Jump to content
Juoksufoorumi.fi



Leaderboard

Popular Content

Showing content with the highest reputation on 29.12.2020 in all areas

  1. ZeroDiesel

    ZeroDiesel (TBD)

    PK@19,38km@1h54min36sek@5min55sek@112 @sverrekanssa alkumatka ja @PCBkanssa loppumatka ja tapahtumapaikkana Esport ensimmäistä kertaa tänä talvena. Juoksun lomaan pikku juomabreikkejä kävellen kello käyden. Ne laskee sykkeitä vaan noin matalat lukemat jo epäilyttävät. Tosin viime talvena samaan tapaan matalat. Täytyy mennä huomenna uudelleen.
    8 points
  2. Moneen otteeseen olen ajatellut tulla tänne aukomaan päätäni mutta enpä ole jaksanut. Josko nyt. Alkuun voin ilokseni raportoida että kroppa palautui lopulta joulukuun alkupuolella. Viimeistään kuun puolivälissä sykkeet ja tahdit oli taas siellä missä pitääkin. Moti on vaan ollut hiukkasen hakusessa ja lenkillä on tullut käytyä vain 2-3 krt viikossa. Lusikka on kuitenkin pyörinyt ahkerasti kreatiinipussissa ja dysmorfinen ruumiinkuvan häiriö on pitänyt lihaskuntoharjoittelun ohjelmassa. Vuoden koskettavin hetki oli jälleen se, kun parin kuukauden nousujohteisen treenin päätteeksi p
    8 points
  3. hatapa

    Ti 29.12.

    Vuosi lähenee loppuaan, niin myös vuoden juoksut. 10 km 6.34/km AVG 121
    7 points
  4. Liikkuja

    Ti 29.12.

    Täällä tänään 9km Pk vauhtista. Nyt alkaa jo tuntua paremmalta meno...
    6 points
  5. Joulupyhistä otettiin jonkinlainen torjuntavoitto, tässäpä viime päivien tapahtumat: Aatonaatto - Ohi Jouluaatto - Aamulla perussetti salilla ja yövuorossa 50 leukaa vitosen sarjoissa. Puoli rasiaa Juhlapöydän kohvehteja. Joulupäivä - Päivällä kinkkumätöt, Fazerin rasiasta puolet ja n. 10 vihreää kuulaa. Yöllä samat 50 leukaa. Tapaninpäivä - Päivän mittaan puolisen kiloa englannin lakritsia ja puolet after eight paketista. Yöllä taas ne leuat. Eilen ja tänään ryhdistäytyminen ja parin tunnin setit salilla. Suklaata ja lakuja on edelle
    5 points
  6. villea

    villea (IM < 11h)

    28.12. Hiihtoa 11,7 km valoisaan aikaan. Eipä ollut varsinainen lentokeli Oittaalla, 5-10 cm paksu kerros pehmeää lunta päällimmäisenä. Keskivauhti 5:39/km, syke 156/171 ja TSS 77. Yritys taas mennä pk:ta vähän pidempään, mutta ei noissa olosuhteissa onnistunut ollenkaan. Tämä oli talven toinen hiihtolenkki, edellisellä kerralla meni yli minuutin / km kovempaa samoilla sykkeillä. Illemmalla trainerilla 1h20 min, nyt onnistui pk. Syke 127/139, teho 143W, TSS 47. Katsoin loppuun Challenge tourin 1/2 IM kisan viime vuodelta, ja maksimisykkeet osuivat miesten kisan loppuun, jossa Sebas
    5 points
  7. Umpimähkä

    Ti 29.12.

    Iltapäivällä 8 km vk:ta, kevyesti piti mennä, mutta oli järkyttävän kylmä tuuli ja rauhallisessa menossa olisin varmaan jäätynyt ytimiäni myöden. Eli liian kovaa ja loppuverryttelyt jäi tietenkin myös tekemättä. 😀
    4 points
  8. perttu

    Läskikerho

    Alkuvuosi olikin sitten taas karmeaa kehitystä kun sääret hajosivat ja juoksu loppui. Omasta mielestäni en edes mitenkään törkeästi nyt ottanut kaloreita mutta niin vain syksyllä massa about samoissa kuin vuotta aiemmin. 17. 11. 2020 alkoi uusin keventyminen ja nyt aika kovaa kehitystä alaspäin kun taas runsaammin liikkeellä ja tänään 89,9 kg & BMI 24,6. Tuli laadittua oikein tavoitekäyrä josta voi hakea motivaatiota, sinisen alapuolella koitetaan pysyä. Aluksi nyt kävelyä + lisääntyvää juoksua hiljakseen, 84 kilon alla voisi yrittää juoksuun siirtymistä ja ottaa 12 vkon 5 km:n ohjelmaa kä
    4 points
  9. Muokkaus: päväykset oli väärin. Olin unohtanut sunnuntain kokonaan kun oli lepoa... Su 27.12.2020 Lepo. Ma 28.12.2020 vk1 10 km, 4:39/km, syke 150 + jäähdyttely 1 km, running index 63. Nastakengillä juoksin, ei silti ihan täydellinen pito. Muuten maltoin pysyä vk1 alueella, mutta viimeisillä sadoilla metreillä piti vähän kiihdyttää, kun ajattelin että keskivauhti 4:3X/km näyttää paljon paremmalta kuin 4:4X/km... Ti 29.12.2020 pk1 6,4 km, 5:50/km, syke 122, running index 67. Oli satanut jotain jäätävää tihkua lumen päälle, joten meinasin lentää
    4 points
  10. Ma 28.12 polkuilua Pirkan uralla pimeässä @Booboo:n kanssa. 11,01km@6:14@126/142bpm Leppoista menoa, etujalat vieläkin arat, ei kumminkaan niin pahasti kuin toissa päivänä. Venytellä yms varmaan pitäisi. Matkaa viime vuoden kilsoihin enää 39km. Maha vaan jaksaa vaivata edelleen. Kokeillaan nyt ruoansulatusentsyymeitä, jospa osa vaivoista edes helpottaisi.
    4 points
  11. Ma 28.12.2020 12,1km@5:21 - 65 min - HR 148 (sis. 6km@4:49, HR 160) Lumen ja jään peittämällä ulkoilureitillä pikkupakkasessa ja kovassa tuulessa. Jalkaan ekaa kertaa tälle talvelle IceBugin NewRunit (olivat tarpeen, mutta olivat myös alkuun oudot jalassa). Semisti euforinen tunnelma, kun huomasin viiden kovemman kilometrin jälkeen jalan yhä sietävän askellusta. Oli aidosti kivaa vetää liki puoli tuntia jossain VK2-sykkeillä, tunsi taas tekevänsä jotain. Vauhdista viis, treeni varmasti täytti tarkoituksensa tähän saumaan. Eikä oikeastaan tuntunut keuhkoissa tai muu
    4 points
  12. -juoksu 32min, 5.23/km, 128bpm, 264W Heti huomaa, että lumi ei ainaskaan nopeuta tuota juoksuhommaa. Samalla selvisi se, ettei huomenna voi ulkona testailla mitään 3min ja 10min maksimeja. Joten siirryn siis sisälle, ekaa kertaa Areenalle huomenna. Toisekseen, jätän nyt sitten tekemättä tuon 10k "kisan". Sen sijaan sain varattua Pajulahteen testin liki samalle päivälle. Joten saan aika kivasti mitattua kunnon ulos sitten siellä. Edellinen testikin osuu lähes tismalleen vuoden päähän eli vertailuakin voi vähän harrastaa. Jos olisi saanut noin 30s/km kynnyksiä hilattua eteenpäin? Ilt
    3 points
  13. Ma 21.12 Punttia takapihalla, alkaa rutiini muodostumaan. Jalat ja core painotteisesti koko kroppa. Ti 14.17km@5.55 pääntuuletusta koleassa illassa Ke tunnin reipas iltakävely duunin ja kauppareissun jälkeen To 10km@6.07, perään punttia. Hautausmaakävelyt (noin 8km) vielä ennen saunaa ja kinkkua Pe reilu 18000 askelta talvisella metsäpururadalla, sielu lepää (ja vatsaähky kiittää...). Illalla vielä vajaan tunnin kahvakuulahikoilu takapihalla. La 11.09km@5.44, illalla reilu 8km perhekävely. Su 19.01km@5.57. Oli
    3 points
  14. Trevor

    Ma 28.12

    Kävelyä 9.44km@9'53"/km@116bpm enimmäkseen kivituhkapintaisella kuntoradalla.
    3 points
  15. Viime viikon treenejä: Ma 19 km Ti 14 km (sis. 3x400m vetoja) Ke 20 km To 13 km (sis. 1x2km ja 1x1 km vedot) Pe 20 km La 30 km Su lepo yht. 116 km Ensimmäinen lomaviikko takana. Sunnuntaina en ehtinyt juoksemaan, koska ajoin Helsingistä pohjoiseen sukulaisiin ja päivä meni ratin takana. Määrällisesti muutoin hyvä viikko. Loppuviikkoa kohden Helsingin kelit pysyivät kuivina, ja pk-lenkeillä keskivauhdit pysyivät helposti 5min/km alueella ja allekin. Tehoharjoitukset olivat vähän höntsäilyä ja opettelemista. 400 metrin vedot ovat
    3 points
  16. Ti 22.12 10K (8K ~@5:40 +2K @4:27) Lämmöt ja vetoja piti, riitti kerran kakkonen purtsilla kun kauheeta. Vauhti kyllä ok. To 24.12 10K 59:52 @5:59 HR140 Aaton perinteinen kaksin. Välistä liukasta. Pe 25.12 18084 askelta mettässä Holkenin reitillä. Sormet jääty lapasissa. Illalla ulkopuntti, vatsat/kyljet ja mave/kyykky/kulmis/pystäri/penkki/hauis 3x10 sarjoilla. hyvä tehdä puolen vuoden välein kun vielä maanantaina kyljet ja tissit ihan hajalla... La 26.12 11.10K 1:03:31 @5:43 HR142 Kinkunsulattelua.
    3 points
  17. Hakumpul

    Ti 29.12.

    Tempo 1h6min, 13km, ks151. Lumisateessa.
    2 points
  18. Liikkuja

    Ma 28.12

    Aamusta 9km. Pk lenkki. Nyt oli hieman kevyempi jalka kuin moneen päivään...
    2 points
  19. juhanahm

    Ti 29.12.

    Tänään oli vuorossa vk, josta 7km 4.04 vauhdein ja loput vähän hitaammin. Keskari 4.33 ja koko setin syke 145. Näytti pysyvän nelosen vauhdissakin alle yläkynnyksen, vaikka keli olikin aika raskas. Pitää seuraavalla loskakelillä valita aurattu asfaltti reitti. Viime talvena ostetut 60e icebugit toimi hyvin. Malli on Route ja XXL väittää, että droppi on 12mm, mitä en kyllä usko. Plussaa oli myös se, että jalat pysyivät kuivana
    2 points
  20. Joulukuu melkein jo loppuun hurahtanut, kuten tämä vuosi kokpnaisuudessaann. Nyt joululomalla on päässyt taas vähän paremmin liikkumaan, pari pitkistä juostu, 20km ja tänään 35km, lisäksi toissapäivänä pitkä pyöräily 2,5h trainerilla (oli tuskaisaa) ja jonkun lyhyemmänkin pyöräilyn olen ehtinyt tekemään. Lisäksi kävelylenkkejä. Reilussa viikossa melkoinen tehojen nosto. 😄 Uinti on valitettavasti nyt unohtunut kokonaan, mutta uudenvuoden lupauksena yritän pitää sen yhden uintitreenin viikossa. Uusi juoksumatto on tilattu, eihän se (uusi)vanha enää kuntoon tullut. Aika paskaa,
    2 points
  21. Tiistai 29.12.2020. Paino 75.6 / 13.4 - Juoksukävelyä 11.4 km @ 6:17. 1h11 @ 226 W. 69 % HRR. Enimmäkseen hölkkää, muutama ylämäki kävellen. Keli melkein ok eli puhtaalla parin sentin lumella piti hyvin ja oli jotenkin rauhoittavaa pistellä neitseellistä pintaa pitkin. Se ei ok tuli autotien varrella juostessa, kun yksi auto väisti vain sen verran (hyvä näkyvyys eteenpäin eikä muuta liikennettä), että renkaat olivat siinä normaalisti renkaiden väliin jäävässä kinoksessa ja kun vauhtia ei otettu pois, niin sain kunnon loskat jaloilleni. Jos ei olisi ollut pokemonin takia puheli
    2 points
  22. Iltalenkki koiran kanssa. Pitkästä aikaa vetoja 4x1km 5:25, 5:34, 5:25, 5:40min/km. Vaikealta tuntui,mutta tulipahan tehtyä. Talvella tekisi mieli juosta vaan helpolta tuntuvaa vauhtia. Pakkasta -6, mutta tuuli taas. Tällä kertaa osasin huomioida sen pukeutumisessa, eikä tullut kylmä. Samat varusteet sai pukea,kun kuivalle pakkaskelille.
    2 points
  23. X66

    Su 27.12.

    25 km hiihto vapaatasuri. Neljän päivän 'lepo' ei näyttänyt vaikuttavan mihinkään, RMSSD edelleen vakio 3 ms. Nykyään Oittaan iltavuoro klo 21-23 on huomattavasti vilkkaampi kuin ennen, 4:30 kilometrivauhdilla näyttää olevan aika lailla hitaammassa ryhmässä. Ei vaan jaksa nelosta nyt.
    2 points
  24. Maanantai 28.12.2020. Paino 75.5 / 13.4. - Kävelyä 5.8 km @ 9:37. 0h56 @ 118 W. 34 % HRR. - Punttia 0h08 @ 39 % HRR. Kevyt päivä. Kävelyä jälkikasvun kanssa; liukasta ja tuulista. Punttisalin imurointi lämmittelyksi ja päälle muutama liike painojen kanssa kropalle muistutukseksi / tiedoksi, että laihtuessa ei kannata lihaksia syödä.
    2 points
  25. perttu

    Ti 29.12.

    Tunti kävelyä 7:39/km. Juuri sen verran oli taas loskaa pimeällä tiellä että hieman ärsytti paikoittain. Ilmassa sitä oli toki runsaammin ja autojen heittäessä päälle ämpärillisen kuravettä kesti hetken päästä yli ajatuksesta että tämä suomalaisuus on silkka itsemurhalaji. Sitten kestävyysliikunnan hurmos voitti. Lisäksi hieman keikkumista ja nilkkojen/säärten pyörittelyä tasapainolaudalla jonka kävin hakemassa tänään kaupasta.
    1 point
  26. villea

    villea (IM < 11h)

    29.12. Testasin pk traineripyörityksen jakamista osiin niin, että välillä vähän jumppaa. Toteutus niin, että 45,45 ja 30 min pyöritystä ja noissa väleissä normaali 30 min kotijumppakierros jaettuna kahteen osaan. Pyöritys todella kevyttä, syke 130/144, teho 134W ja TSS 62. Syke vs tehot tosin vähän korkeammat kuin eilen. Loggasin pyöräilyt pyörätietokoneella ja jumpat kellolla niin, että käynnistin aina sen jonka vuoro oli. Oli huomattavasti miellyttävämpi kuin 2 h trainerilla putkeen, näitä voisi viritellä lisää, ehkä jopa vähän pidempiä sessioita viikon avainharjoituksiksi. Vaikk
    1 point
  27. Trevor

    Ti 29.12.

    Hölkkää loskassa 7.08km@6'51'/km@157bpm. Alku meni kevyesti ja lopun ylämäet raskaasti.
    1 point
  28. Numerolapun paiskaaja

    Läskikerho

    Taitaa olla Bischofshofenin vanha luonnonmäki, kun on noin pitkä ja loiva.
    1 point
  29. hatapa

    Su 27.12.

    Kevyttä köpöttelyä, kun muuhunkaan ei oikein kykene. 15 km 7.14/km AVG 118
    1 point
  30. perttu

    Su 27.12.

    Tuon ainakin pitäisi toimia ilmaiseksi Androidilla ja iPhonella. Muita on ainakin tämä ja tämä. Tässä on joitain yleisiä vinkkejä soveltamisesta harjoitteluun eli seuraa mieluiten esim. viikon RMSSD, readiness ja leposyke keskiarvoja (näkyy ekan ohjelman 3kk näytössä). @X66
    1 point
  31. Umpimähkä

    Läskikerho

    Kuulostaa hyvin tutulta 😄
    1 point
  32. perttu

    Läskikerho

    Kunhan ei lennettäs taas keulalta yläilmoihin kun hyppyasu alkaa käydä väljemmäksi ja tuuli pääsee tarttumaan haaruksiin.
    1 point
  33. hatapa

    Läskikerho

    Tommonen hyppyrimäkityyppinen käyrä tuli.
    1 point
  34. ZeroDiesel

    ZeroDiesel (TBD)

    PK@14,2km@1h22min10sek@5min51sek@124 Ulkoilua tuulisessa säässä jäisillä teillä. Liian liukasta oli ja joutui ajoittain askeltaan töpötellen. Mukana pari vihlaisua alaselässä joka tuttu seuraus tuosta askelluksesta. Huomiseksi luvattu lumisadetta ja tuuli jatkunee. Siispä sisätreeninä jotain mielekästä kuntopyörä-hölkkä-voimailu-akselilta.
    1 point
  35. Liikkuja

    Su 27.12.

    Reipasta kävelyä 5km verran
    1 point
  36. hatapa

    Kysy mitä tahansa ketju

    Kannattaako juoksijan hiihtää talvella? Jos Henrik Ingebrigtseniä on uskominen, ja miksei olisi, ei kannata. Juttu Iltalehdessä. Tokihan me tämän olemme aina tienneet.
    1 point
  37. PaHa

    Su 27.12.

    Sauvakävelyä kaverin kanssa 4h18min, 25km. Vähän yli puolet metsässä poluilla.
    1 point
  38. Umpimähkä

    Su 27.12.

    Aamulenkki vaihtui kaatosateen takia iltalenkiksi, onpas minusta tullut pullamössö. No mutta 7 km hiukkasen reippaammin, mukavaa oli ja lämmin tuuli.
    1 point
  39. perttu

    Su 27.12.

    Kävelyä, aamulla 22:00 ja illalla 34:04. Viikkoon 60,8 km josta 15,8 km juoksua kolmessa osassa.
    1 point
  40. sammatti

    Su 27.12.

    Zwift fillarointi 100k reilu 3 h.
    1 point
  41. Sääennusteessa oli klo 11-13 suorastaan silmille hyppäävä erityispiirre!
    1 point
  42. San

    Su 27.12.

    Perinteisesti 20 km kuusia natisuttavassa kaakkoispuhurissa. Tervatontut olivat paikanneet liisteriaukkoja, ja hiihto tuntui taas paljon paremmalta. Voisi koettaa saada itsensä maaliskuuksi 50 km pertsan kuntoon vielä kertaalleen.
    1 point
  43. kimmoke

    Kirja-ketju

    Voin kuvitella, koska hän ei oikein auktoriteeteistä tykännyt. Silti kaikki fyysikot häntä kunnioitti. Los Alamosissa, kun he tarvitsivat tietokoneita ydinpommin kaavojen laskemiseen, niin tietokoneet tulivat IBMltä joiden piti ne myös kasata. No Feynman oli ne kasannut, kun IBMn ukot tuli paikalle. Olivat täysin ihmeissään. Tämä oli muistaakseni v.1942.
    1 point
  44. La 26.12.2020 Lepo. Venyttelyä pitkin päivää. Su 27.12. 9,1km@5:51 - 53 min - HR 139 Kevyt aamulenkki. Tai no, vois tuon juosta hitaammin, jotta sykkeet pysyis paremmin kurissa, mutta ehkäpä eivät nosta kokonaiskuormaa liian ylös (vaikka Polar hehkuu punaista ja esittelee laastareita jokaiselle päivälle). Tän viikon päätelmä (fyssarikäynnistä ja juoksuluvasta nyt 2,5 vkoa): oikea lonkka ja pakara tuntuivat enemmän maanantain VK-pätkän (4 km) ja perjantain pitemmän lenkin (1h45m) jälkeen, osin myös seuraavana päivänä. Ei kuitenkaan varsinaisesti kip
    1 point
  45. Pe 25.12.2020 17,3km@6:01 - 1h44min - hr 134 Kaiketi on niin, että tuntumat jaloissa kohtuulliset, koska liikkeellä kolmantena päivänä peräkkäin. Lumisilla väylillä kesäkengillä, korvissa 31 Thoughts sekä Inderesin pelifirmoja käsitellyt podcast, ja lisäksi Zen Cafen riimi "Viiltävä tuuli käy aamuisin" - siinä määrin raikkaalta kasvoilla tuntui aina välillä. Lenkin alle jumpat, jälkeen venyttelyt. Semi-pitkiksen kulku alkaa olla jo ihan hyvää, toki vauhdit kesään nähden selvästi alempana. Oikea lonkka tuntuu kevyesti koko ajan, mutta sen verran vähän, etten usko pa
    1 point
  46. Vähän ihmettelinkin tuota aiempaa ilmoitusta. 7. heinäkuuta on nimittäin keskiviikko.🙂
    1 point
  47. rvl

    Läskikerho

    Siinä mielessä leikkaus sujui hyvin että syöpä saatiin pois kokonaan. Läskikerhomielessä hankalampi homma oli että ohutsuolesta poistettiin samalla noin metrin pätkä. Tämä aiheuttaa haasteita ravinnon imeytymisessä. Pahimmillaan paino tippui 62,6 kiloon (oon 188 cm) ennen kuin sain lääkärit uskomaan että tarvitsen suonensisäistä lisäravitsemusta. Sillä saatiin paino 80 kg:n pintaan ja sitten annostusta vähitellen vähennettyä nollaan nyt kolme viikkoa sitten. Syöminen käy työstä kun pitää syödä keskimäärin noin 4000 kcal / vrk ja silti vaakalukemat tunuisi hilautuvan alaspäin. Maanantaiaamun lu
    1 point
  48. Tänään piti käydä juoksemassa itseä tyydyttävä Coopper tulos Kuopio hallilla, mutta toisin kävi. Eilen kävi paleltamaan ja oli tuntemuksia keuhkoissa sekä kurkussa. Kuumetta mittailin, mutta ei ollut. Tänään tuntui paremmalle, niin arvelin käydä kokeilemassa, että mille juoksu tuntuu. Kunnon lämmittelyt ja tuntui ihan hyvälle. Meitä oli juoksuporukasta vajaat 20 henkilöä paikalle ja @jtv76:n kanssa päätimme lähteä juoksemaan alussa samaa vauhtia eli vähän alle 4.00min/km. Melko pian lähdön jälkeen alkoi tuntumaan keuhkoissa ja tiesin, että vituiks menee. Eka kilometri suunn
    0 points
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy