Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Uolevi

Jäsenet
  • Content Count

    2 158
  • Liittyi

  • Last visited

Community Reputation

144 Excellent

Recent Profile Visitors

The recent visitors block is disabled and is not being shown to other users.

  1. Tavoite kannattaa. Juoksu on siitä hyvä laji, että voi kilpailla itseään vastaan. Aina ei tarvitse voittaa. Jos on joskus juossut vaikkapa puolikkaan johonkin aikaan, ja tietää ettei syystä tai toisesta pysty sitä alittamaan, voi kuitenkin merkitä kilpailun kalenteriin ja osallistua siihen. Syy voi olla vaikkapa pieni vamma joka rajoittaa harjoittelua ja haittaa juoksemista mutta joka ei kuitenkaan estä juoksemista, tai sitten se, ettei jaksa tai ehdi harjoitella. Silti voi osallistua kilpailuun ja tavoitella jotakin aikaa. Tavoite voi olla tietysti sekin, että juoksee kilpailun läpi. Miksi näin? Jos tuntuu yhtään siltä, että juoksu on se laji, jota haluaa harrastaa, kannattaa pitää lajista kiinni, ja mikä sen parempi tapa kuin silmäillä jatkuvasti Juoksukalenteria ja etsiä sieltä sopivia kilpailuja joihin voi ja haluaa osallistua. Kilpailuja on ympäri vuoden ja matkoja joka lähtöön. Miksi näin? Paitsi että säilyy terveys ja kunto pysyy yllä, voi käydä niinkin, että ensin alkuun ei huvita, eikä oikein kuljekaan, kun lähtee kohti kilpailua tai kilpailuruljanssia, mutta pikkuhiljaa ja ehkä hiukan yllättäenkin tossu alkaakin liikahtakin ja siitä saa lisää virtaa, ja homma alkaakin sujua paremmin kuin koskaan, eli saa hinattua itsensä uudelle tasolle. Mulle kävi näin. Elämäntapa on parempi siitä syystä, että yhteen elämään ei mahdu sataa harrastusta. Joillakin on harrastuksia niin, että niitten luettelemiseen menee koko elämä. Ajattelen jotenkin niin, että harrastus on yksi tukipylväs. Jokaisella pitäisi olla harrastus. Harrastus voi muodostua liiankin hallitsevaksi, ainoat ihmissuhteet löytyvät sen piiristä. Toisaalta harrastuksesta voi tulla työ. Elämäntapa, mitä sillä tarkoitetaan, elämäntapajuoksija? Käyttää tuulipukua alvariinsa? Nousee Sotungin koulun pihassa autosta kuin pujo ja kävelee portaat ylös joustavin askelin? Mulle juoksu on vain harrastus.
  2. Uolevi

    SM-maraton 22.9.2018, veikkaus

    Miesten maratonin voittaa Jaakko Nieminen, joka päkittää menemään kelpo vauhtia tällä hetkellä, kausi on ollut ihan ok, ja hijattain juoksi ratakympin alle 31, soolona. On juossut useamman onnistuneen maratonin, joten tietää miten kannattaa valmistautua ja minkälainen matka maraton on. Kakkospallille nousee Antti-Pekka Niinistö, joka on ehkä vähän tuntemattomampi juoksija, mutta on äärimmäisen kova juoksija. Radallakin on juossut hienosti mutta on ihan varmasti vahva tekijä kun juostaan maantiellä ja maastossa. Kokemusta maratonilta on vähänlaisesti, mutta arvelisin että on valmistautunut hyvin, ja se on tärkeää. Aki Nummelalla on lyödä pöytään joukon kovin ennätys, ja juoksi hämmästyttävän hyvin monta maratonia syksyllä ja keväällä kun tavoitteli kisalippua EM-kisoihin. Harjoittelu oli ymmärtääkseni tuolloin vähän niin ja näin ja siitä huolimatta pystyi juoksemaan oikeastaan juuri sellaisia aikoja kuin Nummelan tasoiselta juoksijalta uskaltaa odottaa. Eli jos valmistautuminen on ollut hiukan puuttellista, mikä on jopa erittäin todennäköistä, sillä Ylen haastattelupisteellä SM-viestin aikaan sanoi, että lähtee tästä vaihtelemaan vaippoja, ei se suoraan tarkoita sitä, että yltä katoaa ykkössuosikin viitta, koska on tosiaan osoittanut pystyvänsä huikeisiin suorituksiin, vaikka lähtökohta ei ole ollut paras mahdollinen. Nyt kuitenkin tuntuu että ei kulje. Edellä mainittujen haittatekijöiden lisäksi Nummelan suoritusta ja ennen kaikkea sijoitusta saattaa heikentää nimittäin se, että hän on kritisoinut vahvasti ennen kaikkea liittoa (ja rivien välissä on ollut mietittävää kaikille jotka ovat tekemisissä asian eli juoksun kanssa), ja joka sana on ollut täyttä asiaa, hämmästyttävän tarkasti on osunut maaliin. Mutta tämä saattaa kääntyä Nummelaa vastaan Joutsenossa, jos sattuu käymään niin että ei kulje. Ahtaat väylät saattavat käydä vieläkin kapoisemmiksi. Omat kaiken kansan eteen heitetyt kommentit alkavat työntyä kohti ja litistää. Naisten maratonin vie Vainio. Mira Tuominen ottaa hopean. Hyviä suorituksia tältäkin vuodelta, ja vaikkei juoksekaan maratonia joka viikonloppu, on ymmärtääkseni varsin varma silloinkin, kun mennään puolimaratonia pitemmille matkoille. Esimerkiksi Pirkan hölkän on valloittanut monta kertaa. Pronssimitalin syrjässä on vahvimmin kiinni Suvi Miettinen, jolla oli ilmeisesti heikompi jakso kesällä, mutta joka on parhaimmillaan maan terävintä kärkeä lyhyemmillä matkoilla. Kysymysmerkki, koska ei ole juossut maratonia. Mutta Miettiselle siis pronssi.
  3. Uolevi

    Yleisurheilukausi 2018

    Olen lopen kyllästynyt näihin (yleisurheilu)asiantuntijoihin, jotka näkevät suomalaisen yleisurheilun laman johtuvan siitä, että lapset eivät enää liiku luonnossa, että ei tule miljoonia askelia, että vain pullaa mutustetaan (näyttäkää allekirjoittaneelle se talous jossa leivotaan ja syödään pullaa?), että että ja että... Olen tutustunut Heikki Leppäsen ajatteluun, kuunnellut hepun juttuja, lukenut "kolumneja", ja siinä on kyllä sellainen mies, jolle ei kannata esittää jatkokysymyksiä. Leppänen edustaa sitä tyyppiä joka jankkaa joka kerta ne samat asiat, ja tuotuaan "analyysinsä" julki asettuu seisomaan vittumaisen ylimieliseen asentoon, rinta hiukan kaarella, ja naama on vedetty itsetyytyväiseen ilmeeseen, ja kun sen jatkokysymyksen esittää, pää kääntyy ja ainoastaan toinen silmä katsoo, jos sekään, ja kun ottaa askeleen sivuun, niin että näkee "asiantuntijan" koko pärstän, pää kääntyy taas ja ainoastaan toinen silmä katsoo, ja kun sanoo että lopeta, älä ole typerä, lapsellinen, jäykkääkin jäykemmän miehen suusta kuuluu: Nulikka, minkä jälkeen "asiantuntija" poistuu paikan päältä hampaitaan yhteen purien, ja päästyään kotiinsa painuu parvekkeelle tai jonnekin hiton patiolle missä kiroaa maailman koska tajuaa/on tajunnut että taas tuli jankattua ne samat ja ihan paskaa on se mitä suusta tulee/taas tuli. – Yhteiskunta on muuttunut kaupunkimaiseksi, lasten liikkuminen on vähentynyt radikaalisti, harrastajia on selvästi vähemmän... Lapsilta puuttuu miljoonia askelia siitä, mitä ennen otettiin ihan vain luontoliikuntana. Toisaalta pullaa on pöydässä ja sitä myös syödään. En nyt yritä mitenkään johdatella mutta kysyn kuitenkin näin. Liikkuvatko yhdysvaltalaiset lapset radikaalisti enemmän kuin suomalaiset? Se on tietysti selvä, että Kevin Mayer on maatalon poika, koska lihakset ovat noin isot. Ihmetyttää tosin se, että kaltaiseni raihnainen veteraani jolla ei ole juoksutaustaa ja moni pikkutyttö juoksee ranskalaiselta karkuun. Eikö se mennyt niin että suomalaisen kestävyysjuoksun lama on seurausta maaseudun katoamisesta? https://www.is.fi/yleisurheilu/art-2000005831402.html
  4. Uolevi

    Yleisurheilukausi 2018

    Pysyisitkö Kevin Mayerin perässä? Kyllä, ihan kevyesti. Ashton Eaton nostettiin kaikkien aikojen urheilijaksi, ja nyt ranskalainen suorastaan murskasi jenkin. Ilmiömäinen. Briljantti. https://yle.fi/urheilu/3-10407562
  5. Uolevi

    Topi Raitasen vauhti kiihtyy

    Olympiavoittoja tuli ennen sotia ja sitten taas 70-luvulla. Näyttää siltä, että siinä välissäkin juostiin.
  6. Uolevi

    Topi Raitasen vauhti kiihtyy

    Totta. Onpa iso luku. Pieniä ja sitkeitä tyyppejä. Suuret ikäluokathan astuivat kuvaan vasta myöhemmin. https://fi.wikipedia.org/wiki/Suuret_ikäluokat https://findikaattori.fi/fi/81
  7. Oma arvioni on, että Vainion tulevaisuus on maratonilla. Se on siis paras matka. Maratoonari voi tietenkin juosta kymppiä hyvällä menestyksellä, joten ei tässä mitään ongelmaa ole. Touhu, tai puhutaan mieluummin tekemisestä kun en oikein hakemallakaan keksi moitittavaa, vaikuttaa oikein hyvältä.
  8. Alimatkojen tulosten perusteella voi sanoa melko varmasti, kumpi vie loppukirin. Vetojuhta ei vie (koskaan). Pitkässä kirissä oleellista on härnääminen, pitää juosta niin, että vastustajat päätyvät tekemään ylimääräisiä liikkeitä. Jos muut eivät pysy perässä, ei puhuta enää kiristä. Tällöin vedetään niin kovaa, etteivät muut pysy perässä. Ei puhuta samasta asiasta.
  9. Kuuntelin puolentunnin kohdalta kymmenisen minuuttia eteenpäin, ja kuin radio-ohjelmaa olisi kuunnellut. Oikein hyvä siis. Tilasin itse asiassa aivan äskettäin Juoksija-lehden, ja nyt on lupa parkua. Pidän aika masentavana sitä että päätoimittaja miettii missä asennossa lehteä luetaan. Seiskaa luetaan odotustiloissa, ei Juoksijaa. Ja jos luetaankin, lehteen voi aina palata, jos jokin ei auennut ensimmäisellä lukukerralla, silloin kun ei pystynyt kunnolla keskittymään. Ja löytyi tuosta kymmenen minuutin pätkästä pseudotiedettäkin. Ja tässäkin ketjussa on kyselty, minkälaisia juttuja pitää olla missäkin lehdessä. Urheilulehden lukijat ilmeisesti odottavat napakoita juttuja, joiden päätähti on kirjoittaja itse. Juoksija-lehdeltä voisi odottaa että valaistaan asiaa. Juoksija-lehden linjan voi vilkaista pääkirjoituksesta. Itse haaveilin joskus pelaavani vielä jonain päivänä San Sirolla (Juventuksen paidassa), ja sillä tiellä ollaan. Joku toinen lukee jutun 32-vuotiaasta kolmen lapsen äidistä, joka painii ruuhkavuosien keskellä, ja innostuu.
  10. Uolevi

    Suomi-Ruotsi maaottelu 31/8-1/9.

    Toivottavasti ei päädy samaan ratkaisuun kuin musiikkikriitikko Seppo Heikinheimo joka poistui Suomesta ja maailmasta tylyimmällä mahdollisella tavalla, eli päätti päivänsä itse. Yksi syy tähän ettei viitsinyt enää kuluttaa näitä tantereita oli se, että pesäpallo-otteluissa soitettiin mökämusiikkia. Voi olla että uusittu olympiastadion mahdollistaa vieläkin rockkonserttimaisemman tunnelman. Berliiin EM-kisojen maantiereittien varsilla päivystänyt toimittaja haastatteli paitsi saksalaista koiraa myös kahta suomalaista kisaturistia, molemmat miehiä, joilla oli kanssa vähintään 50 vuoden mittainen reissu takana erilaisissa arvokilpailussa. Kesti hetken ennen kuin pystyin vastaanottamaan materiaalia jota tuutista työnnettiin. Vaatetuksesta alkaen ilmestys oli sellainen että tuntui kuin olisi viuhahdettu vuosikymmeniä taaksepäin. Olivat vähäsanaisia ja kovasti kohteliaita, kunnioittivat selvästi käynnissä ollutta lajia ja tapahtumaa. Jyhkeää tai jähmeää, näkökulmasta riippuen. Juuri noin tein. Kun tulos rävähti tauluun, aloin suhteuttaa sitä muihin tuloksiin. En kuitenkaan Vasalan tuloksiin vaan EM-kisoissa esiintyneiden juoksijoiden tuloksiin. Tästä on nimenomaan kysymys. Miksi kaivetaan Virenin harjoitusohjelmat, kun voidaan katsoa miten Farah harjoittelee? Voiko tästä päätellä että urheilu ei merkitse teikäläiselle yhtä paljon kuin joskus? Minua ei huono tulos masenna, melkeinpä päinvastoin. Innostun. Pitkin alkuvuotta ja pitkälle kesään oli äärimmäisen hauska seurata Camilla Richardssonin tuloksia, ja panin merkille että myös tällä palstalla tulokset herättivät mielenkiintoa. Pohdimme sitä, kumpaan suuntaan Keskisalon valmennettava on menossa, ylös- vai alaspäin. Ja juurikin tilastojen antama tieto on kullanarvoista arviota tehtäessä. Muistihan aina vähän falskaa, siksi on hyvä aina tarkistaa, oliko varmasti niin kuin muisti viestii. Erittäin mukavaa puuhaa tuollainen tilastojen seuraaminen ja penkominen. Tulos, siis juoksun loppuaika, ei tietenkään riitä. Siksi kimmastuin muun muassa alan julkaisusta löytämääni kisaraporttiin. Siinä kun oli väliajat esitetty puolihuolimattomasti. Olisimme voineet kaivaa lisäksi esiin Keskisalon tulokset, ja niitä käyttäen pohtia, onko Richardssonilla mahdollisesti menossa juuri kova harjoituskuuri, koska tulokset eivät ole aivan sellaisia kuin voisi odottaa. Jos vaikka Keskisalolla niin ikään polki vähän paikallaan jossain vaiheessa kesää. Tämä viimeinen vain tällaisena mainintana, miten tilastoja voi käyttää. Ja eikö penkkiurheilija valmistaudu kilpailuun juuri niin että penkoo tilastoja saadakseen selville onko kilpailussa sellaisia juoksijoita että maailmanennätys on mahdollinen? Ja ymmärsin että Hannuksen ja Kanervan pääargumentti Kalevan kisojen jälkilöylyissä oli se, että nämä rääpäleet ikään kuin katkaisivat sen ketjun joka oli alkanut sieltä jostain 70-luvulta tai aiemmin. Kalevan kisoissa on ollut tapana pitää vauhtia. Se on eräänlainen näyteikkuna. Jotta näin voi sanoa, täytyy käydä tilastot läpi, että selviää, että ihan todella on näin. Herrathan eivät ymmärtääkseni väittäneet että kyseessä olisi ainoastaan heidän mielipide vaan puhutaan vuosien saatossa muodostuneesta kulttuurista. Ari Paunonen kirjoitti Juoksija-lehdessä viime vuoden Kalevan kisojen jälkeen että tavallinen urheilutoimittaja ei pysty sanomaan mitä vauhtia radalla juostaan. Olen samaa mieltä, oletko sinä? Ainoastaan harjaantunut silmä pystyy valaisemaan, onko mailereiden kierrosvauhti 59 vai 63 (jos juostaisiin tasaista vauhtia loppuajassa ero olisi 15 sekuntia, eli hurja). Jokainen voi tietenkin kokeilla tätä kotona; kaivaa Youtubesta videon, peittää kellon ja kokeilee kuinka käy. Kannattaa ottaa tilastotietoa eteen. Kun tietää juoksijoiden tason, on helpompi arvioida mitä vauhtia mennään. Vaikka huippujuoksijoiden tekeminen on aina helpon näköistä, pystyy sen näkemään mennäänkö äärivauhtia. Minä ainakin pystyn. Joukkueurheilussa on tuokin ongelma mutta lisäksi se ongelma, että tulos on hyvä mutta ottelu on pettymys. Jääkiekossa, niin kotimaassa kuin ulkomailla, pelataan kauden aikana liian monta sellaista peliä, jossa ainoastaan surfaillaan. Tulos tyydyttää fania mutta ottelun aikana haukotuttaa. Tai sitten ottelun aikana vituttaa, koska joukkueen peli ei ole kehittynyt, peli ei kehity, kuten lajipiireissä sanotaan. Joku ensi kertaa lajia seuraava saattaa toki lumoutua mutta epäilen että ei. Täytyy olla ihan toope, ettei havaitse että siellä mennään puolivaloilla. NBA-koripallossa on ihan tavallista että pelaajat palailevat oman korin luo jos jaksavat. Tilaa ja aikaa heiton suorittamiseen on yhtä paljon kuin vapaaheittoviivalla. Jokainen näkee että staroja laiskottaa. Kukaan ei jaksa katsoa sellaista ottelua. Jalkapallosarjoissa pelataan tosissaan ainakin siihen asti kunnes ottelu on ratkennut, ja otteluhan on ohi vasta päätösvihellyksen viheltäessä, koska jokaisella ottelulla ja pisteellä on merkitystä. Silti Barcelonan fanit tarjoavat joukkueelle usein vihellyskonsertin. Viheltävät, vaikka joukkue tehtailee parhaillaan suurinumeroista voittoa. Monihan tykkää katsoa alasarjapelejä tai ainakin naisten ja junioreiden otteluja koska niissä tapahtuu enemmän. Miesten pelit tahtovat mennä tukkoon koska miehet ovat fyysisesti vahvempia ja taktinen osaaminen, sekä kyky toteuttaa taktiikka, on parempi. Miesten pelatessa ottelut etenevät liian nopeasti sekä silmälle että ajallisesti. Naisten tenniksessä pallo elää kauemmin ja siksi moni hakeutuu seuraamaan sitä.
  11. Uolevi

    Suomi-Ruotsi maaottelu 31/8-1/9.

    Kaikki aiemmin tapahtunut on historiaa, näin sen voi käsittää. Mutta en kai väittänytkään, ettei löytyisi ja irtoaisi mitään. Eli jos oli ongelma, ei ole enää. En voinut vastata kysymykseen, koska valtaosa Suomi-Ruotsi-maaotteluista on kadonnut kuin huuto tuuleen, ja loput vaeltelevat tietymättömillä teillä, eivät ainakaan suostu tulemaan ulos. Jotta voisi vastata esitettyyn kysymykseen, täytyisi olla kaikki maaottelut ikään kuin käden ulottuvilla. Ei ole. Ehkä teikäläisellä on. Hauskaa onkin, ettet vastannut haasteeseen vaan rupesit taas käymään keskustelua siitä, miten pitää keskustella. Eikö urheilukirjojen ahmijat suorastaan himoitse juuri nyt käsillä olevaa tilannetta, jossa pääsee kaivamaan muistilokeroita ja tiputtelemaan nimiä ja vuosilukuja? Kun löytää vuosiluvut ja nimet, on urheilutietäjä. No mitä historia opettaa? Mailerit ratkaisivat nyt maaottelun. Ruotsilla oli asettaa viivalla miehiä, jotka olivat juosseet kyseisen matkan tänä vuonna alle 3.40. Ihan pilipalijätkistä ei siis puhuta. Ja suomalaiset pääsivät näyttämään kantapäitään. Vuosi sitten alkoi mussutus, joka jatkui ainakin pitkälle syksyyn, ja jonka keskeinen viesti oli, ettei suomalaisista mailereista ole mihinkään, ovat ihan häviäjiä. Opettaako historia niin että pilkkaaminen, mollaaminen ja naureskelu pistävät mailereitten kinttuihin vauhtia?
  12. Uolevi

    Suomi-Ruotsi maaottelu 31/8-1/9.

    En voi vastata. Suomalainen yleisurheiluhistoria on näet pyyhkiytynyt muististani lähes kokonaan. Löin päänkin seinään, sillä ei ollut muuta vaihtoehtoa. Alkoi käydä sietämättömän ahdistavaksi se, että aina kun jossain päin yleisurheiltiin, päähän alkoi pulputa takavuosien suomalaissuorituksia. Siksipä; pää seinään, ja nyt on hyvä, levollinen olo. Suosittelen. Jos joku pystyy kertomaan, mikä on se mielenkiintoinen lisä, minkä vanhojen muistelu tuo, voin alkaa palauttaa asioita päähäni. Kovaa tykitystä Raitaselta. Jo tietysti se, että ruotsalainen Berglund paketoitiin ja lähetettiin kotimaahansa häpeämään kertoo sen, että Raitasta ja Raitasen suoritusta ei tarvitse hävetä katsottaessa maailman valioita ja niiden suorituksia. EM-finaalissa loppuaika oli kovempi mutta ei tiedä vaikka Raitanen jonain päivänä kuljettaisi Suomen värejä loisteliaasti myös sillä matkalla. Norjalainen Henrik Ingebrigtsen olisi saattanut pullahtaa ulos finaalista, jos Raitanen olisi ollut viivalla.
  13. Uolevi

    Suomi-Ruotsi maaottelu 31/8-1/9.

    Jos se on suunnistajan perusasento, tuollainen matala. Ja Rinne. Ja Salonen.
  14. Uolevi

    Suomi-Ruotsi maaottelu 31/8-1/9.

    Piesanen ainakin harppoo. Toivotaan että meno paranee uuden valmentajan alaisuudessa. Edellinen valmentaja oli luultavasti sutkauttelija. http://www.yleisurheilu.fi/uutinen/piesanen-olisin-halunnut-juosta-sen-puoli-tuntia-rikki-taalla-tanaan-seitsenottelussa Jos Kalevan kisojen aikaan olisi ollut viileämpää, mikä olisi ollut Piesasen voittoaika kympillä?
  15. Uolevi

    Suomi-Ruotsi maaottelu 31/8-1/9.

    Peesissä pääsee niin paljon helpommalla, että jos ruotsalainen olisi osallistunut vetotöihin, järjestys maalissa olisi ollut toinen. Ruotsalaisen suunnistajan kannattaa välttää kuppi-istuimia.
×

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy