Jump to content
Juoksufoorumi.fi


Leaderboard

Popular Content

Showing content with the highest reputation on 20.12.2019 in all areas

  1. Uku

    Mielenterveysongelmista

    Hei, nimeni on Markus "Uku" Laitinen, ja sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja epävakaata persoonallisuushäiriötä. Kamppailen päivittäin masennuksen ja ahdistuksen kanssa ja olen ollut psykiatrisella osastolla joko 17 tai 18 kertaa. En ole varma, koska sekosin laskuissa. Kerron tämän kaiken siksi, koska vielä nykyaikanakin mielenterveysongelmat ovat stigmoja, häpeäleimoja, joita piilotellaan ja salataan esimerkiksi työpaikalla. Edes vuonna 2019 ei vielä yleisesti ottaen ymmärretä, että ihmisen mieli voi rikkoutua aivan samalla tavalla kuin nilkkakin, ja mieltä voidaan hoitaa. Kaksisuuntaisesta ei voi parantua, mutta sen kanssa voi oppia elämään. Masennus ja ahdistus ovat päivittäin läsnä, mutta siksi juoksen, koska juostessa tunnen olevani vapaa ja terve. Moni sairastaa masennusta tai ahdistuneisuushäiriötä ja häpeää niitä. Se on väärin. Haluan olla sairauksistani avoin, jotta edes yksikin saisi vertaistukea ja kokisi, että ei ole yksin. En odota, että ihmiset alkavat kertomaan omista ongelmistaan. Halusin vain avata oman ketjun mielenterveysongelmille ja niistä keskusteluun vaikka yleisellä tasolla. Häpeäleimoista täytyy päästä eroon ja keskustelun täytyy olla avoimempaa. Masentunutta ihmistä ei saa rangaista sairastumisesta.
    18 points
  2. sk

    Hehkutus- ja fiilistelyketju

    Valmistuin tällä viikolla ammattikorkeakoulusta ja seuraavana päivänä sain alan työpaikan, joskus tuuria minullakin 😊.
    16 points
  3. 12,16km@5´26 Lähes samanmittainen hölkkäkävely kuin eilen aamulla mutta napsun pari reippaampana. Petzlin tähti latvaan loistamaan klo 5:01 ja myötäpäivään kylää kiertämään. Kirkkomaan vahtia kettu repolaista ei ole viime viikon jälkeen näkynyt joten en saanut lenkkiseuraa tuossa kohtaa. Keli oli mainio, tyyni ja -2C pakkanen. Jalkoja armahdin nastureiden sijaan välillä Hokan hölkyttimillä. Pidon kustannuksella tosin mutta ovathan nuo Rinconit parin päivän Sarvoilla ropsuttelun jälkeen jalkaterille kuin samettista suudelmaa. Hölkässä aika raskas vaihe menossa, tuntuma tukkoinen. Välin 1km-8km koetin liikahtaa vähän reippaammin @5´12 mutta eipä löytynyt flouta tällä lenkillä. Loppu jollain lailla läpi tiipertäen taapertaen kohti aamupalapöytää ja tästä eteenpäin viimeistä pitkää työpäivää päin. Sitten onkin edessä puolentoista viikon joululoma. Jippijaijippijei
    12 points
  4. ZeroDiesel

    ZeroDiesel (TBD)

    PK@13,64km@1h21min01sek@5min57sek@🖤 Suht odotetusti raskasta. Tarkoituksella viikkoon juoksua vähän enemmän ja tämä yhdistettynä työkiireisiin tuottaa odotetunlaisen tunteen. Sykemittarikin ihan sekaisin. Nyt ruokaa ja lepoa. Huomenna aamupv liikkeelle ja tuntemusten mukaan kilometrejä.
    7 points
  5. ErAh

    ErAh (--------)

    AP Hi P 31,5km, 2:20, avg 133. Siinä puolenvälin jälkeen sain sain pikkuhiljaa kiinni toisen hiihtäjän, ohituksen jälkeen nostin hetkeksi vauhtia, ettei kaveri jää peesiin. Sen jälkeen laskin taas vauhdin takaisin kevyeksi ja takaa alkoi kuulumaan hiihdon ääniä. N o vauhtia lisää, sykkeet 15 pykälää ylös, hiihdon äänet jatkuu yhä, lisää vauhtia sykkeet 155:een mutta kaveri pysyy yhä peesissä. Eipä siinä, lisää vauhtia sykkeet 165:een mutta hiihtäjä pysyy yhä perässä. No ajattelin että paukutan hetken täysillä ja äänet alkoivat jäädä taakse. Kun pysähdyin mehutauolle ohitseni hiihteli sellainen vajaa kolmekymppinen kilpahiihtäjä. Mahtoi ihmetellä mikä tota ukkoa alkoi viiraamaan....... Tai olisihan sitä voinut itsekin katsoa onko peesiin tarttunut se ohitettu mies.... IP Hi V 15,3km, 1:00, avg 129. Huomenna aamusta sellainen tunnin hiihtely ja kotimatkalle. Sellainen 57 taitaa tulla reeniä 3 viikkoon. Nyt tulee pari kevyempää reeniviikkoa, mutta toivottavasti sentään jotain ehdin tehdä.... Edit, käsitykseni mukaan juoksukieltoa on jäljellä vuoden vaihteeseen saakka (tämän joudun varmistamaan lääkäriltä, kun fyssarin mukaan se olisi huhtikuulle sakka). Sen jälkeen olisi tarkoitus laulattaa mattoa usein, mutta lyhyitä matkoja. Tiheä toistuvuus saattaa olla nyt tärkeämpää, kuin mahdollisimman pitkät matkat. Päissäni olen hahmotellut sellaista viikkorytmitystä, että viikossa olisi 3-4 hiihtolenkkiä ja sen lisäksi juoksua 3-4 päivänä. Juoksujen pituus tulee olemaan varmasti alle 30 min, ellei nyt mitään ihmeellistä etupakkia tule. Lisäksi pitäisi tehdä salilla jalkoja ja keskivartaloa vahvistavaa reeniä. Yläkroppa saa olla pääosin hiihdon varassa, kun ylävartalon kehittämisessä en näe ensi kesää ajatellen hyötyjä. Valitettavasti tämä juokseminen tarkoittaa sitä, etten varmasti hiihdä yli 4000km tänä talvena. Tärkeää olisi säilyä ilman pitkiä flunssia ja saada pidettyä paikat ehjinä sekä saada toisaalta hiihtokunto sellaiseksi, että saan huhtikuussa onnistumaan toissa kevään kaltaisen 3 viikon siivutus setin hiihtäen, jota pidän KK:ta ajatellen tärkeänä. Sen jälkeen ei tarvitse kuin palautua talvesta.
    6 points
  6. To: Lepo Pe: Perhepolkuhölkkä KEPin kansallispuistossa 10km/asc130/1.10. Tästä lähtee.
    6 points
  7. ErAh

    ErAh (--------)

    Ap Hi V 26,2km, 2:02, avg 136. Pakkasta lähtiessä vajaa parikymppiä. Ip Hi P 18,8km, 1:28, avg 132.
    6 points
  8. ZeroDiesel

    ZeroDiesel (TBD)

    PK@15,81km@1h35min47sek@6min03sek@124 Juoksu ja fiilis parani matkan edetessä. Kannatti taas lähteä ja tällä kertaa yhtä vuoden pimeintä iltaa halkomaan. Hiljaista oli EKP:ssa. Missä juoksijoiden sinni, missä tahto, missä usko parempaan juoksijan huomiseen? Näitä minä mietin vaan vastauksetta jäin. Jatkan juoksemista. Itselle riittää vastauksia. Se riittää.
    4 points
  9. hatapa

    To 19.12.

    Verkkaa hallille 2 km + 30 min koordinaatioita. 5*1000m 5.10, 5.00, 4.50, 4.40 ja 4.30/km. pal 2 min. Loppuverkka 2 km hölkäten kotiin. Olipas se, kylläpäs se olikin.
    4 points
  10. joukor

    Pe 19.12.

    Osamaksulenkkeilyä Duunissa aamulla 1 km, sitten käytiin tsekkaamassa ulosajo. Golf katollaan ojassa. Hiukan jäätä, liikaa vauhtia ja ulkomaalainen kuski. Ei vammoja. Matolle takaisn 4,5 km, käytiin pelastamassa pikkutytön Joulu. Oli jäänyt päästään jumiin johonkin leikkilaitteeseen. Sahalla, vasaralla ja lasta jututtamalla homma hoitui. Taas matolle. 3 km. Tehtaalla automaatti hälyytti. Anturivika. Onneksi. Sittan matolle ja loppuun 5 km Saunaa päälle. Hyvää viikonloppua. Tänään on päivistä parhain, eli Perjantai.
    3 points
  11. Ke matolla kevyt 45 min To matolla 45 min sis. mäkijuoksua Pe matolla 2 km VR + 20 x 200 m@4.00 min/km/ pal. 30 s + 1 km VR Parina päivänä lyhyitä perushölkkiä ja tänään rentoja vetoja. Jalat tuntui hyville ja vedot rullasivat kevyesti. Tämä syksy on ollut tämmöistä säännöllistä ja lähinnä perusylläpito kuntoilua. Vuodenvaihteen jälkeen olisi tarkoitus otaa joku 2 - 2.5 kk enemmän määrään keskittyvä jakso ja toivon mukaan sitten tulisi säännölliset pidemmät lenkit mukaan sekä peruslenkitkin olisivat hieman pidempiä. Maaliskuussa sitten pikku hiljaa tehoja lisää.
    3 points
  12. X66

    Pe 19.12.

    Mattojuoksu 3 km + kuntosali 1 h. Koko syksyn jatkunut sarja päättyi tähän. Viimeisellä kerralla 14.8 km/h, aerobinen kynnys rikki jossain 1 km kohdalla ja maksimisyke 168. Onhan tossa vielä matkaa omaan yli 190 maksimisykkeeseen eli juoksuvauhti on jaloista kiinni. Takareidessä alkoi jo viime viikolla hiukan tuntua eli jalkoja pitäisi jotenkin vahvistaa ennen kevään 3 km Cooperin yritystä.
    3 points
  13. joukor

    To 19.12.

    Kuntopyörää aamulla 50 min. Jonkinlaisia mäkiä pyörän mielestä ? 18 km. Saunaa päälle.
    3 points
  14. Parin viimeisen kuukauden keskiarvo n. 5.30/km, mutta esim. viime viikko (114km 5.37/km). Karkeasti se menee näin: - Aamulenkit 5.30-6.30, esimmäiset kilsat jopa 6.45-7.00/km - Aamupäivän lenkit 5-5.30/km - Puolipitkät tosi rauhallisesti, esim. tänä aamuna 5.57/km - Pitkät n. 5.10-5.20/km, vikat kilsat yleensä alle 5.00, jopa 4.30 - Reippaat lenkit ka. 4.00-4.20/km
    3 points
  15. Ilmeisesti anatomiasi on sellainen, että se vaatii pienen dropin. Ei sitä vastaan kannata tapella. Suurin osa kuitenkin hyötyy suuresti ihan normaaleista peruslenkkareista kunnon vaimennuksella n. 10mm dropilla (tähän sisältyy vastaukseni ketjun kysymykseen). Nämä trendit tuntuvat menevät vuoristorataa. Minimalismi, maksimalismi, karvalakki. Minua on jostakin syystä aina puhutellut tässä asiassa keskitie. Nyt parhaalta kengältä tuntuu karvalakkien karvalakki, Nike Pegasus. Toisaalta jos se kelpaa Mo Farahille ja K.Bekelelle, saa kelvata minullekin. Mutta sinänsä paljasjalkajuoksu on jotakin sellaista, jota kaikkien olisi syytä vähän harrastaa. Vaikka juoksumatolla, tai nurtsilla kesäisin. Vahvistaa jalkoteriä, nilkkoja, ja ennenkaikkea varpaita, jotka jäävät helposti ihan alikehittyneiksi normikengissä.
    3 points
  16. puujalka

    puujalka (2021: 1500m 4.30)

    Kevyen viikon puolipitkä 14km päivän ainoana treeninä. Kai se täytyy sitten lukea lihaskuntoilukin harjoitteluksi, tänään oli todella raskaat jalat eilisillan kuntoilun jäljiltä. Alkupätkä oli vielä huonojen kelien takia henkisesti todella raskas, mutta mieli virkistyi kun pääsin autotielle joka olikin todella hyvässä kunnossa. Joka tapauksessa kamelin selkä on jo katkennut ja olen tilannut juoksumaton. En voi kuvitella jatkavani tällä tavalla enää montaa viikkoa. Muutenkin ihan helvetin raskasta nyt, kurkkuakin karhistelee. Ihan normimeinkiä kevennetyllä viikolla, sitä kutsutaan kai palautumiseksi.
    3 points
  17. Liikkuja

    To 19.12.

    6.3km lenkki. Oikein ihanalta tuntui kropassa ja mielessä:)
    3 points
  18. Reenaaja

    To 19.12.

    7.5km kevyt..41.45..km n. 5.34..
    3 points
  19. Tässä on nyt työn alla tämmöinen kokeilu, jossa yritän käydä ns. rajoilla. Saas nähdä onnistuuko. Käytännön asioiden takia tässä tulee hyvä tauko jossain vuodenvaihteen tienoilla, joten nyt otan riskin läikyttää jopa aavistuksen ylikin. Tätä vauhtia ei pystyisi progressiivisesti harjoittelemaan kuin ehkä kaksi kuukautta ja sitten olisi soronoo (tahi aliarvioin kykyni)! To ilta: -10.8km -15min bare minimum keskivartalo (pakaroiden aktivointia, lankuttelua) Pe: -pyörä 35min -uinti ehkä 45min, kevyttä räpylöintiä plus tekniikkaa -pyörä ehkä 20min -pyörä ehkä 30min Vertailin eilisiä juoksuja tuossa, vertasin ns. averaged graded pacea ja sykettä. Tämä vauhti ottaa huomioon mäet, joten on siis ikäänkuin parempi arvio, koska reitti on eri suuntiin erilainen. Hämmästyin jo tullessa takaisin, kun päätin kävellä jyrkät mäet, ettei niitä itse asiassa ole. En ole IKINÄ asiaa miettinyt, mutta niin se on. Toiseen suuntaan lyhyet jyrkät ja toiseen pitkät loivat. Juoksukin kulki, paljon paremmin kuin aamulla. Melkein sama mäkikorjattu vauhti, aamulla syke 135bpm ja iltasella 131bpm. Tuntumaltaan kuin yö ja päivä. Lihaksisto oli jumissa molemmilla kerroilla, mutta jälkimmäinen tuntui juoksulle. Tänään aamulla herätessä oli migreeni, eli näköhäiriä. Johtui selkälihojen totaalisesta jumiutumisesta, joka puolestaan todennäköisesti johtuu siitä, että tullut uitua sen about kymppi jo ja melko reipastakin. Läks pois kun viitisen minsaa jumppasi verta lihoihin. Tänään oli kevyt päivä, vaikka pojoja nyt sen sata kertyikin yhteensä, mutta pelkkää palauttavaa. Ehkät johtuu siitä, että uidessa kello meni tilttiin ja se sitten tärisi oman akkunsa tyhjäksi päivän aikana. Luulin jo totaalisen kuolleeksi, mutta kyllä siihen nyt virtaa sai ja kyllä se periaatteessa toimivaltakin tuntuu. Toivottavasti ei lahoa nyt käteen tai joutuu kellokaupoille! Töissä osittain jatkuu vääntö, tai siis kotonahan sitä jatketaan. Mutta nyt tuntuu taas, että rauha maassa ainaskin hetken ajaksi. Joten uskoisin huomenna uivani pari tuntia het aamusta eli uintia tullee se noin 15km tälle viikkoa. Iltasella vielä joku saunakymppi tms. Su sitten loput pisteet kuosiin. Tällä hetkellä ollaan 770TSS kohdilla ja tavoite oli se 950-1000TSS eli hyvinkin aikataulussa tuon suhteen, saattaa jäädä jopa su kovin kevyeksi pyöräilyt. Nyt ajattelen siten, että ma painetaan lisää kaasua, mutta tutkitaan tilannetta.
    2 points
  20. Uku

    Päivän kevennys

    Tosielämän Punisher. IMG_1523.MP4
    2 points
  21. Pe 20.12 11.58K(10K @4:57 HR171) Semmonen pyörähdys aamusella. 49.35 meni aikaa ja ei tuo kyllä kevyttä ollut, vauhdin sai kuitenkin pidettyä tasasena. Maksimisuoritus tällä hetkellä varmaan about 48 minaa. Täytyy nyt vaa höyläillä siitä viikkojen kuluessa aikaa poies. Hyvä tästä vielä tulee. Aamupaino 82.8kg
    2 points
  22. X66

    To 19.12.

    Juoksu 18.5 km. Pitkäjärvi on kaikkien näiden vesisateiden jälkeen korkeammalla kuin vuosiin. Ulkoilutiellä oli useampi kymmenen metriä veden peitossa, ja pitihän se koittaa että pariasteista vettä on nilkkoihin asti. Paluusuunnassa sitten sama vesijuoksu uudestaan. Jostain syystä sykkeet nousivat plutimisen jälkeen loppulenkin ajaksi.
    2 points
  23. On se vähän noloa kun kuvittelee menevänsä kuin ennen vaikka askel on lyhentynyt js kadenssi hidastunut. Realiteetit kohtaa mattojuoksussa kun pistää nopeuden kohdalleen ja on pakko pinnistellä yli luontaisen tahdin ettei lennä nokilleen.
    2 points
  24. Uku

    Uku (Juoksemisen iloa)

    Viimeisten vuosien aikana juokseminen on tuntunut ilottomalta ja pakkopullalta, ikään kuin potkunyrkkeilyä tai lihaskuntotreeniä tukevana liikuntamuodolta. Aktiivisimpina vuosina juoksin säännöllisesti 100 km viikkoja, tein Nuuksiossa 30km lenkkejä jne. Mutta nyt olen taas löytänyt juoksemisen ilon enkä edelleenkään juokse ketään muuta kuin itseäni vastaan. Tarkoitus on ylittää itsensä säännöllisesti ja vähitetellen rakentaa kuntoa jälleen siihen pisteeseen, jolloin voin juosta valoisassa kesäyössä kolme tuntia, ihailla hiljaisuutta, usvaa peltojen päällä ja kiireettömyyttä... minulla juokseminen on ollut elämämäntapa, väline pitää nuppi ja kroppa hyvässä kondiksessa. Täytin muutama viikko sitten 40 vuotta (1979 ja päätin, että nyt on aika treenata itsensä elämänsä parhaaseen kuntoon. Sairastan kaksisuuntaista mieliala- ja epävakaata persoonallisuushäiriöitä, jotka pitävät minut suurimman osan ajasta ahdistuneena ja masentuneena, mutta liikunta ja lääkitys auttaa. En tiedä kuinka aktiivinen olen tämän harjoituspäiväkirjan suhteen, mutta yritän parhaani mukaan päivitellä treenejä, jotka koostuvat päivittäisestä potkunyrkkeilystä kotona olevan säkin hakkaamisesta sekä säännöllisestä juoksemisesta. Juokseminen on minulle kuitenkin se ykkösjuttu, joka juurruttaa minut todellisuuteen ja saa minut tuntemaan itseni eläväksi. Päivitän tänne siis erityisesti juoksemiseen liittyviä treenejä. Juoksen 50% ajastani paljasjalkakengillä (Vibram FiveFingers) ja toisen puoliskon 4mm droppikengillä. Kellona käytänä Fenix 6x Pro -kelloa, johon siirryin Suunto 9 Baron jälkeen. Garminin Connectissa on paljon enemmän dataa kuin Suunnolla ja lisäksi rannesyke toimii luotettavast puhumattakaan siitä, että kellossa kulkee mukana Spotifyn biisit, joita voin kuunnella ilman puhelinta.. Happy to be here!
    1 point
  25. Aloin miettiä, että jos olisi häpeä juosta hitaasti, niin kehtaisiko kukaan käydä kävelylenkillä.
    1 point
  26. joukor

    Mielenterveysongelmista

    Aina kun tällaisesta saa lukea, tai kuulee. Niin tulee mieleen väkisinkin nurkkakuntainen ajatus. Josko laitettais maan omat ongelmat hyväksytävälle tasolle. Toimen samanlainen huomiotta ja rahaa vailla oleva ryhmä ovat sotien vähäiset veteraanit. ( joskin noi reppanat hoitaa kyllä aika, kiihtyvällä tahdilla, tai sitten kolmipyöräinen invamopo vie metsään. ) Hävettävää.
    1 point
  27. hatapa

    Mielenterveysongelmista

    Aika karua luettavaa.
    1 point
  28. Onko tämå hallitus siis huonompi kuin edellinen? Siis kaikkien aikojen huonoin?
    1 point
  29. joukor

    Eduskuntavaalit 14/4 2019

    oikeastaan, siinäkin on puolet liikaa.
    1 point
  30. joukor

    Mielenterveysongelmista

    Sehän on vaan pelkkää businestä. Lääkäri voi päätöksellään tehdä suoraan yhtiön viivan alle selvää voittoa satoja tuhansia. Hetkessä. Harvalla liikemailmassakaan on samanlaista mahdollisuutta helppoon rahaan.
    1 point
  31. joukor

    Mielenterveysongelmista

    Tuli tuosta keskiajasta mieleen, kun taannoin tilasin jonninmoiselle porukalle perinteisen koulutustapahtuman majoitusta. Sain ihan asiallisen tarjouksen, mutta jäi hiukan kaivelemaan, kun tarjouksen liitteessä mainittiin, että majoituksen järjestäjä ts. ravintoloitsija ei ota vastuuta kaatumatautisten saamista strobovalaistuksen aiheuttamista ongelmista. Kaatumatauti. Jes. 2000 luvulla.
    1 point
  32. Hemuliini

    Mielenterveysongelmista

    Itse en ole ollut osastolla, mutta olen eläkkeellä vaikean masennuksen vuoksi. Toisinaan liikunta on pakkoa ja se lähinnä väsyttää (kuten esim tänään lenkki vei kaikki voimat), mutta olen yrittänyt pitää siitä silti kiinni. Keväällä valon lisääntyessä vointikin paranee - tänä vuonna se alkoi jo helmikuusta, toivottavasti ensi vuonna olisi sama. Minusta hienoa, että avasit ketjun. Ehkä tämä voisi toimia myös apuna heille, joilla ei ole mielenterveyden ongelmia - toimimalla esimerkiksi paikkana, jossa voi kysyä asiasta itseään mietityttämään jääneitä kysymyksiä.
    1 point
  33. Reenaaja

    ErAh (--------)

    maisemat kohillaan..hyviä kuva..
    1 point
  34. vähän puntteja ja venyttelyä n. 6 kertaa viikos...ei ihan jäykisty..joskus venyttelin n.7h viikos..olin aika notkee ainakin jaloista..ei se kuitenkaan juoksuun tuonu vauhtia lisää...
    1 point
  35. Pottonen

    Uku (Juoksemisen iloa)

    Minä en ole VFF-miehiä, mutta villasukkailukelejä odotellessa! Ai ai, kun villitellässä vanha voi tuntea itsensä nuoreksi ja vapaaksi ja bonuksenahan on, että maine kasvaa taloyhtiössä. Ensimmäisestä kuvasta huomaamme, että sääreni ovat väärät kuin Saksan Litillä eli Pierre Littbarskilla (kuukeloikaa nuoriso) ja toisessa kuvassa on varastoni eli jäljellä on vielä seitsemän paria äidin ja tädin neulomia villasukkia. Tsemppiä @Uku!
    1 point
  36. Todella hullua mutta myös minulla polvet ja jalat yleensäkin pysyi tällä kaudella kunnossa kun lopetin kaiken muun venyttelyn paitsi pohkeitten. Ja pohkeitakin venyttelen ihan vähän vaan lenkin jälkeen.
    1 point
  37. Niin tavallinen ihminen, kun rikkoo lakia niin joutuu käräjille. Poliitikko aika pahasti saa mokailla jos sinne asti päätyy.
    1 point
  38. Jujup

    Harjoitusohjelma

    Tämän takia monet triathlonistit ei juokse kauheana 😅 Aika hankalaa varmaan on juosta ylikuntoon menemättä ensin rikki. Pk-kauden alkuun on hyvä vahvistaa jalkoja esim. salilla ja sitten kevyesti totutella juoksuun. Vedot, vk ja pitkis toimii hyvin pohjana, johon progression rakentaa. Kevyet voi tehdä muillakin lajeilla.
    1 point
  39. Uku

    Uku (Juoksemisen iloa)

    Hiljaista ja kevyttä hipsuttelua raikkaassa ulkoilmassa FiveFingersseillä. Pimeissä kohdissa maltoin kävellä ja ihailla tähtitaivasta tai niitä muutamaa kymmentä tähteä, jotka valosaasteen keskeltä erottuvat. Tähtitaivaan alla sitä tuntee itsensä niin ihanan pieneksi.
    1 point
  40. Uku

    Uku (Juoksemisen iloa)

    Mun muksut kävi pienenä mun kaa pikkulenkeillä, mut nyt 7.luokkalaisen kaa treenataan nyrkkeilyä yhdessä Daddy's Gymilla, jossa mä opetan sille perusteita. Hyvää yhteistä aikaa.
    1 point
  41. vmaksi

    vmaksi (NUTS 300 Top-5)

    To 19.12.2019:  Polkujuoksu 53 min 29 sek, 5.16 km@10:21 min/km, keskisyke 98, nousumetrit 112  Parisuhdeulkoilua umpihangessa. Huomenna aamulla vielä lyhyt napakka sali ja sitten seuraavat liikunnalliset aktiviteetit sunnuntaina linnuntietä melko tarkkaan 16827 kilometrin päässä Taupon supertulivuoren kalderan reunamilla 😉
    1 point
  42. Uku

    Uku (Juoksemisen iloa)

    Mulle myös mielekkyys tärkeintä. Mt-ongelmaisena juokseminen on todellista terapiaa. Juoksen hitaasti, mutta varmasti, ja sama pätee toipumiseen - hitaasti, mutta varmasti.
    1 point
  43. Aamupäivän kevyet juoksut kylillä n. 45min. Pyörätiet oli aurattu ilmeisesti yöllä, tai sitten aikaisin aamulla, ja päälle satanut lumi oli melko hyvin pitävää. Mikäpä siinä sitten raksutellessa.
    1 point
  44. puujalka

    Parta-ketju

    Joo no oikeasti pensselit on enemmän jonkinlainen osittain humoristinen kumarrus menneisyyden suuruuksien suuntaan. Harva nykyään pitää viiksiä, koska eivät vissiin kehtaa. Mutta jopa Raitanen kehtasi kasvattaa viiksiä jonkin aikaa: https://www.is.fi/yleisurheilu/art-2000005779716.html Suomalaisista juoksijoista tyylikkäimmät kalapuikot olivat ehkä Esko Lipsosella: Muutenkin tyyli on 5/5. Erityismaininta piposta. Pitäisi löytää tuollainen jostain.
    1 point
  45. Ke 14,04km@5´43 Pikku päiväkännit eli endorfiinihiprakat 14km sipaisulla. Sisälsi 4km-7km välisen tempon @4´46. Hui helkutta jotta oli raskasta, hirvittävä vauhtikestävyysvaje päällänsä. To 12,52km@6´03 Tasan aamuviideltä liikkeelle mielenkiintoisiin olosuhteisiin. Alustat kaikkea mahdollista jään, sohjopatjojen, lätäköiden, sulan asvaltin ja lumen väliltä. Tuuli riepoi miestä puuskissa parhaillaan kai yli 10m/s. Mutta ei siinä, tiukka mutru huuleen ja selkä vastatuuleen. Tulipahan lompsittua pois kuleksimasta tämäkin 🙂
    1 point
  46. Itselläni tulee mieleen tuosta Dubain marasta Alisan osalta se, että Riitta-Liisa oli jollain tavalla Eveliina Piipon mentori. Vastaavalla tavalla Anne-Mari taitaa olla Alisalle mentori,silleen hyvällä tavalla... Luulisi että noin 20 vuotta vanhempi kollega saa puhuttua elämän arvoista monenlaista viisasta, urheilun ulkopuoleltakin. Urheilumenestys on kuitenkin vain se mauste elämään, loppujen lopuksi.....
    1 point
  47. joukor

    Ke 18.12

    Aamulla duunin kellarissa mattoilua. Olen selvästi neiti, kun en pääse pihalle ( lumipyry - 1C ja 12 m/s pohjoistuuli ) 8 km, sis 4 * tonnin vedot 4:38 -5: 00 välillä. Noista vauhdeista en toki osaa sanoa, matto kun on aina eri juttu kuin oikea maantie. Päälle salia vartt ja saunaa 30 min. Nyt on notkean pehmoinen olo. Pehmoisen olon kunniaksi kisulin kuva.
    1 point
  48. hatapa

    Ti 17.12.

    Ulkoilua juoksun merkeissä. 12 km 6.03/km AVG 120 Oikein mainio juoksusää näin talvikeliksi.
    1 point
  49. Liikkuja

    Ti 17.12.

    6.2km asteittain kevyesti kiihdyttäen. Hyvältä tuntui sekä kropassa että sykkeissä:)
    1 point
  50. Landor

    Ma 16.12.

    8 km noin 6 min vauhdilla - valitettavasti menee kategoriaan reipas, keskisyke 137. Keli kyllä kohdillaan näin illallakin.
    1 point
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy