Jump to content
Juoksufoorumi.fi



Leaderboard


Popular Content

Showing content with the highest reputation since 29.12.2018 in all areas

  1. 39 points
    Ekat kommentit. Olin ensimmäistä kertaa tällä polkujuoksukisojen kotimaisella klassikolla mukana, vaikka mielessä ollut monta kertaa. Riittävän onnistunut suoritus eli voitto ja samalla #uttf finisher-liivi kuitattu cupin ykkössijalla ja myös Suomi-neito plakaatti on matkalla kotiin. Nyt vaan joutuu tosissaan miettimään, onko hyvää syytä palata. Ehkä aika kultaa vähän muistoa. Oli varmasti rankin polkukisa tähän mennessä tämä #vaarojenmaraton perusmatka. Paikoin oli 5cm loskaa maassa, lähinnä haittasi, ettei näe sen alle juuria ja lehtiä ja jyrkät alamäet meni peppumäeksi monta kertaa. Jalassa oli VJ MAXxit, Icebug Animat oli nastallisena varalla (vanhat tossut, ei enää saa, säästäen käytän). Pimeyttä torjuin Ylläksen kisan palkintolampulla (Lupine Pico) isolla akulla. Painoa 100+300=400g, mutta musta kunnon valo oli sen arvoinen. Muutoin aika normikamat, mitä talvisella lenkillä ois. Tavoite oli aloittaa maltilla, mikä osin onnistui. Ekassa u-mutkassa Eetu ilmeisesti oli painanut ekana suoraan määrätietoisesti. Kun tulin jossain sijoilla 5.-7. ohjaajat olivat epävarmoja, mihin piti ohjata (samaan paikkaan tullaan takas lenkin lopulla). Menin itsekin vähän matkaa väärää. Polar Vantage kyllä huuteli wrong direction ja himmailin, mutta muita jatkoi samaan sunntaan ja menin perässä, laumaeläin. Tommi Yli-Maunula, Eetu ja joitain muita tulikin sitten kohta vastaan, puhelimella oli ohjattu palaamaan. Tästä tuli turha rynniminen takaisin kohti keulaa ja sykkeet käväisi 'punaisella' eli mulla 160. Ei järkeä. Eetu paineli lujaa ohi, about maratonin kisavauhtia. Etenin sitten pitkän pätkän omaa vauhtia, mutta sykkeet edelleen huiteli vähän korkealla (145+/-5). Herajoen kahlasin, kiviä pitkin olisi ehkä voinut astella jostain, mutta kengät oli märät jo muutenkin. Eroa Eetuun oli n 10min. Eteläpään lenkillä siirryin viidenneltä sijalta toiseksi. Hetki mentiin yhdessä mun hyvällä valolla. Ekan lenkin puoliväli oli n 4:05 (kaikilla vähän eri matka alkuhässäkän takia). Mäet ja ohittelufiilis hiukan sotkivat hyvää malttia, vauhti karkasi ja sykkeet oli jonkin aikaa 150+/-5. Liian kovaa. Arvelin ekan kierroksen ajaksi tulevan jopa 8:20-8:30 (tavoite 9h). Kiviniemessä eroa Eetuun n 10min, täytin vain vettä pulloihin ja jatkoin. Sain tasattua vauhtia, mutta edelleen länsipuolen vaarat ml. Ryläys veti sykettä ylös (140+/-5). Edelleen siis liikaa 'keltaisella', vahinkoa oli aiemmin tehty jo, joten riskillä eteenpäin. Ryläykselle saakka seurasin Eetun jälkiä. Niistä näki, että ei enää yhtä lennokasta menoa hänelläkään ole ollut, kävelyä paljon mäissä ja itsekin koitin ne kävellä. Ryläyksellä jäljet katosivat. Piiponniemen (tjsp) vesipisteellä arveli, että olen ekana, mitä kummastelin. Sekoilleet ohjaajat siinä ahon kulmalla myös sanoivat, että olen johdossa. Kolin kierron poluilla oli puhdas lumi. Puolivälin huoltoon n 8:31. Täällä sain varman vahvistuksen Eetun keskeytyksestä. Hiukan laiska huolto. Söin marmeladia ja otin laatikosta 7 pussia geelikarkkeja, vaikka ne vähän jo tökkivät, 250ml lötkön geeliä ja vaihdoin lamppuun pienemmän akun. Pulloihin Dexalia pohjalle ja vettä täyteen. En mitannut ja tuli turhan vahvaa. Uusi kierros eteni alkuun ihan ok. Sykkeet 'vihreällä', mutta energia ei uponnut enää yhtään normaalisti. Kummassakin pullossa oli vahvahkoa urheilujuomaa, joten söin lunta avuksi. Arvelen, että juomapisteiden kylmä vesi ja mäkien röykytys yhdessä tuotti pahenevan ongelman. Herajoen jälkeen meno alkoi hyytyä. Eteläpään lenkki oli lähinnä kävelyä, paikoin juoksin. Söin ainoan Snickersin. Lähinnä siirryin moodiin 'maaliin saakka kävellen'. Kilsat etenivät todella hitaasti. Otin purosta vettä ja suolatabletin, mutta ei se vatsaan auttanut. Kiviniemessä tuli maratonin juoksijat kevyellä askeleella. En edes tiellä loivaan ylämäkeen jaksanut juosta. Etureidet alkoivat olla aika soosia. Loppu oli lähinnä raahustamista, ryhti romahti. Odotin jonkun tulevan takaa ohi paremmalla vauhdinjaolla, mutta olivat jokainen lyhyemmän matkan menijöitä. Väsyneillä jaloilla kaaduin pari kertaa lisää ja vasen nilkkakin taittui pari kertaa. Juoksua tuli enää helpoilla tasaisilla ja loivissa alamäissä. Geelikarkkeja mutustin pakolla pari kerrallaan isolla vesimäärällä. Kusitaukoja tuli vaan monta. Sykkeet tasaisesti sinisellä (125+/-5). Eivät nousseet edes loppunousussa, vaikka yritin siinä tsempata vähän vauhtia. Maalissa kehuttiin hyvävoimaiseksi, mutta olin jaksamiseltani aika lopussa, naama ihan kalpea, sormet turvoksissa ja näkökenttä oli reunoilta sumea (putsasin lasejakin, mutta ei niissä vikaa ollut). Ajatus sentään pelasi ja pysyin pystyssä. Kotiinviemiset neitoplakaatin ohella: - ultralla pitäisi mennä sykkeet vihreällä koko ajan, jos haluaa suht hyvävoimaisena maaliin - etureisiä pitäisi varmaan rääkätä jättärillä tai muissa jyrkissä mäissä paljon enemmän, jos Kolilla aikoo juosta kovempaa - erilaista energiaa matkaan, vaikka olisikin löytynyt hyvin toimiva; en tiedä, olisiko auttanut, mutta samojen geelikarkkien syönti oli ihan tuskaa, kun edelliset tökkivät vatsassa Siirrän tämän vähän täydennettynä oman blogin puolelle (tuomas.maisala.net), jahka ehdin katsomaan väliaikoja, keräilemään vähän kuvia ja purkamaan Polarista hiukan statistiikkaa.
  2. 34 points
    Oma juoksu oli tänään melko kehno, vähän alle kolmen tunnin, niin kuin kolme viikkoa sitten Sm-maratonillakin. Aika riitti kuitenkin tänään 1 sijaan. Tämä taisi olla 9 kerta alle 3 tunnin. Tän vuoden paras kunto oli keväällä, syksyllä sitä ei onnistunut samaan samalle tasolle. Kiitti kovasti kannustajille, se piristi! Ja kiitti huoltoavusta @OlliL ja tietty @ForrestG Mieleen jäi myös kolmannen kierroksen vastatuulipätkä Teboilin jälkeen, jossa eräs takaa tullut maratonviestiläinen (edit. tai oletin että oli maratonviestiläinen, mutta saattoi olla marallakin) jäi vetämään mulle sen pätkän, kun pätkä päättyi hän toivotti tsempit ja jatkoi vauhdikkaampaa menoaan. 😊
  3. 33 points
    Vaikka täällä hieman moitittiinkin naisten kisan vastusta, niin kyllä siellä ykkössijan takana sai juosta silti itseään vastaan ihan tosissaan. Neljäntoista vuoden maratontauon jälkeen ennätys parani kuitenkin 15 minuuttia ja pääsin alle A-luokan rajan ensimmäistä kertaa elämässä. Matkaan piti lähteä 3.15 alitus mielessä, mutta jotenkin vauhti karkasi ja puolivälissä liian aikaisin, eli alle 1.33:n Katastrofaalisen paljoa ei toinen puolisko onneksi kuitenkaan hidastunut (alle 4min), joten ihan tyytyväinen sai olla, kun tuntui varsin hirveältä viimeiset 10km ja pääsin alle 3.10. millä kehtaa ensi vuonna SM-maratonille varmaan osallistua, vaikka kärjestä paljon jäädäänkin. Reitti oli kyllä mitä mainioin ja ei enää harmittanut, että Kankaanpään maraton peruttiin ja piti juosta nykyisessä kotikaupungissa. Vastatuulessa sai juosta yksin (tai miehet auliisti kyllä peesasivat, mutta vetoavuiksi ei heistä tuntunut olevan), mutta mäkiähän tuolla ei kyllä ole. 14 vuotta sitten juostiin muuten aika lailla fiiliksellä vauhdeista mitään tietämättä, varustuksena viisarikello, H&M:n puuvillatoppi ja pelishortsit. Nyt on varustelutaso hieman parantunut (vaikka pelishortseja käytän edelleen juoksuvarustuksena) ja aikoja on helppo laskeskella kun saa kilometrin väliajat ja juostun matkankin näkee koko ajan. Oma ihmiskoe, eli onnistuuko maratonin juokseminen ilman maravauhtisia lenkkejä myös onnistui; peruslenkkivauhti mulla siis 6-6.30min/km ja sitten on kovat treenit, joissa juostaan esim. 3x12min @4.10min/km tai mäkivetoja tai erilaisia vauhtileikittelyjä. Lyhyempiä kisoja sitten toki myös muutamia alla ja viikottaiset iltarastit. Hitaat hitaina, kovat kovina, tähän filosofiaan olen aina uskonut ja taidan jatkaa uskomista tämänkin jälkeen.
  4. 33 points
    Pitkästä aikaa onnistuminen Hcm:lla. 😊 Lähdin juoksemaan raskaasta reitistä ja lämmöstä huolimatta ennätysvauhtia, mutta tavoite muuttui matkalla lähinnä hyvän sijoituksen tavoitteluun. Alkuun juoksin neljäntenä, ennen kymppiä sain venäläisnaisen kiinni ja siirryin kolmanneksi. Eka kierros meni hyvin. Lämpö alkoi tuntua kunnolla jossain 28 km kohdilla, vaikka olin kastellut itseäni niin paljon kuin pystyin. Viimeisellä kympillä alkoi tulemaan muutamia tosi surkeita kilsoja. Lauttasaaren kohdilla tokalla kiekalla näin ekaa kertaa alun jälkeen jälleen Nooran selän ja Baanalle tullessa ero oli enää metrejä. Sitten ohi ja vähän vauhtia lisää. Viimeisellä kilsalla kattelin taakse joku miljoona kertaa, ettei tuu yllätyksiä ja oli siistiä juosta maaliin kisan kakkosena.. 2.56 on ihan ok aika tolle reitille ja tuossa säässä. Vaikka maratonilla ei vissiin mitään pahempia reitinohjausfiaskoja tapahtunut, oli itselläkin välillä vaikeuksia suunnistamisen suhteen ja huutelin useampaan kertaan "minne?". Oma Garmin näytti että juoksin 43.08 km, tiedä sitten..
  5. 32 points
    UTMB 171km/10000m 30.8-1.9.2019 Mistähän tätä lähtisi kääntelemään raportiksi, kun ajatukset ovat sekavat, muisti meni päiväksi, ja yksi maailman kovimmista ultrajuoksuista, Spartathlon, odottaa jo kolmen viikon päästä. Vuoden 2019 taustallahan oli äärimmäisen vaikean OmanbyUTMBn ja kotimaisen UTTFn läpäisyt vuosina 2018 ja 2017 ja sitä kautta erittäin hyvän arvonta-aseman saaminen UTMBlle 2019, mikä johti sitten arvonnan osumiseen. ”Ongelma” oli vaan se, että muutama viikko myöhemmin Kreikasta kuului kummia ja vuoden 2018 tulos 192.3km sekä armoton tsägä Spartathlonin arvonnassa johtivat pääsylippuun myös ”Kreikkalaiseen kylähölkkään” vain vajaa kuukausi UTMBn jälkeen Koska nuo tapahtumat ovat ainutlaatuisessa luokassa ”silloin mennään kun kutsutaan”, niin totesin, että kerranhan täällä vaan eletään ja aloin suunnittelemaan matkoja ja Jarin johdolla treenejä molempiin. Ottaen huomion Spartathlonin erityisen brutaaliuuden cutoffien ja asfaltin suhteen, sekä erittäin rajalliset puitteet maastojuoksulle asuinpaikassani ”aavikolla”, treenit keskittyivät asfaltti- ja peruskestävyyden nostamiseen, mistä tietysti UTMBllä maksettiin todella kova hinta. Vuorikisoihin on harjoiteltava vuorilla tai ainakin jättärillä. Usealta kokeneelta ultrajuoksijalta sain tietysti oikeutetun varoituksen että kaksi massiivista ultraa kuukauteen sisältää todella isoja riskejä, DNFn ollessa sieltä pienimmästä päästä uhkakuvia. Toisaalta, ketäpä ei legendaariset teot kiinnostaisi, ja näinpä mukana oltiin. Mitäpä hävittävää siinä toistaalta olisi. Ennen UTMBtä kävin Gasteinissa Infinitetrails- polkujuoksun joukkue MM- kisoissa osana suomalaista amatöörijoukkuetta trailrunning Finlandin nimissä, mikä pelasti varmasti paljon yli 5000m vertikaalilla kolmeen päivään, kun muuten mäkiharjoittelu oli ollut olematonta. Kesälomalla elokuussa Suomessa painoin jättäriä muutamana päivänä eestaas mikä oli vähän epätoivoista kuukausien tekemättömien mäkitreenin paikkailua. Tosin kunto oli taatusti kaikkien aikojen paras ja lähes terveenä oli lenkkeilty jo useampi vuosi, joten oli vaan luotettava siihen mitä oli tehty pitkällä aikavälillä. Hieman reittiä ja aikaisempien vuosien tuttujen suorituksia katselmoineena, asettelin tavoitteen alle 40 tunnin, mikä antaisi hieman aikaa käydä pesulla ja nukkua ennen iltalentoa nykyiseen kotipaikkaan. ITRAn aplikaatio ehdotteli 36-37h aikaa, mutta jo OmanbyUTMBssä olin oppinut, että nuo arviot voi heittää samantien romukoppaan. Keskiviikon aamulento Geneveen oli täynnä suomalaisia osanottajia, ja oli mukava rupatella tuttujen kanssa jo siinä vaiheessa. Loistavien ystävien Outin ja Ollin kanssa vietettiin kisapäivät Chamonixissä ja suuri kiitos kuuluu heille kaikesta. Pasin kanssa oli sovittu että lähdemme yhdessä matkaan. Illalla hain numerolapun ja osallistuin pakolliseen varustetarkastukseen perjantaille, sekä kävin tapaamassa Omanin sekä NUTSin järjestäjiä. Perheen kanssa hengailtiin ja hölkkäiltiin vähän shakeouttia. Chamonixissa oli täydellinen karnevaali käynnissä ja filiis alkoi nousta. Säät olivat kohdillaan, mutta sade alkoi tunti ennen lähtöä ja jatkui suunnilleen starttiin asti. Perjantaina klo 18 Vangeliksen soidessa koin elämäni tähän mennessä hienoimman juoksutapahtuman lähdön. Käsientaputukset saivat kylmät väreet pintaan. Chamonix-Les Chapieux 0-51km / cum asc2900 Koska olimme menneet lähtöön aika viime tipassa, ajauduimme lähdön suppilossa ihan loppupäähän Pasin kanssa, mutta eipä sillä tässä kisassa ja tavoitteilla oikeastaan mitään väliä ollut. Hölkkäsimme alun helppoa tasaista asfalttia ja polkua ja myös Wellingin Petri tuli hetkeksi seuraan. Les Houchesin kylässä hieman nopeasti purtavaa ja yksi pullo täyteen. N. 8km kohdalla viimeisen kylän jälkeen reitti kääntyi ensimmäiseen nousuun ja siellä löytyi uusi suomalainen Ahosen Mikko. Vaihdettiin siinä muutama sana ja otimme Pasin kanssa ensimmäisiä kuvia jylhistä kauniista vuorista. Matka jatkui laidunrinnettä ylös ja tämän ensimmäisen nousun käännyttyä laskuun kaivoimme lamput otsaan ja tulimme alas helposti juostavaa rinnettä ja polkua kohti Saint Gervaisin kylää, jossa oli ensimmäisen iso huolto. Tässä laskussa ohitimme todella paljon porukkaa, jolla tuntui olevan alamäkitekniikka vielä meitäkin huonommassa jamassa. Jossain kohdassa tunsin ukkovarpaassa rakon, mutta tämä osoittautui vääräksi hälytykseksi. Kyläjuoksu oli hauskasti järjestetty eestaas- mallilla ja vaimot olivat tulleet varrelle kannustamaan. Huollossa söin hieman patonkia, juustoa ja makkaraa, mikä oli pieni virhe kun vatsaa kipristeli myöhemmin. Pian tämän jälkeen takaa kuului ”Kimmo” ja Välipirtin Vesa tuli takaa hetkeksi kimppaan, mutta hävisi pimeydessä jossain vaiheessa. Hauska nyanssi yhden nousun alussa olivat Hokan miehet, jotka kirjasivat jokaisen juoksijan kenkämerkin – markkinatutkimus oli menossa. Contaminesiin (31km) noustiin pikku hiljaa, ja siellä oli paikka missä myös henkilökohtainen huolto oli sallittu. Huoltoteltta oli ihan täysi kaaos ja hukkasin Pasin. Juomapullojenkin täyttö oli tuskaa. Juttelin hetken ja annoin halaukset paikalle tulleen vaimoni kanssa ja päätin jatkaa matkaa yksin, kun ketään tuttua ei näkynyt. Nyt suunnattiin yöhön ilman tuttuja naamoja. Nousu jatkui kohti La Balmea ja reitti oli sellaista leveähköä irtokivistä baana. Geeliä ja Mars – patukkaa mussutin energian saamiseksi. Pimeässä ainoa hieno maisema oli oma valokeila. La Balmen huoltoon (41km) tulin klo 00.28. Ilma alkoi olla viileä. Näin yhden suomalaisen (Ida) huollossa, ja tervehdin. Söin ja join ja jatkoin tunkkaamista. Hetken päästä takki oli pakko laittaa päälle kun tuuli yltyi. Huipulle (Col du Bonhomme) saavuin n klo 02.00 lauantaina. Tästä lähdettiin sitten laskemaan onneksi hyvin juostavaa polkua alas Les Chapieuxiin. Ohitin jonkin verran porukkaa tässä laskussa ja kun saavuin huoltoon, edessä oli varustetarkastus. Vähän jännitti että toivottavasti kaikki kysytty löytyy, mutta vedenpitävä takki, puhelin, ja turvapeite olivat mukana, joten kävelin huoltoon ja sain ensimmäistä kertaa hieman kuumaa lientä kitusiin. Sinänsä tuo varustetarkastus oli aivan aiheellinen, koska nyt oli aika viileä yö ja liikuttiin vuoristossa, missä apua ei ole saatavilla jos jotain sattuu. Tähän oli myös tulossa pitkä 15km huoltoväli yöllä, joten kamat oli oltava kunnossa. Les Chapieux-Courmayeur 51-80km / cum asc4700 Sinänsä harmi että oli pimeää, koska tämä väli ja Col de Seignen sekä Pyramidesin nousut olisivat varmasti tarjonneet upeat näkymät. Valtio vaihtui Italiaksi. Näille huipuille asti reitistä ei oikein jäänyt mitään muistikuvaa kuin että siellä oli muutamia teknisiä pätkiä ja muuten alusta oli aika helppoa. Onneksi juuri alaslähdettäessä päivä alkoi sarastamaan ja eteen aukeni ihan mahtavat näkymät, joskin laskeutuminien Pyramidesiltä alas kohti Lac Combalia oli osittain ihan masentavan vaikean kivinen sekä louhikkoinen, joten homma meni osittain kävelyksi. Otin lampun pois ja näin lopulta alhaalla Combalin (65km), jonne saavuin klo 06.58. Hieno usva oli laaksossa ja aurinko valaisi upeasti alppien huippuja. Aamu oli kylmä ja kuuma nuudelikeitto teki oikein hyvää. Kun vähitellen järjestelin lähtöä näin juuri saapuneen Ahosen Mikon ja moikattiin lyhyesti. Tästä eteenpäin reitti oli jonkin aikaa tasaista hiekkatietä. Katselin aamu-usvassa kävellessäni hieman puhelinta ensimmäistä kertaa, ja oli todella piristävää nähdä niin paljon viestejä ja kannustusta tätäkin kautta. Pian käännyttiin oikealle ja lähdettiin tunkkaamaan nousevassa auringossa kohti Mont Favren huippua. Helikopteri saapui hetkeksi pörräämään yllemme ja heiluttelimme sen minkä kerkesimme. Favrelta alas tultiin varsin juostavaa baanaa ja mieli piristyi, kun tiesin että Courmayer odotti. Jouduin pari kertaa pysähtymään tyhjennykselle ja ottamaan kivenjyvää pois kengästäni. Hieman ennen Col Checrouitin (74km) huoltoa vasemmalla aukeni upea vuorinäkymä ja reitin varressa kuului kaunista musiikkia. Tämä oli ehdottomasti valokuvan paikka. 74km huollossa ei oikeastaan olisi ollut tarvetta pysähtyä mutta otin kuitenkin repun pois ja relasin hetken ja join huollosta kokista. Yksi mukillinen per huolto oli sellainen standardiannos. Jalkoväli hiersi pahasti rasvauksesta huolimatta. Lasku kohti Courmayeria (78km) ei ollut tekninen mutta sen verran jyrkkä että muutamia juoksijoita meni ohitseni. Mieliala alkoi yllättäen laskea, ja keskeytys eksyi ajatuksiin. Täällä olisi helppoa ja hauskaa viettää loppupäivä. Asfalttiosuus alkoi ja Päivi oli kadun varrella kannustamassa. Avauduin heikosta mielentilastani ja hyvää tsemppiä tuli takaisin. Kannustus oli kylässä upeaa. Perhe oli vastassa ennen huoltoa. Pysähdyin juttelemaan ja pala tuli kurkkuun välittömästi. Kokosin itseni, otin dropbägini ja painuin sisälle huoltoon, johon vaimoni tuli auttamaan. Pöksyt täyteen vaseliiniä ja energiaa sisään sen verran kuin meni. Roskat roskiin ja uutta geeliä sekä Mars- patukkaa reppuun. Vaihdoin lamppuun akun ja otin kaksi uutta dropbagistä messiin. Jengiä nukkui siellä täällä. Eipä olo kovin hyvältä tuntunut, mutta tähän ei kuitenkaan jäädä. Puolisen tuntia viivyin. Courmayeur-Grand Col Ferret 80-103km / cum asc 6700 Ulos ja portaat alas klo 10.04 ja perhe saatteli ekan kilometrin matkalle. Olin kolmisen tuntia cut-offeja edellä, joten ne eivät enää huolestuttaneet. Päivä lämpeni koko ajan ja kylän jäätyä taakse tulin seuraavan nousun juurelle. Yritin vaihtaa pari sanaa HongKongilaisen (aasialaisia kisassa oli todella paljon) naisen kanssa, mutta hän ei ollut lainkaan juttutuulella. Siksak- Nousu Refuge Bertonelle (83km) oli ihan tuskaa ja jouduin istumaan pari kertaa kivelle katselemaan maisemia. Suurin uho oli miehestä kadonnut ja Bertonelle saapui nöyrä mies. Sää oli jo todella lämmin ja istuin hetkeksi varjoon juomaan vettä. Eteenpäin oli kuitenkin mentävä ja tästä jonkin matkaa reitti oli vaihteeksi ihan mukavaa ja hölkkäilin kauniissa säässä kohti Refuge Bonattia. Liikuttiin sellainen seitsemän kilometriä kumpuilevassa maastossa 2000m korkeudessa. Bonatissa (93km) olin klo 13. Täältä Arnouvaziin (99km) reitti jatkui ihan mukavana ja nautin kuuman päivän alppimaisemista, mutta meno oli aika rauhallista ja tähän väliin kuluin noin tunti. Arnouvaz oli hauskan virran varrella ja teltta oli jo todella paahteinen. Join pullon suusta litran vettä ja kauhistelin edessä olevaa nousua kohti Sveitsiä. Iltapäivä (klo 15.45) oli jo pitkällä kun vihdoinkin tunkkasin itseni Col Ferretillle ja Sveitsiin. Jalassa oli rakot molemmin puolin ja haarojen rakot olivat tunti tunnilta kivuliaammat. Grand Col Ferret-Champex-Lac 103-127km / cum asc 7300 Kun Sveitsin puolelle päästiin, niin hienoissa alppimaisemissa lasketeltiin ihan juostavaa pätkää vajaat kymmenen kilometriä La Foulyyn. Reitin lopussa mentiin hetki asfalttia, kun laskeuduttiin kylään. Les Chapieuxistä tähän sijoitus oli parantunut yli 300 pykälää ja vaikka oma vauhti ei huimannut, niin ei se monilla muillakaan helppoa ollut. Kylään saapuessa lauantaina n. 17.30 Eppu & Co olivat yllättäen vastassa ja kerroin keskeytysfiiliksistäni ihan vaan tukea saadakseni. Olo oli tosi paha ja hiippailin telttaan ja etsin itselleni penkin ja yritin tunkea jotain syömistä sisääni, vaikka oikeastaan mikään ei maistunut. Istuin jonkun ruotsalaisen vieressä ja kun katseemme kohtasivat, sanoja ei tarvittu. Kurja olo oli molemmilla. No ihan vakavasti en tietenkään tähän kisaa jättäisi. Etua cutofiin oli jo lähes viisi tuntia. Luin vähän viestejä puhelimesta ja somesta ja totesin, että mies on done, mutta 60km on vielä jäljellä. Kun hiippailin teltasta ulos, suomalaiset olivat ulkona tsemppaamassa – olivat kuulemma tulleet varmistamaan, että en tähän jättäisi kisaa. Kiitos!!! Lähdin hölkkäämään kohti kisan ”breakpointtia” Champex Lacia ja kuulin suomalaisilta että helppoa ei loppu tulisi olemaan. Hölkkäsin noin kilsan ja metsän saavuttua ryynäsin tekemään biokätkön puskaan – tavara meinasi tulla yläpäästä samalla kun pinnistin biokätköä sveitsiläiseen havumetsään. Karsea mutta jälkikäteen hupaisa kokemus. Jossain välissä tätä kohtaa iski sitten ukkonen. Alkoi tulemaan vettä – ensin vähän ja sitten enemmän. Pysähdyin laittamaan takin päälle. Laskin sekunteja jyrinään salamasta. Ensin niitä oli 15s, sitten 13s ja piakkoin 10s mikä tarkoitti, että ukkonen saavutti takaapäin koko ajan. Edessä kaukana näkyi sinistä taivasta ja sitä kohden hölkkäilin ja toivoin, että en joutuisi ukkosen silmään keskellä tätä metsäosuutta. Hetken aikaa vettä tuli aika rajusti, mutta sitten keli alkoi paranemaan, ja totesin, että tämä haaste oli voitettu. Reitti alkoi kääntymään ylös ja oli mahtava saapua Praz de Fortin kylään jossa sai mennä kivan kylän läpi ilman mitään isompia haasteita. Pysähdyin tässä ottamaan takin pois ja ennen nousua Champex Laciin, liityin muutaman tyypin letkan perään, ja tunkkasimme seuraan huoltoon (Chapex Lac klo 20.29). Juuri sinne saapuessani tuli pimeys. Pidin hyvän rauhallisen huollon ja söin kunnolla sekä viestittelin muutaman kaverin kanssa. Homma alkoi olla hoidettu, mutta vielä oli edessä toinen yö sekä karkeasti 3 x verttitonni. Vaihdoin merinovillapaidan päälle, vaikka lopulta toinen yö oli yllättävänkin lämmin eikä edes ylhäällä olisi paljoa lämmintä vaatetta tarvinnut. Laitoin lampun otsaan ja päälle ja lähdin pimeään. Champex-Lac- Chamonix 127-171km / cum asc 10100 Reitti oli helppoa nousua Plan DeLauhin asti. Mentiin ensin asfalttia ja sellaista metsätietä, sitten polkua ja muutaman karjaportin läpi. Alkoi iskeä hurja jano eikä elektrolyyttijuoma maistunut lainkaan. Nuudelivelli oli ollut huollossa ilmeisesti niin suolaista, että teki vain mieli vettä. Pienen tuskailun jälkeen sitä onneksi löytyi reitin varrella olleesta hanasta. Koin valaistumisen – vuorikisoihin pitää tehdä PALJON mäkitreeniä. Itse olin joutunut sen laiminlyömään olosuhteiden pakosta (Koti Dubaissa) ja nyt maksettiin hinta. Trientiin (140km) pudoteltiin jonkinlaista siksakkia ja siltaa ja lopulta saavuin kylään klo 00.50. Vastassa olivat yllättäen ystävät Outi ja Olli sekä vanhin lapsistani, joka tuli avukseni huoltotelttaan. Oli todella virkistävää saada jakaa surkeaa fiilistä sekä saada apua huollossa, sekä tsempit seuraavaan nousuun. He puhuivat tulevansa myös Vallorcineen vastaan ja minä vaan kehotin heitä nukkumaan. No, enpä valita yhtään että nämä tärkeät ihmiset jaksoivat valvoa ja ajaa huollosta toiseen sillä aikaa kun minä nousin vuorta ylös. Seuraava verttitonni lähti kohti Les Tseppesiä pientä vuoripolkua pitkin. Aika ryytynyttä porukkaa näkyi reitillä ja muutamat olivat laittaneet pitkäkseen kuka mihinkin. Lehmien kellot kilkattivat ja silmät kiiluivat otsalampun valossa. Edessäni meni joku ranskalainen, jolla oli liimattu punainen kortti numerolappuun. Ilmeisesti DSQ tai aikasakko jostain syystä. Tseppesin huipulla oli väliaikapiste, jossa istahdin hetkeksi juomaan ja yksi letka meni ohitseni. Liityin perään alamäkeen ja päädyin juttelemaan jonkun espanjalaisen kanssa. Tulimme takaisin Ranskaan. Meiltä ei enää juoksu luonnistanut – hänellä oli pahat rakot jaloissa ja minulla sekä jaloissa että jalkovälissä. Tässä laskussa myös väsymys alkoi iskemään pahasti päälle. Useasti teki mieli vaan pysähtyä, mennä makuulle ja nukahtaa. Kello oli toisen yön aamuyötä ja voimat alkoivat olla loppu. Saavuin Vallorcineen (150km) klo 04.09. Olin ihan romuna, mutta onneksi ystävät ja tytär olivat vastassa. He olivat pyynnöstäni tuoneet Bebantheniä mukanaan ja kävin vetämässä sitä kourallisen pöksyihini huollon yhteydessä – jospa tällä selvittäisiin. Nyt oli enää viimeinen nousu jäljellä. Pitkään aikaan en ollut enää pystynyt kuin kävelemään ja rasvan helpotus poistui nopeasti. Ensin mentiin pätkä hiekkatietä ja törmäsin yhteen PTL- kisassa olleeseen tiimiin mäen alla olleella väliaikapisteellä. Viimeinen nousu Tete aux Ventille olikin oikein ”Grande Finale”, mikä ei tuntunut loppuvan koskaan. Törmäsin toiseen espanjalaiseen, jonka pohkeeseen oli tatuoitu Mont Blancin massiivi ja teksti ”UTMB Finisher 2018”. Hän tsemppasi ”venga, venga” ja vastasin samalla mitalla. Olimme vain tuntien päässä finishereistä! Kolmas päivä valkeni ja sammutin lampun sekä kävelin eteenpäin pitäen pieniä breikkejä välillä. Näin vuorikauriin sekä poikasen, joiden silhuetti Mont Blancia vasten oli lumoava. Nousu jatkui ja jatkui ja kun huipulle päästiin, niin mentiin ikuisuus vielä tasaista kunnes tulin Teten väliajalle, jossa kysyin matkaa maaliin. 10km kuulemma ja Flegere oli vielä välissä. Tästä eteenpäin vain sauvakävelin edelleen ja porukkaa lappoi ohi säännöllisin väliajoin. Ihastelin massiiviin huippua ja odotin, milloin Flegere saapuu – se näkyi edessä kaukana, mutta matka oli pitkä väsyneelle miehelle. Pikkuhiljaa hissiasema lähestyi ja lompsin pienen laskun huoltotelttaan sunnuntaina klo 08.26. Olin laskeskellut, että alle 40h menisi vielä helposti, mutta se enää kiinnostanut vähääkään. Istuskelin rauhassa ja join vettä sekä katselin kiireisiä kilpakumppaneita. Sijoitus oli ollut parhammillaan alle 600 muutama huolto aikaisemmin. Nyt oli hävitty kymmeniä pykäliä. Ihan sama. Lähdin kävelemään alamäkeä kohti Chamonixiä. Kipu oli jäytävää. Juoksijoita tuli yllättävän hyvällä jalalla ohitse jatkuvana virtana. Ei kiinnostanut. Olli oli ilmoittanut tulevansa vastaan Chamonixistä, ja olipa suuri ilo nähdä hyvä ystävä pari kilsaa ennen kylää. Jupisin kaikki murheeni hänelle ja tällä saattueella laskeuduimme kohti maaliviivaa. Mieli parani askel askeleelta- YEAH – Maaliin mennään! Kun saavuin alas, Outi ja tyttäreni olivat vastassa ja tytär tuli viimeisen kilometrin kanssani maaliin. Kävelin yhden PTL- joukkueen ohi, ja ylistin heidän urheuttaan. Jaoimme isoja onnitteluja toisillemme. Puolisen kilometriä ennen maalia, kannustus alkoi asteittain kovenemaan ja ihmisten määrä lisääntyi. Laitoin hölkäksi. Nyt juostaan. Imin kaiken ilon itseeni. Ihmiset kannustivat minua nimelläni. Käännyin viimeiselle suoralle. Tuleeko itku? Ei. Tytär kuvaa viimeiset 200m maaliin. Möly yltyi ja karjuin onnesta kädet ylhäällä. Siinä! Finisher! En unohda tätä ikinä. Aikani oli n40h3min ja sijoitus kaikista 667. Oikein hyvä. Olli ja Outi auttoivat kämpille ja suihkuun ja nukkumaan. Erityisesti alapään rakot olivat kuin suoraan kauhuelokuvasta. Lopuksi N 2500 lähtijästä lähes 1000 keskeytti. Vaikka UTMBlle päästäkseen pitää suorittaa riittävä määrä kisoja, ja onnistua arvonnassa, tuo 40% keskeyttäneitä kuvaa varmasti hyvin reitin vaativuutta. Mikään ei ole varmaa ennen kuin olet maalissa. Tänä vuonna säät suosivat, eikä vesisadetta ollut kuin muutan tunnin. Oma kisa meni läpi vuosien aikana luodulla peruskunnolla ja viimeistellyllä Jarin harjoitusohjelmalla, mutta mihinkään yhtään nopeampaan läpäisyyn tarvittaisiin muutama kymmenen kilometriä ylä – ja alamäkitreeniä lisää. Perhe, Olli ja Outi mahdollistivat puitteet. KIITOS!!! Kreikan starttiin olisi nyt kolme viikkoa. Jätin kaiken itsestäni Alpeille. Sparta ei kiinnosta vähääkään, mutta tietenkin lähden. Milloin tuntee olevansa elossa? Haarojen rakot puhkeavat yölennolla ja märkivät alushousuihin, jotka kuivuvat kiinni tulehtuneeseen ihoon. Tunti ennen laskeutumista menin lentokoneen WChen ja jouduin repäisemään kalsarit irti ihosta. Koko kone heräsi taatusti huutooni. Anteeksi. Kiitos. Kaikille!
  6. 29 points
    Pidän tämän lyhyenä, koska mitään menestystarinaa ei luonnollisesti ole kerrottavana. Ihan aluksi KIITOS Perheeni sekä Susanna, Antti ja Petri!!! UTMB oli läpäisty ja Spartathloniin oli pari viikkoa aikaa. Parilla lyhyellä lenkillä sykkeet kipusivat parin kilometrin jälkeen 150 pintaan mikä kertoi kehon olevan vielä rasitustilassa. Lepäsin muutaman päivän ja yritin uudestaan – ei vaikutusta. Kauhulla katselin Spartan osallistujalistaa: maailmanmestari, top10 ultrajuoksijoita kansaivälisissä kisoissa sekä moninkertaisia Spartathlonin läpäisijöitä. Ei. Mitään. Saumaa. Ja kuitenkin, yrittänyttä ei laiteta. Viimeisen viikon lepäsin ja kävin Ateenassa lyhyellä hölkällä, jossa tuntuma oli siedettävä. Olin varma läpipääsystäni, koska DNF ei koskaan ole vaihtoehto enkä ikinä ollut antanut periksi aikaisemmin. Pikakelauksella eteenpäin Akropolikselle perjantai klo 07.00. Petrin ja Susanna upealla huoltotuella lähdimme Antin kanssa hölkkäämään porukan loppupäässä kohti Spartaa. Aamulla ilma oli miellyttävä ja juoksu maittoi. Tavoitteenamme oli juosta ensimmäinen noin maraton Megaraan n 4h20min, jolloin olisimme 25 minuuttia kisan raadollista bussia edellä. Ateenan keskustassa taas kerran liikenne pysäytettiin ja joitakin ihmisiä otti otsaan. Vähemmistö ehkä kannusti tööttäilemällä. Parinkymmenen kilometrin kohdalla Antti kävi puskassa ja minä täydensin geeliä dropbägistä. Nuorisoa oli yhdellä aluella kannustamassa ja annoimme isoja rivejä ”vitosia”. Homma meni ihan suunnitelmaan, joskin Megaraan saavuttaessa aurinko oli ollut tunnin verran jo aamupilvien yläpuolella ja kuumuus alkoi tuntumaan kunnolla. Mainittakoon, että Antti näki alkumatkasta Tommi Läntisen punainen lippu kourassa ohjaamassa liikennettä. Bongasimme myös Leslie Nielsenin KAHDESTI tien varrella. Melko aikaisia haluusinaatioita, mutta se oli harmaahiuksinen Leslie Raybanit päässä! Megarassa Petri ja Susanna tekivät nopeat huollot ja matka jatkui alle minuutissa. Sen jälkeen alkoivat matkan ensimmäiset mainittavat nousut, vaikka sellaista kumpuilevaahan se reitti on vähän joka puolella puhumattakaan lopun nousuista. Rannalla n 45-55km välillä kuumuus alkoi olla jo tukalaa ja huomasin jossain vaiheessa n 6min/km vauhdissa rannesykkeen näyttävän lähes 170. Oli pakko kokeilla asiaa sormilla ranteesta ja jossain siellä maastossa liikuttiin. Ensimmäisen kerran huolestutti ihan todellakin – tuntuma oli kuitenkin ihan siedettävä ja otimme jokaiselle kilometrille 50m kävelyä. Hellas Can (80km) tavoiteaikamme oli 8h45min (45min edellä raatobussia) ja joskus 55km kohdalla taisin todeta Antille että tuosta joudutaan nyt kyllä tinkimään ainakin 15min. Sen verran kuumaa oli enkä saanut sykkeitä oikein millään enää tasaantumaan. Tuo aika olisi siis antanut 45min bufferin raatobussiin, mikä näin jälkikäteen taisi olla vähän liian kunnianhimoinen tavoite. 65km kohdan huollossa hukkasin (tai joku otti) toisen lötköpullon korkkini ja harmittelin hieman tätä, mutta join sitten sitäkin enemmän huolloissa. Seuraavalla pisteellä jäin säätämään jotakin ja Antti ehti 50m päähän – vilkuttelin että anna mennä vaan. En tulisi enää pysymään hänen tahdissaan. Kävelin jo usein ja juoksu veti sippiin muutaman sadan metrin jälkeen. Sykkeet olivat ”tapissa”. Realiteetti iski lujaa päin näköä ja aloin häviämään minuutteja raatobussiin. Minimisuunnitelmaksi vahvistui Korintin kanavan näkeminen ja Hellas Caniin ehtiminen, koska sen jälkeen cutoffit helpottaisivat huomattavasti. Huolto kerrallaan. Periksi en antaisi helposti, kuten olin päättänyt. Raahauduin Hellas Caniin kuutisen minuuttia ennen Cutoffia ja otin isomman pastahuollon sijaan pikaiset mätöt, uuden pullon hukkuneen tilalle ja jatkoin kävellen matkaa kohti tuntematonta. Pasta ei olisi maistunutkaan enää lainkaan. Antti oli ohittanut Hellas Canin kymmenisen minuuttia aikaisemmin. Huolto ilmaisi asiallisesti huolestuneisuutensa olotilastani. Seuraavaan maratoniin Nemeaan olisi aikaa ruhtinaalliset 6h30min. Ajattelin että tapan tämän välin huoltopiste kerrallaan, kuten Jari oli neuvonut. Juoksusta ei tullut oikein mitään ja uupumus iski aina n 50m hölkän jälkeen. Sykemittari näytti jossain vaiheessa 199. Tarkistin ranteesta – ei onneksi sentään vaan n 170. Kävellessä syke oli n 140. Pyrin kuitenkin kävelemään reippaasti reilun 6km tuntivauhtia että pysyn kisassa. Homma eteni jotenkin. Yhdellä huoltopisteellä aikaa bussiin oli enää kolme minuuttia ja minua patistettiin eteenpäin jossain 85-87km kieppeillä tuli Antin selkä vastaan. Veli ei pystynyt enää kuin kävelemään, koska reidet ja lonkka olivat paskana. Menimme kimpassa kunnes tulimme huoltoon, jossa meille huudettiin, että minuutti aikaa. Lähdin juoksemaan karkuun. Antti huusi perään että ”mene, mene”. Ja minä menin. 50m täysiä ja kävelyksi. Ei pystynyt ja sydän tuli rinnasta läpi. Seuraava kiintopiste oli 103km, jossa tukijoiden huolto oli sallittu. Taisin selvitä vielä kahdesta huoltopisteestä, jossa edelliseen olin saanut 2 minuuttia hyvää ja seuraavassa menin jo sekunnin yli takarajasta. Olin antanut ihan kaikkeni ja raahustin nöyrtyneenä pimenevässä illassa Zevgolatioon (103km), josta minut olisi vielä päästetty myöhässä läpi, mutta olin lyöty. Petri ja Susanna olivat vastassa. Antti oli autossa nukkumassa. Istuin kiveykselle ja luovutin chipin ja numeron. Olin ennen kisaa ajatellut että DNF aiheuttaa valtavan surun, mutta tiesin yrittäneeni ihan kaikkeni, eikä minulla olisi ollut enää mitään jakoa mennä 143km alle 24h mukaanlukien vuorien ylitykset. Hetken harmitti ja annoin olla- UTMB ja Spartathlon neljään viikkoon olivat vaan liikaa, vaikka itse en ollut epäillyt mahdollisuuksiani. Tämä oli ensimmäisen keskeytykseni ikinä ja vaikka harmittaa, niin en vaan ollut riittävässä kunnossa. Oli syy sitten UTMB tai ei. Spartathlon on kisa jonne voi mennä vain täydellisellä valmistautumisella, enkä tule sinne uudestaan lähtemään, ellen tiedä olevani täydessä iskussa. Nyt olin aika kaukana. Kreikkalaiset järjestelyt olivat hyvin kreikkalaiset monelta osin menemättä nyt yksityiskohtiin, mutta sanottakoon että huolloissa sai itse tapella juomat pulloon ja Ateenan hotellissa sai hyvä naurut ja kiroilut. Muuten kisajärjestelyt olivat toimivat! Spartassa vietimme oikein mukavan päivän kannustaessa maaliintulijoita ja erityisesti suomalaisia. Onnittelut! Sää oli todella kova ja kisa on vielä kovempi. Ouzo, Mythos ja Gyros olivat hyviä. Sen verran puhun politiikkaa en mitenkään ketään osoitellen, että kyllähän tuon kansankunnan toivoisi lisää rehellistyvän ja ottavan vastuuta. Mahtavan kaunis maa, joka on hukkumassa jätteisiin. Nyt lepäillään ja aikaisintaan parin viikon päästä katsotaan josko kiinnostaa enää juosta. Ja kiinnostaahan se. Ihan varmasti. Turistikuva alla.
  7. 29 points
    No on tosiaan Jaskalla ny vaikiaa. Tuosta voi vielä toki vaikka voittoon kääntää, mutta kyllä X-Caliber saa pitää SE tulokset vähintäänkin ansaitusti. Pakko myöntää, että hullaannuin sen rikkoutuvan "ilman muuta", mutta tämä olikin hyvä näpäytys. 😉 Nää on kivoja kisoja seurata, jos saan +20 peukkua tähän kommenttiin niin lupaan tulla juokseen +200km v.2020. Enempää en lupaa, eikä oo rahkeitakaan. 😅
  8. 28 points
    Helsinki Spring Marathon 2019 -raportti eli Miten kolmekymmentä vuotta juoksua harrastanut pärjäsi elämänsä kolmannella maratonilla Junassa istumapaikkakseni oli merkitty numero 52. Helsingin Olympialaisten vuosi, ilahduin. Se ei voi tarkoittaa muuta kuin onnea maratonille! Puolentoista tunnin matka kului katsellen keväisen karuja maisemia ja kanssamatkustajia. Tyttö vieressä multitaaskasi: taivutti ripsiä sylissään avonainen Michelle Obaman elämäkerta ja toisessa kädessä älypuhelimen somekeskustelu. Käytävän toisella puolella neulottiin ja naposteltiin pensasmustikoita ja kinkkua. Riihimäen kohdalla kävin vessassa ja vaihdoin päälle juoksuasun. Hetken mietin, että jos jättäisi puhelimen talvitakin taskuun. Juoksisi vain pitkän lenkin, ei sen enempää. Pasilassa vaihdoin lähijunaan. Lattialle oli tallottu Paavo Arhinmäen vaalimainos. Asemalta kävelin opeltua reittiä kisapaikalle. Näyttö baarin seinässä kertoi ilman lämpötilaksi seitsemän astetta. Hain juoksunumeron, tarkastin tavarasäilytyksen sijainnin ja maalialueen. Söin banaanin. Yritin löytää koulurakennukseen, jonka pukuhuoneet oli varattu juoksijoiden käyttöön. Koulun ovi oli kiinni, mutta viereinen kirjaston ovi oli auki. Kirjastossa oli koululaisten taidenäyttely. Kukka-asetelmia, pöllön lento kuun editse, haikara muuttomatkalla. Kiinnitin kilpailunumeron rintaani. Hyllyssä oli Baba Lybeckin kirja Habaa. Maalialueelle oli jo kerääntynyt juoksijoita. Paidoissa luki juostut maratonit: Los Angeles, New York, Abu Dhabi, Tallinna, Tukholma. Nyt muistetaan ottaa eka kierros rauhallisesti, sanoi joku, eikä lähdetä hätiköimään niin kuin Raatteella. Moni juoksija näytti tuntevan kanssakilpailijansa. Itse tunnistin kasvoista vain yhdet: ruskettuneen, lettipäisen naisen. Muistin naisen ensimmäiseltä maratoniltani. Älkää eksykö, toimitsija joukon edessä sanoi ja alkoi laskea sekunteja. Sitten pamahti. Aloin juosta. Tai lönkytellä. Porukkaa lappoi ohitseni, katselin selkiä. Ja päitä. Vanhemmalla miehellä oli virkattu myssy päässään. Samanlainen myssy oli ohittanut minut ensimmäisellä maratonilla: 40 kilometrin kohdalla. Odotas vaan, kun vauhtiin päästään, päätin. Reitti kulki omakotitaloalueen lävitse joelle. Olin kahdesti elämäni aikana asunut lähitienoilla, mutta nämä tiet olivat vieraita. Sillalta reitti ei kääntynyt joenrantaa, edellissyksyiselle lenkkipolulleni, vaan pellonlaitaan. Ilman täytti keväinen liverrys, leivon laulu. Tie oli suora ja pitkä, ilma seisoi paikallaan. Neljä kilometriä, kertoi kyltti tien laidassa. Vasta neljä, huomasin ajattelevani. Onkohan maratonjuoksu aina tällaista, mietin. Kun saa juosta pitkiä lenkkejä, silloin kun itselleen parhaiten sopii, on helppo kuvitella itsensä kiitämässä maratonilla, niin iloisesti askel nousee. Mutta maratonilla tilanne on toinen: ajoitus on aina väärä. Alla on huonosti nukuttu yö, paikasta toiseen siirtymisen stressiä eikä kunnon ajoituksestakaan ole varmuutta. Sitä vaan laitetaan askelta toisen eteen, työnteon maku suussa. Olin etukäteen päättänyt, että katson kelloa ensimmäisen kerran, kun matkasta on kolmannes takana. Toisen kierroksen lähestyessä en malttanut olla kaivamatta puhelinta taskusta. Näyttö oli pimeä. Oliko akusta virta loppunut? Sain puhelimen virkoamaan. Olin ennätystä hieman jäljessä. Vauhtia tasaisesti kiristämällä asia olisi korjattu. Tosin kumpikaan edellisistä maratoneista ei ollut loppuun asti nousujohteinen. Väki harveni. Juoksijoita lönkötteli kolmen, neljän hengen porukoissa. Usein jättäydyin tarkoituksella useamman askeleen päähän. Oli parempi puuskuttaa omassa rauhassa. Kahdessa mutkassa avautui näkymä kauemmas, juoksijoiden letkaan. Yritin pistää mieleen selkiä. Ohitettu selkä tulisi mahdollisesti olemaan ainoa ilon aihe tällä maratonilla. Lettipäälle jätin hyvästit 16 kilometrissä, virkatulle pipolle jo aiemmin. Toisen kierroksen lopussa puhelin ei enää suostunut käynnistymään. Sivusta kuulin kuitenkin huudon: Kaksi minuuttia lähtöön. Puolimaratoonarit, tajusin. Päättelin olevani ennätysvauhdissa, mutta kestäisinkö vauhdissa loppuun asti? Miestä alkoi tulla hurjaa vauhtia. Katselin ihaillen lennokasta askellusta ja kauniita vartaloita. Jos aluksi olinkin pelästynyt puolimaratoonareiden vyöryä, nyt siitä oli pelkkää iloa. Juoksin pitkälle kolmatta kierrosta puolimaratoonareiden imussa. Malmia lähestyessä jäljellä oli enää hitaimmat, joiden kanssa taitoin samaa matkaa. Maratoonareista ei ollut tietoakaan. Tunnistin vain yhden, tempoilevasti juoksevan nuorukaisen. Soronnoo! Viimeiselle kierrokselle lähtiessä en enää tiennyt, missä vauhdissa kuljen. Kolmas kierros oli ollut raskain, mutta puhki en vielä ollut. Yritin keskittyä tehokkaaseen ja tasaiseen hengitykseen. Vasen pohje alkoi kuitenkin nykiä. Pohje potkaisi sivuun ja samassa hengitys häiriintyi. Nestettä höllyi vatsalaukussa. Ja mikä pahinta, vauhtikin tuntui hiipuvan. 37 kilometrin kohdalla keksin uuden kikan. Aikaisemmin olin laskenut kilometrejä maaliin. Nyt huijasin itseni ajattelemaan, että viiden kilometrin sijaan juostavana oli vielä yksi kokonainen kierros ja risat. Ajatus antoi ryhtiä. Mietin myös koko syksyn ja talven metsässä juostuja 20 - 25 kilometrin lenkkejä. Yksi maraton on minulle pala kakkua! Loppumatka oli äkkinäisiä mutkia ja ylämäkiä, syöksyä alikulkutunneliin. Kuin ihmeen voimalla sain uutta puhtia. Vastaavaa en ollut vielä maratonilla kokenut: loppukiri. Ohitin pitkään edelläni juosseet kolme naista. Pidemmällä juoksi vielä kolme miestä, joista kauimmaisen tunnistin hyvin. Mies oli ohittanut minut kolmannen kierroksen alussa. Aina välillä olin tavoittanut miestä tämän vaihtaessa kävelyyn, mutta en ollut koskaan päässyt aivan beesiin. Mies oli sittemmin juossut ulos näköpiiristäni. Mutta nyt, jo urheilupuiston lähestyessä, olin saavuttanut miestä. Mies vuoroin käveli ja juoksi. Mitään armoa ei tunneta, päätin. Napsin kaksi juoksijaa minun ja miehen välistä. Olin loppusuoralla. Loppuun asti, kuulin yleisön kannustavan. Rynnin miehen ohi maaliin. Pienet – ja pikkumaiset – ovat juoksijan ilot. Kysyin katsomosta aikaa. Ennätys jäi tekemättä, totesin. Mietin tätä matkalla kotiin. Onko juoksu epäonnistunut, jos ei pysty tekemään ennätystään? Miksi ennätys jäi tekemättä? Olinko vain kuvitellut olevani elämäni kunnossa? Miksi juostut kilometrit ja menestys eivät korreloineet? Oliko viimeistelyssä vika? Tai tavassani treenata – jos sitä ylipäätänsä voi kutsua treenaamiseksi? Minähän vain juoksin. Narinkkatorilla kansanedustajaehdokkaat tekivät viimehetken vaalityötä. Jonotin ensin makkaraa perussuomalaisten kojulla, sitten kasvismakkaraa vihreiden. DJ soitti musiikkia, vaaliväki juhli kuin voitto olisi jo varmistunut. Voitto sitä ja tätä. Seuraava maraton olisi viiden viikon päästä. Mitä jos sekin menee samalla lailla? Kuinka monta tasapaksua maratonia ihminen viitsii juosta? Bussi oli lähes täynnä Suomen jääkiekkojoukkueen kannattajia. Istuin lupaa kysymättä kalleimmalla paikalle, sille jossa sai jalat suoriksi. Joku oli unohtanut penkille energiajuomatölkin. Join sen ja söin täytetyn patongin. Kalkkunaa ja jalopenoja. Tummenevan pilvikannen ja pellon väliin jäi kaistale taivasta. Se värjäytyi punaiseksi. Metsän reunassa roihusi kokko. Hieroin pohkeet, taka- ja etureidet. Hankasin jalkapohjia jalkatukea vasten. Jalat eivät tuntuneet kovin kipeiltä.
  9. 27 points
    Kieltämättä vähänlaisesti oli yleisöä klo 7 aamulla. Omat kannustusjoukot joutuivat heräämään paljon aikaisemmin, kun KK:n perusteella arvioin samanlaista loppuaikaa 20.45 (klo 8.45), jos hyvin kulkee. Keli oli todella hyvä, mulle sopivaa neulaspolkua ja kangasta oli paljon ja muutenkin hyvin nappiin osui energiat. Kuulemma seurantalaitteita oli kovasti yritetty saada enemmän, mutta Sulkavan soudulla oli etusija (jostain syystä). Laitteiden allokaatio olisi voinut mennä paremminkin, mutta ymmärrän, ettei järjestäjä ehdi täydellisesti optimoida tuota. Järjestäjän kanssa keskustelin maalissa ja Vmaksilla piti olla laite, mutta listaa sortatessa oli pudonnut pois.
  10. 27 points
    Sen tosiaan muutin nyt talvella, kun hoksasin ajaneeni liian kovaa pyörällä. Ajelin vuonna 2018 reilu 12000km pyörällä, ajan siis aina työmatkat kelissä kuin kelissä. Myös muuta ajoa on kohtuullisesti, koska tykkään pyöräillä. Tosiaan viime kesänä keksin kaikkea, että pääsenkö ajamaan mammalle (Somerolle) ja takaisin 30km/h keskinopeudella. No pääsin minä, mutta olihan sekin vaikea raja. Myös Velotourilla koitin 36km/h ryhmässä ajaa kuntoajon, putosin Porvoossa reilun 100km jälkeen ja hiipuen maaliin. Nämä esimerkkejä miksi juoksu alkoi takkuilla. Ajoin liian kovaa pyörällä ja juoksu minusta kärsi siitä. Nyt alkutalvesta alkaen ajanut taas sykeohjatusti ja samalla hieman vähemmän kuin vuosi sitten ja aavistuksen olen nostanut juoksumääriä. Juoksen myös monesti viikolla meno tai paluumatkan töihin ja toisen suunnan Alepapyörällä tai omalla. Nostin helmikuusta lähtien peruslenkkien sykkeet PK1 -> PK2 alaosaan. Juoksen siis nykyisin aika paljon PK2 alueella, mutta vältän arkilenkeissä Vk1 aluetta, vain ylämäissä saa olla siellä. Minulla, jos juoksisin jatkuvasti VK1 alueella, tuo se ensin tullessaan levottomat yöt ja sitten alkaa palautumattomuus. Mittaroin edelleen palautumista unilla. Minulla se toimii parhaiten. Nyrkkisääntö on aina se että kovan reenin ja kilpailun jälkeen voi yhden yön pyöriskellä levottomasti, mutta ei kahta. Jos tulee toinen yö perään, niin heti kaikki kevyeksi kunnes unet palautuu normaaliksi. Myös nuo 10km talvijuoksukisat on hitsin hyviä harkkoja. Niin muutin myös taas hetkeksi tai siihen asti kun huvittaa pitkikset vauhdikkaammaksi. Ne saatan fiiliksestä riippuen juosta kiihtyvänä PK2 alueella ja lopussa ollaan jo VK1 alueella. Lopussa voi olla viimeiset kilometrit hyvinkin nopeita, pääasia että tuntuu ilkiältä. Vähän on jotenkin tunne että en saa enää kuntopiikkiä, ellen tee jotain kovempaa välillä. Toistaiseksi on keho palkinnut tämän hienoisen kiristämisen kuntopiikillä, mutta minulla yleensä tämä ei kestä montaa kuukautta. Ei tämän päivän kaltaista raastoa pää minulla vähään aikaan kestä, nyt voi olla taas ns. funrun juoksuja edessä. Maraton myös on alkanut mielessä pyöriä, mutta se onkin sitten niin erilaista ja enemmän muuttujia matkassa. Pelottaa koko matka, mutta se olisi uskallettava taas sitäkin kattella, kun kerta tämä tavoite nyt tuli saavutettua. Niin pyöräilyssä Sanna Kulberg aikanaan opasti minua pyöräilytekniikassa ja putkelta ajamista. Tapaa pyöräillä joka hyödyttää juoksua parhaiten. Tämä jäi mieleen ja omaksunut tämän omasta mielestä hyvin. Tuttua juttua, tiheää pyöritystä ja seisovilteen ajamista pienissäkin nyppylöissä, ei väännöllä. Ei varmastikkaan mitään uutta, mutta tuli se vielä mieleen. Otin taas rullailut myös mukaan kotijumppaan ja liikkuvuutta pitkästa aikaa olen taas harkkailut. Olen jäykkä kun saapas ja tästä on ehkä ollut hieman apuja. Rasittavaa monesti aavistuksen ärsyttäväähän tuo on, mutta koitellut vain harkkailla. 20:30 uutisten aikana on hyvä vetkutella ja jumpata 🙂 Vielä editoin. Sitten jos palautumaton olo, kisa ollut lähellä tms. juoksen lenkit todella hiljaa. Saatan kävellä osan matkaa ja nopeus voi olla esim 9km/h tai sen allekin. Noissa katton että syke on alle 120 tai sen lähelle. En ole kokenut lenkin menevän pilalle vaikka välillä kävelee. Kuluuhan ainakin kalorioita, jos ei muuta. Tykkään syödä aika usein vähän liikaa. Pahin vika on että en pidä lepopäiviä koskaan, vähintään työmatkat fillarilla (31km). Mutta ei tämä niin nuukaa ole, liikunta on kivaa hommaa 🙂
  11. 26 points
    Vähän on mielessä tullut projektoitua, kun ei taida kroppa enää kestää treenaamista, niin josko sitä välistä kokeilisi vähän kuntoilla triatlonin parissa. Muutaman vuoden pidin taukoa tavoitteellisesti juoksusta eli about 2014-2017, kun oli lantion alueella kränää, sekä muutenkin siviilielämässä haasteita edellisen asunnon oikeusjutun kanssa. Tämän oikeusjutun sain sutenööristi vedettyä finaaliin Korkeimman Oikeuden kautta, ja 6 vuoden oikeustaistelun jälkeen. 50 000 euron käyttämisen sekä tuhansien prosessoitujen tuntien jälkeen KO totesi, että KÄÖ sekä HO ovat olleet väärässä ja FG oikeassa. Tietysti sieltä sain vähän suolarahoja takaisin, mutta kyllähän tästä oikeusopin yliopistosta muutamia kymmeniä tuhansia tuli maksettua lukukausimaksuja. Tämä oikeusjuttu olisi kokonaisuudessaan sellainen tarina kerrottavaksi, että ennemmin siitä kirjoittaisi kirjan, kuin omasta urheilusekoiluista, mutta kirjojen aika on myöhemmin. Jossain vaiheessa oikeusprosessia alkoi henkinenkuorma olla sitä luokkaa, ettei oikein kunnon huipentaminen kivuliaan lonkan kanssa ollut ekana mielessä, vaan mietti ennemmin, että miten tulisi selviydyttyä reilun 350 000 euron menetyksestä(sekä korkomenoista) mahdollisen tappion hetkellä. Kävin kuitenkin välistä lenkillä hölkkämoodissa, sekä salilla vähän tiukemmin rautoja kolistelemassa. Tämä oli sellaista psyykkeenhoitoa. 2016 KO tosiaan antoi päätöksen ja sitä märehtiessä meni melkein vuosi, ja kävin vähän tavoitteellisemmin treenailemaan about 2017. Sitähän kesti taas hetken, kun piti taas leikata akillesjänne kuntoon, mutta en sillä erää antanut asian enempää häiritä. Lantio ei näköjään ole muuttanut asennoitumistaan kuitenkaan, vaan vittuilee häikäilemättä minulle tasaisin väliajoin, sekä varmaan vaatisi leikkauksen, että hermoille tehtäisiin tilaa sykkiä juoksun tahtiin. Nyt muutaman vuoden tavoitteellisemman hölkkäilyn jälkeen tulin tulokseen, etten jaksa enää tapella lantion kanssa, ja yrittää sitä leikkauttaa jiirii, kun kuitenkaan kuntoon täysin saaminen ei ole niin varmaa, sekä kustannukset nousevat turhan korkeiksi saavutettuun mahdolliseen hyötyyn(plus kuntoutusaika jne). Olen myös asian kanssa reilun 10 vuotta myöhässä. Siispä mietin, että voisi kuntoilla triathlonhengessä, eikä se varmaan kuormita lantiota niin pahasti tärinällä kuin juoksu. Tietysti kyllähän tälläkin kunnolla voisi varmasti täydelle matkalle osallistua, mutta kuten olen @PAlle sanonut, että pitää olla suhteessa samanlaisessa kunnossa kuin ennen vanhaa maralla tai puolikkaalle startatessa, eli kestävyyskunnon ja suorituskyvyn pitää olla sillä tolalla, että alkumatkastakin kisavauhti pitää alkaa vituttamaan, kun se on jo pois ns mukavuusalueelta(jos noin kärjistäen sanotaan). (Onhan hyvässä kunnossa maralla luukuttaminen ihan hauskan hassua hommaa, vaikka ollaan pois ”mukavuusalueelta”.). Kuitenkin nyt on prosessointi ihan alkutekijöissä, ja varmaan tavoittelen vasta ensi kesälle täydelle matkalle jonkinlaista systeemiä. Pitänee siis ruveta haalimaan pyörää ja märkäpukua ja jotain muuta sen tapaista kalustoa. Aluksi ajattelin, että ostan tässä kesän mittaan jostain jonkinlaisen cycklocross-pyörän ja ajelen sillä treeniä, sekä käyn vähän pulahtamassa altaassa tai saimaassa. Paremman pyörän hommaan joskus myöhemmin, sikäli vielä motivaatiota/budjettia asiaan piisaa. Ajattelin myös vedellä soutulaitetta ja vähän haen voimaa salilta. Uintiin on vähän minulla negaatioita, sillä en hirveästi pidä altaassa kellumisesta, eikä tietysti tekniikakaan ole mitään priimaa, joskin suht pitkät raajat antavat minulle hieman etua tähän. Pääsykokeissa uin räkätekniikalla vuonna 2000 200m/2.56 ja pari vuotta sitten kävin muutaman kuukauden aktiivisemmin altaassa ja vähän hioin tekniikkaa ja pääsin 200m/2.35 hyppylähdöllä sekä 60min rennon letkeästi ”palauttavaa” uintia 3650m parilla juomatauolla kellon käydessä. Katsoo jos täällä olisi tekniikkakurssia syksylle ja rupeaisi talven pimetessä panostamaan tähän oikeen huolella. Pyörän päällä en ole aktiivisesti käynyt sitten ysärin, mutta silloin pystyin vetämään rautamankelilla 200km lenkin avg karvan päälle 30km/h, sekä jos joku osaisi neuvoa pyörän säätämisestä ja hankinnasta vähänkään, niin uskon, että mankelilla pääsisin ihan kohtuu lujaa. Tietysti vaatii myös, että perse ja psyyke kestäisi hangata treenihengessä tiestöllä. Mielestäni pyöräily ja sisäsoutaminen käy samalla tavalla kroppaan ja c2-soutaen olen päässyt 10@35.08 ja 60min/16560m joita pidän harjoitteluun nähden suht hyvinä tuloksina. Juoksijaksihan olen aina ollut liian lihava. Tietysti lihavuuteni on myös tuonut voimaa ja olen mielestäni suht vahva maratoonariksi, sillä kyllä rinnalle helähtää(helähti) 100kg, kyykkäsin 170kgllä, mavessa 200kg sekä penkistäkin meni 115kg. Luulisin että pikku piikkaamisella nämä tasot saisin takaisin, mutta juuri nyt ei esim penkistä 80kgllä montaa toistoa mene. Tämä on tälläinen projekti. Toivon, että tästä tulisi sellainen mukava sekä päämäärää hauskempi matka, ja toivoisin kuitenkin pääseväni jonkinlaiseen säädylliseen tavoitteeseen. Tietysti sikäli matka ei tunnu tarpeeksi mukavalle, niin aion lopettaa sen tekemisen kesken. Olen kyllä omaa matkaani maratonmaailmassa tehnyt hammastapurren (kipeän lantion/akilleksen/mahan/temppuileva sydämen kanssa) ihan omiksi tarpeiksi. Tällä matkalla toivottavasti opin myös valmentautumisesta lisää, sillä triathlonvalmentautuminen on mielestäni lähempänä hiihtovalmentaumista kuin juoksuvalmentautumista, ja tälle saralle lisäoppi ei pahaa tekisi - jos nyt millekkään saralle. Sikäli jollain satuu kaverin kaveri myymään hyvää ja helvetin halpaa pyörää sekä märkäpukua tälläiselle 185cm roikaleelle, niin olisi ihan kivaa infoa se. Pyörän hommista varmaan saa ja kannattaa antaa valmiiksi pureskeltua (helppoa)faktaa meikälle, sillä se tuntuu olevan ihan loputon suo. Tietysti kaikki lisäinformaatio on hyvästä 👍🏻 Ps kännykällä kirjoittaminen on sen vertaa vaikeaa ja kokonaisuuden hallitseminen haastavaa, että pahoittelen kovasti sikäli tarinankulku ei vaikuta loogiselta.
  12. 26 points
    Oma Vantaalle paluuni sujui hienosti ja hyvissä merkeissä. Ihan ensimmäiseksi täytyy kiittää järjestävää organisaatiota hienosta kilpailusta sekä toimivista ratkaisuista. Kaikki tarpeellinen oli lähellä ja missään vaiheessa en joutunut jonottamaan mihinkään. Kisan jälkeinen pullakahvi hieronnan sekä saunan ohella kruunasi kaiken. Kiitos! Oma juoksuni sekä tehtäväni oli toimia jäniksenä kaverille, joka tavoitteli alle 3.10 aikaa. Toki luotettava kaveri hommansa hoitaa ja sainkin kunnian toimia puskurina liian innokkaille koirille sekä aukoa bajamajan ovea sekä vastatuuliosuuksilla tuulta. Loppumatkasta tehtävääni kuului toki piiskurina toimiminen sekä (jopa) kannustaminen. Loppuaika olikin himppu alle 3.08, joten maalissa oli kaksi tyytyväistä juoksijaa. Oma juoksu oli eilen vaivatonta ja kun ei tarvinnut puristaa aivan kaikkea ulos, oli aikaa seurailla maisemia sekä (oikeasti) kannustaa muita juoksijoita. Eilinen menikin hyvästä treenistä. Tällä hetkellä jalat ovat hieman kankeat, mutta illalla ehkä pieni lenkki ja kevyen alkuviikon jälkeen keskiviikkona sitten jotain kuormittavampaa. Eilinen juoksu toimi myös starttina uuteen harjoituskauteen, jossa ensin keskitytään Aktia-cupiin (kymppi alle 36 minuutin) ja keväämmällä sitten johonkin muuhun. Onnittelut kaikille eilen juosseille sekä toki erityisonnittelut vielä ennätyksistä!
  13. 26 points
    Sehän meni ihan mukavasti. Oikea reisi oli tiltissä jo alun mäkien jälkeen, mutta sen kanssa tuli hyvin toimeen, kunnes tultiin takaisin loppunousuihin. Niissä ei sitten ollut enää kuin toinen reisi käytössä ylä- ja alamäissä. Unelmaraja 30h jäi sitten hikisesti alittumatta, kun vikaan pätkään meni 2h. Mutta täytyy kyllä olla todella tyytväinen talven hamstring-ongelmien jälkeen tästä suoritukesta.
  14. 25 points
    Oi kyllä Sepolta hieno juoksu. Saimme todistaa toista haamurajan alitusta samana päivänä. Oma juoksuni meni näin: Lähdin suhteellisen rauhallisesti liikkeelle jonkinmoisessa ruuhkassa. Ensimmäinen kilometri vähän yli 5 min, siitä pikku hiljaa kiristäen. Ensimmäinen kierros kokonaisuutena tunnustellen 51:28. Yritin pitää sykkeet vielä alhaalla ja se onnistuikin. Toinen kierros olikin sitten jo vähän kovempaa, ja ehkä hauskin osuus juoksussa. Kulki hyvin eikä vielä painanut missään. Puoliväliin ajassa 1:40:28 eli toinen kierros 49:00. Puolimatkan aika oli pari minuuttia kovempaa kuin olin kuvitellut. Tuossa vaiheessa heräsi ajatus, että tänään menee alle 3:20. Jossain vaiheessa vatsassa vähän väänteli, ja tuli mieleen tämän ketjun aiemmat keskustelut. Söin noin 1,5 h ennen lähtöä pari kananmunaa ja ennen lähtöä vielä banaanin ja kesällä vanhaksi menneen geelin. Ehkä ne siellä muuttuivat juoksukunnoksi. Pienen vauhdin rauhottamisen jälkeen pääsin taas hyvään vauhtiin eikä stoppia tarvittu. Kolmannella kierroksella alkoi matka vähitellen tuntua, mutta jalat toimivat hyvin kun käskytystä hieman lisäsi. Kierrosaika 50:08 hieman nousseella sykkeellä. Viimeiselle kierrokselle lähdin nostamaan sykettä kohti anakynnystä (ts. kohti raastoa), ja sekin sujui aika suunnitellusti. Puuskutus lisääntyi, syke nousi, ja vauhtikin vielä aavistuksen. Viimeisen kierroksen aika 49:52, kokonaisaika 3:20:28 ja siis hieman negatiivinen splitti. Keskisyke oli 158 ja maksimi 170. Syketason hallittu nousu onnistui juuri niin kuin kuvittelin, vaikka keskisyke jäi pari pykälää siitä mitä arvelin sen voivan olla. Ehkä ikä alkaa näkyä siinä. Kaikki jäi matkalle tänään. Tuntui siltä, että kaikki juoksukunnon osa-alueet sai käytettyä samaan aikaan ennen juuri ennen maaliviivaa. Ei ihan mennyt alle 3:20, mutta pari kertaa aiemmin on mennyt joten eipä tuo niin pahalta tuntunut. Juoksun aikana raja motivoi, ja se riittää. Matkamittari näytti 42,51 km, joten kilometrivauhti oli sen mukaan jonkin verran kovempaa kuin tuo 3:20 taso. Hieno kisa taas, vaikka olikin aika paljon lätäköitä matkalla. Ensi vuonna sitten ehkä ennätyksen kimppuun.
  15. 24 points
    Meni viimeiseen nousuun asti hyvin. Siihen mennessä olin ~31h vauhdissa. Sitten loppui jaloista vääntö ja pötsikin oli vähän sekaisin. Vatsa asettui, lihaksisto ei. Meni sitten lähemmäs 33h
  16. 23 points
    Jatkossa asiattomasta käytöksestä, piilovittuilusta yms toiminnasta onni potkaisee ja joudut moderointijonoon. Kyseisessä ryhmässä olevien viestit eivät tule viestin kirjoittamisen jälkeen näkyviin. Viesti tulee näkyviin vasta kun olen sen lukenut ja hyväksynyt. Tavoitteena on lukaista viestit läpi arkisin kerran päivässä ja viikonloppuisin en ehkä lue viestejä ollenkaan. Jos moderointijonossa oleva viesti on mielestäni asiaton niin sitä ei julkaista tai sitten se julkaistaan muokattuna. Kyllä, se tekee keskusteluun osallistumisesta vaikeaa. En jaksa enää varoitella tai hellästi ohjeistaa asialliseen käytökseen. Kun löydät nimesi alla olevasta listasta niin tiedät olevasi moderointijonossa. En myöskään jaksa käydä keskustelua siitä mitä mieltä olet asiasta. Aloitetaan viikon pituisilla hyllytyksillä. Siitä sitten pidennetään kunnes viesti menee perille. Kuka haluaa olla ensimmäinen?
  17. 23 points
    Kotona vihdoin, väsyneenä mutta onnellisena. Tavoiteaikani oli 3.39 koska halusin parantaa ennätystäni (joka on 11 vuoden takaa, en ole tässä viimeisen 11 vuoden aikana juossut kuin yhden maran - keväällä HCM - niin ja nyt tietty tämä). Vanha enkkani oli 3.42 ja osia. Lähdin juoksemaan aivan liian kovaa. Puolikas meni aikaan 1.43. Liian kovaa siis kuntooni nähden, mutta toisaalta peli veti ja arvasin, että loppu tulee kuitenkin hitaammin. Liian kovaa lähdin osittain siksi, että kellon perhana ei suostunut laittamaan gps:ää toimintaan eli en tiennyt kunnolla etenemisnopeuttani. Käytännössä juoksin joidenkin ryhmien kanssa suht. samaa vauhtia ja toivoin että josko olis oikein. Kyllä se gps siitä tokeni sitten, mutta näytti kokonaismatkaksi vain 38 km joten ei palkintosijaa Polarin M200 -kellolle tästkäkään. Kolmannella kierroksella tuli jo pienoinen uuvahdus, mutta vähän geeliä naamariin niin kyllä se taas iloksi muuttui. Vika kierros oli sitten totaalista taaperrusta. Jalat menivät ihan puupökkelöiksi, hädin tuskin sain pistettyä tossua toisen eteen. Vikat 3 km antoi kuitenkin hieman toivoa, että maaliin tullaan. Maaliin pääsin ajassa 3.38,50 ja tästäpä erittäin iloinen oli hän. Alun "kirmaaminen" pelasti loppuaikani. Olen tosi tyytyväinen päivään kaiken kaikkiaan. Mukava maraton, ei ruuhkia. Välillä sain jopa juosta ihan yksin, mikä ei toki sekään ole mukavaa.
  18. 23 points
    Foorumilaiset maalissa. Kaikki tavoitteeseen. Onneksi olkoon! Ghatmando 2:56:34 Jalmari17 2:54:29 Jimmy 2:59:12
  19. 23 points
    Yhden kunnon yön ja kevyen perhetrekkailun jälkeen kisamenestys tuli purettua tarinaksi asti. Tuon vanhan Duron saitin layout on varsin retro (jostain vuoden 2004 paikkeilta). Sisältö lienee luettavissa, vaikkei olekaan nyt moderni responsiivinen sivupohja. Kuvat hiukan kärsivät ja 4k-näytöllä tekstiä saa aika lailla tihrustaa.
  20. 22 points
    Meni päivän tavoitteen osalta vähän tiukalle: 2.59.57 brutto. Seppo taisi kadota näkökentästä toisella kierroksella. Tuli kuitenkin uran toiseksi paras aika keväällä 2014 juostun enkan jälkeen.
  21. 22 points
    Miksi vain 80-luvulle? Täällä elellään onnellisina paljon kauempana menneisyydessä... Aamunihan alkaa sunnuntaisin perinteisesti pistämällä hellaan valkean ja kahviveden noen mustaamaan pannuun hellalle kiehumaan. Sitten tapsuttelen virttyneessä puhkipiereskellyssä pyjamassani ja reinoissani pihan poikki postilaatikolle. Poimin sieltä uunituoreen aamuaviisin ja ravistelen lehden välistä samalla aikamerkin joka sinne on lehdenjakan toimesta laitettu. Näin tiedän että kello on kuusi ja stt:n uutiset alkavat. Palaan sisälle ja avaan Grundig-merkkisen putkiradion. Carl-Eric Creutz on juuri aloittanut. Vesi kiehuu pannussa, siirrän sen syrjään ja lisään viisi tasareunaista mitallista Kulta-Katriinan pannujauhatusta. Annan hautua hetken ja kaadan sakkanokan pois. Täytän kukkakuvioidun Arabia-merkkisen perintökupin höyryävällä kahvilla. Levittelen pirttipöydälle vielä painomusteelle tuoksuvan tuoreen Etelä-Saimaa-lehden. Kaivan pyjaman rintataskusta kakkulat nenän varteen. Kaadan yhä kuuman mustan kahvin kupista varovasti tassille jäähtymään. Otan mummovainaan sokerikosta palasokerin jonka asettelen huolellisesti kielellä alahampaiden (omien) taakse. Kohotan ja kallistan tassia ja rrrrrryyystän niin perrrrkeleeesti hyvää kaffetta. Samalla kun aloitan viikon hartaimman hetken; sunnuntaiaamun paperisen lehden lukemisen. Ei taida batistinin poika tietää mistä jää paitsi 😉
  22. 21 points
    Viimein takaisin kotopuolessa ja on aikaa kirjoittaa jonkinlainen rapsa. Pahoittelut pituudesta. Mun kisa meni kokonaisuudessaan aika lailla kuten toivoin sen menevän, vaikka matkalle sattuikin joitain yllätyksiä. Varsinainen tavoitteeni oli siis yksinkertaisesti juosta toogassa alle kolme tuntia (selfie alla 😆). Koska olin poikkeuksellisen epävarma juoksukunnosta, päätin lähteä liikkeelle noin 2:55 loppuaikaan tähtäävää vauhtia. Tässä oli ideana/toiveena se, että tuo vauhti ei ehkä olisi liian kova ja mahdollistaisi samalla mahdollisen vessakäynnin tai johonkin muuhun yllätykseen reagoimisen. Ihan en onnistunut pysymään tässä suunnitelmassa, sillä ympärillä olleet nopeat juoksijat innoittivat ripeisiin askeliin. Eka puolisko vajaan minuutin suunniteltua nopeampaa. Tuo eka puolisko eteni kohtuullisen hyvin, mutta ei täysin ongelmitta. Syke oli korkea, mikä johtui osaksi lämpimästä asusta. Varsinkin peruukki ja tekoparta olivat kuumat. Samalla törmäsin ensimmäiseen ongelmaan, jota en ollut osannut ennakoida (liimasin peruukin ensimmäistä kertaa kasvoilleni): en voinut jäähdytellä itseäni kaatamalla kasvoille ja päähän vettä, sillä parran liima oli vesiliukoista... Juoksu sujui siis lämpimässä tunnelmassa. Puolivälissä fiilis oli kuitenkin hyvä ja päätin jatkaa kymmenisen kilometriä samaa vauhtia. Ehkä vähästä juoksumäärästä johtuen jonkinlainen väsyneisyys alkoi tuntua jaloissa. Tilannetta ei auttanut toinen asia, mitä en ollut tullut ajatelleeksi (mutta joka mun olisi kyllä pitänyt tajuta etukäteen): tooga ottaa pirun hyvin tuulta, ihan kuin purje, ja vastatuuleen oli raskas taivaltaa. Sivutuulessakin aloin heittelehtiä 😊 Aiemmat myötätuuliosuudet eivät olleet paljoa auttaneet (tai en ollut niitä huomannut), sillä silloin juoksin vielä sen verran isossa porukassa, että takana oli aina muita ottamassa tuulihyödyn. Kolmenkympin kohdalla tiesin, että tulen pääsemään tavoitteeseeni. Tuuli ei enää haitannut eikä oikein kuumuuskaan: varsinkin sateen alettua tooga oli märkä, eli viileä mutta myös painava. Merkillistä kuinka paljon vettä ohut kangas voikaan imeä itseensä. Tässä vaiheessa päätin alkaa hidastaa vauhtia, jotta energiat riittäisivät varmemmin maaliin saakka. Törmäsin näet viimeiseen yllätykseen: jouduin siirtymään urheilujuoman käyttäjäksi. Aiemmin Berliinissä olen kantanut geelejä juoksuvyössä. Nyt tuo ei ollut mahdollista (ei kuulu toogaan), joten olin vienyt omat pullot järjestäjille (laitoin itse oikeisiin laatikoihin) ja pullojen kyljessä oli geeli. Tuo toimi alussa hyvin, mutta lopussa pulloja ei enää pöydillä näkynyt. Näin niistä myöhemmin yhden maassa, joten ilmeisesti ne olivat kelvanneet jollekin toiselle juoksijalle. Ehkä eniten harmittaa tuossa pullojen etsintään kulunut aika. 37 kilsan kohdalla laskeskelin, että noin vitosen kilsavauhti riittää kolmen tunnin alitukseen ja päätin ryhtyä juoksemaan sitä vauhtia. Muutenhan ajalla ei ollut minulle väliä. Jalat eivät kuitenkaan enää totelleet käskyjä ja jatkoivat melkein totuttua vauhtia. Maaliin siis vajaassa kahdessa tunnissa ja 57 minuutissa. Siitä sitten heti Guinnessin ennätystenkirjan henkilöstön luokse kuvien ottoa ja asun viimeistä tarkistusta varten. Plakaatti tulee joskus myöhemmin kotiin. Näin parin päivän jälkeen juoksusta on jäänyt päällimmäiseksi mieleen se, miksi ennätyksen tavoittelua alun perin suunnittelin: saada hymy muiden kasvoille ja samalla tehtyä iloisen mielen juoksu. Tässä onnistuin omasta mielestäni parhaiten. Laskeskelin, että ennen lähtöä olin päätynyt noin kolmeenkymmeneen (yhteis)kuvaan. Ekan puoliskon aikana sain muista juoksijoista poikkeuksellisen paljon seuraa. Mikä parasta, mua ei ole koskaan osoitettu niin paljon sormella ja mulle ei ole naurettu niin paljon kuin sunnuntaina. Tai ehkä on, en ole siitä vain ollut aiemmin tietoinen 😂 Kannustus oli valtavaa ja eteni katsojissa parhaimmillaan mun juoksun tahtiin useamman kymmenen metrin ajan. Tästä juoksuvälivuodenkisasta jäi siis varsin hyvä muisto. Ensi vuonna juoksutavoitteet ovat sitten taas tavallisempia.
  23. 21 points
    Naisten voittaja tuli just terassin ohitse (anteeksi offtopic)
  24. 21 points
    E24 on täysin omalainen juoksuelämys. Vasta osallistumalla tietää, miten kova tulos on 240km. Joskus 15v sitten oli tavoite alittaa 3h maratonilla, ja sen jälkeen on aika mennyt lähinnä muiden kestävyyslajien harrasteluun. Viime vuonna jalkakilsat (juoksu, roga/suunnistus) olivat jotain 2200-2500km. Siihen nähden oma tulos nyt eli 203km oli onnistuminen, vaikka pyörää ja muita treenitunteja onkin jonkin verran. Voi olla, että saman tuloksen olisi saanut helpommalla tasaisemmalla menolla - mutta ei ollut tyylipisteitä erikseen jaossa. Taktiikka oli juosta ja kävellä vuorotellen, ja kävelymatkojen piti pidentyä tasaisesti. Vauhdin arvelin olevan alussa 10km/h ja hiipuvan siitä kävelyn tasolle 6km/h. Tällä logiikalla Excel antoi mahdollisen tuloksen 191km sis. reilun tunnin erilaisiin huoltokatkoihin ml. kenkien vaihdot (kierrätin kahta paria, jottei kävisi jaloille liian monotooniseksi). Startti oli naiivi 'all-in' eli aloittaa vauhdilla, typistää laskemiani huoltotaukoja ja päästä 12h ajassa reilusti yli puolen välin, ettei jäljellä oleva matka 200km:iin tunnu mahdottomalta. Laskin n 150km kohdilla 7km/h vauhdin riittävän (enkä muuta miettinyt).
  25. 20 points
    Itsellä ei lähtökohdat ollut ihan kohdillaan tänään. Pari edellistä päivä vedetty buranaa nivus- ja pakaranseudun vaivaan. Eilen vielä käveleminen oli hyvin haasteellista. Aamulla kuitenkin päätin että lähden kokeilemaan, menee miten menee. Ja ihan hyvinhän tuo menikin ensinmäiset kolme kierrosta. Aika jäykkää menoa mutta aikataulussa ja muutama minuutti hyvääkin, mutta viimeisellä vitosella hyytyi täysin. Jalat oli kuin puupökkelöt eikä totellut käskyjäni juosta kovempaa. Niinpä aika painui 1 min ja 29 sekuntia alle tavoitteen, eli alle 3.30. No eipä tuota kannata jäädä suremaan. Edellisestä marasta jo neljä vuotta aikaa niin ihan tyytyväinen että pääsin maaliin. Onnittelut @Seppolle perusterveen papereista. Mielenkiinnolla olen projektia seurannut. Onnittelut myös muille maran läpäisseille ja onnistujille. Edit. Nythän mä vasta hokasin että kirjoitin väärin. Aika meni siis yli tavoiteajan tuon 1min 29sek. 😖
  26. 20 points
    Täältä tuloksena DNF, Vanha Korintti oli viimeinen piste. Keli oli yksinkertaisesti itselleni liian kova. Lopulta jalat pettivät, ja vauhti oli tasaisella yli 10 min/km. Kerrankin lämpöjuoksu ilman vatsaongelmia...
  27. 20 points
    Olipas tuo Rantamaran reitti raskas, mielestäni raskaampi kuin Hcm.🤔 Itsellä ei ollut oikein kulkupäivä ja maaliin 2.59 ajalla, Sm-maratonin 5 sija.
  28. 20 points
    En tiedä mitä tapahtui, mutta mielessä kävi niinkin ihmeellinen ajatus kuin juoksuharrastuksen (uudelleen) aloittaminen. Päähänpisto on toivottavasti ohimenevä, mutta ihan teoreettisessakin mielessä on kiinnostavaa miten tässä pitäisi aloitella. Viimeisen kerran olen ollut jossain kunnossa reilu 5 vuotta sitten, jolloin juoksin kympin vuoden 2013 Twilight Runissa 36.36. Varsinaisen treenaamisen olin lopettanut noin vuosi aikaisemmin, joten jossain määrin vanhoilla pohjilla mentiin. Sen jälkeen liikunta ollut satunnaista, koko ajan vähenevää ja juhlinta säännöllistä. Viime vuonna taisi tulla alle 400km juoksua. Kymppi kulkisi nyt ehkä noin 50min. Nyt ei ole enää vanhoja kuntopohjia. Sen huomaa siitä, että vaikka intoutuisi juoksemaan pari lenkkiä, niin juoksuvauhdit eivät juurikaan lähde nousuun. Kevyen vauhti liikkuu jossain 6:00/km ja sykkeiden perusteella sekin on liian kovaa. Maksimisyke on tullut roppakaupalla alas. Painoa on tullut tuohon 2013 verrattuna lisää noin 15 kiloa, josta reilut kymmenen viimeisen kahden kuukauden aikana. Voimatasot ja lihaskunto ovat myös aika pohjalukemissa. Onko jollain onnistunutta kokemusta tällaisesta comebackista pitkän tauon jälkeen? Enkä tarkoita mitään pitkää telakkaa tai edes välivuotta, vaan tällaista vuosien taukoa, jossa vähän niin kuin aloitetaan uudestaan. Kannattaako treeneissä lähteä ihan pohjilta kuten aloittelija vai olisiko kuitenkin joku oikopolku? Eikä tässä mistään ennätyksistä haaveilla, mutta 40min kymppi nyt pitäisi ainakin aluksi saavuttaa.
  29. 19 points
    Tänään tuli kyllä noutaja. Vikalla kierroksella teboilin kulmilla tuli mieleen, että mitä jos jättäisi leikin kesken. No ajattelin etten viitsi keskeyttää. Hölkkäillä maaliin mikä sekin tuntui vaikealta. Ehkä olisi voinut ekoilla kierroksilla ottaa pari napsua rauhallisemmin. Sykkeet oli kyllä ekalla 10km aikana samaa tasoa kuin tukholman puolikkaalla vaikka vauhti oli nyt paljon rauhallisempi kuin puolikkaalla. Tokalla kierroksella sykkeet selvästi laskivat. Jalat eivät vaan totelleet ja nesteet meinasi nousta ylös mitä ei ole aikaisemmin tapahtunut. Lopputuloksena oli kuitenkin toka paras mara aika, sekä puolimatka taisi olla toka paras puolimara. Yhdellä juottopisteellä tuli kyllä aikamoinen kolari. Yritin väistää mieshenkilöä joka leikkasi eteen ottamaan vettä, taisi osua kaverin käteen kun keskittyminen meni siihen en huomannut eteen ilmestynyttä naishenkilö ja juoksin suoraan päin. Pahoittelut tästä toivottavasti ei sattunut. Jotenkin tulee mieleen että jäiköhän paras isku tukholman puolikkaalle 1.23.22 vai eikö tänään vain ollut tähdet kohdillaan. Loppuaika 3.12.xx. No nyt ei muuta kuin kohti uutta kautta kun ensi lepäillään pari viikkoa.
  30. 19 points
    Minusta tällaisena keski-ikäisena harrastajana sellainen tilanne on mukava, että päivätöistä saa just sen verran fyrkkaa, että pystyy harrastamaan ilman, että tarvitsisi mitään ihmeempiä sponsoreita miettiä. Voi juosta sen merkkisillä kamppeilla kuin itse haluaa ja käyttää muutenkin just niitä tuotteita, jotka itselle sopii. Someen voi postailla ihan vapaasti mitä matskua haluaa, eikä tarvitse yhtään miettiä, että tulikohan kenkämerkki mainittua riittävän ponnekkaasti. Kertakaikkisen mukava tilanne.
  31. 19 points
    Elämäni juoksu tämä oli, kiitos ruiskarhu! Keli oli mainio, sekä kuntopiikki osui juuri hyvään aikaan ja hyvä porukka missä laiskotella tuulensuojassa. 8km kohdalla mietin tosissani keskeytystä, kun tuntui niin ilkiältä ja matkaa oli vielä oli edessä. Otin geelin ja mutustelin sitä suussa hyvin pitkään. Sain onneksi aivot uskomaan että nyt tulee lisää virtaa ja se pahin olo sitten katosi. Olen kyllä lapsellisen onnellinen tästä ajasta, ei ollut minulle helppo raja tämä. Onneksi sain sen nyt juostua, kun tuota ikää tulee vain jatkuvasti lisää ja jossain vaiheessa se väkisten alkaa näkymään.
  32. 19 points
    Keli oli talvinen ja aika vankasti nasturikeli, semmoisilla tuli myös juostua. Itsellä reissun yksi pyrkimys oli yrittää voittaa M50v ikäryhmä, jossa onnistuinkin kivasti. Alussa homma käyntiin ja tuulta mäkeä ta tappuraahan se alku oli. Hetken mentyämme hoksasin vain nuoria tai nuorehkoja edessä ja toki Alisan, joka katosi horisonttiin hyvin pian. Samassa ryhmässä oli kuitenkin tuntemattomia, joten oli vain pakko ährää puhinalle ylämäkiosuudessa, jotta hieman saa eroa. Käännössä näin ikärymäni kasvotuttuja takana ja se olikin sitten henkinen juttu vauhdin osalta hoidettu. Toki kisan edetessä se tuttu kilpailuvietti välillä sieltä lipsahtelee, mutta kun toleranssi on itsellä niin pieni, niin eipä tuossa paljon ollut tehtävissä. Olin juossut mäkiosuudella myös edellä menneen kaverin kiinni ja muutamalla sanalla sovimme vastatuuleen vuorovedot. Koittelin hoitaa oman tontin kunnolla ja siinä lipsahti meno hetkeksi hyvin epämukavalle alueelle, jossa menimme Saaran ryhmän ohitte. Vuoro vaihtui ja vauhti vain kasvoi. Kaveri omalla vuorolla menikin sen verta kovaa, että tänään seurasin vain katseella. Jäin matkalla tavoittamamme nuoren 19v sarjan kaverin kanssa juoksemaan ja muutamia sanoja siinä vaihtelimme. Mitään loppukiriä ei ollut tarkoitus tehdä, mutta meni sitten lopussa viimeinen kilometri kuitenkin kovemmin. Hoksasin takaa tulevan henkilön kovaa ja en erottanut onko papparainen vai nuori jantteri. No aivan maaliviivalla kaveri meni ohitte, hävisin sen kirin. Ei ole minusta kirimieheksi. Tämä reissu oli hieman alle 2min hitaampi, kuin viimeksi itsellä Aktiassa. Tosin ei kestänyt nyt pää ollenkaan olla siellä alueella, jossa enkat ja 37min alkuiset juoksut on minulla aina äherretty. Mukavia tapahtumia nämä kyllä ovat, hyvä että järjestetään.
  33. 18 points
    Kimmokkeen toivomuksesta laitan nyt tähän pikku kertomuksen omasta sydänkeissistä. Ottakaa vinkkiä jos ketä kiinnostaa. Itsellä toteutui aika huonosti mitkään sydäninfarktin ennakkospekuloinnit, mutta sellainen 100% tukos vaan nurkan takaa sepelvaltimoon lokakuun eka iski, ja se vaati välittömän pallolaajennuksen, koskapa kohtaus uusi heti Meilahteen lanssilla saavuttuani, kotona saaduista nitrosta, liuotushoidosta ja morfiinista huolimatta. Toinenkin suoni pumpussa on 30-49% tukossa ja vielä yksi alle 30% tukos, mutta nuo jätettiin lääkehoidolla korjautuviksi. Olen aina ollut hoikka, harrastanut juoksua lapsesta saakka, suvussa ei sepelvaltimotautia ole ollut, kokonaiskolesteroli oli 5,1 ja lisäksi olen pyrkinyt ruuankin osalta fiksuihin valintoihin sekä nukkunut aina hyvin. Ainoiksi selittäviksi tekijöiksi jää pari vuotta sitten todettu verenpainetauti ja ajoittainen lievä työstressi. Sekä perjantai-iltojen herkku Kivikylän nakit. Muuten olen siis nipottanut ruuastakin jo pitkään, mutta antanut tuossa nakkiasiassa itselleni pikkuisen hyvää kahden perjantaioluen kanssa nautittuna😬. Juoksuhommelithan olen jatkuvien jalka- ja lonkkavaivojen vuoksi jäädyttänyt muutamaan, maksimissaan neljään juoksukertaan viikossa, ja nämä pelkkää kevyttä sykemittariin tuijotellen, ja tuohon 1 punttisali/viikko päälle. Luulin, että kaikki oli hyvin, mutta my ass, ohraisesti kävi. Yrittänyttä laitetaan, niinkuin tavataan sanoa. Tuosta infarktistahan leimataan välittömästi sepelvaltimotautipotilaaksi, joten kuulun nyt tätä kautta vielä influenssan riskiryhmään. Toisaalta, kun verenpainetauti todettiin kun menin valittamaan pikku huippausta päässä, niin paineet oli levossa ekg-mittauksen yhteydessä 238/138, eikä tähänkään kummajaiseen mitään järkiperäistä syytä löytynyt. Mutta verenpaine aiheuttaa aika hanakastikin suonistoon plakkia, nuo pikku painelukematko tämän kaiken on aikaan saanut? Kenties. Oikein en jaksa uskoa, että Kivikylä olisi tässä syypää, kun kerran viikkoon niitä pikkuisen mussuttaa. Mene ja tiedä, mutta kehotan kyllä kaikkia foorumin kanssaveljiä ja -sisaria viitsimään huolehtia tuon verenpaineen ja kolesterolit vaikka sitten lääkkeiden avulla jo hyvissä ajoin kuntoon. Vuosien mittaan ne siellä pikkuhiljaa tuhojaan tekevät, eikä tunnu missään ennenkuin jysähtää. Oli muuten melkoinen täystyrmäys noin fyysisesti. Onneksi vaimo oli kotona ja soitti 112 välittömästi. Mulla oli lääkityksen saatuani paineet pari viime vuotta tuolla 140/83 tienoilla, eli ei pahakaan, mutta ilmeisesti sitten liikaa kuitenkin. No, näistä otetaan opiksi. Lääkkeitä on nyt vaikka toisille jakaa ja pikku kävelylenkeillä elvytellään itseä takaisin elävien kirjoihin. Ja arvostus suomalaista terveydenhoidon tasoa kohtaan on mulla kyllä huipussaan. Kertaakaan ei iskenyt paniikki, sen vaan näki että paremmissa käsissä ei sillä hetkellä voisi olla, iso kiitos siitä kaikesta heille. Elämä jatkuu, sen suunta ja vauhti määräytyy jatkossa voinnin mukaan. Hyviä hölökkiä ja syksynjatkoa kaikille❤️
  34. 18 points
    Takana elämäni ensimmäinen satanen 105 km-matkalla. Kesäkuussa sairastetusta flunsasta johtuen aloitin erittäin varovasti tunnustellen ja ensimmäisessä huollossa sijoitukseni oli 48. Huolto huollolta paransin sijoitustani ja maaliviivan ylitiin ajassa 15h 48min, tämä oikeutti 29 sijaan miesten sarjassa. Olisipa matka saanut olla vielä muutaman kilometrin pidempi, muutaman minuutin päässä olisi nimittäin ollut lisää selkiä kiinni otettavaksi 😂 Tämä oli nyt ensimmäinen ultra jossa onnistuin välttämään omat ylimääräiset sähellykset. Matkan varrelle mahtui toki ongelmia ihan laidasta laitaan ja erittäin raskas reissu tämä kaiken kaikkiaan oli 😰 Sanoisin että tämä reitti on huomattavasti raskaampi kuin Karhunkierroksen 80 km, saman totesi moni muukin. Pidempää kisaraporttia tulee joskus myöhemmin blogin puolelle.
  35. 18 points
    Vauhdinjako onnistui mainiosti, selkiä tuli vastaan ja etuperin pääsi alamäet maaliin asti. Kovemmalla alkuvauhdilla olisi tullut noutaja, nytkin viimeinen 20km oli raskasta ja jalat alkoivat painaa. Pienellä Rukan mäen loppukirillä pääsi juuri Heermanin entisen enkan alle. Edit: muistelin, että Heermanin viime vuonna entiseksi jäänyt reittiennätys olisi ollut 20:38, mutta 20.30 näkyi 2016 uutisessa; no, tulipahan otettua loppukiri Helpoilla neulaspolkupätkillä juoksu eteni hyvin. Juurakoita ja teknisiä tai jyrkkiä alamäkiä en juuri uskaltanut juosta, niissä tulee hiukan takkiin. Ylämäet kävelin suosiolla kuten viimeksi. Näillä treeneillä ja kilsoilla varmasti oli paras mahdollinen tulos tänään.
  36. 18 points
    Omasta kokemuksesta sen verran, että iskin lenkkarit ”naulaan” 2013 ja rupesin elämään kuten ihmiset kuunaan. Kävin salilla ja välistä hölkkäilin jonkun kilometrin. Paino nousi siitä n. 70kg:stä tuonne 92-93kg siis lihas- sekä läskimassa. Aina olen ollut scrode juoksijaksi, ja eipä tälläinen turvottaminen helpottanut yhtään tilannetta. Alkuun rupesin vain säännölleen käymään juoksemassa. Opettelin uudestaan säännöllisen rytmin käydä treenaamassa. Sitten vain lyhyt vk, kevyt, kevyt(lepo),lyhyt vk, kevyt, kevyt pitkä tai lepo tyylillä jauhamaan. Rupesin myös katsomaan myös mitä söin. Läski olisi armeliasta, kun sehän lähtee veks ajastaan, lihasmassa ei sitten meinaa millään. Vieläkin paino hiimailee 78-80 kg tietämissä ja varmaan pitäisi siirtyä itujen imeskelyyn, että saisi painon takaisin sinne jiiriin(~70kg) ja ettei olisi kuin 10kg liian lihava juoksijaksi. Ei tässä mitään ihme kepulia ole. Hyppäät (treeni)junan kyytiin ja rupeat vain tekemään, huomaat varmasti että kunto nousee kohisten alkuun. Vanhoja harjoitustehoja sekä ennätyksiä ei kannata paljoa ruveta miettimään, sillä sellainen depistää. Tekee kaiken kuin se olisi ensimmäinen kerta, niin sehän auttaa jaksamaan ja motivoi. Monipuolisesti osaat treenata ja muutenkin tietoutta siihen sulta löytyy, kunhan vain jaksaa lähteä ja itsensä houkuteltua treenaamaan. Typistetysti: muistaa lähtee treenaamaan, on armollinen itseään kohtaan ja yrittää nauttia (treeni)junan kyydistä.
  37. 17 points
    Itse tällä kertaa mukana huoltajan ominaisuudessa ja hyvinhän huollettavana ollut Soili hoiti voiton kotiin varmalla perusjuoksulla, vaikka päivän kulku ei ollutkaan paras mahdollinen. Siinähän oli Soilin kanssa useampikin mies samassa porukassa juoksemassa, mutta niin vaan suurin osa heistä tippui lopulta kyydistä, vaikka Soilillakin hieman vauhti hiipui. Kokemus on valttia tässä lajissa. Seppo oli yksi vähiten hyytyneistä siitä n. 4.10/min -vauhtia startanneesta ryhmästä. Tässä ketjussa oli ennen kisaa keskustelua sääntöjenmukaisesta omasta huollosta kilpailijoille. Itsekin lueskelin asiasta kiinnostuneena SUL:in ja IAAF:n ohjeita asiasta. SUL:in ohjeissa sanotaan, että kilpailijoita saa huoltaa kilpailun huoltopaikan välittömässä läheisyydessä myös kisaorganisaatioon kuulumaton valtuutettu avustaja. Mistään tekstistä ei kuitenkaan selvinnyt kuinka tuo valtuutus saadaan, mutta koen sellaisen saaneeni Vantaalla. Mentyäni juoksijoiden omille juomapulloille varatun pöydän luo ja ryhdyttyäni etsimään sieltä oikeita pulloja älähti viereisellä yleisellä huoltopaikalla ollut nainen isoon ääneen ja komensi minut pois pullojen kimpusta. Hän otti sitten minut puhutteluun ja kysyi tietenkin missä asioissa siinä pöydän luona puuhastelin. Esiteltyäni itseni ja kerrottuani oman roolini tapahtumassa sain luvan jatkaa toimintaani. Nöyrästi vielä tiedustelin missä paikassa sain omaa huoltotehtävääni suorittaa. Kuulustelun pitänyt nainen oli kuulemma vastuussa huoltopaikasta ja yhtenä vastuuna oli myös kilpailijoiden omien juomien valvominen. Tällä estetään esim. juomien mahdollinen sabotointi. Vantaan maratonille pisteet tästä erittäin särmästä toiminnasta. Huoltopaikan pomosta ei jäänyt mitään epäselvyyttä. Huoltopaikan luona jututin myös yhtä miestä, joka kertoi, että eräälle omalle huoltajalle oli annettu lupa huoltaa juoksijaa myös muualla kuin varsinaisen huoltopaikan luona. Tämähän on yleisten kisasääntöjen vastaista, mutta kai paikallinen kisajärjestäjä voi sitten soveltaa joitain sääntöjä, jos se ei erikseen ilmoita, että kaikkia SUL:in tai IAAF:n sääntöjä noudatetaan. Tässä vielä kuva maratonin startista. Mukana oli myös Topi Raitanen, joka juoksi avausosuuden yhdessä maratonviestin sekajoukkueessa. 10.55 km osuuteen Topi käytti aikaa 34.35. Kärjessä mies Kamerunista, joka piti pitkään hallussaan maratonin kärkipaikkaa, mutta sitten tulikin takaa ohi muuan Halonen ja vei voiton mukanaan Kotkaan. Lopuksi maininta mukavasta tapaamisesta urheilutalon kahviossa, jossa kävin evästämässä kisan aikana. Siellä samaan pöytään istuutui 77-vuotias mies, joka hieman valitteli, kun puolikkaalla kuluu aikaa jo 2.15. Siinä tavoitetta nuoremmille hölkkääjille.
  38. 17 points
    Ruokiksella pyyteetöntä naapuriapua. Vastapäisen talon mummon pihan eteen aura-auton kuljettaja oli lanannut Kiinan muurin korkuisen sohjoseinämän. Eihän sitä ilennyt siihen jättää kun sai ekana oman kohdan hoidettua. Puolen tunnin tehotreeni. Ensin talikolla muuri pienemmiksi paloiksi ja sitten lumentyöntimellä lohkareet lentoon kuin katapultista. Sitten suihku, lounas ja päikkärit. Ja hyvillä mielin takas töihin huilaamaan😅
  39. 17 points
    Terve. Sekalaisia juttuja. Aika monelle kerkesin ennen kisaa kertoa, että nyt tulee testatuksi minne pääsee nollatreenillä. Lopputulos huomioiden olen vissiin aliarvioinut päivittäisen työmatkapyöräilyn 4km suuntaansa ja koiran ulkoilutuksen, mikä tarkoittaa 30-60min kävelyä. Oskun mielestä juokseminen on joutavaa hötkyilyä. Nuo käsittää ajallisesti enemmän kuin 1/2 kaikesta liikunnasta. "Normilenkki" on ollut 12km, jonka olen yksin juostessa tehnyt aika reippaana. Näitä on ollut 1-2 kertaa viikossa. Sitten on ollut satunnaisesti ryhmälenkkejä 1-2h jotka mennään hitaasti noin 7min/km. Vähän ennen Endurancea onnistuin pääsemään kaksi kertaa Joensuu Areenalle tekemään 32km lenkit (Nx(9min juoksua + 1 min kävelyä)). Kun en enää viimevuosina ole pitänyt mitään päiväkirjaa harjoittelusta, niin en tuon tarkemmin voi kuvailla "nollatreeniä". Kun ei pidä kirjaa tekemisistä, niin tulee helposti myös usean päivän taukoja juoksusta. Tämä epämääräisyys helposti kääntyy sellaiseksi fiilikseksi ettei ole tehnyt mitään, mikä ei tietenkään aivan pidä paikkaansa. Loppujen lopuksi olen tehnyt kaikenlaista, mutta ilmeisesti silleen sopivan vähän, ettei ole uupumus ja ylikunto päässyt ressaamaan 🙂 "Pitää valmistautua, mutta ei saa uuvuttaa itseään." - Jean-louis Vidal Hieman hirvitti lähteä mukaan kun ihan perustellusti oli huoli jaksamisesta. Pelkkä kokemus ja lahjat ei kuitenkaan ihan loputtomiin riitä. Vakiohuoltajamme ei päässyt mukaan, eikä meillä sitten lopulta ollut huoltajaa ollenkaan. Ajateelin että 200km on tällä kertaa vieläkin vaikeampaa kuin parina aiempana vuonna, mutta huoli pois ja viivalle. Kisassa menin alussa 6h systeemillä 9+1. Lisäksi nappasin 10min välein juomaa järjestäjän pöydältä jolloin kävelin juomisen ajan. Ennakkoon mietin että noin 55km olisi sopiva määrä alkuun. Toteutunut 60km/6h tuntui aika työläältä. Kuudes tai seitsemäs tunti oli kisan vaikeimpia. Sataseen tultaessa, vaikka olinkin punainen kuin rapu, fiilis oli jo tasautunut ja meno oli mukavaa lompotusta.. Koko kisan ajan join mukillisen tai kaksi urkkajuomaa 10 min välein ja välillä nappailin pähkinöitä ja omia hedelmäkarkkeja. Kahden tunnin välein otin mukillisen maitoa. Jossain kohtaa 100km jälkeen olin vähän huolestunut kun ei oikein tuntunut kerääntyvän kilometrejä ja muutin juoksun tauotusta niin, että kävelin enää juomatauolla, koska nieleminen oli vaikeampaa ja juomiseen meni vähän enemmä aikaa. Kerran erehdyin ottamaan leipäpalan, joka kaihersikin oksennusrefleksin esiin. En ollut huolestunut, koska en muistaakseni koskaan ole selvinnyt oksentamatta Endurancesta ja aina olo on lopulta helpottanut. Juoksu sinne 16h paremmalle puolelle oli ihan mukavaa rallattelua eikä sen jälkeenkään ilmennyt mitään varsinaisesti hankalaa. Matka alkoi tietysti painamaan kuten muillakin. En ennen 16 tuntia seurannut sijoituksia, enkä niitä edes keneltäkään kuullut. Tietysti näkeehän siinä ketkä on edellä, koska ohittelevat aina välillä. Joku juoksija kertoi kun olin viidentenä. Hieman kyllä ihmettelin nousuani 6h kohdan sijalta 22. Hietsulta tilasin tilannekatsauksen kun kuulin nousseeni kolmoseksi. Katsoin etten enää saa Pollia kiinni, kun liikkuu niin reippaasti vielä. Kisasuorituksena tämä menee kolmen parhaan joukkoon Esport Areenalla. Palautuminen on ollut aivan eri luokkaa kuin aiemmin. Tähän ilmeisesti tottuu ja kun ei liikaa purista niin ei tule damagea. Ei erityisiä vaivoja ilmaantunut ja kisan jälkeiset päivätkin meni ihan mukavasti. Jalkoihin ei tullut mitään turvotuksia. Oikean jalan kakkosvarvas muuttui viinirypäleksi kuten aiemminkin, mutta muut suunnilleen ehjänä. Nilkat ovat vähän jäykät ja reidet vähän kipeät, mutta esimerkiksi portaissa pystyi kävelemään jo tiistaina aivan normaalisti. Mitäs muuta.. Kengät oli Altra Escalante 1.5. Kisajärjestäjillä oli aiempaa parempi soittolista. Pitää katsoa tuntikertymiä miten kisa meni. Tälle vuodelle ei ole muita kisoja kalenterissa. Ensi vuonna aikuisten sarjassa.
  40. 17 points
    Minusta se, että olet asiasta vihainen, kertoo ensisijaisesti sinusta ihmisenä. Oletko usein vihainen, kun maailma ei pyöri sinun nuottivihkon mukaisessa sävellajissa? Miksi "hyvä suoritus" on absoluuttisesti (sinulle) tärkeämpi kuin suoritus itsessään? Joku voi siinä hölkätessään nauttia matkasta, olla jo maalissa. Se voi olla vaikea suorituskeskeisen ymmärtää. Jos jonkun ihmisen saa lenkkeilemään pienellä kannustimella, niin onko hän sinulta pois - väärä ihminen joka pitäisi poistaa lajista? Ylläoleva huomioiden, minusta ei ole ihmeellistä, että sinun piti perustella asiaa. Minusta se on...surullista. ps. Oikeasti minusta tuntuu että sinulla on jatkuvasti paha olo, ja voisi olla syytä hieman miettiä tuota omaakin harrastusta ja suorittamista uudestaan. Pitäisikö sinun vaan unohtaa ne suoritustavoitteet hetkeksi, ja suunnata vaikka "havun tuoksun keskelle", missä olisit hetken perillä ennen maalia. "kaikilla on kiire, harva täällä hymyilee näkymättömät langat repivät ja nykivät sätkynukkeja jotka poukkoilevat kuin saalis kalat sumpussa kaikilla on kiire ei minnekkään"
  41. 16 points
    Oma juoksu oli tasaista puurtamista, mutta viimeisen kierroksen alun vastatuuli pätkä yksin imi mehuja ja viimeiset 5km oli taistelua kramppeja vastaan tankki tyhjänä. Maalin silti ja lopputulos 2:58:58 netto ja M45 #3
  42. 16 points
    Suunnitelmat muuttuivat ja kävinkin 10.8. hölkkäämässä ensimmäiseksi 100 km kisakseni Masokistin Unelman. Valmistautuminen oli luvattoman huonoa. Hyvin sujuneen kevään jälkeen keventely HCM:lle alkoi toukokuun alussa. Siitä eteenpäin HCMää ja Anun 50 mailista lukuunottamatta en tehnyt yhtään 20+ km pitkistä. Oli joko keventelyä seuraavaan, toipumista edellisestä tai sitten säärivaivojen kanssa hipsuttelua. Sadassa päivässä juoksua tuli vain 600 km. Olisin siirtänyt seuraavalle vuodelle, mutta se tod. näk. menee päällekäin Tahkon IM:n kanssa eikä siten ollut järkevä optio. MasUn aika oli 12:43; ensimmäisen puoliskon juoksin parin kympin lämmössä sykerajaa vastaan ja loppupuolen mukavuusalueella 7 min nopeammin, eli negatiivinen splitti. Keskisyke 78 % maksimista. Jalkojen keston kanssa ei ollut ongelmia ja ehkäpä talven paastojuoksujen ansiosta energiat riittivät hyvin. Summaten, satasen saa omaan rauhalliseen tahtiin suoritetuksi kohtuullisen vähälläkin treenillä, joten kaikki empijät voivat lopettaa empimisen ja ilmoittautua seuraavaan kisaan!
  43. 16 points
    Tasan vuosi sitten tein päätöksen että alkomaholia ei vuoteen. Pari vuotta sitten yritin samaa mutta kesän kiusaukset vei mukanaan. Nyt päätös piti, tai 27.7 tuo tulee täyteen kun asian tarkistin kalenterista, mutta ei niin tuurissaan ole etteikö tämä maaliin menisi. Tämä vuosi opetti ainakin sen että kaikissa tilanteissa jossa oli aikasemmin "pakko" ottaa ei ollutkaan niin pakkoa. Eli sauna syttyi, suomi voitti mm kultaa, työviikko päättyi, jne jne ilman sitä alkoa. Syitä oluen tai näkäräisen ottoon löytyy vaikka kuinka. Iloa, surua, ei tunnetta, hyvä viljasato, huono viljasato, urakka valmistu, urakka ei valmistunu, jne.. ihan mitä vaan seliseliä Ainut huonopuoli on ollu se että illan vietossa olen kuulemma tylsempi, täytyy myöntää että tässä osastossa on haasteita kun ei oikein osaa vielä olla rennosti selvänä. No aika opettaa, pitäisi vaan olla oma itsensä, kun nehän luulee et onpas siinä ukko nousussa 😂😊 Minulta on kysytty että miksi, ja kun kerron juomamääristäni on suhtautuminen kiinni ihan siitä miten paljon kysyjä itse käyttää, joko a) eihän tuon takia tarvitse tai b) no ihan hyvä että vähennät. Saman tulokseen pääsi muuten Antti Holmakin kun hänen juttuaan kuuntelin kerran työmatkalla. Sen myös huomannut että moni "kohtuukäyttäjä" vetää huolella tuelta eikä itse tajua että ei ole kohtuukäyttäjä. Itsestäni ei koskaan voi tulla kohtuu käyttäjää, joten tämä ratkaisu elämän tässä vaiheessa on varmasti oikea. Oikeastaan jo parikymppisenä huomasin että kun muut sammuu kossupullon jälkeen, itsellä vasta juhlat alkoi. Eikä tuo "lahja" ole vuosien mittaan yhtään heikentynyt, päinvastoin. Saas nähdä mitä jatkossa, mitään ikuista absolutismi lupausta en ole tehnyt, mutta toistaiseksi jatkuu sama linja edelleen. Sen olen päättänyt että jos saattohoitoon joudun, alkaa tupakointi ja viinan juonti taas viimeistään 😂😂 Ja minä en tällä yritä jeesustella tms. jokainen vastaa omista jutuistaan. Samaa toivon myös toisinkinpäin, jännästi sitä saa enemmän selitellä että miksi ei, vaikka itse en enää tätä asiaa lähde kenellekkään selittelemään, jos selvä juhlissa ahdistaa niin hän voi poistua!
  44. 16 points
    Kun vuosi sitten päätin osallistua vuoden 2019 Karhunkierrokselle, en tajunnut että se vuosi kuluu näin nopeasti. Huomenna pääsemme kuitenkin mittaamaan kuluneen talven harjoittelua ja sitä, mihin se riittää. Kulunut talvi on omalla kohdallani sujunut harjoituksellisesti hyvin. Tunteja on kertynyt suunnitellusti ja ne muutokset, mitä harjoitteluun tein syksyllä, ovat tuottaneet tulosta. Sairaspäiviä kuluneen talven aikana kertyi nolla. Tulevassa kisassa oma tavoitteeni on parantaa viime vuoden tulosta. Jos mitään erityistä ei matkalla tapahdu, tämän tavoitteen pitäisi olla hyvinkin saavutettavissa. Kisavalmistautumistani on helpottanut todella paljon se, että tänä vuonna kisareitti on jo vanha tuttu. Sää asettanee omat pienet haasteensa, mutta lähtökohtaisesti viileä sää sopii minulle hyvin. Toki tarvittaessa täytyy olla valmis tekemään myös nopeita ratkaisuja. Viimeiset päivät ennen starttia ovat aina omanlaisia sekä vatsanpohjassa tuntuvia. Yleisfiilikseni on kuitenkin rauhallinen: kaikki on valmista tämän vuoden kisaan. Tsemppiä pallukoiden seuraajille sekä erityisesti niiden liikuttajille!
  45. 16 points
    Ainiin, Kaarinassa tuli juostua yli 63 kilometriä, joten nyt suunnataan nokka kohti uusia seikkailuja! Kaarinasta jäi kaikin puolin hyvä maku suuhun, ja järjestäjät hoitivat homman mallikkaasti. Tarkoituksena olisi nyt hakea vähän lisää vauhtia ja rentoutta juoksuun laadukkaan treenin kautta. Kenties seuraavana tavoitteena voisi olla 12h tai 100km?
  46. 15 points
    Miksei tuota järjestetty sillä @Baltsu n kriteerit täyttävällä polkureitillä? Espooseenhan kunnostettiin takavuosina se mukava reitti. Käyttäjät vaan valittelivat kovia nousuja, ja luonnollisesti ne tasoitettiin. Vaativaiset polkujuoksijat hassuine lippalakkeineen moittivat reitin olevan kummallisen mallinen. Onneksi urakoitsijat olivat vielä lähistöllä ja äkkiäkös polku oiottiin ovaalin malliseksi. Tämäkään ei riittänyt. Polkuväen risuparrat menivät tuulen puhurissa sekaisin ja Buff- tuubihuivit kastuivat sadekuurojen sattuessa kohdalle. Parku oli loputon. Arkkitehtien kynät sauhusivat ja rakennusfirmat kiirehtivät koneinensa kera paikalle. Eipä aikaakaan kun jokaisen polkujuoksijan unelmareitistö oli valmis. Reitistön nimeksi keksittiin ”Esport Arena”. Siellä sitä ei tarvitse huolehtia kenkien likaantumisesta.
  47. 15 points
    Ja @kiljander maalissa pikkasen päälle 40 h ajassa. Nyt pari palauttavaa ja lepoa. Spartathlon odottaa 😉
  48. 15 points
  49. 15 points
    Päivän ensimmäisestä SE:stä vastasi Henri Ansio, joka teki 50 km SE:n 3.11.33. Viimeinen kymppi tasan 35 min.
  50. 14 points
    Paljonko Grete Waitz, Catherine Ndereba tai Paula Radcliffe ovat juosseet 100 km tai 24h juoksussa? Tuo Reenaajan ylimielinen vertailu on yhtä asiallinen kuin verrattaisiin Waitzin 800m ennätystä maailman 800m kärkijjuoksijoihin. Mikä helvetti siinä on, että tässä maassa jokaista, joka viitsii jotain yrittää pitää vähätellä? Kukaan ei liene väittänyt, että 2.55 olisi maailman kärkeä maratonilla, mutta on se kuitenkin kirkkaasti Suomen top-kympissä tänä vuonna ja 234+ km 24h juoksijoista ei kovin moni ole jjuossut kovempaa, joten Nooran päämatkoja ajatellen tulos on vähintäänkin lupaava.
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy