PDA

View Full Version : Polven sisäsyrjän kipu juostessa



Antiko
15.6.2012, 21:28
Avaan uuden polvi-ketjun, kun nuo vanhat olivat hieman sekavia.

Eli ongelma on seuraava: tein terävän porrastreenin (10 kertaa noin 30 s. portaita ylös reippaalla vauhdilla) Tuon setin jälkeen polven sisäsyrjään tuli kipuilua ja pohkeiden yläosat olivat pari päivää hyvinkin kireät. Hölkkäilin normijuoksuja ( 2 X n. 7 km) päivässä ja pohkeet vertyivät mutta polvikipu ei. Tein jonkun mäkitreenin, jonka jälkeen kipua oli ehkä vähän enemmän. Luulen siis, että vaiva on tullut noista nousuista, vaikka treenit ovatkin menneet ongelmitta vailla kipuja tms. (Minulla ei ole koskaan ollut suurempia polvivaivoja ja olen juossut nyt jo useamman vuoden lähes päivittäin.)

Tarkalleen kipua tuntuu polvilumpion sisäpuolella, enemmän ehkä lumpion yläpuolella mutta viime aikoina myös alapuolella ja lumpion allakin. Kipu ei ole mitään vihlovaa vaan sellaista vähän ikävän tuntuista. Aluksi se tuntuu enemmän, sitten vähän häipyy ja yli tunnin juoksun jälkeen tuntuisi pahenevan. Olen yrittänyt vähän kaikenlaisia venytyksia, suihkutellut kylmällä vedelllä lenkin jälkeen ja hieronut tuota kohtaa, mutta mikään ei tunnu sanottavammin auttavan. Kävellessä kipu vaivasi aluksi mutta nyt ei juurikaan. Istuessa ei ole kipua ehkä sellainen tuntemus, kun pistää polven oikeaan asentoon. En oikein tiedä mitä tehdä.

Luulen, että oikeanlainen venyttely ja hieronta voisi tepsiä, tuskinpa tuolta mitään on rikki, mutta tarvitsisin apua. Kylmää aion myös ruveta kokeilemaan systemaattisemmin (jäätä joka lenkin jälkeen suoraan kipukohtaan). Olisiko kellään hyviä vinkkejä. Venyttelyt olisi myös kiva nähdä joko kuvasarjana (jos löytyy joku linkki) tai sitten selkeästi selitettyinä sanallisesti. Esim. vinkki "reisilihaksen ja räätälinlihaksen venyttely auttaa" EI kerro yhtään miten tarkalleen nuo venytyksen pitäisi tehdä, reisilihastakin voi venytellä monella tavalla, räätälinlihaksesta en edes tiedä miten sitä venytetään. Siis tarkkuutta ohjeisiin.

Nöyrimmät kiitokset jo etukäteen!

Zubrus
15.6.2012, 22:29
Jep! Olisi kans kiva tietää tuosta sisäsyrjän kivusta... Itellä kans samaa ongelmaa :)

renska
15.6.2012, 22:41
Perus juoksijanpolvi? Itsellä hyviä venyttelyjä ovat olleet lonkan koukistajan venytykset (uusimmassa vai toiseksi uusimmassa juoksia-lehdessä oli kuvasarja näistä). Sekä takapuolen venytykset: istu lattialla kummatkin jalat suorassa, nosta toinen jaljaterä toisen polven yli ja kyynärpäällä vedä sen jalan polvi rintaa vasten.

Antiko
16.6.2012, 11:16
Perus juoksijanpolvi? Itsellä hyviä venyttelyjä ovat olleet lonkan koukistajan venytykset (uusimmassa vai toiseksi uusimmassa juoksia-lehdessä oli kuvasarja näistä). Sekä takapuolen venytykset: istu lattialla kummatkin jalat suorassa, nosta toinen jaljaterä toisen polven yli ja kyynärpäällä vedä sen jalan polvi rintaa vasten.

Ei ole juoksijanpolvi (tai siis ns. ITB-jänteen kireys, joka tuntuu yleensä polven ulkosyrjällä). Minulla kiristyi tuo itb-jänne joskus, kun olin aloittelemassa juoksemista ja kipuilu oli hyvin samankaltaista joskin hieman terävämpää vihlontaa juostessa. Pidin taukoa viikon, söin buranaa, laitoin kylmää - mikään ei auttanut. Sitten löysin netistä yksinkertaisen venytyksen, jossa jalat pistetään ristiin (kipeä jalka astuu taakse ristiin, jalat pidetään suorina). Sitten vain kumarrutaan alas ja kierretään hartiat kohti takana olevaa jalkaa, ulommalla kädellä voi yrittää tarttua tuohon kipeään jälkaan, jolloin varmasti tuntee, kuin itb-jänne venyy jalan ulkosyrjällä. Venyttelin itb-jännettä yhden illan, pitkiä minuutin venytyksiä ja voilà! kipu oli poissa! Tämän jälkeen itb-jänne ei olekaan minua juuri vaivannut. Teen tuota venytystä toisinaan, kun olen juossut jalat oiken jäykiksi. Jotkut taas joutuvat tekemään tuota venytystä päivittäin.

Toisaalta, mikä taas on juoksijan polvi? Usein puhutaan polven ulkosyrjän kivusta, toisinaan kivusta lumpion alla (myös hyppääjän polvi) ja harvemmin kivusta sisäsyrjällä. Minulla on on tuo harvinaisempi vaiva (löytyy myös termin runner's knee alta). Netistä kaivoin lisää tietoa ja löysin sellaisen termin kuin "bursiitti", josta olen kuullut mainintoja tälläkin palstalla. Saattaisi osua minun oireisiini, en tiedä vielä. Hoitona oli perinteistä kylmää, buranaa ja mäkien ja portaiden välttämistä.

Mielenkiintoisin hoitomuoto oli kuitenkin ns. "foam roller" sellainen vaahtomuovipötkylä joka pistetään lattialla ja sitten jalan sisälaitaa tai ulkolataa, riippuen kivusta, rullataan ylhäältä lantiosta tai nivusista aina alas polveen asti. Kun löydetään kipupiste, niin pysähdytään tuohon paikkaan pidetään rullaa siinä noin 15 s. Tuunasin telkkaria katsoessa oman rullani pahviputkesta ja fleesehuovasta, jolla sitten rullailin tuota arkaa kohtaa. Aamulla polven sisäsyrjä oli ainakin arempi kuin illalla, juoksemaan en ole vielä ehtinyt, lenkki jäänee iltaan tai huomiseen.

renska
16.6.2012, 11:23
Itse koitin noita jalat ristiin kumarruksia, ne ei auttaneet.

Eikös se yleinen diagnoosi ollut että jos polvea koskee niin vika on ylempänä. Hieroja mulle on kertonut että lonkat ja takapuoli mulla on erityisen kireät ja niitä venyttelemällä päivittäin kipu on pysynyt poissa.

kurppa
16.6.2012, 11:35
Reiden sisäsyrjän venyttely voi auttaa, koska reisilihas (googlettakaa, en osaa selittää tarkemmin, mikä niistä lihaksista) kiinnittyy polven alapuolelle. Kireänä vääntää polvea ja aiheuttaa kipua. Muutenkin reisilihasten vahvistaminen auttaa polvikivuissa.
Toki voi olla muutakin ja vakavampaakin. Mutta kannattaa kokeilla reisilihasten venytyksiä ja varsinkin sisäsyrjän. Sehän unohtuu useasti, koska venytetään vain niitä ulkosyrjiä ja lonkkia. Reiden sisäsivujen venyttelut auttaa myös niihin ulkosyrjiin.

Hoffman
16.6.2012, 13:32
Itselläni johtui kyseinen vaiva siitä, että lantio "kierähti" askeleen alta pois ja polven linjaus muun kropan kanssa petti. Fysioterapeutti antoi ohjeeksi lantion nostoja 10x10s, polven linjausharjoituksia peilin edessä 3x10 molemmille puolille, pakaran nostoja ja jalan nostoja tuolilla istuen.

Lantion nostot tehdään selin makuulla, jalkapohjat maassa. Tästä lähdetään nostamaan lantiota ja samalla nostetaan toista jalkaa irti lattiasta. Kymmenen sekunnin pito ja sama toiselle puolelle x10.

Polven linjauksessa mennään peilin eteen seisomaan ja laitetaan toinen jalka taakse niin että varpaa koskee maahan. Tästä lähdetään kyykistymään samalla seuraten peilistä koska polvi lähtee liikkumaan joko sisään tai ulospäin. Heti kun liike näkyy noustaan ylös. Tarkoitus olisi saada pidettyä polvi oikeassa linjassa alas asti.

Pakaran nostoissa maataan mahallaan ja pidetään jalat suorina tai 90 asteen kulmassa jos tuntuu siltä, että jalkaa tästä nostettaessa reidet tekee kaiken työn. Makuulta siis nostetaan toista jalkaa suoraan ylöspäin ja pidetään ylhäällä 10 sekuntia ja toistetaan toiselle jalalla. 3X10sX3 taisi olla tähän omat neuvot, eli 3 kertaa 10 sekuntia per puoli ja sama toiselle puolelle. Tämä toistetaan kolme kertaa.

Jalan nosto tuolilla istuessa tehdään niin, että istutaan aivan tuolin reunalla ja nostetaan jalka niin, että polvi menee lukkoon. Tästä sitten "pumpataan" jalkaa ylös-alas 10 kertaa per jalka ja toistetaan 3 kertaa.

Näillä liikkeillä ja ahkeralla venyttelyllä lähti omat vaivat. Toivottavasti huonoista selityksistäni sai edes jotain selvää.

kimmoke
16.6.2012, 22:02
Mulla oli just samanlainen vaiva joka parani,kylmällä,levolla,buranalla,voltaren 23mg voiteella(viikossa).
Hieromalla löysin kipeän kohdan sääri ja reisiluiden päiden välistä.Eli heti polvilumpion vierestä sisäpuolella.
Rappusia alaspäin mennessä tuntui kipeältä.Ylöspäin ei sattunut yhtään.

Tuntui kävellessä ja juostessa,mutta ei pyöräillessä.Lääkärillekin ja juttelin ja kyllä se juoksijan polvi vaivaa oli.
Onneksi aloin heti kuntouttamaan niin viikossa sain kivuttomaksi.
Jotain liikuntaa mikä ei aiheuta kipua sopi ainakin mulle-pyöräilyä.Venyttelyä en ainakaan aluksi suosittele tulehtuneelle jänteelle.Pahenee vain.Ja vaiva pitkittyy,kokemusta on.

Antiko
17.6.2012, 22:36
Auts! Ei tuntunut polvi hyvältä, päinvastoin oli kipeämpi kuin aikaisemmin. Eli eipä tainnut oikein tykätä polvi tuosta rullauksesta, vaan muuttui sellaiseksi araksi, joka muuttui sitten kivuksi juostessa. Nyt kipu tuntui myös lumpion alla, säteili varmaankin tuolta sivulta. Ei hyvä.

Pistin nyt kiltisti jäähierontaa ja Voltarenia heti lenkin jälkeen. Nyt täytyy vähän tuumailla, että mitä tehdään. Tuo rullailu täytää joko jättää tai tehdä paljon kevyemmin. Jää tuntui kyllä todella hyvältä, sitä lisää (ehkä pari lasiinkin).

punajuuri
17.6.2012, 23:32
Reiden sisäsyrjän venyttely voi auttaa, koska reisilihas (googlettakaa, en osaa selittää tarkemmin, mikä niistä lihaksista) kiinnittyy polven alapuolelle. Kireänä vääntää polvea ja aiheuttaa kipua. Muutenkin reisilihasten vahvistaminen auttaa polvikivuissa.
Toki voi olla muutakin ja vakavampaakin. Mutta kannattaa kokeilla reisilihasten venytyksiä ja varsinkin sisäsyrjän. Sehän unohtuu useasti, koska venytetään vain niitä ulkosyrjiä ja lonkkia. Reiden sisäsivujen venyttelut auttaa myös niihin ulkosyrjiin.
Kun vielä olisi joku venytys joka oikeasti tarttuisi reiden sisäsyrjän lihakseen eikä polven alle, ulkosyrjään tai jänteisiin. Ei vaivaa polvet, mutta joku aika sitten sain kyseiset lihakset ihan jumiin, eikä venyttelystä löytynyt vastausta. Lopulta auttoi lepo, hieronta ja liike (http://www.youtube.com/watch?v=JbnW3RTLEvs), jolla oli paikat jumiin alunperin saatu.

riopentti
18.6.2012, 00:32
Tuolla hölkkääjän polvi -ketjussa olen koittanut saada keskustelua aikaan juuri samasta vaivasta mutta aina ITB:t omivat ketjut... Sama vaiva päällä, lihaskireydestä tod. näk. peräisin, lääkäri antoi kahden viikon kuurin 3x 800mg ibuprofeiinia. Työmatkoista johtuen jäiden käyttö hankalaa mutta lihas- tai kudosärtymyksestä kaiketi kyse -> lepoa kehiin. Nyt kun ajattelen, niin voisi kai imuhierontakin auttaa kunhan löytää sen tai ne kireät lihakset jotka tuota vaivaa aiheuttavat.

kimmoke
18.6.2012, 10:11
Pistin nyt kiltisti jäähierontaa ja Voltarenia heti lenkin jälkeen. Nyt täytyy vähän tuumailla, että mitä tehdään. Tuo rullailu täytää joko jättää tai tehdä paljon kevyemmin. Jää tuntui kyllä todella hyvältä, sitä lisää (ehkä pari lasiinkin).
Thermal Care kylmä-lämpöpakkaus on parantanut monta vaivaa.20min kun pitää ja iho on siitä kohdasta kananlihalla ja kunnolla punainen niin hyvä.
Sen jälkeen ei satu vähään aikaan vaikka polvi olisi kipeäkin ollut.
Moni pitää liian vähän aikaa ja liian harvoin.Turhaan pelotellaan ihon jäätymisellä.
En ainakaan itse ole onnistunut vaikken mitään käärettä tuon pakkauksen päälle laitakaan.

Antiko
18.6.2012, 18:19
Tuolla hölkkääjän polvi -ketjussa olen koittanut saada keskustelua aikaan juuri samasta vaivasta mutta aina ITB:t omivat ketjut... Sama vaiva päällä, lihaskireydestä tod. näk. peräisin, lääkäri antoi kahden viikon kuurin 3x 800mg ibuprofeiinia. Työmatkoista johtuen jäiden käyttö hankalaa mutta lihas- tai kudosärtymyksestä kaiketi kyse -> lepoa kehiin. Nyt kun ajattelen, niin voisi kai imuhierontakin auttaa kunhan löytää sen tai ne kireät lihakset jotka tuota vaivaa aiheuttavat.

Joo, avasin tämän ketjun pikkuisen turhaan, kun en malttanut lukea tuo avaamaasi ketjua kunnolla läpi (liikaa noita aiheen vierestä postauksia). Polvi on ollut tänäänkin kiusallisen kipeä, enkä nyt oikein tiedä, että pitäisikö sitä hieroa ja jumpata (jos siis ei koske), vai pitäisikö vain vetää tulehduskipulääkkeitä ja rauhoittaa kaikki toiminta. Nuo lääkkeet ja lepo eivät sanottavammin ole auttaneet yleensä jalkavaivoihini mutta hieronnasta ja venyttelystä olen yleensä saanut avun. Tämä on kuitenkin ehk pikkuisen erilainen vamma TAI sitten ei. Näin juoksijana sitä säikähtää aina polvikipuja, kun muita vammoja ei tule edes juuri noteerattua ennen kuin on pakko kävellä (tai raahautua).

Pyyteri
18.6.2012, 19:23
Mulla on ilmeisesti sisäsyrjällä bursiitti, ollut jo yli 2,5 kuukautta. Lisäksi oikealla syrjällä on juoksijanpolvivaiva, tai itbs mikä lie. Mulla ei ole auttanut bursiittiin lepo, kortisonit, juoksutauko, lihaskunto, venytykset eikä muutkaan kotikonstit. Jostain luin, että bursiitti voi vaivata jopa vuosia ja voi vaatia leikkaushoidon. Ilmeisesti muutaman kuukauden täysi liikkumattomuus auttaisi myös, mutta kuka sellaiseen kykenee?

Antiko
25.6.2012, 16:05
Pikkuisen parempaan suuntaan on menty: olen jo päässyt juoksemaan, vaikka varsinkin aluksi on melkoisen kipeä tuo polvi. Sitten lämmetessä on ajoittain kivut kadonneet kokonaan. Olen tehnyt seuraavia hoitoja:

1. Etsin netistä venytystä räätälinlihakselle (sartor muscle). Epäilen vian nimittäin löytyvän tämän lihaksen kiinnikkeestä, joka on juurikin tuossa polven sisäsyrjällä. Löysin parikin venytystä ja mukavin noista on sellainen, jossa venytettävän jalan polvi pistetään sohvalle tai sängylle, toinen jalka pistetään eteen pikkuisen koukkuun niin että ollaan sellaisessa polviseisontaa muistuttavassa asennossa. Sitten tartutaan tuon sohvalla olevan jalan nilkasta ja aletaan nostaa sitä kohti pakaraa, ylävartaloa voi taivuttaa ylöspäin ja lattialla olevaa jalkaa pikkuisen eteenpän, jolloin varmasti tuntee räätälinlihaksen venyvän etureidellä, lonkan ulkosyrjällä ja polven sisäsyrjällä. Lonkaa voi myös taivuttaa ulospäin, jolloin venytys tuntuu paremmin polven sisäsyrjällä. Venytystä neuvotaan pitämään 8 sekunnista aina minuuttiin, joten jokainen tehkööt tuntemustensa mukaan, varovasti aloittaisin. Tuo reiden venyttely tuntuisi vähän auttavan tai ainakin se vie kipua pois.

2. Paras hoito on kuitenkin ollut järvessä seisominen. Juhannuksena oli mahdollista juosta suoraan lenkin päälle järveen. Seisoin ja kävelin järvessä ainakin 5 minuuttia, pisimmillään 20 minuuttia. Tuon jälkeen oli polvi aina täysin vaivaton.

3. Järven puuttuessa olen tyytynyt jäähierontaan suoraan kipeään kohtaan ja Voltareniakin olen toisinaan tuohon siponut. Näistä en osaa sanoa ovatko auttaneet itse vaivaan, kipua vievät kyllä pois, joten suosittelen.

Juoksua olen tehnyt varovasti tuntemusten mukaan, joskus on ollut tukalampaa, viime aikoina mukavampaa. Luulen, että tuo "foam rolling" oli melkoisen huono juttu. Siitä polvi tuli erityisen kipeäksi. Tuota en siis enää tee. Olen myös huomannut, että kipeän polven pohje on todella hellänä tuolta ylhäältä, pohkeen ulkosyrjältä, joko se on osa vaivaa tai rasittuu nyt normaalia enemmän. Askellukseni on myös muuttunut, sillä olen oppinut varomaan tuota polvea ja varaan paljon enemmän askelta esim. alamäissä toiselle jalalle. Viime lenkillä oikein tunsi, kuinka oikean (terveen) jalan reisi alkoi puutua rasituksesta. Kohta lienee siis joku vaiva tuossa toisessakin koivessa, huokaus!

Vetotreeneihin ei siis vielä ole asiaa mutta uimakausi on aloitettu.

Antiko
5.7.2012, 00:32
Polvi vaikuttaisi parantuneen tai ainakaan en enää tunne kipua juostessa.

En lopulta tiedä, mistä vammasta oli kysymys mutta seuraavat keinot auttoivat pääsemään siitä: 1. etureisien, pohkeiden ja nilkkojen perusteellinen venyttely. 2. kylmähoito jokaisen lenkin jälkeen (järvessä seisomista ja jäähierontaa suoraan kipeälle alueelle) 3. Voltarenia yövoiteeksi poistamaan mahdollista tulehdusta. 4. Korvaavana harjoitteena rullaluistelua ja Skikkausta - luistelu tuntui venyttävän vammakohtaa mukavasti ja ehkä jotkut tukilihakset myös aktivoituivat.

Venyttelin reisiä ja pohkeita, koska sain polven kipeäksi porrastreenien ja mäkijuoksun jälkeen. Portaissa kipeytyivät pohkeet ja mäessä etureidet, joten arvelin noiden lihasten olevan jotenkin syväjumissa. Nilkka tuntui myös jotenkin jäykältä juostessa, joten pyörittelin ja venyttelin sitäkin. Ainakin jalat tuntuivat liikkuvammilta venyttelyjen jälkeen. En venytellyt juurikaan ennen lenkkejä tai niiden jälkeen, koska en halunnut pilata venyttelyn vaikutusta juoksulla.

Eniten sain varmaankin apua Suomen kylmästä kesästä: järvien vesi on ollut niin kylmää, että se menee ihan luihin ja ytimiin. Jalkojen uittaminen vedessä toi joka kerta todella hyvän olon jalkoihin ja kaikki lenkillä koetut polvikivut katosivat samantien.

hatapa
5.7.2012, 08:38
Eniten sain varmaankin apua Suomen kylmästä kesästä: järvien vesi on ollut niin kylmää, että se menee ihan luihin ja ytimiin.


Tuo tilannehan Suomessa on ympärivuotinen. Talvella vaan joutuisi turvautumaan avantouimareiden uimapaikkoihin.

Nuu
5.7.2012, 12:07
Tai voi uittaa jalkoja isossa saavissa kuten minä teen. Hanasta niin kylmää kuin tulee ja sekaan vielä jääpaloja. Jalat sinne vartiksi, niin jo tekee hyvää!

Antiko
6.7.2012, 15:51
Tai voi uittaa jalkoja isossa saavissa kuten minä teen. Hanasta niin kylmää kuin tulee ja sekaan vielä jääpaloja. Jalat sinne vartiksi, niin jo tekee hyvää!

Tuo on jo kumarruksen ja hatunnoston paikka! Jos minä vielä tuohon rupeaisin joka lenkin jälkeen, niin kyllähän kotona tuumisivat, että "Kyllä täytyy juoksemista rakastaa ja itseään vihata, kun tuollaiseen rupeaa!" (Vaikka niinhän tuo vaimo on jo nyt antanut ymmärtää.)

Antiko
6.8.2012, 14:12
Pientä päivitystä: tein taannoin pari kovempaa vetotreeniä radalla ja polvikipu uusiutui suunnilleen samanlaisena kuin aiemminkin. Tämän vuoksi piti jättää suunniteltu Hämeenlinnan maratonkin väliin. No yritin kuntouttaa polvea vanhoilla hyviksi kokemillani keinoilla: venytyksiä, kylmää ja Voltarenia. Järvessäkin seisoin liki joka lenkin jälkeen mutta järvivedet olivat viimein lämmenneet, huonompi juttu jaloille.

En ole saanut polvea vieläkään aivan kuntoon, mutta syy kipeytymiseen on luultavasti löytynyt. Kävin pitkästä aikaan (yli vuosi sitten viimeeksi) hierojalla. Tarkoitus oli hieroa jalat kauttaaltaan aina etureisiä myöten mutta selitettyäni vaivani keskittyi hieroja ensin pohkeisiin. No eipä hän sitten muuta ehtinytkään! Pohkeissa oli kuulemma sen verran kiinnikkeitä, että polvikivut voivat johtua ihan pelkästään noista tukoksista. Jäykiltä pohkeet ovat tuntuneetkin eikä venyttely ole juurikaan auttanut.

Nyt juoksu on tuntunut vähän paremmalta eikä polvi ole enää niin kipeä. Menen varmaankin vielä toisen kerran hierontaa, jotta saisin jalat kauttaaltaan kokonaan hierotuiksi. Hieroja sanoi, että polven kudokset / kiinnikeet ovat voineet hyvin ärtyä noista jäykistä jaloista ja että hieronta tuli ihan tarpeeseen. Eli olisi pitänyt tajuta myös huoltaa jalkoja eikä vain lisätä hulluna treeniä ja kuormitusta (tyhmä minä!)

Vinkkinä vielä yksi palauttava harjoitus: polveni oli yksi päivä oikein kipeä mutta olin kuitenkin tullut urheilukentälle, kun pojallani oli urheilukerhon treenit, ajattelin itsekin vedellä jotain kevyitä vetoja radalla. No ratajuoksu ei sujunut ollenkaan, kiitos kipeän polven. Niinpä sitten seurasin muita oikeita juoksijoita ja menin nurmelle juoksemaan paljain jaloin. Juoksin tosi rauhallisesti aluksi ja tunsin heti, kuinka jouduin muuttamaan askeltani enemmän päkiälle. Siinä samalla nilkat ja pohkeet myös alkoivat jotenkin liikkua paremmin, vertyä, ja polvikivut alkoivat vähetä. Pian jo juoksin spurtteja tuossa nurmella eikä polvi vaivannut juurikaan. Sain jotenkin jalat vertymään ja tekniikan kuntoon. Kotiin oli sitten paljon helpompi juosta lenkkikengissäkin. Jatkossa aion aina juosta edes vähän paljain jaloin tehtyjen vetotreenien päälle.

Antiko
9.8.2012, 09:55
Skikkauksesta apua? Pidin päivän juoksutauon ja vedin sen päälle pitkän Skike-lenkin (rullahiihtoa maastossa). Tuo luisteluhiihdon asento ja liike on ennenkin vähentänyt polvivaivoja mutta nyt ne katosivat kokonaan. Ensin siis hyvä hieronta kipeälle pohkeelle, lepo ja skikkailua - polvi täysin kivuton, voilà!

En tiedä venyttääkö tuo skikkailu noita polven kiinnikkeitä sillä tavalla sopivasti, etteivät ne enää ahdista juostessa vai mistä on kyse. Olen vain huomannut, että jotain apua tuosta voisi olla. Yhtenä vinkkinä polven sisäsyrjän kipuihin voisi siis olla luisteluhiihto (skike tms.) tai sitten rullaluistelu, jossa liike on ihan sama. Ainakin kannattaa kokeilla.

nansu
9.8.2012, 20:55
Mielenkiintoista lukea miten olet kuntouttanut polveasi,mikä on tehonnut jne... Itselläni tähystettiin vasen polvi ja poistettiin plica viime vuoden huhtikuussa ja nyt pelkään vaivan uusineen. Alkoi yhden lenkin jälkeen, tosin enemmän polvilumpion sisäsyrjällä kun aiemmin oli enemmän ehkä alla. Oletko miettinyt plican mahdollisuutta? En tiedä tarkalleen kuinka paljon erilaisia vaivoja ihan lumpion vieressä voi olla (varmaan aika paljon erilaisia :D) mutta tietenkin itse pelästyin kun olen jo kerran sen läpi käynyt (9kk treenitauko, sillä jonotin tähystykseen puolisen vuotta + toipuminen). Kipu on toistaiseksi todella pientä, mutta enpä ole sen jälkeen kertaakaan uskaltanut juostakaan..jos vaikka menisi levolla ohi. Pyöräillyt ja kävellyt kuitenkin olen, kun ei sitä osaa ihan pysähtyäkään. Varmaan täytyy piipahtaa lääkärissä saamassa arvio, jossei tästä ala parantua. Luulen, nivelvaivoille kun olen altis, että tää on jotain samantyyppistä kuin plica ja sinänsä voi olla pitkäkestoinenkin.

Jos kysäsen tässä samassa ketjussa, että te jotka olette olleet magneettikuvauksessa ja tähystyksessä, pääsittekö julkisen kautta vai yksityisen? Mä jouduin maksamaan itse (ei vakuutusta) magneetin ja lääkärit yksityisellä, sillä julkisella ei tehty mitään. Sitten pääsin julkiseen tähystysjonoon. Pelkään, ettei terkkarin lääkärit ainakaan ota tällaista vakavasti...itselleni kun taas toipuminen olis tällä hetkellä numero 1. Vasta sitten loukkaantuu, huomaa kuinka iso asia juoksu ja liikunta elämässä onkaan :)

riopentti
10.8.2012, 00:11
^Viime vuosikymmenellä yksityisellä sairausvakuutuksen kautta ja nyt yksityisellä työterveyshuollon kautta - saas nähdä saanko lähetettä magneettiin huomenna.

Voipi olla tuurista kyse saatko arvauskeskuksesta muuta kuin lippulappua pilleripurkille. Polvi - kuten olkapääkin - on kuitenkin aika monimutkainen nivel, joten yleislääkäreillä ei välttämättä syvempää kokemusta näiltä alueilta. Toivottavasti saat kuitenkin lähetteen erikoislääkärille, esim. yliopistolliseen.

riopentti
10.8.2012, 09:31
^Viime vuosikymmenellä yksityisellä sairausvakuutuksen kautta ja nyt yksityisellä työterveyshuollon kautta - saas nähdä saanko lähetettä magneettiin huomenna.

Voipi olla tuurista kyse saatko arvauskeskuksesta muuta kuin lippulappua pilleripurkille. Polvi - kuten olkapääkin - on kuitenkin aika monimutkainen nivel, joten yleislääkäreillä ei välttämättä syvempää kokemusta näiltä alueilta. Toivottavasti saat kuitenkin lähetteen erikoislääkärille, esim. yliopistolliseen.

Sain lähetteen magneettiin mutta työterveyshuolto ei sitä kustanna - hintalappu 450 euroa. Onneksi on tuo sairauskuluvakuutus, muutoin tulisi tyyriiksi. Arveli ortopedi että julkisella tuskin saisin edes lähetettä, kun ei ole vakava oire eikä siellä välttämättä resurssejakaan korjata mahdollista vikaa.

Itse vammasta sen verran, että polvi esti Tukholman maralle osallistumisen jo lopputoukokuussa, turposi lenkin jälkeen alkukesäkuussa sivustaltaan huomattavasti ja kahden kuukauden lenkkitauonkin jälkeen kipupiste polvinivelraossa - viitannee kierukoihin. Kolme kertaa toistetulla tulehduskipulääkekuurilla 2 vko x 3 krt / pv x 800 mg ei mitään vaikutusta. Toivon kuitenkin ettei tartte puukkoon kenenkään tarttua ja selviäisin fysioterapialla.

riopentti
14.8.2012, 22:27
...Itse vammasta sen verran, että polvi esti Tukholman maralle osallistumisen jo lopputoukokuussa, turposi lenkin jälkeen alkukesäkuussa sivustaltaan huomattavasti ja kahden kuukauden lenkkitauonkin jälkeen kipupiste polvinivelraossa - viitannee kierukoihin. Kolme kertaa toistetulla tulehduskipulääkekuurilla 2 vko x 3 krt / pv x 800 mg ei mitään vaikutusta. Toivon kuitenkin ettei tartte puukkoon kenenkään tarttua ja selviäisin fysioterapialla.

Rasitusvammahan tuo, hohkaluun ödeema sääriluun yläpäässä. Rakenteet muutoin kunnossa, onneksi. Korvaavia kehiin ja juoksutavoitteet ensi vuoteen.

riopentti
23.9.2012, 01:04
Löytyipä uusi lihas, josta en tiennytkään: hoikkalihas M.gracilis. Tulee juuri polven sisäsyrjälle, kuten seuraavan sivun viimeisessä kuvassa:

http://hierontaniko.net/pages/venyttelyohjeita/lantion-alueen-lihakset.php

Venyttelin illalla aikaisemmin samaa lihasta istualleen ja tuntui tehoavan, mutten ollut aikaisemmin tuohon nimeen törmännyt...

Annukka
23.9.2012, 09:33
.