Jump to content
Juoksufoorumi.fi

  • entries
    2
  • kommenttia
    16
  • views
    1 778

Kuinka syvä voi kuoppa olla?


KTz

1 501 katselukerta

 Share

Viime heinäkuussa vasempaan reiteeni ja pakaraan alkoi sattua juostessa ja välillä kävellessäkin. Tunne oli sama kuin edellisten neljän ja puolen vuoden aikana vuorotellen oikeassa ja vasemmassa jalassa, polvessa, sääressä, nilkassa ja jalkapohjassa - kukin rauhassa vuorollaan. Kävin yrittämässä Helsinki City Marathonia, mutta kivut alkoivat jo ennen juoksua verryttelyssä. Taistelin läpi kivun aina 19 kilometriin saakka, jolloin oli pakko antaa periksi kivun edessä. Juoksu oli laitettava, jälleen, tauolle. Niinpä jouduin vaihtamaan sisäsoutuun, jota olin aiemmin inhonnut, mutta nyt löysin siitä sen saman masokistisen nautinnon, jota juoksu tuo, kun mennään lähellä omia rajoja, kun lisätään vauhtia, vaikka keho on sammumassa. Kehityin soudussa ihan mukavaa vauhtia, ja vaikka aloin juosta uudelleen marraskuussa, soutu pysyi ohjelmassa 20km-40km viikkotahdilla. Jalka ei vaivannut paljon, vaikka se tuntui oudolta edelleen. Aloin lisätä määriä, ensimmäisien viikkojen 30km-40km vaihtui pian 50-70 viikkokilometriin. Tein useina päivinä ihan kunnon mättöä: ensin tunnin juoksulenkki ja sitten 10-15km soutu päälle samalla hiellä. Kunto nousi mainiosti ja viikkojen keskivauhti pyöri alle 4.20/km:n. Juoksu oli helppoa, vaikka olin tehnyt vain noin 300km neljään kuukauteen.

Aioin kuitenkin ottaa selvyyden jalkavaivoista, joten kävin lääkärin puheilla, josta sain lähetteen alaselän magneettikuviin. Sieltä löytyi välilevyn L5 pullistuma, joka painaa S1-hermoa. Selkärankaspesialistin mukaan kyseessä ei kuitenkaan ollut mitenkään pahannäköinen pullistuma, joten hoidoksi valittiin fysioterapia. Olin samalla valmistautumassa NYC-puolikkaalle, jonne myös menin, sillä selässä ei aiemmin ollut tuntunut suurempaa kipua. Kilpailun kuudennen kilometrin kohdalla kuitenkin selkä meni pahemmaksi kuin ikinä eläessäni, kirkkaat valot vain pyörivät silmissä. Taistelin kuitenkin maaliin viimeiset 15km sillä samalla luonteella, jolla vein vuoden 2011 Tukholman maratonin maaliin, vaikka toinen jalka ei toiminut kunnolla 15km jälkeen. Aika jäi tälläkin kertaa melkein 10min tavoitteesta, joka ei sekään ollut mitenkään erikoinen (1.17.00). Tokihan ennätyksen parantaminen olisi aina hienoa, mutta en jaksa innostua, ennen kuin pääsen lähemmäksi mielestäni hyviä aikoja. 

Selkä ei tykännyt yhtään puolimaratonista, joten se meni paljon pahemmaksi juoksun seurauksena. Aloitin myös fysioterapian, jota olin aluksi pelännyt, koska en tykkää asioida ihmisten kanssa. Huomenna taitaa olla tiedossa kymmenes kerta, mutta en ole vieläkään huomannut isoa eroa, vaikka korsettia on yritetty hiukan päivittää. Selkä kipuilee joka päivä. Välillä jalassakin tuntuu jotain sähköiskun tyyppistä. Kunto on menossa alaspäin päivä päivältä, koska en ole oikeastaan tehnyt korvaavaa kahteen kuukauteen, keskivartalon lisäksi. Soutua yritin, mutta eihän selkä mennyt siitä kuin pahemmaksi, joten sekin on ollut pannassa jo pitkään. Vesijuoksu ei kiinnosta sitten tippaakaan, enkä saa siinä samanlaista verenmakua suuhun, jalat vain väsyvät. New Yorkin maraton on 1.11.2015, enkä aio istua bussissa viittä tuntia vain ollakseni turisti Nykissä. Tavoite on ollut alusta asti rikkoa 2.40 siellä, mutta näyttää TODELLA huonolta jo tässä vaiheessa. Olen ollut melkoisen masentunut jo 10 viikkoa. Kaikki romahti taas kerran juuri silloin, kun alkoi näyttää hyvältä. Motivaatiota ei ole enää nimeksikään. Kuinka syvä voi kuoppa olla? Mistä voi nousu alkaa? Miten täältä noustaan 2.30-2.40-tasolle?

 Share

8 Comments


Recommended Comments

Ei tuohon osaa mitään järkevää neuvoa sanoa. Itse kohdannut tuon useamman kerran: viimeisin normitavalla mennyt marathon 2008.

2009 : sydäri blokkasi maratonin, 2010: jalka hajosi (DNF), 2011: valmistauminen meni metsään (toiseksi huonoin aika ikinä)

ja 2012-2014 vammat estivät juoksun. Nyt olen elämäni parhaassa kunnossa, mutta vaivaa polvessa ja jalkapohjassa. Iso mörkö leijuu päällä, että jalka hajoaa, kun alan vetää lähellä maksimivauhtia.

Yritän vain edetä pari päivää kerrallaan tunnustellen, miten uskaltaa treenata tänään. Olen joutunut luopumaan ohjelmasta, koska treenit perustuvat päivän kuntoon. Kurkistelen ohjelmaan sen verran, että tiedän, minkä tyyppistä treeniä pitäisi yrittää, jos paikat (tai keli fillarilla) antaa myöten.

Vesijuoksu ei kiinnosta minuakaan pätkääkään, mutta toisaalta olen oppinut, että treenamalla jollakin tavoin 20-30 kertaa aika lyhyen ajan sisällä, opin, jos en nyt pitämään, niin sietämään melkein mitä treenimuotoa tahansa. Sinuna etsisin väkisin treenimuodon, jota selkä sietää: vaikka se ei motivoi, tekemättömyys ärsyttää enemmän hölmö treeni.

Link to comment

Toivottavasti pääset kuopasta ylös mahdollisimman pian! Eiköhän noita vaivoja ole ollut jo tarpeeksi yhdelle lahjakkaalle miehelle.
Omat telakat ovat olleet suhteellisen lyhyitä, viimeisin juoksutauko kesti 5 viikkoa, uin paljon ja se oli minulle mieluisin treenimuoto, joka myös motivoi, koska kehitystä tuli ihan mukavasti.

Link to comment

Oletko kokeillut paljasjalkailua? On aika monia jotka ovat päätyneet siihen selkävaivojen, pahojenkin sellaisten takia. Ihan sillä ehdotan, koska se nyt vaan on tosi helppo kokeilla(kovalla alustalla), varsinkin nyt kesäaikaan, ei tarvi ostaa mitään. jos toimii niin sitten vasta... Se voi tuntua ajatustasolla että siinä olisi kovia tärähdyksiä enemmän ja pitäisi pikemminkin välttää sellasta juuri nyt, mutta todellisuudessa tärähdykset jäävät pienemmiksi ja askeleen tukivaihe on vakaampi. Ja toisaalta en ole kuullut että kellään paljasjalkailijalla olisi juoksuperäisiä selkävaivoja.

 

Link to comment

Selkävaivat on tosi paskamaisia. Tuskin lohduttaa, mutta ovat yleisiä ja onneksi nuo välilevyjututkin ohimeneviä. Kokemusta on, niin niskan kuin ristiselän osalta. Monesti olleet kädet ihan hervottomat ja jalka ei ole ottanut kunnolla pääle. Mun viimeisin lekuri sanoi, että pitää vaan yrittää liikkua ja kehittää korsettia, niin muutamassa viikossa menee ohi. Näin kävikin, tällä kertaa. Eli. Ei muuta kuin rinta pystyyn, kyllä se paremmaksi muuttuu, usko pois.

Link to comment

Tavoite on sen verran kaukana, että kaikki on varmasti vielä mahdollista. Lähitulevaisuuden haasteena on tietenkin päästä jollain tavalla liikkumaan. Varmasti mikä tahansa käy, mikä vain on selän kanssa mahdollista. Itselleni maantiepyöräily on ollut mieluisin treenimuoto kesäisin juoksun ohella ja tilalla. Se toki vaatii jonkinlaista investointia, jos sopivaa pyörää ei satu omistamaan. Kärsiessäni syksyllä penikkavaivoista en pystynyt juoksemaan yhtään pitkiä tai kovavauhtisia lenkkejä kovalla alustalla, joten juoksin ne kaikki pehmeäpohjaisessa maastossa. Treenialustan vaihtelu voi kannattaa ainakin vammasta toipuessa. Telakalla ollessani olen myös yrittänyt aktivoitua nuorempana harrastamani seinäkiipeilyn parissa eli mikä tahansa fyysinen tekeminen on varmasti hyvää tässä vaiheessa.

Itselläni oli maralla kolmen tunnin raja viime vuonna käden ulottuvilla, mutta sitten kierre erilaisten vammojen ja vaivojen kanssa on pudottanut kunnon kauas tavoitteesta. Ei mitään isoa, mutta sarja monenlaista erilaista vaivaa eli viime kesän jälkeen olen saanut kokemusta rasitusosteopatiasta, kipeistä penikoista ja kantapäästä, piriformiksesta ja ylikunnosta. Vuoden aikana seitsemän nollaviikkoa treenien suhteen ja pisin juoksutauko viisi viikkoa, jolloin kyllä maantiepyöräilin osan aikaa. Vuoden sisään tulee itselleni myös kaksi DNS-maratonia ja kaksi DNS-ultraa. Yhden maastomaratonin juoksin viime syksynä keskenkuntoisena ja kärsin seurauksista pitkän aikaa kisan jälkeen. Tänä keväänä otti koville DNS-päätös ensimmäisestä ulkomaan marastani, mutta päätös oli varmasti oikea, koska kärsin tuolloin ylikunto-oireista, jotka johtuvat käytännössä elimistön ylirasitus- taikka alipalautumistilasta.

Ehkä sinne New Yorkin maralle ei kannattaisi laittaa mitään liian tiukkaa aikatavoitetta. Tärkeintähän olisi päästä uudestaan treenaamaan, nauttia treenaamisesta ja päästä tekemään ehjä kisasuoritus hyvin treenanneena. Se on ainakin itselläni seuraavana tavoitteena ilman mitään hätiköintiä tulostavoitteiden suhteen. Osa menneen vuoden vaivoistani on johtunut varmasti siitä, että lähitulevaisuudessa on häämöttänyt kisa, johon olen hullunlailla treenannut. Toki maratavoitteeseeni edelleen tähtään, mutta haluan nyt ensisijaisesti ehjän ja vaivattoman treenikauden ennen seuraavaa kisastarttia.

Link to comment

Kiitos tsempeistä kaikille. Magen sairaskertomus on aika pahaa luettavaa. Soilin uintikertomuksia aina välillä näinkin täällä foorumilla, mutta itse en osaa uida lainkaan. Pysyn pinnalla ehkä pari kilsaa, mutta se on eri asia kuin osata uida. Oon nyt käynyt muutaman kerran viikon sisällä tekemässä tunnin vesijuoksun koulun olympiamittaisella altaalla, mutta se on aika vastenmielistä hommaa. Ainoa kipinä tulee siitä, että yrittää joka kerta rikkoa edellisen nopeusennätyksen. Nyt meni 1000m/47.30. 

Yhdellä mun kämppiksistä on myös ollut vuosikausia kaksi välilevynpullistumaa, ja sieltä kuulin, että ei olisi enää asiaa juoksuun (ironisesti meidän taloudessa on neljä henkeä, joista kahdella selvästi parhaimmassa kunnossa olevalla on pahoja selkävaivoja). En kuitenkaan aio tällaista puhetta uskoa. 

OlliL, mulla on ollut samanlaisia ajatuksia, mutta en oikein osaa asennoitua siten, että ei olisi mitään tavoitteita. Mulle koko homman pointti on osoittaa, että nörtinkin on mahdollista juosta kovaa. Mulla ei oikein ole mahdollisuutta juosta millään muulla alustalla kuin betonilla (juoksumattoa ei lasketa). En myöskään ole ikinä eläessäni ajanut pyörällä liikenteen seassa. Edellisen kerran olin satulassa ylipäänsä vuonna 2008, mutta kävelen päivittäin 4-10km koulu- ja kauppamatkoilla, yms. Vauhti ei ole mikään kummoinen, ehkäpä 7:30-7:45/km, mutta tuleehan siinä lämmin silti. Aika usein tulee noitakin pätkiä kellotettua.

Link to comment

OlliL, mulla on ollut samanlaisia ajatuksia, mutta en oikein osaa asennoitua siten, että ei olisi mitään tavoitteita. Mulle koko homman pointti on osoittaa, että nörtinkin on mahdollista juosta kovaa. Mulla ei oikein ole mahdollisuutta juosta millään muulla alustalla kuin betonilla (juoksumattoa ei lasketa). En myöskään ole ikinä eläessäni ajanut pyörällä liikenteen seassa. Edellisen kerran olin satulassa ylipäänsä vuonna 2008, mutta kävelen päivittäin 4-10km koulu- ja kauppamatkoilla, yms. Vauhti ei ole mikään kummoinen, ehkäpä 7:30-7:45/km, mutta tuleehan siinä lämmin silti. Aika usein tulee noitakin pätkiä kellotettua.

​Kyllä mullakin tämä harrastus on tuloshakuista, mutta nyt olen siirtänyt tavoitetta sen verran kauaksi, että mun ei tarvitse hätiköidä sen saavuttamisen suhteen. Sen olen jo itsekin huomannut, että tämä tavoitteellinen harrastaminen altistaa kaikille vaivoille, kun tavoite mielessä ei ehkä osaa hellittää ajoissa, vaikka kroppa saattaisi jo sellaista vihjailla. Nyt olen kyllä herkistynyt enemmän kropan kuuntelulle ja sillä on näitä DNS-kisojakin ilmestynyt kalenteriin. Tuo selkävaivasi on kyllä harmillinen ja eipä siinä voi toivoa muuta kuin hyvää toipumista. Aikataulu on sitten mitä on. Omien USA:n reissujen perusteella olen myös huomannut, että betoni on siellä hyvin yleinen alusta kävelyteille ja pyörällä en varmasti uskaltautuisi kovimpaan ruuhkaan. Washington DC:n esikaupungissa asuessani asuin kyllä sopivasti ihan yhden juostavan puiston naapurissa.

Link to comment

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now
×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy