Jump to content
Juoksufoorumi.fi


RistoT

RistoT. Loppuelämän juoksutavoitteet;5 km/20 min, 10 km /40min, 1/2 Mara 1.30 h

Recommended Posts

Pitkään foorumia seuranneena tuli aika minunkin liittyä seuraanne. Alkuun pieni historiakatsaus itseeni ja  juoksuharrastukseeni liittyen. Olen miespuolinen 47 v. ja ikäni vaihtelevasti eri urheilulajeja harrastanut henkilö.Alkuinnostuksen juoksuun sain n. 5v sitten,kun aloin valmistautua karatessa mustanvyön ( 1 dan.) suorittamiseen, sittemmin viime syksynä tuli suoritettua 2 dan. musta vyö. Koskaan en ole suuremmin juoksemisesta pitänyt, mutta silloin viisi vuotta sitten halusin kohottaa myös aerobista kuntoa juoksemalla. Juoksuharrastuksessani on ollut matkanvarrella monenlaisia mutkia ja käänteitä. Esimmäisenä kesänä kaverini innoitti mukaan juoksemaan maratonin muutaman kuukauden harjoittelun jälkeen ja niinpä juoksin Kaarinassa kokomaratonin n. 4.20 aikaan. Eipä ollut pohjalla puolikkaita eikä muitakaan juoksukilpailuita, mutta läpi meni ja olin kyllä aivan poikki. Tästä kuitenkin innostuneena jatkoin vaihtelevasti juoksuharrastusta ja seuraavana syksynä Kuopion maraton suunnilleen samaan aikaan, kuin ensimmäinen maraton. Kesän aikaan huomasin, että kaikki ei ole kohdallaan kunnon kanssa, koska ei jaksanut juosta ja hengästyi helposti. Juoksu jäi hyvin vähäiseksi lenkkeilyksi, kun tutkittiin mistä hengenahdistus johtui. Viimein syy löytyi syy sydämmestä jossa valtimo oli tukossa. Eipä muuta, kuin pallolaajennus sydämmeen. Minulla tuli  vajaa 2 vuotta hyvin vähäistä lenkkeilyä ja juoksukunto meni alas.

Viime syksynä Lähdin Kuopion Reippaan juoksukouluun taas aloittelemaan säännöllistä lenkkeilyä tavoitteena puoli maraton ja maraton tänä vuonna. Alkukunto oli heikko mutta säännöllinen juoksminen alkoi kohottaa kuntoa ja Kuopiossa puolimaraton 5.9.2015 näytti realistiselle. Keväällä siirryin harjoittelemaan Kuopiolaisen Rauhanlahti Road Runnersien juoksukouluun.  Kuitenkin kuukausi ennen tavoitetta tuli lonkkaan nivelpussin tulehdus ja juoksut jäi kuukaudeksi, sekä Kuopion maraton jäi väliin. Tällä viikolla olen aloitellut  jälleen kevyesti juoksemista. Lenkkejä on kertynyt Pk harjoituksia 6 kertaa, tänään 16,2 km@6,11,keskisyke 137. Tässä aloitus minulta tänne foorumille ja jatkossa tulee lisää tietoa juoksuistani.

  • Like 7

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tervetuloa foorumille! Tosiaan urallasi on ollut käänteitä jos jonkinlaisia. Tästä se taas kuitenkin lähtee! Nuo ensi vuoden tavoitteesi tuntuvat kyllä mahdolisilta, vaikka ne kovia ovatkin, kunhan vain saat treeniä aikaan ja pidät paikkasi ehjinä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitokset tervetulotoivotuksista foorumille. Tuli tuossa käytyä vielä 2 tuntia karatetreeneissä, joten tälle päivälle yli 3,5 h urheilua. En tiedä onko moni foorumilaisista ollut juoksu/maratonkouluissa, mutta itse olen pitänyt niistä. Kerran viikkoon yhteistreenit sekä välillä teoriapuolta. Ne ovat mielestäni rytmittänyt hyvin harjoittelua ainakin omalla kohdalla ja tuonut sisältöä ja monipuolisuutta harjoitteluun. Kaksi tärkeintä asiaa, jotka olen siellä oppinut ja on itse päässyt kokeilemaan ovat; säännöllinen harjoittelu ja mitä haluaa kehittää, niin sitä myös tulee painottaa harjoituksissa. Pari esimerkkiä omalta kohdaltani. Viime syksynä juoksin 5 x 1000 m:n vedoissa viimeisen vedon n. 4.30 min/km ja 5 kk harjoittelun jälkeen n. 3.40 min/km. Samoin tänä keväänä alle 3 kk harjoittelulla painottaen matalia sykkeitä( 115-125 ) juoksumäärät n. 50 - 70 km viikossa parani aerobinen kynnysvauhti 40 sek / km. Elokuussa mitatuissa laktaatttesteissä seuraavanlaiset tulokset; max syke 183, Anaerobinen kynnys 163, aerobinen kynnys 140, leposyke 37. Jos vain terveys ja into säilyvät, niin olisi tarkoitus juosta tässä syksyllä VK puolta  2 krt viikossa ja loput PK:ta ja talvella keskittyä pääasiassa peruskestävyyteen. Kilometritavoitteeni on 50-70 km viikossa. Itse juoksen täällä Pohjois- Savossa jossa maastot ovat mäkisiä, joten sykkeet tahtoo olla vähän korkeampia. Näillä ajatuksilla ensi viikkoon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Viime viikolla tuli siis aloiteltua juoksut kuukauden tauon jälkeen. Eilisen vajaan pitkiksen sekä muun urheilun lisäksi mietin tämän päivän juoksua, että mitä ottaisi ohjelmaan. Ajattelin lähteä juoksemaan PK lenkin, jossa sykkeet olisi alle 140. Juoksu tuntui ihan kohtuulliselle, joten vauhti vähän kasvoi suunnitellusta ja ylämäet tuli myös juostua suht reippasti. Näiden seurauksena myös sykkeet nousivat sunnitellusta. Lopputuloksena tuli seuraaavanlainen lenkki. 8.10 km@5.38min/km keskisyke 145. Semmoisella maanantain lenkillä lähdetään ensimmäiseen viikkoon juoksufoorumilaisena.

  • Like 1

Share this post


Link to post
Share on other sites

No niin. Eilisen juoksun jälkeen kipeänä ollut lonkka ilmoitteli olemassaolostaan ja ajattelin, että täytyy antaa jalan tänään levätä ja pitää lepopäivä juoksusta. Kuitenkin nyt illalla ajattelin käydä kokeilemassa mille jalka tuntuu.Päädyin  kokeilemaan yhdistelmää PK/VK2, jos jalkaan ei suuremmin käy koskemaan. Ajatuksena oli juosta kotoa 4 km poispäin ja samaa reittiä takaisin. VK vauhdeista ja kunnosta ei ollut mitään " hajua", koska n. 2 kk oli vauhdikkaammat juoksut jäänyt väliin. Ensimmäinen 4 km meni rauhallisesti 6.07 min/km ja keskisyke 129, joten ajattelin lähteä vähän reippaammin kotiin päin. Juoksu kulki kuitenkin ihan hyvin noin lyhyen matkan, mutta  kyllä VK juoksuja täytyy nyt ottaa mukaan harjoitteluun, jos terveenä pysyy. Kotiinpaluu meni 4.46 min/km ja keskisyke 159. Parhaillaan vauhtia oli ollut 3.49 min/ km( jokin hetkellinen pätkä ). Juoksusta jäi ihan hyvä maku, joten homma jatkuu.....

  • Like 2

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tervetuloa minunkin puolestani! Hyvältä näyttää harjoittelut ja kun vielä saat jalan täysin kuntoon, niin on mukavempaa treenatakin täysillä! 

Itse aloitan lokakuussa maratonkoulun ja toivon saavani hyvät eväät eteenpäin, sillä olen vähän tällainen "vedetään täysillä telakalta telakalle" tai "hiivitään hiljaa kehittymättä" tyyppi :D Mutta sieltä saa ammattilaisten ohjeet ja henkilökohtaisen juoksuohjelman, joten on kivempi tehdä asiat oikein ja parhaalla mahdollisella tavalla, noiden omien tyylien sijaan ;) 

tsemppiä harjoitteluun!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Näin aluksi kiitokset Jeannielle tervetulotoivotuksista sekä tsemmppaamisesta juoksun ja foorumin pariin.Eilen tuli pidettyä lepopäivä juoksun suhteen ja tänään palasin taas harrastuksen pariin. Tänään oli ohjelmassa PK juoksentelua tavoitteena 6min/km sykkeellä 140. Aika hyvin osui tavoitteeseen... 10.5 km@ 6.03min/km syke 139. Alku tuntui raskaalle, niin kuin usein lepopäivän jälkeen mutta siitä se sitten parani  ja lopussa juoksin 5.20- 5.30 km /min vauhtia. Täällä mäkisissä maastoissa joutuu vähän suunnittelemaan tavoite vauhteja, että juokseeko PK: n sykkeen vai vauhdin mukaan. Itsellä ainakin sykkeet nousee pitkissä loivissa kuin jyrkissä ylämäissä. Tänään max syke oli 160. Eilen kävin TeTi:n sivulla täällä foorumissa heittämässä pienen kommetin kun huomasin siellä.  Puijon kartan Kuopiosta, jossa kävimme juoksukoulun kanssa juoksemassa. 

Huomenna olisi tavoitteena käydä juoksemassa jonkinlainen VK rykäisy. Muuten lähitulevaisuudessa olisi tavoite juosta 5- 6 kertaa viikossa ( 3 vk) jonka jälkeen kevyempi viikko.Tänään tällaista!!!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tervetuloa foorumille minunkin puolestani. Huomasin viestisi päiväkirjassani ja kylläpä rankalta kuulosti puijon lenkki. Itse juoksen vaihtelevasti eli joillakin PK-lenkeillä en välitä että syke nousee yli aerobisen kynnyksen ja joillakin välitän (saatan joutua kävelemään mäkeä). Mäkisissä maastoissa joskus juoksu voi olla hyvinkin intervallimaista 110-160.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Näin aluksi lainaan ex presidentti Kekkosta. Hän on sanonut, että kaikki syyt jotka estävät urheilun, ovat tekosyitä. Näin omalla kohdalla eilen, koska keli ulkona oli erittäin surkea, joten jätin juoksut väliin. Jos olisin juossut, niin naapurit olisivat katsoneet, että olen hullu vaikka saattavat he ajatella muutenkin. Suunnitelmissa oli juosta seuraavanlainen harjoitus: 2 km PK verryttely, 4 km VK1, 4 km VK2 , 1000 m MK( täysillä) ja lopuksi 2 km PK. Kesäisen laktaattitestin mukaan sykkeet eri vauhdeille ovat: PK alle 143, VK 1 143-153( maratonvauhtinen), VK 2 153- 163. ja MK 163- 183 ( puolimaratonvauhtinen). Omat aikatavoitteet ovat ensi vuodelle seuraavat: keväällä tai alkukesästä ensimmäinen puolimaraton, jossa aikatavoite on 1.45 h j a maraton loppukesällä tai syksyllä aikatavoitteena alle 4 h.

Juoksukoulusta sen verran, että siellä on kyllä ollut todella eritasoisia kuntoilijoita mikä on hieno asia. Toinen ääripää on henkilö, joka, juoksukoulun loppuvaiheessa pystyy jo hieman juoksemaan( ylipaino)... hatunnosto hänelle. Toisessa ääripäässä oli mies, joka halusi parantaa maratonaikaa 2 sekuntia tai enemmän. Hänen ennätys oli 3.00.01. Samoin oli nuori kaveri jonka ajat oli 1/2 1.18 h ja 1/1 2.56 h. Suuri osa porukasta sillä välillä.

Näyttää olevan monella osallistumisia juoksutapahtumiin lähiviikonloppuina, joten kaikille menestystä kaikille!!!

Ed. kirjoituksessa oli mennyt väärälle sykealueelle ( puolimaraton vauhtinen ). Oikeahan olisi 153-163.

Näköjään itsellä pientä opettelua täällä foorumilla, koska loppukorjauksen sykealueesta oli lisännyt varsinaiseen tekstiin vaikka luulin sen tulevan eri viestinä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Päivän juoksu-urakka takana. Tuli juostua vaihtelevalla reitillä, jossa oli asfalttia,hiekkatietä, metsäautotietä, peltotietä ja metsäpolkua... kaikkea siis. Matkaa kertyi 19 km, vauhti oli 6.27min/km ja keskisyke 139. Täytyy katsoa, että jaksaisiko käydä pari tuntia treenaamassa karatea. Juostessa tuntui ensimmäisen kerran kesän jälkeen, että olisi saanut olla käsineet kädessä, koska oli hieman kylmä sekä oli tuulta. Huomenna varmaan jotakin PK juoksentelua n. 10 km.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sunnuntain pitkänlenkin jälkeen oli tarkoitus eilen juosta n. 10 km PK. Alussa vaudit ja syke nousi, joten muutin juostessa suunnitelmaa. Tulikin 4 km PK/VK1 rajamailla 5.45min/km ja keskisyke 140. Päälle toinen 4 km VK1 5.30 min/km ja syke 150. Kylläpä tuntui saakelin raskaalle. Ehkä tänään lepo.. katsotaan myöhemmin.

Täytyy tässä ihmetellä tämän 17 v. Alisa Vainion juoksemaa ensimmäistä maraton aikaa 2.33.24. KÄSITTÄMÄTTÖMÄN KOVA SUORITUS. Oli tämän päivän lehdessä, että juoksee kovalla viikolla n. 140 km.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Päivän lenkki tullut suoritettuna. Tarkoitus oli käydä PK lenkki matalilla sykkeillä ( 115- 125 ), mutta perseeleen meni. Suoritus oli 8.1 km@ 6.40 ja syke 133. Itsellä meinaa juoksukoulun  sanoin juoksut puuroontua eli juoksut tulee juostua liian pienellä skaalalla. PK:t juoksen liian kovaa ja VK:t liian hiljaa. Itsellä leposyke kohtalaisen matala eli 37 ja jos juoksen PK:t 135-140, niin se on 100 lyöntiä yli lepopulssin. Keväällä juoksin kohtuullisesti sykealueella 115- 125 ja se tuntui tekevän hyvää.En tiedä onko muilla samantyylisiä "puuroontumis ongelmia"

Pakko myöntää, että on mielenkiintoista lueskella täällä foorumilla muiden harjoitteluja ja ongelmia mitä vastaan tulee. Tietenkin seuraan erityisesti heitä, joilla tavoitteet ovat about samat kuin itsellä tai tällähetkellä olemme samalla tasolla vauhdeissa.

Onneksi juoksu tällä tasolla ( tavoitteellinen aktiivijuoksija) on siinämielessä hienoa, että ei tarvitse juosta, kuin itseä vastaan ja nauttia juoksusta sekä asetetuista ja ylitetyistä tavotteista.

  • Like 2

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei, huomasin että olit käynyt noissa paikallisissa juoksukouluissa. Mitä tykkäsit Reippaan juoksukoulusta, katselin että se järjestetään tänäkin vuonna ja pohdiskelen olisiko se mulle passeli juttu. Kummasta tykkäsit enemmän, rrr:n vai reippaan koulusta?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos jätät Nimimerkki kohdan tyhjäksi niin viestin lähettäminen ei onnistu!!! Viestin lähettäminen edellyttää myös rastin laittamisen alla olevaan reCAPTCHA tunnistautumiseen. Sen jälkeen voit lähettää viestin normaalisti. Toiminto estää robottien toiminnan. Saattaa kestää hetken että kyseinen ruutu tulee näkyviin. Viestin lähettämisen jälkeen jokainen viesti tarkistetaan erikseen. Eli viesti ei ilmesty heti näkyville. Lähettämällä viestin sivustolle hyväksyt sen ettei viestejä poisteta. Yhteystiedot yms. voidaan pyynnöstä poistaa.

Vieras
Olet lähettämässä viestiä Vieraana. Jos olet jäsen niin kirjauduthan sisälle tästä ennen viestin lähettämistä.
Vastaa tähän ketjuun...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Loading...







×