Jump to content
Juoksufoorumi.fi










Leaderboard


Popular Content

Showing content with the highest reputation since 29.12.2018 in all areas

  1. 33 points
    Pitkästä aikaa onnistuminen Hcm:lla. 😊 Lähdin juoksemaan raskaasta reitistä ja lämmöstä huolimatta ennätysvauhtia, mutta tavoite muuttui matkalla lähinnä hyvän sijoituksen tavoitteluun. Alkuun juoksin neljäntenä, ennen kymppiä sain venäläisnaisen kiinni ja siirryin kolmanneksi. Eka kierros meni hyvin. Lämpö alkoi tuntua kunnolla jossain 28 km kohdilla, vaikka olin kastellut itseäni niin paljon kuin pystyin. Viimeisellä kympillä alkoi tulemaan muutamia tosi surkeita kilsoja. Lauttasaaren kohdilla tokalla kiekalla näin ekaa kertaa alun jälkeen jälleen Nooran selän ja Baanalle tullessa ero oli enää metrejä. Sitten ohi ja vähän vauhtia lisää. Viimeisellä kilsalla kattelin taakse joku miljoona kertaa, ettei tuu yllätyksiä ja oli siistiä juosta maaliin kisan kakkosena.. 2.56 on ihan ok aika tolle reitille ja tuossa säässä. Vaikka maratonilla ei vissiin mitään pahempia reitinohjausfiaskoja tapahtunut, oli itselläkin välillä vaikeuksia suunnistamisen suhteen ja huutelin useampaan kertaan "minne?". Oma Garmin näytti että juoksin 43.08 km, tiedä sitten..
  2. 29 points
    No on tosiaan Jaskalla ny vaikiaa. Tuosta voi vielä toki vaikka voittoon kääntää, mutta kyllä X-Caliber saa pitää SE tulokset vähintäänkin ansaitusti. Pakko myöntää, että hullaannuin sen rikkoutuvan "ilman muuta", mutta tämä olikin hyvä näpäytys. 😉 Nää on kivoja kisoja seurata, jos saan +20 peukkua tähän kommenttiin niin lupaan tulla juokseen +200km v.2020. Enempää en lupaa, eikä oo rahkeitakaan. 😅
  3. 28 points
    Helsinki Spring Marathon 2019 -raportti eli Miten kolmekymmentä vuotta juoksua harrastanut pärjäsi elämänsä kolmannella maratonilla Junassa istumapaikkakseni oli merkitty numero 52. Helsingin Olympialaisten vuosi, ilahduin. Se ei voi tarkoittaa muuta kuin onnea maratonille! Puolentoista tunnin matka kului katsellen keväisen karuja maisemia ja kanssamatkustajia. Tyttö vieressä multitaaskasi: taivutti ripsiä sylissään avonainen Michelle Obaman elämäkerta ja toisessa kädessä älypuhelimen somekeskustelu. Käytävän toisella puolella neulottiin ja naposteltiin pensasmustikoita ja kinkkua. Riihimäen kohdalla kävin vessassa ja vaihdoin päälle juoksuasun. Hetken mietin, että jos jättäisi puhelimen talvitakin taskuun. Juoksisi vain pitkän lenkin, ei sen enempää. Pasilassa vaihdoin lähijunaan. Lattialle oli tallottu Paavo Arhinmäen vaalimainos. Asemalta kävelin opeltua reittiä kisapaikalle. Näyttö baarin seinässä kertoi ilman lämpötilaksi seitsemän astetta. Hain juoksunumeron, tarkastin tavarasäilytyksen sijainnin ja maalialueen. Söin banaanin. Yritin löytää koulurakennukseen, jonka pukuhuoneet oli varattu juoksijoiden käyttöön. Koulun ovi oli kiinni, mutta viereinen kirjaston ovi oli auki. Kirjastossa oli koululaisten taidenäyttely. Kukka-asetelmia, pöllön lento kuun editse, haikara muuttomatkalla. Kiinnitin kilpailunumeron rintaani. Hyllyssä oli Baba Lybeckin kirja Habaa. Maalialueelle oli jo kerääntynyt juoksijoita. Paidoissa luki juostut maratonit: Los Angeles, New York, Abu Dhabi, Tallinna, Tukholma. Nyt muistetaan ottaa eka kierros rauhallisesti, sanoi joku, eikä lähdetä hätiköimään niin kuin Raatteella. Moni juoksija näytti tuntevan kanssakilpailijansa. Itse tunnistin kasvoista vain yhdet: ruskettuneen, lettipäisen naisen. Muistin naisen ensimmäiseltä maratoniltani. Älkää eksykö, toimitsija joukon edessä sanoi ja alkoi laskea sekunteja. Sitten pamahti. Aloin juosta. Tai lönkytellä. Porukkaa lappoi ohitseni, katselin selkiä. Ja päitä. Vanhemmalla miehellä oli virkattu myssy päässään. Samanlainen myssy oli ohittanut minut ensimmäisellä maratonilla: 40 kilometrin kohdalla. Odotas vaan, kun vauhtiin päästään, päätin. Reitti kulki omakotitaloalueen lävitse joelle. Olin kahdesti elämäni aikana asunut lähitienoilla, mutta nämä tiet olivat vieraita. Sillalta reitti ei kääntynyt joenrantaa, edellissyksyiselle lenkkipolulleni, vaan pellonlaitaan. Ilman täytti keväinen liverrys, leivon laulu. Tie oli suora ja pitkä, ilma seisoi paikallaan. Neljä kilometriä, kertoi kyltti tien laidassa. Vasta neljä, huomasin ajattelevani. Onkohan maratonjuoksu aina tällaista, mietin. Kun saa juosta pitkiä lenkkejä, silloin kun itselleen parhaiten sopii, on helppo kuvitella itsensä kiitämässä maratonilla, niin iloisesti askel nousee. Mutta maratonilla tilanne on toinen: ajoitus on aina väärä. Alla on huonosti nukuttu yö, paikasta toiseen siirtymisen stressiä eikä kunnon ajoituksestakaan ole varmuutta. Sitä vaan laitetaan askelta toisen eteen, työnteon maku suussa. Olin etukäteen päättänyt, että katson kelloa ensimmäisen kerran, kun matkasta on kolmannes takana. Toisen kierroksen lähestyessä en malttanut olla kaivamatta puhelinta taskusta. Näyttö oli pimeä. Oliko akusta virta loppunut? Sain puhelimen virkoamaan. Olin ennätystä hieman jäljessä. Vauhtia tasaisesti kiristämällä asia olisi korjattu. Tosin kumpikaan edellisistä maratoneista ei ollut loppuun asti nousujohteinen. Väki harveni. Juoksijoita lönkötteli kolmen, neljän hengen porukoissa. Usein jättäydyin tarkoituksella useamman askeleen päähän. Oli parempi puuskuttaa omassa rauhassa. Kahdessa mutkassa avautui näkymä kauemmas, juoksijoiden letkaan. Yritin pistää mieleen selkiä. Ohitettu selkä tulisi mahdollisesti olemaan ainoa ilon aihe tällä maratonilla. Lettipäälle jätin hyvästit 16 kilometrissä, virkatulle pipolle jo aiemmin. Toisen kierroksen lopussa puhelin ei enää suostunut käynnistymään. Sivusta kuulin kuitenkin huudon: Kaksi minuuttia lähtöön. Puolimaratoonarit, tajusin. Päättelin olevani ennätysvauhdissa, mutta kestäisinkö vauhdissa loppuun asti? Miestä alkoi tulla hurjaa vauhtia. Katselin ihaillen lennokasta askellusta ja kauniita vartaloita. Jos aluksi olinkin pelästynyt puolimaratoonareiden vyöryä, nyt siitä oli pelkkää iloa. Juoksin pitkälle kolmatta kierrosta puolimaratoonareiden imussa. Malmia lähestyessä jäljellä oli enää hitaimmat, joiden kanssa taitoin samaa matkaa. Maratoonareista ei ollut tietoakaan. Tunnistin vain yhden, tempoilevasti juoksevan nuorukaisen. Soronnoo! Viimeiselle kierrokselle lähtiessä en enää tiennyt, missä vauhdissa kuljen. Kolmas kierros oli ollut raskain, mutta puhki en vielä ollut. Yritin keskittyä tehokkaaseen ja tasaiseen hengitykseen. Vasen pohje alkoi kuitenkin nykiä. Pohje potkaisi sivuun ja samassa hengitys häiriintyi. Nestettä höllyi vatsalaukussa. Ja mikä pahinta, vauhtikin tuntui hiipuvan. 37 kilometrin kohdalla keksin uuden kikan. Aikaisemmin olin laskenut kilometrejä maaliin. Nyt huijasin itseni ajattelemaan, että viiden kilometrin sijaan juostavana oli vielä yksi kokonainen kierros ja risat. Ajatus antoi ryhtiä. Mietin myös koko syksyn ja talven metsässä juostuja 20 - 25 kilometrin lenkkejä. Yksi maraton on minulle pala kakkua! Loppumatka oli äkkinäisiä mutkia ja ylämäkiä, syöksyä alikulkutunneliin. Kuin ihmeen voimalla sain uutta puhtia. Vastaavaa en ollut vielä maratonilla kokenut: loppukiri. Ohitin pitkään edelläni juosseet kolme naista. Pidemmällä juoksi vielä kolme miestä, joista kauimmaisen tunnistin hyvin. Mies oli ohittanut minut kolmannen kierroksen alussa. Aina välillä olin tavoittanut miestä tämän vaihtaessa kävelyyn, mutta en ollut koskaan päässyt aivan beesiin. Mies oli sittemmin juossut ulos näköpiiristäni. Mutta nyt, jo urheilupuiston lähestyessä, olin saavuttanut miestä. Mies vuoroin käveli ja juoksi. Mitään armoa ei tunneta, päätin. Napsin kaksi juoksijaa minun ja miehen välistä. Olin loppusuoralla. Loppuun asti, kuulin yleisön kannustavan. Rynnin miehen ohi maaliin. Pienet – ja pikkumaiset – ovat juoksijan ilot. Kysyin katsomosta aikaa. Ennätys jäi tekemättä, totesin. Mietin tätä matkalla kotiin. Onko juoksu epäonnistunut, jos ei pysty tekemään ennätystään? Miksi ennätys jäi tekemättä? Olinko vain kuvitellut olevani elämäni kunnossa? Miksi juostut kilometrit ja menestys eivät korreloineet? Oliko viimeistelyssä vika? Tai tavassani treenata – jos sitä ylipäätänsä voi kutsua treenaamiseksi? Minähän vain juoksin. Narinkkatorilla kansanedustajaehdokkaat tekivät viimehetken vaalityötä. Jonotin ensin makkaraa perussuomalaisten kojulla, sitten kasvismakkaraa vihreiden. DJ soitti musiikkia, vaaliväki juhli kuin voitto olisi jo varmistunut. Voitto sitä ja tätä. Seuraava maraton olisi viiden viikon päästä. Mitä jos sekin menee samalla lailla? Kuinka monta tasapaksua maratonia ihminen viitsii juosta? Bussi oli lähes täynnä Suomen jääkiekkojoukkueen kannattajia. Istuin lupaa kysymättä kalleimmalla paikalle, sille jossa sai jalat suoriksi. Joku oli unohtanut penkille energiajuomatölkin. Join sen ja söin täytetyn patongin. Kalkkunaa ja jalopenoja. Tummenevan pilvikannen ja pellon väliin jäi kaistale taivasta. Se värjäytyi punaiseksi. Metsän reunassa roihusi kokko. Hieroin pohkeet, taka- ja etureidet. Hankasin jalkapohjia jalkatukea vasten. Jalat eivät tuntuneet kovin kipeiltä.
  4. 27 points
    Sen tosiaan muutin nyt talvella, kun hoksasin ajaneeni liian kovaa pyörällä. Ajelin vuonna 2018 reilu 12000km pyörällä, ajan siis aina työmatkat kelissä kuin kelissä. Myös muuta ajoa on kohtuullisesti, koska tykkään pyöräillä. Tosiaan viime kesänä keksin kaikkea, että pääsenkö ajamaan mammalle (Somerolle) ja takaisin 30km/h keskinopeudella. No pääsin minä, mutta olihan sekin vaikea raja. Myös Velotourilla koitin 36km/h ryhmässä ajaa kuntoajon, putosin Porvoossa reilun 100km jälkeen ja hiipuen maaliin. Nämä esimerkkejä miksi juoksu alkoi takkuilla. Ajoin liian kovaa pyörällä ja juoksu minusta kärsi siitä. Nyt alkutalvesta alkaen ajanut taas sykeohjatusti ja samalla hieman vähemmän kuin vuosi sitten ja aavistuksen olen nostanut juoksumääriä. Juoksen myös monesti viikolla meno tai paluumatkan töihin ja toisen suunnan Alepapyörällä tai omalla. Nostin helmikuusta lähtien peruslenkkien sykkeet PK1 -> PK2 alaosaan. Juoksen siis nykyisin aika paljon PK2 alueella, mutta vältän arkilenkeissä Vk1 aluetta, vain ylämäissä saa olla siellä. Minulla, jos juoksisin jatkuvasti VK1 alueella, tuo se ensin tullessaan levottomat yöt ja sitten alkaa palautumattomuus. Mittaroin edelleen palautumista unilla. Minulla se toimii parhaiten. Nyrkkisääntö on aina se että kovan reenin ja kilpailun jälkeen voi yhden yön pyöriskellä levottomasti, mutta ei kahta. Jos tulee toinen yö perään, niin heti kaikki kevyeksi kunnes unet palautuu normaaliksi. Myös nuo 10km talvijuoksukisat on hitsin hyviä harkkoja. Niin muutin myös taas hetkeksi tai siihen asti kun huvittaa pitkikset vauhdikkaammaksi. Ne saatan fiiliksestä riippuen juosta kiihtyvänä PK2 alueella ja lopussa ollaan jo VK1 alueella. Lopussa voi olla viimeiset kilometrit hyvinkin nopeita, pääasia että tuntuu ilkiältä. Vähän on jotenkin tunne että en saa enää kuntopiikkiä, ellen tee jotain kovempaa välillä. Toistaiseksi on keho palkinnut tämän hienoisen kiristämisen kuntopiikillä, mutta minulla yleensä tämä ei kestä montaa kuukautta. Ei tämän päivän kaltaista raastoa pää minulla vähään aikaan kestä, nyt voi olla taas ns. funrun juoksuja edessä. Maraton myös on alkanut mielessä pyöriä, mutta se onkin sitten niin erilaista ja enemmän muuttujia matkassa. Pelottaa koko matka, mutta se olisi uskallettava taas sitäkin kattella, kun kerta tämä tavoite nyt tuli saavutettua. Niin pyöräilyssä Sanna Kulberg aikanaan opasti minua pyöräilytekniikassa ja putkelta ajamista. Tapaa pyöräillä joka hyödyttää juoksua parhaiten. Tämä jäi mieleen ja omaksunut tämän omasta mielestä hyvin. Tuttua juttua, tiheää pyöritystä ja seisovilteen ajamista pienissäkin nyppylöissä, ei väännöllä. Ei varmastikkaan mitään uutta, mutta tuli se vielä mieleen. Otin taas rullailut myös mukaan kotijumppaan ja liikkuvuutta pitkästa aikaa olen taas harkkailut. Olen jäykkä kun saapas ja tästä on ehkä ollut hieman apuja. Rasittavaa monesti aavistuksen ärsyttäväähän tuo on, mutta koitellut vain harkkailla. 20:30 uutisten aikana on hyvä vetkutella ja jumpata 🙂 Vielä editoin. Sitten jos palautumaton olo, kisa ollut lähellä tms. juoksen lenkit todella hiljaa. Saatan kävellä osan matkaa ja nopeus voi olla esim 9km/h tai sen allekin. Noissa katton että syke on alle 120 tai sen lähelle. En ole kokenut lenkin menevän pilalle vaikka välillä kävelee. Kuluuhan ainakin kalorioita, jos ei muuta. Tykkään syödä aika usein vähän liikaa. Pahin vika on että en pidä lepopäiviä koskaan, vähintään työmatkat fillarilla (31km). Mutta ei tämä niin nuukaa ole, liikunta on kivaa hommaa 🙂
  5. 21 points
    E24 on täysin omalainen juoksuelämys. Vasta osallistumalla tietää, miten kova tulos on 240km. Joskus 15v sitten oli tavoite alittaa 3h maratonilla, ja sen jälkeen on aika mennyt lähinnä muiden kestävyyslajien harrasteluun. Viime vuonna jalkakilsat (juoksu, roga/suunnistus) olivat jotain 2200-2500km. Siihen nähden oma tulos nyt eli 203km oli onnistuminen, vaikka pyörää ja muita treenitunteja onkin jonkin verran. Voi olla, että saman tuloksen olisi saanut helpommalla tasaisemmalla menolla - mutta ei ollut tyylipisteitä erikseen jaossa. Taktiikka oli juosta ja kävellä vuorotellen, ja kävelymatkojen piti pidentyä tasaisesti. Vauhdin arvelin olevan alussa 10km/h ja hiipuvan siitä kävelyn tasolle 6km/h. Tällä logiikalla Excel antoi mahdollisen tuloksen 191km sis. reilun tunnin erilaisiin huoltokatkoihin ml. kenkien vaihdot (kierrätin kahta paria, jottei kävisi jaloille liian monotooniseksi). Startti oli naiivi 'all-in' eli aloittaa vauhdilla, typistää laskemiani huoltotaukoja ja päästä 12h ajassa reilusti yli puolen välin, ettei jäljellä oleva matka 200km:iin tunnu mahdottomalta. Laskin n 150km kohdilla 7km/h vauhdin riittävän (enkä muuta miettinyt).
  6. 20 points
    En tiedä mitä tapahtui, mutta mielessä kävi niinkin ihmeellinen ajatus kuin juoksuharrastuksen (uudelleen) aloittaminen. Päähänpisto on toivottavasti ohimenevä, mutta ihan teoreettisessakin mielessä on kiinnostavaa miten tässä pitäisi aloitella. Viimeisen kerran olen ollut jossain kunnossa reilu 5 vuotta sitten, jolloin juoksin kympin vuoden 2013 Twilight Runissa 36.36. Varsinaisen treenaamisen olin lopettanut noin vuosi aikaisemmin, joten jossain määrin vanhoilla pohjilla mentiin. Sen jälkeen liikunta ollut satunnaista, koko ajan vähenevää ja juhlinta säännöllistä. Viime vuonna taisi tulla alle 400km juoksua. Kymppi kulkisi nyt ehkä noin 50min. Nyt ei ole enää vanhoja kuntopohjia. Sen huomaa siitä, että vaikka intoutuisi juoksemaan pari lenkkiä, niin juoksuvauhdit eivät juurikaan lähde nousuun. Kevyen vauhti liikkuu jossain 6:00/km ja sykkeiden perusteella sekin on liian kovaa. Maksimisyke on tullut roppakaupalla alas. Painoa on tullut tuohon 2013 verrattuna lisää noin 15 kiloa, josta reilut kymmenen viimeisen kahden kuukauden aikana. Voimatasot ja lihaskunto ovat myös aika pohjalukemissa. Onko jollain onnistunutta kokemusta tällaisesta comebackista pitkän tauon jälkeen? Enkä tarkoita mitään pitkää telakkaa tai edes välivuotta, vaan tällaista vuosien taukoa, jossa vähän niin kuin aloitetaan uudestaan. Kannattaako treeneissä lähteä ihan pohjilta kuten aloittelija vai olisiko kuitenkin joku oikopolku? Eikä tässä mistään ennätyksistä haaveilla, mutta 40min kymppi nyt pitäisi ainakin aluksi saavuttaa.
  7. 19 points
    Elämäni juoksu tämä oli, kiitos ruiskarhu! Keli oli mainio, sekä kuntopiikki osui juuri hyvään aikaan ja hyvä porukka missä laiskotella tuulensuojassa. 8km kohdalla mietin tosissani keskeytystä, kun tuntui niin ilkiältä ja matkaa oli vielä oli edessä. Otin geelin ja mutustelin sitä suussa hyvin pitkään. Sain onneksi aivot uskomaan että nyt tulee lisää virtaa ja se pahin olo sitten katosi. Olen kyllä lapsellisen onnellinen tästä ajasta, ei ollut minulle helppo raja tämä. Onneksi sain sen nyt juostua, kun tuota ikää tulee vain jatkuvasti lisää ja jossain vaiheessa se väkisten alkaa näkymään.
  8. 19 points
    Keli oli talvinen ja aika vankasti nasturikeli, semmoisilla tuli myös juostua. Itsellä reissun yksi pyrkimys oli yrittää voittaa M50v ikäryhmä, jossa onnistuinkin kivasti. Alussa homma käyntiin ja tuulta mäkeä ta tappuraahan se alku oli. Hetken mentyämme hoksasin vain nuoria tai nuorehkoja edessä ja toki Alisan, joka katosi horisonttiin hyvin pian. Samassa ryhmässä oli kuitenkin tuntemattomia, joten oli vain pakko ährää puhinalle ylämäkiosuudessa, jotta hieman saa eroa. Käännössä näin ikärymäni kasvotuttuja takana ja se olikin sitten henkinen juttu vauhdin osalta hoidettu. Toki kisan edetessä se tuttu kilpailuvietti välillä sieltä lipsahtelee, mutta kun toleranssi on itsellä niin pieni, niin eipä tuossa paljon ollut tehtävissä. Olin juossut mäkiosuudella myös edellä menneen kaverin kiinni ja muutamalla sanalla sovimme vastatuuleen vuorovedot. Koittelin hoitaa oman tontin kunnolla ja siinä lipsahti meno hetkeksi hyvin epämukavalle alueelle, jossa menimme Saaran ryhmän ohitte. Vuoro vaihtui ja vauhti vain kasvoi. Kaveri omalla vuorolla menikin sen verta kovaa, että tänään seurasin vain katseella. Jäin matkalla tavoittamamme nuoren 19v sarjan kaverin kanssa juoksemaan ja muutamia sanoja siinä vaihtelimme. Mitään loppukiriä ei ollut tarkoitus tehdä, mutta meni sitten lopussa viimeinen kilometri kuitenkin kovemmin. Hoksasin takaa tulevan henkilön kovaa ja en erottanut onko papparainen vai nuori jantteri. No aivan maaliviivalla kaveri meni ohitte, hävisin sen kirin. Ei ole minusta kirimieheksi. Tämä reissu oli hieman alle 2min hitaampi, kuin viimeksi itsellä Aktiassa. Tosin ei kestänyt nyt pää ollenkaan olla siellä alueella, jossa enkat ja 37min alkuiset juoksut on minulla aina äherretty. Mukavia tapahtumia nämä kyllä ovat, hyvä että järjestetään.
  9. 18 points
    Omasta kokemuksesta sen verran, että iskin lenkkarit ”naulaan” 2013 ja rupesin elämään kuten ihmiset kuunaan. Kävin salilla ja välistä hölkkäilin jonkun kilometrin. Paino nousi siitä n. 70kg:stä tuonne 92-93kg siis lihas- sekä läskimassa. Aina olen ollut scrode juoksijaksi, ja eipä tälläinen turvottaminen helpottanut yhtään tilannetta. Alkuun rupesin vain säännölleen käymään juoksemassa. Opettelin uudestaan säännöllisen rytmin käydä treenaamassa. Sitten vain lyhyt vk, kevyt, kevyt(lepo),lyhyt vk, kevyt, kevyt pitkä tai lepo tyylillä jauhamaan. Rupesin myös katsomaan myös mitä söin. Läski olisi armeliasta, kun sehän lähtee veks ajastaan, lihasmassa ei sitten meinaa millään. Vieläkin paino hiimailee 78-80 kg tietämissä ja varmaan pitäisi siirtyä itujen imeskelyyn, että saisi painon takaisin sinne jiiriin(~70kg) ja ettei olisi kuin 10kg liian lihava juoksijaksi. Ei tässä mitään ihme kepulia ole. Hyppäät (treeni)junan kyytiin ja rupeat vain tekemään, huomaat varmasti että kunto nousee kohisten alkuun. Vanhoja harjoitustehoja sekä ennätyksiä ei kannata paljoa ruveta miettimään, sillä sellainen depistää. Tekee kaiken kuin se olisi ensimmäinen kerta, niin sehän auttaa jaksamaan ja motivoi. Monipuolisesti osaat treenata ja muutenkin tietoutta siihen sulta löytyy, kunhan vain jaksaa lähteä ja itsensä houkuteltua treenaamaan. Typistetysti: muistaa lähtee treenaamaan, on armollinen itseään kohtaan ja yrittää nauttia (treeni)junan kyydistä.
  10. 17 points
    Ruokiksella pyyteetöntä naapuriapua. Vastapäisen talon mummon pihan eteen aura-auton kuljettaja oli lanannut Kiinan muurin korkuisen sohjoseinämän. Eihän sitä ilennyt siihen jättää kun sai ekana oman kohdan hoidettua. Puolen tunnin tehotreeni. Ensin talikolla muuri pienemmiksi paloiksi ja sitten lumentyöntimellä lohkareet lentoon kuin katapultista. Sitten suihku, lounas ja päikkärit. Ja hyvillä mielin takas töihin huilaamaan😅
  11. 17 points
    Terve. Sekalaisia juttuja. Aika monelle kerkesin ennen kisaa kertoa, että nyt tulee testatuksi minne pääsee nollatreenillä. Lopputulos huomioiden olen vissiin aliarvioinut päivittäisen työmatkapyöräilyn 4km suuntaansa ja koiran ulkoilutuksen, mikä tarkoittaa 30-60min kävelyä. Oskun mielestä juokseminen on joutavaa hötkyilyä. Nuo käsittää ajallisesti enemmän kuin 1/2 kaikesta liikunnasta. "Normilenkki" on ollut 12km, jonka olen yksin juostessa tehnyt aika reippaana. Näitä on ollut 1-2 kertaa viikossa. Sitten on ollut satunnaisesti ryhmälenkkejä 1-2h jotka mennään hitaasti noin 7min/km. Vähän ennen Endurancea onnistuin pääsemään kaksi kertaa Joensuu Areenalle tekemään 32km lenkit (Nx(9min juoksua + 1 min kävelyä)). Kun en enää viimevuosina ole pitänyt mitään päiväkirjaa harjoittelusta, niin en tuon tarkemmin voi kuvailla "nollatreeniä". Kun ei pidä kirjaa tekemisistä, niin tulee helposti myös usean päivän taukoja juoksusta. Tämä epämääräisyys helposti kääntyy sellaiseksi fiilikseksi ettei ole tehnyt mitään, mikä ei tietenkään aivan pidä paikkaansa. Loppujen lopuksi olen tehnyt kaikenlaista, mutta ilmeisesti silleen sopivan vähän, ettei ole uupumus ja ylikunto päässyt ressaamaan 🙂 "Pitää valmistautua, mutta ei saa uuvuttaa itseään." - Jean-louis Vidal Hieman hirvitti lähteä mukaan kun ihan perustellusti oli huoli jaksamisesta. Pelkkä kokemus ja lahjat ei kuitenkaan ihan loputtomiin riitä. Vakiohuoltajamme ei päässyt mukaan, eikä meillä sitten lopulta ollut huoltajaa ollenkaan. Ajateelin että 200km on tällä kertaa vieläkin vaikeampaa kuin parina aiempana vuonna, mutta huoli pois ja viivalle. Kisassa menin alussa 6h systeemillä 9+1. Lisäksi nappasin 10min välein juomaa järjestäjän pöydältä jolloin kävelin juomisen ajan. Ennakkoon mietin että noin 55km olisi sopiva määrä alkuun. Toteutunut 60km/6h tuntui aika työläältä. Kuudes tai seitsemäs tunti oli kisan vaikeimpia. Sataseen tultaessa, vaikka olinkin punainen kuin rapu, fiilis oli jo tasautunut ja meno oli mukavaa lompotusta.. Koko kisan ajan join mukillisen tai kaksi urkkajuomaa 10 min välein ja välillä nappailin pähkinöitä ja omia hedelmäkarkkeja. Kahden tunnin välein otin mukillisen maitoa. Jossain kohtaa 100km jälkeen olin vähän huolestunut kun ei oikein tuntunut kerääntyvän kilometrejä ja muutin juoksun tauotusta niin, että kävelin enää juomatauolla, koska nieleminen oli vaikeampaa ja juomiseen meni vähän enemmä aikaa. Kerran erehdyin ottamaan leipäpalan, joka kaihersikin oksennusrefleksin esiin. En ollut huolestunut, koska en muistaakseni koskaan ole selvinnyt oksentamatta Endurancesta ja aina olo on lopulta helpottanut. Juoksu sinne 16h paremmalle puolelle oli ihan mukavaa rallattelua eikä sen jälkeenkään ilmennyt mitään varsinaisesti hankalaa. Matka alkoi tietysti painamaan kuten muillakin. En ennen 16 tuntia seurannut sijoituksia, enkä niitä edes keneltäkään kuullut. Tietysti näkeehän siinä ketkä on edellä, koska ohittelevat aina välillä. Joku juoksija kertoi kun olin viidentenä. Hieman kyllä ihmettelin nousuani 6h kohdan sijalta 22. Hietsulta tilasin tilannekatsauksen kun kuulin nousseeni kolmoseksi. Katsoin etten enää saa Pollia kiinni, kun liikkuu niin reippaasti vielä. Kisasuorituksena tämä menee kolmen parhaan joukkoon Esport Areenalla. Palautuminen on ollut aivan eri luokkaa kuin aiemmin. Tähän ilmeisesti tottuu ja kun ei liikaa purista niin ei tule damagea. Ei erityisiä vaivoja ilmaantunut ja kisan jälkeiset päivätkin meni ihan mukavasti. Jalkoihin ei tullut mitään turvotuksia. Oikean jalan kakkosvarvas muuttui viinirypäleksi kuten aiemminkin, mutta muut suunnilleen ehjänä. Nilkat ovat vähän jäykät ja reidet vähän kipeät, mutta esimerkiksi portaissa pystyi kävelemään jo tiistaina aivan normaalisti. Mitäs muuta.. Kengät oli Altra Escalante 1.5. Kisajärjestäjillä oli aiempaa parempi soittolista. Pitää katsoa tuntikertymiä miten kisa meni. Tälle vuodelle ei ole muita kisoja kalenterissa. Ensi vuonna aikuisten sarjassa.
  12. 17 points
    Minusta se, että olet asiasta vihainen, kertoo ensisijaisesti sinusta ihmisenä. Oletko usein vihainen, kun maailma ei pyöri sinun nuottivihkon mukaisessa sävellajissa? Miksi "hyvä suoritus" on absoluuttisesti (sinulle) tärkeämpi kuin suoritus itsessään? Joku voi siinä hölkätessään nauttia matkasta, olla jo maalissa. Se voi olla vaikea suorituskeskeisen ymmärtää. Jos jonkun ihmisen saa lenkkeilemään pienellä kannustimella, niin onko hän sinulta pois - väärä ihminen joka pitäisi poistaa lajista? Ylläoleva huomioiden, minusta ei ole ihmeellistä, että sinun piti perustella asiaa. Minusta se on...surullista. ps. Oikeasti minusta tuntuu että sinulla on jatkuvasti paha olo, ja voisi olla syytä hieman miettiä tuota omaakin harrastusta ja suorittamista uudestaan. Pitäisikö sinun vaan unohtaa ne suoritustavoitteet hetkeksi, ja suunnata vaikka "havun tuoksun keskelle", missä olisit hetken perillä ennen maalia. "kaikilla on kiire, harva täällä hymyilee näkymättömät langat repivät ja nykivät sätkynukkeja jotka poukkoilevat kuin saalis kalat sumpussa kaikilla on kiire ei minnekkään"
  13. 16 points
    Ainiin, Kaarinassa tuli juostua yli 63 kilometriä, joten nyt suunnataan nokka kohti uusia seikkailuja! Kaarinasta jäi kaikin puolin hyvä maku suuhun, ja järjestäjät hoitivat homman mallikkaasti. Tarkoituksena olisi nyt hakea vähän lisää vauhtia ja rentoutta juoksuun laadukkaan treenin kautta. Kenties seuraavana tavoitteena voisi olla 12h tai 100km?
  14. 15 points
  15. 15 points
    Päivän ensimmäisestä SE:stä vastasi Henri Ansio, joka teki 50 km SE:n 3.11.33. Viimeinen kymppi tasan 35 min.
  16. 14 points
    Kotona taas ja maraton nro 21 suoritettu. Vuosi on pelastettu eli tavoite saavutettu. Vieläpä reilusti: viisi sekuntia alle. Juoksu oli kyllä tuskaisin ikinä... Juoksu alkaa mainiosti piriformista (luulen) tarkkaillen. Pientä nyppimistä pakarassa, joka ei tällä hetkellä haittaa - mutta hieman huolettaa mihin suuntaan kehittyy. Annan puolihuomaamatta hieman liikaakin hanaa, vaikka suunnitelma oli nakuttaa tasan nelosen kilsoja. Ajaudun myös pieneen tempoiluun peesin toivossa. Yllättävän pitkään takaa painelee väkeä ohi ja kun lähden peesiin - monet hölläävät aika pian ja "joudun" painelemaan ohi. Sitten taas yksin tuulta päin ja päädyn monta kertaa kiristämään kohti lähintä selkää. Sitten reitti kääntyy 180 astetta. Myötätuuliosuus. Sitä tosin ei oikeastaan huomaa. Mitä nyt juoksu on kyllä kevyttä ja km-ajat järjestään muutaman sekunnin alle suunnitelman. Perhe hurraamassa 11km kohdalla satojen muiden kanssa. Mahdoton mekkala. Ihme ja kumma bongaan heidät. Järjestelyjen osalta kaikki pelaa kuin unelma. Juomapaikat on merkitty hyvin, tarjottavien järjestys sama, täyteen vauhtiin saa joka asemalta juomaa ja km-tolpat paikoillaan. 23-24km ensimmäinen muistutus, että nyt juostaan maratonia: jalat alkavat selvästi väsyä. Ensimmäinen geeliannos. Päättyy eka vitonen joka menee yli 20 min. Ei mitään hätää kuitenkaan. Tosin vasen etureisi alkaa väsymään selvästi. Vauhti hieman tippuu. Toinen geeliannos. 30km vielä ilman kipua ja puolisen minuuttia alle nelosen keskarin. Sitten napsahtaa se kipu päälle. Vasempaan etureiteen sattuu joka askeleella. Se olisi oletettavaa joskus kymmenen km myöhemmin, mutta ei hemmetti vielä. Missaan jalkaa tuskaillessa seuraavat kilometrimerkit. 33km kohdilla saan taas keskityttyä .. ja 40 sekuntia yli nelosen keskarin! Mitä ihmettä, olenko menettänyt runsaan minuutin 3km aikana! Tuuli on nyt vastaan ja jalan tilanne varmaan muuttaa askellusta, mutta ei voi olla totta. Nyt menee läskiksi koko homma. 34km. GPS kertoo 4:08, silti km-tolpalla olen saanut hieman kiinni. Kolmas geeli. Sykkeet alhaalla, siitä ei jää kiinni. 35km 4:08 ja km-tolpalla olen alle 4min keskarin. Häh?! Eli tuossa välissä oli sittenkin muutama tolppa pielessä, harvinainen virhe. Tilanne on siis hallinnassa, paitsi reisi. Kohta alkaa sattua jo tosissaan. Ensimmäinen ajatus muutamasta kävelyaskeleesta. Vauhti tuntuu tippuvan. Muutama kaveri painaa ohi, yritän perään ja joidenkin peesiin toviksi pystynkin. Voimistuva ajatus hetken armahtavasta kävelystä. Mutta auttaisiko se ja sinnekö sitä jäädään - kävelemään hissukseen loppumatka. En uskalla kokeilla. Hammasta purren, askel kerrallaan - tehostettu käsien käyttö. Askel askeleelta, Yritän hieman nostaa lantiota, josko eri asento pienentäisi edes hieman kipua. Lantion laskemista en uskalla kokeilla, notkahtaisin varmaan maahan. On tämä kamalaa, miksi tällaista pitääkään tehdä. Voisiko joku muistuttaa. Kannustus auttaa. Muut juoksijat harvenevat ympärillä, mutta jokaisesta on apua. Muitakin kahjoja täällä siis on. Viimein 40km .. ja lähes minuutti huonoa, mutta siinähän on virallinen tavoite vielä jotensakin kiikarissa. Mutta ne 2,2 km - miten ihmeessä ne mennään. Toinen etureisi on tulessa ja nyt alkaa olla toinenkin jo loppu. Jälleen käsistä reipas tahti, lantio ylös, hampaat irveen. Sykkeet pysyvät alhaalla, pumpussa on varaa. Menee /kele. 41km. Vielä on kai mahdollista, en jaksa edes laskea. Arviolta 41,4km havahdun, että enää kaksi ratakierrosta. Yksi pykälä lisää. Parin kaverin ohi, kohti seuraavia. Aloitinko liian aikaisin sittenkin. Viimein 42km ja mattokin alkaa. Punaisin matto ikinä, suorastaan hehkuu onnea. Perhe on jossain, mutta nyt on katse maalissa ja vain siellä. Voi jäädä sekunnista kiinni, kaikki irti matolla. Oma kello 6 alle, virallinen 5. Kelpaa. Tuuletan. Ja päätän, ei ikinä .. ei ikinä enää! Kuten Ride kehuu, niin oli tämä hienosti järjestetty. Kaikki on viimeisen päälle suunniteltu. Ennen ja jälkeen. Joka vauhdissa saa kisailla. Vessat on perinteinen ongelma tällaisissa isommissa. Hampurissa oli reilusti, mutta piti hieman katsoa mihin menee. Varustehallissa / vieressä tuli pitkät jonot jo 1:30 ennen starttia. Seuraavan hallin edessä pääsi selvästi myöhemmin lähes jonottamatta. Siirtymiseen karsinaan on hyvä varata ainakin 15min aikaa. Jonkun verran matkaa ja väkeä on paljon. Järjestäjien ohjeessa oli jopa puolen tunnin varoaika mainittu. Mikäs siinäkin hyvällä kelillä, mutta noin kylmällä / sateella itse venytin mahd. pitkään. Minnekäs seuraavaksi?!
  17. 14 points
    Henri Ansio ja Teija Honkonen on valittu Ultrajuoksu.fi sivuston äänestyksessä vuoden 2018 suomalaisiksi ultrajuoksijoiksi. Ansio on hallinnut viime vuosina Buff Trail Touria voittamalla sen neljänä vuonna peräkkäin. Vuoden 2018 saavutuksiin kuului myös 6h juoksun Suomen ennätys ja 19. sija 100km MM-kilpailuissa. Teija Honkonen juoksi mm. syyskuussa kolmanneksi Kreikassa järjestettävässä legendaarisessa Spartathlonissa. Onnittelut Henrille ja Teijalle! Kuvassa Jari Tomppo (Ultrajuoksu.fi), Seppo Leinonen ja Henri Ansio. Kuvassa Teijan puolesta palkinnon otti vastaan Teijan valmentaja Seppo Leinonen. Kuva: Seppo Leinonen
  18. 14 points
    Minulla on kaksi kokemusta aiheeseen liittyen. Ensimmäinen uudelleen aloittaminen tapahtui 5 v aktiivisen treenaamisen jälkeen n 35 v iässä vedonlyönnin innoittamana. "Ylipainoa " oli kanssa luokkaa 10...15 kg. Pääsin tuolloin noin puolessa vuodessa yllättävän hyvään kuntoon. Pari ekaa kuukautta meni painon pudotukseen ja ihan hiippailun merkeissä(rasvan poltto). Siitä sitten kunnon treeni käyntiin. Sain 3kk aikana anakynnyksen noin 20...25s/km päähän parhaista päivistä, eli yllättävän nopeasti. No se nousu jäi motiivista (vedonlyönti) johtuen lyhyeksi.... Sitten aikaa kuluikin n 15 vuotta, kun aloitin yli viiskymppisenä tämän toisen comebakin. Nyt olikin painoa jo ainakin 20 kg liikaa ja kunto ja etenkin lihaskunto ihan rappiolla. Tässä iässä asiat meneekin sitten ihan eri tavalla. Samat treenimetodit ei todellakaan toimi suoraan kopioituna. Palautuminen on todella hidasta. Tehoja pitää säännöstellä tarkasti- tai siis ainakin pitäisi säännöstellä. Peruslenkkien vauhtitaso junnaa edelleen 6..7 m välissä. syketasot on kyllä laskeneet alun jälkeen pk lenkeillä ja pikkuhiljaa sykealue on laajentunut molempiin suuntiin. Tehotreeneissä vauhdit on pikkuhiljaa noussut. Vauhdit on kuitenkin edelleen viiden vuoden säännöllisen treenin jälkeen luokkaa 1...1,5 min/km hitaampaa kun parhaina päivinä. Tämä on kyllä ollut iso yllätys negatiivisessa mielessä. Jotenkin oletin, että vähän lähemmäs parhaita päiviä olisin päässyt. Nyt 57 v iässä saa taistella joka vuosi ikähidastumista vastaan jo ihan tosissaan. Toistaiseksi vielä joka vuosi olen pystynyt tuloksia parantamaan, mutta juuri nyt näyttää aika pahalta tämän suhteen. Mutta tsempit kaikille uudelleen alottajille. Se kannattaa ilman muuta, olipa tuleva tuloskunto mikä tahansa🤜👍
  19. 14 points
    Paljonko Grete Waitz, Catherine Ndereba tai Paula Radcliffe ovat juosseet 100 km tai 24h juoksussa? Tuo Reenaajan ylimielinen vertailu on yhtä asiallinen kuin verrattaisiin Waitzin 800m ennätystä maailman 800m kärkijjuoksijoihin. Mikä helvetti siinä on, että tässä maassa jokaista, joka viitsii jotain yrittää pitää vähätellä? Kukaan ei liene väittänyt, että 2.55 olisi maailman kärkeä maratonilla, mutta on se kuitenkin kirkkaasti Suomen top-kympissä tänä vuonna ja 234+ km 24h juoksijoista ei kovin moni ole jjuossut kovempaa, joten Nooran päämatkoja ajatellen tulos on vähintäänkin lupaava.
  20. 13 points
    Venäläisistä sananlaskuista tuli mieleeni, kun olin joku 32-35 ikäinen, ja komusin sekä katkokävelin jo silloin aamuisin sängystä kuin vanha ukonraihnake (eikä aamuerektiotakaan ollut enää vuosiin), niin venäläistaustainen ex-vaimoni kysyi/totesi minulle: ”kuule FG, olen seurannut sinun elämääsi läheltä jo yli kymmenen vuotta, enkä oikein vielä ymmärrä, että harrastatko noin aktiivisesti liikuntaa siksi, että voit tuntea olevasi jo kolmekymppisenä kuin 70-vuotias ukkeli, vai mikähän mahtaa olla syy”.
  21. 13 points
    Samoja ajatuksia ja haaveita kuin Ultra-Mailerilla on minullakin. Tyydyttävään kuntoon on matkaa 5 kg ja hyvään 10 kg. Kevyen lenkin vauhti samoissa 6min/km, kun se parhaimmillaan on ollut 4:30-4:40/km. Viime vuonna juoksin 422km ja hiihdin 588km, joten ei paljon kasvanut ~120 000 km yhteissaldo. En minäkään enää ennätyksistä haaveile, niihin ei ole tässä iässä edes teoreettisia mahdollisuuksia. Mutta paskasta kunnosta kohti parempaa ja vyön mahtuminen vanhaan reikään. Hiihdossa saan sykkeet paremmin ja helpommin nousemaan kuin hölkäten, eli monipuolisuuden kautta näin talvella on hyvä aloittaa; hiihtoa perinteisellä ja luistellen, uintia, kuntosalitreeniä, hölkkää ja jopa juoksua - keväällä hiihdon korvaa pyöräily. Ja kuten Baltsu mainitsi, niin sinulla U-M tarttuu treeni helposti jo muutamassa kuukaudessa. Minulla ei ole niin helppoa, jo palautuminen M55-sarjassa on hitaampaa.
  22. 12 points
    Ei se maaliin pääseminen aina niin helppoa ole...
  23. 12 points
    Tulos tänään oli brutto 39.23 ja netto 39.15. Eli uusi enkka jokatapauksessa. 38.xx alkuinen alkaa siis lähestyä. PK kauttahan tässä vielä pääsääntöisesti eletään. Keli oli ihan juostava, mutta ei nyt kyllä mikään paras mahdollinen. Positiivista oli se, että räntää ei tullut poikittain. Kisan jälkeen työkavereiden kanssa vielä 11km hölköttelyä
  24. 12 points
    Mun mielestä kaikki tässä on ollut asiaa eli ketjun aloittajan luvalla saa rönsyillä ihan vapaasti. Uudelleenaloitus varsinkin näin jo vähän kypsemmällä iällä liittyy aika läheisesti kuormitukseen ja harjoituksen rytmittämiseen ja kaikki sitä sivuava kokemusperäinen tieto on tervetullutta. Ja onhan tästä keskustelusta paljon ajatuksia herännytkin. Treeniä takana nyt 9 päivää ja harjoituksia on ollut päivittäin. Ei ole helppoa ollut, mutta ihan se alkujärkytys lienee tämän viikon jälkeen ohi. Olen heti lähtenyt päivittäisen harjoittelun kannalle, jotta se tulee mahdollisimman nopeasti osaksi normaalia päivärytmiä. Juoksun lisäksi mukana on ollut uintia, lihaskuntoa ja pallopelejä. Yritän vielä lisätä tulevilla viikoilla jotain muuta pidempikestoista, koska kovin pitkiä lenkkejä ei vaan vielä jaksa juosten.
  25. 12 points
    Omista kokemuksistani voisin sen verran, että olen kahdesti aloittanut treenin pitkän tauon jälkeen. Ensimmäinen tauko oli noin 38 vuoden iästä 45 vuoden ikään, tosin saatoin silloin tällöin käydä kympin lenkin juoksemassa. Aluksi treenasin maratonia varten ja meni 49 vuotiaana 2.54, mikä oli paras aika 37 vuoden iän jälkeen. Aktian kymppi meni 35.47. Sitten polvi hajosi, tuli muita vammoja ja sairauksia niin, että 59 vuoden iässä paino oli jo 85 kg, kun se edellisiä aikoja juostessa oli 72 - 73 kg. Jalat alkoivat kestää silloin jo juoksua ja aloitin treenin. Vuoden kuluttua pääsin jo noin 40.45 aikaan kympillä. Syksyn ja talven treenasin niin, että viikossa oli pääsääntöisesti kaksi vetoharjoitusta, yleensä 3 - 5 x 1.000 m. Palautus 400 tai 800 m hölkkää, tonnit 3.50 - 4.00. Pitkä lenkki kerran viikossa oli yleensä 16 km, kerran taisi olla 20 km. Muuten kaksi tai kolme noin kympin kevyttä lenkkiä, vauhdit 5 - 6 min/km. Keväällä toinen vetoharjoitus korvautui lyhyen matkan kisalla. Kesällä vedot lyhenivät 200/400/800 metriin ja vauhti nousi. Syksyllä Aktia cupissa meni sitten kymppi 39.51 (tosin taisi olla hieman alimittainen. Paino oli laskenut tuolloin 75 kilon alle.
  26. 12 points
    Minulla kanssa kokemuksia välivuosista ja comebackeista. Vuonna 1995 lopetin triathlonin. Jatkoin kuitenkin kuntourheilua pääosin uinnin, hiihdon ja kovien punttitreenien muodossa. Syksyllä 1998 aloitin kovan treenaamisen uudelleen. Talvi oli aika vaikeaa, enkä niinkään jäänyt suremaan vauhtien huonoutta entiseen verrattuna. Treenasin aika rohkeasti väsymyksen rajamaillakin. Ajattelin, että ei tässä ole mitään hävittävää vaikka menisi perseelleen, ja toisaalta varmistelemalla en entistä kuntoa saavuttaisi mitenkään. Noin 7 kuukauden treenin jälkeen toukokuussa aloin jo olla varsin hyvässä kunnossa ja kisakaudella kuntoni vielä parani selvästi. Ikää tuohon aikaan oli noin 30 vuotta, joten vauhdin ja palautumisen kanssa ei ollut iän tuomia ongelmia. Vuonna 2006, noin 40 -vuotiaana olin uinnin suhteen huippukunnossa Sulkavan uintiprojektin treenauksen ansiosta. Sitten pääpaino siirtyi ultrajuoksuun. Uinti jäi hyvin vähäiseksi ja juoksukin kärsi lonkkaongelmista vuosina 2012 ja 2013, jolloin en kilpaillut paljon ollenkaan. Vuosi 2009 oli kolarin takia ja muuten vaan välivuosi ultrajuoksusta. Vuoden 2013 lopussa tapahtui ns. käänteinen DDR malli, jossa 47-vuotias lahjaton isä erotettiin perheestä ja lähetettiin arkipäiviksi asumaan ja treenaamaan pahamaineisen Suomussalmen kilpaurheiluinstituutioihin. Viikonlopuiksi pääsin sentään takaisin vieläkin pahempimaineisen Vuokatin Urheiluopiston suojiin. Vuodelle 2014 oli sitten aikaa harjoitella ja pari hyvää tavoitettakin tarjolla, tuplatriathlon ja Joensuun 12 h juoksu. Juoksussa vanha ultrakunto löytyi varsin hyvin ja vielä vähän parani 2015 ja 2016, tosin iän tuoma hitaus oli nyt selvä rajoite parempiin tuloksiin. Varsin korkeasta iästä huolimatta palautuminen oli yhä hyvää, kun vaan uskalsi harjoitella tarpeeksi paljon. Jos olisin treenannut 200 tuntia vuodessa vähemmän, niin varmasti palautuminenkin olisi ollut huonompaa ja olisin voinut uskotella sen johtuvan iästä. Vuosien nettotreenitunnit ovat olleet: 2015, 654 h 2016 700 h 2017 598 h 2018 480 h Uinnissa pitkä treenitauko on näkynyt siinä, että sykkeen nostaminen ja vauhtikestävyys ovat olleet selvästi heikoimpia alueita. Myös vauhtihaarukka on mennyt todella kapeaksi. Esim. 1000 uinti alle 15 min saa mättää melko täysillä ja 16 min tuntuu jo melkein imuroinnilta. Vuonna 2018 treenitunnit ovat vähentyneet, mutta uinnissa olen tehnyt entistä kovempitehoisia harjoituksia ja uinut kuitenkin noin10 km/vko, jolloin taistelu iän tuomaa hidastumista vastaan on mennyt ihan hyvin ja myös sitä vauhtikestävyyttä on tullut lisää. Alkukesän jalkavamman takia juoksukunto on puolestaan huonontunut niin, että jos ensi keväänä ja kesänä en käy lenkillä, niin kohta alkaa lenkkeily tarkoittamaan kävelyä. Yhteenvetoja ja ohjeena sanoisin, että kiloista pikkuhiljaa eroon, etenkin kun kyseessä on juoksu. Älä välitä vanhoista vauhdeista, enkä sinuna välittäisi edes sykkeistä. Tee alussa pääosin pk-treeniä, koska vauhtikestävyys on surkea entiseen verrattuna, eikä sitä ole helppo rapakuntoisena edes kehittää. Vauhtia kannattaa kuitenkin kehittää, jotta ei mene pelkäksi hidasteluksi. Keväällä sitten vauhtikestävyyttä lisää. Terveestä väsymyksestä ei kannata huolestua, muuten saat olla koko ajan huolissaan. Laita kävelyä juoksun sekaan ja tee pitkiäkin vaelluksia, jotta jalkojen kestovoima paranee. Ei viiden vuoden taukoa saa parissa kuukaudessa kiinni. Ole armelias itsellesi. Aina voi kuvitella niin, että jos harjoitus tekee mestarin, niin pitää se harjoittelemattomuuskin jossain näkyä.
  27. 11 points
    Oma juoksu meni vihkoon ennätyksestä huolimatta. 4:08 ei lämmitä, kun reilusti alle 4:n oli tavoite. Alusta asti sykkeet olivat normaalia korkeammalla ja oli liian kiire, jotta olisin juonut kunnnolla huolloissa. Toisella kierroksella nestehukka oli jo melkoinen (siihen osui myös se aika pitkä pätkä ilman huoltoa) ja tilanteen vihdoin havaittuani otin kuppia sitten reilusti. Tällä vältin ihan totaalisen kanttaamisen ja loppu tuli A, B ja C-tavoitteiden karattua kruisailuvauhtia. Tulospalvelun mukaan ohitin 40 km jälkeen kuitenkin noin 900 kisaajaa, joten se pätkä vissiin tuli hyvin! 😉 Viime vuonna HCM oli ensimmäinen mara itselleni ja tapahtuma jätti positiivisen kokemuksen. Nyt kun olen juossut sen parissa muussakin paikassa, niin en kyllä enää tykännyt niin paljoa. Mm. se uusi reitti jonkun puiston kautta oli ihan takapuolesta; tuntuva ylämäki, tiukkaa käännöstä (näitähän riitti) ja järjettömän jyrkkä alamäki, jonka jälkeen juottopiste. Yleisöäkin tuntui olevan vähemmän, vaikka sää suosi kannustajia. Plussan puolelle jää datan kertyminen, oppi nesteytyksen tärkeydestä ja se, että loppu tuli hitaammalla vauhdilla mukavasti ja jalat kestivät todella hyvin. Tästä on hyvä jatkaa treenaamista pitemmille matkoille.
  28. 11 points
    Bodomilla pahoitin mieleni ja vieläkin harmittaa kun ihan uudet ATR:t jalassa ja jo toisen kierroksen puolivälissä niihin tuli mutatahra ja kuraläikkä, onneksi vain toiseen kenkään ja sisäpuolelle. Onneksi neulaset sai sentään pois, mutta melkeinpä pilalle menivät. Sukatkin kastuivat ja ei edes pesussa lähtenyt kaikki se musta mönjä ja veritahrakin taisi jäädä kun risu raapaisi. Miksei noita voi järjestää jossain, missä kamat pysyisivät puhtaana? Miksei katkottujen risujen päitä ole vaikka teipattu turvallisiksi tai vaikka vain hiottu ei-teräviksi? Miksi polulle oli jätetty kantoja ja irtonaisia kiviä? Järkeä niitä jossain metsässä järjestää, ja luntakin alkoi satamaan. Paska kisa. Jo etukäteen pelottaa KK, jos taas likaantuu kengät niin se on sitten tässä nämä tämän vuoden polkulenkit.
  29. 11 points
    Tässä vähemmän lyhyt raportti otsikon kisasta, joskin 4.-5.5.2019 Laitan raportin tähän vanhaan ketjuun koska taisin olla ainoa foorumilainen kisassa ja lisäksi suuri osa aiemmin mainitusta on edelleen ajankohtaista tästä kisasta kiinnostuneille. Itselleni tämä oli ensimmäinen osallistumiseni. Todennäköisesti myös viimeinen, mutta ei siksi, että kisa oli huono, vaan siksi että on vain niin paljon mielenkiintoisia kisoja. Tämä on polkukisa, mutta sopi todella hyvin minun kaltaiselleni tiejuoksijalle, koska reitti on varsin tasainen eikä sillä ole oikeastaan lainkaan kohtia, joita edes minä en pysty teknisyyden takia väsynneenäkin juoksemaan. Tavoitteena kisassa oli päästä alle 24h. Maksimiaika oli 28h, mutta 24h alittajat saivat 100 Miles - one day -soljen (Kuinka turhamainen ultrajuoksija voikaan olla.). Mielellään vuorokauden alitusta myös sen verran, että ehdin myös B&B:n aamupalalle ja ottamaan torkut, ennen kuin tutkitaan perheen kanssa kaupunkia. Majapaikka Oxfordin päässä oli varsin lähellä maalia. Tuosta vuoden 2012 kisasta on tullut ainakin seuraavat muutokset: ajankohta on siirtynyt maaliskuulta toukokuulle, maksimiaika on tippunut 30 tunnista 28 tuntiin, hinta on noin tuplaantunut ja on tullut pakollisten varusteiden lista joista lähdössä tarkistettiin vedenpitävä takki, lämpöpaita (keskeytysten varalle), lamppu ja varalamppu. Varmaan nuo tarkistettavat oli valittu kriittisyyden mukaan, koska oli odotettavissa viileää säätä ja pimeässä ei syrjäisillä osuuksilla yöllä pärjää. Itselläni kaikki oli pakattu Salomonin 12-litraiseen liiviin. Tässä kisassa siis juostaan sata mailia Thames Path -vaellusreitillä Lontoon liepeiltä Richmondista Oxfordiin. Koko vaellusreitti on 180 mailia, joten tässä tulee siitä vähän yli puolet. Poikkeamia reitiltä oli ainakin parille huoltopisteelle. Lisäksi yksi reitin silta oli poissa käytöstä, mutta siinä seurattiin virallista kiertoreittiä, joka oli järjestäjän mukaan noin puolisen mailia normaalireittiä pidempi. Lisäksi noudatetaan yhdessä kohtaa ymmärrettävästi vaihtoehtoista reittiä, joka ei mene lautan kautta. Noususummaa tulee järjestäjän mukaan 530 metriä. Oma mittarini (Suunto Ambit 3) löysi nousua noin puolet vähemmän eli vain 254 metriä ja 228 metriä laskua. Todennäköisesti mittasi hieman alakanttiin. Mittarini mittasi matkaa 166,47 km, mutta se sisältää myös yhden yhteensä 1,7 km edestakaisen poikkeaman (palaan tähän myöhemmin) ja muutaman hyvin lyhyen sellaisen. Sää oli tänä vuonna vuodenaikaan nähden hieman normaalia viileämpi, mikä tarkoitti nopeita aikoja ja pientä keskeytysprosenttia. Näin varsinkin, kun päivällä hieman tuuli ja oli joitain sadekuuroja ja rakeitakin, mutta ei riittävästi tehdäkseen reitistä mutaista ja yö taas oli tyynempi ja kirkas. Menin aamulla perheen kanssa metrolla Richmodiin, jossa sitten oli lyhyt kävely kaupungintalolle (Town Hall), jossa varustetarkistus ja ilmoittautuminen oli hienossa salissa. Kumpaankaan ei tarvinnut jonottaa, tosin kuin olin odottanut. Aika paljon porukkaa oli odottelemassa sisällä lämpimässä viileän sään vuoksi. Ilmoittautumisen jälkeen sitten jätin drop-bagit puoliväliin Hennleyhin ja maaliin. Olisin voinnut jättää myös 70 mailin kohdalle, mutta ajattelin, että helpompi jakaa asiat kahteen puolikkaaseen. Omana eväänä kolmenlaisia suklaapatukoita, pussi pähkinöitä, pussi inkivääirkarkkeja ja suolatabletteja. Ei ehkä ideaaliset, mutta matkustettiin lennolla pelkillä käsimatkatavaroilla, joten eväät piti ostaa paikan päältä. Ja kyllähän noillakin pärjäsi. Kaikkia muita paitsi suolaa oli sitten toinen mokoma drop-bagissa, joskin patukoita pari vähemmän. Puoliväliin oli 6 huoltopisteväliä ja maaliin sieltä 8 väliä, joten toiselle puolelle tarvitsi hieman vähemmän omia eväitä. Seuraavaksi menin sitten ulkona pitkähköön vessajonoon. Koppeja oli tuotu paikalle viisi ja jonoja yksi, joka veti hyvin, joten ehdin vieressä olevalle joen rannalle hyvissä ajoin ennen pakollista klo 9.20 olevaa kilpailunjohtaja John Elsonin briiffiä. Lähettäjänä oli Albin 24h euroopanmestaruuskisan voittanut Dan Lawson. Muistan hyvin, kun Albin loppupuolella yölllä aina välillä kuului kuulutuksissa venytetty Lawson. John Elson ja Dan Lawson muuten yhdessä tekevät British Ultrarunning podcastia. Elson kertoi muun muassa, että Readingissä on samaan aikaan kierroskisa, jolla on oma huoltotelttansa ja reitti menee osin päällekkäin, mutta tämä olisi ongelma lähinnä kärkipäälle. Arvelin, että en ole kärkipään juoksija, joten ei koske minua. Tämä sitten kostautui. Klo 9.30 päästiin matkaan ja muu perhe pääsi lähtemään junalla kohti Oxfordia minun jatkaessa jalan. Hyvin pian lähdön jälkeen asfalttireitti teki mutkan, mutta puistikon läpi meni ulkoilutie. Ensin jatkoin suoraan suurimman osan mukana, mutta huomatessani edessä sumpun menin nurmen yli asfalttireitille. Hyvä niin, koska ulkoilutien päässä oli kapea portti, josta mahtui porukkaa hitaasti yksi kerrallaan. Jotkut eivät jaksaneet odottaa, vaan kiipesivät metalliaidan yli. Kannattaa siis joko olla enimmäisten joukossa portilla tai mennä suosiolla asfalttia pitkin. Reitin päällystys vaihteli monipuolisesti: asfalttia (järjestäjän mukaan noin 25%), nurmea, betonia, laattoja, maapohjaa, soraa, pätkä metalliakin ja varmaan muitakin. Lämpimyys vaihteli aika tavalla: yhdessä kohdassa auringossa oli lähes kuuma, sitten varjossa viileämpää. Sitten oli välillä pientä sadetta ja välillä tuli rakeita. Irtohihoilla säädin ja välillä otin hanskatkin käyttöön. Yhdessä kohtaa oli pitkän suoran verran kova puuskittainen vastatuuli, mutta hyvä kyllä sitä oli vain siinä. Reitillä oli varsinkin asutumpien kohtien lähellä päiväsaikaan jonkin verran muita kulkijoita: juoksijoita, kävelijöitä, pyöräilijöitä ja koiran ulkoiluttajia. Välillä piti kapeammissa kohdissa hidastaa varsinkin koiranulkoiluttajien kohdalla, kun koirat juoksivat usein vapaana. Olivat kyllä kaikki hyväluontoisia koiria, mutta ei se ole kiva kompastua hyväluontoiseenkaan. Myös portteja reitillä riitti: alkupuolella ne olivat lähinnä mutkaportteja, joita ei tarvinnut avata vaan vain hidastivat vauhtia. Useat muut olivat auki. Loppupuolella oli joitakin kohtia, joissa kiinni olevia portteja oli vähän väliä enimmäkseen parilla erilaisella avausmekanismilla. Vivulla avattavat eivät kaikki oikeasti auenneet vivusta, joten piti keksiä mistä kohtaa nostaa mekanismia, jotta sai ne auki. Pulmatehtävät kesken ultran piristävät. Vaikea sanoa paljonko portit hidastivat matkantekoa, mutta jonkin verran kumminkin. Enemmän taisi kuitenkin hidastaa se, että pysähdyin aina välissä kuvaamaan siltoja, sulkuja, patoja, hienoja rakennuksia jne. Kaikkiaan otin 198 kuvaa ennen karsintaa. Souturyhmiä oli jonkin verran liikkeellä, samoin kanavaveneitä (kapeita ja pitkiä), risteilyveneitä (leveämpiä ja isompia), huviveneitä, jokunen siipiratasalus ja muita. Asuntolaivoja oli enimmäkseen laiturissa. Jos tykkää katsella erilaisia veneitä, niin tämä on täydellinen kisa siihen. Välillä mentiin viherkäytävissä, missä kummallakin puolella on puurivit ja oksat välillä yläpuolella. Puurivin läpi näkyi useimmiten joki. Aina joksus reitti vaihtoi siltojen kautta toiselle puolelle. Ensimmäinen huoltopistekin oli sillan vieressä vähän ennen ylitystä. Osa huoltopisteistä oli ulkona ja osa sisällä. Tarjolla oli varsinkin joillakin pisteillä iso valikoima vaikka mitä. Itse käytin tarjoomisista vain pientä osaa. Pulloihin täytin toiseen Tailwind:iä (kisan urheilujuoma) ja toiseen vettä sekä lisäksi aina huoltpisteillä join mukillisen kolaa. Oma muki piti olla - hyvä niin, koska minulla on kokoon menevä jokseenkin iso muki. Juoksu sujui varsin mukavasti. Windsorin linna oli komea, joskaan kovin hyvää näköalaa siihen ei ollut. Yksi kaatuminenkin kisaan mahtui noin 60 km kohdalla. Siinä oli helppoa leveää tasaista polkua, jossa en osannut varoa, mutta sitten tuli se yksi todella iso juuri, johon tössäytin jalkani. Eipä tuosta tullut kuin haava polveen. Kun päälläni oli pitkät trikoot, niin ei mennyt edes likaa haavaan. Trikoot kun eivät mennet rikki. Suurin osa juoksi sortseissa ja varmaa niissäkin olisi pärjännyt. Välillä mentiin lammasniityn ja lehmäniityn poikkikin, joskin useimmiten mentiin tällaisten vierestä siten, että välissä oli sähkö- tai piikkilanka-aita. Varsin vaihtelevaa siis. Välillä sain juosta pitempiä pätkiä yksin ja välillä näkyi muita. Kovin kaukana muista en ollut missään vaiheessa. Joidenkin kanssa ohiteltiin vuoroon varsin montakin kertaa. Puolivälissä Henleyssä (51 mailia, mittarissa 84,5 km) sain drop-bagini ja söin lautasellisen spagettia. Oli hyvää pehmeää spagettia eli laitettu ultrajuoksu edellä eikä kulinaarisuus. Joissakin ulkomaan kisoissa kun on saanut niin kuivaa, että on vaikea saada kuivalla suulla alas. Readingin huoltoa lähestyttäessä alkoi olla jo hämärää ja päätin laittaa otsalampun valmiiksi siellä. Ennen huoltopistettä alkoi juoksijoita tulla vastaan ja ihmettelin, että olinko jotenkin onnistunut päätymään väärään suuntaan, mutta sitten reittimerkinnän nähtyäni tajusin, että tämän täytyi olla edestakainen piste. Huoltopiste oli rakennuksessa yläkerrassa ja sitä ennen oli turn around -kyltti. Huollossa sitten viritin otsalampun. Lähdin sitten takaisinpäin, kuten olin nähnyt muidenkin tehkevän. Jonkin aikaa juostuani vastaantulevat juoksijat huomasivat, että minulla oli Centurionin numerolappu ja neuvoivat, että oikeasti pitäisi jatkaa eteenpäin huoltopisteeltä, joten käännyin. En vain ollut kiinnittänyt huomiota, että vastaantulevien numerolaput olivat erilaisia. Tästä tuli noin 1,7 km eli mailin luokkaa lisämatkaa, joskin helpolla nurmireitillä. Huoltopisterakennuksen edessä oli pari kaveria kirjaamassa kisanumerot, mutta eivät olleet huomanneet, että lähdin väärään suuntaan. Sainpahan vähän lisämatkaa samaan hintaan. Pimeässä etenemistä sitten nopeutti se, ettei tullut kuvaustaukoja. Takin laitoin muistaakseni seuraavalla huoltopisteellä. Thamesissa on paljon matalia patoja (weir), joiden yli vesi virtaa kohisten. Joidenkin tällaisten ylllä olevien kävelysiltojen kautta mentiin. Parin yli mentiin yölläkin, jolloin oli hauska kohina pimeässä. Junarata kulki välillä lähellä ja junia näkyi ja varsinkin kuuli aina välillä. Yhdessä kohtaa yöllä ihmettelin, kun takaa tulee varsin tuoreen oloinen naisjuoksija miesjuoksijan kanssa. Sitten vasta tajusin, että kyseessä on pacer, jotka tässä kisassa ovat loppupuolella sallittuja. Heidän perässään liikuin jonkin aikaa. Hyvä niin, koska yhdessä kohtaa en nähnyt missään merkintöjä, mutta naisella oli ilmeisesti kisan järjestäjän sivuilta ladattu gps-jälki ja suunnisti sen avulla (tai ainakin siltä vaikutti kun katseli laitettaan). Voi toki olla, etten vain huomannut merkkejä. Ennen pitkää niitä alkoi taas ilmaantua. Piakkoin tämän jälkeen joskus neljän aikoihin lamppuni akut (4 AA -akkua) loppuivat ja lamppu sammui, joten kaivoin varalampun. Siinä oli vanhat paristot ja aika onneton valo, mutta menin sillä seuraavalle huoltopisteelle, jossa vaihdoin kolme AAA patteria siihen (varaparistot siihen olivat kevyemmät) ja johan alkoi taas näkemän. Eipä siitä pitkäänkään, kun aamu alkoi sarastaa. Näihin aikoihin mentiin jonkin ruovikkoalueen ohi ja kuului kovasti yölaulajien laulua. Käkikin jossain vaiheessa kukkui kauempana. Yöllä näin jossain vaiheessa myös pari kiiluvaa silmää ja siellä oli pieni kauris vähän alempana polusta. Päivällä oli pari kertaa jonkin sortin myyrä vilistänyt pusikkoon. Pian aamu alkoikin jo sarastaa ja lamppu kävi pian tarpeettomaksi. Loppuyöstä ja varhain aamulla oli jonkin verran sumua varsinkin joella. Tulihan se Oxfordkin sieltä viimein. Viimeisellä viiden mailin osuudella yksi juoksija meni kovaa ohi, mutta myös yhden ohitin. Myöhemin selvisi, että ohittamani Markus on kisan legendana tunnettu Markus Flick Saksasta, joka otsikossa mainittuna vuonna 2012 oli maaliin tultuaan ryhtynyt hurjissa sääoloissa vapaaehtoiseksi ja auttanut maaliin tulevia. On sen jälkeen juossut tämän kisan joka vuosi sekä myös Centurionin talvi/syys satamailisen ja on kaikkiaan juossut noin 150 ultraa. Maali oli ruohokentällä reitin sivussa, missä se näkyi kauempaa. Piti vain odottaa oikea kääntymiskohta. Kyseinen ruohkenttä ei ole julkinen, joten sinne ei normaalisti ulkopuoliset pääse. Sain 100 Miles - One Day -solkeni ja sitten vain odottamassa olleen vaimon kanssa kämpille peseytymään ja aamupalalle. Tämä oli sitten hyvä ylipitkä treeni Helsinki Run 5km:lle parin viikon päästä. Pitäähän treeniin yksi ylipitkä kisa kai kuulua?
  30. 11 points
    Joo tuota kaveria "hoidettiin" pari vuotta selkäkipuisena särkylääkkeillä. Oli myös aika haluton ylipäänsä menemään lääkäriin ? Vaimo sitten käski. No niin oman tilanteen päivitystä. Ensimmäisen kerran näin tietsikan ruudulla sepelvaltimot. Aika monihaaraiset oli. Kaksi isompaa ja siitä useita sivuhaaroja. Bisoprorol jätettiin kokonaan pois tai kohta olisi ollut Virenin pulssi tai alle 30. Periaatteessa mitään ei ole kielletty enää tekemästä. Varmistin vielä. Ultraäänellä katottiin lisäksi tänään ja kammiot supistuu tasaisesti joten sydämeen ei ole tullut lihasvaurioita. Diagnoosi normaali sydän. Eilen kävin muuten pikkuisen kovemmalla lenkillä 4.2km/29min ja nostin jo 157 sykkeen spurtissa. Avg 120. PK vauhtikin tuntui tosi helpolta ja tietyllä vauhdilla jopa syke alhaisempi kuin ennen infarktia, outo juttu. Ehkä se osittain tukkeutunut suoni on nyt avautunut enemmän ja pumppu saa lisähappea joten syke tietysti laskee. Koivuallergiakin alkaa helpottaa joten varmasti juoksua lisää. Lassen hölkkä sitten 8.9.2019. Pakko se on sinne mennä mukava ja aika haastavakin reitti.
  31. 11 points
    Ei tuuli onneksi vauhtia älyttömästi hidastanut tämän päivän Aktiassa tai sitten onnistuin löytämään oikeat selät eteeni. Nousujohteinen kilpailu ja toinen puolisko oli nopeampi kuin ensimmäinen. Vielä suuremman ilon aiheutti se, että onnistuin parantamaan talven parasta aikaani 13 sekunnilla. Tästä onkin hyvä suunnata tulevan kesän kilpailuihin. Järjestävälle seuralle täytyy taas lähettää kiitos tästä talvesta sekä hienoista ja hyvin järjestetyistä kilpailuista. Tämä talvi oli minulle 14. ja osakilpailuita on näinä vuosina kertynyt jokunen kymmenen. Näihin kisoihin ei kuitenkaan leipäänny, sillä enpä tiedä, missä muualla pystyisin keskellä talvea samanlaiseen raastoon kuin Sotungissa. Tänäänkin kisailijaa riitti edessä ja takana, joten loppuun saakka jouduin juoksemaan ns. punaisella.
  32. 11 points
  33. 11 points
    Tähän lauseeseen mielestäni osittain kiteytyy nykyinen suomalaisen kestävyysurheilun tason lasku. Menee varmaan tämä postaukseni ohi topikin, mutta sallittakoon se minulle tällä kertaa. Sykemittarit ja kaikki muu ”pitää pystyä puhumaan” vouhotus on tehneet ihmisistä hirvittävän pelokkaita itsensä rasittamisen suhteen. Vähän kivistää ja jumittaa, niin ollaan heti vähintään palauttavaa treeniä tekemässä tai lepäämässä. Monesti olen tehnyt todella hyvin onnistuneita ja kehittäviä harjoitteita iltapäivästä, vaikka aamulla ei ole meinannut päästä vielä sängystä, tai aamulenkillä meno on ollut ihan vanhan ukon köpöttelyä. Jotkut miettivät tälläisestä harjoittelumetodista seuraavaa ylikuntopeikkoa. Heille olen yleensä todennut, että kontrolloidusti saatu yliharjoittelutilahan on hyvä asia. Oppii samalla tuntemaan omia rajojaan, ja seuraavalla kerralla EHKÄ pystyy jo vähän paremmin välttämään sitä. Sikäli jos ei vielä sittenkään, niin varmaan jo kymmenennen kerran jälkeen. Tai jos on yhtä hidas oppimaan kuin minä, niin saattaa vaatia useamman kymmenen kertaa, mutta ainakin oppii tiedostamaan, että sellainen on aina mahdollista saavuttaa. Eikä tämä edellä mainittu hehkutus ole mitään yliharjoittelutilan markkinointikampanjaa, vaan tarkoitus on vähentää pelkoa ja ennakkoluuloja sitä kohtaan. Yleensä perusterve ja ”normaali” ihminen pääsee keventelyllä takaisin kehittävän harjoittelun makuun ylirasitustiloista, jos ei ole vallan kroonisen väsymyksen puolelle mennyt (tämän tilan saavuttamiseen vaaditaan jo vähän muutakin taustarasitusta ja PALJON aikaa). Myös disautin alkuosassa postausta PPP metodia, niin se ei tarkoita myöskään ettei oikeasti kevyttä treeniä tarvittaisi. Kuten olen ennenkin todennut, niin kaikilla harjoitustehoalueilla on aikansa ja paikkansa, eikä tähän ole yksiselitteistä one size for All ratkaisua. Joku tarvitsee enemmän kevyttä treeniä kuin joku toinen, ja toisella tulee tehollisella treenillä parempaa jälkeä. Kokeilemalla oppii, ja kaikenlisäksi kroppa on vittumaisen opportunisti, että se pyrkii sopeutumaan vallitsevaan tilanteeseen ja nämä teho/määrälliset kehitys-syklit voivat vaihdella (ja vaihtelevat) ihmisillä kuntotasojen kehittymisen myötä, eli vaikka saisit parhaan mahdollisen hyötysuhteen tällä hetkellä ”tehollisella/voimaperäisellä” treenillä, niin se ei sitä sano, että sama pätee enää 3kk-6kk päästä, sitten voi olla aika tehdä enemmän pk-painotuksella. Ettei asia menisi liian helpoksi, niin näiden alueiden sisällä on hyvin paljon yksilöllisiä eroja kehittävien harjoitustehojen suhteen, ja nämä alueet vielä muuttuvat yksilöllisesti jokaisella mahdollisen kunnon/suorituskyvyn kehittymisen ja/tai ikääntymisen myötä. Saattoi vähän mennä jopa ohi aiheen, mutta viimeisen lauseen kirjoitin, että saan edes vähän tartuntapintaa.
  34. 11 points
    Tämä oli periaatteessa jonkinlainen peikko 4 vuoden ajan, sillä 31.12.2014 pääsin jo aikaan 35.09, joka oli silloin pieni pettymys. Pari alitusta löytyi kyllä, mutta reittien pituudesta en ollut niin varma, vaikka varmasti oli kyllä ainakin niukasti käytännössä 35min alituksia, mutta ei niitä ennätyksiksi raaskinut laskea, kun oli fiilis niukasta alimitasta. Tuon 4 vuoden takaisen jälkeen on mennyt 35.07 ja tämän vuoden toukokuussa meni 35.04. Ei vaan perhana millään meinannut alittua. Tänä vuonna on nyt juostu puolikas uusille minuuttiluvuille, 5km ennätys parani tapaninpäivänä 10 sekuntia ja tänään sitten tööttäsin 10km uudelle minuuttiluvulle. Sen verran oli pottuja maksettavana, että meinasi livahtaa jo siitäkin seuraavalle minuuttiluvulle, mutta maalissa oli tyytyminen aikaan 34.06. Tähän on hyvä tämä juoksuvuosi lopettaa ja taitaa ihan just aueta myös cava-pullo.
  35. 10 points
    Tässä vielä onnenhuumassa vähän päivitellään näitä tietoja ja tämä osus silmään. Sattusin olemaan edellinen kirjoittaja, niin tupsautan tähän perään kuittauksen onnistumisesta. Oma tavoittelu lähti käytännössä liikkeelle 2016 Vantaan maratonilta ja siitä vuosi eteenpäin kirjoitinkin tuon edellisen viestin. Sen seitsän kertaa takkua ja lajiin kuuluvaa väliaikaista hidastumista on matkalla ollut, mutta koska tykkään liikunnasta, niin ei se ole sinällään haitannut, toki harmittanut. Nyt kuitenkin sitten tämän rajan alituksessa onnistuin ja mikä parasta, kuntopiikki osui SAUL SM kisaan.
  36. 10 points
    J Simpanen juoksi puokin 1.14.17. @catpaps juoksi älyttömän ajan 1.19.13, onnea!
  37. 10 points
    Muutama vuosi sitten vanhempi rouvashenkilö oli kassalla (rollaattorilla liikkui) oli lastaamassa jo hihnalta laukkuunsa tavaroitaan kun koitti maksun aika. No eipä ollut mummelilla kukkaroa sattunut mukaan, olin siinä seuraavana takana ja kun oli jo tovi mennyt ja jonoakin syntynyt kysyin "mikä teillä on ongelmana" rouva sanoi että lompakkoni jäi kotiin enkä nyt pysty maksmaan. Tulin lähemmäksi ja katsoin summaa joka oli noin 50e, niin sanoin että minä maksan tämän kuntoon. Mummelilta ja myyjältä leuka tiskiin ja kun olin omanikin maksanut pyysi mummeli tilinumeroani. No annoin mutta sanoin että maksat jos haluat, sillä minunkin pitää varmistaa taivaaseen pääsy leikkisästi, mummokin repes nauramaan ja tiemme erosivat. Noin viikko myöhemmin tililleni oli tullut 60e Että sellasta...
  38. 10 points
    Mielenkiintoisia näkökulmia, aiheesta tosiaan riittäisi omaksi ketjuksikin. Paljon pyyteetöntä talkootyötä jokaisen juoksun järjestämiseen menee. Se on yllättävän iso porukka ihmisiä jota vaaditaan jokaisen tapahtuman läpiviemiseksi, työtä ennen tapahtumaa ja tapahtuman jälkeenkin. Hakunilassa alkoi 7.5-8.0 km kohdilla itseäkin hymyilyttämään kun jostain pimeydestä tuulen keskeltä kuulin yhden etäisen "vielä vähän" -kannustuksen. Tunnistin sen samaksi toimitsijan ääneksi (ja lauseeksi) kuin Vantaan maratonilla kannusti 9km kohdilla. Maratonilla olin 9km kohdin katsomassa ja mieleen jäi kun tämä toimitsija-mies oli niin iloinen siitä kun joku juoksija käänsi päätä ja hymyili takaisin.
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy