parhammillaan alle 600 muutama huolto aikaisemmin. Nyt oli hävitty kymmeniä pykäliä. Ihan sama. Lähdin kävelemään alamäkeä kohti Chamonixiä. Kipu oli jäytävää. Juoksijoita tuli yllättävän hyvällä jalalla ohitse jatkuvana virtana. Ei kiinnostanut. Olli oli ilmoittanut tulevansa vastaan Chamonixistä, ja olipa suuri ilo nähdä hyvä ystävä pari kilsaa ennen kylää. Jupisin kaikki murheeni hänelle ja tällä saattueella laskeuduimme kohti maaliviivaa. Mieli parani askel askeleelta- YEAH – Maaliin mennään! Kun saavuin alas, Outi ja tyttäreni olivat vastassa ja tytär tuli viimeisen kilometrin kanssani maaliin. Kävelin yhden PTL- joukkueen ohi, ja ylistin heidän urheuttaan. Jaoimme isoja onnitteluja toisillemme. Puolisen kilometriä ennen maalia, kannustus alkoi asteittain kovenemaan ja ihmisten määrä lisääntyi. Laitoin hölkäksi. Nyt juostaan. Imin kaiken ilon itseeni. Ihmiset kannustivat minua nimelläni. Käännyin viimeiselle suoralle. Tuleeko itku? Ei. Tytär kuvaa viimeiset 200m maaliin. Möly yltyi ja karjuin onnesta kädet ylhäällä. Siinä! Finisher! En unohda tätä ikinä. Aikani oli n40h3min ja sijoitus kaikista 667. Oikein hyvä. Olli ja Outi auttoivat kämpille ja suihkuun ja nukkumaan. Erityisesti alapään rakot olivat kuin suoraan kauhuelokuvasta. Lopuksi N 2500 lähtijästä lähes 1000 keskeytti. Vaikka UTMBlle päästäkseen pitää suorittaa riittävä määrä kisoja, ja onnistua arvonnassa, tuo 40% keskeyttäneitä kuvaa varmasti hyvin reitin vaativuutta. Mikään ei ole varmaa ennen kuin olet maalissa. Tänä vuonna säät suosivat, eikä vesisadetta ollut kuin muutan tunnin. Oma kisa meni läpi vuosien aikana luodulla peruskunnolla ja viimeistellyllä Jarin harjoitusohjelmalla, mutta mihinkään yhtään nopeampaan läpäisyyn tarvittaisiin muutama kymmenen kilometriä ylä – ja alamäkitreeniä lisää. Perhe, Olli ja Outi mahdollistivat puitteet. KIITOS!!! Kreikan starttiin olisi nyt kolme viikkoa. Jätin kaiken itsestäni Alpeille. Sparta ei kiinnosta vähääkään, mutta tietenkin lähden. Milloin tuntee olevansa elossa? Haarojen rakot puhkeavat yölennolla ja märkivät alushousuihin, jotka kuivuvat kiinni tulehtuneeseen ihoon. Tunti ennen laskeutumista menin lentokoneen WChen ja jouduin repäisemään kalsarit irti ihosta. Koko kone heräsi taatusti huutooni. Anteeksi. Kiitos. Kaikille!
  3. 31 points
    Pidän tämän lyhyenä, koska mitään menestystarinaa ei luonnollisesti ole kerrottavana. Ihan aluksi KIITOS Perheeni sekä Susanna, Antti ja Petri!!! UTMB oli läpäisty ja Spartathloniin oli pari viikkoa aikaa. Parilla lyhyellä lenkillä sykkeet kipusivat parin kilometrin jälkeen 150 pintaan mikä kertoi kehon olevan vielä rasitustilassa. Lepäsin muutaman päivän ja yritin uudestaan – ei vaikutusta. Kauhulla katselin Spartan osallistujalistaa: maailmanmestari, top10 ultrajuoksijoita kansaivälisissä kisoissa sekä moninkertaisia Spartathlonin läpäisijöitä. Ei. Mitään. Saumaa. Ja kuitenkin, yrittänyttä ei laiteta. Viimeisen viikon lepäsin ja kävin Ateenassa lyhyellä hölkällä, jossa tuntuma oli siedettävä. Olin varma läpipääsystäni, koska DNF ei koskaan ole vaihtoehto enkä ikinä ollut antanut periksi aikaisemmin. Pikakelauksella eteenpäin Akropolikselle perjantai klo 07.00. Petrin ja Susanna upealla huoltotuella lähdimme Antin kanssa hölkkäämään porukan loppupäässä kohti Spartaa. Aamulla ilma oli miellyttävä ja juoksu maittoi. Tavoitteenamme oli juosta ensimmäinen noin maraton Megaraan n 4h20min, jolloin olisimme 25 minuuttia kisan raadollista bussia edellä. Ateenan keskustassa taas kerran liikenne pysäytettiin ja joitakin ihmisiä otti otsaan. Vähemmistö ehkä kannusti tööttäilemällä. Parinkymmenen kilometrin kohdalla Antti kävi puskassa ja minä täydensin geeliä dropbägistä. Nuorisoa oli yhdellä aluella kannustamassa ja annoimme isoja rivejä ”vitosia”. Homma meni ihan suunnitelmaan, joskin Megaraan saavuttaessa aurinko oli ollut tunnin verran jo aamupilvien yläpuolella ja kuumuus alkoi tuntumaan kunnolla. Mainittakoon, että Antti näki alkumatkasta Tommi Läntisen punainen lippu kourassa ohjaamassa liikennettä. Bongasimme myös Leslie Nielsenin KAHDESTI tien varrella. Melko aikaisia haluusinaatioita, mutta se oli harmaahiuksinen Leslie Raybanit päässä! Megarassa Petri ja Susanna tekivät nopeat huollot ja matka jatkui alle minuutissa. Sen jälkeen alkoivat matkan ensimmäiset mainittavat nousut, vaikka sellaista kumpuilevaahan se reitti on vähän joka puolella puhumattakaan lopun nousuista. Rannalla n 45-55km välillä kuumuus alkoi olla jo tukalaa ja huomasin jossain vaiheessa n 6min/km vauhdissa rannesykkeen näyttävän lähes 170. Oli pakko kokeilla asiaa sormilla ranteesta ja jossain siellä maastossa liikuttiin. Ensimmäisen kerran huolestutti ihan todellakin – tuntuma oli kuitenkin ihan siedettävä ja otimme jokaiselle kilometrille 50m kävelyä. Hellas Can (80km) tavoiteaikamme oli 8h45min (45min edellä raatobussia) ja joskus 55km kohdalla taisin todeta Antille että tuosta joudutaan nyt kyllä tinkimään ainakin 15min. Sen verran kuumaa oli enkä saanut sykkeitä oikein millään enää tasaantumaan. Tuo aika olisi siis antanut 45min bufferin raatobussiin, mikä näin jälkikäteen taisi olla vähän liian kunnianhimoinen tavoite. 65km kohdan huollossa hukkasin (tai joku otti) toisen lötköpullon korkkini ja harmittelin hieman tätä, mutta join sitten sitäkin enemmän huolloissa. Seuraavalla pisteellä jäin säätämään jotakin ja Antti ehti 50m päähän – vilkuttelin että anna mennä vaan. En tulisi enää pysymään hänen tahdissaan. Kävelin jo usein ja juoksu veti sippiin muutaman sadan metrin jälkeen. Sykkeet olivat ”tapissa”. Realiteetti iski lujaa päin näköä ja aloin häviämään minuutteja raatobussiin. Minimisuunnitelmaksi vahvistui Korintin kanavan näkeminen ja Hellas Caniin ehtiminen, koska sen jälkeen cutoffit helpottaisivat huomattavasti. Huolto kerrallaan. Periksi en antaisi helposti, kuten olin päättänyt. Raahauduin Hellas Caniin kuutisen minuuttia ennen Cutoffia ja otin isomman pastahuollon sijaan pikaiset mätöt, uuden pullon hukkuneen tilalle ja jatkoin kävellen matkaa kohti tuntematonta. Pasta ei olisi maistunutkaan enää lainkaan. Antti oli ohittanut Hellas Canin kymmenisen minuuttia aikaisemmin. Huolto ilmaisi asiallisesti huolestuneisuutensa olotilastani. Seuraavaan maratoniin Nemeaan olisi aikaa ruhtinaalliset 6h30min. Ajattelin että tapan tämän välin huoltopiste kerrallaan, kuten Jari oli neuvonut. Juoksusta ei tullut oikein mitään ja uupumus iski aina n 50m hölkän jälkeen. Sykemittari näytti jossain vaiheessa 199. Tarkistin ranteesta – ei onneksi sentään vaan n 170. Kävellessä syke oli n 140. Pyrin kuitenkin kävelemään reippaasti reilun 6km tuntivauhtia että pysyn kisassa. Homma eteni jotenkin. Yhdellä huoltopisteellä aikaa bussiin oli enää kolme minuuttia ja minua patistettiin eteenpäin jossain 85-87km kieppeillä tuli Antin selkä vastaan. Veli ei pystynyt enää kuin kävelemään, koska reidet ja lonkka olivat paskana. Menimme kimpassa kunnes tulimme huoltoon, jossa meille huudettiin, että minuutti aikaa. Lähdin juoksemaan karkuun. Antti huusi perään että ”mene, mene”. Ja minä menin. 50m täysiä ja kävelyksi. Ei pystynyt ja sydän tuli rinnasta läpi. Seuraava kiintopiste oli 103km, jossa tukijoiden huolto oli sallittu. Taisin selvitä vielä kahdesta huoltopisteestä, jossa edelliseen olin saanut 2 minuuttia hyvää ja seuraavassa menin jo sekunnin yli takarajasta. Olin antanut ihan kaikkeni ja raahustin nöyrtyneenä pimenevässä illassa Zevgolatioon (103km), josta minut olisi vielä päästetty myöhässä läpi, mutta olin lyöty. Petri ja Susanna olivat vastassa. Antti oli autossa nukkumassa. Istuin kiveykselle ja luovutin chipin ja numeron. Olin ennen kisaa ajatellut että DNF aiheuttaa valtavan surun, mutta tiesin yrittäneeni ihan kaikkeni, eikä minulla olisi ollut enää mitään jakoa mennä 143km alle 24h mukaanlukien vuorien ylitykset. Hetken harmitti ja annoin olla- UTMB ja Spartathlon neljään viikkoon olivat vaan liikaa, vaikka itse en ollut epäillyt mahdollisuuksiani. Tämä oli ensimmäisen keskeytykseni ikinä ja vaikka harmittaa, niin en vaan ollut riittävässä kunnossa. Oli syy sitten UTMB tai ei. Spartathlon on kisa jonne voi mennä vain täydellisellä valmistautumisella, enkä tule sinne uudestaan lähtemään, ellen tiedä olevani täydessä iskussa. Nyt olin aika kaukana. Kreikkalaiset järjestelyt olivat hyvin kreikkalaiset monelta osin menemättä nyt yksityiskohtiin, mutta sanottakoon että huolloissa sai itse tapella juomat pulloon ja Ateenan hotellissa sai hyvä naurut ja kiroilut. Muuten kisajärjestelyt olivat toimivat! Spartassa vietimme oikein mukavan päivän kannustaessa maaliintulijoita ja erityisesti suomalaisia. Onnittelut! Sää oli todella kova ja kisa on vielä kovempi. Ouzo, Mythos ja Gyros olivat hyviä. Sen verran puhun politiikkaa en mitenkään ketään osoitellen, että kyllähän tuon kansankunnan toivoisi lisää rehellistyvän ja ottavan vastuuta. Mahtavan kaunis maa, joka on hukkumassa jätteisiin. Nyt lepäillään ja aikaisintaan parin viikon päästä katsotaan josko kiinnostaa enää juosta. Ja kiinnostaahan se. Ihan varmasti. Turistikuva alla.
  4. 9 points
    Tämän vuotinen täydenmatkan rypistys oli osaltani vuorossa Vitoria-Gasteizissa 14.7. Kyseinen kisa oli nyt ensimmäistä kertaa Ironman kalenterissa ja osui ennakolta ajateltuna hyvään ajankohtaan kesästä. Myös leppoisan kuuloinen profiili ja järviuinti miellyttivät kisassa jo ennakolta. Niinikään tuo kolkka Espanjaa oli täysin koluamatonta ja näin ollen myös oivallinen lomakohde. Vitoria-Gasteiz on Baskimaan pääkaupunki, asukasluvultaan käsitykseni mukaan noin Tampereen kokoinen paikka sisämaassa, tunnin päässä Bilbaon lentokentältä. Puitteet olivat erinomaisen komeat vanhan kaupungin kujineen, joita pitkin iso osa juoksureitistä kiemurtelikin. Muuta silmiin pistävää kaupungissa oli ainakin ruokakulttuuri. Kaikkialla myytävät pintxokset, jotka ovat ns. ”pikkusuolaisia” olivat toinen toistaan kulinaristisempia ja visuaalisesti komeampia. Nämä yhdistettynä edulliseen viiniin kannattaa pitää mielessä jos haluaa sen sortin kokemuksia hakea, näitä paikkoja Baskimaalla tuntuu riittävän. Lähdimme kauniimman puoliskoni kanssa matkaan jo torstaina. Hotelliyö Vantaalla tuntui houkuttelevalle aikaisen lennon johdosta. Perjantaina sitten täräytettiin Munchenin kautta Bilbaoon, jossa paikalla oltiin sujuvasti jo ennen puolta päivää. Nopean Bilbaon Guggenheimin kuvaamisen ja lounaan jälkeen ajoimme vuokra-autolla pyöräreitille tutustumaan. Reitti oli suurimmaksi osaksi jatkuvasti kumpuilevaa, erittäin hienoilla näköaloilla vuorten lomassa kulkevaa todella hyvä pintaista tietä. Vain pari nousujohteista pidempää pätkää, joissa niissäkään ei monen minuutin ylämäkipunnerruksia ollut kuin pari. Niinikään uintiosuuden järvi oli erittäin kauniissa miljöössä sijaitseva sopivan pieni järvi, johon tuuli ei päässyt pahemmin aaltoja nostattamaan. Kaikki vaikutti siis alusta asti todella positiiviselle ja olo oli erittäin levollinen. Majoituimme kisajärjestäjän kautta varattuun Hotel Lakuaan, joka sijaitsi noin 3km päässä itse tapahtumapaikalta ja maalilinjalta. Julkinen liikenne kaupungissa toimi kuitenkin varsin mallikkaasti ja sen suurempia kävelyitä ei tarvinnut halutessaan tehdä rampatessa. Perjantaina kerettiin hoitamaan vielä ilmoittautumiset ja tutustumaan kaupunkiin. Käytännön järjestelyt pelasivat tapahtumatelttaa myöden heti alusta alkaen erinomaisesti. Vapaaehtoisia oli riittävästi, opasteet olivat mielestäni selkeitä ja ihmiset olivat erinomaisen ystävällisiä ja avuliaita. En osaa sanoa ensimmäistäkään poikittaista sanaa järjestelyistä – tai ehkä maaliviivan jälkeen en löytänyt suihkuja ja streetbagia nopeasti. Tämäkin kaikki oli ennakkomateriaalissa tiedossa, mutta laiskana en sitä ollut kahlannut kunnolla läpi. 😃 Lauantai vieteltiin mukavasti kuljeskellen ja pyörän vienti vaihtoalueelle järven rantaan, noin 10 km päähän sujui vuokra-autolla muitta mutkitta. Tätäkin varten kisajärjestejien Shuttle bussit vaikuttivat toimivan erinomaisesti T1:n ja T2:n välillä, joten autokaan ei olisi ollut pakollisuus. Kaikki oli erinomaisen reilassa enkä koskaan ole ollut näin levollinen ennen kisaa. Nukkumaankin tuli kömmittyä jo yhdeksän jälkeen ja unikin maittoi kiitettävästi… (hirveän positiivinen sävy kaikessa…..;)) Lauantaiaamuna oli hotellilla akaistettu aamupala ja siirtyminen rantaa sujui tehokkaasti järjestäjien Shuttle busseilla. Busseja tuli riittävästi, ensimmäisiin busseihin lastattiin etusijalla kilpailijat, mutta käytännössä tukijoukkojen bussit ajoi 10min myöhemmin perässä. Aamu oli valjennut leppoisana, noin 19 asteisena ja päivälle ennusteet povasivat vain noin 24 asteista, puolipilvistä ja poutaista ilmaa joka on mielestäni heinäkuisessa Espanjassa kuin lottovoitto kisaa silmällä pitäen. Rannassa valmistauduttiin starttiin kiireettömässä tunnelmassa ja rolling startilla suoritettu uintiosuus lähti kuin huomaamatta käyntiin. Vedenlämpötila oli 21 astetta ja tuulta aamulla ei ollut juuri nimeksikään. Aivan suurimmalla selällä noin 1km uinnin jälkeen aallot hieman vaikuttivat uintiin, mutta sivuaallokkoon uintia ei ollut kuin joitakin satoja metrejä. Kauhoin menemään leppoisalla otteella. Kyseessä oli ensimmäinen avovesiuintini sitten edellisen vuoden kisan, joten sen suurempia odotuksia ei ollut oikein lupa ladatakaan. Homma sujui leppoisasti eikä törmäilyjäkään juuri matkalla tullut. Uinti taittui ajassa 1:14, joka vastasi täysin odotuksia. Ja mikä tärkeintä olo vedestä noustessa oli hyvä eikä ongelmia ollut ilmennyt. Vaihto sujui rauhallisesti mm. aurinkorasvaa levitelleen. Pyöräosuus lähti käyntiin sujuvasti ja pyörä tuntui rullaavan erinomaisesti. Pyöräreitti oli käytännössä 2,5 kierrosta samaa reilun 70km baanaa. Alkupää kierroksesta oli tasaisempaa ja paljolti laskuvoittoista, kun taas jälkimmäiselle puoliskolle osui muutamia kylien läpi meneviä kapeampi pätkiä sekä tuulelle arempia suoria. Myös ns. ”isommat” nousut osuivat kierroksen lopulle. Väliaikojen mukaan ensimmäisen puoliskon keskivauhti asettui noin 33,5km/h tasoon. Ajaminen tuntui mukavalle ja pitkin kevättä epävarmuutta aiheuttanut selkäkään ei antanut mitään merkkejä itsestään. Noin 90km kohdalla viereeni ajoi tuomari moottoripyörällä ja näytti sinistä korttia, ilmeisesti peesaamisesta. On selvää, että 12m peesivälin sääntöä rikotaan ja hivotaan kisan aikana jatkuvasti ja tuollakin hetkellä tunnustan, että ehkä 9m välimatkan kyseinen tuomari olisi voinut mitata. Olinko sitten se suurin rikollinen, siitä voidaan olla montaa mielstä, mutta yhtäkaikki 5min penalty sieltä napsahti, elämäni ensimmäinen semmoinen – jääkiekkoajat mukaan laskettuna. Rangaistuksen suoritin 100km kohdalla olleella teltalla. Sekin tuntui oikeastaan aika mukavalle jaloittelutuokiolle 😉. Jotain leppoisasta valmistautumisesta kisaan kertoo sekin, että unohdin kokonaan kompressiosäärystimet ja tämän huomasin vasta noin 30km pyöräilyn jälkeen. Myöhemmässä vaiheessa niitä ehkä olisi arvostanut, sillä tällä kertaa poikkeuksellisesti reisien sijaan herkimmillä kramppien suhteen tuntui olevan pohkeet niin pyöräilyssä kuin myöhemmin juoksussa. Tankkaaminen kisan aikana onnistui mielestäni suunnitelmien mukaan ja varsin miellyttävä ilman lämpötilakin teki siitä helpohkoa. Energiatasot pysyivät oikeastaan koko pyöräilyn aika hyvin balanssissa ja hiipuminen jälkipuoliskolla jäi vain noin 31,5km/h tasoon (ml. penalty). Juoksuvaihtoon saavuin siis tällä kertaa poikkeuksellisen hyvävoimaisena. Heti pyörän päältä hypättyäni selkä antoi hetken aikaa merkkejä, että nyt ei ole hyvä meininki. Köpöttely pyöräkengissä vaihtotelttaan oli vähän niin ja näin, mutta lopulta ihmeekseni huomasin, että tilanne parani oikeastaan heti kun pääsin lenkkarit jalassa juoksemaan. Jalatkin tuntuivat luvattoman kepeille. Pyöräkilometrejä tälle kesälle on kertynyt vaivaiset tuhat, selkää on jumpattu fyssareiden kanssa kestämään rasitusta, joten siihen nähden olin erinomaisen tyytyväinen tilanteeseen. Juoksun ensimmäinen kymppi tuntui sujuvan epätodellisen kepeästi. Tällä kertaa en pitänyt urheilukelloa kisan aikana päällä ja arvioin vauhtia vain minuuttiviisarien mukaan. Vauhti vaikutti alussa potentiaaliselle 4h alitukseen. Lopulta päivän 26 asteeseen kohonnut lämpö ja matkan pituus alkoivat tehdä tehtäväänsä. Vauhti yksinkertaisesti koko ajan hivuttautui alaspäin ja noin 15km kohdalla pohkeet antoivat ensimmäisen kerran isompia merkkejä, että ongelmia voi tulla. Vaihtopaikkojen tarjoiluissa suosin geelejä ja suolakeksejä, joiden toivoin auttavan kramppien tilanteeseen. Kerrallaan nuo ”kramppipuuskat” kestivät alussa muutamia minuutteja, jonka jälkeen hieman aina helpotti. Kertaakaan en alistunut kivusta huolimatta vaihtamaan kävelylle, vaikka meno hassulle varmaan sivusta jo näyttikin. Puolikkaan aika meni vielä noin 2h korville, mutta selkeää oli, että kokonaisaikana 11h alitus ja maratonin 4h on tälle päivälle liian kova paikka. Keskityin loppupuoliskon juoksussa siihen, että matka etenee tasaisen ”leppoisasti”. Ei tarvetta kiihdyttää, mutta poiskin reitiltä on kiva päästä. Krampit nappasivat tasaisen varmasti parin kilometrin välein ensin vuoropohkeisiin ja välillä molempiin yhtä aikaa. Aina ne kuitenkin jotenkin lopulta antoivat jatkaa matkaa. Juoksureitillä kannustus oli vähintäänkin erinomaista. Neljänä kierroksena juostulla osuudella tuli muutamia suosikkipaikkoja tutuksi ja pienellä yllytyksellä näissä hyviä aaltoja ja korviahuumaavia kannustushuutoja sai aikaiseksi. Kummasti ne aina nostattaa suupieliä pahemmissakin paikoissa. Tietysti myös oman kullan tutun hymyn bongaaminen ja muiskautukset ohimennen olivat ihan omaa luokkaansa tärkeydessä oman jaksamisen kannalta. Maaliin kurvailin lopulta erittäin hyvävoimaisena ajassa 11.09. Ei lähelläkään ennätystä, mutta tästä kisasta voin todella sanoa myös nauttineeni. Jatkoa on luvassa jälleen ensi vuonna kun kalenteriin on raapustettu jo kesäkuun lopulle rasti Frankfurtin Ironmaniin. 😃 Loma jatkui vielä 5 päivää kisan jälkeen San Sebastianin upeissa maisemissa. Suosittelen lämmöllä tsekkaamaan mitä Baskimaalla on lomailijoille tarjottavana. Tykkäsin kovasti. 14.7. Uinti 3,8km (74min), Pyöräily 180km (331min), Juoksu 42,4km (253min) 24.7. Juoksu 9,1km (50min) 25.7. Juoksu 11,1km (60min) 4.8. Juoksumatto 15min (3km) + sali 45min 5.8. Kuntopyörä 30min, uinti 30min (1km) 1.9. Spinning 45min 2.9. Spinning 45min 3.9. Spinning 50min, juoksu 9km (45min) 4.9. Spinning 45min, uinti 30min (1,5km) 5.9. juoksumatto 15min (3km)+sali 30min 6.9. Spinning 45min 10.9. juoksu 10km (52min) 13.9. uinti 1km (20min) 14.9. juoksu 11,3km (58min) 15.9. spinning 60min 16.9. spinning 45, juoksu 45min (5km + Valkealan portaat 18 kertaa) + uinti 1km (20min) 17.9. kuntopyörä 45min 18.9. kuntopyörä 45min, juoksu 40min (5,3km, hyppyrimäen raput x4) 19.9. juoksumatto 15min (3,1km) + bodypump 60min, kuntopyörä 30min 20.9 kuntopyörä 45min, juoksu 11km (64min) + uinti 1km (19min) 21.9. Spinning 60min 23.9. Juoksulenkki 8km (65min) 25.9. Sali 45min 26.9. Sali 50min, juoksulenkki 8km (60min) 27.9. Juoksu 8,5km (45min) + uinti 1km (20min) 28.9. Spinning 60min 29.9. Spinning 177min 30.9. Spinning 45min, juoksu 10,2km (60min) + uinti 1km (20min) 1.10. Spinning 45min 2.10. Spinning 45min 3.10. Spinning 45min 4.10. Spinning 45min 9.10. Spinning 65min 11.10. Juoksu 7km (40min) + uinti 500m (10min) 12.10. spinning 25min 13.10 spinning 30min , spinning 45min 14.10. spinning 45min, juoksu 10,8km (60min) 15.10. spinning 45min, juoksumatto 15min (2,8km)+sali 15min + spinning 45min 16.10. spinning 45min, juoksu 35min (4,6km sis hyppyrimäen portaita 4 kertaa) 17.10. Spinning 45min 18.10. spinning 45min 20.10. Juoksumatto 30min (6km) + sali 30min 23.10. Juoksumatto 10min (2km) + sali 35min 24.10. Juoksu 60min (7,7km) sisältää hyppyrimäen rappuja 6 krt 25.10. Uinti 30min (1km) 26.10. Juoksumatto 10min (2km) + Sali 50min, uinti 30min (1km) 27.10. Spinning 45min 28.10. Spinning 45min, uinti 45min (2km) 1.11. Uinti 2km (42min) 2.11. Spinning 70min 4.11. Spinning 60min 5.11. Spinning 45min 6.11. Spinning 45min 7.11. Spinning 45min 9.11. Juoksumatto 15min (3,1km) + sali 45min 11.11. juoksumatto 15min (3,2km) + sali 35min 12.11. uinti 2km (41min), juoksumatto 25min (5,4km) + sali 50min 13.11. spinning 60min 14.11. sali 45min 22.11. juoksu 10km (57min) + uinti 1km (22min) 23.11. spinning 75min 24.11. spinning 100min 25.11. spinning 30min, juoksu 10,5km (60min) 26.11. spinning 45min 7.12. spinning 75min 9.12. spinning 45min, sali 50min + uinti 500m (10min) 10.12. spinning 45min 12.12. Juoksumatto 20min (4,3km) + sali 40min 13.12. Juoksumatto 15min (3,3km) + sali 45min 22.12. Spinning 45min 23.12. Spinning 45min 26.12. Spinning 90min 4.1. Spinning 30min, spinning 75min 5.1. Spinning 100min 6.1. Spinning 135min 7.1. Spinning 45min, spinning 65min 8.1. Spinning 45min, uinti 1,5km (30min) 9.1. Spinning 30min 10.1. Spinning 45min 11.1. Juoksumatto 30min (6,3km)+sali 40min, sali 35min+vesijuoksu 30min 12.1. Juoksulenkki 11,3km (70min), sali 60min 13.1. Uinti 3km (65min) 14.1. Spinning 45min, spinning 75min 15.1. Spinning 45min, spinning 75min 16.1. Juoksumatto 30min (6,3km) + sali 45min 17.1. Juoksulenkki 11,3km (61min) 18.1. Spinning 65min, Spinning 90min 19.1. Juoksulenkki 14,1km (90min) 20.1. Spinning 45min, Juoksulenkki 9,2km (55min) + uinti 1km (20min) 21.1. Spinning 45min, spinning 65min 22.1. Spinning 30min 23.1. Spinning 45min, juoksumatto 20min (4,2km) + sali 40min 24.1. Spinning 30min 28.1. Sali 45min, juoksumatto 10min (2km) + sali 35min 29.1. Juoksumatto 10min (2,1km) + sali 35min 30.1. Sali 50min 31.1. Juoksumatto 30min (6,1km) + sali 30min 1.2. Spinning 120min 2.2. Spinning 60min, Juoksumatto 30min (6,2km)+sali 15min 3.2. Spinning 45min, Uinti 3km (60min) 4.2. Spinning 45min 5.2. Spinning 45min 6.2. Spinning 45min, spinning 65min 7.2. Spinning 45min 8.2. Juoksumatto 60min (12,3km) + sali 60min. Uinti 2km (40min) 9.2. Kuntopyörä 30min + Sali 70min 10.2. Kuntopyörä 10min + sali 50min 11.2. Kuntopyörä 15min + bodypump (60min) 12.2. Spinning 45min, spinning 60min 13.2. Juoksumatto 30min (6,2km) + sali 30min 15.2. Spinning 75min 28.2. Spinning 45min , röhää edelleen ja voimatonta on .... en tykkää 1.3. Spinning 120min 2.3. Spinning 45min, juoksu 10km (60min) + uinti 1km (20min) 3.3. Spinning 60min 4.3. Spinning 45min, sali 40min, spinning 45min 5.3. Spinning 45min, Spinning 75min 6.3. Spinning 45min, juoksumatto 15min (3,1km)+sali 45min 7.3. Juoksumatto 15min (3,1km)+sali 55min 8.3. Sali 65min, juoksulenkki 20,4km (128min) uskomattoman hidasta. 9.3. Juoksumatto 30min (5km) + sali 45min 11.3. Juoksumatto 15min + sali 15min 12.3. Spinning 60min 13.3. Spinning 60min, uinti 1km (20min) 14.3. Spinning 75min, spinning 60min 15.3. Juoksulenkki 22km (131min) 16.3. Spinning 60min, juoksulenkki 7km (40min) + uinti 1km (22min) 17.3. Spinning 60min, juoksumatto 10min (2km)+sali 50min 18.3. Spinning 60min, juoksumatto 30min (6,1km)+sali 30min 19.3. Spinning 45min 20.3. Juoksumatto 15min (3,2km) + sali 30min 21.3. Juoksumatto 20min (4,1km) + spinning 60min 22.3. Juoksulenkki 13,9km (94min) 23.3. Spinning 45min, Spinning 55min 24.3. Spinning 45min 25.3. Spinning 45min, juoksumatto 15min (3,3km)+sali 30min 26.3. Spinning 45min, juoksu 9,6km (60min) 27.3. Juoksumatto 30min (6,6km) + sali 15min, spinning 60min 28.3. Spinning 80min 29.3. Spinning 75min 30.3. Lihaskunto 30min, juoksumatto 40min (8,4km)+spinning 75min 31.3. Spinning 60min, sali 45min 1.4. Spinning 45min 2.4. Spinning 60min, juoksulenkki 16,2km (95min) 3.4. Spinning 75min 4.4. Juoksumatto 20min (4,3km) + sali 70min 5.4. Juoksulenkki 14,6km (90min) + sali 45min 6.4. Juoksumatto 15min (3,2km) + sali 35min (tieto kisan siirtämisestä..... motivaation etsintä taas käyntiin) 7.4. Juoksulenkki 11,4km (65min) 8.4. Juoksumatto 30min (6,6km)+sali 30min 10.4. Spinning 60min 11.4. Juoksulenkki 13,6km (75min) 13.4. Juoksulenkki 9km (46min) + sali 45min, spinning 45min 14.4. Spinning 60min, juoksumatto 20min (4,4km)+sali 40min 15.4. Spinning 60min, spinning 45min 16.4. Spinning 60min, juoksulenkki 10km (61min) 17.4. Spinning 60min 18.4. Juoksumatto 15min (3,3km) + sali 50min 20.4. Sali 60min 21.4. Sali 65min 22.4. Juoksulenkki 10km (60min) 23.4. Juoksumatto 20min (4,6km) + sali 40min 25.4. Spinning 60min 26.4. Spinning 45min, juoksulenkki 17,3km (112min) 27.4. Spinning 45min, juoksumatto 20min (4,5km) + sali 40min 28.4. Spinning 45min, spinning 80min 29.4. Spinning 60min 30.4. Spinning 40min+sali 45min, juoksulenkki 14,8km 80min 5.5. Sali 45min 6.5. Juoksumatto 10min (2km) + sali 35min, juoksulenkki 10,4km (54min) 7.5. Juoksumatto 10min (2,1km) + sali 35min 9.5. Pyöräily 67,6km (131min) 10.5. Juoksulenkki 22,2km (120min) 11.5. Spinning 45min, sali 45min 12.5. Juoksumatto 15min (3,3km) + spinning 70min 13.5. Spinning 45min 14.5. Juoksulenkki 10,7km (60min), Sali 45min 15.5. Spinning 45min 17.5. Juoksulenkki 15km (112min) 18.5. Sali 45min, juoksulenkki 8,5km (45min) 19.5. Sali 60min, juoksulenkki 8,2km (60min) 21.5. Juoksulenkki 6,5km (60min) sisältää hyppyrimäen portaita 5 krt. 22.5. Juoksulenkki 6,5km(32min)+sali 45min 23.5. Spinning 50min 24.5. Juoksulenkki 20km (120min) 26.5. Juoksulenkki 14km (85min), sali 30min+spinning 65min 27.5. Spinning 75min 28.5. Juoksulenkki 10km (60min), Juoksumatto 10min (2,2km)+sali 50min 29.5. Spinning 50min + lihaskunto 30min 31.5. Juoksulenkki 8,2km (60min) 2.6. Juoksu 10km (68min), sali 45min 3.6. Sali 60min, juoksu 10km (56min) sisältää Cooperin 2970m 4.6. Sali 60min, juoksu 10,7km (60min) 5.6. Spinning 75min 6.6. Spinning 60min 7.6. Juoksu 6,8km (45min) 8.6. Sali 60min 9.6. Juoksu 8,7km (53min) 10.6. Juoksu 11,1km (62min) , pyöräily 67,2km (143min) 11.6. Pyöräily 104km (220min) 12.6. Spinning 40min + lihaskunto 40min 16.6. Sali 45min, juoksulenkki 9km (60min) 17.6. Juoksulenkki 14,2km (78min), sali 60min 18.6. Juoksulenkki 10,9km (72min) 21.6. Pyöräily 104,9km (208min) 22.6. Juoksulenkki 13,4km (76min), sali 45min 23.6. Pyöräily 67,7km (135min) 24.6. Juoksulenkki 18,5km (110 min) Pyöräily 38,8km (78min) 25.6. Pyöräily 50,4km (103min), uinti 1km (20min) 26.6. Sali 30min + spinning 45min + lihaskunto 30min 29.6. Juoksulenkki 10km (46min) yllättävän helpon tuntuinen 😉 30.6. Sali 65min, juoksulenkki 13,1km (90min) 1.7. Juoksumatto 9,5km (45min) + spinning 45min (yhdistelmänä 20+20+15+15+10+10), sali 60min 2.7. Uinti 3km (60min), pyöräily 63,4km 147min hybridillä 3.7. Pyöräily 42,5km (81min) 4.7. Juoksulenkki 24km (128min) 5.7. Pyöräily 108,7km (229min) 6.7. Sali 60min, uinti 2,15km (45min) 7.7. Juoksulenkki 12,2km (69min), pyöräily 40,5km (81min) 8.7. Sali 60min, pyöräily 51,5km (106min) 9.7. Juoksulenkki 10km (66min), Uinti 2,2km (47min) 10.7. Sali 30min+spinning 60min+lihaskunto 30min
  5. 4 points
    TV:n urheiluselostajien mielestä suomalaisjuoksijat ovat usein olleet hyvissä tarkkailuasemissa juostessaan pidemmillä matkoilla ryhmän viimeisenä tai ainakin viimeisten joukossa. Ja niinhän se onkin. Hyvä sieltä jonon hänniltä on tarkailla muiden juoksemista. Kokonaan toinen juttu on se, kun sieltä pitäisi pyrkiä nousemaan kärkikahinoihin, tai edes vähän korkeammalle tulosluettelossa. Edelläkirjoitettu sopii hyvin kuvaamaan omia viikonlopun juoksujani SAUL:n SM-halleissa. Kaksi juoksua, joissa molemmissa olin hyvissä tarkkailuasemissa koko matkan. 1500 m:llä sentään yksi juoksija taivalsi takanani osan matkaa, mutta lopulta hänkin kaartoi varikolle ja itse sain juosta joukon viimeisenä maaliin molemmissa juoksuissani. Eipä tuo itseäni juurikaan harmita. Tavoitteenani kun oli ennemmänkin juosta itseäni tyydyttävät kovavauhtiset harjoitukset kevään ja kesän tärkeämpiä koitoksia silmälläpitäen ja tämä onnistui lähes täydellisesti. Lauantain tonnivitonen liikahti tällä kertaa 6.19:ään ja sunnuntain kolmetonninen 13:12:een. Omat reilun kymmenen vuoden takaiset ennätykseni jäivät kauas, mutta eipä tähän kisaan tullut varsinaisesti treenattuakaan kuin noin kuukauden pätkä painotuksen ollessa edelleen pidemmillä matkoilla. 3000 m:llä parasin kuitenkin muutama viikko aiemmin juoksemaani aikaa reilulla puolella minuutilla, eli suunta ja tekeminen olivat oikeat, valmistautuminen vaan liian lyhyt. Kyllä vanhastakin koneesta vielä ehkä irtoaisi, jos viitsisi kiusata sitä pidempään. Seuraavaksi katseet kohti SAUL:n puolikasta huhtikuun 19:ntenä . Nämä erimittaiset kilpailumatkat tekevät treenaamisen hieman haasteelliseksi, kun samaan aikaan pitäisi treenata kaikille matkoille 400 m:stä maratoniin. Aiempina vuosina en ole ihan näin leveällä skaalalla noita matkoja juossut, vaan keskittynyt maratonille ja harjoitellutkin sen mukaisesti määrää painottaen. Nyt joutunen luottamaan enempi vanhoihin pohjiin ja keskittymään nopeuden hankintaan. Onhan tässä se hyvä puoli, että aikaa säästyy, kun juoksee lyhyempiä nopeustreenejä. Loukkaantumisrisi tosin kasvaa, kun vanhoilla kuluneilla osilla varustettua kroppaa yritetään kääntää vähän uuteen asentoon. Omassa seurassani olen kyllä nähnyt ihan onnistuneita toteutuksia tästä, joten ihan mahdotonta se ei ole.
  6. 2 points
    Lähtökohdat Kuten vuosina 2016 ja 2017, vuonna 2018 kertyi juoksua taas hieman yli 4000 km. Tämän jälkeen juoksua tammikuussa 320, helmikuussa 210 (flunssa), maaliskuussa > 500 (+ erittäin vähän hiihtoa) ja huhtikuussa 438 km. Harjoittelu oli alkuvuodesta kilsoina vielä hyvin maltillista, mutta arki-iltalenkkinä saattoi olla 2h40min tms. juoksu-kävelynä 5:45-5:55/km vauhdilla. Palautuminen oli eniten koetuksella maaliskuussa (ks. viikkokeskiarvoistettu RMSSD-trendi), jolloin juoksin ekaa kertaa elämässäni yli 500 km kalenterikuukaudessa. Myös huhtikuussa viimeiset maratontreenit olivat jossakin määrin erityisen kuormittavia, vaikka ne suht hyvin menikin. Kokonaiskuormitus ja palautuminen Suurimpina kuormitustekijöinä mulla on tavoitteellinen juoksuharjoittelu, opiskelu ja työ. En elätä suurta perhettä. Kotiasioista koen stressaavani hyvin vähän. Krooninen sairaus (T1D) on tietysti yksi merkittävä kuormitustekijä. Hoitoväsymystä olen ehtinyt reilun 26 vuoden aikana hieman kokea. Lisäksi ajoittain valvominen tehtäviä tehdessä tai muuten, vajaat unet ja joskus liian vähäinen syöminen ovat osaltaan olleet heikentämässä palautumista. Kuormitustekijöitä ja kuormittumista vastaan tarvitaan keinoja palautumiseen. Näistä uni ja lepo sekä lajin vaatimuksiin vastaava ravitsemus ovat keskeisimpiä. Elämässä olisi hyvä olla myös stressiä lieventäviä asioita. Ja jos tosissaan treenaa, tarvitaan ehkä kompromisseja muussa elämässä. Harjoitteluakin on mahdollista säätää ajoittain palauttavampaan ja huoltavampaan suuntaan. Mittareita kokonaiskuormituksen ja palautumisen seurantaan Koko elämä vaikuttaa kokonaiskuormitukseen. Huippu-urheilijatkaan eivät elä tyhjiössä. Mistä tietää, onko palautuminen riittävää? Vai onko vain kenties luonteeltaan laiska harjoittelija, jos tulokset eivät kehity? Mittareita kokonaiskuormituksen ja palautumisen seurantaan on monenlaisia. Omat tuntemukset, vireystaso ja jaksaminen, muutokset käyttäytymisessä (esim. ärtyneisyys), unen laatu, suorituskyky harjoituksissa ja kilpailuissa, sairastumis- ja vamma-alttius, uusimmat äly- ja urheilukellot jne. On selvää, että osa mittareista on aika epätarkkoja, osa tarkempia. Objektiivisista mittareista olen nyt reilun 1,5 vuoden aikana perehtynyt opiskelujeni ja työni kautta sykevälivaihtelun (Heart Rate Variability - HRV) seurantaan. Yleisesti tiedetään, että lepo ja palautuneisuus sekä hyvä fyysinen kunto lisäävät autonomisen hermoston parasympaattista aktiivisuutta, ja tätä kautta stressinsietoa. Fyysinen ja psyykkinen stressi sen sijaan lisäävät autonomisen hermoston sympaattista aktiivisuutta. HRV-seuranta ei ole kuitenkaan täydellinen ratkaisu, sillä esim. neuromuskulaarinen väsymys ei ainakaan selvästi heijastu autonomisen hermoston vasteisiin. Lisäksi on tiettyjä erikoistilanteita, jotka vaikuttavat sykevälivaihteluun, kuten kilpailujännitys (pre-competition stress); harjoituskuorman (esim. piikkaavat harjoitukset) aiheuttama sykevaihtelun lasku tehostuu, lisääntynyt sympaattinen aktiivisuus voi kuitenkin olla suorituskyvylle hyödyksi -> mahdollistaa suuremman intensiteetin ylläpidon kilpailussa. Saturaatioilmiössä sykevälivaihtelu laskee lisääntyvästä parasympaattisesta tonuksesta huolimatta; leposykkeet ovat matalia, mutta myös RMSSD laskee ilman mitään merkkejä väsymyksestä. Tila liittyy usein suuriin harjoitusmääriin ja sydämen välittäjäaineisiin, sen pitäisi harjoittelua keventämällä mennä ohi. Tekijä / ilmiö Syke (HR) Sykevälivaihtelu (RMSSD) Fyysinen ja psyykkinen stressi Nousee Laskee Lepo / palautuminen Laskee Nousee Kilpailua edeltävä stressi Mahdollisesti nousee Laskee Saturaatioilmiö Laskee Laskee Menemättä liikaa yksityiskohtiin, HRV-seuranta on kiteytettynä suht helppo menetelmä seurata omaa kokonaiskuormitusta ja palautumista. Liittyi innostus seurata omaa hyvinvointiaan sitten tavoitteelliseen harjoitteluun tai vaikkapa työstressin seurantaan. Hyvää: kätevä, pätevä ja sopiva tapa seurata kokonaiskuormitusta ja palautumista. Objektiivinen mittari omien tuntemusten tueksi Voi tukea harjoittelun optimointia (esim. treeniblokit kestävyysurheilussa). Auttaa kiinnittämään huomiota lepoon ja palautumiseen. Haasteita: mittauksia ja laitteita on erilaisia (mittauksen laatu ja tarkkuus voi vaikuttaa tulokseen merkittävästi). ANS-vasteet kuormitukselle eivät monesti ole välittömiä, ja vaihtelevat yksilöittäin. Hermo-lihasjärjestelmän kuormittuneisuus ei näy ainakaan selvästi autonomisen hermoston säätelyä mittaamalla. Sykevälivaihtelua ilmaiseva RMSSD (sininen) on pelkkää leposykettä (oranssi) herkempi ja tarkempi mittari: Itse olen tehnyt vakioituja lepomittauksia aamulla 5 min, sohvalla tai sängyllä maaten, heti herättyä ja hereilä ollessa sekä normaalisti hengittäen Polar V800 kellon R-R-testillä (Polar H10 -sykevyö). Tämän jälkeen olen ottanut Polar Flow:sta päiväkohtaiset R-R-tiedostot ulos ja analysoinut niitä käyttämällä Kubiosin työkaluja. HRV:tä voi seurata myös erilaisin applikaatioin. Riittää, että on Android tai iPhone luuri, ja applikaatioon yhteensopiva Bluetooth-sykevyö. Maratreenit 10 viikon "ohjelman" aikana olin jo aikaisemmin tehnyt loppunostollisia pitkiksiä, maratehoisia vk-juoksuja ja kiihtyviä peruslenkkejä. Vauhdit olivat aika samoja kuin vuosi sitten keväällä, mutta nousumetrejä kertyi enemmän. Viimeisinä viikkona juoksin kilometreinä vähemmän mitä olin ajatellut. Rytmitys oli kuitenkin sellainen, että lepopäiviä oli muutama pidettävä. Esim. 3 viikkoa ennen maraa la juoksin treenikisan (reilu 10k) ja sunnuntaina 31,65 km. Seuraavan viikon torstaina 10,8 km @ 4:05/km ja lauantaina 36,8 km @ 4:53/km (sis. 6,6 km @ 4:09/km). 1,5 viikkoa ennen maraa 12,8 km @ 4:08/km ja vielä vajaa 4 vrk ennen piikkauksena 5,28 km @ 3:53/km. 5. viimeistä viikkoa meni kilsoina 118.1, 102.5, 100.4, 61.9 ja maraviikko 34.6 (ennen alkuveryttelyä ja maraa). Stressi oli viimeaikoina jo lähellä mennä yli, kun esim. muutama päivä meni koneella tehtäviä tehdessä, mutta kunto oli mielestäni erittäin lähellä omaa huippua. Koin suurta huojentuneisuutta viimeisen piikkauksen jälkeen, mutta mietin menikö se yli. Maratonpäivänä tiesin, että hyvin sekin lopulta toimi. Näissä asioissa aikaisemmilla kokemuksilla on merkityksensä. On tärkeää tietää mitä tekee, ja milloin. HRV teki jyrkkää nousua jo perjantaina. Torstainahan se oli montussa tiistain piikkauksen johdosta: Vaste oli hyvinsamanlainen kuin viime vuonna. Tiistaina oli piikkaus, ja torstaina monttu: Maraton ja häpeän tunne Urheilijan psyykkistä hyvinvointia opiskellessani opin yhden tärkeän asian; omilla ajattelumalleilla on yhteyksiä lopputulokseen. Jos pelkää epäonnistumista, se voi jopa heikentää suorituskykyä, jolloin onnistumisen todennäköisyys laskee. Mikäli epäilee aina omia mahdollisuuksiaan, kannattaa asialle tehdä jotain. Oli mukava huomata maraviikolla, että kuormittavista jaksoista huolimatta oli suht mukava fiilis maratonia ajatellen, ja vaikka suht maltillisesti kommentoin tavoitteita, olin aika varma, että ennätykseen olisi hyvät mahdollisuudet. Juoksu kulkikin suht hyvin. Siirryin keulaan ekan hitaan kilsan (4:24) jälkeen kentältä poistuttaessa. Oli mukava juosta ekaa kertaa elämässä virallisten kärkipyöräilijöiden peesissä, vaikka ajoittain liian lujaa menivätkin. Jo alkuvaiheessa mietin, että jos hyvin menee, ja voitan kisan juosten ennätyksen, saatan jopa lopettaa maratonjuoksun. Kärkipyöräilijät ja huoltopisteiden vapaaehtoiset kannusti, kun ilmeettömänä juoksin menemään. Kaupungillakin monet totesi, että hyvin menee tai muuten tsemppasi. Joensuu on hieno juoksukaupunki, joten oli todennäköisesti lajiasiantuntemustakin yleisössä. Joku saattoi katsoa, että onkohan tämä joku kokematon maratoonari, joka luulee itsestään liikoja. Jotkut saattoivat arvata, että joskus olen kuitenkin lenkillä käynyt, jopa muutaman maratoonin juossut. "Varokaa maratonkärki ohittaa" -huutoja kuuntelin etupyöräilijöiden huutelemana maratonin 2. kierroksella jonkin aikaa vielä neutraalisti, sen enempää tunteilematta. Tämän jälkeen koin häpeää jostain syystä. Oli lopulta häpeällistä 15 kilsan jälkeen huutaa kärkipyöräilijöille, että joudutte kohta odottamaan uutta kärkeä, että minulla jää homma todennäköisesti kesken. Apua tarjosivat heti, että voivat soittaakin, jos tarvitsee. Totesin, että kyllä sitä metsästä selvitään, ja että juoksen kierroksen loppuun. Totesin, että geeli on taskussa. Hävetti, kun minun takia 10k:n tai puolikkaan juoksijat joutuivat väistämään, olinhan pian keskeyttämässä. En tiennyt yhtään mikä oli vialla. Ajattelin, että viimeaikojan monet kuormitustekijät ovat vetäneet kropan tilttiin ja olen ihan ylikunnon kynnyksellä. Oliko treeniä ollut samaanaikaan liikaa? Vai teinkö vajaa 4 vrk ennen maraa liian kovan piikkauksen? Miksi maran alku oli ollut silti ihan letkeetä juoksua? 3 ekaa vitosta oli mennyt: 20:56.0 (04:11), 20:54.0 (04:11) ja 20:52.0 (04:10). Neljäs meni jo loppua kohti löysätessä 21:09.0 (04:14) ja 1,69 km vielä kentälle häpeällisesti raahautuessa, katsojille ja toimitsijoille / liikenteenohjaajille todetessa, että kesken jää, 07:14.0 (04:17) (virallinen 21,2 km väliaika 1.27.52 (1.27.55), mutta en tiedä pitääkö tuo matka paikkaansa). Maalisuoran lopun kävelin enkä oikein keneenkään halunnut luoda minkäänlaista kontaktia. Ehkä se hävetti, että olin ollut muita jo yli 5 min edellä, lopulta keskeyttääkseni maran. Mikään liian suuri rasitus ei ollut aiheuttanut huomattavaa ventilaatiota. Se oli sairasta puuskutusta, vaikeata oli ollut jo useamman kilsan. Tyypillinen oire hyperglykeemisesti liikuttaessa. Jalat menee voimattomaksi, olo muuttuu koko ajan sairaammaksi. Otin maalihuollossa vettä ja totesin, että kesken jäi. 2. keskeytys maralta, ja että mieluummin keskeytin, ja jäin henkiin (tämä osittaista dramatisointia). Moni totesi, että se on ollut viisas päätös. Verensokerit oli yli 20 mmol/l. Ennen starttia 9 mmol/l, jonka jälkeen yksi geeli (alkuveryttey oli tehty). Tuon jälkeen 21,6 kilsalla meni vain 2 geeliä, ja 10 kilsan jälkeen 1,5-2,5 dl urkkaa. Lääkitystä en ollut vähentänyt, sillä oli seitsemäs marastartti jo, enkä ikinä ole maralla hypoista kärsinyt. Ainoastaan kerran oli ollut vastaavia ongelmia (2015 Vantaa), mitkä siis johtuvat tilanteeseen nähden liian vähästä insuliinipitoisuudesta. Ehkä olin stressitilassa jo ennen juoksua, eikä juoksukaan sitä lieventänyt missään vaiheessa. Vastavaikuttajahormonit laskivat insuliinin tehoa. Entä alun sähläys? Eka risteys, kun oltiin juostu hätäseen 250m kentältä, oli pikkubussi suojatiellä reitillä, ja toimitsijat jutteli hänelle. Bussi ehti muutaman metrin siirtyä. Väistin, kärkipyöräilijä meinasi törmätä autoon ja väisti, me meinattiin keskenämme törmätä. Siihen ärräpäät ja kiihdytys. Tuskin stressitasot tuossa laski. Oliko tuolla vaikutusta, ehkä osatekijä monen muun joukossa. Kroonisesti sairas on sairas loppuelämän. En kaipaa sääliä, mutta joskus mietin minkälaista olisi juosta terveenä. Edes yksi maraton. En ole superihminen, olen joskus ollut todella väsynyt koko hommaan. Reilu 1/4-vuosisata on kuluttanut. Kaikesta huolimatta tiedän, että isossa kuvassa asiat ovat hyvin. Sairauden kanssa pärjää. Tiedän paljon kovempiakin T1D-marajuoksijoita olevan Suomessakin. Joku junnu taas vetelee lätkäkisoissa muita huolella vipuun, T1D:stä huolimatta. Jokainen on silti yksilö. Oikeastaan se ei auta paljoakaan, jos jollakin menee vielä huonommin, tai joku muu pärjää kroonikkona paremmin. Se miten mara meni, ajoi hetkeksi syviin vesiin, mutta tästä selvinnen. Juoksukalenteria olen katsonut syksyä ajatellen. Maratonjuoksua en tuommoiseen surkeaan kisaan lopeta.
  7. 1 point
    Kahden vuoden blogitauko. Harrastettu hölkkäilyä. Yritin 2017 parennella vauhtia, mutta tulokset jäi. Syksyn tultua tein päätöksen lopettaa liian ohjelmoitu treeni ja mennä kokonaiskuorman ohjaamana. Talvikaudella vapaa-ajan fokus ollut täysin kahden alppijunnun huoltamisessa, siinä ei hirveesti tavoitteellista juoksua ehtinyt tehdä tai siitä ois saanu vaan stressiä. Paljon tullut kyllä itse laskettua, 2017-18 53 hiihtopv ja 2018-19 47 hiihtopäivää (kaikki Lappia, Ruotsia ja Alppeja). Viime syksynä käytiin kyllä tarkastamassa kunto Rantapuolikkaalla ja Itämerimaralla Hangossa. Puolikas meni 1:42 ja rapiat, vähän hiipumista, ja 3.5min 2016 enkoista. Hankoon mentiin vastoin yleistä mielipidettä ja kyllä siellä tuuli niin perhanasti. Kahden kierroksen reitti, jossa jonnekin 33-40km osuudelle osuu kohti lounasta menevä pätkä jolla voi herkutella länsituulella. Viime syksynä sitä oli 8-9m/s. Lähdin vetämään alle 3:35 target aikaan, eli eka puolikas juostiin 1:45:00 tasan. Siis liian kovaa. Noutaja tuli jo 26km kohdalla. Oh boys - voi veljet - kuinka raskasta oli vetää yksin keskellä Täktomin metsiä täysin valot sammuneena. Se toka puolikas 1:57 ja loppuaika siis 3:42:12. Jälkikäteen sanottuna aika hyvin ryssitty juoksu, mun 12. mara, eikä hirveesti ole vuosien varrella viisastuttu. Toisaalta 3:42:12 ei oo ihan paska aika. Viimeisen parin viikon aikana on kypsynyt uljas pläni. Treenaan nyt Janne Holmenin VK-painotteisella mara ohjelmalla kohta 3:30 aikaa tai sen alitusta. Ton löytää Juoksija-lehden sivuilta. Aikaa tiukkaa settiä, katsotaan miten ukko vetää ton. Tällä viikolla painoin maanantaina 10km 49min ja torstaina 10km 0:47:45. Eli 4:57min/km ja 4:46min/km. Jännää ett täysin samalla reitillä sykkeet oli 144 ja 142. Siis kovempaa mennen alemmat! Syy tietystä uudet Adios 4set. Tai tähtien asento. Sunnuntaina vuorossa testijuoksu 20km 4:59 min/km vauhtia. Eli 3 x VKta. Väliin Janne Holmen ehdotti höntsää, työmatkafillaria tms. Kerron muutaman viikon päästä miten toimii. Garminin kello on yo. seonnut. Tai rannesykemittaus ei ole luotettava alkuunkaan, niinkuin tiedämme. Kilpailuennuste on nyt 10km 38min, puolikas 1:24 ja täysmatka 2:56. Oispa hienot ajat. VO Max noussut helmikuun 48ml/kg 56:teen. Jätän noi omaan arvoon, mutta jos edes toi trendi olisi luotettava niin treeni puree. Vantaalla veri punnitaan. https://www.juoksija-lehti.fi/janne-holmenin-maratonohjelmat-kolmella/
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy