Jump to content
Juoksufoorumi.fi

olmi

Jäsenet
  • Content count

    368
  • Liittyi

  • Last visited

Community Reputation

9 Neutral

Recent Profile Visitors

402 profile views
  1. olmi

    Hyvä biisi

    "Jamppa" on parasta mitä Oulusta on koskaan tullut. Hänen tenhoavat ja elämänmakuiset kipaleensa kuvaavat pohjoisen tuntoja. Esimerkiksi tämä Kuumat kyyneleet. Tarina on traagillinen mutta loppu onnellinen. Kaveri valmistuu amiksesta. Töitä ei ole ja sen vuoksi tämä epäkärppä jättää kotikontunsa ja tyttöystävänsä, jota palavasti rakastaa. Jamppa muuttaa etelään mutta sielläkään ei natsaa. Seuraa muutto Ruotsiin. Laulussa ei sanota mutta veikkaan, että Skanian tehtaille. Elämä Ruotsissa ei maistu ja koti-ikävä kalvaa epäkärppäämme. Ainoa oikea ratkaisu on palata pohjoiseen ja sen jamppa tekeekin. Kipaleen lopussa elämä hymyilee. Nyt ollaan naimisissa ja lapsikin pyörii jaloissa.
  2. olmi

    Hyvä biisi

    Nits tekee 9.-11.5 kolmen keikan minikiertueen teatterisaleissa Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Sinne.
  3. olmi

    Eduskuntavaalit 2015

    Viime viikonloppuna Yleisradion nettisivuilla oli psykohistorioitsija Juha Siltalan hieno kolumni "Miksi akrivointimalli aktivoi vastustamaan?" Siltala on mielestäni eräs merkittävimmistä yhteiskunnallisista keskustelijoista Suomessa tällä hetkellä. Siltalan mukaan keskiluokka on peloissaan asemansa puolesta ja siksi samastuu kyykytettäviin työttömiin. Sinänsä pelko on aiheellinen, sillä työelämän todellinen murros vaikuttaa olevan alkamassa toden teolla. Otetaanpa esimerkiksi vakiintunutta elämää ja säännöllistä palkkaa nauttinut kuuttakymmentä lähenevä Kokoomusta äänestävä merkonomi, jonka työura on jo viime vuosina jonkin verran rikkunut. Työttömyyden kohdatessa, ilman turvaverkostoa ja muita suojaavia tekijöitä ei leipäjono ole välttämättä kovinkaan kaukana. "Kansalaisaloite työttömyyskorvauksia supistavan aktivointilain kumoamiseksi keräsi ennätysajassa yli 130 000 allekirjoitusta. Poliitikot joutuivat yllättäen haukutuiksi asiasta, jonka takana piti olla parlamentaarisen enemmistön vankka kannatus. Eduskuntaan tulvi hakemuksia avustajantehtäviin, joita tosin ei ollut ilmoitettu haettaviksi mutta joita parodisesti hakemalla Kainuun työttömät miehet osoittivat olevansa työmarkkinoiden käytettävissä. Presidenttiehdokkaatkin halusivat ottaa etäisyyttä epäsuosittuun asiaan. Jopa pääkirjoitukset kääntyivät arvostelemaan työttömien kyykyttämistä ja todistelemaan työvoimatoimistojen henkilöstön riittämättömyyttä räätälöityyn työnvälitykseen. Mielipidekäänne tuntuu yllättävältä siihen nähden, että työn tarjonnan ja kysynnän kohtaamattomuutta on jo pitkään tahdottu hoitaa pakottamalla työntekijät ottamaan vastaan mitä töitä tahansa, entistä huonommalla palkalla ja entistä heikommin ehdoin. Työttömät on myös nähty vastuullisina riittämättömästä tai sopimattomasta koulutuksesta, jolloin on voitu vaatia osallistumista työvoimakoulutukseen. Koulutus ei ole määritelmällisesti saanut olla oikeaa opiskelua vaan konsulttivetoista hakemuksentäyttämis- ja itsensäbrändäämisvalmennusta. Niihin osallistuneet kertovat, kuinka on leikelty kuvia lehdistä pahville tai opeteltu ohjatusti sanomaan käsipäivää. Aikaansa valmennuksissa päivärahan menettämisen uhalla viettäneet ovat mieltäneet ne lähinnä rangaistukseksi päivärahan nauttimisesta. Blogisti Saku Timonen arveli samaan tavoitteeseen päästävän(siirryt toiseen palveluun)kustannustehokkaammin, jos kunnan työttömät koottaisiin joka viikko neljäksi tunniksi torille seisomaan julkisesti häväistävinä. Työnhakijoiden sulkeisharjoitukset eivät ole ratkaisseet nykytalouden suurta ongelmaa, tuottavuuskasvun irtoamista työstä. Ilmeisesti aktivointitoimia on motivoinut enemmänkin moraalitaloudellinen tasapainopyrkimys kuin taloudellinen kannattavuus. Moraalitaloudessa hyveen pitäisi saada palkinto ja paheen rangaistuksensa. Ahkeran pitäisi voittaa ja laiskan hävitä. Talousliberalismin keskeinen oppi-isä Friedrich von Hayek pohti(siirryt toiseen palveluun), oliko oikein uskotella nuorille, “että kun he vain riittävästi yrittävät, he onnistuvat”, vaikka palkinnot markkinakilpailussa “perustuvat vain osaksi suorituksiin ja osin puhtaasti sattumaan". Tällöin von Hayekin mukaan "vääjäämättä jotkut arvottomat menestyvät, kun taas jotkut arvolliset epäonnistuvat”. Ihmiset eivät kuitenkaan hänen mielestään motivoitusi kilpailuun, elleivät uskoisi kaiken olevan kiinni omista suorituksista. Sattuman vaikutuksen tunnustaminen romahduttaisi moraalin. Sosiaalitukien saajat saavat kuulla kunniansa köyhyyden olemassaolosta ja syistä käydyissä nettikeskusteluissa. Kun nettikeskustelija haluaa lyhentää työttömän päivärahakautta, hän samastuu mielessään ahkeraan työntekijään, joka sillä hetkellä rahoittaa työttömyyskorvaukset. Työmarkkinatuen tai toimeentulotuen saajia nuhdellaan näissä keskusteluissa tuhlailusta, jos näillä on koira ruokittavanaan. Köyhät kieltävät toisia köyhiä valittamasta, jos he itse samastuvat tarinoihin, joissa ahkeruus kyllä lopulta palkitaan. Viimekätinen sosiaaliturva herättää kitsaudestaan huolimatta eniten väärinkäyttöepäilyjä, sillä sen tarvitsijaksi keskiluokkaan mielessään samastuva enemmistö ei yleensä kuvittele itseään. Länsimaissa keskiluokkaan samastutaan paljon enemmän kuin kuulutaan ja omien lasten kouluttautuminen siihen yritetään turvata hinnalla millä hyvänsä. Keskiluokkaista kunnollisuutta todistellaan myös erottautumalla häviäjistä. USA:ssa ja Britanniassa “valkoiseen roskaväkeen” tiivistyy se, mihin kelpo toimihenkilö pelkää suistuvansa: työn ja omaisuuden menetys, elämän karkaaminen hallinnasta, ylipaino, ja päihdeongelmat. Kastirajan alaspäin piirtää fyysinen inho: nuo ovat heikompaa ainesta ja sen vuoksi ansainneet alhonsa – minä en voi tulla samanlaiseksi... Toisaalta keskiluokkaisuutta häpeillään silloin, kun kerrotaan omasta taustasta – siinä ja vain siinä köyhyys ohittaa arvostuksissa keskiluokkaisuuden. Silloin muistetaan korostaa taustan vaatimattomuutta ja kunnollisuuden palkitsemisesta sosiaalisella nousulla. Keskiluokan on syytä todistella moraalista ylemmyyttään, jotta sen etuja ei esitettäisi toisten kustannuksella saaduiksi. Työnantajien edustajat voivat syyllistää vakinaisia työntekijöitä nuorten ja silpputyöntekijöiden kurjuudesta: jos vakinaiset tinkisivät vakinaisuudestaan ja yleissitovista tariffeistaan, työtä riittäisi tasaisemmin kaikille. Omistusasujat selitetään vastuullisiksi kasvukeskusten asuntopulasta, sillä heidän voi selittää hyötyvän kaavoituksen ja rakentamisen vajeesta. Yrittäessään kasvattaa etujaan keskiluokan kustannuksella kapitalistit vetoavat köyhien tasa-arvoon: jaetaan kurjuus tasan. Myös työnantajia yritetään joskus saada moraaliseen pinteeseen siitä, että he eivät työllistä vaikka tekevät voittoja, mutta he puolestaan voivat kuitata syyllistämisen sillä, ettei työllistäminen ole kenenkään velvoite. Osakeyhtiön tarkoitushan on jo osakeyhtiölain mukaan tuottaa voittoa omistajille. Markkinoita ei tästä näkökulmasta katsoen voi moralisoida, sillä ne ovat realiteetti ja realiteettejahan uhmaavat vain lapset tai hullut. Sitä vastoin yksilöt voivat velkoa toisiaan moraalisesti väittämällä, että toisen hyvä on saatu jotenkin toisen kustannuksella. Yksilötasoinen moralisointi sosiaalisessa mediassa seurailee kahta keskenään ristiriitaista sääntöä: köyhyys ja avustusten saaminen on tuomittavaa, mutta niin voi olla myös omalla työllä toimeen tuleminen. Määrittelemättä jää, kuinka sitten pitäisi elää toimiakseen oikein. Oikein toimii yleensä se, joka ehtii tuomita ensin. Yli 130 000 allekirjoitusta aktivoinnin vastaiseen kansalaisadressiin kertoo keskinäisen syyllistämisen heltiämisestä niin, etteivät työttömät ja työlliset enää miellä toisiaan vastapuoliksi, vaan työlliset pystyvät näkemään itsensä aktivoitavien asemassa. Normaalista itsesuojauksesta poiketen samastutaankin menettäjään eikä voittajaan. Koulutetuimmatkaan työntekijät eivät näemmä enää usko kunnollisuutensa suojaavan heitä itseään ikuisesti putoamiselta. Suomessa vakinaisten irtisanomispelko oli Tilastokeskuksen toteuttaman työolotutkimuksen aineistoissa vuonna 2013 korkeammalla tasolla kuin koskaan välillä 1984-2013. “Työmarkkinariskin” toteutumista pelkäsi vastaajista 35 prosenttia. Helsingin sanomien kyselyssä joulukuussa 2017 potkujen pelko oli pysynyt samalla tasolla(siirryt toiseen palveluun) kuin lehden vastaavassa kyselyssä vuonna 2014: joka neljäs pelkäsi potkuja. Työmarkkinat ovat kuitenkin tällä välin alkaneet vetää. Lukumäärien osalta kaiken pitäisi olla hyvin. Mutta onko kaikki sittenkään sitä mitä se tilastollisesti näyttäisi olevan? Uudet työt eivät ole enää välttämättä oikeita työsuhteita eläke- ja lomaeduin. Töitä on tarjolla, mutta raha tulee niissä entistä nihkeämmin työntekijän luo. Projektityön epävarmuus, alustatalouden keikat ja työn odottelu omalla kustannuksella nollasopimuksella selitetään nykyajaksi: siihen on vain sopeuduttava lisäämällä omakohtaista joustavuutta. Vakinaisia töitä on kaksi työsuhdetta kolmesta, mutta ne kai katsotaan vanhan maailman jäänteeksi. Osa-aikaisuus on kiistatta lisääntynyt. Nuoret saavuttavat entistä iäkkäämpinä sen tulo- ja varallisuustason, johon heidän vanhempansa ylsivät jo nuorempina. Heitä lohdutetaan sillä, että elämänkaaren lopuksi sukupolvien osat tasataan, kun he saavat periä vanhempiensa omistusasunnon. Keskiluokan nousuaikana palkkatyöllä voitiin ansaita omistusasunto. Keskiluokan laskukaudella omistusasunto pitää siis periä tai jäädä ilman. It-managerin työpaikkaa hakeva huippuammattilainen esittää normaalin palkkavaatimuksen ja saa haastattelijalta hämmästyneen vastauksen(siirryt toiseen palveluun), että “sehän on jo kova ammattimiehen palkka”. Ammattilaisten siis odotetaan huolivan työtä muulla palkalla kuin ammattilaisen palkalla. Ylityökorvauksia kysyvä ylempi toimihenkilö herättää lähinnä ihmetystä – mitä ne sellaiset ovat? Ei täällä sellaisia tunneta! Harjoittelija saa jatkaa työpaikassa mutta vain harjoittelijana, pätevöitymättä koskaan palkoille. Taitelijaa pyydetään esiintymään maksulliseen tilaisuuteen ja palkaksi luvataan näkyvyyttä, jolla pääsee esiintymään toiseen tilaisuuteen ja saa taas lisää näkyvyyttä. Markkinaperiaatteet menettävät oudosti merkityksensä, kun elinkeinon harjoittajan edellytetään harjoittavan elinkeinoaan lähinnä hyvästä sydämestä. Työpaikkoja on henkilöstöpalveluyhtiön toimitusjohtajan mukaan avoinna vailla hakijoita(siirryt toiseen palveluun), mutta työn tarjonnan puuttumiseen voi tällöin olla muitakin syitä kuin hakijoiden laiskuus. Kaikilla töillä ei elä, mutta ne voivat silti vaatia paljon aikaa ja voimia antiinsa nähden, esimerkiksi monituntisina työmatkoina. Aktivointimallin tunnevoimainen torjunta saattaa johtua siitä, että se avaa konkreettisina faktoina sosiaalisen putoamisen näköalan. On työskenneltävä yrittäjänä, vaikka se tuomitsee kantajansa ja mahdollisesti hänen perheensäkin työttömyysturvan ulkopuolelle. Työ- ja keikkatulojen yhdistäminen työttömyyspäivärahoihin on itsessään erittäin työllistävää ja vaatisikin omat laskenta-ammattilaisensa. Kun kansalaiset lukevat tällaisia kokemuksia, he eivät osaa nähdä aktivointimallia lievemmäksi kuin ekonomistien ehdottamaa työttömyyskorvauksen vähittäistä pienenemistä. Ansiosidonnainen työttömyyskorvaus 500:ksi tai edes 400 päiväksi antoi lupauksen statuksen säilyttämisestä ja vapauden varustautua suunnitelmaan B, mikä piti yllä toivoa. Nopeasti hiipuva korvaus ja korvatunkin ajan kuormittaminen sellaisella, mitä ei itse pysty näkemään oikeana työllistymisenä kertovat, että putoaminen on tapahtunut tosiasia ja nousu siitä etääntyy etääntymistään. Kun työllistyy alityölliseksi alihintaan työllisyystilastot ja työvoimaosuus kohenevat, mutta ei palkansaajien ostovoima eikä työltä perinteisesti toivottu turva. Työllisyysasteen kasvattavaminen on Martti Hetemäen mukaan(siirryt toiseen palveluun) keskeinen tavoite väestön vanhetessa, mutta kestävyysvajeen rahoittamista on vaikea kuvitella niillä verotuloilla, joista tilastollisesta työllistyneisyydestä eli yhdestä maksetusta tunnista viikossa voidaan kantaa. Työsuhteet eivät toisen maailmansodan jälkeisissä hyvinvointivaltioissa olleet vain työn myymistä maailmanmarkkinoiden hintaan ja yksilöiden palkitsemista marginaalituottavuutensa mukaan. Ne olivat väylä, jolla tuottavuuskasvun hedelmät jaettiin kysynnäksi, hyvinvoinniksi ja yhteiskuntarauhaksi. Kun työtä halvennetaan tai kokonaan syrjäytetään globaalilla halpatyöllä ja automaatiolla, tuottavuus jatkaa kasvuaan, mutta kysyntä ei riitä talouden pyörittämiseen. Yhteiskunnat uhkaavat polarisoitua, vaikka tuo polarisoituminen tapahtuu enää harvoin luokkatunnusten alla. Työyhteiskunnan kriisi on pitänyt pinnalla ajatuksia kansalalaispalkasta tai –osingosta. Rutger Bregman, hollantilainen kansalaistulon tutkija, on koonnut tutkimusnäyttöjä vastikeettoman rahan työllistämisvaikutuksista, mutta nuo näytöt on pystytty aina ennenkin jättämään huomiotta. Palkka ilman työtä nostaa aina esiin moraalitalouden tasapainopyrkimyksen: kukaan ei saa päästä vähemmällä. Kansalaistuloa vaikeuttavaa moraalitaloudellista jakoa yksilöiden kesken helpottaisi, jos veroparatiisit voitaisin avata ja transnationaalisten yhtiöiden voitot verottaa maksuksi näiden yhtiöiden nauttimista järjestyneiden yhteiskuntien eduista. Mutta norminpurkutalkoot tehdään juuri näiden hyväksi samalla, kun omalla työllään eläjiä normitetaan ankarammin. Aktivointi itsemääräämisoikeuden rajoituksena toimii paljon paremmin pelotuksena työssä vielä oleville kuin kannusteena työttömille. Aktivointi passivoi, jos työttömät kokevat aktivoinnin tekevän heistä paarialuokkaa. Ei kannata innostua pelistä, jos peli jo asemoi osallistujan pysymään häviäjänä. Häväisty vetäytyy ihmisten parista ja voi masentua uskomaan, ettei ainakaan hänen kannata yrittää enää mitään. Työvoimapoliittisten toimenpiteiden kohde kokee menettäneensä kontrollin elämäänsä nähden. Voimaantuminen taas edellyttää uskoa siihen, että voi omilla toimillaan parantaa asemaansa. Jos saa ansaita lisätuloja lyhyillä keikoilla, harjoittaa yrittäjätoimintaa tai opiskella mielekkäästi, työttömyyskorvauksen yhdistäminen toimintaan toki kannattaa. Työntekijöiden myönteiset kokemukset hallituksen perustulokokeilustaperustuvatkin siihen, että työntekijä saa pitää perustulon ja keikkatulot. Osmo Soininvaara muistuttaa kuitenkin, että tosipaikan tullen perustulo verotettaisiin pois(siirryt toiseen palveluun) sitä mukaa kuin työtuloa kertyy. Innostumisen ja lannistumisen psykologia siis tunnetaan. Kannusteiden käyttöä kepin asemasta on jo pitkään kokeiltukin motivoitaessa suuryritysten johtajia." Juha Siltala Kirjoittaja on Helsingin yliopiston Suomen historian professori Linkkien takaa löytyvien verkkolähteiden lisäksi kirjoituksen lähteinä toimivat mm.: Asta Leppä (2017) Voittajien varjot; Owen Jones (2017) Chaws. The Demonization of the Working Class; Nancy Icenberg (2016) White Trash. The 400-Year Untold History of Class in America; Rutger Bregman (2017) Utopia for Realists; Yliopisto (10/2017) Pienten palasten työuralla. Korjaus 25.1. klo 9.30: Kohdasta, jossa mainitaan eduskunnan avustajantehtävät on poistettu kuvaileva sana "hyväpalkkaisiin". Lisää aiheestaOta yhteyttä Yle.fi-etusivulla juuri nyt: #METOO Keskustelu kulttuurialojen seksuaalisesta häirinnästä jatkuu "Meitä miehiä tämä tilanne on myös ahdistanut" MIELENOSOITUKSET Näin perjantain mielenosoitus näkyy: Julkinen liikenne seisahtuu lähes kokonaan, kouluruokailussa puutteita, katuja kiinni Helsingissä INNOVAATIOT Vaasan yliopisto kaappasi uuden tutkimusalustan johtoon politiikan tutkija Mari K. Niemen "Tässä yhdistyy niitä asioita, joissa olen jo vahva ja nautin työssäni" PUOLI SEITSEMÄN Alina Tomnikov: Joskus läheiset muistuttavat ettei kaikkeen saa sanoa kyllä Lue seuraavaksi
  4. olmi

    Mitä tänään syötäisiin

    Aamun HS:ssa kerrotaan ensi viikolla julkaistavan väitöstutkimuksen tuloksista. Keitä ovat leipäjonossa seisovat ihmiset. Mitäköhän he "tänään syövät"? Kaurapuuroa, parasta ennen -päivämäärän ohittanutta jugurttia, leipää , rasvaista makkaraa ja maitoa - ilmaiseksi kun saavat. . "SUOMALAISISSA leipäjonoissa käy hyvin heikossa taloustilanteessa olevia ihmisiä, joista monille ruoka-avun saaminen aiheuttaa häpeää.Kaksi viidestä kärsii terveysongelmista, masennuksesta, yksinäisyydestä ja nälästä, ja joka toinen tuntee itsensä huono-osaiseksi, selviää Itä-Suomen yliopistossa ensi viikolla tarkastettavasta väitöstutkimuksesta.”Meillä on hyvinvoinniltaan heikkoon asemaan ajautuneita ihmisiä, jotka eivät tule syystä tai toisesta palkalla tai perusturvalla toimeen. Tilanne on pitkittynyt niin vaikeaksi, että jaettu ruoka ei pysty näitä ongelmia ratkaisemaan”, kertoo tutkija Tampereen yliopistosta.Tutkimuksessa selvitettiin ruoka-avun saajien elämänlaatua sekä huono-osaisuuden ja häpeän kokemuksia selittäviä tekijöitä laajalla määrällisellä aineistolla. Kyselytutkimukseen vastasi noin 3 500 ihmistä 36 suomalaisessa ruoka-avun toimipisteessä. SUURIN osa leipäjonoissa käyvistä on työttömiä ja eläkeläisiä, mutta joukossa on myös yksinhuoltajia, opiskelijoita ja pienituloisia palkansaajia.Syvä huono-osaisuus kasautuu lähinnä työttömille ja asunnottomille, kun taas lapsiperheet ja opiskelijat ovat ”vain” taloudellisesti huono-osaisia.Pitkään jatkuessaan huono-osaisuus voi Laihialan mukaan johtaa huono-osaisen identiteetin muodostumiseen. Se taas voi edesauttaa ongelmien kasautumista ja heikentää uskoa omaan tulevaisuuteen.”Joukko ihmisiä on jäänyt suotuisasta hyvinvoinnin kehityksestä sivuun jonottamaan keskenään leipää. Monilla pitkäaikaistyöttömillä ja pienituloisilla eläkeläisillä ei ole valitettavasti näköpiirissä muutosta, vaikka yleinen taloustilanne ja työllisyys lähtisivät paranemaan.”Leipäjonossa kävijöistä runsas kolmannes kokee häpeää. Keskimääräistä useammin sitä tuntevat naiset, lapsiperheelliset ja korkeasti koulutetut. Häpeän tunne näyttääkin olevan yhteydessä omaan viiteryhmään ja sitä koskeviin odotuksiin.”Leipäjono mielletään köyhäinavuksi. Ihmiset eivät halua, että ystävät, naapurit ja sukulaiset näkevät heitä leipäjonossa, ja hyväntekeväisyysavun vastaanottaminen tuntuu nöyryyttävältä.”MONET kyseenalaistavat leipäjonossa käyvien avuntarvetta. Voimakasta arvostelua ilmenee esimerkiksi sanomalehtien verkkokeskusteluissa, joita analysoitiin väitöstutkimuksessa. Laihialan mukaan toiset näkevät leipäjonoissa käyvät ulkopuolisena ryhmänä, jota voi syyttää leimaavilla kommenteilla oman köyhyyden aiheuttamisesta.”Arvostelijoiden mielestä he pistävät ruokarahansa vääriin asioihin ja ottavat hyväntekeväisyydestä kaiken irti, vaikka kyseessä olisi pakon sanelema ratkaisu.”Miksi köyhyys sitten aiheuttaa raivoa? Suomalaisessa hyvinvointivaltiossa on totuttu ajattelemaan, että veronmaksajat hyötyvät maksamistaan veroista, Laihiala selittää. Tietyille ryhmille, kuten maahanmuuttajille tai köyhille kohdennettu apu voi saada aikaan ”moraalipaniikin”.”Suurelle yleisölle kohdistettu etuus tai palvelu ei aiheuta samanlaista paniikkia. Jos jokin apu on kohdennettu köyhille, ruvetaan miettimään, että kuka on itse asiassa tarpeeksi köyhä.”Järjestelmän todellinen ongelma on Laihialan mukaan se, että kaikista huono-osaisimmat ihmiset, joilla on esimerkiksi liikunnallisia tai sosiaalisia rajoitteita, jäävät vaille ruoka-apua.Myös monet leipäjonoissa käyvät tarvitsisivat ruuan lisäksi muutakin tukea, kuten velkaneuvontaa ja yhdeltä luukulta saatavaa apua sosiaalisiin ja terveydellisiin ongelmiin.SUOMESSA on arvioitu, että leipäjonossa käy ainakin noin 20 000 kansalaista viikoittain. EU:n ruoka-apua jakavan Kirkkopalvelujen mukaan ruoka-avun piirissä on vuosittain yli 100 000 ihmistä.Se tarkoittaa, että esimerkiksi kaikki mäntsäläläiset kävisivät leipäjonossa viikoittain tai että joka toinen oululainen tai vantaalainen kävisi siellä vähintään kerran vuodessa.Laihialan mukaan leipäjonojen kävijämäärät eivät ole olleet ainakaan laskusuunnassa. Hän uskoo, että tutkimustulokset symboloivat etäisyyttä, joka ihmisten välille on kasvanut.”Köyhyys on niin yleistä, että jokaisen lähipiirissä, suvussa, naapurustossa tai työpaikalla on ihminen, joka on niin heikossa asemassa, että on altis joutumaan turvautumaan ruoka-apuun. Köyhyys ei ole marginaalinen ilmiö, vaikka siitä kärsivä ryhmä halutaan sellaisena nähdä.”
  5. olmi

    Hyvä biisi

    Olin katsomassa Tuomari Nurmion konserttisalikiertuertueen konserttia Helvetin ja Taivaan Välissä. Nurmio soitti kaksituntisen säestäen itseään laatikkokitaralla ja bassorumpujalkiolla. Kolmessa kappaleessa hänen kanssaan soitti vaimonsa Folk-Liisa (Eskola). Keikat tapaavat huipentua Dumariin. "Aina siin roiskuu kun räppäri rappaa mut ku Dumari tulee ,vittu, Dumari tappaa!
  6. olmi

    Alkoholilain kokonaisuudistus

    Toi Talouselämän jutun tendenssi on niin läpinäkyvä. Eiks oo HIRVEETÄ TOI VEROTUS! Ja kansa (osa) reagoi. Ihan HIRVEETÄ! Ja etenkin viinan verotus. Toivotaan, että edes joku kauppias ymmärtää myydä sitä kaljaa voitolla.
  7. olmi

    Alkoholilain kokonaisuudistus

    Kai siinä säästöä kertyy kun ajaa läpi Manner-Suomen, laivalla Tallinnaan Super Alkoon ja takaisin kotia;)
  8. olmi

    Alkoholilain kokonaisuudistus

    Saatavuutta helpotetaan. Milloinka sitä tunnelia aletaan kaivaa Helsingistä Viroon.
  9. olmi

    Hyvä biisi

    On tosiaan hyvä kappale tuo Changing of The Guards niinkuin on koko Street Legal lp:kin. Oh Mercy lp:ltä jäi yli tämä Series of Dreams kappale, joka ilmestyi vasta Dylanin Bootleg sarjassa. Anssi Kela esitti muuten myös tuon Vahdinvaihdon sillä Wentus Blues Bandin Dylan suomeksi levyllä. Mainio levy sekin.
  10. Joululomalla on ehtinyt hyvin elokuviin: Yorgos Lanthimosin The Killing of a Sacred Deer, William Oldroydin Lady Macbett, Woody Allenin Wonder Wheel ja Kenneth Branaghin Idän pikajunan arvoitus. Olivier Assayasin Clouds of Sils Marian ja Claire Denisin Aurinko sisälläni ostin dvd:nä ihan pelkästään Juliette Binochen vuoksi. Aamulla katsoin Netflixistä Roman Polanskin Venus In Fursin. (Venus in Furs" is a song by the Velvet Underground, written by Lou Reed and originally released on the 1967 album The Velvet Underground & Nico. Inspired by the book of the same name by Leopold von Sacher-Masoch, the song includes sexual themes of sadomasochism, bondage and submission)
×

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy