Jump to content
Juoksufoorumi.fi

  • entries
    25
  • kommenttia
    18
  • views
    2 340

About this blog

Hajanaisia ajatuksia juoksemisesta ja muustakin elämästä, jota minulla ihme kyllä vielä on.

 

Entries in this blog

 

PK-kaudelle mars, mars!

Muutamaan vuoteen en ole varsinaista pk-kautta pitänyt ollenkaan,  vaan siirtynyt sujuvasti suoraan  seuraavan vuoden kisakaudelle.  Viime kevättalvi meni Talvemaratonin jälkeisiä vaivoja, lähinnä  plantaarifaskiittia, parannellessa ihan vituralleen. Vieläkin  oikea jalka ärtyy joistakin käyttämistäni juoksukengistä.  Osin tätä taustaa vasten päivitin tässä syksyn aikana lähes  koko kenkäkalustoni. Kaikki kuluneet ja loppuunjuostut 10  kenkäparia saivat tehdä tilaa NB:n malleille. Tulevan kauden  juoksuja ajatellen nyt lienee viisasta juosta kunnollinen  pk-kausi ja keskittyä keväällä tarjolla oleviin ja  suunniteltuihin kisoihin, joista jo kalenteriini on tullut  useita merkintöjä. Vuoden 2018 juoksut on helposti listattu: 14.04.2018 SAUL SM-puolikas, Vierumäki 1.45,37 22.04.2018 Helsinki Springmarathon DNS 13.07.2018 Keuruun yömaraton 4.20,40 04.08.2018 SAUL SM-maraton Kempele 4.19,39 09.09.2018 Tallinna marathon 4.13,09 15.09.2018 Finlandiamarathon 4.29,12 22.09.2018 SAUL SM-maantie 10, 46,38 13.10.2018 Vantaan maraton 4.04,54 Vantaan maratonille lähdin tavoittelemaan neljän tunnin rajaa,  minkä piti olla ihan realistinen tavoite. 24 km:iin saakka kaikki  kilometrit menivät hieman tavoiteaikaa nopeammin, osa jopa  3.40-loppuaikaan riittävää vauhtia. Tämän jälkeen km-vauhdit  hidastuivat kuuden minuutin pintaan ja aikatavoite karkasi  käsistäni. Loppuajakseni kirjattiin 4.04,54. Ihan tyytyväinen  olen tähän juoksuuni, olihan loppuaika kauden parhaani.   Vantaa maraton oli maraton #93, eli hyvässä vauhdissa ollaan  kohti sadatta maratoniani. Ensi vuoden SAUL:n SM-maratonin  järjestäjästä en ole vielä tähän päivään mennessä kuullut  mitään huhuja, joten syksyn ohjelmani on vielä lukkoon  lyömättä. Muilta osin kalenteristani löytyy juoksuja taas  ”riittävästi”. Vielä tosin on hakusessa muutama tapahtuma,  kun on todennäköistä, etteivät kaikki aiemmin listaamani  juoksut tule toteutumaan. Joka tapauksessa ensi vuosi menee  uudessa ikäsarjassa ja voin tavoitella taas uusia  ikäsarjaennätyksiäni. 

hatapa

hatapa

 

Härkäviikot alkamassa

Olen taas näköjään buukannut itselleni härkäviikot tähän syyskuulle. Mutta ei se mitään, kun vietän joka tapauksessa "välivuotta" nyt kun olen viimeistä vuotta M55-sarjassa. Ensi vuoden kuviot ovat vielä hieman auki, mutta pääosin jo lukkoonlyötyjä.    Huomenna Kuohun tasoittava Vaajakoskella. 5000 m radalla. Tulokset määräytyvät Masters Athletics ikähyvityslaskurin mukaan. Mielenkiintoinen kokeilu tai sitten ei. Reilun viikon päästä Tallinnan maraton. Kahden viikon päästä Finlandiamaraton. ja kolmen viikon päässä häämöttää SAUL:n  10 km:n maantiejuoksu.    Eikä siinä vielä kaikki. Vantaan maratonille olisi vielä tarkoitus sännätä lokakuussa. Sitten voisikin pistää kauden pakettiin ja alkaa keskittymään ensi vuoden rientoihin, M60-sarjassa ellen sitten innostu johonkin yllätys-/yllytysjuttuun.     

hatapa

hatapa

 

Täydellinen päivä ilman juoksua?


Kävimme sisarusten kesken isän lapsuudenkodissa, tai siis siellä missä koti on joskus sijainnut. Kotitalo on joko palanut, purettu tai lahonnut. Jäljellä tilalla oli vain pari talousrakennusta kauniilla paikalla metsän keskellä mäen laella. 

Päivä kuitenkin alkoi käynnillä Viitasaaren sanakarihautausmaalla isänisän haudalla. Sieltä jatkoimme Kahvila Myllytuvalle Suovanlahdelle, jossa tapasimme oppaaksemme puhumani vanhan tuttuni. Jatkoimme matkaa isän kotitilalle ja matkalla sain kuulla juttuja paikallisista taloista ja oppaan tietämistä sukumme historiaan liittyvistä asioista. Aikamme tilalle käyskenneltyämme lähdimme käymään Mäntylän kylän koululla, joka nykyään toimii seuratalona. Talon sisällä oli listattuina sodissa kaatuneet kylän miehet. Isoisän nimikin luonnollisesti oli siellä. 

Matka jatkui Kenraalikivelle, joka on paikallisen maanpuolustusyhteistyön tuloksena ylläpidetty muistokivi, johon on lisätty muistolaattoja paikalliseen historiaan liittyen. Suurena ylätyksenä meille tuli, että paikalla oli juuri samaan aikaan soraorpojen laatan paljastustilaisuus. Jos olisimme tienneet tilaisuudesta, niin olisimme menneet paikalle hieman aiemmin juhlapukeissa, olihan isämme aikanaan perustamassa sotaorpojen Keski-Suomen paikallisyhdistystä ja toimi pitkään yhdistyksen rahastonhoitajana.

Kenraalikiveltä jatkoimme oppaamme kotiin kahville. Pyörähdimme pikaisesti myös työkaverini, joka on em. oppaamme sisko, mökillä    Harvoin voi juoksuton sunnnuntai olla näin onnistunut.

hatapa

hatapa

 

Kausisuunnitelma

Keräsin naamakirjaan alustavan suunnitelman kauden lappujuoksuista. Pistetääs se myös tänne, kun täältä se on mahdollista myös löytää myöhemmin.   14.04. SAUL SM-puolimaraton 22.04. Helsinki Spring Marathon 05.05. SAUL SM-maastot 09.06. SAUL SM-viestit 13.07. Keuruun yömaraton 04.08. SAUL SM-maraton 09.09. Tallinnan maraton 15.09. Finlandia Maraton Lokakuu Wihan kilometrit Joulukuu TREMK joulumaraton   Näillä mennään tämä "välivuosi". Ensi vuonna pojat 60-sarjaan uusin suunnitelmin.    

hatapa

hatapa

 

Kevätpäiväntasaus

Päivä ja yö ovat yhtä pitkät maapallon joka kolkassa. Päivän piteneminen hidastuu kunnes juhannuksen tienoilla se lakkaa ja päivä alkaa taas lyhenemään. Keväästä ei meidän leveysasteilla ole vielä oikein tietokaan. Jokunen vuosi sitten tässä maaliskuu 20:nennen päivän haminoilla lunta ei enää ollut kuin satunnaisesti. Nyt lunta on vielä virallisen mittauksen mukaan 70 cm! Tällä vauhdilla vappuna on vielä puoli metriä ja juhannuksenakin muutama sentti. Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen. Sellaista se on luonnon kiertokulku.   Elämän kiertokulku taas on hieman erilaista. Minulle rakas ja läheinen isäni nukkui pois helmikuun lopulla ja viime lauantaina isä siunattiin viimeiselle matkalleen. En osannut etukäteen edes ajatella, miten tiukille noinkin läheisen ihmisen menettäminen ottaa, kun en ole aiemmin näitä joutunut kokemaan. Olen yrittänyt käydä työvoimakoulutustani loppuun heikolla menestyksellä, kun ajatukset karkaavat aina välillä isän kuolemaan ja sen jälkeisiin pakollisiin kuvioihin. Kun tuo koulutus vaatisi onnistuakseen täydellistä sitoutumista ja osallistumista, niin vaikeaa on ollut. Toisaalta säännöllinen päivärutiini on helpottanut oloani verrattuna siihen, jos olisin ollut kotona joutilaana. Olen kuitenkin joutunut tarkentamaan omaa HOPS:iani maltillisempaan suuntaan. Tärkeintä on nyt ylipäätään selviytyä koulutuksesta, jota on vielä jäljellä neljä kuukautta.   Isän poismeno vaikutti myös juoksumotivaatiooni. Ei vaan huvittanut. Toisaalta ne vähät lenkit, jotka olen kyennyt juoksemaan ovat olleet osa omaa surutyötäni. Olin juuri aloittanut viimeistelyjakson HSM:lle, kun elämä muutti suunnitelmiani. Nyt mennään pelkällä pk:lla ja katsotaan, mitä siitä tulee. Toisaalta tämä vuosi oli muutenkin tarkoitus vetää välivuotena ja keskittyä testaamaan erilaisia harjoitteita ensi vuotta varten, kun siirryn pojat 60-sarjaan.   Pitäkää huolta läheisistänne. Koskaan ei voi tietää, mikä päivä on se viimeinen, jolloin voi olla liian myöhäistä sanoa: "minä rakastan sinua".                  

hatapa

hatapa

 

Juoksuvuosi 2017

Juoksuvuosi pistettiin illansuussa pakettiin paikallisessa uudenvuodenjuoksussa. Taisi olla viides neljäs kerta, kun tämä järjestettiin ja olen ollut juoksemassa kaikissa. Reittiä oli hieman jouduttu muuttamaan lumitilanteen johdosta ja se oli hieman lyhyempi, kun edellisvuosina. Ihan hyvä maratonvauhtinen treeni siitä tuli.   Vuosi 2017 piti sisällään kymmenen maratonia, 14.01. Stadionmarathon, Tukholma, 01.02. APK Hallimaraton, 04.03. Pohjalainen hallimaraton, 23.04. Helsinki Spring Marathon, 07.05. Prahan maraton, 23.09. SAUL SM-maraton, 14.10. Vantaan maraton, 01.12  Mispo Talvemarathon, 02.12. Mispo Talvemarathon, 03.12. Mispo Talvemarathon. Näistä parhaan suoritukseni (3.37) tein SAUL:n SM-maratonilla. Lisäksi vuoteen mahtui lyhyempiä kisoja, puolikkaita, kymppejä ja radalla SAUL:n SM-kisoissa vieläkin lyhyempiä rykäisyjä. Kaiken kaikkiaan vuosi meni ihan hyvin vaikka sijoituksellista menestystä ei tullutkaan johtuen muutamasta peruuntuneesta kisasta, joissa olisi saattanut olla mahdollisuus päästä podiumille. Maratoneja vuoden päätyttyä on kasassa viskipullon verran, 88. Juoksukilometrejä vuodelle kertyi 2294, eli hieman edellisvuotta enemmän.   Alkanut vuosi 2018 tulee osaltani olemaan välivuosi, jolloin keskitytään keräilemään noita sadasta puuttuvia maratoneja ja samalla yritän kehittää nopeusominaisuuksiani vuodelle 2019, jolloin siirryn seuraavaan ikäsarjaan. Maratonit alkaneelle vuodelle on jo merkattuina kalenteriin ja noita lyhyempiä kisoja on tarkoitus juosta aina sopivissa väleissä.   Hyvää ja menestyksekästä vuotta 2018.

hatapa

hatapa

 

Kullervomaraton

Tänään juostiin etukäteen kauden pääkisakseni nimeämäni Kullervomaraton Joutsenossa. Lähestymistapani kisaan poikkesi aika paljon aiemmista maravalmistautumisistani. Tällä kertaa painotin lyhyitä kisoja aiempia vuosia enemmän ja jätin määräjuoksemisen vähemmälle. Tämä tuntui toimivan kohtuullisen hyvin. Onhan tuo palautumisaika tässä iässä jotakin ihan muuta, kuin nuorena oriina.   Edellisen maratonin juoksin toukokuussa Prahassa ja sen jälkeen vain lyhyitä kisoja. SAUL:n SM-viestit, Lumperon hölkän puolimaratonin, SAUL:n maantiekympin ja Finlandian puolikkaan jänistelyn. Näistä SAUL:n kympillä alitin edellisvuotisen aikani minuutilla, Lumperon hölkässä juoksin parhaan puolikkaan aikani pitkään aikaan ja Finlandian jänistelykin meni ihan nappiin, joten lähtökohdat onnistuneelle juoksulle Joutsenossa olivat olemassa.   Lähdin liikkeelle rohkealla, lähes all in-taktiikalla, juoksemaan 3.30 loppuaikaa. Kolmeenkymppiin saakka pystyin pitämään tuota vauhtia, sitten vauhti alkoi hiipua hitaasti, kun jouduin juoksemaan käytännössä yksin jostakin 15 km:n haminoilta alkaen. Hyvässä porukassa vauhdin ylläpito olisi ehkä ollut hieman helpompaa. Loppuajakseni kirjattiin 3.37,51, mikä on paras aikani kolmeen vuoteen ja 20:een maratoniin. Sijoitukseni SAUL:n kisassa oli kymmenes. Taso oli tänä vuonna todella kova, mitalikolmikon ajat olivat kaikki kolmen tunnin haminoilla. Tuo nyt alittamatta jäänyt edellinen hyvä aikani oli samalta reitiltä Joutsenosta.  Ihan tyytyväinen olen päivän suoritukseeni, vaikka loppuaika ei ihan ollut sitä, mitä toivoin. 3.30_n alituksella sijoitukseni olisi ollut vain muutaman pykälän parempi.   Juoksun Plussat:   -Sää oli optimaalinen kestävyysjuoksuun -Hokat toimivat kuin se kuuluisa junan vessa -Majoituspaikka Gasthouse Patruuna vain kilometrin päässä lähtö- ja maalialueesta. -Reitti, se kuuluisa tasainen enkkareitti.   Juoksun Miinukset:   -Vauhdin hiipuminen lopussa. -Vähäinen juoksuseura puolimatkan jälkeen -Hyödyntämättä jäänyt  majoitus juoksijaystävän luona.

hatapa

hatapa

 

Lumperon hölkkä

Lyhyt raportti päivän hölkästä. Ajelin aamulla Saarijärvelle hieman jännityneissä tunnelmissa. Edellisestä täysivauhtisest puolikkaasta kun on jo mennyt useampi vuosi. Etukäteen olin ajatellut pysyväni sinne 1.40-1.45 haarukkaan. Reitti oli itselleni ennestään tuttu, kun olin siellä ennenkin juossut, tosin edellisestä kerrasta oli aikaa jo lähes kymmenen vuotta, Jos olisin ollut ekaa kertaa tuolla, niin olisin varmasti eksynyt reitiltä, sen verran vähän siellä oli muita juoksijoita ja reittiopasteita. Puolimaratonilla oli vain kaksi sarjaa, miehet ja naiset.   Miesten sarjan nopein lähti startista kuin tykin ammus, enkä hänen selkäänsä sen koommin nähnyt. Lyhyemmille matkoille osallistuvia juoksijoita meni muutama näköetäisyydellä edessäni kunnes tulimme T-risteykseen, jossa reitit erosivat. Jatkoin juoksemista suuntaan, jonne muistelin reitin menevän. Vaihtelevan mäkinen asfalttitie, jossa mäen söivät miestä. Reidet huusivat hoosiannaa jokaisessa mäessä. Yhdessä mäessä otin muutaman kävelyaskeleen, kun en uskonut enää olevani oikealla reitillä. Lopulta tulin paikkaan, jossa oli reittiopas. Hän huusi, että kilometri vielä ja sitten u-käännös. Kiva alamäki joka takaisintullessa oli luonnollisesti ylämäki. Ylämäessä vastaani tuli pari juoksijaa, aika lähellä ovat, mietin. Kun paluumatkalle tulin risteykseen, tuo reittiopas varoitti reitillä olevista käärmeistä! Sekin vielä. Tästä alkoi myös hiekkapintainen osuus. Hiekkatietä jatkui ja jatkui. Yhdessä risteyksessä en ollut varma, minne reitti menee. Päätin lähteä epämääräiseen suuntaan osoittavan nuolen suuntaan oikealle. Mihinkähän tämäkin tie menee, ajattelin. taas kävi mielessä juoksun keskeyttäminen ja hölkkääminen takaisin lähtöpaikalle. Maalaistalon pihan kohdalla tiukka vasen ja tie kapeni, tämäkin vielä. Jatkoin juoksua ja kohta etuvasemmalla pellon toisella puolella näin kaksi juoksijaa. T-risteys ja käännyin oikealle, nuo kaksi juoksijaa pääsivät lähes peesiini. Sekin vielä! Yritin parhaani mukaan nostaa nopeutta, mutta pehmeä hiekka-alusta ja ne mäet, ne söivät miestä ja miehen reisiä. Lopulta tulin vt 13:n laitaan, josta alkoi taas päälllystetty tie. Kurvaus kevyenliikenteenväylälle ja pikainen vilkaisu peräpeiliin, vain yksi juoksija oli takani ja hänkin reilun sadan metrin päässä. varovainen vauhdinlisäys tönkköjaloilla alamäessä ei olliutkaan kovin hyvä ajatus. Meinasin mennä nenälleni.   Loppuosa reitistä olikin tuttua usealta Summassaari-maratonilta. Viimeinen käännös kohti Saarijärven keskustaa ja vilkaisu peruutuspeiliin, ei ketään! Reitti jatkui Saarijärven keskustaan ja urheilukenttä jä vasemmalle puolelle Kaksi viimeistä ysikymppistä vasemmalle ja alamäkeä kentälle. Loppusuoralla yritin vain keskittyä pysymään pystyssä. Maalissa loppuajakseni kerrottiin 1.44,29, mikä oli juurikin etukäteen ajattelemassani haarukassa.   Kun peesaajani saapui maaliin, niin keskustelimme hieman järjestäjien kanssa tuosta oikaisusta/sakkolenkistä. selvyyttä emme saaneet, kuka oli juossut liian vähän ja kuka liikaa. sijoituksiin tuo episodi ei vaikuttanut ja käteeni lyötiin MYL-sarjan kakkospokaali.   Tästä on hyvä jatkaa kohti Joutsenon maratonia.

hatapa

hatapa

 

Syksyn kilpailukausi alkaa pikkuhiljaa

Ja ennen kun joku sanoo, että nyt on vielä kesä, niin ei ole. Se meni jo. Ensi vuonna taas siinä juhannuksen kantturoissa.   Alkavalla viikolla lauantaina syksyn eka numerolappujuoksu, Vakkahölkkä Toivakassa. Lyhyt maastokisa pururadalla(?) Meillä ikämiehillä ja -naisilla matkana on vain 3,3 km, eli pikajuoksua tiedossa. Tuo Toivakan pururata on minulle ennestään tuntematon, joten pitänee mennä paikalle niin aikaisin, että ehdin kiertämään lenkin kertaalleen ennen starttia. Katsotaan miten äijän käy.   Kaksi viikkoa taukoa ja Saarijärvellä Lumperon hölkkä, puolimaraton maalaismaisemissa. Muutamaan vuoteen en olekaan tuolla käynyt. Tämä olisi tarkoitus juosta maratonvauhdilla tai mieluummin tietenkin hieman alle. Täällä on vaikea tehdä tulosta, kun osanottajia on aiempina vuosina ollut vain kourallinen, eikä vetoapua todennäköisesti ole tarjolla. Mutta eiköhän tuolla hyvän harjoituslenkin saa juostua.   Taas kaksi viikkoa väliä ja Tampereella SAUL SM-maantiekymppi. Täällä olinkin viime vuonna ja se helpottaa hieman, kun reitti on tuttu.  Tämä olisi tarkoitus vetää reilusti maratonvauhdin alle ja parantaa viimevuoden tulostani. Tiukkaa tulee olemaan, mutta niin sen pitääkin olla. Toivottavasti saisimme seurasta porukkaa myös joukkuekisaan.   Ja ettei kahden viikon tauot loppuisi, niin taas kaksi viikkoa väliä ja Finlandiamaratonin puolikkaan jänistely, joko 2.00 tai  2.15 loppuajalle, eli kevyttä hölkkää viime vuoden tapaan. Moneskohan kerta tämä jo on, kun olen tuolla jänistelemässä? Nämä ovat olleet ihan kivoja kokemuksia, kun on saanut avustaa kokemattomampia juoksijoita saavuttamaan tavoitteensa.      Viikon tauon jälkeen kauden pääkilpailu SAUL SM-maraton Joutsenossa. Taas kerran käydään 3.30 loppuajan kimppuun. Tavoite on tiukka, jopa hieman epärealistinen, mutta jos ei aseta itselleen kovia tavoitteita, niin ei myöskään mitään saavuta. Täälläkin on tarjolla joukkuekisa. viime vuodelta puolustettavanamme on SM-hopea. Tähän siis sama toive, kuin tuonne lyhyempään rykäisyyn, kaksi miesjuoksijaa, jotta saamme joukkueen – kiitos.   SM-maran jälkeen onkin ruhtinaalliset kolme viikkoa aikaa palautua Vantaan maratonille ja sen jälkeiselle Tallinnan risteilylle, jonne olemme jo muutaman vuoden  menneet viettämään kauden päättäjäisiä. Samalla on tarkoitus tutustua Tallinnan maratonin suorituspaikkoihin, kun ensi vuonna olisi tarkoitus käydä siellä juoksemassa. Ehkä jonakin vuonna Vantaan oma ruotsinlaivasimulaattorikin saa armon ja menemme sinne Vantaan maran päättäjäisiin.   Vantaan ja risteilyn jälkeen on ruhtinaallinen viikko aikaa toipua Wihankilometreille. Olen toistaiseksi ilmoittautunut vasta aamumaratonille, mutta jos hyvältä tuntuu, mikä lienee epätodennäköistä, niin voisihan siellä juosta iltapäivällä toisenkin.   Marraskuussa olisi tarkoitus sairastaa talven flunssat alta pois ylimenokauden aikana. Joulukuussa aloitetaan taas uutta juoksuvuotta, jonka tavoitteet ovat suurinpiirtein samat, kuin tällekin kaudelle. Yhdeksän maratonia, jotta tuo 100:n maratonin tavoite täyttyy oikeaan aikaan.   Näillä mennään.                 

hatapa

hatapa

 

Praha ei ole paha

Prahan nelipäiväinen turnee onnellisesti takana. On se upea kaupunki, jossa järjestetään sen lisäksi hieno juoksutapahtuma.    Pari ensimmäistä päivää reissusta käytettiin aikaerosta toipumiseen ja kaupungin keskeisimpien nähtävyyksien katseluun. Ihan kaikkea emme ehtineet näkemään näin lyhyessä ajassa, eikä se jalkapelissä olisi ollutkaan järkevää ennen sunnuntain maratonia. Sattumoisin olin varannut meille hotellihuoneen kilometrin päästä lähtö- ja maalialueesta vanhan kaupungin sydämestä. Aivan upea paikka, josta oli helppo liikkua kävellen tai julkisilla kulkuvälineillä.    Heti menomatkalla lentokentältä hotellille ajelimme ratikalla suoraan expoon noutamaan numeroita ja muuta tarjolla ollutta tavaraa. Siellä kaikki toimi perjantai-iltapäivällä hienosti, kuin ruuhkaa ei ollut. Saimme kamat jonottamatta ja ehdimme kierrellä rauhassa expon ilman ruuhkaa. Hotellia lähdimme etsimään ajamalla summassa valitulla ratikalla vanhan kaupungin laitamille. Hotelli löytyi helposti vähän karttaa tutkimalla. Kirjauduimme sisään ja respan nappisilmäinen tyttö tarjosi meille heti tuopilliset tervetuliaisolutta!!   Majoittumisen jälkeen teimme sotasuunnitelmia illan ruokailua varten. Nälkähän siinä oli jo joka ukolla pitkän päivän ehdittyä iltapuolelle, Lähdimme kävelemään vanhaan kaupunkiin ja valitsimme summassa yhden ravintolan, jossa näkyi lätkän MM-kisat. Ruoka oli hyvää ja olut kylmää. Isompaa nestetankkausta ei uskaltanut enää tehdä, kun sunnuntain juoksu oli näköpiirissä.    Lauantaipäivä meni enimmäkseen kaupungilla tallusteluun. Kiipesimme mm. presidentinlinnaan Vltava-joen vastarannalle. Portaita oli paljon ja se tuntui loppumatkassa reisissä. Kevyt lounas jossakin pikkuravintolassa. Päivä jatkui kaupunkiin tutustuttaessa. Kävimme mm. maistamassa absinttiä tuohon jaloon juomaan erikoistuneessa ravintolassa. Mielenkiintoinen drinkin  valmistustapa sai meidät tilaamaan juoman joka poltettiin lasiin. Vaikka juoma perustui 80 %:n alkoholiin, niin ei se väkevä ollut. Päinvastoin, kuin linnunmaitoa. Baarin tyttö toi meille myös kannullisen vettä, mutta koskas suomalaiset ovat veteen tyytyneet?  Illalliseksi söimme pizzaa jossakin italialaistyyppisessä ravintolassa. Parempiakin pizzoja on tullut syötyä. Sinänsä siinä ei mitään vikaa kai ollut, mutta kun listalla luki pepperoni, niin oletimme sen olevan makkaraa, eikä paprikaa. Mutta kerrankos sitä erehtyy ja joutuu syömään paprikaa, vaikka siitä ei pidäkään.   Sunnuntai -  maratonpäivä valkeni aurinkoisena, mutta hieman viileähkönä. Tai niin erehdyimme luulemaan. Aamiaisen jälkeen juoksukamat niskaan ja lähtöpaikalle. Viileä tuuli puhalteli vanhan kaupungin kaduilla ja lyhkäisissä vermeissä meinasi tulla hieman kylmä. Hakeuduimme lähtöalueella paikkaan, jossa saimme olla auringonpaisteessa. Kellon lähestyessä yhdeksää lähdimme hakeutumaan omiin lähtökarsinoihimme. Porukkaa oli kapealla kadulla satojen metrien laumaksi. Lähtölaukauksesta lähtöviivalle aikaa itseltäni meni 3.45-karsinasta nelisen minuuttia ja porukaa oli takanani vielä vaikka kuinka. Alkumatka meni vauhtia tunnustellen, pysyttelin jänöjen tuntumassa ja aina välillä vilkaisin kellosta, mitä vauhtia mennään. Kun Garmin kertoi km-vauhtien olevan välillä viiden minuutin haminoilla ja jopa alle, laskeskelin, että pupuset taitavat juosta bruttoaikaa ja pyrkivät ajamaan alun jälkeenjääneisyyden kiinni mahdollisimman nopeasti. Annoin pupujen mennä ja keskityin omaan juoksuuni. Lämpötila nousi nopeasti auringon noustessa keskitaivaalle. Alkoi olemaan jo tukalan kuuma. Juomaa otin jokaisella hioltopisteellä vähintään pari mukillista, joista toinen meni suuhun ja toinen päähän viilentämään tunteita. Puolimatkaan saakka juoksu tuntui hyvältä ja 3.45 loppuaika tuntui olevan saavutettavissa. Ennen puolimatkaa "törmäsin" tuttuun juoksijaan, jonka kanssa taivalsimme hetken yhdessä keskustellen niitä näitä. Kun vauhti tuntui itselleni hieman liian kovalta jättäydyin suosiolla jatkamaan yksin. Kilometrit tulivat ja menivät tasaisen tappavasti. Vettä kului ja juoksin myös suihkujen alitse viilentääkseni itseäni.  Jokaisen Vltava-joen ylityksen jälkeen odotin maalin häämöttävän seuraavan käännöksen takana. Ja kilin kellit se siellä ollutkaan. Lopulta alkoi kuulumaan maalialueen kuulutuksia ja suoran päässä häämötti maalikaari ja sininen maalimatto. En yrittänytkään rimpuilla loppukiriä vaan jatkoin rauhallisesti maaliviivan yli. Mitali kaulaan ja juotavaa etsimään. Ensimmäinen pullollinen haihtui ikeniin, vasta toisesta taisi riittää edes hieman vatsaan saakka.   Avaruuslakana päällä lähdin tallustelemaan hotellia kohti ja siitä se vasta seikkailu alkoikin. Vanha kaupunki oli tupaten täynnä turisteja ja osa väylistä oli luonnollisesti rajattu juoksijoiden käyttöön, joten tuttua reittiä hotellin suuntaan en voinut käyttää. Pyörin niitä samanlaisia katuja kävellen varmaan tunnin verran ennen kuin osuin oikeaan osoitteeseen.  Matkakumppanini olivat jo saapuneet aiemmin hieman paremmin suunnistaen. Pääsinpähän rauhassa kuumaan suihkuun pitkäksi aikaa.   Olimme varanneet illallisen hotellin omasta ravintolasta ja suunnistimme sinne kuudeksi. Kunnon pihvi ranuilla ja olutta. Salaattia Tsekit eivä juurikaan harrasta, lautaselle oli vain vaatimaton salaatinlehti. Pihvin kypsyyttä ei meiltä etukäteen kyselty, mutta omani osui juuri omaan makuhermooni puoliraakana. Nam.   Maanantai-aamuna ei ohjelmassa ollut muuta, kuin viimeisten tavaroiden pakkausta ja siirtyminen lentokentälle. Taxfreestä vielä viimeiset ostokset ja illaksi kotiin.   Matkan plussat:   - Matkaseura - Edullinen ruoka ja maailman paras olut, eikä sekään ollut kallista. - Hyvin järjestetty maraton  - Upea historiallinen kaupunki - Edullinen majoitus   Miinukset:   - Sokkeloinen vanha kaupunki - Liian kuuma juoksusää - Mukulakivet ja ratikkakiskot juoksureitillä    

hatapa

hatapa

 

HSM - Helsinki Spring Marathon

Endurancen kevätleirin jälkeen oli hyvä suunnistaa Vierumäeltä Pukinmäkeen Srpring Maratonille. Ilta Vierumäellä piti ottaa rauhallisesti ja menin suosiolla hyvissä ajoin nukkumaan. Aamulla heräsin ennen kännykän hälytystä ja kävin haukkaamassa reilun hotelliaamiaisen,  Ajo kohti Helsinkiä oli mielenkiintoinen. Vierumäellä oli ihan mukavanoloinen sää, nollakeli eikä satanut. Mainio juoksusää siis. Tilanne muuttui kuitenkin matkan edetessä. Ensin satoi vähän vettä, joka muuttui myöhemmin rännäksi ja rakeiksi. Hetken harkitsin jopa u-käännöstä ja paluuta kotiin. Perille päästyäni räntää satoi vielä jonkin verran, mutta sade heikkeni koko ajan. Lähdön aikaan ei enää satanut   Tavoitteena oli juosta huolletttu harjoituslenkki neljään tuntiin. Juoksu tuntui alusta alkaen hyvältä, eikä ongelmia ollut. Ensimmäinen kilometri meni selkeästi liian lujaa, 5.04:ään. Hidastin tahtia ja seuraavat kilometrit menivät sopivaa vauhtia jättäen hieman pelivaraa lopun hyytymiselle. Toisella kierroksella alkoi satamaan viistoräntää ja jouduin kaivamaan käsineet takaisin käsiini. Märkinä niistä ei paljon ollut iloa eikä lämpöä. Räntäsade vei juoksufiiliksen ja mielessäni käväisi jopa homman jättäminen sikseen. Pikkuhiljaa näpit alkoivat sulamaan ja juoksukin alkoi taas tuntumaan mukavalta. Puolimatkaan saakka kaikki kilometrit menivät alle tavoitevahdin. Sitten alkoi tulemaan muutamia hitaita kilometrejä, mutta onnistuiin aina kiristämään vauhtia, jos Garmin ilmoitti vauhdin hidastuneen. Tätä kissa-hiirileikkiä jatkoin viimeiselle kierrokselle asti. Tuomarikylän kartanon nurkilla oli kolmella ekalla kierroksella tuttuja kannustamassa. Tästä sain aina voimaa kierroksen loppuosalle.    Viimeinen kierros lähti sateen saattelemana, jotakin rakeidentapaista alkoi työntämään taivaalta. Onneksi kuulat olivat pieniä, eivätkä haitanneet juoksemista.  Laskeskelin päissäni, että neljään tuntiin ehdin helposti, jos jatkan samalla vauhdilla maaliin saakka. Viimeisen kierroksen huoltopaikalla tein kuitenkin radikaalin virheen. En ottanut geeliä, kun ajatelin pystyväni jatkamaan samalla vauhdilla etenemistäni. Pari kilometriä ennen maalia energiat loppuivat totaalisesti ja juoksin siihen kuuluisaan seinään. Loppu olikin melkoista taapertamista. Kävelyaskelia en kuitenkaan joutunut ottamaan. Nousu Pukinmäenkaarelle ja vilkaisu kelloon: vielä on aikaa neljään tuntiin riittävästi. Viimeinen kilometri olikin loivaa alamäkeä, kunnes pääsin kaartamaan urheilukentälle. Siellä kuulutettiin kentällä jo olevien ehtivän vielä alittamaan neljän tunnin rajan. Suuri helpotus, tavoite täyttyy parinsadan metrin päässä. Pystäytin oman mittarini maalilinjalla ajassa 3.59,10 virallinen loppuaikani oli sekuntin parempi.   Ihan tavoitteen mukainen harjoitus tästä tuli ja pystyin juoksun aikana säätelemään vauhtia toivomallani tavalla. Tästä on hyvä jatkaa parin viikon päästä Prahaan ja siitä edelleen kohti syksyn juoksuja.    

hatapa

hatapa

 

2016 Miten meni, niinku omasta mielestä

Pitkähän vuosi oli, jopa sekuntin pidempi, kuin edellinen.   Numerolapun kanssa juoksin maratoneja 10, yhden puolikkaan, pari kympin kisaa maantiellä, yhden radalla, yhden vitosen radalla, 1500 m ja 400 m radalla. Vuosikilometrejä kertyi jonkin verran. Kokonaismäärää en jaksa alkaa tonkimaan Garmin Connectista, kun siellä on jonkin verran muutakin liikuntaa, kuin juoksemista. Sanotaanko, että juoksua oli riittävästi. Aikojen tekeminen on jo historiaa. Treenaamiseen pitäisi suhtautua ihan toisella tavalla, jos haluaisi tavoitella hyviä aikoja. Niinpä vuoden parhaakseni jäi Riian karvan verran alle neljän tunnin loppuaika.   Ihan tyytyväinen vuoteen kokonaisuutena voinen olla näillä juoksumäärillä. 100. maraton 60-vuotispäivänäni on vielä ihan hyvin haarukassa. Parikymmentä puuttuu ja lähes kolme vuotta on vielä aikaa. Alkaneelle vuodelle kalenteriin on merkattu maratontapahtumia lähes joka kuukaudelle. Monelta mielenkiintoiselta kisalta joutuu sulkemaan silmänsä, kun joka paikkaan ei voi revetä.   Vuoden kuluttua katsotaan, missä silloin mennään.   Hyvää alkanutta vuotta.        

hatapa

hatapa

 

Puolivuotiskatsaus

Jaa mikä puolivuotiskatsaus, vuosihan on jo hyvän matkaa jälkipuoliskollaan? Tälle vuodelle suunnittelemillani maratoneilla laskettuna puolet niistä on juostu ja toinen puoli on vielä juoksematta. Syyskuusta alkaa tiukka kahden kuukauden maraputki. Jos juoksen kaikki kalenteriini merkatut tapahtumat, niin niitä tulee seitsemän. Näistä kaksi on tarkoitus juosta Wihalla. Tiukka setti, kun kilometrejä ei tänä vuonna ole kertynyt parhaiden vuosien malliin. Pitkät lenkit ovat pääosin jääneet noiden maratonien varaan. Semipikiä on tullut muutamia ja lyhyempiä reippaita lenkkejä on tullut ehkä aiempaa enemmän.   Jäljelläolevat tapahtumat:   28.08  SAUL SM-maantiejuoksu 10 km 03.09  SAUL SM-maraton Pyhtää 17.09  Finlandiamarathon puolikkaan jänistely 25.09  Berliinin maraton 08.10. Vantaan maraton 15.10 Wihankilometrit maraton*2 05.11 Vintermarathon, Tukholma 17.12 TREMK Joulumaraton   Vuoden lopussa koossa olisi näillä juoksuilla 79 maratonia ja aikaa juosta loput 21 on vuoden lopussa 34 kuukautta.   Pyhtään maratonille ensi viikolla lähden hieman ristiriitaisissa tunnelmissa. Kovet juoksut tuntuvat painavan jaloissa yllättävän pitkään. Juoksu on raskasta, eikä tavoittelemaani maratonvauhtia ole helppo ylläpitää. Pyhtään reitin profiili on vähintäänkin haasteellinen. Jos alkumatkan mäkiseläl osuudella juoksee itseltään jalat alta, niin loppu on tuskaista. Tuskaista se todennäköisesti joka tapauksessa on, kun mäkiä on riittävästi viimeisillä kilometreilläkin. Alkuperä'inen ajatukseni oli juosta paljon mäkitreeniä tätä maratonia varten, mutta kilin kellit tässä mitään ole ehtinyt juoksemaan. Lyhyempien matkojen kisat ja kovat omat treenilenkit ovat pitäneet jalat sen verran vetreinä, että mäkiin ei ole tehyt mieli lähteä.   Mutta näillä mennään.

hatapa

hatapa

 

Helsingin kevät

Muutama vuosi sitten Endurancen leirillä luennoi erään ultrajuoksijan valmentaja ja sieltä korvieni väliin jäi muutamia pointteja. Oma tulkintani niistä: on lenkkeilijöitä ja on juoksijoita. Kilpailuun valmistautuminen ja harjoittelu erottavat nämä selkeimmin toisistaan. Lenkkeilijä menee vaan tapahtumaan ilman sen parempaa suunnitelmaa huollosta, vauhdinjaosta tai mistään muustakaan. Juoksijalla on jonkinlainen suunnitelma kilpailusta ja sen etenemisestä. Harjoittelussa lenkkeilijä juoksee lenkkejä silloin, kun se itselle sattuu sopimaan, juoksija noudattaa jonkinlaista harjoitusohjelmaa, joka tähtää jos nyt aina ennätyksiin, niin ainakin nousujohteiseen kunnon parantamiseen.       Joku pari vuotta sitten taisin täällä kirjoitella, että en enää juokse kisoja aikatavoitteellisesti, vaan omaksi ilokseni. Kun en koskaan ole ollut mikään urheilija vaan vain harrastelijahölkkääjä, niin tuon asian sisäistämisen luulisi olevan helppoa. Mutta kun ei. Käyn jatkuvaa Jaakobinpainia itseni kanssa kun numerolappu pistetään rintaan ja lähtölaukaus pamahtaa. Niin tänäänkin.   Lähtökohdat päivän suoritukseen eivät olleet kovin hyvät. Viimeisen kuukauden aikana ei ollut yhtään ehjää viikkoa, joka olisi edes jollakin tavalla ollut kehittävää. Ensin palautelua hallimaratonilta, sitten meni parisen viikkoa enempi vähempi flunssan kourissa ja edellisen viikonlopun puolimaraton taisi olla liian lähellä optimaalisen tuloksen saavuttamiseksi. Tänään lähdin ehkä hieman, tai siis aivan liian kovaa liikkeelle. Alkumatkan vauhdit pyörivät lähempänä viittä minuuttia/km, kuin etukäteen ajattelemaani 5.20 km-vauhtia. Jopo siis keuli hyvässä säässä heti alussa. Puolimatkaan saakka juoksu meni vielä kohtuullisesti, väliaika n. 1.47, mutta sen jälkeen jalat alkoivat painamaan tolkuttomasti ja vauhti alkoi vääjäämättömästi hyytyä.  Loppumatka oli enempi vähempi tuskaista, kun pohkeetkin alkoivat kramppailemaan viileässä kevättuulessa. 39 km:n kohdalla muistin jäsen stutan illalla lähettämän kannustusviestin: viimeinen 3000 m 12 minuuttiin. Tuon muistaminen toi vinon hymyn huulilleni. Saatin siinä jopa naurahtaakin. Loppumatkan  juoksin samanlaisten ongelmien kanssa painivan kaverin kanssa ja maaliin tulimme yhteisymmärryksessä samaan, 4.06, aikaan.     Isompaa harmitusta tai masennusta tästä ei tule, vaan juokseminen jatkuu kohti syksyn maratoneja. Seuraava etappi on kolmen viikon kuluttua Riiassa.  

hatapa

hatapa

 

Juoksuvuosi paketissa

Vuosi lähenee uhkaavasti loppuaan, mutta oma juoksuvuoteni päättyi jo nelisen viikkoa sitten. Kun aiemmin tänä vuonna asetin tavoitteekseni juosta sadas maratonini 60-vuotispäivänäni, niin tuosta johdetttuna juoksuvuoteni päättyy aina syntymäpäivänäni marraskuussa. Kasassa on tällä hetkellä 66 maratonia ja aikaa juosta puuttuvat 34 maraa on neljä vuotta. Helppo homma, no panic. Päättyneeseen juoksuvuoteen sisältyi 10 maratonia, SAUL:n SM-maastot, SM-maantie ja SM-viestit sekä Wihan satasen puolikas. Keskimäärin siis kerran kuukaudessa ulkoilin numerolapun kanssa. Varsinaista treenaamistahan tuolla ohjelmalla ei oikein ehdi tekemään kun koko ajan on joko valmistautumassa tai palautumassa maratonilta. Lyhyemmät kisat olivat vain välipaloja ilman sen kummempaa valmistautumista. Maratonien keskiaikaa en ole laskenut, mutta jos laskuista jätetään Vierumäen retkeilymaraton, niin vähän alle neljä tuntia taitaa keskiarvo olla. Pari kertaa olin vakavammalla aikatavoitteella liikenteessä, vaikka tätä en juuri enää harrastakaan. Aikatavoitteesta jäin molemmilla kerroilla erinäisten ongelmien vuoksi. Vuoden parhaakseni jäi Tukholman vesisateessa ja "pakkasessa" juostu  3.39,32 ja heikoin Nokian Edenissä tammikuussa juostu 4.20,07. Noista mainituista SM-kisoista pääsimme joukkueena pokkaamaan myös SM-mitaleja, kolme hopeaa. Viime viikolla kirjoittelin kalenteriin ensi vuodelle tapahtumia ja kun laskin ne yhteen, niin samanlainen juoksuvuosi on edessäni. Voi olla, että maroja tulee enemmän, kun päättyneenä vuotena, kuka tietää. Kalenterissa niitä toistaiseksi on merkattuina 11 kappaletta ja parit SAUL:n SM-kisat. Edelleen odottelen tietoa Berliinin maratonin arvonnasta. Minkäänlaista meiliä en ole sieltä arvontaanosallistumiskuittauksen lisäksi saanut, mutta nimeni löytyy kyllä lähtölistalta. Olisihan se kiva jossakin vaiheessa tietää, ollaanko syyskuussa Berliinissä vai missä. Matkajärjestelyjä pitänee aloittaa tekemään heti kohta kun saan lopullisen tiedon. Juostut maratonit: 24.01.2015 TREMK kuukausimaraton 4.20,07 03.04.2015 100mc-maraton Kauhajoki 3.49,26 01.05.2015 TREMK kuukausimaraton 3.50,42 30.05.2015 Stockholm marathon 03.39,32 27.06.2015 Vierumäki Trailmarato 05.53,31 17.07.2015 Keuruun Yömaraton 3.56,49 22.07.2015 Rok än Roll Marathon Tavastehuus 3.58,26 22.08.2015 Nummijärvi-maraton 4.07,11 12.09.2015 Finlandiamaraton 4.06,57 10.19.2015 Vantaan maraton 3.45,17   Uudelle juoksuvuodelle kaavailemani tapahtumat: 20.12.2015 TREMK Joulumaraton Nokia 13.02.2016  APK hallimaraton Pori 16.04.2016 SAUL SM puolimaraton   24.04.2016 Helsinki Spring Marathon 01.05.2016 Summassaari-maraton 07.05.2016 SAUL SM-maastot 15.05.2016 Riikan maraton 11.06.2016? SAUL SM-viestit 02.07.2016 Mikkeli-maraton 15.07.2016 Keuruun Yömaraton 20.08.2016 Nummijärvi maraton 27.08.2016 SAUL SM-maantie 10 km 03.09.2016 SAUL SM-maraton 17.09.2016 Finlandiamarathon 25.09.2016 BMW Berlin marathon(?) 08.10.2016 Vantaan maraton 22.10.2016 Wihan kilometrit(?) 18.12.2016 TREMK joulumaraton(?)   Kursivoidut tapahtumat ovat vielä auki ja selvinnevät tässä ensi vuoden alkupuoliskolla. Lihavoituihin olen jo ilmoittautunut ja pari kysymysmerkkiäkin on, kun taphtumien lopullisia päivämääriä ei ole tiedossani tai sitten on jotakin muuta epäselvää. Hellasäröä kotijoukoilta siis on jälleen kerran tiedossa koko rahalla, vaikka tuohon jäi vielä neljä täysin maratonta kuukautta. Mutta elämä on.

hatapa

hatapa

 

Wihankirous

Pikku hiljaa alkaa tuntumaan siltä, että Wihankilometrit on tapahtuma, jonka päällä on joku kirous ja aina joku menee itseltäni vikaan ja tuloksena on DNF. Tällä kertaa olin ilmoittautunut ja startasin sataselle, kuten vime vuonnakin. Olosuhteet eivät olisi voineet olla paremmat juoksemiseen, alle kymmenen astetta lämmintä, auringonpaistetta ja lähes tuuletonta, mutta kun ei, niin sitten ei. Tapahtumapaikalle saavuimme hyvissä ajoin vähän puoli kahdeksan jälkeen. Aikaa oli siis reilusti varustevaihtoon, tuttujen tapaamiseen ja muuhun toimintaan. Valmistelut hoituivat tutulla rutinilla: Vaatteiden vaihto, sykemiittari, nännien teippaus, nivusien rasvaus etc. Rutiini oli tuttu kauden kymmenestä maratonstartista, eikä paniikkia syntynyt. Kevyttä hyppelyä ja hölkkää ja ei kun starttiviivalle. Aiemmista Wihoista poiketen olin päättänyt juosta viisaasti kuuden minuutin km-vauhtia ja hoitaa huollot kolmen erilaisen evästyksen taktiikalla. Ekalla stopilla nestettä, toisella stopilla kiinteää evästä huoltopöydältä ja kolmannella huoltokerralla geeliä+nestettä. Huoltotaktiikka osoittautui oikeaksi, sillä vatsani ei oireillut missään vaiheessa. Ensimmäiset kilometrit menivät suunnitellulla vauhdilla kevyesti. Keveyden tunteesta huolimatta maltoin mieleni enkä innostunut nostamaan vauhtia. Huolestuin, kun jo parinkympin haminoilla jalat alkoivat painamaan ja juoksu muuttui raskaaksi.  Mitvit, eihän tämä voi näin päättyä. Vasta neljännes matkaa juostu ja homma alkaa tuntua liian vaikealta. Päätin suunnistaa vessaan tutkimaan vatsan toimintaa. ja toimihan se. Juoksu helpottui huomattavasti, kun sain ylimääräisen tavaran elimistöstä viemäriverkostoon. Juoksu alkoi taas tuntua mukavalta. Km-vauhditkin nousivat hetkellisesti liian koviksi. En kuitenkaan huolestunut tästä, kun olo oli hyvä ja askel kevyt. Kolmenkympin haminoilla askel alkoi taas painamaan. Jatkoin kuitenkin juoksemista samaa alkuperäisellä tahdilla ja huoltosuunitelmalla. Maratonin väliaika oli oman kelllon mukaan n. 4.40. tässä vaiheessa olin jo kuitenkin jo henkisesti valmistautunut siihen, että tänään(kään) en Wihalla tule juoksemaan maaliin saakka. Päätin, että juoksen puolimatkaan ja jätän homman siinä kesken. Toiseksi viimeisen kierrokseni kävelin lähes kokonaan, kunnes takaa lähestyi tuttu juoksija, joka pyysi peesiinsä kirittämään. Jäin kuitenkin vielä kävelemään hetkeksi, kunnes otin muutaman juoksuaskeleen ja jatkoin taas juoksemista. Sain tuon porukan kiinni ja juoksimme yhdessä kierroksen loppuun.  Minulla tosin oli vielä yksi kierros jäljellä. Sen juoksin lähes kokonaan rauhallista vauhtia ilman isompia ongelmia. 50/100 km  5.44,36 DNF. Päissäni olen yrittänyt analysoida mikä tässä meni vikaan. Kelihän oli suorastaan loistava vuodenaika huomioiden. Parempaa ei voi edes toivoa, keliä on siis turha syyttää. Tankkaustaktiikkani osoittautui toimivaksi ainakin niin kauan, kuin juoksu kesti, joten siitäkään ei syytä löytyne. Vuoden juoksukilometreistäni en ole enää muutamaan vuoteen pitänyt kirjaa. Oma arvioni on, että juoksua on tullut n. 1700 km, kun Garminin mielestä olen liikkutut hieman yli 1800 km. Tuosta tuo satanen lienee pyöräilyn osuus. Näin vähäinen "treeni" lienee osasyyllinen. Ei satunnaisella hölkkäilyillä ultria juosta. Toinen löytämäni "syyllinen" on kauden aikana juostut kymmenen maratonia, joista viimeisin vain kaksi viikkoa ennen Wihaa. Tässä iässä ei taida enää kahdessa viikossa ehtiä palautua täysivauhtisesta maratonista satasen juoksuun. Kai tässä pitäisi jonkinlainen valinta tehdä näiden kahden lajin väliltä. Joko juoksen maratoneja tai sen yhden ultran vuodessa ja myös treenaan näisen vaatimalla tavalla tai sitten pitää miettiä aikataulutusta hieman toisella tavalla. Maran j aultran väliin pitää jäädä riittävä palautumisjakso. Toistaiseksi maratonjuoksu taitaa kuitenkin viedä voiton kun se aiemmin päättämäni  sadas maraton 60-vuotispäivänäni on vielä mahdollisuuksien rajoissa ja toteutettavissa. 34 niitä olisi vielä neljän jäljellä olevan vuoden aikana juostava.    

hatapa

hatapa

 

Jänis pehmeni Finlandialla

Väliaikojen perusteella melkoisen tasaista työtä teki tämä pupunen Finlandialla. Lopun hyytyminen kuumassa kelissä, ei niin optimaaliseen mustaan(!) jänistelypaitaan pukeutuneena oli tietenkiin harmillinen juttu. Ei mulla tosin enää siinä kohdassa, 37 km:n haminoilla,  ollut asiakkaitakaan, kun huomasin tavoiteajan karkaavan tavoittamattomiin. Sain kävellä ihan rauhassa viimeisen Äijälänsalmen siltanousunkin ja hölkkäillä maaliin puolikkaan juoksijoiden painellessa ohitseni. Olen yrittänyt lohduttaa itseäni sillä, että eiväthän ratajuoksujenkaan jänikset tapaa juosta samaa vauhtia maaliin saakka, vaan antavat "tuloksentekijöiden" tehdä lopputyön ihan keskenään. 5,25 km 28,55 10,5 km 58,44 15,75 km 1.28,14 21,1 km 1.58,40 26,25 km 2.28,14 31,5 km 2.58,48 36,75 km 3.29,10 42,2 km 4.06,46   Tällä kertaa näin, ensi vuonna ehkä otan hitaamman jänistelyn tai sitten puolikkaan. Katsotaan nyt, kunhan ensin juostaaan tämä vuosi pakettiin ja suunnitelmat ensi vuoden kisakalenteriin saavat lopullisen muotonsa. Riikan maraon sinne tulikin tänään merkattua, kun ilmoittauduin maratonille.

hatapa

hatapa

 

Nummijärvimaraton #64

Tasan kuukausi edellisestä maratonista ja taas mentiin. Tällä kertaa Kauhajoen Nummijärvellä. Tapahtumapaikkana toimi Majaniemen leirikeskus. Paikka oli aivan upea tuollaisen pienimuotoisen tapahtuman järjestämiseen. Enemmänkin olisi porukkaa tiestölle mahtunut, mutta tällä kertaa näin. Kaikki matkat huomioiden matkaan lähti 73 juoksijaa.   Ajallista tavoitetta en itselleni ollut asettanut tähän juoksuun. Tarkoitus oli juosta rauhallisesti ensimmäinen kierros kolmesta ja katsoa, missä sen jälkeen mennään. Nopeimmat puolimaratoonarit hävisivät hyvin nopeasti horisonttiin, eikä edessäni näkynyt pitkiin aikoihin yhtään juoksijaa. Omituinen tilanne. Jossakin vaiheessa takaani kuului askelia ja peesiini iskeytyi pitkätukkainen nuori mies korvanapit korvillaan. juoksimme jonkin aikaa yhdessä, kunnes kaveri lähti kiristämään vauhtia. Itse totesin, että minun ei kannata kiristää yhtään, matkaa kun on vielä jäljeläl reilusti. Päätökseni oli viisas. Eka kierros kulkikin oikein hyvin, km-vauhdit pyörivät 5.05:n ja 5.28:n välillä. Mitään ongelmia ei ollut ja ajatukset pyörivät hyvän suorituksen ympärillä. kierrosaika n. 1.13. Maalin kohdalla otin kaikkea tarjoomuksia reilusti, suolapähkinöitä, urkkajuomaa ja vettä. lisäksi kävin kastelemassa Puffin siihen tarkoitukseen varatussa paljussa.    Toinen kierros alki siitä, mihin eka oli jäänyt. Lämpötila oli kuitenkin noussut jo lähelle hellelukemia ja se alkoi vaikuttaa matkavauhtiin. Ennen kierroksen puoliväliä näin edssäni tutun selän. Aiemmin minut ohittanut kaveri ilmestyi näkyviin. Välimatkamme alkoi selvästi lyhentyä ja sain siitä uutta voimaa omaan tekemiseeni. Pian ohitinkin tämän juoksijan. Hän jäi ottamaan energiaa omasta pullostaan, kun painelin ohi. Sen jälkeen en häntä enää reitillä nähnyt. Matka alkoi painamaan entistä pahemmin säälimättömän auringonpaisteen polttaessa hartioita ja päätä. Alkumatkasta vastatuuliosuudet harmittivat, nyt ne tuntuivat mukavan vilvoittavilta. Huoltopisteillä lisäsin juomistani, kaksi mukillista vettä, joista toinen päähän ja lisäksi yksi mukillinen urkkajuomaa.  Olo helpotti hieman ja hikoilukin alkoi taas toimimaan. Kierroksen lopussa mentiin jo neljän tunnin maratonvauhtia. Maalialueen huollossa taas huolellinen tankkaus kaikella tarjollaolleella. Yllätyin, kun huollossa olleet sanoivat minun olevan maratonin kärjessä. Siinä hässäkässä meinasin unohtaa puffin kastelun ja tein pienen sakkolenkin palatessani kastelemeen päänsuojuksen. Kolmas kierros olikin sitten vaan fiilistelyä. Pyrin pitämään juoksuaskeleen rentona. Se tosin ei ollut enää kovin helppoa väsyneillä koivilla. Välillä vilkaisin pidemmillä suorilla taakseni olkani yli nähdäkseni onko siellä joku tulossa ohi. Eihän tuolla mitään merkitystä ollut, kun vauhtia tuskin olisin enää pystynyt lisäämään. Aloin laskemaan jäljellä olevia kilometrejä, jotka olivat selvästi venyneet aiempiin kierroksiin verrattuna. 4, 3, 2, 1 ja kohta näkyviin ilmestyi nuoli maalialueelle. Oloni helpottui huomattavasti ja askelkin tunti keventyvän. Tunne tosin oli petollinen ainakin Garminin mukaan. Viimeinen kilometri oli koko matkan hitain. Maaliviivan ylitys oli suuri helpotus. mitali kaulaan ja nopeasti paljon juotavaa. Varovaista liikkumista siinä maalialueella, kassi kantoon ja suihkuun. Saunaan en uskaltanut mennä, kun siellä ei muita ollut. Edellisen maran pyörtymiskokemus oli vielä tuoreeessa muistissani.   Loppuaika 4.07 oli tuohon keliin ihan kelvollinen, vaikka ihan tyytyväinen siihen ei voi olla. Sarjavoitto ja koko kisan nopein aika lämmittävät toki mieltä ja antavat lisäpuhtia omaan tekemiseen jatkossakin. Se aiemmin mainitsemani nuori mies tuli muuten maaliin ollessani lähdössä kotiin. Kova taisi olla hänellekin päivän suoritus.        

hatapa

hatapa

 

Taksin katolla vilkkuu yön ainoa valopilkku.

Olipas ihmeellinen maraton eilen illalla Keuruulla. Olin töissä koko viikon ja eilenkin täyden päivän. Koko viikolla ei kertaakaan tuntunut siltä, että perjantaina juostaan maratonia. Työpäivän jälkeen pikainen kauppareissu ja sen jälkeen varusteet kassin ja auton nokka kohti Keuruuta. Koko menomatkan satoi vettä, välilä rankastikin. Mietiskelin siinä, että taasko "saa" juosta maratonin sateessa, mutta vähän ennen saapumistani tapahtuma-alueelle sade lakkasi, Lämpötila oli juoksuun ihanteellinen 15-17 astetta. Tosin ilmassa oli hieman ukkosen tuntua ja keli oli aika painostava. Lähtöalueella moikkailin tuttuja ja kävisin laskemassa ylimääräiset nesteet pois kropastani. Varustevaihdon kautta kevyelle verryttelylenkille. Juoksureitin alkuosa näytti ihan samalta, kuin edellisvuonnakin. Lähtö oli klo 20, eli eihän tuo ihan yötä vielä ollut. Pilvien lomasta paistanut ilta-aurinko valaisi ympäristön niin, että päätin lähteä aurinkolasit päässä juoksemaan, suojaisivathan lasit silmiä myös kaikenlaisilta lentäviltä ötököiltä ja muilta öhkömönkiäisiltä. Kerran kaudessä pitää yrittää juosta alle 3.30:n loppuaika. Tänä vuonna tuo aikatavoite oli Keuruulle. Lähdin rohkeasti liikkeelle loppuaikaan sopivaa hieman alle 5 minuutin km-vauhtia. Juoksin alkumatkasta parin tutun Saarijärveläisen juoksijan kanssa, jotka lähtivät samaa loppuaikaa hakemaan. Kanssamme juoksi myös N60-saarjan juoksija, joka oli pitkään naisten sarjan nopein. Jatkoimme etenemistämme ensimmäisen 10,5 km:n kierroksen tasaisen tappavaa 4.54 vauhtia. Ihan kieroksen loppuun en pysynyt Saarijärveläisten vauhdissa, vaan jatkoin tuon naistensarjan juoksijan kanssa. Toisella kierroksella tossu alkoi keventyä ja jätin juoksuseuralaiseni. Juoksu tuntui edelleenkin hyvältä, eikä mitään ongelmia ollut. Puolimatkan krouvissa olin ajassa 1.43, eli hyvinkin loppuaikatavoitteeni mukaisessa kyydissä. Kolmas kierros lähti kulkemaan ihan hyvin. Tossu oli vielä syönnillään, eikä isompia murheita ollut. Takaani lähestyi kuitenkin saman sarjan juoksija, jonka kanssa juoksin pienen hetken. Vaihdoimme siinä kuulumiset. Kolmannen kierrroksen päättyessä ajassa 2.38,  olin muutaman kymmenen metriä jäänyt. Kenttäkuulutus ilmoitti meidän taistelevan oman sarjamme kolmospaikasta. Tuo yllätti minut, kun aiemmilla kerroilla minun ilmoitettiin olevan paljon huonommin sijoittunut. Tilannetiedotuksesta olin saavani hieman lisävirtaa Petrin saavuttamiseksi. Vähän aikaa yritin kaventaa välimatkaa, mutta eihän se yhtään lyhentynyt, päiinvatsoin. (Kirjoitusvirhe tahallinen. toim.huom.) Jossakin 33 km:n kohdalla vatsassa alkoi tuntua ikävä paine ja kipu. Yritin varovasti laskea ylimääräistä ilmaa pois, mutta helpotusta ei tullut. Jouduin Timo Soinin tapaan valitsemaan ruton ja koleran väliltä, joko heitän kävelyksi tai paskon housuni. Jälkimmäiseen vaihtoehtoon minussa ei ollut miestä. Loppumatka menikin enimmäkseen kävellen ja pieni pätkiä hölkäten. Porukkaa, jota silloin ei enää paljon ollut liikenteessä meni ohi oikealta ja vasemmalta. Edes maaliin en viitsinyt mennä juosten, vaan kävelin suosiolla maalivaatteen alta loppuajassa 3.56,49, sarjani 6. Tai eihän tuo minun sarjani ole, vaan pojat 50 -sarja. Kävelin pettyneenä suoraan vaihtamaan varusteita käymättä edes maalihuollossa. Vaihdoin vaatteet ja kommentit aiemmin mainittujen Saarijärveläisten ja Petrin kanssa. Vaatteita vaihtaessani ensin kramppasi oikea pohje ja heti kohta vasen sääri vääntyi krampista ihan omituiseen kulmaan. Vaattet vaihdettuani lähdin kävelemään parkkipaikalle ja kotimatka menikin sanan varsinaisessa merkityksessä ihan sumussa. Paikoin näkyvyyttä oli vain kymmenkunta metriä, eikä auton nopeutta uskaltanut nostaa kuuttakymppiä kovemmaksi. Kotiin kuitenkin selvittiin, kunhan ensi ohittelin hitaammat autot. Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi keskiviikon Rok än roll marathonia. Siellä startti on klo 9 aamulla ja se sopii itselleni huomattavasti paremmin, kuin nämä iltajuoksut.      

hatapa

hatapa

 

Kovapäinen ei kerrasta opi

Tänään tuli käytyä Vierumäellä "juoksemassa". Kisasta jäi sellainein fiilis, että eiköhän minun osaltani polkujuoksikisat ole tässä. Miksi kiusata itseään vapaaehtoisesti sellaisessa maastossa, jossa juoksu ei ole itselle luontevaa? Kolin jälkeen vannoin, että sinne en palaa enää koskaan juoksemaan ja tänään fiilis on sellainen, että ei koskaan enää poluille numerolapun kanssa. Kisa lähti sinänsä ihan hyvin käyntiin alkukilometrien helpommalla osuudella. Jossakin kymmenen kilsan kohdilla pohkeet alkoivat kramppailemaan ja homma oli sitten siinä. Mitään ei ollut tehtävissä, kun en ollut varautunut suolatabuilla, vaikka muutaman viikon ajan pohkeet ovat olleet kramppiherkät. Kramppien ollessa pahimmillan, jouduin venyttelemään pohkeita reitin sivussa pohkeiden rauhoittamiseksi, mutta apu oli vain tilapäinen. Aina kun ponnistun vähänkään voimakkaammin pohkeilla, niin seurauksena oli kramppi. Jouduin menemään täysin reisilihasten varassa. Jossakin vaiheessa takaani lähestyi tyttöryhmä, jonka kuulin keskustelevan krempeista. Valitin heillekin omaa tilannettani ja he tarjosivat apua. Kourallinen sormisuolaa suuhin ja vettä perään. Jonkin ajan kuluttua krampit pohkeissa loppuivat. Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen. Pelkkien reisilihasten varassa eteneminen veti vasemman jalan reiden täysin jumiin ja lopulta se kramppasi niin pahasti, että meinasi päästä huuto. Vähän aikaa hieroin reittäni ja hakasin sitä kämmenellä krampin laukaisemiseksi. Hidas kävely helpoti kramppia pikkuhiljaa. Pääsin taas juoksemaan, mutta kun fiilis kisasta oli jo mennyt, niin tavoitteeksi muttui vain maaliinpääsy. Jatkoin etenemistä koko loppumatkan kävely-juoksuyhdistelmällä. Komenkymmenenviiden kilsan haminoilla laskeskelin, että kuuden tunnin alitukseen oli vielä mahdollisuudet valitulla etenemistavalla, jos lisään hieman juoksuosuuksia. Tällä taktiikalla pääsin maaliin ajassa 5.53,31. Gamin olis siis laskenut kilometrit "juoksijaystävällisesti". Maalissa oli vähän paska fiilis, kun tutut juoksijat kertoilivat onnistumisistaan, mutta tärkeintä kuitenkin itselleni oli yksi maratonsuoritus lisää. Isommassa kuvassa kun edelleen on ajatus juosta sadas maraton 60-vuotispäivänäni. Seuraava koitos onkin jo kolmen viilon kuluttua juostava Keuruun yäömaraton. Onneksi tämä juostaan pääsosin asfaltilla, lempialustallani.      

hatapa

hatapa

 

Verinen mitalitaistelu

Vain viikko Tukholman keikan jälkeen isänmaa kutsui poikaansa uuteen taisteluun. Tällä kertaa SAUL:n SM-viesteihin Valkeakoskelle. Lähtökohdat onnistuneelle suoritukselle eivät siis olleet otolliset, päinvastoin. Palautuminen oli vielä vähän vaiheessa, eikä nopeustreenejä 400 m:lle ollut tullut tehtyä ollenkaan. Asiaa ei yhtään helpottanut sekään, että kvartettimme oli nuorimman jäsenen mukaan sijoitettu M45-sarjaan. Joukkueessa meitä oli värisuora: M45-, M50-, M55- ja M60-sarjoista.   Lähdimme Nykäskylästä aamutuimaan bussilla kohti tapahtumapaikkaa. Perillä meillä oli reilusti aikaa valmistautua omiin suorituksiimme. Aurinko paistoi kirkkaasti ja lämmitti katsomossa istuvia urheilijoita. Taisi siinä pääkin hieman palaa, kun auringonpaisteessa oli niin mukavan lämmin vastapainona varjoisiin ja tuulisiin paikkoihin. Kävimme hörppäämässä kaffet puhvetissa. Siellä säikähdin, että olisin unohtanut rahapussiin kotiin, vaikka olin sen tarkoituksella sinne jättänyt. Mukanani oli vain korttikotelo, jossa pankki- ja henkilökortti. rahaa ei taskuissani ollut yhtään, joten joukkuekaveri maksoi kahvini. Kahvit hörpittyämme tutustuimme kilpailualueeseen ja sen fasiliteetteihin. Kahvio, pukkarit, WC:t ja soppatykki ruokatelttoineen olivat paikoillaan. Tulostaululla olivat juoksujen aikataulut ja ratajärjestykset. Kävin vilkaisemassa, että meille oli myönnetty sisärataetu.   Olimme sopineet juoksujärjestyksen siten, että minä juoksen kakkososuuden 400 m:llä, koska siinä on suurin mahdollisuus tehdä virhe kiilaamalla sisäradalle liian aikaisin. Nyt tosin tuotakaan mahdollisuutta ei ollut, kun meillä oli sisärata. Lähettäjällä oli käytössään sähköinen starttipistooli, joten kunnollista lähtölaukausta ei edes kuulunut. Ensimmäinen viestinviejä piti joukkueemme värit kärjen tuntumassa, vaihto tapahtui samaan aikaan johtavan juoksijan kanssa. Lähdimme kaartamaan etukaarteeseen ja sieltä takasuoralle, missä kaveri siirtyi sisäradalle eteeni. Yritin pysyä peesissä mahdollisimman lähellä. Puristus ei kuitenkaan riittänyt, vaan jäimme muutaman metrin ennen toista vaihtoa. Kolmas viestinviejämme jäi vielä jokusen metrin lisää ja peli kullan osalta oli menetetty. Ankkurille jäi tehtäväksi vain tuoda viesti maaliin ja niinhän hän tekikin. Palkinnoksi hopeaa.   Koska minun ei ollut tarkoitus juosta kuin tämä yksi matka, niin lähdin syömään soppatykistä jauhelihakeittoa. Hyvää oli. Sen jälkeen suunnistin läheiseen kauppaan hakemaan hieman palautusjuomaa. Sen join kentän ulkopuolella, etten häiritsisi omiin koitoksiinsa valmistautuvia juoksijoita kaljanjuonnillani. Pintti Sandelsia meni lähes ykkösellä alas. Makkarakojusta otin vielä palanpainikkeeksi pari grillimakkaraa, jotka söin siinä teltalla. Kun palasin katsomoon, niin siellä odottikin yllätys. Yksi joukkueen jäsen valitteli polveaan ja sanoi, ettei kykene juoksemaan 1500 m:n viestiä. Vanhana partiolaisena mietin sekunnin tuhannesosan ja nappasin reppuni ja suunnistin pukkariin vaihtamaan hikiset juoksukamppeet takaisin päälleni. Eikä tullut edes kiire, kun aikaa lähtöön oli kymmenkunta minuuttia. Kentällä menimme istuskelemaan sellaiselle katetulle jalkapalloilijoiden vaihtopenkille. Ehdin varoitella muita istujia matalasta katosta ja sen reunasta, johon muutamat olivat lyöneet päänsä. Kun tuli oma aikani nousta seisomaan, niin olin unohtanut omat varoitukseni ja kajautin otsani suoraan siihen metallireunukseen. Pyyhkäisin otsaa kädelläni ja käsi muuttui punaiseksi. Vieressäni istunut kaveri onneksi havaitsi tilanteen ja kaivoi kassistaan nenäliinan, jolla sain pyyhittyä verta otsastani. Lähtiessäni taivaltamaan toista osuutta, pidin viestikapulaa oikeassa ja nenäliinaa vasemmassa kädessäni. Juostessani pyyhkäisin aina välillä veret otsaltani. Juoksu kulki yllättävän hyvin, vaikka viimehetken valmistautuminen ei ollut ollut mitenkään optimaalinen. Sinnittelin oman sarjamme kärkipaikalla alkumatkasta, mutta lopulta vahvempi kaveri tuli tuoreilla jaloilla ohi ja johdatti joukkueensa kultaan. Meille jäi toinen hopeatila. 400 m:llä aikamme oli hieman viimevuotista parempi ja vastaavasti pitkällä matkalla muutaman sekunnin heikompi.   Kaikkiaan tämän kertaiset SM-viestit olivat seurallemme menestyksekkäät. Laskujeni mukaan saalistimme 30 mitalisijaa.   Sen verran jobinpostia sain, että vasemman jalan polvi tuntuu hieman aristavan viimeaikojen rasituksista. Joutunen harkitsemaan juhannusviikonlopun juoksuja uudemman kerran, mutta onneksi sinne on vielä aikaa.  

hatapa

hatapa

 

Pa#ka reissu, mutta tulipahan tehtyä

Otsikko kuvaa hyvin niitä tuntemuksia mitä Tukholman maraton pääosin herätti. Oli siinä joitakin hyviäkin elementtejä, mutta muuten suuhun jäi vähän pa#kan maku.   Omalta osaltani tuo oli 60. maraton, eli jonkinlainen "juhlajuoksu". Ainoa juhlan aihe oikeastaan oli maaliintulo ja juoksun päättyminen, sen verran ikävää siellä reitillä oli. Juoksu itsessään kulki ihan kohtuullisesti. Kauden neljäs maraton ja näistä paras aika ja jäin vain kolme sekuntia omasta Tukhoman parhaastani. Mutta ne olosuhteet. Niistä ei ole mitään positiivista kerrottavaa. Koskaan en ole maratonin jälkeen ollut niin jäässä, kuin Tukholmassa. Oliko syy sitten liian kevyessä pukeutumisessa, vai missä, mutta horkka juoksun jälkeen oli hillitön. Yritin siellä Östermalmin kentällä juoda kahvia pahimpaan paleluun, mutta eihän siitä mitään tullut, kun kädet vapisivat niin, että puolet kahvista valui rinnuksille ja loput maahan. Siellä kentällä en viihtynyt kuin hetken. Kuiva paita mahdollisimman nopeasti päälle ja kohti laivaa niin reipasta vauhtia, kuin se oli kramppailevilla koivilla mahdollista. Vastaavia pohjekramppeja en muista itselläni olleen juoksujen jälkeen koskaan. Ensi kerralla taidan lähteä Tukholmaan pilkkihaalarissa ja turkislakissa tai vaihtoehtoisesti sukelluspuvussa.   No, kokemus se oli tämäkin. Enempää en tätä jaksa märehtiä, vaan nokka kohti uusia seikkailuja, kun palautuminenkin on jo hyvällä mallilla. Lauantaina ennen heräämistä pitäisi suunnistaa kohti Valkeakoskea SAUL:n  SM-viesteihin. Taas saan juosta poikasten sarjassa, kun emme saaneet omaan sarjaani joukkuetta kasaan. Vielä ei ole täysin varmaa, mitä matkoja tuolla juoksen, mutta alustavasti minut on pistetty 4x400 m:n viestiin M45-sarjassa. Nopeustreenit jäivät tällä viikolla arvatenkin tekemättä, mutta huomisen hieronnan jälkeenhän jalat ovat taas iskussa, Eiks niin? Kai sieltä joku mitalintapainenkin on taas noukittava, kun osanottajia sarjassa taitaa olla niin vähän, että jos viesti tuodaan maaliin, niin podiumilla ollaan.   Muutenkin tässä elämä on ollut melkoista matalalentoa viime viikkoina. On ollut totuttelemista uuteen työpaikkaan, tyttären muuttoa, pojan uuden työpaikan aloitusta, kuopuksen kotiinpaluu opiskelupaikkakunnalta ja muuta pikkusälää. Tänään merkkailin työkalenteriin noita suunnittelemiani maratoneja ja välillä alkoi hirvittää tuo kesä-heinäkuun vaihde ja pari viikkoa siitä eteenpäin. Mutta näillä mennään.          

hatapa

hatapa

 

Tukholma, maraton #60

Vuoden neljäs ja kaikkiaan 60. maraton on vuorossa reilun viikon päästä Tukholmassa. Pitkästä aikaa on hieman epävarma olo siitä, millaista vauhtia sitä lähtisi pitämään. Kauden aiemmat juoksut ovat menneet enempi keräilymeiningillä neljän tunnin molemmin puolin, vimeisimmät 3.50:een. Tukhoma on perinteisesti ollut minulle vaikea paikka juosta aikaa. Alla listattuna kaikki räpellykseni siellä. ASICS Stockholm Marathon 2014 6312 Finland 4.02.25 Miehet ASICS Stockholm Marathon 2011 3347 Finland 3.39.29 Miehet Stockholm Marathon 2007 3677 Finland 04:11:51 Miehet Stockholm Marathon 2002 6636 Finland 04:51:37 Miehet Stockholm Marathon 1999 7112 Finland 04:56:01 Miehet Stockholm Marathon 1997 4188 Finland 04:13:40 Miehet Vähimmäistavoite lienee henkilökohtainen reittiennätys Tukholmassa, vaikka ennätyksiin en enää tähtäilekään. 3.30:n alituskin voisi olla yksi lähestymistapa tähän, kun tässä alla on hyvä harjoittelujakso ja vauhdit ovat kasvaneet huomaamattani ihan mukavalle tasolle. Tälle vuodelle suunnitelluista maratoneista Tukholma osuus sellaiseen saumaan, että sen jälkeen tuon rajan alitusta tuskin pystyn yrittämään, kun kisoja tulee vähän alkuvuotta tiheämmällä välillä. Kalenterin tarkastelu kyllä näytti melkoisia aukkoja, joihin jotakin kivaa voisi sijoittaa. Ehkä se ei kuitenkaan kannata, ette homma karkaa lapasesta.  Yhdeksän viikon työttömyyteni päättyy maanantaina, kun aloitan uuden duunin entisen työpaikkani naapurissa. Se, että vielä tässä iässä saa töitä, vaatinee hieman tuuria. Tuuria oli siinä, että firma tarvitsi kokeneen talousammattilaisen tuuraamaan opintovapaalla jäävää ihmistä ja minä satuin juuri olemaan vapaana. Todellinen win-win-tilanne. Hieman tosin hirvittää lähteä uppo-outoon ympäristöön tekemään töitä vieraiden ihmisten kanssa, mutta onneksi sentään numeroita on edelleenkin vain se  kymmenen, joita vaan vuosittain pistetään uuteen järjestykseen. Kaikki muu onkin sitten enempi vähempi vierasta. Pieni riski tämän homman vastaanottamiseen tietenkin liittyy, kun paikka on määräaikainen. Vuoden kuluttua olen vuoden vanhempi ja työnsaanti lienee entistäkin vaikeampaa. Mutta tätä ei kannata enempi pohtia tai murehtia ennen kun ensi kevät koittaa. Sellainen pieni lisäharmi työn vastaanottamisesta tulee, että verottaja haluaa palkastani veroa 50 %! Järkyttävä prosentti, kun palkka ei kuitenkaan ole suuren suuri. Tämä osoittaa sen, kuinka järjetön Suomen verotus on etenkin tuon marginaaliveron osalta. Tukholman reissu sattuu siinä mielessä hieman hankalaan saumaan, kun tytär muuttaa juuri ko. viikonloppuna Savonlinnasta Jyväskylään ja minä olen matkoilla. Tukholman reissuni toki oli kalenteriin merkattuna heti, kun tämän vuoden kalenteri keittiön seinällemme ilmestyi, mutta siitäkin huolimatta halusi muuttaa juurikin ao. viikonloppuna. Saattoihan muuttoajankohtaan vaikuttaa myös se, että talo, johon hän muuttaa, valmistuu ja avaimet asuntoon saa perjantaina 29. päivä. Tästä olen kyllä saanut kuulla jokusen kommentin, mutta kyllähän maailmaan ääntä mahtuu.        

hatapa

hatapa

 

SAUL SM-maastot Imatra 9.5.2015

Olikohan tämä neljäs kerta peräkkäin, kun kävin SM-maastoissa juoksemassa. Maastojuoksu, saati nämä kuuden kilometrin pikamatkat, eivät ole parasta osaamisaluettani asfalttimaratonille tottuneena, mutta so not. Kivaa oli taas kerrran. Jospa tällä kertaa tarina alkaisi siitä, kun saavuimme kisapaikalle. Aurinko paistoi pilvettömält taivaalta ja lämmintä oli vähän vajaat  kymmenen astetta. Tuuli oli puuskittainen ja puuskissa tosi voimakas. Varustus oli kuitenkin valittu jo kotona, joten siihen ei säätöjä tehty. Ennen kisojen ekaa starttia ehdimme seurakaverin kanssa kiertää koko 2 km:n reitin kertaalleen. Mukavia teräviä nousuja ja polveilevaa kuntorataa. Omaan starttiini oli reilusti aikaa ja ehdin varmistaa osanottoni, katsoa muutaman startin kentällä tuulensuojassa ja käydä hieman lämmittelemässä lihaksia. Calingin kautta siirryin puolisen tuntia ennen starttia lähtöalueelle, missä vielä kevyttä verkkaa. Klo 13. paukahti lähtölaukaus. Seurakaveri oli varoittanut liian innokkaasta startista ja ekasta noususta. Siinä saisi helposti jalat hapoille loppukisan ajaksi. No, tuota pelkoa ei ollut. Lähdin liikkeelle suosiolla toisesta rivistä, mitäpä sitä hötkyilemään. ensimmäisessä mäessä 36 juoksijan jono venyi jo pitkäksi nopeimpien hävitessä horisonttiin. Juoksin omaa vauhtiani muista välittämättä. SM-kisoissa numerolappu kiinnnitetään sekä rintaan, että selkään. Näin juostessa on helppo seurata edellä menevien selästä, ovatko he samassa sarjassa itseni kanssa. Ensimmäinen kierros meni ongelmitta. Kertaakaan en vilkaissut taakseni katsoakseni, onko siellä vielä joku minuakin hitaampi. Reitin puolivälissä tämän tosin pääsi tarkastamaan, kun siellä oli kaksisuuntainen osuus ja ensin vastaan tulivat itseäni nopeammat ja sitten käännyttyäni kääntöpaikalla, hitaammat juoksijat. Viimeksi mainittuja ei tosin kovin monta ollut, yksi omasta sarjastani ja yksi nuoremmasta ikäluokasta. Seurakavereitani oli reitin varressa kannustamassa omien suoritustensa jo päätyttyä aiemmin päivällä. Toisella kierroksella edessäni juosseet M55- ja M50-sarjalaiset vaihtoivat sijoituksia ja oman sarjani juoksija alkoi tehdä pientä pesäeroa minuun. Siinä kohdalla ajattelin pelin olevan selvä. Jatkoin juoksemista samalla rytmillä. Mäet tuntuivat tällä kierroksella hieman jo kasvaneen ja yksi nousu oli pehmennyt jo aivan juoksuhiekaksi. Juostava se ei kuitenkaan ollut, vaan upottava. Onneksi sen kohdan pystyi vielä kiertämään reunan kautta. Ohitin nuoremman juoksijan toisella kierroksella. Siis minä ohitin! Kolmannen kierroksen alussa näin vielä oman sarjani juoksijan nousevan kentältä reitin pahimpaan nousuun. Silloin ajattelin, että suunnitelemani kiinniotto jää tekemättä. Kun lähestyimme kierroksen puoliväliä huomasin eroimme alkaneen pienentyä. Kaverihan hyytyy!  Varovasti lisää kaasua ja hetkessä imin eron umpeen ja samatien vilkku oikealle ja ohi. Puolimatkan käännöksessä näin kaverin jääneen jo muutaman kymmenen metrin päähän. Siinä vaiheessa päätin, että ohi ei enää tule. Eikä tullut. Loppumatkan laskettelin sen, minkä kintuista pääsin, tosin paljon ei tyhjistä jaloista enää irronnut. Maaliin saavuin ajassa 28.44, eli kilometrille aikaa kului 4.43. Kokonaisudessaan tämänvuotiseen maastokisaan pitää olla tyytyväinen, lähdinhän hakemaan suosiolla viimeistä sijaa ja nyt taakse jäi sekä oman sarjani, että myös nuorempien osanottajia. Kuudentoista lähtijän joukosta olin 14.   Kisan data: https://connect.garmin.com/modern/activity/769415231        

hatapa

hatapa

×

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy