Jump to content
Juoksufoorumi.fi



  • entries
    29
  • kommenttia
    26
  • views
    5 467

Taksin katolla vilkkuu yön ainoa valopilkku.


hatapa

646 katselukerta

Olipas ihmeellinen maraton eilen illalla Keuruulla. Olin töissä koko viikon ja eilenkin täyden päivän. Koko viikolla ei kertaakaan tuntunut siltä, että perjantaina juostaan maratonia. Työpäivän jälkeen pikainen kauppareissu ja sen jälkeen varusteet kassin ja auton nokka kohti Keuruuta. Koko menomatkan satoi vettä, välilä rankastikin. Mietiskelin siinä, että taasko "saa" juosta maratonin sateessa, mutta vähän ennen saapumistani tapahtuma-alueelle sade lakkasi, Lämpötila oli juoksuun ihanteellinen 15-17 astetta. Tosin ilmassa oli hieman ukkosen tuntua ja keli oli aika painostava. Lähtöalueella moikkailin tuttuja ja kävisin laskemassa ylimääräiset nesteet pois kropastani. Varustevaihdon kautta kevyelle verryttelylenkille. Juoksureitin alkuosa näytti ihan samalta, kuin edellisvuonnakin.

Lähtö oli klo 20, eli eihän tuo ihan yötä vielä ollut. Pilvien lomasta paistanut ilta-aurinko valaisi ympäristön niin, että päätin lähteä aurinkolasit päässä juoksemaan, suojaisivathan lasit silmiä myös kaikenlaisilta lentäviltä ötököiltä ja muilta öhkömönkiäisiltä.

Kerran kaudessä pitää yrittää juosta alle 3.30:n loppuaika. Tänä vuonna tuo aikatavoite oli Keuruulle. Lähdin rohkeasti liikkeelle loppuaikaan sopivaa hieman alle 5 minuutin km-vauhtia. Juoksin alkumatkasta parin tutun Saarijärveläisen juoksijan kanssa, jotka lähtivät samaa loppuaikaa hakemaan. Kanssamme juoksi myös N60-saarjan juoksija, joka oli pitkään naisten sarjan nopein. Jatkoimme etenemistämme ensimmäisen 10,5 km:n kierroksen tasaisen tappavaa 4.54 vauhtia. Ihan kieroksen loppuun en pysynyt Saarijärveläisten vauhdissa, vaan jatkoin tuon naistensarjan juoksijan kanssa. Toisella kierroksella tossu alkoi keventyä ja jätin juoksuseuralaiseni. Juoksu tuntui edelleenkin hyvältä, eikä mitään ongelmia ollut. Puolimatkan krouvissa olin ajassa 1.43, eli hyvinkin loppuaikatavoitteeni mukaisessa kyydissä. Kolmas kierros lähti kulkemaan ihan hyvin. Tossu oli vielä syönnillään, eikä isompia murheita ollut. Takaani lähestyi kuitenkin saman sarjan juoksija, jonka kanssa juoksin pienen hetken. Vaihdoimme siinä kuulumiset. Kolmannen kierrroksen päättyessä ajassa 2.38,  olin muutaman kymmenen metriä jäänyt. Kenttäkuulutus ilmoitti meidän taistelevan oman sarjamme kolmospaikasta. Tuo yllätti minut, kun aiemmilla kerroilla minun ilmoitettiin olevan paljon huonommin sijoittunut. Tilannetiedotuksesta olin saavani hieman lisävirtaa Petrin saavuttamiseksi. Vähän aikaa yritin kaventaa välimatkaa, mutta eihän se yhtään lyhentynyt, päiinvatsoin. (Kirjoitusvirhe tahallinen. toim.huom.) Jossakin 33 km:n kohdalla vatsassa alkoi tuntua ikävä paine ja kipu. Yritin varovasti laskea ylimääräistä ilmaa pois, mutta helpotusta ei tullut. Jouduin Timo Soinin tapaan valitsemaan ruton ja koleran väliltä, joko heitän kävelyksi tai paskon housuni. Jälkimmäiseen vaihtoehtoon minussa ei ollut miestä. Loppumatka menikin enimmäkseen kävellen ja pieni pätkiä hölkäten. Porukkaa, jota silloin ei enää paljon ollut liikenteessä meni ohi oikealta ja vasemmalta. Edes maaliin en viitsinyt mennä juosten, vaan kävelin suosiolla maalivaatteen alta loppuajassa 3.56,49, sarjani 6. Tai eihän tuo minun sarjani ole, vaan pojat 50 -sarja.

Kävelin pettyneenä suoraan vaihtamaan varusteita käymättä edes maalihuollossa. Vaihdoin vaatteet ja kommentit aiemmin mainittujen Saarijärveläisten ja Petrin kanssa. Vaatteita vaihtaessani ensin kramppasi oikea pohje ja heti kohta vasen sääri vääntyi krampista ihan omituiseen kulmaan. Vaattet vaihdettuani lähdin kävelemään parkkipaikalle ja kotimatka menikin sanan varsinaisessa merkityksessä ihan sumussa. Paikoin näkyvyyttä oli vain kymmenkunta metriä, eikä auton nopeutta uskaltanut nostaa kuuttakymppiä kovemmaksi. Kotiin kuitenkin selvittiin, kunhan ensi ohittelin hitaammat autot.

Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi keskiviikon Rok än roll marathonia. Siellä startti on klo 9 aamulla ja se sopii itselleni huomattavasti paremmin, kuin nämä iltajuoksut.

 

 

 

1 Comment


Recommended Comments

Osallistu keskusteluun

You are posting as a guest. Jos olet jo rekisteröitynyt, voit kirjautua tästä sisään lähettääksesi vastauksen.
Huom!: Ilman rekisteröitymistä lähetetyt viestit tarkistetaan ennen julkaisua mainosrobottien yms. takia.

Vieras
Add a comment...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy