Jump to content
Juoksufoorumi.fi


r

Leaderboard


Popular Content

Showing content with the highest reputation on 09.09.2019 in all areas

  1. 8 points
    Nyt on ketjun aloittajan maraton juostu, ja energiat riitti tällä kertaa huippuhyvin koko matkaksi, jopa parin kilsan loppukiriin. 15 km asti join juomapisteillä urkkajuomaa, ja loppumatkasta tasaisesti 4 geeliä ( jotka meni hyvin alas, koska olin etukäteen niin päättänyt💪). Ehkä parhaimman vaikutuksen oloon toi kuitenkin merisuola, hämmästyttävästi janontunne hävisi suolan nauttimisen jälkeen. Suurena apuna oli myös erittäin tasaisesti juosseen jäniksen seuraaminen, ei vauhti kiihtynyt alussa liian kovaksi.
  2. 6 points
    Minusta tällaisena keski-ikäisena harrastajana sellainen tilanne on mukava, että päivätöistä saa just sen verran fyrkkaa, että pystyy harrastamaan ilman, että tarvitsisi mitään ihmeempiä sponsoreita miettiä. Voi juosta sen merkkisillä kamppeilla kuin itse haluaa ja käyttää muutenkin just niitä tuotteita, jotka itselle sopii. Someen voi postailla ihan vapaasti mitä matskua haluaa, eikä tarvitse yhtään miettiä, että tulikohan kenkämerkki mainittua riittävän ponnekkaasti. Kertakaikkisen mukava tilanne.
  3. 6 points
    Eksymisiä tapahtuu reitillä aina, vaikka se olisi miten hyvin merkitty. Järjestäjä voi omalla toiminnallaan minimoida noita vahinkoja. Itse olen tutustunut erilaisiin merkkauksiin sekä kilpailijana että merkkaajana. Muutamia havaintoja. Mieluummin enemmän kuin vähemmän. Jos mietit pitäisikö tämäkin kohta merkata, merkkaa se ehdottomasti. Juoksijan pitää nähdä edessään aina vähintään yksi reittimerkki. Peitteisessä maastossa merkit tiheämmin kuin avoimessa maastossa. Jos juoksija ei näe merkkejä, voi hän luulla eksyneensä, vaikka olisikin oikealla reitillä. Tästä voi seurata ylimääräistä häröilyä ja pahimmassa tapauksessa oikea eksyminen. Risteyksiin ja teiden ylityksiin ylimääräisiä merkkejä osoittamaan oikeaa kulkusuuntaa. Yksi merkki ei riitä. Lippujen tai nauhojen lisäksi esimerkiksi nuolikyltit auttavat jatkamaan oikeaan suuntaan. Jos reitti kääntyy vahvemmalta uralta heikommalle uralle, on merkintään kiinnitettävä erityistä huomiota. Reittimerkkien väreinä toimivat parhaiten vaaleat värit. Punainen periaatteessa hyvä, mutta punavihervärisokeus on suhteellisen yleistä. Punavihervärisokeat juoksijat eivät erota punaisia merkkejä vihreästä metsästä. Punaiset ja keltaiset merkit haastavia nähdä ruska-aikaan. Hyvä reitinmerkintä vaatii paljon henkilöresursseja. Ja sääntöjen tulkinta. Oikean reitin juokseminen pitää olla ehdoton vaatimus ilman mitään poikkeuksia. Vahinkoja voi sattua reitilläpysymisessä, mutta tällöin on ehdottomasti palattava oikealle reitille eksymiskohdassa. Reitiltäpoikkeamisten hyväksyminen on väärin kaikkia oikeaa reittiä juosseita kilpailijoita kohtaan riippumatta sijoituksista kilpailussa.
  4. 5 points
    UTMB 171km/10000m 30.8-1.9.2019 Mistähän tätä lähtisi kääntelemään raportiksi, kun ajatukset ovat sekavat, muisti meni päiväksi, ja yksi maailman kovimmista ultrajuoksuista, Spartathlon, odottaa jo kolmen viikon päästä. Vuoden 2019 taustallahan oli äärimmäisen vaikean OmanbyUTMBn ja kotimaisen UTTFn läpäisyt vuosina 2018 ja 2017 ja sitä kautta erittäin hyvän arvonta-aseman saaminen UTMBlle 2019, mikä johti sitten arvonnan osumiseen. ”Ongelma” oli vaan se, että muutama viikko myöhemmin Kreikasta kuului kummia ja vuoden 2018 tulos 192.3km sekä armoton tsägä Spartathlonin arvonnassa johtivat pääsylippuun myös ”Kreikkalaiseen kylähölkkään” vain vajaa kuukausi UTMBn jälkeen Koska nuo tapahtumat ovat ainutlaatuisessa luokassa ”silloin mennään kun kutsutaan”, niin totesin, että kerranhan täällä vaan eletään ja aloin suunnittelemaan matkoja ja Jarin johdolla treenejä molempiin. Ottaen huomion Spartathlonin erityisen brutaaliuuden cutoffien ja asfaltin suhteen, sekä erittäin rajalliset puitteet maastojuoksulle asuinpaikassani ”aavikolla”, treenit keskittyivät asfaltti- ja peruskestävyyden nostamiseen, mistä tietysti UTMBllä maksettiin todella kova hinta. Vuorikisoihin on harjoiteltava vuorilla tai ainakin jättärillä. Usealta kokeneelta ultrajuoksijalta sain tietysti oikeutetun varoituksen että kaksi massiivista ultraa kuukauteen sisältää todella isoja riskejä, DNFn ollessa sieltä pienimmästä päästä uhkakuvia. Toisaalta, ketäpä ei legendaariset teot kiinnostaisi, ja näinpä mukana oltiin. Mitäpä hävittävää siinä toistaalta olisi. Ennen UTMBtä kävin Gasteinissa Infinitetrails- polkujuoksun joukkue MM- kisoissa osana suomalaista amatöörijoukkuetta trailrunning Finlandin nimissä, mikä pelasti varmasti paljon yli 5000m vertikaalilla kolmeen päivään, kun muuten mäkiharjoittelu oli ollut olematonta. Kesälomalla elokuussa Suomessa painoin jättäriä muutamana päivänä eestaas mikä oli vähän epätoivoista kuukausien tekemättömien mäkitreenin paikkailua. Tosin kunto oli taatusti kaikkien aikojen paras ja lähes terveenä oli lenkkeilty jo useampi vuosi, joten oli vaan luotettava siihen mitä oli tehty pitkällä aikavälillä. Hieman reittiä ja aikaisempien vuosien tuttujen suorituksia katselmoineena, asettelin tavoitteen alle 40 tunnin, mikä antaisi hieman aikaa käydä pesulla ja nukkua ennen iltalentoa nykyiseen kotipaikkaan. ITRAn aplikaatio ehdotteli 36-37h aikaa, mutta jo OmanbyUTMBssä olin oppinut, että nuo arviot voi heittää samantien romukoppaan. Keskiviikon aamulento Geneveen oli täynnä suomalaisia osanottajia, ja oli mukava rupatella tuttujen kanssa jo siinä vaiheessa. Loistavien ystävien Outin ja Ollin kanssa vietettiin kisapäivät Chamonixissä ja suuri kiitos kuuluu heille kaikesta. Pasin kanssa oli sovittu että lähdemme yhdessä matkaan. Illalla hain numerolapun ja osallistuin pakolliseen varustetarkastukseen perjantaille, sekä kävin tapaamassa Omanin sekä NUTSin järjestäjiä. Perheen kanssa hengailtiin ja hölkkäiltiin vähän shakeouttia. Chamonixissa oli täydellinen karnevaali käynnissä ja filiis alkoi nousta. Säät olivat kohdillaan, mutta sade alkoi tunti ennen lähtöä ja jatkui suunnilleen starttiin asti. Perjantaina klo 18 Vangeliksen soidessa koin elämäni tähän mennessä hienoimman juoksutapahtuman lähdön. Käsientaputukset saivat kylmät väreet pintaan. Chamonix-Les Chapieux 0-51km / cum asc2900 Koska olimme menneet lähtöön aika viime tipassa, ajauduimme lähdön suppilossa ihan loppupäähän Pasin kanssa, mutta eipä sillä tässä kisassa ja tavoitteilla oikeastaan mitään väliä ollut. Hölkkäsimme alun helppoa tasaista asfalttia ja polkua ja myös Wellingin Petri tuli hetkeksi seuraan. Les Houchesin kylässä hieman nopeasti purtavaa ja yksi pullo täyteen. N. 8km kohdalla viimeisen kylän jälkeen reitti kääntyi ensimmäiseen nousuun ja siellä löytyi uusi suomalainen Ahosen Mikko. Vaihdettiin siinä muutama sana ja otimme Pasin kanssa ensimmäisiä kuvia jylhistä kauniista vuorista. Matka jatkui laidunrinnettä ylös ja tämän ensimmäisen nousun käännyttyä laskuun kaivoimme lamput otsaan ja tulimme alas helposti juostavaa rinnettä ja polkua kohti Saint Gervaisin kylää, jossa oli ensimmäisen iso huolto. Tässä laskussa ohitimme todella paljon porukkaa, jolla tuntui olevan alamäkitekniikka vielä meitäkin huonommassa jamassa. Jossain kohdassa tunsin ukkovarpaassa rakon, mutta tämä osoittautui vääräksi hälytykseksi. Kyläjuoksu oli hauskasti järjestetty eestaas- mallilla ja vaimot olivat tulleet varrelle kannustamaan. Huollossa söin hieman patonkia, juustoa ja makkaraa, mikä oli pieni virhe kun vatsaa kipristeli myöhemmin. Pian tämän jälkeen takaa kuului ”Kimmo” ja Välipirtin Vesa tuli takaa hetkeksi kimppaan, mutta hävisi pimeydessä jossain vaiheessa. Hauska nyanssi yhden nousun alussa olivat Hokan miehet, jotka kirjasivat jokaisen juoksijan kenkämerkin – markkinatutkimus oli menossa. Contaminesiin (31km) noustiin pikku hiljaa, ja siellä oli paikka missä myös henkilökohtainen huolto oli sallittu. Huoltoteltta oli ihan täysi kaaos ja hukkasin Pasin. Juomapullojenkin täyttö oli tuskaa. Juttelin hetken ja annoin halaukset paikalle tulleen vaimoni kanssa ja päätin jatkaa matkaa yksin, kun ketään tuttua ei näkynyt. Nyt suunnattiin yöhön ilman tuttuja naamoja. Nousu jatkui kohti La Balmea ja reitti oli sellaista leveähköä irtokivistä baana. Geeliä ja Mars – patukkaa mussutin energian saamiseksi. Pimeässä ainoa hieno maisema oli oma valokeila. La Balmen huoltoon (41km) tulin klo 00.28. Ilma alkoi olla viileä. Näin yhden suomalaisen (Ida) huollossa, ja tervehdin. Söin ja join ja jatkoin tunkkaamista. Hetken päästä takki oli pakko laittaa päälle kun tuuli yltyi. Huipulle (Col du Bonhomme) saavuin n klo 02.00 lauantaina. Tästä lähdettiin sitten laskemaan onneksi hyvin juostavaa polkua alas Les Chapieuxiin. Ohitin jonkin verran porukkaa tässä laskussa ja kun saavuin huoltoon, edessä oli varustetarkastus. Vähän jännitti että toivottavasti kaikki kysytty löytyy, mutta vedenpitävä takki, puhelin, ja turvapeite olivat mukana, joten kävelin huoltoon ja sain ensimmäistä kertaa hieman kuumaa lientä kitusiin. Sinänsä tuo varustetarkastus oli aivan aiheellinen, koska nyt oli aika viileä yö ja liikuttiin vuoristossa, missä apua ei ole saatavilla jos jotain sattuu. Tähän oli myös tulossa pitkä 15km huoltoväli yöllä, joten kamat oli oltava kunnossa. Les Chapieux-Courmayeur 51-80km / cum asc4700 Sinänsä harmi että oli pimeää, koska tämä väli ja Col de Seignen sekä Pyramidesin nousut olisivat varmasti tarjonneet upeat näkymät. Valtio vaihtui Italiaksi. Näille huipuille asti reitistä ei oikein jäänyt mitään muistikuvaa kuin että siellä oli muutamia teknisiä pätkiä ja muuten alusta oli aika helppoa. Onneksi juuri alaslähdettäessä päivä alkoi sarastamaan ja eteen aukeni ihan mahtavat näkymät, joskin laskeutuminien Pyramidesiltä alas kohti Lac Combalia oli osittain ihan masentavan vaikean kivinen sekä louhikkoinen, joten homma meni osittain kävelyksi. Otin lampun pois ja näin lopulta alhaalla Combalin (65km), jonne saavuin klo 06.58. Hieno usva oli laaksossa ja aurinko valaisi upeasti alppien huippuja. Aamu oli kylmä ja kuuma nuudelikeitto teki oikein hyvää. Kun vähitellen järjestelin lähtöä näin juuri saapuneen Ahosen Mikon ja moikattiin lyhyesti. Tästä eteenpäin reitti oli jonkin aikaa tasaista hiekkatietä. Katselin aamu-usvassa kävellessäni hieman puhelinta ensimmäistä kertaa, ja oli todella piristävää nähdä niin paljon viestejä ja kannustusta tätäkin kautta. Pian käännyttiin oikealle ja lähdettiin tunkkaamaan nousevassa auringossa kohti Mont Favren huippua. Helikopteri saapui hetkeksi pörräämään yllemme ja heiluttelimme sen minkä kerkesimme. Favrelta alas tultiin varsin juostavaa baanaa ja mieli piristyi, kun tiesin että Courmayer odotti. Jouduin pari kertaa pysähtymään tyhjennykselle ja ottamaan kivenjyvää pois kengästäni. Hieman ennen Col Checrouitin (74km) huoltoa vasemmalla aukeni upea vuorinäkymä ja reitin varressa kuului kaunista musiikkia. Tämä oli ehdottomasti valokuvan paikka. 74km huollossa ei oikeastaan olisi ollut tarvetta pysähtyä mutta otin kuitenkin repun pois ja relasin hetken ja join huollosta kokista. Yksi mukillinen per huolto oli sellainen standardiannos. Jalkoväli hiersi pahasti rasvauksesta huolimatta. Lasku kohti Courmayeria (78km) ei ollut tekninen mutta sen verran jyrkkä että muutamia juoksijoita meni ohitseni. Mieliala alkoi yllättäen laskea, ja keskeytys eksyi ajatuksiin. Täällä olisi helppoa ja hauskaa viettää loppupäivä. Asfalttiosuus alkoi ja Päivi oli kadun varrella kannustamassa. Avauduin heikosta mielentilastani ja hyvää tsemppiä tuli takaisin. Kannustus oli kylässä upeaa. Perhe oli vastassa ennen huoltoa. Pysähdyin juttelemaan ja pala tuli kurkkuun välittömästi. Kokosin itseni, otin dropbägini ja painuin sisälle huoltoon, johon vaimoni tuli auttamaan. Pöksyt täyteen vaseliiniä ja energiaa sisään sen verran kuin meni. Roskat roskiin ja uutta geeliä sekä Mars- patukkaa reppuun. Vaihdoin lamppuun akun ja otin kaksi uutta dropbagistä messiin. Jengiä nukkui siellä täällä. Eipä olo kovin hyvältä tuntunut, mutta tähän ei kuitenkaan jäädä. Puolisen tuntia viivyin. Courmayeur-Grand Col Ferret 80-103km / cum asc 6700 Ulos ja portaat alas klo 10.04 ja perhe saatteli ekan kilometrin matkalle. Olin kolmisen tuntia cut-offeja edellä, joten ne eivät enää huolestuttaneet. Päivä lämpeni koko ajan ja kylän jäätyä taakse tulin seuraavan nousun juurelle. Yritin vaihtaa pari sanaa HongKongilaisen (aasialaisia kisassa oli todella paljon) naisen kanssa, mutta hän ei ollut lainkaan juttutuulella. Siksak- Nousu Refuge Bertonelle (83km) oli ihan tuskaa ja jouduin istumaan pari kertaa kivelle katselemaan maisemia. Suurin uho oli miehestä kadonnut ja Bertonelle saapui nöyrä mies. Sää oli jo todella lämmin ja istuin hetkeksi varjoon juomaan vettä. Eteenpäin oli kuitenkin mentävä ja tästä jonkin matkaa reitti oli vaihteeksi ihan mukavaa ja hölkkäilin kauniissa säässä kohti Refuge Bonattia. Liikuttiin sellainen seitsemän kilometriä kumpuilevassa maastossa 2000m korkeudessa. Bonatissa (93km) olin klo 13. Täältä Arnouvaziin (99km) reitti jatkui ihan mukavana ja nautin kuuman päivän alppimaisemista, mutta meno oli aika rauhallista ja tähän väliin kuluin noin tunti. Arnouvaz oli hauskan virran varrella ja teltta oli jo todella paahteinen. Join pullon suusta litran vettä ja kauhistelin edessä olevaa nousua kohti Sveitsiä. Iltapäivä (klo 15.45) oli jo pitkällä kun vihdoinkin tunkkasin itseni Col Ferretillle ja Sveitsiin. Jalassa oli rakot molemmin puolin ja haarojen rakot olivat tunti tunnilta kivuliaammat. Grand Col Ferret-Champex-Lac 103-127km / cum asc 7300 Kun Sveitsin puolelle päästiin, niin hienoissa alppimaisemissa lasketeltiin ihan juostavaa pätkää vajaat kymmenen kilometriä La Foulyyn. Reitin lopussa mentiin hetki asfalttia, kun laskeuduttiin kylään. Les Chapieuxistä tähän sijoitus oli parantunut yli 300 pykälää ja vaikka oma vauhti ei huimannut, niin ei se monilla muillakaan helppoa ollut. Kylään saapuessa lauantaina n. 17.30 Eppu & Co olivat yllättäen vastassa ja kerroin keskeytysfiiliksistäni ihan vaan tukea saadakseni. Olo oli tosi paha ja hiippailin telttaan ja etsin itselleni penkin ja yritin tunkea jotain syömistä sisääni, vaikka oikeastaan mikään ei maistunut. Istuin jonkun ruotsalaisen vieressä ja kun katseemme kohtasivat, sanoja ei tarvittu. Kurja olo oli molemmilla. No ihan vakavasti en tietenkään tähän kisaa jättäisi. Etua cutofiin oli jo lähes viisi tuntia. Luin vähän viestejä puhelimesta ja somesta ja totesin, että mies on done, mutta 60km on vielä jäljellä. Kun hiippailin teltasta ulos, suomalaiset olivat ulkona tsemppaamassa – olivat kuulemma tulleet varmistamaan, että en tähän jättäisi kisaa. Kiitos!!! Lähdin hölkkäämään kohti kisan ”breakpointtia” Champex Lacia ja kuulin suomalaisilta että helppoa ei loppu tulisi olemaan. Hölkkäsin noin kilsan ja metsän saavuttua ryynäsin tekemään biokätkön puskaan – tavara meinasi tulla yläpäästä samalla kun pinnistin biokätköä sveitsiläiseen havumetsään. Karsea mutta jälkikäteen hupaisa kokemus. Jossain välissä tätä kohtaa iski sitten ukkonen. Alkoi tulemaan vettä – ensin vähän ja sitten enemmän. Pysähdyin laittamaan takin päälle. Laskin sekunteja jyrinään salamasta. Ensin niitä oli 15s, sitten 13s ja piakkoin 10s mikä tarkoitti, että ukkonen saavutti takaapäin koko ajan. Edessä kaukana näkyi sinistä taivasta ja sitä kohden hölkkäilin ja toivoin, että en joutuisi ukkosen silmään keskellä tätä metsäosuutta. Hetken aikaa vettä tuli aika rajusti, mutta sitten keli alkoi paranemaan, ja totesin, että tämä haaste oli voitettu. Reitti alkoi kääntymään ylös ja oli mahtava saapua Praz de Fortin kylään jossa sai mennä kivan kylän läpi ilman mitään isompia haasteita. Pysähdyin tässä ottamaan takin pois ja ennen nousua Champex Laciin, liityin muutaman tyypin letkan perään, ja tunkkasimme seuraan huoltoon (Chapex Lac klo 20.29). Juuri sinne saapuessani tuli pimeys. Pidin hyvän rauhallisen huollon ja söin kunnolla sekä viestittelin muutaman kaverin kanssa. Homma alkoi olla hoidettu, mutta vielä oli edessä toinen yö sekä karkeasti 3 x verttitonni. Vaihdoin merinovillapaidan päälle, vaikka lopulta toinen yö oli yllättävänkin lämmin eikä edes ylhäällä olisi paljoa lämmintä vaatetta tarvinnut. Laitoin lampun otsaan ja päälle ja lähdin pimeään. Champex-Lac- Chamonix 127-171km / cum asc 10100 Reitti oli helppoa nousua Plan DeLauhin asti. Mentiin ensin asfalttia ja sellaista metsätietä, sitten polkua ja muutaman karjaportin läpi. Alkoi iskeä hurja jano eikä elektrolyyttijuoma maistunut lainkaan. Nuudelivelli oli ollut huollossa ilmeisesti niin suolaista, että teki vain mieli vettä. Pienen tuskailun jälkeen sitä onneksi löytyi reitin varrella olleesta hanasta. Koin valaistumisen – vuorikisoihin pitää tehdä PALJON mäkitreeniä. Itse olin joutunut sen laiminlyömään olosuhteiden pakosta (Koti Dubaissa) ja nyt maksettiin hinta. Trientiin (140km) pudoteltiin jonkinlaista siksakkia ja siltaa ja lopulta saavuin kylään klo 00.50. Vastassa olivat yllättäen ystävät Outi ja Olli sekä vanhin lapsistani, joka tuli avukseni huoltotelttaan. Oli todella virkistävää saada jakaa surkeaa fiilistä sekä saada apua huollossa, sekä tsempit seuraavaan nousuun. He puhuivat tulevansa myös Vallorcineen vastaan ja minä vaan kehotin heitä nukkumaan. No, enpä valita yhtään että nämä tärkeät ihmiset jaksoivat valvoa ja ajaa huollosta toiseen sillä aikaa kun minä nousin vuorta ylös. Seuraava verttitonni lähti kohti Les Tseppesiä pientä vuoripolkua pitkin. Aika ryytynyttä porukkaa näkyi reitillä ja muutamat olivat laittaneet pitkäkseen kuka mihinkin. Lehmien kellot kilkattivat ja silmät kiiluivat otsalampun valossa. Edessäni meni joku ranskalainen, jolla oli liimattu punainen kortti numerolappuun. Ilmeisesti DSQ tai aikasakko jostain syystä. Tseppesin huipulla oli väliaikapiste, jossa istahdin hetkeksi juomaan ja yksi letka meni ohitseni. Liityin perään alamäkeen ja päädyin juttelemaan jonkun espanjalaisen kanssa. Tulimme takaisin Ranskaan. Meiltä ei enää juoksu luonnistanut – hänellä oli pahat rakot jaloissa ja minulla sekä jaloissa että jalkovälissä. Tässä laskussa myös väsymys alkoi iskemään pahasti päälle. Useasti teki mieli vaan pysähtyä, mennä makuulle ja nukahtaa. Kello oli toisen yön aamuyötä ja voimat alkoivat olla loppu. Saavuin Vallorcineen (150km) klo 04.09. Olin ihan romuna, mutta onneksi ystävät ja tytär olivat vastassa. He olivat pyynnöstäni tuoneet Bebantheniä mukanaan ja kävin vetämässä sitä kourallisen pöksyihini huollon yhteydessä – jospa tällä selvittäisiin. Nyt oli enää viimeinen nousu jäljellä. Pitkään aikaan en ollut enää pystynyt kuin kävelemään ja rasvan helpotus poistui nopeasti. Ensin mentiin pätkä hiekkatietä ja törmäsin yhteen PTL- kisassa olleeseen tiimiin mäen alla olleella väliaikapisteellä. Viimeinen nousu Tete aux Ventille olikin oikein ”Grande Finale”, mikä ei tuntunut loppuvan koskaan. Törmäsin toiseen espanjalaiseen, jonka pohkeeseen oli tatuoitu Mont Blancin massiivi ja teksti ”UTMB Finisher 2018”. Hän tsemppasi ”venga, venga” ja vastasin samalla mitalla. Olimme vain tuntien päässä finishereistä! Kolmas päivä valkeni ja sammutin lampun sekä kävelin eteenpäin pitäen pieniä breikkejä välillä. Näin vuorikauriin sekä poikasen, joiden silhuetti Mont Blancia vasten oli lumoava. Nousu jatkui ja jatkui ja kun huipulle päästiin, niin mentiin ikuisuus vielä tasaista kunnes tulin Teten väliajalle, jossa kysyin matkaa maaliin. 10km kuulemma ja Flegere oli vielä välissä. Tästä eteenpäin vain sauvakävelin edelleen ja porukkaa lappoi ohi säännöllisin väliajoin. Ihastelin massiiviin huippua ja odotin, milloin Flegere saapuu – se näkyi edessä kaukana, mutta matka oli pitkä väsyneelle miehelle. Pikkuhiljaa hissiasema lähestyi ja lompsin pienen laskun huoltotelttaan sunnuntaina klo 08.26. Olin laskeskellut, että alle 40h menisi vielä helposti, mutta se enää kiinnostanut vähääkään. Istuskelin rauhassa ja join vettä sekä katselin kiireisiä kilpakumppaneita. Sijoitus oli ollut parhammillaan alle 600 muutama huolto aikaisemmin. Nyt oli hävitty kymmeniä pykäliä. Ihan sama. Lähdin kävelemään alamäkeä kohti Chamonixiä. Kipu oli jäytävää. Juoksijoita tuli yllättävän hyvällä jalalla ohitse jatkuvana virtana. Ei kiinnostanut. Olli oli ilmoittanut tulevansa vastaan Chamonixistä, ja olipa suuri ilo nähdä hyvä ystävä pari kilsaa ennen kylää. Jupisin kaikki murheeni hänelle ja tällä saattueella laskeuduimme kohti maaliviivaa. Mieli parani askel askeleelta- YEAH – Maaliin mennään! Kun saavuin alas, Outi ja tyttäreni olivat vastassa ja tytär tuli viimeisen kilometrin kanssani maaliin. Kävelin yhden PTL- joukkueen ohi, ja ylistin heidän urheuttaan. Jaoimme isoja onnitteluja toisillemme. Puolisen kilometriä ennen maalia, kannustus alkoi asteittain kovenemaan ja ihmisten määrä lisääntyi. Laitoin hölkäksi. Nyt juostaan. Imin kaiken ilon itseeni. Ihmiset kannustivat minua nimelläni. Käännyin viimeiselle suoralle. Tuleeko itku? Ei. Tytär kuvaa viimeiset 200m maaliin. Möly yltyi ja karjuin onnesta kädet ylhäällä. Siinä! Finisher! En unohda tätä ikinä. Aikani oli n40h3min ja sijoitus kaikista 667. Oikein hyvä. Olli ja Outi auttoivat kämpille ja suihkuun ja nukkumaan. Erityisesti alapään rakot olivat kuin suoraan kauhuelokuvasta. Lopuksi N 2500 lähtijästä lähes 1000 keskeytti. Vaikka UTMBlle päästäkseen pitää suorittaa riittävä määrä kisoja, ja onnistua arvonnassa, tuo 40% keskeyttäneitä kuvaa varmasti hyvin reitin vaativuutta. Mikään ei ole varmaa ennen kuin olet maalissa. Tänä vuonna säät suosivat, eikä vesisadetta ollut kuin muutan tunnin. Oma kisa meni läpi vuosien aikana luodulla peruskunnolla ja viimeistellyllä Jarin harjoitusohjelmalla, mutta mihinkään yhtään nopeampaan läpäisyyn tarvittaisiin muutama kymmenen kilometriä ylä – ja alamäkitreeniä lisää. Perhe, Olli ja Outi mahdollistivat puitteet. KIITOS!!! Kreikan starttiin olisi nyt kolme viikkoa. Jätin kaiken itsestäni Alpeille. Sparta ei kiinnosta vähääkään, mutta tietenkin lähden. Milloin tuntee olevansa elossa? Haarojen rakot puhkeavat yölennolla ja märkivät alushousuihin, jotka kuivuvat kiinni tulehtuneeseen ihoon. Tunti ennen laskeutumista menin lentokoneen WChen ja jouduin repäisemään kalsarit irti ihosta. Koko kone heräsi taatusti huutooni. Anteeksi. Kiitos. Kaikille!
  5. 5 points
    Nuts Karhunkierroksen perusmatkalla oli menneinä vuosina puolimatkankrouvissa grillissä lämmitettyjä roiskeläppiä tarjolla. Maistuivat todella hyviltä. Jos noi oli jo hyviä, niin miltä mahtaisi maistua joku ohutpohjainen pitsa margarita. Luultavasti utopistisen hyvältä. Ja ilman tuhteja täytteitä, imeytyisikin varmaan aika hyvin masusta eteenpäin. Mutta Vaarojen kisaeväät on oma taiteenlajinsa, kun muuta huoltoa ei ole. Jääkylmää vettä saa muutamasta paikasta reitin varrelta, mutta siinä se. Karu sää, karu reitti ja karut eväät.
  6. 4 points
    Cliftonit on tosiaankin aika järkyt kengät. Niissä on tuo kiikkuslautaefekti, niiden kanssa melken kaatuu kun kävelee 😄. Oma ongelmani on lestin sopimattomuus, ne puristavat päkiästä. Eilen bongasin XXl:stä wide-mallin, mutta sekin tuntui kapealta, vaikka koitin ylikokoista mallia. Paska kenkä! Mutta koska halusin niin kovasti Hokat, joita kaikki isot pojat tuntuvat käyttävän, kokeilin sitten Rinconia jalkaan ja kappas, tuntui paljon paremmalta! Ehkä minustakin tulee kohta iso poika.
  7. 3 points
    Oon osittain samaa mieltä. Valitettavasti placebo kannattelee vain tiettyyn rajaan asti, esim. jos pakki on tyhjä energiasta niin placebolla ei sitä saa täyteen. Toisaalta tismalleen samaa mieltä siitä, että maratonikin kannattaa jakaa osapalasiin, joita pureskelee yhden kerrallaan. Eka kymppi kontolloitua, toka kymppi vauhdin hakua, kolmas kymppi taistelua vauhdinpidon suhteen ja neljäs sitten loppukiriä pidätellen. Niinhän sitä sanotaan, että optimaalisella maratonilla vauhti sinällään pysyy koko matkan ajan vakiona, mutta se tuntuma, jolla edetään muuttuu alun hauskasta kevyestä lenkistä lopun täydelliseen raastoon - käydään liki koko spektri lävitse siis!
  8. 3 points
    Polku-PK Nuuksiossa, keskimäärin 2.92% / h kulutus (34h akkukestoarvio). Päällä GPS+Glonass + WHR, mutta kaikki muu pois: Mikähän tuossa lopussa nostaa kulutusta? Kuitenkin aivan samanlaista maasto loppuun saakka. Lopussa alkanut sade voisi osua tuohon, muuta en keksi? Mutta lopputulos on, että akku riittää, kun asetuksista ruuvaa kaiken turhan pois.
  9. 2 points
    Huh, ensimmäistä kertaa yli maagisen 3000m rajan. Noin 2kk cooper-tulokseen tähtäävä ohjelma toi tulosta ja tästä jää kyllä omaan harjoitteluun jatkossakin ainakin reippaat 1000m vedot. 3010m meni tänään.
  10. 2 points
    UTTF 2017 ja Vaarat: söin puolen välin huollossa ruisleipää (mitä en koskaan ennen ollut kokeillut ultralla). Niin vaan toisella kierroksella istuttiin kivien takana muutama kerta, mitä ei koskaan ennen ollut tapahtunut. Joskus asiat pitää oppia kantapään kautta. Kisa meni kuitenkin mainiosti tuota lukuunottamatta.
  11. 2 points
    SGLT (sodium glucose transporter) kuljettaa suolan mukana glukoosia.
  12. 2 points
    Varo vaan, muista että joudut sitten juoksemaan niillä oli ne millaiset puukengät tahansa 🙂 Minulle kelpaisi niinkin samanlaiset kengät kuin Hoka tai Altra, mutta taitaa olla noiden lähettiläslistat jo vähän pinkeänä 🙂
  13. 2 points
    Ennen kisaa en välttämättä söisi ruisleipää, kun se tosiaan tuppaa jäämään vatsaan pyörimään, mutta tuollaisessa yli 10 tunnin suorituksessa sitä syö sitten varmaan aikalailla mitä vaan mikä pysyy sisällä. Eikä tuon suhteen minulla itselläni ole ongelmia oikein minkään ravinnon kanssa. Tosin en ole koskaan pizzaa mukanani kantanut, eikä ole niin innokkaita huoltojoukkoja kotipuolessa, jotka sinne jumalanselän taakse lähtisi jotain herkkuja toimittamaan puolihullulle puolisolle.
  14. 2 points
    Toimii varmasti. Oikeilla täytteillä jopa takuuvarmasti. Se on kuule tuossa vaiheessa juuri oikea valinta, jos juuri sitä ruisleipää tekee sillä hetkellä mieli. Kuitenkin ainoastaan se ruoka sulaa ylipäätänsä, minkä saa a) alas ja b) pysymään alhaalla. “90% of ultrarunning is mental, and the rest is in your head.” - Ray Zahab
  15. 2 points
    Hauskan erilaisia lähestymistapoja porukoilla tähän asiaan. Tosiaan vatsan imevyys (kuinka paljon HH energiaa tunnissa imeytyy) on hyvinkin yksilöllinen asia, mutta pitää muistaa, että i) tätä asiaa voi harjoitella ja ii) asia on huomattavan voimakkaasti riippuvainen sen hetkisestä tehosta. Käytännössä tuollainen noin 60g/h on ihan hyvä lähtökohta, jos ei paremmasta ole tietoa. Toinen asia, mikä pitää muistaa on se, että vaikkakin hiilarit imeytyy nopeasti käyttöön vs. proteiini tahi rasva, niin ei ne nyt sentään ihan suoraan suusta lihakseen mene. Tämän seurauksena pitäisi etenkin lyhyemmissä suorituksissa (~3h) olla etupainotteinen tankkaus! Käytännössä viimeiset 30min ennen maalia on ihan turha enää mitään syödä, tai voihan sitä syödä jos kokee siitä hyötyä, mutta placebo osastolla ollaan voimakkaasti, koska tavara ei ehdi suusta lihakseen. Maratonille perusresepti voisi olla 1 kpl 15min ennen starttia ja sen jälkeen 1 kpl/20-30min, ja tämä siis noilla perus 30g geeleillä. Kofeiinin nauttimisesta on muutamia eri koulukuntia. Fysiologisesti kofeiinista saa todistettua hyötyä, joten kannattaa ehdottomasti asiaa ainaskin harkita! Mutta ongelma on siinä, että kofeiinia nautittuaan pitäisi pystyä ylläpitämään tasot maaliin asti, sillä laskevat kofeiinitasot korreloi heikentyneen suorituskyvyn kanssa. Tämä etenkin siis juuri maratonilla, mistä tässä nyt pitäisi kaiketi keskustella. Siten joko vetelee alusta loppuun kofeiinia, tai aloittaa vasta loppua kohden sen kofeiinin nauttimisen. Näistä jälkimmäinen varmaan suositumpi käyttötapa. Maratonia selkeästi pidemmillä matkoilla voi kofeiinia nauttia "kuopissa", kun eteneminen tuntuu vaikealle. Tahi sitten "herättää kroppa" lähtöpaukkua ennen, ja nauttia vähän heti kärkeen kofeiinia ja palata sitten asiaan maalin lähestyessä ja voimien huvetessa. Teki mitä teki, niin kannattaa harjoitella tankkausta kisavauhtisissa harjoituksissa, tismalleen samalla tapaa kuin tekisi kisassa. Vain näin oppii toimiiko tankkausmenetelmä ja toisaalta samalla tulee opettaneeksi keholleen, että näin sitä energiaa otetaan vastaan!
  16. 1 point
    Nyt tuli VF4% testattua tositoimissa. parin vuoden takainen enkka parani reilu 6 min, mutta uskotaan että miehen kuntokin on parantunut. Viime vuosina olen juossut marat ja puolikkaat bostoneilla, joten pika vertailu niihin. Pohkeet eivät tulleet kipeiksi niin kuin yleensä, ei siis yhtään. Välillä on repinyt pohkeita niin paljon että pelottaa. Varsinkin alamäkeen rullaa tosi hyvin kun vaimennus on aika reilu. Miinuksena se, että tiukat mutkat pitää vetää rekkamiehen käännöksellä. Kynnet eivät olleet moksiskaan ainakaan jarrusukilla. Tuntuu että olivat joka euron arvoiset
  17. 1 point
    Kuka on nyt sitten tuntematon kenellekin. Tänä vuonna viimeisessä aktia cup:n kisassa ohitin jossain välissä Soilin kunnes hän taas ohitti minut. Siinä juostessa joku huusi Soilille, että hyvä Soili. Juuri silloin tajusin, että kyseessä on Soili josta oli joskus juoksijalehdessä juttua ja SM maratoneissakin pärjännyt. Kummasti jaksoi roikkua perässä kun tajusin että tässähän pärjää jo vähän paremmassa seurassa. Sunnuntai hölkkääjiä voi olla hiukan vaikeampi tavoittaa, joka lienee se suuri massa. Tai sen kun keksii niin sitten saattaa tienestiäkin tulla. Tavallaan töissä olen muutamalle henkilölle Pegasuksia suositellut ja palaute parin kuukauden päästä on ollut että eipä satu enää polveen. Itse ostin taas ne 4% set Tuikan kehujen perusteella
  18. 1 point
    Merisuolaa otin 25 km paikkeilla, kun rupesi lämpimästä kelistä huolimatta tulemaan vilunväreitä. Minigrip-pussista kaadoin kämmenelle kasan ja söin minkä pystyin, määrää en nyt pysty sanomaan, kun osan syljin tien varteen 😆 Juoksukaveri oli ottanut samalla reitillä suolaa kolmesti, eli yksilöllistä tämäkin.
  19. 1 point
    Nyt alkaa kuulostaa sellaiselta setiltä, että laitan heti ilmon sisään, kun kilpailupäivä varmistuu, ja täällä on palstalla sata muuta jonossa! Ihan sama mikä reitti tai matka tai aika tai paikka 🙂 Nimiehdotus: H3E eli Helppoa Höntsää Hyvillä Eväillä, saat toki itse nimetä paremmin. Voittojakonsepti tekemistä vaille valmis! Lisäslogan: "vihreitä kuulia jokaiselle osallistujalle"
  20. 1 point
    Ja kyllähän verensokeri aika nopeasti alkaa nousta tuollaisen sokeripaukun jälkeen (nopeimmin yksinkertaisilla sokereilla). En tiedä tarkalleen kuinka kauan se lihakseen päätyminen kestää mutta veikkaisin ettei kovinkaan kauan. Ainakin aivot jotka haluavat sen verensokerin pysyvän hyvänä hyötyvät varmasti jo tuossa puolessa tunnissa jonkin verran. Suorituksen kannalta kyllä viimeisellä juotolla juuri joku lyhyt sokeri voisi olla se kaikista paras eli vaikka kokista joisi. Itselläni se on myös jotenkin vastoin monia teorioita ollut aina että vaikkapa vahvakin kokis meni yllättävän ongelmitta sisään mutta pitkäketjuisempi geeli aina tuntien mittaan jossain vaiheessa tuntuu alkavan tökkäämään, vaikkakin oikealla veden annostelulla sitäkin meni tuon maratonin ajan aika hyvin. Muistaakseni mm. Mark Allenilla oli sellainen vinkki että pieni suola voi auttaa vatsan toimintaan ja imeytymiseen. Nykyisinhän monessa geelissä pieni määrä suolaa onkin, mutta joidenkin geelien kohdalla voisi ehkä myös koittaa esim. suolatablettia jos tuntuu ettei imeydy. Periaatteessahan pitkäketjuinen (esim. malto) hh pitää pilkkoutua ennen kuin se voi imeytyä suolessa, mutta tuo pilkkovan entsyymin toiminta ei kai yleensä pitäisi normaalisti olla rajoittavana tekijänä ihmisessä. Vastaavasti pidempi ketju on osmoottisesti vähemmän aktiivista ja siten se ei aiheuta niin paljon tuota liian vahvan juoman efektiä josta aiemmin mainitsin. Mutta ei sitä voine pitää ihan mahdottomana että siinä on eroja ihmisten välillä minkä tyyppinen sokeri ja missäkin vaiheessa kisaa imeytyy parhaiten. Tankkaaminen tietysti kannattaa aloittaa jo alussa, koska kaikki vereen kisan aikana tankattu hh säästää lähtökohtaisesti lihaksen ja maksan glykogeenia kisan myöhempiin vaiheisiin. Tai näin se teoriassa ainakin on, joskin ihmiselimistö osaa olla joskus aika monimutkaisesti säädelty.
  21. 1 point
    Viime vuonna olisin voinut vaikka syödä lepakoita suoraan lennosta loppumatkalla oli ihan rehellinen nälkä. Tai oikeastaan teki vaan mieli ruisleipää ja maustekurkkua. Ei oikein enää loppumatkasta houkutellut patukat tai karkit. Tänä vuonna mulla saattaa olla matkassa muutama helposti nautittava leipä tai karjalanpiirakka.
  22. 1 point
    Ja juuri niin sen pitääkin mennä, turha huollossa on jäädä rupattelemaan paitsi meikän tapaisilla turisteilla - oman rakon kaivaminen repusta ja täyttäminen ja varsinkin sulkeminen tiivisti ja reppu takaisin selkään tehtynä viidessä huollossa on jo 10-20 min liikaa maalissa 🙂
  23. 1 point
    ^Jos keli on yhtä kylmä kuin viime vuonna, niin ei kaivanne geelit yhtään viilennystä 😄
  24. 1 point
    Voi varmaan vaikuttaa, että kärjessä monella lienee omat huoltajat, niin ei tarvitse kantaa energiaa koko lenkille - ja joku tulee hakemaan metsästä, jos jää sinne, koska EA-tilanteen jälkeen kisa on kuitenkin yleensä siinä, niin turha niitä on itse kantaa mukana. Ne jotka vetävät omatoimisesti, joutuvat varautumaan vähän eri tavalla. Eikä siinä mitään, säännöt ovat kaikille samat, ensi kerralla värvään itsekin jonkun tutun ainakin siihen Högbackan huoltoon tuomaan ainakin leirijakkaran, jotain lämmintä safkaa, alkottoman oluen, kuivan paidan ja lämpimiä sanoja. Veikkaan että siihen investoidun 2-3min ottaa äkkiä takaisin virkeämmän mielen myötä. 🙂
  25. 1 point
    Otetaan vielä esimerkki. Sepollahan on tai oli sponsorina Porokylän Pulla. Jos mietimme sitä, että kuluttaessamme brändien tuotteita ostamme tavallaan tavoitteiden saavuttamisen odotusarvoa. Silloin jos halutaan saavuttaa tulos kuten vaikkapa alle 3 tunnin alitus, niin silloin kannattaa olla mukana sellaisen tuotteen kanssa, jota kulutetaan ennen suoritusta tai sen aikana. Eli jos mulla on joku tuote, joka mahdollistaa ajan parantamisen, mun kannattaa sponsoroida Seppoa, sillä jos hän saavuttaa tavoitteensa, niin sitten muutkin ostavat. Ja jos hän ei saavuta tavoitetta, niin se ei ole sen tuotteen vika, vaan seuraavallakin kerralla on mahdollisuus saavuttaa, jos hän vaan jaksaa jatkaa sen tuotteen käyttöä. Siinä on pelkästään voitettavaa kunhan joku saavuttaa tavoitteensa ja sitä kautta siihen tuotteeseen tai innovaatioon uskotaan. Sen sijaan pullan kanssa tilanne ei ole näin. Pulla on palkinto maalissa kisan tai treenin jälkeen ja se on huonoa bisnestä myydä pullaa vain heille, joilla meni hyvin. Niinpä Porokylän Pullan kannattaisi sponsoroida heitä, joita ei välttämättä edes kiinnosta mitkään aikatavoitteet. Pääasia, että se pulla kiinnostaa ja kiinnostaa paljon. Jos ketjun aloittaja rekisteröi vaikkapa nikin Pullamies ja kertoo, että hän syö pullaa joka treenin jälkeen, niin silloin hänestä tulee kiinnostava sille pullafirmalle. Mitä enemmän joku brändi on esillä, niin sitä enemmän peilineuronit saavat ihmiset kiinnostumaan siitä brändistä ja jos kerran kokeilee, niin suhtautuu myötämielisemmin sitä brändiä kohtaan ja kun mainoksen näkee vain murto-osasekunnin ajan, niin sellaisen mainoksen havaitsee paremmin, mitä brändiä on kokeillut. Näin ollen pullamiestä kannattaa sponsoroida, koska joka kerta, kun se pullapussi ja brändi näkyvät, se jää ihmisille enemmän tai vähemmän mieleen. Sitten kun mennään kauppaan ja nähdää sattumalta pussi myynnissä 1,99€, sanotaan: "hei, tää on sitä, mitä se pullamies syö. Ostetaan mekin." Yksi pussi ostetaan hetken mielijohteesta, koska se maksaa vain pari euroa ja kerran viikossa saa hemmotella, vaikka olisi laihiksella. Se tehdään ehdottomasti lenkin jälkeen sunnuntaina. Pari kertaa kun on niin tehty, siitä tulee tapa ja vähän ajan päästä ei ole viikkoa ilman pullaa. Eli kysymys on siitä, mitä henkilö haluaa saavuttaa. Sen jälkeen kysymys on siitä, mikä brändi voisi sopia yhteen sen tavoitteen kanssa. Tuosta voi lähteä liikkeelle. Mitä pienempi firma, sitä enemmän ruohonjuuritasolta joutuvat lähtemään.
  26. 1 point
    Olisin laittanut aikaisemmin jo, mutta Garminin wlan-synkkaus ei suostunut synkkaamaan tuota pidempää suoritusta, varmaan bugi, koska lyhyemmät menevät. Kokeilin ainakin viisi kertaa, ja kahdessa eri verkossa. Piti ensimmäistä kertaa synkata kapelilla. No oli siinä se reilut 43t datapistettä. Joo mutta en ymmärrä miksi, koska Nuuksiossa se peitteisyys on ihan samanlaista koko kierroksen ympäri. Ei tuota mikään muu voi selittää kuin se sade, olisiko tuossa piikin kohdalla sitten tullut ihan kunnolla, ei voi muistaa kun piti siinä kohdassa jo vähän keskittyä askellukseen. Ensimmäinen kerta muuten ikinä, kun viidenkympin jälkeen on saanut puristettua n. 6:30 kilometrin ja kuudenkympinkin jälkeen vielä seiskan pintaan. Ei ole treeni mennyt ihan kokonaan hukkaan, aiemmin ei noilla kilsoilla enää ole paljon juostu 🙂
  27. 1 point
    Nännien teippaus pitäisi vielä opetella.
  28. 1 point
    Päiväkahvit nenään lennättävää kamaa: https://www.is.fi/asuminen/art-2000006232840.html?utm_campaign=tf-IS&utm_term=2&utm_source=tf-other
  29. 1 point
    Kilpailijan kannalta kuvaajat ovat haasteellisia, kun niitä kuvauspisteitä ei tiedä etukäteen. Se tilanne saattaa tulla hyvin yllättäen, jolloin on täysin keskittynyt suoritukseensa. Eikä se kameraan hymyileminen paranna sitä loppuaikaa yhtään. Periaatteessa jos haluaa hymyilijöitä pitäisi kuvata alkumatkasta helpossa maastonkohdassa, jossa ei joudu keskittymään siihen reittiin, eikä siihen, miltä voimat tuntuvat. Minusta kyllä sellainen kuva, missä joku juoksee määrätietoisesti, on parempi kuin sellainen, missä joku hymyilee. Sellainen hymyily tuo sellaisen feikkivaikutelman, että tilanne olisi lavastettu. Maaliintulokuvat tai kisan jälkeiset tuuletukset ovat asia erikseen.
  30. 1 point
    Vaihtoehtoja on muutama: A) Teet tulosta ja hankit olympiamitalin Suomelle B) "Brändäät" itsesi ja otat somen haltuun kymmenillä tuhansilla seuraajilla. C) teet An ja Bn. Molempien seurauksena sponsoreita saattaa löytyä.
  31. 1 point
    Muistaakseni osa unesta on fyysisesti passiivisempaa, kroppa ikään kuin lamaantuu. Tämän hetkinen hypoteesi kai on se että kroppa ei tempaudu uniin mukaan ja hyppää vaikka 7 kerroksen parvekkeelta.
  32. 1 point
    Kiitos hienosta kirjoituksesta ja onnea huimasta suorituksestasi !
  33. 1 point
    Ajattelen kyllä niin, ettei siinä ole mitään ihmeellistä, kun (jos) Suomi tuosta lohkosta kisoihin menee. Mutta sitten kun muistelee suomalaisen jalkapalloilun historiaa ja mikä oli tilanne vielä pari vuotta sitten - ennen Markku Kanervan tuloa valmentajaksi -. niin kaipa sitä pitää osata arvostaa, että Armenia, Bosnia-Hertsegovina ja Kreikka jää alapuolelle lohkon taulukossa. Sekä Liechtenstein. Pikkuisen tätä käsillä olevan kisapaikan arvoa heikentää se kun sinne pääsee nykyään 24 joukkuetta. Mutta ehkä Suomi olisi pääsemässä kisoihin vaikka siellä olisi vain 16 joukkuetta. Ja onhan se sitten kiva nähdä tosiaan Suomen joukkue EM-turnauksessa. Siellä voivat päästä pelaamaan vaikka Englantia, Ranskaa, Espanjaa tai Hollantia vastaan.
  34. 1 point
    Tukholman puolikasa oli välikisana kohti vantaata. Reissu oli samalla työreissu, joten sai kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Tavoite oli juosta kisa 4.05 vauhdilla ja testata kuinka naikin 4%:t toimivat kisassa. 8km olin kengillä aikaisemmin kokeeksi juossut. Vaikka reitin profiilia etukäteen katselin en oikein tajunnut nousujen määrää. No oka tapauksessa oli selvää, että 19km jälkeen olisi alamäkivoittoista.. Ensimmäinen kilsa meni aikaan 3.40 joten piti himmata, Juostiin vaan niin pitää tunnelissa ettei ollut mitään todellista käsitystä vauhdista. 2km merkki jäi huomaamatta, mutta 3km kohdalla aika oli 12.15 eli juuri mitä piti. Kello oli tunnelissa sitä mieltä että pitäisi pysähtyä kun GPS singnaali katosi. En uskaltanut koskea kelloon jottei oma ajanotto keskeytyisi. Meno tuntui ihan hyvältä ja kuin huomaamatta tuli vauhtia lisättyä hiljalleen. 6-10km välillä palleassa oli sellaista pientä alkavaa pistoksen kutittelua jotenpa oikeastaan kalibroin vauhdin niin ettei pistäminen lisäänny. 12km kohdilla oli jotenkin uskomaton ole tuntui ettei tunnu missään ja taas pari napsua vauhtia lisää. 15km jälkeen oli varmaa että meno ei hyydy, eikä hyytynyt. eka 5km 20.15, toka 19.52, kolmas 19.40 ja neljäs 19.34. 20sta maaliin mentiinkin sitten 3.40 vauhdein. Nike 4% toimii tosi hyvin varsinkin kun käytin jarrusukkien tapaista sukkaa kisassa. Ainoa miinus kengälle on se että mutkat pitää vetää rekkamiehen käännöksellä, eli kovin tiukkoja käännöksiä noilla ei voi tehdä. Alamäissä kengät ovat ihan ykköset. Vauhdista huolimatta pohkeet eivät olleet moksiskaan.. Bostoneilla juostessa meinaa pohkeet laittaa välillä vastaan. Tuloksia selaillessa huomasin, että taisin olla paras suomalainen mies kisassa, kiekara oli paras suomalainen koko kisassa suomalaisista. Nyt tiukasti kohti vantaata ja tavoite sub 3
  35. 1 point
    Hiljakkoin Wienissä tehtiin "kenraaliharjoituksia" ennätysyritystä varten:
  36. 1 point
    Ei varmasti kukaan todellisuudessa mieltään pahoittanut, mutta ainahan leikkimielisissäkin kommenteissa on totuuden siemen sisällä ja vaihdoin parin juoksijan ajaksi kuvauspaikan 10-15 metriä kauemmaksi mäestä, mutta silloin aloin houkuttamaan juoksijoita pois reitiltä, kun joudun kuvaamaan hieman sivupolun puolelta. Sen kyllä tiedän että jatkossa kohdepaikoilla pitää käydä itse etukäteen, vaikka saa hyviäkin paikka ehdotuksia, oli itselläni hieman haasteita ehtiä paikoille Kuvittelisin juoksijoiden haluavan mahdollisimman lennokkaita kuvia askelistaan, tosin loivassa alamäessä huiput vetää niin kovaa että silloin heidän kuvaaminen on vaikeampaa ja lähinnä sen perusteella valitsin kuvauspaikan tässä tapauksessa. Pitää katsoa minkälaisissa paikoissa noi kaupalliset kuvaajat kuvaa, he ovat miettineet asiaa varmasti monelta kantilta. Kuvauskalustona fullframejärkkäri ja 70-200mm zoomi, suurimman osan kuvista otin varmaan polttoväleillä 110-150mm. Lyhyemmällä polttovälillä alkoi juoksijat olemaan niin lähellä että meinasi tulla kiire. Repussa oli odottamassa 24-70 millinen, mutta sillä en tainnut ottaa yhtään kuvaa.
  37. 1 point
    Tulokset PDF-muodossa ja ooh aah sieltä löytyy ajatkin. Täytyy kyllä sanoa, että tulospalvelu on liki kökkötraktori tasoa, jos ei ole saatavilla aikoja vaan BUFF-tour pisteitä onlinenä... Baltsulla on ihan hyvä pointti tässä... Tuloksista kannattaa huomata yksi Suomen parhaista juoksukuvaajista, eli Aapo Laiho sijalla 11. (Ja ei vedellyt trikoissa vaan hyvinkin perinteisissä saksalaisissa tamineissa 🙂 ) Tässä ultran kuvat Henri Peimentin tuloon saakka.... (jos ei näy, niin kommentoikaa, niin yrittelen muuttaa asetuksia, pahoittelen 11km suttuja kuvia, mutta ei ole aikaa poistaa tai korjailla niitä...) Nuuksio classikin kuvat olkaa hyvä.. (jos ei näy, niin yv:tä ja jos haluaa kuvansa pois, niin hoituu samalla kaavalla)
  38. 1 point
    Minulla on ollut M ranteessa huhtikuun alusta lähtien käytännössä koko ajan. Myös saunassa ja vedessä, niin kuntosalilla kuin juoksussa ja pyöräilyssä. Lasissa ei näy mitään. En tosin harrasta puusepäntöitä tai vastaavia, enkä rymyä humalassa. Kerran pyörää huoltaessa löin kellon johonkin ja vähän säikähdin, mutta eipä siitäkään mitään tullut.
  39. 1 point
    Säämiesten säämies?
  40. 1 point
    Päivän Reps 😂😂😂 Aiv pönttöjä, tiskirättejä jne 😂😂
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy