Jump to content
Juoksufoorumi.fi


Blogit

Our community blogs

  1. A recent new update released by Garmin to StreetPilot Onboard as an iPhone application. It has combined the urban guidance and assistance for The Google Street View.  This feature permits the users to find out the public transportation choices keeping a look at the walker’s path. It is done with the help of Apple Maps integration. If you are facing any problem regarding the Garmin Streetpilot Navigation App, you can take the support of the Garmin Map Updates.

    The users have the choice to map their route with the Garmin app and can take the location in Apple Maps. The Garmin app allows saving the layout and a user can use it even when there is no cellular data or signal available in the phone. The Garmin provides Garmin StreetPilot on Demand application. It extracts the data of the navigation from the cloud. It does require a subscription to perform. It was an all delightful news for the voyagers and tech guys when they heard that Garmin Releases Update to StreetPilot Navigation App With Google Street View and Public Transit Support

    What is Urban Guidance??

    Urban guidance offers the option for public transport. It includes the trams, subways, water taxis, pedestrian routes etc. It will guide the whole route step by step and help you reach your destination. But this feature is only available in the purchase of the app.

    Features of Urban Guidance

    Garmin comes up with some really unique features –

    • The voice prompted direction teller. ( It helps you to navigate the map and find your route. In every turn and direction, it will give a voice prompt including the street number or name.)
    • It has various amounts of preinstalled interest points. For example, restaurants, cafeteria, gas stations, etc.
    • The local searches for Google.
    • The driving speed limit on particular roads. It also shows your speed limit of driving.
    • The forecasting of weather from the present day to the next five days.
    • You can also share your location with anyone via Facebook or SMS.
    • Destination finding and reaching with landmarks.
    • You can also navigate your friends in your contact lists as it has the functionality of Address book integration.
    • You can also locate your place which is unknown to you with the emergency locator.

    Garmin offers extra features while on purchasing the apps like real-time traffic updates, the photo of live traffic and fuel estimation.

    The Google Street View

    The Google Street View helps to provide the view of a route in street level. The users can take a picture of 360 degrees and can understand the area of their destination or the location where they are located at a specific time easily now. We can avail this feature of Google Street View coverage in the cities.

    The all-new Garmin Update to StreetPilot Navigation App With Public Transit Support and Google Street View has the above features. Take it and enjoy your StreetPilot Navigation.

    Garmin Competing with Google Maps in Navigation

    Garmin was one of the leading GPS Navigation Devices before Google Maps. As Google Maps came in the market, it replaced Garmin with its brilliant features. It had the navigation facility which Garmin did not have at that time. This made the demand for Google Maps among the users.

    Now, we can see that Garmin Debuts Low-Cost Navigation App to Compete With Google Maps with its new technical features. Garmin is competing with its low-cost navigation app with Google Maps. Yes, earlier Garmin was providing fewer elements in a high range to the users, which made it less demanding in the market than Google Maps.

  2. “This is UTMBOman. I’d describe it as an extreme skyrace, but 3-4 times as long. Crazy, brutal and awesome” -Jason Schlarb-

    ”Incredibly tough race by the way with extremely technical sections and amazing views” –Diego Pazos-

    Ilmoittautumiseni tähän UTMBn ”1st edition” tapahtumaan Omanissa summaa hyvin ultrajuoksun draaman kaaren, jossa ensin ollaan todella innostuneita ja vähitellen kauhu saapuu kylään, kun alkaa ymmärtää mihin paperiin on tullut nimensä laitettua. Minulla ei ollut pienintäkään käsitystä siitä, miten vaativa vuoriultra tämä on, ennen kuin UAEn aktiivinen polkujuoksuyhteisö alkoi tekemään reitille viikonloppureissuja, ja lähetteli Some- ryhmäämme valokuvia kivikoista ja vaarallisista paikoista.

    Vielä pari viikkoa ennen tapahtumaa ajattelin, että en ole lainkaan valmis lähtemään sinne, kun vertikaaliharjoittelu käsitti lähinnä juoksumattoa kulmalla sekä porraskoneen jyystämistä kuntosalilla. Samaan aikaan nämä tosiveijarit vetelivät läpiyön treenejä vuorilla. No, niillä aina mennään mitä on, eikä minulla muun elämän ohessa ollut mitään mahdollisuutta dedikoitua harjoittelemaan tapahtuman  vaatimalla tavalla.

    Viikko ennen tapahtumaan aloin vähitellen saamaan itselleni rauhan, kun viimeiset pakolliset varusteet oli hankittu ja aloin keskittymään olennaiseen, eli siihen miten uskomattoman hienoon paikkaan olin lähdössä ja minkälaisia maisemia oli odotettavissa. Ja kuitenkin, tämähän on vain harrastus, josta tulee nauttia eikä kerätä mitään henkistä kuormaa itselleen. Peruskunto oli varmasti hyvä ja oikeastaan vain kolme asiaa voisi estää DNF- tilanteen: 1) Reisien pettäminen armottomassa teknisessä nousumäärässä 2) Loukkaantuminen (reitin teknisyys tulisi vaatimaan 101% keskittymistä eikä sitä ketteryyttä ole miehessä lainkaan) 3) Pään pettäminen (eniten tässä huolestutti  tosiasia että ensimmäistä kertaa ikinä joutuisin valvomaan kaksi yötä putkeen, ellen päätyisi ottamaan jotain 30min nokkaunta yhdessä reitin kahdesta lifebasesta).

    Ajatukseni oli myös, että tämä olisi toistaiseksi omat jäähyväiseni polku-ultrille, kun olin jo pari vuotta miettinyt Spartathlonin läpäisyä eräänlaisena suurena unelmana.

    Reitti

    Reittihän ei paperilla itsessään näytä mitenkään erityisen vaativalta, mutta se mikä näissä maisemissa käymättömiltä unohtuu on, että reiteillä on paljon kivikkoista ”Wadia” ja juostavaa maastoa on huomattavasti vähemmän kuin  mihin useilla kotimaan tai Euroopan reiteillä on totuttu. Eteneminen on siis paikoin hyvin hidasta, ja olipa tällä reitillä jopa yksi ”via ferrata” jossa mentäisiin valjaissa ja kypärä päässä ylös kiiveten. Päivisin olisi kuuma ja yöllä vuorilla ennakoitiin pahimillaan lähellä 0 asteen lämpötilaa. DNF- prosentiksi veikattiin yleisesti yli 50%, mikä oli lopulta ihan totta.

     Oman

    Olin lähdössä matkaan Mikon kanssa ja lensimme Muscatiin päivää ennen kisaa, josta pääsimme järjestäjien bussilla Nizwaan, missä useat osallistujat olivat olleet jo akklimatisoitumassa päiviä aikaisemmin. Ilmassa oli todellakin UTMBn tuntua ja paikalla oli useita maailmanluokan vuorijuoksijoita, vaikka harmillisesti muuan J Walmsley tulonsa peruikin. Majoituimme erääseen pieneen hotelliin ja kävimme ilmoittautumassa sekä varustetarkastuksessa. Myös pakollinen vakuutus tuli näyttää järjestäjille. Tämä kattaisi mm helikopterikyydin vakavan loukkaantumisen tapauksessa. Vakuutukseni otin ITRAlta. Juoksijoille oli järjestetty 45min pituisia infosessioita, joista oli turvallisuuden kannalta todella paljon hyötyä.

    Oman on ihan käsittämättömän upea mutta aliarvostettu maa, jossa ihmiset ovat todella ystävällisiä. Vuoria on joka paikassa ja meri on vieressä. Se on ehdottoman suositeltava aktiivilomakohde, jossa on myös paljon historiallisia nähtävyyksiä.

    Birkat Al Mawz – Masirat Al Rawajih (0-21.3km)

    Meidän kyyditettiin busseilla lähtöalueelle n 15min päähän Nizwasta, ja viimeinen tunti ennen lähtöä meni juodessa ja nauttiessa paikallisista esityksistä, sekä rupattelusta muiden juoksijoiden kanssa. Matkaan lähti yhteensä 326 juoksijaa, ja näytti siltä että viime hetken (ymmärrettäviä) poisjääntejä oli tullut paljon. Alunperin meitä piti olla yli neljäsataa, mutta DNS oli iskenyt isolla kädellä, ja taidan tietää syyn. Jälkikäteen kilpailusta on puhuttu yhtenä vaativimmista polkujuoksuista.

    Ensimmäisen vastoinkäyminen tapahtui jo ennen lähtöä kun vedin Falken luottosukkia jalkaan vaseliinien päälle. Kuului ”rits” ja toinen sukka repesi varmaan ihan vanhuuttaan. Noilla eli menty varmaan 1000km erilaisia (ultra)juoksuja. Jouduin vaihtamaan ne Compresssportin kompressiosukkiin, joita en ollut aikoihin käyttänyt. Tämä tulisi vielä kostautumaan.

    1434097181_TeamUAE.thumb.jpg.87283344ea6341161b7ec1aedb0ef558.jpg

    Team UAE goes UTMBOman (Minä eturivissä)

    Lähdössä oli tietysti juhlan tuntua ja lähdimme Mikon kanssa aika perältä liikkeelle klo 19.30 pimeään. Ensin juoksimme lähtökylän läpi, joka on upea historiallinen paikka jossa menimme joidenkin hyvin vanhojen asutusten läpi, kunnes vähitellen tulimme hiekkatielle, jossa mentiin muutama kilometri ennen kuin pimeässä ensimmäiset jylhät vuoret alkoivat ilmestymään vasemmalle. Olin kadottanut Mikon ruuhkassa jo aika aikaisessa vaiheessa, ja hölkkäilin eteenpäin muistaen että ensimmäiset 12.9km ovat helppoa hyvin lievää nousua. Tiedossa oli, että kun sitä nousua ei tässä alussa ole, niin velka maksetaan myöhemmin korkojen kera takaisin. Tulin ensimmäiselle CPlle 12.9km sijalla 168. Keli oli pikku hiljaa viilenevä, mutta silti ehkä n 25C. Söin nopeasti banaania ja täytin kaksi pulloa ja jatkoin matkaa. Pieni pätkä mentiin vielä vuoren kylkeä alhaalla, kunnes reitti päätyi yhden ”Wadin” alkuun. Wadit ovat siis vuorten välissä olevia kanjoneita, jotka täyttyvät vesisateessa todella nopeasti vedellä ja tulvivat. Tässä noustiin pikku hiljaa ylöspäin teknistä polkua isojen lohkareiden välissä ja välillä Wadi ylitettiin kahta lankkua pitkin toiselle puolelle, ja ensimmäinen vaaranpaikka oli todettu. Reitti oli merkitty pääosin kiviin liimatuilla vihreillä pyöreillä heijastimilla jotka näkyivät yöllä mainiosti lampun valossa. Montakohan kymmentä tuhatta niitä mahtoi yhteensä olla. Vaaranpaikat oli vastaavasti merkitty punaisilla heijastimilla. Useimmiten nämä sijaitsivat kanjoneiden reunoilla, joista vapaata pudotusta alas oli kymmenistä satoihin metreihin. Jo tässä ensimmäisessä nousuosuudessa pelin henki alkoi olla selvä: jos oli tasaista, hölkkäsin muita kiinni ja sitten kun mentiin ylös, minua alettiin ohittamaan. Surkea mäkitreenini määrä kävi ilmi. Sama juttu teknisissä alamäissä. Vajaa kymmenen kilometriä meni tässä teknisessä osuudessa kuitenkin vielä melko huomaamatta ja pian saavuttiin huoltoon. Olin ihmetetellyt vähän aikaa kenkäni sisälle jalan alle ilmestynyttä kumpua ja ajattelin että onko pohjallinen liukunut paikaltaan. Istuin kivelle ottamaan kengän pois, ja sieltä löyyi 2x3cm hyvin ohut liuskekiven palanen. Miten ihmeessä se oli sinne sisään hypännyt.

    Masirat Al Rawajih – Wadi Bani Habib (21.3km – 34.4km)

    Masiratista Sallutiin alkoi sitten ensimmäinen tunkkausurakka, kun noustiin jyrkkää mutkittelevaa jeeppitietä ylös vuorille. Tämä ei ollut mitenkään ihmeellistä tietenkään, koska maasto oli helppoa. Juttelin ruotsalaisen Ludwigin kanssa hetken kunnes hän häipyi näköpiiristä vauhdikkaasti tunkaten. Nousin rauhallisesti ylös ja välihuipulta lasketeltiin jonkin matkaa Sallutin CPlle, jossa törmäsin pariin UAE tuttuun. Tästä laaksosta oli mieletön näkymä seuraavaan nousuun ja huipulle, jossa seuraavaa rinnettä nousi kymmenien otsalamppujen mato kohti kirkasta tähtitaivasta. Sallutin huollosta lähdin itsekseni tunkkaamaan teknistä vuorenrinnettä ylös. Tässä maasto ei kuitenkaan ollut ihan järjettömän kivistä ja lohkareista vaan ihan siedettävää ja polku oli suht selkeää. Huipulla (Sayq Plateau) alkoi sitten ensimmäiset varovaisuuden paikat, ja punaisia heijastimia huomauttamassa vieressä olevasta rotkosta alkoi ilmestymään. Teki mieli käydä kuitenkin reunalla vähän lampun avulla alas kurkkimassa. Tässä juostiin siis rotkon reunaa ja päivänvalossa näkymä olisivat olleet taatusti huikeat. Ennen Wadi bin Habibia mentiin Hilat Al Sharaf- kylän lävitse. Tässä oli joitain hyvin teknisiä alamäkipaikkoja ja meno hidastui. Loukkaantumisen riski oli kisassa läsnä usein (mm kylkiluita oli mennyt poikki osallistujilla), eikä läpäisyä saanut riskeerata kivikkoisissa alamäissä yltiöpäisellä rynnimisellä, vaan usein mentiin rauhassa kiveltä kivelle, askel askeleelta sauvoilla avustaen.  Sijoitus Sallutissa 136 ja Wadi Wani Habibissa jo 117, joten tässä meni oikein hyvin suhteellisesti.

    Wadi Wani Habib – Aqbat Al Biyut (34.4km – 62.2km)

    Kello oli n. 01.30. Wadi Wani HAbibista noustiin sitten vähitellen yhdelle kisan välihuipuista, mentiin yhden Wadin läpi ja sitten alavaa maastoa kunnes saavuttiin hiekkatielle. n. 40km kohdalla ”Rescue Pointissa” reissu alkoi painamaan, vaikka olin mennyt ihan fiksun rauhallisesti, ja verratessani oloani johonkin Suomen ultrista, muistan ajatelleeni, että olo tuntui siltä kuin olisi vetänyt jo Karhunkierroksen yhteen suuntaan. Johtopäätös oli, että väsymys oli tullut huomattavasti aikaisemmin kuin se yleensä tulisi. Hölkätessä siitä alamäkeen hiekkatietä, törmäsin Johniin Manchesteristä (ManUn kannattaja) ja mukavaa matkaseuraa seuraavaksi tunniksi oli varmistettu. Alhaalla näkyivät huoltopisteen Al Maqal valot ja saavuimme sinne yhdessä. Sijoitus 109 – helppoa ei ollut muillakaan. Hieman huollon jälkeen John himmasi ja jatkoin itsekseni matkaa ensin laskeutuen vanhaan hylättyyn kylään, jossa mentiin vamhaa vesikourua pitkin päätyen padolle ja sitten vielä toisen Wadin läpi. Wadilta noustiin kiviportaita pitkin harjanteelle ”lepakkoluolan” ohi harjanteelle solan viertä kohti Kahf AL Hamirin huoltoa. Verttisatasia vilisi silmissä ja kartalla näkyneet pienet tömpyrät olivat useimmiten todella haastavia nousupätkiä myös teknisesti. Helpot polkunousut olivat vain unelmointia. Väsymys painoi ja ensimmäisiä epäilyksiä läpäisystä hiipi mieleen. Oikeassa ukkovarpaassa alkoi tuntua ensimmäinen rakko – olin poistanut yhden pienen kiven kengästä aiemmin ja nyt näytti, että vahinko oli tapahtunut.

    52.1kmssa Kafr Al Hamirissa oli huollossa myös nuotio, ja istuin sen äärelle lämmittelemään. Yö oli viileä ja olin jo aiemmin laittanut irtohihat päälle. Nopeat huoltokeikat olivat vain muisto, ja laitoin tässä kavereille kuvan tilanteesta. Sain paljon kannustuksia ja esim Gepardi oli todennut, että ei voi olla hätää kun jaksaa vielä somettaa. No eipä niin, mutta DNF kävi jo mielessä – en voi selvitä tästä varsinkin kun tiesin mitä on vielä edessä.

    1105753204_KafrAlHamirnuotio.thumb.jpg.543ad1cf65476ae8da4f967fbd3c7dae.jpg

    Seuraava huoltoväli oli 10.1 km joten söin vähän sellaista ”lämmintä kuppia” jossa nuudelit vielä narskuivat vielä suussa mutta sain ainakin lämmitettä sekä suolaa kroppaan.

    Kahr Al Hamirista lähdin kaikesta huolimatta liikkeelle kohti Aqbat Al Biyutia. Pysähdyin matkan aikana muutaman kerran ihastelemaan kirkasta tähtitaivasta sammuttaen lamppuni – kaunista. Tässä mentiin taas yhden wadin kautta ja mieletöntä harjannetta pitkin, jonne ei viitsinyt mennä kurkkimaan. Näkymät olisivat päivällä olleet taatusti näkemisen arvoiset. Punaisia merkintöjä vilisi silmissä. Tällä välillä vasen sisäreiteni (”grasilis”) kramppasi aivan yllättäen todella kivuliaasti ja hetken ajattelin, että näinköhän tuli hommalle loppu. Pysähdyin venyttelemään sitä ja otin useamman hipun merisuolaa sekä vettä perään. Arvelin että suola voisi olla tässä avuksi. Kilometrin verran sitä jouduin varomaan ja venyttelemään, mutta onneksi se vähitellen helpotti. Seuraavaksi hukkasin sitten pimeässä reittimerkinnät, mutta onneksi huomasin tämän nopeasti ja palasin takaisinpäin. Parin minuutin ryntäilyn jälkeen huomasin rikkoontuneen heijastimen pusikoissa ja reitti eteenpäin löytyi. Joku venäläinen tuli paikalle ja selitti minulle venäjäksi jotain tärkeää. Niet ponimai. Tässä vaiheessa porukka oli jo niin erillään, että edessä ja takana näkyi aika harvoin ketään ihan lähellä. Aamu valkeni kuuden kieppeillä sopivasti kun olin aivan huikeassa paikassa. Aurinko nousi vastarinteelle ja omalla puolella olin pilviverhon tasolla.6AM1.thumb.jpeg.74d8e8ec9c608df27b61739e9dbd88c2.jpeg6AM3.thumb.jpg.3f147be875ef802a98977aefeec177d4.jpg

    Selfiekin tuli otettua

    Tästä matka jatkui ihan uskomattomassa tasaisessa kivikkoisessa erämaamaisemassa. Tunsin olevani todellinen ”Desert Trail Runner”. Olin aina pelännyt ja äimistellyt skyraceja ja tajusin, että olin nyt vähän vahingossa kohtaamassa pelkojani. Tunsin itseni hetken voimakkaaksi ja onnelliseksi.6AM2.thumb.jpeg.0ce28bf5fb028d2c1f720ed5b404448d.jpeg

    Aqbat Al Biyutiin noustiin vielä tasangolta ylös hyvin jyrkästi ja huoltoon tulin klo 07.50. Sijoitus oli 98.

    Aqbat Al Biyut – Alila Hotel (62.2km – 82.2km)

    Otin vain 1.5l litraa juomista mukaan (virhe!!!), koska olin yöllä tarvinnut sitä hieman vähemmän, ja tämä tulisi kostautumaan vielä raskaasti. Matkalla olin nappaillut geelejä ja karkkia. Pääenergianlähde olivat geelit. Tästä eteenpäin mentiin ihan hyvää polkua wadien läpi jonkin aikaa kunnes saavuttiin aivan järkyttävän kanjonin reunalle, jonka toisella puolella todella kaukana näkyi Alila hotelin matalat rakennukset vuorenrinteessä. Tuntui aivan käsittämättömältä, miten sinne ikinä tästä päätyisi, ja miten se hotelli pystyi olemaan tuollaisessa paikassa.

    Reitti lähti laskeutumaan alas hankalahkoa maastoa, ja jossain vaiheessa siellä oli muinaisia asumuksia sekä portaikkoja alas. Laskeutumisen lopussa rotkon pohjalla pidin pienen hengähdystauon varjossa, ja tajusin että aamusta oli tulossa paljon kuumempi kuin olin odottanut. Juomaa oli jäljellä ehkä sellainen litra ja aloin huolestua. Nousua ennen seuraavaa huoltoa oli jälkikäteen katsottuna tulossa lähes verttitonni. Pulassa oltiin mutta en tätä vielä tajunnut. Lähdin nousemaan kivikkoista ja paikoin jyrkkää reittiä ylös ja jossain kohdassa aloin arvioimaan että mikä se huippu on, jolle ollaan nousemassa. Järkytyksekseni näin todella kaukana ylhäällä oikealla pisteitä ja tajusin niiden olevan ihmisiä. Nesteet eivät tulisi riittämään lähellekään. Aamupäivän aurinko porotti todella kuumasti ja tilanne tulisi pahenemaan jatkuvasti. Kun saavuin yhdelle välihuipulle, seuraava pilkotti edessä. Pari tyyppiä meni ohitseni kun olin joutunut hidastamaan vauhtia ja harkitsin juoman pyytämistä, mutta olo oli vielä ihan siedettävä, joten annoin olla. Kaikki näyttivät hyvin tuskaisilta lämmössä. Jossain vaiheessa viimeinen tippa oli juotu, mutta vähän sen jälkeen huomasin ilokseni, että todennäköinen laki oli muutaman sadan metrin päässä. Iso vuohilauma tuli vielä kaiken lisäksi vastaan ja ajattelin, että järjestäjät ovat lähettäneet nämäkin tiellemme. Mölisin pelotellakseni niitä, kun tuntui, että pari niistä halusi hypätä isolta kiveltä ylitseni. Olin kateellinen niiden ketteryydelle.

    Vuohet.thumb.jpg.0a24e76aaae8e377f2f5a56366a1d447.jpg

    Vääntäydyin ylös lopun matkan ja kävelessäni hiekkatietä minua alkoi palelemaan. Nestehukka oli iskenyt. Saapuessani asfalttitielle joku kannustaja kertoi minulle Al Hilaylatin huollon olevan parin sadan metrin päässä. Pienessä tärinässä tulin teltalle, ja join usean mukillisen kokista sekä vettä siltä istumalta, ja jäin varjoon matolle syömään. Väsytti ja heikotti ja päätin luovuttaa Alilaan. Tämä oli vaan liikaa, ja olin lisäksi tehnyt vakavia virheitä. Ajattelin pelolla edessä olevia vuorikiipeilyosuuksia ja via ferrataa. Sijoitus oli 101.

    Lähdin joka tapauksessa eteenpäin, koska perheeni majaili Alilassa, eikä ennen sitä saisi luovuttaa. Hetken noustiin vielä ylös ja aika pian oli vielä yksi huoltopaikka paikallisessa kylässä, jossa juttelin Sam- nimisen britin kanssa kun istuin kivellä juomassa. Hän kannusti kovasti eteenpäin ja niin lähdettiin kylien läpi alas wadin reunaa pitkin ja siitä vähitellen kohti tiepätkää, joka johti kohti Al Mihaybis- huoltoa, jossa sijoitus oli 104. Viimeiset tunnit olivat olleet erittäin vaikeita.

    Al Mihaybiksestä lähdettiin sitten ”lost villages trailille”, joka meni saman valtavan korkean kalliolaakson reunaa, jonka kaukaisella reunalla Alila- rakennukset olivat kököttäneet. Näkymät olivat aivan uskomattomat, mutta polku oli paikoin todella hidas kuljettava alasmentäessä. Yritin hahmottaa, miten tästä voitaisiin joskus päästä toisella puolella olevaan Alilaan, mutta en pystynyt ymmärtämään. Soitin Antille vastaajaan viestin, että DNF on tulossa Alilaan ja laitoin kavereille whatsupin samasta aiheesta. Kannustusta tuli takaisin, mutta päätös oli jo tehty.

    359188874_Lostvillages.thumb.jpg.56e2a7b260e232df6fdde8ef16cbd16f.jpg

    Ei auttanut muu kuin seurata vaikeaa reittiä, ja uskoa että kyllä sieltä vielä vastaukset löytyvät. Lopulta alhaalla pohjalla näkyi vanha kivinen kylä ja päättelin että tämä oli se kuuluista muinainen kylä. Laskeutuminen sinne jyrkkeni entisestään, ja jouduin ottamaan sauvoilla jatkuvasti vastaan kivikkoisessa maastossa, että en muljauttaisi nilkkaani. Reitti meni pohjalla kylän rakennusten kapeista väleistä ja yht äkkiä olin tämän wadin pohjalla, jossa oli kalliossa pieni lammikko ja siellä pari turistia syömässä eväitä. Melkoinen paradoksi. Lammikon reunalla oli sellainen parin – kolmen metrin pystysuora kallio, josta oli kiivettävä yli. En tiennyt miten siitä pääsisi. No, sauvat kiinni reppuun ja bouldeeraamaan. Vähän hirvitti otteen lipeäminen, mutta ylös päästiin. Tästä matka jatkui sivuttain ylös viettävää kalliota eteenpäin, kunnes käännyttiin oikealle ja nyt selkeästi ylös. Tässä oli pari samanlaista kallioseinämää, joissa piti vaan heittää sauvat edellä ylös, ja ottaa kiipeilytaidot esiin. Väsyneelle ihmiselle tämä oli todella vaarallista, mutta tietääkseni murtuneita kylkiluita pahempia onnettomuuksia ei sattunut. Koko reitin varrella näin kuitenkin joitakin veriläiskiä sekä verisiä jalkoja ja kasvoja ihmisillä. Rinne jyrkkeni edelleen ja piakkoin näin pisteitä kaukana ylhäällä kalliolla ihan järkyttävässä paikassa. Tuo olisi sitten sen via ferrata. Ei mitään jakoa. Ei tuonne vaan voi mennä. Se oli siinä. Istuin alas ja soitin Antille, joka tällä kertaa pystyi vastaamaan. Selitin iloisesti että olin tämän jyrkänteen varrella ja koska toisen life basen jälkeen oli tulossa samanlainen, en vaan voi vaarantaa henkeäni enää ja luovutan Alilaan. Antti iski takaisin, että voithan aina käydä sen katsomassa. No niinpä. Tero suositteli pieniä askelia eteenpäin viestissään. Juuri näin. Kipusin ylös hitaasti kunnes saavuin kaverin luo joka laittoi via ferrata varusteet päälle. Painotin hänelle, että tämän ON oltava turvallista, ja eihän hän muuta voinut sanoa kuin että on se. Kypärä siis päähän ja valjailla klikkailemaan itseään ylöspäin. Totuuden nimessä tämä oli oikeastaan ihan hauskaa, koska minulla oli hyvät hämiskäsineet mukana, ja vaijerista sai käsillä hyvin otteen klikkailujen välissä. Olisihan siinä tietysti sen pari metriä tippunut valjaiden varaan, mutta homma toimi varmaan adrenaliinien ansiosta yllättävän mukavasti.

    Klippaukset.thumb.jpg.5186b5fd3b38a30bad77c56324650a11.jpg

     Kaikki valmista kiipeämiseen

    ViaFerrata.thumb.jpg.7f3a82dba409f178ddfabdd15b59eb9f.jpg

    EKPn Orava ympyröity. Vaijeria pitkin siirrettiin nousutarvikkeita taas alas.

    Yht´äkkiä kuulin jostain ylhäältä huudon ”Iskäää” ja tajusin perheeni kurkkivan ylhäällä. Tästä tuli tietysti vielä lisävoimaa, ja lopulta luovutin valjaat ja kypärän ja itkin hetken vaimoni olkapäätä vasten väsymystäni ja epätoivoani. Piristyin huomattavasti perheeni näkemisestä ja huolsin heidän kanssa Alilassa sellaisen ehkä kolme varttia – tunnin syöden ja juoden sekä rasvaten itseäni uuteen iskuun. Vaimoni sanoi, että olet jaksanut näitä ennenkin, niin miksi et jaksaisi nyt? Niin niin, mutta tämä on paljon paljon pahempi kuin mikään aikaisemmin....mutta DNF oli toistaiseksi selätetty. Päätin jatkaa toiseen lifebaseen ilman unia, vaikka täällä olisi ollut leposija tarjolla. Sijoitus Alilassa oli 103.

    847470612_Alilanhuolto.thumb.jpg.ee39e402d266e7b5979428384d8f6695.jpg

     Alila Hotel – Balad Sayt (82.2km – 116.1km)

    Alilasta lähdettiin melko tasaista maastoa eteenpäin, kunnes tultiin hotellille johtavalle asfalttitielle, jota sain jotenkin juostua alas. Sitten sama tie jatkui nousen ylös Al Rus- huoltopisteelle, jossa varalta täytin yhden tyhjän pulloni. Matka ja Alila olivat vaatineet veronsa ja DNFt, koska sijoitus tässä oli 89. Ihmettelin, miten vähän vertikaalia kellooni oli kertynyt ja miten paljon sitä olisi vielä tiedossa reitin loppuosuudella. Sain ikävän tiedon puhelimeeni Mikon keskeäyttämisestä Alilaan. Ei ollut voimia soittaa ja alkaa ylipuhumaan, ja uskoin vaimoni tehneen kaikkensa asian eteen. Matka jatkui kohti kohti Qiyutia ja taas noustiin. Ilta alkoi hämärtämään ja uusi ennätys- toinen valvottu yö putkeen oli alkamassa. Laitoin lampun päälle ja pitkähihaisen hihat lämmittämään. Mentiin kahden huipun yli, mutta en pystynyt enää keskittymään mihinkään muuhun kuin tasaiseen etenemiseen. Keksin syitä keskeyttämiseen ja kohta keksin taas syitä siihen, miksi en keskeytä. Vihreät nappulat vilistivät lampun valossa silmissä ja välillä tuntui että leijuin eteenpäin. Välillä jokainen askel sattui. Sitten törmäsin MUUMIPEIKKOON!!! Katsoin jo kaukaa lampun valossa että muumihan se siellä on (todellisuudessa se oli muutamasta kivestä tehty kasa, johon oli kiinnitetty heijastin ja joku läiskä jotka olivat silmät). Otin tapahtuman videolle luonnollisesti. Mieli alkoi vähän hajoilemaan, mutta matka eteni kuitenkin. Keksin edelleen syitä keskeyttää ja sitten keksin syitä jatkaa. Tätä jatkui pitkään. Qiyutissa huollossa oli useita muitakin paikalla ja kerroin yhdelle mukavalle hepulle, että aioin keskeyttää. Hän totesin vain että ” please dont”. Otettiin maggi- nuudelit jotka olivat ihan kaameat. Nuudelit eivät olleet kypsyneet, ja rutisivat suussa. Joudin kaatamaan keitoksen kivikkoon, mutta sain kuitenkin hieman lämmikettä. Sijoitus Qiyutissa oli 88.

    Tästä eteenpäin tarjolla olisi ollut hienoja maisemia, mutta kello oli aamuyötä, ja nyt mentiin vaihteeksi reittiä alaspäin kohti Sharaf Al Alamayn kylää, jossa paikalliset huoltajat ottivat minut todella ystävällisesti vastaan ja täyttivät pullot sekä juottivat kokista. Söin myös puolisen pakettia tuc- keksejä. Yksi heistä lähti pätkäksi mukaani näyttämään reittiä ja kyselemään palautetta kisasta (ihan niinkuin jaksaisin siellä alkaa keksimään, mutta kiitin ja kehuin kaikkea). Tarjoilut eivät olleet kisassa mitkään kovin ihmeelliset, vaikka olen kuullut, että UTMBssä ne olisivat hyvät. Sijoitus Al Alamayssa oli 87.

    Sharaf Al Alamaysta noustiin ensin asfalttia ylös ja sitten juostiin hiekkatietä alas, joka muuttui pölyäväksi valkoiseksi pilveksi ja laittoi yskittämään. Ilmeisesti se oli jotain kalkkihiekkaa. Ohitin jonkin verran porukkaa, jotka kävelivät sauvojen avulla alamäkeen. Etureiteni alkoivat jumittamaan, ja oli pakko välillä kävellä alamäkeen. Nyt molemmissa ukkovarpaissa oli isot rakot, jotka tekivät todella kipeää. Toisaalta olin iloinen, että reitti oli tässä ainakin helpompaa. Tätä mentiin alas n 7 km, kunnes pieni huoltokatos kutsui hetkeksi istumaan ja juomaan kokista. Mieleen jäi eräs ”Danish Ultrarunner” tästä kohdasta. Sitten jatkettiin edelleen hiekkatietä alas pohjalle, josta käännyttiin vasemmalle pienee jyrkkään kallionousuun ja porukassa ihmettelimme, että missä se Balad Saytin lifebase oikein on. Muutaman sadan metrin teknisen kanjoninousun jälkeen tulimme kylään ja lifebaseen numero kaksi. Join reippaasti kokista ja vettä ja söin ison kulhollisen kasviskeittoa, joka ei nyt ravintoarvoltaan varmaan ihmeellistä ollut, mutta lämmitti ja täytti vatsan. Tässä olisi voinut nukkua, mutta mitään syytä ei ollut. Nyt oltiin sen pelätyimmän nousun, mutta toisaalta loppunousun (!) äärellä ja lupauksen mukaisesti sitä lähdettäisiin kokeilemaan. Sijoitus oli 70. Huoltaja sanoi että edessänne on sitten noin kolmen tunnin nousu jossa noin tulee 1100m nousua hieman yli kolmen kilometrin matkalla. Kisabriiffauksessa oli sanottu että tämä nousu kannattaa tehdä ilman sauvoja, joten pakkasin sauvat reppuun.

    Balad Sayt – Al Hamra (116.1km – 139.1km)

    Lähdin hieman yhden naiskilpailijan perään, laitoin hämishanskat käteen, ja parin sadan metrin jälkeen tulimme paikkaan jossa nousu selvästi alkoi. Nainen sauvoi kivikkoista nousua hitaasti ylös ja minä menin perässä lyhyen matkan, ja otin sauvat takaisin käyttöön. Eihän tässä mitään ongelmaa ollut. Jyrkkää ja risteilevää se reitti toki oli. Viisi minuttia myöhemmin  sauvat oli pakko laittaa pois, kun alkoi tulla jyrkkiä nousupätkiä joissa oli vain n 20cm leveä ura ja vieressä jyrkkä pudotus alas punaisilla heijastimilla varustettuna. Nousu vaikeutui ja pysähdyin noin kymmenen nousuaskeleen välein aina hetkeksi. Nyt mentiin tekniikalla käsillä kalliosta kiinni, ja jalkaa ylös ja seuraavaksi kättä kallion koloon. Hikoilin runsaasti. Pääosin touhu oli ihan puhdasta kalliokiipeilyä. Noin puolen tunnin jälkeen pysähdyin hetkeksi ja ajattelin, että tätä nousua en tule selättämään. Katselin alas sen mitä näin ja totesin, että alasmeno se vasta vaikeaa olisi. Voi voi. Kylän valot paistoivat alhaalla houkuttelevasti. Verttiä oli tullut ehkä se 200m ja tilanne oli tukala. Ei auttanut kuin jatkaa nousua askel kerrallaan kun alaskaan ei oikein enää päässyt. Väsymys alkoi tulla hetkittäin. Oli jo toisen aamuyön alku putkeen. Kun katsoin ylös, vihreät täplät menivät kohti taivasta vasemmalle tai oikealle. Reitin sadistisuus alkoi ahdistamaan. Jossain vaiheessa näin pimeässä jonkun välihuipun silhuetin – toivottavasti sentään tuonne ei tarvitse kiivetä. Näitä välihuippuja näkyi pari muutakin ja vertikaali eteni tuskaisen hitaasti kellon mukaan. Vaaran paikkoja oli useita ja piti mennä todella kieli keskellä suuta. Miksi he laittavat väsyneet ihmiset tällaiseen kuolemanloukkuun? Mieleen juolahti että täältä pitää kuitenkin tulla alaskin sitten – tuskin tulee olemaan mikään helppo rallattelu polkua pitkin. Uusi huipun silhuetti kohosi uhkaavana ja siellä näkyi punaisia täpliä. Olin nousemassa pimeässä yöllä korkean vuoren huipulle, enkä tiennyt missä kohdassa seuraava huolto olisi. Eihän tuonne ylös edes voi saada huoltopistettä. Ahdisti.

    Jossain kohtaa nousua alkoi vähitellen tuulla ja ilma alkoi merkittävästi kylmenemään. Oltiin noin 2000mssa ja kello oli n 02.30. Kuulin ylempää kahinaa, ja pian näin kahden hepun pakkaavan avaruuslakanoitaan pienen luolan edessä. Sanoivat nukkuneensa siellä ja suosittelivat minullekin. Kieltäydyin ja kysyin tietävätkö kuinka vuorelta tullaan alas. Eivät tienneet. Jatkoin matkaa ylös, ja aikani noustuani huomasin ilokseni nuotion ylempänä, ja arvasin, että se oli Top W8 Trail huoltopiste. Sijoitus 70. Tuuli oli jo todella kylmä, ja huolsin hyvin nopeasti ja jatkoin matkaa. Ensiksi kuitenkin kysyin, että onko tämä ylin huippu, mutta kaveri totesi, että sinne on vielä 500m matkaa (se 1100m nousua oli siis tälle huoltopisteelle). Eiiiiih!!! Hän auttoi minulle repusta sauvat kouraan. Pitkähihainen ei enää riittänyt ja kun näin muutaman hengen porukan lisäämässä vaatetta, pysähdyin myös ja laitoin ensimmäistä kertaa takin päälle ja hupun päähän. Helpotti, mutta lämpö tuplasi väsymyksen ja keho sanoi pian, että nyt nukkumaan. Kun reitti kääntyi tuulen suojaan, en enää voinut vastustaa vaan menin makaamaan rosoiselle kalliolle ja laitoin silmät kiinni. En usko, että nukahdin ennen kuin kaksi uutta tyyppiä tuli takaani ja potkivat pystyyn sanoen, että et voi jäädä tähän nukkumaan, vaan palellut. Pelkkä silmien sulkeminen hetkeksi oli ilmeisesti kuitenkin auttanut ja jatkoin. Nyt mentiin ihan äärirajoilla, mutta vaikka reitti oli todella teknistä, sauvoista oli kuitenkin apua. Mielestäni kiersimme jotenkin huipulle sen ympäri, ja tappavan 500m nousuvertin jälkeen tajusin jossain vaiheessa, että nyt lähdetään laskeutumaan.

    Laskeutuminen oli ihan tuskaa paikoitellen kiveltä kivelle zigzagia ja väsymys alkoi taas valtaaman kehon. Kävin selälleni makaamaan, kun en muistanut reppuani ja sitten kyljelleni, ja osuin vaihingossa piikkipensaaseen. Rosoinen kallio ei paljoa harmittanut vaan suljin silmäni. Takaa tulevat patistivat pystyyn, mutta sanoin, että minun on pakko nukkua. Laitoin hälytyksen puhelimeen 15min päähän, mutta maattuani minuutin, nousin ylös ja jatkoin laskeutumista. Tiesin, että maaliinpääsy lähenee nyt ja minulla on hyvät mahdollisuudet selvitä, jos en vaan loukkaa itseäni ja tulin askel askeleelta, kiveltä kivelle hitaasti alaspäin. Muutama tyyppi meni episodissa ohitseni, ja ajattelin, että vain maaliinpääsyllä on merkitystä. Hämmästytti, että  Karhunkierroksen taivasteltua vaikeaa 50m kivikkolaskeutumista ennen Rukaa oli täällä kymmeniä kilometrejä. Sairasta. Kello oli 05.00 ja auringonnousuun oli enää tunti. Vähensin hieman vaatetta. Aikani könyttyäni, näin huollon alhaalla, ja mieleni parani oleellisesti. Uusi päivä oli jo koittanut.

    Tulin Col Trail Splitin huoltoon klo 06.15. Kukaan sielläolevista huoltajista ei puhunut englantia. Viritin vain ”olé, olé, olé” huudahduksen, koska tiesin että tästä oli maaliin vain toistakymmentä kilometriä – alamäkeen. Sijoitus oli tässä 69. Kuvittelin lopun olevan helppoa ja varmaan se hyvävoimaisena olisikin ollut, mutta juoksemaan en oikeastaan enää pystynyt. Rakkokohtia särki ihan törkeän kipeästi ja uni tuli taas silmään. Lähetin vaimolleni viestin ”on pikku unet kalliolla”. Aika sekavaa. J Suljin silmäni, mutta päätin kuitenkin taas jatkaa matkaa, koska enää ei ollut pitkästi. Alamäki jatkui kallionreunassa ja olisi paikoin ollut juostavaa, mutta paikoin se oli taas teknistä ja jouduin laskeutumaan askel askeleelta. Päivä alkoi lämpenemään ja palasin lyhythihaiseen. Laskin käytännössä kymmeniä metrejä kellosta. Halusin vain pois niin kovasti. Millään ei ollut enää mitään väliä, kunhan vain tulisin maaliin. Matka eteni todella hitaasti ja reitti mutkitteli alasviettäen erilaisissa maastoissa. Kerran potkasin oikean ukkovarpaani kiveen, ja huusin suomalaisen kirosanan niin lujaa, että vuoret vastasivat huutooni. Taivaanvuohet määkivät omia tarinoitaan silloin tällöin.

     ”Coffee housen” ”välihuolto”, jossa istui kaksi beduiinia ja yksi kilpailija makaksi makuupussissa tiedottomana, meni nopeasti ohi, ja otin yhteen pulloon vain vettä. Ei siellä muuta ollutkaan, vaikka kahvi olis ollut kiva. Ei kiinnostanut ja väsytti, mutta matka jatkui kohti historiallista Misfat Al Abriyyinin kylää, jonne lopulta sitten laskeuduin. Kellon mukaan matkaa maaliin oli n 2km ja järkytys oli suuri, kun yksi vastaantulija kertoi reitin olevankin 139.2km ja että maaliin olisi vielä 5km. Järjestäjien sadismia? Taas?

     978125727_MisfatAlAbriyyin.thumb.jpg.9e06a392c97c60a05a45e2151b8f4f08.jpgLoppusuora.thumb.jpg.7698fe4321a8e747312764f81f7bc7c4.jpg

    Kaksi turistia antoivat minulle ystävällisesti puoli litraa vettä lisää, kun väitin että maalia on siirretty. Päivä oli todella kuuma ja laitoin sahara- lippiksen ja aurinkolasit päähäni. Onneksi loppu oli maastollisesti helppoa: mentiin kylän läpi kunnes tultiin 135.7km CPlle, jossa marmatin, että maalin piti olla piakkoin, ja otin vielä juomista lisää. Tästä vielä helppoa polkua alamäkeen lyhyillä hölkkäpätkillä, mutta maali ei edelleenkään saapunut, vaan aina vaan piti mennä uusi pätkä lisää. Huomasin viisi kilpailijaa edelläni, mutta ei siinä enää mihinkään kilpajuoksuun viitsinyt ryhtyä, vaan kunnioitin tätä järjestystä. Alhaalla hiekkatiellä vastaani tuli eräs UAEn tuttu David siviilivaatteissa. Hän kirjaimellisesti tsemppasi minut maaliin kävellen vierelläni viimeiset sadat metrin kohti maalialuetta. Lopulta menin portista sisään ja viimeinen sata metriä oli käsillä. Olin selvinnyt!!! Nimeni kuulutettiin ja nostin käteni ylös voittajan eleenä. Sain mitalin kaulaani. Se oli täytetty! DNF oli selätetty! Aikani oli vähän yli 39h ja olin ollut valveilla yli 50 tuntia putkeen. Sijoitus oli mainiosti matkaan lähteneistä 69/326 ja miehissä 58/282. Tulin siis ainoana suomalaisena maaliin. Menin lepoalueelle makaamaan ja otin repun pois selästä. Vaikka join runsaasti, alkoi ihan hurja horkka ja hetken päästä lääkäri oli haastattelemassa minua. Hän ehdotti sairaalatelttaa, mutta kerroin että tämä tärinä ultran jälkeen ei ollut ensimmäinen kerta. Lopputulos oli juomaa ja pari huopaa päälle. Paikalliset katsoivat ihmeissään, kun tärisin lähes 30C lämpötilassa vällyjen alla. Nukahdin hetkeksi ja sitten söin ja kävin hieman peseytymässä. Ukkovarpaiden rullalle kiertynyt iho pöyristytti. Parin tunnin jälkeen minut saatettiin bussin, joka palautti miehen Nizwaan, jossa perhe oli odottamassa.

    Maalissa.thumb.JPG.fd709b518d7e3ad78e4918ef061b8be5.JPG

    Lopuksi

    Kunto riitti, mutta mieli meinasi pettää. Ilokseni huomasin, että pääkin on todella kestävällä tasolla kuitenkin, koska sillä tultiin se viimeinen vuorokausi maaliin. Minulla oli hyvin tiedossa, että matkasta tulee haastava, ja pieneltä osin vaikeat pätkät olivat tiedossa, mutta koska kyseessä oli ensimmäinen OmanbyUTMB ikinä, reitin vaativuus oli yllätys kaikille. Ilmoittautuneista osa jäi pois jo ennen kisaa ja matkalle lähteneistä selvästi alle puolet pääsi maaliin. Jälkispekulaatioissa kisaa on nostettu sinne vaativimpien polku-ultrien joukkoon. Itse en osaa ottaa tähän kantaa, koska tämä oli minulle ensimmäinen vuorikisa tai ylipäätään ultra Suomen ulkopuolella. Toivon, että ensi vuonna Suomesta kisaan lähtee muitakin tai ainakin ne, joiden mielestä reitti näyttää paperilla niin kovin helpolta. Tulette yllättymään. Seuraan mielenkiinnolla, varsinkin kun järjestäjä aikoo tehdä siitä satamailisen 10000m vertikaalilla mukaan lukien Jebel Shamsin ylityksen. Silkkaa sadismia.

    Tulokset:

    https://omanbyutmb.livetrail.run/classement.php?course=137km&cat=scratch

      

  3. Muutamaan vuoteen en ole varsinaista pk-kautta pitänyt ollenkaan, 
    vaan siirtynyt sujuvasti suoraan  seuraavan vuoden kisakaudelle. 
    Viime kevättalvi meni Talvemaratonin jälkeisiä vaivoja, lähinnä 
    plantaarifaskiittia, parannellessa ihan vituralleen. Vieläkin 
    oikea jalka ärtyy joistakin käyttämistäni juoksukengistä. 
    Osin tätä taustaa vasten päivitin tässä syksyn aikana lähes 
    koko kenkäkalustoni. Kaikki kuluneet ja loppuunjuostut 10 
    kenkäparia saivat tehdä tilaa NB:n malleille. Tulevan kauden 
    juoksuja ajatellen nyt lienee viisasta juosta kunnollinen 
    pk-kausi ja keskittyä keväällä tarjolla oleviin ja 
    suunniteltuihin kisoihin, joista jo kalenteriini on tullut 
    useita merkintöjä.
    
    Vuoden 2018 juoksut on helposti listattu:
    
    14.04.2018 SAUL SM-puolikas, Vierumäki 1.45,37
    22.04.2018 Helsinki Springmarathon DNS
    13.07.2018 Keuruun yömaraton 4.20,40
    04.08.2018 SAUL SM-maraton Kempele 4.19,39
    09.09.2018 Tallinna marathon 4.13,09
    15.09.2018 Finlandiamarathon 4.29,12
    22.09.2018 SAUL SM-maantie 10, 46,38
    13.10.2018 Vantaan maraton 4.04,54
    
    Vantaan maratonille lähdin tavoittelemaan neljän tunnin rajaa, 
    minkä piti olla ihan realistinen tavoite. 24 km:iin saakka kaikki 
    kilometrit menivät hieman tavoiteaikaa nopeammin, osa jopa 
    3.40-loppuaikaan riittävää vauhtia. Tämän jälkeen km-vauhdit 
    hidastuivat kuuden minuutin pintaan ja aikatavoite karkasi 
    käsistäni. Loppuajakseni kirjattiin 4.04,54. Ihan tyytyväinen 
    olen tähän juoksuuni, olihan loppuaika kauden parhaani.  
    
    Vantaa maraton oli maraton #93, eli hyvässä vauhdissa ollaan 
    kohti sadatta maratoniani. Ensi vuoden SAUL:n SM-maratonin 
    järjestäjästä en ole vielä tähän päivään mennessä kuullut 
    mitään huhuja, joten syksyn ohjelmani on vielä lukkoon 
    lyömättä. Muilta osin kalenteristani löytyy juoksuja taas 
    ”riittävästi”. Vielä tosin on hakusessa muutama tapahtuma, 
    kun on todennäköistä, etteivät kaikki aiemmin listaamani 
    juoksut tule toteutumaan. Joka tapauksessa ensi vuosi menee 
    uudessa ikäsarjassa ja voin tavoitella taas uusia 
    ikäsarjaennätyksiäni. 
    
    
    
    
    
  4. Vuosi jälleen menty elämässä eteenpäin ja on vuosittaisen blogipäivityksen aika 😂

     

    Viime viikolla käytiin Cervian kaupungissa tämän vuotinen IM Italy kilpailu, johon tuli osallistuttua. Kisa valkkaantui viime syksynä pitkälti sen sijoittumisen kalenteriin mukaan sekä sillä, että Barcelonan kilpailu oli mennyt loppuun myydyksi oletettua aiemmin. Kisa ja paikka kuitenkin vaikutti mielenkiintoiselle ja eihän tuossa mitään valittamista lopulta ollutkaan. 

     

    Matkaan lähdettiin paremman puoliskon kanssa torstaina aamusella. Lento Pariisin kautta Bolognaan meni kivuttomasti noin kuudessa tunnissa. Vuokra-auto alle ja vajaan kahden tunnin kuluttua oltiinkin jo kirjautuneena Cerviassa rantahotelliin joka sijaitsi noin 3km päässä varsinaisesta kisakeskuksesta. Cervia on mielenkiintoinen, ehkä jopa omituinen pikkukaupunki. Rantaa aurinkotuoleineen  ja rantaravintoloineen on Ardianmerelle silmän kantamattomiin. Hotelleja on koko rannan mitalta, mutta ainakaan syyskuun lopulla kylällä ei tunnu liikkuvan kuitenkaan oikein ketään. Viikonloppuna paikalliset jollain tapaa rantoihin löysivät, mutta tyhjyyttään paikat kaikkineen huusivat. Torstaina käytiin pyörähtämässä kylällä syömässä ja tarkistamassa missä kisan kannalta oleellisimmat paikat ml. Karaoke sijaisivat. Ravintolatarjonta oli tällä kylällä niinikään yhtä vaille tylsää pizzaa ja pastaa höystettynä lähinnä merenelävillä. Tiedä sitten mikäli rantaravintolat olisivat palvelleet iltaan asti.

     

    Perjantaina puuhattiin kalustoa kuntoon myös osittain tarjolla olleen huoltokojun avustuksella. Ilmottautuminen tuntui ruuhkautuneen aamupäivästä, mutta myöhemmin iltapäivällä tilaa riitti ja homma hoitui hyvin jonottamattakin. Kaikki vaikutti olevan hyvin kunnossa ennen kisaa. Tiedossa oli lämmintä keliä, puolipilvistä noin 28 astetta, pientä 4m/s tuulta ja vajaan 23 asteista merivettä. Lämmintä, mutta oikeastaan aika houkuttavaa. Perjantai-ilta chillailtiin ja pehkuihin mentiin hyvissä ajoin. Nukkuminenkin maittoi verrattain hyvin.

     

    Kisa-aamuna lauantaina hotellilla oli tarjolla IM aamupala ja muutenkin puoli tuntia tavallista myöhäisempi kisan alku (7.30) tuntui jotenkin dramaattisen paljon helpommalle heräämisessä. Kaikki kunnossa kisaa varten ja mieli oli oikeinkin rauhallinen. Valmistatutuminen heinä-elokuussa sujui omasta mielestä aika hyvinkin, vaikka näyttöä mistään superkunnosta ei ollutkaan. Kevään ja talven treeneistä ei sen sijaan juuri positiivista voinut löytää, mutta ehkä tuo pari kuukautta olisi riittänyt kaivamaan kisakunnon esiin. 

     

    Uinnin startti suoritettiin köpösarjoissa rolling starttina, viiden sekunnin välein veteen päästettiin 6 uimaria. Matalaa rantaa kahlatessa kerkesi löytämään hyvin oman paikkansa ja tottumaan veden lämpöön joka oli todella miellyttävä. Hakeuduin oikeastaan koko uintiosuuden ajan ulkoreunoille, jossa tilaa tuntui riittävän. Rytmi löytyi melko hyvin ja ainoastaan pieni kolarointi noin 500m kohdalla hengitystä vähän sekoitti. Kokonaisuutena homma sujui leppoisasti. Uinti oli jaettu kahteen osaan noin 2km kohdalta "Australian exitillä", jossa käytiin kirmaamassa maalla parikymmentä metriä ja eikun takaisin mereen. Syvemmissä kohdissa meduusoja näkyi melko paljonkin ja niihin välillä käsiä tuli läiskittyäkin, mutta ei niistä sen enempää harmia koitunut. Jälkimmäisen puoliskon suunnistus meni itseltä jonkun verran metsään ja kurvit tuli otettua turhankin laajalti. GPS:n mukaan matkaa tuli lopulta 4,1km ja aikaa tuohon paloi 1:08. Omalla tasolla, erittäin hyvä aloitus siis koko kisalle.

     

    Ensimmäisessä vaihdossa juostiin märkkärin kera varmaan lähemmäs 500m matka ennen vaihtoaluetta. Vaihdossa tuntui olevan ruuhkaa, mutta siinähän tuo sujui muiden mukana hyvillä mielin. Vaihtoalue niinikään oli melkoisen pitkulainen ja seuraavaksi taluteltiin pyörää arviolta 300m matka. Ensimmäiseen vaihtoon aikaa menikin yhteensä yli 9 minuuttia vaikka ihan ripeälle tuntuikin.

    Pyöräilyosuus vedettiin kahtena kierroksena, joiden kääntöpaikka sijaitsi aivan lähdön tuntumassa. Reitti kulki maaseutua pitkin, välillä mukailleen suola-altaita, välillä pienempien kylien läpi, välillä taas tylsiä moottoriteitä pitkin. Kokonaisuutena profiili oli kuitenkin erittäinkin tasainen lukuunottamatta 45km ja 135km kohdalla ollutta mäkeä, jossa noustiin noin 4km matkalla reippaat 200m vertikaalia. Nousuun sisältyi noin 4 rankempaa lyhyttä pätkää, joissa välityksiä olisi erityisesti toiselle kierroksella kaivannut lisää.  Asfaltin kunto vaihteli matkan varrella paljon ja tuossa asiassa Italialaisilla tuntuu olevan melko paljon takamatkaa moneen eteläeuroopan maahan verrattuna.

     

    Pyörä kulki ensimmäiselle nousulle asti todella hyvän tuntuisesti ja tavoitteet vilisivät silmissä. Keskinopeus pyöri tuossa vaiheessa lähempänä 36km/h tasoa. Nousu rauhoitti tilannetta ja raastoi sopivasti turhia menohaluja. Nousu tuntui raskaalle, mutta siitä mentiin vielä kohtuullisella energialla yli. Kuumuus vaati jatkuvaa tankkaamista, mutta meno tuntui vauhdikkaalle aina noin 80km asti, kunnes tajusin aloittaneeni aivan liian kovaa. Kilometri kilometrilta takki vaan tyhjeni. Puolen matkan väliaika 2:41 oli vielä kohtuullisen hyvällä tasolla, mutta tuossa vaiheessa energiat oli syöty aivan pohjia myöden pois. Raahustus tuntui koko aika vain hidastuvan ja hidastuvan. Selät joita ekalla kierroksella olin kerännyt menivät kaikki yksi kerrallaan ohi ja päässäkin tuon asian käsittely söi voimavaroja entisestään - floppia kohti oltiin menossa. 

     

    Toisen kierroksen nousu oli taistelua niin itseä kuin koko ajan lisääntyviä kramppeja vastaan. Jalat ehdottelivat sopivin väliajoin tilttaamista niin etu- kuin takareisienkin puolella. Nousussa henkinen kantti antoi peräksi ja lopulta taivuin taluttamaan kaksi pahimmista pätkistä. Viimeistään tuossa kohtaa päätin, etten kelloon enää päivän mittaan kiinnittäisi mitään huomiota. Taivallus jatkui hitaasti mutta tuskaisesti. Välillä ei voimaa polkemiseen saanut laittaa istualtaan eikä seisaaltaan sillä krampit alkoivat heti. Mukana ollut magnesiumia ja suolaa sisältänyt mättöpullo tuntui kultaakin kalliimmalta. Pisimmät välit huolloissa olivat 25km luokkaa, mikä aiheutti myös sen että helteessä pullot tuli kiskottua tyhjäksi liian ajoissa. Lajin lopettaminen ikuisiksi ajoiksi oli tuossa kohtaa keskeisin asia jota pystyin ajattelemaan. Kilometrit lopulta kuitenkin ehtyivät ja pääsin kuin pääsinkin vaihtoon asti. Pyöräilyn kokonaisaika oli lopulta 5:54 eli hädintuskin yli 30km/h keskinopeutta.

     

    Toisessa vaihdossa ei paljon juokseminen huvittanut, eikä se kyllä olisi onnistunutkaan. Raahustin pitkän vaihtoalueen läpi rauhallisesti jälleen reilun 9 minuutin aikana. Vaihdosta lähtiessä askeleen mitta oli korkeintaan puoli lenkkaria. Kramppikipuja oli jokaisessa lihaksessa niin etu-, taka-, sivu- ja sisäosissa jalkoja. Alaselkään koski niin, että askeleita oli sula mahdottomuus venyttää. Ähisin ääneen silkasta kivusta ja itkukin siinä pääsi useampaan otteeseen. Rehellisesti tuossa vaiheessa en uskonut hommasta enää selviäväni. Kellon olin jo jättänyt vaihtoon, joten nyt taistelu oli puhtaasti omaa päätä ja selviytymistä vastaan. Jostain imin energiaa ja päätin alkukilometreillä, että kävelyyn ei siirrytä sillä siitä ei paluuta olisi. Kuumuus oli iltapäivällä ilmeisesti noussut noin 30 asteeseen ja huoltopaikkojen viilennykset kaikki tuli otettua vastaan ilolla. Tilttiin vetävät krampit pysyivät jollain ihmeelliseellä tavalla taka-alalla ja raahustaminen onnistui. Pistävimmät kivut tasottuivat kilometrien edetessä tasaisemmin raastavaksi kivuksi ja valoa alkoi hiljakeen näkyä tunnelin päästä. Jossain 7km kohdalla muistan päättäneeni, että maaliin tullaan vaikka vihoviimeisenä ja niin pitkään juostaan kuin suinkin mahdollista.

     

    Jälkikäteen väliaikoja nähneenä vaikuttaa matkan teko olleen melkoisen tasaista. Ei mitään asiaa kiihdytyksille, mutta kävelemäänkään en lopulta sortunut, ja tästä olen erittäin onnellinen. Viimeisen kahden kilometrin aikana havaittavissa oli jopa juoksua muistuttavaa liikehdintää kun tajusi homman vihdoin ja viimein päättyvän. Ja kyllähän se laskenut aurinkokin lopulta armoa antoi.  Huoltopisteet ja kannustukset auttoivat taistelussa lopulta todella paljon. Maaliin kiihdyttelin lopulta 12:02 ajassa, erittäin huojentuneena ja onnellisena. Aika oli luonnollisesti iso pettymys, mutta kun mietin mitä kaikkea päivän aikana tuli taisteltua läpi, olen enemmän kuin tyytyväinen itseeni. 

     

    Maalilinjalle raahauduttiin illalla katsomaan komeita IM ilotulituksia ja perinteiset karaoketkin tuli laulettua. Tätä tämä laji taitaa olla parhaimmillaan - onnistumisia epäonnistumisen hetkellä tjsp.

    Nyt viikkoa myöhemmin ja Italiassa tuon ajan onnistuneesti lomailleena olen varma, että ensi vuonna mennään taas 😉

     

    22.9. Uinti 4,1km (68min), pyöräily 180km (355min), juoksu 42,2km (280min)

     

    30.9. Sali 45min

     

    1.10 Juoksulenkki 10,3km (60min)

    2.10. Kuntopyörä 45min, sali 45min

    3.10. Uinti 1,5km (40min)

    4.10. Pump 60min + spinning 50min

    7.10. Juoksulenkki 9km (70min), uinti 1,6km (30min)

     

    9.10. Spinning 30min + sali 30min

    11.10. Juoksulenkki 8km (64min)

    13.10. Juoksulenkki 21,2km (112min), uinti 2km (39min)

    14.10. Sali 50min

     

    15.10. Kuntopyörä 45min, spinning 45min

    17.10. Juoksulenkki 9km (50min), vesijumppaa 25min

    18.10. Sali 30min

    19.10. Kuntopyörä 60min

     

    28.10. Juoksumatto 15min (3,1km), sali 30min

     

    29.10. Kuntopyörä 60min

    30.10. Kuntopyörä 30min

    31.10. Uinti 700m (15min) + vesijuoksu 30min

    1.11. Kuntopyörä 45min

    2.11. Kuntopyörä 45min

    4.11. Juoksulenkki 3km (20min), uinti 1km (21min)

     

    5.11. Juoksumatto 15min (3,1km) + sali 30min

    8.11. Juoksumatto 15min (3,2km) + sali 30min

    10.11. Juoksulenkki 14,7km (75min)

    11.11. Spinning 45min

     

    12.11. Kuntopyörä 45min

    13.11. Kuntopyörä 45min

    15.11. Kuntopyörä 45min, juoksumatto 15min (3,2km) + sali 30min

    16.11. Kuntopyörä 45min, jalkapallotreeni 60min

     

    21.11. Sali 45min

    23.11. Sali 45min

    24.11. Kuntopyörä 45min

    25.11. Kuntopyörä 60min, spinning 45min

     

    26.11. Kuntopyörä 45min

    28.11. Juoksumatto 20min (4,2km) + sali 25min

    29.11. Kuntopyörä 45min

    30.11. Kuntopyörä 45min

    1.12. Spinning 150min

     

    4.12. Uinti 1,5km (30min)

    9.12. Kuntopyörä 60min

     

    10.12. Kuntopyörä 45min, juoksu 60min (portaissa 20 kertaa Kalliosuojassa)

    12.12. Kuntopyörä 45min, spinning 60min

    13.12. Uinti 1,5km (30min)

    14.12. Kuntopyörä 45min

     

    18.12. Spinning 75min

    19.12. Kuntopyörä 45min, spinning 60min

    20.12. Kuntopyörä 45min

     

    29.12. Spinning 60min

     

    2.1. Kuntopyörä 45min

    3.1. Kuntopyörä 45min, spinning 90min

    4.1. Kuntopyörä 45min

    5.1. Spinning 55min + pump 60min

    6.1. Hiihto 30,6km (136min)

     

    7.1. Kuntopyörä 45min, juoksu rappusissa 75min (20 kertaa)

    8.1. Kuntopyörä 60min

    9.1. Kuntopyörä 45min, Uinti 2,2km (45min)

    10.1. Kuntopyörä 45min, Kuntopyörä 45min

    11.1. Kuntopyörä 45min

    12.1. Hiihto 13,2km (62min)

     

    14.1. Hiihto 12,2km (62min)

    15.1. Uinti 2,3km (45min)

    17.1. Uinti 2km (40min)

     

  5. Joskus kun blogisivun loin, totesin, että kirjoitan joskus treeneistäkin. No tässä lyhyt semmone löpinä. En tiedä tarkkaan mitä hain muutaman päivän treenisetillä, mut oli mukava tänään viimeisen loppunostokilsan jälkeen hetki nuutuneena ihmetellä maailman menoa ja todeta, että peruskunto ei ainakaan ole aivan surkeaa tasoa, kun määrää kestää akuutisti suht hyvin. Semmoisenkin huomion tein, että 10k:n vähän alivireisetkin kisajuoksut ovat tehneet hyvää, sillä normi marateho tuntui hieman korkeista sykkeistä huolimatta suht mukavalle, lukuunottamatta viimeistä kilsaa, jossa sai jo vähän itseään motivoida pitämään vauhtia yllä. No ko viimeinen kilsa meni kuitenkin 4.06, joten tyytyväinen olin 5k loppunostoon, joka alkoi @TeroYK:lle (joka oli poikansa kanssa lenkillä) huudellessa, että lähdetään joskus juoksemaan, ja tuosta ekaan helppoon alamäkikilsaan lasketellessa (4.08). Tuon jälkeen homma vakavoitui kilsoille 2, 3 ja 4, joista huonoin taisi olla eniten vastatuulta, loivaa nousua ja hiekkapätkää sisältänyt toinen kilsa (4.15). Vielä tässä voi olla keväätä vastaava suorituskyky löydettävissä.

     

    Torstai - sunnuntai, aika tarkkaan 72 tuntiin kertyi treeniä suht hyvin (87,12 km):

    to 25,15 km @ 5.02 min/km, 5 km nosto @4.39 min/km + 1,44 km @ 5.30 min/km.
    pe 14,17 km @ 5.02 min/km + 0,35 km @ 4.46 min/km kevyt.
    la 14,13 km @ 4.45 min/km, Kuopion maran 10k:n reitti vauhtileikittelynä < 45 min + hölkkää.
    su 30,03 km @ 5 min/km, ks 77% HRmax (max 94% HRmax), 2h30min (25 km @ 5.11 min/km, ks 75% HRmax (max 85% HRmax)
    + loppunosto 5,03 km @ 4.11 min/km, ks 90% HRmax (max 94% HRmax)) + 1,85 km @ 5.48 min/km.

     

    Viikko kahdella lepopäivällä 102,9 km. Ensi viikolla ainoat treenit, joissa alakynnyksen yli tehot, ovat torstain 3x4k 3min pal. Jyväskylän puolikasta varten (toimi hyvin keväällä ennen puolikasta) ja viikonlopun pitkiksen loppunosto. Muuten kevyttä määrää.

  6. Viime postauksesta vuosi ja ei mitään käsitystä, onko tämä palsta edelleen aktiivinen vai ei....saati onko täällä vielä tuttuja.

    No, kirjataan asioita ainakin oman muistin tueksi.

     

    - 2015 elämäni kunnossa ja polvi alkoi oireilemaan

    - 2016 tähystys - mitään ongelmaa ei löytynyt. Elokuussa pääsin aloittamaan treenauksen ja meno tyssäsi bakerin kystaan

    - 2017 kesällä polvi kestänyt juoksu kuin pari sataa metriä, vaikka olisi pitänyt miten pitkän tauon tahansa - valmis laittamaan lenkkarit naulaan

    - 2017 syksyllä polvi vääntyi jäällä - magneetti - kierukka revennyt - leikkaus marraskuussa

     

    Toiveet pilvissä, koska leikkaus meni tosi hyvin ja toivuin jäälle 3 viikossa....liian nopeasti. Polvi ei kestänyt pelaamista peräkkäisinä iltoina ja vasta huhtikuussa 2018 alkoi kestää juoksua enemmän kuin yhden 3 km lenkin viikossa.

     

    Nyt ollaan jo siinä pisteessä, että treenata voi nippanappa 5 kertaa viikkossa, josta juoksua saa olla 3 kertaa. Muutoin polveen tulee tuntemuksia. Nyt mennään ihan puhtaasti polven ehdoilla.

    Huomenna kokeillaan uutta rajaa eli 15 km lenkki. Tähän mennessä pisin ollut 10 km (vetänyt sen 3 kertaa ilman ongelmaa). Odottelen, että polvi kestää sen 4-5 juoksukertaa viikossa ja vasta sitten otan 25 km lenkin takaisin ohjelmaan.

     

    Kunto on aivan pohjilla, kuten 3 vuoden juoksutauosta voi arvata. Kokeilin 7 km maksimin ja olin vaatimattomasti 5min30sek ennätystä perässä. Pohjalta lähdetään, mutta väliäkö sillä, kun voi taas juosta. Katsotaan, jos kaikki menisi nappiin, niin ensi vuonna voisi miettiä maratonia.

     

     

     

     

    • 1
      entry
    • 1
      kommentti
    • 395
      views

    Recent Entries

    mike1one1
    Latest Entry

    Olin 2017 marraskuuhun asti sohvaperuna,

    en juuri töiden jälkeen muuta liikuntaa harrastanut kuin sängystä (telkun vierestä) jääkaapille kaljan ja sidukan hakuun.

    Painoni oli 80,40kg (pituus 165cm).
    10.11.2017 tein elämäntapa muutoksen, jätin alkoholin (kokonaan), aloin syödä terveellisesti, aloin käymään uimassa, kävelylenkeillä.

    Joulun välipäivinä innostuin sauvakävelyyn.

    Helmikuussa uskaltauduin Viihdeuimala Vesihelmen alakerran kuntosalin Crosstraineriin ja juoksumatolle.

    Helmikuun 27 tein päätöksen, "Pakko saada itseni siihen kuntoon että voin osallistua 16.6.2018 järjestettävän Forssan Suvi-illan 10Km matkalle ja JAKSAA juosta se kokonaan.
    Nyt painoni on pudonnut 62,90kiloon.

    Tänään Pitkäperjantaina

    Kävin tutustumassa TrailRunin (Polkujuoksun) saloihin,
    Opastettuna reittinä Iso-Hunnarin ex-laskettelurinteet.

    Kipinä syttyi.

    https://flow.polar.com/training/analysis/2332393165

    • 2
      entries
    • 1
      kommentti
    • 704
      views

    Recent Entries

    Viime syksyn onnistuneen vaarojen maratonin 130 kilometrin jälkeen tätä juoksuvuotta odotin kovasti. Asetin kauden 2018 tavoitteekseni UTTF-kiertueen läpäisemisen. Talven harjoittelu käynnistyi mukavasti ja tammikuulle tuli n. 200 kilometriä juoksua, jonka lisäksi hiihdin ja pelailin pipolätkää jonkin verran. Helmikuussa ehkä liukkaiden teiden aiheuttamana vasemman jalan polvi alkoi ärtymään juoksusta. Jo pienenkin juoksemisen jälkeen polven takana alkoi tuntua painetta ja juokseminen ei tahtonut onnistua. Helmi-maaliskuulle ei juoksua tullut yhteensä kuin reilu 100 kilometriä. Maaliskuussa pääsin näyttämään jalkaani magneettikuvissa, ilokseni kuvissa ei näkynyt mitään poikkeavaa. Käyttämällä kompressiosäärystintä tukemassa vasenta polvea, ei talvella vaivanneesta kivusta ollut juuri tietoakaan. Pääsin siis juoksuharjoittelun makuun kunnolla taas huhtikuun alussa. Karhunkierroksen 160km kisaan oli kuitenkin aikaa enää vajaa parikuukautta, päätin kuitenkin yrittää saada kuntoni riittäväksi Rukan kisaan mennessä. Huhtikuulle kertyi 300 km juoksua ja kaikki vaikutti olevan ihan hyvin. Juoksin vielä toukokuussa kaksi viikkoa ennen KK:ta puolimaratonin Joensuu Runilla. Tulos ei kuitenkaan ollut lähellekkään sitä mitä toivoin. Yritin parantaa ennätystäni 1:27:xx, mutta jäinkin tuosta reilusti ja löysäilin viimeisen viisikilometria ja Joensuun puolikkaalta oli tyytyminen aikaan 1:31 ja rapiat päälle. Tämä oli kuitenkin odotettu tulos, sillä tehoja en ollut juossut koko talvena laisinkaan. Viimeisen kaksi viikkoa otin rennosti tekemällä vain muutaman kevyen juoksuharjoituksen. Aiheutin vielä itselleni harmaita hiuksia juoksemalla KK:n alus viikolla kotipoluilla ilman polvitukea ja talvella vaivannut polvikipu muistutti itsestään. En antanut asian häiritä vaan luotin että polven tukeminen auttaa itse kisassa.

     

    Kisareissun hetki koitti ja suuntasimme perheeni kanssa kohti rukaa torstaina kilpailun aattona. Kisakeskus olikin jo Rukalla rakentumassa kun saavuimme majoitukseemme joka oli aivan kaiken ytimessä Ruka-Villagessa. Pakkailin illalla varusteeni ja reppuni valmiiksi jotta aamulle jäi vain kisamateriaalin noutaminen ja dropbagien toimittaminen järjestäjille. Juoksureppuun varasin selkääni 1,5l rakon urheilu-juomaa ja rinta taskuihin 7,5dl elektolyyttijuomaa kahteen lötköpulloon, tämän lisäksi kannoin mukanani geelejä nautittavaksi tunnin välein.

     

    IMG_20180525_114231_Bokeh.thumb.jpg.a58d553123c801651c13e3b2533c695a.jpg

    Kuva: Katriina Toivanen

     

    Lähtöalueelle saavuin 15min ennen starttia. Tunnelma oli mahtava ja porukkaa oli kokoontunut runsain joukoin kannustamaan kaikkia KK:n perusmatkalle lähtijöitä. Kaikkiaan 160km matkalle oli lähdössä noin 115 henkeä. Asetuin lähdössä arviolta joukon kärki kolmannekseen. Lähtölaukaus tapahtui klo 12:00 ja rohkea joukko lähti taivaltamaan kohti Karhunkierroksen toista päätä Hautajärveä. Jo ensimmäiset nousut Rukalle ja Valtavaaralle saivat hien irtoamaan kovasti. Alun ruuhkan jälkeen oma paikka pitkäksi venyneessä letkassa vakiintui matka kohti ensimmäistä huoltopaikkaa Konttaista 6,4km kohdalla alkoi. Nestettä kului paljon ja rintataskuissa olevat 7,5dl oli juotu jo hyvissä ajoin ennen Konttaisen pistettä. Konttaisella täytin nopeasti pulloni ja laitoin niihin elekrolyyttitabut sekaan. Huollossa oli tarjolla juomisten lisäksi pientä purtavaa suolaista ja makeaa. Otin suklaata matkaevääksi ja reissu jatkui.

    Konttaisen huolto: 6,4km väliaika 56min , pysähdys 1min.

     

    nutskk2018-5326.thumb.jpg.edc9538c3e34c6cdec25fe194403974c.jpg

    Kuva: https://onevision.kuvat.fi/kuvat/Sport+Events+/sport+events+2018/NUTS+KARHUNKIERROS/

     

    Seuraavaan huoltoon Juumaan oli matkaa edessä n 17km. Alkumatka tuntui turhan ripeältä ja annoin edelläni menneen porukan mennä omaa vauhtiaan ja jatkoin tästä eteenpäin omaa vauhtiani. Rukan ja Valtavaaran laskuissa talvella vihoitellut polvi tuntui ärtyneeltä, tämä kuitenkin unohtui kun kilometrejä tuli lisää. Juuman huolto tuli vastaan helposti ja matkanteko tuntui tässä vaiheessa oikein mukavalta. Nestettä kuilui taas paljon ja olin juonut 7,5dl etutaskuista ja muutamia muutamia kertoja selästä. Huollossa täytin vain etupulloni 7,5dl.

    Juuman huolto: 23km väliaika 2t58min, pysähdys 2 min

    28598958648_db1aa9a830_k.thumb.jpg.fe6061dc9c24bbe91b2d02c9ea4c1369.jpg

    Kuva: @allaboutlapland

     

    Nopean huollon jälkeen matka jatkui aina reilun 30 kilometriin saakka hyvin. Kilometrit 30-50 olivat hankalia. Nestettä kului paljon ja oli kuuma. Oliko alun vauhti sittenkin liikaa. Jouduin pudottamaan vauhtia ensisestään, kävelin pitkiä pätkiä ja nautiskelin energiaa runsaasti.  Täytin pullojani virtaavista puroista ja joesta useaan kertaan ennen seuraavaa huoltoa. Selässäni oleva urheilujuomarakko alkoi tyhjentyä myös uhkaavasti. Pari kilometriä ennen Oulankaa hiljainen matkanteko ja energian tankkaaminen alkoi tehota ja matkan teko alkoi taan maittaa hyvin. Oulangan huoltoon saapuessa fiilis oli jo mitä mainioin. Oulangassa sai ensimmäistä kertaa käyttää omaa dropbagia johon oli ennen lähtöä saanut jättää huoltotarvikkeita järjestäjän kuljetettavaksi reitin varrelle. Täytin juoksurepun energia varastot, söin ja join huolellisesti. Varustuksessa en kokenut mitään korjattavaa olevan joten matka sai taas jatkua. 

    Oulanka huolto: 53km väliaika 7t29min, pysähdys 9 min

     

    41673170955_3004542735_b.thumb.jpg.7b8c7de9548fe3e9c802ff7860d85327.jpg

    Kuva: NUTS Karhunkierros 2018 © David Ariño

     

    Kävelin ensimmäisen kilometrin huollon jälkeen. Vasemman jalan jalkaterä oli muuttunut pikkuhiljaa hieman araksi, en antanut tämän kuitenkaan häiritä. Oulangan jälkeen oli mukavaa neulaspolkua ja juoksu alkoi taas maittaa mukavasti. Nestettä kului edelleen paljon. Jossain vaiheessa huomasin että juomani eivät tule riittämään Hautajärvelle saakka. Harvensin juomistahtia ja aloin kyttäilemään paikkaa missä pääsisin täyttämään pullojani. Lopulta riittävän virtaava puro osui kohdalle ja sain täytetyksi pulloni. Juoksu kulki koko matkan Hautajärvelle saakka hyvin ja sijoitus itse kilpailussa oli kohonnut. Hautajärvelle saavuin hyvissä voimin ja hyvällä fiiliksellä. Väliaika 11t25min oli itseasiassa parempi mitä osasin ennalta odottaa, en tosin asettanut itselleni muuta tavoitetta kuin maaliin pääsemisen.  Söin järjestäjän tarjoaman pizzan ja tankkasin taas energiaa reilusti. Vaihdoin päälle pitkähihaisen paidan ja virittelin kellooni laturin paikoilleen jotta akku riittäisi maaliin saakka ja koko reisusta jäisi dataa ladattavaksi jälkipuintia varten.

    Hautajärvi huolto: 82km väliaika 11t25min, pysähdys 28 min

     

    Pitkän huollon jälkeen ulkoilma tuntui viileältä, vaatteiden lisääminen oli hyvä juttu. Vaikka oli keskiyö ei uni kuitenkaan painanut, ainoastaan pitkän matkan tuomat rasitukset alkoivat kangistaa. Jalat  kuitekin tuntuivat yllättävän hyviltä ja onnistuin etenemään jopa juosten. Vastaan tuli jatkuvalla tahdilla puoleen väliin saapuvia kilpailijoita. Toisiamme tsempaten sivuutimme toisemme. Matkan teko maistui kohtuullisesti aina sataan kilometriin saakka. Vasen jalkaterä joka vihoitteli jo alkuillasta ja sen johdosta vasemman jalan nilkka ja sääri kipeytyivät niin pahasti ettei juoksusta eikä oikein kävelystäkään tullut enää mitään. Viimeisen kymmenen kilometriä ennen Oulankaa pyörittelin mielessäni keskeytystä ja matkanteon järkevyyttä. Takaa alkoi tulemaan kilpailijoita ohi paljon kovemmalla vauhdilla mitä itse pystyin könkkäämään. Viimeinen viisi kilometriä Oulankaan taisi viedä 1t30min, tälläkin vauhdilla olisin toki maaliin ennättänyt ennen sen sulkeutumista mutta jalan särkeminen kohtuuttomaan kuntoon ei tuntunut sen arvoiselta. Niinpä Oulankaan saapuessa ajassa  16t 45min ja 110 km taivaltaneena olin jo tehnyt päätöksen että reissu jää tässä kesken. Istuin huollon suojissa melkein tunnin pohtien jatkamista, olotila ilman jalan kipua olisi ollut hyvä ja mieli teki jatkaa matkaa. Mutta jo huoltopöydän ääreen linkuttaminen hakiessani juomista oli niin tuskaliasta että jatkamisaikeet kariutuivat mielestä. Luovutin gps-seuranta laitteen järjestäjälle ja ryhdyin odottamaan raatobussia.

     

    IMG_20180526_054336.thumb.jpg.813855aa2991acb2cd07bac5eccc483d.jpg

    Kuva: Jukka Toivanen

     

    Keskeyttäminen harmitti ja harmittaa vieläkin, UTTF jäi nyt saavuttamatta. Olisinko kuitenkin voinut linkuttaa maaliin saakka viimeisen 50 km? Miksi näin kävi, sama kipu meinasi jättää matkan kesken myös Kolilla edellisenä syksynä. Juoksinko liian vaimentamattomalla kengällä? Onko vain niin että jalkani ei kestä moista rasitusta? Voisinko harjoittelussa tehdä jotain, mikä vahvistaisi jalkaterien kestävyyttä. Näitä asioita olen nyt pohtinut reilun kuukauden... Kävin jo Karhunkierrosta seuraavana tiistaina kuntorasteilla suunnistamassa vajaan 10 km, jalkaholvi oli arka mutta hölkkäilemään pystyi. Eihän siinä juurikaan järkeä ollut, mutta halusin todistaa itselleni että lihakset toimivat ja että Karhunkierroksen rasitukset eivät olleet liian suuret. Jukolan viestiin saakka pidin harjoittelun minimaalisena. Vasemman jalan jalkaterä oli kipeä parisen viikkoa Rukan jälkeen, Jukolassa juokseminen onnistui kuitenkin jo täysin ilman kipua. Tämän kesän kisakalenteri uudistui välittömästi Rukan keskeytyksen myötä. Hetta-Pallaksen 134km siirtyy nyt vuoden päähän ja UTTF odottaa vuonna 2019. Rogainingin 24h SM-kisat tuli kalenteriin mukaan ja Vaarojen 130km päättää vuoden. Noiden väliin mahtuu ehkä jotain lyhyempää. 

    nutskk2018-5694.jpg

    Kuva: https://onevision.kuvat.fi/kuvat/Sport+Events+/sport+events+2018/NUTS+KARHUNKIERROS/

     

  7. Sponssii

    • 1
      entry
    • 0
      kommenttia
    • 521
      views

    Recent Entries

    1.png.ba6704e8b95eaae351ca08101d4e38ba.png

     

    Olen pitkään ollut jollain tavalla mukana urheilussa ja liikunnassa. Viime vuosina erityisesti lasten harrastuksien kautta. Lapset ovat olleet aktiivisesti mukana jääkiekossa ja jalkapallossa. Ikuinen aihe on urheilusponsorointi. Sponssii ei ole helposti saatavissa.

     

    Silti rahaa ja resursseja tarvitaan yhä enemmän urheilussa. Jokainen jonka lapsi on mukana urheiluseurassa tai joukkuessa tietää miten haastavaa on löytää sopivat sponsorit. Sponssii on haettu eri tavalla ja yleensä sukulaisten ja omien verkostojen kautta. Uskon että sitä olisi helpommin saatavilla jos tarjolla olisi sopiva kanava missä yritysmaailma ja urheilumaailma kohtaisivat.

     

    Tästä syntyi idea. Siirretään urheilusponsorointi digiin ja näin syntyi Sponssii  -palvelu. Palvelun päällimmäisenä ajatuksena on yhdistää kaksi eri maailmaa. Yritys- sekä urheilumaailman. Palveluussa seurat, joukkueet tai yksilöurheilijat voivat tarjota näkyvyyttä yrityksille esimerkiksi tekstiileissä. Sosiaalinen media on myös otettu huomioon.

     

    Nykyään puhutaan paljon mikrovaikuttajista jolloin voidaan ajatella että urheilija tai joukkue voisi tarjota näkyvyyttä esimerkiksi Twitterin, Facebookin tai Instagramin kautta.

     

    Tämä tarina on vasta alullaan. Katsotaan, löytyykö Suomesta halua viedä urheilusponsorointi digiaikaan.

    • 1
      entry
    • 0
      kommenttia
    • 451
      views

    Recent Entries

    Jos olet jo keski-ikää lähestyvä liikkuja niin kuin minä, olet varmaan ehtinyt joskus altistua Cooperin testille. Yhdysvaltalaisen lääkärin Kenneth Cooperin 1960-luvun loppupuolella kehittämä 12 minuutin juoksutesti oli minun kouluaikoinani myyyttinen ja hieman pelättykin testi. Viimeistään lukiossa oli vähän jokaisen pojan kunnia-asia rikkoa maaginen 3 000 metrin raja testissä. Minä en koskaan tuohon yltänyt, jäin parhaimmilaan armeijassa 50 metriä vajaaksi. Harmitti, sillä tosissaan yritin, ja olin harjoitellutkin. Nyt, lähes kolme vuosikymmentä myöhemmin, olen löytänyt itselleni ainakin osaselityksen omista geeneistämme.

    Olemme valinneet geenitestipatteristoomme testin nimeltä ’Aerobinen kunto’ ja ’Maksimaalisen hapenottokyvyn potentiaali’. Kerron tässä tekstissä tuosta ensimmäisestä testistä. Tutkimme testissä kahden geenin rs8192678 ja rs2267668 aerobiseen kuntoon vaikuttavat geenivariantit. Aerobisen harjoittelun vaikuttavuuden ja näiden geenien geenivarianttien välillä on voitu osottaa olevan yhteys, mm. ”Does Genetic Variation in PPARGC1A Affect Exercise-Induced Changes in Ventilatory Thresholds and Metabolic Syndrome? ” ja Genetic variations in PPARD and PPARGC1A determine mitochondrial function and change in aerobic physical fitness and insulin sensitivity during lifestyle intervention.

    Aerobisessa harjoittelussa tavoitteena on nostaa anaerobista kynnystä. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että harjoittelemalla kestävyyslajia, kuten esim. juoksua, voit harjoittelun edetessä juosta yhä kovempaa, ilman että juoksu pitäisi keskeyttää happivajeen takia. Kyseiset geenit ja niiden variantit vaikuttavat harjoitteluun siten, että suotuisilla geeneillä siunattu henkilö hyötyy aerobisesta harjoittelusta enemmän kuin heikommilla geeneillä varustettu, mutta harjoittelusta on kuitenkin hyötyä kaikkien osalta.

    Minulla on käynyt näiden varianttien osalta huono tuuri. Varianttini näyttävät, että joudun tekemään enemmän töitä aerobisen kunnon kehittämiseen kuin ns. hyvillä geeneillä varustettu henkilö. Kumma kyllä, tämä ei minuna lannista, päinvastoin. Lähden edelleen lenkille, sillä vaikka tiedän ettei minusta huippumaratoonaria voi tullakaan, niin ainakin minulla on nyt siihen selitys, ja tiedän, että hyödyn harjoittelusta joka tapauksessa!

    Tämän geenitestin ja 22 muuta testiä tilaat kätevästi verkkokaupastamme!

    Aerobinen_kunto-300x276.jpg

    Pekko Vehviläinen
    ’Suomen mitatuin mies’
    Digiterveys.fi

    Pekko_HCM_2013.jpg

  8. 3 vuotta pompusta. En ole ihan juhlatuulella, kausi täytyi aloittaa uudestaan. Helmikuussa kostautui yhdistelmä paljon töitä, paljon treeniä ja mun alppijunnujen kisa- ja leiriviikonloput. Sain flunssan, joka loppui aika nopeasti ja palasin lenkkipoluille. Ehdin olla lähes limaton 5pv, mutta ekan laskupäivän jälkeen Obertauernissa flunssa joko iski takas tai sain uuden viruksen. Rimpuilin vähän vastaan, mutt sitt iski kuume ja siihen jäi laskut. Voi sitä ketutuksen määrää. Ton Itävallan leirin jälkeen vedettiin puolivaloilla vielä toista viikkoa, ja tuli käytännössä kuukauden treenitauko. Paluu treeniin oli masentavaa, viimeisen kahden viikona aikana mulla ollut vasta kaks hyvää treeniä. Niin se vaan menee, kokonaiskuormaa pitäis hallita koska flunssakierteessä häviää paljon enemmän. Bonuksena painonnousu jatkunut, 5kg viime vuoden pohjista joka on aika paljon kannattevaa kauden kisoihin. Täytyy myöntää etten oo ollut pitkään aikaan näin syvällä suossa. Järjellä tiedän ett aina on noustu, mutta tunteella kuitenkin aina mennään. Hyvää pössistä metsästäen.

     

    Ja nyt kun kieriskellään tässä tuskissa, niin muutama muistelo siitä maaliskuun päivästä v 2014.  Se oli maaliskuinen sunnuntai ja ensimmäinen Tukholman maratonille valmistava 30km lenkki. Edellisenä torstaina oli satanut jäista tihkua ja Sporttiklubin lenkillä minua oli alkanut närästämään. Perjantai palauttavalla lenkillä ei mitään oireiluja. Mutta nyt, 30km lenkillä se närästys alkoi heti, vaikka kyseessä PK vauhtinen lenkki. Oikea olkapää alkoi puutua jossain vaiheessa, paska lenkki ajattelin. Pari kertaa oli pakko pysahtyä ja yrittää röyhtäisemällä lopettaa ketku olo. Mietin mita olin syönyt tai eikö uusi urheilujuoma sopinut mulle. Juoksin koko lenkin, kun sykkeet odotusten mukaiset ja vauhti pysyi suunnitelmassa. 21km kohdalla tosin jouduin repimään sykevyön pois koska se puristi rintaa. Mietin jatkanko matkaa vai lopetanko, mutt päädyin jatkamaan täydet 30km koska niin oli ohjelmassa. Ja koska 30km on aina vähän Via Dolorosa, niin oli varannut musiikiksi tolle lenkille Mozartin Requim kuolinmessun ja Pink Floydin Delicate Sound of Thunder. How spooky. Onko ihmisen alitajunta jotenkin paremmin perillä mitä siellä kehossa tapahtuu?

     

    Kaikki ei oo lukeneet tai ei muista tätä tarinaa, mutt juoksin siis ton treenin loppuun asti ja suoritin normaalit huoltohommat kotona. Sitt hyppäsin sohvalle lepäämään ja rupesin googlaamaan oireita ja tuloksella 2/5 oiretta rupesin epäilemään sydäriä. Soitin Jorviin ja kysyin saisinko sillee suht nopeasti EKG:n. Auto alle ja Jorviin jossa kolmen vartin jonotuksen jälkeen EKG joka ei näyttänyt mitään. Sairaanhoitaja sanoi että lääkäri tulkitsee tän sitte ja pisti mut jonoon jossa olin 3 TUNTIA! Kun olin ihan normaalinoloinen (vs kylmähikinen kuolemanpelkoinen kivuissa kierivä). Päivystyksen nuori lääkärikään oikein keksinyt mitään, mutt teetti kuitenkin verikokeet TnT troponiiniarvojen määrittämiseksi. Niitä tunnin odotellessa sain luvan ajaa kotiin syömään illallista. Palasin sairaalaan 22:30 jolloin lääkäri soitti mulle parkkikselle ja pyys äkkiä huoneeseen. Juoksin Jorvin parkkikselta mäen ylös ja sain kuulla ett mut otetaan sisään. Kardiologi Kai Kiilavuori aloitti samantien UAP hoidot, eli aspiriinia, nitroo suoneen ym. Ultralla ei näkynyt mitään ihan tavatonta, ja puhuttiin jostain mikrorepeytymistä. Seuraavana aamuna troponiini arvot oli jatkaneett nousua ja siitä kiirehdittiin äkkiä varjoainekuvaukseen, jossa todettiin tromposyyttien tukkima vasen päävaltimo LAD (eli siis plakki revennyt valtimon seinästä ja sitä paikkamaan tulleet trombosyytit tukkivat myös koko suonen). Ja pallokerhon jäsenyys sieltä tuli, kolme stenttiä pitää siellä nyt auki mestoja. Kardiologii kysyi jälkeenpäin miten helkkarissa mä oon voinut juosta 30km lenkin LAD täysin tukossa ilman rytmihäiriöitä. Ja seuraavan kerran noiden oireiden tultua soitat ambulanssin vartin päästä etkä yritä juosta koko 30km. No oireita ei oo onneks tullut, ja ton tapahtuman jälkeen oon juossut 6 maraa joissa PB parantunut 3:54 => 3:30. 

     

    Vanhaa tarinaa siis edellä, mutt tässä edelleen ihmetellään tota päivää. Maratonharjoittelu ja -juoksu vaatii kovaa päätä, siinä siirretään kipukynnystä. Ja ne endorfiinit, runner's high. Ainakin noi tulee mieleen, miten sitä voi juosta maraton spessun sydäri päällä. Vähän pelottavaa, kun kuitenkin on kirjoitettu ett silloin kuin pääkoppa käskee lopettaa niin kroppa kyllä jaksaa vielä. Mun tapauksessa ei niin ollut, vähän sattui, mutt koska noi herkkua on ollut?

     

    Veljet ja siskot. Glad to be alive. Kaaduin, mutt voitin juoksevan elämäni takaisin. Viivalla nähdään!

     

     

  9. Kirjoitan

    • 2
      entries
    • 2
      kommenttia
    • 509
      views

    Recent Entries

    Meikon luonnonsuojelualueet, Kirkkonummi

    Alueen polkureittejä on kunnostettu parin viime vuoden aikana. Nyt on hyvät merkityt reitit 3 km - 14 km päiväretkelle tai polkulenkille. Uusin merkkaus on Kotopolku eli aikaisemmin neljän lammen lenkkinä tunnettu reilu 4 km ympyrälenkki. Reitit lähtevät Meiko-järven vedenottamon läheltä (Korsolammentie 42). Parkkipaikalta on lyhyt matka Korsolammen ja Meikon rantaan. Polut ovat paikoin jyrkkiä ja kallioisia eivätkä sovi huonojalkaisille. Vastaavasti maisemat ovat upeat ja reitit sopivat haastavaan polkujuoksuun mainiosti. Reittien ulkopuolella alueella on paljon tutkittavaa kalliokiipeilymestoista venäläisiin linnakerakenteisiin Porkkalan miehitysajoilta. Högbergetin kalliojyrkänteeltä on hienot näköalat merelle saakka. Mm. geokätköjä hakemalla löytää näitä kiinnostavia paikkoja.

    Keväällä lumien sulaessa aurinkoisilla rannoilla ja kallioilla voi olla hurjat määrät kyykäärmeitä. Meiko-järvessä on koirien uittaminen kielletty. Kauniina ulkoilupäivinä pysäköintialue ruuhkautuu.

    Oheisen kartan reitti kiertää Meiko-järven ja Kokokierroksen merkityt polut.

    Meiko 14k.gpx

    Meiko 14 km 2016.pdf

    • 1
      entry
    • 0
      kommenttia
    • 524
      views

    Recent Entries

    Onko kukaan lähdössä? Itseni ilmoitin 20km vaellukselle.

  10. T2

    Vapaaehtoiset nappasivat pyörän hienosti lennosta hellään huomaansa ja itse pääsin hölkkäämään hassussa etukumarassa suoraan vaihtotelttaan. Lenkkarit jalkaan, pari geeliä taskuun, ajokamat pussiin, ja pussi sille varattuun astiaan. Sen jälkeen loputtomalta tuntunut vedenheitto ja juoksuun. Aika 3 minuuttia.

     

    MARATON

    Suunnitelmana oli juosta ensimmäiset 5km rauhallisesti kutosen kilsoja mutta suoraan pyörän päältä jalat kävivät jotenkin hirveillä kierroksilla enkä millään meinannut onnistua hidastamaan tahtia riittävästi. Ensimmäinen km 5:15, toinen 5:30 ja vasta kolmannella sain vauhdin laskemaan lähelle kuutta. Pelkäsin että liian kova aloitus toisi suuria ongelmia loppumatkasta, joten yritin väkisin pitää vauhdin alhaisena ja sykkeen alapeekooalueella 120 tasoilla. Sen jälkeen kilometrit taittuivat suurinpiirtein 5:35 tahdilla sykkeen ollessa noin 130 eli ylä-pk mitoissa. Tällä tahdilla mentiin oikeastaan seuraavat 30 kilometriä. Kävelin jokaisella 2km välein olleella huoltopisteellä suunnitellut noin 20 askelta ja otin vuorotellen geelin + vettä tai urheilujuomaa. Kaadoin myös vettä päälleni niin paljon kuin mahdollista. Kerran piti lisäksi pysähtyä ottamaan yhteiskuvia tyttären kanssa reitin varrella. Hölkkä tuntui helpolta koko matkan mutta en silti tullut nostaneeksi vauhtia. 21km kohdalla näin oli suunniteltu tehtäväksi, mutta oikeastaan vain syke nousi hieman.

     

    Jatkuvat kävelytauot veivät joka kerran niin paljon aikaa, että päätin hoitaa alavatsaa painavan kushädän vessatauon sijasta näihin kisoihin kuuluvalla tavalla. Laskin siis huoltopisteiden jälkeen hitaasti pieniä määriä housuun puristaen samalla ruunsaasti vettä päälleni sivullisten harhauttamiseksi. Tämä toimi osittain mutta vasen kenkä kastui. Ja kyllä, tämä oli myös raportoitava tänne blogiin. Lopulta oli kuitenkin käytävä kerran myös hurjan hajuisessa bajamajassa.

     

    Kun viimeisen kerran ohitin maalisuoran mutkan, matkaa oli jäljellä noin 9km ja suunniteltu all-out loppukiri lähti liikkeelle. Tätä ei kestänyt kuin hetki kun liian runsaasti nautittu neste aiheutti yhtäkkiä kovia pistoksia alavatsassa. Oli pakko pistää kävelyksi vähäksi aikaa kun vatsa ei kestänyt minkäänlaista pomputusta. Sen jälkeen siirryin asteittain hiihdosta takaisin juoksuun sitä mukaa kun kipu hellitti. Tähän tuhraantui noin 3-4 minuuttia mutta viimeiset 6-7km sain juostua taas noin 5:15 kilometrejä ja siirryin nauttimaan vain pieniä määriä kokista. Sen verran jalat olivat jo tahmeat että aivan suunnitellun kaltaisesti ei edes tuo 7km loppukiri irronnut.

    Maratonin loppuaika 3h55min, keskisyke 128.

     

    Lopullinen aika siis 11h43min. Ensisijainen tavoite oli 12h alitus, mutta salaa toivoin 11h30min alle menevää aikaa. Täytyy tietenkin olla hyvin tyytyväinen että ensinnäkin vatsa ja välineet toimivat noita pistoksia lukuunottamatta täydellisesti, mikä mahdollisti ehjän suorituksen ja ensisijaisen tavoiteajan alittamisen. Jälkikäteen ajatellen olisi voinut kuitenkin hieman kovempaakin rutistaa mutta uskallus ei riittänyt. Mutta tätä oli mahdoton tietää etukäteen.

     

    Oliko täysmatka sitten niin hurjaa menemistä elimistön äärirajoilla? Kaiken hehkutuksen arvoista ja matka henkiseen ylivertaisuuteen? Kaiken tehdyn työn arvoista? No ei. Ei ainakaan tällä lailla tylsästi pk-alueella tampaten. En kokenut valaistumista tai löytänyt itsestäni uutta kartoittamatonta kapasiteettia. Nyt viimeistään uskon että matka ei tapa vaan vauhti. Varmasti tuosta matkasta saa myös kärsimysnäytelmän jos vauhtia on liikaa tai tankkaus epäonnistuu, mutta rauhallisesti suoritettuna uskallan suositella sitä kaikille joita asia kiinnostaa mutta jotka ovat epävarmoja kyvyistään. Täysiä juostun maratonin jäljiltä jalat ovat huonommassa kunnossa kuin rauhallisesti tehdyn täysmatkan.

     

    Melko paljon sai tehdä töitä tämän projektin eteen mutta maaliviivalla olo oli kuitenkin hieman hölmistynyt että tässäkö tämä nyt oli. Siltikään en voi kiistää etteikö kisa olisi ollut kokemuksena todella hieno. Reitti oli upea ja maraton juostiin aivan ydinkeskustassa ja tunnelma sen mukainen. Kööpenhaminan Ironman sopii ensikertalaiselle erinomaisesti. 

     

    Luulenpa että triathlonkamat menevät tältä erää myyntiin ja keksin jotakin muuta seuraavaksi. Seuraavan vuoden aikana en pystyisikään keräämään riittävästi tunteja vaikka polte iskisikin. Ehkä 7-8h viikossa olisi tulevaisuudessa tehtävissä. Nuts karhunkierros 80km ensi keväänä voisi olla sellainen sopiva haaste että taas hirvittää... 

    20160823_184217.jpg

  11. Hei! 

     

    Pitkästä aikaa taas Juoksufoorumilla ja tämän viime vuonna aloittamani blogin parissa! :) Tässä välissä minulle on syntynyt pieni ihana tytär, jonka syntymästä on kohta 3 kk. Tytär syntyi siis nyt viime maaliskuussa ja harrastin juoksua ihan raskauden viimeiselle kolmannekselle asti. Alkuraskauden kovan väsymyksen takia pitkikset jäivät todella vähiin, mutta normaalit pk-lenkit sujuivat varsin pitkälle syksyyn. Joulukuussa ja tammikuun alussa lenkit olivat sitten jo kevyitä, noin puolen tunnin hölkkälenkkejä. Pari viimeistä kuukautta kävelin paljon ja tein lihaskuntoa kotona. Tällä oli todella suuri vaikutus energiatasoihin ja jaksamiseen raskauden loppumetreillä! Itse synnytys ja siitä toipuminenkin meni todella hyvin. Itse asiassa niinkin hyvin, että lähdin ensimmäiselle juoksulenkille kolme viikkoa synnytyksen jälkeen. Tämä on vastoin virallisia suosituksia, mutta päätin vain kuulostella omaa kroppaani. Mitään ongelmia esimerkiksi lantionpohjanlihasten kanssa ei tullut, joten tästä vain lisäsin juoksukilometrejä pikkuhiljaa. Kaiken kaikkiaan olen todella kiitollinen siitä, että niin raskaus, synnytys ja siitä toipuminen sujuivat ongelmitta.

     

    Tytär on nukkunut tähän asti hyvin öisin, joten se on antanut varsin hyvän startin harrastaa juoksua. Käyn tyttären kanssa lähes päivittäin vaunujuoksemassa tavallisilla emmaljungan isopyöräisillä vaunuilla. Ne rullaavat yllättävän hyvin asfaltilla, ja pystyn arkisin tekemään mainiosti kevyitä, lyhyehköjä pk-lenkkejä. Yleensä viikonloppuisin ja satunnaisina arki-iltoina pääsen itsekseni lenkille mieheni hoitaessa sillä välin tytärtä. Juoksu on minulle siis oikea henkireikä ja antaa ihan hirmuisesti energiaa äitiyteen ja arkeen! Olen harkinnut osallistuvani ensi syyskuussa Finlandia-maratonille, ja olenkin vauva-arjen ehdoilla noudattanut 2+1 -tyyppistä maratonohjelmaa, jossa kahta kovempaa viikkoa seuraa yksi kevyt viikko. Esimerkkinä kovemmasta viikosta viime viikko: ma: aamu: 6 km kevyttä vaunujuoksua, ilta: 6 km vk (5min/km), ti: 7 km kevyttä vaunujuoksua, ke: 10 km kevyt pk, to: lepo, pe: 5,5 km kevyttä vaunujuoksua, la: 9,5 km, johon sisältyi 2 x 3000 m vedot vauhdeilla 4:45-5:00 min/km + lihaskunto 15 min ja su: 16 km pitkis, keskivauhti 6:11/km. Yhteensä 60 km. Vielä tällä hetkellä pitkikset ovat lyhyitä, ja ongelmana onkin jalkojen kestävyyden puute juostessa vähän pidempiä matkoja. Vinkkejä harjoitusohjelmaan otetaan vastaan!

     

    Syyskuinen Finlandia-maraton olisi minulle neljäs täysmaraton. Hieman arveluttaa saanko kunnon kohotettua takaisin täysmaratonin vaatimalle tasolle (juoksin täysmaran viimeksi Vantaalla 2014, aika 3:47:xx) vai pitäisikö suosiolla mennä juoksemaan puolimaraton. Tähän vaikuttaa myös suuresti se, jatkuuko arki yhtä mallikkaasti pikkuneidin kanssa, nukkuuko hän yhtä hyvin kuin tähänkin asti jne. :-)

    IMG_7370.JPG

  12. Keskiviikkona kävin osallistumassa Teivocooperiin.

    Joka juostaisiin Teivon kaviouralla, jokainen kierros tasan yhden kilsan mittainen.

    Ensin puolitoistakilsaa alkuverkkaa toki alle, melko pehmeältä alusta vaikutti.

     

    Toissayönä olin muuten herännyt kylmän hiessä kauheaan painajaiseen, juoksin unessa Cooperia ja pääsin vain 3035m. Tämä uni mielessäni olin kauhusta lähes kankea Cooperin lähtöviivalla.

     

    Toteutuisivatko unen tapahtumat tosielämässä:huh:?

    Juoksisinko vain hädin tuskin päälle 3000m Cooperissa:cry:?

    Pelko kouraisi sisintäni, oliko uni ollut enne tulevasta:hopelessness:?

     

    Kaiken rohkeuteni keräten lähestyin lähtöviivaa:hali_knuffl_rein:.

    Tossuina NB 1400 V3, jotka olivat osoittautuneet hyviksi.

    Lähettäjä lähetti meidät matkaan lähtölaskentana viidestä nollaan, niin että nollalla lähtisimme.

    Juoksu alkoi. Eka kaarre tuli melkein heti ja pitkä suora sen jälkeen.

    Juoksin jotain 3:18-3:20/km vauhtia, mutta toisen kaarteen tullessa meno hidastui.

    Se oli jyrkkä ja melko vaikea siinä oli juosta, jouduinkin siirtymään ulkoradalle.

    Selvisin kaarteesta kun pudotin hieman vauhtia ja pääsin etusuoralle.

     

    Pitkä loppusuora oli pehmeä kuin mikä ja juoksinkin myös sen aina ulkorataa pitkin.

     

    Eka kilsa sujahti aikaan 3:30.

    Kavioura oli sisäosaltaan äärimmäisen pehmeä, melko vaikeasti juostava ja juoksinkin paljolti ulkoradalla.  Toinen kilsa oli vaikea, varsinkin jyrkät kaarteet tuottivat ongelmia.

    Kahden kilsan jälkeen oli mennyt se perus-Teivocupin kahden kilsan väliaikani eli 7:25 min.

    Sinne 7:20-7:30 väliinhän se yleensä tuppaa menemään, vain huhtikuun Teivocup oli poikkeus, silloin ekat 2 kilsaa solahti yhteisajassa 6:55 min.

     

    Huhtikuun iskussa en nyt siis tainnut olla, se oli jo käynyt kristallinkirkkaaksi.

    Mutta pelkäämäni kauhuskenaario 3035m Cooperistakaan tuskin toteutuisi:smiley:.

     

    Kolmannen kilsan jälkeen oli vielä runsaasti aikaa, mutta mitään kirivaihdetta en tuntunut saavan silmään. Jatkoin kuitenkin samaa vauhtia kuin siihenkin asti:numbness_(2):.

    Vielä viimeiset sekunnit ja Cooper päättyi.

     

    Huomasin merkeistä että yli 3200m oli mennyt, ei kuitenkaan kovin paljoa yli.

    Tarkka Cooper lukema oli lopulta 3230m:goodvibes:.

     

    Kesäkuussa parannusta tuohon ja tavoitteeksi rohkeasti 3300m.

     

    Keskiviikkona yhteensä juoksua 19,9 km, eli lähes taas se 20 km.

    Iltapäivällä ensin VL-metsälenkki 10km @ 4:36/km + loppuun kevyttä 5,2km ja yhteensä siten 15,2km @ 4:56/km ja illalla Cooper 3230m + alkuverkkaa1,5 km.

    Hyvä treenipäivä.

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

  13. Kevät on mukavaa aikaa kun juoksureitit avautuvat lumipeitteestä. Olo on kuin vasikalla, joka pääsee navetasta ulos vihreälle laitumelle. Harmejakin kevät tuo tullessaan, totta kai. Juoksurytmin löytämiseen kuluu aikansa, pitkän talven jäljiltä. Suurempi ongelma on katupöly, joka lenkillä kulkeutuu hengityselimistöön. Hiekka narisee hampaissa, silmät rähmivät ja yskittää. Tutut metsäpolut ovat vielä niin lumisia, märkiä ja niljakkaita, ettei niille vielä uskaltaudu. Helpointa on juosta kaupungin kuivahtaneita pyöräteitä, pölyn haitatessa näkyväisyyttä. 

    Saastuneissa maankolkissa käytetään hengityssuojaimia, ne tuntuisivat itsestä hankalilta. Kaulaliina hoitanee samaa virkaa. Suojalaseja käytän usein, tummennuksella tai ilman. Ne tosin huurtuvat verkkaisessa vauhdissa. 

    Katupöly lienee otettava kevääseen kuuluvana ominaispiirteenä. Tai ehkäpä lähden sittenkin metsäpolulle, suunnistuskengät jalkaan!

    sandstorm.jpeg

  14. No blog entries yet

  15. Tänne blogiin tulee muuten tuskin mitään juttuja jatkossa, kun omat höpinät ovat siirtyneet tuonne harjoituspäiväkirjan puolelle:

    http://www.juoksufoorumi.fi/topic/30469-hoomoilanen-vuoriultrakuntoon-kes%C3%A4ksi-2016/?page=1

    • 2
      entries
    • 16
      kommenttia
    • 1556
      views

    Recent Entries

    KTz
    Latest Entry

    Eilen sunnuntaina oli vuorossa New Yorkin maraton. En ollut kisasta kovinkaan innoissani, sillä olen ollut loukkaantunut helmikuun lopusta asti. Välilevynpullistuma vaivasi nelisen kuukautta, ja heti sen jälkeen iski ITBS, joka on nyt vaivannut toiset neljä kuukautta. En tunnu pääsevän siitä millään eroon. Tukilihaksia on pyritty vahvistamaan, foam rollingia on tehty ja tulehduskipulääkettä on mennyt todella paljon. Akupunktiotakin on tehty reippaat kymmenen kertaa. Lähtökohdista huolimatta lähdin mukaan, sillä maratonin väliinjättö olisi tuntunut tyhmältä.

    Harjoittelu

    Viime talvena treenasin hyvin kohti NYC-puolikasta ja olin varmasti alle 1.17-kunnossa. Juoksin puolikkaan 1.25.55, vaikka selkä meni pahaksi 6km paikkeilla. Tämän jälkeen en tehnyt juuri mitään kuukauteen. Huhtikuussa tein muutaman kerran vesijuoksua ja aloitin fysioterapian, joten sain edes jotain ajanvietettä. Toukokuusta syyskuun loppuun tein enemmän ja enemmän vesijuoksua fysioterapian pysyessä rinnalla koko ajan. Yritin hiukan juoksuakin toukokuun lopussa, mutta huonolla menestyksellä. Heinäkuun alussa selkä kesti juoksua, joten menin pururadalle hakemaan kuntoa. Kolmen päivän kuluttua ITBS iski aivan yllättäen ja se meni pahaksi nopeasti (en tiennyt, että se oli ITBS ennen lokakuun puoltaväliä). Elokuussa kokeilin juoksua pari kertaa matolla, mutta aina kipu kasvoi 1-3km jälkeen. Syyskuun lopussa ja lokakuun alussa sain juostua hiukan enemmän akupunktion ansiosta, mutta kivuliasta se oli silti. Niinpä otin jälleen kahden viikon tauon yrittäen rasittaa jalkoja niin vähän kuin mahdollista, mutta pystyin sentään soutamaan ilman isompia kipuja (mikä on iso saavutus selän takia).

    Juoksin kahdeksan maratonia edeltävän kuukauden aikana 143 kilometriä, pisimmän lenkin ollessa alle 10km: 

    • huhtikuu: 0km (soutu: -, vesijuoksu: 2h15min) 
    • toukokuu: 13km (s: 5km, vj: 9h40min)
    • kesäkuu: 24km (s: 9km, vj:7h40min)
    • heinäkuu: 19km (s: 26km, vj: 14h40min)
    • elokuu: 4km (s: 73km, vj: 21h5min)
    • syyskuu: 31km (s:34, vj: 10h30min)
    • lokakuu: 53km (s: 43km, vj: -).

    Kilpailu

    Matkustin Nykiin bussilla lauantai-iltapäivänä, jotta ehtisin juuri hakea numeroni. Hotelli oli varattu yhdeksi yöksi Wall Streetiltä, josta oli lyhyt kävelymatka Staten Island Ferrylle, joka kuljetti juoksijoita Manhattanilta Staten Islandille klo 6 aamulla. Onneksi kelloja siirrettiin tuona yönä, minkä ansiosta sain ylimääräisen tunnin unta. Herätys oli silti törkeän aikaisin. Saavuin lähtöpaikalle hiukan seitsemän jälkeen, mikä tarkoitti, että lähtöön oli yli 2,5 tuntia aikaa (vaikka olin ensimmäisen aallon ensimmäisessa ryhmässä oikeiden juoksijoiden seassa). Niinpä istuskelin nurmikolla juoden pari kuppia kahvia ja nauttien muutaman baagelin. 1,5 tuntia ennen h-hetkeä pääsin sisään karsinaani, minkä jälkeen odottelu jatkui, kunnes portit avattiin ja juoksijat alkoivat valua kohti starttiviivaa. Spike Lee puhui New Yorkista maailman parhaana kaupunkia, kansallislaulu laulettiin, ja sitten päästiin matkaan. Alussa oli kamalan hidasta, vaikka luulin olevani nopeassa ryhmässä. Eteen oli jostain puikkelehtinut hitaampien ryhmien juoksijoita, joita sai ohitella alussa. Ensimmäinen ylämäkitonni Verrazano-sillalla kesti kaikkine ohitteluineen peräti 5:20. Tämän jälkeen pääsin juoksemaan vapaammin, joten avasin peltejä ja mittari alkoi näyttää noin 4min/km, jopa alle. Toinen tonni napsahti tasan neljään minuuttiin ja kolmas alamäkeen 3:49. Tässä oli jo menon makua, mutta alamäkikin oli jo loppunut. Silta loppui ja olin Brooklynissä. Neljäskin tonni vielä 4:01. Tuli osoitettua, että pystyn edelleen yli 3000m cooperiin tauonkin jälkeen, loukkaantuneena.

    Viides tonni 4:06 ja vitosen väliaika varsin mainio 21.27 huomioiden, että eka tonni oli todella hidas. Ei ole tällaista vitosta tullutkaan juostua maaliskuun jälkeen, joten sitä voisi kutsua kauden parhaaksi. Seuraava vitonen tosin oli vieläkin nopeampi (noin 20.50), koska sain juosta tasaista vauhtia (4:10, 4:11, 4:07, 4:01, 4:18). Tässä vaiheessa alkoi jo tuntua, että on juostu, koska kyseessä oli jo nyt pisin lenkkini kahdeksaan kuukauteen. Vasen ITBS-polveni oli alkanut vaivata jo jossain ennen viittä kilometriä, mutta sain raahattua sitä mukanani. Kolmas vitonen oli hiukan hitaampi, mutta edelleen taustaan nähden hyvin nopea (4:11, 4:12, 4:17, 4:30, 4:13, eli jossain 21.30 paikkeilla). En toki edes ajatellut alittavani kolmea tuntia, vaikka olin edelleen hyvin siinä vauhdissa. Alun perin tarkoitukseni oli lopettaa kahdeksan mailin jälkeen, koska siinä oli sopiva metropysäkki ja tyttöystäväni oli siinä kannustamassa. Päätin kuitenkin jatkaa vähintään puolimaratoniin, jotta saisin siihen noteerauksen tälle syksylle. Olisi mielenkiintoista nähdä, millaista vauhtia voi pitää kipeällä polvella, harjoitettelematta. Neljäs vitonen oli vielä 21.50, joten vauhti ei ollut ratkaisevasti hidastunut, mutta nyt tonnit napsuivat jo 4:20-4:30-maisemaan. Jo kahdeksan mailin jälkeen oli harjoittelemattomuus alkanut tuntua ja jalat alkoivat pökkelöityä. Raastoin kuitenkin puolimaratoniin asti ajassa 1.30.53.

    Heti puolimaratonin väliajan jälkeen laitoin kävelyksi. Olin laskenut, että kävelemälläkin ehtisin toisen puoliskon reiluun kahteen ja puoleen tuntiin, mikä tarkoittaisi neljän tunnin maisemaa. Pian tuli kuitenkin alamäki, johon päätin taas laittaa juoksuksi. Jatkoin tällaista kävelyjuoksua muutaman tonnin, jotka kaikki osuivat melko tasan kuuteen minuuttiin. Sitten taioin hatusta 27. tonnin aikaan 4:05 alamäen avustuksella. Tämän jälkeen palasin kuuden minuutin tonneihin. Aloin jo haaveilla selvästi alle neljän tunnin ajasta, koska tällainen kävelyn ja juoksun vaihtelu tuntui sopivan. Kuitenkin pari sataa metriä ennen 30km paalua molemmat etureiteni kramppasivat polven yläpuolelta ja raahauduin sivuun venyttämään niitä. Tämä kuitenkin sai takareiteni kramppaamaan. Myös pohkeet tekivät samaa. Hirveä fiilis. Pari minuuttia hierottuani reisiäni päätin jatkaa kävelyä. Aina, jos yritin ottaa juoksuaskelia, reidet kramppasivat. Niinpä viimeiset 12km tulisivat olemaan pääosin kävelyä. Tämä vitonen 32.36 tauon takia. Kävelemällä tonnit napsuivat 7:20-7:30-aikoihin, joten kyllä matka niinkin eteni. Vilkuilin myös puhelintani loppupuolella, minkä marathonfoton kuvaajatkin ikuistivat. Nyt on siis olemassa todistusaineistoa, että olen käyttänyt puhelinta juoksulenkillä. Tämä oli ensimmäisen kerta elämässäni, kun minulla oli puhelin mukana millään lenkillä (harjoitukset mukaanlukien). Jalkapohjani ja sääreni olivat aivan tulessa, kävely aiheuttaa minulle normaalistikin "penikkatautia". Jotenkin onnistuin vielä painamaan 40. tonnin alle seitsemän minuutin Central Parkissa. Viimeiset 300m tulin täyttä höyryä juosten ja ohitin varmasti yli 100 juoksijaa. Loppuaikani oli lopulta 3.57.50. Tuntuu, että todistin taas jotain itselleni. Olen varma, että terveenä voisin mennä paljon kovempaakin.

  16. sunshine
    Latest Entry

    Ensimmäinen triathlonin pikamatka takana. Siitä lyhyesti...

    Vähän yli viikkoa ennen kisoja onnistuin saamaan pohkeet ja takareidet täysin jumiin, jonka takia viimeiset viikot vietin lähinnä uinnin merkeissä. Parhaalla viikolla tulikin yhteensä 8km uintia. Lisäksi kisoja edeltävänä päivänä sain kovan päänsäryn, jonka takia edellisenä yönä en nukkunut yhtään. Ei ihan paras mahdollinen valmistauminen ja matkaan lähdinkin sillä fiiliksellä, että käydään nyt pieni iltalenkki heittämässä. En jaksanut edes jännittää, kun tavoitteena oli vain maaliviivan ylitys.

    :shithappens:

    Uinnin aloitin ihan liian kovaa ja puolenvälin jälkeen haukoinkin happea jo siihen tyyliin, että pian hukun. Loppumatka oli ihan tuskaa ja tuntui tosi pitkältä. Miten 400m voikaan tuntua niin pitkältä!? Ei se uinti huonosti mennyt, mutta tiedän että nopeampaakin pääsisin, jos malttaisin aloittaa rauhassa. Harmi, kun noita aloituksia ei juurikaan voi harjoitella, muuta kun kisoissa. Pyöräilyssä päädyin aika nopeasti omanvauhtiseen ryhmään, jonka mukana sitten ajeltiin melkein koko matka. Välillä yritin ohi, mutta hetken päästä ryhmä taas porhalsi ohi.. eli tyydyin heidän vauhtiinsa. Pyöräily sujuikin omasta mielestäni parhaiten.. ottaen huomioon, että lajeista juuri pyöräily tuottaa minulle yleensä eniten hankaluuksia. Juoksu alkoi ihan hyvin, mutta viimeisellä kilometrillä voimat loppuivat ja vauhti hidastui huimasti ja maalisuoralla ei irronnut enää edes pientä spurttia. Kovempaa olisi 5km mielestäni pitänyt painella. Loppuaika 1:27:03. Maalissa ihan hyvä fiilis, vaikka loppuaikaan en ollutkaan ihan täysin tyytyväinen. Jäi ainakin parannettavaa ensi kerralle. Pikamatka ei ehkä oikein ole mun laji.. en yhtään tykkää paahtaa täysillä. Mieluummin pidemmän matkan ja vähän iisimmin. Kokonaisuudessa jäi kuitenkin ihan hyvä fiilis. Lauantaina kannustettiin ääni käheänä seurakavereita, rentouduttiin ja haaveiltiin omasta puolimatkasta joskus hamassa tulevaisuudessa.

    Kolmen viikon päästä ensimmäinen perusmatka, joka tällä hetkellä tuntuu ihan maratonilta.. mutta ehkä siitä jotenkin selvitään.. hitaasti, mutta varmasti :wink_(2):

    • 1
      entry
    • 0
      kommenttia
    • 702
      views

    Recent Entries

    Tavoitteeni on ollut tankata seuraavasti kolmen päivän ajan ja palata sitten maraa edeltävänä päivänä kevyeen normiruokaan:

    - täysjyväpastaa 250 gr => hiilareita 125 gr (jaettuna pariin ateriaan)
    - mustikkakeittoa litra => 100 gr (maidon kanssa)
    - rasvatonta maitoa 2 litraa => 100 gr
    - 2 banaania => 45 gr
    - täystuoremehua 2 litraa => 200 gr
    - maltoa 2 x 0,75 litraa => 120 gr (yo. mehuun sekoitettuna)
    - jogurttia 0,5 litraa => 50 gr

    eli yhteensä 750 gr ja itselläni 10 gr / painokilo. Malto on 94%:sta Malto6:a ja sekaan pikkulusikallisen verran Fruisaana-hedelmäsokeria maksan energiavarastoja ajatellen :-)
     

     

    Seuraavassa muistilistani maratapahtumaan mukaanotettavista tavaroista:

    - juoksukengät
    - päähine (huivimainen)
    - juoksulasit
    - geelit x 3 yhteenteipattuna
    - juoksusukat
    - juoksupaita, juoksunumero kiinnitettynä
    - juoksuhousut
    - juoksutakki jos tarvetta
    - ajanottosiru, varalta pieniä nippusiteitä kiinnitykseen
    - sykemittari ja GPS-podi, ladatuilla paristoilla
    - vesipullo alkukilometreille, jogurttia/banaania/energiapatukkaa varalta mukaan

    - Tenavan rasvatalkki (haaroihin ja kainaloihin)
    - 3M Micropore kuitukankainen haavateippi (nänneihin)
    - sieni kasteluun
    - ilmoittautumispaperit, tarralaput yms.

    - tuuleltasuojaavat takki ja pitkät housut maaliintulon jälkeen
    - geeli maalin jälkeen
    - palautumisjuomaa & -jauhetta
    - rakkolaastarit
    - puhdistusneste

    - pyyhe
    - saippua, shampoo, tukkaharja
    - dödö
    - suihkukengät
    - ilmavat vaihtokengät
    - vaihtoasut, alusasut ja sukat

    - setelirahaa
    - yksi luottokortti
    - kartta
    - hotellikortti
    - ID kuten ajokortti
    - bussilippu tms.
    - vakuutuskortti
    - puhelin
    - aurinkolasit
    - WC-paperia sekä ennen että jälkeen maran (esim. Berliinissä loppui vessoista kesken)
    - juomapullot täytettäviksi paluumatkaa varten

    - majoituspaikassa kylmäpussit, mahdollisuuksien mukaan valmiiksi viilennettyinä esim. akilleksia varten
    - normaali ensiapulaukku, jossa mm. ibuprofeiinia, ripulilääkettä ja vastaavaa

    Kynnet tietty leikattu useampi päivä ennen (kerkeävät paranemaan jos kipeytyvät liian lyhyiksi leikattuina).

    Ja palautusjuomaksi sopivaa olutta maun mukaan! (lisätty edellisen blogini kommenttien pohjalta)

    • 2
      entries
    • 0
      kommenttia
    • 782
      views

    Recent Entries

    Niin. Tilanne on kutakuinkin niin huono kuin tuossa alaotsikossa kuvailee - puoli vuosisataa on kohta täynnä, painoa on tullut joka vuosi pari kiloa lisää (katselin juuri vanhoja hääkuviamme vuodelta 1999,  jolloin painoin 67 kg), ja liikunta on jäänyt täysin olemattomaksi. Positiivinen puoli on toki se, että suurempia terveydellisiä haittoja kohonneita triglyseriniarvoja lukuunottamatta ei ole tullut, mutta suvussa on vahva taipumus sydän- ja verisuonitauteihin...

    En ole koskaan ollut kovin kiinnostunut tavoitteellisesta liikunnasta, ja elämäni ensimmäistä kertaa liityin urheiluseuraan 2006 kun aloitin golfin - sekin jäi parin vuoden päästä työkiireiden takia. Arkiliikuntaa, etenkin kävelyä ja pyöräilyä olen kyllä aina harjoittanut. Etenkin juoksemista olen aina inhonnut. Kouluaikojen cooperit ovat edelleen muistissa... 

    Aiempi juoksukokemukseni on jostain v 2005 paikkeilta, alkoi ärsyttää ettei noin yksinkertaista hommaa saa haltuun ja haastoin itseni juoksemaan puoli tuntia yhteen menoon. Se onnistui sykemittarin avulla - aiemmin olin aina juossut kuten Cooperia koulussa, täysillä, ja siten ei pitkälle pääse. Kun opin lönkyttelemään tarpeeksi hiljaa ja kävelemään välillä, menihän se puoli tuntia lopulta. Vaan sitten olikin jo syksy, pimeää, märkää ja kylmää...

    Tämä nykyinen elämänparannusprojekti alkoi viime lokakuussa, kun työnantaja tarjosi viikon kuntoremontin kylpylässä, täydellä palkalla. Tai ei se silloin vielä lähtenyt mutta helmikuun alussa sain juonesta kiinni ja onnistuin ruokavaliolla ja KCals -appsin (tulette huomaamaan että rakastan erilaisia härpäkkeitä) avulla tiputtamaan painon alle 90 kilon. Edellisestä kerrasta onkin jo aikaa.

    Seuraava askel on tietysti liikunnan lisääminen. Melko tarkkaan vuosi sitten perheeseen tuli vuoden ikäinen lapinkoirauros, ja sen jälkeen 10 000 askelta päivässä ei ole ollut ongelma. Tehoa vaan pitäisi saada lisää. Painon pudotuksesta palkitsi itseni Polar M400 -mittarilla ja sehän on juoksuun mainio apuväline. Tavoite asetettiin vaimon veljen (joka on aika lailla samassa liemessä kuin minäkin) kanssa vahingossa maaliskuun Kuusamon lomalla: 10 km Ruissalossa syyskuussa, ainoana tavoitteena maaliin pääsy :)

    Huhtikuun lopulla aloitin tahdilla minuutti hölkkää, 2 minuuttia kävelyä n 30min 3xviikossa. Tähänkin löytyy appsi, useitakin, minun käyttämäni on nimeltään C10k Pro. Toukokuun puolivälissä kartoitin lähtötasoani sillä monesti jo mainitulla Cooperin testillä - olin varma että kilometri on maksimitulos mutta meni melkein 1800 m... Sen jälkeen iskikin poskiontelontulehdus ja homma joutui telakalle kahdeksi viikoksi, 30.5.loppui kuuri ja pääsin jatkamaan.

    Treenitauon aikana sisustin kotiin pienen kuntosalin (painoja, kuntokeskus, crosstrainer jne) oheisharjoittelua varten ja ostin elämäni ensimmäistä kertaa juoksukengät myyjän avustuksella - tähän asti olen valinnut kivan näköiset ja sopivan hintaiset...

    Näillä siis mennään. Huomenna olisi luvassa lenkkipäivä - sen verran tässä on mieli jalostunut, että noita suorastaan odottaa :D

     

     

     

    • 1
      entry
    • 12
      kommenttia
    • 914
      views

    Recent Entries

    Tuli sitten käytyä Turussa TCR-puolimaratonilla. Tavoite oli kirkas: ennätys, joka alkaa numeroilla 1.38.

    Alkuun lähdin intoilemaan hieman liian kovia kilometrejä, alle 4.30-vauhtia. Sain himmailtua vähän, mutta jatkoin 4.30-4.40-kilometrejä. Paluumatkalla iski kova vastatuuli, joka hidasti hieman. Imeskelin vähitellen geelejä ja sain pidettyä energiatasot hyvinä.

    Noin 17 kilometrin kohdalla lähdin kiristämään. Katselin kelloa ja totesin, että aikaa on hyvin, kun voimiakin riittää vielä. Ohitin yhden miehen ja pudotin minua kilometritolkulla peesanneen kaverin kyydistä. Kahdenkympin kohdalla totesin, että aikaa on yllin kyllin 1,38:aan. Samalla alkoi ihmetyttää, kun katua tuntui jatkuvan ja jatkuvan.

    Kun 21 kilometriä täyttyi, tajusin, että jokin mättää. 21,15:n kilometrin kohdalla (oman gps:ni mukaan) aika oli 1,38.15. Silloin oli Kupittaankatua vielä vähän jäljellä ennen kääntymistä loppusuoralle. Tajusin, että minun pitää juosta aivan hulluna, jotta saan virallisen ennätyksen. Siispä tossua toisen eteen.

    Loppupeleissä ennätykseni parantui maaliviivalla 10 sekuntia, mutta uudelle minuuttiluvulle en päässyt. Gps näytti matkaksi 21,44 kilometriä.

    Järjestäjän mukaan matka on virallisesti mitattu. Ihmettelen kuitenkin, kun muutama viikko sitten gepsini näytti virallisesti mitatun viitosen maaliviivalla 5,00 km. Miksi se valehtelisi nyt noin järjettömästi? Maaliviivalla yksi kympin juossut tuttuni sitä paitsi kertoi oman gps:nsä näyttäneen maalissa 10,38 km.

    Ymmärrän, että mittaus tehdään sisäkurveja liipaten, jotta matkasta tulee varmasti virallisen mittainen. Jos erittäin tarkaksi osoittautunut gepsini näyttäisi muutaman kymmentä tai vaikka sata metriä liian pitkän matkan, asia olisi puolestani ok. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miten hassaisin kurveissa tai missään muuallakaan matkan varrella 340 metriä.

    Ennätys tuli, mutta näiden mittaepäilysteni vuoksi juoksin juuri TCR:llä kaksi kertaa: ensimmäisen ja viimeisen.

  17. Ilmassa on selvästi jonkinlaisia comebackin tuntuisia tuulahduksia, sillä pari viikkoa sitten alkanut harjoittelu aiheutti jonkun epäjatkuvuuskohdan mun elämässä ja olen jostain syystä alkanut laskea viikkoja siitä eteenpäin. En ihan ajatellut sen menevän näin, vaan tulla takaisin pikkuhiljaa juoksuharjoittelun pariin. Näin se tavallaan on harjoittelun näkökulmasta mennytkin, mutta mieli muuttui kyllä sohvaperunasta hölkkäriksi 7.7. Olen ilmeisesti sen verran on/off-tyyppi, että mieli on joko...

×

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy