RSS syöte

Dorian

  1. Masusta Wihaan

    Blogini näyttää hiipuvan hiipumistaan. Hetken jo kuvittelin, että olen jo käyttänyt kaikki kirjaimet ja laittanut viimeisetkin sanat riviin. Mutta ehkä mulla onkin vielä jotain kirjoitettavaan. Jos ei mitään uutta, niin ainahan voin sommitella vanhoja juttuja uuteen järjestykseen – mitään uutta tai ihmeellistä mun juoksutouhuissa ei ole tapahtunut.

    Elokuussa tuli juostua kesän päälähtö eli masun 100 km. Maratonin asti juoksin Nanne12:n kanssa ja meillä oli varsin rattoisaan. Sen jälkeen tiemme erosivat ja juoksu muuttui ihan kauhean raskaaksi. Ei ehkä fyysisesti, mutta jotain naksahti päässä ja olin huonommalla tuulella kuin ikinä ennen juostessa. Kaikki vaan oli niin tympeää. Ei huvittanut, ei jaksanut, ei kulkenut, en seurannut kierroksia, enkä aikaa, en jaksanut olla sosiaalinen enkä mitään. Puolisko juoksi pitkiä pätkiä seurana, enkä olisi jaksanut häntäkään.

    Lopussa Pertsa ilmaantui vetoavuksi ja johdatteli mut maaliin. Loppuaika 11:03:53 oli iloinen yllätys. Viimevuotinen aika parani liki 16 minuuttia ja jos olisin ollut matkalla seurannut kierroksia ja ajan kulua skarpimmin, olisin ehkä päässyt tavoitteena olleeseen 11 h aikaan. Ehkä, tai sitten en.

    Masun jälkeen huilailin pari viikkoa. Joka satasen jälkeen mun kunto on notkahtanut ja vauhti kadonnut totaalisesti, niin tänäkin vuonna. Siitä huolimatta päätin vielä juosta yhden täysvauhtisen mara syksyllä. Pitkän ja syvällisen pohdinnan jälkeen päätin, että olkoon se Wiha. Maratontreeniä on nyt kipitetty neljä viikkoa: vetoja, reippaita ja sen sellaisia. Mitkään merkit eivät osoita, että kunto ehtisi palautua näin lyhyessä ajassa, mutta silti haaveilen 4 h alituksesta. Realistisempi tavoite on viimevuotisen 4:06 alitus. No puolentoista viikon päästä nähdään mihin rahkeet riittävät.
    Categories
    Yleinen
  2. Forssan maraton 15.6.2013

    Olenkohan mä ihan oikeassa paikassa, mietiskelin Forssan maratonin lähtöruudussa. Ei sillä, ettenkö olisi ollut juoksuhaluinen, vaan viereisten juoksijoiden puheet. Vieressä naiset pohtivat, ettei sitä puolikasta varmaan jaksa seitsemän minuutin kilometrivauhdilla loppuun asti. Päättelin valinneeni lähtöpaikan ihan liian takaa.

    Matkaan kuitenkin päästiin, mutta eipä hötkyilty. Ensimmäiseen kilometriin meni 6 minuuttia, vaikka yritin hiukan puikkelehtia. Toinen kilometri meni hiukan nopeammin. Sopivan rauhallinen alku siis. Ja sitten pääsin juoksemaan omaa tahtia. Juoksu oli ihanan helppoa ja kevyesti hilpaisin kilometrejä 5:30 aikoihin ja allekin.


    Ensimmäisellä juomapaikalla tein tosi tyhmän mokan. Koukkasin ensimmäiselle juomapöydälle, mutta siinäpä ei ollutkaan juomaa valmiina mukeissa. Sen sijaan että olisin jatkanut seuraavalle pöydälle, jäin kiltisti jonottamaan, että huoltajatäti sai kaadettu juomaa mukeihin yksi kerrallaan. Saihan siitä lopulta urkkaa, mutta aikaa oli kulunut vaikka kuinka.


    Ensimmäinen kymppi täyttyi ajassa 56:33 (5:39/km). Mielestäni olin juossut paljon tuota lujempaa, mutta kokonaisuudessa oli mukana alun hidastelu ja juomapaikalla jonottelu, hö! Matka jatkui sitten takaisin kohti Forssaa. Paluumatka oli paljon menomatkaa raskaampi vastatuulineen ja ylämäkineen, mutta juoksu oli edelleen huisin kevyttä ja mukavaa. Ainut ongelma oli lähes jatkuva jano. Epäilin jo nesteiden imeytymistäkin ja otin varalta yhden suolan, mutta eipä auttanut. Jano talttu kun join 2-3 mukia nestettä joka huoltopisteellä, mutta tuli takaisin jo puolivälissä ennen seuraavaa huoltoa.


    Toinen kymppiin taittui 56:49 (5:41/km). Kääntöpaikalla huoltaja kannusti railakkaasti ja sekös tuntui mukavalta. Puolimaratonin kohtaa en huomannut, mutta kun nokka kääntyi taas kohti Tammelaa, alkoi juoksun ehdottomasti mukavin osuus. Kilometri toisensa jälkeen meni kuin itsestään. Jalka nousi kevyesti ja nautin joka metristä. Ylämäet otin rauhallisesti ja niinpä melkein joka mäessä meni joku ohi. Toisaalta alamäet rallattelin muita nopeammin ja kuittailin niissä monta selkää.


    Kolmanteen kymppiin meni 55:33 (5:33/km) eli vauhti sen kun parani. Mutta loppuihan se huvi aikanaan. Paluumatka Forssaan vastatuulineen ja vastamäkineen hyydytti menon melko totaalisesti. Mitään suurempia ongelmia ei ollut, mutta juoksu oli ihan kauhean tahmeaa. Joka metrin kanssa sai tehdä töitä ja vauhti hiipui hiipumistaan. Oikea jalkaterä muistutteli ukkovarpaan nivelrikosta. Alavatsaan tuli todella omituinen kipu ja Spibeltiä piti käännellä eri asentoihin, ettei se painanut kipukohtaa. Muuten kaikki pelitti hyvin, vain vauhti oli kateissa.


    Neljänteen kymppiin kului 59:04 (5:54/km). Samalla kun nappasin tuon väliajan tsekkasin, paljonko olisi aikaa neljän tunnin alitukseen. Aikaa oli 12 minuuttia ja muutama sekunti. Mission impossible totesin ja päätin yrittää. Seuraavan kilometrin aikana vauhti ei parantunut yhtään, vaikka yritin tikata minkä kintuista lähti. Varsinaisesti sain kirivaihteen päälle vasta urheilukentälle johtavassa alamäessä ja mielestäni laukoin kentälle ihan hirmu vauhtia. Puolisko huuteli kentän laidalla ja kipitin kuin viimeistä päivää Sitä tosin ei huomaa maalivideosta, mutta kaiken hiippailun päälle tunsin vaihteeksi juoksevani.


    Maaliin singahdin ajassa 4:00:03. Ensi reaktio oli lievä harmistus, että noinko pienestä se jäi kiinni. Nimittäin sekuntti lisää ja olisin saanut upean palidromiloppuajan. Harmistus hävisi nopeasti ja nautiskelin juoksun tuomasta hyvästä fiiliksestä. Mitä enemmän makustelen tuota juoksua ja tuijota Polarin muistiin jääneitä lukemia, sitä paremmalta loppuaika tuntuu. Juoksu oli puoliaikojen suhteen tasaisin maratonini ikinä, sillä toinen puolikas oli vain noin 47 s hitaampi kuin ensimmäinen. Tästä tosin päättelin, että josko jatkossa aikoo juosta parempia aikoja, niin hiukan reippaampi alku ei olisi pahitteeksi.


    Nyt olen hiukan lepuutellut jalkoja ja miettinyt tulevaa juhannusta. Aattona olisi Paloheinässä maraton, joka on käsittääkseni Hassen 1000. Juhannus ja tasajuoksujuhlat, mikä ihana tekosyy juosta maraton! Sinnepä siis!

    Updated 19.6.2013 at 08:14 by Dorian

    Categories
    Yleinen
  3. Miten tädistä tuli setä?

    No ei mitenkään! Ei siis tullut hupijuoksijasta tavoitteellista maratonharjoittelijaa, eikä elämysjuoksijasta ennätystehtailijaa. Ei vaikka tahtotila oli syksyllä kova.

    Viime marraskuun jälkeen olen aloittanut tavoitteellisen maratontreenin ohjelmineen liki kymmenen kertaa. Kerran homma tyssähti flunssaan, toisen kerran pienempään yskään. Kerran aloitin avojalkajuoksun FiveFingerseillä niin innoissani, että muutama treeni piti jättää väliin pohjejumien vuoksi.

    Ylivoimaisesti suurin syy tavoitteellisen harjoittelun tyssähtämiseen on kuitenkin ollut Paloheinässä: olen juossut marraskuun jälkeen viisi Paloheinän maratonia ja vielä yhden muunkin maratonin. Vaikka kuinka yrittäisin uskotella itselleni, että hölkkämaraton sopii hyvin pitkikseksi, tiedän, ettei niin ole. Varsinkaan kun mikään maraton ei ole ollut hölkkävauhtinen. Ei ainakaan hölkkäsykkeinen.

    Mutta elämyksiä on tullut sitäkin enemmän. Muistan taatusti pitkään joulumaratonin, joka aloitettiin puolisääreen yltävässä umpihangessa. Tai maratonin, joka oli mulle noin 25, Kalevi Saukkoselle tasan 1600. Puhumattakaan niistä muutamasta FiveFingers-lenkistä, joilla askel on ollut niin kepeää, että olen tuntenut lentäväni.

    Lauantaina koittaa totuuden hetki. Alun perin Forssassa oli tarkoitus laittaa ennätys uuteen lukemaan. Sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että ennätykset ovat yliarvostettuja, elämykset tavoittelemisen arvoisia. Toki kunto on noussut hupijuoksullakin selvästi viime syksystä, mutta ennätyskunnossa en ole. Jos juoksu menee neljän tunnin huitteille, olen tyytyväinen. Jos saan Forssassa jonkin extremekokemuksen, olen vieläkin tyytyväisempi.

    Elämyksellistä juoksua kaikille Forssassa juokseville! Ennätyksiä niille, jotka niitä halajavat. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista…
    Categories
    Yleinen
  4. Pariisin maraton 7.4.2013

    Heräsin hotellin käytävältä kuuluvaan kolinaan. Aamuvirkkuja maratoonareita, ajatteli ja hapuilin unisena kännykkää. 7:15 loisti sen näytöllä ja sillä sekunnilla olin täysin hereillä. Herätys olisi pitänyt olla puoli tuntia aiemmin ja maratonin lähtöön oli enää puolitoista tuntia. Pikainen pesu, vaatteet päälle ja hotelliaamiaiselle.

    Aamiaisella olin ajatellut panostaa banaaneihin, mutta niitä ei ollut enää tarjolla. Ehkä aamuvirkut maratoonarit olivat syöneet ne. Tai vieneet mukanaan, kuten edellisenä aamuna. Söin sitten yhden juustosämpylän ja kaksi minicroisanttia. Kyytipojaksi kuppi kahvia ja lasi mehua. Kaiken kruunasi pari nappia Imodiumia.


    Juoksukamat oli aseteltu valmiiksi pinoon jo illalla. Silti varustautuminen oli melkoista sokkailua. Puin varvassukat huolella paikoilleen ja sitten muistin, etten ollut hieronut Combeediä varpaisiin. Sukat jalasta ja homma alusta. Sama muidenkin vaatteiden kanssa. Lopulta sain päälleni lyhyet trikoot, ohuen pitkähihaisen paidan, puffin, hanskat ja kompressiosäärystimet. Kaiken päälle vanha villapaita ja järjestäjiltä saatu jätesäkki. Jalkaan luotto Vomerot. Kiireestä oli hyötyäkin, ei jäänyt luppoaikaa jännittää itse kisaa.


    Matkaa lähtöpaikalle hotellilta oli alle kilometri. Matka sujui kommelluksitta ja ilman suurempaa jonotusta päästiin lilaan lähtöruutuun. Ruudussa oli menossa lämmittelyjumppa, joka teki hyvää, sillä lämpötila oli lähellä nollaa. Onneksi aurinko lämmitti mukavasti eikä tuullut. Jumpan jälkeen odoteltiin. Tunnelma tiivistyi, odoteltiin. Käsikelaajat lähtivät matkaan klo 8:35. Odoteltiin. Kärki pinkaisi matkaan klo 8:45, me odoteltiin. Ehkä 20 minuutin päästä käveltiin pikku matka jätesäkkien ja lämmittelyvaatteiden seassa ja taas odoteltiin. Lopulta, yli puoli tuntia kärjen jälkeen, kävelimme lähtövaatteen alle ja lähdettiin juoksemaan.


    Alku rullasi mukavasti loivaan alamäkeen. Hyvin päästiin juoksemaan omaa vauhtia. Kroppa lämpesi nopeasti. Oli loisto fiilis! Alussa kilometrit menivät 5:25 - 5:50/km riippuen mäkien suunnasta ja ruuhkan määrästä. Kymppiin tultiin melko tasan neljän tunnin loppuaikaan tähtäävässä ajassa. Tosin en ole ennenkään noudattanut maratonilla mitään tasaista vauhtia, vaan enemmän tai vähemmän hiipuvaa.


    Kympin jälkeen omat juomapullot olivat tyhjiä ja siirryttiin järjestäjän eväisiin. Tarjolla oli 5 km välein vettä ja syötävää, vain yhden kerran urheilujuomaa. Vedet tarjottiin kätevästi pienissä pulloissa, tosin hiukan huonon muotoisissa. Geelejä meillä oli omasta takaa. Juoksu rullasi edelleen tosi kevyesti, puoliväli ohitettiin himpun yli kahden tunnin ajassa.


    Hieman puolivälin jälkeen neljän tunnin jänikset näkyivät kaukana edessä. No, nehän eivät kertoneet mitään meidän loppuajasta, kun en tiennyt, olivatko ne ohittaneet lähtöviivan meitä ennen vai meidän jälkeen. Jänisten perässä oli melkoinen ruuhka ja monissa kohdissa reitti meni tosi kapeaksi. Vauhti hidastui. Yritimme ohitella porukkaa, mutta se oli ruuhkassa hankalaa, varsinkin kun meitäkin oli kaksi. Tyydyttiin siis enemmistön vauhtiin. En seurannut enää kilometriaikoja, vaan ihailin maisemia ja nautin juoksemisesta. Ohitettiin Louvre, Notre-Dame ja Eiffeltorni. Juostiin läpi tunnelin, jossa prinsessa Diana kuoli.


    30 km tuli täyteen ja juoksu sujui vieläkin aika mukavasti, ei väsymystä, ei kipuja. Hiukan kuuma. Hanskat olivat liikaa, mutta en raaskinut heittää niitä reitin varteen. Reittikin leveni, mutta toisaalta kävelijöiden määrä lisääntyi dramaattisesti. Juoksu oli melkoista puikkelehtimista. Noin kolme kilometriä ennen maalia nostettiin hieman vauhtia, mutta mistään loppukiristä ei voinut puhua. Pakara kipuili hieman. Keuhkoissa ahdisti, yskitti. Kaipailin astmapiippua, mutta eihän sitä ollut mukana. Yskin ja juoksin. Loppusuora aukeni eteen yllättävän nopeasti. Sitkuttelin jäykistynein jaloin kuin aropupu, mutta silti puolisko hölkkäili koko ajan askeleen pari edellä. Maaliin tultiin kuitenkin yhtä aikaa ajassa 4:04:42.


    Maalissa taas jonotettiin ja ryysittiin. Onnistuttiin saamaan mitalit kaulaan ja sopivan kokoiset vihreät finisherpaidat. Juotavaksi saatiin vettä ja lisäksi banaania, suolakeksejä ja rusinoita. Oli voittajaolo. Kohtuullinen aika melko helpolla juoksulla. Tästä on hyvä jatkaa kohti kesän todellisia koitoksia!
    Categories
    Yleinen
  5. Uho ja sen tuho

    Paljon on vettä virrannut Vantaassa viime blogikirjoituksen jälkeen. Silloin lokakuun puolivälissä oli ilma sakeana uhoa ja mieli täynnä toivoa, että ensi vuonna laitetaan maraennätys uuteen kuosiin. No, varsinaisesti en ole vieläkään tehnyt tuon asian eteen mitään. Mutta vuosihan on ihan alussa, joten tässähän ehtii tekemään vielä vaikka mitä – siis jos tahtoa ja intoa piisaa!

    Loka-marraskuu meni jonkinlaista ylimenokautta pidellessä. Ihan liikkumatta en ollut, mutta juoksu jäi vähiin ja painotus oli salitreenissä ja shindossa. Vähän jotain orastavaa ylirasitustakin näkyi sykkeissä, mutta se meni ohi kun pötköttelin sohvalla hyvin intensiivisesti.

    Juoksun pariin rykäisin itseni kerta heitolla joulukuun alussa NY matkalla. Juoksin neljänä peräkkäisenä päivänä reilut 50 km enimmäkseen VK:ta. Juoksu tuntui niin mukavalta, että aloin jo suunnitemaan uutta ohjelmaa kohti ensi kesää. Määrää vähemmän, tehoja enemmän ja vanhat ennätykset on paperia.

    Kotiin palauduttua aloitin treenin into pinkeenä. Olisinko tehnyt reilun viikon järkevää juoksutreeniä, kun päässä alkoi pyöriä Paloheinän joulumaraton. Niinhän siinä kävi, että Paloheinän maraton tuli juostua samaan putkeen jouluaattona, uudenvuodenaattona ja loppiaisena. Kolme maratonia kahden viikon sisällä olikin uusi vekkuli kokemus, mutta se ei kuitenkaan edistänyt ennätystreeniä.

    Nyt on sitten toivuttu maratonputkesta ja voisin aloittaa tavoitteellisen maratontreenin. Sitä ehtisikin tehdä melkein viikon, kun pitää alkaa keventelemään kohti Kotirataultraa ja tätien teekutsuja. Joten summa summarum: ei musta ole edelleenkään mihinkään tavoitteelliseen treenaamiseen. Mutta näillä eväillä mennään ja paljon hauskoja juoksukokemuksia tulossa tänäkin vuonna. Ei varmaan ennätyksiä, mutta elämyksiä sitäkin enemmän. Ennätykset ehtii juosta joskus myöhemmin, eikös vai?
    Categories
    Yleinen
Sivu 1/15 1 2 3 4 5 6 7 11 ... ViimeinenViimeinen
Sports 728x90