RSS syöte

Petex

Suomi-juoksu 100 km Perniössä

Anna arvosana
Ennakkoilmoittautuminen jäi viime tippaan, kun tarjoutui tilaisuus olla poissa kotoa viikonloppu. Puolarin vakioporukasta lähes kaikki olivat menossa Perniöön. Oma harjoittelu on E24h:n jälkeen ollut määrällisesti vähäistä, vain n. 50-60 km viikossa ja pitkät lenkit puuttuneet. Viimeiselle viikolle osui työmatkoja neljälle päivälle. Tavallisesti olen saanut flunssan, kun on kevennellyt kovan harjoitusputken päälle. Nyt ei tullut mitään ongelmia, kun ei ole ollut mitään, mistä olisi tarvinnut keventää.

Kisapaikka löytyi helposti. Rauhallinen pikku paikkakunta. Kilpailijat ja huoltajat virittelivät omia pöytiään varikkosuoralle. Tuttuja moikattiin ja vaihdettiin kuulumisia. Perniön sää näytti kisapäivänä optimaaliselta: pilvistä, n. 11-12 astetta lämmintä. Useat arpoivat vielä vaatetustaan, pohtivat pitkien ja lyhyiden housujen välillä. Lähes kaikilla oli pitkähihainen paita, joillakin myös pipo ja hanskat. Itse laitoin pitkähihaisen alle ja hihattoman numerolappupaidan päälle, näin voisin alle laittaa tarvittaessa lisää paitaa. Lyhyet housut. Jaloissa Vomerot.

Lähes alusta asti satoi tihkuista sadetta, onneksi ei enemmän, että tossut pysyivät melko kuivina eikä lätäköitäkään tullut kierrettäväksi. Mutta tuuli oli melko kohtalainen, varsinkin maantien suoralla, mikä jäähdytti melkoisesti. Olisi sittenkin pitänyt pukea pitkät housut. Mutta toinen puolisko lenkistä oli suojaisampi, jossa taas tuli lämpimämpi, etten koskaan sitten mennytkään vaihtamaan lisää vaatetta. Sade loppui ehkä puolen yön aikaan, taivas selkeni, kuu valaisi sen verran, että ilman otsalamppua näki riittävän hyvin. Yöllä oli kosteata ja melko viileätä, parempi kuitenkin se kuin sade ja tuuli. Aurinko taisi näyttäytyä 97-98 km:n paikkeilla.

Lähdin omaa vauhtia ilman garminia, vain tavallinen kello ranteessa. Tiesin, etten ole 100 km:n kunnossa, mutta aamuyön tunnit umpiväsyneenä juosten Suomen suvessa linnunlaulua kuunnellen on kokemus, jonka takia tähän kannattaa ryhtyä. Olin jo 25 km:n jälkeen niin puhki, että tiesin, ettei 11 tunnin alitus onnistu, joten tavoitteena oli päästä maaliin asti. Yön pimeimpinä hetkinä mielessä pyöri vain yksi biisi muutetuin sanoin: "mä juoksen läpi yön sun luoksesi, kun saan olla taas sun vierelläsi". Vaimo oli jo tarjoutunut tulemaan huoltajaksi, mutta sanoin, että kyllä siellä useimmat pärjäävät järjestäjien huollon varassa eikä huoltajan osa välttämättä ole juoksijan osaa paljon helpompi.

5 km:n lenkki on psykologisesti helppo, kun puolessa välissä on toinen juottopaikka. Reitti on muutenkin nopea eivätkä lievät nousut rasita. Kävelin 30 km:n jälkeen juottopaikkojen jälkeen n. 100-200 m ja sen yhden loivan nousun ennen 4 km:n merkkiä. Väsyneenä ei pysty juosten juomaan ja silloinkin vain pienen siemauksen kerrallaan. Urheilujuoma alkoi tökkiä 6 tunnin jälkeen, kuten tavallista, sitten join vain mehua ja vettä. 45 km:n jälkeen otin kupin kahvia, mutta se ei tuntunut vatsassa hyvältä. Samoin kerran otin kokiksen, mutta sen hapoista vatsa ei tykännyt. Viimeisillä kierroksilla otin suolakurkkua, samoin suolatabun noin parin tunnin välein. Alkupuoliskolla otin yhteensä 3 geeliä, mutta en ole varma menivätkö ne käsille vai suuhun. Nestettä tuli nautittua ainakin riittävästi, kun täytyi joka toisella kierroksella heittää kepillinen pusikkoon.

Maratoonarit lähtivät 4 tuntia ultraajien perään ja jonkun aikaa niitä menikin ohi, jotkut parikin kertaa, useimmat heistä heittäen jonkun kannustavan sanan. Kiitos siitä. Samoin kanssaultraajat kannustivat toisiaan, siitä on erittäin suuri apu. Vaikka jalka on raskas, niin mieli on kevyt ja joka askel vie eteenpäin.

Tuttuja juoksijoita näkyi matkalla vähän, tuntemattomien kanssa puhuin paljon enemmän. Jamon näin vain kerran, kun hän meni ohitseni. Kimin näin vasta parin kierrosta ennen loppua. Hän oli debyyttiultrallaan ja meni tosi hyvin eteenpäin. Hänellä olikin mukaan huippujänikset Perttilä ja Haka, jotka juoksivat Perniössä "kevyen palauttavan" satasen.

Aamulla yritin mielessäni montaa kertaa arvioida, että varmasti olen juossut kaikki kierrokset, kun ei niitä kukaan näyttänyt tai kertonut. Oli rankkaa, sormet kohmeessa ja turvonneet, kädet puuduksissa, selkä jäykkänä, reidet tulessa ja jalkaterät hellänä. Maaliin kuitenkin päästiin.

Järjestäjille suuri kiitos, varsinkin teille, jotka seisoitte siellä suoran huoltopisteellä tuulessa ja sateessa, jaksoitte silti kannustaa.

Hietanen taisi mennä alussa kärjessä. Jossain vaiheessa huomasin Talvitien menevän Hietasen edellä, tällä taisi olla kierroksella 11 noin 6 minuutin huoltotauko. Kierrosaikojen vaihtelut loppuun asti juosseiden osalta:
100k_1-10.jpg100k_11-20.JPG100k_21-30.jpg100k_31-40.jpg
Tänään maanantaina on hyvä olo, jalat vain hiukan jäykkinä, mutta taidan levätä ja keskittyä jalkapallon katseluun.
Categories
Yleinen

Vastauksia

  1. Jamo57:n avatar
    Se ohitushetki jäi mieleen, olin väsynyt ja vittuuntunut, mainitsit aamun valkenemisesta
    ja auringosta, tajusin sen positiivisuuden, se auttoi, kiitos.
  2. X-Caliber:n avatar
    Onnittelut hienosti läpi punnerretusta satasesta, se on kuitenkin aika hemmetin pitkä matka. Ja pahoittelut kierrosnäytön ja kuulutusten puuttumisesta. Ensi vuodeksi tuohon puoleen aivan varmasti keksitään joku ratkaisu. Vakiokuuluttajamme kun oli tällä kerralla juoksemassa, varsin hyvällä menestyksellä ja talkooväkeä oli sen verran niukasti että kukaan ei ehtinyt ottaa kuulutusta hoitaakseen.
  3. sairanen:n avatar
    onnea maaliin pääsystä. Hyvin vedetty!!
  4. jatossu:n avatar
    Kiitos hyvästä raportista ja onnittelut! Hyvällä asenteella olet järkevästi edennyt.
Sports 728x90