PDA

View Full Version : juoksijan polvesta toipuminen

zessi
16.11.2005, 09:40
Ongelmia on ollut HCM:n jälkeen polven kanssa, vaikka aikaisemmin ei ikinä...HCM:n jälkeen lähdin ehkä hieman liian aikaisin lenkille, ja polven ulkosyrjän vihlonta alkoi 2,5 km:n jälkeen...Lopetin juoksun, lepäsin viikon ja tein pari viikkoa korvaavia harjoitteita (uintia, pyöräilyä, punttia). Sitten aloitin hitaasti lenkkeilyn, ja vaiva tuntui hävinneen. Olin ehtinyt juosta jo muutaman viikon ajan 6-9 km:n lenkkejä oireettomalla polvella, kunnes kaikkeen harjoitteluun tuli n. viikon täyspaussi muiden kiireiden takia. Sitten ekalla lenkillä paussin jälkeen 3km:n kohdalla vanha vihulainen polven ulkosyrjällä antoi taas muistutuksen itsestään, ja kipu kävi niin kovaksi, että juoksu vaihtui kävelyksi.

Kävin urheilulääkärillä, söin kahden viikon tulehduskipulääkityksen ja tein korvaavia treenejä (uinti, pyöräily tms), joissa polvi oli kivuton. Kävin myös fyssarilla, joka sanoi, että juoksen liian jäykillä kengillä, minun pitäisi vaihtaa neutraaliin...Fyssari myös mobilisoi nilkan ja polven. Nyt tästä vaivan uusimisesta on kulunut kolme viikkoa, ja kävin ihan pienellä lenkillä, mutta polvi ei tuntunut normaalilta.
Onko vastaavia kokemuksia juoksijan polvesta, ja kauanko teillä on mennyt aikaa siitä toipumiseen? Kuulisin mielelläni myös hyviä strategioita toipumisen edistämiseen :thanks

ForrestG
16.11.2005, 10:18
Näistä termeistä nyt en ihan ole varma. Hyppääjän polvi = Juoksijan polvi? Itellä oli hyppääjänpolvi diagnosoin sen ihan itse itselle(en käynyt lekurilla). Elikkäs polvilumpio hyppii juostessa ja polvilumpion alaosa menee kipeäksi. Kuten täällä olen jo maininnut niin vasenpolvi hajosi joskus toukokuun lopulla ja Tukholman maraton jäi sit väliin kokonaan. Oli todella kipeä. Juhannuksena tuli 4 päivää totalilepoa ja kunnon puudutusaineet :viheltely Sillä se parani melko nopeasti. Ostin silloin sellaisen neopreeni polvituen joka helpotti treenamista aluksi. Kävi sitten hiertämään jossain vaiheessa.

No heinäkuussa sit 3 viikkoa ennen HCM:ää hajosi oikea polvi (meinasi itku päästä :itku ) Kävin ostamassa instrumentariumista sellaisen "remmin" joka pitää lumpiota koholla juostessa. Treenasin sit aika kovien kipujen kanssa 3:ksi viimeisen viikon vielä tosi kovaa. Ja 2:ksi viimeisen viikon melko kovaa. Pelasin sillä riskillä, että polvi kestää tai ei kestä. Annoin jäähoitoa joka päivä 2-4 tuntia. Ennen treeniä, treenin jälkeen, TV:tä katsellessa, nukkuessa jne. Helsingissä juoksin kisan sen remmin kanssa ja kyllähän kipuja oli, mut kestin loppuun saakka. Vielä nytkin oikea polvi aristaa, mutta eipä ole enää kipua. Pahimpien kipujen aikaan söin buranaa reilusti ja säännöllisesti(n.2400mg/pväx10 päivää). En sitten tiedä oliko hyötyä tai eikö. Molempien polvien kivut ilmaantuivat levon jälkeen ensimmäisellä lenkillä. Joten nykyisin ei hirveästi uskalla lepoa kropalle antaakkaan, että paikat kestäisi :viheltely

Ninni
16.11.2005, 10:23
Näistä termeistä nyt en ihan ole varma. Hyppääjän polvi = Juoksijan polvi?

Eri vaivoja ovat. Hyppääjän polvi tarkoittaa patellan ja sen alaisen jänteen tulehdusta, joka syntyy erityisesti ponnistusta vaativissa lajeissa. "Juoksijan polvi" taas tarkoittaa yleensä ITB:n eli iliotibiaalijänteen tulehdusta, joka oireilee nimenomaan kipuna polven ulkosyrjällä. Yleinen vaiva, josta onneksi omakohtaista kokemusta ei ole, sen sijaan hyppääjän polvesta kyllä. Molempien ehkäisyssä ja hoidossa ovat tärkeitä kunnon kengät, jotka korjaavat kuormitusakselia, sekä riittävä venyttely ja lihaskunto. Netistä löytyy "Iliotibial Band"-haulla rutkasti tietoa.

tanikutsi
16.11.2005, 12:13
Tuttu vaiva... Homman hoitoon on kaksi lääkettä; mahdollisten askelvirheiden korjaus (testaus fysioterapeutin luona, askelklinikalla jne) ja/tai venyttely, venyttely, venyttely.... Hoitamattomana vaiva voi kestää kuukausia ja pelkkä juoksutauko ei sitä välttämättä paranna. Minulla vaiva, joka oli kestänyt pari kuukautta, parani aika nopeasti (parissa viikossa) lonkan ja reiden ulkosyrjän päivittäisellä venyttelyllä. Tässä on linkki tyypillisistä venyttelyliikkeistä:
www.runningtimes.com/04may/itb.htm
Netistä löytyy lisää googlettamalla esim 'iliotibial band stretching'

ITB-vaiva ei välttämättä täysin estä juoksemista. Aikoinani kun ITB-syndrooma minua oikein pahasti vaivasi, mutta kuitenkin juoksuhalut olivat kovat, niin juoksin talon ympäri kilsan kiekkaa ja lopetin aina treenin kun polven ulkosyrjää alkoi sattua. Tein tätä joka toinen päivä yhdistettynä venyttelyn kanssa ja pikku hiljaa pystyin aina pidentämään juoksemaani matkaa. Vaivan hävittyä oli sitten helppo siirtyä normaaliin harjoitteluun, kun jalat ja kroppa eivät olleet 'tottuneet pois' juoksemisesta.
Harvassa ovat sellaiset juoksijan jalkavaivat, jotka paranevat pelkällä levolla ja pillereiden popsimisella... :viisas

Pasi
16.11.2005, 12:20
Voi varmaan lähteä monella eri tavalla toi IT-vamma pois. Mulla tuli ylirasitusta ja äity niin pahaks ettei voinu jalkaa taittaa. Meni ihan vaan yltiöpäisellä lepäämisellä ohi sen jälkeen kun ei muut jutut auttanu.

Fyssari sano että on askelvirhettä ja teki tukipohjalliset, syötiin Buranata, hierottiin ja venuteltiin, jäitä kulu rutkasti eikä mitään vaikutusta, pahemmaks vaan meni ku tulehtunutta kohtaa venyttää ja runnoo - ois pitäny maalaisjärjellä aatella ja oottaa et tulehdus häviää. Sit lepäsin kunnolla pari kuukautta tekemättä asialle yhtään mitään eikä oo sen jälkeen vaivannu, tukipohjalliset on poltettu seremonioiden kera ja nyt Skyloneilla ilman mitään tukia jalat toimii ku unelma. Että se niistä diagnooseista. Eikä oo eka tän tyyppinen juttu mun kohalla, eli voinette ymmärtää miks oon nykyään aika kriittinen kaikenlaisiin ulkopuolisiin ohjeisiin mitä annetaan ihan vaan kirjatiedon perusteella, on niin yksilöllisiä juttuja nää kaikki. Liiallista jääräpäisyyttä pyrin silti välttämään eli tottakai mielenkiinnolla kuuntelen aina mitä sanotaan, jonka jälkeen teen omat johtopäätökset.

Eli eipä tässä oikein tunnu olevan järjen hiventä, niinkun ei varmaan tässä koko harrastuksessa / harjottelussakaan mut ei sen väliä kun juoksu maittaa ja siitä nauttii! :pallo

JH
16.11.2005, 12:21
Näistä termeistä nyt en ihan ole varma. Hyppääjän polvi = Juoksijan polvi?

Eri vaivoja ovat. Hyppääjän polvi tarkoittaa patellan ja sen alaisen jänteen tulehdusta, joka syntyy erityisesti ponnistusta vaativissa lajeissa. "Juoksijan polvi" taas tarkoittaa yleensä ITB:n eli iliotibiaalijänteen tulehdusta, joka oireilee nimenomaan kipuna polven ulkosyrjällä. Yleinen vaiva, josta onneksi omakohtaista kokemusta ei ole, sen sijaan hyppääjän polvesta kyllä. Molempien ehkäisyssä ja hoidossa ovat tärkeitä kunnon kengät, jotka korjaavat kuormitusakselia, sekä riittävä venyttely ja lihaskunto. Netistä löytyy "Iliotibial Band"-haulla rutkasti tietoa.

Minulla on ollut pieniä oireita alkavasta juoksijan polvesta Vantaan maratonin jäljiltä.

Venyttely on ollut parasta lääkettä ja täydellinen lepo kaikkein huonointa. Jos ja kun syntymeknismina on käsittääkseni kireys ITB jänteessä yhdistettynä hankaukseen (liikaan treeniin) ei pelkästään lepokaan auta. Ylenmääräinen kireys jää vaivaamaan myös ihan arkikävelyssä. Itselläni polvi kipeytyi entisestään kahden viikon juoksutauolla, kun olin samanaikaisesti lopettnut myös venyttelyn.

Vaiva väheni heti kun aloitin venyttely ja ohjeenmukaiset vahvistavat lihasharjoittelut. Viimeinen niitti polven kipuilulle oli kovatempoinen salibandy. Lämmitellessä jalka oli vielä ihan jumissa, mutta kipu loppui kuin seinään kesken pelaamisen. Vaiva ei ole vaivannut puoleentoista viikkoon yhtään tämän ihmeparantumisen jälkeen.

Paikat taisivat aueta oikealla tavalla kovatempoisessa höntyilyssä. Pitää toivoa että vaiva kokonaan poissa kuvioista, mutta varovasti on kyllä tarkoitus lenkkeillä. Etenkin pitkät lenkit ovat vähän jäähyllä.

-TE-
16.11.2005, 13:02
Vaivasta on omakohtainen kokemus viime keväältä. Minulla juoksemiseen tuli n. 2 kuukauden tauko. Tosin sinä aikana tuli poljettua pyörällä miltei päivittäin. Mielestäni täydellinen lepo tulee kysymykseen ainoastaan silloin kun vaiva on ärtynyt tulehdukseksi. Itse nappailin buranaa ja hieroin kipukohtia jääpalalla. Tämän jälkee toipumista edistää vain ja ainoastaan ahkera venyttely. Käsittääkseni vaivan aiheuttaa reiden ulkosyrjän jänteen kiristyminen. Reiden ulkosyrjän jänne, IT-jänne on paksu ja leveä jonka vuoksi sitä on vaikea saada venymään. Venytyksen tulisi kestää huomattavasti pitempään kuin lihasta venytettäessä, mielellään useita minutteja. Näillä eväillä mun koipi tuli kuntoon, mutta kyllä se vei yllättävän paljon aikaa. Ja tietysti kannattaa ottaa selvää mikä vaivan aiheutti.

ForrestG
16.11.2005, 14:02
Näistä termeistä nyt en ihan ole varma. Hyppääjän polvi = Juoksijan polvi?

Eri vaivoja ovat. Hyppääjän polvi tarkoittaa patellan ja sen alaisen jänteen tulehdusta, joka syntyy erityisesti ponnistusta vaativissa lajeissa. "Juoksijan polvi" taas tarkoittaa yleensä ITB:n eli iliotibiaalijänteen tulehdusta, joka oireilee nimenomaan kipuna polven ulkosyrjällä. Yleinen vaiva, josta onneksi omakohtaista kokemusta ei ole, sen sijaan hyppääjän polvesta kyllä. Molempien ehkäisyssä ja hoidossa ovat tärkeitä kunnon kengät, jotka korjaavat kuormitusakselia, sekä riittävä venyttely ja lihaskunto. Netistä löytyy "Iliotibial Band"-haulla rutkasti tietoa.

Minulla on ollut pieniä oireita alkavasta juoksijan polvesta Vantaan maratonin jäljiltä.

Venyttely on ollut parasta lääkettä ja täydellinen lepo kaikkein huonointa. Jos ja kun syntymeknismina on käsittääkseni kireys ITB jänteessä yhdistettynä hankaukseen (liikaan treeniin) ei pelkästään lepokaan auta. Ylenmääräinen kireys jää vaivaamaan myös ihan arkikävelyssä. Itselläni polvi kipeytyi entisestään kahden viikon juoksutauolla, kun olin samanaikaisesti lopettnut myös venyttelyn.

Elikkäs onko tää sitten sellainen polvenulko syrjän kipua jalkaa koukistaessa ja sit mullla tuntui kun joku jänne olisi aina napsahtanut jonkun nastan yli? Siis polven kohdalla ulkosyrjällä. Ja se jänne tuntui silläviisiin kipua ja painetta. Oli nimittäin viime syksynä noin 2 viikkoa kipeänä ja pelkäsin että varmaan katkeaa se jänne ku joka juoksu askeleleella napsahteli ja vihlo. Pulloon tarttumalla sekin parani muistaakseni. Muutenku ei malta levätä. :oops:

Kipu alkoi muistaakseni siitä ku pelasin paljon salibandyä ja tuli kova isku kaverin polvesta mun polveen sivusuunnasta. Sit vähän aralla polvella tönkäsin 45 km pikamarssin 10 kg reppu selässä 3.48 ja siitä n 5 päivän päästä lähdin 32 km lenkille, Siitä kun olin juossut 15 km:ä, niin ihan yhtä äkkiä tuntui ettei enää pysty juoksemaan. Järjetön tuska.

KaisaO
16.11.2005, 14:09
Mulla on ollut samoja oireita vasemmassa jalassa, mutta fysioterapeutti oli sitä mieltä, että kyse ei ole juoksija polvesta vaan jostain muusta jonka nimeä en nyt muista... Joka tapauksessa hän patisti venyttämään tuota ulkosyrjää, ja helpotusta antoi myös ultraäänihoito, jota hän antoi tuohon reiteen. Samaten hierominen tuosta lihaksen kiinnityskohdasta lantioon päin oli aika tehokasta.

zessi
16.11.2005, 14:43
Upeaa, että tietoutta löytyy. Kiitos tuhannesti hyvistä vinkeistä. Nyt ei kun venyttelyksi ja haaveilemaan ekasta kunnon lenkistä...Ajattelin itsekin, että ei täyslepo todellakaan ole hyväksi, vaan että hiljaa hyvä tulee tässäkin.
:juoksu

essu
16.11.2005, 15:33
Minulla on ollut pieniä oireita alkavasta juoksijan polvesta Vantaan maratonin jäljiltä.

Venyttely on ollut parasta lääkettä ja täydellinen lepo kaikkein huonointa.

Vaiva väheni heti kun aloitin venyttely ja ohjeenmukaiset vahvistavat lihasharjoittelut.

Aivan samanlaiset kokemukset kuin JH:lla täälläkin - 4 km ennen maalia alkoi vihlomaan oikein kunnolla ja seuraava viikko olikin yhtä tuskaa. Söin viikon tulehduskipulääkekuurin + jotain-mobilatin-tapaista-pintaan ja välillä jääpussia päälle. Ja pidin parin viikon tauon juoksemisesta, mutta venyttelin käytännössä joka ilta - ja juuri niitä piiiiitkiä venytyksiä. Pelkkä istuminen esim. töissä kipeytti polven heti, joten pientä kävelyä yritin tehdä mahdollisuuksien mukaan.

Kun kipu alkoi helpottamaan parin viikon jälkeen, niin aloitin juoksun/kävelyn varovasti ihan parin kilometrin pätkillä etenkin ylämäkiä varoen, ja nyt ollaan jo käytännössä normaalitilanteessa. Edelleen venyttelyä pitää tehdä päivittäin, mutta hyvin tuo tuntuu toipuvan ja kestävän sen avulla jo täysipainoisen juoksemisen - hiekkatiet ovat kyllä vielä miellyttävämpi alusta... Lihasjumppaa on tullut tehtyä jo ennen tuota vaivaa, mutta ei siitäkään haittaa ole ollut paranemiselle.

Eli kuten muutkin ovat jo vinkanneet: :venyttely auttaa!

JH
16.11.2005, 16:05

ForrstG:n vaiva saattaa olla samaa sarjaa, mutta todennäköisesti noin 190 kertaa pahempi... Jännetupin tulehdu aiheuttanee sen napsumisen, jos on mennyt pahaks, mutta ei minulla ole ollut lähelläkään sellaista napsahteluai. Lääkkeetikin on olleet varmaan herralla ihan oikeat :-). Mitä viina ei paranna on kuolemaksi.

Itselleni ei ole tehty virallista diagnoosia juoksijan polvesta, mutta ei sen väliä jos se vaan paranee niillä konsteilla mitä hihasta saa ravistettua...

Minullakin jalka juili juuri töissä istuessa ja autolla ajaessa. Levossa saadut kivut muistutti aika pitkälti kasvukipuja, jos vain ne enään muistan :-) Kovimmat kivut sain kuitenkin luonnollisesti lenkillä ja aina loppua kohden yleensä paheni ja sen verran vittumaisesti sattui että pisti muutaman kerran jopa kävelemään. Ylämäet eivät olleet niin pahoja kuin alamäet ja asfaltti ei niin paha kuin pehmyt ja epätasainen alusta.

Pitäisiköhän juoksijan polvi nimetä uudelleen juoksijan kasvukivuiksi kun ne niin samoilta tuntuivat?

T Juha

tuufaast
16.11.2005, 16:17
Mulla oli toi vaiva viime vuonna, tuli liukkailla juoksemisesta kai. Sitten mentiin kysyyn neuvoja fysioterapeutilta ja seuraavaa kerrottiin:

Eli voi ottaa tulehduskipulääkekuurin, jos sattuu pahasti.
Polvea kannattaa "jäädyttää" parikymmentä minsaa usein, ite tein about kerran päivässä.

Venyttely, erityisesti IT-jänne. IT-jänteen venytyksistä tein ite kahta, eli jalat ristiin ja taivutetaan sen takimmaisen puoleen vähän sivulle, ja sitten vähän vastaava, jalat ristiin, lantio ylös ja nojataan seinään.

Sitten piti mennä vielä puntillekin. Erityisesti suositeltiin kyykkyjä ja penkille nousuja, ite teen noitten lisäks hyppyjä. Ja sit tietty kaikki muutkin jalkalaitteet, kuulemma on parempi, että vahvistaa myös esim. sisäreisiä, eikä vaan etureittä, mutta etureiteen kannattaa keskittyä erityisesti. Tein jotain 3-4x10 sarjoja.

Ja sitten ei pitäisi juoksennella jos sattuu. Ite en pyöräillykään, kun sekin sattu,
luisteluhiihto sopi ainakin mulle, polvi kun ei mee siinä kovin koukkuun. Kyllä tuo vaiva pois meni, mutta venyttelyä pitäisi jatkaa ja punttiakin. Tosin nyt tuntuu, että toi polviongelma on taas tuloillaan, kun on tuo urheilu jäänyt kokonaisuudessaan sairastelun takia (eli mun tapauksessa pelkkä lepo ei auta)

Niin, ja sitten tärkeää. Toihan on rasitusvamma, ja se on todennäköistä saada jos tekee suuria hyppäyksiä nopeasti ylös treenimäärissä.
Ite alotin niin, että nostin määrää parin viikon välein 2-3 kk:n juoksutauon jälkeen. Ekaks 6 km/vk (tosin tällöin pääsi vielä hiihtämään), sit 8 km/vk, 10 km/vk, 6 ja 8 km/vk jne. Lopulta kesällä parhaana viikkona juoksin tollasen 60 km ja paransin maraenkkaa 8 min.

Hermot meni monta kertaa, mutta onneks en lähteny yltiöpäisesti ryntäilemään. :seinä Toivottavasti ei tartte taas tehdä samaa :huh

Niin, ja jos joku tietää viä lisää IT-jänteen venytyksiä, niin olisin ite kiitollinen vinkeistä.

Anjulie
17.11.2005, 09:51
Minäkin tässä pähkäilen onko juoksijanpolvi vai jotain muuta. Polveen, etupäässä ulkosyrjälle, on koskenut ajoittain maaliskuusta lähtien kun juoksemisen aloitin. Jos jatkaa juoksemista kipu on sitten jonkun ajan kulttua kadonnut. Jostain kumman syystä kesän/syksyn 2 maratonia pystyin juoksemaan ilman kipua vaikka se lenkeillä aina onkin ollut seurana.

Nyt Vantaan maran jälkeen kipu on ollut entistä kovempaa ja 2 viikkoa siten kipu ei sitten enää mennytkään ohitse vaan juoksulenkistä tuli kävelylenkki. Kävin työpaikkalääkärissä joka ei puhunut juoksijanpolvesta mitään, otatti tavallisen rgt-kuvan (tulokset vasta ensi viikolla) ja epäili että n 15 vuotta sitten poistettu polvikierukka ja sen aiheuttama jousituksen väheneminen voisi myös olla osallinen ongelmiini. Polvi rutisee esim. rappusia noustessa/pyöräillessä ja rutinan lisäksi on myös kipua, etupäässä ulkosyrjällä mutta jonkinnäköistä paineen tunnetta myös sisäryrjällä. Sitä tässä pähkäilenkin että jos olisi "pelkkä" juoksijanpolvi niin paukkuuko se tuolla tavalla...?

Juoksukenkänä mulla on ollut Asics Kayanot eli tukea/joustoa olis kyllä pitänyt löytyä.

ForrestG
17.11.2005, 12:26
Juoksukenkänä mulla on ollut Asics Kayanot eli tukea/joustoa olis kyllä pitänyt löytyä.

Tämäkin juttu on viime syksyltä :) Minun kaverilla oli jotain outoja polvikipuja. Hän ei pystynyt juoksemaan, kuin todella pehmeillä alustoilla pururata, nurmikenttä jne. Asfaltilla juoksemisesta polvet rupesi huutamaan ihan oikeasti hoosiannaa :itku . Kerran sit olimme urheiluvälineliikkeessä ostelemassa kaikennäköistä pientä krääsää. Niin sain hänet houkuteltua kokeilemaan Nimbusta(halusin tietää onko sijoittamisen arvoinen kohde). Varmaan jotain kuukauden niillä treenattuaan, se kaveri pysyi vetämään yli 20 km lenkkejä asfaltilla ilman mitään ongelmia. No tietenkin jälkiviisaana olisihan pitänyt tajuta, ettei kaverin jalat pronatoineet yhtään, mutta silti kengät oli reilusti pronaatiotuetut.

Heräsipä minulla yksi kysymys: pronatoikos sun jalat Anjulie?

Anjulie
17.11.2005, 12:34
Juoksukenkänä mulla on ollut Asics Kayanot eli tukea/joustoa olis kyllä pitänyt löytyä.

Heräsipä minulla yksi kysymys: pronatoikos sun jalat Anjulie?

Joo... siltä vaikuttaisi ainakin Asicsen askelklinikalla oltiin tätä mieltä. Tosin testissä vain kävelin juoksumatolla ja tyyppi katsoi askellusta - ei siis mitään teknisempiä mittauksia.

ForrestG
17.11.2005, 13:11

Mie vähän suhtaudun kriittisesti noiden eri kenkävalmistajien/markkinoijien/myyjien askelmittaukseen. Yleensä heillä ei ole tarkoitus saada askellusta kohdalleen. Tarkoitus on vain myydä mahdollisimman kalliilla mahdollisimman paljon.(Olen itsekkin työskennellyt urheilukaupassa ja näin vaikka minkälaista viheltäjää. esim 97% kenkämyyjistä ei ymmärrä juoksukenkien päälle YHTÄÄN mitään.)Kannattaisi käväistä jollain puolueettomalla osapuolella hakemassa arvio. Fysioterapeutilla tai vastaavassa?

Henkka78
17.11.2005, 14:14
Juu ei ne nois liikkeissä tiedä mitään kengistä. No itellä oli vuosi sitten syksyllä juoksijan polven kanssa ongelmia. Ostin ennen HCM:ää Nike Zoom Elitet, sillä edesmenneessä Runnersworld lehdessä luki et ne olis supinoivalle jalalle..no ostin ne ja ajoin sisään ennen maraa. Pikkuhiljaa alko tulla polvet kipeeksi ja lopulta maran jälkeen syksyllä ei voinut ottaa juoksuaskeltakaan.

No kävin ultras, hierojalla ja venyttelin ohjeiden mukaan, mutta parantua ei meinannu millään. Kävin tietty joka viikko testaas joko kestääs Nike Zoomeilla. Kerran sitten luin kenkä esittelyja eräästä lehestä ja siinä zoom elitet oli pronaatio tukea tarvitseville sopiviksi mainostettu. Olin toki itekkin ihmetellyt että kengässä näyttää oleven tota tukea..Sitten menin suoraan urheilukaupaan ja näin hienot niken air storm currentit, joissa ei ollut tukea. Kuin ihme olisi tapahtunut, menin lenkille ja ekoilla kerroilla hieman särkyä ja siinä jäähoidolla ja venytyksin koko vamma meni pois...

Eli summa summarum: Pitäisi rohkeasti luottaa omaan arvioon kengästä, eikä uskoa lehtiä ja myyjiä..Itekkin ei vaan uskonut itseä vaikka näki että nikeissä oli tukea.

Jokke
17.11.2005, 15:46
Mulla on kanssa kokemuksia kenkien vaikutuksesta juoksijan polveen. Alkuun juoksin pronaatiotuetuilla kengillä, kun en itse tiennyt asiasta mitään ja luotin urheiluliikkeen asiantuntemukseen. No, pari ensimmäistä vuotta meni melkolailla tuskaillessa polvikipujen kanssa.

Lopulta kävin lääkärillä, joka diagnosoi juoksijan polven ja sain lähetteen fysioterapautille. Heti ensimmäiseksi sanoivat, että kengät nyt ainakin menee vaihtoon. Neutraali ja kiertolöysä kenkä olisi oikea valinta. Lisäksi sain vinkkejä venyttelyyn ja jalkojen lihasten vahvistamiseen liittyen. Nimbuksien oston ja ahkeran venyttelyn/jalkajumpan avulla sainkin vaivat jotenkin kuriin.

Mutta vielä kerran tuli ongelmia. Kun Nimbuksilla alkoi tulla kilometrit täyteen ja oli uusien kenkien oston aika, niin johan tuli tehtyä huono päätös. Ostin myyjän suosittelemana New Balancen uutuusmallin (1051) tossut, jotka myyjän mukaan soveltuivat neutraalille jalalle. No, ainakin olivat kalliit. Lisäksi ostin myöhemmin toisiksi tossuiksi Pegasukset, jotka löysin alekorista.

Alkuun polveen vihlaisi vain silloin tällöin, mutta vähitellen lähes jokaisella pitkällä lenkillä oli ikäviä tuntemuksiä polvessa. En alkuun osannut yhdistää ongelmaa niihin New Balancen tossuihin, kun niillä juokseminen tuntui kuitenkin suht hyvältä. Elokuun alussa New Balanceilla juostun HCM:n jälkeen oikea polvi oli kuitenkin siinä kunnossa, että juoksuun tuli melkein kuukauden tauko. Tuon jälkeen olen juossut vain Pegasuksilla ja syksyllä ostamillani Skyloneilla ja polvivaivat ovat kokonaan kadonneet.

Peesaan tässä asiassa Henkka78:a ja ForrestG:tä. Ei ne kenkämyyjät kyllä tarpeeksi tiedä myymistään tuotteista. Tai sitten ovat vaan niin ahneita, että yleensä poikkeuksetta suosittelevat niitä kalleimpia malleja eivätkä sellaista mallia, joka sopisi asiakkaan jalalle.

ForrestG
17.11.2005, 20:43
Juoksukenkänä mulla on ollut Asics Kayanot eli tukea/joustoa olis kyllä pitänyt löytyä.

Tämäkin juttu on viime syksyltä :) Minun kaverilla oli jotain outoja polvikipuja. Hän ei pystynyt juoksemaan, kuin todella pehmeillä alustoilla pururata, nurmikenttä jne. Asfaltilla juoksemisesta polvet rupesi huutamaan ihan oikeasti hoosiannaa :itku . Kerran sit olimme urheiluvälineliikkeessä ostelemassa kaikennäköistä pientä krääsää. Niin sain hänet houkuteltua kokeilemaan Nimbusta(halusin tietää onko sijoittamisen arvoinen kohde). Varmaan jotain kuukauden niillä treenattuaan, se kaveri pysyi vetämään yli 20 km lenkkejä asfaltilla ilman mitään ongelmia. No tietenkin jälkiviisaana olisihan pitänyt tajuta, ettei kaverin jalat pronatoineet yhtään, mutta silti kengät oli reilusti pronaatiotuetut.

Heräsipä minulla yksi kysymys: pronatoikos sun jalat Anjulie?

Tässä joudun vielä typerästi lainaamaan itseäni. Tällä kyseisellä kaverilla oli ennen Kayanot. Oli ostanut kun myyjä oli typeryyttään kehunut ne kaikista tukevimmiksi kengiksi. No tukevathan ne ovat, mutta myös erittäin hyvin tuetut pronatoiville jaloille. Ja jalat jos sattuvat olemaan neutraalit tai jopa supinoivat/sublinoivat vai mikä se termi nyt onkaan. Niin todennäköisesti ongelmia on tiedossa.

Pasi
17.11.2005, 22:43
Mie vähän suhtaudun kriittisesti noiden eri kenkävalmistajien/markkinoijien/myyjien askelmittaukseen. 97% kenkämyyjistä ei ymmärrä juoksukenkien päälle YHTÄÄN mitään.

Peesaan tässä asiassa Henkka78:a ja ForrestG:tä. Ei ne kenkämyyjät kyllä tarpeeksi tiedä myymistään tuotteista.
Naulan kantaan. Mua hyväuskosta on kusetettu nyt niin monta kertaa, että enää ei myyntitykkien sadut mee täydestä. Se addunkin tyyppi perusteli ohjeitaan sillä, että on kuulemma yli 10 vuoden kokemus siitä hommasta ja että samaa laitetta on käytetty jo pitkään hyvällä menestyksellä (eikä esim. se että ois ite käytännössä nää vinkkinsä kokenu toimiviksi).

Toihan ei kerro asiantuntijuudesta yhtään mitään. Teki mieli kysyä, että ootko yli 10 vuotta tehny hommia näin päin peetä ja millanen juoksutausta itellä oikein on. Ja että mitä se hyvä menestys tarkottaa. Sitäkö, että kengät on saatu myytyä eikä kukaan oo tullu valittamaan kipuja vai mitä. Harmi ettei tuu paikan päällä vaan koskaan mieleen mitään hyvää vastakysymystä minkä vois heittää ihan kiusallaan.

Anjulie
25.11.2005, 13:13
Höh, tässä vallan häkeltyy... :hmm Kun etsin tietoa ITB:stä eli juoksijan polvesta (kuten kuvittelin) niin törmäsinkin tietoon että juoksijan polvi ja ITB ovatkin kaksi eri asiaa...

Juoksijan polvi: Polvilumpion alapuolella olevan ruston kuluma tai repeämä. Seurauksena on kipua ja tulehdusta. Rustosta tulee kuin hiekkapaperia, koska polvilumpio ei pääse liikkumaan kuten sen pitäisi.
http://www.hjk-laajasalo.com/valmennusvastaava/Juoksijan_polvi.htm

ITB: Kipua polven ulkosivustalla, jossa iliotibial-juoste (lihas reiden ulkosyrjällä)
tulee jänteenomaiseksi ja aiheuttaa kitkaa hieroutumalla reisiluuta
vasten polven ulkosyrjällä
http://www.hjk-laajasalo.com/valmennusvastaava/ITB.htm

Mulla tuntuisi olevan yhdistelmä noista kahdesta kun rutinakin (joka artikkelin mukaan viittaa juoksijan polveen) on melkoinen...?

No, kävin jokatapauksessa "peruslääkärillä" joka ei edes maininnut tuollaisia käsitteitä. Tavallinen rgt-kuva otettiin, siinä ei näkynyt mitään kipeässä polvessa. Tosin oireettoman polven lumpio todettiin kaksi osaiseksi eli haljenneeksi (väliin nyt kasvanut sidekudosta eli koossa kyllä pysyy)... eli murtunut muutamia vuosia sitten lumilautaillessa, en edes käynyt lääkärissä mutta muistan että kipeä kyllä oli... Kaikkea ylläreitä sitä paljastuukin. Nyt olen ollut juoksematta 3.5 vko, polvi tuntuu paremmalta mutta raput/juoksu ei vieläkään onnistu kivutta (olen testannut kävelylenkillä parinsadan metrin juoksuja). Lekuri ehdotti magneettikuvaa seuraavaksi.

TCB
27.11.2005, 11:19
Mullakin tuo juoksijan polvi vaivasi mutta vain hitailla lenkeillä,heti kun juoksi n.maraton vauhtia niin kipu lakkasi.Ahkera jalan ulkosyrjän lihasten venyttely auttoi (ainakin siinä luulossa elän) :smiley

essu
28.11.2005, 13:10
Mullakin tuo juoksijan polvi vaivasi mutta vain hitailla lenkeillä,heti kun juoksi n.maraton vauhtia niin kipu lakkasi.Ahkera jalan ulkosyrjän lihasten venyttely auttoi (ainakin siinä luulossa elän) :smiley
Minullakin kipu on pahempi hitaassa vauhdissa - maralla nimenomaan vauhdin kiristäminen (siihen asti juoksin ihan normaalia pitkän lenkin vauhtia) hävitti kivun tai ainakin siirsi sitä yöksi ja tuleville viikoille :smiley. Ja edelleenkin hitaat lenkit tuntuvat rasittavan tuota polvea eniten - vai johtuuko vain pidemmästä matkasta?