Jump to content
Juoksufoorumi.fi


  • entries
    15
  • kommenttia
    59
  • views
    4 099

Spartathlon 246km 27-28.9.2019 DNF

Sign in to follow this  
kiljander

408 katselukerta

Pidän tämän lyhyenä, koska mitään menestystarinaa ei luonnollisesti ole kerrottavana. Ihan aluksi KIITOS Perheeni sekä Susanna, Antti ja Petri!!!

UTMB oli läpäisty ja Spartathloniin oli pari viikkoa aikaa. Parilla lyhyellä lenkillä sykkeet kipusivat parin kilometrin jälkeen 150 pintaan mikä kertoi kehon olevan vielä rasitustilassa. Lepäsin muutaman päivän ja yritin uudestaan – ei vaikutusta. Kauhulla katselin Spartan osallistujalistaa: maailmanmestari, top10 ultrajuoksijoita kansaivälisissä kisoissa sekä moninkertaisia Spartathlonin läpäisijöitä. Ei. Mitään. Saumaa. Ja kuitenkin, yrittänyttä ei laiteta. Viimeisen viikon lepäsin ja kävin Ateenassa lyhyellä hölkällä, jossa tuntuma oli siedettävä. Olin varma läpipääsystäni, koska DNF ei koskaan ole vaihtoehto enkä ikinä ollut antanut periksi aikaisemmin.

Pikakelauksella eteenpäin Akropolikselle perjantai klo 07.00. Petrin ja Susanna upealla huoltotuella lähdimme Antin kanssa hölkkäämään porukan loppupäässä kohti Spartaa. Aamulla ilma oli miellyttävä ja juoksu maittoi. Tavoitteenamme oli juosta ensimmäinen noin maraton Megaraan n 4h20min, jolloin olisimme 25 minuuttia kisan raadollista bussia edellä. Ateenan keskustassa taas kerran liikenne pysäytettiin ja joitakin ihmisiä otti otsaan. Vähemmistö ehkä kannusti tööttäilemällä. Parinkymmenen kilometrin kohdalla Antti kävi puskassa ja minä täydensin geeliä dropbägistä. Nuorisoa oli yhdellä aluella kannustamassa ja annoimme isoja rivejä ”vitosia”. Homma meni ihan suunnitelmaan, joskin Megaraan saavuttaessa aurinko oli ollut tunnin verran jo aamupilvien yläpuolella ja kuumuus alkoi tuntumaan kunnolla. Mainittakoon, että Antti näki alkumatkasta Tommi Läntisen punainen lippu kourassa ohjaamassa liikennettä. Bongasimme myös Leslie Nielsenin KAHDESTI tien varrella. Melko aikaisia haluusinaatioita, mutta se oli harmaahiuksinen Leslie Raybanit päässä! Megarassa Petri ja Susanna tekivät nopeat huollot ja matka jatkui alle minuutissa. Sen jälkeen alkoivat matkan ensimmäiset mainittavat nousut, vaikka sellaista kumpuilevaahan se reitti on vähän joka puolella puhumattakaan lopun nousuista.

Rannalla n 45-55km välillä kuumuus alkoi olla jo tukalaa ja huomasin jossain vaiheessa n 6min/km vauhdissa rannesykkeen näyttävän lähes 170. Oli pakko kokeilla asiaa sormilla ranteesta ja jossain siellä maastossa liikuttiin. Ensimmäisen kerran huolestutti ihan todellakin – tuntuma oli kuitenkin ihan siedettävä ja otimme jokaiselle kilometrille 50m kävelyä.

Hellas Can (80km) tavoiteaikamme oli 8h45min (45min edellä raatobussia) ja joskus 55km kohdalla taisin todeta Antille että tuosta joudutaan nyt kyllä tinkimään ainakin 15min. Sen verran kuumaa oli enkä saanut sykkeitä oikein millään enää tasaantumaan. Tuo aika olisi siis antanut 45min bufferin raatobussiin, mikä näin jälkikäteen taisi olla vähän liian kunnianhimoinen tavoite. 65km kohdan huollossa hukkasin (tai joku otti) toisen lötköpullon korkkini ja harmittelin hieman tätä, mutta join sitten sitäkin enemmän huolloissa. Seuraavalla pisteellä jäin säätämään jotakin ja Antti ehti 50m päähän – vilkuttelin että anna mennä vaan. En tulisi enää pysymään hänen tahdissaan. Kävelin jo usein ja juoksu veti sippiin muutaman sadan metrin jälkeen. Sykkeet olivat ”tapissa”.

Realiteetti iski lujaa päin näköä ja aloin häviämään minuutteja raatobussiin. Minimisuunnitelmaksi vahvistui Korintin kanavan näkeminen ja Hellas Caniin ehtiminen, koska sen jälkeen cutoffit helpottaisivat huomattavasti. Huolto kerrallaan. Periksi en antaisi helposti, kuten olin päättänyt.

Raahauduin Hellas Caniin kuutisen minuuttia ennen Cutoffia ja otin isomman pastahuollon sijaan pikaiset mätöt, uuden pullon hukkuneen tilalle ja jatkoin kävellen matkaa kohti tuntematonta. Pasta ei olisi maistunutkaan enää lainkaan. Antti oli ohittanut Hellas Canin kymmenisen minuuttia aikaisemmin. Huolto ilmaisi asiallisesti huolestuneisuutensa olotilastani. Seuraavaan maratoniin Nemeaan olisi aikaa ruhtinaalliset 6h30min. Ajattelin että tapan tämän välin huoltopiste kerrallaan, kuten Jari oli neuvonut. Juoksusta ei tullut oikein mitään ja uupumus iski aina n 50m hölkän jälkeen. Sykemittari näytti jossain vaiheessa 199. Tarkistin ranteesta – ei onneksi sentään vaan n 170. Kävellessä syke oli n 140. Pyrin kuitenkin kävelemään reippaasti reilun 6km tuntivauhtia että pysyn kisassa. Homma eteni jotenkin.

Yhdellä huoltopisteellä aikaa bussiin oli enää kolme minuuttia ja minua patistettiin eteenpäin jossain 85-87km kieppeillä tuli Antin selkä vastaan. Veli ei pystynyt enää kuin kävelemään, koska reidet ja lonkka olivat paskana. Menimme kimpassa kunnes tulimme huoltoon, jossa meille huudettiin, että minuutti aikaa. Lähdin juoksemaan karkuun. Antti huusi perään että ”mene, mene”. Ja minä menin. 50m täysiä ja kävelyksi. Ei pystynyt ja sydän tuli rinnasta läpi. Seuraava kiintopiste oli 103km, jossa tukijoiden huolto oli sallittu. Taisin selvitä vielä kahdesta huoltopisteestä, jossa edelliseen olin saanut 2 minuuttia hyvää ja seuraavassa menin jo sekunnin yli takarajasta. Olin antanut ihan kaikkeni ja raahustin nöyrtyneenä pimenevässä illassa Zevgolatioon (103km), josta minut olisi vielä päästetty myöhässä läpi, mutta olin lyöty. Petri ja Susanna olivat vastassa. Antti oli autossa nukkumassa. Istuin kiveykselle ja luovutin chipin ja numeron. Olin ennen kisaa ajatellut että DNF aiheuttaa valtavan surun, mutta tiesin yrittäneeni ihan kaikkeni, eikä minulla olisi ollut enää mitään jakoa mennä 143km alle 24h mukaanlukien vuorien ylitykset. Hetken harmitti ja annoin olla- UTMB ja Spartathlon neljään viikkoon olivat vaan liikaa, vaikka itse en ollut epäillyt mahdollisuuksiani.

Tämä oli ensimmäisen keskeytykseni ikinä ja vaikka harmittaa, niin en vaan ollut riittävässä kunnossa. Oli syy sitten UTMB tai ei. Spartathlon on kisa jonne voi mennä vain täydellisellä valmistautumisella, enkä tule sinne uudestaan lähtemään, ellen tiedä olevani täydessä iskussa. Nyt olin aika kaukana. Kreikkalaiset järjestelyt olivat hyvin kreikkalaiset monelta osin menemättä nyt yksityiskohtiin, mutta sanottakoon että huolloissa sai itse tapella juomat pulloon ja Ateenan hotellissa sai hyvä naurut ja kiroilut. Muuten kisajärjestelyt olivat toimivat!

Spartassa vietimme oikein mukavan päivän kannustaessa maaliintulijoita ja erityisesti suomalaisia. Onnittelut! Sää oli todella kova ja kisa on vielä kovempi. Ouzo, Mythos ja Gyros olivat hyviä. Sen verran puhun politiikkaa en mitenkään ketään osoitellen, että kyllähän tuon kansankunnan toivoisi lisää rehellistyvän ja ottavan vastuuta. Mahtavan kaunis maa, joka on hukkumassa jätteisiin.

Nyt lepäillään ja aikaisintaan parin viikon päästä katsotaan josko kiinnostaa enää juosta. Ja kiinnostaahan se. Ihan varmasti.

Turistikuva alla.

Patsaalla turistina.JPG

Sign in to follow this  


0 Comments


Recommended Comments

There are no comments to display.

Join the conversation

You are posting as a guest. If you have an account, sign in now to post with your account.
Note: Your post will require moderator approval before it will be visible.

Vieras
Add a comment...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Luo uusi...

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy