Jump to content
Juoksufoorumi.fi


Leaderboard


Popular Content

Showing content with the highest reputation since 21.12.2019 in all areas

  1. 13 points
    Suunnitelmissa oli järjestää ensi kesänä Hitausjuoksun SM 10 km. Koska tapahtuman suojelijaksi oli tarkoitus saada Baltsu, kisapaikka olisi ollut Pukinmäen kenttä. Baltsuhan olisi haettu limusiinilla paikalle (ettei hän päädy Tikkurilan asemalle) ja tapahtuman jälkeen hän olisi päässyt Liikuntamyllyyn saunomaan. Ettei olisi mennyt kävelyksi, niin anturit olisivat tulleet kilpailijoiden jalkoihin mittaamaan lentovaihetta ja VAR:kin olisi valvonut. Valitettavasti tapahtuma peruttiin ja Joulun kunniaksi pyydän kaikilta anteeksi tarinaani. Ketjun aiheeseen totean, että ei...
  2. 12 points
    Aloitetaan tälle nyt oma keskustelu. Minulla olisi ajatuksena kokeilla juosta 100km matolla. Maratonit painunut viime aikoina 2.40 pintaan ja nyt kova hinku kokeilla miten pää kestää matolla. Päälle 50km tullut hölkkäiltyä maantiellä pari kertaa. Mikä aika on "hyvä" aika 100km mattojuoksuun? Onko Suomen 100km virallinen ennätys matolla kuinka kova? Mitä tulisi ottaa pitkässä mattojuoksussa huomioon? Tänne päivittelen kuinka projekti etenee...jos etenee ajatusta pidemmälle.
  3. 10 points
    Netto 38.01 eli taikuri hämmästyy itsekkin. Oikeastaan pelkkää määrällistä PK:ta vedetty ja kerta viikkoon 4.15 vauhdein VK:n. Ei edes harmita etten juossut 2 sekkaa nopeammin
  4. 10 points
    M55-sarjassa jo reilut puoli tuntia, vittu.
  5. 8 points
    Omasta mielestä harjoittelu on niin epätarkkaa puuhaa, johon vaikuttaa niin monet muuttujat, että pohdinta yhden ja kahden lenkin tuottaman harjoitusvasteen välillä menee itsellä kategoriaan "ynnä muut". Lähtökohtaisesti paras treeni on tehty treeni ja enemmän treeniä on parempi kuin vähemmän treeniä. Näin ollen voisi olla parasta harjoitella siten kuin se omaan elämään parhaiten sopii, jotta harjoittelu olisi mielekästä ja aiheuttaisi mahdollisimman vähän turhaa stressiä lenkkien kalenteriin mahduttamisen ja muun vastaavan suhteen. Esimerkiksi itse en erityisemmin nauti pitkistä lenkeistä kurjassa kelissä näin talvisin, niin mieluummin jaan vaikkapa 90 minuutin kevyen lenkin tyylillä 30 + 60 kuin viikosta toiseen kärvistelen 90 minuutin pakkopullan kanssa. Optimaalista? Ei välttämättä, mutta tuleepahan tehtyä versus se, että ei tulisi tehtyä. Sama sitten "laatuharjoitusten" kanssa: mieluummin juoksen 200 metrin vedot omana tarkoituksenmukaisena treeninään ja hoidan sitten määrän keräilyn erikseen vaikka aamulenkin muodossa, jos toinen vaihtoehto on tehdä ylipitkiä alku- ja loppuverryttelyjä ja laskea palautushölkkien pituuksia mukaan vain, jotta saisi "pakolliset" kilometrit kerättyä. Mutta kukin tyylillään. Samaan lopputulokseen pääsee montaa reittiä pitkin.
  6. 8 points
    Tätä oon miettinyt jonkin verran. Ja ajankohtaisesti sattui osumaan tuossa yksi tarinointi tähän liittyen, jossa kuntourheilija oli sattunut Norjassa kansallisen tason huipulla hiihtävän kanssa samaiseen ylämäkeen juoksulenkillä ja ihmetellyt, miksi tämä neitokainen vaihtoi kävelyyn, vaikka ite jaksoi hyvin juosta mäen ylös. Joku, oisko ollu @HCl kyseli jossain kohdin myös tuota samaa: "Miksi te oikein kävelette niitä ylämäkiä ylös?". Nyt uskaltaisin antaa tähän omalta kohdaltani vastauksen. Kun on tekemässä kevyttä lenkkiä, niin pitääkseen kevyen vauhdin kevyenä on vain yksinkertaisesti melko kovakuntoisenkin nyörryttävä isomman mäen alla ja laitettava kävelyksi. Muuten harjoitustavoite ei täyty. Aiemmin en koskaan ikinä kuvitellut mahdolliseksi kävellä mitään mäkiä vaan juoksin ne hitaasti ja suurimmassa osassa mäistä pk2-alueelle korkeintaan nousi syke hyvässä kunnossa. Nyt kun tätä asiaa olen fundeerannut enemmän, niin en näe miksikään ongelmaksi kävellä jyrkät ylämäet, että pysyttelen turvallisesti pk1 puolella ja oikein kevyellä fiiliksellä. Asia korostuu, jos mäkiä on koko ajan ja riittävän jyrkkiä. Sitten on erikseen ne pk2 juoksut mäkisessä maastossa, jossa syke saa vapaasti vaeltaa missä haluaa (jopa vk1 paikoitellen), mutta ne ei ole kevyitä vaan kuntoa kasvattavia lenkkejä. Otsikkoon liittyen aiemmin minusta tuntui typerälle kävellä ylämäissä, jos joku näkee. Sittemmin opin isommin tuntematta kävelemään, vaikka joku näki saati juoksi ohi. Nyttemmin suorastaan nautin siitä jos joku näkee minun kävelevän ylämäessä. Koen olevani oman vauhtini herra, määrätietoinen harjoittelija ja harjoitustavoite määrää sen kävelenkö vai spurttaanko ylämäkeen!
  7. 8 points
    Minun mielestäni ei ole häpeä juosta hitaasti. Jos jotakuta kuitenkin oikein kovasti hävettää, niin onhan sellainenkin mahdollisuus, että ei raportoi asiasta ollenkaan someen. Silloin on paljon vähemmän hävettävää, sillä silloin asia tullee vain satunnaisten vastaantulijoiden tietoon. Ja kuitenkin hyvin harvoin olen nähnyt vastaantulijoiden kellottavan tuntemattomien kilomertivauhteja. Jos tällaista kuitenkin tapahtuu, on varmaankin sitten parempi valita sellaiset juoksupaikat ja ajankohdat, ettei kukaan huomaa. Luulisin että häpeä on melko turhaa, jos kukaan ei tiedä asiasta. Paitsi voihan tietenkin olla, että on joku korkeampi voima, joilta hitaat lenkit eivät jää koskaan näkemättä. Tuskin Hänenkään edessä häpeillä tarvitsee.
  8. 8 points
    Hei, nimeni on Markus "Uku" Laitinen, ja sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja epävakaata persoonallisuushäiriötä. Kamppailen päivittäin masennuksen ja ahdistuksen kanssa ja olen ollut psykiatrisella osastolla joko 17 tai 18 kertaa. En ole varma, koska sekosin laskuissa. Kerron tämän kaiken siksi, koska vielä nykyaikanakin mielenterveysongelmat ovat stigmoja, häpeäleimoja, joita piilotellaan ja salataan esimerkiksi työpaikalla. Edes vuonna 2019 ei vielä yleisesti ottaen ymmärretä, että ihmisen mieli voi rikkoutua aivan samalla tavalla kuin nilkkakin, ja mieltä voidaan hoitaa. Kaksisuuntaisesta ei voi parantua, mutta sen kanssa voi oppia elämään. Masennus ja ahdistus ovat päivittäin läsnä, mutta siksi juoksen, koska juostessa tunnen olevani vapaa ja terve. Moni sairastaa masennusta tai ahdistuneisuushäiriötä ja häpeää niitä. Se on väärin. Haluan olla sairauksistani avoin, jotta edes yksikin saisi vertaistukea ja kokisi, että ei ole yksin. En odota, että ihmiset alkavat kertomaan omista ongelmistaan. Halusin vain avata oman ketjun mielenterveysongelmille ja niistä keskusteluun vaikka yleisellä tasolla. Häpeäleimoista täytyy päästä eroon ja keskustelun täytyy olla avoimempaa. Masentunutta ihmistä ei saa rangaista sairastumisesta.
  9. 7 points
    Toinen kova juoksija-Lasse täytti tänään 70 vuotta ja on oheisen jutun perusteella edelleen hyvässä kunnossa. Voi vain arvailla mihin olisikaan yltänyt ilman loukkaantumisia. https://www.is.fi/yleisurheilu/art-2000006360146.html Tässä Orimuksen, Virenin ja kumppanien menoa Kalevan kisojen 5000 metrillä vuonna 1976:
  10. 7 points
    Mie sain tästä konkreettisen omakohtaisen kokemuksen joulun seittemän päivän övereistä. Sen jälkeenhän suorittamisen taso laski kuin lehmän häntä sekä fyysisesti että henkisesti eikä tarvinnut yhtään erikseen miettiä keventämistä; luonto hoiti. Tänään oli 15. päivä siitä kun 7pv/223km putki päättyi ja eka kertaa tuntui vähän aitoa juoksemisen keveyttä ja iloa aamulenkillä. Sainpa vähän kuin vahingossa kilsan verran mentyä alle @4´30 vauhtia eikä pahasti puuskuttanut. Olin ihan iloisesti klapil päähän lyöty tästä 🙂
  11. 7 points
    Itse taas koen että se maisema ikäänkuin täydentyy niistä yksinäisistä suksien ja sauvojen jäljistä. Ekologisesti kestävä jälki joka katoaa seuraavaan tuiskuun tai viimeistään keväällä lumien sulaessa. Sen sijaan tuollainen metrien levyinen latukoneen baana on ruma. Vaikka kivahan siinä on luistavalla kapulalla vauhdikkaasti luikauttaa kilsa jos toinenkin.
  12. 7 points
    Todellisuus on ikävä kyllä vielä pahempi. Nuo luetellut sinänsä varmasti totuudet eivät nimittäin ole syitä vaan seurauksia. Suomalainen kestävyysjuoksu on mennyt alaspäin jo kohta 35 vuotta. Jos nyt yhdelle tai useammalle kansainvälisen tason yksilölle annettaisiin täysi taloudellinen tuki ja järjestettäisiin haluamiinsa kilpailuihin Eurooppaan niin olisihan se toki näille juoksijoille hyvä juttu mutta ei se takaa vielä yhtään mitään että kokonaisuus kääntyy pysyvästi parempaan. Onhan meillä myös Euroopan mestareita Holmen 2002, Keskisalo 2006 kovia saavutuksia molemmat kuitenkaan kumpikaan ei kääntänyt suomalaista kestävyysjuoksua nousuun. Ainoastaan jarrutti tason lopullista (?) romahdusta. Koska vika on siinä että kaiken on annettu mennä retuperälle ja tätä on jatkunut jo vuosia eikä syyllinen ole yksin SUL. Sanoisin näin että Urheiluliitto ei "tahallaan kiusaa juoksijoita" vaan on taloudellisista realiteeteista pakotettu tekemään paljonkin ratkaisuja jotka ovat meidän eritasoisten juoksun harrastajien ja valmentajien kannalta ikäviä. Onhan SUL:ssa ollut varmasti myös silkkaa ymmärtämättömyyttä. Liiton kiinnostumattomuuden itse asiassa ymmärrän kun miettii millaisia helmiä oli 70-luvulla Virenit ja Väätäiset ja muut he kantoivat koko yleisurheilua niin ei liene täysin väärin sanottu että pidemmällä aikajänteellä (kuluneet 20-35 vuotta) SUL on "pettynyt" kestävyysjuoksuun eikä niin muodoin ole sitä halukas erityisen vahvalla kädellä nostamaan. Ei usko enää, ei jaksa satsata, naispuoliset aiturit tuottavat enempi esim harrastajia lajille kun kaikki pikkutytöt haluavat alkaa juosta pika-aitoja jne. Jonkun mielestä ehkä pettänyt, mutta myös pettynyt. Eikä näe lajin koko yleisurheilulle tarjoamia mahdollisuuksia enää. Mutta kyllä piirit, seurat, yksittäiset toimijat antavat vähitellen myös periksi. Se että jotain talvijuoksuja tms kylähölkkiä ylipäänsä järjestetään niin on ehdottomasti vain ja ainoastaan myönteinen asia. Että joku vielä viitsii ja jaksaa. Tuosta ensimmäisen kommentin antamisen ajankohdasta oma arvostukseni tuollaista talkoota kohtaan on noussut n. satakertaiseksi aiemmasta (ennenkin oli todella korkea). Ihan omien tuoreiden kokemusteni takia. Kun jotain menettää sen arvon vasta ymmärtää: Meillä täällä lakkautettiin uudenvuodenjuoksu joka oli järjestetty ilman ongelmia yli viisitoista kertaa peräkkäin ja kaikki osallistujat pitivät tapahtumasta kovasti. Myös lapset ja nuoret lajin harrastajat (valmennettavani) joita oli useampi kymmenen mukana olivat innostuneita. Vasta muutaman vuoden olleet mukana ja yhä illuusiossa että juoksemista voisi harrastaa siinä missä mitä tahansa muutakin urheilulajia. Normaalisti ja innostuksen ilmapiirissä, säännöllisiä oman lajin kisakokemuksia saaden. Syy lakkauttamiseen oli niinkin painava että seura säästi peräti 200 euroa tilavuokraa (joka raha on kuitenkin 15 aiempaa vuotta löytynyt tuosta vaan eikä seuran taloustilanne ole ainakaan heikentynyt) ja kilpailunjohtaja haluaa tehdä ilmeisesti jotain muutakin uutenavuotena kuin järjestää juoksukilpailuja. Ymmärrän kyllä tämän kilpailunjohtajan motiivin hyvinkin. Ensiksi minulle kuitenkin annettiin peruutuksen syyksi ettei ole enää halukkaita talkoolaisia seisomaan tien risteykseen. No, etsin kymmenen uutta talkoolaista lasten ja nuorten vanhemmista sekä aktiivijuoksijoista. Ei auttanut. Mitään. Näin ne menee. Ja tämmöiset asiat myös nakertavat sitä yhteistyöhalua. Olisihan tuossa 100km päässä uudenvuodenjuoksu. Suunnistusseuran järjestämä, Suomen suurimmaksi mainostettu. En mene enkä kannusta myöskään muita täältä menemään. Juoskoot keskenään tai kuten meillä Savossa vanhassa vitsissä sanotaan "pitäkööt tunkkinsa". Jokainen rakentaa itse oman juttunsa. Vaan jos lajia haluttaisiin oikeasti kehittää, niin kyllä se niin on että kaikkien pitäisi olla myönteisellä asenteella. Yksikin heikko lenkki niin voi lajin eteenpäin viemisen unohtaa. Mutta toisaalta: Ymmärrän oikeasti jos jollain on mittarissa 70 vuotta tai ylikin josta suuren osan uhrannut kestävyysjuoksun järjestämiselle niin eiköhän silloin ole tehnyt oman kiintiönsä lajin eteen täyteen! Suorastaan tökeröä vaatia enää enempää. Olisi syytä nuorempien tulla tilalle. Vaan mitä tekevät? Pakenevat Berliinin maratonille että pääsevät sitten hehkuttamaan omia ennätyksiään näillä foorumeilla ja muutenkin pätemään yksilönä kaikin mahdollisin keinoin. Someen vaan päivitystä varttitunnin välein "katsokaa minua" Se on nykyajan juttu! Urheilijat joilla on sponsorisopimuksia on suorastaan pakotettu olemaan "narsisteja" ts julkisuudessa joka hetki. Lukee mustaa valkoisella. Tiedän toki tämän, sen verran itsekin olen kilpaurheilun parissa joutunut olemaan. Tietyt hästägit perään niin valtakunnassa kaikki hyvin. Arvelen osan kilpa- ja huippu-urheilijoista olevan sen verran älykkäitä ja itsenäisiä ajattelijoita että osallistuvat tähän teatteriin vain koska on pakko. Valmentajana tiedän että osa on itsekin täysillä tuossa huuhaassa mukana... Luulee että se sometus = urheilua vaikka treeni=>tulos se on yhä sitä kilpaurheilua. Oikeasti. Sinne Berliiniin kannattaakin mennä jokaisen juoksemaan. Ei ole ulkomaalaiskiintiöitä. Vieterikengät jalkaan vaan ja menoksi. Tosiaan haluan vaan sanoa että ei tämä tilanne ole jonkun jossain vika vaan tämä on meidän vika. Jokaisen joka on juoksu-urheilussa olevinaan mukana. Me on se tehty yhdessä tämä epäonnistuminen. Ei nyt lähiaikoina vaan ihan koko vuosikymmenen aikana ja tosiaan jo 80-90-luvulla aloitettiin. Helppo foorumeilla on aukoa mikä on oikein ja mikä on väärin. Helpompaa kuin kansanradiossa jossa joutuu puhumaan. Täällä riittää kun osaa aakkoset = kirjoittaa. En tarkoita tätä ketjua. Tarkoitan kaikkia ketjuja. Mutta ennen kaikkea tarkoitan käytännön tekemistä. Nythän oli esim pohjoismaisissa maastojuoksuissa sinänsä loistava mahdollisuus osallistua ulkopuolella kilpailun kansainväliseen hyvätasoiseen kilpailuun, samaan starttiin. Tosi moni hyödynsi tämän mahdollisuuden. Yhteensä peräti viisi juoksijaa, naisten sarjassa ei yksikään. Aivan sama meno ollut tuolla Pajulahti Crossissa jo monta vuotta. Niitä urheilijoita ja valmentajia ei kiinnosta, ketä pitäisi kiinnostaa. Kuitenkin tuonne Vierumäelle tuli Norjasta asti toisen lajin (suunnistuksen) maailman huippu (Fosser) juoksemaan. Hänelle kelpasi. Ei meidän omille juoksijoille sitten kuitenkaan. Joukkueet sentään olivat täynnä. Vaikka suomalaisen kestävyysjuoksun taso todella huono onkin niin ei se ihan niin huono olisi jos viitsittäisiin edes vähän yrittää. Kun ei kiinnosta. Täysin poikkeava urheilulaji muihin lajeihin verrattuna. Esim suunnistajlla, hiihtäjillä tai polkujuoksun harrastajilla suorastaan psykoottiset kuvitelmat omien lajiensa "kovuudesta". Aivan seuratasollakin, harrastajilla, kuntoilijoilla. Kestävyysjuoksu lähinnä pyytelee anteeksi olemassaoloaan ja vähitellen siihen menee mukaan jokainen joka lajissa vielä hyörii. Se on eräänlainen huomaamaton ja salakavala tartuntatauti. Tai sitten hyppää norsunluutorniin haukkumaan ja "neuvomaan" tekemättä itse mitään. Itse olen jotain tehnytkin, enkä epäile etteikö muutkin jotka tätä lukee ja kommentoi. Mutta silti niin ei me vaan jakseta. Hyviä juoksuja jokaiselle kaikesta huolimatta. Tärkeintä juoksemisessa on kuitenkin loppupeleissä se että treenaa ja kehittyy. Ja sitten kun ei enää kehity hyväksyy että aika on ajanut ohi. Eri yksilöillä tuo tapahtuu eri aikaan. Mutta jatkaa niin kauan kuin tossu nousee. Olosuhteet ovat ne mitkä ovat ja ainahan toki voi pyrkiä parantamaan olosuhteita. En siis missään nimessä ole vastaan protestointia siitä ettei ulkomaan kisareissut järjesty. Sanon vaan että mielestäni se on yhtä paljon seuraus pidemmän ajan kokonaisuudesta kuin syy kenenkään potentiaalia heikompaan menestykseen vaikkapa Tokiossa. Uskon että Tokiossa voi pärjätä vaikkei juoksisi Pariisissa. Tsemppiä 👍 Kommenttini lopuksi myös haluan todeta pohjimmaisen syyn siihen miksi on annettu kaiken mennä eikä enää uskota itseemme ja lajiimme. Syy on tavallaan "myönteinen". Olemme jo saaneet kaiken. Kolehmainen, Nurmi, Viren, kymmenet muut. Useimmat meistä eivät jaksa enää haluta tuota uudestaan. Tietoisuus siitä ettei mikään toinen urheilulaji Suomessa ikinä tule yltämään kestävyysjuoksun 1900-luvun saavutuksiin. Ei jääkiekko, ei hiihto, ei salibandy, ei edes pesäpallo. Se riittää. Olemme fyysiseltä olemukseltamme liian pönäköitä ja kaiken saaneita tahtoaksemme riittävästi tuollaista enää uudestaan. Henkilökohtaisesti kyllä haluaisin nähdä vielä suomalaisen kestävyysjuoksun arvokisavoittajan mutta en minäkään unettomia öitä sen takia vietä. En ole riittävän fanaattinen. Haluan kuitenkin tehdä edes jotain lajin eteen ja ainut todellinen mitä koen pystyväni tekemään on tämän kommentin kirjoittaminen (ja moneen kertaan muokkaaminen) ylipäänsä.
  13. 7 points
    Verenpainemittari on tarjonnut itselleni aika karuja lukemia. Lauantaina oli kyllä olotila muutenkin huono, oli aika lähellä että lähden Malmin sairaalan päivystykseen. Ei sitten kuitenkaan huvittanut, olotilakin parani ja verenpaine putosi 180/97 -->169/94. Sunnuntaina oli oikein mukavaa, joten kähöilin kauppareissun 9,00 km kepeästi jaolla 500 m/4,0 km. Hölkkää kertyi 8,0 km@6:18, vähän pyrki syke lopussa turhan ylös, mutta tuntemukset oli ok. Ajattelin, että kyllä se taas tästä. Illalla alin mitattu paine oli 173/99. Ei kiva! Maanantaina aamupäivällä alin paine oli 180/113, joten @isin painostuksesta terveyskeskukseen. Omalääkäri olikin taas vaihtunut, mutta ajan sai samalle päivälle! Eikö muka julkinen terveydenhuolto toimi? Edellisen kerran olen muuten ollut lääkärissä toukokuussa 2017, silloin muistaakseni ajan sai viikon sisään. Lääkärin suorittama ensimmäinen mittaus antoi lukemat 205/118 (valkotakkineuroosi nosti taas lukemia), sitten lopuksi uusintamittauksessa putosi sen verran, että kuulemma minut uskalsi päästää pois. Yhdellä verenpainelääkkeellä liikkeelle ja jos ei kahdessa vuorokaudessa putoa tasolle 150/100, niin toista lääkettä rinnalle. Apteekki myi kylläkin minulle sen kakkoslääkkeen, joten tänä aamuna on tehtävä uusi apteekki-reissu. Aasialaistaustaisen farmaseutin ja minun välinen kommunikaatio ei ihan toiminut. Aamuyöstä uni loppui ja kun ei ollut muutakaan tekemistä mittasin verenpaineen, tulos 160/100. Tämä yhdellä tabletillla, mutta siis väärällä aloituksella. Perjantaina labraan, tarjolla verikokeita ja sydänfilmiä. Lähinnä kai siksi, että suljetaan asioita pois. Vuonna 2014 silloinen omalääkäri ennusti, että jossain vaiheessa joudun verenpainelääkitykselle. Kieltämättä olen syönyt jonkin aikaa epäterveellisemmin kuin ennen, treenimäärät ovat pienentyneet (sama nälkä kuitenkin) --> paino on hilautunut liian suureksi, vasemmassa lonkassa on ollut kipua --> ibua on tullut otettua säännöllisen epäsäännöllisesti (ibuprofeiinihan vähän nostaa verenpainetta), stressiä, välillä nukkuminen on ollut huonoa jne., vaikka mitä syitä löytyy. Enkä ole tarpeeksi säännöllisesti mitannut verenpainettakaan. Ainakin minulla mittarin on hyvä olla esillä, niin muistaa mitata...
  14. 6 points
    Tälle iso peukku. Se on ihan turhaa hommaa opiskella lääkäriksi, koska kyllä jokainen parhaiten itse tietää. Hoidetaan @Pottonen se sun lonkan juttu kondikseen, kun seuraavan kerran nähdään. Otan mattopuukon mukaan...
  15. 6 points
    Olimme palanneet Jenkki-reissulta kotiin ja uni loppui kesken yöllä, joten menin sitten seuraamaan tätä suoritusta paikan päälle. Helpon näköistä oli. Se nauratti, kun sankari eli @jolkku alkoi huolehtimaan meidän paikallaolijoiden jaksamisesta. Jossain vaiheessa aamua kävin kotona syömässä aamupalan ja eikun takaisin. Ihan loppu ei sitten ollutkaan enää helppoa, ei meinannut välillä juoksumaton leveys ihan riittää. 24 h tuli täyteen ja kannettiin herra penkille makaamaan. Oli se elossa... Ja voi se vipata päässä 100 km:n juoksumattoilun jälkeenkin.
  16. 6 points
    Ekologinen vaihtoehto ampua raketteja. Seuraavaa uutta vuotta odotellessa. IMG_7204.MP4
  17. 6 points
    Loma on hyvä aika harjoitella eläkkeellä oloa: ylös ennen kukonlaulua, treenit Kupittaan hallilla, jossa aamutuimaan keski-ikä noin 76 v, ja kaffepaussi treenin jälkeen Kupittaan isolla marketilla, joka selvästikin eläkeläisten kokoontumispaikka. 😁
  18. 5 points
    Toisaalta taas kai kunnon nouseminen jo määritelmällisesti vaatii sitä, että kropalta vaaditaan enemmän kuin aikaisemmin (ja sitten annetaan sen toipua ja sopeutua. Huom: toipumisen ei tarvitse olla nopeaa, se voi olla vaikka viikkojen mittainen, rauhallisempi jakso - tästä lisää alla). Vierastan vähän sellaista ajattelua, että kaiken pitäisi olla optimaalista. Ei se kroppa ole mikään kellokoneisto, vaan asiat tapahtuvat aina kummallisessa järjestyksessä. Kuntokaan ei nouse kellontarkasti, vaan joskus sitten sen vain huomaa, että aha, nyt se on noussut. Ei se ole mitenkään väärin kuormittaa kroppaa vaikka pari viikkoa "liikaa", niin että suorituskyky selvästi laskee. Kun se laskee, silloin myös suorittamisen tason pitäisi laskea (eli se kropan kuuntelu) ja sitä kautta tulee sitten superkompensaatio. Riittävä määräkin toimii turvamarginaalina. Jos ei ole valmentajaa jarruttamassa, saattaa olla hieman ristiriitaisesti kokeilemisen arvoista juosta enemmän kuin mihin uskoo kykenevänsä. Riittävä määrä pitää huolen siitä, että vauhdit ei keuli ja sitten kevennetyt viikot tulevat tarpeeseen, ja kunto nousee niiden aikana. Ainakin itseäni hirvittäisi sellainen täydellinen ja optimoitu harjoittelu, että päivästä toiseen pitäisi jotenkin ottaa huomioon palautumiset ja superkompensaatiot. Luultavasti juoksisin itseni telakalle sellaisella systeemillä jossa jalat olisi freesinä kaiken aikaa. Noudattelen siis periaatetta "Määrä on kingi, ja määrä tuo tullessaan jumitukset, ja jumit on voimaa". (Juu, tiedän että mun nykyiset määrät eivät vielä ole mitään kuningasmääriä, mutta ajallisesti olen jo aika lähellä 10-11 h/vk). Olen koittanut joskus aikaisemmin sitäkin, että vedetään kaksi-kolme oikein kehittävää (ns. sankaritreeniä jotka varmaan Garminkin hyväksyisi kehittäviksi) viikossa ja tingitään määristä. Tuleehan siinä aika sankari fiilis, mutta myös telakoitumista, ja sitä seuraa sitten aika luuseri fiilis. Jaaha, taas vähän rönsyili, innostuin vähän kun täällä välillä kirjoitellaan treenamisestakin.
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy