Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Leaderboard


Popular Content

Showing content with the highest reputation on 20.07.2017 in all areas

  1. 8 points
    Kisaraportti Pallas-nuts 55km (56,7km@9:5x,xx) Lähdettiin kavereiden kanssa perjantai-aamuna Oulusta ajelemaan kohti pohjoista ja saavuttiin Ylläksen kisakansliaan numerolappuja hakemaan juuri sopivasti 31km:n kilpailun lähdön aikaan. Itseasiassa olisimme myöhästyneet muutaman minuutin ja varsinainen startti olisi jäänyt näkemättä, mutta kovan sadekuuron vuoksi järjestäjät lykkäsivät lähtöä 20 minuutilla. Tämä olikin varmasti järkevää sillä sen verran raju oli sadekuuro pyyhkäisi Ylläksen yli tuolloin. Saimme numerot ja ajoimme Äkäslompolon Jounin kauppaan hakemaan ruokatavarat mökille ja sen jälkeen ajelimme vielä Pallaksen lähelle mökille. Ilta kului syöden, saunoen ja 134km:n liveseurantraa katsellen. Kisa-aamu valkeni pilvipoutaisena ja kohtuullisen lämpimänä joten kisavarustukseksi valikoitui shortsit ja pitkähihainen juoksupaita. Tämä osoittautuikin kisan aikana erinomaiseksi valinnaksi. Ajelimme Pallakselle noin tunti ennen starttia ja lämmittelimme odotusajan luontokeskuksessa sisätiloissa. Sen verran viileää oli kuitenkin ulkosalla. Kohta tuli kuitenkin startin aika ja ei muuta kuin letkan mukana matkaan. Meidän oman porukan lisäksi muilla kyydeillä oli tullut muitakin tuttavia ja sovittiin että moikkaillaan kun tavataan. Alku oli heti tasaista nousua Laukukerolle joka meni reippaasti kävellen. Sieltä sitten juostava lyhyt lasku ja tiukka nousu Taivaskeron huipulle. Oma ”juoksu” kulkenut tähän saakka oikein mukavasti ja jopa hieman nopeammin kuin olin budjetoinut. Taivaskerolta alkoikin sitten pitkä, loiva laskettelu Rihmakuruun ja ajatuksena oli lasketella tämä rennosti. Pettymys olikin suuri kun polku oli kaikkea muuta kuin rentoa juostavaa. Kiviä ja louhikkoa riitti ja suurin osa ajasta oli pakko kävellä kun ei uskaltanut riskeerata loukkaantumisen pelko puserossa. Ensimmäisen kerran tuntui hieman pettymystä että tätäkö tämä polkujuoksu on. Laskettiin Rihmakuruun ja sieltä Nammalan kautta Montellin majalle. Hieman ennen Montellia oli kilometri oikein nautittavaa baanaa ja siinä pystyi vihdoin rennosti laskettelemaan. Ilo loppui kuitenkin lyhyeen ja heti Montellin jälkeen alkoi kivinen nousu Vuontiskerolle ja sitten lasku Lumikuruun ja tiukka nousu Lumikerolle. Reitti oli taas kaikkea muuta kuin juostavaa. Varovasti sai astella ja aina sai katsoa mihin jalan polulla laittaa. Kello ei tietystikään tykännyt kävelystä ja alun etumatka budjetoituun oli kääntynyt jo pahasti pakkaselle. Intoa ja kuntoa olisi kyllä ollut mutta niin paljon hävisin aikaa kun en uskaltanut juosta kivikkoisilla poluilla. Olin nimittäin laskenut strategian siten että nousut ja pahimmat maastot kävelen reippaasti, mutta muuten pyrin hölkkäämään sen minkä jaksan. Nyt vaan näitä ”pahimpia maastoja” oli ollut paljon enemmän kuin olin kuvitellut. Lumikerolta laskettiin Suaskuruun jossa polku oli tosi teknistä ja eteneminen hidasta. Sitten nousu Suastunturiin ja helpohko, pitkästä aikaan ,juostava lasku Hannukuruun eka huoltoon. Matkaa oli taitettunyt noin 40% mutta nousuista oli takana jo noin 70%. Vaikka vauhti ei ollut päätä huimannut niin mäkisyys alkoi tosissaan tuntumaan reisissä ja juuri ennen Hannukurun huoltoa iski ensimmäinen reisikramppi. Ei auttanut kuin pysähtyä ja kaivaa suolaa taskusta ja odottaa tovi että kramppi helpottaa. Se menikin ohi ja ei muuta kuin varovasti muutama sata metriä ja huoltoon syömään ja tankkaamaan juomapulloja. Hannukurun huollon jälkeen alkoi selkeästi tasaisempi osuus ja polkukin oli astetta helpompaa. Hölkkäilin helpommat osuudet ja kävelin vaikeammat ja kohta saavuttiin puoliväliin. Juuri puolivälin kohdilla kompastuin kiveen ja juuri ja juuri pysyin pystyssä mutta äkkiliike iski hirmuisen krampin reiteen. Kovasti sai taistella etten huutanut ääneen, sillä niin kipeää kramppi kävi. Söin taas suolaa ja lähdin hetken tauon jälkeen taas varovasti eteenpäin. Tuntui että jalat ei kestänyt enää juosta kuten aiemmin ja kun kramppi meinasi iskeä päälle, niin laitoin aina heti kävelyksi kun alkoi tuntumaan uhkaavalta. Tämä aiheutti sen että näin kohtuullisen helpolla osuudella alkoi kanssakilpailijoita menemään ohi ja samalla oma visioni alle yhdeksän tunnin loppuajasta sai jäädä unholaan. Kohta saavuttiin Sioskurun kämpälle ja siitä alkoi reitin viimeinen nousu ja se olikin kohtuullisen pitkä. Noin 300 metrin kiipeäminen Pyhäkeron huipulle ja siitä sitten pikkuhiljaa lasketellen kohti viimeistä huoltoa ja lopulta maalia. Nousu meni yllättävän mukavasti mutta ongelmat alkoivat taas kun käännyttiin alamäkeen. Etureidet olivat ihan p***ana ja juoksusta ei tullut varsinkaan alun jyrkällä osuudella yhtään mitään. Saavuin toiselle huoltopisteelle ja aikaa oli kulunut jo reilut 7,5. Matkaa maaliin oli vielä 13 kilometriä joten 9 tunnin alitus oli jo ihan mahdoton tehtävä. Söin vielä hieman järjestäjän eväitä ja täytin pari juomapulloa ja lähdin matkaan. Alussa yritin hölkätä pikku pätkiä mutta jalat olivat ihan loput, joten juoksupätkät lyhenivät entisestään . Viimeiset seitsemän kilometriä oli vaan kävelyä ja selviytymistä maaliin. Maaliintulon fiilis jäi kovin vaisuksi ja aluksi lähinnä vaan ketutti koko reissu. Polkuvaellus olisi nimittäin oikeampi nimi taaperrukselleni. Fiilis kuitenkin hieman nousi kun kuulin että en ollut ainoa joilla oli ollut vaikeaa. Porukkaa tuli minun jälkeen maaliin tasaisena nauhana ja vaikka moni ohitti minut viimeisen 15 kilometrin aikana, niin ihan häntäjoukoissa en sentään maaliin tullut. Summa summarum: Mielenkiintoinen kokemus ja hieno tapahtuma kaikkinensa. Aerobinen kunto kesti mielestäni ihan hyvin ja eihän sitä tällaisella keskinopeudella hirveästi kuormitettukaan. Lihaskunto on vaan saatava sellaiseksi että loppupuolen helpommat osuudet voisi hölkätä edes jollain lailla ja sitä kautta ajasta saisi helposti tunnin-puolitoista pois. Oulun tasamaat on turhan helppoja ja varmaan Köykkyrin ja Ruskon laskettelurinteiden ylös-alas-juoksu olisi parasta ja oikeinta täsmätreeniä tällaiseen. Itse olin totuttanut jalkoja polkujuoksuun viimeisen parin kuukauden aikana mutta mäkitreenit oli kyllä jääneet olemattomiin. Muuten voi sanoa että mitään muita ongelmia en matkalla kohdannut. Juoksuvarusteet olivat toimivat ja energiahuolto pelasi. Pahoilta hierymiltäkin vältyin. Tämä hieman kyllä yllätti kun kengät kastui läpimäräksi jo noin kymmenen kilometrin kohdalla ja sen jälkeen monta kertaa eri kohdissa reitin varrella. Edellispäivien sateet olivat pehmittäneet polut aika märiksi joissain paikoissa. Mitä seuraavaksi? Ihan selkeää suunnitelmaa ei vielä ole, joten odotellaan ja katsellaan nyt rauhassa. Ratamaratonille en aio tälle vuodelle kyllä lähteä, mutta oikeastaan kaikki muut on mahdollisuuksien rajoissa. Polkujuoksu tuntui ihan kivalta ja jos reitti olisi ollut hieman juostavampi niin kovasti kiinnostais kokeilla joskus uudestaan. Kuusamossa olisi Karhunkierros-nuts ja se voisi olla yksi vaihtoehto ensvuodelle. Kuulin että reitillä on enemmän portaita mutta kuulemma keskimäärin juostavampi reitti. Yhtään pidemmille ultramatkoille ei kuitenkaan ole riittävä lähteä. 10 tuntia on ihan riittävä maksimi minulle.
  2. 3 points
    VK@8,5km@41min28sek@4min52sek@avg 152@max172 Halusin kokeilla reipasta juoksua pitkästä aikaa. Tasaisen raskasta oli ja lenkin loppuhuipennus oli pitkä hivuttava nousu päättyen 172 sykkeellä. Edellisestä VK-lenkistä (saati helteellä, + 26c, ☀️) on pitkä aika. Erinomainen treeni ja fiilis?? Nyt pari päivää rauhallisesti treenistä palautellen sisältäen paluulennon ja 750 km siirtymisen seuraavaan lomakohteeseen.
  3. 2 points
    21 km 5.58/km AVG 114
  4. 2 points
    No niin, nyt niita saa! http://www.runnersworld.com/running-shoes/the-long-awaited-nike-zoom-vaporfly-4-is-on-sale-today Niken kaupasta suosituimmat koot myivat loppuun parissa minuutissa (meikalaisen 10.5 koko oli mennyt alta minuutin). $250 on aika kova hinta tossuparille, mutta kysyntaa maailman nopeimmalle kengalle (tm) tuntuu loytyvan. Runnersworld:in testi: http://www.runnersworld.com/running-shoes/a-closer-look-at-nikes-newest-super-shoe A key to the shoe’s speed lies in a new lightweight foam called ZoomX. In our lab testing, the shoe delivered 80 percent energy return in the heel and 77 percent at the forefoot—the highest values ever recorded in our lab. Our runner experienced an average of 4 percent less muscle activity in the quadriceps, gastrocnemius (calf), and tibialis anterior (shin) muscles, consistent with Nike’s energy-savings claims. His heart rate (172 bpm) was also lower than when wearing two control models (180 bpm), indicating less effort required to maintain a consistent pace.
  5. 2 points
    Veijarit vetää sellaisia lukuja, että hävettäisi, jos en olisi oma itseni. Aamulenkki rentoa juoksua 40min. Illalla reipas kävely kera Vaimon 1,25h. Aamulla laitoin vähän lutkummat lenkkarit tarkoituksena tehdä varpaillakin töitä ja katsoa, ettei ihan ole perse ämpärissä. Kymmenessä minuutissa selvisi, että jalat ovat väljät ja on selvä apaja pitää yllä selvää, pientä hengästystä. Hieno homma. En tosiaan odottanut, että olisi jo tällä viikolla alkanut herumaan ja iltakävely kertoi jalkojen voivan kaikin puolin hyvin.
  6. 2 points
    11,2km, täälläkin mattojuoksuna. 50min. reipasta menoa, alkuun ja loppuun verrat.
  7. 2 points
    9 km matolla / 5:07. Loppua kohti kiristäen. Nousua kai sellainen 40 -50 m. jälkiruuaksi vatsoja ja selkiä jne..
  8. 2 points
    Moikka. Itse voin suositella lämpimästi Jari Tomppoa. Hän kirjoittelee myös tällä foorumilla. Saat yhteyden häneen ultrafinn.fi
  9. 1 point
    Uusi kirjoittaja ilmoittautuu omine tavoitteineen. Omaksi iloksi tarkoitus kirjoitella harjoittelusta, ja jos siitä jotain lisämotivaatiota vielä saisi kun tavoitteetkin on julkisesti huudeltu. Urheilutaustasta sen verran, että juniorivuosina tuli pelattua jalkapalloa ja muutamat kilpailut käytyä yleisurheilunkin puolella sprinttimatkoilla. Unelma ammattijalkapalloilijan elämästä sai jäädä 15-vuotiaana loukkaantumisten takia, ja siitä seuraavien vajaan 8 vuoden aikana lenkkipoluilla tuli käytyä yhteensä ehkä 100km. Loppuvuodesta 2013 sain ajatuksen juosta puolimaratonin seuraavan kesän aikana. Harjoittelu oli kuitenkin aika yksipuolista ja suunnittelematonta, joten noin 2kk treenaamisen jälkeen lenkkarit jäi kaappiin pölyttymään. Keväällä 2014 aloitin jalkapallon pelaamisen uudestaan (2 x vko), ja se olikin lopulta oikeastaan ainoa harjoittelumuoto ennen elokuussa koittanutta ensimmäistä puolimaratonia. Puolikkaan tavoitteeksi asetin kuitenkin 1:45, ja tavoitteesta jäin lopulta sen 7 sekuntia, joten uudestaanhan puolikas piti juosta. Toisen puolikkaan juoksuun meni kuitenkin 2 vuotta, ja taas samalla tavalla että alussa kauhea into harjoitella ja 2kk jälkeen lenkkarit kaapin perälle. Puolimaratonin aikaa onnistuin kuitenkin parantamaan sillä toisella, vuoden 2016 yrityksellä aikaan ~1:42, ja sen jälkeen tein päätöksen että seuraavalla kerralla lähtöviivalla ollaan paremmin valmistautuneena 1:30 alitus tavoitteena. Harjoittelua ovat vaikeuttaneet erilaiset jalkapallosta saadut vammat, joten tämän vuoden osalta treenaaminen on jäänyt liian vähiin 1:30 puolikkaan tavoitetta ajatellen, ja katseet onkin suunnattu ensi vuoteen. Viimeisen puolen vuoden aikana harjoittelu on mennyt loukkaantumisten ja jalkapallon ehdoilla, eli lenkillä on tullut käytyä aika epäsäännöllisesti. Jalkapalloa tulee pelattua 2-3 x / vko, ja lämmittelyineen yhdelle kerralle tulee kestoa n. 2h ja kilometrejä kertyy keskimäärin 8km/tapahtuma. Pelatessa sykkeet vaihtelevat todella paljon maksimisykkeen käydessä parhaimmillaan 95% maksimista, keskisykkeiden ollessa yleensä n. 70% maksimista. Työmatkapyöräilyä tulee harrastettua sellaiset 12-36km päivässä, mutta noiden lisäksi tarkoituksena olisi päästä lenkille alkuun säännöllisesti vaikka se 3 kertaa viikossa, jotta niitä pk-alueella vietettyjä kilometrejä pääsisi kertymää juostessakin. Loppuun vielä viimeisimmät 3 harjoitusta joista tämän hetkisen tason näkee, ja myös epäsäännöllisyyden joka tällä hetkellä harjoittelua vaivaa. Pe 23.6. 14km, 1:09:12, keskivauhti 4:56/km, keskisyke ~80% maksimista. Mökillä polttopuiden ja muiden askareiden jälkeen oli tarkoitus käydä kevyt puolen tunnin hölköttely ennen lounasta, mutta juoksu tuntui niin kevyeltä, että matka vähän venähti. Paluumatka lenkillä tuntuikin jo aika uuvuttavalta kun lämpimänä päivänä syömättä mitään ja vain lasin vettä juoneena mäkistä tietä eteni. Yllä olevan lenkin jälkeen olikin edessä taas lepoa kun vanha akillesjännevamma muistutti olemassa olostaan jalkapalloa pelatessa. Su 9.7. 9,50km, 56:17, 5:54/km, keskisyke ~70%. Aika kevyeltä tuntunut lenkki jonka loppuun omaksi iloksi reilu 500m veto 3:30/km vauhdilla. Ma 10.7. 12,86km, 1:10:31, 5:33/km, keskisyke ~75%. Jälleen aika kevyeltä tuntunut lenkki. Lapset nukkumaan ja mittaria vilkuilematta ilman päämäärää tai suunnitelmia hetki omaa aikaa. Säännöllisyyden lisäksi lenkkeillessä pitäisi ehkä opetella juoksemaan hitaampaa, jotta sykkeet pysyisivät maltillisempina. On tässä kuitenkin vuoden verran aikaa harjoitella, ja kun jalkapallokausi syyskuussa loppuu niin lajien suhteen voi prioriteetit muuttaa, eli tavoitteita kohden mennään.
  10. 1 point
    NUTS YPH 134km 14-15.7.17 ”Kuinkas palautuminen Karhunkierrokselta on sujunut?” Tuo kysymys viuhui ilmassa molempiin suuntiin ja useaan otteeseen edeltävinä viikkoina juoksututtuja tavatessa, kun seuraava haaste kauniissa Suomen Lapissa lähestyi. Kuten KK164km raportistani ilmenee, reissu oli itselleni varsin tuskainen vaikka päätavoite, eli läpäisy, saavutettiinkin. Tuo palautuminen itsessään oli kyllä sujunut fyysisesti ajatellen aivan mallikkaasti tosin henkistä kanttia vaivasi ihmeellinen tyhjyys – olihan polku-ultrien ehkäpä suomalainen kuninkuusmatka tullut läpäistyksi. Henkinen tyhjyys tuntui vielä YPH134km lähtöviivallakin siten että mitään aiemmin tunnettua intohimoa tai edes jännitystä ei mielessäni ollut. Toisaalta olinkin kyseisen reitin jo vuonna 2016 varsin mallikkaasti läpäissyt, joten tiesin tarkalleen mitä oli luvassa – onneksi tulossa ei sentään ollut sitä karmeaa myrskyä joka yritti vuonna 2016 muuttaa miehen Pallaksen huipulla hypotermiseksi jääkalikaksi. Kylmää riitti paikoin tänäkin vuonna. Tulimme pohjoiseen perheen kanssa jo muutamaa päivää aiemmin ja nautiskelimme upeasta luonnosta mm. huiputtamalla Saana- tunturin käsivarressa (käykää jos ette vielä ole käyneet) ja käväisemällä Norjassa pikavisiitililä. Lähtöpäivänä sain etuoikeuden lepäillä ja olla osallistumatta mihinkään suurempaan perheaktiviteettiin, ja koko remmin voimalla minut tuotiin Ylläkselle lähtöpaikalle siten että ehdimme juuri ja juuri nähdä 31km startin, kun sitä oli rankkasateen vuoksi 15 minuuttia siirretty. Kyseinen sadekuuro oli sellainen että autossa matkalla ehdimme heittää lämpimiä ajatuksia kisaajien suuntaan näkyvvyyden ollessa lähes nolla hetkellisesti. Jutskailin ennen lähtöä Pasin ja Päivin, VPn, Juuson, Karon, TomiSn, Jukan, Villen ja monen muun kanssa ja olo oli varsin rento. Tempaisin ”Lapin Ukon” keiton (Perunaa, Poroa ja Kasviksia) naamariin Spriten kera ravintolassa n tunti ennen lähtöä ja olihan se hyvää. Poronkäristystä olikin tullut syötyä viikolla jo kolme kertaa. Tärkeimmät varusteeni matkalla olivat: Hoka MS2 (varalla Salomon SenseUltra), Sealskinz (ja PALJON vaseliinia koivissa), Salomon Advanced Skin 12l, 2XU pitkät trikoot, Salomon Bonatti- takki, BD Z-sauvat repussa Pallakselle asti. Ylläs-Kellokas Otimme viimeiset halaukset perheen kanssa ja pientä selfie- videota Juuson kera. Pahempi sää oli hellittänyt ja oli mukavaa lähteä liikkeelle klo 18 kohti Ylläksen huippua. Sumun keskeltä rakkakipuamisen jälkeen yläasema jo näkyikin ja sieltä painelin hiekkatietä ihan reippaasti alas kohti Kellokasta. Se alamäkijuoksu hoitui periaatteella ”annetaan painovoiman viedä”, koska jarruttelu tuntuu ainakin minun etureisilleni hankalammalta vaihtoehdolta. Laskun jälkeen olin jo huutamassa yhtä mutkan suoraksivetänyttä juoksijaa takaisin reitille, kunnes tajusin hänen laittavan pöheikössä alulle ensimmäistä (?) biokätköä. Suklaata aloin lappaa kohti ääntä jo Ylläksellä ja puoli litraa urheilujuomaa täytettiin kiltisti ensimmäisessä huoltoteltassa muiden juoksijoiden viuhtoessa huollon ohi pysähtymättä. Kaverit olivat jo siellä kannustamassa ja olin jo lähdössä huollosta kun kuulin jonkun huutavan ”iskä” ja bongasin onneksi perheenikin. Ihanaa. Kannustusmöly oli aikamoinen ja se oli ihan mahtava juttu! Nappasin myös kuoritun banaanin ja mutustelin sitä jatkaessani matkaa yksin kivaan alämäkeen. Kellokas-Peurakaltio Erityisesti ne alaspäin johtavat pitkospuut jäivät positiivisesti mieleen- niitä oli kiva lasketella kauniin puron vartta pitkin. Yksinäinen taivaltaminen jatkuikin sitten melkein koko matkan ja mitään pidempiä juoksukimppoja (vrt viime vuosi KV Ikolan, P Kokon ja T Kurolan kanssa) ei päässyt jostain syystä syntymään. Tälle välille sijoittui jälleen varsin vaativa mutta hieno Pirunkurun nousu kivikkoa pitkin Kesängille. Siinä oli vielä joitakin 31km taivaltajia myös ja puolin ja toisin tuli kannustettua. Yhden Oulussa opiskelevan perusmatkalaisen kanssa tuli vaihdettua pari sanaa ja huudeltua hänet takaisin reitille (Kesängin päällä oli helppoa jatkaa suoraan vaikka reitti poikkesi oikealle) kunnes päästelin taas itsekseni alas kohti Kukastunturille kääntyvää mutkaa. Tässä laskussa nilkkani meinasi mennä ympäri mutta onneksi selvisin säikähdyksellä. Kukastunturilta oli taas hienoja näkymiä. Huipuilta tuli aina myös vilkuiltua taaksepäin loittonevaa Yllästä joka hohti hienosti ilta-auringossa. Tässä vaiheessa alkoi myös tulla ensimmäisiä tekstiviestejä kavereilta (miljoonat kiitokset jälleen kerran – ihan todellakin niistä saa voimaa vaikka en aina vastaakaan niin kaikki vietit luin). Antti antoi tilannetietoa ja Nyba kehotti jättämään lihan hieman punaiseksi eikä polttamaan harmaaksi (hienovaraista välittämistä ilmeisen kovan alkuni johdosta?). Viestit kertoivat että 30 joukossa olin mikä oli lopputavoitteenikin, mutta toisaalta ajattelin aloittaneeni melko, ehkäpä liiankin, reippaasti. Kukastunturin laskun ja Kotamajan (?) jälkeen mieleen jäi taas se mielettömän iso muurahaispesä joka siellä oli viime vuonnakin. Sen jälkeen tavoitin yhden eestiläisen juoksijan jonka kanssa hölkättiin jonkin aikaa kimpassa kunnes hän jäi. Hieman myöhemmin minut tavoitti Norjassa asuva suomalainen kaveri joka jätti minut jälkeensä. Peurakaltion huollossa iskivät ensimmäistä kertaa kimppuun sääsket ja huolto tuli toimitettua vain siitä syystä mahdollisimman nopeasti. Veri tirskui käsistä kun täytin juomiani. Peurakaltio-Pahtavuoma Törmäsin Mikaan näillä main ja hän oli kaatunut ilmeisesti ihan kunnolla ja jalassa oli jotain tuskaista häikkää. Puhuttiin että selvitetään tämä kisa kuitenkin molemmat loppuun ja niin kävikin – onnittelut vaikean reissun selvittämisestä! Sitten ”painelin” Äkäskeron yli kesäillan kauniista näkymistä nautiskellen. Kerolta alas tullessa ohitin muutaman suomalaisen ja yhden japanilaisen juoksijan. Tällä välillä oli muistaakseni se yksi paha puron ylitys jossa piti taiteilla tukkia pitkin muutama askel ja yrittää välttyä uimareisulta. Aika kavala kohta. Onnistui tänäkin vuonna kastumatta. Huollossa olin hyvävoimaisena puolen yön aikaan. Pahtavuoma-Rauhala Heti huollosta lähdettyäni ohitin saksalaisen jolle heitin vanhasta muistista kannustusta germaaniksi. Hassua oli että siinä ei montaa kymmentä minuuttia mennyt kun kaveri tuli ihan mielettömällä rytinällä ohitseni todella lujaa vauhtia. Katsoin että ohhoh, siinä on kyllä todella kova tekijä. Mies hävisi tunturiin saman tien (mutta kohtaisimme myöhemmin jälleen). Tästä eteenpäin matka oli sellaista jatkuvaa nousua ja laskua ja yritin muistella kisan nousumetrejä. Riittävästi niitä ainakin minulle on. Oli se kyllä melkoista vuoristorataa. Muita juoksijoita ei näkynyt joten sulkeuduin Lapin aamuyön hiljaisuuteen itsekseni ja yritin nautiskella vaellusfiiliksestä ja pilvien takaa kurkkivasta auringosta ylämäet kävellen ja muut pätkät hölkäten. Energiat menivät edelleen mukavasti alas. Jossain vaiheessa aloin kuulla ääniä takaa mutta luultavasti yössä takanatulevien keskustelun äänet vaan kantoivat aika pitkälle. Ennen Rauhalan huoltoa asfalttipätkällä vauhdit olivat sellaista @06.00-06.30 eli ihan mukavaa hölkkää sain aikaiseksi. Bongasin takanatulijat suoralla muutaman sadan metrin päässä. Koirat haukkuivat talojen pihoilla eikä mikään muu rikkonut kesäyön rauhaa kunnes auton ääni ja sitä seuraava raivoisa kannustus täyttivät tilan: Takkulan Teemuhan se sieltä rämisteli huoltoautolla ohitse kelloa kalkattaen ja kylläpä piristi nämä tsempit! Siinä asfaltilla reittimerkit hyppäsivät tien reunasta penkereelle yht äkkiä ja sinnehän itsekin siirryin orjallisesti hölkkäämään, kunnes merkit päättyivät tien tultua sellaiseen P- alue syvennykseen. Siinä hetken ihmettelin ja säntäilin ees taas jo hieman paniikissa että mihin se reitti kääntyy kunnes huomasin että merkinnät siirtyivät asfaltin reunalle takaisin edessäpäin. Sitten päästelinkin jo kirosanojen myötä kunnon spurtin kunnes tajusin että ehkä kannattaa vähän himmata. Rauhalaan saapuessani edelläoleva kaveri oli juuri poistumassa. Banaania naamaan, pullot täyteen ja matka jatkui huoltajia kiitellen. Rauhala-Pallas Tämä väli oli kyllä katkera pala taas kerran. Mutaa, märkää, puroa ja teknistä polkua. Jalat sai kastua ihan kunnolla, rapa roiskui, eikä matka tuntunut etenevän millään. Menin hetken matkaa tavoittamani suomalaisen kanssa ja tavoitimme aiemmun ohirynnineen saksalaisen, jolla oli, sen mitä saksaista kirosanajupinaa ymmärrän, henkisesti varsin hankala vaihe meneillään. Sanoin miehille että ”let us enjoy the misery together” mutta jossain vaiheessa heitä ei enää takana kuulunut. Siinä Lommoltunturin kupeessa ”Reilu Mies Havumetsien” saavutti minut ja mentiin kimpassa jonkin matkaa jutellen mistäpä muustakaan kuin fiksuista harrastuksistamme. Tällä teknisellä pätkällä kävelin aika paljon ja lopulta matkaseura läpsytteli tiehensä komean näköisesti. Pallaksen huolto alkoi jo pikku hiljaa kutittelemaan, mutta kyllä ne viimeiset kilometrin vaan tuntuivat taas kerran ikuisuudelta. Saavuin Pallakselle lopulta reilua tuntia aikaisemmin (n. klo 05.10) kuin viime vuonna ja pyrähdin huoltoteltaan ehkä liiankin isännän elkein toteamalla kovaan ääneen ”pizzaa ja kokista, kiitos”. Anteeksi. Huollossa oli useampi tyyppi ja mm. Ossin ja Karon kanssa vaihdettiin siinä muutama sana. Lainasin vaseliinia yhdelle kaverille. Varustetilanne oli varsin hyvä ja tunsin vain yhden rakon oikean jalan varpaassa. Päätin olla vaihtamatta mitään kunnes tajusin tiedustella ”henkilökunnalta” päivän sääennustetta. Sain hieman eriäviä vastauksia, mutta viime vuoden tunturimyrskystä kylmettyneenä selvinneenä totesin, että parempi ottaa varman päälle ja vaihdoin takin alle pitkähihaisen paidan – oikea ratkaisu jälleen kerran! Join useamman mukillisen kokista ja mussutin pizzan naamariin ja lisäsin hieman rasvoja strategisiin paikkoin. Porukka alkoi jatkaa matkaa ja uusia alkoi tulla vähitellen sisään. Sauvat viimeinkin repusta käteen ja menoksi! All systems green again! Mikään ei pysäytä minua tänään! Pallas-Hannukuru Pallasta hiljakseen ylöspäin sauvoessa näin 3-4 tyypin siluetit muutaman sadan metrin välein mutta jokainen niistä kaikkosi minusta koko ajan kauemmaksi. Palautin mieleeni nopeasti päätavaoitteeni: UTTF 2017 läpäisyn. Omaa juoksua on juostava eikä otettava tyhmiä riskejä. Olin kuullut että olen siinä 20 kieppeillä sijoituksissa mikä oli melkoisesti ennakoitua paremmin, joten ajattelin että mennään fiksusti ja ”nautitaan”. Pallakselle noustessa alkoi tuuli ja vesisade (not again!!!). Ajattelin että ei voi olla todellista, taasko minä joudun kokemaan tämän myräkän. No, ei se onneksi ihan niin paha ollut kuin 2016 mutta ihan riittävän vilpoista kuitenkin. Pallaksen huipulla aloin tavoittamaan kisaajaa joka meni lyhythihaisessa paidassa siinä myräkässä – kova sissi! Sauvoin ohitse, moikkasin, ja kysyin tuulessa vettä valuvana että aiotko laittaa takin päälle ettet kylmety. Sen verran tuuli että vastausta en kuullut. Siitä eteenpäin menin taas yksikseni. Sää selkeni vähitellen ja sain nauttia tämän upean pätkän maisemista molempiin suuntiin. En nähnyt yhtään ketään edessä enkä takana siellä Nammalakurun tienoilla, vaikka GPSn perusteella Ossi, Karo, Anssi ja joku muu olivat olleet tässä vaiheessa n. kilsan päässä. Montellin majalle saapuminen toi kirkkaana mieliin vuoden 2016 ja naisten 24h tasaisen ´17 maailmanmestarin tapaamisen ja hänen poikeamisensa majan sisälle. Montellilta sitten taas ylöspäin kohti poroaitaa ja näin kaukaisuudessa hahmon joka alkoi lähestymään. Treffattiin sitten siinä poroaidalla Anssin (?) kanssa, jolla oli suuria ongelmia energian alassaannissa. Tarjosin apua, mutta hänellä oli kyllä tavaraa omastakin takaa (hämärä muistikuva on että pulla mainittiin keskustelussa mutta en mene vannomaan). Sitten vähitellen siirryin taas yksikseen Lumikeron päälle ja alas. Suastunturin päälle ja alas kohti Hannukurua. Vasenta polvitaivetta särki kovasti ja yritin hieman venytellä jalkaani. Huono idea ja kaikki lihakset alkoivat reidessä kramppaamaan. Siihen loppui venyttely. Tässä laskin jo satoja metrejä – jokohan sitä pian pääsisi huoltoon jossa viime vuonna sai KOKISTA!!! Suu maiskui jo etukäteen pelkästä ajatuksesta. I h a n a a KUOKKAKUOLAA!!! Saavuin Hannukurun huoltoon ja huusin jo varmaan sadan metrin päästä että ”saisinko kokista”?!?! Mutta. Sitä ei ollut tänä vuonna. Nyyh. Nielin pettymykseni ja totesin ystävällisille miehille että toki kiitollisuudella otetaan kaikkea mitä on. He keksivät: ”haluaisitko vihreitä kuulia?” Mitä? Oliko niitä tarjolla? En ollut nähnyt yhdessäkään huollossa. JEJEJEJEJEJEJEEEE! Vihdoin rakkaiden herkkujen ääreen. 3-4 kappaletta sujahti hetkessä siinä juodessa ja jutustellessa. Banaani kuorittuna matkaan, sipsiä poskiin, pullot täyteen ja taas mentiin! Hannukuru-Pyhäkero Tällä välillä alkaa sitten vähitellen se Pyhäkeron nousun odottelu. Ihmeellisen ilmiön näin sumussa vasemmalla. Valkoinen iso aukko taivaassa kaukaisuudessa. Mitä? Meni hetki tajuta että se oli lunta Ounastunturin kupeessa laajalla alueella. Snickers ei oikein uponnut enää mutta tungin sen kurkkuuni veden tuella. Sioskurun kyltti 5km tuli vastaan ja muistelin, että sieltä alkaa sitten viimeinen nousu. Saavuin Sioskurun majalle. Oikeaa jalkapöytää särki kovasti ja yritin liikutella varpaitani todetakseni että onko kyse jostain vakavasta. Ei ilmeisesti. Päättäväinen asenne, tiukka ote sauvoista ja kohti loputonta nousua huipulle. Ilma oli jo sen verran selkeä, että näin kaukana edessä pari tyyppiä. Pysähdyin katsomaan taakseni vastarinteeseen – ei yhtään ketään missään. Oho, tämähän on mennyt paremmin kuin odotinkaan. Päättelin että tästä asemasta tulen kisan päättämään ellei nyt mitään katastrofaalista itselleni tai muille tapahdu. ”Valehuippujen” jälkeen saavuin viimein ylös keron kivikasalle ja totesin hymyillen GoProlleni ”Yes, tämä oli tässä”. Sitten alkoi taas vaihteeksi satamaan vettä. No voi sun. Yllätyksekseni huipun ekassa laskussa näin edellämenneen, jota pikku hiljaa tavoitin ja siinä vanhoilla huipun kiviraunioilla saavutin toisen eestiläisen, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan. Tarjosin energiaa mutta hän sanoi että ei ongelmaa. Toivotin hyvää jatkoa. Siirtyminen kerolta alas viettävälle hiekkabaanalle ja eihän siinäkään sitten ollut muuta mahdollisuutta kuin jalkojen huomattavista kivuista huolimatta antaa vaan mennä. Ei mitään kovaa vauhtia mutta juoksua kuitenkin. Etureisissä ei ollut paljon jarrutteluun paukkuja. Paradoksaalista. Fiilis alkoi olla aika katossa siinä pitkoispuilla, kun muistin että viimeiseen huoltoon ei ole enää kuin n. kilometri. Mahtavalla fiiliksellä saavuin sinne ja otin jonkin verran syötävää ja täytin yhden pullon. Maaliin oli kuulemma sellainen 13km. Niinpä. Tästä siirryttäisiin sitten sinne hiekkatielle ja asfaltille kolmen kilsan kuluttua. Pyhäkero-Maali Taittelin sauvat paketeiksi käsiini ja jatkoin matkaa. Hölkää. Kävelyä. Hölkkää. Aijaijai. Olisin Finisher piakkoin melko massiivisella parannuksella viime vuoteen, joka oli jo mielestäni nappisuoritus...tajusin myös että aikataululaskuni olivat menneet hieman puilleen, ja minulla olisi teoreettinen mahdollisuus olla ennen klo 15 maalissa. Laskin nopeasti että se vaatii sellaista @7.00-7.30 keskaria tasaiselle, mikä tuntui kyllä hiekkatielle saavuttaessa tekemättömälle paikalle. No ihan turhaa asetella tällaisia tavoitteita...mutta ehkäpä kuitenkin? Aurinko paisteli viimein jo todella lämpimästi. Kävelin pari ylämäkeä ja pysähdyin ottamaan takin pois kun alkoi olla jo liian kuuma. Suunnittelin maaliintulotuuletusta. Tosi järkevää? Yllättävän hyvin sain pidettyä hölkän päällä hiekkapätkällä ja juuri ennen asfaltin alkamista saavutin vielä yhden matkakumppanin, jolla oli jalka ollut rikki jo Pallakselta lähtien. Ehdotin että josko hölkättäisiin yhdessä maaliin, mutta valitettavasti hänellä ei enää mitenkään juoksu onnistunut. Toivotin tsempit ja onnittelut ja jatkoin matkaa. Jokke oli ennen asfalttia säätämässä ajanottomattoa ja tarjosi ystävällisesti DNF- autokyytiä Hettaan J Kohteliaasti kieltäydyin. Asfaltilla juoksin melkein koko matkan, ohiajavista autoista tuli välillä mahtavaa kannustusta ja hymyillen, kiittäen ja tuuletellen otin ne vastaan. Pari kilometriä ennen maalia, ehkäpä matkan tylsimmässä kohdassa asfaltilla, koin sellaisen täydellisen läsnäolon tunteen kun aurinko paistoi, kesäinen luonto ympäröi minut, ja olin tulossa odotuksia paljon helpommin maaliin. Olo oli todella euforinen. Klo 15 rajapyykkiä ennen olisin maalissa jo kävellen, mutta jatkoin silti juoksua vaikka vasen jalka oli jo taipeesta jo järkyttävän kipeä. Toimi se silti. Piti purra jo hammasta. Maaliintulon tunnetta on aina vaikea kuvailla mutta onhan se ihan loistavaa. Jokainen sen tietää joka sen on kokenut. Viivan yli ja valmiiksi mietitty poseeraus ”käsi lipassa” J. Valitettavasti juuri silloin maalikuvaa ei tullut. No, eipä haittaa kun itse Eppu oli sattumalta paikalla, tuli onnittelemaan, ja napsasi meistä selfienkin siinä finisher-lippis päässä. Aika oli 20.54 ja risat. Ohhoh itselleni. Karhunkierroksen jälkeen jouduin poistumaan horkassa maalipaikalta välittömästi lämpimään suihkuun ja sänkyyn, mutta tällä kertaa ei ollut mitään ongelmaa käydä syömässä ja ajella majapaikkaan pesulle ja torkuille. Ruokalassa juttelin vielä Karon ja Ossin kanssa ja onnittelimme toisiamme. Myös tunteja aiemmin maaliin tullut Juuso oli paikalla ja vaihdettiin kuulumisia. Tapasin myös Jarkon ja Endurancelaisia sattumalta. Kiva oli tutustua lyhyesti! Kävin torkkumassa hetken ja palasin syömään (törmäsin Simoon- onnea!), sekä odottelemaan rakasta vaimoani maaliin 55km matkalta. Koko perheen kanssa jännättiin ja sieltä hän tulikin vanhimman tyttäreni saattamana hienosti juuri alle seitsemän tunnin [sydän!] Nukuin pari tuntia ja missasin Pasin maaliintulon (iso harmitus- onnittelut Pasi!) mutta nousin vielä lyhyesti Tuomon kanssa yhdelle finisher-oluelle puolenyön aikaan. Kiitos Tupu! Kisan jälkeen Erityisesti jalkojen kivut ovat olleet yllättäen vielä kovemmat kuin Karhunkierroksen jälkeen, jolloin seuraavana päivänä kävelin jo melko normaalisti. Nyt kaksi vuorokautta maaliintulosta erityisesti sääriä ja vasenta polvitaivetta kirvelee todella tiukasti, mutta jonkinlainen osansa tuossa on myös varmasti 1000km autoilulla kahdessa pätkässä kotiin Espooseen. Nilkat ovat edelleen kuin Dumbolla, mutta kyllä tämä taas tästä helpottaa. Nukkuminenkin onnistuu kunnolla jo ehkä ensi yönä. Kolmisen kiloa on turvotusta kropassa. EKPn männyt huojuvat lempeässä kesätuulessa ulkona kun kirjoitan tätä, ja kutsuvat oravaansa taas Hollenkollenille pähkinöitä keräilemään. Pian menen, mutta en vielä. UTTF2017 kiertuetta on jäljellä enää Vaarojen Ultra lokakuussa. Siellä en ole koskaan ennen ollutkaan joten terveellä kauhulla odotan, mitä on luvassa. Kiitos järjestäjille, kanssakärsijöille, kannustajille (kiitos myös tekstareista!), Ultrafinn-Jarille, ja tietysti perheelleni! Si vis pacem, para bellum! T.Kiljander / EKPnOrava kuva: Onevision.fi
  11. 1 point
  12. 1 point
    Torstai 20.7.2017 Juoksua 10,4 km/54:03 min, @5:11 min/km, avg 139. VV-treeni juoksumatolla: 5 x 4 min @4:37, 4:27, 4:17, 4:08 ja 4:00 min/km. Alkuun ja loppuun pari kilometritset verryttelyt/jäähdyttelyt. Viikolopun iloittelujen vuoksi normaalia kevyemmin. Helppoa oli - palautuminen tuntuu olevan hyvällä mallilla.
  13. 1 point
    Peiponen ei varmasti ole viivalla, kun rasitusmurtuma todettu taas. Ehkä loppusyksystä aikaisintaan viivalla, tähtäin seuraavana heillä vuodenvaihteen em/mm-maastoihin. Kyllä Aliso melkein missä kunnossa vain on mitalisuosikki pitkille ratamatkoille, joten jännityksellä odotetaan, tuleeko kyttäysreissu. Ei varmaan Alisa halua väkisin runtata kovaa tulosta ekalla matkalla ja hävitä silti, ja paukut syöty seuraavasta juoksusta. Ei ole mintaa 35min tason juoksijaa nyt viivalle tulossa, joten saumat on hyvät. Ja toki vähän harmi siten. Edit. Mäki, ja Richardsson lienee vitosella kovimmat haastajat, jos viivalla ovat, en ole lähtölistoja katsonut.
  14. 1 point
    19.7 Lepoa ja Netflixiä sekä töitä.. 20.7 Juoksumatto 30min@123 + Sali 1:10@125 Lämmittelyt tönköillä jaloilla. Muutaman päivän takaiset jalkatreenit siis yhäkin tuntui jonkin verran. Salilla rinta,hauis,ojentajat + keskivartalo..
  15. 1 point
    Hieno rapsa ja onnittelut vielä täältäkin!
  16. 1 point
    No nyt taas hieman hölkkää. 45min hr avg 154 6:28/km. Jos nyt kaksikin harjoitusta saa vielä loppuviikkoon niin olisi ihan hyvä.
  17. 1 point
    Ihmismieli ilahtuu pienistä jutuista. Mun elämäni eka kuuden pisteen kisa: Ei olisi pari vuotta sitten uskonut, että tuollainen rivi omiin tietoihin ilmestyy
  18. 1 point
    Maanantai-ilta 17.7. 8,07km 39:08 4:51min/km keskisyke 148 Töiden päälle kilometrien keräily, että saadaan viikko kunnolla käyntiin. Jotenkin raskaalta tämä nyt tuntuu. Tiistai 18.7. 15,16km 1:15:00 4:57min/km keskisyke 154 Töiden jälkeen tein lähtöä pitkän aikaa. Lähtö venyi ja venyi, ja pääsin lopulta ulos. Juoksu tuntui jo paljon paremmalta, mutta nyt oli vastaavasti syke vähän korkealla. Keskiviikko LEPO
  19. 1 point
    Ainoa järkevä tapa kuntoilla onkin vain omaksi iloksi ja tehdä siten kuten itse haluaa. Jos maksimi on 209 voi 155 olla lähellä AeK-sykettä. Sinänsä itse aikanani aloitin juoksuharrustuksen juosemalla lähes kaikki lenkit 155-160 sykkeellä, kun juoksu tuntui sillä tavalla mukavimmalta. Jos olisi juossut matalammalla sykkeellä olisi se ollut kävelyä. Sitten kun kunto nousi ja myös matalammalla sykkeellä meno oli juoksuntapaista aloitin sitä tekemään. Jos joskus aloitat vetämään kovemmalla sykkeellä vk-lenkkejä, kannattaa tarvittaessa hidastaa peruslenkkejä jos se tuntuu palautumisen kannalta järkevältä.
  20. 1 point
    Mä tappelin muutaman kisan Marssien ja Snickersien kanssa, kunnes ymmärsin, että ne ovat liian heviä kamaa mun masulle. Siirryin Milkywayhin ja ne toimivat tosi hyvin. Nehän ovat melkoista höttöä ja "annoskoko" on pienempi, joten niitä popsii ihan iloksi. Kannattaa ehdottomasti kokeilla. Suolapähkinöitä mulla on sitten erikseen pieni pussillinen ja niitä popsin pieniä määriä kerrallaan, jos tiedän, että edessä on pidempi tunkkaus tai muuten vain pidempi kävelysessio. Ja mulla on alamäissa ihan samat ongelmat kuin sinulla. Ei vaan rohkeus ja taidot riitä reippaaseen rallatteluun. Ylämäet on mulle ihan pala kakkua, mutta pitkät alamäet ja teknisesti vaikeat mutakivikot hidastavat menoa ihan sikana. Ja toki se syö miestä. Ymmärän hyvin tuskasi.
  21. 1 point
    Kirjaillaanpas jotain tuosta Pallaksen seikkailusta. Ajeltiin perjantaina Pallakselle Ylläksen kautta ja satuttiin sopivasti perusmatkan lähtötohinoihin Ylläkselle. Pääsin siinä sanomaan käsipäiväät @vmaksi lle ja yritin jäsen @kiljander llekin huitoa lähdössä, mutta eihän se meikäläistä huomannut. Pallaksella hotelliin ja pientä huvitusta aiheutti hotellihuoneen taso. Ei kylppäriä ja muutenkin aikahyppy 70-luvulle oli tosiasia. No, eipä Lappiin oltu tultu hotelliin pötköttelemään. Pieni iltapala ja nukkumaan. Aamulla tuhti aamiainen ja kamat ojennukseen. Tässä vaiheessa maha alkoi oudosti möyrimään, mikä aiheutti aikalailla ihmetystä, mulla kun on yleensä varsinainen teräsvatsa. Muutama täysistunto ja tiukkaa pohdintaa aamupalan laadusta. Onneksi maha rauhoittui. Lähdön lähestyessä asemoin itseni porukan keskivaiheille. Ajattelin ottaa ekan nousun todella rauhallisesti ja sitten painaa juostavat pätkät treeneissä optimoitua matkavauhtia. Siinä sitä sitten mentiin keroja ylös ja alas, ja aika pian huomasin reittiprofiilin olevan aikatavoitteeseen nähden haastava. Kello piipitteli aivan erilaisia kilometriaikoja, mitä olin ennakkoon kuvitellut. Varsinkin teknisissä alamäissä olin aivan liian hidas. Rohkeus ei vaan riitä. Tosin parempi se on päästä ehjänä maaliin, joku onneton taisi Montellin majan(?) tienoilla särkeä jalkansa ihan kunnolla. Matka jatkui ja ekaan huoltoon tulin vähän alle neljässä tunnissa. Pikainen tankkaus ja pullojen täyttö. Voimia oli vielä kuin pienessä pitäjässä ja suunnittelinkin viimeistään maantieosuudella ottavani menetyn ajan takaisin. Heh. Jossain 35 kilsan kohdilla alkoikin sitten tökkiä. Geelejä ei enää saanut menemään alas. Vaihdoin Snickersiin. Yrjötti. Vaihdoin Mars-patukoihin. Ei. Yhden lakupötkön pakotin alas yökkien. Huono homma. Vesi velloi vatsassa ja yritin suolan kanssa saada sen rauhoittumaan. Se sentään onnistui jotenkin, mutta paukut alkoivat olla vähissä. Vaan ei hätää, säästetään jalkoja ja isketään siihen loppuun. Niin, muuten hyvä ajatus, mutta enhän minä sitä Pyhäkeroa muistanut. Se nousu ja lasku ei syö reisiä ollenkaan, eihän? Ylämäki sujui mallikkaasti ja alas tulin niin kovaa kuin uskalsin. Joku puolalainen nainen pyyhkäisi ohi vielä vauhdikkaammin ja pian näinkin hänen lentävän voltilla kenttään. Jäin siihen jeesaamaan, naama ja käsi olivat auki, onneksi ei mitään pahempaa ja päästiin jatkamaan huoltoa kohti. Huollossa kaivoin irtokarkkivaraston esiin ja musiikit päälle. Tässä vaiheessa totesin reisien olevan entiset ja loppukirin saikin unohtaa. Laahustin hiekkatien minkä jaloista irti sain ja odottelin pikitien alussa olevaa "maali 3 km"- kylttiä. Se olikin sitten 5 km - kyltti. Musertavaa. Loppu olikin elämäni pisin asfalttilenkki. Maali tuli sitten aikanaan ja ajaksi 8:40, joten yli tunnin jäin tavoitteesta. Nyt on takki todella tyhjä. Oma paskuus polkujuoksussa pääsi taas yllättämään. Pitäisi keksiä joku viisasten kivi tuohon energiaongelmaan, jos aion vielä ultrahommia jatkaa. Sain syötyä kokonaiset 4 geeliä, 2 Snickersiä, yhden Marsin, yhden lakupötkön ja irtokarkkia kasan. Ei riitä. Täytyy nyt miettiä Vaaroille lähtö uudestaan. Voi olla että jää väliin ja alan miettiä uusia haasteita. Ainakin otan nyt vähän etäisyyttä koko harrastukseen ja puuhastelen ainakin pari viikkoa jotain ihan muuta.
  22. 1 point
    Ei tule nyt Pallakselta kisarapsaa. Ei ole mitään draivia sellaista kirjoittaa ja vaikka olisikin, niin se olisi vain oman surkeuden ja veetätyksen ylistystä. Mutta jotain satunnaisia huomioita: - Järjestelyt toimivat oikein mainiosti. - Huoltopisteitä oli maastoultraksi todella tiheään. - Huoltopisteillä oli hyvät antimet, joten itse pääsi aika vähillä kantamuksilla. - Itikoista oli haittaa oikeastaan vasta lauantaina illalla. - Reitti oli huomattavasti kosteampi kuin kuvittelin. - Reittimerkinnät olivat erittäin hyvät. - Sauvat olisivat olleet hyvä idea tällä reitillä. - Pallas - Hetta välillä oli maisemien puolesta hienot antimet. - Huolloissa järjestäjilla aina hyvä meininki. - Reitin loppuvaiheessa 55-juoksijoilla oli hyvin tilaa ohitella meitä perusmatkalaisia. - Maalialueella ei saunaa, mistä pieni miinus, mutta lämmintä vettä riitti mainiosti hitaammillekin. - Plussaa siitä, että nyt Buffeja oli myynnissä myös perusmatkalaisille. - Alun nousu ja lasku on tiukka aloitus tälle kisalle. Lasku on Suomen mittapuulla pitkä ja etureidet saa halutessaan niin hapoille, että ne eivät ihan heti siitä tokene. Jos joku lukijoista suunnittelee tällaisena tuloslistan alempaan kolmannekseen kuuluvana polkujuoksunoviisina suorittavansa peräkkäin Karhunkierroksen ja Pallaksen perusmatkat, niin suosittelen todella vankasti uhraamaan aikaa ja vaivaa palautumiseen. Seitsemän viikkoa oli ainakin minulle aivan liian lyhyt aika riittävälle palautumiselle, mutta totuuden nimissä on toki myönnettävä, että turhan lepsusti suhtauduin optimaaliseen palautumiseen vaadittaviin juttuihin. Ja siitä sain maksaa kovan hinnan. Mutta. Niinhän se on, että sitä saa mitä tilaa
  23. 1 point
    17.7 Juoksua 10.5km 56min@157 Otin eilen itselleni tavoitteeksi rykästä kympin raaston ja sain sen aika hyvin tehtyäkin. Sykkeet oli suht korkeat kuten nyt ehkä tälläisellä juoksulla kuuluukin olla. Alkuun eka km rauhallisesti 5:50 ja loput meni alle 5:30. Loppuun pari kilometria tahtia kiristäen 5:06,5:01. Oli kyllä aika paahtava aurinko eikä vaatetus oikeastaan sitä yhtään vähentänyt sillä päivällä satoi vettä enkä sitten töihin ottanut mukaan kuin pitkät trikoot + t-paidan sekä ohuen takin.. Oli selkeä shortsi keli. Kymppi meni siis aikaan 52:xx ja loput kävelin suosiolla. Hyvä treeni. Huvitti sellainen kolmen ala-asteikäisen pojan pyöräilyt. Ohitin heidät eka ylämäessä ja seuraavaksi kun näin pojat tulivat oikoreittejä eteeni. Hirmu vilkuilu taakse ja kova vauht etten saisi kiinni. Tai mistä mä tiedän mitä he ajattelivat. Kehunut olisin jos ohi olis toistamiseen päässyt.
  24. 1 point
    Marianna juoksee Heinäkuun aikana läpi suomen 1400 km. Eikös tuosta tule yli maraton per päivä. Bloge http://fitnet.fi/blog/marianna/ Matkan etenemisen päivittäinen seuranta http://www.tulospalvelu.fi/gps/2017suomi100/ Zoomattava miinuksella, että reitti hahmottuu Olkoot vauhti mikä vain, tuo matka nostaa tuonkin suorituksen arvoa
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy