Leaderboard

Aamulenkille klo 05.50 (ennen työvuoroo), märkää! +3 ja vettä sataa. Puolen tunnin hiliputtelu ja aamupuurot nekkuun after. Reipasta aamua vaan kaikille muillekin!

Hieman myöhemmin matolla 6.7km rauhallista vauhtia. Nyt alkaa pikkuhiljaa tuntumaan siltä että tämä alipalautuminen alkaa helpottaa. On kyllä todella mukava fiilis:) Malttia vaan nyt matkaan niin hyvä tulee...

Maanantain kymppi tuntui ikävän kovalta, tänään aikalailla varovaisemmin ihan ok fiiliksillä. 5,63 km, 41:32, 7:23 min/km, 119, 221 W

Juoksin viikonloppuna Veronassa Italiassa 100:nnen maratonini. Miten tähän on tultu? Joskus nuorena poikana juoksin pikamatkoja ja hyppäsin pituuttakin seuran järjestämissä kisoissa. Tulokset olivat jonkinlaisia ja minua pyydettiin seuran edustajaksi maastojuoksukisoihin Tikkakoskelle. Tuossa vaiheessa minulla ei ollut kestävyyttä ollenkaan ja jäin kisassa viimeiseksi. Sen verran tuo otti nuorukaisen luonnon päälle, että lopetin urheilemisen siihen paikkaan. Uuden herätyksen koin joskus 80-luvun loppupuolella. Työskentelin maarakennusalan yrityksessä talouspäällikkönä laman ollessa syvimmillään. Työ oli henkisesti hyvin raskasta, kun aamulla toimistolle lähtiessäsi et voinut olla varma, onko koko firmaa enää iltapäivällä olemassa. Työn vastapainoksi olin aloitellut varovasti juoksemaan. Työnantajayritykseni kuului ns. tärkeysluokiteltuihin yrityksiin, joiden henkilökunta on kriisitilanteiden varalta varattu puolustusvoimien käyttöön, eikä heidän tarvinnut mennä kertausharjoituksiin lainkaan. Eräänä päivänä työpöydälleni ilmestyi henkilövarauslomake, jolla varatut henkilöt tuli ilmoittaa sotilaspiiriin. Täyttelin lomaketta ja kun tulin oman nimeni kohdalle otin puhelimen käteeni ja soitin sotilaspiiriin ja ilmoittauduin vapaaehtoisena kertausharjoituksiin. Tästä alkoi todellinen kunnonkohotus. Juoksin muutamassa pikkutapahtumassa ja sillä erää viimeiseksi jääneessä Finlandia maratonissa elämäni pisimmän matkan, puolimaratonin. Siemen oli kylvetty. Seuraavana kesänä minut houkuteltiin mukaan Suomi Juoksee-viestiin Utsjoelta Helsinkiin. Tuossa tapahtumassa juoksinkin viitenä kesänä. 1995 olin lasteni ja kummipoikamme kanssa Kolmårdenin eläintarhareissulla Ruotsissa. Paluumatkalla bussi jäi jumiin Tukholman Stadionin nurkille. Katselimme bussin ikkunoista väsyneen, mutta onnellisen näköisiä viimeistä kilometriään Tukholman maratonilla taivaltavia ihmisiä. Silloin se iski kuin kolmen kilon pajavasara: Tuonne on päästävä! Seuraavana vuonna juoksin ensimmäisen maratonini HCM:llä aikaan 4.08,26. Ensimmäinen ajatus juoksun jälkeen oli: Ei koskaan enää! Mutta lyhyt on miehen muisti ja itselle annetut heppoiset lupaukset on helppo rikkoa. Tukholma ja Helsinki vuorottelivat seuraavina vuosina, kunnes seitsemäs maraton järjestettiin kotikaupungissani. Ensimmäinen juoksuni veteraanisarjoissa ja heti EM-kisoissa. Onnistuin myös alittamaan neljä tuntia ensimmäistä kertaa tässä juoksussa. Helsinki, Tukholma, Joutseno, Mikkeli vuorottelivat. 16. maraton Mikkelissä v. 2006 oli ensimmäinen, jonka perään kohdalleni merkittiin DNF. Olin ostanut uudet juoksukengät, enkä ollut sisäänajanut niitä riittävästi. (tekosyy) Juoksu jäi kesken puolimatkassa. 2007 uudelleenlämmitetyllä Finlandiamaratonilla loppuajakseni kirjattiin ensimmäinen palindromi, 3.43,43. Seuraavana vuonna keväisessä kelissä juostiin piirinmestaruusmaraton Saarijärvellä. Osanottajia ei kovin paljon ollut ja niinpä tililleni kirjattiin ensimmäinen yleisen sarjan voitto maratonilta ja myös piirinmestaruus. Olin siis yksinkertainen piirinmestari. Tuolloin olin reilusti alle neljän tunnin kunnossa ja ilmoittauduin Suomi Juoksun 100 km:lle kuvitellen sen olevan helppoa kuin heinänteko. Mutta eihän se ihan niin ollut, ainakaan jos on heinäallergikko. 100 km on pitkä matka juostavaksi etenkin jos ei malta juosta alkumatkasta riittävän rauhallisesti. Maaliin kuitenkin selvittiin ajassa 11.52,36. Samoilla lämpöisillä olin ilmoittautunut E24:lle, eli 24 tunnin juoksuun Esport areenalla. Lonkkani eivät pitänee pienen ringin kiertämisestä ja jouduin useaan otteeseen turvautumaan hierojan apuun. Lopulta aamuyön pitkinä tunteina annoin periksi ja menin nukkumaan. Aamulla palasin radalle ja levänneenä olin viimeisen tunnin nopeimpia juoksijoita. Lopputulos vaatimaton 113 km. Vuosi 2009 oli ”urheilu-urani” paras. Elokuussa järjestettyihin Lahden Veteraanien MM-kisoihin olin valmistautunut huolellisesti, mutta kisapäivälle osunut helle ja alkumatkan missatut juomapaikat pilasivat kisani. Hyvällä kannustuksella tuoltakin selvittiin maaliin. Hyvä meno jatkui kuitenkin myöhemmin syksyllä ja Pieksämäellä Vetskujen SM-maratonilla juoksin ennätyksekseni jäävän loppuajan 3.19,50. Marraskuussa juoksin New Yorkissa 50-vuotisjuhlamaratonini. Loppuaika oli taas palindromi, 3.31,33, eli ihan kohtuullinen huomioiden tapahtuman juoksijamäärä ja se, että kannoin kameraa mukanani ja pysähtelin matkalla ottamaan valokuvia. Seuraavat vuodet menivät uutta ennätystä jahdatessa, mutta eihän sitä enää tullut. Näihin aikoihin mielessäni alkoi kyteä ei niinkään ennätysajat, vaan maratonien määrä. Sadas maraton tuntui aika kaukaiselta tavoitteelta, enkä vielä oikeastaan suonut sille vielä ajatuksia. Kalenterini täyttyi kuitenkin hyvää vauhtia vuosi vuodelta ja jossakin vaiheessa päätin lähteä keräilemään maratoneja, en kovin vakavamielisesti, vaan omaan rauhalliseen tahtiini. Keräilyn ohessa, vuonna 2012, tai oikeastaan jo vuotta aiemmin, aloitin valmistautumisen veteraanien MM-hallikisoihin, jotka järjestettiin kotipaikkakunnallani. Tähtäimessä olivat maastojuoksu ja puolimaraton. Maastojuoksun jouduin flunssaoireiden vuoksi jättämään väliin. Se tosin ei suuresti harmittanut, kun kilpailua edeltävänä päivänä satoi parikymmentä senttiä lunta! Puolikkaalle kuitenkin lähdin kisojen viimeisenä päivänä vieläkin pienten flunssaoireiden kanssa. Vuoden mittainen valmistautuminen yhtä kilpailua varten kantoi hedelmää, vaikka en tavoitetaikaani ihan kyennytkään. 1.33 jäänee kuitenkin omaksi ennätyksekseni tältä matkalta. Keräilytahti oli kuitenkin vielä tuossa vaiheessa rauhallinen, kun työnteko haittasi harrastuksia. 2013 vuoden lopussa koossa oli 48 loppuun juostua mutta 2015 vuoden lopussa jo 66. Noihin aikoihin aloin jo pohtimaan sadatta maratoniani, missä ja miten haluaisin sen juosta. Kun 60-vuotispäivääni oli aikaa nelisen vuotta ja sadasta puuttuvia maratoneja 34, niin pikaisella laskutoimituksella pääsin lukemaan 8,5 maratonia/vuosi ja sadas osuu syntymäpäivälleni. Joku tuossa päässälaskussa meni kuitenkin alun perin vikaan ja jouduin korjaamaan määriä, onneksi aikaa oli ja laskuvirhe toimi edukseni. Tässä vaiheessa merkkasin jo vuosittain maratoneja kalenteriini alustavaksi suunnitelmaksi. Tällä alustavalla suunnitelmalla menin muutaman vuoden ja välillä tarkastin, että kaikki laskelmat pitävät paikkansa. Aivan suunnitelman loppupuolella siihen tuli vielä muutos, kun 97. maraton jäi juoksematta samalle päivälle osuneiden hautajaisten kanssa. Tämä aiheutti hieman ongelmia, kun tarkoitus oli juosta SAUL:n SM-maraton syyskuussa ns. omaa kovaa, eikä tiiviiseen ohjemaani olisi oikein maratonia mahtunut. Mutta eihän tämä niin vakavaa ole, etteikö maratonia voisi juosta huvikseen. Aina sinne väliin joku mahtuu. Ja niin mahtuikin etunimikaimani juhlajuoksu Vantaalla. 30:n asteen helteessä juostu maraton oli mielenkiintoinen kokemus. Isommitta ongelmitta siitäkin kuitenkin selvittiin aikaisempien hellemaratonien tuomalla kokemuksella. Kun kaikki maratonit olivat merkattuina kalenteriini aloin selvittelemään tuon 100:nnen maratonin paikkaa, päivähän oli jo tarkkaan selvillä. Katsoin Marathonguidesta Euroopassa ko. päivälle osuvat maratonit ja niitä oli tasan kaksi ja molemmat Italiassa: Palermo ja Verona. Näistä Verona valikoitui juhlajuoksuni paikaksi. Matkasuunnitelmani tein hyvissä ajoin valmiiksi, varasin lennot ja majoituksen lähtö- ja maalialueen tuntumasta Veronan vanhasta kaupungista. Pieni mutka tähänkin tuli vielä ihan loppumetreillä, kun matkavälitystoimisto Amoma pisti kupin nurin ja hotellivaraukseni peruttiin yksipuolisesti. Onneksi olin maksanut hotellin Visalla, joten korttiyhtiö hyvitti maksamani varausmaksun täysimääräisenä. Veronan maraton oli siis se sadas. Olin ajatellut juoksevani leppoisasti sinne neljän tunnin pintaan matkasta ja tunnelmasta nauttien. Tunteellisen hetken koin jo lähtökarsinassa. Aika usein siellä tahtoo herkistyä miettiessään edessä olevaa suoritusta. Tällä kertaa minut herkisti erityisesti eräs mies, jolla oli päällään juoksupaita, jossa vanhan miehen kuva ja sen yläpuolella teksti: ”Per Mio papa”. Jouduin ottamaan lasit silmiltäni ja pyyhkimään kyyneleet silmäkulmistani muistellessani omaa isääni. Itse juoksu lähti kulkemaan ihan suunnitellulla tavalla. Ensimmäiset 25 kilometriä menivät helposti, mutta sen jälkeen ongelmat alkoivat. Kengät, joista olin kaavaillut saavani uudet maratontossut eivät olleetkaan vaimennukseltan sellaiset, että ne olisivat sopineet minulle näin pitkälle matkalle kovalla alustalla. Reidet alkoivat pikkuhiljaa vetämään jumiin ja se taas aiheutti selkälihasten jumittumista. 27 km:n kohdalla huomasin, että kävelyosuuksia tuli enemmän, kuin juoksuaskelia. Sisulla tamppasin reittiä kuitenkin eteenpäin aina välillä yrittäen ottaa muutaman juoksuaskeleen, mutta se oli mahdotonta. Loppumatkan kävelin ja jouduin usemman kerran pysähtymään venyttelemään reisiäni ja selkääni. Lopulta olin Piazza Bra:lla, jonne maraton päättyy Verona Arenan vierreen. Viimeiset venyttelyt mellakka-aitaan nojaten meinasivat jäädä viimeisiksi. Siihen viereeni tuli joku järjestäjän edustaja ja kyseli vointiani ja otti puhelimen kouraansa ja soitti apua. Säikähdin siinä, että päättyykö sadas maratonini keskeytykseen 300 metriä ennen maalia. Ei muuten pääty! Riuhtaisin itseni irti toimitsijan käsiotteesta ja jatkoin kävelyä kohti maalia. Vimeinen mutka ja maali oli siinä. Tätä hetkeä olin odottanut ja siitä jopa haaveillut muutaman vuoden ajan. Vielä maalisuoralla kimppuuni tuli kuuluttajanainen, joka otti minut käsipuoleensa auttaakseen minut maalin. Myös hänelle jouduin olemaan hieman tyly, koska ulkopuolsen avun vastaanottaminen johtaa suorituksen hylkäämiseen. Maaliviivan ylitettyäni sain sanottua muutaman sanasen haastattelussa, tosin tuskin ne mitään kovin järkeviä tarinoita olivat. Ensiapuhenkilökunta kaappasi minut maaliviivalta suoraan telttaansa ja porukalla kaatoivat minut telttavuoteelle. Tippaletku käsivarteen, verenpaineen mitaus ja paljon kysymyksiä. Eivät meinanneet milään uskoa selitystäni siitä, että kyseessä on vain lihasperäinen selkävaiva, eikä tilanteeseen liity mitään suurempaa dramatiikkaa. Lopulta kun nousin siitä sängyltä istumaan ja joku siitä ensiapuporukasta luki paitani selkämyksestä tekstin: ”100. maratonini 60-vuotispäivänäni Veronassa.” Sen jälkeen ääni hieman muuttui kellossa, kun ymmärsivät, että tiedän itse heitä paremmin, mistä on kysymys. Kutsuivat vielä teltan ulkopuoleltakin ensiapuhenkilöstöä ihailemaan paitaani ja onnittelemaan minua. Ai niin se lopputulos. Sillä ei ole mitään merkitystä, mutta aika oli kaikkien sadan maratonini joukossa huonoin, ellei mukaan lasketa myös ultrajuoksuja. Nelisen minuuttia erotti minut kuuden tunnin aikarajasta, jonka ylittäminen olisi joka tapauksessa johtanut suorituksen hylkäämiseen. Toivuttuani kävelykuntoon(?) lähdin teltasta katsomaan maalihuoltoa, mutta sehän oli jo pääosin purettu. Muutama kakunpala, mehua ja omenoita oli vielä tarjolla. Varustesäilytysrekatkin olivat jo lähteneet ja hetken ihmettelin, mistä saan varustereppuni. Siinä pyöriskellessäni joku järjestyehenkilö tuli sinne palautusalueelle kantaen reppuani. Loppu hyvin, lähes kaikki hyvin. Hotellille oli vielä vajaan kilometrin matka. Sen yritin kävellä ryhdikkäästi, mutta kun peilasin itseäni liikkeiden näyteikkunoista, niin edelleenkin takatukkani viisti maata, niin takakenossa etenin. Hotellilla kuumaan kylpyyn, joka onneksi laukaisi pahimmat krampit ja pääsin pukeutumaan illalliselle. Antica Bottega Vino -ravintola oli oikein mainio paikka nauttia illallista. Saatoin jo illallista varatessani lipsauttaa tästä minulle tärkeästä erikoisillasta ja palvelu oli sen mukaista. Sain ennen alkupalaa maistelulautasen, jossa oli salamia ja jotakin juustoa sekä hyvin makea kirsikka. Jälkuruoaksi tilasin Tiramisun ja se oli koristeltu syntymäpäiväkyntilällä. Tarjoilijat toivat sen syntymäpäiväonnittelujen ja viinilasillisen kera ja otimme heidän kanssaan maljat. Sataan maratoniini osui kahdeksan palindromiaikaa, yksi EM- ja yksi MM-maraton sekä useampi SM-maraton aikuissarjoissa. Onnistuin myös keräämään koko sarjan D-vitamiiinia: DNF, DNS ja DQ. Muutama erinäisistä syistä keskeytetty juoksu, pari starttaamatta jäänyttä ja yksi reitiltä eksyminen ja siitä seurannut DQ. Joku joskus kysyi minulta mitäs sitten, kun 100 on täynnä. Vastasin, että en tiedä. Aika näyttää. Olisiko nyt se aika? En tiedä vieläkään, mutta muutama maraton on jo kalenterissa tulevalle vuodelle ja muitakin liikunnallisia ajatuksia on mielessäni pyörinyt.

7km kevyttä PK vauhtista. Sykkeet pysyivät maltillisina:)

Töiden päälle 36 minuuttia punttia. Raskasta rautaa, joten tein suosiolla kevyen treenin. Päälle 12 km vauhtileikittelyä, sisälsi 6 x 50 sekunnin kiihdytykset. Yhteensä 12,42 km, 6:11 min/km, keskisyke 135. Melko raskas jalka, joten huomaa että parin aiemman päivän harjoitukset painavat. Huomenna onneksi kevyt päivä.

18,8km puolipitkä. Eka 10km noin 5.30 vauhdein ja syke 123 ja 8km 4.58 vauhdein ja syke 136. Mukavan kevyesti kulki

Loppuiltapäivän otsalamppulenkki mutaisessa metsässä lähimaastoissa, asfalttisiirtymät reippaammin juoksutuntumaa hakien. Väliin pari nousua täyttömäelle. Niin märkää ja liukasta paikoin että tuli lätäkköönkin liukasteltua ja mudassa tarvottua. 1:11 10,8 km (6´38/km) asc 180m cad 76 avg 147 max 173 PTE 4.2 EPOC 165 ja palautumisaika 34h näin reippaammasta lenkistä. Toinen kilsa 4:30 ja loppuunkin 5:05 ja 4:46 vauhteja, sai diisselistä vähän irroitella karstoja. Täyttömäen päältä polku-uraa... ja sama alhaalta: Polku parhaimmillaan... mutta metsässä aika monin paikoin mutaista... ja ah niin märkää: Pakkasia odotellessa jotta reitit kovettuvat.

30:00 mahdollisimman kevyt, tarkoituksena vain palauttaa tuleviin kierrättämällä verta lihaksissa ja jäntereissä. Niin ja päälle muutamia lihaskuntoliikkeitä mutta maltilla.

Himpura! Tänään piti lähteä ajoissa töistä ja tehdä oikein kunnon salitreeni, mutta mitä vielä. Koko homma typistyi puolen tunnin mattohölkkään, jolla sain aikaiseksi rapiat 5 km. Harmittavan vähän on viime aikoina tullut lihaskuntotreeniä.

Kyl niimpal hiano keli oli Aurajoen rantamilla, kun joki oli ihan peilityyni ja Teatterisillan jouluvalot tuikkivat. Itse lenkki meni ynnämuutaosastoon, semmoista perusjumputusta 12 kilometriä.

Ti 15km matolla -Taas oli tarjolla hauskaa koko rahan edestä. Alkuun verryttelyt 3km 5:10/km s140 ja sitten itse asiaan. Tarkoituksena oli vetää 2 x neljä vetoa. Kaksi ensimmäistä vetoa pk sykkeillä ja kaksi viimeistä pk2-vk1 sykkeillä. Alla kummankin setin vetojen tiedot: 1km 6% kulmalla 5:42/km s138 / 7:38/km s142 1km 10% kulmalla 6:11/km s146 / 7:10/km s143 1km 13% kulmalla 6:11/km s151 / 5:45/km s155 1km 15% kulmalla 5:38/km s162 / 5:40/km s165 Lopuksi verryttelyt 6:48/km s138. Kummassakin vedossa vauhtia sai nostaa ihan huolella että sai sykkeen nousemaan. Koska välissä ei ollu taukoja niin toisen kierroksen vauhteja piti laskea tosi alas että sai sykkeen tippumaan pk alueelle.

Tänään tällainen kokeilu. Aamulla oli jalat kuin lyijyä, kun lähdin juoksemaan😁 Sunnuntainen pitkis ja ylämäkijuoksu vaatii veronsa. Ajattelin kuitenkin yrittää, koska huomiseksi lupasi sadetta. Sain sentään kokoon 4km hölkkää.

2 tuntia keilailua 😄 kotona keskivartaloreeni ja käsireeni. Ulkona sattaa vettä ja +3, loskamärkä ja lievä tukkoisuus flunssakierteen jäliltä ei nyt innostanut juoksemaan. Huomenaamulla sitten 🙂

8,4 km sumussa. Sykkeet mittarin mukaan ihan mitä sattuu. No, tuon kun tietää, niin voi olla oikeastaan luottamatta koko laitteeseen. Tyyni, 3 C ja sumu oli TODELLA paksua. Off topic Turku, asiakaspalvelun ( ja kulttuurin ) kehto Ajoin eilen illalla Turkuun ja menin sataman lähellä olevalle Teboilillle kaffille. No, kuinka ollakaan, pyyhkijänsulka jotenkin vaan lasia pestessä hajosi tuhannen p..n päreiksi. Shit happens. Ja aina sillon, kun on pimeää tietty. Onneksi kuitenkin huoltiksella. Tallustelin siitä huoltamon hyllylle, mutta sopivaa sulkaa ei kuitenkaan löytynyt. Siispä kassalle kyselemään. Tyttö manaili hyllyn tyhjyyttä hyvin sympaattisesti ja kaivoi sitten puhelimensa pöytään ja näytti kartalta lähimmän Motonetin tyhmälle turistille. ( pisteet 10 ) Menin sitten sinne Motonettiin, löysin asianmukaisen sulan ( 6,95 tarjous ) ja sitten kipin kapin kassalle. Iloinen kassan mimmi kysäisi myös muista tarpeista. Vastasin kuitenkin ihan asiallisesti. Kassa stten lähtiessä huikkas, että tuossa pihalla on asentaja, joka vaihtaa ilmaiseksi sen sulan ! Täh. ?? ( Pisteet 10 ) Vaihtoi kyllä ja oli vielä tosi mukava kaveri ( pisteet 10 ) Turku on jees !

Nonni. Sekalainen saikkupäivä taas jonon jatkoksi. -fyssaritunti -juoksu 5km Kävin sitten vihdoin ja viimein fyssarilla juttelemassa ja jumppaamassa. Lähinnä askarrutti tuo vasemman puolen prakaaminen, kun periaatteessa alaselästä lähtien koko linja on kestojumissa aina jonnekin pohkeeseen asti eli jotain toiminnallista häikkää siellä on. Lisäksi pitäisi saada liikkuvuutta rintarankaan ja ja ja, no lista oli jokseenkin keskipitkä. Diagnoosina vähemmän yllättäen lihasepätasapaino ja syynä puutteellinen aktivaatio ja tällä kertaa vasemman kantturan kulmilla pakaralihaksistossa. Kaikennäköisiä testejä tehtiin ja parissa sitten pääsi tapahtumaan se klassinen lantion tippuminen, ja puolierot oli selvät. Voimatasot kintuissa on about tismalleen samat, mutta lihasaktivaatio näköjään ei. Tähän tuli kasa ohjeita, joita lähdetään nyt työstämään. Eiköhän tuo parissa viikossa ole taas jo eteenpäin mennyt! Samalla tuli hyviä vinkkejä sinne rintarangan kiertoon ja tässäkin hämmästyttävän isot puolierot, jopa niin vahvasti, että saattaa sieltä löytyä se perimmäinen syy vasempaan puoleen. Etenkin uinnissa tuo ns. serape efekti on aika voimakas, joten tuo rintarangan puutteellinen kiero on kyllä huono asia. Vaikuttaa se toki kaikkeen muuhunkin! Ehdin jo julistaa kimppalenkkiketjussa, että en tänään juokse. Kotona kuitenkin oli täydellinen naisvalta 3 vs.1 tilanne eteisessä -> joten suostuin hissukseen hölkkäämään 5km koiruuksien kera. Tuli siis oikein savolainen lenkki, ja piti ihan oikein tarkistamani garminista kävinkö ihan oikeasti siellä lenkillä, ja nyt voin vahvistaa, että kävin. Ei jää kuulijalle vastuuta asian suhteen. Agendalle otin kadenssin, kevyen menon ja lyhyen lenkin. Reilusti pk1 puolella pysyttiin, 5.45 vauhtia ja kadenssi oli 175 askelta/min. Tästä innostuneena menin germiittiin tutkimaan, miten tuo kadenssi on "kehittynyt" viimeiset 12 kk. Kuten muistelin, niin viimeksi agendalla oli juurikin vuosi sitten -> kadenssi siellä noin 175 kohtuu säännöllisesti. Sitten se agenda "vähän" unohtui ja kadenssi laskenut kuin lehmän häntä hitaasti, mutta varmasti. Päätyen kuukausikeskiarvoon viime kuussa 168, ei hyvä ja varmaan yksi osatekijä juoksijanpolven oireisiin. Nyt sekin tulee sitten laitettua kuntoon. Hämmästyttävän helppoa on rullata tiheämmällä askeleella. Tästä herääkin kysymys miten sitä on niin tyhmä, että aina menee loikkimaan? Töissä tuli kaiken hässäkän välissä otettua myös nuharokotus. Ensimmäinen kerta, saas nähdä mitä tuosta seuraa.

Treenit jatkuivat tänään 30,15km @6:06 lenkillä. Vieläkin aikamoinen ketutus epäonnistumisesta päällä. Vähän kuitenkin pohtinut ensi vuoden kisakalenteriakin jo. Todennäköisesti juoksen kaksi ultra, yksi tai kaksi maratonia ja yhden puolikkaan. Paljon riippuu siitä miten saan talvella juostua.

Kävin tällä viikolla tamppaamassa alkuviikosta 4x2,5' + 6' /pal. 1'15" @3'20"/km ja puolivälissä viikkoa vielä 5x1km /pal. 2' @3'20"/km. Aika hapokasta touhua oli jo tuo viimeinen setti. Ihan kiva kuitenkin huomata, että lyhyttä vetoa vielä kestää, mutta kestävyys varmasti hakusessa pidemmän tauon jälkeen vk/mk-alueen raastamisesta. Keli oli ihan mukava käydä Aktia-cupissa raastamassa useamman vuoden tauon jälkeen. Ennakkoon ajateltu 37min olikin lopulta aika tarkka arvio (jotenkin mulla on ollut tänä vuonna aika hyvä näppituntuma omasta suorituksesta... 😅) kun puolimatkaan tulin 18.29 ja maaliin vastatuulen saattamana pienellä raastolla ajassa 36.59. Yleinen raasto koko matkalle selkeästi puuttui, mutta uskon että se löytyy vielä ensi kevääseen mennessä 🙂 hyvin sai ohitella ekalla puolikkaalla porukkaa ja toisellakin vielä muutamia ilman että kukaan tuli ohi 🏃‍♂️ Varmaan joulukuussa käyn raastamassa Esport Arenalla seuraavan vedon, kun Aktiaan ei pääse. Tavoitteena tietysti sub 36min!

18.11. lepäilyä. Tarkoitus oli nukkuakin kunnolla, mutta koiralle tuli mahatauti. 19.11. Uintia noin 1,7 km, perhosuinnin tekniikkaa. Hyviä drillejä ja käännösharjoituksia sekä ärsyttäviä pystypotkuja. 20.11. Juoksuklubi 15,7 km. Vauhtileikittelyä Leppävaaran mäissä + 10 kertaa lyhyehkö mäkiveto. Alku- ja loppulämmöt lisäksi (vai onko se loppujäähdytys?) ja vähän koordinaatioharjoituksia. Reipasta menoa taas, varsinkin nuo mäkivedot ja vauhtileikittelyn leikkiosuudet meni melko hyvällä temmolla. Keskisyke oli 146 ja maksimi 172. Lyhyissä mäissä ei syke ehdi oikein nousta. Päälle uintia 1 km extralöysästi. Kun kerrankin oli kello valmiiksi kädessä, katsoin mitä se sanoo. Keskivauhti 1:45 / 100 m, hitaampaa en nyt päässyt. Kello väittää tahdiksi 20 vetoa minuutissa, mutta en oikein keksi onko se yksittäisiä vetoja vai vetopareja. Pakko kai olla jälkimmäisiä vaikka tahti olikin kyllä todella hidas. Kun ui rauhallisesti, muut katsovat että parasta lähteä päädystä juuri eteen, onneksi radalla ei ollut ihan hirveitä poijuja vaan aika jouhevasti matka eteni. Nyt on aika vahvasti sellainen olo, että flunssa on tekemässä tuloaan.

Ke 20.11 Kimppalenkkiä pukkasi vielä aamulla, mutta päivän mittaan alkoi näyttää siltä ettei kerkiä, eikä kerinnyt. Töistä irtaannuttua lähdin painoliivikäppäilylle. 90 min käppäiltiin ja pää sai raitista ilmaa. Tällä kertaa mentiin ylämäet reippaalla askeleella, ja niitähän Keskuspuistossa riittää. Mukavaa.

@rvl otti nyt kielletyt konstit käyttöön..toivottavasti leikkaus on mennyt hyvin ja toivut! Itsellä pudotustahti on vähän laantunut mutta trendi on oikea. Kuitenkin vähän täytyisi kiristää taas vauhtia ettei joulutavoite karkaa. Kaikilla viikoilla ei nyt ole niin paljon mittauksiakaan niin käyrä fluktuoinee vähän todellisuutta enemmän. Toisaalta kun aloitti pudottamaan tiukasti niin juokseminen kärsi aika selvästi tai sanotaanko että esim. lenkkivauhti ei parantunut vaan jalka painoi varsinkin yhtään pidemmillä hölkillä. Sitä myötä oli myös vähennettävä lenkkejä kun ei oikein tuntunut palautuvan. Nyt kun pudotustahti on loivempi niin hölkkävauhti on mennyt taas aika tasaisesti eteenpäin. Banister-kuvaajassa tuo näkyy aika hyvin tummassa vo2max -arviossa joka perustuu lenkkivauhteihin ja käytettyyn sykereservin alueeseen (pisteet yksittäisiä lenkkejä ja tumma viiva keskiarvo). Syyskuun alkupuolella siis alkoi tuo kuilotus ja lokakuun puolivälin jälkeen pudotustahti on ollut varsin hidas mutta vauhti on taas noussut ihan kivasti. Tuossa näkyy vain tv lenkkien arviot harjoituksia on hieman enemmän mutta osa on blokattu koska kävelypalautukset tuovat virhettä. Jouluksi pitää kyllä ainakin siihen 86kg:aan puristaa.

Kiitos @hatapa ja @riopentti! Sunnuntaiaamupäivästä lähtien on ollut taas reilusti sisältöä elämässä. Lähes 1,5 kuukautta etuajassa kun alkaa tapahtumaan, niin hetken kestää ennen kuin arki koittaa. Koiranhoito-vastuu on ollut pääasiassa minulla, mutta olen toki ehtinyt opettaa uuden tulokkaan isosiskolle taas uusia juttuja. Voipi olla, että vanhemmat vielä kiittelevät minua, kun valojen räpsyttelykin on niin mukava leikki. Näissä hetkissähän ei ole väliä vaikkei oma hölkkä suju. Odotan silti sitä päivää, että kilometrin etenemiseen kuluisi vain 4:xx. Jos ennen lumen tuloa, vuodesta en ole kyllä varma. Yhtenä päivänä oli kyllä jo kokeilua vaille valmis. Pientä takapakkia tuli, kun taas issää viskas. Clifton 5 ei ole sittenkään mutaisen alustan kenkä...

Tässä toinen "punttijuntti" Ironmanin kimpussa, Nick Bare ja vetäisee 5kk treenijaksolla 11:28 (optimaalisissa olosuhteissa tasaisella ja nopealla reitillä). Herra aikoo seuraavaksi karsiutua Bostoniin eli siis hankkia perusterveen paperit.

Ma 18.11 Kuntosali 60 min, yläkroppa. Ti 19.11 12,5 km, keskitahti 5:45, syke 128. Keskuspuistossa, Vanttila-Latokaski kuntopolkuja, loppuun 2 km asfaltilla. Hyvä kulku.

Ma 18.11 Lepo Ti 19.11 Vr 3km + 10km 35min + Vr 1km Ihan ok, ei kuitenkaan mitään superhelppoa.

Sellainen kevyehkö 9 km. Piti ottaa ihan kevyesti, mutta jalat oli raskaat. Kostautui heti eilinen lusmuilupäivä, kun kaikki liikunta tyrehtyi huonekaluliikkeissä pörräämiseen.

Su kevyt 90 min Ma kevyt 45 min Ti VL 60 min Sunnuntaina ensin sohjossa ja vesisateessa tunnin verran hölkkää, josta menin jatkamaan matolle vielä puoli tuntia. Eilen lyhyt perushölkkä. Tänään matolla alkuun 30 min hölkkää ja sitten sekaan 5 x 200 m@ 5.00 min/km 5% nousulla. Lisäksi 5 x 60 m@3.00 min/km . Tässä nyt lähinnä yritetään suunnilleen päivittäin olla vähän liikkeessä ja pitää mukana myös ylämäkijuoksua.

Tiistai 19.11.2019: Sauna 40 min @ 100 C, 0.5 l olutta rauhalliseen tahtiin, kisanjälkeismasennusta koko rahalla.

Kirjoittelin tuonne blogiin oman tarinani. Lähellä oli, ettei omakin juoksuni olisi päättynyt keskeytykseen.

Päivän chiit ja fengshuit ladottu koneistoon, eli rennon letkeä iltapäiväkasi tampattu. Ei ollut mitenkään hehkeää kulku, mutta tulipa suoritettua. Päivän saldo vähän päälle 20km.

Auto on asianmukaisesti sakotettu.

Su 27,9km 6:58/km s140 516m -Tänään taas aamulla Sipoonkorpeen. Tein Germiittiin ihan hatusta vedetyn reitin ja sitten vain suorittamaan. Tarjolla oli välillä helppoa metsäautotien pohjaa, perus polkuja ja sitten haastavampia kohtia joissa polku hävis kokonaan. Sula maa oli myös ihan kiitettävän märkää. Välillä piti ihan pysähtyä pohtimaan miten pääsis kiertämään vesiesteet tai että minne se polku hävis? Sitten piti vain koittaa kellosta hahmottaa missä se vois mennä. Pysypä ainakin syke alhaalla. Viikko yhteensä 106,8km 10h 16min reeniä ja 1923 nousumetriä. Ensi viikko näyttää sitten olevan lepo viikko.

Olen ollut hyvin yksinkertainen ukki, mutta en ole enää! Sillä Helmareitten tuleva hyökkääjätähti putkahti tänään reilusti etuajassa maailmaan...

1:45:00 perus ts. viikon pisin pulkassa. Ei se ollut ihan helpointa vaan selkä vähän kangistui loppuun päin. Taustalla varmaankin eilinen varovainen mutta 10 vuoteen tiukin selkälihasjumppa sekä hieman arat penikat jotka kuitenkin kohtalaisesti tulivat taas mukana kevyemmän päivän jälkeen. Energiat tuntui nyt riittävän vaikka syömiset aika vähissä.

24+ alku + loppu verat . ennen vetoja 1x 15s.. 3x 1000m. -2- 1.4.40+ 2.4.34+ 3.3.12+ loppu syke 190 .. tosin vika on vajaa ylämäkeen... karstoja koneesta - hyvä kulku.

Mitäs puujalan oppi-isät sanoo tuollaisesta harjoittelusta aavistuksen kipeänä/vatsarullalla/toipilaana? Monissa paikoinhan sitä korostetaan, että pitäisi malttaa levätä. Itse vähän kokemuksen kautta tässäkin asiassa eri mieltä, että monessa kohdin parempi pitää liikettä yllä. Jos mikä tahansa edellisistä, tietysti sanomattakin selvää, ettei avainharjoitteita sitten tehdä vaan pelkästään palauttavaa kevyttä. Kokenut monesti, että joku 4 päivän flunssa on menty tunti päivässä kevyttä ja se on kuitenkin sitten 4h "reeniä" enemmän kuin, jos olisi levännyt täysin. Ja sellainenkin tuntuma, että nopeammin nämä ohi menee kevyellä ulkoilulla, ja toisekseen tietää aika hyvin päivästä toiseen missä mennään taudin suhteen eikä tarvii arpoa missä kohdin uskaltaa alkaa takaisin oikeisiin harjoituksiin.

oishan tuo sub 3h ...50+ mullekin ihan hyvin.. jos jaksaa vetää kestävyyttä riittävästi ..ei mahdoton kuitenkaan..edes täs iässä. jos pysyy terveenä- eikä tuu luokkaantumisia...

Onneksi olkoon sadasta maratonista! Parhaiten noista on jäänyt omaan mieleen New Yorkin maraton jossa oltiin samaan aikaan. Se oli hieno reissu expoineen, ruokailuineen ja käytiinhän me kattomassa NHL pelikin. Se NHL peli olis kyllä jääny multa väliin ellet olisi ollut oppaana 🙂 New York Islandersin kotihalli kun ei sijainnut ihan hotellin vieressä. Kiitoksia siitäkin.

Ke 20.11 3.35K @6:14 HR151 Pegasus36, kengät istuu hyvin ja toimii nätisti hitaassa hölkässä. Kunto aivan paska ja vieläkin flunssanen olo. Tulipahan koeajettua nuo tossut. Jos nyt yrittäis lyhyitä hitaita nykiä kunnes kroppa jaksaa taas normilenkkejä.

Tiistai 19.11.2019 Juoksua 15,3 km/1 h 16 min, @4:57 min/km, avg 144. Reipas lenkki satamakaupungin keskuspuiston ympäristössä. Vauhti ja sykkeet pysyivät hyvin tavoitealueella, vaikka tänään olikin hieman työläämpi reissu.

Viitaten yllä olevaan blogitekstiin. Ultrakilpailuissa on mun mielestä kyse muustakin kuin kilpailemisesta. Itse näen ne enemmänkin "helppona" tapana juosta pitkiä matkoja, joita tykkään juosta. Koen hemmetin vaikeaksi suunnitella omatoimisen 100km polkujuoksun, missä olisi edes jotenkin järkevä reitti ja huoltomahdollisuudet. Varsinkin, kun olen sysipaska suunnistamaan ja muutenkin tämmöisten juttujen suhteen vähän laiska/mukavuudenhaluinen. Näin ollen on helpompi mennä vaikka KK:lle tai Vaaroille ja nauttia siitä, että joku on järjestänyt kaiken valmiiksi. Kilpailukokemus tulee sitten bonuksena.

Olen huomannut erittäin suuren eron ihmisten välillä kuinka paljon hiilareita he tarvitsevat. Tai käänteisesti miten reagoivat matalaan hiilarisaantiin. Itse kuulun niihin jotka pärjäävät aivan hienosti melkein ilman hiilareita vaikka treenaan kymmenkunta tuntia viikossa. Toiset tutut menevät ihan letkeiksi elleivät saa sokeria kroppaan.

Ma 14.5km zone 1 iisiä, mutta yllättävän nopeaa kulki silti (4:45/km). Ilmeisesti eilinen löysäilypäivä näkyy tän päivän kulussa.

Ok, sorry. Oltais me voitu hidastaakin.

PoJu 1:23 11,2 km (7´28) asc 320-350m cad 75 avg 135 max 178 PTE 3.2 Polkuhölkkää Puijolla pitopohjakengillä, paikoin olisi tarvinnut nastareita kun kantapään alta liukasteli jäisillä poluilla. Alkuiltapäivän varovaista hölkkäulkoilua, eilisillalla meinasin kipeytyä joten piti nukkua / torkkuilla kellon ympäri.Tunnin hölkän jälkeen uudestaan tuntemuksia kurkussa, joten jatketaan sinkkiasetaatin ahmimista. Mutta: hyvä ulkoilu, parempi mieli. Ja taas tunnelmia kuvin: Nuotiopaikalta Puijonsarvesta: Kallaveden rannalla oli tuulista: Takaisin ylös 15 km:n lenkin kautta poluille ja alas Satulanotkoon: Antikkalan pohjoispuolelta taas nousuun kohti Puijoa: Konttilan lähellä jo lumipolku: Ja torni oli pilvessä kuten koko Puijokin: Tästä polkuja ja latupohjia pitkin takaisin. Hyvä treeni eikä tuntunut juoksulihaksissa.

Itselläni oli pari vuotta sitten tilanne, että säännöllistä liikuntaa en ollut harrastanut pariinkymmeneen vuoteen ja painokin oli kohonnut omasta mielestäni turhan korkealle. Lähtötilanne ennen tilanteen korjaamista oli mies 50 v. pituus 178 cm paino 86 kg. Asetin itselleni tavoitteeksi tiputtaa paino 74 kiloon ja nostaa kunto sellaiselle tasolle, että voin juosta 10 km noin. 40 minuuttiin. Äkkiä en tämän uskonut tapahtuvan joten aikaa tavoitteen saavuttamiseen laitoin 3 vuotta, josta nyt on käytetty 17 kuukautta. Liikunta oli aluksi kävely/hölkkää etupäässä kävelyä, mutta säännöllistä ja paljon tunteja sisältävää. Kun hölkkä alkoi sujua niin sitten pelkästään hölkkää. Kun hölkkä muuttui kevyeksi niin sitten vähitellen juoksua. Talvella tein melko paljon rauhallista hiihtoa. Paino lähti tällä systeemillä laskemaan tasaisesti noin kilo per kuukausi tahdilla. Tällä hetkellä paino on 73 kg. Olen syönyt korostetusti hiilihydraatteja ja määrällisesti kaikkea ruokaa reilusti enemmän kuin aiemmin. Liikunnan jälkeen olen aina syönyt jotain suhteutettuna suorituksen määrään. Painoa olen seurannut päivittäin joka aamu. Jos paino on laskenut enemmän kuin edellisen päivän urheilusuoritus antaisi olettaa olen pitänyt sitä merkkinä nestevajauksesta, liian vähäisestä ruokailusta tai muuten keskeneräisestä palautumisesta. Tällöin olen harjoitellut kevyemmin. Liikuntasuoritusten kalorikulutus on mittareiden perusteella ollut noin 20.000 kcal per kuukausi. Alussa vähemmän ja nykyään enemmän. Harjoitusmäärä on ollut sellaista, että se on ollut kuormittavaa välillä kuitenkin helpompia jaksoja. Nykyään keho alkaa kestämään aika hyvin harjoittelua ja palautuminen on nopeampaa myös intervalli ja kovempi vauhtiset alkavat sujumaan hyvin. Harjoittelustani noin 85-90% on ollut PK1 ja PK2 tasolla mittareiden mukaan. Tuo Ylen:n uutinen on mielestäni jotenkin virheellinen vaikka sinällään ihan asiallinen. Ylikunto on käsittääkseni tila joka syntyy, kun henkilö on erittäin hyvässä kunnossa ja harjoittelee tämän vuoksi liian kovalla teholla ja yksipuolisesti ilman palauttavaa jaksoa. Harjoitus kulkee ns. liian helposti ja olo on kuolematon kunnes käy köpelösti. Suomessa kohderyhmä on varmaankin aika pieni, kun hyvä kuntoisia ei ole montaa. Ylen jutussa oleva tila voi syntyä, jos elämä vaikka työn kautta on liian stressaavaa. Urheilun ”vaarallisuutta” korostetaan jotenkin turhaan. Elämän pitää olla tasapainossa ja urheilu on osattava suhteuttaa muuhun elämän kuormitukseen.

Joo ja paljon suolaa. Usein liika suola sitten johtaa lisäsyömiseen, erityisesti "litkujen" (jugurtti, jäätelö jne), eli janoonsa syömiseen. Siksi kai usein kehoitetaan juomaan runsaasti. Mun mielestä on parempi pitää suolatasot kurissa ja juoda vain janoonsa. Hiilareista en olisi huolissani. Luultavasti suuri osa kestävyyharrastajista saa liian vähän hiilareita.

No joo varmasti kun ryyppäminen on sitä tasoa että viinaa pitää saada joka päivä ja vaikkapa salaa perheeltä ja työnantajalta niin kauan kuin mahdollista niin eihän se enää kivaa ole. Sitten kun "jää kiinni" siitä saattaa tosiaan tulla identiteetti. Varsinaisia "ammattijuoppoja" ts yhteiskunnan täysin hyljeksimiä "rantojen miehiä" joille sub 2 minuuttia / vuorokausi selvin päin on normaalia lienee marginaali kaikista alkoholiongelmaisista ja heidänkin historiansa kyseiseen tilaan ajatumiseen lienee melko heterogeeninen. Joskin määrätyt yhtenäiset piirteet kehityskertomuksessa varmasti toistuvat. Viittasin omalla edellisellä kommentillani lähinnä siihen että alkoholiriippuvuus on helpompaa lähtökohtaisesti hankkia kuin juoksuriippuvuus. En nyt sanoisi että alkoholinkäyttö on ihan täysin hallinnassa jos vaikkapa vetää joka perjantai tai lauantai kännit tai vaikkapa joka perjantai ja lauantai ja esimerkiksi jokainen lomareissu tai erilaiset juhlatilaisuudet on silti saattaa olla että tällainen henkilö porskuttelee pitkäänkin työ- ja perhe-elämässä ilman sen suurempia seuraamuksia ja opiskelijat ryypiskelee vielä viikollakin tehtaillen siinä sivussa opintopisteitä. Jonkun mielestä tuo on varmasti ihan normaalia ja kuuluu elämään mutta siellä normaalien juhlijoiden tai teini-iän (alle 25v) käyttäjien joukossa on sitten niitä joilla se alkaa luisua niihin ryyppyputkiin jne. Tai sitten säilyy tuollaisena viikonloppujuopotteluna joissa pidemmän päälle esim riski putkareissuihin, rattijuopumukseen, tapaturmiin ja niistä aiheutuviin sairaalareissuihin, mahdolliseen muuhunkin sairasteluun ja työpoissaoloihin tai vastaavaan oman elämän ja velvollisuuksien laiminlyöntiin kasvaa. Hälytyskellot soivat mutta ne vaiennetaan arjen ajaksi ja sitten taas sama meno jatkuu. Kännissä ihminen osaa tehdä monta edellä mainittua pienempääkin mokaa jotka nekään eivät välttämättä pysäytä. Voi olla välillä pidempiäkin taukoja läträämisestä. Mutta sitten se alkaa uudestaan koska perjantai-illan nousuhumala tuo hyvän olon arjen keskelle. Täällä kun viitataan korkeakulttuuriin niin ehkäpä tuollaista asennoitumista kuvaa hyvin Sakari Kuosmasen lausahdus Kaurismäen elokuvassa "alkoholista tulee hyvä olo ja asiat tuntuvat luistavan". Tämmöinen kierre saattaa jatkua joillakin jopa 20 vuotta vaikka kulissi tai maksa tai molemmat hajoaakin sitten ihan viikon tai parin aikana. Mutta siinä olet kyllä viisailla jäljillä että valitsisit mieluummin juoksemisen niin näinhän se sitten loppujen lopuksi menee. Juokseminen on ihan varmasti helpompaa kun ryyppääminen sellaiselle ihmiselle joka tiedostaa ongelmansa mutta juo silti. Mutta juoksemisen kierteeseen on oikeasti tosi vaikea päästä. Voi toki olla että olen tuossa asiassa poikkeustapaus. Muille juoksemiseen koukuttuminen on helpompaa kuin minulle. Kenties se riippuu luonteestakin. Joillain ihmisillä on hyvin korkea sisäinen moraali. Silloin on varmasti helppo lähteä lenkille. Jotenkin tuollainen ihminen luonnostaan ymmärtää että elämä on onnellisinta kun pääsee raittiiseen ulkoilmaan tuulettumaan. Hänellä se kokemus on ikään kuin kehollistunut. Tuollainen ihminen kun kohtaa täydellisen vapaapäivän jolloin työt on tehty ja tiskit tiskattu ja vieraat kestitty ei mieti mitäköhän tekis vaan lähtee juoksemaan tai muuten liikkumaan. Tunnen tällaisia ihmisiä. Itse olen laiskottelija jolle juokseminen on vaikeaa. Eikä 50 000 kilometrin juokseminen kahdeksaan vuoteen tehnyt siitä yhtään helpompaa vaan ensimmäiset kilometrit ovat joka kerta tervan juontia. Toki sitten jos jaksaa liikutella kroppaansa esim tunnin saattaa ajautua flow tilaan jossa tuntee että voisi mennä kaksi, kolme tai kuusikin tuntia. Useinkaan flow tila ei kuitenkaan pääse yllättämään.

Ahdistaa, jos ei ehdi / pääse / voi lähteä lenkille. Toisaalta v..aa, kun pitää lähteä lenkille. Jakomilelitautisen hommaa on tämä kyllä. 😄