PDA

View Full Version : Polar Juoksuindeksi, jälleen...

MarkoA
26.4.2010, 13:35
Moi,

Tästä on ollut aiemminkin juttua. Nyt kun tuo indeksi löytyy itseltäkin mittarista niin alkoi kiinnostaa, onko kukaan seurannut omaa indeksiä pidemmältä aikajaksolta? Ja jos on, niin kuinka todenmukaista tulosta se on antanut? En nyt tarkoita, että sillä taulukolla voi ennustaa esim puolimaratonin ajan minuutilleen, mutta esimerkiksi onko indeksi noussut/laskenut samaa tahtia tulosten kanssa? Ainakin seuranta ProTrainerilla on todella helppoa kun indeksi tallentuu automaattisesti S3:n mittaustiedoston mukana ja siitä saa nätisti trendit piirtoon haluamallaan tavalla.

Niin, ja tähän saakka olen kyllä ollut tyytyväinen RS800CX:n hankintaan. Varsinkin S3:lla varustettuna se on juoksijalle aika mainio työkalu.

van Hanen
26.4.2010, 14:58
Vuodenpäivät tuota seurannut, kyllä se antaa hyvän kuvan juoksukunnosta ja korreloi aikahyvin kisamatkohen aikoihin. Tosin päivän kunto voi vaihdella 2-3 pykälää.
Helmikuussa kun aloitin Jannen 3:45 ohjelmalla, kuntoindeksi oli 45 huitteilla, eilen pitkällä 57.
Tätätahtia jos kunto paranee, niin missä sitä mennäänkään Heinäkuun alussa.

systeemi
26.4.2010, 20:51
Itsellä nyt indeksi pyörii jossain 43-48 välillä päivästä riippuen. Puolimaraton voisi ehkä mennä n.2h tai vähän yli tuskin alle.

Tänään 10,6km 1h17min 145 keskisykkeellä.

belCanto
27.4.2010, 17:39
Rs400 muutaman vuoden on ollut ja kyllä arvio tuntuu aika realistiselta parin maratonin ja lyhyempien matkojen perusteella.

MarkoA
27.4.2010, 18:28
Antaako rs400 myös juoksuindeksin? S625X ei sitä vielä osannut esittää. Muutaman lenkin perusteella nuo matka/aika taulukot antaa melko positiivisia arvioita. Vaikka ei ne nyt ihan hakoteilläkään ole, eli lienee koettaa esittää sen "äärimaksimin" johon kyseinen juoksija teoriassa parhaana päivänä kykenee.

van Hanen
27.4.2010, 19:45
Kyllä antaa RS400ssa. Selailin juoksuja ja indeksejä. Ennen maratoneja indeksi lenkeillä 56-58. Maratonilla sitten 52, tuolla päässyt 3:56 ja risat. Ilmeisesti tuo lasku johtuu siitä että, syketaso on korkeampi kisassa kuin lenkeillä.
Nyt ollaan 55-57 lukemilla, sunnuntaina nähdää sitten Summassaaren maratonilta indeksi.

Ghatmando
2.5.2010, 13:32
Mulla juoksuindeksin perusteella saadut ennusteet eivät pidä kovinkaan hyvin paikkaansa. Hitaissa vauhdeissa arviot ovat yltiöpositiivisia ja vauhtilenkeissä taas vähän alakanttiin. Mikä merkillistä, niissä muutamissa juoksukisoissa joissa olen käynyt, olen saanut juoksuindeksin jonka perusteella saatu aikaennuste on huonompi kuin mitä olen k.o. kisassa juossut…

Edellisestä johtuen en ole itselläni pitänyt varsinaisia ennusteita kovinkaan luotettavana. Sen sijaan mä olen kokenut juoksuindeksin hyödylliseksi kahdessa muussa asiassa: 1) Juoksuindeksin keskiarvon vaihtelu pitkällä aikavälillä korreloi mulla vahvasti kunnon kanssa. 2) Juoksuindeksin perusteella olen alkanut juosta enemmän nopeita lenkkejä, sillä niissä juoksuindeksi tuppasi aiemmin olemaan selkeästi huonompi kuin hitailla lenkeillä.

Scylla
2.5.2010, 18:07
Mulla pk-lenkkien antamat juoksuindeksit ovat yleensä alakanttiin tuloksiin nähden, kovien lenkkien sitten aika linjassa. Todellinen juoksuindeksi olisi tulosten perusteella n. 58, mutta pk-lenkit antavat yleensä 54-56. Vaihtelu on suurta, mulla syke on aina sitä alhaisempi mitä myöhäisempi vuorokaudenaika on, joten vaikka helpon tuntuinen aamulenkki voi antaa indeksin 53, niin ihan sama reitti samalla vauhdilla myöhään illalla väsyneenä juostuna voikin antaa jopa sen 58.

MarkoA
3.5.2010, 08:37
Vaihtelu on tosiaan melko suurta. Mulla on vaihdellut nyt välillä 67-79. Ja noiden perusteella pitäis laittaa omat ennätykset uusiksi?! Toisaalta kevään eka kisa antoi viitteitä siitä, että vauhtia tosiaan on tullut lisää. Alkaa nyt pikkuhiljaa selviytyä vuosien polvi vaivoista ja viimeinkin, viimeinkin (!) kärsii juosta reilummin. Jokatapauksessa mulla tuo indeksi tuntuu olevan yläkanttiin. Ja epäilen juuri syyksi mun korkeaa maksimisykettä. Mittari "luulee", että pääsisin vielä kovempaakin, vaan kun ei se vauhti (vielä) nouse vaikka kuin yrittäis, syke vain nousee. Tekniikkaa, tekniikkaa...

Juurikin tuolla em kisassa (12km) indeksi oli 68, joka vastaa aikalailla sitä millä vauhdilla kisassa mentiin. Kun siinä jäi vielä puristettavaa, vasta vajaat 2km lopussa meni an-aerobiselle alueelle. Keskisyke oli 172bpm. Maksimit on hivenen yli 200.
Mielenkiintoista seurata pidemmältä jaksolta tuota ideksiä. Kunhan vain selviäisi tästä takareisivammasta jonka juuri vastikään sain...

van Hanen
4.5.2010, 08:17
Summassaaren Maratonilla juoksuindeksi oli 50, ja tulos sen mukainen.

systeemi
10.5.2010, 13:31
Itsellä nyt indeksi pyörii jossain 43-48 välillä päivästä riippuen. Puolimaraton voisi ehkä mennä n.2h tai vähän yli tuskin alle.

Tänään 10,6km 1h17min 145 keskisykkeellä.

5,1km 28min juoksuindeksi 43 keskisykkeellä 164.

Eilen 5,1km 36min 142 sykkeellä juoksuindeksin ollessa 47.

Tuon mukaan lisää joko vetoja tai kovia lyhyitä. Kovemmissa vauhdeissa laitaa lukien matalan juoksuindeksi lukemat!

systeemi
5.7.2010, 16:14

Juu eli näinhän tämä näyttäis toimivan ainakin omalla osalla. Eli nyt tullut juostua (itselleni) kovia 5km ja 10km. On juoksuindeksi noussut myös näissä n. 160 keskisykkeellä olevissa juoksuissa. Nyt tuo juoksuindeksin vaihteluväli on pienentynyt ja yhä useammin tulee vauhdeista riippumatta juoksuindeksiksi 47-49. Samalla on myös PK-vauhti kasvanut.

Tänään olikin sitten huonoin juoksu 2kk (juoksuindeksi 44). Osittain selittyy lomareissulla 4pvä. Ajettu autolla joku 1700km. Lisäksi ei yhtään lenkkiä tuona aikana. Niin ja tuo hotelleissa nukkuminen ei ole kovinkaan levollista. Katsotaanpas miten sitten huomenna.

systeemi
13.7.2010, 21:41
No minäpä jatkan tätä päivittelyä jos jotain vaikka sattuu kiinnostamaan:

Eli 5km testi juoksu täydellä vauhdilla 25:31 meni aikaa. Keskisyke 174 Juoksuindeksi oli 44. Kilometri vauhti 05:06.

Seuraavana päivänä 5.1 km 32min keskisyke 149 ja juoksuindeksi 48.

Nyt tässä arvon sitten millä vauhdilla lähteä puolikkaalle.

systeemi
16.7.2010, 16:17
Juoksuindeksi 49 matkana oli 10.6km ja aikaa meni 59:57 keskisyke oli 163.

Lähdin juomsemaan maran tavoite vauhtia 5:45. Puolessa matkassa hoksasin että aikaa oli mennyt 31min josta lähdin kiristelemään tuohon tunnin rajaan.

Viimeiset 5km tultiin aikaan 29:03 ja siitä viimeiset 2.6km kiihtyen siten että viimeinen kilometri n.5min/km

"syksyn" ensimmäiseen 1/2 tapahtumaan lähden 06:00/km vauhdilla.

systeemi
22.7.2010, 17:42
Viimeinen VK lenkki ennen puolimaraa 5km 27min31sek keskisyke 157 ja kilometrivauhti 5:30min/km. Juoksuindeksi paras mitä itsellä ikinä eli 50!! Yksi PK vielä edessä ja yksi vauhtileikittely. Yhdeksän päivää mara tapahtumaan.

systeemi
14.6.2011, 12:33
Vuosi melkein mennyt välissä. Tämän päivän juoksuindeksit pyörii välillä 50-54. Tälle kesälle ei ole tapahtumissa käyty. Viime syksynä tuli 2h5min puolikkaan ajaksi. Aikaa meni hukka aika paljon tuossa juoksussa koska kaaduin n.3km ennen maalia. Itse tapahtuman juoksuindeksiä ei ole saatavilla. Arvioisin kuitenkin että n. 50.

Nopi
20.8.2013, 09:49
Nostanpa vanhan threadin kun törmäsin tuohon indeksiin jossain ja aloin miettimään, että mistä se tulee (kun olen siis itsekin laskeskellut näitä vauhti/syke-suureita). Onko kyseessä yksinkertaisesti VO2-max arvio:

Polarin juoksuindexi:
Ikä Heikko Matala Välttävä Keskitaso Hyvä Erittäin hyvä Huippu
20-24 < 32 32-37 38-43 44-50 51-56 57-62 > 62
25-29 < 31 31-35 36-42 43-48 49-53 54-59 > 59
30-34 < 29 29-34 35-40 41-45 46-51 52-56 > 56
35-39 < 28 28-32 33-38 39-43 44-48 49-54 > 54
40-44 < 26 26-31 32-35 36-41 42-46 47-51 > 51
45-49 < 25 25-29 30-34 35-39 40-43 44-48 > 48
50-54 < 24 24-27 28-32 33-36 37-41 42-46 > 46
55-59 < 22 22-26 27-30 31-34 35-39 40-43 > 43
60-65 < 21 21-24 25-28 29-32 33-36 37-40 > 40

VO2Max-taulukko:
Ikä / kuntotaso Heikko Huono Välttävä Keskimäär. Hyvä Erittäin hyvä Erinomainen
20–24 alle 32 32–37 38–43 44–50 51–56 57–62 yli 62
25–29 alle 31 31–35 36–42 43–48 49–53 54–59 yli 59
30–34 alle 29 29–34 35–40 41–45 46–51 52–56 yli 56
35–39 alle 28 28–32 33–38 39–43 44–48 49–54 yli 54
40–44 alle 26 26–31 32–35 36–41 42–46 47–51 yli 51
45–49 alle 25 25–29 30–34 35–39 40–43 44–48 yli 48
50–54 alle 24 24–27 28–32 33–36 37–41 42–46 yli 46
55–59 alle 22 22–26 27–30 31–34 35–39 40–43 yli 43
60–65 alle 21 21–24 25–28 29–32 33–36 37–40 yli 40

Tigr
20.8.2013, 10:22
Nostanpa vanhan threadin kun törmäsin tuohon indeksiin jossain ja aloin miettimään, että mistä se tulee (kun olen siis itsekin laskeskellut näitä vauhti/syke-suureita). Onko kyseessä yksinkertaisesti VO2-max arvio:
...

Ei, sekoitat nyt Polarin juoksuindeksin ja kuntoindeksin (OwnIndex). Kuntoindeksi on kyllä VO2-max arvio, mutta tässä ketjussa keskustellaan juoksuindeksistä, joka kuvaa juoksun taloudellisuutta.

http://www.polar.com/fi/Tuki/Juoksuindeksi_toiminto

Nopi
20.8.2013, 10:39
Ei, sekoitat nyt Polarin juoksuindeksin ja kuntoindeksin (OwnIndex). Kuntoindeksi on kyllä VO2-max arvio, mutta tässä ketjussa keskustellaan juoksuindeksistä, joka kuvaa juoksun taloudellisuutta.

Vitsi vai trolli? Miten voi olla ymmärtämättä lähettämääni viestiä, kun siinä on kaksi identtistä taulukkoa, toinen Polarin sivuilta otettu juoksuindeksitaulukko (kuten taulukon yläpuolella lukee) ja toinen muusta lähteestä otettu VO2Max -taulukko.

Ja siis kysymyksenihän oli lähinnä retorinen, taulukot osoittavat kiistatta, että vastaus on kyllä.

Tigr
20.8.2013, 10:41
Vitsi vai trolli? Miten voi olla ymmärtämättä lähettämääni viestiä, kun siinä on kaksi identtistä taulukkoa, toinen Polarin sivuilta otettu juoksuindeksitaulukko (kuten taulukon yläpuolella lukee) ja toinen muusta lähteestä otettu VO2Max -taulukko.

Ööö, siinä lukee kyllä kuntoindeksi? Tutustupa nyt hieman näihin vaikka Polarin sivuilla.

Sent from my HTC One X using Tapatalk 4

Nopi
20.8.2013, 10:51
Joo katos my mistake, olin kirjoittanut otsikon tosiaan väärin, kyseessä kuitenkin on juoksuindeksi eikä kuntoindeksi.

Ei minun enää tarvitse tutustua tuohon, kun olen jo asian selvittänyt.

Nopi
20.8.2013, 10:58
Väännetäänpä vähän rautalangasta:

Kun mitataan sykettä ja nopeutta yhtä aikaa vaikuttaa näiden suhteeseen sekä juoksijan kuntotaso että juoksutekniikka. Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen mukaisesti vain jompikumpi voidaan päätellä näistä mittaustuloksista jos toinen arvo tiedetään muuten. Eli juoksija a, jolla on parempi kunto mutta huonompi tekniikka juoksee samalla sykkeellä yhtä nopeasti kuin juoksija b, jolla on huonompi kunto mutta parempi tekniikka. Sykkeestä ja vauhdista mitattuna VO2 on aina arvio, sillä absoluuttisen arvon laskemiseksi tulisi tietää juoksijan tekniikkaa kuvaava parametri.

Polar siis on keksinyt VO2Max -arviolle uuden käsitteen, jotta asia olisi vähän yksinkertaisempi, eikä tarvitsisi selittää miksi mittarilla mitattu VO2Max-arvio poikkeaa esimerkiksi suoralla mittauksella saadusta arviosta.

Tigr
20.8.2013, 11:08
Joo katos my mistake, olin kirjoittanut otsikon tosiaan väärin, kyseessä kuitenkin on juoksuindeksi eikä kuntoindeksi.

Ei minun enää tarvitse tutustua tuohon, kun olen jo asian selvittänyt.

:D Taidettiin olla molemmat itseasiassa oikeassa. Polar nimittäin liittää tuon saman taulukon sekä juoksuindeksiin, että kuntoindeksiin. En ollut aiemmin juoksuindeksin yhteydessä törmännyt kuin siihen taulukkoon, jossa ennustetaan indeksin perusteella tuloksia eri matkoille. Näin ollen luulin sinun sekoittaneen indeksit keskenään, vielä kun tuossa tosiaan luki yläpuolella kuntoindeksi. Pahoitteluni väärinkäsityksestä.

Nyt jäin pohtimaan, että vaikuttaako OwnIndex juoksuindeksin laskentaan? Vai vaikuttaako siihen ainoastaan max syke?

Nopi
20.8.2013, 11:42
Pidän ihan todennäköisenä sitä, että mittarit eivät itseasiassa laske näitä tuloksia millään matemaattisella kaavalla vaan ainoastaan vertaavat käyttäjäparametreja sekä mittaustuloksia taulukoihin ja saavat sieltä arvion, että 70% HRMax tuon ikäisellä ja painoisella miehellä ja tällä vauhdilla vastaa VO2Max arvoa 47. Ja sitten jos joku OwnIndex tms. vaikuttaa niin ehkä taas siten, että lisätään tulokseen +-5 riippuen sitä onko OwnIndexin mukaan kyseessä harjoitellut, tosi paljon harjoitellut vai harjoittelematon henkilö.

Valmistajathan eivät kerro mitään näiden tunnuslukujen laskennasta. Polar esimerkiksi tuotetukisivujensa kohdassa "miten juoksuindeksi lasketaan" ei vastaa kysymykseen "miten" vaan "milloin" ;)

vmaksi
20.8.2013, 12:37

Oma mielipide on että näiden lukujen vertaileminen keskenään vaikka kaverin kanssa on turhaa, koska ne riippuvat joka tapauksessa niin paljon annetuista lähtöparametreista (esim. maksimisyke) ja mittarin algoritmin väistämättömästä keskisarvoistamisesta. Itse käytän kyllä molempia, niin kuntoindeksiä kuin juoksuindeksia oman kunnon kehityksen seurantaan pitkällä aikavälillä, mihin niistä uskon olevan oikeastikin hyötyä. Ja ainakaan mulla nuo eivät kulje noin orjallisesti käsi kädessä kun taulukosta voisi kuvitella, kuntoindeksi on reilut 5 pykälää juoksuindeksin keskiarvoa parempi. Juoksussa on siis kehitettävää =)

Hauska huomio itsellä juoksuindeksistä on, että saan kevyillä lenkeillä huomattavan paljon parempia indeksilukuja kun kovilla tai erittäin pitkillä lenkeillä. Kisoista puhumattakaan. Vaihteluväli on luokkaa 50-70. Tosin noita alhaisimpia lukuja selittää esim. rogainingin rajut maastot, jota mittari ei toki osaa tulkita.

valtsu
22.1.2014, 11:01

Keskiarvoistamisesta kyse hyvinkin. Esimerkiksi mekäläisen lähtöparametrit ovat sen verran ääripäässsä keskiarvojantteriin verrattuna (eli siihen mihin tuossa juoksuindeksitaulukkossa verrataan), että oikeastaan vain oman pitkän aikavälin seuranta olisi järkevää. Korkea maksimisyke/ikä (209/43) tekee meikästä "outlierin", jolloin pk-lenkkien juoksuindeksit ovat valitettavasti liian optimistiset (56-58) todelliseen juoksukuntoon nähden. Itse en juurikaan edes harrasta aerobista kuntoilua ja silti lepopulssi on alle 40.