Jump to content
Juoksufoorumi.fi



Leaderboard

Popular Content

Showing content with the highest reputation on 03.05.2020 in all areas

  1. La Liikunnan riemua Sipoonkorvessa. Aamulla 20,8km 6.30/km s138 311 nousumetriä. -Aurinko paisto ja porukkaa oli kuin Anttilassa parhaina päivinä. Koska aamulla oli niin kivaa niin piti päästä iltapäivällä uudestaan: Iltapäivä 20km 6.39/km s137 293 nousumetriä.
    12 points
  2. "Suomalaisuuteen" kuuluu yhtä olennaisesti myös rehellisyys, jossa ihmistä joka valehtelee saavuttaakseen itselleen hyötyä, ei oikein arvosteta. Hyvin suomalaista on myös tieteen arvostaminen, mikä näkyy esim. siinä, että täällä ei ole tapana käyttää itsestään jotakin tutkintonimikettä, jos ei ole kyseistä tutkintoa suorittanut.
    11 points
  3. 10,27km@5´26 + lihaskunto 27min Hölkkäviikko huuhdeltu puolireippaalla päätökseen. Kirjaimellisesti huuhdeltu sillä tänä aamuna sai pitkästä aikaa startata vesisateeseen. Lämpöä onneksi kokonaiset +7C mikä taitaa olla kuluvan vuoden enkka kohdallani. Sortsikeli siis muuten mutta yläosaan pitkähihaista. Alkujuoksentelut Penttiläntiellä josta siirtyminen keskuskentälle. Pidin kiinni eilen itselleni antamasta lupauksesta käydä ulkogymiltä noutamassa viikon punainen punttipallukka Movescountin harkkapäikkyyn. Enimmät vesilämpäreet pois laitetasoilta ja siimat viuhtomaan 520
    11 points
  4. Rakas harjoituspäiväkirja, olen ollut huonoilla teillä. Torstaina oli raskaan yövuoron jäljiltä heikko olo, en jaksanut urheilla. Olo ei kuitenkaan ollut niin heikko, ettenkö olisi jaksanut särpiä punaviiniä kaksin käsin. Ja punaviinistä saan seuraavalle päivälle saatanallisen päänsäryn, en siis jaksanut urheilla perjantainakaan. Päänsärky ei suinkaan estänyt osallistumasta perjantaina whatsapp- kinkereihin ja nauttimasta mukahienoja pienpanimomallaksia. Ja oluestakin tulee näköjään perkeleellinen päänsärky seuraavalle päivälle. Se siitä lauantain urheilusta.
    10 points
  5. kiritiina

    Su 3.5.

    Kevyt 15.1 km hienossa ulkoilusäässä. Vaatetta tuli laitettua liikaa päälle, ja vähän tuli hölmö olo, kun muutamat lenkkeilijät tuli vastaan teepaidassa ja lyhyissä trikoissa.
    10 points
  6. Su 3.5 Jalat ihan puupökkelöinä eilisestä mäkirymystä. Pitkikselle oli kuitenkin lähdettävä. 30km@6.21 keskisyke 130 kyseessä siis neuvostoliittolaista elokuvaakin tylsempi juoksu tasamaalla. No tulipa tehtyä. Ensi viikon juoksuista ei ole tässä kohtaa varmas tietoa, kun työt vievät reippaan ja rahanahneen yrittäjän viikoksi utön saarelle. Käsittääkseni kyseessä sellainen vähän pienempi saari. No kai siellä jotain kallioita on? Ja viikon treenit vielä: Juoksua 111,7km verttiä kertyi 2384 metriä. aikaa kului 12 tuntia 34 minuuttia.
    10 points
  7. Liikkuja

    Su 3.5.

    Ihana sumuinen ja hapekas aamu:) 17.9km PK vauhtinen. Oikein mahtava harjoite:)
    10 points
  8. joukor

    Su 3.5.

    7:50 maantielle, 20,6 km / 5:44 / 133 Alussa näpit ja käsiselät jäässä. Sadekuuroja. Aurinko kun pääsi ylemmäs, niin kuuma. Keskimäärin siis ok. 5- 12 C , ja kevyt luodetuuli.
    9 points
  9. Garmin se aina vaan vittuilee että pitäisi juosta enemmän tai pidempään jos meinaa kehittyä. Näillä lenkeillä kuulemma hädin tuskin pysyy ruoto suorassa. Alituiseen jankkaa myös että pitäisi nauttia enemmän anaerobiaa. Ihan kuin vaimo roikkuisi ranteessa ja nalkuttaisi jatkuvasti että imuroi enemmän, tuolla on vielä paskaa, et ole imuroinut listojen päältä. Olo tuntuu rasittuneelta ja omasta mielestä ihan hyvin vedetty mutta ei, ei riitä saatana. Kostoksi avasin kolmen viikon nenänvalkaisujakson jälkeen kylmän Sandelsin. Iltasaunan jälkeen rakennan vielä oikein herkullisen valkoven
    9 points
  10. Wallander

    Su 3.5.

    15,29 km, 5:52 min/km, keskisyke 135. Hienossa säässä kevyttä hölkkää. Tuntuma kevyt, mutta jostain syystä sykkeet koholla.
    9 points
  11. Kuntoliikkuja

    Su 3.5.

    Hiihtoa (pertsa) pitopohjasuksilla sohjoisessa vesikelissä (+4 astetta) 15 km. Lumen määrän puolesta hiihtokelejä piisaa vielä hyvinkin. Ihan hauskaa vaikka meno oli hidasta eikä pitokaan ihan paras mahdollinen, mutta saipahan tehdä töitä 🙂
    9 points
  12. Eilinen vajaa 5h tuntui, ettei energiat olleet ihan tapissa, painokin hitusen alta 59kg vaihteeksi. Munkkivarastot syötiin ilmeisesti jo 😄 Tänään klo 07 perus sunnuntaipitkis, tosin tänään lyhensin sitä hieman. 4h30min, NP243w, syke onneksi tukevasti pk:lla loppua lukuunottamatta, jossa muutamia parin minuutin pätkiä putkelta. Josko iltasella saisi vielä jonkin juoksun. Alkaa nyt pyöräpainotus loppua. 19 viikkoa enemmän pyörää. Kun ottaa pari viikkoa pois, joissa treenit jäi tosi vähille sairastelusta johtuen, 17 viikon keskiarvo n. 15h pyörää. Nyt ajatus pitää vk
    9 points
  13. Reenaaja

    Su 3.5.

    5km 5.30 km vauhtii..vettä satoi .ei sentään kaatamalla.. 5km kun oli täynnä kävelin muutaman sata metrii...😁
    9 points
  14. Umpimähkä

    Su 3.5.

    Sumuinen aamu myös täällä. Satamassa laivojen sumutorvet alkoivat tuuttaamaan siinä 6:20 maissa. Pääskyvuoren kiintorasteja etsimässä, 11 km yhteensä.
    9 points
  15. ZeroDiesel

    ZeroDiesel (TBD)

    PK@8,3km@48min30sek@5min48sek@121 Aurinko lisääntyi päivän edetessä ja pikkuhölkän fiilis samalla. Tahmeahkoa menoa vaan hyvä kun lähdin. Koronakaranteenin tarpeen ymmärrän vaan henkilökohtaisesti en tästä pidä yhtään. Hyvääkin tässä on ja yksi on hölkkäilyn helppous. Tuntuu taas viikolla ettei oikein treenaa ja silti tuli 75 km tähänkin viikkoon.
    8 points
  16. Laitetaanhan tällekkin viikolle edes yksi päivitys, kun on näköjään laiskuutta ollut. Tänään sataa vettä joten taitaa tulla lepopäivä, joten tälle viikolle tulee kaksi lepopäivää. Tällä viikolla on ollut 3 petuslenkki ja 2 reippaampaa treeniä. Tiistaina VK vetoja 5 x 2 km@ 4.30- 4.55 min/km mäkisellä reitillä. Perjantaina 20 x 200 m@ 3.15-3.30 min/km rentoja vetoja vaikka videopätkässä ehkä ei niin rennoille näytä. Vuoden ensimmäinen ratatreeni suoritettu. 20200501_130310.mp4
    8 points
  17. vmaksi

    vmaksi (NUTS 300 Top-5)

    La 2.5.2020:  Mäkiharjoitus 10 h 35 min 53 sek, 48.27 km@13:10 min/km, keskisyke 124, nousumetrit 6960 100 nousua Mustavuoressa. Alkaa tulla jo reitti tutuksi. Edelleen liian kova aloitus ja päivä oli lämpimämpi kuin luultiin. Seurauksena puolivälin paikkeilla aika kova nestevaje ja lopussa meinasi käydä jo työstä. Mut sisulla loppuun saakka.
    8 points
  18. Toinen kevyt viikko, tosin vappuvapaalla tuli tunteja ihan mukavasti. Vappupäivänä ensin aamupäivällä kevyt juoksulenkki ja sitten iltapäivällä maastopyöräilyä Nuuksiossa, joka ei sitten ollutkaan enää ihan kevyttä. Itse vedin normipyörällä, aloitettiin sähköpyörällä liikkeellä olleen kaverin kanssa Siikajärveltä, josta Kattilan kautta Salmeen jossa oli sovittu tapaaminen toisen kaverin kanssa jolla on mökki siellä Salmen lähellä. Tuolla pätkällä tuli vähän kiire tapaamiseen joten yritin roikkua sähköpyörän perässä sen minkä jaksoin, siinä tuli melkein 10km mentyä kisavauhtia/kisas
    7 points
  19. Kekkonen

    Su 3.5.

    Yläkropan puntti+vatsoja. Ens viikolla alkaa intervalli/vk harjoittelukausi.Ois kyllä mukava päästä kisailemaan kesällä!Lauantaina oli täälä vierumäen kylällä ollu suomen kestävyysjuoksun kerma harjoittelemassa.Itse en päässyt reenejä seuraamaan,mutta 5000/10000m juoksijoita siellä oli kuuleman mukaan ja yleisöäkin paikalla.
    7 points
  20. Sunnuntai 3.5.2020. Paino 82.2 / 16.8 kg - Juoksua 18.7 km @ 6:00. 1h52 @ 240 W. 71 % HRR. Melkein pitkis tällä kertaa ylämäetkin juosten. Ensimmäinen lenkki kesäkamoissa (shortsit ja ohut pitkähihainen) ja tarkenin loistavasti. Se vähäinen tuuli mitä kohdalle sattui toimi hyvänä viilennyksenä. Kaiken kaikkiaan fiilis oli paljon parempi kuin perjantaina. Tuntuu siltä, että pukeutuminen ja lämpötila vaikuttavat paljon päivän kuntoon; jos tulee kuuma, niin ei kulje. Pienellä loppuviikon tsemppauksella sain kasaan 65 kilometriä viikkoon, mikä on tässä vaiheessa ihan ok määrä. Tou
    7 points
  21. raasto-jarmo

    Su 3.5.

    Nopeustreeni: 2x20m+3x60m. Tämän jälkeen 3x300m rennosti pururadalla.
    6 points
  22. Su 12km@5.59. Parisuhdehöpöhöpö. Eilinen ei tuntunu oikeen missään. Illalla vielä tunnin virtuaali bodybalance, lonkat oli melko kireät, teki hyvää. Ja keskivartalo on noilla tunneilla aina kovilla. Vko km 89.
    6 points
  23. Su: Aamupyörä 30min, kuntopiiri 20min, illalla juoksu 10km/1.02/136 (34C) Viikko: 10h/juoksua 60km
    6 points
  24. Lasinilkk@

    Lasinilkk@ (KK83 2020)

    Ke 29.4. Juoksu 8 km / 1 h /139bpm Meinasin jättää väsyksen takia väliin, mutta lähdin tunniksi ulkoilemaan ja kävin paikallisella nyppylällä kiipeilemässä 250 nousumetrin verran. To 30.4. Juoksu 9,15 km / 52 min / 143bpm Hieman ripeämpi lenkki. Vähän perushölkkää alkuun, sitten 2 x 1 km vähän reippaammin + loppu kiihtyvänä n. 5.30 -> 4.30. Sykevyö tilttaili jotain, väitän että tohon + 10 lisää mutta silti pk-alueella. Pe 1.5. Mäkitreeni 22,4 km / 3.20 h / 144bpm / 1200 nousumetriä Vappupäivän mäki-iloittelu ja ensimmäistä kertaa tänä vuon
    6 points
  25. Su 3.5.2020 10,5km@5:56 / 62 min / HR 130 Viikko pakettiin aamupäivästä kevyellä palauttelulla. Ulkoilijoita kiitettävästi. Koko viikko 92,8 km, kuudesta lenkistä kaksi pääosin poluilla, yksi asfaltilla ja loput kolme ulkoilureiteillä. Hyvä viikko, vaikka ehkä tää tekeminen on vähän vailla selkeää suuntaa ja siten ei niin määrätietoista. Pitänee keksiä joku tavoite. Ens viikolla keskustelua fyssarin kanssa siitä, millaista jumppaa jatkossa. Muissa kotiläksyissä ois opiskella, miten juostaan hitaammin ja pidetään sykkeet selvästi PK1:llä, käydä uudestaan
    6 points
  26. Daniels II, viikko 2. Ma: A: 6,3 km, AP: 10km Ti: A: 6,3 km, AP: 8 x (n. 45 sek. mäki, pal. n. 3min) (yht. 10km) Ke: A: 6,3 km, AP: 10,2 km To: A: 3,2 km, AP: CV 5 x (1200/1'20'' ka 4.24) + 2x200 (33,34s) (yht. 12,4km) Pe: A: 6,3 km, AP: 10,6 km La: A: 10,2 km Su: AP: 25 km (4.59/km) Yht. n. 117 km Nyt rupeaa jo tehojen lisäys tuntumaan jaloissa. Perjantaista alkaen vasen pakara on ollut aika kipeä ja buranan voimin on raahauduttu sängystä ylös. Myös oikean jalan akilles on alkanut muistuttamaan itsestään. Tämä on tyyppivika, jo
    6 points
  27. La lepo Kello näytti ylikuormitusta ja laastaria, tänä su aamuna aliharjoittelua.. Hmm.. On se jännä peli. Sitten 1/4 pitkis 14,35km@5:28@128 bpm Lapset alussa ja lopussa mukana. Aiheutti välillä seisokkeja sekä muutakin sykkeen nousua. Mukavalta tuntui, oli jopa hetkittäin siinä 10km kohdalla havaittavaa Flow tilaa, joka katosi kyllä kun alamäki ja takatuuli loppui. Huonosti oli kyllä nukuttu viime yö ja väliin aika sellainen väsyny olo.
    6 points
  28. jvmt82

    La 02.05.

    Pitkis pk- alueella + loppuun kilsan veto n.4min/km. 27,36km, 2h27min18sek, Ks 138, @5:23 min/km. Nuosumetrit 174 Ihan helppoa juoksua alusta loppuun ja vetokin kulki kevyesti
    6 points
  29. firestarter

    La 02.05.

    Yöhukien välissä olin ihan sippi. Kattelin sohvalta televisiota ja ulkona satavaa vettä. Koirien kanssa siten vain ulkoilua kahden tunnin verran.
    6 points
  30. Pena H

    Su 3.5.

    Tuli juostua 25 km pitkis 5:37 tahdilla ja 127 keskisykkeellä (pari viimeistä kilometriä juoksin noin 5 min/km tahdilla). Tällä kertaa otin ihan vesipullonkin mukaan, kun piti harjoitella geelin käyttöä, ja tämä piti nauttia veden kera. Kerrankin oli vaatetta sopivasti päällä, olen huomannut että pukeutuminen on helpompaa kun lähtee vähän illemmalla liikkeelle. Hieno kevätilta ja melko paljon ihmisiä liikenteessä.
    5 points
  31. Kevyt viikko. Ma ilta 9 km @5:05 Ti ilta kynnystreeni, tällä kertaa taas 10 x 3 minuutin vedot, mutta palautus lyhyempänä (35 sek). Vetojen keskivauhdit (4):07, :08, :05, :05, :08, :06, :04, :03, :08, :06. Vähän enemmän hajontaa, mutta viiden sekunnin sisällä kaikki. Ke ilta 6km @4:53 sis. vajaan kilometrin lujaa To ilta saunalenkki 4 km Pe ap 9km matolla Pe ilta 7 km La ap pitkis 18 km @5:16 Su ip 12 km @4:59 Yhteensä 79 km. Ei kummempia. Tiistain kynnystreenin lisäksi hyvin helppoa läpsyttelyä.
    5 points
  32. villea

    villea (IM < 11h)

    Tulikin vappuna peräti kaksi välipäivää kirjatuista urheiluilsta. Erinäistä hyötyliikuntaa tosin, lehtien haravointia maasta ja katoilta yms. Illalla oli pakko istua saunassa ja tuijottaa ikkunasta järvelle. 2.5. pääsin kuitenkin tekemään mäkivedot jotka edellä lupasin. Alkuun noin 6 km hölkkää lämmittelyksi, sen jälkeen 10x noin minuutin veto ylös ja 2 min palautteluhölkkä alas. Loppuun vielä noin 1,5 km hölkkää takaisin mökille. Yhteensä matkaa 12,3 km, ks 139, ms 176. Erittäin mainio treeni. Tarkoitus olisi toistaa muutaman kerran kesän aikana. Mökkitielle oli tuotu melkoisen is
    5 points
  33. La: kevyt 6km saunalenkki poluilla, 6:43/km. Lenkin kruunasi pulahdus virkistävään järveen👌 Su: 25km, 5:58/km asfalttia ja hiekkatietä. Ihan kohtalaisen hyvä kulku ollut koko viikon. Pieniä kolotuksia sielä täälä, mutta eiköhän ensviikon jaksa vielä hieman nostaa kilometrejä ja sen jälkeen kevyempi viikko. Viikko yhteensä 73 km juoksua 27km pyöräilyä 1 "kunnon" voimareeni ja pari lyhyttä nopeaa kuntopiiriä.
    5 points
  34. Sunnuntai 3.5. Lasten kanssa pyöräiltiin lauritsalan kentälle, jossa juoksin 5km @4:14. Kilsat 4:21, 4:17, 4:17, 4:12, 4:03. Oikeasti juoksin 100m pidempään. Kello jostain syystä näytti lyhkäisempää matkaa. Viikkoon 102,1km juoksua. 9t 13min. Erittäin hyvä viikko. Mahtui yksi lepopäiväkin mukaan.
    5 points
  35. Laitetaan tähän nyt vielä huhtikuun yhteenveto: -noin 81h liikuntaa -32h50min/376km juoksua -37h pyöräilyä -loput sekoilua/joogaa/jumppaa Ihan kiva määrä, tuossa voisi yrittää nyt pysyä niin pitkään kuin kroppa porsii. Varmaan ainaskin juoksukilsat nyt lähtee tippumaan samalla, kun pyrkimys kasvattaa pyöräilyn osuutta. Varmaan jossain vaiheessa uintikin astuu takaisin kuvioihin, viimeistään kuukauden päästä sitten. Kropan tilanne hyvä +, ei mitään esteitä jatkaa harjoittelua. Paitsi tuo oikea pohje on ajoittain ollut vähän enemmän juminen ja aiheuttanut epämukav
    5 points
  36. Tänään on ollutkin hieno, lämmin ja aurinkoinen päivä. Aamulla suuntasin lenkille ja tällä kertaa valitsin aika rauhallisen reitin pitkikselle. Mukavaa kuunnella lintujen laulua matkaa tehdessäni. Alussa oli nelisen kilometriä soratietä ja tämä oli se hitain osuus. Jälleen edettiin tyyliin 200 metriä kävelyä kilometrille. Tällä taktiikalla nopein kilometri 6:22. Nyt alkaa jo tottumaan noihin omni 2 kenkiin. 18 kilometrin lenkki tuli tehtyä ajassa 2:02:51 keskitahdin ollessa 6:50 ja keskisykkeen 151. Viimeinen kilometrin ilman kävelyä 6:02. Aika mukavasti kulki juoksu tänään. Tämän
    5 points
  37. juhanahm

    La 02.05.

    Kevyen viikon kevyt lenkki 11km. Vauhti 5.30 ja syke 115. Jotenkin alhaiselta tuo syke tuntuu, no kevyttä oli juoksukin. Jos vauhti olisi 6.00 niin syke olisi linjassa. Pitänee laittaa uusi Polar harkintaa Suunnon tilalle.
    5 points
  38. akik

    akik (VM 130km 2020)

    Pe 1.5 Hiihto (V) 23.98km/2:10:04 141bpm Juoksu 6.51km/38:51 @5:57 137bpm La 2.5 Juoksu 17.91km/1:31:22 @5:06 158bpm 4x2,5km kilsan hölkkäpalautuksilla. Vedot @4:24/161bpm, 4:17/169, 4:09/182 & 3:57/183 Su 3.5 Juoksu 12.35km/1:12:37 @5:52 146bpm Perjantaina vielä aamusta oikein hyvät olosuhteet hiihtoon. Soilla jo sulat lämpäreet kasvamaan päin ja aika paljon kuoveja, töyhtöhyyppiä sun muita muuttolintuja. Sellainenkin erikoinen havainto, että näin hiihtolenkillä toisen hiihtäjän, ensimmäisen ja viimeisen kerran tälle talvea. Hiiht
    4 points
  39. Sunnuntai 3.5.2020 Juoksua 15,4 km/1 h 19 min, @5:09 min/km, avg 145. VV-treenit maantiellä. Kroppa jotenkin kohmeessa, joten otin tavallista pidemmän alkulämmittelyn. Vitosen lämpöjen jälkeen rennohkot 5 x 4 min/2 min vedot vaihtelevassa maastossa @4:31, 4:39, 4:22, 4,29 ja 4:44 min/km. Vetojen päälle vielä vajaa 5 km jäähyjä. Ihan hyvä kulku. Vedoissa edelleen varovaisuutta, koska nivunen ei tunnu vieläkään tykkäävän kovemmista vauhdeista. Pyöräilyä 17,8 km/1 h 9 min, @15,5 km/h, avg 103. Parisuhdepalauttelua Nuuksion pikkuteitä pitkin maastopyörällä.
    4 points
  40. Su 3.5. Juoksu 20 km / 1.56 h / 150bpm En suunnitellut mitään tiettyä reittiä, vaan lähdin hakemaan 15-20 kilsan siivua jostain. Sykkeet jäivät reilusti pk-alueelle ja jalat olisi tuntuneet vievän reippaamminkin, joten himmaillemaan joutui.
    4 points
  41. Yhtä lailla "ajojahdin" kohteeksi joutui Esa Laiho, joka vain hieman oikaisi mutkia jättäessään mm. sellaisen pikkudetaljin kuin lääkärin tutkinnon hommaamatta. Kannattaa muistaa, että ilman väitettyjä (lue: valehdeltuja) ansioitaan Yrjövuori ei olisi Suomessa päässyt useampaankin hyväpalkkaiseen pestiin kiinni. On varmasti hierojana ihan pätevä kaveri, ei hän muuten olisi vuosikausia Lakersin organisaatiossa pysynyt, mutta ei todellakaan mikään ammattivalmentaja millään saralla. Kannattaa lukea esim. Kobe Bryantin elämäkerta ja etsiä sieltä mainintoja tästä "henkilökohtaisesta va
    4 points
  42. henok

    Inspiroivia juoksuvideoita

    Tästä inspiraatiota teille, joilla viikon pitkis on huomenna edessä. Pääsisipä joskus Afrikkaan juoksemaan...
    4 points
  43. Su 3.5 12K @5:59 HR139 Kaksin. Alku taas nihkeetä, kolmosesta eteenpäin oikein hyvä kulku. Vasen lonkkakin aykes taas nopeasti. Nyt on muutamat lenkit menny ilman että akilles vittuilee. Vasen nilkka edelleen vähän turvoksissa, tiedä sitten jääkö pysyväksi kun pariin viikkoon ei ole muuttunut mihkään. Iltapuntti junnun kanssa, alkuun vatsat 4 liikettä 3x10 ja päälle tuo perussetti paitsi mave jätettiin pois syystä että rauhotan vähän tuota lonkkaa, kyykyt sai riittää. Todennäköisesti ottanut vähän ihteensä kun pitkän tauon jälkeen taas puntti mukana. VKO 74.21
    3 points
  44. Viikolla 18 nilkka kesti jo normaalin lenkin juoksemisen. Vauhti on vielä kateissa. Syke sen sijaan oli korkealla, ehkä muutamasta lisäkilosta johtuen. ma: Juoksua 12,47 km aikaan 1.11.53 (5.45/km), syke 123 ti: Saliharjoitus, kuntopyörällä 25 minuuttia ja 16,7 km, syke 102 ke: Juoksua 12,52 km aikaan 1.10.19 (5.37/km), syke 124 to: Kevyttyä pyöräilyä 14,49 km aikaan 56.30, syke 87 pe: Juoksua 12,64 km aikaan 1.09.16 (5.28/km), syke 130 la: Saliharjoitus, kuntopyörällä 20 minuuttia ja 11,88 km, syke 105 su: Juoksua 12,22 km aikaan 1.09.59 (5.43/km), sy
    3 points
  45. Pe 1.5. kevyttä perushumppaa 10,3km @ 5:11, keskisyke 116. La 2.5. päivällä pientä puuhastelua metsässä raivaussahan kanssa (= yritys päästä autolla metsäpalstalle vain huomataksemme, ettei kelirikon vuoksi ole vielä mitään asiaa autolla metsäpalstalle, jolloin eväät ja raivaussaha kantoon ja noin 1,5km matka jalan perille. Bensakanisterille ei enää riittänyt käsiä, joten ainoa tankillinen raivausta ja sitten makkaranpaistoon) ja illasta sitten juoksuhommia. Verraa vajaa 4km ja 7 x 1km vetoja, minuutin palautuksella väliin 3:46-3:40, ja lopuksi verrat. Yhteensä 15km
    3 points
  46. Eilen kevyttä pyörittelyä trainerillä 90min, if 0,64 ja sykkeet 120. Tänään 3h30min trainerillä, if 0,69 (170w) ja sykkeet 127. Lähinnä im-tehoilla aeroasennossa sis. 3x15min matalan kadenssin pätkää. Ulkona oli huonot kelit, joten päädyin polkemaan sisällä. Päälle 6km juoksua @ 5:33/km ja sykkeet 137. Hyvin lähti jalat pelittää alusta asti ja vauhti oli tosi helppoa. Jalat kestää juosta, mutta päkiässä on jtn tuntemuksia vielä, joten ensi viikko varovasti juoksun suhteen. Viikon saldo oli 13h liikuntaa ja 680tss. Pyöräilyä pääosin eli noin 9h pyörää ja yksittäiset juo
    3 points
  47. StanleyPark

    Polar Grit X

    Tällä viikolla on taas juostu vähän lisää Polarin uudella Grit X mittarilla: https://ultra-stanleypark.blogspot.com/2020/05/polar-grit-x-lisatesteja.html
    3 points
  48. La 2.5.2020 "Kisakausi" avattu! Inov-8 Tampere Solo Trail Cup, Kauppi 6,5km@5:08 / 33:20 / vert 60m / hr 160 (Koko setti 10,4km@5:30 / 57min / hr 147, alussa ja lopussa pari km vr). Polkupäivä ja viikosta puuttui yksi VK, joten päätin juosta tuollaisen reitin, kun se kerran ystävällisesti oli maastoon merkitty. Järjestäjien Strava-segmentin mukaan 6,69km, Vantage antoi 6,5km, vaikka mielestäni olin kuuliaisesti reitillä koko ajan. Pientä heittoa toki tulee jo siitä, etteivät lähtö- ja maalipaikat välttämättä osu just kohdilleen. Oli miten oli, positiivisesti y
    3 points
  49. Viimekuun kilsat 209,9km 21h22min Perjantai 1.5 10,9 2km reeniä radalla kaverin kanssa. Tarkoituksena 6x1000@3:30-3:20 2min palautuksena. Ei onnistunut niin kuin olisin halunnut, sunnuntai painoi vielä noissa Vedoissa. 1km 3:28, 2km 3:31 siihen sitten jäikin täydet vedot. 3=800m 2:46, 4=450m 1:30, 5=800m 2:50 ja 6=500 1:38 reilusti lopetin vedot aina kesken kun rupes tuntuun pahalta. Noissa lopun pään Vedoissa jeesasin kaveria aina vedon alkupätkän, eli oli pitkää palautustakin mukana. Toivottavasti ei harjoituksen vaikutus ollut vallan negatiivinen. A
    3 points
  50. Hieman haisee "ajojahdilta", jossa "kusettajaksi" halutaan leimata sellainen, joka on erehtynyt hieman harhauttamaan mediaa. Varmasti Yrjönvuori on vetänyt pari mutkaa suoraksi, mutta pitäisi varmaan muistaa, että niin on tehnyt moni muukin. Yrjönvuori on kuitenkin saanut työpaikan huippujoukkueesta ja tehnyt aika pitkän uran Lakersissa, johon on varmasti aika kovat vaatimukset ammattitaidon osalta.
    2 points
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy