Jump to content
Juoksufoorumi.fi



Leaderboard


Popular Content

Showing content with the highest reputation since 29.12.2018 in all areas

  1. 103 points
    Nyt kun taskussa on ollu viikon perusterveen paperit niin palataan ajassa viime lauantaihin. Ennen kisaa kävin pohdintaa vaihtaisinko jalkoihin vielä ihan uudet DS Trainerit. Lopulta päädyin kuitenkin vanhoihin koska uudet tuntui viikon juoksulenkkienkin jälkeen hieman kovilta. Geeleissä päätin vaihtaa leiriä High5:n nestemäisiin geeleihin. Moni kyseli oliko paineita viimeisellä viikolla? Ei kyllä ollut. Olo oli yllättävän rauhallinen kun alkoi varmistua ettei tässä enää tulekkaan mitään viime hetken sairastumisia tms. Tämä ei tosin ollu mikään vahinko. Olin esimerkiksi viimeiset 1,5kk nukkunut eri huoneessa kuin muut. Viimeisinä viikkoina jäi pois esim. lasten iltapusut. Eipä pääse sitten poskelta hyppäämään kyytiin joku päiväkodin tauti. Tietysti perus käsien desifioinnit yms. Kunto kohdillaan ja mies valmiina niin mitä sitä turhaan hermoilemaan. Numeron kävin hakemassa jo perjantaina ja sen jälkeen lyhyt lenkki @ruiskarhu:n kanssa. Lauantaina nukuin pitkään ja taisin herätä vasta joskus kasin aikaan. Siinä ensin aamumittaukset ja hieman normaalia tukevampi aamupala. Sen jälkeen aamukahvit, ihmettelyä ja kamojen pakkailua. Pitkään pohdin lähtisinkö matkaan pitkähihaisella vai t-paidalla. Hihaton paita tuntu liian riskialttiilta jos vaikka sade yllättää. Kello kymmenen jälkeen vaatteet päälle ja autolla kisapaikalle. Laskin sen varaan että saan auton helposti parkkiin ja siitä sitten vain kassi säilytykseen. Ruuhkaa ei ollu niin suunnitelma oli aukoton. Matkalla urheilutalolle katoin että innokkaimmat lämmittelee jo t-paita päällä. Päätin että liityn samaan kuoroon ja vaihdoin t-paidan päälle. Kassi säilytykseen ja lämmittelemään. Kun pääsin ulos niin heti alkoi satamaan vettä. Varustus oli lyhyet shortsit + t-paita sekä geelit. Juoksin lähimmän grillin katoksen alle isoimman kuuron ajaksi pitämään sadetta. Siellä katoksen alla seisoessa mietin että mitähän tästä tulee jos sade ei hellitä. Lopulta tuuli teki tehtävänsä ja vei sadepilvet mukanaan. Ehdin tehdä lyhyet 10min verryttelyt ja sitten kohti lähtöviivaa. Oli aika ottaa ensimmäinen geeli. Lähdössä kävelin vasemmalta alle 3h menijöille varattuun karsinaan. Muutama tuttu naama, mutta ei juttukaveria. Lähtölaukaus ja liikkeelle. Päässä vain yksi ajatus, että aloita hitaasti. Kiihdytin ensin 4:30 vauhtiin ja siitä hissukseen kiristin kohti 4:10 lukemia. Mittariin olin laittanut manuaaliset kierrokset jotta tulee varmasti oikeat väliajat. Ensimmäinen kilometri 4:30! Mitä helevettiä! Otin pataan 20sek ensimmäisellä kilometrillä! Ei voi olla, mittari näyttää 1,08km. Päätän ottaa osan heti takaisin, toinen kilometri 4:03. Joku sano kisan jälkeen että lähtöä olisi siirretty taaksepäin viime vuodesta tms. En tajua. Porukkaa kiihdyttelee vierestä ohi ja porukkaa on kuin aikanaan Anttilan tuulikaapissa. Pyrin pitämään oman vauhdin, toiset voi mennä omaa vauhtiaan. Kolmas kilometri 4:12, neljäs 4:07. Hieman vastatuulta, mutta peesaan. Tänään ei vedetä. Siinä vedetään porukassa. @sk vetää ja herrasmiehet tulee peesissä. Hieman hävettää että yks vetää koko vastatuulipätkän, mutta tänään en aio olla herrasmies. Aika nopeasti porukasta muodostuu 5-6 hengen porukka ja juostaan jonossa. Ensimmäinen vitonen n. 21min. Porukka vaihtelee asemia ja itte peesaan. Ei tunnnu missään, ei ole kylmä. Kädessä kulkee viiden geelin nippu. Suunnitelma on ottaa geeli/30min. Alussa kaksi tavallista, sitten yks jossa on enemmän suolaa, yksi kofeiini ja lopuksi yksi tavallinen. Laskeskelen että sen enemmän suolaa sisältävän otan puolikkaan kohdalla josta se alkaa vaikuttamaan n. 2h kohdalla. Sen jälkeen kofeiini ehtii hieman piristämään loppua ja viimeinen piristää sitten jos ehtii alkaa vaikuttamaan. Geelit pystyy ottamaan ilman vettä mutta otan silti joka juomapisteeltä mukin tai kaksi vettä. Pakko juoda sen minkä pystyy koska kyllä tässä kylmässäkin hikoilee. 10km ajassa 41.44 ja vitonen 20:45. Toinen kierros on toisinto ensimmäisestä. Urheilutalon edessä hieno tunnelma jonka jälkeen koitan jarrutella ettei vauhti kiihdy. Sitten vastatuulipätkä jossa peesataan. Teboili ja hyvä meininki. 15km 1:02:32 ja vitonen 20:48. Vauhti tasaista n. 4:10 eikä mitään ongelmia. Hiekkapätkillä kivet hieman lentelee ja pelkään että joku kivi lentää kenkään hankaamaan rakkoa. Toinen kierros loppuu. 20km 1:23:13 ja vitonen 20:41. Puolikas ajassa 1:27:45. Se on 30sek nopeampi kuin mitä oltiin @Don_Valido:n kanssa mietitty, mutta laskin sen varaan että kestän alkuvauhdin. Tai siis että mun pitää kestää koska hyydyn aina lopussa. Kolmas kierros alkaa ja taas hyvä tunnelma. Ihmiset kannustaa ja vielä yksi kierros ennen kuin juoksu alkaa. Sitten huomaan että porukkaa alkaa häviämään ympäriltä. Olin laskenut sen varaan että kyllä tästä tällä porukalla mennään ainakin kolme kierrosta. 25km 1:44:00 5km 20:47. Ei ongelmia pitää vauhtia. Pitää mennä tasaisesti, ei liian nopeita kilometrejä ja myötätuulipätkällä saa mennä hieman kovempaa. Teboilin jälkeinen suora yllättävän helppo vaikka siinä onkin tasaista. Alan laskemaan että maaliin jotain 15km ja 2min ainakin plussaa. Päässä soi Sabaton. Olin koko kesän soittanu Sabatonia maratonvauhtisilla lenkeillä ihan sillä ajatuksella että se jää muistiin. Teboilin jälkeen ollaan aikasempina vuosina alettu hyytymään, mutta ei tänä vuonna. Kolmannen kierroksen lopulla pohkeet alkaa väsymään. Mitä ihmettä! Pohkeiden kanssa ei ole ollu mitään ongelmia koko kesän aikana ja NYT te meinaatte heittää pyyhkeen kehään! Mieliala laskee kun alan miettimään, että nyt yks suonenveto ja se on siinä. Tervetuloa ensi vuonna uudestaan. 30km 2:04:54 ja vitonen 20:56. Lasken että mulla on edelleen se 2min plussaa. Jos tulee yli 4:10 kilometri niin pystyn ottamaan yli menneen ajan takaisin seuraavalla kilometrillä. Ohittelen porukkaa ja saan tsemppihuutoja. Näytän peukkua, mutta sitten säikähdän että toivottavasti kukaan ei kato että olisin näyttäny keskaria. @marika_ Viimeinen kierros alkaa. Porukkaa kannustaa ja meidän letka on kutistunut kahteen henkeen. Satunnaisesti juostaan peräkkäin. Riittää kun kilometrit pysyy alle 4:15 niin pitkään kuin mahdollista. Se takaa että jokaisen kilometrin jälkeen jäljelle jääville kilometreille on enemmän ja enemmän aikaa. Vasemmassa takareidessä vihlasee. Alkaako se kramppaamaan? Meneekö ensin pohkeet vai takareisi? Mietin että se suolasempi geeli kyllä auttaa, ei ne ala kramppaamaan. Vastatuulipätkä ja liimaudun kierroksella ohitettavan peesiin. Koitan päästä mahdollisimman helpolla. En puske yhtään jotta jalat pääsee helpommalla ja eivät toivottavasti ala kramppaamaan. Vastatuuli loppuu ja samantien ohi. Vauhti on alkanut hyytymään. Aletaan mennä lähemmäs 4:15. 35km 2:26:25 5km 21:30. Mietin vain että maaliin on enää reilu vitonen ja 4:30/km riittää varmasti. Lasken vielä niin, että viimeinen 200m vie minuutin. Askel painaa, mutta vauhti pysyy kuin pysyykin alle 4:30. 40km 2:48:27 5km 22:02, vauhti hyytyy mutta jaksaa, jaksaa. Nyt riittää jo vitosen kilometrit. Voiko se tapahtua tänään? Aikaisemmin on tuntunut siltä että olis helpompi taas epäonnistua. Nyt täytyy uskaltaa onnistua. Jos jalat ei kramppaa niin tänään se tapahtuu. Kari huutaa että enää reilu kilometri maaliin. Huutelen että kuinka paljon? Tiedän kyllä tasan tarkkaan missä mennään, mutta mieli halajaa varmistusta. Viimeiset kilometrit menee hitaasti 4:26,6 ja 4:24,5 tänään mä en hyydy. K-kaupan jälkeen käännös oikealle, vasemmalle ja sillalle, rullaus alamäkeen ja käännös oikealle. Tätä reittiä on menty kymmeniä kertoja lenkeillä. Loiva nousu jossa geelienjakopiste. Maassa lukee 42km ja edessä on viimeinen silta. Nousen sillalle ja vilkaisen kelloa. Kellossa 2:57 alkuinen lukema. Siinä se sitten iskee päälle, että tänään on se päivä kun juoksen alle 3h maratonin! Tästä pääsee maaliin vaikka kävellen alle kolmosen. Alan itkemään ilosta ja hengitys lamaantuu. En saa henkeä ja pitää rauhoittua. Edessä enää loppusuora, käde pystyyn ja maaliin ajassa 2:58:12! Maalissa uskomattoman helpottunut olo. On kuin olisi iso taakka nostettu harteilta. Mun ei tarvi enää koskaan juosta alle 3h maratonia. Ei tarvi enää koskaan yrittää. Ihmisiä tulee onnittelemaan. Tuntuu uskomattoman hienolta. Uimahallin saunassa joku koittaa heittää löylyä niin paljon että tyhjentäis saunan. Istun sitkeästi lauteilla ja katon kuinka toinen hikoilee. Tämä on mun päivä enkä mä lähde täältä mihinkään. Kaapiksi olin tietenkin valinnut kaapin 258 🙂 Illalla Hotelli Vantaalle juhlistamaan projektin päätöstä. Sieltä lähdettiin kotiin vasta viideltä aamulla. Hieno meininki. Kiitos teille kaikille jotka elitte tässä mukana. Oon etuoikeutettu että sain niin paljon kannustusta reitin varrella. Kiitos kaikista onnitteluista ja tsempeistä. Sain jokaisesta huudosta virtaa ja oli juoksun jälkeen mukava kuulla että tämän projektin seuraaminen on myös antanut myös ainakin joillekkin motivaatiota.
  2. 76 points
    Ennen kuin mestari julkaisee analyysinsa ja materiaalinsa niin avataan hieman systeemiä jolla on menty tämä noin vuosi. Perusperiaatteenani oli että mitään useamman kuukauden ohjelmaa en aio tehdä Sepolle. Ideana oli edetä viikko kerrallaan ja joillakin viikoilla päivä kerrallaan. Sunnuntai oli päivä jolloin seuraavan viikon hahmotelman lähetin ja keskellä viikkoa vaihdettiin kuulumisia, joskus useamminkin. Seppo sai myös toivoa näin ollen mihin ei tulisi rääkkipäiviä (jos esim oli lastenvahtina) Pohdin myös tuon seuraavan viikon ohjelman aina tuolloin sunnuntaina sen perusteella mitä edeltävänä viikkona oli tehty ja miltä oli Sepolla tuntunut mikäkin treeni. Ruiskarhu jossain vaiheessa kyseli pidemmälle suuntautuneen ohjelman perään ja laitoin sitten nopeasti miehelle tulevien viikkojen pitkistä lenkistä suunnitelmaa.. En kuitenkaan missään vaiheessa niitä ollut miettinyt vaan heitin täysin tyhjästä ne. En kehdannut sanoa, että en tiedä, en ole ajatellut niitä vielä. En missään vaiheessa tiennyt kuin sen hetkisen viikon ohjelman. Kuten Sepolle totesin niin en aluksi vahvasti uskonut siihen että mies tulee pääsemään treenit loppuun. Tämän vuoden aikana pyrin viemään Seppoa eteenpäin viikoittain siten että nuoralla tanssittiin - joko henkisesti tai fyysisesti. Ja kun miehellä tai edes itsellänikään ei ollut tietoa edes seuraavan kahden viikon harjoittelusta niin pystyin aina viikko kerrallaan hivuttamaan lisää määriä tai tehoja ohjelmaan sen mukaan miltä milläkin hetkellä Seposta tuntui. Jos tuntui hyvältä niin se oli signaali siitä että joko määriä voitaisiin nostaa tai tehoja lisätä seuraavalle viikolle tai molempia. Näin ollen ruuvia sai kiristää viikko kerrallaan. Aika pian löytyi asioita mitkä tulisi katkaisemaan Sepon selkärangan äkisti. Näihin kuului kovilla vauhdeilla juostut treenit. Esim. tonnin vedot tai muut anaerobisella juostavat treenit. Jos halusin Seppoa vielä jatkossakin kiduttaa niin näiden treenien kanssa tuli tehdä maltillisia viikkokilsoja. Näin ollen tällaiset treenit osuivat tämän Vantaan maran alkujaksoon jossa juostiin 80-110km viikkoja. Ylikovia ei voinut useaa vetää, korkeintaan kertaalleen viikkoon ja lyhkäisinä, koska näiden jälkeen Sepon kulku oli monesti hankalaa, paikkoja kiristi ja juoksu ei tuntunut hyvältä. Näin ollen "alle nelosen" kilsoja ei juurikaan juostu enää viimeisen 10viikon aikana. Koko vuosi mentiin aikalailla 2+1 rytmityksellä. Se oli ainut selkeä asia itselle. 2+1 sisällöt olivatkin sitten epäselviä. Laitoin aina kaksi kovempaa viikkoa ja yhden palauttavan viikon. Palauttavan viikon reenit olivat mitä olivat ja niissä Seppo sai kikkailla tuntemuksen mukaan paljonkin. Ei kikkaillut. Tarkoitus oli niin henkisesti kuin fyysisesti palautua tuleviin kahteen viikkoon. Viimeiselle 10viikolle palauttavilla viikoilla taisi kuitenkin lähes joka päivä olla juoksua jonkin verran joka mahdollistui sillä että Seppo alkoi olla iskussa ja "alle nelosen" kilsat jätettiin pois. Koville viikoille löytyi sopiva kidutusväli siitä että joko tiistaina tai keskiviikkona juostaisiin jotain reippaampaa. Joko maravauhtista, vähän maravauhtia kovempaa, kiihtyvää maltillista kymppiä, 3km+2km+1km+2km+3km settiä, 2x20min tai muuta vastaavaa hatusta vedettyä reeniä. Sellaista treeniä joilla saatiin sykettä nousemaan vauhtikestävyysalueille tai käymään mk-alueilla saakka lyhyesti. Sinänsä siis treeni saattoi olla minkälainen tahansa ja pyrinkin laittamaan erilaisia treenimuotoja. Näin ollen pää ja kroppa sai ehkä hieman erilaisia ärsykkeitä kuin jos oltaisiin tehty joka viikko vaikka sama 45min tasavauhtinen VK. Lopussa näissäkin painottui maravauhtinen juoksu. Viikonlopulle sitten ehdittäisiin toiseen vastavaanlaiseen iskuun mutta tällä kertaa tuo reippaampi osuus otettaisiin vähän maltillisempana pidempien lenkkien yhteyteen. Viikonloppuina maravauhtinen oli sopiva vauhti reippaammissa useasti. Pitkät lenkit alkoivat 23kmsta ja pisin taisi olla 35km jokunen viikko ennen Vantaata? Jo aika alussa huomasin että maravauhtinen on sellainen jota Seppo vielä kesti hyvin treeneissä joten niitä tultiin tekemään melko paljon. Näiden (ti/ke ja la/su) väliin sitten halusin löysiä kilsoja ja kun kahden lenkin päiviä ei tehty (kertaalleen?) niin nuo peruslenkit saatiin nostettua alun 12km:sta 18-20km pituisiksi. Jotkut niistä oli pelkkää PK1:stä mutta moneen sisältyi loppuun 4-8km pituisia osia aerobisen kynnyksen alla juoksua. Arjen kovemman treenin jälkeen tuli PK1 ja sitä seuraavina PK1 lenkkeihin sisältyi aerobisen kynnyksen lähellä juoksua. Samalla tavalla vkl pitkiksen jälkeen. Jos HSMlle päästiin tekemään kolme noin kahden viikon settiä joissa viikkokilometrit olivat 120km luokkaa niin nyt Vantaalle tultaessa sietoraja oli siirtynyt jo 140km tienoille ja päästiin mättämään yhden lenkin päivätahdilla parhaimmillaan >140km/vk. Tuntemus ja kulku oli nyt myös parempaa vaikka määrää oli enemmän. 140km viikoilla oli vastapainona sitten enemmän PK1 juoksua kun taas alussa 80km viikoilla PK1 juoksua ei juurikaan juostu vaan mentiin PK2sta. Sitä kautta ehkä nostettiin taloudellisuutta ja myös saavutettiin se että maravauhti alkoi näyttää ja tuntua löntystelyltä. Keskuspuistossa juostu 10km+21km (maravauhdilla)+3km näytti ensimmäisen kerran täysin varmaksi sen että nyt ollaan sub3 kunnossa. Ja hienostihan se maaliin tuli. Hatun nostan Sepolle. Viimeisen puolen vuoden aikana mies on armottomalla tavalla noudattanut viikko-ohjelmia. Varmastikin pyöritään yli 95% lukemissa siitä kuinka tarkasti Seppo hoiti harkat. Muutama sairauspoissaolo vesitti yhden tai kaksi lenkkiä mutta muuten jokainen treeni taisi tulla maaliin. Ehkä olinkin liian armollinen. Isot isot onnittelut miehelle. Mies veteli koko matkan sub3 silmissään ja sydämessään.
  3. 64 points
    2:58:12!!!!!!!!! Tänään Vantaan maratonin jatkoille! Aika hieman juhlistaa monen vuoden projektin päättymistä.
  4. 61 points
    No tätä multa on kieltämättä kysytty. Mitä seuraavaksi? 2.55 alitus maratonilla? 3h alitus oli mulle isompi juttu kuin kukaan teistä osaa arvata. Oon lyöny päätäni seinään siitä asti kun aloin hiihtämään kilpaa 10 vuotiaana pikku seppona. 3h oli mulle semmoinen henkinen merkkipaalu, että vaikka koskaan en ole menestynyt urheilun rintamalla niin täältä kyllä pesee ja linkoaa. Se oli mulle palkinto 30 vuoden työstä eikä sitä kukaan tule arvostamaan yhtä paljon. Siihen mahtuu aika paljon hikeä. On kuitenkin pakko tunnustaa ne faktat että mä en ole nopea. En ole koskaan ollut. Koen että 3h maraton oli mulle se nopeuden huipentuma. Kävin henkisesti ahtaalla tämän projektin kanssa enkä halua toistaa samaa. Hajoilin lukemattomia kertoja eteisessä sen ajatuksen kanssa, että tää kaikki on ehkä turhaa. Haluan jatkossa tehdä semmoisia juttuja joissa tiedän olevani vahvoilla. Semmoisia mitkä motivoi eikä ahdista. Semmoisia joiden yhteydessä voin hyväksyä, että mä en ole 20v sinkku joka voi pistää urheilun etusijalle. Mulla on neljä pientä lasta ja parisuhde eikä mun puuhastelun pidä aiheuttaa semmoista stressiä joka heijastuu niihin. Nyt maratonin jälkeen en oo juossu metriäkään. Tässä tulee nyt ihan totaalinen lepo. On aika puhaltaa ulos ja levätä henkisesti. Fyysisesti vois jo toki mennä, mutta haluan antaa pään levätä. Se ei ole vielä valmis. Vaimo jo kyseli, että meinaatko nyt istua iltaisin sohvalla? Ei oikein tykänny vastauksesta. Se on kattokaas tässä vaiheessa parisuhdetta plussaa jos vietetään mahdollisimman vähän yhteistä aikaa... Aloin sitten miettimään uutta tavoitetta. Olin toki miettinyt sitä jo kesän aikana ja toki myös aikaisemmin. En kuitenkaan halunnut ilmoittautua mihinkään kun halusin ensin hoitaa tämän 3h -projektin pois alta. Sitten päätin varovaisesti lähettää @Don_Validolle viestiä, että kiinnostaako? Tajuan kyllä että ei ehkä kiinnosta. Enkä mä tietenkään voi olettaa/haluta, että toinen sitoutuu niin vahvasti olemaan mukana seuraavassa projektissa kun ensimmäinen on vasta takana ja sekin venähti. En tiedä oliko Valido mun lahjapullon vaikutuksen alaisena, mutta erehty kuitenkin sanomaan että Tahdon. Meidän seuraava projekti starttaa joulukuun puolivälissä. Mitä me sitten tehdään? Nyt me mennään niille mun vahvuuksille. Maratoonilla mä oon ihan pelle, mutta ehkä joku on jo huomannu että mä en anna ihan helpolla periksi. Siksi me mennään ens keväänä Kuusamoon ja siellä edessä on NUTS Karhunkierros 166km. Sen jälkeen me mennään pohjoiseen ja juostaan läpi NUTS Ylläs Pallas 160km. Kausi päättyy kolille Vaarojen maraton 130km -kisaan. Kauden päätteeksi päälle UTTF Finisher -liivi ensi yrittämättä. Onko sopivan haastava projekti ensi kesäksi?
  5. 60 points
    Se taitaa olla sitten kisaraportin paikka. Koitan tässä samalla palauttaa nestetasapainoa itse hankituilla tuotepalkinnoilla. Aamulla herätys siinä yhdeksän pintaan ja rauhallinen aamu. Päädyin syömään aamupalan kahdesti ja vielä pari ruisleipää kun jännitin että olisin syöny liian vähän. Sitten varusteet kasaan ja klo 11.40 kohti kisapaikkaa. Kisapaikalla ihmettelyä ja yleistä pyörimistä. Juttelin tovin @GrigoriSoiroskanssa ja sitten autoon valmistautumaan. Meillä oli sattumoisin autot ihan vierekkäin 🙂 Keli vähän hirvitti, mutta laitoin kuitenkin shortsit jalkaan. Seuraavaksi varustekassi säilytykseen ja lämmittelemään. Tein noin 10min lämmittelyt ja sitten viivalle. Lähtöpaikalla juttelemaan tuli vielä Petri Saavalainen ja @Baltsu. Lähtölaukaus ja liikkeelle. Alkuun kiihdytys ja sitten tasasin tahdin sinne 4.10 tienoille. Siinä porukassa mentiin ja painoin ensimmäisen väliajan joka näytti 5.10. Säikähdin että mitä hittoa, en mä nyt näin hiljaa aloittanut. Sitten tajusin että kilometrit oli merkitty erikseen kympille, puolikkalle ja maratonille. Olin napannu väliajan puolikkaan kilometri merkistä. Ajattelin että alotan rauhallisesti sinne 4.15-4.20 väliin. Se onnistui hyvin ja kahden kilometrin kohtaan tultiin ajassa 8:35. Juottopisteitä oli 3,6km välein ja olin suunnitellu ottavani 5 geeliä yhden aina 7km välein. Se oli toiminu hyvin sillä 40km pitkällä lenkillä. Olin päättänyt että sykkeitä en seuraa koko juoksun aikana ja kilometrit painan mittariin sen mukaan kun ne on merkitty reitille. Tämä siksi, että jos mittari alkaa näyttää pidempää tai lyhyempää matkaa niin väliajat on sitten mitä sattuu. Viiteen kilometriin tultiin ajassa 21.15. Olin kirjoittanut viimeisen geelin taakse väliajat 5km välein 4.12 alkuvauhdilla ja puolivälin jälkeen 4.15 vauhdilla. Alkuun pidin geelejä spybeltissä, mutta ensimmäisen geelin jälkeen pidin geelinippua kädessä. Siitä oli hyvä tarkistaa että ollaan aikataulussa. Hiljaisen alun jälkeen oli tarkoitus kiristää matkavauhtiin, eli 4.12. Ensimmäisen juottopisteen jälkeen tahti rupesi hieman hidastumaan niin vaihdoin edellä menevän peesiin. Kun reitti kääntyi takaisinpäin niin siinä tuli kaksi alamäkivoittoista kilometriä jotka meni 4:08 ja 4:09 vauhdilla. Ilmeisesti kilometrimerkit ei ollut ihan kohdillaan kun nappasin tuohon väliin mittariin 3:57 ja 4:19 kilometrit. Oma vauhti pysy mielestäni tasasena ja siltä se näytti suhteessa muihinkin. Mittari näytti kuitenkin ihan ihme kilometriaikoja. Tuo oli oikeasti tosi rasittavaa. Sama touhu jatku pitkin matkaa. Jossain vaiheessa koitin muuttaa sykemittarin asetuksia automaattisiin kierroksiin, mutta kun en muistanut miten se tehdään niin jätin väliin. En halunnu sitä riskiä että sammutan koko mittauksen. Silloin ei olisi mitään hajua kokonaisajasta. Niinpä päädyin seuraamaan koko loppumatkan vain kilometrin keskitahtia. Kuitenkin nuo "väärin" merkatut kilometrit ärsytti. Ihan kuin joku olis ajanu polkupyörällä ja tiputellu merkit paikoilleen. Kympin väliaika oli 42:09, eli hyvin oltiin aikataulussa. Ensimmäiseltä kierrokselta tulin oman juoksuryhmän kärjessä. Kirosin siinä mielessäni, että soolonako tässä pitää juosta loppuun. Edessä menijä oli lähes minuutin karkumatkalla, mutta onneksi takaa innostuttiin juoksemaan mut kiinni. Taas oli tuuliselle pätkälle peesiä tarjolla. Tietysti siinä yleisöstä innostuneena tuli juostua 4:06 kilometri, mutta sen jälkeen taas seuraavat sinne 4:12-4:15 väliin. Peesissä koitin juosta tasaista vauhtia ja mahdollisimman suoraan. Jos edessä menijä kiihdytti niin tarkistin vain oman vauhdin ja jatkoin sitä ellei siinä ollut korjattavaa. Väliajat näytti taas ihan sekoja. Esimerkiksi 13km oli mittarin mukaan 3:58 vaikka juoksin 4:14 vauhtia. Kilometri oli 60m liian lyhyt. Meno jatkui tasaisena ja 15km tuli täyteen ajassa 1:03.12 eli 12sek 4:12 mukaan laskettua vauhtia hitaammin. Se oli ihan ok, koska tuo 4:12 oli pyöristetty tavoitevauhti. Tässä vaiheessa @Tumpelo veti letkaa ja tulin siinä perässä. Tammiston puoleinen suora loppuun ja taas alamäkivoittoisesti takaisin. Alamäkeen rullasin kevyesti 4:03 ja sitten taas 4:11 kilometrejä. 20km tuli täyteen ajassa 1:24.19. Laskeskelin päässä että se on ihan passeli n. 1:29 puolikas. Olisko puolikas ollu jotain 1:28:58. Kolmannelle kierrokselle lähtiessä meitä oli 4 hengen porukka kasassa. Itse tuon porukan viimeisenä. Yksi oli näköetäisyydellä, mutta muut 4sek sisällä. Taas peesissä. Siinä sitten mentiin 4:07 ja 4:18 välisiä kilometrejä. Kilometrimerkinnät oli mitä sattuu. Kilometrit 23, 24 ja 25 oli Garminin mukaan 0,83, 1,16 ja 0,94 pitkiä. Noistahan saa kierrosajoiksi 3:31, 4:54 ja 4:02. Ihan syvältä. Juokse siinä sitten tasaisesti. Tammiston puoleisella suoralla @Tumpelo veti letkaa ja tulin perässä. Alamäkeen rauhallisesti 4:10 kilometrejä, Tumpelo ilmoittaa ettei kulje joten menen vetämään. 30km tulee täyteen ajassa 2:06.33. Ollaan siis 57sek edellä 3h alitusta. Jalat tuntuu hyviltä. Tasaistä juoksua, takareisissä vähän tuntemuksia muttei mitään pahempaa. Viimeiselle kierrokselle lähdetään 4:10 vauhtia ja meidän porukka on kutistunut kahteen juoksijaan. Heitän mukana olevan spybeltin @ForrestGlle. Ajattelin etten kanna mitään turhaa mukana viimeisellä kierroksella. Samalla otan viimeisen geelin. @ForrestG muuten vähän säikäytti kun huusi puolikkaan kohdalla että oon noin reilun minuutin tavoiteaikaa edellä. Taisin huutaa takaisin että mitä v***. Hieman myöhemmin tajusin että olin verrannut sitä omaan tavoitevauhtiin 1:29 kun Harri taisi tarkoittaa 4:15 tahtia. Kerran taisin myös heittää juomamukin melkein päälle. Pahoittelut jos näin kävi ☹️ Tässä välissä on ehkä hyvä mainita noista juottopisteistä. Yhdellä pöydällä ei ollut kukaan antamassa juomia ja kahdella muulla tytöt puristi turhan jämäkästi mukeista. Tuntu että puolet sisällöstä kaatu heti kun otti mukin. Ihmettelen jos eivät kastelleet vaatteitaan siinä samalla. No sitten sille viimeiselle kierrokselle. Tässä vaiheessa olin saavuttanut edelle menevän selän. Kun oltiin juostu pari kilometriä niin siirryin vetämään. Edessä ei näkynyt muita kuin kierroksella ohitettavia eikä takaa ollut enää tulossa apuja. Loppu meni siis ihan soolo juoksuksi. Tuijotin vain kierrostahtia ja annoin mennä. Jalat oli edelleen suht ok eikä pahemmin väsyttänyt. 33km kohdalla juoksin vielä 4:14 kilometrin, mutta sitten alkoi alamäki. Seuraavat kilometrit: 34km 4:19 35km 4:20 Tässä vaiheessa muistan laskeneeni että olisin vielä minuutin edellä. Että vauhti voisi olla 4:25 ja silti 3h alitus olisi mahdollinen. Uuteen ennätykseen olisi vielä senkin jälkeen 3min pelivaraa. 35km tuli täyteen ajassa 2:28.22. Eli oikeasti olin 56sek edellä. Tosin kilometri oli 60m liian pitkä, eli siitä voisi tulla n. 15sek lisää aikaa. Ainut ongelma oli se, että tässä vaiheessa tultiin sille selvälle vastatuulipätkälle eikä nyt olisi yhtään vetoapua tarjolla. 36km 4:31 37km 4:41 38km 4:21 Loppu olisi alamäkeä, mutta kello näyttää 2:41.44. Oon 22sek aikataulua edellä, mutta siitä ei ole oikeasti mitään hajua. Olin suunnitellut että lasken 35km jälkeen jokaisen kilometrin kohdalla paljon aikaa on jäljellä, mutta ei se onnistu. En edes yritä koska kaikki on jo pelissä. Oon tosi tyytyväinen ettei jalat nyt hyytynytkään kuten aikaisemmin. Jalat kangistuu, tuntuu pohkeissa, mutta ei tule seinää vastaan. Ehkä vielä on mahdollisuuksia. Ei mitään tietoa tilanteesta. 39km 4:36 -1sek Alamäessä askel ei enää rullaa. 2:46.21 ja 1sek edellä aikataulua 40km 4:37 +22sek Aikaa mennyt 2:51.00 ja 22sek jäljessä. Alkaa tuntua pahalta. Ei pääse yhtään kovempaa kun jalat tuntuu tönköiltä. Kun hiekkapätkä alkaa olemaan ohi ja käännytään ylämäkeen niin alkaa oksettamaan. Ensimmäinen oksennus tulee lennosta. Koitan jatkaa juoksua ja syljen ulos kaiken suuhun nousevan. Maha kramppaa ja pitää pysähtyä oksentamaan. Tuntuu että kaikki se vähä mitä mahassa on tulee ulos. Jatkan matkaa vielä pari kertaa vauhdissa oksentaen. Tuntuu että sitä oksennusta lentelee ympäriinsä. Pyyhin vain naamaa puhtaaksi ja syljen minkä ehdin. Tuohon touhuun tuhrautu vajaa puoli minuuttia. Onneksi jalat kuitenkin toimii ja pääsen taas kiihdyttämään vauhtiin. Mahakin tuntuu olevan tyytyväinen. 41km 5:06 2:56:07 +1.13 Sitten vain tiukasti kohti urheilukenttää. Ei tässä alle 3h mennä, mutta ennätystä ollaan tekemässä. 42km 4:15 3:00.22 +1.12 Sitten vain loppukiri. 42.2km 3:01:13 Maalissa sitten suoraan tonttiin. Vasemman jalan lähentäjää alkaa vetämään suonta niin paljon etten pääse nousemaan ylös. Lopulta @ForrestG ja Juhani Meskanen nostavat ylös maasta. Siihen on sitten tulossa pari henkilöä ensiavusta. Laittavat tuolille istumaan. Juon urheilujuomaa ja syön banaanin. Laittavat avaruushuopaa jaloille ja rupeavat puhumaan että vievät kohta ambulanssiin. Koitan siinä toppuutella, että kyllä tämä tästä. Jalat vaan kramppaa, että ei tarvi viedä minnekään. Tovin siinä istun ja sitten päästävät menemään. Melko pian on palkintojenjako ja käyn pokkaamassa M40 sarjan kolmannen palkinnon. Eihän se 3h mennyt nyt rikki, mutta ennätys sentään tuli. Tämä taisi olla myös helpoin maraton tähän asti, että ei tarvinnut kantata ihan huolella. Vielä pitää siis ulkoilla ennen kuin ansaitaan perusterveen paperit. Ja se syke, keskisyke 157 ja maksimi 165. Eli ei tarvinnu edes ajaa konetta laikka punasella. Kiitos kaikille kannustuksesta ja mukana elämisestä! Kuva @Baltsu Kuva @Pantse Kuva @Runningidiot Kiitos kaikille kuvista! Ai niin, @Don_Valido pisti viestiä että saan yhden viikon vapaata ja sitten taas jatketaan treenejä.
  6. 52 points
    Su 29km (10km 5:10/km s134 + 10km 4:24/km s153 + 9km 4:15/km s160) -Eilisen lenkin jäljiltä etureidet oli jo lähtiessä hieman kipeät. Ja mikäs sen mukavampaa kuin että lähtiessä sato jo vettä. Otin sitten takin mukaan ja jojottelin sen kanssa päälle/pois leikkiä. Alku rauhallisesti ja samalla miettien ettei tästä tule mitään. Valido oli tarjonnu takaporttina samanlaisen treenin tekemistä kuin lauantaina. Päätin kuitenkin yrittää alkuperäisen suunnitelman mukaan. Jos ei kulje niin sitten jarrutellaan. Yllätykseksi kymppi tuota 4:25/km vauhtia menikin ilman suurempia ponnisteluja. Olin kuitenkin varma että se on ihan turha alkaa kiskomaan tähän päälle vielä maratonvauhtista. Eilinen 5km ei tuntunu niin helpolta että usko olis riittäny tän päivän loppunostoon. Mutta yrittämällähän se selviäisi. Yllättäen ei se vauhti tuntunutkaan kovin pahalta. Siinä läpsytellessä aloin miettimään, että maratonilla oltaisiin 33km:n kohdalla ja tuntemukset olisi varmaan samaa luokkaa. Että nyt olisi hyvä harjoitella myös sitä että uskaltaa onnistua. Siinä sitten kilometri kerrallaan tulin eikä jaloissa tuntunu hirveän pahalta. Lopun mäessä sai kyllä jo vähän irvistää että jakso loppuun asti tuota vauhtia. Hyvin tuo tuli loppuun asti vaikka lähtiessä olin ihan 100-varma ettei tule mitään. Alkuperäinen lopun vauhti oli 4:10/km, mutta annan itelleni kuitenkin selkään taputukset että jaksoin tuota 4:15 -vauhtia. Koko viikon saldo 124,3km. Nyt on jalat niin jumissa että helpompi viikko tulee ihan tarpeeseen.
  7. 51 points
    Ma 13,2km (9km 4:55/km s135 + 4km 4:15/km s150) Ti Lepo Ke 9,7km (5km 5:10/km s134 + 3km 4:10/km s153 + 1km 5:15/km s140) Tankkaus alkanut ihan normaalisti. Lenkeillä sellanen perus maratonviikon tuntuma. Mies on terve, perhe on terve ja kaikki on sujunu hyvin. Onhan tässä ollu kaikenlaisia häiriötekijöitä, mutta ne ei vaikuta tämän junan kulkuun. Tavoite kirkkaana mielessä kohti lauantaita.
  8. 50 points
    Huomenta pöytään, tai kai se on kohta jo päivä. Täällä ollaan rehellisesti sanottuna ihan hermona. Torstai oli lepo ja eilen kävin juoksemassa kevyen vitosen. To Lepo Pe 5km -3km5:33/km s130, 1km 4:11/km s152, 1km 5:56/km s133 To-pe välisenä yönä heräsin kolmeen aikaan siihen että toinen kaksospojista itkee sängyssä. Näki kuulemma painajaisia. Siihen heräs sitten toinenkin. Tavallisesti jos ne näkee painajaisia niin ne pitää herättää käyttämällä vessassa ja sen jälkeen pääsevät yli painajaisista. En nyt kuitenkaan jaksanu alkaa säätämään keskellä yötä koska jos mä herään yöllä niin sitten siitä omasta nukkumisesta ei tuu mitään. Niinpä sanoin vain että tulkaa sitten meidän viereen nukkumaan. Pyöriminen ja itkeminen jatku kuitenkin vaikka olivat vieressä ja kohta toinen rupes oksentamaan. Hyvä ettei vetäny laattaa suoraan mun päälle. Siitähän sitten käynnisty semmonen pikku show. Lakanat vaihtoon yms. Vaimo otti hommasta hienosti kopin ja mä hipsin sohvalle jatkamaan unia. Seuraavana aamuna pojilla ei pysyny mikään sisällä ja kuumetta 39 astetta. Vaimo jäi kotiin ja mä karkasin töihin. Töiden jälkeen kävin hakemassa kisanumeron, valmiiksi kerätyt ruokaostokset ja hoidin pari muuta pikku asiaa. Kotona olin vasta seittemän jälkeen illalla. Loppu ilta sitten tartunnan välttelemistä, käsien pesua/desifiointia ja hermoilua. Siinä samalla Kärppien pelin kattomista. Rehellisesti pitää kyllä sanoa, että Kärppien peli on semmosta selviytymistä. Että oikeudenmukaisesti HIFK:n pitäisi päästä finaaliin. Katotaan miten käy. Toki voitto lämmitti mieltä. Pelin jälkeen tuo kevyt vitonen ja venyttelyt. Illalla lämmöt oli vähän päällä 37 astetta, mutta ilmeisesti tästä selvittiin. Nyt tässä hermoilen ja kohta pitäisi lähtä kisapaikalle. Taidan mennä autolla niin ei tarvi säätää, hermostuttaa niin paljon että kaikki on turhan jännää tällä hetkellä. Eniten hermostuttaa tuo oikea reisi, se ei tunnu oikein hyvältä. 20 maratonin kokemuksella voin sanoa, että kolmenkympin jälkeen reidet menee jumiin. Aina on käyny niin. Se on ihan sama miten iso kone on autossa jos rengas puhkeaa. Niin sitä tässä jännään että miten tuo reisi kestää. Jos jotain jossittelen niin olis pitäny käydä hierojalla viime kuukausien aikana, mutta suoraan sanoen ei rahat riitä että hierottas jalkansa parin viikon välein. Näillä koivilla siis mennään. Tänään onnistumisen ja epäonnistumisen ero voi olla hiuksen hieno. Se voi olla yhdestä kilometristä kiinni. Toisaalta ei mun tarvi olla parempi kuin joku muu tai pystyä ihmetekoihin. Riittää kun olen parempi kuin vuoden 2016 Seppo. Jos tulee ennätys niin olen tyytyväinen. Ennätys kertoo että tässä ollaan tehty asioita oikein ja voidaan kehittyä. Jos se 3h jää 30sek päähän mutta ennätys paranee 2,5min niin suunta on oikea. Sitten vain jatketaan yrittämistä. Tähän loppuun herkistytään ja kiitetään kaikkia. Kiitos @Don_Valido näistä kuukausista. Homma oli helppoa ja joustavaa. Tykkäsin. Jollain ilveellä pitäisi saada puhuttua tolta mieheltä jatkoa. Pitää odottaa että se on sopivassa mielentilassa ja menee taas lupautumaan johonkin uuteen projektiin 🙂 Vaimolle toki kiitos että jaksaa tätä keski-ikäisen säätämistä. Kiitos teille jotka ootte seurannu tätä ja jaksanu kannustaa. Tulkaa nykäsemään tänään hihasta jos nähdään. Oon kuulemma perus ilmeeltä mököttävä, mutta älkää antako sen haitata. Kyllä mä juttelen mielelläni ihmisten kanssa 🙂 Loppujen lopuksi tämä on keski-ikäisten miesten tapa hankkia jännitystä tylsään arkeen. Toiset hankkii moottoripyörän ja toiset kipittää pikku shortseissa rinkiä. Ei ole oikeasti niin vakavaa touhua. Tsemppiä kaikille tänään starttaaville! Tänään on tilipäivä!
  9. 48 points
    Pe 4km 5:21/km s127 -Kävin hakemassa numerolapun ja samalla käytiin @ruiskarhu:n kanssa juoksemassa pikku lenkki. Ei ihmeempiä, ei saatu edes sadetta niskaan 🙂 Se olis sitten aika kirjoittaa tämän tarinan viimeinen luku. Takana on hyvä treenijakso huhtikuun maratonin jälkeen. Paino on tippunu n. 2,5kg ja pelkästään sen pitäisi riittää vaikka kunto olisi sama kuin keväällä. Samaan aikaan kunto tuntuu olevan kovempi kuin mitä se on koskaan ollut. Siksipä olo onkin rauhallinen huomista odotellessa. Tälläkään kertaa ei tarvi saavuttaa kuuta taivaalta, riittää kun oon kovemmassa iskussa kuin se kevään seppo. Kiitos kotijoukoille taas ymmärtämisestä kun oon säätäny näitä lenkkejä sopimaan muihin aikatauluihin. Kiitos @Don_Valido:lle tästäkin puolesta vuodesta. Yhteistyö on sujunut hyvin ja ollaan menty taas eteenpäin. Koitin keväällä antaa miehelle taukoa mun treenien miettimisestä, mutta sitkeästi WhatsAppiin tuli vain ohjelma viikko kerrallaan. Kiitos. Kiitos @ruiskarhu:lle palautumisen seuraamisesta. Saatiin varmistus siihen etten vedä itteäni aivan piippuun. Nyt on myös dataa seuraavaa treenijaksoa varten. Kiitos myös teille kaikille jotka ootte jaksanu kannustaa ja seurata tätä projektia vuodesta toiseen. Huomenna ei taida olla vielä sen selostetun sub3 maran vuoro, että jos ootte reitin varrella puhelimien ja kameroiden kanssa niin ihan mielelläni ottaisin vastaan kuvia/videoita. Varsinkin jos se 3h huomenna alittuu (seppo_moilanen@hotmail.com). Tekasen niistä sitten jonkinlaisen koosteen. Mutta, ei tässä sen kummempaa. Nautitaan huomisesta. Huomenna otetaan se mikä me jo ansaitaan! Huomenna on tilipäivä!
  10. 48 points
    Viimeinen viikko menossa ja ennen kilpailua muutamat pienet kauniit sanat tästä yhteistyöstä. Päästään tavoitteeseen tai ei - niin kisan jälkeen turha enää spekuloida. Lokakuussa lähdettiin viemään tätä projektia eteenpäin. Siitä asti ja koko ajan enemmän ja enemmän päässyt fiilistelemään Sepon treenausta ja kulkua. Käytännössä tuosta lokakuusta asti ollaan oltu yhteydessä viikoittain ja alkuvuoden jälkeen useamman kerran viikossa. On ollut hienoa olla mukana ja huomata että ollaan suoriuduttu ainakin 90%:sti siitä mitä olin ajatellut. Muutamia pieniä takapakkeja ollut, mutta ei mitään sellaista mikä pitäisi estää tavoitteeseen pääsyn. Perusideana treenien teossa oli: - Yrittää kuunnella Sepon tiloja - Ottaa huomioon Sepon elämä (yöunet, työt, Kärpät, elämän rytmi) - Kuunnella millaisia rasitustiloja tehotreenit saa aikaan ja miten niitä kestetään ja miten ne uppoaa. - Tavoitellun maratonvauhdin helppous. Tämä vaati tiivistä yhteydenpitoa viestien muodossa. Käytännössä olen lähettänyt aina viikon harkat kerrallaan mutta niitä on muunneltu ja muutettu aina sen mukaan jos näyttää että kulku on hyvä tai että kulku alkaa olla liian heikko. Melko vähän joutui lopulta muuttamaan. Samassa pääsin itse kokemaan kuinka yksilövalmennus toimii parhaimmillaan. Tammikuulle saakka haettiin tasaisia todella maltillisia viikkoja jotka kuitenkin sisälsivät nopeaa maratonvauhtia lujempaa juoksua. Määrät eivät päätä huimanneet (noin 60-80km/vk), mutta vauhtia sen sijaan oli. Koska määrät eivät päätä huimanneet niin totuteltiin samassa PK2-vauhtiseen juoksuun. Tarkoituksena parantaa juoksun taloudellisuutta ja tuntua lähellä maratonvauhtia. Tammikuun alun pienten vaivojen jälkeen sitten nostettiin vaihdetta. Ohjelmaan alkoi tulla joka viikolle melko paljon maratonin tavoitellun vauhdin juoksua eri muodossa ja koko ajan enemmän ja enemmän. Joskus keskelle lenkkiä muutama kilsa, joskus 3x5km, joskus pidemmän lenkin loppuun kymppi tavoitevauhtia. Ja juostiin se 25km myös tavoitevauhtia testinä. Samassa tuli höpöhöpölenkkejä kevyillä PK1 vauhdeilla viikkoon yksi tai kaksi. "Puolet ja puolet"-treeni tuli tutuksi, joka tarkoittaa että alkupuolisko lenkistä kevyttä ja loppu puolisko (tai jokunen kilsa) aerobisen kynnyksen alle PK2, näitä on ollut useita. Pitkiä lenkkejä on ollut säännöllisesti lokakuusta lähtien alkaen 25km mittaisesta aina 40kilometriin saakka. Kolmella kahden viikon määräjaksolla myös keskelle viikkoa tuli toinen harjoitus jonka kesto oli yli 90minuuttia. Joillakin viikoilla saattoi olla kolme yli 90minuutin lenkkiä ja niistä aina yksi pitkänä. Lisäksi nopeaa juoksua satunnaisten harjoitusten muodossa. Nyt ollaan tilanteessa että projekti alkaa olla osaltani finaalissa (näyttää siltä että HSM:lle osallistutaan) ja pääesiintyjä saa ottaa lavan haltuun. Viimeisen viikon treenit on lähetetty, vastaanotettu ja hyväksytty. Näihin tuskin tarvitsee muutoksia tehdä. Enää lähetän kisataktiikan jota Seppo voi vapaavalintaisesti hyödyntää tai mennä oman taktiikkansa mukaan. Kiitokset Sepolle että sain olla mukana!
  11. 46 points
    Päivitetään tänne nyt kun tässä sairaalassa maaten on hyvin aikaa. Alkutalvesta tähän tammikuun loppuun kykenin juosta 60-80km väliin osuvia reeniviikkoja. Pari viikkoa olin myös kanarialla jossa sain tehtyä melkein satasen viikon. Tosin noissa kilsoissa oli paljon hölkkää naiseni kanssa. Jalat kesti tuon 70km viikkotahdin ihan ok, mitä nyt silloin tällöin puutumisia ja pieniä särkyjä. Aktiassa kävin juoksemassa tammikuussa vikan kisani ja ilokseni pääsin nappaamaan voiton Jukka Keron edeltä ajalla 32.57. Tuo oli sekunnilleen sama aika kuin vuosi sitten maaliskuun Aktiassa. Kovasta rääkistä pari päivää oli taas jalka tunnoton ja melko toimimaton. Nyt olen toipumassa selkäleikkauksesta joka oli tiedossa jo viime vuoden marraskuussa. Leikkuu oli lääkärin mukaan onnistunut. Implantti laitettiin selkään välilevyksi ja puristuksissa ollut hermolle tehtiin tila. Ennen leikkausta ei ollut tietoa olisiko tuo hermo jo vaurioitunut ja siten mahdollisesti osin turha toimenpide mutta leikkuun jälkeen lääkäri oli hyvin positiivinen ja sanoi että hermo on puhdas, sileä eikä arpeentunut joten sen toimintakyky pitäisi palata. Nyt kuntoudutaan ja odotellaan 6kk. Tällä hetkellä maannut 27h selällään ja katetri munissa. Kohta tarkoitus yrittää kokeilla kävelyä. Kun kotiudun niin pitkään saa vain kävellä. Juoksuun palataan 6kk päästä ja toivottavasti silloin entistä ehjempänä. Siihen saakka yritän käyttää aikana tärkeimpien ihmisteni kanssa, käymässä seuraamassa ja huoltamassa juoksukisoissa ja katselemalla pirusti jalkapalloa. Ohjelmassa on ainakin Karhunkierros johon tulen huoltajaksi.
  12. 44 points
    Alkuperäinen UTMB läpäisty. Tässä lyhyt raportti: kaikki muu paitsi ylä- ja alamäet menivät putkeen. Ai niin ei siellä muuta ollutkaan. Loppu.
  13. 44 points
    Kiitokset! Suomen paskin tosiaan! Hienoa! Aikaan kyllä pienoinen pettymys. Muutamassa viikossa ehtinyt täysin kadottamaan terän, viimeistä vaihdetta ei ole. Mutta elämä on ja nyt hetkeksi telakalle ja kohti uutta nousua. Hieno kokemus tämä oli.
  14. 43 points
    Hei, pikakommentit Alku taas vähän nihkeää, eikä mitenkään helposti karttunnut kilometrit. Tähän saattoi olla syynä, että kolmeen päivään en ollut juossut yhtään, erinäisistä syistä johtuen, kun olisi parempi pitää pientä virettä päällä vaikka vitosen verryttelylenkeillä. Aloitin 5+1 juoksu/kävely rytmityksellä ja ennakkoon päätin luopua kävelystä jos ei kerry tarpeeksi. Taisin sitten muuttaa 4,5+0,5 kun ei tuntunut kerkiävän. Kellossa riitti lataus noin 6h, jonka jälkeen jätin sen ladattavaksi, mutta luovuin siitä sitten kokonaan kun huomasin ettei tässä kävelytaukojen kanssa kerry tarpeeksi. Homma muuttui yksinkertaisemmaksi kun katsoin hallin kelloista vain juomatauot 10 välein. Join järjestäjien juomia ja siis kävelin mukin kanssa aina parikymmentä metriä. Kisan aikana opettelin vetämään mukillisen yhdellä huikalla, edelleen tosin muutaman kävelyaskeleen aikana. Viimeisen 4h aikana olin jo aika hyvä tässä 🙂 Omaa huoltopöytää vaivasin lähinnä pyyhkeen kastelussa ja kisan loppupuolella vaadin maitoa, jota en tietenkää itse ollut ottanut mukaan. Maitoa järjestyi jostain. (Meniköhän siinä taas järjestäjän kahvimaidot?) Olin jo luovuttanut kisan hieman ennen 16h kun Irlannin poika juoksi aivan maagista vauhtia. En nähnyt hänessä mitään heikkoutta, kaikki näytti hyvin suunnitellulta ja kaveri oli kunnossa. Itselläni oli taas huonoja hetkiä samaan aikaan, vasen takareisi kramppasi ja piti rauhoittaa juoksua pitkäksi aikaa. Olin hyväksynyt "tosiasian" että tulen häviämään tämän kisan hänelle kisan historian parhaalla kakkostuloksella, vaikka tuskin pääsen omaan ennätykseen 247km. Viimeinen suunnanvaihto toi "pelastuksen". Kaikki alkoi taas tuntua premmalta. Ero kärkeen ei enää kasvanut, jalka tuntu hyvältä, Tomppo kävi jossain vaiheessa huutelemassa että SE tulee jos juoksen vähän reilun 11km/h loppun kisasta. En hirveästi siinä hetkessä arvostanut tuota tietoa, jäljellä oli kuitenkin yli 4h, mutta aloin ajatella toisin kisan voittamisesta. Jos kaveri on kolmen kierroksen päässä enkä ole nähnyt häntä pitkään aikaan, niin se tarkoittaa, että etenemme samaa vauhtia. Nojasin eteenpäin ja annoin mennä. Aloimme kohdata radalla yhä useammin. Ohitin joka kerta vauhdikkaasti. Kun pääsin johtoon, niin olikohan pari tuntia vielä kisaa jäljellä. Ed juoksi edelleen hyvää vauhtia ja minä olin tullut molemmilla keuhkoilla pari tuntia. Päätin haastaa itseni toiseksi viimeisellä tunnilla, koska tässä kohtaa menttaalipeli saattaa kääntyä lopullisesti minulle. Suomen ennätys oli sitten kiva sivutuote, joka olisi jäänyt tekemättä ilman Ed MCGroartyä. (Tähän jäi vähän aukkoja 🙂 olisiko kysyttävää?.. jatkuu huomenna jos töiltäni ehdin)
  15. 43 points
    Ke 10km testijuoksu 38:58 -17,3km (5km 4:59/km s140, 10km 38:58 3:54/km s168 maksimi 175, 2,4km 5:40/km s145) -Kulki yllättävän hyvin ottaen huomioon että edellisestä kovempivauhtisesta treenistä on aikaa melkein 5 viikkoa. Jäädään vielä odottamaan että muutama treeni menee hyvin ennen kuin laitetaan ilmoittautuminen sisään maratonille. Paino 76,2kg.
  16. 40 points
    Jos alla olisi jo sub3 niin Vantaalle Sepolle asettaisin tavoitteeksi sub 2.55 ajan. Nyt kuitenkaan sub3sta ei vielä ole, ja se kun on tärkein tavoite niin ensisijaisesti pitää varmistaa siihen pääsy. Siihen päästään toivottavasti maltillisella ensimmäisellä puoliskolla. Jos vertaa Sepon kuntotasoa HSM aikaan ja tähän hetkeen (la lenkin perusteella ja treenien kulun osalta) niin pari asiaa tuntuu ainakin menneen eteenpäin: - Maravauhtinen näyttää ja kuulostaa nyt huomattavasti helpommalta. Sepon mukaan myös tuntuukin siltä. En olekaan kysynyt mutta kadenssi saattaa alkaa olla tuossa vauhdissa jo melko hyvällä tasolla, näytti ainakin luonnolliselta, jopa hölkältä. Riskinä se että alussa lähdetään hyvän tuntemuksen mukaan painamaan 4.05 kilsoja ja jos niitä ei kestäkään. 4.05 kilsoille on paikkansa 25km jälkeen. - Määrää on nyt huomattavasti enemmän alla (tältä vuodelta jo kasassa 3400km, viimeiset jaksot menty 130-140km viikoilla tehotreeneineen) ja jalat on toimineen pitkissä lenkeissä lopussakin vielä maravauhdissa. Iskutuksen kesto pitäisi nyt riittää. Kaiken osuessa nappiin uskon jopa negatiiviseen splittiin. - Aikaisemmin kellotettiin jo Sepon nopeimpia kilsoja radalla miesmuistiin ja lauantaina vikassa vedossa 3.45 kilsa tuli vielä nenähengityksellä. Niin helpolta ei kuulostanut ja näyttänyt vielä ennen HSMää. Maksimivauhtia on mahdollisesti saatu nostettua ja siten saatu eroa lisättyä maravauhtiin. Kymppi olisi ollut kiva juosta mutta nyt ei riskeerattu. - noin satkun viikot tehotreeneillä ovat nyt olleet peruskauraa ja niillä on voitu mennä kevyemmät viikot viime aikoina. Vajaa vuosi sitten vielä ongelmia oli satasenkin viikoissa palautumisen kanssa. Nyt nuo 130-140km viikot tuli pelottavan ongelmattomasti kaikkine tehotreeneineen. Rehellisesti sanottuna en täysin uskonut että Seppo kestää kaiken (henkisesti tai fyysisesti) mutta niin hän vain kesti. Siinä oli jo voitto sinänsä. - Paino on pudonnut HSMstä - ja toivottavasti ei kauheasti nouse bulkkikuurin aikana.. Maraton on silti raaka laji. Riittää että nesteet ei imeydy tai tulee kusi- tai kakkahätä niin homma voi mennä mönkään. Nöyrästi siis täytyy lähteä ja homma ei ole pelattu kuin vasta maaliviivan ylitettyä. Todennäköisyydet onnistumiseen ovat nyt hyvät, paremmat kuin HSMllä, mutta ei sataprosenttiset. Paineita turha ottaa. Tämä on vain juoksua ja molemmat - niin onnistuminenkin kuin epäonnistuminenkin tuo oman viihdearvonsa ja vitutuksensa kuitenkin kisan jälkeisenä aamuna.
  17. 39 points
    Ekat kommentit. Olin ensimmäistä kertaa tällä polkujuoksukisojen kotimaisella klassikolla mukana, vaikka mielessä ollut monta kertaa. Riittävän onnistunut suoritus eli voitto ja samalla #uttf finisher-liivi kuitattu cupin ykkössijalla ja myös Suomi-neito plakaatti on matkalla kotiin. Nyt vaan joutuu tosissaan miettimään, onko hyvää syytä palata. Ehkä aika kultaa vähän muistoa. Oli varmasti rankin polkukisa tähän mennessä tämä #vaarojenmaraton perusmatka. Paikoin oli 5cm loskaa maassa, lähinnä haittasi, ettei näe sen alle juuria ja lehtiä ja jyrkät alamäet meni peppumäeksi monta kertaa. Jalassa oli VJ MAXxit, Icebug Animat oli nastallisena varalla (vanhat tossut, ei enää saa, säästäen käytän). Pimeyttä torjuin Ylläksen kisan palkintolampulla (Lupine Pico) isolla akulla. Painoa 100+300=400g, mutta musta kunnon valo oli sen arvoinen. Muutoin aika normikamat, mitä talvisella lenkillä ois. Tavoite oli aloittaa maltilla, mikä osin onnistui. Ekassa u-mutkassa Eetu ilmeisesti oli painanut ekana suoraan määrätietoisesti. Kun tulin jossain sijoilla 5.-7. ohjaajat olivat epävarmoja, mihin piti ohjata (samaan paikkaan tullaan takas lenkin lopulla). Menin itsekin vähän matkaa väärää. Polar Vantage kyllä huuteli wrong direction ja himmailin, mutta muita jatkoi samaan sunntaan ja menin perässä, laumaeläin. Tommi Yli-Maunula, Eetu ja joitain muita tulikin sitten kohta vastaan, puhelimella oli ohjattu palaamaan. Tästä tuli turha rynniminen takaisin kohti keulaa ja sykkeet käväisi 'punaisella' eli mulla 160. Ei järkeä. Eetu paineli lujaa ohi, about maratonin kisavauhtia. Etenin sitten pitkän pätkän omaa vauhtia, mutta sykkeet edelleen huiteli vähän korkealla (145+/-5). Herajoen kahlasin, kiviä pitkin olisi ehkä voinut astella jostain, mutta kengät oli märät jo muutenkin. Eroa Eetuun oli n 10min. Eteläpään lenkillä siirryin viidenneltä sijalta toiseksi. Hetki mentiin yhdessä mun hyvällä valolla. Ekan lenkin puoliväli oli n 4:05 (kaikilla vähän eri matka alkuhässäkän takia). Mäet ja ohittelufiilis hiukan sotkivat hyvää malttia, vauhti karkasi ja sykkeet oli jonkin aikaa 150+/-5. Liian kovaa. Arvelin ekan kierroksen ajaksi tulevan jopa 8:20-8:30 (tavoite 9h). Kiviniemessä eroa Eetuun n 10min, täytin vain vettä pulloihin ja jatkoin. Sain tasattua vauhtia, mutta edelleen länsipuolen vaarat ml. Ryläys veti sykettä ylös (140+/-5). Edelleen siis liikaa 'keltaisella', vahinkoa oli aiemmin tehty jo, joten riskillä eteenpäin. Ryläykselle saakka seurasin Eetun jälkiä. Niistä näki, että ei enää yhtä lennokasta menoa hänelläkään ole ollut, kävelyä paljon mäissä ja itsekin koitin ne kävellä. Ryläyksellä jäljet katosivat. Piiponniemen (tjsp) vesipisteellä arveli, että olen ekana, mitä kummastelin. Sekoilleet ohjaajat siinä ahon kulmalla myös sanoivat, että olen johdossa. Kolin kierron poluilla oli puhdas lumi. Puolivälin huoltoon n 8:31. Täällä sain varman vahvistuksen Eetun keskeytyksestä. Hiukan laiska huolto. Söin marmeladia ja otin laatikosta 7 pussia geelikarkkeja, vaikka ne vähän jo tökkivät, 250ml lötkön geeliä ja vaihdoin lamppuun pienemmän akun. Pulloihin Dexalia pohjalle ja vettä täyteen. En mitannut ja tuli turhan vahvaa. Uusi kierros eteni alkuun ihan ok. Sykkeet 'vihreällä', mutta energia ei uponnut enää yhtään normaalisti. Kummassakin pullossa oli vahvahkoa urheilujuomaa, joten söin lunta avuksi. Arvelen, että juomapisteiden kylmä vesi ja mäkien röykytys yhdessä tuotti pahenevan ongelman. Herajoen jälkeen meno alkoi hyytyä. Eteläpään lenkki oli lähinnä kävelyä, paikoin juoksin. Söin ainoan Snickersin. Lähinnä siirryin moodiin 'maaliin saakka kävellen'. Kilsat etenivät todella hitaasti. Otin purosta vettä ja suolatabletin, mutta ei se vatsaan auttanut. Kiviniemessä tuli maratonin juoksijat kevyellä askeleella. En edes tiellä loivaan ylämäkeen jaksanut juosta. Etureidet alkoivat olla aika soosia. Loppu oli lähinnä raahustamista, ryhti romahti. Odotin jonkun tulevan takaa ohi paremmalla vauhdinjaolla, mutta olivat jokainen lyhyemmän matkan menijöitä. Väsyneillä jaloilla kaaduin pari kertaa lisää ja vasen nilkkakin taittui pari kertaa. Juoksua tuli enää helpoilla tasaisilla ja loivissa alamäissä. Geelikarkkeja mutustin pakolla pari kerrallaan isolla vesimäärällä. Kusitaukoja tuli vaan monta. Sykkeet tasaisesti sinisellä (125+/-5). Eivät nousseet edes loppunousussa, vaikka yritin siinä tsempata vähän vauhtia. Maalissa kehuttiin hyvävoimaiseksi, mutta olin jaksamiseltani aika lopussa, naama ihan kalpea, sormet turvoksissa ja näkökenttä oli reunoilta sumea (putsasin lasejakin, mutta ei niissä vikaa ollut). Ajatus sentään pelasi ja pysyin pystyssä. Kotiinviemiset neitoplakaatin ohella: - ultralla pitäisi mennä sykkeet vihreällä koko ajan, jos haluaa suht hyvävoimaisena maaliin - etureisiä pitäisi varmaan rääkätä jättärillä tai muissa jyrkissä mäissä paljon enemmän, jos Kolilla aikoo juosta kovempaa - erilaista energiaa matkaan, vaikka olisikin löytynyt hyvin toimiva; en tiedä, olisiko auttanut, mutta samojen geelikarkkien syönti oli ihan tuskaa, kun edelliset tökkivät vatsassa Siirrän tämän vähän täydennettynä oman blogin puolelle (tuomas.maisala.net), jahka ehdin katsomaan väliaikoja, keräilemään vähän kuvia ja purkamaan Polarista hiukan statistiikkaa.
  18. 39 points
    32.22. Sää optimaalinen mutta juosta sai yksin koko matkan. Vitosen väliaika taisi olla 16.05. Ei muutakö kohti Kalevalaisia. Toki vielä yritetään rikkoa 5000m ja 3000mej kisarajat.
  19. 38 points
    Tovin siinä kesti, mutta siinä olis vielä video Vantaan maratonin juoksusta. Virallinen sinetti tuolle projektille videon muodossa.
  20. 38 points
    Sunnuntain ratoksi testilenkki. Alko vähän nihkeesti kun erehdyin luulemaan että on tarkoitus juosta Hakunilassa kympin lenkkiä ja Valido olikin Malmilla. No ei muuta kuin autolla Malmille. Ajatuksena oli että juostaan testinä 25km 4.10 vauhdilla. Alkuun verryttelyt 3km 5:08/km s134, sitten itse asiaan. Kierrettiin hieman soveltaen HSM:n reittiä. Puolet reitistä oli vastatuulta ja toinen sitten hieman myötästä. 10km 41.37 4:10/km s158 10km 41.46 4:11/km s160 5km 20.46 4:10/km s161 1km 3.47 3:47/km s170 7km välein otin geelin, eli yhteensä 3kpl. Puolikkaan aika oli hieman alle 1.28. Vauhti oli ihan helppoa n. 20km jonka jälkeen alko kyllä tuntumaan vähän takareisissä. Loppuun vielä 1km hieman reippaammin. Että oli noita voimia vielä varastossa 26km jälkeen, mutta ei se nyt ihan vihellellen menny. Tätä lenkkiä varten en tankkaillu tai valmistunu muutenkaan erikoisemmin. Plussaa oli tuo vauhdin helppous. Jos soolona jaksaa vetää noin tuulisessa säässä hiekkasilla pyöräteillä niin ei se vaikeampaa voi olla kisassakaan. Hieman mietteliääksi vetää takareidet. Keskisyke oli Ok, mutta maksimisyke per kilometri viidennestä kilsasta lähtien n. 165. Että meneekö liian lähellä kynnystä? Validon kanssa kyllä juteltiin ettei näitä sykkeiden mukaan voi juosta jos tavoitevauhti on 4.10-4.15 luokkaa. Ne sykkeet sitten on kisan aikana mitä on. Jos verrataan lokakuun maratoniin niin nyt 25km meni 1:44:09 ja lokakuussa 1:46:03. Nyt keskisyke 160 ja lokakuussa 162. Lokakuussa maksimit pari napsua korkeammat. Että kyllähän tämä tilanne on nyt parempi. Eikai tässä nyt muuta kuin ilmo sisään ja miestä viivalle. ...ja loppuun toki verryttelyt, koko lenkki 31,1km. Kevyen viikon saldo 89,4km.
  21. 37 points
    Olipahan tivoli. Tunnustan että tein huonon taustatyön reitin suhteen. Alun tasaisella oli isompi vaikutus kuin uskoinkaan, kun jalat eivät oikeen tykänneet iskutuksesta. Myös Döden's Zone oli nimensä veroinen. Varauksetta en voi kisaa kaikille suositella, sen verran hurjasta hupailusta on kyse. Vaikka mieltä vähän kalvaakin oma typeryys ja tekemättömät asfalttipitkikset niin pakko on olla tyytyväinen kuudenteen sijaan Pohjoismaiden suurimmassa yli satamailisessa polkukisassa 😉 Nyt levätään.
  22. 37 points
    Minä maksan. @Baltsu saa multa 100e jos juoksee Vantaalla maratonin maaliin. Tulospalkkiota tulee toinen 100e jos on mua nopeampi.
  23. 36 points
    Lauantai 15.2.2020: Puntti 0h29 Sunnuntai 16.2.2020: Puntti 0h23 Tiistai 18.2.2020: Puntti 0h20 Torstai 20.2.2020: Mattojuoksua 2 km @ 7:05 Lauantai 22.2.2020: Juoksukävelyä 24h00. 168 km @ 8:34. Lepojaksoa ja Endurance 24h. Pariin viikkoon ennen kisaa ei tullut juostua, sillä halusin antaa välillä vaivanneen säären toipua. Muutenkin ajatus siitä, että pääsisi viivalle ilman satunnaisia pikkukremppoja tuntui hyvältä. Jos aerobinen kunto ottikin tuosta tauosta muutaman prosentin takapakkia, niin ei haittaa, koska todennäköisesti menoa rajoittaisivat eniten muut asiat. Perheessä ja duunissa sairasteltiin flunssaa ahkerasti, mutta runsaalla käsidesin käytöllä ja ehkä onnella en itse saanut pöpöä ja pääsin terveenä ja ehjänä viivalle. Kisavarustelut pyörivät sen asian ympärillä, että sisäjuoksuissa tulee kuuma. Ostin lämpöä maksimaalisesti siirtävät high-tech paidan ja housut (hinta oli sen mukainen), eikä niistä haittaakaan tuntunut olevan. Joka tapauksessa olivat mukavat päällä eikä niistä tullut hierymiä. Toinen juttu oli hankkia jäätä; osa kotona etukäteen jäädyttämällä ja loput kaupasta kisapaikalle. Jäämurska viilensi juomat ja sitä tungettiin tee-se-itse huiviin, jota pidin niskassa. Hölkkäillessä tuumailin olevani paikan tyylikkäin menijä, sillä muilla ei ollut kravatteja kaulassa. Hyvä varuste oli myös hammasharja ja tahna. Pari kertaa pesin matkan aikana hampaat ja olo raikastui merkittävästi! Itse kisa lähti liikkeelle mukavasti. Pian selvisi, että kellon (=Strydin) matka/tahtinäyttö ei osunut yksiin virallisen mittauksen kanssa. Tämä oli ikävä yllätys, kun Joensuussa oli toiminut erittäinkin tarkasti. Vähän tylsäähän tuo matkanteko alussa on, edetään kierros ja sen jälkeen loputtomasti saman toistoa. Jossain vaiheessa, ehkä 8 h paikkeilla huomasin, että kengät ovat kastuneet päälleni kaatamasta jäähdytysvedestä. Vähäisestä ultrakokemuksesta huolimatta tiesin, että on huono ajatus antaa jalkojen liota vedessä. Olin onneksi ottanut toisen parin Hokan Bondeja varmuuden vuoksi mukaan, joten vaihdoin ne ja kuivat sukat jalkaan. Näissä kengissä oli kuitenkin muokatut pohjalliset, joista olin leikannut isovarpaan kohdat pois, kun joskus ennen oli ko. kynnet menneet mustiksi. Isovarpaan alle jäi leikkuukohtaan selkeästi tuntuva kynnys ja luulin, että sinne tulee heti rakot. Jalat kuitenkin tottuivat tuohon muutaman kierroksen aikana ja loppumatkan tulin samoilla popoilla. Jäähdytysnesteiden kanssa olin tuon jälkeen varovaisempi. Kuuma oli ja join paljon. Nesteet tuntuivat kuitenkin menevän pönttöön, suoraan pönttöön kulkematta elimistön kautta ja jano oli koko ajan. 12 tuntia meni aika helposti ja matka eteni 180 km tulosta kohti. Tasaista vauhtia edeten 16 h kohdalla tuli 120 km täyteen ja tuo tahti alkoi vähitellen tuntua hieman haastavalta. 8 h aikaa ja päätavoitteesta uupui 41 km. Siihenhän riittää kävely. Ja niin minä kävelin. Alkuun tuli välillä vielä lyhyitä hölkkäpätkiäkin, mutta nopeasti nekin loppuivat. @isi tuli ehkä 20 h kohdalla esittäytymään ja kannusti pistämään juoksuksi, kun kävely sujui niin hyvän näköisesti. Tuossa vaiheessa etureidet olivat tönköt ja kipeät, lonkankoukistajiin sattui ja jalkaterät tuntuivat olevan yhtä puhjennutta verirakkoa (tunteja aiemmin kenkien vaihdon yhteydessä oikea sukka oli pikkuvarpaan kohdalta veressä). En pistänyt välittömästi juoksuksi. Ajatus jäi kuitenkin kalvamaan ja kokeilin. Ei tuntunut hyvältä, joten vaihdoin kävelyksi. Kävely tuntui sellaiselta rasitukselta, jota pystyn sietämään loppuajan enkä halunnut ottaa riskiä siitä, että hölkällä olisin saanut itseni keskeytyskuntoon. Loputtoman pitkän ajan kuluttua taulussa oli oman nimen kohdalla 161 km. Aika taisi olla n. 22:40. Tässä tuli kisan haastavin kohta, pistääkö tavoitteen täytyttyä pitkälleen radan varrelle ja jalat ylös seinää vasten. Vaihtoehtona olisi jatkaa kivuliasta kävelyä (jota takana jo melkein 5 h yhteen soittoon) vielä reilu tunti. Ajatus siitä, että olen summerin soidessa radalla sai jatkamaan taaperrusta. Sepon debyytin 171 km olisi normiolosuhteissa pitänyt olla helposti ohitettavissa (8:00 min/km), mutta eipä tuossa enää ollut mitään normaalia. ‘Neljän maran’ 168 km oli vielä haarukassa ja sen sainkin lopun parin kierroksen hölkällä kasaan. Lopussa jäi vielä varaa taktikoida sen verran, että ajan täyttyessä olin oman huoltopisteen lähellä. Tunteet olivat pinnassa ja kyynel herkässä. Kunnioitus pitkiä matkoja ja niiden juoksijoita kohtaan kasvoi huomattavasti. Nyt, vajaa vuorokausi kisan jälkeen tönköt reidet, mutta ennen kaikkea laajat ja taajat rakot haittaavat liikkumista. Mitään isompaa vauriota ei tunnu syntyneen. Hyviä muistiin jääviä asioita: huolto, sekä järjestäjien että varsinkin omien (iso kiitos osallistujille!), ymmärrys viilentämisen tarpeesta, oma tasapainoinen ehjä suoritus ilman pitempiä taukoja. Kävelyn painottaminen harjoittelussa oli ilman muuta hyvä asia. Mietittävää: Tavoitteiden asettelu. Jos tavoite olisi ollut vähän kovempi esim. 180 km, olisinko antanut periksi 16 h kohdalla ja laittanut kävelyksi ja sen seurauksena olisivatko jalkaterät pysyneet parempina (kävely rakottaa juoksua enemmän). Oli myös hyvin lähellä ettei homma jäänyt kesken tavoitteen täytyttyä. Edit: Tautologian karsimista. Edit 2: Muistin Sepon tuloksen väärin, se olikin 177.
  24. 36 points
    Juoksin viikonloppuna Veronassa Italiassa 100:nnen maratonini. Miten tähän on tultu? Joskus nuorena poikana juoksin pikamatkoja ja hyppäsin pituuttakin seuran järjestämissä kisoissa. Tulokset olivat jonkinlaisia ja minua pyydettiin seuran edustajaksi maastojuoksukisoihin Tikkakoskelle. Tuossa vaiheessa minulla ei ollut kestävyyttä ollenkaan ja jäin kisassa viimeiseksi. Sen verran tuo otti nuorukaisen luonnon päälle, että lopetin urheilemisen siihen paikkaan. Uuden herätyksen koin joskus 80-luvun loppupuolella. Työskentelin maarakennusalan yrityksessä talouspäällikkönä laman ollessa syvimmillään. Työ oli henkisesti hyvin raskasta, kun aamulla toimistolle lähtiessäsi et voinut olla varma, onko koko firmaa enää iltapäivällä olemassa. Työn vastapainoksi olin aloitellut varovasti juoksemaan. Työnantajayritykseni kuului ns. tärkeysluokiteltuihin yrityksiin, joiden henkilökunta on kriisitilanteiden varalta varattu puolustusvoimien käyttöön, eikä heidän tarvinnut mennä kertausharjoituksiin lainkaan. Eräänä päivänä työpöydälleni ilmestyi henkilövarauslomake, jolla varatut henkilöt tuli ilmoittaa sotilaspiiriin. Täyttelin lomaketta ja kun tulin oman nimeni kohdalle otin puhelimen käteeni ja soitin sotilaspiiriin ja ilmoittauduin vapaaehtoisena kertausharjoituksiin. Tästä alkoi todellinen kunnonkohotus. Juoksin muutamassa pikkutapahtumassa ja sillä erää viimeiseksi jääneessä Finlandia maratonissa elämäni pisimmän matkan, puolimaratonin. Siemen oli kylvetty. Seuraavana kesänä minut houkuteltiin mukaan Suomi Juoksee-viestiin Utsjoelta Helsinkiin. Tuossa tapahtumassa juoksinkin viitenä kesänä. 1995 olin lasteni ja kummipoikamme kanssa Kolmårdenin eläintarhareissulla Ruotsissa. Paluumatkalla bussi jäi jumiin Tukholman Stadionin nurkille. Katselimme bussin ikkunoista väsyneen, mutta onnellisen näköisiä viimeistä kilometriään Tukholman maratonilla taivaltavia ihmisiä. Silloin se iski kuin kolmen kilon pajavasara: Tuonne on päästävä! Seuraavana vuonna juoksin ensimmäisen maratonini HCM:llä aikaan 4.08,26. Ensimmäinen ajatus juoksun jälkeen oli: Ei koskaan enää! Mutta lyhyt on miehen muisti ja itselle annetut heppoiset lupaukset on helppo rikkoa. Tukholma ja Helsinki vuorottelivat seuraavina vuosina, kunnes seitsemäs maraton järjestettiin kotikaupungissani. Ensimmäinen juoksuni veteraanisarjoissa ja heti EM-kisoissa. Onnistuin myös alittamaan neljä tuntia ensimmäistä kertaa tässä juoksussa. Helsinki, Tukholma, Joutseno, Mikkeli vuorottelivat. 16. maraton Mikkelissä v. 2006 oli ensimmäinen, jonka perään kohdalleni merkittiin DNF. Olin ostanut uudet juoksukengät, enkä ollut sisäänajanut niitä riittävästi. (tekosyy) Juoksu jäi kesken puolimatkassa. 2007 uudelleenlämmitetyllä Finlandiamaratonilla loppuajakseni kirjattiin ensimmäinen palindromi, 3.43,43. Seuraavana vuonna keväisessä kelissä juostiin piirinmestaruusmaraton Saarijärvellä. Osanottajia ei kovin paljon ollut ja niinpä tililleni kirjattiin ensimmäinen yleisen sarjan voitto maratonilta ja myös piirinmestaruus. Olin siis yksinkertainen piirinmestari. Tuolloin olin reilusti alle neljän tunnin kunnossa ja ilmoittauduin Suomi Juoksun 100 km:lle kuvitellen sen olevan helppoa kuin heinänteko. Mutta eihän se ihan niin ollut, ainakaan jos on heinäallergikko. 100 km on pitkä matka juostavaksi etenkin jos ei malta juosta alkumatkasta riittävän rauhallisesti. Maaliin kuitenkin selvittiin ajassa 11.52,36. Samoilla lämpöisillä olin ilmoittautunut E24:lle, eli 24 tunnin juoksuun Esport areenalla. Lonkkani eivät pitänee pienen ringin kiertämisestä ja jouduin useaan otteeseen turvautumaan hierojan apuun. Lopulta aamuyön pitkinä tunteina annoin periksi ja menin nukkumaan. Aamulla palasin radalle ja levänneenä olin viimeisen tunnin nopeimpia juoksijoita. Lopputulos vaatimaton 113 km. Vuosi 2009 oli ”urheilu-urani” paras. Elokuussa järjestettyihin Lahden Veteraanien MM-kisoihin olin valmistautunut huolellisesti, mutta kisapäivälle osunut helle ja alkumatkan missatut juomapaikat pilasivat kisani. Hyvällä kannustuksella tuoltakin selvittiin maaliin. Hyvä meno jatkui kuitenkin myöhemmin syksyllä ja Pieksämäellä Vetskujen SM-maratonilla juoksin ennätyksekseni jäävän loppuajan 3.19,50. Marraskuussa juoksin New Yorkissa 50-vuotisjuhlamaratonini. Loppuaika oli taas palindromi, 3.31,33, eli ihan kohtuullinen huomioiden tapahtuman juoksijamäärä ja se, että kannoin kameraa mukanani ja pysähtelin matkalla ottamaan valokuvia. Seuraavat vuodet menivät uutta ennätystä jahdatessa, mutta eihän sitä enää tullut. Näihin aikoihin mielessäni alkoi kyteä ei niinkään ennätysajat, vaan maratonien määrä. Sadas maraton tuntui aika kaukaiselta tavoitteelta, enkä vielä oikeastaan suonut sille vielä ajatuksia. Kalenterini täyttyi kuitenkin hyvää vauhtia vuosi vuodelta ja jossakin vaiheessa päätin lähteä keräilemään maratoneja, en kovin vakavamielisesti, vaan omaan rauhalliseen tahtiini. Keräilyn ohessa, vuonna 2012, tai oikeastaan jo vuotta aiemmin, aloitin valmistautumisen veteraanien MM-hallikisoihin, jotka järjestettiin kotipaikkakunnallani. Tähtäimessä olivat maastojuoksu ja puolimaraton. Maastojuoksun jouduin flunssaoireiden vuoksi jättämään väliin. Se tosin ei suuresti harmittanut, kun kilpailua edeltävänä päivänä satoi parikymmentä senttiä lunta! Puolikkaalle kuitenkin lähdin kisojen viimeisenä päivänä vieläkin pienten flunssaoireiden kanssa. Vuoden mittainen valmistautuminen yhtä kilpailua varten kantoi hedelmää, vaikka en tavoitetaikaani ihan kyennytkään. 1.33 jäänee kuitenkin omaksi ennätyksekseni tältä matkalta. Keräilytahti oli kuitenkin vielä tuossa vaiheessa rauhallinen, kun työnteko haittasi harrastuksia. 2013 vuoden lopussa koossa oli 48 loppuun juostua mutta 2015 vuoden lopussa jo 66. Noihin aikoihin aloin jo pohtimaan sadatta maratoniani, missä ja miten haluaisin sen juosta. Kun 60-vuotispäivääni oli aikaa nelisen vuotta ja sadasta puuttuvia maratoneja 34, niin pikaisella laskutoimituksella pääsin lukemaan 8,5 maratonia/vuosi ja sadas osuu syntymäpäivälleni. Joku tuossa päässälaskussa meni kuitenkin alun perin vikaan ja jouduin korjaamaan määriä, onneksi aikaa oli ja laskuvirhe toimi edukseni. Tässä vaiheessa merkkasin jo vuosittain maratoneja kalenteriini alustavaksi suunnitelmaksi. Tällä alustavalla suunnitelmalla menin muutaman vuoden ja välillä tarkastin, että kaikki laskelmat pitävät paikkansa. Aivan suunnitelman loppupuolella siihen tuli vielä muutos, kun 97. maraton jäi juoksematta samalle päivälle osuneiden hautajaisten kanssa. Tämä aiheutti hieman ongelmia, kun tarkoitus oli juosta SAUL:n SM-maraton syyskuussa ns. omaa kovaa, eikä tiiviiseen ohjemaani olisi oikein maratonia mahtunut. Mutta eihän tämä niin vakavaa ole, etteikö maratonia voisi juosta huvikseen. Aina sinne väliin joku mahtuu. Ja niin mahtuikin etunimikaimani juhlajuoksu Vantaalla. 30:n asteen helteessä juostu maraton oli mielenkiintoinen kokemus. Isommitta ongelmitta siitäkin kuitenkin selvittiin aikaisempien hellemaratonien tuomalla kokemuksella. Kun kaikki maratonit olivat merkattuina kalenteriini aloin selvittelemään tuon 100:nnen maratonin paikkaa, päivähän oli jo tarkkaan selvillä. Katsoin Marathonguidesta Euroopassa ko. päivälle osuvat maratonit ja niitä oli tasan kaksi ja molemmat Italiassa: Palermo ja Verona. Näistä Verona valikoitui juhlajuoksuni paikaksi. Matkasuunnitelmani tein hyvissä ajoin valmiiksi, varasin lennot ja majoituksen lähtö- ja maalialueen tuntumasta Veronan vanhasta kaupungista. Pieni mutka tähänkin tuli vielä ihan loppumetreillä, kun matkavälitystoimisto Amoma pisti kupin nurin ja hotellivaraukseni peruttiin yksipuolisesti. Onneksi olin maksanut hotellin Visalla, joten korttiyhtiö hyvitti maksamani varausmaksun täysimääräisenä. Veronan maraton oli siis se sadas. Olin ajatellut juoksevani leppoisasti sinne neljän tunnin pintaan matkasta ja tunnelmasta nauttien. Tunteellisen hetken koin jo lähtökarsinassa. Aika usein siellä tahtoo herkistyä miettiessään edessä olevaa suoritusta. Tällä kertaa minut herkisti erityisesti eräs mies, jolla oli päällään juoksupaita, jossa vanhan miehen kuva ja sen yläpuolella teksti: ”Per Mio papa”. Jouduin ottamaan lasit silmiltäni ja pyyhkimään kyyneleet silmäkulmistani muistellessani omaa isääni. Itse juoksu lähti kulkemaan ihan suunnitellulla tavalla. Ensimmäiset 25 kilometriä menivät helposti, mutta sen jälkeen ongelmat alkoivat. Kengät, joista olin kaavaillut saavani uudet maratontossut eivät olleetkaan vaimennukseltan sellaiset, että ne olisivat sopineet minulle näin pitkälle matkalle kovalla alustalla. Reidet alkoivat pikkuhiljaa vetämään jumiin ja se taas aiheutti selkälihasten jumittumista. 27 km:n kohdalla huomasin, että kävelyosuuksia tuli enemmän, kuin juoksuaskelia. Sisulla tamppasin reittiä kuitenkin eteenpäin aina välillä yrittäen ottaa muutaman juoksuaskeleen, mutta se oli mahdotonta. Loppumatkan kävelin ja jouduin usemman kerran pysähtymään venyttelemään reisiäni ja selkääni. Lopulta olin Piazza Bra:lla, jonne maraton päättyy Verona Arenan vierreen. Viimeiset venyttelyt mellakka-aitaan nojaten meinasivat jäädä viimeisiksi. Siihen viereeni tuli joku järjestäjän edustaja ja kyseli vointiani ja otti puhelimen kouraansa ja soitti apua. Säikähdin siinä, että päättyykö sadas maratonini keskeytykseen 300 metriä ennen maalia. Ei muuten pääty! Riuhtaisin itseni irti toimitsijan käsiotteesta ja jatkoin kävelyä kohti maalia. Vimeinen mutka ja maali oli siinä. Tätä hetkeä olin odottanut ja siitä jopa haaveillut muutaman vuoden ajan. Vielä maalisuoralla kimppuuni tuli kuuluttajanainen, joka otti minut käsipuoleensa auttaakseen minut maalin. Myös hänelle jouduin olemaan hieman tyly, koska ulkopuolsen avun vastaanottaminen johtaa suorituksen hylkäämiseen. Maaliviivan ylitettyäni sain sanottua muutaman sanasen haastattelussa, tosin tuskin ne mitään kovin järkeviä tarinoita olivat. Ensiapuhenkilökunta kaappasi minut maaliviivalta suoraan telttaansa ja porukalla kaatoivat minut telttavuoteelle. Tippaletku käsivarteen, verenpaineen mitaus ja paljon kysymyksiä. Eivät meinanneet milään uskoa selitystäni siitä, että kyseessä on vain lihasperäinen selkävaiva, eikä tilanteeseen liity mitään suurempaa dramatiikkaa. Lopulta kun nousin siitä sängyltä istumaan ja joku siitä ensiapuporukasta luki paitani selkämyksestä tekstin: ”100. maratonini 60-vuotispäivänäni Veronassa.” Sen jälkeen ääni hieman muuttui kellossa, kun ymmärsivät, että tiedän itse heitä paremmin, mistä on kysymys. Kutsuivat vielä teltan ulkopuoleltakin ensiapuhenkilöstöä ihailemaan paitaani ja onnittelemaan minua. Ai niin se lopputulos. Sillä ei ole mitään merkitystä, mutta aika oli kaikkien sadan maratonini joukossa huonoin, ellei mukaan lasketa myös ultrajuoksuja. Nelisen minuuttia erotti minut kuuden tunnin aikarajasta, jonka ylittäminen olisi joka tapauksessa johtanut suorituksen hylkäämiseen. Toivuttuani kävelykuntoon(?) lähdin teltasta katsomaan maalihuoltoa, mutta sehän oli jo pääosin purettu. Muutama kakunpala, mehua ja omenoita oli vielä tarjolla. Varustesäilytysrekatkin olivat jo lähteneet ja hetken ihmettelin, mistä saan varustereppuni. Siinä pyöriskellessäni joku järjestyehenkilö tuli sinne palautusalueelle kantaen reppuani. Loppu hyvin, lähes kaikki hyvin. Hotellille oli vielä vajaan kilometrin matka. Sen yritin kävellä ryhdikkäästi, mutta kun peilasin itseäni liikkeiden näyteikkunoista, niin edelleenkin takatukkani viisti maata, niin takakenossa etenin. Hotellilla kuumaan kylpyyn, joka onneksi laukaisi pahimmat krampit ja pääsin pukeutumaan illalliselle. Antica Bottega Vino -ravintola oli oikein mainio paikka nauttia illallista. Saatoin jo illallista varatessani lipsauttaa tästä minulle tärkeästä erikoisillasta ja palvelu oli sen mukaista. Sain ennen alkupalaa maistelulautasen, jossa oli salamia ja jotakin juustoa sekä hyvin makea kirsikka. Jälkuruoaksi tilasin Tiramisun ja se oli koristeltu syntymäpäiväkyntilällä. Tarjoilijat toivat sen syntymäpäiväonnittelujen ja viinilasillisen kera ja otimme heidän kanssaan maljat. Sataan maratoniini osui kahdeksan palindromiaikaa, yksi EM- ja yksi MM-maraton sekä useampi SM-maraton aikuissarjoissa. Onnistuin myös keräämään koko sarjan D-vitamiiinia: DNF, DNS ja DQ. Muutama erinäisistä syistä keskeytetty juoksu, pari starttaamatta jäänyttä ja yksi reitiltä eksyminen ja siitä seurannut DQ. Joku joskus kysyi minulta mitäs sitten, kun 100 on täynnä. Vastasin, että en tiedä. Aika näyttää. Olisiko nyt se aika? En tiedä vieläkään, mutta muutama maraton on jo kalenterissa tulevalle vuodelle ja muitakin liikunnallisia ajatuksia on mielessäni pyörinyt.
  25. 36 points
    Oli se mahdoton tehtävä mennä kaksi äärimmäisen vaativaa Ultraa kuukauteen. MOT. Spartathlon DNF 103km. Ensimmäinen keskeytykseni ikinä ja kun se väistämättä joskus oli tuleva niin tulkoon juuri tässä tapahtumassa. raatobussi korjasi lopulta kun olin Hellas Canin (80km) jälkeen käynyt minuuttikamppailua CPeissä bussia vastaan ja homma oli väistämättömän niskalaukauksen välttelyä. Eipä olisi loput 143 km mennyt enää alle 24h. Kunniakas taistelu kuitenkin enkä yhtään enempää olisi pystynyt. Nesteet ja energiat upposivat hienosti (n 30 geeliä kahteentoista tuntiin). Helppo Diagnoosi: palautuminen UTMBltä kesken. sykkeet kevyessä hölkässä 170 ja kävelyssä 140. Sää oli todella kuuma mikä tietysti pahensi tilannetta. Spartathlon on maineensa veroinen: todella brutaali kisa. Kiitos @isi. Olet legenda! Jättimäisin kiitos huollolle!!! @Seppo Vaihdatko otsikon: Vihdoinkin lepoa
  26. 36 points
    Mitään romaania en ala teille väsäämään mutta tässä jotain pieniä muistijälkiä: Startissa olin päättänyt jättäytyä viimeiseksi ja näin teinkin. Oli tarkoitus varmistaa ettei tule vedettyä alkupätkää liian kovaa, mutta Konttaisen huollossa olin jo ajassa 1.15. Nousut tuntui siltä että syke hakkaa jo vahvasti vk-alueella mutta dorka jätkä ei silti tajua hidastaa. Hirveä henkinen kynnys jättäytyä heti alkuun 15min koko joukon taakse. En ollut riittävän vahva nousemaan itseäni vastaan ja puuskutin joukon perällä. En ollut ainoa joka reitin varrella kuului valittavan liian kovasta aloituksesta. Huollosta nousu Valtavaaralle ja sama touhu jatkui. Edessä oli joku selkä enkä päästänyt sitä pois näköpiiristä. Mietin vaan että perkele kun on raskasta ja tekisipä mieli pysähtyä hetkeksi huilaamaan. Rannesykemittaus näytti valheellisesti ihan sopivaa noin 115 lukemaa, mutta kun lopulta tajusin nostaa etusormen kiivaasti tykyttävälle ohimosuonelle, hoksasin että ei saatana tällaisilla kierroksilla enää yhtään enempää. Piilotin sykelukeman kellosta, himmasin tahtia ja kun maasto muuttui tasaisemmaksi, pääsin nautiskelemaan rauhallisesta yksinäisestä lenkkeilystä upeassa luonnossa. Muistan miettineeni: "ai vittu mä nautin". Tätä kesti Juuman huoltoon saakka. Juumasta Kitkajoen kusiselle juurakkopätkälle. Joku antoi siinä joen rannassa takaa pientä henkistä painetta ja vauhti oli hieman kova. Lopulta älysin jollain tekosyyllä pysähtyä ja päästää takapirun edelleni. Tällä pätkällä alkoi sitten hiljalleen hyydyttää. Se oli jossain 45-50km välillä kun mietin että ei näin; en voi olla vielä tässä kunnossa. Maksu ylikovasta alusta tuli turhan aikaisin. Tasaista purua mutta silti teki mieli ottaa tasaisin välein kävelypätkiä. Oulangan huollossa kondis oli heikko, ja yhtä heikkona ja kankeana jatkoin huollosta eteenpäin. Yhä enemmän kävelyä ja välilla kankeata sipsutushölkkää. Kylmyyskin oli vaivannut jo jonkin aikaa. Meno oli aika paskaa noin 65km kohdalle saakka, missä lopulta tajusin miksi palelen. Olin aiemmin katsellut Martin Stefanovin KK videota vuodelta 2018 missä hän keskeytti valiteltuaan ensin palelua. Ajattelin silloin että Martin - poika se ei ole muistanut juoda tarpeeksi. Aloin nyt noudattamaan omaa neuvoani ja lisäsin juomista rajusti. Auttoi. Loppumatka Hautajärvelle meni taas paremmin. Tyydytin samalla kulttuurin nälkääni Turmion Kätilöiden spotify-listalla. Hautajärvellä 20min tauko puuroineen ja lämmittelyineen. Ei huvittanut juosta enää metriäkään. Faija oli kuitenkin sanonut että Hautajärvellä et ainakaan keskeytä. Hän on tullut muuten turhaan kaitsemaan lapsiani. Asia selvä. Matkaan ja takaisin Oulankaan. Tällä osuudella herkuttelin ajatuksella luovuttaa sitten Oulangassa. Hautajärveltä vain noin 5km meni suht ok, ja sen jälkeen touhu oli taas perseestä vaikka maasto oli helppoa. Muistelin jonkun toisen youtube-staran sanomisia "The highs will come after the lows" ja "There is no reason to stop". Highta odotellessa, saatana. Oulangassa vedin pari lihapasteijaa, pari mukia lihalientä sekä vähän kaikkea mitä tarjolla oli. Lisukkeeksi suolatabua ja pari buranaa pään sisäisiin ongelmiin. Joku siinä istui avaruuslakanan alla tärisemässä raatobussia odottaen, jolloin tein aika nopeasti päätöksen että minä en ainakaan tänne kylmään sateiseen yöhön jää johonkin teltan nurkkaan palelemaan. Liikkeelle. Sitten jysähti se high! Meno oli mukavaa varmaan seuraavat 25km, minkä jälkeen sitten taas jo odotettu väsähtäminen ja vauhdin putoaminen. Juuman lähestyessä baana oli onneksi taas helppoa ja hyvävoimainen @akik antoi tsempit oikein kädestä pitäen. Juumaan tullessa nuppini käsitteli maaliintuloa jo faktana eikä toiveena. Jäljellä oli enää "lyhyt" helppo pätkä viimeiseen huoltoon ja sen jälkeen pari nyppylää, jotka olisivat lähinnä muodollisuus. Jaloissa ei toki ollut enää mitään voimia jäljellä, mutta tasaisella tai loivaan alamäkeen pystyin ottamaan kevyen kevyttä hölkän tapaista. Pelkoa ja kunnioitusta "hah hah" aiheuttava musta numerolappu toimi persläppänä käytettäessä tsemppi - magneettina, mikä alkoi noin sadannen tsemppauksen kohdalla jo hiljalleen vituttamaan. Samalla se kuitenkin toimi selityksenä sille, miksi tämä molopää toimii poluntukkona. Viimeinen pätkä meni siinä missä muutkin, ylämäissä ei ollut vieläkään ruutia reisissä, mutta alamäet sentään menin niin päin kuin evoluutio on tarkoittanut. Rukan huipulta jaksoin hölkätä melkein koko alamäen maaliin ja sillä selvä. Vaatimaton tuuletus ja kanakeittokupin kanssa hotellihuoneeseen mököttämään. Isoja ongelmia ei ollut missään vaiheessa. Vasemman jalan ukkovarvasta tuli jostain syystä potkittua aika paljon kiviin sekä juuriin ja onkin tällä hetkellä aivan mössöä. Kantapäihinkin meinasi jotain rakontynkää syntyä mutta niihin onnistuin reagoimaan riittävän ajoissa. Kevyempi aloitus ja runsaampi nestetankkaus niin tulos olisi ollut pari tuntia parempi. Nyt menomatka oli reilusti hitaampi kuin viime vuoden puolimatka, vaikka se ei ollut varsinaisesti tarkoitus. Martin on näköjään muistanut juoda tällä kertaa ja saapunut maaliin ajassa 35:40. Go Martin! Oma aika 31h38min.
  27. 35 points
    Kiitokset kaikille tsemppauksesta, menihän se just alle 2:55! Berliinin urakka siis takana ja hieman sai nipistettyä viime vuoden Vantaan ajasta pois eli ennätys nyt 2.54.29. Nopea reitti ja liki optimisää, niin mikäs oli juostessa. Suoritus oli jotenkin tasapaksu, tai voi kai sitä tasaisen "varmaksi" (siis omista lähtökohdista nähden) myös ajatella... Alussa hieman varovaisesti liikkeelle, koska ekan vitosen aikana oli tosi oudon kuuma ja hikinen olo, ja valuin jo kolmen, neljän kilsan kohdalla hikeä aivan valtavasti, mutta sitten olo tasoittui. Käsijarru päällä 25km saakka, ja sitten hieman kaasua, ja sitten 35km eteenpäin vain sinnittelyä hiipuvaa vauhtia vastaan. Ei mitään ongelmia matkalla, energiat upposi hyvin eikä kramppeja meinannutkaan, että sikäli meni hyvin. Olo oli maalissa (ja edelleenkin) hyvävointinen, jotta mikäs tässä sikäli. Nyt ehkä muutama vehnäinen palautusjuoma ja epäterveellistä ruokaa, ja illemmalla turistihommia jos tuonne sateeseen jaksaa lähteä.
  28. 35 points
    Pakko itsekin pari rivin verran heittää löylyä kiukaalle. Baltsulla juoksun osalta suurin ongelma on mielestäni se, että kovemmat lenkit eivät maistu. AIna on jotain häikkää ja kovempi treeni jää väliin, siksi harjoitusvauhdit puuroutuvat samaan sektoriin. Lisäksi peruslenkit ovat turhan pitkiä, ei tarvitse juosta avaintreenien välipäivinä kuin 8 km lenkkejä. Miksi tehdä maratonin juoksemisesta niin pirun vaikeaa? Tai minkään muunkaan matkan. Yksinkertaista hommaahan se harjoittelu on. Joka viikko seuraavat harjoitteet: Pitkä lenkki vauhtikestävyys intervallit välipäivinä kevyt lenkki 8km 1 lepopäivä määrä 80-100km/vko Pitkä lenkki: aluksi 20 km, siitä vähitellen pituutta lisää 35 kilometriin saakka. Ei tarvita reippaampia pitkiä lenkkejä, vauhti maratonvauhti+1min. Vauhtikestävyys: aluksi osiin pätkittynä maratonin tavoitevauhtia esim 3x2 km ja vähitellen pituutta lisää niin, että lähempänä maratonia menee 3x5km tavoitevauhdilla tai kovempaa intervallit: vaihtelevina, joskus 10x200m, joskus 8x1km kympin kisavauhtia (ei tavoitevauhtia, vaan sen hetkisen kunnon mukaista). Toisinaan vaikka 5x1km vitosen vauhtia. Lisäksi suosittelen rentoa asennetta harrastusta kohtaan. Turha odotella täydellistä harjoitusjaksoa tulevaksi, ei nimittäin ole tulossa. Kisoja voi käydä juoksemassa vaikka ei huippuiskussa olisikaan, tuskin siitä kukaan mieltään pahoittaa tai kettuilee. Ehkäpä tälle foorumille voisi muutenkin toivoa tiettyjen tahojen rauhoittumista. Aika ikäviä sävyjä toisinaan havaittavissa, ketä se sitten vie eteenpäin?
  29. 35 points
    Paluu arkeen. Fyysinen tila on n kaksi vuorokautta maaliintulon jälkeen edelleen raihnainen. Suunto9 näyttää levottomasti nukutun yön syketasoksi n60 mikä on lähes parikymmentä lyöntiä normaalia korkeampi. Jalkovälin rakoille on naurettu ja itketty. En eilen illalla muistanut kesälomasta mitään. Huikeaa settiä. Mieli on kuitenkin todella euforinen. UTMB ei ole syyttä legendaarinen kisa ja sellaisena se mieleeni tulee jäämään. Uskomattoman hienot Alpit ja tapahtuma, jonka hengessä kaikkien kylien ja kaupunkien ihmiset elävät. En ikinä tule unohtamaan maaliintuloani, ja matkan läpi jatkuneen kannustuksen huipentumaa viimeisellä kilometrillä Chamonixissä. Mitä siihen vaadittiin? Mietinkö keskeytystä matkalla? Kyllä, useasti. En pystynyt enää juoksemaan toisena aamuyönä lainkaan kipujen vuoksi. Sanoisin että sama vanha virsi, mikä on omalla kohdallani pätenyt koko ultraharrastuksen ajan: treenata pitää riittävästi ja järkevästi, ja tässä käytettävissä oleva aikani ja puitteet on rajoitettu mutta @X-Caliberin kokemuksella ja ohjauksella optimoidaan. Toiseksi ja erityisesti: periksi ei vaan anneta vaan ”maaliin mennään”. Kunhan muisti palautuu ja ehdin niin kirjoittelen tuntemuksia matkalta. Kuvassa maaliintulo. Video menee isosti tunteisiin ja herkistää.
  30. 35 points
    Sen verran löin lukkoon tuossa paluumatkalla että alle 32minuutin pitää vielä päästä. Ennen sitä ei ultrailla. Joulukuun Aktian kuntoon/tai parempaan tunnuin olevan pääsemässä Forssan kympillä muutama viikko sitten mutta siitä alkoi vaivat ja loppu 2viikkoa oli pelkkää selviytymistä. Tämä 32.28 ja edeltävä 32.23 eivät ole vielä parasta mitä voi saada irti. Ei tullut kiertopokaalia. Kuulemma jäänyt jonkun lähivuoden "voittajan" hyllyyn. Pieni kisarapsa: Lähtökohdat ei parhaat. Tällä viikolla 0km juoksua, viime viikolla 46km ja sitä edeltävällä 62km. Näistä osa myös parisuhdelenkkeilyä yli kutosen kilsoilla. Kevennelty siis ainakin oli. Lähdin tänään LPR ajamaan ja olin siellä kolmen maissa. 16.40 suuntasin alkuverkoille jota juoksin ennätyspitkään eli nelisen kilometriä jotta sain jalan toimimaan jotenkuten. Startista Samuli lähti sopivaa vauhtia minun makuun eli noin 1.17 kierroksia. Ekat kolme kilsaa tultiin hyvin kunnes vauhti hieman tippui ja huomasin neljän hengen letkan olevan noin 10-15m 1.17 kierroksia perässä. Oma juoksu tuntui erittäin hyvältä joten tein ratkaisun ja lähdin kiristämään yksin. Kiristin liikaa. Ajoin tuon 1.17 rytmin kiinni kahdessa kierroksessa ja sen jälkeen vielä menin hetkellisesti jo alle 1.17 tahtia. Sitten alkoikin vaikeudet. Vitosen väliaika osui 16.04-16.05 väliin. Oltiin siis toukokuun Saarijärven PBtä 5sek edellä, mutta heinäkuun Forssan lupaavaa (DNF) juoksua n. 7sek perässä. Tuntemus alkoi olla kuitenkin molempia kisoja paskempi. Jalat eivät vaan yksinkertaisesti totelleet. Tuntui että jaloissa oli painot ja olin kompastella muutamaan otteeseen kaarteessa. Varmaankin noin kutosen kohdilla takana tullut kolmikko ajoi kiinni ja päästin Samulin taas suosiolla vetämään ja pyrin vain sinnitellä mukana. Jaksoin johonkin kasiin (?) kunnes Samuli ja Harri alkoivat karata. Minulla oli enää sama vaihde käytössä mitä oli ollut viidestä kilsasta saakka. Yhdeksännellä kilsalla sitten Jaakko Kero otti ja lähti takaaltani hurjaan vauhtiin ja siinä vaiheessa itse vain pidin fokuksen siinä että en tönkköjaloillani kompastu ja pääsisin maaliin saakka. Kiitokset Jaakolle tsempeistä ennen ohitusta, dialogi oli jotenkin tällainen: JK - Nyt lähdet ajamaan edellä olevia kiinni Minä - En pysty, ei mitään mahdollisuutta JK - Ei kun nyt lähdet ajamaan edellä olevia kiinni Minä - (toivottomalla äänellä) En perkele pysty, jalat ei liiku. Maaliin ajalla 32.28. Iso pettymys aika. Toukokuussa yksinjuoksuna 5sek nopeammin ja silloin oli alla vain noin 1,5kk harjoittelua 70-80km viikkoannoksin. Sieltä toukokuusta saakka päästiin tekemään 80-107km viikkoja aina Forssaa edeltävälle viikolle. Sitten hajosi pakka. Tulos on se mitä ansaitsin ja nykykunnon mukainen. Aletaan harjoittelemaan ja katsotaan uutta yritystä taas. Sitä ennen koitetaan taas saada lahoaminen loppumaan. Edit. Tahtigrafiikka joka tosin on paikoitellen virheellinen antaa osviittaa menosta. Tuossa noin 10min kohdalla lähdin sooloilemaan ja nostin vauhtia liiaksi. Ei ehkä loppukiriä kannata jatkossa aloittaa vielä näin aikaisin.
  31. 34 points
    Oma juoksu oli tänään melko kehno, vähän alle kolmen tunnin, niin kuin kolme viikkoa sitten Sm-maratonillakin. Aika riitti kuitenkin tänään 1 sijaan. Tämä taisi olla 9 kerta alle 3 tunnin. Tän vuoden paras kunto oli keväällä, syksyllä sitä ei onnistunut samaan samalle tasolle. Kiitti kovasti kannustajille, se piristi! Ja kiitti huoltoavusta @OlliL ja tietty @ForrestG Mieleen jäi myös kolmannen kierroksen vastatuulipätkä Teboilin jälkeen, jossa eräs takaa tullut maratonviestiläinen (edit. tai oletin että oli maratonviestiläinen, mutta saattoi olla marallakin) jäi vetämään mulle sen pätkän, kun pätkä päättyi hän toivotti tsempit ja jatkoi vauhdikkaampaa menoaan. 😊
  32. 34 points
    Nyt on tiukkaa keskittymistä maratonille. Asetin Sepon on uutis- ja somekieltoon. Hesarin tilaaminen lopetettiin, Vantaan Sanomatkin heitetään lukematta takkaan ja puhelin on suljettuna 13.10 saakka. Nyt juostaan enää kaksi lenkkiä päivässä ja muuten aika meneekin Pajulahden alppimajassa loikoillessa Aku Ankkoja lueskellessa. Ruiskarhu on ainut joka saa vierailla tehdäkseen aamu-, päivä- ja yömittaukset. Toki vain avaruuspuku päällä jotta ulkomaailman pöpöt vältetään eikä käy Raitasia.
  33. 34 points
    25,07km@4´40 (sis. alkuhumputtelut + Ambitin mittaaman Kullervo-puolimaran 21,25km / 1:38´18 / @4´37) Semmonen reissu. Virallinen Kullervo-enkka jäi kirvelevästi nyt tulematta, tosin Ambitin gepsi antoi 2 sekuntia paremman ajan kuin vuosi sitten joten en hautaudu perunakuoppaan loppuviikonlopuksi mököttämään vaikka vähän vituttaa myönnän sen 😤 Menin suunnitelman mukaan alusta eli pelkkä ajanotto näytölle ja sitten unohdin koko kellon. Tarkoitus oli katsoa vitosen kohdalla eka kertaa mitä näyttää mutta missasin kyltin ja jatkoin seiskaan asti. Siinä aika oli n. 32´10 ja laskin päissäni että hyvää kyytiä eikä tunnu pahalta. Yhdeksän kilsan juottopisteellä tein jotain mitä en ole tehnyt koskaan aiemmin edes treeneissä. Pistin kävelyksi ja kaivoin taskusta eilen ostamani Maxim-mansikka geelin ja lutkutin kitusiin. Siihen vesidesi päälle ja matka jatkui. Kympin väliaika näytti n. 45´45 ja mietin että hyvin menee vaikka vähän aikaa tuhrautui tankkauspisteellä. Olin varma että geelikokeiluni palkitsee lopussa ja luukutan hirmu kirin. Toinen geeli poltteli vielä taskussa kun lähestyttiin 14km kohtaa Ahvenlammella. Olo oli suht jees vielä tuossa mutta ajattelin varmistaa nyt kunnolla loppuenergioiden riittämisen. Taas tankkauspisteen äärellä kävelyksi ja geeliä mussuttaen vesidesi päälle. Nyt olin vuorenvarma että loppu on historiaa kun vedän viimeisen 4 kilsaa Lampikankaan kiertoliittymästä maaliin urku auki glukogeenien piiskaamilla jaloilla. Wrong. Ensimmäiset krampit alkoivat varoitella 15km kohdalla. Aikomani kirisuoran alkaessa olin mennä pari kertaa turvalleni kun ekana jysähti oikea pohje kiinni, sitten vasen ja lopuksi myös vasen takareisi hirtti. Säikähdin ensin että revähtikö se mutta kun varovasti jatkoin matkaa niin vähän helpotti. Kiittelin mielessäni ettei lopussa ollut enää ylämäkiä missä olisi joutunut enempää ponnistelemaan. Pelkäsin että meneekö perkule kokonaan kävelyksi jossain vaiheessa mutta ei aivan. Viimoisella tankkauspöydällä muutama kilsa ennen maalia katselin oisko jotain suolaista mutta en nähnyt joten jatkoin varovaista teputtelua. Kirkon kulmalla 20km kyltti häämötti ja toivo eli vielä että jos pitkään alamäkeen saisi jalat vähän toimimaan ja jonninmoisen loppukirin. Ei mittään jakoa. Kirosin ääneen kun kompuroin mäkeä alas ja kentälle jossa tönkköjaloin maaliin. Osallistumislätkä taskuun, pukkarista kamat kantoon ja kotiin. Ei ollut yhtään fiilistä jäähä sopalle turisemaan kenenkään kanssa. Jännä miten se kirvelee vaikka kysymys näinkin naurettavista tuloksista. Ja joo, tiedän toki ettei mitään järkeä oo alkaa tankkauskokeita tekemään kisoissa etenkään jos ei ikinä aiemmin oo ees geelejä maistellut. Mutta sinälläänhän tuo osa meni ihan jees. Siis olin muuten energinen kuin duracell-pupu maaliin asti ja nytkin tuntuu kuin ei olisi juossut lainkaan. Vatsan kanssa ei mitään ongelmia eli imeytyminen toimi hienosti. Nyt vain arveluttaa hukkasinko turhaan minuutin verran eli enkan noihin kävelyihin kun krampit pilasivat loppujuoksun. Ja kävin kyllä koomista yksinpuhelua loppukilsoilla koipieni kanssa: "jumalauta kapulat ette petä nyt.. jos kolme puoltonnii teiän kanssa menty sulassa sovussa tänäkin vuonna niin mikä vittu siinä että nyt teette miulle tämmösen tempun.. perkeleen turjakkeet kestäkää nyt maaliin asti.."😂 Tämmöttis. No nyt jo hymyilyttää. Kullervoisen posit jäi vähän valjuksi miulla tänä vuonna mutta kiva oli moikata @ruiskarhua, toivottavasti siulla kulki hyvin. Ja ehottomasti lenkin kohokohta oli kun sain yhen suuren idolini eli @PAn kanssa paiskata yläfemman kun sie jo palailit Ahvenlammelta. Vitti se oli juoksun näköistä, mutta sie ootkii sankariainesta💪
  34. 34 points
    Tällä 12viikon reeni jaksolla pystyin todella hyvin tekeen suunnitellut harjoitteet, ainostaan pitkikset joista pari 32km ja 1 35km lenkki tuli tehtyä lyhennettynä jonkun syyn vuoksi. Töistä pyrin laistamaan koko elokuun ja syyskuun alun(täytyyhän pyrkiä pitään lomaakin) jotta pääsee reenaan. Viimeisellä viikolla maanantaina ainostaan oikea työpäivä, muuten kaikkea kevyttä askaretta. Ja tosiaan jotenkin tyhjä ja apska olo ma-to. Perjantaina vähän rupesi jo elämä voittaan. Kipeenä en ollut kertaakaan pois lukien tuota oikean jalkaterän kipua. Ehkä se oli syy huonoon fiilikseen. Perjantaina ehtoolla meni hyvin vielä alas mässyä jota olin koko viikon jonkin verran syönyt, joskus 01:00 nukahdin lauantain puolella. Kamoja olin keräillyt perjantai iltana lattialle valmiiksi. Onneksi vaimo ja lapset lähtivät anoppilaan jo torstaina niin sai myös henkisestikkin levättyä. Lauantai aamusta tampereelle kyydillä josta siskonmies lähti huolto- ja kuski hommiin. Kiitokset näistä perheelle ja siskon miehelle. Huoltomiehelle sanoi matkalla että jos alle 3h juoksen olen todella lähellä podium paikkaa😮 Kisapaikalla hyvissä ajoin. Ehti rauhassa katesella kisakeskusta sekä tapahtumaa, josta tosin itse en saamut mitään irti. N. 3km verkkaa 40 min ennen lähtöä, johon muutama kisavauhtinen 200m veto. Rennosti jalat ylhäällä 10min ennen paukkua, joku alkujumppa taustalla. Rauhallisia ajatuksia. Pam. Aika pian löytyi pari kaveria joidenka kanssa juostiin porukassa joku 36km, alkuun 2km ja lopun 4,2km yksin. Eipä oikeastaan mitään tapahtunut, ennen viimeisen kierroksen alkua, pari kertaa mahassa oli tuntemuksia ettei geelit imeydy, siitä päästiin yli vähemmällä geelillä(siirtämällä seuraavan geelin otto ajankohtaa) ja juomalla enemmän vettä huollossa, jota sain juotua hyvinkin eikä ollut liian kylmää itselle kuten HSM:ssä. Huoltomieheni antoi mukaan kierrokselle aina sopivan määrän geelejä mitä pyysin. Useamman kerran huomasin puristavani suoritusta ja piti rentouttaa juoksua. Aqua geelejä vedin n. 3kpl tunnissa, myös alkuun 20min ennen starttia ja startissa myös. viimesellä kierroksella matka jo painoi jalkaa pahasti ja vähän vajaa 5km ennen maalia pieneen ylämäkeen joutui antautuun matkavauhdista~4:12min/km, ja jäin vähän 2 matkakaveristani siihen 3m päähän tuohon 38km pyykille saakka. sitten rupesin jäämään enempi ja enempi. Ajatuksia viimeisellä kierroksella oli mm se että tätä varten on harjoitellut, niin pitäähän sen mennä alle 3h. Teki mieli kävellä, en kävele, niin kauan kuin jalat kantaa niin juoksen. Tässä vaiheessa se on päästä kiinni, ei saa luovuttaa. 3km ennen maalia näin yleisen sarjan 3. Ja 4. Koko ajan niidenkin selkä läheni, ei vaan tarpeeksi nopeasti kun oma vauhtikin oli hyytynyt lähes hölkkä tasolle(tai ainakin luulin niin). 1km ennen maalia tuli kierroksella ohitettavien selkiä jo paljon eteen. Piti vähän niitäkin varoa ettei törmää, pahiten kumminkin sai väistellä kun juuri ennenkuin maalisuora avautui, en ollut enää varma 3h alituksesta 100m ennen maalia, lopun 50m sporttinen spurtti kumminkin pelasti tilanteen. Komealla loppuajalla 2:59:57.8 jäi vielä varaakin 2sek ennen tuota 3h täyttymistä. 1minuutin kun olisin juossut koko matkalla lujempaa niin olisin ollut yleisessä sarjassa 3. Olisiko pitänyt juosta alussa hiljempaa, ettei olisi lopussa hyytynyt. Ehkä, mutta matkaseura oli sen verran hyvää että soolona en olisi pystynyt ainakaan tuota 1minuuttia puristaan lopussa sekä vuorovedoin vedettiin Vastatuuli pätkiä, joka helpotti juoksua. Joten hyvä näin. Maalissa makoilin n. 10minuuttia kun en muuhun pystynyt tuon spurtin jälkeen. Jalat oli todella lähellä kramppaamista tuon rykäisyn jälkeen. Suihkun ja pienen kaljan ja paikoillaan istumisen jälkeen ajatuksisssani ainakin olin kuin uusi ihminen, perusterve😀. Siitä sitten kotia päin, matkalla palautusjuomaa.Röyh. Jotenkin olo parempi kuin kevään suorituksen jälkeen, ei punaista väriä virtsassa ym muutakaan ihmeellistä. Jalkaterässäkään ei kummosempia tuntemuksia pientä kuumotusta lukuunottamatta. Osa ajatuksista jäi varmasti vielä kertomatta, mutta jokseenkin näin matkani eteni. Eli luultavasti ennen ensi viikonloppua jo lenkillä. Nälkää on vielä jäljellä!
  35. 34 points
    Raporttia Nuts Ylläs Pallas 105km 2019. Päätös tälle matkalle lähtemistä tuli aikanaan tehtyä vähän ex tempporee karhunkierroksen satamailisen krapuloissa. Treeniaikaa kisojen välissä oli niukasti ja siitä iso osa meni palautumiseen edellisestä rypistyksestä. Karhunkierroksen ja tämän kisan välissä ehdin tehdä vain yhden täyspainoisen treeniviikon joten olin aika kujalla sen suhteen, miten se tossu mahtaa liikahtaa. Siitä ainoasta kunnon treeniviikosta jalat tuntuivat hieman pahoittaneen mielensä joten keventelyn Ylläkselle pidin mielestäni erittäin kevyenä. Matka kisapaikalle meinasi jo aiempien avautumisteni mukaisesti mennä pahasti reisille, kun vr:n kalusto laukesi pitkän odottelun jälkeen rauteille, onnekseni kuitenkin juuri ennen kuin ehdin päästä kyytiin. Muuten olisin ollut jumissa metallipötkön sisällä vr:n panttivankina enkä taatusti olisi päässyt reissuun lainkaan. Kahden tunnin odottelun jälkeen päädyin lopulta lentämään Ouluun, josta vuokra-autolla perille. Tuon ratkaisunkaan löytäminen ei ollut helppoa. On nimittäin yllättävän haastavaa kyetä rationaaliseen ajatteluun, kun yrittää maksimistressissä löytää ratkaisua googlea kännykällä käytellen samalla asemalaituria edestakaisin rampaten jäätävässä kusihädässä toisella kädellä munia puristellen. Ouluun kuitenkin pääsin. Oulu - Kemi välille oli sitten saatu aikaiseksi melko laajat tietyöt, ja niiden aiheuttamissa ruuhkissa madeltiin mukavasti alle nopeusrajoitusten. Verenpaine oli tapissa kun sai koko ajan vahdata navigaattorin arvioitua saapumisaikaa. Ylempänä tie onneksi aukeni hieman paremmin ja käskytin vuokra-octavian 1.0TSI tehopataa parhaani mukaan. Kaksi nopeaa kusitaukoa oli pakko pitää, mutta ruokailun suoritin vauhdissa poroja väistellen. Kiitos rattimiehen kykyjeni, saavuin kisakeskukseen klo 20.50 mikä jätti ruhtinaallisen tunnin ilmoittautumiseen ja auton takapenkillä suoritettuun helvetinmoiseen varusterumbaan. Kisabussissa matkalla lähtöön aloin olla matkan rasituksista jo hieman sippi, mutta lapin yötön yö auttoi pitämään tunnelman jokseenkin positiivisena. Pallaksen huipulla piti vielä poltella jäitä kolmisen varttia ennen kuin lopulta sai laittaa varpaat viivalle. Lähdössä jättäydyin taas loppupäähän. Se on päälle helpompaa kun saa matkan varrella sitten mahdollisesti ohitella hitaampia eikä toisinpäin. Alussa lähdin rauhallisesti liikkeelle ja ensimmäiset 30km keskityin pelkäämään koska tulee se piste, missä saan todeta etten ole vieläkään palautunut karhunkierroksen satamailiselta. Kun katkeamista ei ensimmäisellä kolmellakympillä tullut, aloin seuraavaksi jännittämään 50km rajaa, missä kohdin olin karhunkierroksella jo ihan kävelykunnossa vailla haleja ja silittelyä. Ensimmäiseen huoltoon Rauhalahteen 21km kohdalla tulin rauhassa pienen letkan perässä. Tahti oli melko rauhallinen ja olin huomaamatta hölkännyt kädet sen verran kohmeeseen, ettei lötköpullojen täyttämisestä ja varsinkaan niiden takaisin sullomisesta liiviin meinannut tulla mitään. Polkukin oli ilmeisesti ollut sen verran teknistä että Hokien kaulus oli alkanut painamaan oikean nilkan ulkosyrjän luun alareunaan ikävästi. Huollosta lähtiessä oli pakko laittaa takki päälle jotta voisin myöhemmin säätää kengän nauhoitusta kunhan sormiin palaisi tunto. Seuraavasta etapista Pahtavuoman 32km huoltoon jäi mieleen se, että ohitin pari-kolme 166km juoksijaa ja ihmettelin miten helvetissä se voi jo tässä vaiheessa olla mahdollista. Pääsin sitten heittämään sen ärsyttävän "tsemppiä!" huudon selvästi vittuuntuneille kavereille. Pahtavuomassa aloin jo funtsimaan ettei tässä taida pahaa kanttausta tulla. Olo oli ihan ok ja geelit, urkkajuoma sekä huollon antimet upposivat kuten pitääkin. Olin yrittänyt tällä pätkällä säätää kengän nauhoitusta ilman mainittavaa helpotusta. Vittumainen kipu iski nilkkaan aina kun kenkä taittui ulospäin mutta muita ongelmia ei ollut. Aikaa oli mennyt 5:27 ja aurinko alkoi hiljalleen taas lämmittämään sen verran ettei takkia tarvittu. Kolmas pätkä kohti puolimatkan huoltoa piti sisällään melko tiukan nousun Äkäskeron huipulle. Tällä pätkällä ohitin pari selkeästi liian kovan alun ottanutta kaveria, joiden naamasta näki että vituiksi menee. Yksikin ulkomaan elävä tunkkasi naama aivan hikisen punaisena aamuauringon paahteessa takki ja kuorihousut päällä sitä mäkeä ylös ja minä mietin että mitähän tuonkin ukon päässä liikkuu. Kai sitä helpommallakin saa itseltään tajun pois kuin tulemalla tänne tunturiin vetämään itsensä kuivaksi. Äkäskeron huipulla maisemat oli huikeat mutta eipä sitä millään ö-luokan kännykkäkameralla oikein saanut ikuistettua. Huipulta lähdettiin laskettelemaan alas kohti huoltoa ja selkiä tuli vastaan kun uskalsin jo hölkkäillä hyvää polkua melko reipasta tahtia. Meno oli paljon helpompaa kuin karhunkierroksella vastaavissa kilsoissa. Kenkien painaminen nilkkoihin oli nyt eskaloitunut molempien jalkojen ongelmaksi ja äitynyt sen verran pahaksi, että olin napannut jo ensimmäiset 800mg buranaa ja löysentänyt molempien kenkien nauhoitusta lisää. Rakkoja nilkkoihin ei onneksi ollut muodostumassa, ainoastaan sellaista jatkuvaa vittumaisen kovaa kipua joka piti hyvin hereillä. Sen verran se kuitenkin vaikutti että yritin sihdata jokaisen askeleen polulle siten, että kengät eivät taittuisi sisäänpäin. Peurakaltion puolimatkan huollossa pöydät notkuivat herkkuja ja monella näytti iskeneen jonkinlainen retkeilyvaihe päälle. Siellä naatiskeltiin höyryävien patojen antimia ja paistateltiin auringossa. Itse yritin selviytyä mahdollisimman ripeästi ja tungin pari pasteijaa suuhun dropbagista ja muuta nopeaa evästä huollosta. Seuraavan 38km aikana tarjolla ei ollut järjestäjän puolesta kuin vesihuoltoa, joten täytin lötköt ja rakon urheilujuomalla ja tungin liivin täyteen geelejä ja nappasin lakupussin käteen. Peurakaltiosta eteenpäin polku oli helppoa mutta kun lähdin hölkkäämään, iski vittumaisen viiltävä kipu vasempaan polveen. Yritin venytellä lihaksia mutta eipä siitä irronnut mitään helpotusta. Ilmeisesti huollossa lihakset olivat jäykistyneet kuitenkin turhan paljon. Pystyin hölkkäämään aina noin 5-10 metriä, jonka jälkeen kipu kävi liian kovaksi. Oli pakko vetää loputkin 800mg buranaa mutta jostain syystä kipulääke ei tuntunut tähän vaivaan juuri auttavan. Kinkkasin eteenpäin ja yritin saada paikkoja taas lämpimän elastiksi, kun joku neito paineli helpon näköisesti ohi. Iski sellainen keskimittava vitutus ja turhautuneena päätin kostaa temppuilun polvelleni ja pistin reippaaksi juoksuksi. Ihmetyksekseni kovemmassa juoksussa polveen ei sattunutkaan, joten siitä eteenpäin käytin vain kahta vaihdetta: vuorotellen kävelyä ja reipastahtista juoksua. Tällä systeemillä pääsin yllättävän hyvin eteenpäin. Jossain alamäessä sain tehtyä analyysin että polvessa on niin sanotusti jarru paskana. Se ei siis kestänyt sitä vaihetta kun lantio menee polvilinjan yli ja alamäissä se konkretisoitui pahasti. Ylämäissä ei mitään ongelmia. Alamäet oli siis vedettävä täysiä rullaten silloin, kun mäet eivät olleet liian jyrkkiä tai kivikkoisia / juurakkoisia. Kilsatahdit sen kuin paranivat kun hiljaa ei voinut mennä. Hiukan hirvitti miten kunto mahtaa menon kestää mutta toisaalta ajattelin että jos kestää, niin tällä tyylillähän voi tulla vahingossa ihan asiallinen loppuaika. Kotamaja 1 vesihuollon ohitin muuten vauhdilla, mutta käytin sopivasti kohdalle osuneen kuivakäymälän kodikkuutta helpottamaan peräsuolen painetta. Kilon kevyempänä nousu Kukastunturin huipulle meni helposti. Mäkien nousukulma tällä reitillä sopi hyvin Paloheinän nyppylällä suorittamiini mäkitreeneihin. Kukastunturin huipulla oli jälleen huikeat näköalat ja keli alkoi olla paahtavan kuuma. Alaspäin tullessa oli taas pakko painella pääosin reippaalla vauhdilla ja siinä tuli joku vitosen kilsakin kellotettua. Kotamaja kakkosessa vesi maistui ja lähdin hyvillä fiiliksillä kohti Yllästunturin 84km huoltoa. Pätkä alkoi metsäisemmällä osuudella jossa polvi alkoi sitten olla entistä kipeämpi. Tuli silti vedettyä ainakin pari kilsaa hyvällä vauhdilla kuin yritin ottaa irtiottoja pääskysen kokoisesta hevospaarmasta, joka himoitsi sitkeästi hikistä lihaani. Metsäpätkän jälkeen risteyksestä käännyttiin Kesänkijärven eteläpuolelle ja tässä vaiheessa polvi alkoi olla jo todella kipeä, eikä kunto enää kestänyt juosta kovaa. Meno hiipui säälittäväksi kun yritin kävelyn lomassa aina välillä ottaa muutamia hölkkäyrityksiä jotka typistyivät samantien saatanalliseen irvistykseen. Pitkät loivat pitkospuut ylämäkeen kohti Yllästunturia menivät rauhallisesti kävellen, mutta niissä ei sentään sattunut polveen. Yllästunturin kupeesta lähti huoltotie kohti huoltoa joka sisälsi paljon alamäkeä. Nyt polvi ei antanut enää ottaa yhtään hölkkäaskelta ja koko loppupätkä huoltoon oli aika helvetin synkkää ja hidasta kävelyä. Mietiskelin siinä että kun matkaa on yli 20km jäljellä niin kävellen aikaa tuhrautuu vielä vähän vitusti. Päätin että pistän homman poikki Ylläksen huollossa. Ylläksen huoltoon tulin ajassa 13:58 ja siellä oli melkoinen tohina päällä kun huoltoon lappasi lyhyemmän matkan juoksijoita. Pyörin siinä hässäkässä aikani ensin banaaneja ja suklaata popsien ja istuin sitten joksikin aikaa alas ja tutkiskelin polveani. Ei turvotusta eikä kosketusarkuutta joten rikkipaskana se ei ollut. Sitä yleistä massahurmosta tuijotellessani kelailin nuppini sisällä että onhan se nyt vittu, jos ensin annan vr:n hoonata itseäni hanuriin ja tulen isolla rahalla ja vaivalla paikan päälle, enkä sitten muka edes huiputa Yllästunturia. Menin sitten nikottelemaan ea-henkilöstölle että olisiko jotain pervitiiniä tai muuta nappia tarjolla, ja sainkin kolmannen satsin 800mg buranaa. Mennään sitten. Nousu Ylläksen huipulle otti aikansa enkä siellä enää jaksanut ihailla maisemia vaan lähinnä keskityin miettimään miten pääsen eteenpäin. Tunturin päällä etenin sivuloikilla ja alaspäin tullessa yritin vähän kaikenlaista tekniikkaa, myös takaperin juoksua. Jossain kohtaa mäen loivetessa oivalsin, että kun käännän jalkaterän sivulle ja ikäänkuin kinkkaan eteenpäin, kipu helpottaa. Kun päästiin alas Yllästunturilta, polku helpottui huomattavasti. Kun pidin jalkaterää käännettynä sivulle ja paukutin oikeaa jalkaa polulla sellaisiin kohtiin missä kenkä ei taittunut sisäänpäin, pystyin etenemään melko kivuttomasti joskin todella typerän näköisesti. Ylläksen huollon antimet olivat täyttäneet energiavarastoja sen verran, että helpolla polulla pääsin itseasiassa kinkkaamaan aivan kohtuullista vauhtia ja mieli kirkastui. Olin vähän helvetin iloinen etten pistänyt peliä poikki kuten aiemmin suunnittelin. Viimeisessä huollossa en pysähtynyt kuin ottamaan nopeasti pari mukia kokista kun en halunnut menettää sillä hetkellä päällä olevaa hyvää menoa. Viimeinen noin 15km etappi oli pääosin helppoa reittiä ja se sopi tällaiselle klenkkaavalle idiootille vallan hyvin. Energiatasot oli taas hyvässä reilassa ja selkiä tuli vastaan. Yritin aina jo kaukaa tihrustella kantaako seuraava edessä kulkija sinistä lappua, mikä tarkoittaisi sitä että saan jälleen yhden päänahan. Olin jo unohtanut että reitille kuului myös se pitkä louhikkonousu, mikä meni kuitenkin lopulta ihan huumorilla ylös. Sen jälkeen jäljellä olikin enää noin 7km loppukiriosuus, missä sain poimittua vielä muutaman sijoituksen. Pahin kipu polvessa pysyi poissa kunhan kävelin hankalat kohdat ja tasaisella tykitin B-palvelusluokan tyylilläni minkä pystyin. Viimeinen mutka kääntyi sopivan loivaan alamäkeen asfalttisuoralle kohti maalia ja sain innoissani painettua loppukirin vauhdikkaasti nilkat oikein päin käännettynä. Nettoaika maalissa alle 17h47min. Keskisyke 114. Maalialueella jouduin seisoskelemaan hetken haastateltavana kansan sirkushuviksi ja kun siitä pääsin, polvi veti totaalijumin. Lopputulokseen olen kuitenkin tyytyväinen ja tulosluettelossa pääsin ensimmäistä kertaa paremman 50%:n joukkoon, mikä oli ollut jonkinlainen tavoitteeni. Jalkaongelma poislukien meno oli parempaa kuin karhunkierroksella keväällä, missä ensimmäiset 115km kilometritahtini oli minuutin verran hitaampaa kuin tällä reitillä. Ehkä olin paremmassa iskussa tänä päivänä, tai sitten reittiprofiili vain sopi minulle paremmin. Täyttä matkaa tuskin olisin kuitenkaan jaksanut nilkuttaa. Maalista hotellille missä pitsan ja kaljan jälkeen 12 tunnin kuumehikoilu-unet ja aamusta sitten 15 tunnin iki-ihana matkustuspäivä autolla ja kolmella ruuhkabussilla kotiin. Jälleen kerran ei pysty kuin ihmettelemään miten kovaa kärki noissa maastoissa painelee. @tmai:n tahti on jotain ihan käsittämätöntä. @vmaksi:n hieno kolmas sija todistaa sen että kovimmat jätkät roikkuvat täällä juoksufoorumilla. Tasaisen juoksijoiden kova vauhti on jotenkin helpompi ymmärtää, mutta en tajua miten noissa maastoissa voi ylipäätään liikuttaa jalkoja noin nopeasti noin pitkään. Hattu päästä jälleen. Itselleni tämä oli kolmas ultra. Takana nyt 83km, 166km ja 105km. Kertaakaan en ole tiennyt miten kovaa voin mennä, kun reitti, matka ja kunto on joka kerta ollut mysteeri. En tiedä paljonko sitä kokemusta pitäisi olla että osaisi ulosmitata täyden sen hetkisen potentiaalinsa. Toisaalta loppuaika ei merkitse hevon paskaa, matka on tärkein.
  36. 34 points
    Viikko tosiaan pakettiin pitkällä lenkillä. Ajattelin että olisin päässy helpolla tässä vaiheessa, mutta ei. Su 40km 4:45/km s145 -Alkuun 25km hölkkää 4:55/km s141 Perään 5 x 2km 4:15/km / pal. 2min 5:00/km 4:10/km s152 maksimi 157 4:11/km s156 maksimi 159 4:14/km s157 maksimi 163 4:13/km s157 maksimi 160 4:15/km s159 maksimi 168 Loppuun 3,5km 5:00/km s148 Vedot meni ihan hyvin, ei suurempia ongelmia paitsi viimeisessä sai irvistää kun piti juosta hiekkatietä ja reissun isoin mäki sattu vielä loppuun. Lisäksi oli pientä vastatuulta yms. tarjolla. Vetojen jälkeen kun hidasti vauhtia niin sillon tuntu että jalat alkaa jumittamaan. Kokonaisuutena jakso hyvin eikä lenkin jälkeen ollu mitenkään puolikuollu olo. Eli hyvä treeni. Oikea jalka nyt vähän arveluttaa kun tuo reisi tuntu menevän jumiin, että pitäskö sitä vielä kevyesti hieroa että sais sen paremmin auki. Ei paljon naurata jos se parin viikon päästä leipoo kiinni jossain 30km kohdalla. Lenkin aikana otin 5 geeliä. Maha tykkäs ja hyvin tuntuivat imeytyvän. Tuo maku alkaa kyllä olemaan jo vähän turhan tuttu. Koko lenkkiin meni aikaa 3:09:55. Eli jos olis ottanu pikku loppukirin niin olis varmaan menny maraton alle 3.20. Hyvä treeni. Viikon saldo 69,3km ja lenkin jälkeinen paino 76,3kg.
  37. 34 points
    Aamulla herätys 6.00 ja seittemältä pitkälle lenkille. Piti ehtiä juoksemaan lenkki pois ennen päivän muita hommia. Su 33km 4:34/km s148 -Alkuun 6km 5:12/km s138, 21,1km 1.29.47 eli 4:15/km s153, 5,9km 5:00/km s144 Nyt oli kyllä niin rankka setti ettei ole ollutkaan pitkään aikaan. Eilisen päivän aikana jo tuntu että jalat on tyhjät ja mietin saanko tarpeeksi energiaa sisään. Lenkille otin mukaan juomarepun että saa litran nestettä mukaan. Alussa jalat vähän jäykät, mutta ok. Syke vähän korkealla. Tuosta puolimaratonin pätkästä oli puoleksi melko hyvin sulanutta asfalttia ja puolet jäisempää joenvartta. Tarjolla oli myös pientä vastatuulta 15km. Mietin josko olis kääntyny puolivälistä takasin niin olis saanu juosta sentään pieneen myötäseen. Puolivälin jälkeen olin kyllä jo niin sippi etten jaksanu kiristää vauhtia vaikka sykkeiden puolesta olis voinu mennä kovempaa. Onneksi jakso pitää loppuu asti tuota vauhtia ja lopun verryttely pätkä tuntu vauhdin puolesta helpolta. Kotiin päästyä väsymys kyllä tuntu jaloissa. Sinänsä kyllä hyvä että jaksoin loppuun asti eikä loppu menny kävelyksi tms. Koko viikon saldo 118,38km eli kahteen viikkoon 242km. Tätä settiä edellinen kovempi viikko löytyy tammikuulta 2017 kun harjoittelin 24h kisaa varten (132km). Jos lasketaan kilometrejä niin yhtä kovaa kahden viikon settiä ei ole tullut tehtyä koskaan. Nyt on sitten jalat puhki ja pää jumissa. Ihan mukava ottaa pari päivää kevyemmin.
  38. 34 points
    Jopa raukaisee remakasti kun aurinko möllöttää junan ikkunasta. Pori jäi taakse ja Tamperetta kohti kolkutellaan. Siitä Tikkurilan kautta koti-Joussenoa kohti. Repussa pokaali Karhu-hallissa juostun puolikkaan m50-ukkojen 2. sijan muistoksi ja kellossa uusi enkka 1:33:22. Ihan kelpo länsirannikon keikka siis 🙂 Mukava tapahtuma talven keskellä tuommoinen ratatapahtuma. Järjestelyt pelasivat ja tunnelma oli leppoisa. Rataa kiertäneet 60 lajitoveria mahtuivat suht kivutta kapeahkolle baanalle eikä ihmeempiä törmäyksiä sattunut. Oma juoksu meni suunnitellusti eli reippaasti liikkeelle ja siitä hiipumista vastaan vänkyröiden. Hengitys pelasi tuohon vauhtiin helpohkosti vaikka pahempaa pelkäsin. Jalat muutaman kerran varoitteli pienistä pohjekrampeista mutta muuta isompaa härdelliä ei tuoltakaan osastolta ilmaantunut. Enkan paraneminen reilulla minuutilla oli myönteinen yllätys. Ihan tuohon en uskonut vaan arvelin että parhaillaan voisi 1:35-1:37 haarukkaan jaksaa lampsia. Järjestäjille kiitos juoksun aikana järjestetystä kierrosaikojen selkeästä näytöstä ja etenkin mittauksesta joka jokaisen kierroksen jälkeen arvioi tulevaa loppuaikaa. Eipä tarvinnut omaa ambittia vilkuilla. Suunnolla olikin tällä kertaa aikalailla seuraamisvaikeuksia kun väitti reitille tulleen pituutta 25,55km. Toki tuo kellon tarjoama @3:3x keskari kelpaisi😂 Terveiset foorumin jäsen @Korteksille. Oli mukava paiskata kättä ja muutama sana vaihtaa. Joitain muitakin kannustushuutoja matkalla myös kuulin ja peukuttelin takaisin. Eli terveiset myös kaikille muille foorumisteille jotka paikalla olivat ja mahdollisesti tunnistivat 🙋🏼‍♂️ Vuoden päästä tämän voisi ottaa uusiksi. Katkaisee talven kivasti ja jaksaa taas aamulenkkejä huidella kotihuudeilla hankien keskellä. Kohta muutama palauttava juoma kunhan juna vaihtuu Tampereella ja sieltä eteenpäin löytyy myös ravintolavaunu. Aurinko kimmeltää radan varren hangilla. Helmikuu ei onneksi koko aikaa hakkaa meitä henkihieveriin pakkasineen ja valkoisine kurittajineen. Vaihteeksi tuli suuri sulattaja. Sehän suorastaan hyväilee 😎
  39. 33 points
    Vaikka täällä hieman moitittiinkin naisten kisan vastusta, niin kyllä siellä ykkössijan takana sai juosta silti itseään vastaan ihan tosissaan. Neljäntoista vuoden maratontauon jälkeen ennätys parani kuitenkin 15 minuuttia ja pääsin alle A-luokan rajan ensimmäistä kertaa elämässä. Matkaan piti lähteä 3.15 alitus mielessä, mutta jotenkin vauhti karkasi ja puolivälissä liian aikaisin, eli alle 1.33:n Katastrofaalisen paljoa ei toinen puolisko onneksi kuitenkaan hidastunut (alle 4min), joten ihan tyytyväinen sai olla, kun tuntui varsin hirveältä viimeiset 10km ja pääsin alle 3.10. millä kehtaa ensi vuonna SM-maratonille varmaan osallistua, vaikka kärjestä paljon jäädäänkin. Reitti oli kyllä mitä mainioin ja ei enää harmittanut, että Kankaanpään maraton peruttiin ja piti juosta nykyisessä kotikaupungissa. Vastatuulessa sai juosta yksin (tai miehet auliisti kyllä peesasivat, mutta vetoavuiksi ei heistä tuntunut olevan), mutta mäkiähän tuolla ei kyllä ole. 14 vuotta sitten juostiin muuten aika lailla fiiliksellä vauhdeista mitään tietämättä, varustuksena viisarikello, H&M:n puuvillatoppi ja pelishortsit. Nyt on varustelutaso hieman parantunut (vaikka pelishortseja käytän edelleen juoksuvarustuksena) ja aikoja on helppo laskeskella kun saa kilometrin väliajat ja juostun matkankin näkee koko ajan. Oma ihmiskoe, eli onnistuuko maratonin juokseminen ilman maravauhtisia lenkkejä myös onnistui; peruslenkkivauhti mulla siis 6-6.30min/km ja sitten on kovat treenit, joissa juostaan esim. 3x12min @4.10min/km tai mäkivetoja tai erilaisia vauhtileikittelyjä. Lyhyempiä kisoja sitten toki myös muutamia alla ja viikottaiset iltarastit. Hitaat hitaina, kovat kovina, tähän filosofiaan olen aina uskonut ja taidan jatkaa uskomista tämänkin jälkeen.
  40. 33 points
    Juoksin nyt pimeän turvin käymään nopeasti ihmisten ilmoilla jotta voin modeemilla latailla tänne kuulumisia. Sitten taas takaisin karuihin treeniolosuhteisiin. Lauantaina ohjelmassa oli Pirkkolajuoksu. Eli ei muuta kuin aamulla Pirkkolaan ja normi kuviot. Jos joku ei jaksa kattoa mun lässytystä niin ajatuksena oli käydä tekemässä hieman reippaampi harjoitus. Alkuun alle verryttelyt, kiihtyvä puolimaratonin mittainen treeni ja verryttelyt loppuun. Eli: Verryttely 9km 5:42/km s136 Pirkkolajuoksu 21,1km 1.27.57 5km 4:22/km s153 16,1km 4:07/km s160 Verryttely 2,8km 5:41/km s137 Helppo juoksu eikä mitään vaikeuksia pitää tuota vauhtia. Itse asiassa piti mennä pari sekunttia hiljempaa, mutta näin tänään. Tässähän kävi vielä niin, että perjantain lenkki venähti melkein puolille öin ennen kuin pääsin kotia. Hieman pisti mietityttämään miten jalat mahtaa ehtiä palautumaan. Su 18,7km 4:59/km s128 -Kevyt palauttava. Jalat kesti yllättävän hyvin eikä edes lauantain juoksu kipeyttänyt lihaksia. Viikko yhteensä 141km. Ma 10,6km 5:29/km s126 Ti 15,1km 4:58/km s136 -Alkuviikko ollu tommosta kevyttä palauttavaa hölkkää.
  41. 33 points
    Kiitokset kaikille tsempeistä, niitä tarvittiin. Ei vaan pystyny luovuttaan vaikka lopussa hyyty aika pahasti. Viimeiset 50m piti varuiksi spurtata että meni varmasti alle 3h.
  42. 33 points
    Perjantai 24.5.2019 NUTS Karhunkierros 166km klo 12:00 Vihdoinkin reissu olisi starttaamassa. Ja se stressaava varusteiden kanssa miettiminen loppuisi. Nyt droppackit on jätetty, ja niitä on enää turha murehtia siellä on ne asiat, mitä siellä on. Shortseilla, Roman paidalla ja irtohihoilla lähdettäisiin matkaan. Ruka - Konttainen 1h11min, huolto 5 min Lähtö tapahtui, ja vihdoinkin saisi keskittyä itse tekemiseen. Lyöttäydyin ainoan paikan päältä tuntemani, ja samasta kaupungista olleen kokeneemman juoksija ja hänen kaverinsa kylkeen. Tiedossa oli, että heillä tulisi olemaan hyvin varovainen vauhti. Se sopi minulle, koska liian hiljaista vauhtia en tiennyt minulle olevan olemassakaan. Aika nopeasti huomasin, että kuuma on, ja irtohihat sai kääriä melkein samantien pois. Pelotellut alun nousut eivät olleetkaan ollenkaan niin pahoja, kuin niiden luulin olevan. Varmasti tulomatkalla olisi toinen tuntemus. Olo oli tosi jännittynyt ja odottava, missä vaiheessa tässä iskisi totuus vasten kasvoja. Konttaisen huolto tuli tosi nopeasti vastaan. Siellä alkoikin se huolloissa päämäärättömästi sinkoileminen. Huollosta lähtiessä jätkät jo lähti, kun menin vielä käymään vessassa. Sanoin ottavani heidät pikkuhiljaa kiinni. Konttainen - Basecamp 2h15 min, huolto 6 min. Yhteensä 3:38h Kovasti piti itseä pidätellä, kun siihen alkuun oli aika jyrkkää nousua vielä. Pitäisi ottaa heidät kiinni mahdollisimman hitaasti, aikaa minulla kyllä olisi. Ei oikein meinannut maltti riittää, ja sain heidät kiinni vähän liiankin nopeasti, ja vähän jopa hengästyin. Nyt malttia. Jossain vaiheessa, ehkä 17 kilsan kohdilla alusta muuttui sellaiseksi tasaiseksi pururadan tyyppiseksi. Oltiin sellaisen varmaan yli kymmenen hengen letkan perillä. Tässä kohtaa maltti petti. Tasaiselle vauhti ei ollut oikein luonnollisen hölkkärytmini mukainen, ja päätin lähteä ryhmästä yksistään hölköttelemään. Vähän tämän jälkeen pysähdyin kuselle, ja koko tämä letka meni uudestaan ohitseni. Hieman hävetti ohittaa letka uudestaan, mutta mitä sitten. Jatkoin sillä puolen tunnin evästyssyklillä, ja aina syödessä jäin jonkun perään syömään ja vähän jotain juttelemaan, jonka jälkeen sitten menin ohi. kilometriajat olivat siinä 6:30 molemmin puolin. En ollut oikein hyvin kartalla huoltopaikoista, ja 24 kilsan huollon oletin olevan kisamatkojen perusteella vasta 34km kohdassa. Olin juuri avannut kellon mukaisen Twixin, kun yhtäkkiä pölähdettiin portaille, josta kuulemma noustiin huoltoon. huollossa ei tarvinnut oikeastaan kuin vähän juomapulloja täyttää ja jatkaa matkaa. Jotenkin olen toki sielläkin pyöriessä saanut useita minuutteja kulumaan. Basecamp - Oulanka 4h34 min, huolto 26 min. Yhteensä 8:17h Matka jatkui vieläkin hyvin odottelevalla ja tunnustelevalla fiiliksellä. Helpot osuudet rennosti hölkkäillen, ja pahemmat rauhassa kävellen. Kuulokkeet olin laittanut korville, ja sieltä jotain NHL-podcastia kuunnellen. Tai se oli vaan jotain sorinaa korvissa. Ei siihen oikein malttanut keskittyä. Pätkältä ei jäänyt paljonkaan mieleen. Puolen tunnin välein energiaa naamariin, ja suullisia nestettä tuli imettyä tasaisesti. Joen viereen tullessa joku edellä menevä täytti juomapulloa joesta, niin ajattelin täyttää myös, vaikka repussa oli vielä täysikin pullo. Pitäähän sitä jokivettäkin maistaa, kun tänne saakka on tullut. Pääosin matkantekoni oli yksinäistä puurtamista, jonka tein ihan tietoisesti. Sain itse päättää vauhtini, kun huomasin helpoilla osuuksilla vauhtini olevan muita nopeampi, ja sitten taas niissä kivikoissa ja juurikoissa meno oli muita paljon hitaampaa. Jossain vaiheessa alkoi käsitaipeeni jotenkin hiertämään, ja muistin ottaneeni vaseliinia mukaan. Ei vaan ollut aavistustakaan missä sitä oli. Pysähdyin taas kerran reitin varrelle kollaamaan reppuani ja löysinkin mönjän jostain lokerosta. Prosessin aikana meni taas jotain väkeä ohi, ja heitä ohittaessa sain hieman palautetta jojoliikkeistäni. Tiedä monennenko kerran jo vaihdoimme paikkoja. Vaikkei minulla sen kummemmin ollut huollolle isoa tarvetta, oli seuraavan huollon odottelu jotenkin hidasta. 55 kilsan kohdalla olin odottanut sen olevan, mutta kellossa oli melkein 57km sinne saapuessa, noin 8 tuntia aikaa kuluttaneena. Huollossa alkoi oikein kunnon sähläys. En oikein tiennyt, pitäisikö tässä syödä vai säätää kamojen kanssa. En sitten tehnyt oikein kumpaakaan kunnolla. Otin ostamaani (aivan turhanpäiväiseen) Salomonin Speedcupiin lihanlientä. Samaan aikaan yritin sählätä kamojen kanssa jotain, ja sitä saatanan lihaliemitötteröä sai koko ajan jännittää pysyykö se ylipäätään kasassa. pelkona oli, että kohta on kaikki kamat ihan lihaliemessä. Droppack oli sullottu niin täyteen tavaraa, että sitä ei ollut meinannut saada kunnolla solmulla kiinni. Siellä oli myös numeroa pienemmät Speedgoatit, joista oli alusta lähtien selvää, että niitä en tule jalkaan laittamaan. En saanut oikein mitään aikaan, mutta minulla ei ollut kiire, ja kaikki tarvitsemani piti vain ottaa varmasti mukaan. Oli kaksi ehdotonta asiaa. Housut piti ottaa tässä vaiheessa iltaa/yötä varten mukaan. Lisäksi olin ottanut vanhan puhelimen mukaan, johon olin ladannut 8 tunnin äänikirjan kuunneltavaksi. Täytin eväsvarantoni, ja olin jatkamassa matkaa. Kun olin kellosta katsomassa, kauanko minulla meni. Kelloa ei ollut ranteessa. Missä helvetin välissä olen sen ottanut pois? No, mylläsin juoksuliivini läpi, eikä sitä löytynyt. Enkä löytänyt sitä myöskään taukopöydältä. Hanskani olin kyllä sinne pudottanut, joten tuli sopivasti nekin otettua mukaan. Lopulta avasin droppackini uudelleen, ja siellähän se oli päällimmäisenä. Pussi kiinni ja menoksi. Varmaan reilu puoli tuntia saatiin tässäkin showssa kulutettua. Oulanka - Hautajärvi 3h58 min, huolto 35 min. Yhteensä 12:49h Vieläkin oli tosi hyvä fiilis. Ja ajattelin, että ei tässä vaiheessa saa missään tuntuakaan. Lihavan miehen etu on se, että kun on kunnon jätemylly, niin se energia uppoaa hyvin. Energia upposi, ja olo tuntui vaan koko ajan paranevan. Jossain vaiheessa taisi tulla kavereille keulittuakin, kun laitoin whatsapilla videotervehdyksen. Videolla harmittelin, kun on liian helppoa, ja ettei ollut mitään pitempää matkaa tarjolla. Matkanteko jatkui yksinäisenä menona. Jossain vaiheessa totesin nyt varmaan löytyneen muiden kanssa saman vauhdin, kun ohitettavat loppuivat, ja tuntui menevän tunteja, etten nähnyt ketään. Yksi kävelevä hahmo ilmestyi näköpiiriin, ja varmistin kaiken olevan kunnossa. Hän ihmetteli omaa oikean käden paisumista. Hän näytti kättä minulle, ja jumalauta se oli niin kuin nyrkkeilyhanska. hän epäili sen olevan suolan puutetta. Sanoin, että minulla on merisuolaa. Mistään en mitään tiedä, mutta itse suolaa tulee otettua ihan muutama kide kerralla. Tämä kaveri kaatoi kouran täyteen suolaa, ja veti ykkösellä naamariin. Kai se sitten oli normaalia, mutta itse en siihen pystyisi. Jatkoin matkaa, ja seuraava muistijälki on, kun huomasin puiden välistä horisontissa syttyneen oikein kunnon metsäpalon. Aloin jo miettimään, että mihin helvettiin minä soitan tulipalosta? Kai tuollainen tulipalo on jo kaikilla muillakin tiedossa. Onneksi joki oli vieressä, ja aloin katselemaan kuinka kiipeäisin alas veden ääreen turvaan. Hetken aikaa tilannetta arpoessani vasta huomasin, että kyse oli auringonlaskusta joka puiden välistä näytti ihan puiden yli kapuavilta liekeiltä. Kärkimiehetkin alkoivat tulemaan vastaan. Kovasti tuntuivat ylämäkeen tikkaavan juoksuaskelta, eikä kärkikaksikolla montaa kymmentä metriä ollut väliä. Yhden varpaan alla oleva ikikovettuma alkoi olla astuessa tosi kipeä, ja siihen tunsin tulleen kunnon rakon. Aloin astuessa runttaamaan kunnolla varpaan päälle, että rakko puhkeaisi tai varvas turtuisi. Vähän ajan päästä varvaskipu on unohtunut. Olo oli hyvä, mutta myös jalkapohjat alkoivat ilmoittelemaan orastavasta särystä. Ajattelin mahdollisesti myöhemmin olevani vaikeuksissa näiden särkyjen kanssa. Kelloakin aloin lataamaan, ja oli sekin kunnon sähläystä. Ei niitä piuhojakaan meinannut löytyä mistään. Kun lopuksi sain kellon lataukseen, en keksinyt sille oikein mitään hyvää paikkaa. Joten pidin kelloa toisessa kourassa ja virtalähdettä toisessa. Paljon helpommaksi meni, kun tajusin laittaa kellon ranteeseen ja pitää virtalähdettä samassa kädessä. Kääntöpaikka alkoi lähestymään, ja baana alkoi olla tasaista juostavaa. Hölköttelin ihan hyvää vauhtia muutaman viimeisen kilsan. Muistan miettineeni, että onneksi ilmoittauduin täydelle matkalle. Olin vieläkin tosi hyvissä voimissa, ja olisi harmittanut jos tämä olisi tähän loppunut. Lähellä taukopaikka alkoi vastaantuleva väki olla täysin vaatteisiin hautautuneena, ja melkein kaikki sanoivat lämpimästä huollosta tullessa kunnon kylmähorkan iskeneen. Huoltoon tullessa kello näytti vähän alle 85km, ja aikaa oli mennyt noin 12:30h. Minulla ei ollut oikein mitään käsitystä onko se nopeasti vai hitaasti. Tiesin vain alkumatkan seurani tähdänneen noin 14 tunnin puolimatkaan. Vaikka Hautajärvelläkin aikaa kului ehkä puoli tuntia, oli se kuitenkin tehokkaampaa tekemistä. Olin jo vähän oppinut pelaamaan tätä peliä. Laitoin puuron ja kahvin pöytään jäähtymään ja aloin miettimään varustuksia. Nauratti se energian määrä mitä droppackistä löytyi. En ollut kaikkia edellisiäkään vielä kuluttanut, ja laskin noin 10 annoksen (5 geeliä + 5 jotain patukkaa) riittävän seuraavalle pätkälle. Laitoin tarvittavat energiat, ja vähän ylimääräistä reppuun. Droppack jäi puolilleen jos jonkinlaista patukkaa. Seuraavaksi olikin sitten edessä vaatetuksen valinta. Olen sen verran jääräpää, että en sitten millään uskonut, että pihalla tulee kylmä. Ajattelin, että ne joilla oli kylmä, niin niillä oli energioiden kanssa ongelmia. En siis vaihtanut edes puhdasta paitaa. Pidin alkuperäisen paidan ja irtohihat, siihen päälle lisäsin vain pitkähihaisen juoksupaidan. SItä sadetakkia en perkele laita jossei sada. Housujen kanssa kävi niin, että en tosiaankaan ollu ottamassa kenkiä pois, ja sellaisia kireitä juoksutrikoita en uskonaut saavani kenkien läpi pujotettua. Shortseilla siis jatkettiin. Puuro ja kahvi naamariin, kuselle ja matkaan. Vaikka tuntui, että olin saanut toimintani paljon tehokkaammaksi ja määrätietoisemmaksi, niin silti sain huoltoon tuhrittua yli puoli tuntia. Hautajärvi - Oulanka 4h24 min, huolto 28 min. Yhteensä 17:41h Seuraava väli oli ehkä koko reissun nautinnollisin. Kylmä ei tullut yhtään, ja alkuun tuntui olevan useita kilometrejä juostavaa pätkää. Koko ajan ajattelin, että juostaan nyt, kun kerran vielä juoksu hyvältä tuntuu. Energia upposi hyvin, ja vieläkin oli sellainen odottavainen olo. Koska ne hankalat hetket tulisivat. Sen verran hankaluuksia alkoi tulemaankin, että jalkapohjani alkoivat olla aika arat. Kivikkoisemmat ja juurikkoisemmat paikat aloin kävelemään tosi rauhassa, osumia jalkapohjiin vältellen. Hankalia pätkiä ei paljon ollut, ja helpot osuudet meni vieläkin hyvin rallatellen. Pätkän loppua kohti hankalat kohdat olivat varmaan vähän lisääntyneet, kun muistin oikein nauttineeni huollon lähestyessä helposta baanasta. Taisi jokaisen huollon lähialeet olla helppoa maasto. Järjestäjät varmaan halusivat huoltoon tullessa paremman mielen. Oulangasta lähtiessä aloittamani äänikirja loppui vajaa tunti ennen Oulangan huoltoon paluuta. Eipä sitä tullut juurikaan kuunneltua, mutta kellontarkkaa suunnittelua oli ollut sen osalta. Huoltoon saapuessa minulla oli aika selvät sävelet. Repun ja juomapullojen täyttö, vähän lämmintä lihalientä ja kahvi naamaan ja menoksi. Tuli pieni ongelma. Naureskelin kääntöpaikalla sille, kuinka paljon energiaa mulla siellä oli. Niiden oli varmaan tarkoitus olla Oulangassa, koska droppackissa ei ollut käytännössä yhtään mitään syötävää. Laskin (siihen aikaan yltiöoptimistisesti), että minulla oli hieman yli 10 tuntia jäljellä. Kädessäni taisi olla 3 geeliä, pari suklaapatukkaa ja pari menthospötkylää. Huoltopisteellä oli yksi keskeytykseen päätynyt kulkija. Arvelin hänellä olevan ylimääräisiä geelejä, mutta miten ihmeessä kysyisin asiaa pettymyksen keskellä olevalta ihmiseltä. Kysyin kuitenkin suoraan, ja lupasin etsiä jälkeenpäin käsiini maksaakseni pois. Oli kyllä hieno nähdä, että siinäkin tilanteessa apua löytyi. Hän löi kassillisen geelejä eteeni, ja käski ottaa niin monta kun haluaa. Samassa ympärillä olevat muutkin alkoivat tarjoamaan ylimääräisiä geelejä, kun kuulivat minun olevan vähissä. Tyydyin kuitenkin ottamaan vain viisi geeliä. Ottaisin pari mandariiniä ja vihreää kuulaa mukaan, ja vähän venyttäisi ateriointiväliä 45 minuuttiin. Samassa taivaalta alkoi tulla kunnolla vettä. Ajatttelin, että onneksi tässä vaiheessa kun sadetakki on vielä hyvin käden ulottuvilla. sadetakki niskaan, ja metsän uumeniin. Oulanka- Basecamp 7h5 min, siihen jäi. Yhteensä 24:46h Huollosta lähtiessä oli taas sellaista helppoa pätkää pitkän aikaa. Sen verran oli istuessa päässyt kangistumaan, että nyt juoksu ei ihan heti lähtenytkään. Vähän piti jalkoja heilutellen kävellä, että sai taas jonkunlaisen hölkän lähtemään. Mutta kyllä se siitä sitten lähti. Edelleen sellainen mukamas odottava ol, eikä väsymyksen merrkejä tuntunut. Ainut ongelma oli enemmän ja enemmän kipeytyvät jalkapohjat. Kivikot ja juurakot alkoivat olla tosi hankalia. Ne kohdat mentiin tosi varovasti kävellen, tasaista astumiskohtaa etsien. Tasaiset vieläkin juostiin. Kilometriaikojen perusteella 118 kilsan kohdalla on tullut se lopullinen käännekohta. Sen jälkeen on tullut ihan pari hassua alle 10 minuutin kilometriaikaa. juurikko ja kivikko alkoi olla ihan loputonta. En perkele ole tällaista reittiä tänne tullut. Ai että minä nautiin, kun tuli pienikin pätkä tasaista pitkospuuta. Tai vaikkahan oli jyrkät portaat ylös, meni sekin helpommin, kun sai vain astua tasaiselle. Siinä paskakivikossa alkoi jokainen askel olla ihan perkeleen kivulias. Ehkä 130 kilsan kohdalla on jäänyt juoksuaskeleetkin pois. Aloin keskittymään vain askel kerrallaan menoon, ja kellon tunteja laskien. Syöminen alkoi jäämään pois, ja liivin edessä olleet juomapullot alkoivat olla tyhjät. Täydet pullot olivat kyllä repussa, mutta minua ei kiinnostanut alkaa niitä vaihtamaan. Sade oli loppunut, sadetakilla oli kuuma, mutta ei huvittanut alkaa sen kanssa säätämäänkään. Koko ajan laskin saapumista seuraavaan huoltoon. En kertakaikkiaan pystynyt astumaan kunnolla jaloilla. Askeleet alkoivat olla sellaista 20 sentin tökkimistä. Kilometrivauhti alkoi olla siinä 15-20 minuutin välissä, ja lohduttomalta tuntui laskea koko ajan nousevaa aika-arviota. Vauhtini alkoi olla niin hidasta, että väkeä alkoi tulla ohi, 80 kilsan kärki mukaan lukien. Muutakin väkeä alkoi olla reitillä aika paljon. Kaikki hokivat huollon tulemisesta ihan ärsytykseen asti. Pian on huolto, pian on huolto. Minulla ei ollu sen kummemmin huollolle tarvetta. Kävelisin siitä pullot täyttäen läpi, mutta tietäisin tarkemmin paljonko olisi jäljellä. Varmaan puolitoista tuntia ensimmäisen huollosta huutelijan jälkeen, joku taas varmasti ihan hyvää tarkoittaen huusi hullon olevan ihan justiin. Vastasin, että en enää usko kun sitä on jo kymmenen ihmistä tässä toista tuntia huudellut. Hän sanoi, että nyt on oikeasti ihan justiin, noin kahden kilometrin päässä. huikkasin ´, että tajuaahan hän, että se tarkoittaa minun vauhdilla melkein 40 minuuttia. 40 metriä olisi ollut lähellä, ei 40 minuuttia. Viimeisen 3 tuntia jokainen askel oli, niinkuin olisi paljain varpain kävellyt jossain sorakivikossa. Jokainen askel sattui jalkapohjiin niin saatanasti, mutta sitä sai edes vähän pehmennettyä astumalla varovasti ja hitaasti. Rakot kiesivät koko jalkaterät, että niitä piti varoa osumasta kengän sisäosaan.No pääsin kuitenkin eteenpäin, eikä keskeyttäminen käynyt mielessäkään. Huolto viimein tuli. Täytin edessä olleet pulloni, kävelin linjaston läpi jotain suuhun laittaen. Teltan perällä kun olin jatkamssa suoraan läpi, tapahtui se lopullinen käännekohta. Oliko se virhe vai pelastus, sitä en oikein vieläkään tiedä. Teltassa hoidettiin jonkun toisen sällin rakkoja, ja minulle tarjotiin samaa. En missään nimessä ottaisi kenkiä pois. Toisaalta minulla on kyllä aikaa, eikä jalat tästä ainakaan pahemmaksi voi mennä. Istuin sitten kuitenkin siihen hoidettavaksi. Jalat olivat niin paisuneet, että sukan pois ottaminen tuntui ihan ylitsepääsemättömältä tehtävältä. Sukat saatiin pois, pari rakkoa puhkaistiin, ja laitettiin pari rakkolaastaria. Nyt tultiin siihen ongelmaan, että ne saatanan samat paskaiset helvetin kireät sukat pitäisi saada takaisin jalkaan. Ensimmäisen sain jotenkin ponnisteltua jalkaan. Sen jälkeen paikalle pamahti koti-pizzan pizzan kanssa huoltojoukkoni. Olin jätkille sanonut, että jos meinaavat jonnekin pisteelle tulla, ei ilman pizzaa ole mitään asiaa. Kaverilta sain toiseen jalkaan puhtaamman, mutta tavallisen tennissukan. Löin kengät väkisin jalkaan ja nousin ylös. Siinä samassa hetkessä alkoi satamaan oikein kunnolla. Kuin napsusta päätökseni oli valmis, vaikka se ei ollut käynyt ennemmin edes mielessä. Tämä oli nyt tässä. Kengät tuntuivat jalassa vielä entistä huonommalta, ja laskin senhetkisellä vauhdilla loppumatkaan kuluvan ainakin 8 tuntia.Siinä sateessa ja siinä vauhdissa en olisi pysynyt lämpimänä, ja jossain vaiheessa olisin tuupertunut shortsit jalassa jonnekin puunjuureen. SIllä hetkellä ajattelin tekeväni järkiratkaisun, jääpähän saatana ensi vuodellekin jotain tavoiteltavaa. Vähän tätä ennemmin, vieressä kävi toinen kanssauhri ilmoittamassa itku kurkussa ääni väristen järjestäjille keskeytyksestään. Vähän ihemttelin sitä, että ei kai tämä nyt noin vakavaa touhua ole. Niin vain, kun tuli oma vuoro niin sama juttu. Outo reaktio, vaikka kuinka yritin skarpata, niin ilmoittaessani keskeytyksestä. Silmäkulmista valui kyyneleet ja ääni värisi. Kun keskeytyksen sai sanottua reaktio loppui ihan yhtä nopeasti, kuin alkoikin.Toisenkin mielenkiintoisen havainnon itsestä tein. Samantien, kun keskeytyspäätös tuli, luovutti kroppakin sillä samalla sekunnilla. Tuli ihan helvetin kylmä. Bussia odotellessa värisin huovan ja avaruuslakanan alla, kuin viimeistä päivää. Siinä oli mahdollisuus mennä sisätiloihin noin 30 metrin päähän odottelemaan, mutta se oli ihan tekemätön paikka. Sain laitettua hyvän kiertämään, kun joku samansarjalainen nainen oli vähän vähissä energioissa. Tuli tosi hyvä fiilis, kun sain jatkettua saamiani geelejä hänelle eteenpäin. Bussin tullessa pääsin juuri ja juuri sen 10 metrin matkan teputeltua, vain koska olin pääsemässä lämpimään. Ratkaisu tuntui koko ajan oikemmalta. Bussissa odottelimme aika kauan, että se tulisi raatoja täyteen. Ehdin siinä torkahtaa useampaankin kertaan. Mitä tässä nyt olisi voinut tehdä toisin? Tosi paljon, varsinkin varusteiden kanssa säätäminen olisi paljon vähempää, jos olisi ollut tämänhetkinen kokoemus asioista. Varusteiden kanssa sählääminen ja ylirauhallinen aloitus varmasti auttoi siihen, että energiat eivät loppuneet missään vaiheessa. Siitä en tiedä, miksi jalatkin nilkoista ylöspäin pysyivät käytännössä tuoreina. Ehkä ihan noin hitaasti ei olisi ollut tarvetta mennä, vaan aikaa olisi pystynyt nipistämään sieltä täältä paljonkin, sen vaikuttamatta jaksamiseen. Tuon ajannipistämäisen miettiminen on kuitenkin turhaa, kun ainoa syy perseelleen menoon oli jalkaterien kestäminen. Varmaankin yksi syy on, että Hokan Torrentit olivat sitten kuitenkin liian kovat kengät vaimentamaan 87 kiloa 30 tunnin ajan. Mutta päivänselvästi suurin syy on harjoitusmaaston riittämättömyys. Paljon olen muka metsässä pyörinyt. Mutta ei sielä ole tuota luokkaa kivikkoa ja juurikkoa. Polut ovat pääosin pehmeitä maastopyöräilyreittejä, joissa kyllä on kiviäkin. Mutta sen verran vähän, että ne ovat väistettävissä. Kovin paljon, en keksi mitä olisin voinut reitin varrella tehdä toisin muuttaakseni lopputulosta. Olisiko burana auttanut jotain, ehkä. Missään vaiheessa ei tullut sellaista ei ikinä enää-fiilistä, ja pieni revanssinmaku jäi suuhun. Katsotaan mitä sitä ensi vuodeksi keksii. Tällä tietoa nyt syksylle tiputellaan painoa, ja yritetään vielä jonkinlaista maratonaikaa. 3 päivän ajan olin vakuuttunut, että keskeytysratkaisu oli se ainut ja oikea päätös. Sen jälkeen on mieli kirkastunut ja tullut se "saatanan paskahousu, olisihan se nyt mennyt"-sättiminen itselle. Kai sekin kuuluu tähän lajiin.
  43. 33 points
    No niin, se oli semmonen maraton se HCM. Tänne lähteminen oli tietoinen riski ja hyvin oli tiedossa että todennäköinen lopputulos on vain hemmetin tuskainen reissu. Ja semmoinenhan siitä sitten tuli. Mua nyt ei pahemmin haitannut että juoksun lähtö oli klo 15. Aamulla kotona hengailua, lounas ja pientä välipalaa. Sitten bussilla kisapaikalle. Aurinko paistoi ja lämmintä oli +20. Siinä varusteiden luovutusta odotellessa alkoi kyllä jo olemaan selvää ettei tästä tule mitään, liian lämmintä. Sitten varusteet säilytykseen ja kohti lähtöviivaa. Alle otin 5-10min hölkät ja sitten melkein eturiviin odottelemaan. Vieressä oli eräs kaveri jolla oli niin loppuun juostut kengät että kengän rei´istä näky melkein varpaat. Kukin tyylillään, ilmeisesti oli hyvät kengät. Sitten vaan paukusta matkaan. Ensimmäinen kilometri 4.10/km ja porukkaa lappaa ohi. Olin vähän ajatellu että Noora Honkala vois olla sopiva peesi, mutta sehän hävis heti 500m jälkeen näköpiiristä. Se siitä. Toinen kilometri oli ilmeisesti hieman lyhyt tms. koska se meni hieman alle nelosen. Seuraavat 4:25/km tahtiin ja viides kilometri hieman alle nelosta. Vitosen kohdalla olin ajassa 20:57, eli ihan ok aikataulussa. En ollu alussa kiinnittänyt niin paljon huomiota sykkeisiin, mutta nyt totesin sykkeiden heiluvan siellä 165 lukemissa. Vain 10 lyöntiä enemmän kuin spring marathonilla. Sitten saavuttiin Kuusisaareen ja Lehtisaareen. Ja voi vattu niitä nousuja. Aika oli kyllä kullannu ne muistot. Siinä juostessa mietin että noutaja tulee viimeistään kun tänne tullaan toisen kerran. Fiiliksen viimeisteli se pitkä nousu jonka päätteeksi taidettiin mennä Länsiväylän yli. Nousujen takia siinä mentiin välillä 4:00 kilometrejä ja välillä 4:20. 10km ajassa 42min. Siinä otin geelin. Tarkoituksena oli ottaa loput geelit 17km, 24km ja 31km kohdalla. Mukana oli nyt yksi geeli vähemmän kuin viime maratonilla. Juottopisteitä oli tosi paljon ja pyrin juomaan edes vähän jokaisella. Tai melkein jokaisella. Kun vauhti oli tuommosta nykivää niin en päässyt oikein juoksemaan ryhmässä. Päädyin tosi usein juoksemaan yksin tuulisiakin pätkiä. Kun porukkaa sai kiinni niin vauhti kiihtyi ja kun himmasin vähän niin taas olin yksin. Matka taittu ihan ok vauhdilla, mutta sykkeet edelleen siellä 165 tienoilla. Tiesin ettei tästä seuraa mitään hyvää. 15km kohdalla ajassa 1:02:55. Edelliset vitoset noin 21min ja tämä samalla tahdilla. Meitä oli siinä pieni porukka ja rupes tuntumaan ettei tämä vauhti kauan kestä. Kun lähdettiin takaisin Espalta niin aloin olla jo valmista kauraa. Juostiin porukassa ja edellä menijää ei näkyny. Siinä tuli sitten muutama risteys jossa porukalla huudeltiin järkkäreille, että minne pitää mennä. Osa järkkäreistä hengaili varjossa ja osa riiteli autoilijoiden kanssa. Jo aikasemmin Ruoholahdessa meinas mennä hermo kun pari turistia käveli suoraan juoksureitillä eteen. Niitä ei kiinnostanu yhtään tuleeko juoksijoita vai ei. Saattovat ehkä vähän säikähtää kun ihan vierestä vilahti muutama juoksija. 23km kilometrin kohdalla juoksu oli sitten jo ohi. Vauhti hyyty 4:30 tienoille eikä siitä ollu suunta kuin alaspäin. Töölönlahden kohdalla tuntu että nesteet hölskyy mahassa ja päätin jättää kaksi viimeistä geeliä ottamatta. Ei ollu kovin positiiviset tunnelmat kun piti lähtä toiselle kierrokselle. Mikähän silta siinä nyt tuli toisen kierroksen alussa vastaan niin vaihdoin siinä kävelyksi. 30km 2:13:15 kymppiin meni siis 49min, 7min kauemmin kuin olisi pitänyt. Loppu oli sitten juoksu kävelyä. Koitin välttää oksentamista ja tavoite oli päästä pois reitiltä alle neljän tunnin. 38km asti menin sentään alle 7min kilometrejä. Sitten tuli yksi 7min ylitys. Lopussa vatutti, mutta koitin juosta niin pääsisin nopeammin pois. Eikä siinä kehdannut oikein kävellä. Syke oli sentään alle 160... 3:30 jänikset vilahti ohi jossain Olympiastadionin kohdalla eikä ollu mitään jakoa pysyä niiden mukana. Siinä löntystellessä oli aikaa miettiä että tästä kokemuksesta maksoin 100e. Pohdin myös että oon varmaan juossu melkein kaks kertaa enemmän kuin ne jotka menee mun ohi par aikaa oikealta ja vasemmalta. Kai siitä joku 100 tyyppiä meni ohi viimeisen 15km aikana. Mutta eihän se niin mene, että jonkun tuloksen saisi kilometrien perusteella. Itte menin riskillä ja viimeiset 18km sain sitten maksaa siitä hintaa. Lopulta maali armahti ja pääsin pötköttämään tekonurmelle ajassa 3:31:09. Garmin mittasi korkeutta 274m ja maksimisyke oli 173 ja keskisyke 160. Aikani siinä makoilin ja sitten löntystelin leuka rinnassa hakemaan kamat ja suunnistin uimastadionille suihkuun. Kokonaisuutena paska reissu, mutta tulipa tehtyä. Kyllähän sen tiesi miten tuossa käy, mutta eipä ollu muitakaan potentiaalisia kisoja lähi aikoina. Nyt on ollu ihan mukava lepäillä. Varsinkin pää on tarvinnut taukoa juoksusta. Tammi-maaliskuu oli henkisesti tosi raskaita ja myös HSM tuntuu pelkältä pettymykseltä ja epäonnistumiselta. Nyt tässä tosiaan lepäillään puoltoistaviikkoa ja sitten taas kilometrejä koneeseen. Nyt on tavoitteena panostaa enemmän ja tosiaan laihduttaa pois muutama kilo. Oon nyt vetäny aika pienillä kaloreilla tämän viikon. Tarkoituksena kerran viikossa syödä enemmän että aineenvaihduta hyrähtää käyntiin ja muuten sitten kuilotella. Katotaan mitä tulee. Jospa siitä saataisiin vähän apua että kiloja karisee. Viime sunnuntaina herätyskello soi klo 6.00 ja suunnattiin kohti Särkänniemeä. Siellä oli semmoinen K-Plussa asiakkaiden Parhaiden asiakkaiden -päivä. Koko huvipuistoon oli ilmaiseksi käytössä klo 9-13 välisen ajan. Kiitos sen viime kesän vaihdelaatikon vaihdon me ollaan nyt sitten mustan plussakortin haltijoita 12 kuukauden ajan. Eihän Särkänniemessä nyt ole kovinkaan paljon laitteita noille meidän tenaville, mutta kyllä siellä ehti parissa käydä. Se on enemmän isompien lasten paikka. Menihän se aika kyllä Angry Birds puistossa ja loppupäivä Koiramäessä. Joskus puoli kuus illalla lähdettiin kohti Vantaata. Tälle lepotauolle mahtuu myös aitaremontti, portaiden hiomista ja maalausta. Että ei tässä pahemmin ehdi sohvalla makoilemaan. Eilen hain myös testiin tuon Suunnon uuden Suunto 5 sykemittarin. Pitänee jo viikonloppuna käydä sitä vähän lenkillä testailemassa. Tässä vielä video tuosta HCM:n reissusta: Ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
  44. 33 points
    Pitkästä aikaa onnistuminen Hcm:lla. 😊 Lähdin juoksemaan raskaasta reitistä ja lämmöstä huolimatta ennätysvauhtia, mutta tavoite muuttui matkalla lähinnä hyvän sijoituksen tavoitteluun. Alkuun juoksin neljäntenä, ennen kymppiä sain venäläisnaisen kiinni ja siirryin kolmanneksi. Eka kierros meni hyvin. Lämpö alkoi tuntua kunnolla jossain 28 km kohdilla, vaikka olin kastellut itseäni niin paljon kuin pystyin. Viimeisellä kympillä alkoi tulemaan muutamia tosi surkeita kilsoja. Lauttasaaren kohdilla tokalla kiekalla näin ekaa kertaa alun jälkeen jälleen Nooran selän ja Baanalle tullessa ero oli enää metrejä. Sitten ohi ja vähän vauhtia lisää. Viimeisellä kilsalla kattelin taakse joku miljoona kertaa, ettei tuu yllätyksiä ja oli siistiä juosta maaliin kisan kakkosena.. 2.56 on ihan ok aika tolle reitille ja tuossa säässä. Vaikka maratonilla ei vissiin mitään pahempia reitinohjausfiaskoja tapahtunut, oli itselläkin välillä vaikeuksia suunnistamisen suhteen ja huutelin useampaan kertaan "minne?". Oma Garmin näytti että juoksin 43.08 km, tiedä sitten..
  45. 32 points
    Seppo pyysi laittamaan kuvat sähköpostiin mutta tännehän ne todisteet kuuluu. Onnittelut!
  46. 32 points
    Vähän ollut hiljaiseloa tällä foorumilla. Lapsiperheen elämä, juoksuharjoittelu ja kohtuu napakasti työllistävä duuni vievät kokonaan ajan koneelle kirjoittelulta. Keväältä lähtien olen nyt toista vuotta putkeen toteuttanut Janne Hollmenin sub 2:45-maratonharjoitteluohjelmaa ja tänä vuonna pääkisaksi päädyin valitsemaan Finlandiamaratonin tänään. SM-mara olis ollut muuten kiinnostava mutta rantamaratonin reitti tuntui sellaiselta että minä en siellä saa ennätystä rikottua ja kun mitään erityistä sijoituskisaa ei siellä näillä minuuttilukemilla käydä niin eiku Jyväskylään. Kisa oli siis tänään, viikon verran tulin jännänneeksi tuulilukemia ja vastatuuliosuuden osumista J:kylän motarin varrella kulkevaan osuuteen. Turhaanpa jännäsin, ehkä 4x1.5km vastista mutta ei sekään nyt mitään ihan tajunnan räjäyttävää ollut. Muuten olosuhteet oli mainiot, +11-12C, puolipilvinen keli ja reittihän on tasaisuudessaan nopea. Kisa tuli vedettyä läpi varsin täysin soolojuoksuna, paukusta tuli naputeltua eka kilsa juoksemisen ilosta 3:40 alle, mutta sitten vähän rupesin himmailemaan. Seurana oli tosin kärkipyörää kuskannut Miikka Takala joten ihan jurottamiseksi ei mennyt. Vauhdinjako oli hyvinkin tasainen, 1/2-välin aika oli 1:21;45 ja toinen puolikas meni 1:22;08, varmaan paljoa optimaalisemmin ei olisi voinut splitata. Kengiksi olin mennyt hankkimaan maniapäissäni Niken uudet vaporfly:t, etukäteen pelkäsin miten niillä jaksaa kantata mutkiin mutta hyvinhän ne toimivat. Harkkalenkeillä ollut välillä sellaista vaikutelmaa että niillä voi olla + vaikutusta juoksunopeuteen. Mene ja tiedä. Viimeiset 5-7km oli sellaista kevyesti irvistämistä mutta vauhti ei päässyt oikeastaan missään vaiheessa sakkaamaan joten maaliin tultiin pokkaamaan kukkapuska ajassa 2:43;53,6, joka on reilut pari minsaa alle aiemman enkan. Olin jo vähän ruvennut miettimään olisiko pitänyt ensi kesänä juosta 100-mailiset polku-ultrat (tai ainakin yrittämään sitä) mutta nyt tuli vähän mietteliäs fiilis. Olisiko mulla vielä potentiaalia ruuvata maratonvauhtia kovemmalle tasolle? Viimeisten 4v aikana kuitenkin olen saanut lähes 10min enkkaa parannettua. Se varmaan vaatisi jonkunlaisen uuden lähestymisen harjoitteluun, ei ehkä enään copy-pastella parin edellisen vuoden harjoittelua. Että sellaistapa tässä Jyväskylä-Kuopio välin Onnibussissa tulee miettineeksi...
  47. 32 points
    UTMB 171km/10000m 30.8-1.9.2019 Mistähän tätä lähtisi kääntelemään raportiksi, kun ajatukset ovat sekavat, muisti meni päiväksi, ja yksi maailman kovimmista ultrajuoksuista, Spartathlon, odottaa jo kolmen viikon päästä. Vuoden 2019 taustallahan oli äärimmäisen vaikean OmanbyUTMBn ja kotimaisen UTTFn läpäisyt vuosina 2018 ja 2017 ja sitä kautta erittäin hyvän arvonta-aseman saaminen UTMBlle 2019, mikä johti sitten arvonnan osumiseen. ”Ongelma” oli vaan se, että muutama viikko myöhemmin Kreikasta kuului kummia ja vuoden 2018 tulos 192.3km sekä armoton tsägä Spartathlonin arvonnassa johtivat pääsylippuun myös ”Kreikkalaiseen kylähölkkään” vain vajaa kuukausi UTMBn jälkeen Koska nuo tapahtumat ovat ainutlaatuisessa luokassa ”silloin mennään kun kutsutaan”, niin totesin, että kerranhan täällä vaan eletään ja aloin suunnittelemaan matkoja ja Jarin johdolla treenejä molempiin. Ottaen huomion Spartathlonin erityisen brutaaliuuden cutoffien ja asfaltin suhteen, sekä erittäin rajalliset puitteet maastojuoksulle asuinpaikassani ”aavikolla”, treenit keskittyivät asfaltti- ja peruskestävyyden nostamiseen, mistä tietysti UTMBllä maksettiin todella kova hinta. Vuorikisoihin on harjoiteltava vuorilla tai ainakin jättärillä. Usealta kokeneelta ultrajuoksijalta sain tietysti oikeutetun varoituksen että kaksi massiivista ultraa kuukauteen sisältää todella isoja riskejä, DNFn ollessa sieltä pienimmästä päästä uhkakuvia. Toisaalta, ketäpä ei legendaariset teot kiinnostaisi, ja näinpä mukana oltiin. Mitäpä hävittävää siinä toistaalta olisi. Ennen UTMBtä kävin Gasteinissa Infinitetrails- polkujuoksun joukkue MM- kisoissa osana suomalaista amatöörijoukkuetta trailrunning Finlandin nimissä, mikä pelasti varmasti paljon yli 5000m vertikaalilla kolmeen päivään, kun muuten mäkiharjoittelu oli ollut olematonta. Kesälomalla elokuussa Suomessa painoin jättäriä muutamana päivänä eestaas mikä oli vähän epätoivoista kuukausien tekemättömien mäkitreenin paikkailua. Tosin kunto oli taatusti kaikkien aikojen paras ja lähes terveenä oli lenkkeilty jo useampi vuosi, joten oli vaan luotettava siihen mitä oli tehty pitkällä aikavälillä. Hieman reittiä ja aikaisempien vuosien tuttujen suorituksia katselmoineena, asettelin tavoitteen alle 40 tunnin, mikä antaisi hieman aikaa käydä pesulla ja nukkua ennen iltalentoa nykyiseen kotipaikkaan. ITRAn aplikaatio ehdotteli 36-37h aikaa, mutta jo OmanbyUTMBssä olin oppinut, että nuo arviot voi heittää samantien romukoppaan. Keskiviikon aamulento Geneveen oli täynnä suomalaisia osanottajia, ja oli mukava rupatella tuttujen kanssa jo siinä vaiheessa. Loistavien ystävien Outin ja Ollin kanssa vietettiin kisapäivät Chamonixissä ja suuri kiitos kuuluu heille kaikesta. Pasin kanssa oli sovittu että lähdemme yhdessä matkaan. Illalla hain numerolapun ja osallistuin pakolliseen varustetarkastukseen perjantaille, sekä kävin tapaamassa Omanin sekä NUTSin järjestäjiä. Perheen kanssa hengailtiin ja hölkkäiltiin vähän shakeouttia. Chamonixissa oli täydellinen karnevaali käynnissä ja filiis alkoi nousta. Säät olivat kohdillaan, mutta sade alkoi tunti ennen lähtöä ja jatkui suunnilleen starttiin asti. Perjantaina klo 18 Vangeliksen soidessa koin elämäni tähän mennessä hienoimman juoksutapahtuman lähdön. Käsientaputukset saivat kylmät väreet pintaan. Chamonix-Les Chapieux 0-51km / cum asc2900 Koska olimme menneet lähtöön aika viime tipassa, ajauduimme lähdön suppilossa ihan loppupäähän Pasin kanssa, mutta eipä sillä tässä kisassa ja tavoitteilla oikeastaan mitään väliä ollut. Hölkkäsimme alun helppoa tasaista asfalttia ja polkua ja myös Wellingin Petri tuli hetkeksi seuraan. Les Houchesin kylässä hieman nopeasti purtavaa ja yksi pullo täyteen. N. 8km kohdalla viimeisen kylän jälkeen reitti kääntyi ensimmäiseen nousuun ja siellä löytyi uusi suomalainen Ahosen Mikko. Vaihdettiin siinä muutama sana ja otimme Pasin kanssa ensimmäisiä kuvia jylhistä kauniista vuorista. Matka jatkui laidunrinnettä ylös ja tämän ensimmäisen nousun käännyttyä laskuun kaivoimme lamput otsaan ja tulimme alas helposti juostavaa rinnettä ja polkua kohti Saint Gervaisin kylää, jossa oli ensimmäisen iso huolto. Tässä laskussa ohitimme todella paljon porukkaa, jolla tuntui olevan alamäkitekniikka vielä meitäkin huonommassa jamassa. Jossain kohdassa tunsin ukkovarpaassa rakon, mutta tämä osoittautui vääräksi hälytykseksi. Kyläjuoksu oli hauskasti järjestetty eestaas- mallilla ja vaimot olivat tulleet varrelle kannustamaan. Huollossa söin hieman patonkia, juustoa ja makkaraa, mikä oli pieni virhe kun vatsaa kipristeli myöhemmin. Pian tämän jälkeen takaa kuului ”Kimmo” ja Välipirtin Vesa tuli takaa hetkeksi kimppaan, mutta hävisi pimeydessä jossain vaiheessa. Hauska nyanssi yhden nousun alussa olivat Hokan miehet, jotka kirjasivat jokaisen juoksijan kenkämerkin – markkinatutkimus oli menossa. Contaminesiin (31km) noustiin pikku hiljaa, ja siellä oli paikka missä myös henkilökohtainen huolto oli sallittu. Huoltoteltta oli ihan täysi kaaos ja hukkasin Pasin. Juomapullojenkin täyttö oli tuskaa. Juttelin hetken ja annoin halaukset paikalle tulleen vaimoni kanssa ja päätin jatkaa matkaa yksin, kun ketään tuttua ei näkynyt. Nyt suunnattiin yöhön ilman tuttuja naamoja. Nousu jatkui kohti La Balmea ja reitti oli sellaista leveähköä irtokivistä baana. Geeliä ja Mars – patukkaa mussutin energian saamiseksi. Pimeässä ainoa hieno maisema oli oma valokeila. La Balmen huoltoon (41km) tulin klo 00.28. Ilma alkoi olla viileä. Näin yhden suomalaisen (Ida) huollossa, ja tervehdin. Söin ja join ja jatkoin tunkkaamista. Hetken päästä takki oli pakko laittaa päälle kun tuuli yltyi. Huipulle (Col du Bonhomme) saavuin n klo 02.00 lauantaina. Tästä lähdettiin sitten laskemaan onneksi hyvin juostavaa polkua alas Les Chapieuxiin. Ohitin jonkin verran porukkaa tässä laskussa ja kun saavuin huoltoon, edessä oli varustetarkastus. Vähän jännitti että toivottavasti kaikki kysytty löytyy, mutta vedenpitävä takki, puhelin, ja turvapeite olivat mukana, joten kävelin huoltoon ja sain ensimmäistä kertaa hieman kuumaa lientä kitusiin. Sinänsä tuo varustetarkastus oli aivan aiheellinen, koska nyt oli aika viileä yö ja liikuttiin vuoristossa, missä apua ei ole saatavilla jos jotain sattuu. Tähän oli myös tulossa pitkä 15km huoltoväli yöllä, joten kamat oli oltava kunnossa. Les Chapieux-Courmayeur 51-80km / cum asc4700 Sinänsä harmi että oli pimeää, koska tämä väli ja Col de Seignen sekä Pyramidesin nousut olisivat varmasti tarjonneet upeat näkymät. Valtio vaihtui Italiaksi. Näille huipuille asti reitistä ei oikein jäänyt mitään muistikuvaa kuin että siellä oli muutamia teknisiä pätkiä ja muuten alusta oli aika helppoa. Onneksi juuri alaslähdettäessä päivä alkoi sarastamaan ja eteen aukeni ihan mahtavat näkymät, joskin laskeutuminien Pyramidesiltä alas kohti Lac Combalia oli osittain ihan masentavan vaikean kivinen sekä louhikkoinen, joten homma meni osittain kävelyksi. Otin lampun pois ja näin lopulta alhaalla Combalin (65km), jonne saavuin klo 06.58. Hieno usva oli laaksossa ja aurinko valaisi upeasti alppien huippuja. Aamu oli kylmä ja kuuma nuudelikeitto teki oikein hyvää. Kun vähitellen järjestelin lähtöä näin juuri saapuneen Ahosen Mikon ja moikattiin lyhyesti. Tästä eteenpäin reitti oli jonkin aikaa tasaista hiekkatietä. Katselin aamu-usvassa kävellessäni hieman puhelinta ensimmäistä kertaa, ja oli todella piristävää nähdä niin paljon viestejä ja kannustusta tätäkin kautta. Pian käännyttiin oikealle ja lähdettiin tunkkaamaan nousevassa auringossa kohti Mont Favren huippua. Helikopteri saapui hetkeksi pörräämään yllemme ja heiluttelimme sen minkä kerkesimme. Favrelta alas tultiin varsin juostavaa baanaa ja mieli piristyi, kun tiesin että Courmayer odotti. Jouduin pari kertaa pysähtymään tyhjennykselle ja ottamaan kivenjyvää pois kengästäni. Hieman ennen Col Checrouitin (74km) huoltoa vasemmalla aukeni upea vuorinäkymä ja reitin varressa kuului kaunista musiikkia. Tämä oli ehdottomasti valokuvan paikka. 74km huollossa ei oikeastaan olisi ollut tarvetta pysähtyä mutta otin kuitenkin repun pois ja relasin hetken ja join huollosta kokista. Yksi mukillinen per huolto oli sellainen standardiannos. Jalkoväli hiersi pahasti rasvauksesta huolimatta. Lasku kohti Courmayeria (78km) ei ollut tekninen mutta sen verran jyrkkä että muutamia juoksijoita meni ohitseni. Mieliala alkoi yllättäen laskea, ja keskeytys eksyi ajatuksiin. Täällä olisi helppoa ja hauskaa viettää loppupäivä. Asfalttiosuus alkoi ja Päivi oli kadun varrella kannustamassa. Avauduin heikosta mielentilastani ja hyvää tsemppiä tuli takaisin. Kannustus oli kylässä upeaa. Perhe oli vastassa ennen huoltoa. Pysähdyin juttelemaan ja pala tuli kurkkuun välittömästi. Kokosin itseni, otin dropbägini ja painuin sisälle huoltoon, johon vaimoni tuli auttamaan. Pöksyt täyteen vaseliiniä ja energiaa sisään sen verran kuin meni. Roskat roskiin ja uutta geeliä sekä Mars- patukkaa reppuun. Vaihdoin lamppuun akun ja otin kaksi uutta dropbagistä messiin. Jengiä nukkui siellä täällä. Eipä olo kovin hyvältä tuntunut, mutta tähän ei kuitenkaan jäädä. Puolisen tuntia viivyin. Courmayeur-Grand Col Ferret 80-103km / cum asc 6700 Ulos ja portaat alas klo 10.04 ja perhe saatteli ekan kilometrin matkalle. Olin kolmisen tuntia cut-offeja edellä, joten ne eivät enää huolestuttaneet. Päivä lämpeni koko ajan ja kylän jäätyä taakse tulin seuraavan nousun juurelle. Yritin vaihtaa pari sanaa HongKongilaisen (aasialaisia kisassa oli todella paljon) naisen kanssa, mutta hän ei ollut lainkaan juttutuulella. Siksak- Nousu Refuge Bertonelle (83km) oli ihan tuskaa ja jouduin istumaan pari kertaa kivelle katselemaan maisemia. Suurin uho oli miehestä kadonnut ja Bertonelle saapui nöyrä mies. Sää oli jo todella lämmin ja istuin hetkeksi varjoon juomaan vettä. Eteenpäin oli kuitenkin mentävä ja tästä jonkin matkaa reitti oli vaihteeksi ihan mukavaa ja hölkkäilin kauniissa säässä kohti Refuge Bonattia. Liikuttiin sellainen seitsemän kilometriä kumpuilevassa maastossa 2000m korkeudessa. Bonatissa (93km) olin klo 13. Täältä Arnouvaziin (99km) reitti jatkui ihan mukavana ja nautin kuuman päivän alppimaisemista, mutta meno oli aika rauhallista ja tähän väliin kuluin noin tunti. Arnouvaz oli hauskan virran varrella ja teltta oli jo todella paahteinen. Join pullon suusta litran vettä ja kauhistelin edessä olevaa nousua kohti Sveitsiä. Iltapäivä (klo 15.45) oli jo pitkällä kun vihdoinkin tunkkasin itseni Col Ferretillle ja Sveitsiin. Jalassa oli rakot molemmin puolin ja haarojen rakot olivat tunti tunnilta kivuliaammat. Grand Col Ferret-Champex-Lac 103-127km / cum asc 7300 Kun Sveitsin puolelle päästiin, niin hienoissa alppimaisemissa lasketeltiin ihan juostavaa pätkää vajaat kymmenen kilometriä La Foulyyn. Reitin lopussa mentiin hetki asfalttia, kun laskeuduttiin kylään. Les Chapieuxistä tähän sijoitus oli parantunut yli 300 pykälää ja vaikka oma vauhti ei huimannut, niin ei se monilla muillakaan helppoa ollut. Kylään saapuessa lauantaina n. 17.30 Eppu & Co olivat yllättäen vastassa ja kerroin keskeytysfiiliksistäni ihan vaan tukea saadakseni. Olo oli tosi paha ja hiippailin telttaan ja etsin itselleni penkin ja yritin tunkea jotain syömistä sisääni, vaikka oikeastaan mikään ei maistunut. Istuin jonkun ruotsalaisen vieressä ja kun katseemme kohtasivat, sanoja ei tarvittu. Kurja olo oli molemmilla. No ihan vakavasti en tietenkään tähän kisaa jättäisi. Etua cutofiin oli jo lähes viisi tuntia. Luin vähän viestejä puhelimesta ja somesta ja totesin, että mies on done, mutta 60km on vielä jäljellä. Kun hiippailin teltasta ulos, suomalaiset olivat ulkona tsemppaamassa – olivat kuulemma tulleet varmistamaan, että en tähän jättäisi kisaa. Kiitos!!! Lähdin hölkkäämään kohti kisan ”breakpointtia” Champex Lacia ja kuulin suomalaisilta että helppoa ei loppu tulisi olemaan. Hölkkäsin noin kilsan ja metsän saavuttua ryynäsin tekemään biokätkön puskaan – tavara meinasi tulla yläpäästä samalla kun pinnistin biokätköä sveitsiläiseen havumetsään. Karsea mutta jälkikäteen hupaisa kokemus. Jossain välissä tätä kohtaa iski sitten ukkonen. Alkoi tulemaan vettä – ensin vähän ja sitten enemmän. Pysähdyin laittamaan takin päälle. Laskin sekunteja jyrinään salamasta. Ensin niitä oli 15s, sitten 13s ja piakkoin 10s mikä tarkoitti, että ukkonen saavutti takaapäin koko ajan. Edessä kaukana näkyi sinistä taivasta ja sitä kohden hölkkäilin ja toivoin, että en joutuisi ukkosen silmään keskellä tätä metsäosuutta. Hetken aikaa vettä tuli aika rajusti, mutta sitten keli alkoi paranemaan, ja totesin, että tämä haaste oli voitettu. Reitti alkoi kääntymään ylös ja oli mahtava saapua Praz de Fortin kylään jossa sai mennä kivan kylän läpi ilman mitään isompia haasteita. Pysähdyin tässä ottamaan takin pois ja ennen nousua Champex Laciin, liityin muutaman tyypin letkan perään, ja tunkkasimme seuraan huoltoon (Chapex Lac klo 20.29). Juuri sinne saapuessani tuli pimeys. Pidin hyvän rauhallisen huollon ja söin kunnolla sekä viestittelin muutaman kaverin kanssa. Homma alkoi olla hoidettu, mutta vielä oli edessä toinen yö sekä karkeasti 3 x verttitonni. Vaihdoin merinovillapaidan päälle, vaikka lopulta toinen yö oli yllättävänkin lämmin eikä edes ylhäällä olisi paljoa lämmintä vaatetta tarvinnut. Laitoin lampun otsaan ja päälle ja lähdin pimeään. Champex-Lac- Chamonix 127-171km / cum asc 10100 Reitti oli helppoa nousua Plan DeLauhin asti. Mentiin ensin asfalttia ja sellaista metsätietä, sitten polkua ja muutaman karjaportin läpi. Alkoi iskeä hurja jano eikä elektrolyyttijuoma maistunut lainkaan. Nuudelivelli oli ollut huollossa ilmeisesti niin suolaista, että teki vain mieli vettä. Pienen tuskailun jälkeen sitä onneksi löytyi reitin varrella olleesta hanasta. Koin valaistumisen – vuorikisoihin pitää tehdä PALJON mäkitreeniä. Itse olin joutunut sen laiminlyömään olosuhteiden pakosta (Koti Dubaissa) ja nyt maksettiin hinta. Trientiin (140km) pudoteltiin jonkinlaista siksakkia ja siltaa ja lopulta saavuin kylään klo 00.50. Vastassa olivat yllättäen ystävät Outi ja Olli sekä vanhin lapsistani, joka tuli avukseni huoltotelttaan. Oli todella virkistävää saada jakaa surkeaa fiilistä sekä saada apua huollossa, sekä tsempit seuraavaan nousuun. He puhuivat tulevansa myös Vallorcineen vastaan ja minä vaan kehotin heitä nukkumaan. No, enpä valita yhtään että nämä tärkeät ihmiset jaksoivat valvoa ja ajaa huollosta toiseen sillä aikaa kun minä nousin vuorta ylös. Seuraava verttitonni lähti kohti Les Tseppesiä pientä vuoripolkua pitkin. Aika ryytynyttä porukkaa näkyi reitillä ja muutamat olivat laittaneet pitkäkseen kuka mihinkin. Lehmien kellot kilkattivat ja silmät kiiluivat otsalampun valossa. Edessäni meni joku ranskalainen, jolla oli liimattu punainen kortti numerolappuun. Ilmeisesti DSQ tai aikasakko jostain syystä. Tseppesin huipulla oli väliaikapiste, jossa istahdin hetkeksi juomaan ja yksi letka meni ohitseni. Liityin perään alamäkeen ja päädyin juttelemaan jonkun espanjalaisen kanssa. Tulimme takaisin Ranskaan. Meiltä ei enää juoksu luonnistanut – hänellä oli pahat rakot jaloissa ja minulla sekä jaloissa että jalkovälissä. Tässä laskussa myös väsymys alkoi iskemään pahasti päälle. Useasti teki mieli vaan pysähtyä, mennä makuulle ja nukahtaa. Kello oli toisen yön aamuyötä ja voimat alkoivat olla loppu. Saavuin Vallorcineen (150km) klo 04.09. Olin ihan romuna, mutta onneksi ystävät ja tytär olivat vastassa. He olivat pyynnöstäni tuoneet Bebantheniä mukanaan ja kävin vetämässä sitä kourallisen pöksyihini huollon yhteydessä – jospa tällä selvittäisiin. Nyt oli enää viimeinen nousu jäljellä. Pitkään aikaan en ollut enää pystynyt kuin kävelemään ja rasvan helpotus poistui nopeasti. Ensin mentiin pätkä hiekkatietä ja törmäsin yhteen PTL- kisassa olleeseen tiimiin mäen alla olleella väliaikapisteellä. Viimeinen nousu Tete aux Ventille olikin oikein ”Grande Finale”, mikä ei tuntunut loppuvan koskaan. Törmäsin toiseen espanjalaiseen, jonka pohkeeseen oli tatuoitu Mont Blancin massiivi ja teksti ”UTMB Finisher 2018”. Hän tsemppasi ”venga, venga” ja vastasin samalla mitalla. Olimme vain tuntien päässä finishereistä! Kolmas päivä valkeni ja sammutin lampun sekä kävelin eteenpäin pitäen pieniä breikkejä välillä. Näin vuorikauriin sekä poikasen, joiden silhuetti Mont Blancia vasten oli lumoava. Nousu jatkui ja jatkui ja kun huipulle päästiin, niin mentiin ikuisuus vielä tasaista kunnes tulin Teten väliajalle, jossa kysyin matkaa maaliin. 10km kuulemma ja Flegere oli vielä välissä. Tästä eteenpäin vain sauvakävelin edelleen ja porukkaa lappoi ohi säännöllisin väliajoin. Ihastelin massiiviin huippua ja odotin, milloin Flegere saapuu – se näkyi edessä kaukana, mutta matka oli pitkä väsyneelle miehelle. Pikkuhiljaa hissiasema lähestyi ja lompsin pienen laskun huoltotelttaan sunnuntaina klo 08.26. Olin laskeskellut, että alle 40h menisi vielä helposti, mutta se enää kiinnostanut vähääkään. Istuskelin rauhassa ja join vettä sekä katselin kiireisiä kilpakumppaneita. Sijoitus oli ollut parhammillaan alle 600 muutama huolto aikaisemmin. Nyt oli hävitty kymmeniä pykäliä. Ihan sama. Lähdin kävelemään alamäkeä kohti Chamonixiä. Kipu oli jäytävää. Juoksijoita tuli yllättävän hyvällä jalalla ohitse jatkuvana virtana. Ei kiinnostanut. Olli oli ilmoittanut tulevansa vastaan Chamonixistä, ja olipa suuri ilo nähdä hyvä ystävä pari kilsaa ennen kylää. Jupisin kaikki murheeni hänelle ja tällä saattueella laskeuduimme kohti maaliviivaa. Mieli parani askel askeleelta- YEAH – Maaliin mennään! Kun saavuin alas, Outi ja tyttäreni olivat vastassa ja tytär tuli viimeisen kilometrin kanssani maaliin. Kävelin yhden PTL- joukkueen ohi, ja ylistin heidän urheuttaan. Jaoimme isoja onnitteluja toisillemme. Puolisen kilometriä ennen maalia, kannustus alkoi asteittain kovenemaan ja ihmisten määrä lisääntyi. Laitoin hölkäksi. Nyt juostaan. Imin kaiken ilon itseeni. Ihmiset kannustivat minua nimelläni. Käännyin viimeiselle suoralle. Tuleeko itku? Ei. Tytär kuvaa viimeiset 200m maaliin. Möly yltyi ja karjuin onnesta kädet ylhäällä. Siinä! Finisher! En unohda tätä ikinä. Aikani oli n40h3min ja sijoitus kaikista 667. Oikein hyvä. Olli ja Outi auttoivat kämpille ja suihkuun ja nukkumaan. Erityisesti alapään rakot olivat kuin suoraan kauhuelokuvasta. Lopuksi N 2500 lähtijästä lähes 1000 keskeytti. Vaikka UTMBlle päästäkseen pitää suorittaa riittävä määrä kisoja, ja onnistua arvonnassa, tuo 40% keskeyttäneitä kuvaa varmasti hyvin reitin vaativuutta. Mikään ei ole varmaa ennen kuin olet maalissa. Tänä vuonna säät suosivat, eikä vesisadetta ollut kuin muutan tunnin. Oma kisa meni läpi vuosien aikana luodulla peruskunnolla ja viimeistellyllä Jarin harjoitusohjelmalla, mutta mihinkään yhtään nopeampaan läpäisyyn tarvittaisiin muutama kymmenen kilometriä ylä – ja alamäkitreeniä lisää. Perhe, Olli ja Outi mahdollistivat puitteet. KIITOS!!! Kreikan starttiin olisi nyt kolme viikkoa. Jätin kaiken itsestäni Alpeille. Sparta ei kiinnosta vähääkään, mutta tietenkin lähden. Milloin tuntee olevansa elossa? Haarojen rakot puhkeavat yölennolla ja märkivät alushousuihin, jotka kuivuvat kiinni tulehtuneeseen ihoon. Tunti ennen laskeutumista menin lentokoneen WChen ja jouduin repäisemään kalsarit irti ihosta. Koko kone heräsi taatusti huutooni. Anteeksi. Kiitos. Kaikille!
  48. 32 points
    🎶Juoksijapoikaa laulattaa kun juoksu se sille maittaa😂🎶 Hellehölkkä takana ja hengissä ollaan sentään. Taktiikan mukaan eli varovainen aloitus 5km@4´23. Seuraava vitonen@4´29 jo kertoi mitä tuleman pitää. Sitten piiputti Pexin pannu paahteessa ja vauhti hiipui tasaisesti ja loppu tultiin pk-vauhdeilla. Kummelit alkoi soida korvamatona kympin jälkeen. @ForrestGn selostus Soiron loppukiristä alkoi kaikua korvissa Töölönlahdella: "Vittu sieltä painaa mummoa ohi vasemmalta ja oikeelta, ei soi ai of tö taiger korvissa😂" Mutta mutta.. tämä ei saata miestä murheeseen. Jossain lopun pahimmissa nousuissa piti oikeasti hetki kuulostella sydäntä ja miettiä ollaanko vielä terveysliikunnan parissa. Aika monta nuorempaakin miestä tuli kävellen ja hoiperrellen selkä edellä vastaan. Sitten vaan rennosti loppuun ilman infarktia. Tämä oli ihan opettava kokemus tavallaan ja paras hellepuolikas ever. Olen olosuhteisiin nähden ihan tyytyväinen. Treenit jatkuu ja elämä on ihan laiffii. Ja kiva kun on kesä ♥️ Tuossa alla vielä juoksun speksit movescount-linkistä jos jotakuta kiinnostaa. Aika rajusti ylimatkaa mittasi ambit. Ehkä vähän hoipertelin jo itekin reitin laidasta laitaan 😅. Mutta nyt muutama palauttava juoma. Huomenna tulee sentään ukolle jo 52v mittariin 😉 http://www.movescount.com/fi/moves/move290490647
  49. 32 points
    Hsm joku 3.41 28km@4:50 tasasesti. Eka kiekka pk2, toinen vk1, kolmas vk1 28km asti sit loppu energiat ja vauhti tippu. Loppu pk1. Jalat ihan tyhjät. Jännää sillä 1l mustikkakiisseliä, 5 geeliä ja urkkaa 8 kuppia. Maha toimi kuin junan wc. Eka mara ilman suolaa, ja heti vatsa ok. 3 kiekan loputtua olin lopettaa mut valmennusjohto tuli paikalle ilmottaen että vittu vaikka kävelet vikan ringin. No imin siinä loput kiisselit ja vedin ylimääräsen takin päälle kun paleli kiitettävästi ja lähin lyllertää. Maaliin päästyäni olisin voinu syödä hevosen, verensokrut aika pohjissa. Hyvää oli maaliin vääntö ja hyvä pitkä. Huonoa äkkikuolema. Ja sitten helvetin iso plussa valmennusjohdolle ja Pa.lle. Ukot hinas ittensä imatralta kattoo kisaa ja tsempaa. @ForrestG @PA KIITOS!!! Kuva @Runningidiot kiitos!
  50. 31 points
    En tiedä vielä omaa virallista aikaa, mutta oisko jotakin 3.41 h. Hyvät uutiset ensin: ennätys parani 10 min ja mahiksia on tuon lenkin perusteella parempaan. Huonot uutiset: minun jalat eivät kestä vielä maratonia, kun maratonharjoittelua on liian vähän taustalla. Täytyy myöhemmin kirjoitella lisää, mutta periaatteessa olen tyytyväinen, kun maaliin pääsin vaikka vähän parempaa odotin. Tämä oli nyt tämmöinen opintomatka, kun ensimmäistä kertaa tuli maratonille treenattua " ajatuksella".
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy