Jump to content
Juoksufoorumi.fi










  • entries
    32
  • kommenttia
    178
  • views
    3 539

Maastojuoksu - mailerin painajainen

Sign in to follow this  
Jodlaaja

549 katselukerta

Itse aloitin juoksu-urani aikoinaan nuorena 800m juoksijana ja mailerina ja henkisesti olen aina maileri ollutkin, niin myös juoksutyyliltäni.

Ja viikonlopun jälkeen tein päätöksen palata noille matkoille loppukesästä. 

Juhannusviikonloppuna kävin nimittäin erään 7km maastojuoksun ja se meni aivan penkin alle. Täysi fiasko siis. Selitellähän aina voi, tyyliin harjoitusta pehmeällä pururadalla/soralla ei juurikaan ollut, reitti oli pahoine nousuineen yyber vaikea, tai jotain muuta vastaavaa. Kylmä fakta on kuitenkin se, että edes runsaalla harjoittelulla tuskin onnistuisin ikinä maastojuoksussa. Pitka mailerinaskeleeni joka toimii tasaisella asfaltilla ja radalla, ei toimi millään maastossa, ei vaikka kuinka treenaisin.

Ennen kisaa tein vajaan kolmen kilsan alkuverkan ja huomasin kuinka raskas reitti on, nousuja riitti.

No, sitten kisa alkoi. Ekaa kertaa etenin upouusilla Adios Boost 2:sillani.

Juoksin alussa kolmantena, nousuja oli jo alussa, vilkaisin mittaria ja se näytti että mentiin 3:19/km vauhtia. Lisäsin hiukan vauhtia ja siirryin toiseksi. Ekan kilsan lopun pahat nousut veivät vauhdit ja tipuin taas kolmanneksi. Ekan kilsan jälkeen nousut tuntuivat vain pahenevan ja ekat 2 kilsaa veivät lopulta 7:27, eli noin 3:43/km vauhtia mentiin se. Tämä oli minulle vielä melko hidasta vauhtia, niin kisassa kuin treeneissäkin olen juossut paljon paljon kovempaa ekan kaksitonnisen ja usein. Kolmannella kilsalla alkoivat sitten todelliset vaikeudet. Jalat menivät täysin jumiin vaativissa nousuissa. Jonkinlaisen vauhdin sain sentään pidettyä ja puolimatkaan tulin kaikkien sarjojen juoksijoista viidentenä. Toinen puolikas oli sitten yksi vaikeimpia koskaan, yritin totaalisen jäykillä jaloilla juosta ja jouduin lähes kävelemään jyrkimmässä mäessä. Kun tavoite oli juosta alle 4:00/km vauhtia koko pätkä, niin maalissa mittari näytti keskivauhtia 4:10/km.  No, nyt olisi tietenkin hyvä aika haukkua mittari maan rakooon ja väittää että oikeasti juoksin muka kovempaa. Ja jos olisin heikko ihminen, niin tekisin.

Mutta kyllä se mittari karun totuuden vain näyttää, maastossa ei kulje.

 

Silti ensi viikonloppuna juoksen todennäköisesti kympin maastokisan Orirunissa Orivedellä, eikä reitti ainakaan vaikeampi voi olla kuin viikonlopun maastokisassa.

3:40-3:45/km vauhtia avaan sielläkin ekat kilsat ja loput sitten niillä voimilla mitä jäljellä on.

Penkin allehan sekin kisa mennee, mutta kun on niin lähellä, niin käydään nyt juoksemassa.

Tossuvalinta on vielä mietinnässä, Ace1:t toimivat loistavasti jokin aika sitten juoksemallani omalla 9,6 km lenkillä (3:56/km), eivätkä ole yhtä tunnottomat kuin juuri hankkimani Adios Boost2:t.

Eli onko aivan huono idea ajatella että juoksisinkin maastokympin Ace1:llä Adios Boost2:n sijasta? Tossut ovat tosin ärsyttävän kapeat, mutta silti saattaisivat toimia Adios Boosteja paremmin.

Viimeistelynä perjantaina tai lauantaina lyhyitä vetoja, eli 300m tai 400m vetoja joilla haen tarvittavaa herkkyyttä Oriruniin.

 

Sign in to follow this  


8 Comments


Recommended Comments

Lopulta olin näköjään ollut yleisen sarjan neljäs, eli se harmittavin sijoitus tuli.

Ihme sinänsä että niinkin hyvä sijoitus, sillä aivan järkyttävän huono juoksuhan tuo minulta oli, maastojuoksu ei sovi minulle.

Mutta kun taso oli huono, niin jopa umpisurkealla juoksulla olin sitten neljäs.

Reitti ei ollut tarkkuusmitattu ja ainakin Garminin mukaan oli kyllä selvästi alle 7km.

Share this comment


Link to comment

Olisko alkuvauhtisi kisassa kuitenkin ollut hiukkasen liian kovaa; kertomasi mukaan alussa 3.19/km jonka jälkeen olit vielä hiukan lisännyt vauhtia...? Ehkä vähän maltillisemmalla alulla loppu olisi sujunut paremmin. 

 

Muokattu

Share this comment


Link to comment

Varmaan radan alun profiili määrää alun parhaan vauhdin. Ylämäkiä kunnioittaen ei ainakaan vedä itseään heti jojoon. Matka on kuitenkin pitkä ja yhdelläkin liian kovalla nousulla saa turhaa tuhoa aikaan. Tossut voivat olla aika merkittävässä osassa. Tuntuma polkuun on oltava hyvä, muuten energiaa kuluu tuntuman hakemiseen.

No, helppohan se on täältä arvuutella ja huudella, jäis multa varmasti juoksematta. Toivotaan oikeata vauhdin jakoa sinne Orivedelle.

Lycka till !

Share this comment


Link to comment

Olisko alkuvauhtisi kisassa kuitenkin ollut hiukkasen liian kovaa; kertomasi mukaan alussa 3.19/km jonka jälkeen olit vielä hiukan lisännyt vauhtia...? Ehkä vähän maltillisemmalla alulla loppu olisi sujunut paremmin. 

 

Ei ollut, tuon kahden ekan kilsan keskivauhtia olisin helposti jaksanut juosta tasaisella asfaltilla koko kisan ja radalla se olisi mennyt jopa selvästi kovempaa.

Hetkellisesti lisäsin vauhtia siitä 3:19/km ja sitten taas tiputin sitä kovissa nousuissa. Eka kilsa ei siis mennyt 3:19/km, missäänhän en niin väittänytkään sen menneen, vaikka eräs amatööri, juoksua ilmeisesti vain pari vuotta harrastanut ja jopa juoksuharrastuksen perusteistakin tietämätön reenaaja niin taisi luullakin, poistinkin hänen kommenttinsa silkkana roskana.  Sillä hänellä nyt on tapana ollutkin tehdä pikaisia, pinnallisia ja harhaisia johtopäätöksiä. Ja ainakin hän missasi kokonaan kirjoitukseni pointit.

Pointtini siis oli se, että kun on menneisyys kilpajuoksijana 800m:llä ja 1500:llä, niin usein tulee aloitettua jopa vaativat, suurien korkeuserojen maastojuoksut mailerin tavalla ja vauhdilla.

Eli kun nopeutta löytyy muita enemmän, niin joutuu yleensä aina sipsuttamaan alussa ja jarruttelemaan.

Toinen pointti oli taas se, että maastojuoksu on täysin eri maailma kuin ratajuoksut ja kuinka kyseinen kisa taas sen selvästi osoitti.

Hyvänä, vaativana ja kuntoa nostavana harjoituksena tuo kisa toki kävi.

Muokattu

Share this comment


Link to comment

Varmaan radan alun profiili määrää alun parhaan vauhdin. Ylämäkiä kunnioittaen ei ainakaan vedä itseään heti jojoon. Matka on kuitenkin pitkä ja yhdelläkin liian kovalla nousulla saa turhaa tuhoa aikaan. Tossut voivat olla aika merkittävässä osassa. Tuntuma polkuun on oltava hyvä, muuten energiaa kuluu tuntuman hakemiseen.

No, helppohan se on täältä arvuutella ja huudella, jäis multa varmasti juoksematta. Toivotaan oikeata vauhdin jakoa sinne Orivedelle.

Lycka till !

Juuri näin. Ja jo muutama todella pahaa nousua saa jalat hapoille ja vie vauhdit. Tossut varmasti vaikuttaa, hyvän tuntuman se vaatii. Tämä kisahan oli siis kuntoradalla jossa juostiin paljon ylämäkiä, muutama loiva laskukin toki oli.  Itselläni varmasti vaikutti myös harjoittelun vähyys tämän tyyppisellä alustalla, taisin juosta ekaa kertaa tänä kesänä kuntoradalla/pururadalla.

Kiitos!

Muokattu

Share this comment


Link to comment

Ensi kaudella keskitynkin sekä harjoittelussani että kilpailuissani aivan täysipainoisesti matkoille 800m ja 1500m, tämä kausi on vielä kompromissi jossa otan myös mm. kympit ja puolimaratonit huomioon harjoitellessani.

Muokattu

Share this comment


Link to comment

Orirunissa kulki 39:25 min. ja sillä tuli yleisen sarjan 3. tila.

Tuliaisina myös kaksi auennutta polvea, auennut oikea kyynärpää, auennut vasen olkapää ja nyrjähtänyt nilkka. 

Nyt mahtuu jo väljempikin kenkä oikeaan jalkaan, on tuo oikea nilkka nimittäin nyt niin turvonnut.

Share this comment


Link to comment

No jos kisassa ei kulje niin eikö silloin ole tehnyt jotain väärin !? ainahan ei voi kisoissa onnistua yhtä hyvin !?  Omasta puolesta voin sanoa että juoksun perusteet ovat hallussa melko hyvin tällä vähäisellä 25v kokemuksella ! 15 v lähinnä harrastellut oman kunnon säilymisen vuoksi ! Ja tasaisella vauhdin jaolla päästään parhaaseen tulokseen . Tasosta riippumatta ! esim . Bekeleen juoksut vaikkapa 5km matkalta !

Muokattu

Share this comment


Link to comment

Join the conversation

You are posting as a guest. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.

Vieras
Add a comment...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy