Jump to content
Juoksufoorumi.fi



Kirjoitan

  • entries
    2
  • kommenttia
    2
  • views
    566

50 km unelmia ja synkkää metsää


nyba

903 katselukerta

Perjantaina 22.10 oli vuoden toinen tärkeä juoksutapahtuma. Ensimmäinen oli elokuussa Paloheinässä juostu Masokistin unelma, 100 km ultrajuoksu parin kilometrin lenkkiä kiertäen. Nyt oli vuorossa Synkkä Syysunelma, 50 km yösuunnistus Sammatin-Kiikalan alueella. Molemmat ovat Peräkylän Ponnistuksen (PePo) järjestämiä. Salaperäinen PePo järjestää avoimia, kummallisia ja erittäin haastavia tempauksia, vieläpä voittoa tuottamatta ja täysin talkoovoimin. Touhu koettelee fyysisen suorituskyvyn ja järjellisen toiminnan rajoja. Ajatelkaapa, osallistuimme tapahtuman pikamatkalle. Tarjolla olivat myös 100 km ja 160 km vaihtoehdot.

Tämän vuoden juoksentelut ovat olleet mollivoittoisia Masokistia lukuun ottamatta. Nyt oli kauniin juoksun vuoro.

Olimme ilmoittautuneet kolmen hengen joukkueena mutta Ambrosius, masokistiseuralainen Paloheinästä, joutui perumaan. Niinpä osallistuimme Mikon kanssa kahdestaan. Olimme tiiminä PePon viime vuoden Mammuttimarssissa, joten kokemustakin on jo hieman. Siirsimme Ambrosiuksen osanoton ensi vuodelle, näemme silloin.

Kisakeskus oli riparipaikkaa muistuttava Elämännokka Sammatin Enäjärven rannalla. Paikka oli mainio.  Tarjolla oli edullinen yöpyminen pitkämatkalaisille ja mutkaton ympäristö sopii mureassa kunnossa maastosta palaaville osanottajille.

Näissä puuhissa kimppakyydit toimivat hyvin. Poimimme Tohtori Sykerön mukaan Pitäjänmäeltä ja karautimme hyvissä ajoin lähtöpaikalle. Levoton päivä (ja yö) alkoi asettua, lähdön koittaessa palaset olivat kohdallaan. Puolet porukasta on tuttuja, mutta hyvin keskittyneitä, moni kävi läpi vielä reittivalintoja. Tässä kilpailussa kartat tehdään itse. Ratamestari antaa vain koordinaatit ja rastikuvauksen.

Oli lämmin ilta lokakuuksi, hieman plussan puolella, ei kosteutta. Metsän suojassa oli tyyntä ja hiljaista. Rata-alueen halkaisi Helsinki-Turku moottoritie, sen äänet eivät kantaneet kauas.  

Ensimmäinen rasti mentiin jonojuoksuna mutta kakkoselle reittivalinnat hajaantuivat. Olimme sopineet, että suunnistamme maaston kautta aina kun mahdollista. Nopein reitti on vauhdilla teitä pitkin, mutta me olimme tulleet hakemaan öisen korven taikaa.

Lähdimme tieltä irti ja maastoon, kukkulan yli ja suolle, kärrypolkuja ja peltojen reunoja kohti seuraavaa rastia. Viimeisellä aukealla ennen rastimetsää toikkaroimme ensin vanhan kuusiaidan kanssa (puskimme läpi miltei aidan päästä) ja sitten putosin kainaloita myöten kuraojaan. Mikko loikkasi ojan yli ja sai nastarit pitämään, minä sain vain näreistä kiinni ja haiseva kylpy oli valmis. Liekö tämä syynä, että seuraava rastinotto meni mönkään, hassasimme muutaman minuutin sopivaa kukkulaa etsiessä. Samalla pesin kompassin ja juomapullot tahmealla urheilujuomalla, koska pelto oli juuri lannoitettu, eikä törkyä tehnyt mieli laittaa suuhun. Varusteet löyhkäsivät julmetusti ja olin likomärkä kainaloihin asti.

Pääjoukko saapui rastille ja irtauduimme nopeasti kärkijoukossa. Meidän etenemistapamme on mahdollisimman suora viiva ja runttasimme moottoritien alitukseen, osa joukosta taisi vältellä tossujen kastamista ja kiersivät hieman. Oli julmetun kylmä märissä varusteissa, joten pukkasimme reipasta hölkkää seuraavalle rastille.  Nopeassa kangasmaastossa olisi viihtynyt pidempäänkin.

Neloselle matka kulki maatalousmaiseman kautta, tien päättyessä oli valittu reitti lammen rantaan ja sieltä suunnalla metsäautotielle. Nyt oli yö mustaakin mustempi, mutta nykyaikaiset lamput ovat aivan älyttömän tehokkaita. Tieosuuksilla säästettiin akkuja ja korvessa pistettiin kaikki tuleen. Hyvä lamppu on tehokkaampi kuin länsiauton kaukovalot.

Mikko suunnisti suvereenisti nelosen ja vitosen. Paikoin maasto oli vaikeakulkuista ryteikköä ja sikin sokin kaadettua rankaa mutta pääsimme todella ripeästi kaksi rastia eteenpäin ja kohti hohdokasta uimarastia. Olosuhteista johtuen odotin innolla uintia, mätäliejuiset varusteet olivat raskaat ja joka paikkaan tunkenut muta hiersi ihoa. Uimarasti oli noin 17 km kohdalla, matkaan oli mennyt reilu kolme tuntia.

Uimarastin järjestelyt olivat askeettiset. Pressu mihin riisua varusteet, laituri ja järvessä muovijoutsen, jota piti uiden käydä koskettamassa. Hyppäsin järveen vaatteet päällä ja tossut jalassa. Rannalla odotti ylellisyys: puhtaat ja kuivat vaihtovaatteet repusta.  Mikko jäähdytti itsensä huolella riisuutuessaan ja ilmeestä päätellen kylmyys meni luihin asti. Hetken päästä suuntasimme kohti viereistä suota kuivissa ja lämpimissä varusteissa. Reitinvalinta on vikatikki, järven etelärannan suo oli vyötäröön saakka ulottuvaa sitkeää varvikkoa ja pohja upotti nilkkoihin asti. Se kuivista sukista, onneksi vesi ei jää maastureihin lillumaan.

Suosta päästyämme matka seiskarastille meni hilpeästi. Pätkä tietä, sitten pehmeän sammaleista kangasmaastoa suunnitelman mukaan rastille. Suunnistuskartassa on iilimadonsuita, joiden perusteella Mikko löytää tiensä. Minä pidän suuntaa varmuuden vuoksi, en edes näe lukea moista piperrystä. Jossakin kaukana edessä ja takana pilkahtaa lampun välähdys mutta valoympyrämme on oma mikrokosmoksensa. Jatketaan tietä ja sitten pellonreunaa oikoen kohti kasia, hyvä tunnelma.

Kasia lähestyessä on haasteita: peruskarttaan merkittyä polkua ei ole, jatkamme matkaa eteenpäin ehkä turhankin luottavaisina omiin taitoihimme. Pummaamme kallion huipun, parikymmentä metriä ohi ja viereiselle suolle ihan vain huolimattomuutta. Muutama partio menee ohi, huolellista työtä heiltä ja vituttaa julmasti.

Oikeana suunnistajana Mikko toipuu nopeasti ja lannistumatta porhallamme korpireitille kohti seuraavaa rastia. Naispartio Köpöttäjät ovat tehneet saman reittivalinnan ja valot näkyvät aika ajoin. Pistelemme kompassisuuntaa suon poikki, näin jälkikäteen ajatellen olisi voinut mennä vähän kuivemman kannaksen kautta, mutta tilanne vaati suoraa toimintaa. Suunnanveto onnistuu aivan nappiin, ihmeellistä ja palkitsevaa. Saavumme jonossa ysirastille, siellä tiemme eroavat. Köpöttäjien veturi on varma suunnistaja ja he lähtevät uudestaan korpeen oikomaan, me siirrymme tielle huoltamaan.

Hölkätään ja tutkitaan eväitä. Nyt ei energiageeli enää maistu, otan avaruuseväät käyttöön (Mars-patukat).  Täydellistä kanttausta varten olisi vielä pussi taateleita, pipo ja raatotakki. Niitä ei tarvittu. Tiellä puhaltaa kylmä tuuli ja pidämme yllä tasaista raatohölkkää, rasitus tuntuu jo, mutta jalat nousevat ja henki kulkee. Pidämme reittijuttua yllä, merkataan pellot, mäet ja maastonmuodot toisillemme, kevennetään Mikon suunnistustaakkaa. Vaihdetaan vetovuoroa, se onnistuu taidottomaltakin.

Nyt ollaan sinut pimeän ja metsän kanssa. Otetaan lyhyt oiko, viivasuoraan kukkulan yli ja kohta ollaan kymppirastilla. Jatketaan tietä, edessä on pitkä pätkä ja vain yhden kulman voi vetää metsän kautta. Tulee ainakin vaihtelua jaloille. Moottoritien ali ja ollaan kahden rastin päässä maalista. Jutut ovat harvassa.

Rasti 11 on korkealla mäellä kiven juuressa styrox-kasan vieressä, se löytyy nopeasti. Radalla on tullut eteen muitakin syrjäseudun erikoisuuksia keskellä korpea, liikennemerkkejä, kylttejä, videovalvonta keskellä ei mitään ja asuntovaunuviritys, josta on vedetty moottorisahalla pääty auki. Paskapönttö on nostettu vaunun toiseen päähän ja luksus-hirvipassi on valmis. Toivottavasti se on hirvipassi. Hämmästyttävää on, että maalla ei enää pidetä koiria tarhassa. Mistään reitin varrelta ei kuulunut haukkua, vaikka iso lauma valopäitä on rymynnyt pitkin kylän raittia. Ei taida hirvijahti onnistua aamulla.

Jatkamme taas pätkän korpea, ylös tielle ja hetken kuluttua uusi oiko. Homma sujuu automaatilla eikä rankaryty aiheuta kuin kevyttä naurua. Väsymys tekee tehtäväänsä, mutta skarpisti tulemme viimeisen rastin kohdalle. Electrofit on juuri jättämässä paikan, ovat suunnistaneet taitavasti koko radan ja kuittaavat meidät ansaitusti. Jo ykkösrastille mentäessä huomasimme, että tiimin naisjäsen on taitava lukemaan maastoa.

Viimeinen rasti on korkean ja jyrkän kallion korkeimmalla kohdalla. Kompurointi naurattaa, koivet kramppaavat ja mennään nelivedolla. Alas tullaan vielä kömpelömmin, mutta tavoille uskollisena otamme eteläsuunnan kompassiin ja suoraan viimeisen suon halki rankapinoon tien poskeen. Enää ei satu mikään, sauna ja keitto odottavat muutaman kilometrin päässä.

Olemme maalissa, jalat naarmuilla ja tomaattisilmät sumeina mutta hyvissä voimissa. Matkaan on mennyt 9 tuntia, olemme kuudensia. Pää on täynnä pumpulia, saunaan ja keittoon menee toista tuntia. Jäämme odottelemaan Tohtori Sykeröä maaliin, helpottaa kun huomaamme, että hän on lyöttäytynyt yhteen Tunkkarikurppien kanssa, sen varmempia polkuvetureita ei voi löytää. Seuraamme pari tuntia partion raatohölkkää maalia kohti. Tohtori kertoo tulevansa Kurppakyydillä Helsinkiin, lähdemme Mikon kanssa kotia kohti.

Olemme tyytyväisiä, kisa meni läpi valitulla taktiikalla ja sekin, mikä meni pieleen, opetti ja antoi lisää itseluottamusta. Pitkä veto pimeässä yössä on hurjaa puuhaa, vaikka vain 50 km pikamatkalla. Näissä tapahtumissa pitää muistaa, että joukossa on aivan poikkeuksellisen vahvoja ihmisiä, joita eivät normaalimaailman rajoitteet koske. 160 km juoksusarjan voittaja selvitti radan 21 tunnissa, 100 km voittaja 13,5 tunnissa. Alpo potki itsensä 160 km pyöräsarjan viidenneksi potkulaudalla. Silti joukkoon mahtuu tavallisen ihmisen kokoisia suorituksia, kun vaan uskaltaa kokeilla rajojaan.

Lämmin kiitos järjestäjille! Tapahtuman ydinjoukko oli neljä ihmistä, uskomaton työpanos kun pelkästään rataa on 160 km ja samalla joukolla valvotaan koko tapahtuman yli, 40 tuntia putkeen. Rata tarjosi juuri sopivasti haasteita, pakotti pieniin suunnistustehtäviin rastien välillä, mutta ei ylittänyt väsyneen mielen suorituskykyä. Ehkä rastiheijastimen voisi kiinnittää johonkin niin että sen näkyvyys ei jää edellisen kilpailijan varaan, itsekin meinasimme jättää yhden rastin tavarat levälleen loppusuoralla.

Kaunis juoksu. Se ylittää odotukset ja herättää onnistumisen tunteita, jotka vain syvenevät ajan myötä. Euforian lisäksi kokemuksesta oppii jotakin, joka toimii myös arjessa. Uskoa itseensä, lujaa luottamusta ystävään ja se palauttaa varpaat multaan niin, että arkielämä tuntuu oikein mukavalta. Seuraavaan Synkkiksen kilpailukutsuun saakka.

 

 

 

2 Comments


Recommended Comments

Join the conversation

You are posting as a guest. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.

Vieras
Add a comment...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy