Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Recommended Posts

Guest Baltsu

Hyvä! Loistavaa, että tulee juoksuvalmentajia, sillä se parantaa juoksijoiden tasoa. Tapahtumissa tehdään kovempia tuloksia kun kansalaiset ovat tulosvastuullisia joillekin ihmisille eli valmentajilleen. Ilman valmennusta moni tavoittelisi liian kesyä tavoitetta. 

 

Mitä tulee ylimitoitettuun tehoharjoitteluun niin myös kestävyysharjoittelu voi olla ylimitoitettua. Moni juoksee tasoonsa nähden ihan liian paljon. Se määrä ei paranna tuloksia, jos vauhteja ei nosteta. Siis maratonia silmällä pitäen, ultrille tilanne on eri.

 

Hyvänä esimerkkinä on 3.30 maratonaika. Aloittelija luulee, että pystyäkseen juoksemaan 5 minuutin kilometrivauhtia, on se vaikea juttu, johon pitää harjoitella paljon. Itse kun juoksin 3.33 niin sinä vuonna treeniä tuli yhteensä muistaakseni tarkalleen 1291 kilsaa. Kisa oli keväällä, joten juoksun osuus aika vähäinen. Tosin hiihdin talvella 300-400km vapaalla tyylillä, välillä lähes umpihangessa kun olivat joskus huonoja auraamaan baanoja. Ja lähtötaso oli täysin nolla, kun olin maannut pari vuotta sydänlihastulehduksen ja tämän jälkeisten jälkitautien vuoksi. 

 

Eli minusta se harjoittelun määrä pitää olla suhteessa tavoitteeseen. Jos tavoite on vaatimaton kuten 3,5 tuntia, ei tarvitse juurikaan kestävyysharjoittelua, mutta jos tavoite on kunnianhimoisempi, pitää käyttää aikaakin treenaukseen. Siis määrän ja tehojen välinen kompromissi. Jos kuntoilija ei ole menossa 24 tunnin juoksuun, ei saa juurikaan hyötyä siitä, että hinkkaa valtavasti hitaita kilsoja ja kerää rautaisen kestävyyspohjan 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Liikunta- ja valmennuspalvelut voi nyt maksaa myös Smartumin ja Edenredin liikuntaseteleillä sekä Smartum Saldo -verkkomaksulla, joten nyt on hyvä hetki kaivaa laatikon pohjalta käyttämättä jääneet liikuntasetelit ennen kuin ne vanhenevat ja aloittaa ohjelmoitu harjoittelu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vastaamme kysyntään ja tulossa on neliosainen webinaari ultrajuoksuharjoittelusta, ultrajuoksukilpailuihin valmistautumisesta, kilpailusuorituksesta sekä energiatankkauksesta harjoituskaudella kuin kilpailuissa. Ynnä muuta. Neljä maanantaita 10.9. - 1.10. klo 18:00 - 19:00

 

Hinta 99€. Korjaus: tämä ensimmäinen webinaari myydään tarjoushintaan 59€ ja mukaan mahtuu 50 nopeinta. Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 3.9. UltraFinn-verkkokaupassa: https://ultrafinn.fi/kauppa

 

Tapahtuma naamakirjassa

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ensimmäinen UltraFinn Webinaari: Ultrajuoksun perusteet pintaa syvemmältä on nyt ostettavissa verkkokaupassamme: 

 

https://ultrafinn.fi/tuote/webinaari-1/

 

Kouluttajat:

Jari Tomppo – moninkertainen ultramatkojen Suomenennätysjuoksija, harrastanut kestävyysjuoksua lähes 40 vuotta. Jari on edustanut Suomea kuusi kertaa ultrajuoksun EM- ja MM-kilpailuissa, parhaina sijoituksina neljäs sija 24h juoksun EM-kilpailussa ja kuudes sija 24h juoksun MM-kilpailussa. 

Jaana Tomppo – eräs Suomen ansioituneimmista ultrahuoltajista, koulutukseltaan terveydenhoitaja ja terveystieteiden maisteri. Jaana on toiminut myös Suomen maajoukkueen joukkueenjohtanana 24h juoksun EM- ja MM-kilpailuissa.

 

Päivämäärät ja aiheet:

Ma 10.09. klo 18:00-19:00: Ultrajuoksuharjoittelun perusteet
Ma 17.09. klo 18:00-19:00: Palautuminen, lepo, unen merkitys, kuinka tunnistaa kehon varoitusmerkit, sykeseuranta
Ma 24.09. klo 18:00 – 19:00: Kilpailusuoritus ja siihen valmistautuminen sekä kilpailusta palautuminen. Energiatankkaus ja ravinto.
Ma 1.10. klo 18:00 – 19:00: Ajankäyttö, perheen ja lähipiirin suhtautuminen. Kuinka parisuhde voi?

 

(Muutokset mahdollisia)

 

Kurssin tarkoitus ja kenelle webinaari on suunnattu:

Webinaari on suunnattu sekä aloitteleville että kokeneemmille ultrajuoksijoille ja uskomme, että tästä on hyötyä sekä ensimmäistä ultrajuoksuaan suunnitteleville juoksijoille että jo pidempään ultrajuoksua harrastaneille. Webinaarista on hyötyä myös ultrajuoksukilpailuissa huoltajana toimiville henkilöille.

 

Tulemme kurssilla vastaamaan moniin meille vuosien mittaan esitettyihin, ultrajuoksua käsitteleviin kysymyksiin ja otamme toki vastaan uusiakin kysymyksiä mieltä askarruttavista aiheista. Kysymyksiä voi lähettää etukäteen sähköpostilla, osoitteeseen: jari@ultrafinn.fi .

 

Tämän kurssin jälkeen juoksija osaa välttää yleisimmät virheet harjoittelussa, kilpailuun valmistautumisessa ja suorituksen aikaisessa tankkauksessa sekä tehostaa ajankäyttöään ja huomioida myös palautumisen merkityksen.

 

Hinta: 4 x 60 min yhteensä 59€

 

LISÄYS: Webinaarin osallistujat saavat jokaisen jakson jälkeen linkin, josta kyseinen jakso on katsottavissa jälkikäteen. Voit siis osallistua vaikka ajankohta ei suoraan lähetykseen sopisikaan. Livelähetykseen koetamme järjestää mahdollisuuden esittää kysymyksiä esim. chatin kautta.

  • Like 4

Share this post


Link to post
Share on other sites
On 12.9.2018 at 11.44, Pasi_P kirjoitti:

Ensimmäinen kuunneltu. Hyvää settiä!

 

Kiitos Pasi!

 

Muistutuksena, että osa 2 esitetään huomenna klo 18-19. Jos ensimmäinen osa jäi väliin ei hätä ole tämän näköinen: voit yhä ostaa webinaaripaketin ja saat linkin ensimmäisen osan tallenteeseen. Kuten myös jokaisen tulevan osan tallenteisiin.

 

https://ultrafinn.fi/tuote/webinaari-1/

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now




×

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy