Jump to content
Juoksufoorumi.fi


marika_

Jäsenet
  • Content count

    797
  • Liittyi

  • Last visited

  • Days Won

    10

marika_ last won the day on June 5

marika_ had the most liked content!

Community Reputation

1 180 Excellent

Recent Profile Visitors

The recent visitors block is disabled and is not being shown to other users.

  1. @Kale: kympin enkka 54:12 (eli keskitahti 5:25). Runner's worldin laskuri ennustaa tuolla kympin ajalla puolikkaalle aikaa 1:59:36. Ei tuo kyllä nyt menis jos ensiviikolla pitäis lähteä yrittään, mutta onhan tässä melkein 4 kuukautta aikaa. Katsotaan kuinka hyvin valmentaja saa siinä ajassa tarvittavat ominaisuudet kaivettua esiin. Viimeviikolla tein 2 hölkkälenkkiä ja yhden sauvakävelyn. Eka hölkkä tiistaina "ihan ok". Siis olosuhteisiin nähden. Jalat väsähti normaalia nopeemmin, mutta ei mitään pahempaa. Tahti n. 7:30 (kävelypätkiä mukana) ja keskisyke 136. Lauantaina sit taas näitä "olinkohan joskus elämässäni käynyt lenkillä" -lenkkejä. Tahti lähempänä kasia (olikohan 7:50 tms) ja keskisykse jotain 155 Luulin jo tulevani varmasti kipeeks, koska mikä muu muka +20 sykkeet selittäis, mutta ei. No, sauvakävely sunnuntaina tuntu melko normaalilta taas. Tälle päivää onneks oli laitettu lepo.
  2. Noniin. Aika kuoriutua lepokotelosta. Olen siis antanut etenkin henkiselle palautumiselle aikaa ihan rauhassa. Viimeviikonloppuna kävin lauantaina tunnin aamujoogassa ja sen päälle haravoin 6h (talkoot on mukava asia kuulkaas). Sunnuntaina pyöräilin inan reilu 19km. Tiistaina juoksin ekan lenkin, hitaan vitosen. Tänään ajattelin juosta toisen lenkin. Maanantaina sitten virallisesti takas geimeihin. Uuden valmentajan kanssa yhteistyö starttaa. Kuvioon tulee uutena myös voimaharjottelu 2x viikossa. Niin ja lausutaan tuo tavote nyt sitten heti taas otsikossa ääneen, niin voi sitten hävetä kun ei mee lähellekään. Tai syyttää sitä valkkua, joka jo ehti tuumata, ettei tuo olisi ainakaan 10k ajan perusteella tavoitteena epärealistinen. Sykerajatesti uusitaan enskuussa.
  3. Harmi 😞 Ilman tuota olis kyllä varmasti ollut kaikki edellytykset maraan. Enskeväällä sitten ja tavotteeks voikin varmaan suoraan laittaa 4 tuntia lähentelevän (tai jopa sen alittavan) ajan.
  4. marika_

    ZeroDiesel (TBD)

    Oletan että EKP:lla referoidaan Espoon keskuspuistoon? Lapsuudenkoti oli siinä nurkilla, ja vielä aikuisenakin oli erityisesti jouluna perinne käydä siellä yhdessä niitä mäkiä taapertamassa (sauva)kävellen. Olenpa joku joulu (ja joskus muulloinkin tietty) siellä juossutkin. Sitten vanhukset perkeleet ottivat ja muuttivat toissavuonna muualle. Siihen päättyi minun ja niiden mäkien suhde. Ainakin toistaiseksi. Ei ole meillä Vantaalla moista (no, olis kai tossa joku Sipoonkorpi...).
  5. Näistä jutuista sitä huomaa kenellä on niitä pohjia ja peruskuntoa - itse yritin tänää juosta bussiin ja no joo ei. En juossut. Mutta eikai tässä kiirekään ole...
  6. Kiitos vielä kerran kaikille! Fiilis tosiaan on auttamatta haikea ja ehkä jopa vähän surullinen tällä hetkellä. Aika hassuakin - ennen maratonia pelotti kauheasti ja toivoi että se olis jo ohi, maratonin aikana sitä loppua kohden todellakin toivoi että se olis jo ohi - nyt toivoo, että olispa se sittenkin nyt vasta tänä viikonloppuna 😄 No, kai tää tästä kunhan kroppa ja se mielikin kunnolla palautuu ja pääsee suuntaamaan katseen kohti uusia haasteita. Ehkä siinä välissä voi tietysti harjotella vähän myös enemmän hetkessä elämistä ja siitä itse treenistäkin täysillä nauttimista.
  7. Jaahas. Nyt vasta tajusin, että reitti ei ollutkaan täsmälleen sama kuin tuo "alkuperäinen". Mahtoikohan johtua Söderillä olevista tietöistä vai mistä tuo muutos? (Tosin kai ne isot työt koski lähinnä jotain Slussenin aseman tienoota)
  8. Ihanaa jos tää mun räpellys inspiroi jotain! Ja hei, jos minä pystyn tähän, niin oon aika satavarma, että kuka vaan pystyy. Ekaa kertaa muuten harkitsen tapahtumakuvista maksamista. Ei tuolla nyt mitään kovin mindblowing kuvia ole, mutta olishan nuo nyt hieno muisto. Noin kolmekybää tuntuu toisaalta paljolta kun kyse on vaan tollasista räiskäsyistä, mutta niin. Tuumaanpa tätäkin. Alla muuten vielä yksi kuva, jonka mies on napannut siinä reilu 30km kohdalla. Vähän suttuinen kun koitin rajata isosta kuvasta tähän vain itseni, mutta todistettavasti eteneminen muistuttaa edelleen juoksua (askeleen pituudesta ei puhuta)
  9. Ainiin. Yksi asia unohtui raportista: Keskisyke 170, maksimi 185 ja ensimmäisen 2min jälkeen ei ole kertaakaa käyty alle 160:ssä. Onneksi en a) katsonut sykettä kertaakaan matkan aikana, enkä b) muutenkaan yhtään välittänyt niistä neuvoista, joiden mukaan maratonilla täytyy alussa pysyä pitkään pk:lla. En ole ollut pk:lla edes startissa. Sykekäyrä ei kuitenkaan ole ollut mitenkään tasaisen nouseva, vaan korkein keskisyke kilsalla 10 (180), sen jälkeen monia kilsoja joilla keskisyke alle 170.
  10. Enervitiltä sai ennaakkoon ostaa jonkun paketin, johon kuului pari ekstrahuoltoa matkalla (just noita geelejä siis ilmeisesti) ja kai jotain ekstraa maalissa. En oo varma mitä keikkea sis sisälsi, taisi maksaa n. 300kr? Jonkun mainoksen siis tästä näin ennen juoksua. Omat geelit itselläkin kuiten aina. Niitä meni 6 ja lisäks paljon urheilujuomaa. Mutta hieno suoritus, onnea vielä kerran!
  11. Tukholman maraton 2.6.2018 Aamulla kello oli soimassa 7:15, mutta sisäinen herätyskello pirahti jo vähän ennen seitsemää. Nukkumaan oltiin kuitenkin menty hyvissä ajoin, 22 aikoihin, eli unta tuli onneksi ihan riittävästi. Ainakin periaatteessa, hiukan katkonaistahan tuo oli, mutta olo oli aamulla ihan virkeä. Aamupala alkoi hotellissa (Best Western Karlaplan) vasta 8:00. Onneksi mentiin kärkkymään paikalle jo 7:55, koska 8:01 oli oletettavia kanssajuoksijoita pieni aamiaissali ihan täynnä, enkä ole varma mahtuiko kaikki edes istumaan. Aamiaisella päivän ensimmäinen pieni kriisi (kyllä, maratonaamuna tämä meinasi sitä olla): tarjolla ei ollut puuroa. Olin jotenkin naivisti olettanut, että tottakai nyt naapurimaassakin jokaikinen hotelli tarjoaa kaurapuuroa. No ei tarjonnut. Vehnä on kisaa ennnen itseltä pois laskuista, mutta onneksi oli sentään maissihiutaleita. Kaksi kulhollista niitä (+sekaan kuivattuja banaanilastuja, tuoretta banaaniakaan ei ollut) ja vähän munakokkelia sai kelvata. Jatkoa varten note to self: kisareissuille aina omat pussipuurot mukaan. Aamupalan jälkeen takaisin huoneeseen pötköttelemään, hörppimään urheiliujuomaan ja toivomaan, että vatsa toimisi suht normaalisti. Sen kanssa oli ollut pieniä haasteita viimepäivinä. Joskus yhdeksän jälkeen aloin arpomaan kisavaatetusta, vaihtoehtoja siis oli mukana. Siitä pikkuhiljaa virittelin kaiken tarvittavan päälle tai miehen selässä kulkeneeseen huoltoreppuun ja n. 10:15 lähdettiin tallailemaan kohti Östermalmin urheilukenttää. Urheilukentällä sitten odoteltiin starttia luullakseni noin kolme ja puoli vuotta. Eli oikeasti reilu tunti, mutta pitkältä se tuntui. Odotusaika meni enimmäkseen jonotellessa bajamajaan (jonot niin pitkiä, että kun olit ulos päässyt saitkin mennä melkein samantien uudestaan jonoon). Treffasin myös joukon muita suomalaisia, joista parista olikin sitten apua arvaamatonta itse juoksun aikana. Niin ja tiedättehän kuinka ennen maraa ei saa kokeilla mitään uutta? No, kokeilin silti ja otin aamun mittaan parit imodiumit (ekan klo 10, tokan kello 11). Ei haittavaikutuksia, mutta ei myöskään puskareissuja juoksun aikana. Otan jatkossakin. Kuva ennen starttia (joo ei, en juossut reiskat päässä): Viimeisen kerran lähdin bajamajajonoon 11:40 ja seisoin jonossa reilun vartin. Ensimmäisen lähtölaukauksen aikaan en ollut siis vielä edes omassa karsinassani. Starttiaikoja oli siis kaksi, 12:00 ja 12:10 - itse olin jälkimmäisessä. Matka urheilukentältä omaan karsinaan oli pidempi ja ruuhkaisempi kuin luulin, ja taisin ehtiä sinne n. 12:07. Tässä vaihessa aloin katseellani etsiä 5h jänisten palloa, mutta karsinan takaosassa näkyi vain 4:30, 4:45, 5:15 ja 5:30 jänöt. Meinasi vähän ärsyttää. 5h kaverit olivat siis todennäköisesti jossain karsinan alkupäässä, johon ei ollut mitään mahdollisuutta päästä. Joutuisin siis juoksemaan yksin. Startti pamahti. Olin ehtinyt olla karsinassa vasta hetken, enkä ollut päässyt keräämään sitä odotushetken jännitystä. Lähinnä turhautti. Olin niin kaukana lähtöviivasta, etten edes nähnyt sitä. Lähdin massan mukana kävelemään sitä kohti ja pääsin ylittämään maaliviivan joskus 6-7 minuuttia lähtölaukauksen jälkeen. Fiilis ei edelleenkään ollut niin korkealla kuin se usein lähtöviivalla on. Enemmänkin sellanen "no mennään nyt saatana sitten" -tunnelma. Ekat kilsat meni ruuhkassa omaa tahtia ylläpitäen. Ihmisiä tuli ohi oikealta ja vasemmalta ja yritin tiukasti pitää oman tahdin 6:50-7:00 haarukassa ja välttää keulimista. Vaikeaahan se taas oli. Vatsaa pisti ja oli kuuma. Onneksi starttasin oma pullo kädessä, joten ensimmäisellä juomapisteellä ei tarvinnut pysähtyä. Tiesin että mies on ensimmäisen kerran vastassa jossain 11 km kohdilla, joten juoksin lähinnä vain sitä maalinani pitäen. Onneksi vatsapistot kuitenkin helpotti vähän ennen kymppiä ja sen myötä fiiliskin parani. Ja kun lopulta pääsin miehen luo, niin fiilis parani entisestään. Vaikka ympärillä oli tuhansia ihmisiä, tuntui matka tosi yksinäiseltä ja se, että mies juoksi varmaan ainakin puoli kilometriä (niin pitkään kunnes tuli aita joka sen esti) sitä reitin vartta mun kanssa ja sain höpötellä jollekin ja sitä kautta tuli muuta ajateltavaa, oli tosi iso juttu. Mies kuvasi vähän videota mun juoksusta ja loikin ja hypin ja pompin ilosena kun pieni varsa. Tää oli ehkä koko juoksun paras kohta. Aika pian sen jälkeen kun mies oli jäänyt taa, näin edessä tutun selän. Yksi niistä suomalaisista, joiden kanssa olin jutellut ennen kisaa. Juoksin kiinni ja hölköteltiin yhdessä varmaan muutama kilsa, en osaa oikein tarkkaan sanoa. Tässä välissä myös mies oli uudestaan vastassa jossain 16 km kohdilla. Iso apu ja piristys molemmista. Jossain Djurgårdenin juomapisteellä hukattiin tän juoksuseuralaiseni kanssa toisemme ja jatkoin matkaa taas yksin. Etureisissä alko ensimmäisen kerran tuntua väsymystä jo 12 km kohdilla ja kai kahteenkymppiin mennessä väsytti jo aika paljon. Suhikut ja juomapisteet toi kuitenkin aina yleisvireeseen paljon apua kun kroppaa sai viilennettyä. Yhdessä kohtaa meinasi tulla jopa kylmä, kun olin saanut jääkylmää vettä letkusta päälleni niin, että olin aivan läpimärkä. Kilsat 20-26 olivat ensimmäinen oikeasti tosi vaikea osuus. Hassusti tähän kohtaan mahtuu kuitenkin Garminin mukaan kisan nopein kilsa (6:33) ja muutenkin tahti on pysynyt reippaanpuoleisena. Vaikeus lieni sis eniten henkistä. Varmaan suunnilleen 25-26 km kohdilla mies jälleen vastassa. Pirsti vähän, ei enää ihan niin paljon kuin alussa. Isoja juttuja noi silti oli. 26:n jälkeen meinasin hetkeksi kadota vähän syviin vesiin kun mietin, että nyt ollaan täysin tuntemattomalla alueella. Tätä pidempään en ole koskaan juossut, en edes ensimmäisellä marallani, koska silloinhan 26:sta alko se kävely. Jalat oli sen verran väsyneet, että olin melko varma, etten voi mitenkään jaksaa juosten koko matkaa. Neuvottelin itseni kanssa diilin, jossa juoksen 32:n ja sitten saan kävellä. Sitä kohti siis. Aika pian tän diilin jälkeen tuli uudestaan tuttu selkä vastaan. Taas siis yksi ennen starttia tavattu suomalainen. Tulin kuulemma juuri oikealla hetkellä, oli ajatellut keskeyttää seuraavalla juomapisteellä. Tsempattiin toisiamme ja juostiin yhdessä melko pitkään. Kolmekymppiä ylitty melko huomaamatta. Ei tullut seinää. Vaikeaahan juoksu oli, mutta tasaisen vaikeaa se oli ollut jo hetken. Kolmenyhden kohdalla taas mies vastassa, tsemppasi molempia ja otti pari todella kaunista kuvaa. Kyllä ihminen on muuten nätti tossa kohden maraa. Tuon kaverin kanssa taidettiin mennä yhtämatkaa jonnekin 32-33 kilsan kohdille, kunnes hänen oli pakko vaihtaa kävelyksi Västerbronia edeltäneessä mäessä. Itse jatkoin juosten. Kolmenkympin ohitus meni siis ehdottomasti helpommin kuin luulin, joskin melko sumussa on nuokin kilsat menty, koska muistikuvat on todella hataria. Esimerkiksi Mariatorgetin seutu on itselleni erityisen tuttua aluetta Tukholmasta, mutta mitään muistikuvaa siitä että tuosta on menty, ei ole. Västerbron. The climb. Tässä se on nyt se perkele mistä kaikki on puhunut. Tahti maltilliseksi ja hölkäten eteenpäin. Melkein kaikki kävelivät, minä en. Tujotin jalkoja ja nostelin niitä sinnikkäästi toisensa eteen. Kunnes yhtäkkiä tajusin että hitto, sehän oli siinä. Olen täällä ylhäällä! Paitsi että eihän se sinne nousu ollutkaan se vaikein osuus. Vaikeinta oli tulla alas. Etureidet aivan tulessa. Selvisin siitäkin. Jäljellä reilut 7 km. Mietin kotona vastaavan pituista lenkkiä. Eihän se paha olisi. Tuolla hetkellä kyllä jokainen askel oli paha, mutta jos olin selvinnyt tänne asti, luovuttaisinko nyt? No en tietenkään. Västerbronin jälkeen loppu olikin pelkkää helvettiä näin kauniisti sanoen. Väsymys ja kipu jossain aivan omissa sfääreissään. Kilometri kerrallaan edeten yritin pitää mieleni kiireisenä. Päällimmäiset ajatukset oli lähinnä "älä kuole, älä kuole, älä kaadu, älä kaadu, älä lopeta, älä lopeta" ja sama mantra loopilla. Koitin laskeskellä myös jäljellä olevaa matkaa, mikä oli hiukan hankalaa, koska tiesin jo oman Garminini näyttävän n. 300-500m reittimerkintöjä enemmän. Reittimerkinnöistä osa taas meni täysin ohi, koska juoksin paljon lähinnä jalkoihini katsoen ja olin muutenkin mentaalisesti jossain aivan toisella planeetalla. 39 kilsan kohdalla halu vaihtaa kävelyksi alkoi olla jo melko ylitsepääsemätön. Laskeskelin kuitenkin, että siihen ei nyt taida millään olla varaa. Mietin miehen juuri synnyttänyttä siskoa. Se kesti sitä kipua vuorokauden, minun täytyisi nyt kestää tätä kipua enää reilu 20 minuuttia. Viimeisen juomapisteen ohitin pysähtymättä, sillä jokainen juomapiste vei varmaan ainakin 15-30s ylimääräistä. En ollut varma olisiko siihen aikaa, koska en siis ollut ihan varma, paljonko matkaa on oikeasti jäljellä. Enkä toisaalta ollut varma siitäkään, pääsisinkö enää juoksuun jos nyt ottaisin yhdenkään kävelyaskeleen. Mies oli sanonut olevansa seuraavan kerran vastassa maalissa, mutta oli kuulemma käynyt stadionilla katsomassa ja todennut, että ei sieltä katsomosta mitään näe. Olikin siis reitin varrella 41:n jälkeen. En voinut enää reagoida muuten kuin nostamalla vähän peukkua. Mies kuitenkin juoksi mukana reitin reunaa ja ihmisten päiden yli kannustuksia huudellen aina stadionin sisääntulolle asti. Meinasi itkettää. Olin oikeasti kokoajan lähes varma, että seuraava askel on viimeinen johon pystyn. Sisään stadionille. Voi *insert rumasana* - SE MAALI ON TUOLLA MELKEIN KOKONAISEN KIERROKSEN PÄÄSSÄ. En minä jaksa. En enää jaksa. En oikeasti jaksa. Miksei kukaan tajua sitä. Kunnes sitten maaliviiva olikin 10 metrin päässä. Jaksoinko sittenkin?! Jaksoin. Samantien kun ylitin maaliviivan purskahdin aivan hysteeriseen itkuun. En ole varma oliko se siksi, että olin niin iloinen tavoiteajan alituksesta, vai siksi, että olin niin helpottunut siitä, että juoksu oli ohi, vai siksi, että olin fyysisesti niin käsittämättömän loppu. Itkien ja aidasta tukea ottaen klinkkasin maalista urheilukentälle. Matka vei varmaan 10 minuuttia. Urheilukentälle olivat vielä laittaneet portaat joista oli päästävä alas. Portaat tähän kohtaan. Nyt hei oikeasti. Teki mieli kaatua kyljelleen ja kieriä ne alas. Vihdoin ulkona vain juoksijoille rajatulta alueelta. Missä on mies. MIKSEI SE OLE TÄSSÄ HETI, MIKSEI SE TAJUA ETTÄ EN PYSY ENÄÄ OMIN VOIMIN PYSTYSSÄ. No, olihan se siellä. Istumaan. Nyt pitää päästä istumaan. Paitsi että ei onnistu. En mitenkään pääse tuohon maahan. Onneksi oli joku joka nosti maahan ja lopulta myös sieltä pois. Mietin että mitenhän muut ihmiset pääsi sinne itse? Ehkä ne oli treenannu vähän paremmin ja eivät olleetkaan näin totaalisen murusina? Läpimärkä paita pois ja finisher-paita tilalle. Vähän hiilaripitosta juotavaa alas. Hengitys syvään. Elämä taitaa sittenkin voittaa. Loppuaika siis 4:57:40, johon olen etenkin näissä olosuhteissa valtavan tyytyväinen. Vähintään yhtä iloinen olen kuitenkin siitä, että juoksin koko matkan! Kävelyä toki tuli juomapisteillä ne muutamat pakolliset askeleet, mutta sen lisäksi en siis kävellyt metriäkään. Pystyn siis todistetusti juoksemaan helteessä 5 tuntia putkeen. Melko hurjaa ja melko paljon enemmän, kuin olisin itseltäni ikinä odottanut. Juoksun jälkeen juhlistettiin pizzalla ja viinillä, mutta jo 21:30 oltiin takaisin huoneessa irtokarkkipussin kanssa katsomassa telkkaria. Unet oli arvattavasti huonot. Näin reilu 40 tuntia maaliintulon jälkeen jalat on edelleen niin kipeät, että istumaan tai ylös (siis edes penkille) ei millään pääse, ellei saa jostain käsillä ottaa kunnolla tukea. Maahan istumaan ei omin voimin ole mitään asiaa. Etureidet ei siis ota vielä vastaan juuri mitään rasitusta, vaan meinaavat ihan rehellisesti pettää alta. Pari kertaa olen meinannut kaatuakin. Kävely luonnistuu, mutta todella hitaasti. Alamäet ja portaat alaspäin pahimpia. Muuten ei mitään isompaa fyysistä vammaa, ihan vähän yhden varpaan pää hiertynyt. Ei rakkoja tai mitään. Tunnelmat on vähän ristiriitaiset. Toisaalta on ilo suorituksesta, toiseelta vähän surullinen fiilis että se on nyt ohi. Kai tää on se kuuluisa maratonblues. Ja jollain tavalla vähän ehkä harmittaa se, että en oikein kyennyt tällä kertaa nauttimaan juoksusta kuin ihan muutamissa yksittäisissä kohdissa. Keskityin vain puhtaasti suorittamaan ja selviytymään. Sellasta hyvää tunteikasta "ei vitsi, juoksen maratonia" -fiilistä ei oikein tullut. Kuuntelin osan matkaa musiikkia ja edes ne parhaat tsemppibiisit joita soittolistalla oli ja jotka treenilenkeillä on herättäny usein monenlaisia tunteita, ei oikein säväyttänyt. Onneksi ne tunteet tuli sentään maalissa ja se hetki tuntui aidosti sen kaiken arvoiselta. Mitä sitten seuraavaksi? Todennäköisesti yhteydenotto valmentajaan. Syksylle ehdin jo viimeviikolla kaavailla sitä Vantaan maratonia, mutta koska nyt tavoite tuli tällä reissulla kuitatuksi, voisi Vantaalle ehkä sittenkin mennä vain puolikkaalle. Sitähän en tänä vuonna ole juossutkaan ja olisi ihan kiva mitata kunto nyt silläkin matkalla. Ehkä seuraava maraton ensivuonna Tukholmassa? Kesän aikana nyt ainakin 30.6 Helsinki Central Park Runissa 5km (olen jo ilmoittautunut, toivottavasti olen juoksukunnossa siihen mennessä), ehkä elokuussa midnight run? Täytyy tuumata.
  12. marika_

    Tukholman maraton 2.6.2018

    Itse pääsin kelistä huolimatta tavoitteiseeni (5h alitus). Kertooko se sitten enemmän hyvästä lämmönsietokyvystä vai liian kevyestä tavoitteesta? Ainakin paluulennolla sain kanssamatkustajalta tiukkaa analyysia siitä, kuinka puolet viileämmässä kelissä juoksisin 4:20-4:30. Ehkä kokeillaan sitä ensivuonna. Mutta hyvin järjestetty tapahtuma kaikkineen. Miinusta ainoastaan siitä, että maalissa olisi heti kaivannut jotain energiaa ja että ilmeisesti ne parhaat tarjoilut oli siellä urheilukentän toisessa päässä, johon en enää pystynyt kävelemään.
  13. Hienosti kuitenkin taisteltu maaliin, vaatii vähän päätä ettei jätä vaan kesken kun tietää oman tavoiteajan jäävän kauas. Onnea siis joka tapauksessa!
  14. Täällähän on mielenkiintoista live-seurantaa ollut 😄Kiitos valtavasti kaikille hengessä mukana olleille ja kaikille onnitelleille! Se oli siinä! Huh. Todella iloinen lopputuloksesta, mutta ennen kaikkea iloinen siitä että koitos on ohi. Kirjotan tarkemman raportin juoksusta huomenna tai viimestään maanantaina, mutta todettakoon heti, että en oikeastaan tiennyt kiihdyttäneeni enkä tiennyt olleeni 5h tavotteesta jäljessä suurimman osan matkaa Kellossa näky vaan keskivauhti joka hiipu sen mukaan alimmillaan 7:01:n ja luulin kokoajan ehtiväni hyvin. En laskeskellut tarkemmin et moneltako pitää olla missäkin (no puolivälin tietysti tiesin). Matkaa kellon mukaan kerty 42,63km, eli tietenkään ne kilsavauhdit ei natsaa todellisiin. Nyt unille 😴
  15. Kiitos kaikille! Aamupala syöty (ei ollut puuroa, mutta menihän tuo kai cornflakeisellakin) ja nyt jalat ylhäällä huoneessa urheilujuomaa hörppien. Niin ja juoksen numerolla 22986 (nimikirjaimet MP), jos jotain kiinnostaa seurata jo juoksun aikana.
×

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy