Jump to content
Juoksufoorumi.fi






liukasluikku2

Jäsenet
  • Content count

    401
  • Liittyi

  • Last visited

  • Days Won

    10

About liukasluikku2

Profile Information

Converted

  • Coopperi
    3645
  • 10km
    34.40
  • Puolimaraton
    1.14.59
  • Maraton
    2.42.18

Recent Profile Visitors

917 profile views
  1. Hoka One One

    Ups, nyt meni vähän kauas. No, etsintä jatkuu. Kiitos!
  2. Hoka One One

    Mistä ostit/löysit SG2:et? Tekisi mieli kokeilla sekä sovitella noita kenkiä tulevan kesän seikkailuita varten. Kiitos jo etukäteen!
  3. VIIKKO 37: Toinen palautteluviikko MA: tv-rauhallinen 4.7 km sekä 28 minuuttia. Km-aika: 5.41 min/km sekä keskisyke 105. TI: lepo. KE: tv-rauhallinen 18.4 km sekä 1 tunti ja 47 minuuttia. Km-aika: 6.21 min/km sekä keskisyke 101. TO: pyöräily 25.3 km sekä 1 tunti ja 9 minuuttia. Km-vauhti: 22.1 km/h ja keskisyke 101. PE: hieronta (1½ tuntia). LA: tv-rauhallinen 4.1 km sekä 22 minuuttia. Km-aika: 5.24 min/km sekä keskisyke 112. SU: tv-pitkä 21.7 km sekä 1 tunti ja 57 minuuttia. Km-aika: 5.24 min/km sekä keskisyke 114. Lisäksi pyöräilyä 28 minuuttia. Juoksua yhteensä 49.0 km sekä 4 tuntia ja 46 minuuttia. Tämän viikon pieni uutinen on se, että olen taas palanut kevyen juoksun pariin. Maanantaina tein kevyen juoksulenkin lähinnä tunnustellen, miltä juoksu tuntuu. Kun kipuja tai jomotuksia ei tuntunut missään, juoksin keskiviikkona pitemmän lenkin juoksukoulun yhteydessä. Samalla kokeilin nostaa vauhti ”hurjaan” 5 min/km tahtiin ja tämä onnistuikin helpohkosti, vaikka pelkäsin ties minkä lihaksen repeytymistä tms. Keskiviikkoiltana aloin jopa suunnitella vk-lenkkiä ensi viikon alkuun, mutta torstaiaamu pakotti ”porsaan kotiin”: jalkojen lihaksisto antoi selkeitä merkkejä siitä, ettei kahden tunnin (kevyitäkään) lenkkejä ole suotavaa vielä tehdä. Tämä viisaus ei sitten montaa päivää päässä pysynytkään (kts. sunnuntai). Perjantaina hierotutin jalkojani pitkän kaavan mukaan ja jos jo itse hieronta tuntui hyvälle (sitkeimmätkin pahkurat saatiin auki), niin juoksu oli sekä lauantaina että sunnuntaina mukavan helppoa. Toki sunnuntain ”vahinkopitkällä” (ei todellakaan ollut tarkoitus juosta näin paljoa, kirottu luetun ymmärtäminen) elimistön palautumattomuus tuntui loppumatkasta, mutta itsessään juoksu sujui vaivattomasti. Perjantain hieronnan jälkeen myös erilaiset kolotukset yms. olivat selkeästi vähentyneet ja tämä taas on tuonut juoksuun ”helppoutta”. Verrattuna vuoden takaisiin kolotuksiin olenkin toipunut sataselta todella hyvin. Ensi viikolla jatkan kevyttä ohjelmaa. Lauantaina Tuusulassa juostaisiin 22 kilometrin kilpailu osin maastossa sekä osin maantiellä. Kieltämättä mieli vetää tuohon kilpailuun, mutta toivottavasti terve järki voittaa ja jätän juoksemiset tässä vaiheessa muiden iloksi. Omissa suunnitelmissa tähtäin on tulevassa Vantaan maratonissa sekä tulevassa harjoitusvuodessa, joten tässä vaiheessa syksyä on turha ottaa mitään hölmöjä riskejä. Katsotaan kuinka kauan pää muistaa tämän viisaan ajatuksen…
  4. VIIKKO 36: Vuokatin tankkaus- ja varustelista MA-KE: lepo. TO: pyöräily 1 tunti ja 5 minuuttia sekä 25.1 km. Km-vauhti: 23.3 km/h sekä keskisyke 106. PE: hieronta. LA: sauvakävelyä 1 tunti ja 22 minuuttia. Vauhti: 6.5 km/h ja keskisyke 87. Pihkaniityn kuntoradalla. Kesken lenkin jouduin soittamaan poliisin loukkaantuneelle jänikselle, joka tuskissaan (ei päässyt jaloilleen) makasi kuntoradan varrella. Ei hauskaa hommaa. SU: pyöräily 1 tunti 10 minuuttia sekä 27.7 km. Km-vauhti: 23.8 km/h sekä keskisyke 107. Ei siis juoksua tai juurikaan mitään sellaista, joka edes muistuttaisi juoksemista. Palautuminen sataselta on edennyt todella hyvin. Keskiviikkona jalat olivat arkiaskareissa siinä kunnossa, että jos en olisi tiennyt satasesta, en sitä olisi voinut mitenkään päätellä jaloista. Toki totuus on se, että etureidet ovat vielä jumissa (venyttely) eikä pyörä nouse niin nopeasti jyrkkien ylämäkien päälle. Viimeksi mainitussa paras fyysinen terävyys loppuu jossakin vaiheessa rinnettä. Lisäksi psyykkinen akku on myös vajaalla, intoa kyllä on päästä harjoittelemaan, mutta harjoituksissa potku jää vajaaksi. Mutta tämä on aika tuttu kaava aiemmilta vuosilta ja ainoastaan tuon palautumisen nopeus on yllättänyt tänä vuonna. Lupailin viikko sitten, että palaan vielä Vuokatin varustelistaa sekä energiahuoltoon. Olenkin alle koonnut tuossa juoksussa käyttämieni varusteiden listan sillä ajatuksella, että tuosta listasta voisi olla hyötyä jollekulle sellaiselle juoksijalle, joka suunnittelee ensimmäistä ultraa. Pari vuotta sitten kolusin itse nettiä ja kirjallisuutta etsien tietoa erityisesti energiahuollosta ja toki tietoa myös löytyi. Valitettavasti tuo tieto oli usein sirpaleista, joten siksikin alla oleva lista yhden ultran osalta. Sinällään tuossa listassa ei ole mitään mullistavaa tai vallankumouksellista, mutta perinteisessä yksinkertaisuudessa tuo lista toimi omalla kohdallani. VARUSTEET: -Adidaksen lippalakki (hiki sekä sade) sekä väljät kompressiosukat (ei ikävää puristamista) -Salomonin juoksupaita sekä –housut (taskut roskille ja suolalle) -Tokmannin viiden eurot urheilualushousut (hinta-laatusuhde täydellinen: ei hiertymiä tms.) -Hokan Mafate Speed 2-kengät -Inov-8 Race Elite juomareppu kahdella 0.5 l juomapullolla varustettuna Varustepuoli toimi tässä kilpailussa, kuten aiemminkin, hyvin. Tärkein juoksijan varuste lienee kengät ja jalkoihin valikoitui hyväksi havaittu Mafate. Hoka ei pettänyt, erityiskiitos täytyy antaa siitä, että jalkojen iskutus säilyi hyvänä aivan loppuun saakka verrattuna viime vuoden juoksuun. Miinuksen Hokat saavat vedenpoistosta, sillä se voisi olla hieman tehokkaampi. Toisaalta Hoka oli tossuna hyvin huomaamaton ja tämähän on hyvän kengän merkki. Viime vuodesta tuttu Inovin reppu oli taas mukana. Repussa riitti tilavuutta hyvin pakollisten varusteiden kantamiseen ja geelit tuossa repussa saa mukavasti eteen. Roskat työnsin juoksupaidan takataskuihin, jossa ne kulkivatkin mukavasti huoltopisteiden roskiksiin. Inovin ongelma oli tänä vuonna se, että pullot alkoivat painaa kylkiä. Viime vuonna tuota ongelmaa ei ollut, joten olisiko reppu ollut säädetty hieman liian tiukalla. Pallaksen jälkeen palasin todella löysien kompressiosukkien pariin. Sukkien merkittävin tehtävä olikin varjella sääriäni kanervikon hakkaamiselta ja tämän tehtävän sukat täyttivät hyvin. Jos Mafate on hyvin potentiaalinen kilpailukenkä myös tulevaisuudessa, myös vanhat Adidaksen sukat siirtyivät potentiaalisten varusteiden listalle. ENERGIAHUOLTO: Erinäinen määrä erilaisia geelejä yms. (kts. kuva alla). Juoksun aikana söin yhden pussin geelikarkkeja, yhden Maximin patukan sekä geelejä n. 15 pussukkaa. Lisäksi join yhden proteiinijuoman sekä nautin järjestäjien jauhelihakettoa sekä söin jälkiruoaksi yhden banaanin. -Dropbagiin jätin suklaata, lakua, salmiakkia, cokista, jaffaa jne. Tästä listasta käytin ainoastaan yhden cokiksen. -Mukana oli myös suolatabletteja, magnesiumpussukoita sekä merisuolaa. Tämä suolavarasto sijaitsi shortsien takataskussa eli helposti saatavassa paikassa. Kaikki listassa mainitut asiat olivat säännöllisessä käytössä ja erityisessä (suuremmassa) käytössä parissa krampeista varoittavassa tilanteessa. Omalla kohdallani pidän tärkeänä sitä, että pidän energiahuollon mahdollisimman yksinkertaisena. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että juon joka 15.minuutti, syön geelin joka 45. minuutti, otan suolaa joka 2. tunti ja magnesiumia joka 3. tunti. Ja tästä ei lipsuttu Vuokatissa eli juomapisteen jälkeen palasin heti ”joka 15. minuutti” kaavaan. Tällä yksinkertaistakin yksinkertaisemmalla kaavalla varmistin sen, että nautin nestettä ja energiaa tasaisella tahdilla. Väsyneenä tällaisista asioista on helppo lipsua ja unohtaa, milloin viimeksi nautin geelin tai urheilujuomaa. Viime vuotista juoksua vaivasi vatsavaivat. Tänä vuonna vatsa kesti hyvin, joka voi osittain johtua siitä, että jätin ylettömän merisuolan ja rusinan sekä satunnaisemman puolukoiden syömisen pois. En myöskään syönyt järjestäjien chipsejä, vaan koska vatsa toimi hyvin, keskityin geelien syöntiin, sillä ajattelin saavani tarvittavan energian niistä tehokkaimmin. Geeleissä kuten muissa herkuissa pyrin siihen, että jokaiseen tilanteeseen olisi jotain maistuvaa. Tästä johtuen dropbagi olikin todella painava ja suurin osa herkuista palasi takaisin Keravalle. Geeleissä painopiste oli PowerBarin suolageelissä, joita nautin joka toinen kerta. Tuon geelin käyttökertoja lisäsin ensimmäisen kramppivaroituksen jälkeen ja syystä tai toisesta (imelä maku) tuo geelin syöminen onnistui vaivattomasti maaliin saakka. Toinen tulevien kilpailuiden varustelistaan kuuluva geeli on PowerBarin kofeiinigeeli. Maultaan tuo geeli oli ja on aika karmea, mutta kun sen nautti cokiksen kanssa, se myös antoi yllättävän energiapotkun. Vanha kofeinisti voi siis saada yhä kicksejä… Kuten jo aiemmin kirjoitin, ongelmaksi juoksun aikana muodostui nesteiden tankkaus. Järjestäjien High 5 juoma maistui todella hyvälle, mutta tuli ulos luonnollista kautta hyvin nopeasti. Syytä tähän en vieläkään tiedä. Itsessään järjestäjien juoma oli sopivan laihaa/vahvaa ja siksikin sitä oli helppo nauttia. Alkumatkan oma sekoitus oli hieman liian ”paksua” ja siksi juoman koostumus on tärkeä asia. Tulevassa kilpailussa tankkaukseni tapahtunee hyvin pitkälti samalla tavalla kuin Vuokatissa. Jos kuitenkin luoja on armelias, juoksen ensi keväänä Karhunkierroksella. Kilpailunahan tuo on jo selvästi aiempia kilpailujani pidempi ja siksi tuo pituuden kasvaminen vaatinee hieman tarkempaa suunnittelua myös tankkauksen osalta. Uskoa kuitenkin sekä juoksuun että evästelyyn antaa se, että vielä Vuokatin vaaralta laskeuduttuani olisin kyennyt jatkamaan juoksua ja matkaa eteenpäin tai ainakaan mitään estettä tälle ei olisi ollut. Ensi viikolla jatketaan kevyellä ohjelmalla. Tehtävieni puolesta saan ja joudun kokeilemaan juoksua, mutta pääsääntöisesti pyrin pysymään joko sauvojen varassa tai pyörän päälle. Ja lisää venyttelyä…
  5. Vuokatti Trail Challenge 2.9.2017

    Noita kuvia oli kyllä mukava katsella @Jouni74. Erityisesti tuo utuinen rantakuva kiteytti tuon aamun tunnelmia hienosti ja erityisesti alkumatka oli hyvin kuvauksellinen (naavaiset puut, utuiset suot...). Useamman kerran pohdin kameran esiinkaivamista, mutta eihän sitä malttanut... Täytyy toivoa, että tuo reitti pysyisi nykyisen kaltaisena myös tulevina vuosina, sillä vaikka alkureitti ei aina nosta hymyä huulille, niin siihen sisältyy monia paikkoja, joita kannattaa odottaa. Eikä ne märät suotkaan nyt ihan hirveitä olleet, märkiä kyllä!
  6. Vuokatti Trail Challenge 2.9.2017

    Kymmenen aikaan katselimme kollegan kanssa pimeään yöhön, jossa katuvaloja vasten tipahteli räntähiutaleita. Ei silloin teitä kateeksi käynyt ja sitkeitä sissejä kyllä olette!
  7. Kiitos kaikille onnitteluista sekä kannustavista sanoista! Kyllähän psyyke tällaisessa suorituksessa on hyvin mielenkiintoinen. Ja jotenkin pään osuus on korostunut omassa tekemisessäni sekä mietinnöissäni viimeisten vuosien aikana. Ylipäätään sitä, että juoksin viime vuonna ensimmäisen ultrani, harkitsin useamman vuoden, sillä halusin olla varma, että olen myös ehdottoman valmis kokemaan (mahdollista) kipua sekä suoriutumaan pitkästä urakasta. Tokikin omat suoritukseni ovat vielä kovin lyhyitä verrattuna esimerkiksi teihin, jotka juoksette vuorokauden tai kahden urakoita. Mutta jotain psyykkeessäni täytyy olla kunnossa, kun siedän sen, että ensimmäisen maratonin (noin viisi tuntia) jälkeen edessä on vielä n. kolme kertaa vastaava matka (ajassa mitattuna) tai uskalsin siirtyä johtoon ja juosta reippaammin, vaikka tiedossa oli, että maaliin on matkaa n. 5-6 tuntia ("Sippaanko?"). Tai olin valmis sietämään sen, että nesteet tulivat läpi tai reidet ovat tyhjät ja kipeät. Tässä lajissa on henkiselläkin puolella monta aspektia, mutta tokikin lauantaina ratkaisuja tehdessäni päädyin lähes aina siihen kysymykseen "Jaksanko juosta pitkän matkan maaliin?" Toinen puoli asiaa on kuitenkin myös se, että välillä täytyy uskaltaa tehdä rohkeita päätöksiä, vaikka niihin saattaisi liityä riski. Viime viikonloppuna rohkeat päätökseni auttoivat minua hyvään suoritukseen. Mutta kyllä tämä onnistuminen antoi motivaatiota tulevaan harjoitusvuoteen sekä harjoituksiin. Ja erityisesti tunsin löytäväni oman tasoni, jolla suorituksen voi satasella juosta maaliin. Ja edelleen: uskaltaa tehdä omia ratkaisujani hankalissa tilanteissa erityisesti alkumatkasta. Mutta tokikin tässä asiassa minulla on vielä paljon opittavaa ja tämä tietty salaperäisyys (esimerkiksi yöjuoksusta Kuusamossa) motivoi sekä pitää nöyränä ja terävänä. Karhunkierroksella juokseminen on ollut minulle jonkinlainen unelma ja tavoite jo viime talvesta. Toukokuun kilpailun yhteydessä päätinkin, että ensi vuonna sen myös juoksen. Miksi odottaa liikoja ja katua joskus kiikkustuolissa tekemättömyyttään? Tottahan puhut @vmaksi, että kyseessä onkin jo huomattavasti isompi kakku. Mutta jos tuonne pääsen, motivaatiota ei ensi talvena tarvitse kaivella piilostaan (100 mailia...). Tokikaan jos en paikkaa saa syksyllä, katselen tilannetta vielä ensi vuoden puolella, mutta jossakin vaiheessa täytyy tehdä päätöksiä ihan töideni ja perheeni takia. Ihan pikahälytykseen en siis ole valmis. Harjoitteluni, joka käynnistyy lokakuussa, tähtää kuitenkin KK:lle. Harjoitusohjelma mukailee tämän vuoden ohjelmaa, mutta lihaskunnon ja -venyttelyn osuutta on syytä lisätä. Tämä tarkoittanee, että nöyrryn punttisalille (tai vastaavaan) ja määrättömien juoksukilometrien sijaan pyrin isoihin kilometreihin unohtamatta hyvää lihashuoltoa. Et kai yritä heittää minulle paineita @Snoerf :) Mutta niinhän se on, että jos täällä kirjoittelee, silloin on myös hieman vastuussa teille. Enkä ole kokenut tätä huonona asiana, sillä monena väsyneenä hetkenä olen saanut vielä pienen virran päälle siitä, että tiedän, että joku seuraa tekemisiäni. Varohan Spööki, kun pirulle pikkusormen... mutta viivästyneet onnittelut 23:sta. Tuosta minäkin joskus starttasin ja tässä ollaan.
  8. VUOKATTI TRAIL CHALLENGE 101.7 KM. Aika: 13.35.43, km-aika: 8.10 min/km sekä keskisyke 121. Perjantai iltapäivästä matkasimme kaverini Kimmon kanssa Vuokattiin. Kimmon aikomus oli juosta maraton ja sen hän juoksikin komeasti. Menomatkalla teimme pari pysähdystä ja ehdimme kuin ehdimmekin hakemaan kilpailunumerot urheiluhallista. Tämän jälkeen hotelliin ja vielä pieni kävelylenkki puolipimeillä kaduilla. Nukkumaan pääsimme kohtuu hyvissä ajoin, mutta kahden tunnin unien jälkeen heräsin. Uni ei enää, tai ainakin siltä tuntui, tullut silmääni ja muutenkin oloni oli hyvin hermostunut. Aikaisen aamuherätyksen jälkeen myös vatsani alkoi antaa merkkejä siitä, että vanhaa konkaria taitanee todenteolla jännittää. Vessakeikkoja tulikin sitten heitettyä, mutta eipä niistä sen enempää. Itse starttipaikalle ehdimme hyvissä ajoin. Aamu oli aurinkoisen komea ja myös oma oloni positiivisen odottava. Toki vatsan hermostuneisuus toi oman varjonsa lähtöviivalla, mutta sen sijaan selkäni oli hyvässä kunnossa. Selkä ei minua matkalla kiusannutkaan. Vaikka aamu olikin syksyisen viileä, päätin lähteä lyhyissä juoksuvarusteissa. Hyvä näin, sillä puolen tunnin juoksun jälkeen en osannut pitkiä hihoja kaivata. Lähtöluvan saatuamme lähdin liikkeelle varovaisesti, olihan edessä kuitenkin reilun 14 tunnin seikkailu. Kärkikaksikko sen sijaan ampaisi liikkeelle todella räväkästi ja eroa syntyi ensimmäisten satojen metrien aikana liki 100 metriä. Itsellä ei ollut mitään hinkua lähteä tuon parivaljakon kyytiin, vaan tyydyin peesailemaan rauhassa muita juoksijoita. Aika pian huomasinkin olevani yksin ja käytännössä myös juoksin yksin koko matkan. Ensimmäinen kymppi sujui vielä hyvin oikeaa matkavauhtia hakien. Tämän jälkeen alkoi suoalue, joka pakotti tiputtamaan vauhtia. Suoalue oli todella vetinen viime päivien sateiden jäljiltä ja kenkä oli pääsääntöisesti joko vesilammikossa tai upposi (kunnolla) turpeeseen. Vauhtini tipahti selkeästi hitaammalle tasolle kuin vuosi sitten, mutta toisaalta tajusin sen, että tässä vaiheessa ei kannata hätäillä. Ensimmäiselle juomapisteelle saavuin noin viisi minuuttia viime vuotista aikaani hitaampana. Tämän jälkeen juoksu jatkui suoalueiden sekä poluttomien metsäalueiden läpi. Vauhti ei ehkä päätä huimannut, mutta juoksin kuitenkin turvallisesti pk-alueellani. Muista juoksijoista minulla ei ollut minkäänlaista havaintoa, vaan matkaa tein yksinäni. Vatsani antoi vieläkin merkkejä siitä, ettei kaikki ollut ihan hyvin. Toisaalta suoalueen jälkeen huomasin pohkeideni hieman osoittavan merkkejä suorämpimisestä. Tämä tietenkin korosti rauhallisen vauhdin merkityksestä, sillä tiedostin myös sen tosiasian, että edessä on pitkä päivä. Murtovaaraan saavuin noin 7 minuuttia edellistä kertaa hitaampana. Huoltohenkilö kertoi myös siitä, että gepsini oli oikutellut sekä sen uutisen, että johtava juoksija on minua edellä jo 45 minuuttia ja muu porukka vähintään kymmenen minuuttia. Tämähän ei pitänyt paikkaansa (kärkijuoksija oli parhaimmillaan n. 20 minuuttia edelläni), mutta tuon tiedon jälkeen oli pakko hieman miettiä pitkän päivän suunnitelmaa. Käytännössä laskin, että tämän vuotisesta kilpailusta oli tulossa noin 15 tunnin reissu ja sijoituksellisesti saattaisin kyetä ehkä sijalle kolme, mutten missään nimessä voittoon. Sinällään voiton lipsuminen ei minua häirinnyt, sillä se ei ollut muutenkaan tavoitteeni. Murtovaaran jälkeen päässäni kypsyi ajatus siitä, että unohdan kaikki aika- ja sijoitustavoitteet ja tyydyn tekemään hyvän ja pitkän maisemalenkin. Kun pääsin tämän ajatuksen kanssa sinuiksi, vatsani rauhoittui, sykkeeni rauhoittuivat lopullisesti ja (ennen kaikkea) sain tietyn harmonisen mielenrauhan. Tämän jälkeen juoksuni muuttui rauhallisen helpoksi ilman turhaa jäykkyyttä tai henkilökohtaisia paineita. Näin eteninkin tulevat kilometrit välillä tietä, polkua tai poluntapaista pitkin. Kolmenkympin kohdalla koin kuitenkin yllätyksen, kun saavutin edelläni menneen juoksijan. Muutamaa kilometriä myöhemmin eteeni tupsahti mutkan takaa naisten ykkönen. Itsessään näillä ohituksilla ei ollut mitään merkitystä, mutta tajusin, että alun hidas ja rauhallinen vauhtini oli ollut hyvä ratkaisu. Jatkoinkin kevyen rauhallista juoksuani tarkkaillen sykkeitä sekä ihaillen ympäröivää luontoa. Matkaa oli toki vielä paljon edessä, mutta tiesin selviäväni tästä urakasta. Rumoon saavuin aurinkoisen kauniissa säässä. Todellinen yllätys oli kuitenkin se, että kilpailun kakkosjuoksija oli juuri poistumassa huollosta. Itse olin ollut siinä käsityksessä, että kaksi kärkijuoksijaa olisivat jo kaukana edelläni. Suurin merkitys tällä jälleennäkemisellä oli se, että korvieni väliin syntyi häpeämätön kilpailuvietti. Kilpailu voitosta oli jo hävitty, mutta kakkossija kelpasi minulle todella hyvin hieman vaisumman alkumatkan jälkeen! Viime vuotisesta ajastani olin tässä vaiheessa jäljessä kymmenen minuuttia, mutta tästä eteenpäin vauhtini alkoi kiihtyä. Koska matkaa oli kuitenkin vielä paljon edessä tyydyin ihailemaan Kakkosen selkämystä. Väistämättä kuitenkin aloin saavuttamaan häntä ja pian olinkin aivan hänen peesissä ajautuen lopuksi tämän parivaljakon etujuoksijaksi. Kylmäsärkän kangaspoluilla olikin mukava ja helppo juosta suoalueiden jälkeen, mutta aika pian ohitukseni jälkeen vasen reiteni alkoi antaa merkkejä krampista. Pallaksen muistot tulvahtivat mieleeni erityisesti sen takia, että kramppivaroitus tuli aina ylämäessä. Onneksi olin ottanut hieman aiemmin suolaa sekä magnesiumia. Nyt nappasin näiden jatkeeksi nestettä sekä merisuolaa sekä pyrin juoksemaan tasaisella rytmillä ilman kiihdytyksiä. Kilpakumppanilleni en kuitenkaan viitsinyt kertoa mitään vaivoistani. Tässä vaiheessa vauhtimme olikin jo kohtuu reipasta. Hyvä alusta innosti juoksemaan ja toisaalta ajatukseni oli ottaa hieman hajurakoa toveriini. Tämän hajuraon turvin ajattelin ehtiväni Maanselän etappiin nopeammin nauttimaan keittoa. Ajatus oli myös se, että samalla pystyisin itse paremmin kontrolloimaan tätä kilpailutilannetta eli käytännössä sitä, kumpiko meistä pääsee nopeammin jatkamaan matkaa. Ongelma oli se, ettei kilpakumppanini aikonut antaa periksi. Maantieosuuden juoksin rennon reippaasti, mutta hajurakoa ei syntynyt Kakkoseen. Poistuttua tieltä metsään huomasin parin kilometrin juoksu jälkeen eteneväni yksin ja tämän tilanteen halusin myös säilyttää. Ongelmana oli vain se, että taas kerran sain ilmoituksen pusikon kastelutarpeesta. Koko kilpailun kärsinkin siitä, että juomisen jälkeen kului 5-10 minuuttia, kun elimistö antoi merkin lähestyvästä pissatauosta. En tiedä miksi, mutta jostain syystä nesteet eivät imeytyneet koko päivänä kunnolla. Tämä vaiva jatkuikin maaliin saakka. Maanselän etapissa koin todellisen yllätyksen: kilpailun Ykkönen istui syömässä keittoa. Itse pyysin keittoa, painuin saman tien vessaan, dropbagille hakemaan lisägeelejä sekä lopuksi iskin keiton kimppuun. Näihin aikoihin Kakkonen saapui myös Maanselkään ja aika pian tämän jälkeen Ykkönen lähti jatkamaan matkaa. Itse olin päättänyt viettää Maanselässä maksimissaan kymmenen minuuttia ja noin kahdeksan minuutin jälkeen olinkin taas polun päällä. Olotilani oli hyvä ja juoksu maittoi, mutta maltoin edelleen juosta rauhassa sekä kävellä kaikki pienimmätkin kumpareet ylös. Ykkösestä tai hänen tavoittamisestaan en ottanut minkäänlaisia paineita. Ajatus oli se, että kakkossijasta en aio luopua ja Ykkönen tulee vastaan jos on tullakseen. Maanselästä poistuessani olin noin 15 minuuttia edellä viime vuotista aikaa ja Rumosta Maanselkään (n. 18 km) juoksin noin 15 minuuttia nopeammin kuin vuosi sitten. Näin eteninkin kohti Hanhilammen huoltoa. Ennen huoltopistettä kramppivaroitus iski uudelleen ja tutuilla lääkkeillä parantelin sen. Samoihin aikoihin pitkospuilla alkoi näkyä märän kengän jälkiä ja toki nämä jäljet herättivät mielenkiintoni. Näistä havainnoista huolimatta olin hieman yllättynyt, kun Ykkösen selkä vilahti muutaman kilometrin jälkeen puiden välissä ja pian olimmekin yhdessä. Toki olin tietoinen siitä, että Ykkönen eli Juha on todellinen kestävyyskone sekä kokenut kehäkettu näissä maastoissa. Siksikin tilanne oli minun kannalta todella uskomaton, varsinkin aamupäivän tilanteen jälkeen. Muutaman sanan vaihdoimme hyvässä hengessä tämän sympaattisen juoksijan kanssa, jonka jälkeen jatkoin matkaani yksin. Olin todella äimistynyt tästä tilanteesta, mutta pian tajusin, että tänään todellakin voisin voittaa tämän kilpailun. Toki maaliin oli noin vielä 25 kilometriä, edessä oli vaarat ja takana kokenut juoksija. Nopealla kisataktiikan päivittämisellä päätinkin kiristää vauhtia eli ajatus oli juosta mahdollisimman paljon reippaalla vauhdilla (myös juostavat ylämäet) ja hankkia ennen Tolhovaaraa sellainen etumatka, ettei takaa-ajajat saa minua enää kiinni. Näin myös tein ja mikäs oli juostessa: aurinko paistoi, edessä oli hyvää kangaspolkua ja olin todella nälkäinen voittamaan tämän kilpailun. Seuraavilla kilometreillä hymy oli herkässä, sillä yht’äkkiä kroppani oli unohtanut sen tosiasian, että olin juossut jo yli 80 kilometriä. Vauhtini oli tässä vaiheessa noin kuutta minuutia per kilometri ja jokaiseen ylämäkeen iskin sillä ajatuksella, että myös kilpakumppanini saavat ne juosta, jos haluavat minut kiinni ottaa. Välillä edessäni oli mutaisia ja kivikkoisia pätkiä, mutta napsin ne huolellisen varmasti ja etenin kohti seuraavaa neulaspolkupätkää. Näillä neulaspoluilla pääsinkin hyödyntämään vauhtireserviäni ja nauttimaan vauhdikkaan sekä nälkäisen juoksun tunteesta. Jos joku asia motivoi minua ensi talvena Keinukallion räntäiseen rinteeseen, niin ne on ne mielikuvat, jotka tästä kilpailuvaiheesta jäivät. Nyt mitattiin ulos niitä pitkiä harjoituksia, mitkä viimeisen vuoden aikana olin tehnyt ja juossut. Toki tällä vauhdikkaalla etenemisellä oli se varjopuoli, että yhdessä täysin vaarattomassa kohdassa ajauduin reitiltä pois (”Silmät auki h—in idiootti!”) ja Rytin koululle saavuttuani jaloissani oli väsymystä. Huollon jälkeen jatkoin kuitenkin vauhdikasta juoksua, kunnes saavuin Tolhovaaran alle. Tässä vaiheessa oli viime vuotista aikaani edellä n. 35 minuuttia ja tajusin, että 14 tunnin haamuraja on täysin omissa käsissäni. Niinpä etenin Tolhovaaran huipulle, kuten muillekin huipuille, sillä ajatuksella, että en saa pysähtyä. Käytännössä pyrin pitämään jalkani koko ajan liikkeessä, vaikkei se tässä vaiheessa iltaa ollutkaan aina niin helppoa. Tolhovaaran huipulla minua odotteli valokuvaaja. Toki minua kiinnosti se, missä takaa-ajani oli tulossa. Pieneksi järkytykseksi kuulin, että takaa-ajajien joukko oli kasvanut kahdella ja he olivat noin kilometrin (n. 10-15 minuuttia) perässäni. Tämäkään väliaikauutinen ei pitänyt paikkaansa, mutta tätä en tiennyt tätä uutista saadessani. Niinpä päätin laittaa kaiken peliin silläkin uhalla, että seurauksena voisi olla fyysinen katkeaminen (ei todennäköistä) tai loukkaantuminen (kivisillä rinteillä todennäköisempää). Tällä ”nahkani myyn kalliisti” ajatuksella eteninkin seuraavat noin kymmenen vaaraa: ylämäet kävelin mahdollisimman reippaasti ylös ja alamäet laskettelin alas pienellä riskillä. Pari kertaa meinasin kaatua selälleni ja välillä olin kuulevani takaa-ajajien ääniä. En vieläkään tiedä, olivatko nuo äänet todellisia vai kuviteltuja. Tilanteeni oli henkisesti tiukka ja moneen kertaan teki mieli kaivaa kännykkä esille saadakseni selville kilpailun kokonaiskuvan. Tähän en kuitenkaan halunnut haaskata aikaa, varsinkin kun reiteni olivat jo punaisella. Tasaisilla paikoilla kykenin kuitenkin vielä juoksemaan reippaasti. Halu voittaa tämä kilpailu oli todella kova ja vauhtini säilyi hyvänä. Kilometriajat pyörivät noin 10-12 minuutin paikkeilla ja ylitinkin vaarat tänä vuonna noin 25 minuuttia nopeammin kuin viime vuonna. Pelastavaksi enkeliksi saapui tuntematon kävelijä, joka noin 6 kilometriä ennen maalia saapui onnittelemaan minua voitostani. Itse en tähän voittoon vielä uskonut, mutta tämä kulkija kertoi johtoni olevan luokkaa 2½ kilometriä. Iso kivi tipahti sydämeltäni ja vauhtini tipahti pari napsua pienemmäksi. Tiesin voittavani ja enää ei ollut kiirettä minnekään. Etenin reippaasti turhia loukkaantumisia vältellen. Reidet olivat tässä vaiheessa ponnettomat, mutta kokonaisuudessaan juoksu onnistui vielä hyvin. Urheiluhallin lähestyessä kuulin kuulutusten äänet ja samalla vielä yhden kerran selkäranka suoristui ja kaivoin esiin ryhdikkään juoksuasennon. Urheiluhallissa innostuin vielä pienoiseen rytmin nostoon, niin hieno oli saapua maaliin pitkän päivän jälkeen. Pari haastattelua maalissa huojuvin jaloin, jonka jälkeen kävelin omin jaloin hotellin saunaan ihmettelemään tätä päivää sekä vastailemaan onnitteluviesteihin. Erityisesti viesti Ollilta ilahdutti, sillä hän jos kuka tietää, mistä tässä kilpailussa on kysymys. En koskaan uskonut tai unelmoinut siitä, että kykenisin parantamaan viime vuotista aikaani 55 minuuttia saati voittamaan tämän kilpailun. Yhä edelleen koko tilanne tuntuu todella uskomattomalle sekä jopa omituiselle, mutta tiedostan sen, että juoksin todella, todella hyvän kilpailun. Toki koko harjoitusvuosi on ollut onnistunut ja olen harjoitellut enemmän kuin milloinkaan, mutta se, että kymmenen kuukauden harjoitusjakso palkittiin näin, tuntuu todella hyvälle. Ja erityisesti sen takia, että Pallaksen jälkeen olin todella alamaissani tietäen kuitenkin sen, että kykenen johonkin paljon parempaan kuin heinäkuussa juoksin. Koen tämän tuloksen sellaisena, joka antaa ja nostaa minua juoksijana ylöspäin ison askeleen. Olen harjoituksellisesti onnistunut tekemään hyviä asioita. Juoksijana tämä juoksu antaa ehdottomasti itseluottamusta ja erityisesti siihen, että uskallan toimia oman pään mukaan niissä tilanteissa, jossa esimerkiksi täytyy malttaa tiputtaa vauhtia. Tämän kilpailun antia on myös tajuta konkreettisesti se, että matka on pitkä ja sen aikana ehtii tapahtua paljon, mutta harkinnalla sekä nöyryydellä pääsee pitkälle. Ei aina maaliin, mutta sekin on osa lajia. Nyt vedän hieman happea ennen kuin aloitan uuden harjoitusvuoden. Olen ilmoittautunut Vantaan maratonille, mutta sen juoksen joko kaverin jäniksenä (3.15) tai puhtaasti harjoitusmielessä. Tulevan kesän kilpailuista erityisen kiinnostuksen kohde on Karhunkierroksen 100 mailinen. Virkavapaa tuolle viikonlopulle on jo saatu, mutta jotenkin pitäisi saada myös ilmoittautuminen sisään. Jos en saa paikkaa Karhunkierrokselta , ensi kesän kalenteri näyttää tyhjältä. Jotain varmasti tulen keksimään, mutta tavoitekilpailun täytyy myös olla sellainen, joka motivoi harjoittelemaan. Siinä mielessä Vuokatti on täyttänyt tämän motivaatioaukon viimeiset kaksi vuotta. Palailen vielä jossakin vaiheessa tankkaukseeni sekä varusteisiini. Ja tapahtumasivuilta (fb: Halti Outdoor Weekend) löytyy maaliintuloni jälkeen (huojuvin jaloin) tehty videohaastattelu.
  9. Onnittelut vielä hienosta ja periksiantamattomasta juoksusta! Itselläni kramppihälytys iski noin 50 kilometrin tolpalla: vasemman etureiden alaosassa alkoi tuntua voimistuvia merkkejä tulevasta krampista ja (ainoastaan) ylämäissä. Ratkaisuni oli se, että nappasin suolatabletin, magnesiumia, juotavaa sekä merisuolaa kielen alle. Tämän jälkeen pyrin pitämään tasaista vauhtia (siitäkin huolimatta, että takanoleva juoksija "läähätti" selkäni takana), sillä Pallaksella opin se, että äkilliset vauhdinlisäykset eivät ole herkkua kramppaaville jaloille. Näin myös pääsin n. 70 km:n tolpalle, jolloin toistin äsken luetellun reseptin uuden krammpivaroituksen saatuani. Molemmilla kerroilla selvisin säikähdyksellä krampeista.
  10. Nöyrä anteeksipyyntä @Lurgi; onnituin sotkemaan nimimerkin ja nimet pahemman kerran. Juttelimmeko ennen lähtöä? Kanervon startti oli kyllä todella vauhdikas ja meininki lienee ollut parannella reittienkkaa ihan kunnolla (?). Toki olen miehen teoista kuullut aiemmilla Kainuun reissuilla, joten mielessäni jo käväisi, josko tämä kilpailu on jo voitettu ensimmäisen kolmensadan metrin juoksun jälkeen. Vaikka oma kilpailuni sujui hyvin, aina voi tehdä omia juttuja hieman paremmin viimeistään seuraavassa kilpailussa. Lisäoppia siis tuli itsellenikin rutkasti ja edellisen kilpailun opetus krampeista puri tällä kertaa hyvin. Taidan lähteä kirjastoon kävellen. Kävely siis onnistuu hyvin, istumaan laskeutuminen vaatii vielä opettelua. Jalat ovat kuitenkin hyvässä kunnossa, vammoja tms. ei ilmeisesti päässyt syntymään. Toivottavasti et ole pahasti loukkaantunut. Ja muistahan laittaa kisarapsaa näille sivuille.
  11. Onnittelut myös itsellesi. Hienon ja kovan ajan ole juossut sekä pääsit vielä palkintopallille! Taisimmekin juosta alussa peräkanaa? Keli oli tosiaan eilen hyvä, viime vuonnahan juoksimme sateessa. Tänä vuonna reitillä riitti kuitenkin vettä todella paljon ja erityisesti alun suo-osuus oli hidas. Esimerkiksi ensimmäisen juomapisteen jälkeen poluttoman metsäaukon takana olevat purot eivät olleet noin vetisessä kunnossa vuosi sitten. Tuo vetisyys, suopätkillä jalka oli usein nilkkoja myöten turpessa, pakottikin tiputtamaan vauhtia. Suhteessa viime kesään, ensimmäiset 30 kilometriä olivatkin hitaampia kuin vuosi sitten. Onneksi pahimmat suot oli juostu yli viimeistään 40 kilometrin jälkeen, jonka jälkeen olikin mukava juosta lähes kuivilla neulaspoluilla.
  12. Hoka One One

    Itse "testasin" Mafate Speediä eilen, eikä pahaa sanottavaa juurikaan ole. Omaan jalkaan kenkä istuu todella hyvin sekä napakasti. Jäinkin miettimään sitä, että omalla kohdalla napakampi kenkä voisikin olla enemmän negatiivinen ("puristavampi") kuin positiivinen asia. Tuo joustaminen on toki suhteellinen asia, eikä minulla ole kokemusta SG2:sta, mutta sitäkin on riittävästi Mafatessa. Ainoa negatiivinen asiat Mafatessa on veden poistuminen, joka voisi olla nopeampaa. Mutta tämäkin on enemmän huomio kuin iso miinus. En tiedä, millä kengällä juoksen ensi kesän kilpailut (kiinnostaisi kokeilla SG2:sta), mutta Mafate on ehdottomasti tämän kenkälistan kärkikahinoissa mukana. Erinomainen tossu!
  13. Kiitos paljon kaikille onnitteluista! Tiesin Pallaksen jälkeen olevani kunnossa, mutta tämä päivä ylitti kaikki odotukset. En tiedä mitä tapahtui, mutta tämä päivä oli minun. Viime vuoden ajasta tipahti pois n. 55 minuuttia, kun "jos kaikki menee hyvin" toive oli 30 minuuttia.Tämä harjoitusvuosi on kuitattu korkojen kera tällä kilpailulla Kirjoitan raportin ensi viikolla, kun pää on hieman selvinnyt. Juoksun alku oli kuitenkin hankala, onnistuin mm. kaatumaan kolme kertaa ensimmäisen kympin aikana. Kahdenkymmenen kohdalla sain paketin kasaan ja juttu alkoi toimia. Lopun vaarat juoksin reilu 20 minuuttia nopeammin kuin vuosi sitten ajatuksella joko voitto tai nahan myyminen kalliilla. Oli mukava tavata @Muusa. Nyt jo hieman väsyttää...
  14. Nautinnollista ja hauskaa reissua!
×