Jump to content
Juoksufoorumi.fi










Leaderboard


Popular Content

Showing content with the highest reputation on 04.07.2019 in all areas

  1. 8 points
    Sivusta on heitelty mielenkiintoisia kommentteja. Esim. mainittu ”autorun” voisi itse asiassa olla mielenkiintoinen oma lajinsa, rallia ja juoksua voisi yhdistää, eri etapeilla voisi olla erilaisia autoja 😄. Voisi olla Bemarit, Toyotat ja Mersut odottamassa 10km juoksun jälkeen 🚘🚖🚔 ja sen jälkeen rallietappi. Kokeilin googlettaakin, mutta maailmalta ei haussani löytynyt tuollaista, jokuhan voisi tuolla idealla isot rahat vuolla 😀 Mutta vakavoidutaan hieman, ymmärrän useiden kirjoittajien tunteenpurkaukset. Omat kommenttini juoksuun osallistuneena ovat alla. Ensinnäkin Suomi-juoksun järjestäjillä oli käsittääkseni rajalliset resurssit ja ymmärtääkseni tekevät hommaa palkatta rakkaudesta lajiin. Reittikartta oli julkisesti saatavilla kilpailujärjestäjän sivulla (sähköisessä muodossa). Eksymisiä ei siten voi laittaa kokonaan järjestäjien piikkiin, vaikka merkinnöissä olisikin joidenkin juoksijoiden mielestä ollut epäselvyyksiä. Toki kritiikki ja kehitysideat ovat useimmiten toivottavia, erityisesti jos on ajatuksia siitä, miten asiat voisi hoitaa paremmin seuraavalla kerralla. Eksyminen voi sattua kaikille, mutta jos autokyydillä viiletetään epävirallisen 100km maantiejuoksun SM-kisan voittoon, olisi tekijällä viimeistään palkintojenjaossa pitänyt kellojen soida (erityisesti, jos ei tavoiteltu kilpailullista etua ja tapahtuman piti oli vain kevyt treenilenkki). Kisan järjestäjien on ollut varmasti haastavaa käsitellä asia ja päättää, miten se tulisi ratkaista ja viestiä ulospäin. Tästä on varmasti aiheutunut heille lisätyötä. Koska voittaja ja mitalistit vaihtuivat, tästä on myös asiaankuuluvaa käydä julkinen keskustelu. Tapahtuman ohjeissa todettiin selvästi: ”Kilpailu järjestetään pitkällä reitillä ja kilpailun järjestäjällä ei ole mahdollisuutta itse valvoa kilpailijoiden reitillä pysymistä ja liikenneturvallisuutta kilpailun aikana” sekä ”Reittiin kannattaa tutustua reittikartan (https://www.plotaroute.com/route/729436) avulla mahdollisimman tarkasti ennen kilpailua”. Lisäksi todettiin ”Pienempiin ongelmiin (esim. eksyminen) voi kysyä apua kilpailun johdosta”. Silti turvauduttiin kyytiin, tultiin juosten minun ohi hieman ennen 75km huoltopistettä, hieman sen jälkeen levänneillä jaloilla juostiin kisan kärkeen ja napattiin kultaa palkintojenjaossa sekä vastattiin ympäripyöreästi kysymyksiin. Lopuksi asian tultua selville myönnettiin tapahtunut ja pahoiteltiin. Tämä oli tekijältä lopulta oikea päätös, ja sen huomioiden suorituksen hylkäys ja asian julkinen puiminen olivat teon vakavuuteen suhteutettuna mielestäni asianmukaisia rangaistuksia. Ihmisiähän kaikki olemme, ja rikkomuksesta seurasi rangaistus. Rangaistuksen kärsittyään voi ottaa opiksi ja jatkaa kohti uusia juoksuja. Oman kokemukseni pohjalta Suomi-juoksu oli mahtava tapahtuma ja oli upea kokemus juosta kesäillassa sekä yössä, huolto toimi hienosti (suklaa ja lakritsi maistuivat erityisesti vikalla pisteellä), reitti oli kaunis ja järjestäjät toimivat mielestäni hyvin kisan aikana sekä jälkeen. Uskon tulevani uudestaankin (erityisesti, jos on yhden kierroksen yökisa). Joku kommentoi, että kisan voisi siirtää päiväsaikaan. Omasta mielestäni ei missään nimessä kannata siirtää kisaa aamulle tai keskipäivälle, sillä kesäyön taika oli käsinkosketeltavaa ja viilenneessä illassa sekä yössä oli mahtava juoksukeli 🙂
  2. 4 points
    3315 m, eli 75 m parannus. Näyttää metrit olevan aika tiukassa tällä iällä. Kohta pitää jo alkaa uskomaan niihin enkelmanin taulukoihin.
  3. 4 points
    Tämä menee asian ytimeen. Ihmetystä herätti alunperinkin asiasta tiedottaminen. Tuomaristokin katsoi tarpeelliseksi korostaa ettei autokyydillä tavoiteltu kilpailullista hyötyä. En sitten tiedä mitä sillä tavoiteltiin. Sen toki tiedän ettei itselle ole tullut yli vuorokauden juoksujen aikanakaan mieleen että autokyyti olisi jossain tapauksessa oikeutettu. Ehken ole sit ikinä vetänyt itseäni tarpeeksi piippuun. En oo myöskään yhtä iltauninen kuin ForrestG ja laittaisi tätä univajeen piikkiin. Kisahan lähti klo 19 ja tämä episodi tapahtui siinä yhden paikkeilla yöllä. No ultrajuoksuhan on siitä hieno laji, että se monesti opettaa ihmisistä uusia puolia, yleensä eniten näille itselleen. Joka tapauksessa, hylkäys oli mielestäni ainoa oikea mutta myöskin riittävä tuomio. Eli en ole tässä tuomitsemassa ketään mihinkään enempään, mutta koska kisaa mainostettiin 100 km juoksun SM-kisana (joskin epävirallisena), olisi kaikkien osapuolten tulevaisuuden uskottavuuden kannalta tärkeää, että tämä asia käsitellään avoimesti ja rehellisesti. Sinänsä hyvä, että osapuolet jo kommentoivat tätä hieman tässä ketjussa. Tässä on kuitenkin edelleen niin monta ihmeellistä asiaa, joten ihmettelen alla yhtä niistä. Ensin selostus faktoista, jotka voi kukin käydä toteamassa: Kun stravan flyby-jälkeä katsotaan, nähdään että Jyrki lähtee Kalkkimäentien ja Isohiidentien risteyksestä väärään suuntaan jota juoksee suuntaansa n. 3 km. Vauhti on tämän harhalenkin aikana se reilut 10 km/h mitä muillakin (esim. Lari ja Tom), eli tällä välillä tosiaankin juostaan. Kun Jyrki saapuu takaisin tähän risteykseen josta harhalenkki alkoi, kello ilmeisesti laitetaan pauselle ja jälki on luotisuora seuraavan n. 6 km kunnes se kello jälleen laitetaan päälle (Isohiidentien ja Perttulinnummentien risteyksessä). Jyrkin mukaan automatka ei ollut näin pitkä, vaan hän unohti ottaa kellon pois pauselta. Kuitenkin stravan flyby-jälki näyttää paljonko aikaa kuluu ja kuinka paljon kilpakumppanit etenevät pausetuksen aikana. Voidaan todeta että tämä väli mennään tosiaan ainakin neljä kertaa nopeampaa keskivauhtia kuin kilpakumppanit, n. 40-50 km/h. Eli tällä välillä mennään autolla, jollei ihan kokonaan, niin ainakin suuri osa. Tämä puolestaan ei oikein sovi väitteeseen että autokyydillä ainoastaan koitettiin löytää risteys josta harhauduttiin kun itse asiassa autokyyti mitä ilmeisemmin alkoi saavuttaessa takaisin kyseiseen risteykseen! Sitten kysymykset ja toteamukset: -Koitettiinko siis oikeasti pelkästään hyvittää juostu harhalenkki vai mitä? Vai onko jotain mitä en ole tajunnut tässä, jolloin sivistäkää toki? -En myöskään oikein usko että edes juoksijaa huoltavalla kuskilla ei olisi ollut reittikarttaa tai puhelinta tai muuta laitetta sijainnin määrittämiseksi vaan hän ajelisi sokkona maaseudun hiekkateillä (huolto sinänsähän oli käsittääkseni sallittua koko reitillä).
  4. 4 points
    Tänään illalla olisi tarkoitus juosta cooperi uudelleen, eli tasan kuukausi kesäkuun 4. päivän lähtötason testistä. Melkein on mennyt noiden kolmen mainitsemani kehityskohdan mukaisesti, eli juoksumäärä tuplattu, painoa pudonnut ja mukaan myös kovatehoisia juoksutreenejä. Määrää on tullut 223 km edellisen cooperin jälkeen ja arvatenkin ajoin tehdä 3 km alkuverryttelyn. Painoa ei ole pudonnut kuin noin kaksi kg, mutta tuo noin 6 kg olikin tarkoitus pudottaa 2-3 kuukaudessa. Voi tosin olla, että ei se paljon tästä enää putoa, jos loppukesään ei tule mitään kilpailutavoitteita. Kaiken järjen mukaan tuloksen pitäisi parantua ainakin 100 m, jos viime lauantain 2,5 h swimrun kisa ei paina. Laitan illalla tuloksen näkyviin, vaikka olisi mikä. Keli on vähän tuulisempi kuin edellisellä kerralla, mutta ei niin tuulinen, että sillä voisi tulosta selitellä.
  5. 3 points
    Oliko @spiros paikalla ja tiesikö asiasta? Yleensä Sepon kommentit löytyy näistä mutta tällä kertaa tyydytään vain lukemaan. Entä Tomppo? Oliko tietoinen heti kisan jälkeen tai jo kisan aikana? Kuka oli tuo mystinen autokuski? Nämä jäi itseä mietityttämään.
  6. 3 points
    Siinäpä se onkin, että mikä on riittävän selkeästi. Tuli palautetta, että reitti oli hyvin merkitty. Myöskään Jyrki ei ainakaan jossain kommentissaan syyttänyt eksymisestään huonoja reittimerkintöjä, vaan sanoi sen olleen oma moka. Juoksijoille piti olla otsalamppu, erityisesti turvallisuuden takia, mutta myös tiehen tehtyjen reittimerkintöjen havaitsemiseksi. Käsittääkseni Jyrkillä ei ollut otsalamppua. Kun olimme korjaamassa viimeisen juoksijan perässä merkintöjä pois, huomasimme kyllä, että merkintöjen näkyvyydestä olisi parannettavaa. Otamme mielellään vastaan hyviä vinkkejä siitä, miten ja millaisia merkintöjä tulisi tehdä. Niiden täytyy olla sellaisia, että viranomaisetkin ne hyväksyvät. Kaikenlaisia vilkkuvaloja ja hohtovärejä ei voi käyttää. Yksi tarpeellinen lisä merkintöihin olisi säännöllisesti, esim. puolen kilometrin välein toistuva näkyvä nuoli tiessä. Näin juoksijat huomaisivat nopeammin harhautumisensa. Tässä on vaan se ongelma, että kuka nuo 200 nuolta tuonne piirtelisi. Ottaisiko esim. ForrestG tämän homman kontolleen?
  7. 3 points
    Yölähtöön liittyy kuitenkin selkeitä etuja: a) viileämpi keli, joka voi olla aika tärkeä juttu, kun huoltoväli on 20 km ja kisa juostaan kesäkuun lopussa ja b) paljon vähemmän muuta liikennettä eli väsyneitä juoksijoita voidaan päästä ajoradalle eikä tarvitse löytää 100 kilsan kevytliikenteenväylää. Siellähän ei ollut oikeasti pimeää nyt kun oli selkeä keli - itse juoksin koko yön ilman lamppua ja hyvin näkyi reittimerkinnät. Sadekelillä olisi kuitenkin ollut tosi haasteellista löytää sorateiden pintaan maalattuja nuolia.
  8. 3 points
    Nuorison tukemiseen kai tuen pitäisi pääosin mennä sekä urheilussa että kulttuurissa. Musiikkiopistot ym taitaa olla hyvin tuettuja ja hyvä niin. Yhtä hyvää pohjaa ei ainakaan hieman vähävaraisemmista kodeista omalla rahalla hankittaisi. Toisaalta haluaisin nähdä sen päivän, jolloin urheiluseuroissa olisi palkattua henkilöstöä vastaamassa toiminnan laadusta. Nykyisin nuorisotoimintaa syntyy, jos on alkuun vaikka pari intohimoista harrastajaa laittamassa sen alkuun. Kun nuorisotoiminta pyörii, niin silloin nuoria tulee mukaan ihan reilusti, koska yksilölajeissakin he saavat silloin tehdä yhdessä.
  9. 3 points
    Olisiko Suomea olemassa ilman Gallen-Kallelaa, Sibeliusta ja kumppaneita? Kolehmainen ja Nurmi toki juoksivat Suomen maailmankartalle. Vastakkainasettelu on turhaa. Yhtä lailla joku kritisoi urheilun rahoittamista sillä, että kilpaurheilu kuitenkin on dopingia. Ja siltähän se näyttää, jos vaikkapa tätä foorumia lukee. Oopperassa on tullut käytyä yhtä usein kuin lätkämatseissa. Taidemuseoissa paljon useammin kuin urheilutapahtumissa paikan päällä.
  10. 2 points
    Tässä taas niputetaan yhteen kuntoilu ja kilpaurheilu. Esikuvat kilpaurheilussa vaikuttavat monen liikkumiseen, mutta kuntoilijan ei välttämättä tarvitse seurata pätkääkään kenenkään muun urheilua. Kansalainen voi istua illan oopperassa tankkaamassa hengen ravintoa ja seuraavana aamuna porhaltaa lenkillä.
  11. 2 points
    En ymmärrä ihmisiä, joita ei kiinnosta urheilu. Mikä niitä sitten kiinnostaa, jos ei urheilu. Mutta valitettavasti tuo on totuus, että on paljon ihmisiä, joita ei kiinnosta urheilu ja jotka eivät kuntoile. He ovat tavallaan vieraantuneita todellisuudesta. Joskus vuosikymmeniä sitten työt olivat fyysisiä, ja harrastettiin joukoittain kunnon urheilua; pesäpalloa, yleisurheilua ja hiihtoa. Työt ja urheilut suoritettiin pitkälti ulkona ja ihmiset asuivat maaseudulla. Toista se on nykyään. Se on kansalaisen vakava laiminlyönti, jos ei vähintään kerran viikossa käy kuntoilemassa. Mutta monille se on vieras ajatus että tekisi jotakin rasittavaa kuntoilua. Nykyään 10 000 asukkaan kaupungissa saattaa olla arviolta 10-20 ihmistä, jotka käy joskus hölkkäämässä. Entä jos hölkkäharrastajia olisi viisi prosenttia väestöstä? Se olisi 500. Tai jos hiihdon harrastajia olisi 500, niin siinä olisi ladulla oikein ruuhkaa, kun samana iltana saattaisi olla 100 hiihtäjää liikkeellä. Viiden kilometrin ladulla olisi hiihtäjä keskimäärin 50 metrin välein. Oikeasti siellä on joskus huippupäivänä toistakymmentä hiihtäjää. Täällä on kylläkin kahdet ladut kaupungissa, joten se yli kaksinkertaistaa määrän. Aikamoisia marginaalilajeja nämä juoksu ja hiihto. Mutta onneksi on kuitenkin verovaroista maksetut juoksuradat ja hiihtoladut. Ja niitä saa käyttää ilmaiseksi.
  12. 2 points
    Riittävän selkeät reittimerkinnät kaikissa risteyksissä tai liikenteenohjaajat. Vanha systeemi oli parempi, että 3,333 km lenkkiä kierretään. Itse harkitsin Suomi-Juoksua, mutta se kaatui reitin haastavuuteen (pimeää, mäkistä, eksymisriski). Jos jatkossa Suomessa järjestetään yhden ison kierroksen 100 km, ehdotan lähtöä aamulla, kohtuu tasainen reitti ja kaikki risteyskohdat pitää olla riittävän hyvin merkitty ja myös tiedotettu kilpailijoille miten ne on merkitty ja myös vapaaehtoisia suunnan näyttäjiä hankalimpiin paikkoihin. Tuollahan taisi olla sääntöjen mukaan punavalkoiset nauhat risteyksissä, mutta helposti pimeässä semmoisen voi missata, jos ei vielä ole riittävän selkeästi havaittavassa paikassa. Harhaan juostessa paniikin mahdollisuus on suuri, eikä siinä tilanteessa väsyneenä pysty toimimaan/ajattelemaan selkeästi.
  13. 2 points
    Eipä tästä varmaan kauheasti kannata mielenmurhetta ottaa. Kisassa univajeesta väsyneenä ei välttämättä hirveän syvällisesti jaksa ajatella. Kisahan on täysin amatöörimäisesti, sekä vähällä ymmärryksellä kestävyyslajeja kohtaan järjestetty, jos tämäntapaisessa kisassa ei reittiä merkitä riittävän selkeästi. Meininki kuin HCMllä kuunaan. Sen vertaa taisi olla reitiltä eksymisiä, että pitäisin järjestäjien puolesta kisaan osallistujien väheksymisenä moista. No retkeilyä. Ruotsalaiset kehitti swimrun:in, ja kehitys kehittyy joten kuuminta hottia on autorun.
  14. 1 point
    Spartathlolonissa on ihan hyvä systeemi reittimerkintöjen osana, että merkataan tietyllä merkillä myös se väärän reitin alku, johon olet lähtemässä. Esim. oranssia rastia asfaltissa ja neonväriset nauhat tien varren puskissa tai pylväissä.
  15. 1 point
    Totta, Wihalla toki maratonia ja muita lyhyempiä matkoja, teillä oli tämä 100 km nyt ainoastaan, aika tasoihin menee. Jyrki myönsi virheensä, sai siitä ansaitun rangaistuksen. Kohtuutonta kilpailun järjestäjille tai Jyrkiä kohtaan puida tätä loputtomiin.
  16. 1 point
    Aika paljon tiedotuksen kritiikissä on ruodittu yhtä, kieltämättä kömpelösti muotoiltua, lausetta kilapilullisen edun tavoittelusta. Kun puhutaan auton käytöstä maantiejuoksukilpailuissa, niin vuosien varrelta löytyy paljon tapauksia, joissa autokyytiä on käytetty suunnitellusti huijauksena, jolla on tarkoituksella lyhennetty juostavaa matkaa ja voitettu aikaa. Tässä sen sijaan kyseessä oli selkeästi suunnittelematon virhearvio, jolla korkeintaan pyrittiin kompensoimaan eksymisessä menetettyä aikaa ja matkaa (Tämäkin on toki sääntöjen vastaista ja siksi hylkäys). Näillä kahdella asialla on minusta valtava ero, ja tiedotteessa olleen huonosti muotoillun lauseen tarkoitus oli alleviivata tätä eroa. Ettei kukaan tiedotettava lukeva, joka ei tunne tapausta tarkemmin, erehtyisi luulemaan että kyseessä on suunnitelmallinen yritys huijata autolla. Kilpailunjohtajana tämä tapaus harmittaa minua Jyrkin ja kaikkien tähän soppaan osallistuneiden puolesta erityisesti siksi, että Jyrki olisi selkeästi voittanut kilpailun ja koko tältä episodilta olisi vältytty, jos kilpailun järjestäminen olisi onnistunut kuten me kaikki halusimme. Vaikka jotkut näyttää pitävän hylkäystä pienenä rangaistuksena, niin itse olin tekemässä päätöstä melkoisen raskaalla miellellä, kun itse olen kuitenkin päävastuussa siitä että koko tilanne syntyi heikon reitin merkkauksen seurauksena. Vihjaukset siitä, että asian käsittelyyn olisi vaikuttanut ystävyyssuhteet ja se kuka oli kyseessä, koen jossain määrin loukkaaviksi. Omalta osalta voin sanoa suoraan, että asian käsittely ja kommentointi olisi edennyt täysin samalla tavalla riippumatta siitä kuka on kyseessä. Joka muuta väittää ei tiedä mistä puhuu. Tapahtuma ja siitä seurannut sanktio onkin jo aika selkeästi kaikilla tiedossa, joten tämän tapauksen kommentointi alkaa osaltani riittää. Jos tämäkin oli väärin kirjoitettu ja perusteltu, niin ei voi mitään.
  17. 1 point
    Eipä tuo Wiha kovin paljon suositumpi ole: Suomi-Juoksu 28 juoksijaa, Wihan Kilometrit 2018/100 km 30 juoksijaa. Aika hyvä määrä siis ottaen huomioon sen, että kisa oli tällä kertaa suunnattu tarkoituksella kokeneille juoksijoille. Viime aikojen trendi on ollut kovasti siihen suuntaan, että tasaisen reitin ultrat ei kiinnosta, kun taas pitkät polku-ultrat keräävät väkeä. Tässä Suomi-Juoksussa oli tarjolla polkujuoksijoiden kaipaamaa mäkeä ilman kivikoita ja juurakoita.
  18. 1 point
    Joo ja hölkkää varmaan riittäisi monelle vähempikin. Kenties 2x30 minuuttia tai 3 x 20 min niille jotka ei ole ottaneet juoksuaskelia vuosikausiin. Monelle tekisi hyvää aktivoida elimistöä hölkkäämällä tai hiihtämällä.
  19. 1 point
    Kuvassa olevat säärystimet ei ole kompressiosäärystimet, ne on materiaaliltaan ja kuvioltaan (ei ihan tasainen) ihan vaan aerohyötyä hakemassa. Keskimäärin taitaa noilla saada 2-6w hyötyä vs. ilman niitä ajaessa. Pyöräilykisoissa on sitten kielletty, joten siellä voi käyttää vain 1/3 sääreen tulevia ”overshoe covereita”, joita ei toki tri-kisoissa ehdikään vetää jalkaan vaihdossa. Finntriathlonin kisoissa märkäpukukieltokisoissa ainakin (ja kai muissakin, jos veden lämpö ei ole riittävän alhainen, rinnastavat sukkiin??) ovat vaan kieltäneet jostain syystä säärystimet myös pitkillä matkoille, vaikkei olisi tarvetta... IM kisoissa saa käyttää (paitsi Lahdessa infon mukaan, mutta sielläkin sai nyt kisa-aamusta alkaen, kun veden lämpö laski riittävän alas..). varmaan porukka ihan oikeasti kompressiosukkia käyttää kompression takia, itse en ole kokenut tsrpeelliseksi. Niissä tuskin juuri hyötyä aerodynamiikan osalta vs. Sileä sääri. Kyllä mä tri-kisaan sitten laitan jonkinlaisen shoecoverin, jonka saa ilman vetämisiä kengän päälle (eli on valmiiksi kengän päällä jo vaihdossa), säästää siinäkin pari wattia.
  20. 1 point
    Mietin joskus sellaista kokeilua, että kunnassa olisi kaikki liikuntapalvelut ilmaisia kaikille. Mutta tosiasia on, että on iso joukko, jota ei voisi vähempää kiinnostaa. Jos annettaisiin oikeita liikuntareseptejä, joissa olisi vaikka, että 4 x 1 h liikuntaa viikossa, vähän niin kuin lääkkeitä annostellaan ja niitä pitäisi oikeasti noudattaa. Moneen vaivaan olisi hyvä resepti.
  21. 1 point
    Joo tosiaan suuntaus on leveämpiin kumeihin ollut jo pidemmän aikaa. Se miksi on vähä monimutkainen juttu, mutta yksinkertainen selitys on aero. Mutta se leveä kumi tarkoittaa kyllä enemmänkin 25mm tosiaan, joissain tapauksissa ehkä 28mm. Kyllä vauhtia saa merkittävästi lisää jo ihan 32mm->25mm vaihdolla. Iteki suosittelisin tri-pyörää. Tuosta bikefitistä aina kohkataan ja onhan se hyödyllinen juttu, etenkin jos fittaaja osaa hommansa! Kannattaa yrittää valita sellainen paikka, joka ei ole lobbaamassa mitään tiettyä pyörämerkkiä (=kauppa, jossa joko ei myydä pyöriä tai myydään monen eri merkin pyöriä). Kaikilta merkeiltä löytyy about samaan hintaluokkaan sopiva pyörä ja ellei ny ole ihan force majeure ottaa nimenomaan joku tietty merkki, niin kannattaa kyllä ottaa itselle sopivin.
  22. 1 point
    Kyllä alle 100kg painolla 25mm gummit alle (esim just contilta gp5000 varma valinta), kestää varmasti, jos sun painoa ajattelee. Rullailee varmaan vähän kivemmin, ja kevyemmät. Bikefitting ehdottomasti, ja tri-pyörä. Ellet tosissasi ole maantiekisoihin menossa. Merkki ja malli sitten mieluiten mittojen mukaan, kuten edellä mainittiin, geometriat vähän vaihtelee ja vaikka bikefitin tehneessä kaupassa usein on tarjolla joitakin merkkejä, kannattaa pohtia, löytyisikö juuri sinun mitoilla jostain muualta vielä paremmin sopiva, etenkin jos jotain kompromisseja joutuisi tekemään. Hyvä olisi päästä vaikkapa n. Puoliväliin pyörän mittojen säätöjä, jotta jää varaa säätää suuntaan ja toiseen, lopullinen hienosäätö tulee kun on tunteja ensin kuluttanut sitä penkkiä. Jos canyon miellyttää, niin mittojen jälkeen canyonin maahantuojaan vaan yhteys löytyykö sopivaa pakettia omaan budjettiin ja mittaan, vai kannattaako ottaa jotain muuta.
  23. 1 point
    Jos olisin ottanut kontolleni, niin olisin hoitanut merkinnät niin, ettei jälkikäteen olisi siitä napinoita, mutta vain siinä tapauksessa että olisin ottanut homman vastuulleni. Kuitenkin olen sen vertaa kestävyysurheiluihminen henkeen ja vereen, että sikäli jonkinlaiseen kilpailujärjestelytoimintaan osallistuisin, niin en missään nimessä antaisi sellaista tunnetta kilpailijoille, etteikö kilpailuun osallistujia kunnioiteta. Tässähän ei pelkästään epäkunnioitusta ollut alkuperäisten tulosten 2. sijasta eteenpäin olevien kohdalle, vaan myös Nuuksion kisaan osallistuneetkin saivat osansa, kuin myös näitä kisoja seuraava yhteisö, kun me ei osattu riittävästi tuohtua oikeassa paikassa. Ei minun tarvitse ottaa kuitenkaan ihan kaikkea kontolleni. Yritän nyt talkootyöllä valmentaa riittävän montaa kestävyysurheilijaa oman potenttiaalinsa huipulle, niin enköhän minä tee harrastuksemme eteen jo ihan riittävästi vapaaehtoistyötä.
  24. 1 point
    Itse tein juuri laitteelle servicen kautta sammtuksen ja uudellenkäynnistyksen ja nyt lähti sykkeenmittaus toimimaan. Sitä kannattaa varmaan sinunkin kokeilla. Uudelleenkäynnistys tapahuu, kun laittaa laitteen siihen latauspiuhaan kiinni. https://www.suunto.com/fi-fi/Tuki/Tuotetuki/suunto_ambit3_peak/suunto_ambit3_peak/ominaisuudet/huoltovalikko/ Moveslinkkiä kyllä käytän joka treenin jälkeen. Meinasivat tuolla Suunnolla, että sykevyö on rikki,. mutta eihän se nyt muutamasta kerrasta voi olla rikki.
  25. 1 point
    32 mm kuulostaa kyllä aika leveiltä. Ostin juuri vahingossa uudet 25 mm kumit, kun piti ostaa 23 mm. Tänään olisi tarkoitus kokeilla miten kulkee. Kiekot ovat myös melko leveät, joten ehkä tuo on ihan hyvä setti. Olen kyllä jonkin verran kevyempi (vähän alle 70). Veikkaisin että maantietoimintaan viritetyn cyclon rinnalle ei seuraavaksi pyöräksi kannata ostaa tavallista maantiepyörää. Jos tri harrastus vaikuttaa vakavalta niin ehkä sitten oikea tri pyörä. Kannattaa käydä bike fittingissä, he osaavat sanoa ainakin tuosta mallista. Pyörissä on aina vähän eri geometriat kuitenkin. Sopivasta merkistä sitten sellainen mihin budjetti yltää.
  26. 1 point
    Älkääs nyt juntit jauhako paskaa. Kulttuuri kiinnostaa ihmisiä siinä missä urheilukin, paitsi todellisuudessa enemmän. Klassisen musiikin konsertit vetävät enemmän väkeä kuin mikään urheilumuoto Suomessa ilmeisesti jääkiekon SM-liigaa lukuun ottamatta, kuten tästä parin vuoden takaisesta uutisesta voi päätellä: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005148645.html Kansallisoopperan ja -baletin järjestämiin esityksiin ja muihin tilaisuuksiin osallistui vuonna 2018 yhteensä 291 295 kävijää: https://oopperabaletti.fi/app/uploads/2019/04/Ooppera_VSK_2018_www-1.pdf Museokortti löytyy lompakosta 154 000 suomalaiselta ja vuonna 2018 museokortilla maksettiin lähes miljoona museokäyntiä: https://museot.fi/uutiset/museokortin-ja-museoiden-suosio-jatkaa-kasvuaan Kaunokirjallisuutta myytiin vuonna 2018 lähes kolme miljoonaa nidettä: http://tilastointi.kustantajat.fi/PublicReporting/Yearly.aspx?reportName=YearlySalesPcsPrint.xml&language=FIN Iso osa ihmisistä ei ole kiinnostunut urheilusta lainkaan ja suurinta osaa urheilu kiinnostaa lätkän MM-kisojen finaalin ja miesten keihäänheiton finaalin verran. Kulttuurista kiinnostuneita on paljon enemmän. Itsellänikin on museokortti, Radion sinfoniaorkesterin kausikortti ja kirjakaupan kanta-asiakkuus, mutta urheilun osalta vain satunnaisia irtolippuja.
  27. 1 point
    Nyt kuuma kuva 100km kilpailusta.
  28. 1 point
    Vaikka kolmannen yön unidatan prosessointi jäi välistä niin neljännen (työmatkan vuoksi erittäin huonosti nukutun) yön jälkeen kello näytti järkevän lukeman ja nightly recharge oli punaisella. Ajatteluaan ei edelleenkään voi täysin ulkoistaa Polarin algoritmille. Kännykän Flow suositteli fiksusti lepopäivää tai kevyttä harjoittelua. Kellon suosittelema kardioharjoitus oli kuitenkin 1 h 22 min sykealueilla 1-2, mikä ei vastaa omaa käsitystäni palauttavasta harjoituksesta. Viidentenä yönä nukuin 9 h kuin tukki ja nightly recharge oli loogisesti vihreällä. Ihan mukavaa viihdettä tällainen algoritmin toiminnan ihmettely.
  29. 1 point
    Ehkäpä niitä huolto ja muita oheistoimintoja on jouduttu ajamaan aika paljon alas, koska ei vaan ole rahaa niiden maksamiseen edustusurheilijoille. Käsittääkseni maajoukkueen rahoitusta on ajettu alas sadoillatuhansilla viimeisen kymmenen vuoden aikana, joten eipä se ole ihme jos paikat paukkuu kauden edetessä. Mutta jos rahaa ei ole nin sitä ei ole. Asiaa parantaisi veikkauksen kupongeissa oleva ruksitus, jossa voisi valita menisikö tuotto kulttuurille, vai ruumiinkulttuurille.... Voisi olla vähissä kulttuurille menevät ruksit 🙂 ...
  30. 1 point
    Hylkäys ei tullut ulkopuolisen huollon käytöstä. Ulkopuolisen huollon käyttä oli kilpailun säännöissä erikseen sallittu. Hylkäys tuli auton käytöstä. Ei ole mitään merkitystä kuka sitä autoa ajaa. Hylkäys on kovin mahdollinen sanktio, jonka kilpailun johto voi antaa. Kilpailukieltoa voi antaa SUL, IAAF tai CAS.
  31. 1 point
    Mulla ei ole valmentajaa, eikä edes huoltajaa. Eräiden juoksijoiden ja huoltajien kanssa tätä pähkäiltiin ja huono päätös tehtiin, ettei suoraan kerrottu kuinka oli käynyt. Juoksu kilometrejä tuli kuitenkin enemmän mitä reitillä oli matkaa. Tämä ei tietenkään ole hyväksyttävä selitys. Tunteet ja järki eivät aina ole hallinnassa juoksussakaan, eikä heti sen jälkeen.
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy