Jump to content
Juoksufoorumi.fi






Leaderboard


Popular Content

Showing most liked content since 01.05.2015 in all areas

  1. 43 points
    Vantaan maraton 8.10.2016 Jos ei sää suosinut hölkkäilijää viime vuonna Vantaan maratonilla, niin eipä tuo tilanne ollu nytkään kovin ruusuinen. Sellasta 7m/s tuulta koilisesta, eli peesit olisi suosittuja. Oma kunto tuntu olevan kohdillaan vaikka viimeiset päivät olikin menny jännittäen että tuleeko nuhaa tms. Lauantai kuitenkin valkeni terveenä, eli sen puolesta kaikki kunnossa. Tankkaukset oli menny hyvin ja kaikki vaikutti hyvältä. Vähän toki tukkosta nenää, mutta se kuuluu syksyyn. Päätin tänä vuonna mennä paikanpäälle vähän myöhemmin, eli ajelin parkkiin vasta puoli kymmenen tienoilla. Hain numeron narulta ja sitten katsomoon ihmettelemään. Syke päälle 100, mutta niin se tuppaa olemaan kun jännittää. Olin päättäny lähtä matkaan samoilla kamoilla kuin viime vuonna, eli alle t-paita ja päälle pitkähihainen. Jalkaan shortsit ja kengät ilman erityispohjallisia. Oikea jalkapöytä oli vähän kipuillut, mutta päätin että se saa nyt tulla mukana ilman että lähden korjaamaan asiaa. Kymmenen jälkeen menin autoon istuskelemaan toviksi ja 10.20 sitten lämmittelemään. Kevyesti juoksentelin pari kilsaa. Sen jälkeen tavarat kassiin, linimentit jalkoihin ja kassi säilytykseen. Viimeiset säädöt kengännauhojen kanssa ja sitten viivalle. Reilun kilsan päässä oli edessä tietyömaata joten ajattelin ottaa paikkani niin että pääsisin sen paikan ohi ongelmitta. Lähtölaukaus pamahti ja sitten matkaan. Kiihdytys ja huomasin olevani toisena. Hiljentelin vauhtia ja porukka rupes lappamaan ohi. Siinä sitten ihmettelin kun hieman päälle nelosen vauhtiin ei ollukkaan kovasti menijöitä. Kiitos tuon lähtökiihdytyksen niin ensimmäinen kilometri 3:50. Myötätuuli työnsi vauhtia ja koitin itte hiljentää 4:10/km tuntumaan. Myötätuuli vaihtui ensimmäisen huoltopisteen ja Teboilin välillä vastatuuleksi. Juoksentelin peesissä kun sitä oli tarjolla. Jo alkumatkasta huomasin, että peesejä ei tänään ole pahemmin tarjolla. Tarjolla oleva peesi oli 4:05 vauhtista joten siinä mentiin ensimmäinen vastatuuliosuus. Kenkään oli jossain vaiheessa menny pieni kivi jota koitin saada liikkumaan pois päkiän kohdilta. Ensimmäinen vitonen 20,23. Vastatuulta jatkui myös omakotitaloalueella, mutta onneksi vähän lievempänä. Juoksu sujui hyvin ja vaan helpottui kun käännyttiin takaisin kohti urheilupuistoa. Myötätuulessa meni huomaamattomasti 4:02 ja 4:06 kilometrejä. Toinen vitonen 20,34. Suunniteltu vauhti oli 20,50, mutta ei tuo toteutunut siitä nyt kaukana ollut. Juoksu kevyttä. Kun kierros tuli täyteen niin kello näytti 43min aikoja. Toinen kierros myötätuulessa käyntiin ja nopein kilometri 4:02. Jos nyt oikein muistan niin tässä vaiheessa ei ollu enää peesejä tarjolla. Pohdin että tästä tulee pitkä reissu kun ei saa yhtään apuja. Se kivi oli edelleen kengässä. Vastatuulessa jakso kuitenkin mennä hyvin eikä vauhti tippunut kuin 4:12 lukemaan. Kolmas vitonen 20:35. Sooloilu jatkuu. Taas tullessa kohti urheilukeskusta koitin hillitä paremmin vauhtia. Aika hyvin siinä onnistuin ja mentiin noin 4:10 kilsoja. Tuo on aika hankalaa kun yksin juoksee niin äkkiä huomaa kilometrin vauhdin menevän 4:02, sitten jarruja päälle ja taas 4:10. Jos ei tuulis niin olis vähän helpompaa, mutta jotenkin tuon tuulen kanssa mulla on vaikeuksia hallita vauhtia tasasemmin. Toinen kierros alkaa täyttymään ja neljäs vitonen 20:51. Eli se meni juuri aikataulun mukaan. Puolikkaan aika oli jotain hieman alle 1.27. Kolmas kierros alko ja laskeskelin paljonko tässä on pelivaraa. Juoksun kanssa ei ollu ongelmia ja aikaa olisi yli 3min säästössä. Laskin että noin 200sek, eli 10sek per kilometri. Sellanen 4:10 vauhti meni ihan helposti ja jokainen tuollainen kilometri lisää vain pelivaraa. Että saisin jo nyt mennä 4:25 vauhtia ja silläkin mentäs 3h pintaan. Ei hätää. Toki muistin kuinka olin eilen lueskellut viime vuoden raporttia ja siinä vauhti hiljeni 26km kohdalla ja hitain kilometri oli 4:50 luokkaa. Ajattelin että jos vauhti nyt laskee niin se laskeminen alkaa myöhemmin tai sitten ei ainakaan liikuta tuolla 4:50 lukemissa. Samalla nappas kiinni toisesta pohkeesta. Kramppi. Voi *ittu, miten se nyt noin. Myötätuulessa 4.02 kilometri nopein ja vastatuulessa 4:18. Viides vitonen 20:45. Ei hätää. Vastatuuliosuudella olin kuullu takaa askelia ja Teboilin kohdilla sieltä tulikin neljän juoksijan porukka. Hyppäsin junaan mukaan. Oli vähän helpompi mennä pienessä vastatuulessakin. Pysyin siinä porukassa muutaman kilometrin, mutta sitten aloin jäämään. Askel oli vaikeampi ja nähtiin 4:26 kilometrikin. Ajattelin kuitenkin että ei huolta kun on tässä varaa. Molemmissa pohkeissa oli satunnaisia kramppeja ja reisissäkin alkoi tuntumaan. Kuudes vitonen 21,41. Kolmas kierros läheni loppuaan. Laskeskelin että 4:30 vauhdilla ja minuutti viimeselle 200 metrille riittäis. Eli kellossa pitäs olla 2.15 kun kierros täyttyy. Muistaakseni kello näytti jopa vähän vähemmän, että toivo elää. Neljäs kierros alkaa ja päätin ottaa viimeisen geelin. Geelejä oli mukana kuusi kappaletta joista ensimmäisen otin ennen starttia. Matkalla otin geelin per n. 30min, mutta nyt rupesi jaloissa olemaan sellaisia tuntemuksia että päätin ottaa geelin vähän aikaisemmin. Ajattelin että lisää suolaa sisään niin se auttaisi kramppeihin. Kierroksen alku olisi kuitenkin myötuulta niin pitäs saada taas aikaa vähän säästöön. Ensimmäinen kilometri menikin 4:25. Ei se nyt hyvä ollu. Kivi edelleen kengässä ja mielessä rupesi pyörimään ajatuksia, että nyt ollaan kusessa. Jos mä en myötäseen pysty juoksemaan kuin 4:25 kilometrejä niin mitä tapahtuu kun tulee vastasta. Jalat on menny huonompaan suuntaan, eli jos ei suola ala vaikuttamaan niin ne menee vain huonompaan. Ensimmäisellä huoltopisteellä suolakurkkuja ja vettä kuten jokaisella huoltopisteellä. 34km tolppa jää huomaamatta ja kun 35km tulee täyteen niin kelloon lävähtää lukema 9:20. Ei *aatana, tämä oli tässä. Ei se suola vaikuta. Pohkeet kramppaa jos yrittää ponnistaa kovemmin ja reidetkin on sen tuntuiset että kohta kramppaa. Reidet ei ollu krampannu, mutta sellanen voimattomuus ja jäykkyys levisi. Syke laski eli kunnon puolesta olisi voinut kyllä mennä. Seittemäs vitonen 22,32. Epätoivo alkaa vaivaamaan mieltä. Samalla pohdin että on tässä ennätykseen kuitenkin hyvät saumat. Se kivi on edelleen kengässä. Pohdin pitäskö pysähtyä ottamaan se pois. Kolmen tunnin alitus olisi teoriassa mahdollista, mutta pitäisi piristyä. Jalat ei ole samaa mieltä. Taistelu jatkuu ja 4:32 kilometri. Matkaa jäljellä 5,2km ja aikaa 23,36. Jos jaksais 4:30 vauhtia niin olisi toivoa. Mittariin lävähtää 4:43. Syvä huokaisu. Homma alkaa olla taputeltu. Sitten tulee 4:55, nyt oikeesti. Jalat tuntuu vaan huonommilta. Ohitettavia riittää, mutta aika synkät ajatukset on mielessä. Sitten täyttyy 40km ja kilometri 5:10. Ei vaan millään saa juoksua enää uomiinsa vaan jalat vetää maata kohti. Syke tippuu ja kramppeja varoen mennään. Välillä pohje kramppaa. Kahdeksas vitonen oli 23,52. 41km 5:18, mietin oikeesti että kävelen maaliin. Tai otan ainakin sen kiven pois kengästä joka on saanu jo aika ison rakon aikaseksi. Ennätykseen on vielä hyvin saumoja niin päätän jatkaa. Eipä sitten tartte liittää tarinaan jossittelua paljonko ennätys olis jos en olis pystähtyny poistamaan sitä kiveä. Eikä sillä enää tässä fiaskossa ole suurta merkitystä. Viimeinen kilometri ja jokainen metri on tuskaa. Tuntuu ettei jalat kanna pienenkään mäen päälle. Täyttyyhän se viimeinen kilometri ja kello kertoo surullista aikaa 5:21. Siis ihan oikeesti! Tuonko takia mä oon juossu 4000km vuodessa että voin kellottaa 5:21 kilometrejä maratonilla. Ei ole todellista. Viimeisen sillan yli ja maaliin. Maalissa mitalli kaulaan vaikka tekis mieli heittää se menemään. Istun vaan maassa jalat hajalla ja mietin miten tässä näin kävi. Joo, vauhti oli alussa vähän haastava ja olosuhteet ei ollu paremmat, mutta en mä nyt osannu odottaa mitään yli vitosen kilometrejä lopussa. Aivan kuin niillä 1600 ylimääräsellä kilometrillä viime vuoteen ei olis ollu mitään *itun väliä. Tai olihan sillä, mitä 2min vai 3min? Sanoisin että aika huono panos/tuotos suhde. Mikrofonin kanssa tullaan kyselemään fiiliksiä. Ajattelin että se näkyy kyllä naamasta. Nojailen aitaa ja kysytään oonko se Seppo? Miten olis pieni juttu? Harri kyselee fiiliksiä. Totean kuuluttajalle vaan että nyt ei kyllä irtoa kommentteja ja poistun paikalta. Ennätys reissusta tuli, mutta se ei kyllä lohduta yhtään. Paljon parempaan oli saumat. Mielestäni myös kunto on tällä hetkellä paljon parempi kuin vuosi sitten. Paljon enemmän parempi kuin 2-3min. Tavoitteena 2.55 tai jotain 2.58 tuntumassa. Koko matkan aikana ei tuntunu mahdolliselta että mentäs päälle 3h näillä määrillä. Tai että taivallettas yli vitosen kilometrejä. Toisaalta näin voi käydä jos mahdollisuuksia on vain yksi per vuosi. Olo on tyhjä ja pettynyt. Kengässä ollut kivikin ehti kaivertaa asiallisen kokoisen rakon jalkapohjaan. Uutta matoa koukkuun vaan, mutta kestää varmaan tovin että ajatuksesta jaksaa kiinnostua. Nyt onki koukkuineen saa mun puolesta pysyä varastossa ja matokin kaivaa tunneleita mullassa. Katotaan millon homma alkaa taas kiinnostamaan. Kiitos kaikille matkan varrella kannustaneille.
  2. 40 points
    X Endurance 24h 25.-26.2.2017 Alunperin nämä ultrahommat piti jättää siihen ajankohtaan kun maraton menee alle kolmen tunnin. Kesällä rupesin sitten miettimään, että ei tässä enää nuorrutakkaan. Ehkä mä en koskaan juokse maratonia alle kolmosen, että sama se on nyt jo koittaa pidempää matkaa. Ei sitten muuta kuin ilmoittautuminen sisään ja viivalle. Harjoittelut meni miten meni, mutta sain sentään tehtyä muutaman hyvän viikonlopun jossa kertyi normaalia enemmän kilometrejä. Valmistautumiset itse juoksuun jäi myös melko heikoksi. Lähinnä oli semmonen fiilis että mennään nyt kattomaan mitä siellä tapahtuu. Ennen kisaa vedin normaalin tankkauksen. Tilasin myös kisassa juotavaa urheilujuomaa, mutta sen testailut oli jääny tekemättä pitkällä lenkillä. Kerran sitä otin ennen tavallista lenkkiä ja kun ei tullu mitään tuntemuksia niin päätin että se on ok. Kisan aikaisen huollon laskin pitkälti kisajärjestäjän varaan. En nyt vain keksinyt mitään sellaista mitä välttämättä tarvitsisin kisan aikana jota ei virallisesta huoltopöydästä tarjottaisi. Koska mukana ei ollut omaa huoltajaa niin varustekassi sai toimittaa huoltajan virkaa. Mukaan pakkasin suolaa kramppeja varten, rakkolaastareita, särkylääkkeitä, talkkia, vaseliinia, ihoteippiä sekä suklaata, karkkia ja vihreitä kuulia. Karkkien tarkoitus oli vain toimia hätävarana jos järjestäjien karkit ei maistu tai mikään tarjottava ruoka ei tunnu uppoavan. Lisäksi se oli hyvä tekosyy ostaa suklaata kaappiin :) Varalta ostin myös ripulilääkettä. Ajankuluksi otin mukaan myös puhelimen sekä varavirtalähteen puhelinta varten. Tarkoituksena oli kuunnella podcasteja, radiota ja musiikkia juoksun aikana. Kisa-asuna toimi lyhyet shortsit ja hihaton paita. Hiertymien varalta otin mukaan myös lyhyet trikoot ja teknisen t-paidan. Mukana oli myös varakengät vaikka arvelinkin niiden olevan ihan turhaan mukana. Kisa-aamuna suuntasin bussilla Helsingin keskustaan. Kävin vielä hakemassa apteekista lisää ihoteippiä ja sitten bussilla kohti Espoota. Bussissa oli muitakin juoksuun tulijoita ja siinä sitten vaihdettiin kuulumisia. Matkalla bussikuski kailotti kuinka hienot maisemat bussista näkee kun ajetaan Ruoholahdesta länsiväylää eteenpäin. Ei kuulemma näe metrosta semmosia maisemia. Kisapaikalla sain numeron, t-paidan ja pyyhkeen. Seuraavaksi ihmettelemään josko huoltopöydältä löytyisi vielä tilaa. Tilaa löyty, kassi pöydälle ja oma huoltopöytä oli sillä viritelty kisakuntoon. Siinä kattelin muiden huoltopöytiä joissa oli vaikka millaista pöperöä tarjolla. Tuli vähän semmonen fiilis kuin olis tullu piirikunnalisen tason kuntoilijana arvokisoihin. Ittekseni siinä sitten pohdin että ei mitään hätää, mulla on kaikki mitä itte tarvin ja 4000km harjoittelua vuoden aikana. Että en mä tänne ole syömään tullu. Lähin ettimään puhelimen laturille pistoketta ja syömään paria ruisleipää lounaaksi. Kolme varttia ennen starttia kävin vaihtamassa vaatteet, otin särkylääkkeen, levittelin vaseliinit ja laitoin lämpögeeliä reisille. Sitten lähtöviivalle. Lähtölaukaus pamahtaa ja sitten matkaan. Pitää muistaa aloittaa hiljaa eli ei missään tapauksessa alle 6min/km vauhtia. Porukkaa lappaa ohi. Kierrokset alkaa menemään 2.30 vauhdilla. Olis ollu erittäin fiksu veto laskea etukäteen millasta vauhtia alottais. Toisaalta kun ei ole aikaisempaa kokemusta niin sehän olis kaikki ollu vain arvailua. Eli pysytään siinä suunnitelmassa, että pitää juosta yli 6min kilsoja. Radiosta tulee lähetys Lahden kisoista ja alan kuuntelemaan sitä. Päätän pitää tauon jokaisen 15 minuutin jälkeen. Koska aluksi juostaan myötäpäivään niin otan juomapisteellä mukillisen urheilujuomaa, juon sen kävellessä, juoksen kaarteen, kävelen pitkän sivun, juoksen kaarteen ja kävelen pitkän sivun ja taas otan juomaa. Laskeskelen mielessäni että sillä tavalla saa juomaa sen 1l/h jonka areenalla tarvii. Osa porukasta on mun mielestä laittanu liikaa vaatetta päälle, mutta kukin tyylillään. Kävelytauot hidastaa juoksua yllättävän vähän, vain jotain 15sek per huoltokierros. Tällä samalla taktiikalla mennään ja aika tasaista vauhtia. Välillä pitää ohittaa, välillä pitää vähän kiihdyttää että pääsis kaarteissa sisintä rataa, mutta se kuuluu tähän touhuun. Ei kuitenkaan tule mitään isompia spurtteja. Seuraan kierrosvauhteja painamalla sykemittariin kierrosmerkinnän. Samalla seuraan myös sykettä joka nousee Arenalla tosi herkästi alun jälkeen. Toki sykemittari oikuttelee aluksi ja joudun asettelemaan sykevyötä uudestaan kesken matkan. Tästäkin ongelmasta olisi päässyt kun olisi käynnistänyt mittauksen aikaisemmin. Aluksi syke huitelee 150 tietämissä, mutta se johtuu jännityksestä yms. Pikku hiljaa syke alkaa laskemaan sinne vähän päälle 140 lukemiin. Välillä tulee nopeampia kierroksia, mutta koitan rauhoittaa menoa ja juosta tasaista vauhtia. Siinä sitä sitten läpsytellään kierroksia menemään. Juoksua ja vartin välein huolto/kävelyä. Välillä otain kaksi mukia juomista ja välillä yhden. Koitan vähän kuulostella miltä tuntuu mahassa, että imeytyykö vai ei. Jos tuntuu omituiselta niin otan vain yhden urheilujuoman ja 1-2 mukia vettä. Välillä napostelen tarjottavia. Lahden hiihdot vaihtuu Yle puheessa Liiga kierrokseen. Ei ongelmia. Välillä vessatauko jotta näkee varmasti imeytyykö neste vai ei. Lisäksi mieleen muistu jossain juoksukeskustelussa käytetty sanonta Never trust a fart. 6h takana ja vaihdetaan juoksusuuntaa. Matkaa takana noin 56,4km. Oli jotenkin uskomattoman vaikeata vaihtaa suuntaa. Tuntu ettei rytmistä saa millään kiinni. Oma sijoitus oli hiipinyt alun 50+ sinne 34 tienoille. Vartin päästä pääsin taas rytmiin kiinni ja taas mentiin. Tuo alun vauhtihan voisi lupailla noin 200km tulosta. Toki tajusin että tuskin niin tulisi käymään, mutta laskin että nyt toiselle kuuden tunnin jaksolle vauhdin voisi huoletta laskea 2.30 tuntumaan per kierros. Matka jatku podcasteja kuunnelle. Siinä sitten välillä yksin naureskelin kun kuuntelin aamulypsyn jaksoja. Kilometrien kuluessa vauhdinpito oli hankalampaa. Jos vain juoksi niin sillon meni ok, mutta jos välissä poikkeat vessassa tai syöt niin eihän se vauhti sillon ole niin tasaista. Niinpä seurasin vain juostuja kierroksia. Ensimmäisen ruokailu oli klo 19 eli seitsemän tuntia startin jälkeen. Aluksi huoltopisteelle kertyi jonoja niin jatkoin vain juoksemista kunnes jono hävisi. Kaksi kauhallista pastaa ja kastike päälle. Pasta oli kuitenkin kuumaa niin jätin lautasen jäätyhmään kierroksen ajaksi. Sama poimia ilmainen kierros eikä vain odottaa pastan jäähtymistä. 100km tuli täyteen ajassa 10.55. Juoksu oli edelleen vaivattoman oloista. 12h takana ja taas vaihdetaan suuntaa. Nyt mittarissa n. 109,3km. Eli jos jaksaisi juosta vaikka 47km ja 43km seuraavien kuuden tunnin aikana niin pääsisi lähelle 200km rajaa. Siinä laskiessa kyllä tajusin, että seuraavan 6h aikana vauhdin pitäisi olla 7.40/km. Sohvalta käsin tarkasteltuna helppo juttu, mutta kun lasket juoksuvauhtia niin kävelypätkille ja vessareissuille jää yhä vähemmän pelivaraa. Joku 190km tulos voisi olla vielä mahdollinen tällä vauhdin hyytymisellä ellei tulisi isompia mutkia matkaan. Ensimmäinen kymppi käännöksen jälkeen menee ihan hyvin. Toinen kymppi, eli 120km-130km myös tuota "sopivaa" vauhtia. Sitten jalat hyytyy alta. Ajassa 14.23 viimeinen juoksukierros. Toki muistikuvat on aika hatarat, mutta taisi olla niin että huollon jälkeen en enää päässy juoksemaan. Kävelin siihen pari kierrosta, koitin uudestaan, ei onnistu. Koitan vielä, tuntuu kuin jalat pettäisi alta. Reisiin sattuu aivan hemmetisti jos yrittää juosta. Kipu ei ole sellaista josta pääsisi tsemppaamalla yli. Usko pois, yritin. Vähän kuin olis vetäny maratonin tai salilla reidet tukkoon ja seuraavana päivänä joku pyytää lenkille. Siitä ei vaan tule mitään. Katon kelloa kauhistellen, että se ei ole vielä etes kolmea. Että tässä on 9 pitkää tuntia jäljellä ennen kuin aika tulee täyteen. Maratonilla voi lohduttautua sillä, että maratonin "muurin" jälkeen suoritus kestää vain 30-60min ja sitten se on ohi. Nyt se sama tuska kestää pidempään kuin työpäivä. Että miten hemmetissä tästä selviää? Jos vois juosta niin matka sentään etenis ja vois tehdä jonkinlaista suunnitelmaa vauhdista. Nyt löydän itteni vain kävelemästä. Mielessä alkaa pyöriä ajatukset että eihän tässä ole mitään järkeä. En mä tänne kävelemään tullu. Jalat on kipeät, mutta pystyn kuitenkin pitämään melko hyvää tahtia yllä. Kierrokset menee noin 3.15-3.30 väliin. Sijoitus tässä vaiheessa 15. jos sillä nyt on jotain väliä. Osa porukasta nukkuu, osa on huollossa ja toiset tuntuu juoksevan musta ohi. Harva vielä täysin kävelee tuossa vaiheessa. Jatkan kävelyä kun ei asialle nyt muutakaan voi. Vasta kisan aikana tajusin että myös 100 mailia, eli 160,9km vois olla tavoite. Ei tullu aikasemmin mieleenkään. Ajattelin että kävelen nyt sen 30km ja sitten saa jäädä siihen. Eipä siinä sitten ehdi kävellä kuin 15 kierrosta ja vauhdit jatkaa tippumista. Kävely tuo erillaista rasitusta jaloille ja paikat tuntuu vain kipeytyvän entisestään. Neljän aikaan yöllä vauhti on tippunut jo 10min/km vauhdiksi. Takana vajaat 140km ja aikaa olisi 8h. Ärsytti aivan suunnattomasti. Välillä jalkapohjia alkoi poltella ja tarkistin jalkojen tilanteen. Vasemman jalan sukka oli vain vähän veressä, eli ei liene isompia vammoja. Rakkoja varmaan olisi, mutta jos ne ei puhkea niin ihan turha puhkoa niitä ja sitten paikkailla. Vasemmassa nilkassa kiinni olevan ajanottopanta on hiertänyt nilkan edestä ja takaa verille. Vaihdan pannan oikeanpuoleiseen nilkkaan. Pitkävartiset sukat tai joku muu viritys olisi ollut hyvä idea tuon pannan varalta. Eniten jännäsin akillesjänteen puolesta, mutta koska se ei ollu verellä niin kengät takaisin jalkaan ja löntystely jatkukoon. Jälkikäteen voisi toki pohtia, että joku 185km tulos olisi voinut olla realistinen tuossa tilanteessa myös kävelemällä. Juoksun loppuminen hävitti kuitenkin motivaation ja mielessä pyöri vain 160,9km ja sitten johonkin nurkkaan makaamaan. Siinä sitä sitten pyörittiin. Välillä jutellen muiden kanssa ja välillä menin yksin. Kello tuntu käyvän uskomattoman hitaasti. Viimeinen kuuden tunnin pätkä oli alkamassa. Pysähdyin suosiolla minuutiksi että sain heti vaihtaa suuntaa enkä jäänyt koko letkan viimeiseksi. Kertonee paljon sen hetkisestä motivaatiosta. Välillä kuulee huutoja, että seuraava kierros sitten juostaan. Muutaman kerran teki mieli sanoa, että tuu itte koittamaan miten helpolta tuntuu. Toki tsemppihuutojahan ne oli niin pidin suuni kiinni. Aamulla seittemältä oli sitten aamupuuron aika. Istuin ihan suosiolla alas syömään sen ilman sen kummempaa kiirettä. Koko yön aikana ei ollu nukuttanu pahasti kertaakaan vaikka olin juonnu kahvia vain yhden mukin. Ajatus pystyyn nukahtamisesta kävi kyllä mielessä yhdellä vessareissulla ja kerran kun pidin lyhyen istumatauon. Oikeasti olin päättäny ettei nukahtaminen ole vaihtoehto. Sen jälkeen tarvittas useampi mies että mut sais hereille. Eikä mikään vessaan nukahtaminenkään tunnu semmoselta kokemukselta minkä haluaisin. Kävely jatku ja mietin vain kuinka vähän pitää kävellä per tunti että tavoite täyttyy. Mitä lähemmäksi tavoite tuli niin sitä hitaammaksi vauhti tippui. Lopulta noin 20:42 ajassa sain sata mailia täyteen. Sadan mailin jälkeen tajusin että jos useampi tähtää siihen sataan mailiin niin oma sijoitus voi tippua monta pykälää. Että jos antaa nyt periksi niin se voi harmittaa myöhemmin. Nappasin kassista taas yhden särkylääkkeen ja sillä sai tasattua kipuja pariksi tunniksi. Vauhdit nousi tovin päästä ja pystyin kävelemään 30-60sek nopeampia kierroksia kuin aikaisemmin. Uusi tavoite oli 170km. Kun tavoite täytty niin päätin vain jatkaa kävelyä. Hittoako jään sivuun oottamaan ajan umpeutumista. Särkylääkkeen vaikutus alko laantumaan ja meno oli taas tuskasempaa. Lopulta kello pelasti ja juoksu oli ohi. Kokonaismatka 177,6km. Juoksun jälkeen oli helpottunut olo että homma oli ohi. Pettymys sinänsä, että en voinu juosta sellaista fyysistä väsymystä jonka olisin halunnut kokea kun loppu meni kävelyksi. Kävelyä kertyi lopussa vajaat 50km, mutta kaipa se kuuluu tähän lajiin. Juoksun aikana päädyin kerran teippaamaan oikean jalan pikkuvarpaan kun kenkä tuntu hiertävän. Pari kertaa otin myös suolaa, mutta näiden ajankohdista ei ole tarkempia muistikuvia. Reissun jälkeen jalat oli siinä kunnossa etten saanu nostettua lenkkareita lattialta. Saunan jälkeen tuli paha olo, mutta en onneksi oksentanu suihkuun. Hetken ihmettely, pukeminen ja kotimatkalle. Kotimatkalla lihakset alko sitten mennä kunnolla jumiin. Autosta en päässy ulos omin voimin, sohvalta pääsi ylös kontaten yms. Molemmat jalkapöydät turposi. Vasemmassa jalassa kaksi rakkoa ja kaksi kynttä lähdössä irti sekä nilkka vereslihalla. Oikeassa jalassa viisi rakkoa ja yksi irti lähtevä kynsi. Kolme rakoista ihan miehekkään kokoisia. Yöllä heräsin aina kun piti vaihtaa asentoa. Seuraavana päivänä oikea pohje aivan jumissa, aivan kuin se kramppaisi ja jalkaa pitää vetää perässä. Polven takaa jänteet kipeät samoin etureidet ja takareidet. Muuten ihan ok olo :) Alotinko liian lujaa? Ehkä olis pitäny ollu jonkunlainen suunnitelma, mutta mille loppuajalle? 200km oli toki liikaa, mutta esimerkiksi 170km liian vähän. Nyt helppo sanoa, että joku 185-190km olis voinu olla otettavissa. Siitä olis selkeästi ollu apua jos joku olisi ollut huolehtimassa vauhdista juoksun aikana. Ei jonkun 200 kierroksen jälkeen pysty laskemaan itte keskivauhteja päässä tai laskimella. Sillon mennään enemmän tai vähemmän fiiliksen mukaan. Tilanteet vaihtelee niin jos yhdelle kympille tulee vessatauko niin ei sitä voi juosta kiinni toisella kympillä. Mielelläni olisin juossu vielä lopussa niin ehkä sillon reissusta olisi jäänyt parempi fiilis. Mutta kun ei pysty niin ei pysty. Oikeastaan jo matkan aikan kiinnitin huomiota siihen kuinka joskus edessä menevän pää kääntyi ennen kuin olin rinnalla. Mietin siinä että joko askel alkaa tökkimään ja siitä kuuluva ääni herättää huomion. Tuo tökkiminenhän on ihan myrkkyä reisille. Tiiä häntä. Oon kuitenkin tyytyväinen kokemukseen ja lopputulokseen. Pitää joskus aikanaan katsoa onko siinä parantamisen varaa tai halua siihen. Ilman motivaatiota tuonne on turha mennä pyörimään. Eikä motivaatioksi voi laskea mitään parin kilometrin parannusta lopputulokseen. Nyt lenkkivaatteet pesuun ja kaappiin. Kausi on paketissa.
  3. 33 points
    Pe-La: NUTS KK164km n 32h18min. Ihan sairas tapaus josta pitää jossain vaiheessa kirjoitella tarinaa. Arvostan erittäin korkealle enkä taatusti ikinä tule tekemään uudestaan. Ohessa tunteet hyvin tiivistävä kuva maaliintulosta.
  4. 33 points
    Kuitti! Vähän yli 4 kk piti kärvistellä Vantaan keskeytyksen jälkeen ja tänään sitten selvitin c-luokan Sevillassa. Lopussa tsemppasin itteeni, että vähän enää hommia ni palkinto itselle on luvassa. 2.59.12 (2.59.39). Oon nyt vähän ylpeä ittestäni!
  5. 32 points
    Kiitos onnitteluista, ne lämmittävät kovasti! Lupaukseni mukaan vielä hieman raporttia juoksusta, olkoonkin että olennaiset asiat jo kerrottiinkin. 15.5.2016 Riikan maraton 42,195@6:26@134, virallinen nettoaika diplomin mukaan 4:31:24,1. Saavuin Riikaan lauantaina aamupäivällä, ja juuri niihin aikoihin alkoi sataa vettä joka sitten yltyi kohtalaisen rankaksikin. Sunnuntai-aamu kuitenkin valkeni pilvisenä ja sateettomana, niin että oli lupa odottaa varsin hyvää juoksusäätä. Hotelli oli viisaasti aikaistanut aamiaistarjoilun alkamaan jo kello 6, niin että olin säätänyt aamuherätyksen kello 5:30 ja sain nauttia kiireettömästä aamupalasta muiden maratoonarien seurassa. Söinkin varsin hyvän aamupalan luottaen että se ehtisi asettua paikalleen ennen lähtöä. Tarpeellisten muiden aamutoimien yhteydessä tein viimeiset valmistelut. Jo edellisenä iltana olin sekoitellut omaa urheilujuomaani, jota otin kisaan mukaan yhden 330 ml poisheitettävän pikkupullollisen. Spibeltin lenkkeihin kiinnitin kuusi geeliä ja pussukkaan suolatabuja ja suolapähkinöitä ja yhden 600 mg särkylääkkeen varoiksi. Vaatepuolessa ei ollut enää miettimistä, koska olin ottanut mukaan vain yhden setin. Päälle siis shorsit ja teepaita, joiden alla tekninen kerrasto. Tossujen osalta lopullinen valinta osui New Balance M980:hin, joiden arvelin sopivan pääosin asfaltilla kulkevalle reitille. Sitten vain lähtöpaikalle noin 10 min kävelymatkan päähän. Ehdin vielä tunnustella asfaltin tuntumaa muutaman sadan metrin hölkyttelyn verran ennenkuin hakeuduin oikeaan lähtökarsinaan viimeisen Bajamaja-visiitin jälkeen. Lähtönumeroni oli epäilyttävän pieni: millaisenhan tavoiteajan olin tullut ilmoittaneeksi järjestäjille? Ilmeisesti numerot kuitenkin ainakin osin määräytyivät ilmoittautumisjärjestyksen mukaan. Lähtölaskenta päättyi tasan 8:30 ja joukko lähti matkaan. Pääsin hölkkäämään varsin pian, kun olin massan alkupäässä. Tarkoitukseni oli aloittaa hyvin rauhallisesti ja hakea mahdollisimman mukavaa ja kepeää askellusta hyvä kadenssi ja ryhti säilyttäen. Niin sitten teinkin siitä välittämättä että taaempaa lähteneitä juoksijoita pyyhälsi ohi oikealta ja vasemmalta. Pari ekaa kilometriä meni noin 6:16-vauhtia. Kun diesel alkoi lämmetä, vauhti asettui aika itsestään 6:00-tason molemmille puolille enkä pannut vastaan. Pari ensimmäistä nesteytysasemaa saatoin ohittaa oman urkkapullon turvin, ja hyvä niin kun tungos niillä oli huomattava. Jossakin kohtaa huomasin olevani 4:15-jänisten kyydissä, ja seurasinkin heitä jonkin aikaa kunnes järki voitti: tuon junan vauhti oli liian kireää tässä vaiheessa matkaa. Annoin heidän mennä menojaan. Olo pysyi mainiona ja juoksu tuntui helpolta, olkoonkin että syketaso oli asettunut VK1-alueen alamaastoon. Nappasin ensimmäisen geelin noin 8 km kohdalla sillä ajatuksella että varhainen lisäenergian tankkaaminen saattaisi siirtää energian loppumisen hetkeä kauemmas. Sen jälkeen geelejä meni noin 5 km välein, niin että kaikki kuusi Spibeltin lenkeissä olleet geelit upposivat. En tiedä, olivatko ne tarpeen, mutta kun vatsa tuntui vetävän niitä kuin jätemylly, annoin sille täytettä. Toisin kuin Tukholmassa, vatsa ei koko lenkin aikana antanut mitään signaaleja, vaan hoiti tehtäväänsä nurisematta. Yhden suolatabletin otin 25 km paikkeilla ja kaipa sekin teki tehtävänsä; kramppeja ei tullut. Tämän jälkeen juoksusta ei oikeastaan ole paljoa kerrottavaa. Jossakin 15 kilometrin paikkeilla oikea tossu tuntui alkavan hangata varpaita hieman huolestuttavalla tavalla. Kun liikuttelin niitä tossun sisällä, tuo tunne meni kuitenkin ohi ja muita tuntemuksia ei enää tullut. Ennen kisaa huolestuttanut oikea jalka ei myöskään oireillut sen kummemmin, vaan teki työtään siinä missä vasenkin. Vauhtitaso pysyi suurin piirtein ennallaan, samoin juoksutuntuma. 25 km jälkeen aloin pohdiskella, että helpot kilometrit ovat kohta juostuja, ja Tukholmassa kokemani seinä lähestyy. Arvelin parhaaksi jatkaa samaan tapaan vauhtia muuttelematta ainakin 35 km asti, jos mahdollista. Nyt alkoi jo hieman väsyttää, minkä huomasin ajoittain kadenssin laskemisena. Silloin käskytin jalkoja vilkkaampaan liikkumiseen, ja olo ja meno paranivat. Niin matka jatkui seinää odotellen, mutta oikeastaan se ei koskaan tullut vastaan. Vauhti kylläkin hiipui asteittain jonnekin 6:20 paikkeille, mutta varsinaisia vaikeuksia en kuitenkaan kokenut. 36 km kohdalla takaa tulleet 4:30-jänikset saavuttivat minut, ja liityin heidän joukkoonsa. Toiseksi viimeisen juomapaikan ohi he kuitenkin painelivat pysähtymättä, ja päätin jatkaa varman päälle pelaamista ja ottaa tuonkin nesteytyksen kävellen niin kuin muutkin. He karkasivat muutaman kymmenen metrin päähän. Koetin vielä tavoittaa heidät viimeisen joen ylityksen yhteydessä, mutta tuloksetta. Sitten maaliin olikin vain 3 km, ja koetin hieman pidentää askelta. Vauhti taisikin hieman parantua, mutta viimeisellä kilometrillä vastaan tuli reitin ainoa mukulakiviosuus jossa en jo hieman epävarmoilla jaloilla uskaltanut lykkiä kovin kovaa. Osuuden jälkeen käännös oikeaan ja 300 metrin loppusuora maaliin. Maalissa olo oli kohtalaisen hyvä, olkoonkin että jaloilla pysyminen vaati keskittymistä. Tässä vaiheessa loppukilometrien tihkusade yltyi, niin että en jäänyt maalialueelle nauttimaan sen tarjoamasta vaan palailin hotellille. Suihkun ja vaatteiden vaihdon jälkeen oli mukava tavata muita kisassa mukana olleita juoksufoorumilaisia: Paella, Silkkiapina, Karpo13 ja Snakster ja vielä bonuksena oppis. Paljon onnistumisia, hienoa! Yhteenvetona kisa oli lopulta aika helppo. Mitkään ennalta huolta aiheuttaneet riskit eivät toteutuneet, vaan juoksu pysyi omissa näpeissä alusta loppuun asti. Saattaa olla, etten saanut itsestäni ihan kaikkea irti, kun omaksuin suhteellisen konservatiivisen strategian olla höntyilemättä ja keskittyä tasaiseen menoon; mene tiedä. Maalissa olo oli kohtalaisen freesi, paitsi että jalat tuntuivat aika huterilta. Kuten aina, olin miettinyt etukäteen itselleni kouluarvosanataulukon ja sen mukaan annan tästä suorituksesta itselleni arvosanaksi 9-. Miinus tulee siitä, että jäin 4:30 tavoitteesta vajaat pari minuuttia. Kymppiin olisi tarvittu kunnon loppunosto, joka olisi tuonut maaliin vielä pari minuuttia aikaisemmin. Yhtä kaikki, tämä oli tässä kohdassa hyvä ja kunnon mukainen suoritus. Parasta oli juuri se, että pääkoppa ja muut ruumiinosat pysyivät hallinnassa koko ajan ja missään vaiheessa en tuntenut epäilystä siitä, päästäänkö tässä maaliin asti. Nyt maanantaina olo on kohtalaisen hyvä, vaikka jalat ovatkin kuin ratakiskot. Vammoja en huomaa saaneeni paitsi että vasemman jalan isovarpaan kynsi on saanut hieman tummaa väriä. Siirryn nyt juoksutauolle joksikin aikaa ja alan pohdiskella seuraavia tavoitteita. Kiitos vielä kerran onnitteluista ja myös omat onnitteluni kaikille superviikonlopun juoksijoille, jos en ole muistanut heitä kaikkia erikseen onnitella!
  6. 31 points
    NUTS Karhunkierros 160 km – eli sinne ja takaisin. Suunnitelmat osallistua ensimmäiselle satamailiselleni nimenomaan Kuusamon selkosilla kirkastuivat viimeistään noin vuosi sitten, kun seurasin palleroiden hidasta tanssia kuvaruudulla läpi yön. Syksyllä Kolin pahan pettymyksen jälkeen sain hankittua paikan tälle Suomen kenties legendaarisimmalle polku-ultralle ja kevään odotus alkoi. Kun UTMB arpa ei osunut kohdalle täsmentyi tämän kauden tavoitteeksi kiertää Suomen UTTF-kiertue eli Karhunkierroksen 160 km, Ylläs Pallaksen 134 km ja Vaarojen 130 km. Vaikken julkisesti siitä puhunutkaan, oli Karhunkierros näistä itselleni selkeästi tärkein yksittäisenä kisana. Alkutalvesta tein määriltään varsin hillittyä peruskuntoharjoittelua ryyditettynä lihaskunnon kehittämisellä. Nostin tasaisesti treenimääriä ja maalis-/huhtikuu oli jo melkoisen totista treenaamista normaalin elämän muiden velvoitteiden (perhe ja työ) keskellä. Parhaimmillaan juoksua kertyi treeniviikoilla 16-17 tuntia ja 150-170 km. Näistä varsin suuri osa polulla, joten viikottaiset verttimäärätkin liikkuivat 3-5 kilometrin välillä. Tiukemman kahdeksan viikon valmistelujakson aikana juoksin yhteensä noin 110 h, yli 1000 km ja nousumetrejä kertyi yli 22500 kpl. Koko ajan pyrin pitämään tuntuman kevyenä ja antamaan kropalle myös sen tarvitsemaa aikaa palautumiseen, mutta kieltämättä muutama viimeinen harjoitusviikko liikuttiin jo melko rajoilla treenaamisen määrän suhteen. Yli 40-vuotias toimistotyöntekijä ei meinaa paljoa enempää kestää. Keventelin Karhunkierrosta varten melko reippaasti, viikkokilometrit ennen kisaa olivat 80 km, 45 km ja kisaviikolla vain 10 km ennen perjantain starttia. Olen omalla kohdallani todennut, että tärkeintä on olla viivalla täysin palautuneena ja juoksunälkäisenä. Saavuimme Rukalle kisaa edeltävänä iltana ja tapasin lyhyesti Humans of Hoka – porukkaa ja vaihdettiin ajatuksia viikonlopun karkeloista. Ennen kisaviikonloppua säätilan kehittyminen herätti varsin suurta mielenkiintoa ja taisinpa itsekin heittää siihen soppaan useammankin kauhallisen vettä. Jääköön arvoitukseksi kuinka suuri osa niistä jutuista oli omaa panikointia ja kuinka suuri osa täysin laskelmoitua taktista sodankäyntiä. Oikeastaan pyrin vaan vakuuttamaan itselleni, että selviän kyllä olosuhteista kuin olosuhteista. Torstaina kuultiin sitten viimeiset tiedot reitiltä ja oli ilmeistä, että lunta oli jäljellä noin 15 kilometrin matkalla Rukan päässä, mutta muutoin reitti oli juostavassa kunnossa. Perjantaina saavuin starttipaikalle majoituksesta hyvissä ajoin ennen starttia ja jutustelin nitä näitä tuttujen kanssa. Lähtöön asetuin tuttuun tapaani vähän eturivin taakse ja klo 12 meidän päästettiin matkaan väkijoukon hurratessa. Ilmassa oli kunnon ultrajuhlan tuntua. Kärki lähti käsittämättömän kovaa heti ensimmäiseen ylämäkeen, mutta itse jäin sinne noin kymmenennen sijan paikkeille mm. Erosen Antin, Kurolan Tommin ja Simpasen Juuson kanssa. Lähdimme taivaltamaan lumihangessa kohti Valtavaaraa varsin leppoisasti, vauhdin ollessa kuitenkin yllättävän kovaa odotuksiin nähden. Onneksi hanki ei tässä pettänyt ihan pohjaa myöten vaan oikeilla askelvalinnoilla pääsi kohtuulisen näppärästi eteenpäin. Valtavaaran jälkeen lasketeltiin ”lumisurffaamalla” muutamat alamäet rivakasti ja pian olimmekin jo Konttaisen huollossa. Rappuset ylös vaaralle olivat sulat ja niitä noustiin vielä tasaisessa jonomuodostelmassa. Konttaisen jälkeen lumen määrä vähän väheni, mutta samalla lumi oli myös pehmeämpää, joten täällä kahlattiin pohjaa myöten. Lunta riitti vielä kymmenisen kilometriä, jonka aikana juoksijoiden jono venyi venymistään ja alkumatkan hurjastelijoita alkoi tulla selkä edellä vastaan. Vähän ennen Basecampin huoltoa juostiin pitkä pätkä yhdessä Juuson kanssa, joka sitten ennen huoltoa olevalla tiepätkällä nosti sen verran vauhtia etten siihen kyytiin lähtenyt. Olin jo etukäteen päättänyt, että tällä kertaa juoksen vain omaa vauhtiani, enkä anna muiden tekemisten siihen vaikuttaa. Basecampin huolto tehtiin taas nopeasti, nesteet pulloihin, banaania naamaan ja tien päälle. Jo hieman ennen toista huoltoa oikeaa takareittäni oli kiristellyt ikävästi ja tässä vaiheessa päätin tihentää energianottoa. Siirryin ottamaan geelin aina 30 min välein ja lisäksi vielä urkkajuomaa pari desiä kerran tunnissa. Jalat alkoivat kuitenkin väsyä entisestään, joten minun piti pudottaa hieman matkavauhtia ja antaa kropalle aikaa lähteä käyntiin. Vaikka alku oli ollut mielestäni rauhallinen, oli lumihumppaan palanut kuitenkin energiaa normaalia enemmän ja tälläisessä pitkässä kilpailussa kumulatiivisella rasituksella on valtava vaikutus lopputulokseen. Maltti on valttia, kuten sanotaan. Matka jatkui Kitkajoen vartta yli varsin hitaassa kunnossa olleen Kitkaniemen pätkän ja pian olimme jo Oulankajoen penkassa nopeilla poluilla. Täällä pikkuhiljaa diesel alkoi yskähdellä käyntiin ja loppumatka Oulangan huoltoon tuli melkein huomaamatta. Muutamia juoksijoita tuli ohiteltua tällä välillä ja saavuin huoltoon kolmossijalla noin 7 tunnin ja 15 minuutin ajassa. Oulangassa olikin muutama kaveri auttamassa huoltohommissa ja tyypilliseen tapaani suoriuduin niistä nopeasti ja lähdin matkaan kakkosena reilun varttitunnin Juuson perään. Näillä sijoilla tultiin sitten loppuun saakka, mutta sinne oli vielä tässä vaiheessa pitkä matka. En tässäkään vaiheessa ajatellu vielä sijoitusta, mutta usko maaliin pääsemisestä alkoi kasvaa sitä mukaa, kun kilometrilukemat kohti puolimatkan krouvia hupenivat. Juoksu lähti rullaamaan todella sujuvasti ja koko matka Hautajärvelle meni erittäin kevyellä jalalla aikaisempiin tuntemuksiin nähden. Tihennetty energianotto toimi ja rasva paloi. Yö alkoi jo hämärtyä kun Hautajärvi lähestyi ja aloin odottelemaan milloin Juuso tulee vastaan omalla paluumatkallaan. Tämä tapahtui noin kilometri ennen huoltoa ja läpsäsimme vauhdissa kättä ja kannustimme toisiamme. Hieno kohtaaminen hämärtyvässä illassa ja kovin lähellä oli ettei sitä olisi saatu taltioituakin =) Huoltoon saavuin vähän ennen klo 23 perjantai-iltana, joten menomatka oli sujahtanut alle 11 tunnin ajassa alun lumipätkästä huolimatta. Juuri kun saavuin huoltoon sain tekstiviestin pallukoita seuraavalta äidiltäni joka pyysi huolestuneena, että maltanhan huoltaa itseni kunnolla. Kilttinä poikana (42-v) lupasin näin tehdä ja viivyinkin puolivälin huollossa ruhtinaalliset 6 minuuttia. Juuri ennen kun astuin ulos ovesta saapui kisan kolmantena ollut juoksija vastaan, joten jahtaajat olivat kovin lähellä. Ei siis muuta kuin takaisin kohti Rukaa. Juoksu sujui edeleen varsin mallikkaasti ja pian vastaani alkoi tulla puolimatkaa lähestyviä perusmatkalaisia. Vaivuin syystä tai toisesta tällä välillä melko meditatiiviseen tilaan ja keskityin juoksuun niin, etten välttämättä muistanut morjestella edes kaikkia. Pahoittelut siitä. Yö oli myös viilentynyt ja viima kävi sen verran silmiin, etten tahtonut nähdä kunnolla. Siksi piti keskittyä myös edessä olevaan polkuun tavallista tarkemmin. Paluumatka sujui Oulankaan erittäin hyvin, jälkikäteen katsottuna täsmälleen samaan aikaan kuin toiseen suuntaan joten ainakaan vielä jalka ei painanut. Sekin aika kyllä koittaisi. Oulangan huollossa nappasin dropbagista kuivan hiihtopannan päähäni ja täydensin energiat loppumatkaa varten. Vaikka yöllä oli pakkasta jopa viitisen astetta en laittanut pääleni takkia vaan pärjäsin pitkähihaisen kompressiopaidan ja Hokan taskullisen kisapaidan yhdistelmällä. Pian huollosta lähtemisen jälkeen koin tämän kisan hienoimman hetken. Eteeni avautui maisema Kiutakönkään niskalle jonka päällä leijuvaan usvaan aamuaurinko loi ensimmäisiä säteitään. Kosken huumaava pauhu täytti koko aamuisen äänimaiseman. Oli pakko pysähtyä pariksi sekunniksi ja ihmetellä luonnon kauneutta. Mutta kisa oli kesken, joten ei muuta kun jalkaa toisen eteen kohti Basecampin huoltoa johon oli matkaa vielä 30 kilometriä. Tästä välistä ei sitten mitään tämän ihmeempää kerrottavaa olekaan, kilometrit seurasivat toisiaan. Vauhti alkoi jo pikkaisen hidastua, mutta mitään merkkejä totaalisesta kanttauksesta ei ollut ilmassa. Kaikki eteni suunnitellusti. En ollut kysellyt kisan tilannetta, mutta aloin saamaan viestejä kun 80 kilsan sarjalaiset heräsivät kuljetukselleen. Kakkossija oli kohtuullisen selvä suuntaan ja toiseen. Viimein Basecamp tuli vastaan ja samalla myös sula polku alkoi käydä vähiin. Oli aika palata takaisin lumileikkien pariin. Kun luminen osuus alkoi keli oli vielä reippaasti pakkasella ja edellisenä päivänä auraamamme ränni oli vielä kova ja jäinen. Askelia piti asetella sinne rännin pohjalle, eikä väsyneillä jaloilla juoksemisesta tullut enää mitään. Viimeiset 15 km siis enemmän tai vähemmän käveltiin reippaasti, lyhyitä pitkospuupätkiä lukuunottamatta. Vaarat seurasivat toisiaan ja viimein tuli aika kiivetä Konttaiselle. Sieltä jyrkkä alamäki alas huoltoon ja viimeiset täydenykset nesteisiin. Loppupätkä Rukalle olikin jo entuudestaan tuttua, joten tiesin melkoisen tarkkaan mitä siellä on edessä. Tässä vaiheessa vauhti oli hiipunut jo rajusti ja kilometreihin alkoi mennä aikaa jopa 15 minuuttia. Toisaalta olin jo täysin varma maaliinpääsystä ja käytännössä myös kakkossijasta, eroa takana tulevaan oli jo yli kaksi tuntia. Mäki kerrallaan tunkkasin itseni kohti Valtavaaraa ja oman perinteeni mukaisesti vaihdoin ajatuksissani pari sanaa edesmenneen isäni kanssa palovartijan mökillä ja suuntasin silmäkulmiani pyyhkien kohti Rukaa. Loppumatka meni jälleen melkoisen tunnekuohun vallassa ja pian olinkin jo kiipeämässä viimeistä nousua ja kisakylän pauhu alkoi kuulumaan korviini. Kun pääsin viimeisen mäen päälle tiesin, ettei minun tarvitse enää säästellä jalkojani vaan voin juosta mäen alas sen minkä ikinä pääsen. Näin teinkin ja endorfiinipöllyssä tuli tarjottua kansalle sirkushuveja koko rahan edestä. Parit pompputuuletukset jo ylärinteen lumessa, sieltä kiri punaiselle matolle ja loikalla maaliin. Ilmeisen tiukilla kone kuitenkin kävi, että päässä huippasi heti maaliintulon jälkeen sen verran, että kävin keräilemässä itseni pystyyn maanpinnan kautta. Maali tuli saavutettua ajassa 24 h 9 min 39 sek. Vaihdon maalin jälkeen muutaman sanan viime vuoden voittajan Heermanin Mikaelin kanssa ja kuulin hävinneeni Juusolle noin 44 min. Ensimmäistä kertaa ikinä alle tunnin päässä ultran voittajasta siis. Työ oli tällä kertaa tehty. No miten kisa sitten meni noin niinkuin omasta mielestä? Kun olen täysin rehellinen itselleni, niin kyllähän se meni lähes niin hyvin kuin vain pystyi menemään. Alun lumipätkän hieman liian energioita tuhlailevasta juoksusta huolimatta juoksu kantoi hyvin lähes 150 kilometriin saakka. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että paluumatka oli vain noin kaksi tuntia menomatkaa hitaampi, aivan kuten alunperin olin haaveillutkin. Mitään pahempaa hyytymistä ei viimeistä viittä kilometriä lukuunottamatta tapahtunut. Oikea reagointi jalkojen väsymiseen aikaisessa vaiheessa oli tässä avainasemassa. Kokemuksen kautta saatuja oppeja tämäkin. Varusteet pelasivat kisassa totuttuun tapaan erittäin hyvin. Juoksin koko kisan Hoka One One Mafate Speed 2 kengällä, jossa mulla oli Sealskinz:n vesitiiviit sukat. En vaihtanut sukkia enkä kenkiä koko kisan aikana kertaakaan. Nesteet, energiat ja varusteet mulla oli kannossa Hokan F-Light-liivissä täydenettynä taskullisella kisapaidalla. Jalassa oli alla kompressioshortsit ja päällä pitkät trikoot. Hanskoja ja buffeja vaihtelin kuiviin aina dropbageilta. Tätä kirjottaessa istun junassa matkalla työreissulle ja palautuminen on lähtenyt ihan hyvin käyntiin. Tänään aamulla kävin jo kevyessä hieronnassa, mutta juoksemaan lähden vasta aikaisintaan ensi viikolla. UTTF:n seuraava kilpailu NUTS Ylläs Pallas 134 km on jo seitsemän viikon päästä, joten tämä väliaika pitää käyttää huolella palautumiseen ja valmistautumiseen. Loppukauden tavoitteena on varmistaa itselle UTTF-liivi ja säilyttää top-3 sijoitus koko sarjassa. Kiitokset perheelle, ilman teidän tukea tämä ei olisi mahdollista. Kiitos myös kaikille seuraajille, juoksukavereille ja yhteistyökumppaneille. Kyl työ tiijätte ketä työ ootte =) Pallaksella nähdään taas!
  7. 31 points
    Karhunkierros rapsaa Saavuimme Rukalle perjantaina iltapäivällä ja rekisteröitymisessä kotikatsomon iloksi huomasimme että olimme molemmat saaneet GPS- seurannat kisaan. Mrs Kiljander oli viime vuoden tapaan Trail Tourin 53/55km (kumpi lie totuus) kisassa ja itse olin siis ottanut haasteeksi Karhunkierroksen juoksemisen Hautajärveltä Rukalle (80km). Kisa ei paljoa ihme kyllä jännittänyt etukäteen – ainoastaan jo pitkään kipuillut oikea polvi harmitti, mutta lähinnö vain siitä näkökulmasta että toivottavasti en joutuisi keskeyttämään sen takia. Itse asiassa koko perjantain jalat kuopivat maata ja himo päästä matkaan oli kova. Hyvä merkki. Olin kaverini kanssa lähdössä 80km matkalle ja sovimme että klo 05.00 tapaamme aamupalalla. Herätyskello oli soimassa 04.45 ja heräsin 03.00. Pyöriskelyä sängyssä ja n klo 04.00 alkoi jostain kuulua bassorummun (?) jytkytystä ja siinähän se loppuyö sitten kuluikin hereillä. Olo oli kuitenkin ihan virkeä 45min bussimatkan jälkeen ja 07.00 törähti lähtölaukaus. Varusteena lyhythihainen paita, irtohihat (aamulla vielä alle 10C), jotka jäivät Oulankaan, lyhyet juoksutrikoot ja Hoka ATR Challengerit. Tavoitteena oli olla n. 10.15 Oulangassa ja juoksu sujui hyvin kevyesti – ensimmäisiä hienoja maisemia oli jo alkutaipaleella. Jälkikäteen pallukoita katsellen olimme lähtökohtaisesti liian lähellä kärkeä alussa, mutta homma sujui niin mikäs siinä. Jossain klo 09.00 kieppeillä syntyi ajatus että olisimme Oulangassa klo 10.00 kannustamassa naisväkeä lähtölaukauksessa mutta sovimme että ei oteta siitä stressiä. Oulankaan (n. 27km) saavuimme kuitenkin ”vasta” 10.06 ja dropbag- ruokailuun / tuhrailuun meni 10min (liikaa), mutta karjalanpiirakka x 2 ja pari suklaapatukkaa upposivat sulavasti. Jo alusta lähtien olin keskittynyt tankkaamiseen ja Oulankaan mennessä geeliä on oli mennyt 5kpl ja nestettä kaikki 3 litraa. Sieltä 3l lisää mukaan. Videokuvaa GoProlla sain otettua ihan mukavasti hienoista maisemista ja juoksusta mutta mitä pidemmälle kisa edistyi sitä vähemmän jaksoi kaivaa sitä repun taskusta. Ennen Oulankaa juoksukaverini oli varoitellut pari kertaa sykkeistään ja otimme hieman rauhallisemmin alkupätkän sieltä. 80km kilpailijoita meni pari kolme ohitsemme siinä ja 35km kohdalla kaverilleni tuli ensimmäinen kramppi. Käveltiin siinä yhdessä ja hölkättiin vähän välillä. Itse olin totaalisen täynnä virtaa ja puolenvälin (41km/41km kyltti) jälkeen oli vaikea yhteinen päätös erkaantua syntynyt. Lämmin halaus ja sopimus että maalissa tavataan. Siinä oli joku 35km matkaa maaliin kun 80km kisailijoiden selät alkoivat taas tulla vastaan. Homma rullasi todella hyvin ja ohitin useampia edellämenneitä (sijoitus kuulemma 23 => 15 tällä välillä). 55km kilpailijoita oli jonkin verran ilmestynyt eteen ja Kitkajoen hienoissa maisemissa siinä penkalla oli oikein ruuhkaakin mutta tässä oli ihan hyvä mahdollisuus itsellenkin liittyä letkaan ja ottaa iisimmin. Hienoa yhteishenkeä ja mukavaa juttua yhdessä oli kaikilla matkan pituudesta riippumatta! Kitkan jälkeen (50km juostu) alkoi ilmeentyä ensimmäisiä tunteita että ultrakisassa ollaan. Tapasin naisten 80km kolmosen jolla oli ollut pahoinvointia ja sovittiin että tulee peesissäni podiumille (näin lopulta oli käynytkin – terkut ja onneksi olkoon!). 31km ja 53km kisaajien letkaa syntyi yhä enemmän ennen Juumaa ja siinä porukassa mentiin niin että minä vedin pääasiassa. Juttua lensi nyt paljon vähemmän kun väsytti jo jonkin verran. Repussa oleva kännykkäni piippaili suht tiheään (nyballe ja isille kiitos väliaikatiedoista joita en tosin kisan aikana alkanut lukemaan). Juumassa munasin huollossa aika pahasti. Porukkaa oli kuin pipoa ja jonottamisen lisäksi olin jo niin väsynyt että en meinannut saada juomasäiliötäni millään kiinni. Pari- kolme minuuttia sitä riuhdoin ja kirosin ja olin jo pyytämässä apua kun tajusin että olin taittanut sen yläosan väärinpäin. Kymmeniä kertoja tehty juttu joka ei väsyneenä vaan onnistu. Metsässä olin myös nähnyt mummon marjamättäällä joka olikin todellisuudessa iso kanto. Muutakin ”porukkaa” tapasin syrjäsilmällä siellä korvessa ja pari juurta muuttui kyykärmeiksi joita piti väistellä (normisettiä kuulemma). Juumasta Kumpuvaaralle meni vielä ihan hyvin mutta nyt jo käveltiin vähän lievempiäkin ylämäkiä. Ohitin kuitenkin edelleen luultavasti lyhyempien matkojen porukkaa. Ruuhkaa reissussa ei kuitenkaan mielestäni ollut. Kumpuvaaran jälkeen Konttasen päällä tuli yksi pieni harha näköalapolulle mutta huutelemalla löysin takaisin reitille. Siinä viimeisen 15km pummipaikassa (jossa mrs Kiljander oli mennyt ihan kunnolla vipuun) huudeltiin porukkaa sieltä mäestä takaisin reitille. Paljon oli juuri siinä risteyksessä tullut ongelmia ja se oli ainoa paikka missä reittimerkinnöissä oli parannettavaa. Näiden pummien jälkeen järjestäjät olivat käyneet kuulemma korjaamassa merkinnät kesken kisan Viimeinen 10km on sitä ihan saamarin vaikeaa nousua ja laskua ja pelimerkit alkoivat olla itselläni pöydässä ja tiesin että kisa oli mennyt hyvin, joten menin hitaasti ja varmasti kävellen pääosin. Helpossa kohdassa hieman hölkkää. Konttasen huoltoon alas tulin jo varsin heikossa hapessa. 3 litraa juomaa Juumasta oli loppunut jo kolme kilometriä aikaisemmin ja koko reissulla tippui n. 10-11l yhteensä. Sää oli upea koko päivän mutta ei kuitenkaan liian kuuma, mutta juoda piti paljon. Geelit menivät alas enää tippa kerrallaan ja ainoa juoma joka kiinnosti lopussa oli vesi. Vettä join sitten 1l yhdellä kulauksella Konttaisessa. Vilkaisin kellosta siinä särpiessä että 1h20min olisi aikaa alle 11h suoritukseen. Muistin edelliseltä vuodelta että 1h15min meni aikaa viimeiseen 6.5km matkaan joten ei muuta kuin yrittämään. Portaissa joutui jo pari kertaa puuskuttamaan ja yksi 80km kisaaja kuittasi minusta uudelleen ohi. Kuten tyypillistä, Valtavaara ei vain suostunut tulemaan ja aina piti mennä vielä yhdelle huipulle ennen kuin sinne päästiin. Suunnattoman rankkaa ja pahaa teki vaikka maisemat olivat fantastiset. Olin 11h:n aikataulusta siinä jo hieman jäljessä mutta toisaalta tästä eteenpäin oli sitten jo pätkiä missä pystyi ihan juoksemaan. 500 metriä ennen maalia aikaa oli kuitenkin vielä joku 5-6min 11h alitukseen ja sieltä tultiin hyvällä jalalla alamäkeen aikaan 10.57 ja risat. Näemmä menin tänä vuonna lähes minuutilleen samaan aikaan (n.7.50+) sen 53/55km kuin viime vuonna mutta pohjilla oli nyt 3h6min juoksua Oulankaan. Sen verran on siis kunto kasvanut. Suuri syy on tässä varmasti huhtikuun maralle talvella tehty valmistautuminen sekä jonkinlaisen mäkitreenin (kiitos nyba!) mukaanotto. Maalissa tavoilleni uskollisesti eläimellinen huuto ja tuuletus. En olisi voinut kuvitellakaan (vmaksin, jamon ja isin veikkauksista huolimatta) tällaista suonenvetopäivää itselleni. Sijoitus taisi olla 16/114. Antaa paljon positiivistä energiaa jatkoon ja lähes epäuskoinen olo on tuosta. Mrs Kiljanderilla meni myös 53km hienosti. Upea päivä molemmilla vaimon muutaman minuutin pummista huolimatta. Polvisärky oli matkassa alkutaipaleella mutta meni ohi tai unohtui Oulangan jälkeen. Viime yönä heräsin jomotukseen illallaotetusta särkylääkkeestä huolimatta. Menin Hoka ATR Challengereilla koko matkan ja kengät olivat todella hyvät, mutta hajosivat pohjasta minkä huomasin vasta maalissa. Totaalinen pohjan repeämä enkä osaa sanoa mahtaako suutari noita melko uusia kenkiä saada parsittua kasaan. Harmi. Nyt sunnuntaina täällä on +22C ja käytiin uudestaaan Rukan huipulla käppäilemässä fiilistelemässä viimeistä kilsaa ennen lennon lähtöä. Paluu arkeen ja katsotaan miten tästä kohti Pallasta. 134km tuntuu ylitsepääsemättömältä haasteelta tällä hetkellä. Kiitos kannustajille ja järjestäjille. Todella hienosti hoitivat Eppu & co lähes 1000 osallistujaa Rukalla!
  8. 31 points
    Pientä raportin tynkää paikan päältä. Lähdin viime vuoden tapaan ilman kelloa matkaan. Ajatuksena oli juosta noin 5:45...6:00 vauhtia. Kyllä se itselle oli täysi yllätys kun maratonin väliaika kolahti korvien väliin ja olin siinä vaiheessa jo puolisen tuntia aikataulua edellä. Juoksu kuitenkin maistui ja ajattelin jatkaa samalla tunteella. Reitin mäkisyys lisääntyy heti maratonin jälkeen, joten tiesin kyllä että keskivauhti kyllä lähtee siitä laskemaan ihan automaattisesti. Helle ei itseä juuri häirinnyt ja pystyin nauttimaan juoksemisesta. Koko hellejakso meni niin hyvin kuin se vain voi mennä. Pienen pieni takaisku tuli pimeän tultua kun köykäinen otsalamppuni alkoi vedellä nopeasti viimeisiään. Enkä tietysti ollut muistanut ottaa varapattereita mukaan. No, ei tarvinnut kuin hetki jarrutella ja jatkoin sitten matkaa jonkun amerikkalaisen valokeilassa. Muutamaa checkpointia myöhemmin sain onneksi lainaan joltakin huoltajalta hyvän otsarin ja pystyin jatkamaan taas omalla vauhdillani. Tuossa vaiheessa aloin lähestymään viime vuoden keskeyttämiskohtaa, mutta nyt kulku oli niin hyvää ja tiesin että keskeyttämistä ei tarvitse edes miettiä. Vuorelle nousu sujui ihan mukavasti. Pääosin juoksin, mutta rytmitin ja säästelin voimia kävelemällä jyrkimpiä kohtia. Pari ohitustakin sain tehtyä siinä sivussa. On se nousu kyllä vaan jumalattoman pitkä! Tämä konkretisoitui viimeistään siinä vaiheessa kun tulin Mountain Basen huoltoon ja luulin oikeasti että siitä on enää jokin pieni nyppylä ja sitten ollaankin jo vuoren yli. Mutta EI. Siitä noustiin vielä melkoiset polkuserpentiinit ja ihan helvetinmoista kivikkoa. Pallaksen rakat on pientä verrattuna tuohon! Vaikka tykkään juosta teknisillä poluilla niin loppunousu meni 80-90%sti kävellen. Ei siellä vaan yksinkertaisesti pystynyt juoksemaan kuin ihan pieniä pätkiä. Sitä voisi ehkä kuvailla niin että yrität juosta 200 metriä korkean jyrkän sorakasan päälle. Aina kun astut 10 senttiä ylöspäin niin kivet pyörii askeleen alla 5 senttiä alaspäin. Vuoren päällä kuulin että ero seuraavaan on vain reilut pari minuuttia. Olin kuullut että myös alastulo on melkoista kivikkoa ja nekin kivet vaan pyörii ja lentelee jalkojen alla. Laskun pystyin kuitenkin tulemaan tosi hyvällä frekvenssillä ja nautinnolla alas. Ei siinä kaatuminenkaan kyllä kaukana ollut, mutta onneksi pysyin pystyssä. Edellä menneen ohitin heittämällä. 170-180 km paikkeilla alkoi vatsa ruikuloimaan. Todennäköisesti lämpötilan äkillinen muutos lähes 30 asteen helteestä vuoren reiluun 10 asteeseen järkytti vähän kroppaa; ensin puskee järjettömällä tahdilla hikeä läpi ja sitten onkin kohta jo vilunväreet iholla. Loppumatkan aikana jouduin käymään puskissa ruikulilla noin 10 kilometrin välein. Samoin nesteet kiersi ihan liian tiuhaan läpi. En tuntenut itseäni kuitenkaan mitenkään äärimmäisen väsyneeksi ja sain jatkettua juoksua aina ihan hyvällä vauhdilla. Kyllä kai se paskalla istuminen aina vähän palauttikin:) Vatsaongelmista huolimatta sain poimittua muutamia edellä menneitä kiinni. 200:n paikkeilla oleva pitkä nousukin meni suorastaan erinomaisella tunteella, kuten ylämäet ylipäätään. Viimeistään siinä vaiheessa aloin uskoa 27 tunnin alitukseen. Mutta ei se todellakaan helpolla tulisi! Näillä main ohittelimme Cudinin kanssa viidenneksi tulleen tanskalaisen kanssa toisiamme. Jollain pidemmällä paskavarvillani tanskalainen pääsi sitten reilummin karkuun. Viimeisen parinkympin aikana näin kyllä edellämenijät ja yritin repiä eroa kiinni. Aina kun pääsin muutaman sadan metrin päähän niin piti pysähtyä paskalle tai vähintään kuselle ja ero sahasi koko ajan n. 300 ja 800 metrin välissä. Pysähtely söi miestä, mutta toisaalta yritin tehdä kuitenkin vain omaa juoksua ja lopputulos ja sija on sitten mikä on. 200-225 välin mäkisyys yllätti kyllä täydellisesti. Oli kyllä niin saatanan pitkää nousua että vitutti. Etukäteen olin ajatellut että viimeinen 30 km on lähes pelkkää laskua. Mutta se 25-30 km väli ennen maalia olikin päinvastoin melkein pelkkää nousua! Eikä saanut kävellä kyllä yhtään vaan piti runtata juosten kaikki, jotta kroppa pysyy kierroksilla eikä 27 tuntia vaan ala karkaamaan. No, lopulta se laskupätkä sitten kuitenkin alkoi. Eipä sekään mitään herkkua ollut, sillä etureidet oli jo kuitenkin jokseenkin jyrän alle jääneet. Sain kuitenkin pidettyä ihan hyvää vauhtia. Vitutuskäyrä nousi enää lähinnä vain silloin kun piti täydestä vauhdista jarruttaa paskalle tai kuselle. Viimein Spartakin alkoi häämöttää näköpiirissä. 2. viimeisellä huoltopisteellä paikallinen urpo sanoi että matkaa on noin 4,5 km jäljellä. Mutta ei kyllä varmasti ollut! Ja tuossa vaiheessa "ylimääräisen" kilometrin runttaaminen ei ole mitään herkkua. Olin onneksi kuullut aiemmin tarinoita Spartan pitkistä kaduista, joten asian tiedostaminen kuitenkin helpotti oloa. Kun ei ollut kelloa mukana niin piti kyllä työntää ihan viimeiset korttelit sen mitä pystyy. Yhtään kävelyaskelta en uskaltanut ottaa, sillä pelkäsin että niiden myötä päätyisin 27:n väärälle puolelle. Lopulta se patsaskin sieltä alkoi häämöttämään. Mitään suurta yleisöryntäystä ei ollut reippaan sateen vuoksi katujen varrella, päinvastoin vain muutamia ihmisiä siellä sun täällä. Mutta tärkeintä oli se että "yleisöryntäys" oli omassa sydämessä. On se vaan järjettömän hieno tunne päästä perille! Se hetki on sellainen jonka muistaa takuuvarmasti koko loppuelämän. Loppuaikakin konkretisoitui vähitellen ja lopulta marginaalia 27:ään jäi paljon enemmän kuin uskalsin edes toivoa. Pää 10 Jalat 10 Vatsa 7 (helleaikana loistava 10, yöaikaan surkea 4) Ilman vatsaongelmia en olisi kuitenkaan pystynyt juurikaan parempaan tulokseen. Muutamilla minuuteilla jossittelu olisi turhaa, sillä kokonaisuutena kaikki meni kuitenkin nappiin. Kisan luonnekin on sellainen että takuuvarmasti kaikilla on jotain pientä ja ne joilla ei ole mitään ongelmia niin niiden nimet voi lukea marmorista:) ISO kiitos onnitteluista ja kannustuksesta! Isäukko kyllä huuteli matkan varrella moneen kertaan että tsemppejä satelee että anna mennä vaan! Iso osa tuloksesta kuuluu tälle koko ultrajuoksuyhteisölle! Onnittelut tietysti myös muille suomalaisille! Kokonaisuutena oli täyden kympin suoritus!
  9. 29 points
    Olo on todellakin hämmentynyt. Kiitos kaikille täällä ja paikalla kannustaneille! Erityiskiitos huoltajille ja erityisesti @isi ja @räikeälenkkeilijä. En ole ikinä saanut mitään palkintoa edes kultapossuhiihdosta eikä tämä tule varmaan ihan heti toistumaan, joten nautin hetkestä vielä pitkään. Tulos oli kaiketi jotain 116km+ mutta vahvistunee lähiaikoina. Tulen muistamaan vuoden 2016 vielä pitkään sarjana onnistumisia. En jaksa nyt lukea palstan ketjuja muilla meni tänään kisat, mutta onnea kaikille jo tässä vaiheessa!
  10. 29 points
    Puolimaraton neitsyys menetetty ja opintomatka suoritettu. Juoksu oli hyvin pitkälle suunnitellun kaltainen vaikka jäi vähän uupumaan tavoitteesta . Aika oli 1.46.29 h. Oman juoksun juoksin alusta loppuun hyvin tasaista vauhtia, vaikka alussa porukkaa meni ohi jokapuolelta, mutta samoja selkiä tuli vastaan loppupuolella. Yritin juosta varman päälle, että jäisi hyvä maku juoksusta ja siinä onnistuin. Aika on kuitenkin samalla hehtaarilla johon pyrin tänä vuonna, joten tavoite oli syksyllä oikein asetettu ja harjoittelut ovat menneet ihan hyvin. Lähdössä tuhraantui aikaa kun lähdimme urheilukentältä, jossa juoksimme alkuun 2 kierrosta ja minä lähdin melko takaa. Ruuhkan takia parilla kierroksella tuhraantui ylimääräistä aikaa varmaan 30- 60 s.. Lisäksi oli oma moka että laitoin sykemittarin näyttöön :sen hetken vauhti min/km, syke ja matka ja vasta maalissa tiesin paljonko oli aikaa mennyt. Koko matkan aikana ei ollut mitään havaintoa. Olisi tavoitetta ajatellen pitänyt laittaa pieni napsu lisää vauhtia, mutta hyvä näin. Vaikka loppupuolella jalka jo painoi, niin kovimmat vauhdit juoksin viimeisellä kilometrillä ja parhaimmillaan 3.50 min/km. Hyvä fiilis ja nyt palautusjuomaksi kylmää olutta. Tästä on hyvä jatkaa kohti syksyn maraton tavoitetta ja täytyy kai tämä puolikkaan tavoite käydä juoksemassa pois alta ennen syksyä!! SUURI KIITOS kaikille kannustuksesta!
  11. 28 points
    No niin nyt sitä sitten ollaan maratoonareita?. Kaikin puolin hyvä kokemus eikä varmasti viimeinen laatuaan?. 4h alittui just eikä melkein ja riitti kolmanteen sijaan omassa sarjassa eli saan oikein pokalinkin sitten?.
  12. 27 points
    Perusterve! Berliinin maratonilta 2:59:17. Pari vuotta meni projektissa ja juoksu alkoi kummasti kulkea, kun sai ylimääräisen laardin pois ja alkoi tehdä PK-treenit riittävän kevyinä.
  13. 27 points
    Muutama kommentti tämän päivän juoksusta ja huomenna ehkä vähän lisää. Tämän päivän aika oli 3.50.57, joten otsikon mukainen tavoite saavutettu. Tällä kertaa voisin kommentoida, että se ei ollut tämän päivän kunto, vaan näyttäisi olevan mahiksia pareempaankin. Energiat riitti hyvin ja raasto fiilistä ei ollut missään vaiheessa ja tällä hetkellä ei ole tunnetta, että olisi juossut maratonia, lukuunottamatta jalkoja. Muutaman viikon takainen muutos puolikkaalta kokonaiselle näkyi tämän päivän juoksussa siten, että jalat ei ole riittävässä iskussa maratonille. Krampit ja kovat kivut tulivat jossakin 30 km kohdilla ja olipa vittumaista hölkätä. Juoksun jälkeen hyvä, että pääsin pukuhuoneeseen ja siellä Buranaa ja kaikkea ensiapua vajaa tunti jaloille. Sitten autolla ajelua kotiin vajaa pari tuntia...jees. Tämän päivän perusteella jos innostun vielä maratonista, niin seuraava tavoite on syksyllä Vantaalla ja aika 3.3x h.
  14. 27 points
    Kiitos kaikille onnitteluista ja viesteistä! Tässä tunnelmia, muistikuvia ja pohdintoja. Lauantaina matkaan tuttujen EKP:n kiertäjien @sverre ja @kiljander kanssa. Tunnelma ja jutut tutun levottomat ja hyvän tuuliset. Suoraan hakemaan juoksunumero, nopea kierros expossa, hotellissa kamojen tarkistus, merimuseo ja buffetiin. Ilta meni huoneessa lueskellessa ja aamua odotellessa. Heräsin aamusta tosi aikaisin, puoli tuntia hereillä ja pitkät jatkounet. Olo levännyt ja rauhallinen. @kiljander kanssa sovittiin vuorovedosta / tasavauhdista ensimmäiselle kympille. Tähän päästiin helpolla joskin olin hiukan huolissani syketasosta 152 (anakynnys 156). Reilun kympin jälkeen @kiljander lähti oman tavoitteen perään ja jatkoin laatimani suunnitelman mukaista juoksua. Jalat toimi hyvin joten luottavaisena tasavauhdilla eteenpäin. Vielä 15 km kohdalla edelleen sykkeet koholla ja pientä hermostumista joka päättyi selvään juoksun helpottumiseen noin 18 km kohdalla. Sykkeet laski 147 tienoille kun kroppa lähti toimimaan. Juoksu oli helppoa ja nautinnollista ja puolimatkaan täysin tavoiteajassa. Geelejä oli mukana eri kokoisina pakkauksina noin 250 grammaa ja niitä napsin tasaisin väliajoin. Juomapaikoilla rauhallisesti vettä ja urheilujuomaa. Kokemuksesta tiesin ensimmäisten tuntemusten tulevan jossain vajaan 30 km kohdalla. Perinteisesti näillä kilometreillä alkoi tulla vastaan selkiä ja myös eri asteisista, myös vaikeista, ongelmista kärsiviä kanssajuoksijoita. Osa oli jo juossut jalkansa tai päänsä nurin. Viimeksi mainittuun vaikutti siniseltä taivaalta paistanut aurinko. Jaloissa alkoi pienet jäykkyydet mutta vauhti pysyi helpohkosti tavoitteessa. Tässä vaiheessa olin kovasti optimistinen ja suunnittelin 37 km merkiltä alkavaa uljasta vitosen loppunostoa (trademark @isi). Helposti juostavissa loivissa alavissa kohdissa vauhti nousi hetkittäin 4.30 min/km tienoille ja jopa jarruttelin. Tullessani 37 km kohtaan olikin sitten syytä kohdata tosiasiat jalkojen alkaessa painaa. Olin kuitenkin jo aivan varma että pystyn juoksemaan tavoiteaikaan joten en nähnyt tarvetta lähteä riskillä kiristämään. Viimeiset kilometrit meni paremmin kuin koskaan joka siis tarkoitti ettei vauhti hiipunut kuten ennen sen 15-30 sek/km. Euforisella fiiliksellä juostessa nautin yleisön kannustuksesta ja oman ennätyksen syntymisestä. Viimeiset kurvit, lippis pois päästä ja loppusuoralle ja yli maaliviivan erittäin tyytyväisenä aikaan 3.25.03. Omien maratonien lähihistoria oli hiukan rikkonainen ennen Rotterdamia. Marraskuun Nizza jäi väliin, kesäkuussa Tukholma 3.34 (talvella 10 vkon juoksutauko), edellisen syyskuun Finlandia päättyi keskeytykseen ja keväältä 2015 Roomassa edellinen ennätys 3.28. Nyt olin saanut treenata täysin terveenä ja treeniä oli enemmän ja monipuolisemmin kuin koskaan aiemmin. Onnistuminen täällä oli erinomainen asia. Maratonin jälkeisellä pizzalla oli mukava jutella 2.36-3.05 h juoksijoiden kanssa. Jos tätä omaa treenaamista heihin vertaa niin ohje olisi vähemmän peekoota ja enemmän kovia juoksuja kympistä kahteen kymppiin. Mitään en ole päättänyt mutta pohdinnassa asiat on ja houkutusta lisää alkava kesä. Olisi helppo juosta ulkona kovia treenejä. Eilen 6 km ja tänään 9,4 km kävelyä. Etureidet kipeähköt, pari kynttä mutkalla, koko ajan nälkä ja välillä väsyttää liikaa. Ensi viikonloppuna joku kevyt hölkkä lampaan ja punaviinin ohella. Juoksuhalut kasvaa pikku hiljaa ja sen myötä normitreenit käyntiin joskus viikon päästä. Ja seuraava tavoite tietysti pyörii jo mielessä. Syksyllä seuraavan kerran viivalle, uusin tavoittein ja vahvemmin reisin. Niistä tarkemmin aikanaan. @kiljander ja @sverre erityiset kiitokset talven treeniseurasta ja mainiosta matkaseurasta. Hienoja miehiä ja upeita kokemuksia.
  15. 27 points
    Sitten siihen rapsaan.:) Yön nukuin kuin tukki ja aamulla heräsin nuoremman pojan noustessa ylös. Aamulla olo oli sellainen, että vieläkin arvoin matkaan lähtöä eli kurkku oli edelleen kipeä ja olo oli jotenkin omituisen väsähtänyt. Alkumatkalla autossa istuessani oli vielä voipunut olo, mutta pikkuhiljaa aloin virkistymään. Yhden Imodiumin otin myös varoiksi. Matkalla alkoi jo hieman jännittämään, mutta kisapaikalla hakiessani numerolapun ja alkaessani juoksentelemaan alkoi hieman helpottamaan. Välillä oli autossa jopa hieman sellainen fiilis, että pystynkö jännitykseltä lähtemään matkaan ollenkaan. Ihan mukavan tuntuisesti tuo pieni verryttely kulki, joten positiiviset fiilikset alkoivat nousta. Lähtölaukauksen kajahtaessa säntäsin liikkeelle. Jotenkin tuo massa vei mukanaan ja huos huomasinkin alussa vauhdin olevan 4:40 luokkaa. Yritin hiljentää, mutta hieman suunniteltua kovempana tuo kyyti vaan silti pysyi, toki jo paljon järkevämmissä lukemissa kuin tuossa alkukiihdytyksessä. Ensimmäiset 10 km 56:46 eli hieman rauhallisemmin olisi voinut aloittaa. Joku mielenhäiriö minuun varmaan iski, kun tuon juomapullollisen vyölaukun otin mukaan ja sen pomppiminen häiritsi. Alussa oli jotenkin mukavampaa juosta, kun oli sellaisia hyviä selkiä joiden puserossa roikkua, mutta nuo valitsemani selät sitten jäivät jossain vaiheessa taakse ja jossain vaiheessa huomasin juoksevani aika itsekseni. Tarjolla ollutta urheilujuomaan join joka juomapisteellä ja ajattelin olevani sen verran rautavatsa, ettei mahani reagoi, vaikken kyseistä juomaa olekaan käyttänyt. Siinä kolmentoista kilometrin jälkeen mahaan alkoi koskemaan ja oksettamaan. Melkein teki mieli jättää leikki sikseen, mutta ajattelin, että josko vauhtia hiljentämällä pystyisin kuitenkin jatkamaan. Vauhdin pudottaminen tuntuikin auttavan. Olo oli jonkin aikaa kyllä aika karsea. Noin neljä kilometriä ennen maalia vasempaan jalkaan iski kipu ja aloin pelkäämään, että alkaako se kramppaamaan. En antanut tuon silti häiritä vaan jatkoin juoksemista ajatellen maaliin pääsemistä. Tuossa vaiheessa en enää halunnut antaa periksi. Viimeinen kilometri sujui aikaan 5:26 ja ihan lopussa vauhti oli lujimmillaan 4:00. Siinä noin 500 metriä ennen maalia oli pieni kilpailijoita kannustava porukka ja jotenkin tuosta tuntui saavan lisäpotkua. Maaliin päästessä oli onnellinen ja tyytyväinen olo, joskin hieman jäi sellainen olo, että aavistuksen kovempaankin tulokseen olisi voinut olla rahkeita, kun loppukiri irtosi kuitenkin vaivattomasti ja maaliin tultuani oli sellainen fiilis, että siinäkö se nyt sitten oli. Huippuhyvällä fiiliksellä saatoin lähteä kotimatkalle, kun arvonnassa onni kerrankin onni potkaisi ja voitin polkupyörän. Muutama mies kyseli vastaan tullessaan nähdessään minun taluttuvan pyörää numerolappu rinnassa, että meinaanko vielä pyöräillä kotiin, mihin totesin, että muuten kyllä, mutta on vähän liian pitkä matka. Olisihan tuossa noin 130 kilometrin polkemisessa voinut melkoinen työ olla. Olo oli kyllä ihan tosi hyvä pitkän aikaa juoksun jälkeen eli lieneekö ollut kyse niistä endorfiineistä sitten. Mieheni vanhempien mökillä kävin saunomassakin, kun kävimme hakemassa pojat ja tuli syötyä palautumistäytekakkuakin. Pitänee kokeilla tuota puolimaraa uudestaankin jossain vaiheessa. Nälkähän kasvaa syödessä vai miten sitä sanotaan. Hieman on vielä mietintämyssyssä tuo, että uskallanko heinäkuun alussa lähteä maraa juoksemaan vai pitäisikö vielä kohottaa kuntoa ja yrittää vasta ensi vuonna. Riittävätkö rahkeet sen juoksemiseen. Mene ja tiedä sitten.
  16. 27 points
    Itse saavutin tänä keväänä 39-vuotiaana tämän "perusterveen" statuksen juoksemalla Oulussa 2.55'41, pohjalla viitisen vuotta juoksuharjoittelua (2011 juoksin ekan maratonin aikaan 4.36h). Nopeutta ei oo ikinä ollu, itseasiassa 800m enkkani 2.26min ei edes pitäis riittää tuollaisiin aikoihin. Ei alle kolmosen maratonilla ja nopeudella kyllä ookaan yhtään mitään tekemistä keskenään. Halu ja tahto tässä asiassa vain kohtaa, sekä myös osaltaan se, että kestää juoksuharjoittelua. Mie olen varmasti lahjaton, hidas ja jopa aiemmin 15 vuotta kessua putkeen vetänyt ylipainoinen tapaus. Ihan omiin kokemuksiini perustuen miekin olen kyllä sitä mieltä, että jos halua sekä tahtoa asiaa varten löytyy, niin ainakin alle 50-vuotias mies vetää maran alle kolmen tunnin. JOS vain ruumiinrakenne, lihakset ja jänteet sekä luut kestää riittävän määrän juoksuharjoittelua. kestävyyshän on siitä kiitollinen ominaisuus, että sitä voi kehittää vanhempanakin. Yi 50-vuotiaskin varmasti pystyy juoksemaan alle kolmen tunnin maratonin, mutta silloin ehkä pitää olla jo taustalla jonkinlaista urheilua. Ihan nollista aloittamalla se ei taida onnistua ainakaan kaikilta. Toki ei siinäkään mitään väärää ole, jos ei halua "uhrata" elämää sellaiseen turhuuteen kuten juoksu. Sinänsähän elämä kyllä onkin yhtä turhuutta ja ainakin minulle juoksu on yksi parhaista turhuuksista elämässä. Siksi minulla halua ja tahtoa on varmasti ollutkin. Mutta kirjoittelenkin tätä, koska tässä pohditaan onko kaikilla perusterveillä mahdollisuus sub 3h maratoniin. Minun mielestä on. Mitä ne halu ja tahto sitten on? Ne on sitä, että osaa unohtaa lillukanvarret kuten jotku tonnin vetojen aikojen sun muiden tyhjänpäiväisyyksien murehtiminen, lakkaa murehtimasta mitä muut tekee, uskoo omaan tekemiseen ja tekee just sitä eikä mitään mitä naapurin Jaska tekee (uskoo siihen omaan tekemiseen, joka on rakennettu kuuntelemalla niitä jotka tempun ovat aiemmin jo tehneet), päättää juosta maran alle kolmen tunnin - ja alkaa reenaamaan!! Tällaiselta lahjattomalta se vaati noin 5 vuoden aikana yli 20000km juoksuharjoittelua (viimeisin vuosi alle kolmosen maratonista taaksekäsin n. 4800km). Ulos mennään hölkälle silloinkin ku sataa tai sattuu oleen -20C pakkasta, sitä mennään semmosella kelillä ku ny sattuu olemaan. Ei vain ole tekosyitä. Se on sitä halua ja tahtoa. Paino pitää saada tarpeeksi alas. Alle 20 BMI on hyvä, ehkä isompikin jollekin käy, mutta alle 20 on hyvä. Syödään hyvin, mutta ei liikaa roskaa. Sekin on sitä halua ja tahtoa. Nukkumaan laitetaan ajoissa. Nukkumaan mennään ajoissa, koska uni palauttaa ja rakentaa. Syö - Harjoittele - Lepää. Halua ja tahdo tehdä niin. Mitä tuo alle kolmen sitten vaatii harjoittelulta? Hillittömän määrän OIKEASTI kevyttä rakentavaa juoksua maustettuna sopivalla määrällä (alle 20% kaikesta) kehittävää juoksua. Harva uskaltaa juosta peruskuntolenkkinsä tarpeeksi rauhallisesti. Pyörää ei maratonharjoittelussa kukaan ole keksinyt vielä uudelleen. Samat säännöt pätee kuin ennenkin. Peruskestävyys on kaiken A&O edelleenkin. Tärkein yksittäinen reeni? 15-20km tv-reipas/kova. Sitte ku kotireeneissä alkaa 15 kilsaa kulkeen rennosti 4'00-4'10/km tahdeilla liikoja puristamatta, niin silloin alkaa helähteleen mara alle kolmosen - JOS on malttanut juosta tarpeeksi kevyttä hölkkää alle, että peruskestävyys riittää maratonin kilsoille 30km eteenkäsin. Kaiken takana on siis peruskestävyys, ei lyhyet vetoharjoitteet, eikä nopeus. Alle kolmoseen riittää 4'15/km tahti. Se on vielä niin "hidasta" juoksua, että siihen riittää nopeus kevyesti kaikilla. Jos ei ole peruskestävyyttä, silloin ei vain jaksa harjoitella tarpeeksi kovaa eikä juosta tarpeeksi pitkään sitä "ommoo kovvoo". Palautuminen on vain liian hidasta ja hööki ei riitä alle kolmoseen maralla. Tarpeeksi kilometrejä pitää myös saada alle ennen maratonia. Ei ne jalat kestä ellei niillä juokse.
  17. 26 points
    Kuinka ympyrä sulkeutuu? Muistan vieläkin lähtöni ensimmäiseen varsinaiseen ultrajuoksuuni, Karhunkierroksen 53km tapahtumaan, vuonna 2015. YPH134km raportissani mainitsema 160km kilpailun GPS-seuranta Rukahovissa 2015, ja siitä pikku hiljaa hivuttautuminen pidempiin ja pidempiin kisoihin, kulminoitui 26.5.2017 klo12 kun itse lähdin taivaltamaan kohti Hautajärveä lähes kahdeksankymmenen muun ”polkujyrän” kanssa. Omalla kohdallani vei siis kaksi vuotta tulla henkisesti ja fyysisesti valmiiksi tähän, jonkun osuvasti mainitsemaan ”infernaaliseen hulluuteen”, jota tuollainen taivallus kyllä kieltämättä edustaa. Henkinen ja fyysinen kasvaminen toki edellytti riman nostamista askel kerrallaan ylöspäin, mutta viimeistään vuoden 2016 onnistumiset YPH134km ja HUR12h juoksuissa toivat tarvittavan varmuuden – minäkin voin tehdä sen. Oikeastaan tässä oli kyse kuitenkin vain ensimmäisestä etapista vuoden 2017 UTTF- kiertueella ja tavoitteena oli ainoastaan, jälleen kerran, maaliin pääsy. Oman mausteensa keitokseen toi alueen lumitilanne, jota spekuloitiin laajasti huhtikuun puolestavälistä lähtien. 2014 munahanki oli hyvin tiedossa ja vielä nelisen viikkoa ennen starttia 26.4 Kuusamossa tuli n 10 cm lunta lisää, mikä nosti paikoin kerroksen n. 90cm paksuiseksi. Juoksijoiden jännitys oli käsinkosketeltavaa. 27.4.2017 Lumikartta 27.4.2017 Kiutaköngäs (61cm!) Ruka 80-90cm! Omat treenit olivat jatkuneet pari vuotta pikku hiljaa määriä nostamalla ja ilman loukkaantumisia ja alkuvuodesta 2017 oli jo tilillä lyhyempien tasaisten matkojen PBt, joten luottavaisena oltiin viivalla. Tehtyäni reilun puoli vuotta systemaattisempaa ultraharjoittelua, ensimmäistä kertaa ikinä, voin täysin allekirjoittaa itselleni päivänselvän mutta työtä vaativan faktan: juoksijaksi tullaan juoksemalla (ts. ultrajuoksijaksi tullaan ultrajuoksemalla). Oikoteitä tarjotaan nykyään ihan kaikessa ja juoksu on mielestäni kaikessa yksinkertaisuudessaan mahtava esimerkki siitä että mitä vähemmän käytät aikaa epäolennaiseen ja mitä enemmän käytät aikaa olennaiseen sitä parempia tulokseti ovat. Kysymys on ehkä enemmän siitä että mitä unelmia asetat itsellesi, ja oletko valmis jättämään television katselun, viinanjuonnin ja muun epäolennaisen hieman vähemmälle ja keskittymään unelmasi toteuttamiseen (tämä on siis vain täysin oma mielipiteeni). Omani apunani on myös ollut Jari Tompon ohjelma joka auttaa itseäni kurinalaisuuteen ja systemaattiseen toteutukseen. Vilpitön suositteluni Jarista coachina. Antin kanssa olimme talven aikana käyneet myös silloin tällöin kelissä kuin kelissä ja valossa ja pimeässä tekemässä kimppalenkkejä ja käyty Karhunkierrosta henkisesti läpi: pääajatukseksi oli muotoutunut se että otetaan kerrankin alku suorastaan ylivarovaisesti jotta sitten jaksetaan ”kaasutella” vielä paluumatkalla Oulangan ja Rukan välillä. Tuota rauhallista aloitustahan ei varsinkaan ultrajuoksussa voi ylikorostaa, ja aina vaan saa yllättyä siitä kuinka tämä sama perusvirhe toistetaan pitkillä matkoilla. Mitään kaasuttelua ei kyllä minulta todellakaan nähty missään vaiheessa eikä varsinkaan paluumatkalla. Kiitos Antille ja Pasille mainiosta matkaseurasta ja tuesta. Tulimme Rukalle edellisenä päivänä ja tein normaalit säätelyt. Majoittauduimme Antin ja hänen vaimonsa kanssa mukavaan huoneistoon. Kaksi edellistä lämmintä päivää olivat sulattaneet lumia vielä mukavasti ja reitinmerkkauspartio(t) tekivät ystävällisestä pientä silausta meille pitkämatkalaisille. Kiitos siitä Terho ja muut! Hyviksi havaitut varusteet: Salomon Advanced Skin 12l ja Hoka MS2 + Sealskinz olivat lähdössä päällä. Otin myös sauvat mukaan reppuun koska tällä kertaa niitä ei dropbagiin saanut jättää. Hautajärvellä odottivat varalta Hoka ATR Challenger2 tossut. Rukalla ja lähdössä oli mahtava tavata hengenheimolaisia ja lähtökello kilkatti tasan kello 12 perjantaina. Sää oli viileä ja puolipoutainen. Alustavana ajatuksena olla noin 14-16h kuluttua Hautajärvellä. Gepardin testikävely Ruka-Konttainen alle kahden tunnin edellisenä päivänä antoi luottoa että tilanne ei olisi toivoton lumen suhteen. Ruka-Konttainen Tällä välillä lunta oli jatkuvasti ja paikoitellen paljon mutta jonkinlainen polun aihio oli alkanut tamppautumaan tasaisiin kohtiin. Alamäet ja portaat mentiin välillä hauskasti kengillä lumisurffauksena – oli aika lystiä ja riskikästä lasketella sellaisia kymmenen metrin pätkiä tossuilla alamäkeen. Muutama kerta upottiin ihan kunnolla. Munahangesta emme kuitenkaan saaneet (onneksi) nauttia. Läpäisy olisi ollut henkkoht luultavasti lähes mahdotonta jos lunta olisi ollut merkittävästi enemmän. Valtavaaran näkymät olivat taas kerran hienot! Tämä väli tultiin alle puoleentoista tuntiin tietty enemmän ala- kuin ylämäkeen. Karo Hämäläisen kanssa oli kiva rupatella tällä välillä! Gaiterit eivät oikein pysyneet riittävän hyvin paikallaan joten nappasin ne Konttaisessa pois ja luovutin Mr. Validolle joka oli siellä juoksijoita kannustamassa. Kiitos avusta! Konttainen-Juuma Hölkkäiltiin ja käveltiin rauhassa. Tässä vaiheessa sekä edessä että takanaolijat alkoivat katoamaan ja menimme "Isin" ja Pasin kanssa rauhallisesti eteenpäin. Lumet alkoivat lopullisesti kaikkoamaan noin 15km kohdalla järjestäjien lupausten mukaisesti. Märkää oli monissa paikoissa ja viimeistään tässä kohdassa olit tullut selväksi että paluu tulee sitten olemaan aika raju juttu. Juuma-Oulanka Juumassa huollettiin rauhassa vajaat kymmenen minuuttia. Aloimme saamaan seuraajilta ensimmäisiä väliaikatietoja. Kurolan Tommi oli kärjessä (olin todella iloisesti yllättynyt!) ja joitakin harhoja oli tapahtunut. Juuso ja Vmaksi olivat kuulemma iskuasemissa. Pääsimme myös nauttimaan Karhunkierroksen upeista koskinäkymistä Juumassa ja sen jälkeen. Jäät olivat lähdössä ja tulvaa näkyi alapuolella reilusti kun ylhäällä etenimme. Muutama kilometri ennen Oulankaa kisan Jenkkijuoksija pyyhälsi ohitsemme shortseissa (!). Reitti oli hyvässä kunnossa ja jonkin verran oli sellaista retkeilymeininkiä kun ei ollut hirveä kiire minnekään. Oulankaa edeltävää rollaattoribaanaa hölkkäiltiin rennosti. Paine oli hellittänyt kun lumi ei ollut enää este läpäisylle. Nautimme polku-ultrailun tunnelmasta. Hetken nautiskelimme kosken kuohuista ja väsyneenä väitin tulleeni sen kumiveneellä aikoinaan (sekoitin tietty Jyrävään). Kammoksuin välillä että tämä koko höskä pitäisi vielä palata takaisinpäin. Kaamea ajatus joka oli pakko tappaa heti mielestä. Itselläni oli keuhkoissa selvästi joku alkava pöpö enkä pystynyt syvähengittämään kunnolla. Se huolestutti hieman. Olinko tulossa sairaaksi kesken kisan? Yskiminen sattui keuhkoihin ihan kunnolla. Nämä limat irtosivat matkan jälkeen yöllä kunnon hikoilun kera otettuani kunnon särkylääkepommin. Tällä välillä alkoi kotikatsomoista tulla ensimmäisiä tekstareita ja kännykkä piippaili rohkaisevasti silloin tällöin. Vaikka en tietysi kaikkea jaksanut lukeamaan niin mieltä lämmitti! Otimme itsestämme myös jonkun hassutteluvideon siellä könkäänpenkalla. Oulanka-Hautajärvi Hyvävoimaisina saavuimme Oulankaan ja saimme upeaa huoltoa Gepardilta joka tuntui olevan monistettuna reitillä. Kaveri oli aina paikalla kun saavuimme huoltoon. Kunniamaininta erityisesti uudesta kuumasta juomasta joka sisälsi vettä sekä vihreän kuulan. Innovaatio. Teepussi lisättiin sitten kun ihmeteltiin että ei tässä tee maistu J Lähdimme kohti Hautajärveä hieman lämmintä vaatetta lisättynä ja kuivien sukkien kera. Oli tulossa pakkasyö ja siihen piti valmistautua hyvin. Aurinko laskeutui mutta pimeää ei tullut missään vaiheessa joten kirkkaana yönä lamppua ei tarvinnut repusta kaivaa. Pari kertaa pysähdyttiin huoltamaan. Pasi sai jostain haavan sormeensä ja sitä teippailtiin rauhassa. Tällä välillä on alussa ja lopussa helpohkoa juostavaa ja sitten on kilometrikaupalla juurakkoa ja märkää jossa piti hyppiä ja väistellä etteivät juuri vaihdetut kamat menisi heti läpimäriksi. Kyllä ne menivät. Ensimmäinen rakko varpaassa ilmoitti olemassaolostaan. Itselläni reissun ensimmäiset vaikeat kohdat tulivat tässä ja kamut saivat kuulla hiljaista noitumista säännöllisin väliajoin. Sori. Reilu 10km ennen Hautajärveä vastaan tuli ensin Juuso ja sitten Vmaksi keskittyneen näköisenä ja pikku hiljaa muitakin hyvävoimaisina. Muutamat kilometrit ennen Hautajärveä hölkkäiltiin taas kun maasto oli helpompaa. Uusi vuorokausi oli jo vaihtunut ja Hautajärvelle saavuimme hieman reilussa 14 tunnissa suunnitellusti. Vastaanotto oli upea ja eteen tuotiin ensin puuroa hillolla ja sitten vielä panini/pizza- viritelmää ja kokista. Kyllä kelpasi. Itse en saanut ihan samaa määrää kamaa alas kuin matkakumppanit. Lisää merinovillaa päälle koska nyt olimme lähdössä yön kylmimpään selkään. Vaihdoin myös MS2t ATR Challengeriin. En ole varma kannattiko koska rakko-ongelma räjähti paluumatkalla. Huollossa oli muutakin porukkaa mm. Nimim. ”Helppoheikki” joka saapui sinne hieman meidän jälkeen. Katseltiin pallukoita skriinillä ja tehtiin vähän kisa-analyysiä. Tavoite oli jatkaa matkaa klo 03.00 ja lähtöaika taisi olla 02.58. Läpäisyyn oli siis aikaa ruhtinaalliset 21 tuntia. All systems green! Hautajärvi-Oulanka Pakkanen oli jäädyttänyt märkiä kohtia ja juurakoita ja Antilla oli ongelmia kenkävalinnan kanssa. Itse olin yht äkkiä kuin uudesti syntynyt ja oli melkoinen halu lähteä vaan päästelemään mutta menimme porukassa fiksusti rauhassa. Vastaan tuli vielä jonkin verran porukkaa ja rohkaistiin kaikkia mm. lämpimän puuron lupauksella. Kun palasimme Sallasta Kuusamon puolelle metsässä olevan alikulun läpi, totesin vain että kiitos ja näkemiin ja koskaan en tule enää takaisin. Ei siinä Sallassa ja Lapin läänissä toki mitään vikaa ole. Muutama kilometri ennen Oulankaa aloin olemaan henkisesti sillä tasolla että tästä kärsimyksestä on pakko päästä vaan äkkiä pois. Otin repusta sauvat ja pahoittelin matkakumppaneille että mun on kiristettävä vauhtia että kestän olla siellä. Sovittiin että nähdään Oulangan huollossa. Oulanka-Juuma Oulangan huollossa vielä kerran energiatäydennykset reppuun ja sukkien vaihto. Paikalla oli meitä useampi tyyppi ja jenkkikaveria lukuunottamatta kaikki olivat ihan suht kunnossa (itsestäni en osaa toki sanoa). Seth oli näemmä tullut kisan maaliin ja ansaitsee minulta ihan järkyttävän respektin sen jälkeen kun makasi Oulangassa vällyjen alla teltassa horkassa. Kyselin siinä lähtiessä muiden menohaluja mutta lähdin itse jatkamaan yksikseni matkaan pääosin hitaasti hölkäten. Tiesin että Oulangasta pystyy muutaman kilsan juoksemaan ja sitten ei enää paljoa juostaisi ja homma meni juuri niin. Ajankuluksi yksin mennessäni laskeskelin milloin 80km ja 53km kärki minut ohittaisi. Jossain vaiheessa sieltä tulivatkin Ruokolainen ja kisan toinen upean kevyellä askeleella ja aika isolla erolla seuraaviin. Myöhemmin sitten H Ansio paineli ohitse ja olin todella iloinen kun väsynyt surkimus sai kannustusta TrailTourin kärkimieheltä ohituksessa. Tällä välillä alkoi sitten oma alamäkeni ja jälkikäteen voi arvailla että nestettä ja erityisesti energiaa olisi varmasti pitänyt puskea vaan enemmän alas. Geelit menivät vielä mutta yksi kpl tunnissa tuntui jo vaikealta. Irtokarkkeja oli paljon ja niitä palaa myös paljon kotiin. Jälleen kerran opittiin. Jäin nojailemaan yhdessä nousussa puuhun selkä edellä hetkeksi. Kun ponnistin itseni eteenpäin liikkeelle horjahdin ja tajusin että takana olisi ollut useamman metrin pudotus, joten ei se kovin fiksu paikka nojailuun ollut. Pikku hiljaa aloin myös törmäilemään muihin 160km tyyppeihin. Ainakin Ari ja Minkiönkylän mahdin mies jäivät mieleen ja mitään puhumatta mentiin pätkiä yhdessä. Välillä joku meni ohi ja pian taas kohdattiin. Huumori oli itselläni todella vähissä kun ensimmäisten tuntien aikana puhuin varmaan liikaakin. Kun saavuimme 31km ja 160km risteyskohtaan Herra Vähäaho/80km (johon tässä törmäsimme- kiitti tsempeistä. Olin kuulemma ollut ”aika tiloissa”) sanoi että 31km eka erä on ihan kohta tulossa ja riippusillan ylityksestä tulee todella vaikeaa jos siihen ruuhkaan satumme. Tulimme sillalle sitten puolisen minuuttia ennen tuota porukkaa ja pääsimme rauhassa yli. Hetken päästä M Ballini (?) istuskeli rauhassa kokista juomassa kannon nokassa ja olisi ystävällisesti tarjonnut vähistään minulle mutta enhän mä raskinut ottaa. Tästä eteenpäin aika moni lyhyempien matkojen ohittaja jaksoi kannustaa meitä raahustajia. Kiitos!!! Yritin alussa antaa hieman tilaa mutta jossain vaiheessa oli vaan pakko todeta että takanatulijoilla on enemmän energiaa enkä voi tuhlata sitä väistelyyn vaan ohi pääsee ilmoittamalla (tästä voisi tehdä jonkun polkujuoksuetiketin kisojen sääntöhin – kohtelias ilmoitus että tulen vasemmalta/oikealta, mutta en tiedä oppivatko kaikki suomalaiset ikinä puhumaan). Kahta nuorta naista lukuunottamatta kukaan ei tosin takanani tuskaillut. Toivottavasti pääsivät onnellisesti maaliin. Lapsuuden luokkakaveri Huotarin Sanna (53km) tuli jossain vaiheessa ohitse ennen Juumaa ja sainpa siitä kannustuksesta iloa! Räsäsen Kimmo (80km) pysähtyi kävelemään ja juttelemaan zombin kanssa ja tsemppaamaan ”kun ei tässä itsellä mikään kiire ole”. Mahtava ihminen (ja paras etunimi J)! Kiitos! Juuma ei meinannut saapua millään. Olin ihan loppu enkä pysynyt enää niillä helpoilla pätkillä kuin sauvakävelemään. Muutama sata metriä ennen Juumaa huomasin että Ballinin Marco oli ollut takanani ja esittäydyttiin. Kajjjaanista molemmat. Minä aikoinaan ja hän nykyään. Mukava ja positiivinen mies kerta kaikkiaan! Juuman huollossa oli kova hässäkkä mutta sain järjestäjiltä ihan henkkoht apua mikä olikin aika pakollista. Ihminen on tuossa kohdassa jo niin väsynyt että sekamelskassa ei enää selviä. Tarkoituksena oli ollut kaivaa vielä yhdet vaihtosukat repusta mutta en vaan jaksanut. Ajattelin että rakot ovat jo niin järkyttävät että kipua ei voi enää siirtää. Toisaalta tavoitteeseen eli läpäisyyn oli vielä paljon aikaa. Puhelin soi mutta en ehtinyt vastata. Onneksi törmäsin juuri sen jälkeen kaveriin Päiviin jolle vaimoni oli soittanut seuraavaksi ja hän antoi puhelimen kouraan. Itkien sopersin rouvalle puhelimeen että kyl mä selviän. Olin kuulemma ollut todella heikon näköinen ja apua oli tarjolla mutta totesin että pakko vaan mennä eteenpäin. Juuma-Konttainen Tästä välistä minulla on ehdottomasti reissun hatarimmat muistikuvat. Pitkospuilla päätin aina yrittää jotain juoksuntapaista ja muuten etenin sauvoilla. Laskeskelin kilsavauhteja ja mahdollista maaliinsaapumisaikaa silloin kun pää toimi. 4km/h. 5km/h. Tuskaisen hidasta. Vilkuilin kelloa. Nyt jos menen puoli tuntia niin olen edennyt 2km. Minuutit eivät edenneet. 15km ennen maalia alkoivat sitten ne lumiosuudet. Ei paljon naurattanut. Polku oli tallautunut kapeaksi mutta kuljettavaksi. Joitakin upottavia kohtia oli joissa pääsi raikastamaan rakot jääkylmällä vedellä. Antin vaimon (31km) ääni kuului jossain vaiheessa takaa. Todella ihanaa oli nähdä tuttu joka jaksoi kantaa huolta energiastani ja voinnistani. Kiitos! Otin harha-askeleen ja kaaduin hankeen. Nousin ylös ja löin ohimoni puussa olevaan oksantynkään. Tuli vähän verta. Onneksi ei osunut silmään. Oli varmaan melkoisen koomista tötöilyä ulkopuolisen silmissä. Matkan edetessä en nähnyt enää mitään muuta kuin lumista polkua ja kun se katkesi johonkin suohon tai mutalammikkoon, yritin jotenkin väistellä mutta eihän sillä mitään väliä enää ollut. Kerran istahdin kannonnokkaan syömään karkkia auringossa ja kukas muu kuin VP Larivaara (80km) tuli iloisesti tsempaten paikalle! Kiitti! Kumpuvaaran ja Konttaisen nousut edessä nähdessäni, ne saivat jo etukäteen mielen hämärtymään mutta ihmeellisesti kuitenkin taistelin jotenkin aina itseni ylös ja alas. Aika monelle kysyjälle ja tsemppaajalle sanoin että älkää koskaan yrittäkö tätä matkaa. Toisaalta pikku hiljaa alkoi realisoitumaan, että minä tulen selviämään tästä! Reidet olivat hyvässä kunnossa eivätkä nousut tuoneet muuta tuskaa kuin sauvoihin nojailua ja lepoa säännöllisin väliajoin. Nälkä kaiveli jo kunnolla kun kiinteää ruokaa ei ollut tullut vuorokauden aikana riittävästi syötyä. Konttaisen huollossa taisin syödä banaania. Juomia en enää ottanut kun edellistäkin oli jäljellä. Huono homma enkä ollut varmasti juonut riittävästi. Jossain vaiheessa satoi luntakin. Välillä paistoi aurinko lämpimästi. Huppu päähän, huppu pois tapahtui monta kertaa. Konttainen-Ruka Tämä on oikea Grande Finale tuskaiselle reissulle. Nousut ja laskut on varmasti käyty jo niin monta kertaa raporteissa läpi joten ei niistä sen enempää. Yllättävän hyvin kuitenkin pääsin mäkiä hitaasti ylös ja ajatus siitä että TULEN PÄÄSEMÄÄN TÄMÄN LÄPI hiipi mieleen yhä useammin. Toisaalta ajattelin että voihan sen jalkansa taittaa vielä niissä vaikessa laskuissa pari kilometriä ennen maalia ja tulin tietysti todella varman päälle. Valtavaaralla taisin ottaa yhden liikutusvideonkin itsestäni sopertaen jotain maaliinpääsystä. Kun hyppyrimäen nousu oli selätetty ja loppu maaliin oli alamäkeä, aloin jälleen juoksemaan ja 500m ennen maalia tapasin taas Minkiönkylän mahdin. Kysyin että mennäänkö yhdessä etiketin mukaisesti maaliin. Niin sovittiin ja hölkättiin punaista mattoa pitkin kuin kuninkaat upeassa kannustuksessa maaliviivan yli. Tipahdin maahan ja otin pienet liikutukset. Minä tein sen. KooVee Ikola (80km) kyseli seuraavana päivänä että suosittelenko reissua ultraajalle. Rehellisesti sanottuna en suosittele, mutta jos haluaa omia rajojaan testata niin tämä on kyllä hyvä vaihtoehto siihen. Ville-Guru tuli välittämään ja onnittelemaan kun teltassa pistelin kanakeittoa. Kiitos! NUTSit ja moni muu auttoivat ja onnittelivat. Kiitos! Sain dropbagit (kiitos Päivi!) ja poistuin niin nopeasti kuin pystyin kohti lämmintä suihkua. Horkka alkoi hississä ja tärisin kuin mandoliini peittojen alla. Jalkojen yleiskivistys alkoi ja kasvoi niin sietämättömäksi, että oli pakko siirtyä särkylääkkeisiin. Keuhkojen tulehdus (?) irtosi lopulta karmealla köhimisellä ja hikoilin tunnin ihan järkyttävästi horkan vastapainoksi. Mikä lie juttu ollut. Finisher-olut jäi suosiolla sunnuntaille. Lopuksi Kiitos vaimolleni ja perheelle tämän harrastuksen sietämisestä ja tuesta! Onneksi liikunta on koko perheen juttu! Kiitos äiteelle! Suuret kiitokset Antille ja Pasille juoksuseurasta! Olette mainioita tyyppejä ja toivottavasti ajattelette samalla tavalla minusta vaikka aika alastomia tunteiden suhteen reissussa ollaan. Antille erityiskiitos valtavasta määrästä kokemusta ja henkistä tukea minun suuntaani. On etuoikeus tuntea sinut ja vaimosi! Kiitos vielä kerran Jari Tompolle valmennuksesta jolla on alettu hioa noviisia keski-ikäistä ultraharrastelijaa entistä vaatimampiin reissuihin! Kiitos NUTS ja kaikki jotka olitte järjestämässä. Koukuttavaa kamaa teetätte! Suurella todennäköisyydellä unohdin tässä mainita muitakin ihmisiä mutta kiitos teillekin! Onnittelut sijoittuneille, läpäisijöille ja tsemppiä niille joita ei onnistanut tällä kertaa! Kunnioitan suuresti joka ikistä ihmistä joka tuon pisimmän matkan on ikinä läpäissyt missä tahansa ajassa. Matka on äärimmäisen vaativa ja läpäisy vaatii fyysisen kunnon sekä onnenkin (loukkaantumiset / paikkojen kestäminen) lisäksi valtavan määrän halua tulla maaliin. Tietysti päätä tarvitaan sitä enemmän mitä vähemmän on sitä fyysistä kuntoa. Muutaman lyhyemmän ultran kokeneena tämä oli se ehdottomasti vaativin tähän mennessä. Koen että jokaisessa tapahtumassa opin lisää ja ainakin kolme selvää parannuskohtaa tuli tästä reissusta ja aika perusvirheitä tuli tällä kertaa tehtyä. DNF sarake näyttää edelleen kuitenkin nollaa ja pyrin tietysti pitämään asian näin mahdollisimman pitkään. Seuraavat viikot kohti YPH134km tapahtumaa vaatinevat kyllä erityistä huolellisuutta! Alussa (Onevision) Maalissa (Ville Tuure)
  18. 26 points
    Tässäpä raporttia kisasta: NUTS Pallas 15.-16.7.2016: Keväisen Kanarian hupailun (Transgrancanaria 125 km) jälkeen meni muutama viikko lepäillessä ja parannellessa sormeen iskenyttä tulehdusta. Kevään aikana tuli vielä sairastettua pakollinen flunssa, mutta toukokuussa sain taas treeneistä hyvin kiinni ja harjoitukset sujuivat hyvin viimeistelyyn saakka. Siksi lähdin melko luottavaisin mielin matkaan kohti elämäni toistaiseksi pisintä juoksukisaa. Asetin tavoitteeksi 19 tunnin loppuajan ja ajattelin sen riittävän kovassa porukassa jonnekin 10.-15. sijan paikkeille. Molemmissa arvioissa olin tällä kertaa väärässä. Saavuin lähtöpaikalle Ylläkselle vasta kisapäivänä ja ylimääräistä aikaa hengailuun ei juuri jäänyt. Tuttuja tuli tavattua ennen starttia ja höpötettyä niitä näitä. Keli oli Ylläksellä aurinkoinen ja jopa kuuma. Startti koetti klo 18 ja satapäinen juoksijajoukko lähti tunkkaamaan kohti Ylläksen huippua. Strategiani oli aloittaa rauhallisesti, saada kroppa toimimaan ja sitten säilyttää saavutettu vauhti mahdollisimman tasaisena. Kohtuullisesti tässä onnistuinkin, mutta pikkaisen liian lujaa tuli mentyä ensimmäinen yli 400 verttimetrin nousu ja sitä seurannut lasku. Ensimmäisessä väliajassa taisin olla suunnilleen kahdeskymmenes. Seuraavaksi noustiin Pirunkurua ylös Kesänkitunturille ja aurinko porotti todella paahtavasti. Pikkuhiljaa matkan edetessä muodostui muutaman hengen juoksuporukka (mm. naisten sarjan tuleva voittaja ja kolmonen), joka jatkoikin sitten yhdessä matkaa ensimmäiseen huoltoon saakka. Tässä vaiheessa matkaa oli takana noin 30 km. Huollin itseni vähän muuta porukkaa nopeammin ja lähdin kiipeämään seuraavalle tunturille. Tässä vaiheessa reitti muuttui teknisemmäksi ja olennaisesti hitaammaksi. Reitillä oli paljon kaatuneita puita mitä piti kierrellä ja juoksurytmi rikkoutui. Tämä kesä on ollut myös Lapissa aika märkä ja jalat kastuivatkin tuon tuosta. Tavoiteajat alkoivat karata jo tässä vaiheessa mielestä. Eteneminen oli kuitenkin muihin nähden kohtuullisen vauhdikasta ja nappailin porukkaa kiinni tasaisesti. Erityisesti ylä- ja alamäet olivat omaa vahvuusaluetta. Rauhalan huollosta (noin 58 km) lähdin jatkamaan matkaa joukon viidentenä ja pian vastaani käveli keskeyttämään joutunut Simpasen Juuso. Ennen Pallasta eräs juoksija saavutti minut ja menimme porukassa ohi silloin kolmantena olleesta juoksijasta, jolla oli polviongelmia. Pallaksen huoltoon saavuimme siis jaetulla kolmossijalla. Myös täällä tein muita nopeamman huollon ja lähdin yksin kiipeämään kohti Pallaksen huippua noin 10 min aiemmin menneen Mattilan Markon perässä. Kärjessä edennyt Mikael Heerman oli lähtenyt noin 45 min ennen minua. Olin siis paljon lähempänä kärkeä kun ikinä olisin uskonut. Jo tullessamme Pallakselle keli alkoi muuttua ja kiskaisin itsekin kuoritakin päälle huollossa. Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä Taivaskerolla kävi jo melkoinen myrskytuuli. Pian alkoi myös satamaan ja näkyväisyys heikkeni välillä aika paljon. Huoltoväli Pallakselta Hannunkuruun tuntui kestävän ikuisesti ja tällä välillä koin myös suurimmat vaikeudet kisan aikana, kun olo meni melko huteraksi enkä jaksanut enää juosta kun alamäet. Ylämäet ja tasaiset meni reippaasti sauvakävellessä. Vihdoin ja viimein saavutin seuraavan huoltopisteen ja näin että ero kakkoseen ja takana tulevaan on samaa luokkaa eli noin 15 min. Loppumatkan keskityinkin vain turvaamaan kolmossijaa, sen verran ainutlaatuinen tilanne oli käsillä. Ylä- ja alamäet vaihtelivat, kunnes viimein saavuin pitkään Pyhäkerolle johtavaan nousuun. Säätila meni huippua lähestyttäessä melko hurjaksi, vettä satoi kaatamalla ja tuulta oli varovaisen arvion mukaan 15 m/s. Reittimerkkejä ei enää nähnyt, vaan piti edetä polkua seuraillen ja toivoa, että seuraava tolppa tulisi kohta. Lopulta huippu kuitenkin saavutettiin ja saavuin kirkon rauniolle. Edessä oli kisan pisin alamäki kohti viimeistä huoltopistettä. Tässä vaiheessa päästin pedon irti ja alamäki Pyhäkerolta pudoteltiin melkoista vauhtia. Viimeisestä huollosta vielä pari vihreää kuulaa naamaan ja urheilujuomaa toiseen juomapulloon. Edessä enää 11 km taivalta, normaalin peruslenkin verran. Lyhyen polkuosuuden jälkeen reitti tuli hiekkatielle, jota jatkui seuraavat 5-6 km. Jalat alkoivat olla aika valmiit ja pienetkin ylämäet oli pakko kävellä. Viimein saavuttiin asfalttitielle ja maaliin oli matkaa enää 3 km. Pakotin itseni juoksuntapaiseen asfalttipätkällä ja roihuava tunne rinnassa alkoi kasvaa sitä suuremmaksi mitä lähemmäksi maali lähestyi. Kaikki se vuodatettu hiki, mäkitreenit Pyynikillä, Haralanharjulla ja Aitovuoressa, lukuisat yksinäiset tunnit metsän keskellä olivat saamansa palkintonsa. Viimein alkoi maalin kuulutukset kuulumaan ja näin perheeni muutaman sadan metrin päässä tien varressa. 50 m ennen maalia nappasin tyttäreni kädestä kiinni ja juoksimme yhdessä maaliin. Kaikki se matkan kärsimys muuttui hetkessä suureksi iloksi ja karjaisin kovaan ääneen maaliviivalla. Työ oli tehty. Aikani oli 19 h 32 min 3 sek, joten jäin aika kauas tavoitteestani. Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että keli ja reitti oli tällä kertaa sen verran haastava, että se hidasti etenemistä vähintään tunnin verran. Hävisin Heermanin Mikaelille vain vähän reilun tunnin, jota on pidettävä todella hyvänä suorituksena. Jopa niin kovana, etten ikinä olisi uskonut sellaiseen kykeneväni. Jälleen kerran suorituksen mahdollisti hyvin toiminut energiahuolto ja välineet. Oikea kenkävalinta (Hoka Challenger ATR 2) ja sauvat olivat avainasemassa. Seuraavat kolme viikkoa otan nyt todella rauhallisesti ja sen jälkeen on edessä kahdeksan viikon valmistautuminen Vaarojen 131 km:n kilpailuun. Juuri nyt takki on hieman tyhjä niin henkisesti kuin fyysisestikin.
  19. 26 points
    Tausta Syyskuussa jäi Finlandia-maraton kesken puolimatkassa, tavoitevauhdissa 3h25min, sykkeet katossa ja pää levinneenä. Lokakuusta joulukuun puoliväliin totaalinen juoksutauko lonkkaper*eongelmien vuoksi. Kevään harjoittelu sujui nousujohteisesti ja Länsiväyläjuoksun ja HCR (PB) jälkeen päätös lähteä Tukholmaan. Ennen juoksua Vetikko lupasi neljän hengen hytin random-seuralla. Toiveena oli "mahdollisimman pitkä ja mahdollisimmaan vaalea hyttikaveri". Ei tullut ketään joten olin yksin commodore-hytissä. Sverre siirtyi neljän hengen hytistä pois säikähdettyään seurueen matkakassista löytynyttä 1,5 ltr vaseliinipurkkia, kumihanskoja ja käsidesiä. Pastaparty, noro-viruksen välttelyä ja rupattelua viiden hengen seurueessa, varusteiden virittelyä ja juoksusuunnitelman kertaamista. Tavoitteena 3h30min, tasainen vauhti, pieni himmaus toiselle sillan ylitykselle ja siitä loppurunttaus kohti stadionia. Juoksu Helppo alku, juoksutilaa oli hyvin ja vauhti löytyi heti. Ensimmäinen Västebron ylitys helposti ja kyselin Sverreltä "tässäkö tämä oli" johon sain vastauksen naurahduksen kera "odotetaan toista kierrosta". Voi kuinka oikeassa hän oli, ja minä väärässä. Joskus kympin jälkeen lähti kroppa toimimaan ja fiilis nousi. Finlandiassa ei lähtenyt koneet missään vaiheessa käyntiin. Puolikas täyttyi täsmälleen tavoitevauhdissa ja näin jatkui aina 30 km asti. Siitä pieni himmaus, osin odotetun väsymyksen myötä mutta ennen kaikkea Västerbron toista ylitystä varten. Nousussa sillalle "Fu*k the Bridge"-kyltti josta taistelufiilis. Otin oman kaistan ja lähdin painamaan sillan yli joka jatkui ja jatkui. Paljon kannustusta ja laskin askeleita kohti tuhatta, yritin pitää lantion ylhäällä ja askeleen tiheänä. Viimein mäen päällä ja tästä suunnitelmana rento rullaus alamäkeen. Vaan eipä vauhti enää edes alamäessä mennytkään 4min30sek alle kuten ensimmäisellä kierroksella. Jalat väsyneet ja raskaat, kyllä ne tästä mietiskelin. Kohti juomapaikkaa, helpottavaa kävelyä pätkä ja esirukouksia ilmaan jalkojen toipumiseksi. Ei auttanut ja seuraava tavoite 37 km juomapaikka. Todella vaikeaa kulkua ja reilumpi kävelypätkä juomapisteellä. Maratonuran suurimmat vaikeudet lähteä liikkeelle ja oli jo selvää että taisteluksi menee. Jalkoihin sattui ja mietin kaikkia aiemmin käytettyjä ja uusia motivointikeinoja; Paavo Väyrysen sinnikkyys vs. hulluus, A-L Tiluksen kauneus, "kannusta-juuri-minua"-katseita katsojille, lasten hieno koulumenestys, maalintulon jälkeiset helpottavat askeleet ja laivan pubin olutvalikoima. Ei auttanut ei. 38 km jälkeen odotin 40 km kylttiä vaan jävla svenskarna olivat laittaneet 39 km kyltin seuraavaksi. Näin olisi skarpeimmillaan voinut itsekin laskea oikein. Jalat aika lailla pois pelistä ja kellossa vauhdit 5min15sek-30sek välissä. Edessä siinteli loivia ylämäkiä ja vauhti putosi reilusti. Lopetin kellon tuijottelun, tavoitteena maali ja koko ajan teki mieli ottaa helpottavia kävelyaskeleita. Ei prkl, sitä en tee vaan keskityin kuuntelemaan DS Trainereiden läpsymistä asfalttiin. Tältäköhön kuulostaa kun lättäjalkaiselle & ylipainoiselle ihmiselle laitetaan lenkkarit eka kerran elämässä jalkaan ja käsketään juosta kepeästi päkiällä. Mietin oliskohan maratonit juostu tällä miehellä. Kohti keskustaa ja stadionia. Kannustajien määrä kasvoi mutten saanut niistä enää virtaa. Paljon oli kävelijöitä mutta vielä enemmän ohittajia. Olin tosi väsynyt. Ainoa tavoite läpsytellä maaliin. Viimein stadionille ja helpottunut olo. Vilkutukset katsojille loppusuoralla ja yli maalilinjan. Kello pois päältä, 3h34min08sek. Yllätyin ettei tullut enempää 3h30min ylitystä, niin pitkältä loppu tuntui. Mitali kaulaan ja hoippuvin askelin rinnettä vasten nojaamaan. Pieni huili ja kävely Östermalmin kentälle. Paita ja ruokakassi. Suuria vaikeuksia päästä istumaan. Vihdoin huilia jaloille. Vieressä kanssajuoksija aloitti keskustelun. En ymmärtänyt mitä kieltä puhuu ja piti katsoa hänen numerolapusta jotta ruotsalainen se siinä. Pahoittelin etten ymmärrä ja kerroin olevani jävla trött och har haft det mycket tungt över sista fem kilometer. Maalialueelta löytyi Sverre ja Jussi. Kinusin rahoitusta taksiin vaan ei tullut tukea. Kävellen laivalle ja hyvä niin. Toipuminen alkoi. Jälkisanat "Sitä saa mitä ansaitsee" postasin juoksun aamuna. Näin lauantainakin. Juoksu meni hienosti 35 km asti ja Västerbron sillalle levisi voimat jaloista. Katsoin syketietoja; keskisyke 153 ja korkein syke on toisen sillan ylityksen 161. Aina voi jossitella olisiko rauhallisempi sillan ylitys pelastanut jotain loppuajasta. 3h30min ei olisi alittunut millään taktiikalla. Nyt jo lopun vaikeudet hymyilyttää. Jalat on kipeät asteikolla 1-5 noin 4+. Kaksi kynttä mustana ja oikea pohje arka. Olen oikein tyytyväinen aikaan ja siihen etten kävellyt. Talven vaikeuksien jälkeen viimeiseltä kuukaudelta on takataskussa puolimaratonin ennätys ja toiseksi paras aika maratonilta. Ei huono. Hurja ja hieno on maraton harrastuksena. Sverrelle varma tackar kevään yhteisharjoituksista, matkaseurasta ja aina yhtä positiivisen hyväntuulisesta vuorovaikutuksesta. Uusia suunnitelmia tehtiin jo ensi talven harjoittelun suhteen. Jalkoihin voimaa ja kovempi vk-treeni käyntiin jo tammikuusta. Vaan juostaan se 3h30min rikki ensin syksyllä! Kiitos kaikille foorumilaisille kannustuksesta ja onnitteluista sekä hyvää juoksukesän jatkoa!
  20. 26 points
    Lenkki takana, bruttoaika 4:31:xx. Kirjoittelen tarkemman rapsan myöhemmin. Olen kohtalaisen tyytyväinen tulokseen.
  21. 26 points
    HSM oli pienimuotoisempi tapahtuma kuin olin odottanut tai varmaan vaan tuntui siltä, koska eri matkojen lähtöajoissa oli niin iso ero. Reitti oli ihan hyvä ja suht tasainen, yleisöä ei juurikaan ollut. Sää oli mulle ihan sopiva. Aika kova vastatuuli oli tosin aukeilla paikoilla. Matkaan lähdin sillä noin 5:00min/km vauhdilla ja ekan viiden kilsan jälkeen pikkasen nopeammin. Yksi mies ja nainen juoksi 15km koko ajan lähellä. Itse kiristin tuossa vaiheessa vauhtia, kun tuntui paukkuja olevan ja ois se alituskin muuten jäänyt tekemättä. Jalat oli koko ajan hyvän tuntuiset. Selvä ero edellisiin puolikkaisiin. Jolloin jalat on ollut aika tukkoiset juoksun jälkeen ja viikon verran sen jälkeenkin. Geelin otin ennen lähtöä ja sen jälkeen joka toisella huoltopisteellä. Muilla vettä tai urkkajuomaa sen mukaan kumpi sattui ensin käteen? . Juoksun jälkeen odottikin jääkylmä suihku, kun lämmintä vettä ei tullut enää. Osaa arvostaa Joensuu maralla olevaa mahdollisuutta uimahallissa puljaukseen ja saunomiseen juoksun jälkeen?. Oma sijoitus oli 14/126.
  22. 25 points
    Eteläpään Mörkö ja minä. Vuosi sitten pääsin kättelemään Eteläpään Mörköä ensimmäisen kerran. Vuoden 2016 Vaarojen perusmatka oli mun eka polkujuoksukisa ikinä Suomessa. Olin aikaisemmin jolkotellut kisoja vain ulkomailla. En siis tiennyt mitään suomalaisista poluista. En tiennyt mitään paikasta nimeltä Eteläpää. Kunnes Vaarojen startti koitti ja lähdimme matkaan. Viime vuonna reitti ja keliolosuhteet olivat erilaiset, joten matkanteko oli varsin rentoa ja lupsakkaa kahlaamolle asti. Sen jälkeenkin oli vielä muutama kilometri helppoa baanaa. Muistan vieläkin elävästi sen tilanteen, kun vähän kahlaamon jälkeen omahyväisesti mietin, että mikä tässä Eteläpäässä nyt on muka niin kummallista. Eteläpään Mörkö päätti silloin näyttää minulle, että kuka täällä on Capo di tutti di capi, pomojen pomo, näin meidän kesken. Viime vuonna Eteläpäässä rämpiessä löysin itseni ajattelemasta, että nyt olen ihan oikeasti joutunut paikkaan, mihin en halua enää toista kertaa joutua. Tästä on hauskuus kaukana. Eteläpää vei silloin rutosti aikaa ja en Ryläykselläkään pitänyt ihmeempää kiirettä, kun en kovin aktiiviseen seurannut ajan kulumista. Kunnes sitten jossain vaiheessa tajusin, että mehän mennään niin hidasta vauhtia, että cut-off tulee Kolilla vastaan. Yritin vielä ottaa epätoivoisen loppunoston, mutta eihän se enää auttanut. Viime vuonna peli vihellettiin siis mun osalta poikki jo ekan kierroksen jälkeen. Kotiin ajellessa mietin, että tänne en oikeasti halua enää palata. Siis ihan oikeasti en halua. En nyt tarkoita niitä "Ei-enää-ikinä" lupauksia, mitä sanotaan vaikka kaupunkimaratonin jälkeen, koska ne lupaukset tunnetusti katoavat bittiavaruuten ekan kisaoluen jälkeen. Ei, nyt oli kyse jostain muusta. Ei enää. Liian rankkaa mulle. En pysty. Haluan takaisin Keski-Euroopan rollaattoribaanoille. Sitten tuli 2017 Karhunkierroksen perusmatka. Meni vielä läpikin. Sitten tuli YPH. Meni sekin läpi, vaikka olikin jo melkoista taistelua pääkopan sisällä. YPH:n jälkeen istuin Hetan koulun liikuntasalin pukuhuoneessa hillitön horkka päällä ja yritin juoda kokista kaksinkäsin, kun yhdellä kädellä tölkki tärisi liikaa ja kokikset lenteli ympäri pukuhuoneen lattiaa. Samalla mietin sitä karua faktaa, että onko mun nyt pakko palata Eteläpäähän? En edes miettinyt koko YPH:n läpäisyä, vaan mietin vain, että onko mun nyt oikeasti pakko palata Eteläpäähän. Liivi. Fleeceliivi. Fleeceliivejä myydään Tokmannillakin. Kävelee sinne ja ostaa vaikka satkulla viisi. Hetasta kun palasin bussilla Ylläkselle, niin olin aika hissukseen koko matkan. Olin toki tyytyväinen siitä, että onnistuin väkisin rutistamaan perusmatkan maaliin, mutta samalla olin jossain määrin kauhuissani siitä, että ymmärsin hyväksyneeni tappion. Nöyrtyisin ja palaisin Eteläpäähän. Selvähän se on, vaikka yritin vielä vähän laittaa vastaan. En palaisi sen takia, että haluaisin kostaa Eteläpäälle kokemani tappion. Tai sen takia, että voisin todistaa itselleni olevani oikea mies, kun kykenisin kääntämään tappion voitoksi. Palaisin Eteläpäähän vain ja ainoastaan yhden fleeceliivin takia. Elämä on. Ajelin perjantaina Kolille ja mietiskelin, että liekö siellä taas se valtakunnan ainoa pilke silmäkulmassa tehty liikkenneopaste. Olihan se siellä, tutulla paikallaan. "Pane tiiviisti". Täällä sitä taas ollaan. Tuosta me viime vuonna lähdettiin, mutta toista kertaa en lähtöportin alta mennyt. Hain liput ja laput kisakansliasta, hotellin pukuhuoneeseen kamojen lopullinen säätö, kamat niskaan ja takaisin autolle pötköttämään. Kisaa edeltävänä päivänä olin miettinyt, että onkin mukava nähdä lähtöalueella foorumilaisia, mutta autolla ollessa tuli sellainen tunne, että nyt mun on parempi vain olla täällä. Ainahan mä näissä kisoissa jännitän, mutta nyt jännitin vielä normaalia enemmän. Katselin kellosta minuuttien kulumista ja viime hetkillä nousin ylös ja lompsin lähtöön. Sain juoksuliivin kiinni, kello läysi sateliitit ja pari sekuntia tämän jälkeen olikin jo aika lähteä. Alku on aina niin armollisen helppoa. Massa vie mukanaan ja aivot voi jättää narikkaan. Nyt tosin viime vuoteen verrattuna oli se iso ero, että noustiinkin Mäkrälle heti alussa, niin joutui oikein töihinkin heti alkumetreillä. Siellä alkoi käymään myös se ilmi, että reitti on kosteammassa kunnossa kuin viime vuonna. Mutta tässä vaiheessa mun aivot olivat siirtyneet sellaiseen taistelumoodiin, että tulkoot mitä vain, niin kyllä se jotenkin hoidetaan. Kisastrategia oli simppeli. Koska ainoa tavoite oli päästä maaliin aikarajan puitteissa, koko kupletin juoni perustui siihen. Omat kokemukseni oman kropan hallinnasta johtivat siihen ajatusmalliin, että on parempi vetää eka kierros sen verta reippaasti, että toisen kierroksen voi vetää melko rauhallisesti. Että toiselle kierrokselle riittäisi se, että pysyy koko ajan vain reippaassa liikkeessä. Tällä ajatuksellä lähdin liikeelle. Koko ajan vannotin itselleni, että älä ala kisaamaan sijoituksista, koska tässä kisassa on liian paljon hävittävää. Rykiniemen kahlaamolle tulin hyvillä mielin. Hyvillä mielin kahdesta syystä. Ensinnäkin ukko toimi kuten pitää. Jalat liikkui hyvin, mieli oli virkeä ja masu toimi. Toinen, kenties vieläkin tärkeämpi juttu oli se, että tiesin mitä Eteläpäässä odottaisi. Se ei olisi järjettömästi pahempaa kuin Mäkrältä tänne kahlaamolle tänä vuonna. Ja se meni ihan hyvin. Kahlaamoa ennen ja jälkeen on muutaman kilometrin pätkät helppoa rallattelua. Näiden pätkien kohdilla mietin, että nämä säästetyt minuuutit tulevat vielä tarpeeseen. Lähdin kahlaamolta yksin, koska en halunut käyttää yhtään ylimääräistä sekuntia huoltopisteillä. Pullot vaan täyteen ja menoksi. Taivalsin Eteläpäätä suurimmalta osin ylhäisessä yksinäisyydessä, keskellä yötä, säkkipimeässä metsässä, missä ilmassa olevan kosteuden näki ihan kirjaimellisesti. Ei satanut, mutta otsalampun valo valaisi ilmassa leijuvan kosteuden. Jossain 25-30km välillä päätin, että on aika pyytää audienssia Eteläpään Mörön residenssiin. Pakko se on nostaa kissa pöydälle, jotta asia saadaan hoidettua. Lähetin vienon toiveen ilmoille, että miten olis? Mörön adjutantti olikin suopealla päällä ja pikainen audienssi järjestyi. Kävimme tilannetta kohteliaasti läpi ja kävi ilmi, että Mörkö ei oikein pitänyt siitä, että hänen perjantai-iltaansa tullaan näin rahvaanomaisesti syysiltana häiritsemään. Hikisiä miehiä ja naisia kirmailee hänen tiluksillaan. Keskellä yötä vieläpä. Sanoin sitten Mörölle, että mitäs jos tehdään sellainen herrasmiessopimus, että annat mun nyt mennä tämän kerran ja lupaan, että en tule sinua enää ikinä häiritsemään, kävisikö tällainen kompromissi? Mörkö katsoi minua silmiin, nousi ylös ja kysyi: "Siis lupaat? Ihan varmastiko et tule?" Joo, en tule, jos nyt saan mennä ilman kohtuutonta vastarintaa. Mörkö nyökkäsi ja samalla adjutantti jo vetikin hihasta, että on varmaan aika lähteä jatkamaan matkaa. Tämä tapaaminen oli monella tapaa hieno hetki. Olin sinut Eteläpään kanssa. Täällä ollaan, täällä mennään ja tämä sujuu. Kellokin käy, mutta kello käy tänä vuonna selvästi hitaampaa kuin viime vuonna. Tulin Eteläpään roskikselle ja ymmärsin, että ollaan jo pitkällä. Oli säkkipimeää, kosteankylmää, olin vielä hetken yksin, mutta olin hyvillä mielin. Oli jotenkin seesteinen olo. Homma yksinkertaisesti sujuu. Sitten tuli se vastaan mitä olin toivonut. Pieni kärrypolku, mikä johtaisi Kiviniemen tilan autotielle. Eteläpää Vol 1 on hoidettu! Ja kaikki hyvin. Kiviniemessä tarkastin ajan ja kahlaamolta Kiviniemeen meni nyt 20 minuuttia nopeammin kuin viime vuonna ja olin nyt huomattavasti paremmassa iskussa kuin vuosi sitten Kiviniemessä. Tässä tuli ensimmäistä kertaa sellainen fiilis, että jos ei tule mitään yllättävää vammaa, niin mulla on oikeasti mahikset päästä tämä kisa maaliin. Kiviniemestä lähtiessä tuumin, että jos reitin alku oli märkä, niin missähän kunnossa Ryläys mahtaa olla. Mutta oli se missä kunnossa tahansa, niin liikkeen pitää jatkua. Koko ajan. Eteenpäin. Ei pysähdytä miettimään. Ikinä. Mitään. Ja olihan se märkä. Todella märkä ja mutainen. Mutta taktiikka piti. Liike pysyi hyvin yllä. Tämäkään pätkä ei ole yhtään mun makuun, koska en osaa juosta näin vaikeata maastoa. Mutta silti fiilis oli hyvä, koska keskivauhtia oli kuitenkin riittävästi. Ja reitin viimeinen vesipiste tuli yllättävän nopeasti vastaan. Fiilis oli kovassa nousussa. Tiesin, että loppureitti tästä hotellille ei luultavasti olisi kovin teknistä. Tiesin myös, että kyllä mä ylämäet tunkkaan aina melko hyvin ylös, jos reitti ei ole sikavaikeata. Luottamus siihen, että ehtisin lähtemään toiselle kierrokselle viimeistään klo 09, kasvoi entisestään. Olin asettanut tämän kello ysin eräänlaiseksi takarajaksi, että viimeistään silloin pitäisi päästä lähtemään, jotta homma olisi varmalla pohjalla. Reitin uusi osuus oli mun makuun oikein passeli, paljon parempi tämä oli kuin se viime vuotinen hotellin kulmalla käyminen ja jyrkähkön hiekkatie alas juokseminen. Ekalla kierrokselle tämän uuden osion pitkokset olivat todella liukkaat, mutta ilmeisesti ne kuluivat jossain määrin satojen juoksijoiden alla, koska toidella kierroksella pitoa oli paremmin. Tai sitten aivoista ei vaan enää löytynyt itsesuojeluvaistoa. Satamaan tullessa katsoin kelloa ja olin varsin tyytyväinen mies. Nyt näyttää hyvältä. Silti katselin Sataman ajanottomattoa kaihoisasti ja tuumin, että tulenkohan näkemään sinut vielä toisen kerran. Ja jos näin pääsee käymään, niin millaiset on silloin fiilikset. Tunkkasin mäen ylös ja eka kierros hoidettu. Aikaa meni 12h 5min. Viime vuonna kierros oli mun kellon mukaan 550 metriä pidempi ja nousua oli 80 metriä enemmän, mutta aikaa kului 13h 32min. Eli nyt vauhtia oli selvästi enemmän. Ja en päästellyt missään nimessä reippaasti, vaan just sellaista vauhtia, mikä tulisi varmasti riittämään siihen, että toinen kierros alkaisi viimeistään ysiltä. Tein puolipikaisen huollon, vaihdoin vaatteita, söin vähän keittoa ja siten taas liikkeelle. Kello oli noin puoli yhdeksän! Ja ukossa oli hyvin virtaa!! Oli meinaten melko makoisa fiilis just sillä hetkellä!!! Nyt olisi 15,5 tuntia aikaa selvittää toinen kierros. Ja se tulisi riittämään, jos ei tule mitään isompaa vammaa. Ja siihen pitikin nyt sitten keskittyä oikein urakalla. Hillitä menohaluja, pelata varman päälle, tankata säännölliseen, muistaa syödä, suolat, aina vesipullot tyhjiksi ennen seuraavaa vesipistettä ja ennen kaikkea, älä päästä mopoa keulimaan! Nyt vain maaliin. Olin erittäin tyytyväinen, kun pääsin liikkeelle jo puoli ysiltä, koska tämä antoi mahdollisuuden repiä vähän kaulaa 43km starttiin, joita olisi siis yhdeksästä alkaen. Sen jälkeen takaa alkaisi lappaamaan porukkaa ohi todella vauhdikkaasti, kunnes saavuttaisin risteyksen, mistä kaartaisin taas kohti Eteläpäätä. Tämä toimi hyvin. Kun neljäkolmosten kärki saavutti minut, oli porukka jo hajaantunut melko hyvin ja pitkiä jonoja ei enää ollut. Todella moni näistä sprinttereistä heitti kovat kannustukset ja se piristi kummasti mieltä. Vähän kaihoisasti katsoin, kun sprintterit kaartoivat kohti Kiviniemen lauttaa, mutta äkkiä se fiilis poiskin lähti. Nyt kahlaamolle kenkiä puhdistamaan ja sitten Eteläpää Vol 2! Eteläpää olikin päivänvalossa aika selvästi helpompi kuin yöllä. Ja Mörkökin kunnioitti meidän herrasmiessopimusta, joten Vol 2 sujui varsin ongelmitta. Tällä kertaa ei ollut tarvetta olla yksin vaan välillä mentiin pienissä ryhmissä ja välillä ohiteltiin toisiamme vuorovedoilla. Tässä vaiheessa olinkin aika pitkiä aikoja naisten kolmosen (Järvinen) ja nelosen (Toppila) kanssa samalla alueella ja myös tuleva seuralaiseni, Herra Karhula, alkoi täällä olemaan samoilla nopeusalueilla. Eteläpää Vol 2 oli hämmästyttävän helppo kokemus. Vieläkin sitä ihmettelen, että miten se nyt näin helposti meni. Toki aikaakin meni 50 minuuttia enemmän kuin ensimmäisellä kierrokella, mutta silti olin hämmästynyt miten hyvin se meni. Kiviniemestä lähdön jälkeen tulimme Karhulan kanssa samaan aikaan polun päähän ja iskeydyin siinä hänen peesiin. Tiesin matkamme aikaisemmista vaiheista, että Kari vetää mäet ylös nopeammin kuin minä, mutta samalla huomasin myös sen, että oma otsalamppuni oli aivan surkea säkkipimeässä Ryläyksessä. Ekalla kierroksella olin käyttänyt tehokkaampaa lamppua. Tässä sitten pienen hetken tuumin, että jäänkö yksin haparoimaan surkean lamppuni kanssa, vai kiristänkö sen verran ruuvia, että pysyn Karin peesissä kiinni ja saan merkittävää etua hänen laadukkaasta lampustaan. Energiaa tuntui olevan vielä hyvin jäljellä, joten ajattelin, että peesiin vaan. Ja se oli varmasti hyvä päätös. Matka taittui hyvin ja kellosta oli helppo tajuta, että tällä vauhdilla oltaisiin maalissa reilusti ennen puolta yötä. Ryläys oli pimeässä haastava pätkä, kun vauhtia oli aavistus enemmän kuin olisin halunnut ja oma valaisin oli suoraan mappi Ö:stä, mutta kunnialla se selvittiin. Ryläyksen jälkeisellä roskiksella tuli ensimmäistä kertaa sellainen oikein vahva fiilis, että mähän tulen pääsemään tämän kisan maaliin aikarajojen puitteissa. Että pitäisi sattua jotain todella vakavaa, mikä voisi enää estää maaliin saapumisen. Loppumatkahan on teknisesti varsin helppoa, mutta mäkiä on ihan riittävästi. Mutta mäet eivät minua haitanneet yhtään. Kun vauhdin sovitti sopivaksi ja mitään paineita ei enää ollut niskassa tavoitevauhdeista, niin sain lähinnä lompsia menemään euforisessa tilassa. Kari kun oli vielä erittäin kokenut kehäkettu näissä hommissa, niin hänen kanssaan oli todella mukava jutella kaikista ultrahäröilyistä mitä kumpainenkin on tehnyt. Paljon hauskoja tarinoita jäi mieleen Kiviniemi - Koli väliltä :D Ja sieltähän se Sataman viimeinen väliaikamattokin tuli vastaan. Loppunousuun olisi aikaa käytettävissä yli 70 minuuttia, eli homma oli taputeltu kasaan. Hymyssä suin tunkkasin Satamasta ylös hotelille. Karikin oli tyytyväinen kun hänelläkin oli sama matka jäänyt viime vuonna vatsavaivojen johdosta kesken. Mutta nyt tässä viimeisessä loppunousussa ei mikään tuntunut enää miltään. Energiaa ja voimia oli kuin juuri ajokortin saaneella nuorella miehellä. Ukot rintarottingilla rinnakkain maaliviivan yli. Elämän hienoja hetkiä. Liivijengiin...
  23. 25 points
    Juoksusää oli Kankaanpäässä mitä mainioin eli pari astetta plussalla, pieni tihkusade ja lähes tuuleton ilma. Lämmittely jäi ehkä hieman lyhyeksi, kun tuli kiire numeron jonottamisen ja pakollisen wc-käynnin jälkeen. Lähtöpaikalle oli 500 m matkaa. Pyörätie oli ahdas lähtöpaikka, enkä päässyt ihan eturintamaan. Alkuun jouduin jarruttelemaan ja ohittelemaan hitaampia juoksijoita, joista ei välttämättä ihan heti päässyt edes ohi. Juokseminen tuntui tosi kevyeltä ja hyvältä. Hengityskin kulki hyvin. 5 km:n kohdalla tuntuma oli vielä erittäin hyvä, eikä odotettua hyytymisen tunnetta tullut lainkaan. Kevyesti rullasi maaliin asti. Lopussa jouduin päästämään yhden yleisessä sarjassa juosseen naisen niukasti ohi, vaikka kovasti yritin laittaa lopussa kampoihin. Ehkä jopa hieman liikaa tuli vedettyä käsijarru päällä, kun lopussa oli sellainen olo, että tässäkö tämä nyt oli, eikä ollut yhtään väsähtänyt, vaan oli sellainen tunne, että matkaa olisi vielä voinut jatkaa. Nettoaika 52:55 ja brutto 53:15. Sijoitus omassa sarjassa 5/13. Hyvä mieli tuosta jäi ja tavoite saavutettiin kirkkaasti. Keskisyke oli 171 ja maksimi 189. Reitti oli mielestäni nopea ja hyvä juosta. Aika yksin jouduin juoksemaan matkalla alussa juoksijoita ohitettuani. Kiitos vielä kerran @NylkkyApina, @kiljander, @Outrunner ja @perttu viimeistelyvinkeistä.
  24. 25 points
    Kiitos kaikille! Tässä sitä raporttia jonka päivällä lupasin: Valmistautuminen puolikkaaseen alkoi perjantaina Burger Kingin Double Steakhouse hampurilaisella + jäätelö. En tiiä alkaako ikä painamaan vai onko hampurilaiskiintiö täynnä, mutta on tullu syötyä parempiakin hampurilaisia. Tuumasin kuitenkin että eiköhän siinä ole riittävästi kaloreita "tankkaukseen". Lauantaina herätyskello soi 6.15 ja aamupalan yhteydessä vetäsin 0,5l kahvia. Se määrä riitti herättämään unesta :) Sitten junalla keskustaan ja pelipaikalle. Olin lopulta perillä 30min ennen lähtöä ja tavarasäilytykseen kiemurteleva jono näytti aika pelottavan pitkältä. Nopeasti juoksuvermeet päälle ja jonottamaan. Onneksi jono veti nopeasti ja ehdin lämmitellä n. 10min. Suunnitelma juoksua varten oli juosta aluksi hieman reippaampia kilometrejä ja sitten 4:10/km vauhdilla maaliin. Viimeiset harjoitukset oli kuitenkin menny niin hyvin, että olin alkanu pohtimaan jaksaisko sitä mennä miten pitkään 4min/km vauhtia. Ensimmäisessä lähtöryhmässä oli hyvin tilaa ja siirryin ryhmän hännille. Sieltä sitten liikkeelle myötätuuleen. Juoksu tuntu helpohkolta 4min/km vauhdissa niin päätin mennä sillä. Välillä mittarissa vilahteli 3:50 ja sillon piti himmata vauhtia. Ensimmäiset 5km meni aikaan 19:51. Heti rannassa huomasi kuinka voimakkaalta tuuli tuntui. Edessä meni 1:25 loppuaikaan tähtäävä porukka jossa oli paljon tuulensuojaa tarjolla. Siinä peesissä mentiin. Syke oli 170 tuntumassa ja pohdin että se on ihan ok verrattuna maratonin 165 tienoilla olleeseen sykkeeseen. Olympiaterminaalin kohdalle tultaessa 1:25 porukka alkoi karkaamaan. Kauppatorin jälkeen oli hieman vaikeampi heti ja vauhti tipahti heti 4:09. Seuraava kilometri 4:03 ja jänis pääsi karkuun. Onneksi samaa vauhtia meni pieni porukka jossa hain peesipaikkoja. Katajanokan kohdalla alko jo hävettämään kun vaan peesasin, mutta kun ei millään riittäny paukut lähtä vetämään. Just ja just pysyin mukana. Kympin väliaika oli 40:06 (vitonen 5-10km 20:15). Merihaka - Kalasatama väli oli vaikea. Vauhdit tippui vastatuulessa 4:08-4:12/km tasolle ja ryhmä tuntu harvenevan. Lopulta rupesi tulemaan eroa edellä menevään ryhmään niin vauhtia oli pakko kasvattaa. Lähdin vetämään ja juostiin edellä menevä porukka kiinni, kilometri 4:03. Olin aikaisemmin katsonut kartasta, että 15km tienoilla reitti kääntyy takaisin ja sitten olisi myötätuulta tarjolla. Toki siinä oli tarjolla myös Itä-Pasilan mäet. Peesaaminen oli vaihtunut vetämiseksi ja välillä juoksin yksin. Aloin laskemaan päässä, että nyt on mahdollisuuksia 1:25 -alkuiseen aikaan ellei tapahdu sippaamisia. Samalla jalat alko olemaan jo aika puhki ja ne ainoat mäet oli vielä edessä. 15km väliaika 1:00:46 (10-15km 20:40). Ensimmäinen nousu kohti Mäkelänkatua sujui vielä kohtalaisesti. Ei siinä ollu tietoa vahvasta juoksemisesta tai käsien voimakkaammasta käytöstä, mutta paketti pysy sentään kasassa. Kilometri 4:10, seuraava 4:15 ja sitten Teollisuuskadun yli ja taas loivaa nousua. Nousun puolivälissä, 18km kyltin kohdilla vasen pohje alkoi kramppaamaan. Samalla pientä nykimistä myös oikeassa. Kävi jo mielessä, että vetäseekö ne kunnolla kiinni. Kilometri 4:20. Lyhyen hetken näin jo itteni venyttämässä pohkeita talon kulmalla. Onneksi mäki päätty ja tasasella kramppaamiset hävisi. Kun tultiin radan varteen niin pelkkä alikulun mäki riitti tuntumaan pohkeissa. Onneksi oli kuiteknin laskuvoittoista ja myötätuulta. Kilometri 4:08 ja tasasella pysty sentään juoksemaan ilman kramppaamisia. Alppipuiston kohdalla viimeisessä mäessä molemmat pohkeet huuti hoosiannaa. Enää ei pystynyt ponnistamaan kummallakaan jalalla vaan tyydyin nostelemaan reisiä ja astumaan maahan koko kengän pohjalla. Pari juoksijaa meni ohi, mutta vauhti onneksi säilyi 4:08 tasossa. Viimeisellä kilometrillä ei ollu puhettakaan vauhdin kiristämisestä, tai no kiristy se 2sek (4:06). Väli 15-20km meni 21:03. Sitten vielä jonkunlainen loppukiri ja pohkeet krampaten maaliin. Kello pysähtyi aikaan 1:26:16 ja parannusta ennätykseen yli 3min. Vitoset meni siis aikaan: 0-5km 19:51 5-10km 20:15 10-15km 20:40 15-20km 21:03 Tuossa ensimmäisessä vitosessa on myötätuuli kilometrejä, 10-15km vastatuulta ja 15-20km ylämäkiä. Peesissä oli pakko pysyä niin en kyllä mielestäni aloittanut liian kovaa. Jos olisin aloittanut hiljempaa niin tuskimpa olisin ottanut sitä eroa enää lopussa kiinni. Jaloissa kyllä tuntui ettei tuollaista noin nopeaa juoksua ole paljoa alla, selkeästi koivet väsyi. Samalla myös syke laski 3-4 pykälää. Kokonaisuutena kuitenkin parempi lopputulos mihin edes kuvittelin tässä vaiheessa pääseväni. Tällä puolikkaan ajalla alkaa jo useampi laskuri ennustamaan juuri ja juuri 3h alitusta maratonilla. Kun ottaa huomioon että maratonharjoittelu on vasta alkamassa niin hyvinhän tässä on nyt pullat uunissa. Taisit mennä ohi siinä radan varressa. Sillon ei ollu kyllä mitään mahkuja hypätä peesiin :)
  25. 25 points
    edit : mikäli et vielä lukenut blogin 1. osaa, niin ihan vinkkinä, että juoni alkaa hahmottumaan jo siellä :) Maran helpoimmat osuudet Minut oli rankattu niin, että lähdin numerolla 1832 (/13000), joka oikeutti mustaan karsinaan 3-3.15. Se oli aikaisempien tuloksien mukainen karsina, ei ollut aihetta kitistä expossa pääsylippua 2.45-3 -karsinaan. Tiesin kisan Espanjan kovatasoisimmaksi maratoniksi 2.30-3 -tasolla, joten nöyränä siellä lätsänurinpäin karsinassa seisoskelin. Olin aivan karsinan keulilla ja ennen starttia välinauhat poistettiin. Porukka vielä tiivistettiin useaan otteeseen ennen starttia. Porukka käyttäytyi fiksusti kun startti paukahti, kukaan ei rynninyt. Minäkin muiden tavoin kävelin rauhassa pitäen kättä suorana, jotta välimatka edellä olevaan säilyy. Kaikki tajusi heti systeemin. Noin sitten pääsi juoksemaankin viivalta eikä heti törmännyt ruuhkaan. En tiedä meninkö starttiviivan yli ennen sub3 -jäniksiä, aika liki oli, vaikka he yhtä karsinaa edempää lähtikin. Muutaman sadan metrin jälkeen huomasin että 5-10m edellä menivät. Alkuperäinen taktiikka noudatti Vantaallakin ollutta, mutta siellä jo ekalla vitosella unohtunutta, 21min/5k vauhtia. Olin kuitenkin vielä muokannut suunnitelmia hieman. Luin edellisiltana maratonin lehdestä eri juoksijoiden planeja, joista yksi oli alle 3:n tavoitteella. Sillä oli 1.29.10 ja 1.28.40 puolikkaat suunniteltu. Toi laitto miettimään omaakin taktiikkaa ja hyvä että tein pienen säädön. Eka kilsa meni 4.20, toka jo jopa alle 4.10, mutta maltillista oli juoksu ja helppoa. Oisko ollu ennen vitosta ku tsiigasin että jänikset himmailee taaempana ja päätin juosta omalla vauhdilla. Vitonen meni jotain 21min5-10s paikkeille, tuskin alle ainakaan paljoa. Jokatapauksessa eka 10k meni mielestäni kiihtyvästi (42.03) ja helpolla tuntumalla. 1 juotto oli ollut 5k:ssa jossa oli ilokseni vesipulloja jaossa. Lisäksi geeli jossain 31 min paikkeilla. Taktiikkana oli alunperin juoda 5 km välein. Toka 10k jatkui helppona. 12-13 km paikkeilla tajusin että on mahdollisuuksia kolmosen alitukseen, sillä sen verran hyvältä vaikutti päivänkunto. 4.05 näytti Garmin monesti ja en jarrutellut mutta himmailin rennosti. 4.10 vauhti tuntui ihan alavk:lta. Määrät oli tehnyt tehtävänsä aerobisen kapasiteetin suhteen. Kuitenkin tiedostin maratonin luonteen enkä alkanut leijumaan (lopussa se sitten kuningas maratoni ottikin rajun otteen). Splitti näyttää 20.54 10-15 km vitoselle (Sportsmaniacin väliaikojen vauhdit on laskettu muutes väärin, ainakin osittain). No ennen puolikasta livahti Garminiin yks 4.02 kilsakin, mutta sitten vastatuuliosuudella taas passailin. Ajattelin että 4.18 vauhtikin riittää ihan hyvin siinä vaiheessa, kun alku oli ollut kuitenkin reilusti sub3 -vauhtia. Jossain 20 km:n jälkeen aloin miettiä että tuleeko pistosta tms. sotkemaan, mut otin muutaman syvemmän hengityksen tarkoituksella kun muuten ei hengästyttänyt ja tuntemus helpotti. Puolikas 1.28.47. Tuosta 25 km asti meni 4.09,5 vauhtia splitin mukaan. 25k oli tasan 1.45 muutes ja tuo oli alkuperäisen suunnitelman mukainen täsmälleen (4.12min/km). Edelleen oli helppoa. Aloin miettimään, että minkälaista oli Zürichissä 2015 keväällä. Muistelin että 25 km kohdalla, viimeistään 27 km:ssa aloin laskea jo kilsoja maaliin. Nyt 26. km meni hyvin, noin 4.10 vaikka oli huoltokin. Vesipulloja muutes jaettiin enää 15 km:ssa vai oliko se 10k:ssa, joten ehdin saada vain 2 pulloa yhteensä, mutta toki sekin oli tyhjää parempi, sillä lähtötieto oli että juomat tarjoillaan mukeissa. Muilta asemilta vajaan 3-5 km välein tosiaan aina sitten vesimuki vauhtiin ja 1-1,5 dl varmaan sain aina juotua. 27. oli ylämäkinen kilsa ja vauhti hieman tippui nousussa. Pidin tarkoituksella vauhtia alhaalla mutta ohittelin porukkaa noin 4.18-4.20 juostessa. Hetken päästä alkoi alamäki ja kunnon leveä baana. 30 km meni 2.06.04, joten splitti meni 21.04. Ihan hyvä vielä. Alkuperäisestä suunnitelmasta jäin 4 sekuntia. Maraton alkaa vähitellen Edelleen tuntui suht hyvältä juoksu. Aloin miettiä että voinko vetää maran ilman mitään seiniä. No 32 km:ssa sitten funtsin että 45 min 10k riittää 3:n alitukseen, mutta laskin väärin. Tajusin vasta kisan jälkeen. En alkanut kuitenkaan onneksi himmailemaan, kunhan laskin että ei taida olla tekosyitä olla yrittämättä tosissaan. Järjestäjän geelejä ei ollut näkynyt, vaikka 27,5 km:ssa piti olla. 4. ja samalla viimeisen geelin otin 2h10min paikkeilla ja mietin riittääkö energiat. Onneksi riitti, kun vain vettä olin juonut. En alkanut enää urkkajuoman kanssa säätämään. No 34. km:ssa otin kasan sieniä kun tarjosivat vauhtiin ja puristin vedet päähäni. Helpotti, kun aurinki oli jo aika lämmittävää. Starttihan oli ollut kivan viileässä kelissä, noin 10 asteessa. Ennen 35 km päästiin hieman varjoon kun juostiin puistoon, josta 35 km:n täyttymisen jälkeen (splitti vielä hyvä 21.16) kohti Plaza de Españaa. Tuolla käytiin 2015 tammikuussa kattelemassa huoltajan kanssa ja nyt pääsi juoksemaan ympyrän yleisön kannustaessa. Tuolla ollessa (noin 36 km) tajusin viimeistään että nyt on juostava maaliin, kolmonen alittuu, eikä luonne anna enää periksi luovuttaa. Yhtään ei voinut keventää tai huolloissa ajatellakaan mitään kävelyaskelia. Oli pysyttävä liikkeessä niin kuin koko maran olin pysynytkin. Sitten ulos plazalta ja puistosta portin läpi. Liikenneympyrän, jonka vierellä oli ensiapuporukkaa lanssin kanssa, kohdalla mietin että hyvä etten laittanut punaista rastia numeron etupuolelle ilmaisemaan että olen "sairas". Olisivat jo varmaan korjanneet sivuun juoksureitiltä. No em. ympyrän puolittaisen kierron jälkeen oli käännös vasemmalle ja juostiin kohti Katedralin seutuja. Alkoi jo tuntua, mutta mentiinkin jo jossain 37 km paikkeilla. Katedralin vierellä oli porukkaa paljon. Plaza Nuevan ohi juostiin ja sitten Plaza Duquen kautta kohti Hercules Plazaa. Olin suunnitellut näyttäväni ja huutavani plazalla olevalle italialaiselle ravintolalle kiitokset perjantain hyvästä pitsasta, mutta en jaksanut kauaa katseellani etsiä Luigia ja jätin homman sikseen. Tuossa pätkällä jossain vaiheessa oli mukulakiveäkin. Reidet huusivat jo apua. Heikkokohtani oli nyt Zürichin maratonia selvemmin esillä. Siellä kun kunto oli huonompi ja 32-38 km väli meni hitaammin, niin sai vielä hyvän loppukirin (viimeiset 3,9 km @ 4.05 min/km). Nyt kunto oli hyvä ja 35 km:n asti vielä oli "maravauhtia", ja uudella tasolla tavallaan, niin nyt sitten tuli heikkoudet selvemmin esiin. Jälkeenpäin ajateltuna vauhti tippui yllättävän vähän tuntemuksiin verrattuna. Kattelin kuitenkin että noin 4.20 min/km pystyi vähintään lähes koko ajan juoksemaan, joten unelma oli edelleen mahdollista saavuttaa. Kuitenkin 38 km:n jälkeen vauhti tippui lisää, jopa 4.30-4.40 paikkeille, mutta vasta kun Hercules Plazalta noustiin ylämäkeä kohti viimeistä siltaa. Odottelin sillan loppupäässä 40k kylttiä, enkä muista edes nähneeni mattoa. Siinä se oli kuitenkin sillalla kun käveltiin maran jälkeen hotellille ja juoksu oli vielä meneillään :). Splitti meni 22.06, joka 4.25 min/km. Laahustaen yllättävä vauhti vielä. Loppuratkaisu Ota tai jätä oli homman nimi tuosta eteenpäin. Katsottiin onko minusta mihinkään. Aikaa nyt tarkastettuna 10.32 3:n alitukseen (2.59.59) ja matkaa 2,2 km. Etureidet aivan loppu ja mies aika tiltissä. Liikenneympyrän kierron jälkeen joku käveli mankan kanssa soittaen AC/DC:tä. Katsoin apaattisena tien yli ja jatkoin juoksua. Jotain yritystä oli kohentaa vauhtia, mutta jotenkin tiedostin että nyt pitää vain säilyttää vauhti ja liikkua eteenpäin. Muuten voi miehelle käydä huonosti. Päässä joskus olleet ajatukset lähteä tästä maailmasta mieluummin maratonilla kuin krapulassa sohvalla tms. eivät enää tuntuneet niin romanttisilta, kun tosi tilanne oli kirjaimellisesti meneillään. 40-41 km oli jumalattoman pitkä. Tunnelma oli se ettei matka juuri etene ja alussa nopeasti vaihtuvat kilsamerkit vaihtui erittäin hitaasti vaihtuviin, siis ihan mentaalisesti. Luulin jo että stadion on jo edessä mutta se olikin joku muu rakennus. 1/2015 juoksin tuolla samoissa maisemissa Isla de la Cartuja -puolikkaan, mutta ei ollut enää tuossa vaiheessa maratonia rakennuksista niin paljoa tietoa. Juoksin laahustaen ja vierellä ajoi fillarilla isä ja poika. Ne himmaili ja mä pysyin heidän edellään hädin tuskin. Viimein 41 km kyltti. Laskin että 5 min/km pystyn juoksemaan maaliin vaikka mikä olisi. Tuo tarkoittaa siis 6 minuuttia. Kelloni näytti että reilu 6 min oli aikaa. Vähän matkan päästä käännös viimein oikeaan ja kohti stadionin porttia. Tammikuussa 2015 juoksin siis puolikkaan loppukiriä tuohon samaan liuskaan. Nyt laahustin ja yritin vain pysyä pystyssä. Aattelin että liuskakin on sen 400m pitkä ja maaliin on vielä 700m-800m mutta liuska olikin onneksi lyhyempi. Sitten radalle, noin 340m oli jäljellä. Laskin että 5 min/km on 400m 2 minuuttiin ja aikaa oli yli 2 min, joten kyllä 300m pitää ehtiä. 200m jäljellä ja kelloon vilkaisu. Ei mitään suurempaa reaktiota, eteenpäin vaan. 150m ennen maalia spontaani, aina viimeisistä tonninvedoista tuttu "loppukiri". En muistanut kisan jälkeen että radalla olisi ollut punaisten ratojen lisäksi sinistä mattoa etusuoralla. No videon mukaan oli. En myöskään tajunnut, että yleisö oli hurrannut viimeiset minuutit seisaaltaan taputtaen ennen kolmea tuntia kuuluttajan innoittamana. Juoksin ihan takakenossa kuulemma loppusuoran. Ilmeisesti niin koville otti ja sitten se tietty vähensi painoa etureisiltä. Just ennen maalia pari reilua tuuletusta nyrkkiä heiluttaen. Ja reilusti molempien mattojen yli juoksin, kuten aina kisoissa. Se oli miehen työ perkele! Unelma ja haave oli toteutunut. Käsittämättömästi 40-42,2 km meni vielä @4.25 min/km, vaikka kaatuminenkin taaksepäin oli aika lähellä :) (siis aikalailla 35-42,2 km meni sitten @4.25 min/km karkeasti mikä 0,5s hitaampi vauhti kuin Zürichin maran keskivauhti). Tulos 2.59.12 joka 4.14 min/km (official time 2.59.39). Todelliset sijoitukset: kaikista 886., miehistä 854. ja M35 240. Tunnelmat maran jälkeen Sitten otin etunojaa kaiteeseen ja järkkärit vähän katsoi/naureskeli. Lähdin kävelee ja tunnustelin tuntemuksia. Olin jo kysymässä energiaa ja alkamassa selittää että olen diabeetikko, mutta meninkin hakemaan mitalia. Sitten tietty kuvia piti ottaa (ei mitään kiirettä maalihuoltoon?). Seuraavaksi vielä sponsorien mainoksien täyttämä muovi ympärille lämmikkeeksi neitokaisen avustamana ja betoniseen tilaan katsomoiden alle liuskaa pitkin maalihuoltoon. Luulin tuossa vaiheessa että olin pysäyttänyt kellon 2.58 aikaan ja brutto oli vaan 2.59. Selitin yhdelle espanjalaiselle juoksijalle heti ennen maalihuoltoa että hyvin meni, dos cinco ocho! Sama tietty piti toitottaa vielä järjestysmiehellekin. Vettä ja energiaa sitten. Gatoradea, lämmintä kanalientä (oli muutes hyvää!) ja radleria. Sitten liuskaa pitkin lähdin ulospäin. Hetken oli lähellä herkistyminen, mutta ilme muuttui virneeksi ja hymyillen ulos auringonvaloon. Vaihdoin vielä ajatuksia juoksusta erään toisenkin espanjalaisen kanssa ja sillekin totesin juosseeni 2.58 :). Kaveri oli juossut 3.05 ja onnistui hienosti (tavoite < 3.10). Totesin että juoksin vajaa vuosi aikaisemmin just 3.05 Zürichissä. Oli sitä mieltä, että kun harjoittelen, niin tulokset vielä paranevat. Kerroin että seuraava tavoite on 10k:lle alle 37 min. Seuraavaksi huoltaja löysi minut ja onnitteli minua espanjalaisen mielestä paremmin kuin hän. No toivoteltiin onnea vielä juoksijoina, käteltiin (ei ollut enää infektiopelkoa mulla, riski infektiolle oli sen sijaan korkea) ja adios! Ostin suunnitellusti vielä Finisher -paidan muistoksi (tavallinen t-paita, 10€). Seuraavaksi huoltaja alkoi kysellä että mitä kelloni oikein näytti. Hetken jo huolestuin, mutta huoltaja totesi että meni kyllä alle 3:n bruttokin, joten ei hätää. Tsekkasin että Garminilla näkyi lukema 2.59.15, joka vastasi 2.59.12:sta joka myöhemmin selvisi, sillä laitoin kellon ehkä hieman ennen starttiviivaa käyntiin ja vastaavasti pysäytin vasta hetki molempien mattojen jälkeen maalissa. Kuinka sekaisin ihminen voikaan maratonin jälkeen olla. Loppupäätelmät Ennen maratonia olin luottavainen kolmosen alitukseen. Huippupäivänä ajattelin 2.56-2.58 ajan olevan realismia, mutta lähtökohtaisesti valitsin mieluummin ns. varman rajan alituksen kuin kanttaamisen ja epäonnistumisen. Ennätys parani 6min46s ja olen erittäin tyytyväinen tulokseen. Se oli kokonaisuutena päivänkuntoa vastaava tulos täysin. Maratonin stressaavuuden ja elämää osittain rajoittavien seikkojen vuoksi, erityisesti viimeisten viikkojen osalta, juoksen seuraavan kerran kuningasmatkan kun oikeasti haluan. Se voi olla jo ensi syksynä, kenties loka-marraskuulla tai sitten vasta ensi vuonna. Seuraava tavoite on IAAF:n 1. maailmanennätyksen (vuodelta 1908) 2.55.18,4 alittaminen ja pidän tavoitetta realistisena. Voi olla että samalla tulee 2.55:kin alitettua :). Avaintekijöinä tavoitetta kohti pidän parempia voimatasoja. Onnekseni liikuntafysiologiasta jo jotain oppineena tiedän, ettei se kuitenkaan tarkoita varsinaisesti mitään kehonrakennus- tai voimanostojaksoharrastamista. Toki isoja liikkeitä on tarkoitus tehdä jne. mutta ehkä ideasta voi saada kiinni enempää selittämättä. Paremmalla vk:lla voin taas juosta korkeammalla teholla myös maratonin mikä lisää vauhtia huomattavasti. Nyt juoksu oli helppoa pitkään sillä määrätreenit olivat nostaneet aerobista kapasiteettia niin paljon että juoksin käytännössä alavk:lla jotain 4.12 min/km vauhtia. Sykevyötä ei ollut, mutta tuntemukset kyllä erotan. Huomasin myös että on eri asia juosta Postintaivalta tms. loskassa nastakengillä kuin vedellä lyhyissä vermeissä maratonia Sevillassa lukuisten samantasoisten juoksijoiden seurassa. Kunnostani aion tietenkin pitää huolta jokatapauksessa juoksin maratonia tänä vuonna tai en, ja alimatkojen ennätyksiä on tarkoitus samalla parantaa uudelle tasolle. Seuraavaksi siis "päätavoitteista" 10k:n c-luokka (< 37 min) tähtäimessä. Hyvän nosteen tästä Sevillan maran onnistumisesta sain, joten kiva on aloittaa taas treenit vähitellen, mutta mitään kiirettä ei vielä juoksemaan ole. Mikäli luitte tänne asti, niin omaatte riittävästi päätä myös kestävyysjuoksuun, joten ei muuta kuin hyviä lenkkejä! Ps. rock-metallihenkisenä musiikki voisi olla erilaista tällä videolla, mutta kylmät väreet tuo Sevillan maran video silti saa aikaan. Ehkä siksi, että olin sunnuntaina tuolla itsekin taivaltamassa. Suosittelen Sevillan maratonia, vaikka hieman se viitseliäisyyttä vaatii, kun esim. suoria järkevän hintaisia lentoja ei pahemmin Sevillaan ole! https://www.youtube.com/watch?v=7s49jXUWRkE
  26. 25 points
    Su: HSM, 10 km, 55:16, keskisyke 195, maksimi 210 (ei enkkaa, mutta sekunnilleen sama aika kuin Kaarinassa :))) ) Paikan päällä olin siinä reilu tuntia ennen. Vessareissujen ja semmoisten jälkeen rauhallista hölköttelyä joku 2-3 kilsaa kera spurttien, ja tosiaan annan kanssa fiilsten vaihto ennen starttia. :) Keuhkot aukesi lämppäillessä ehkä vähän turhankin hyvin ja eka kilsa 5.36. Hiukan koitin himmailla vauhtia, mutta olo ihan hyvä, joten askelta toien eteen korkeista sykkeistä huolimatta. Vitonen meni kevyellä raastolla, sai pinnistää, mutta kulki kuitenkin hyvin. Aikaa meni 28:14. Anna toimi tosiaan hyvänä jäniksenä ja kirkkaan oranssi paita oli helppo pitää näkökentässä. ;). Jossain kutosen kohdalla alkoi selvästi tuntumaan ja seiskasta eteenpäin oli sitten sitä itseään. :D Jotenkin sain pidettyä pääni koossa kilometrit 6-7 ja vauhditkaan ei tipppuneet. Kasin jälkeen löytyi se kuuluisa taistelutahto ja vikalle kilsalle ajaksi 4:50 ja vahva negatiivinen splitti, 26:52. Kunto ei ollut yhtä hyvä kuin Kaarinassa, mutta tuo pään koossa pysyminen taisi olla se isoin syy onnistumiselle, ja luottaminen fiilikseen sykkeiden tuijottamisen sijaan. Myös hyvät lämpät auttoi ja kehkot oli mukana alusta asti. Pienet himmaillut ja sitten valmistautumista toukokuun puolikkaalle. :)
  27. 25 points
    Rotterdamin maratonin kuulumiset. Tulin paikalle lauantaiaamuna erittäin kovassa seurassa jossa vilisi alle kolmen tunnin juoksijoita. Junalla pääsi kätevästi Schipholista Rotterdamin keskustaan ja satuin samaan junaan PAn (MSn valmennettava) kanssa kun muu porukka hävisi jonnekin. Menimme yhdessä expoon hakemaan numerot ja itse suuntasin sen jälkeen hotellille ja pastalounaalle. Illalla viel pastaparty päälle joten hiilaria tuli riittävästi. Kävin välissä 2kmn pikku hölkällä päättämässä kengät, joiksi valikoitui Adizero Adios Boostit ohi Energy Boostien. Sunnuntai Hyvin nukutun (!) yön jälkeen aamupalalle ja sitten juoksukamat päälle ml. valkoinen ghostbusters- haalari lämmittämään. Rottiksessa on se hyvä puoli että kaikki on lähellä joten mitenkään tolkuttoman aikaisin ei tarvitse lähtöön siirtyä. Ensimmäinen hieno kokemus oli you never walk alone joka kajahti n 5min ennen starttia ja juoksijat yhtyivät siihen hienosti. Olin wave1ssa "tosijuoksijoiden" kanssa joten lähtöviivalle meni vain noin minuutti paukusta. Homma lähti hyvin liikkeelle ja ensimmäinen kymppi meni sekunnilleen ajassa. Mutta jälleen kerran kello oli eri aikataulussa kilsa kilsalta ja kympin kohdalla kyltti oli 100m liian kaukana. Tämä gäppi paheni koko kisan ajan ja yhdessä liikenneympyrässä suurin osa porukasta meni lyhyempää reittiä kun minä ja jotkut muut turhaan (?) kiersimme ympyrän. 15kmn kohdalla oli ensimmäinen pieni kriisi kun tajusin että olin juonut vain vettä pisteillä ja ottanut yhden geelin- heikotti. Korjaussarjana kaksi geeliä putkeen ja kyselyä seuraavalla pisteellä että saisiko jostain urkkajuomaakin. Ilmeni että se oli vasta vesien jälkeen eikä siellä hirveästi huudeltu mitä on tarjolla. Heikotus meni geelipiikillä ohi. Jossain vaiheessa ennen puolikasta huomasin että sellainen minuutti on marginaalia ja ajattelin että hieman reippaampi 3.30 alitus voisi olla mahdollinen. Kellon mukaan 4.50 kilsoja iskettiin mutta kyltit oli aina vaan kauempana vitosen kohdilla. Yleisön kannustus oli parasta mitä olen ikinä maratonilla kokenut ja nimellä minua tsempattiin monta kertaa. Kolmeenkymppiin tultiin hyvällä flowlla. Helvetti Kolmestakympistä otin geelipulloni (mulla oli vyössä 3 wigglen kofeiinigeeliä ja pullossa 5kpl high5) kouraan koska odotetusti haastetta oli tulossa. Kilsat kuitenkin menivät kunnes 34km kohdalla muistan ajatelleeni että vielä kilsa seinään. Tuosta eteenpäin aloin laskemisen että 5s per kilsa voi antaa periksi mutta tulla tavoitteeseen. 36km ja kilsa vitosen pintaan. Voi satana ja jonkun peesiin jotta jaksaisi. Pää sanoo että anna periksi. Mieli sanoo että toista näin hyvää tilaisuutta näyttää henkinen kantti ei pian tule. 37km ja kilsa lipsahtaa yli vitosen. Ajattelen omaa kehä IIn peruskymppiäni että missä kohdassa olisin ja enää pitäisi jaksaa siitä kotiin. 38km kello näyttää hetken @5.30. Ei tule mitään. En selviä alle 3.30. Yritän kiristää. 39km. Ihan hirveää. Oksettaa. Ei voi hajota 3km ennen maalia. Horjahdan ja törmään hieman toiseen juoksijaan. 40km ja alle minuutti hyvää. Nyt kai riittää @5.20 loppuun. Kello @4.55. Yes. 41km. Vielä voi hajota. Olo on karmea. Ajattelen miten ystävien luota on meille tämä 1km ja ymmärrän että selviän tästä. Maaliviiva näkyy @41.5km. 42.1km. Tuuletan ja karjun ilosta viimeisen 100m aikana niin että unohdan 3.30 bruton joka on käynyt mielessä aiemmin. Maalissa nojaan johonkin järjestäjään joka alkaa tarjota pyörätuolia. Katson silmiin ja mongerran I am ok Kävelen eteenpäin. Tuuletan. Itken lyhyesti. Loneliness of long distance runner - biisi tulee mieleen. Mitali kaulaan ja terdelle. Rotterdamin aurinkoinen päivä ja karnevaalitunnelma - kaikki on mahdollista kun jaksaa vaan tehdä töitä tavoitteen eteen. kiitos kaikille kannustuksista!!!
  28. 25 points
    Kävin hankkimassa perusterveen paperit (sertificado de salud basico), joskin muistelisin, että se alkuperäinen perusterveen raja oli 2.45, mikä kai pitääkin olla se lopullinen tavoite, jos itseään jotenkin terveeksi yrittää tituleerata. Vähän oli kyllä siinä mielessä tylsäkin projekti, että se ei lopulta vaatinut kuin tavoitteen asettamisen, järkevän progressiivisen treenaamisen kokeneiden juoksijoiden ohjeiden mukaisesti sekä kisan juoksemisen suunnitelman mukaan. Treeniä tuli tälle vuodelle ennen sunnuntain kilpailua 2950 km, josta noin 75 % oli vauhdeilla 5.00-5.40 ja loput 4.20 tai kovempaa. Oleellinen asia oli talvella ja keskikesällä kunnollinen ylimenokausi ja varsinkin syksyllä eheä treenikausi, jossa fokus oli tiukasti suunnitelluissa asioissa. Uskoisin myös, että onnistuin pitämään kevyet viikot riittävän kevyinä (40-60 km), jolloin kovemmilla viikoilla pystyi takomaan kunnollista treeniä. Loppuaika oli 2.55.03 ja seuraavaksi sitten niitä varsinaisia perusterveen papereita hankkimaan. Onneksi nyt on taas kokemusta enemmän sekä itsellä että lähipiiriini kuuluvilla ennestäänkin erittäin kokeneilla juoksijoilla. Arvelen myös, että edellisiltana nautittu pizza ja sitä edellisen päivän kilo karkkia auttoivat tavoitteen saavuttamisessa.
  29. 25 points
    Tämä on nyt tämän 3.10 -ketjun virallinen lopetusviesti. Oon tässä nyt viikon vaan fiilistelly ja ihmetelly. On syöty hampurilaisia, nukuttu 4-5h yöunia, juotu alkoholia ja eletty muutenkin miten sattuu. Tai no samaa mitä oon toki tehny ennenkin mutta nyt oikein luvan kanssa. Jalat oli tiistaihin asti oikein kunnolla kipeät. Jos halus kontata lattialla niin piti hakea vauhtia vähän kauempaa. Keskiviikkona pystyin kävelemään jo normaalisti. Maratonista jäi muistoksi yksi pieni rakko vasemman jalan varpaaseen ja yksi vasemman jalan kynsi pohtii tulisiko sen irrota vai ei. Se keuli vähän juoksun jälkeen, pistin neulalla kynnen alle ja veret tuli pois. Nyt se sama kynsi ihmettelee tulisko sen irrota vai ei. On siis välillä kipeä, mutta ei niin koholla että sen vois leikata pois. Alkuviikosta oli kiva kun laitoin kengän jalkaan ja se kynsi osu kengän yläosaan. Silmissä näky tähtiä. Tänään kävin yhteislenkillä. Tuli aamusta juostua 10,8km 68 minuuttiin. Semmosta kevyttä ja venyttelyt päälle. Juoksijan polveen viitaavat kiristelyt on vaivannu vasemmassa jalassa niin piti ihan putkirullailla. Kauppareissulla koittelin Asicsen talvitrikoita. Saatavilla oli yhdet XL kokoiset ja muut oli M kokoisia, mutta eihän se M koko mahtunu etes päälle. Pitää jatkaa metsästystä ens viikolla. Mikä meillä on seuraava tavoite? No nyt me lähtään tavottelemaan ihan tosissaan sitä alle 3h maraton aikaa. Usko on kova että se on aivan mahdollinen. Paikasta en ole vielä varma, mutta maanantaina ajattelin alottaa harjottelun. Aluksi pelkkää peruskestävyyttä ja välillä Aktia cuppeja. Kymppi pitäs mennä nyt marraskuussa alle 40minuutin ja maaliskuussa ajan tulee alkaa 38.xx. Maratonista ajattelin niin, että nyt ei riitä se 3h. Mä en juokse kevääseen tai ens syksyyn sillä tähtäimellä että kolmonen alittuu. Jos se alittuu niin se alittuu enemmällä kuin sekunilla. Uusi tavoite on 2.55h. Sitä me lähtään tavoittelemaan ja jos huonosti käy niin päästään silti alle 3h maratoniin. Tästä se lähtee.
  30. 24 points
    Lauantai 16.9. Finlandiamaraton 2:58:24 4:14min/km keskisyke 169 Mitähän tästä nyt kirjoittaisi muistiin.. 6:30 sängystä ylös, aamupalaksi edellispäivän pastan jämät mikroon. Pari kuppia kahvia, ja juna-asemaa kohti. Parkkisäätämisen välttämiseksi jätin auton reilun kilsan päähän asemasta, ja ajattelin saavani hyvän aamukävelyn ennen junassa istumista. 7:38 juna liikkeelle. Junassa musiikkia kuunnellessa kuulokkeiden toinen nappi lakkasi toimimasta. Johtoa räpätessä se aina välillä toimi, mutta aikani johtoa venkslattua, toinenkin nappi lakkasi toimimasta. Noniin, tässä sitä nyt oltiin, minähän en juokse metriäkään ilman musiikkia. Juna oli totutusti parikymmentä minuuttia myöhässä, jyväskylässä 10:55. Tunti oli aikaa starttiin, mutta suunnistin keskustan suuntaan kuulokeostoksille. Nappasin jotkut bluetoothkuulokkeet, mutta juuri ennen maksamista hokasin et eihän niissä varmaan virtaa ole, ja vaihdoin ne vielä langallisiin. Lompsin kaikessa rauhassa kisapaikalle, kävin rauhassa vessassa, ja pikkuhiljaa aloin vaatteita vaihtamaan. Teippailujen ja eväiden kanssa arpomisen lomassa, huomasin että kello oli jo varttia vaille, eikä pukuhuoneessa ollut enää juuri ketään. Vaikka olen itseni lämmittelyihin totuttanut, niin totesin sen jäävän kokonaan väliin. Geelejä otin reilusti, vähän merisuolakiteitä ja ekstrana vähän nallekarkkeja. Lähdin lähtöpaikalle jossa muutamana minuutin alibihyppely toimi lämmittelynä. Kelloon 3 taulua. Keskivauhti, sen hetken vauhti, ja meneillään olevan kilometrin vauhti. Näistä viimeisimmän mukaan säädellään vauhtia mahdollisimman lähelle 4:14aa. 1.kierros 44:36 Alku on aina hankalaa vauhdin kannalta. Väkeä menee ohi oikealta ja vasemmalta, ja kaikilla on tosi epätasainen vauhti. Parin kilsan jälkeen tilanne vähän rauhoittui, ja omat paikat alkoi löytymään. Minun vauhtiini osui pari muuta, yksi naisten SM-sarjalainen, ja joku sälli joka pääosin veti porukkaa. Menin kuitenkin vain kellon mukaan. Nainen jäi jossain vaiheessa, ja minun eroni siihen toiseen kaveriin oli koko ajan 5-10 metriä. En kuitenkaan nähnyt tarpeelliseksi kuroa eroa kiinni. Loppukierroksen vastatuuli ei ollut niin paha mitä pelkäsin. Kierroksen kilsat yhtä 4:08-kilsaa lukuunottamatta 4:11-4:17, ja tässä vaiheessa aikataulussa, ja kaikki hyvin. 2.kierros 44:21, puolikas 1:28:56 Edellä menevä, jonka jalanjälkiä siis seurasin muutaman metrin päässä, alkoi vähän kiristämään vauhtia. Siinä kuin vahingossa omatkin kilometrit alkoivat mennä 4:12 molemmille puolille. Tästä huolimatta eromme kasvoi tasaisesti. "Pääjoukko" oli ehkä vajaan sadan metrin päässä. 15 kohdilla alkoi pohkeet vähän muistuttelemaan, onneksi minulla oli sitä merisuolaa, ja nappasin sitä seuraavalla juomapisteellä. Vastatuuliosuudelle tultaessa aiempi seuralaiseni oli ottanut jo edellä menevät lähestulkoon kiinni. Mietin, että onkohan siellä jotain naisten kisan taktikointia, ja ryhmä olisi vähän hidastanut, koska itsekkin olin tasaisella vauhdilla heitä ehkä vähän saavuttanut. Vastatuuliosuudesta huolimatta oma vauhti ei tippunut. Ja omaksi yllätykseksi olin vieläkin tosi hyvissä voimissa ja odottelevalla kannalla. Kierroksen kaikki kilsat 4:10 ja 4:15 väliin. 3.kierros 44:37 Tästä kierroksesta ei ole kyllä jäänyt paljon mitään mieleen. Aika lailla vauhtia tarkkaillen kilometri kerrallaan tuli mentyä. Kierroksen puolivälissä alkoi tulla jonkun edellisellä kierroksella olevia, taisi siinä olla pari edellä menevästä ryhmästä tippuneitakin. Se jäi mieleen että ehkä 28km kohdalla, tuli yksi kaveri niin kovaa ohi, että piti vähän suorittaa laskutoimituksia, että voiko hän olla jo viimeisellä kierroksella. Tulin siihen tulokseen, että ei voinut millään olla. Vaikka hän tekikin nopeasti eroa, niin ei hän silti niin kovaa mennyt. Vastatuuliosuudella alkoi ehkä ensimmäistä kertaa vauhti vähän tuntumaan. Kierroksella ohitettavia alkoi olla paljon, ja se vähän vaikeutti, koska edessä ei erottanut enää mitään selvää ryhmää mitä tarkkailla. Kierroksen kilsat 4:11-4:14, paitsi kaksi viimeistä 4:17. 4.kierros Olo oli vielä hyvä, ja 1,5 minuuttia särkymävaraa. Virtaa olisi ollut ehkä vähän jopa kiristää, mutta en halunnut ottaa riskiä. Ajattelin että jos viitisen kilsaa jaksaisin vain pitää samaa vauhtia, niin loppukilometreihin riittäisi 4:30 pälle meneviä kilsoja. Luulisin että 5-7 juoksijaa tuli viimeisellä kierroksella ohitettua. Se oli hyvää motivaatiota saada pidettyä vauhtia yllä , kun jonkun matkan päässä näkyi kiintopiste, jolla oli vähän vauhti hidastunut. Kierroksen kuusi ensimmäistä kilsaa 4:11 ja 4:14 väliin, paitsi yksi 4:17. Yksin juostessa tuli muuten keskityttyä suorimpaan reittiin, ja garminin matka tolppiin nähden oli koko ajan 10 metrin sisällä. Viimeisessä jyrkässä nousussa sillalle pakarat vähän kramppasivat, mutta onneksi meni saman tien ohi. Enää oli jäljellä kilsan verran pääosin alamäkeen laskettelua. Tässä vaiheessa ajattelin, että sub3 oli saletissa. Lopun vastatuuliosuudella -joka muuten alkoi jo mukamas tuntumaan kovemmalta- vauhti vähän tippui 4:15 ja 4:19 väliin, viimeisen täyden kilsan ollessa 4:22. Ehkä olisin voinut puristamalla vähän saada nipistettyä näistä pois, mutta kun tavoite oli täyttymässä, niin ei sitä puristusta löytynyt. Kisan jälkeen suihkun kautta aseman hesburgeriin ja saman tien junaan. Kotiovelta kotiovelle alle 12h reissu. Reissussa oli kaikki muu tarvittava mukana paitsi pyyhe. Pyyhkeen virkaan nimitin alkulämpöön tarkoitettu ohut juoksutakki. Ei muuten toiminut yhtään. Vaikka se on lenkin jälkeen aina ihan märkä, niin sillä ollut kyllä minkäänlaista imukykyä. Nyt on taas vähän neuvoton olo. Tämän sub3n piti olla ikuisuusprojekti, millä pidetään mies liikkeessä. Jotain projektia tässä pitäisi miettiä, jotta tässä ei taas jämähdetä sohvan pohjalle, niinkuin vuodenvaihteessa oli hyvin lähellä käydä. Kaikenmaailman karhunkierroksia ja tasasen ultria on mielessä pyöriny, mutta ne sitten taas vaatii paljon enemmän. Ajankäytöllisesti tässä mennää aika rajoilla.
  31. 24 points
    Kisarapsa, Karhunkierros 160, 2017. Vaikea sanoa mistä tätä pakettia alkaisi purkamaan. Kisasta on jo pari päivää, mutta silti on pää vielä ihan sekaisin koko setistä. Koko hommahan lähti liikkeelle 2016 Vaarojen ultran DNF:stä. En ehtinyt siellä toisen kierroksen cut offiin ja kirosin Eteläpään mutakuramössöt niin syvälle helvettiin kuin suinkin osasin. Juttelin sitten Epun kanssa Karhunkierroksesta ja Eppu iloisin silmin kertoi minulle, että ei Karhunkierros ole mikään Eteläpää. Sellaista rollaattoribaanaahan se pääosin on, mitä nyt Rukan päässä on teknisempää. No, rollaattoribaanat olivatkin sitten tänä vuonna hiukan kosteahkoja rollaattoribaanoja :D Kisaa edeltävät viikot menivät tunteiden osalta hillitöntä vuoristorataa. Näiden viikkojen aikana olimme reisussa ja myös sairastelin siinä ohessa. Ja luin päivittäin Kuusamon säätietoja. Ja joka päivä vuoristorata kävi aina vain korkeammalla ja matalammalla. Välillä sain tsempattua itseäni sillä, että talven treenit on mennyt hyvin ja ei niitä treenejä tuhota parin viikon räkätaudilla. Ja sitten välillä taas Kolin Eteläpään epätoivoiset hetket nousivat mieleen, kun tavasin säätietoja ja katselin Karhunkierrokselta julkaistuja kuvia. Yhdessä vaiheessa olin jo todella lähellä luovuttaa. Olin jo Booking.comissa peruuttamassa Rukan majoitusta, mutta jotenkin se peruutus jäi sitten kuitenkin kesken. En oikeastaan edes tiedä miksi. Muistan vaan, että kirosin sitä, että miten kalliiksi tulee DNF:n hakeminen. No, perjantai koitti ja löysin itseni lähtöviivalta. Katselin siinä Rukan lumisia laskettelurinteitä (missä muuten sunnuntaina porukat veti pujottelutreenejä) ja tuumin, että nyt on poika tainnut haukata pikkaisen liian ison suupalan. Ympärillä kun oli vielä toinen toistaan timmimmässä kunnossa olevia oikeita juoksijoita. Vaimolle näytin käsiäni ja sanoin, että kato miten mun kädet tärisee. Harvoin on meikäläistä missään jännittänyt niin paljoa. Jos olisin tullut yhtään aikaisemmin lähtöalueelle, olisin varmaan ehtinyt vielä kääntymään takaisin hotellihuoneeseen. Lähtölupa saatiin ja oli aika aloittaa tekeminen. Nyt ei voinut enää mussuttaa somessa, ottaa kalsarikänneja, jossitella, sitkutella tai muuten vain keksiä hienoja meriselityksiä omalle saamattomuudelle. Nyt piti tehdä. Tehdä jotain, mihin oma usko ei juuri sillä hetkellä riittänyt. Mutta kun porukka lähti liikkeelle ja jono muodostui, niin aivot siirtyivät välittömästi Nyt-mennään-eikä-mussuteta -moodiin. Hissiaseman päältä sain tehtyä ensimmäisen yleiskatsauksen tulevaan ja tilanne näytti hyvältä. Ok, lunta on, sitä on melko paljon, mutta ei sitä ole sikana. Edessä pyyhältää 50-60 kaveria, joten jonkinlainen ura siihen on pakko muodostua. Myös punaisia viittoja näkyy olevan runsaasti, eli reittimerkinnät vaikuttavat hyviltä. Luvassa ei siis liene reitin hakua munahangessa. Mahtavaa! Valtavaaran päällä meno oli tasaista ja mieli korkealla, vaikka lumisade ja hyinen tuuli tuntuivat vähän ikävältä ilman takkia. Ajattelin kuitenkin, että en takkia kaiva, kun kohta kuitenkin pudotellaan puurajan alle. Valtavaaralla mielen valtasi jonkin euforia, kun etukäteen oli tiedossa, että täällä ne pahimmat munahanget olisi. Mutta ura oli jo menomatkallakin sellainen, että itse upposin pahimmillaan vain puoleen sääreen. Konttaisten huolto, missä vesipullot täyteen ja ilokseni huomasin, että täällähän on murkinaakin. Olin jotenkin virheellisesti siinä luulossa, että täältä saisi vain vettä. Sitten Kumpuvaaralle ja sekin hoitui ilman suurempia ongelmia. Luntahan siellä oli ja paikoitellen ihan runsaastikin, mutta kun olin pääkopassani varautunut totaaliseen kaaokseen, niin tällainen "normaali" runsaslumisuus ei tuntunutkaan maailmanlopulta. Ekalle 17-18km oli hakannut päähäni sen taktiikan, että en missään vaiheessa, ikinä, lähde hötkyilemään tai kiirehtimään. Tämä lumiosuus on mentävä minimienergialla ja rauhassa. Sauvoista sai hyvin tukea tasapainon pitämiseen, joten jalkojen kaiken lihastyön sai keskittää etenemiseen. Sitten se lumi loppui ja tuli muta tilalle :) Ensimmäiset viitisen kilsaa yritin epätoivoisesti väistellä pahimpia pommeja, mutta sitten pelin henki alkoi käymään selväksi. Ei tämä muta ja kura väistelemällä lopu. Tämä jatkuu varmaan loputtomiin. Mielessäni mietin, että ei mun jalat voi kestää märkiä kenkiä 150 kilometriä. Ei ne vaan voi. Juuman huolto (23km) pompsahti sitten onneksi vastaan ja sen jälkeen alkoikin Pieni Karhunkierros, mikä oli helposti juostavaa baanaa. Tämä tuli hyvään väliin, kun rymyhommissa eteneminen on hidasta ja pääkoppa ei siitä tykkää. Pienellä Karhunkierroksella oli myös upeat maisemat ja niitä pystyi jopa lennossa katselemaankin, kun baana oli leveää ja helposti juostavaa. Helpon baanan jälkeen siirryttiin taas portaisiin ja portaiden jälkeen oltiinkin taas mudassa ja kurassa. Jossain reilusti ennen Jussinkämppää oli pari kaveria notskilla paistamassa makkaraa ja toinen huuteli mulle, että mitäs porukkaa te oikein ootte. Pistin kävelyksi ja huikkasin takaisin, että tää on tällanen polkujuoksukilpailu, hölkkäillään tää karhunkierros. Kaveri siihen tokaisi takaisin, että hulluja ootte. Mä vastineeksi, että niin ja me hölkätään tää vielä takaisinkin Rukalle. Siihen sain lyhyen ja erittäin ytimekkään vastauksen, joka meni täsmälleen näin "EI S**TANA!" :D Jossain Jussinkämpän tienoilla baana muuttuikin sitten helpoksi ja perjantain aikana vihmonut kylmä tuulikin alkoi tyyntymään. Tässä kohti alkoi taas kilometrejä kertymään mittariin. Fiilis oli korkealla ja menohalut hyvät. Itseluottamuskin alkoi tässä vaiheessa palautumaan, kun selkeästi tunsi, että töppönen nousee ihan ongelmitta, kunhan baana on vain vähän helpompaa ja kuivempaa. Näillä paikkeilla tuli vastaan myös tämä usein kuvattu kyltti: Tämän kyltin kohdalla kävimme porukalla mielenkiintoisen ajatusleikin läpi: Eli olemme nyt rymynneet yhden maratonin lumimutakuramössössä läpi. Ok, tämä selvä juttu. Ja nyt kun rymyämme vielä kaksi maratonia lisää, niin päädymme takaisin tähän täsmälleen samaan paikkaan. Ok, tämäkin selvä juttu. Ja sitten sen jälkeen meillä on jäljellä enää vain yksi maratoni ennen maalia :D Päädyimme kuitenkin aika äkkiä siihen lopputulemaan, että ehkä on parempi miettiä sitä, että Oulangan huoltoon on matkaa enää reilu kymppi Oulangan huollossa (55km) kävi aika äkkiä ilmi, että vaikka mun meno oli ollut hyvää ja leppoisaa, niin olin syönyt liian vähän. Tämä oli kuitenkin noin 32km huoltoväli ja joinkin käytettyyn aikaan nähden aivan liian vähän. Mun kädet tärisi aivan järkyttävästi huollossa, mutta huollon superavulias miehistö kiikutti mulle onneksi koko ajan teetä & pikkupurtavaa ja neljännen kupin alkoi jo hiukan helpottamaan. Sitten kuivaa paitaa päälle ja kiinteää ruokaa masuun. Huollon porukka kertoi, että tarvittaessa pääset kyllä tuonne sisätiloihinkin lämmittelemään, mutta sanoin, että jos sinne menen, niin pois en enää pääse. Eli ainoaksi vaihtoehdoksi jäi heittää reppu selkään ja pistää menoksi. Pari kilsaa rauhallista hölkkää ja tärinät alkoivat poistumaan ja menojalka alkoi taas vipattamaan. Oulanka - Hautajärvi oli mulle tämän reitin hienoin pätkä. Myös paluukin. Tämä toki puhtaasti sen takia, että tämä oli teknisesti helpointa baanaa juostavaksi. Mä kun en todellakaan ole mikään polkujuoksukone, niin vaikeat ja mutaiset polut on mulle todella haastavia. Yöllä oli kyllä todella kylmä ja vesipullojen suuttimet veti aina jäähän juomisten välissä. Mutta ei kylmyys kovin paljoa haitannut, kun oli täysin tyyntä. Oli kerrassaan mahtavaa hölköttää täällä täysin yksin Lapin yöttömässä yössä. 13km ennen Hautajärveä Juuso tuli vastaan ja ei voinut kuin ihailla sitä askeleen keveyttä ja leppoisaa, mutta nopeaa menoa. 11km ennen Hautajärveä tuli vmaksi vastaan ja iso mies se vaan sieltä tyynesti liiteli reippaalla askeleella. Näytti suunnilleen siltä, kun vmaksi olisi laittanut saunan just lämpiämään ja päättänyt lähteä kevyelle kympille ennen saunomista :D Hautajärven huolto (83km) oli fantastinen paikka. Sen kun siirsi ahterinsa jakkaralle ja välillä vähän availi suutaan. Jos tokaisi, että "Pitsaa", niin naaman eteen ilmestyi lämmintä pitsaa. Jos sanoi "Kokista", tuli naaman eteen koksista, joskin ohessa tarjottiin myös jaffaakin. Sanoit "Sipsejä", niin tuli sipsejä. Ei hullumpi mesta! Ei mikään ihme, että viihdyin siellä 45 minuuttia Sitten nokka kohti etelää ja Oulankaan asti kaikki meni oikein mainiosti. Ihan ekat kilsat Hautajärven jälkeen olivat toki varsin tukkoisia, kun olin istunut pitkään paikallaan ja syönyt varsin paljon. Mutta äkkiä ne jumit siitä aukesi. Ennen Oulankaa mietin tiivisti, että mitä teen kenkien kanssa. En ollut tähän mennessä vaihtanut kenkiä tai sukkia vielä kertaakaan. Jalat olivat koko ajan märät tai läpimärät. Ja olin siis normisukilla liikenteessä. Mietin sitä, että pitäisikö kengät vaihtaa järeämpiin ja sukat siinä ohessa. Sukkien vaihdon päätin skipata, koska olin melko varma, että teipit lähtevät irti, kun vedän läpimärät sukat jalasta. Ja uusia teippejä ei enää saa kunnolla märkään ihoon kiinni. Ja ei mun kroppa olisi enää edes taipunut teippaamiseen. Kenkien kohdalla tilanne oli vaikea. Nyt jalassa olevat kengät tuntuivat hyviltä ja on aina riski vaihtaa jotain mikä tuntuu hyvältä. Mutta tiesin, että eteläinen puolisko reitistä on teknisempää ja kivikkoisempaa. Ja nyt jalassa olevissa popoissa on varsin ohut pohja. Oulangassa olisi paksupohjaisemmat popot. Mutta ne olisivat myös märkänä huomattavasti painavammat ja ne eivät kuivuisi juuri yhtään vauhdissa. Päätin jättää kengät vaihtamatta. Ja tämä oli mun kisan suurin virhe. Tein hyvä ja perusteellisen huollon Oulangassa (110km) ja join kunnolla, kun tiesin, että taas on luvassa 32km huoltoväli. Mopo lähti tosi hyvin liikkeelle Oulangasta ja fiilikset oli tosi korkealla. Oli sellainen kuuluisa voittajaolo. Jotenkin sitä antoi itselleen ihan luvan kehua itseään. "Sä kuule teet just nyt jotain sellaista mitä ihan kaikki ei pysty tekemään." Mä tunsin itseni siellä ihan ykköseksi :) Mutta hyväksyin tämän tosiasian ja tuumin, että kai sitä suomalainen ukko voi täällä keskellä erämaata yksin hölkätessä tuumia ihan mitä lystää :D Noin 125km kohdalla alkoi sitten vaikeudet. Kaksi tekijää, jotka alkoivat vaivaamaan oikeastaan melko samaan aikaan. Nesteet alkoivat menemään läpi. Virtsa oli ihan kirkasta ja puskassa piti käydä koko ajan, vaikka en edes kovin paljoa juonut. Suolaa olin napsinut koko reissun ja lisäsin sen käyttöä, mutta en saanut tätä tilannetta millään hallintaan. Toinen oli se, että polku oli muuttunut kivikkoisemmaksi ja mun jalkapohjat antautuivat aivan täysin. Tasamaalle niillä pystyi vielä astumaan ja jopa rauhassa hölkkäämäänkin, mutta pienikin kivi tai juuri, niin ukon silmissä alkoi sumenemaan. Nämä kaksi juttua yhdessä teki sen, että vauhdit romahtivat. Aivan täysin. Katselin siinä sitten karttaa ja tuumin, että noin 40 kilsaa maaliin. Ei hyvä. Ei millään mittarilla hyvä. Kelloa katsoessa tajusin kuitenkin, että vaikka menisin hitaasti, niin mulla olisi kuitenkin realistiset mahdollisuudet ehtiä maalin ennen puoltayötä. Mutta jos sen tekisin, niin luvassa olisi todella karu 10-12 tunnin taaperrus. No mitä vaihtoehtoja tässä sitten ukolle jää? Eiku pää kainaloon ja menox, ei se matka muuten etene. Pieni Karhunkierros tuli vastaan ja siinä pystyin osittain hölkkäämäänkin ja tuumin, että nämä hölkkäämällä säästetyt minuutit tulevat vielä tarpeeseen. Nesteytys tökki vaan tässä vaiheessa niin pahasti, että juoksemisesta ei tullut oikein mitään edes tasaisella polulla. 31 & 53 porukkaa alkoi tässä vaiheessa lappaamaan ohitse oikein urakalla. Basecampin huollossa oli mieletön hulabaloo, mutta hommat toimi silti. Aloin itse olemaan täällä niin koomassa, että huolto jäi valitettavan vajavaiseksi. Olisi pitänyt pystyä tsemppaamaan enemmän. Mutta ei vaan pystynyt. Basecampin jälkeen polku muuttui kapeaksi ja hävetti taapertaa lyhyempien matkojen juoksijoiden edellä. Takaatulevat olivat kyllä todella positiivista sakkia. Yhden ainoan kerran kuulin takaani negatiivisen kommentin, kun joku tokaisi, että tuossa edessä menee nyt joku polkuKÄVELIJÄ. Oikein korosti vielä sanaa kävelijä :) Olihan sillä kaverilla varmasti tämän kauden trendikkäimmät värit päällä, ei siinä mitään. Ehdin onneksi kuulemaan, kun tämän parivaljakon takimminen kaveri tokaisi minut ohitettuani kaverilleen, että toi sun kävelijä on hei 160 kilsalla :D Hillittömän paljon sain tsemppejä takaatulevilta ja pyrin aina tekemään mahdollisuuksien mukaan tilaa tai kertomaan kummalta puolelta kannattaa ohittaa. Nesteytys alkoi palamaan hiukan normaalimmaksi jossain vaiheessa, joten pitkospuilla pystyin onneksi vetämään ihan rauhallista hölkkää. Pitkospuilla kun jalkapohjatkin olivat täysin ok, vaikka polulla niihin sattui joka askeleella aivan vietävästi. Jossain Kumpuvaaran tienoilla tsempit alkoivat muuttumaan siihen suuntaan, että enää 10 kilsaa, sähän oot jo melkein maalissa. Vaikka nämä olivatkin toki positiivisia kommentteja, niin its kuitenkin tajusin, että että tähän viimeiseen 10 kilsaa tulee menemään varmaan kolme tuntia, että en mä todellakaan ole vielä lähelläkään maalia. Konttaisen huolto meni ihan sumussa. En muista siitä oikein mitään. En tiedä otinko siellä lisää juotavaa pulloihin. Jotain kuitenkin söin ja join. Kontaisten huollon jälkeen oli portaita ja täältä muistan yhden ilon hetken. Portaiden nousu sujui leppoisasti ja ilman mitään ongelmia. Reisissä oli hyvin jerkkua tallella. Jalkapohjat oli nyt se sulake, mikä oli palanut. Mutta portaissa oli tasaiset laudat, joten niille astuminen oli ok. Mutta fiilis oli ihan super portaissa, kun tajusin, että mähän pystyisin vetämään tätä edelleen vaikka kuinka pitkään. Valtavaaran alamäkiä tulin alas selkäedellä köydestä roikkuen, kun en kertakaikkiaan enää pystynyt astumaan päkiöille alamäissä. Loivissakin alamäissä piti koko ajan jarruttaa sauvoilla menoa, jotta päkiät kestäisi hommat edes jossain määrin. Välillä tuli suoraa huutoa suusta ja välillä kyynel poskelle, kun jalkapohjien kipu oli aivan hillitöntä. Valtavaaran ja Rukan välillä tuli takaa Nutsin porukkaa ja kyselivät vointia, kun lennokas askeleeni oli ilmeisesti herättänyt huolta. Kovat tsempit sain heiltäkin ja jatkoin väkerrystäni. Kumpuvaaralle noususta alkaen olin kuitenkin tietoinen siitä, että jos en loukkaannu todella pahasti, niin tulen pääsemään maaliin. Se antoi voimia. Sen tiedon avulla jaksoi puskea eteenpäin. Ja sieltähän se mäkihyppytorni sitten tuli vastaan. Alas Rukalle en pystynyt hölkkäämään, hädin tuskin pystyin sinne sauvojen kanssa kävelemään. Mutta kun tasainen maalisuora aukesi, niin jalkapohjat olivat taas ok ja pystyin jopa hitaasti hölkkäämään maaliviivalle. Maalissa olikin sitten harvinaisen epätodellinen oli, mutta palataan siihen hiukan myöhemmin...
  32. 24 points
    Kiitos onnitteluista! Oli ihan mukava saada onnistuminen maratonilla pitkästä aikaa, toki pronssinen mitalikin olisi kelvannut, kun mahdollisuus saattoi jäädä ainutkertaiseksi tilaisuudeksi, se oli aika lähellä. Mutta neljäs sija kelpaa ja ensisijaisesti itselle hyvä juoksu, ennätys siis parani vajaalla kahdella minuutilla 2.57.57 lukemiin.
  33. 24 points
    Kiitos kaikille ihan hurjasti! Vitsi, on tää kyllä huippua kun voi jakaa onnistumisensa täällä ja kaikki tasosta riippumatta on ihan hengessä mukana. Mutta sitten sitä raporttia: Aamulla startattiin kotoa kasin aikaan. Aamupala oli autossa mukana ja siinä epätoivosen hitaasti 8:30 asti sitä mutustelin. Yleensä olen nopea syöjä ja ruoka maistuu aina, mutta nyt vaan ei meinannu millään. Aamulla join kotona 0,5l nesteytysjuomaa ja autossa reilu 0,5l mietoa urkkajuomaa. Turussa oltiin parkissa jo reilusti ennen kymmentä. Siitä ensin kisakansliaan hakemaan numero ja sen jälkeen tavaroita Stadionille säilytykseen. Tässä kohtaa kello oli vähän yli kymmenen ja join viimeset pari desiä vettä. SItten piinallisen hidas startin odottelu. "Miksi me tultiin näin aikasin, ois voinu nukkua". Vessassa kävin viimesen 1,5h aikana kolmesti. Viimesen kerran olin bajamassa tasan 5min ennen starttia. Startissa meni yli 2min lähtölaukauksen jälkeen ennen kun pääsin itse ylittämään lähtöviivan, olin siis suosiolla jättäytynyt ihan taakse, kun ajattelin että sieltä löytyisi niitä hyviä selkiä seurattavaksi. Alussa meinasi sitten kuitenkin lähteä vauhdin kanssa keulimaan. Jouduin hirveästi himmaan, ettei menty kutosella alkaviin numeroihin. Jo ensimmäinen pieni ylämäki kuitenkin hidasti. Ekan kilsan vauhti 7:09. Pari minuuttia startista tajusin, että unohdin muuten sitoa kenkäni kunnolla. Olin vetänyt ne aamulla kotoa lähtiessä löysille solmuille ja ajatellut, että vedän tiukemmalle ja teen tuplasolmut ennen starttia. Niinpä niin. Siinä mielessä melkoset sadattelut, että eihän kukaan unohda tällästä. Oli pakko pysähtyä sitomaan niitä. Matka ensimmäiselle juoma-asemalle tuntu ihan kamalan pitkältä. Tässä kohta paisto eniten aurinko ja tuntu ihan todella, että aivot alkaa kiehumaan. Keskustassa näin muuten @oulaliinan kannustamassa! ;) Olit siinä jossain ehkä noin Anttilan kohdalla oikeella, eikö? Meinasin moikata, mutta sitten ajattelin että joutusin selittään kuka olen, eikä siinä sit ollu energiaa moiseen :D Mies oli ehtiny ekan kerran vastaan siihen vähän ennen satama-aluetta olevan Nesteen (?) kohdille. Melkosta vauhtia on saanu kävellä, kun startin jälkeen sinne kiisi. Sille vähän sadattelin kuumuutta, mutta kerroin olon olevan kuitenkin ihan ok. Sitten ruissaloon. Sillalla tuuli ja oli tajuttoman kuuma samanaikasesti. Kuulokkeista pärähti nyt se Kake Randelinin Tarja. Vähän nauratti. "Ei se reitti ole kovin mäkinen". Eipä. Huh. Sitkeästi kuitenkin vielä hölköttelin kaikki ylämäetkin, kävelin ainoastaan jokaisen juomapisteen kohdalla sen verran, että sain nesteet huitastua alas. Jossain 9km kohdalla näin ensimmäisen tuupertuneen. Nuori nainen, joka makasi tienposkessa ja näytti tosi huonolta. Ensihoitohenkilökunta oli kuitenkin jo paikalla, toivottavasti ei käyny pahasti. Hiukan veti mietteliääksi kyllä tuo. Ruissalossa jossain sen jälkeen kun oli käännytty takasin keskustaa päin, alko lonkankoukistajia kiristellä. Koitin juosta välillä enemmän polvia nostellen, välillä jalkaa selvästi pidemmälle taakse vieden ja pari kertaa pysähdyin lyhyesti venyttämään. Venyttely autto aina hetkeks, mutta nopeasti kiristys palas, eikä siitä sitten loppumatkalla päästykään. Ruissalon jälkeen, eli ehkä jossain n. 16km kohdilla, oli taas mies vastassa samoilla kohdin kun viimeksi. Juoksi hetken vieressä. Kerroin että lonkkia kiristää pahasti, mutta muuten edelleen suht ok. Kuvassa kuitenkin jakso vielä vähän hymyilyttää: Puolimaratonin maalin lähestyessä alko väsy painaa selvästi. Nyt jo?! Perkele tää matka on pitkä. Jossain tässä kohdin myös kuulutettiin, kuinka puolimaratoonareilla maali lähestyy ja todettiin, että maratonhan se alkaa vata 35 kilsan kohdalla. Teki mieli haistattaa kuuluttajalle pitkät. Jossain maalista katsoen aika tasan sillan toisella puolen jolkotellessani kuulin jopa kuulokkeiden läpi, kun poliisi karjuu suoraan takana, että maratonin kärki tulee. Ja siitä se voittaja kiisi melkosta kyytiä puolen metrin päästä ohi. Siinä hetken pohdin syntyjä syviä: jos minä olen hölkkäillyt tässä vähän reilu 8km/h, niin tuon vauhti on yli 16km/h. Veti nöyräksi. Puolikkaan maalissa olo ei ollu kovin juhlallinen. Vauhti oli kuitenkin pysynyt tasaisesti 7:20 pinnassa. Mietin että jos jaksaisin tätä vauhtia maaliin, päästäisiin alle 5:10 aikaan. Sykettä kurkkasin ekan kerran tuossa kohdassa: keskisyke 166. Juoksin vuosi sitten sen puolikkaan muistaakseni tasan samalla keskisykkeellä kuitenkin todella selvästi tuota kovempaa. Siinä hetken pohdiskelin, että olenko nyt muka paskemmassa kunnossa, vai onko se vaan tää helle. Puolimaratonareiden jäätyä väki väheni melkosesti. Välillä mietin, että meenkö nyt oikeeseen suuntaan. Edessä ei siinä kohtaa näkynyt ketään. Kurkkasin kuitenkin taakse ja siellä näky yksi vihreässä paidassa kipitellyt mies. Ajattelin, että ehkä tää ei vielä ole niitä mun kuvittelemia pieniä vihreitä miehiä ja jos sekin tulee tänne, niin menen minäkin. Toisen kierroksen ensimmäisellä juottopisteellä tarjotut suolakurkut olivat melkonen taivas maan päällä. Mutustin niitä oikein antaumuksella monta palaa. En edes yleensä mitenkään erityisemmin nauti suolakurkuista, mutta ai että miten hyvältä ne maistukaan. Kurkkujen ansiosta myös vauhti kiihty hetkeks. Kilsat 24 ja 25 on menty 7:08 ja 7:09. 25 kilsan jälkeen oli taas mies kannustamassa. Tässä kohtaa totesin, että nyt alkaa muuten väsyttää. Ja niin, siitähän se matka sinne helvetin porteille alkokin. Tuli se kuuluisa seinä. Nyt jo. Oltiin taas ruissalossa. Ei kannustajia, ei juuri ketään. KUKA NÄITÄ MÄKIÄKIN ON SUURENTANUT?! Oli ensimmäisen kerran pakko kävellä pätkä muutoinkin kuin juomapisteillä. Sinnikkäästi kuitenkin edelleen enimmäkseen juoksin. Vihreäpaitainen mies roikkui kokoajan kannoillani. Meni välillä ohi ja välillä taas menin itse ohi. Teki mieli sanoa jotain, mutta en tiennyt mitä olisin sanonut. Ei oikein irronnut mitään kannustavaa. Jollekin ruissalon harvoista kannustajistakin sain sanottua vaan, että tää sattuu paljon enemmän kun luulin. Jalat alko olla melkoset pökkelöt. Kilometrit 26-36 on melkosen pimennossa. Mieli käski kokoajan lopettaan, mutta jollain kummalla tahdonvoimalla siirtelin niitä kahta jalkojen tilalle vaihdettua puukalikkaa toistensa eteen. Välillä kävellen, välillä epämääräsesti hölkäten. Ruissalossa ei tosiaaan paljoa kannustajia (lampaita ja lehmiä lukuunottamatta) ollut, mutta maran henkilökunta oli enimmäkseen ihan superihanaa ja kannustavaa. Mietin siinä, että tossa ne on seissy koko päivän ja jaksaa silti hymyillä ja huutaa mullekin, että hyvin menee, ei paljoa enää. Juomapisteet oli melkosia keitaita autiomaassa. Suolakurkkua kitusiin, vettä niskaan ja niin paljon juotavaa kun pysty nielemään. Ruissalon jälkeen, eli ehkä n. 35-36km kohdalla oli taas mies vastassa. Tässä kohdin oltiin vielä "vauhdissa", jolla ois päästy just ja just alle 5:20. Tiesin kuitenkin, että ei päästä, koska kipu oli niin infernaalista ja olin varma että kävelyn määrä tulee vaan lisääntymään. Viimeset kilsat oli niin kamalia ja kivuliaita, että ihmettelen miten olen hölkännyt enää osankaan. En muistanut, että miltä sillalta käännyttiin joen yli ja kohti maalisuoraa ja aina kun luulin että no varmaan tolta seuraavalta, niin ei, vielä piti jatkaa eteenpäin. Olin päättänyt, että hölkkään maaliin enkä kävele enää kilsan 41 jälkeen. Siinä kohtaan kun oma mittari näytti 42,1 ja tajusin ettei maali ookaan tossa parin askeleen päässä, meinas tulla itku ja meinasin vaihtaa kävelyyn. Jotenkin kuitenkin jatkoin ja kunnes yhtäkkiä tajusin, että no nyt oikeasti enää muutama kymmenen metriä. Vielä siinäkin kohtaa olin epävarma pystynkö tähän hölkänkaltaseen loppuun saakka, vai pitääkö alkaa esimerkiks konttaamaan. Pystyin kuitenkin. Maalissa näytti tältä: Ei enää paljoa hymyilyttänyt. Kun olin varma, että maaliviiva on ylitetty, niin putosin nojailemaan käsillä polviin ja tärisin. Ensihoitohenkilökunta hyökkäs heti kimppuun. Yrittivät ensin ehdottaa, että menisin makaamaan, mutta ajattelin että no kyllä tää tästä. Suostuin kuitenkin hetkeksi istahtamaan pyörätuoliin. Sain siinä urheilujuomaa ja suolakurkkuja ja aloin pikkuhiljaa palautua kohti elävien kirjoja. Aika nopeasti pystyin nousemaan ja lähdin nostelemaan jalkoja eteenpäin. Halaamaan miestä. Saatoin vähän itkeäkin. Mitali kaulaan. Garmin näytti spekseiksi 42,51km, 7:40min/km ja 166bpm. Keskisyke ei siis ollut enää toisella puolikkalla noussut, johtuen varmasti vauhdin selvästä hidastumisesta. Ton hetken hurmostilan jälkeen mieli palas aika nopeesti kipuun. Piti päästä portaat ylös Stadionille. Piti saada siellä vähän syötyä. Piti päästä yksin suihkuun ja pystyä pesemään itsensä. Piti päästä autoon. Piti päästä aika monta kertaa autosta ylös vessaan (huomas että nesteet alko tulla läpi, vessaan ois tosiaankin pitäny päästä 30min välein). Iltaa myöten kipu vaan paheni. Alko myös lievä pahoinvointi. Avattiin vähän parempi ja kalliimpi punaviini ja sekin alko toisen lasin kohdalla tökkiä aika pahasti. Yritin kyllä syödä koko ajan maaliintulosta alkaen. En toki yhtään mitään järkevää / terveellistä, mutta söin kuitenkin. Ekana järjestäjiltä saadun pullan puolikkaan (oli pahaa, syötin toisen puolikkaan miehelle), sitten jonkun sieltä saadun aminohappojuoman, sitten autossa jäätelön, järjestäjitä saadun marjasmoothien ja karkkia. Ja join yhden Radlerin (siis sellasen pariprossasen limukaljan), olin vähän kyllä pettynyt ettei maistunut niin hyvältä kun oisin toivonu. Ois pitäny saada se heti maalissa käteen. Kotona vielä tähän päälle melkonen rakkemiehen annos Nepalilaista. Illalla otin vielä burana slown yötä vasten, ajattelin että jos sen avulla saisin nukuttua. Valelin myös jalat kylmägeelillä ja vedin kompressiosukat yöksi jalkaan. Nyt jalat tuntuu näin paikallaan ollessa yllättävän ok:lta, ainakin verrattuna eiliseen särkyyn ja pakotukseen. Kävely on hidasta ja kivuliasta, ja istumaan pääseminen todella vaikeeta. Mieli alkaa kuitenkin jo siirtyä seuraavaan tavotteeseen. Eli puolikas lokakuussa Vantaalla. Viimevuotista aikaa olis kiva parantaa selvästi. Alle 2:10 olis mielessä, vaikka en ole varma onko se mahdollista. Mutta miten tästä nyt pitäisi lähteä treenaamaan? Ainakin ottaa vk:t mukaan. Salillakin haluan taas alkaa käydä. Ajattelin että 2 salia ja 3-4 lenkkiä. Varmaan tässä nyt kuitenkin ensin viikko-kaks menee ettei voi juosta ollenkaan? Ja senkin jälkeen varmaan pari viikkoa normaalia kevyemmin? Eli sitten ollaankin jo heinä-elokuun taitteessa. Ja elokuun kaks ekaa viikkoa taas olen matkoilla ja otan kyllä lenkkarit ehdottomasti reissuun, mutta mihinkään kovin tavotteelliseen treeniin / tiettyyn ohjelmaan en haluaisi siellä tiukasti sitoutua, vaan hölkkäillä fiilispohjalta. Tavotteellisemmalle treenille jää siis aikaa vähän vajaa 2kk. Riittääkö millään?
  34. 24 points
    I did it!! Oli suoraan sanottuna melkonen matka jonnekin helvetin syvimpään olemukseen, mutta pääsin omin jaloin maaliin. Nettoaika 5:25:48. Tarkempaa kisaraporttia viimestään huomenna. Nyt haetaan ruokaa ja kun päästään kotiin, korkataan kyllä punaviini.
  35. 24 points
  36. 24 points
    Se olisi taas vaihteeksi kisaraportin aika. Keinäsen keihäsmatkat suuntasivat tälle kertaa Serbian takamaille. Aurinkoa otettiin paikassa nimeltä Stara Planina Ultra Trail. Kohdekansiosta selvisi, että ohjelmatarjonta sisältäisi 19, 86 ja 122 kilometrin puistokävelyt. Hintaan kuului ikävä kyllä vain alkoholittomat juomat, mutta matkaoppaamme painotti vahvasti sitä, että omien eväiden käyttö on sallittua ja siihen suorastaan rohkaistaan. Matkaopas myös varoitteli, että nämä puistokävelyt sisältävät jossain määrin ylämäkiä, eli kävelyt eivät välttämättä sovi huonokuntoisille. 5700 nousumetriä oli luvassa näillä spekseillä: Kisan startti oli klo 24 ja tällä kertaa olin hyvissä ajoin kisapaikalla, koska pelipaikoille ei ollut kuin parin tunnin ajomatka kotiovelta. Tämä kilpailu ei ole mikään massatapahtuma, vaan 86 & 122 kilsalle oli ilmoittaunut 48 + 24 osallistujaa. 86 & 122 starttasivat yhtä aikaa ja nämä reitit haarautuivat omille teilleen 58 kilsan kohdalla. 19km reitti starttasi jostain muualta. Otin pienen teltan mukaani starttipaikalle, jotta sain siellä rauhassa vaihtaa vaatteet ja levitellä voiteet strategisesti tärkeisiin paikkoihin ennen starttia. Kisaan lähdettiin sankassa sumussa ja sateessa, mutta sunnuntaina aamulla maisemat näyttivät teltan edessä jo paremmilta: Kuvassa näkyy taustalla myös Midzor-vuori, mikä on Serbian korkein nyppylä ja samalla myös kisareitin ensimmäinen nousu. Nousu Midzorilla oli kelien puolesta varsin haastava. Näkyvyys oli todella heikko sumun johdosta ja kosteusprosentti lähenteli varmaan sataa. Mutta tässä vaiheessa porukka oli vielä koossa, joten itse tyydyin lähinnä seuraamaan selkiä ja vain silloin tällöin tarkastamaan sijaintia. Kyseessä on kuitenkin suosittu vaellusreitti Midzorin huipulle, joten uskoin paikallisten polkujuoksijoiden osaavan sen vaikka unissaan :) Midzor tuli ja meni ja sitten alkoi kovat haasteet. Vastaan tuli nimittäin ensimmäiset katajakentät. Ja niitä sitten riittikin enemmän ja vähemmän säännölliseen koko reitille. Yöllä taapersin vielä ohuilla suunnitushousuilla, mutta aamupäivällä vaihdoin lyhyisiin trikoisiin (+kompressiosäärystimet) ja tämän vaihdon jälkeen katajapuskien läpi puskeminen olikin mukavaa puuhaa. Varsinkin, kun usein katajien seassa oli vielä nokkospuskiakin :D Polvet ja etureisin alaosat olivat kisan jälkeen varsin koomisen näköiset! Aamuyön viimeisinä pimeinä tunteina olin taapertanut yksin noin tunnin verran, kun saavutin edellä menevän neljän hengen ryhmän. Avoimessa maastossa olin nähnyt pari otsalamppua edelläni muutamaan kertaan, mutta nyt edessä olikin tiivis neljän lampun ryhmä. Vauhtia oli selvästi aikaisempaa vähemmän. Porukalla ol neuvonpitoa meneillään siitä, että mihinkähän suuntaan tästä pitäisi jatkaa. Kolme sälliä oli sitä mieltä, että suunta X on oikea. Yksi sanoi, että Y. Mä sitten siihen perään, että ei kumpikaan vaan Z :) Puolisen minuuttia jaksoin siinä olla osallisena ja sitten sanoin, että mä lähren ny tonne ja tehkää te mitä parhaaksi näette. Saavuin seuraavan huoltopisteeseen puolen tunnin kuluttua ja näitä neljää kaveria ei sinne tullut sinä aikana kun itse olin huoltamassa. En edes nähnyt otsalamppuja lähestymässä huoltoa. Ties minne olivat menneet :) Reitti oli varsin mielenkiintoisella tavalla toteutettu. Kisaorganisaatio on pieni ja osallistujamäärät hyvin rajalliset, joten valtavaa huoltoverkostoa ei pystytä rakentamaan keskelle tietöntä erämaata. Alue on Serbian (ex-Jugoslavian) ja Bulgarian rajavyöhykettä ja aikaisemmin näille alueille ei ollut asiaa muilla kuin armeijalla ja James Bondeilla. Tämän johdosta alue on lähes koskematonta ja edes polkuja ei juurikaan alueelta löydä. Tämän johdosta reitti on tehty kolmilehtisen apilan muotoiseksi. Keskellä ”apilanlehtiä” oli iso huolto, minne sai lähettää myös oman drop bagin. Pitkälle matkalle lähteneet saivat myös ihan kivan drop bagin lahjaksi. Tätä pussia on hyvä käyttää myös tulevaisuudenkin kisoissa. Tämä iso huolto toimi kisan keskuksena ja tänne poikettiin yhteensä kolme kertaa tankkaamaan ja varustehuoltoon. Mutta vaikka täällä käytiin kolme kertaa, juostiin samaa reittiä kahteen kertaan vain 10 kilsan matkalla. Loput 112 kilsaa juostiin vain kertaalleen. Tämä on osallistujan näkökulmasta aina hieno asia, mutta vaatii tosiaan logistisia ratkaisuja tai valtavaa koneistoa. Muut huollot olivat hyvin kevyitä, eli lähinnä vettä ja pientä suolaista & makeaa. Huoltojen välit olivat noin 20 kilometriä. Kisan ensimmäiset 12 tuntia olivat erittäin kosteat. Kengät olivat lähes koko ajan läpimärät ja se on mulle aina todella paha juttu. Saan märistä kengistä aina todella helposti rakkoja ja teipit pysyvät aika huonosti kiinni. Kun tulin toista kertaa isoon huoltoonn 58 kilsan kohdalla, oli molemmissa kantapäissä varsin ikävät rakot. Varsinkin vasemmassa. Aloin ihan tosissani huolestumaan asiasta. Mulla on kahdet kohtuuhyvät maastojuoksukengät, mutta kokemus on osoittanut, että toiset niistä tuottavat rakkoja pääasiassa kantapäihin ja toiset varpaisiin. Olin juossut ekan puolikkaan kisasta tällä ”kantapäämallilla” ja taas ne olivat tehneet kantapäihin ikävät rakot. Vaihdoin drop bagistä toiset kengät tilanne ja toivoin hartaasti, että kantapään rakot kestäisivät ehjinä koko loppumatkan. Ja samalla toki vaihdoin tuoreet teipit tilalle. Ison huollon kaksi valkoista telttaa näkyvät muuten tässä kuvassa, kun tarkasti katsoo kohti avointa solaa: Etukäteen oli jo helppo havaita, että viimeinen kokonainen apilanlehti tulisi olemaan vaikea rasti. Tälle 38 km kierrokselle lähdettin 58 kilsan huollosta ja kierros alkoi 1000 laskumetrin alamäellä. Välittömästi alamäen loputtua oli vuorossa erittäin jyrkkä 400 metrin nousu, joka jatkui sitten loivempana 700 metrin nousuna. Yhteensä 1000 metriä alamäkeä ja heti perään 1100 metriä nousua. Täällä taitekohdassa, 76 km, missä lasku muuttui nousuksi, oli kevyt huolto ja sai vesipullot täyteen. Ja varoituksen sanan siitä, että noin 86 km kohdalla oleva lähde on vaikea huomata, mutta se on ainoa paikka saada vettä ennen 96 km isoa huoltoa. Lähdin täältä liikkeelle kahdelle puolen litran vesipulolla. Ja missasin sen lähteen :( Eli tulin todella kuivana ukkona kolmannen kerran isoon huoltoon, koska olin taapertanut välin 76 – 96 km kahdella 0.5l vesipulolla ja maasto oli erittäin avointa. Ja aurinko toki paistoi. Ja tälle välille siunaantui myös tuo 1100 nousumetriä. Kolmannessa huollossa tuli vastaan iso pettymys, kun tulin sinne kuivuneena ukkona ja kokis oli loppunut. Toki join vettä hanakasti, mutta just siinä hetkessä kokis olisi tullut tarpeeseen. Olisi pitänyt laittaa omaan drop bagiin yksi pullo varalle... Tästä huollosta alkoi myös fyysinen alamäki. Istuin huollon penkillä ja yritin väkisin syödä edes jotain. Mutta mikään ei oikein enää uponnut. Tankkasinkin, mutta en silti luultavasti tankannut tarpeeksi, koska olin kuivunut niin pahasti. Jotenkin sitä vaan tulee tässä vaiheessa pitkää kisaa niin apaattiseksi, että looginen ajattelu alkaa jo hiukan ontumaan. Tarkastin samalla kantapään rakot ja näyttivät lähes samalta kuin 38 kilsaa sitten. Tämä oli loistava uutinen, koska olin aivan varma, että mun kisa kaatuu näihin rakkoihin. Mutta ei vielä. Vielä niillä pääsee. Lähdin sitten viimeisen kerran isosta huollosta ja tällä kertaa tavoitteena oli maaliviiva. Mutta ennen maaliviivaa oli edessä vielä pari pikkujuttua. 28 kilsaa horisontaalisesti, yksi 1200 laskumetrin alamäki ja loppukiriksi 800 nousumetrin ylämäki. Siinä kun jätin teltat taakseni ja tuumailin puolikoomassa näitä lukuja, meinasi iskeä lähes pakokauhu. Mä olen aivan sippi, mulla on energiat ihan nollissa, mun jalat on rakkoja täynnä ja jokainen askel sattuu kokonaisvaltaisesti joka paikkaan navan alapuolella. Mitä vi***a mä teen? Vielä pystyisi keskeyttämään ja palata huoltoon. Keseyttäminen ei tällä reitillä olekaan ihan niin triviaalijuttu kuin monissa muissa kilpailuissa. Koko alue kun on lähes tietöntä ja polutonta seutua, sekä katajapensaiden & -peltojen valtaama, ei konevoimalla liikkuminen ole oikein mahdollista. Lisäksi hekopelastukset ovat kuuleman varsin hankalasti järjestettävissä, vaikka hilloakin olisi tarjolla. Ja kaiken tämän kruunaa toki isot katvealueet kännykkäverkossa. Järjestävät ilmoittivat kyllä hyvin painokkaasti etukäteen ne harvat huoltopisteet mihin on konevoimalla pääsy ja sen, että jos pitää keskeyttää, niin olisi kaikkien etu, jos jollain tapaa pystyy raahautumaan johonkin näistä pisteistä. Tätä asiaa tuumin 96 kilsan huollosta lähtiessä ja tulin siihen lopputulokseen, että järkevä mies ei enää lähde tästä yrittämään eteenpäin. Olet kuitenkin taapertanut jo 96 kilsaa & 4900 nousumetriä erittäin vaikeassa maastossa ja moni muukin on jo jättänyt leikin kesken. Nyt on viisasta laittaa pillit pussiin. Mutta sitten havahduin siihen karuun tosiasiaan, että en mä ole elämäni aikana yleensä viisaita päätöksiä tehnyt. Joten ei niitä nytkään tehdä. Pitääkää prkle tunkkinne! ”Mä jatkan matkaa saa**na!” huusin tyhjän metsän linnuille. Reilun verttitonnin alamäki loppui aikanaan ja siinä samalla alkoi myös mun jo ennestään vähäinen aivotoiminta hyytymään entisestään. Saavuin notkon pohjalla olevaan kevyeen huoltoon, mutta minun ja huollon välissä oli varsin rankasti virtaava joki. Huollosta henkilökunta huuteli mulle kovasti jotain, mutta mä en tajunnut mistään mitään. Sitten viereeni pöllähti yhtäkkiä kaveri jostain tyhjästä. Hän kohteliaasti osoitti 30 metrin päässä olevaa siltaa ja sanoi, että ”You can use that bridge, there's no need to cross the river on foot.” Kiitin sinänsä ihan hyvästä neuvosta ja seurasin tätä sälliä huoltopöydän viereen :D Tästä huollosta mulla ei oikein ole enää selkeitä muistikuvia. Muistan kyllä paikan, mutta en tarkasti muista mitä siellä tein. Kokista siellä oli, sen muistan! Jossain välissä olin sieltä kuitenkin lähtenyt jatkamaan matkaa kohti maalia. Matkaa oli jäljellä 12 kilsaa ja 800 nousumetriä. Onneksi, mitä suurimmaksi onneksi, tämä pätkä oli koko kisareitin teknisesti helpoin pätkä. Suunnistaminen oli erittäin helppoa, mutta silti tein yhden pahan pummin. Käytännössä seurasin vain metsäautotietä, mutta silti onnistuin eksymään. Tien pinta on monin paikoin tehty kivenmurikoista ja niiden päälle astuminen oli yhtä tuskaa. Varsin pian huollosta lähdön jälkeen huusin tuskasta, kun rakko poksahti auki terävän kiven päälle astuessa. Sama toistui sitten toisenkin rakon kohdalla tuntia myöhemmin. Meno oli tässä vaiheessa jo kaikkea muuta kuin tervettä. Rajat oli ylitetty jo kauan sitten ja olin siellä jossain, missä kenenkään ei kannattaisi olla. Yritin aina välillä pysähtyä lepäämään, mutta heti kuin pysähdyin seisomaan, aloin horjumaan puolelta toiselle. Oli aivan mahdotonta seistä paikallaan. Päädyin sitten siihen lopputulemaan, että parempi horjua hitaasti eteenpäin, kuin horjua paikallaan edestakaisin. Jossain vaiheessa havaihduin sitten siihen, että otsalamppuni valokeilassahan on valkoisia norsuja. Mitä ihmettä ne täällä tekee? No, aika äkkiä aivot kuitenkin ymmärsivät, eipä ne taida olla ihan oikeita norsuja. Mutta pitivät hyvää seuraa mulle pimeässä metsässä ;) Joskus valkoisten norsujen kavereiksi tuli myös erilaisia muumihahmoja :D Siinähän se meni aika rattoisasti mäkeä noustessa, kun sai vuoron perään hätistellä valkoisia norsuja ja muumihahmoja pois tieltä. Mutta sitten Ambit piippasi kummallisella tavalla. Mulla meni hetki aikaa ymmärtää, että nyt se kello piippasi eri tavalla kuin ennen. Katsoin kelloa ja tajusin, että se kertoi minun olevan perillä. Perillä missä? Siis mitä vi**ua nyt taas??? Eikö nää vastoinkäymiset ja märillä räteillä kasvoihin läiskimiset voisi nyt jo loppua? Näitä on nyt koettu varmasti ihan riittävästi. Mr Murphykin on tehnyt melkoisen ultran tämän vuorokauden aikana. Siinä kun kovaan ääneen kiroilin tilannetta, niin satuin vähän katselemaan ympäristöäkin ja huomasin, että pirskatti soikoon, maalihan on tossa 30 metrin päässä! Ai sen takia se kello piippasi :D Laahustin mökkiin sisälle, näytin numeroni, leimautin reittipassini ja kysyin, että onko kaikki nyt varmasti ok? Saatuani positiivisen vastauksen, tajusin, että eihän mulla ole oikeastaan mitään nukkumispaikkaa. Alkuperäinen suunnitelma kun oli ollut se, että ajan myöhään illalla vielä kotiin. Mutta nyt ei voinut ajaa. Se oli täysin mahdoton idea. No, olihan mulla teltta. Mutta ei mitään majoitumisvälineitä. Raahustin telttaan, vedin kaikki vähäiset vaatteet päälle mitä löysin, lähetin vaimolle tekstarin ”oon maalissa jään tänne nukkuu” ja sitten vintti pimeni. Aamulla heräsin siihen, että röhnötän teltan lattialla kaikki raajat levällään ja känny vielä kädessä :D Ja olo oli karsea. Todella, todella karsea. Ei missään nimessä mikään legendaarinen voittaja-fiilis, vaan aivan järkyttävä olo. Mä olin niin huonossa hapessa, että en ole ikinä ollut. Raahustin mökille kysymään, josko sieltä löytyisi jotain syötävää, ihan mitä tahansa ja sainkin eteeni todella herkullisen kinkkusämpylän. Se naamariin ja puoli litraa kokista. Samalla sain drop bagini takaisin ja kaivoin sieltä suklaata ja pari jämägeeliä. Ne naamariin. Möksään tuli joku muukin silloin ja tarjosi mulle suklaalevyn puolikkaan, kun näytin kuulema sen verran ”horriblelta”. Sekin suklaa upposi naamariin hyvin nopeasti. Oli lähinnä sellainen tunne, että mun suu pystyisi nyt prosessoimaan ihan mitä vain. Vaikka kaalikääryleitä! Palasin kuitenkin teltalle ja kaivoin repustani rahat, passin ja auton avaimet. Ja siten vedin teltasta kaaret irti ja sulloin koko teltan sisuskaluineen & vaatteineen & varusteineen Ikean siniseen kassiin ja lähdin lompsimaan kohti autoa. Reipas kilsan kävely sinnekin vielä :D Mutta nyt pitää päästää kotiin, suihkuun ja syömään oikeata ruokaa! Olipahan aika eeppinen reissu! Napsin muutamia kuviakin päivänvalossa: https://onedrive.live.com/redir?resid=39B8026BFA7BBF63!18224&authkey=!ADth7jKTUTztLhw&ithint=album%2c Vähän varuste- ja muonapohdintaa vielä perään tänään tai huomenna... Niin ja kun katselin kotona reissun dataa, niin viimeiseen 12 kilometriin olin käyttänyt vaatimattomat 3 tuntia ja 20 minuuttia. Siinä sitä on numerolapun raiskaamista vaikka jälkipolville asti jaettavaksi Loppuaikakin oli 25h 14min, eli vaahtokarkkeja on mussutettu oikein urakalla
  37. 24 points
    2:47:19 ja oma ennätys lähes kahdella minuutilla. Optimistinen alkuvauhti oli kostautua, puolessa välissä olin alle 2:44:00 vauhdissa. Kilometrit 20-28 olivat rankimmat, mutta sen jälkeen pystyin juoksemaan aika rennostikin maaliin. Raastaa ei tänään tarvinnut, eikä kyllä oikein huvittanutkaan. Hieno keli ja upea tapahtuma! Kolmas juoksu täällä ja ensimmäistä kertaa alle tavoitteen.
  38. 24 points
    Rapsaa eilisestä Bodom Trail juoksusta Aamulla heräilin huonosti nukutun yön jälkeen. Jostain syystä koira haukkui useampaan kertaan yöllä ja aina heräämisen jälkeen oli vaikea saada unta. Olo oli todella väsynyt ja jotenkin oli hyvin epävarma olo omasta juoksukunnosta. Söin aamupalaksi voileipää ja jogurtin eli samalla kaavalla kuin yleensäkin kisa-aamuina. Pakkasin juomareppuuni 1,5l vettä ja otin kaksi pientä pulloa(n.1,5dl) joihin molempiin tyhjensin 2 geelipussia ja lisäki vettä. Menin kisapaikalle ajoissa, kun en tiennyt paljon tuohon parkkipaikka järjestelyyn menee aikaa. Se menikin sujuvasti ja autoni kyytiin hyppäsi 4 juoksijaa Oittaan parkkipaikan kohdalla. Join laimeaa urheilujuomaa melko reilusti aamulla, lopetin juomisen noin reilu 1,5h ennen lähtöä, mikä oli ihan hyvä kun tarvetta puskareissulle ei tullut. Siinä lähtöalueella pyöriessä aika menikin ja pian menin seuraamaan ensimmäisen ryhmän lähtöä. Sen jälkeen siirryin lähemmäksi lähtöviivaa. Lähdin itse lähtöryhmässä 4 mikä tuntui ihan sopivalta. Lähdin liikkeelle melko rauhallisesti, mutta vauhti tyssäsi aika hyvin kun siirryttiin poluille. Kaikkiin vaikeammin ylitettäviin kohtiin kertyi pitkä jono ja alkumatkasta joutui välillä jopa seisoskelemaan ja odottelemaan että pääsee etenemään. Aika paljon sain ohitella, etenkin teknisemmissä alamäissä kun muut alkoivat kävellä, nämä samat juoksijat tosin taisivat mennä ohitseni ylämäissä kun itse otin ne hyvin rauhallisesti hölkäten tai kävellen. Puolen tunnin juoksun jälkeen aloin pikkuhiljaa juomaan tuota geelisekoitusta. Ensimmäiset 8km taittuivat nopeasti, aika tasaista etenemistä. Sen jälkeen mietin, että tässähän pitäisi juosta 13km vielä ja aloin todella epäillä omaa jaksamista. Hidastin hetkeksi hieman tahtia, mutta jotenkin vahingossa se taas kiihtyi entiselleen. Ekan lenkin jälkeen kävi mielessä houkutus mennä maaliin jo 12km kohdalla, mutta koska olin päättänyt juosta 21km niin silloin se myös juostaan. 12km väliaika oli 1:37.56, mikä on 8 minuuttia parempi kuin viime vuonna samalla matkalla. Olin siinä vaiheessa todella tyytyväinen ja uskoin että 3h alitus on mahdollinen jos en hyydy matkalla. Juomapisteellä pysähdyin join reilusti vettä ja urheilujuomaa ja otin mukaan yhden geelin. Jälkimmäisen lenkin alussa juostaan hetki hiekkatietä pitkin, jonka jälkeen tulee todella märkä polkuosuus. Siinä ihmiset yrittivät kiertää ja selvitä kastumatta. Omat kengät oli jo märät joten ajattelin että ihan sama ja painelin suorinta tietä ohitse. Juoksu tuntui yllättäen ihan hyvältä tuon juomapistepysähdyksen jälkeen ja hetkeksi tuli jotenkin luottavainen olo että kyllä tästä selvitään. Juomapisteeltä saadun geeli imeskelin pikkuhiljaa useamman kilsan matkalla. Koko ajan laskin monta kilometriä maaliin, matka tuntui taittuvan hitaasti. Se luottavainen olo haihtui nopeasti, kun pian alkoi väsymys painaa todella päälle (kilsoja taisi olla silloin takana n. 15). Ylämäet kävelin ja niissä tuntui aina siltä että kuolen tähän. Ei riittänyt voimat ja puuskutin ihan huolella. Alamäissä ja tasaisella juoksu kulki ihan ok ja teknisetkin kohdat pystyin suurimmaksi osin juoksemaan. Päässä ei oikein liikkunut enää mitään, ajattelin vain että maaliin on selvittävä vaikka kontaten. Kilometrit oli pitkiä, ylämäet vielä pidempiä. Sitten jossain vaiheessa loppumatkasta kokeilin hölkätä ylämäen pienin askelin ja se tuntui sujuvan paremmin kuin kävely. Kun maaliin oli jäljellä 4km katsoin kellosta että vielä 35min aikaa 3h alitukseen, kyllä tää menee. Mutta sitten iski taas sellainen väsymys että vauhti hiipui, jouduin vähän kävelemään. Hautasin haaveet 3h alituksesta, sen jälkeen en katsonut kellosta enää aikaa. Katsoin vain matkaa ja mietin että enää x määrä matkaa maaliin. Sitten tultiinkin jo hiekkatielle, tiesin että nyt ollaan jo lähellä. Maalialueen kuulutukset kuuluivat, sitten piti vielä yrittää ottaa loputkin irti. Alamäessä juoksu rullasi vielä yllättävän hyvin, sitten käännös maalisuoralle ja kaikki irti. Se tuntui kestävän älyttömän kauan, kohta tää on ohi, sitten maaliin ja kellon pysäytys. Oma kello näytti 3:01.15. Olin aivan poikki, siihen märälle nurmikolle makaamaan ja keräilemään itseäni. Pää oli tyhjä! Tarkistin loppuajan, 3:00.39. Ensimmäinen ajatus oli tyytyväisyys, toinen harmitus että taas jäi sekunneista kiinni. Viime syksyn puolikkaalla jäi 13s tavoitteesta, kevään kympillä 7s siitä haaveesta alittaa 55min ja nyt sitten 39s. Mutta näin pitkällä matkalla se 39s on loppujen lopuksi murto-osia tai näin yritän lohduttaa itseäni. :) Ennen kaikkea olen tyytyväinen siihen, miten paljon kunto on parantunut viime vuoteen nähden, 8min on aika paljon tuolla matkalla ja miten paljon suurempi ero olisi tullut jos olisin ottanut itsestäni kaikki irti tuolla 12km. Keskisyke oli 162. Ekan lenkin keskitahti 8:19min/km, toisella 8:39min/km. Ihan ok, kun tuo toinen lenkki on niin paljon raskaampi ja teknisempi kuin ensimmäinen, mutta kyllähän siinä loppumatkasta hyytymistäkin tapahtui. Kaikki otettiin eilen kropasta irti mitä oli otettavissa, siihen on pakko olla tyytyväinen. Nyt on niin monta onnistunutta juoksua takana, että alkaa jo pelottaa seuraava kisa, kyllä tää onni jossain vaiheessa kääntyy... Loppuun vielä kuva likaisista kengistä. :) edit. keskitahdit korjattu tulospalvelun mukaisiksi. Oman kellon antamat lukemat oli väärät, kun näytti matkan liian lyhyenä
  39. 24 points
    No niin, nyt on aikaa ja hieman etäisyyttäkin Tukholman rapsan kirjoitteluun, eli tässäpä tämä: 30.5.2015 Tukholman maraton 42,195@7:01@131. Virallinen nettoaika 4:55:51, johon olen kohtuullisen tyytyväinen eri näkökohdat huomioiden. Tavoittelin kuitenkin 4:45 alitusta, parhaimmillaan jopa alle 4:40 menevää tulosta. Sen takia annan itselleni kouluarvosanaksi tästä kisasta 7 1/2, joka huomioi sen että olosuhteet varsinkin toisella puolikkaalla olivat epäsuotuisat. Hyvä arvosana (9) olisi irronnut 4:40 alituksella. Sääennuste lupasi lopulta että sade alkaisi juoksun ensi tunnin aikana, mutta olisi alkuun aika kevyttä. Kovempaa sadetta oli luvassa vasta parin tunnin jälkeen. Tältä pohjalta päädyin juoksuvermeiden osalta laittamaan juoksucaprit ja lyhyet sukat jalkaan, mutta ylävartalon peitoksi kuitenkin pitkähihaisen juoksualuspaidan ja sen päälle teknisen paidan. Päähän vielä lippalakki suojaamaan silmälaseja sateelta ja paidan hihaan juoksuhanskat. Ja toden totta, sukkiin tungin nuo Sairasen mainitsemat kertakäyttöhanskat ja kunnon pätkän vessapaperia! Saattaa olla, että pitkät juoksutrikoot olisivat sittenkin olleet parempi valinta, kun sää viileni huomattavasti lenkin loppupuolella; mene tiedä. Juoksutaktiikan osalta otin johtoajatukseksi lenkin jakamisen osiin. Ensin tulisi 30-32 km PK pitkis suurin piirtein siihen tapaan kuin olen pitkiksiä tehnytkin, vain hieman pidempänä. Siis piece of cake! Seuraavaksi tulisi keskimittainen 8-10 VK1-lenkki jollaisia myös olen juossut viikoittain. Loppuun sitten parin kilometrin VK2-veto jos irtoaa. Ennen muuta koetin olla murehtimatta loppukilsoja kunnes niiden aika tulisi. Ensimmäiset 5 km pyrin juoksemaan erityisen rauhallisesti konetta käynnistellen ja sitten jatkamaan siihen mennessä toivottavasti löytyneellä rennolla ja kevyellä askelluksella. Tämä toteutuikin kohtalaisesti noin 25 km asti rataprofiilista johtuvat vaihteluiden rajoissa. Puolikkaan kohdalla olin mielestäni vielä kohtalaisen hyvin tavoitehaarukassa. Tämän jälkeen matka jatkui minulle tuntemattomalla alueella, kun pisin lenkkini koskaan on ollut 27 km. Vauhdin kiristäminen ei käynytkään päinsä, vaan jalat eivät olleet halukkaita tottelemaan käskyjä ja vauhti alkoi päinvastoin hiipua. Pienikin yritys pidentää askelta tuotti tunteen että jalat olivat kuin spagettia ja pettävät alta. Kolmenkympin jälkeen jalat kramppasivat kauttaaltaan ja askel lyheni edelleen, tein mitä tein. 35 km jälkeen jouduin jo tosissaan käskyttämään jalkoja ylimalkaan jatkamaan hölkkäämistä. Mantrasin ajatusta että tänne on tultu juoksemaan, ei kävelemään, ja jatkoin matkaa uskotellen itselleni että ihan hyvinhän tämä menee eikä tunnu kovinkaan pahalta. Kuitenkin vasta jossakin 38 km kohdalla aloin olla vakuuttunut, että kyllä tämä lenkki maaliin asti menee juosten. Laskeskelin että jos vain jatkan juoksunkaltaista liikkumista, viiden tunnin alitus pitäisi olla varma. Siksi ohitin viimeisen 40,5 km juottopaikan kun en enää uskaltanut pysähtyä kävelemään. 41 km kohdalla koetin päässälaskea montako askelta vielä tarvitaan maaliin asti ja päädyin 300 askelpariin. Sitten laskin niitä alaspäin: 300, 299, 298 ... Väärin meni, koska pääsin noilla askelilla vain maratonportille, mutta sitten sillä ei enää ollutkaan niin väliä. Loppukiristä ei kylläkään ollut tietoakaan, mutta hymy huulilla toki maaliin tulin tosin hieman silmäkulmat kostuneina. Se oli sangen herkkä hetki, koska kolmenkympin jälkeen varmuus loppuun pääsemisestä oli haurastunut. Selvisinpä sittenkin! Euforiaa seurasi sitten koko kisan vaikein hetki: kävely hakemaan kamppeita stadionilta ja kävely laivalle. Vaikka olinkin varannut stadionille jotakuinkin kuivaa lisävaatetusta, tärisin sekä kylmästä että energiavajeesta koko paluumatkan ajan niin että muistikuvissa reissun pahin ylämäki tuli eteen vasta tuon kävelyn aikana. Järjestäjien pullakahvit jätin sikseen, koska kädet tärisivät siihen malliin että kahvi olisi jäänyt rinnuksille. Sateinen stadion ei muutenkaan houkutullut lorvailuun. Kokonaisuutena olen hiipumisesta huolimatta aika tyytyväinen suoritukseeni. Olin etukäteen ollut eniten huolissani oikean jalan kunnosta, jalkojen kramppaamisesta ja pakin kestävyydestä. Kisassa oikea koipi kuitenkin toimi siinä missä vasenkin. Jalat kylläkin kramppasivat, mutta eri tavalla kun aiemmin ja vasta 30 km jälkeen. Vatsakaan ei tuottanut ongelmia kun noudatin varovaisuutta sen huoltamisessa. Geelejä upposi lopulta viisi kappaletta. Urkkaa join useimmilla asemilla, mutta muutamilla tyydyin veteen kun vatsa alkoi murahdella epätoivotulla tavalla. Järjestäjien eväistä upposi pari banaania ja kerran jonkinlainen energiapatukka. Tyytyväisyyttäni nostaa myös se, että juoksu oli ehyt: kävelin vain sen verran kun olin aikonutkin (juomapaikoilla 40-60 sek). Kolme kertaa pysähdyin kokonaan 15 sek pikavenytyksiä varten, sekin suunnitellusti. Muuten liikuin juosten, olkoonkin että 35 km jälkeen askel ei todellakaan ollut lennokas. Myönteistä oli myös se, että selvisin lähes olemattomilla vaurioilla: sykevyö hiersi selän verille, mutta vältyin rakoita ja kipeiltä kynsiltä kokonaan. Tossut siis tekivät työnsä erinomaisesti, vaikka lähes koko matka mentiin asfaltilla ja kahdestakympistä eteenpäin kengät ja sukat olivat läpimärät. Pari sormea meni tunnottomiksi, mutta heräsivät henkiin laivalla. Toki hampaankoloon jäi kaikenlaista. Odotettuakin huonompi sää saattoi vaikuttaa hiiipumiseeni varsinkin viimeisen tunnin aikana, mutta arvelen että joka tapauksessakin kuntoni ei olisi sallinut alkuperäisen suunnitelmani toteuttamista. Arvelen että pääsyyt vauhdin hiipumiseen ovat edelleen puutteellinen lihaskuntoni ja lyhyt juoksuhistoriani: paketti toimii kyllä puolikkaan verran, mutta ei enää kolmenkympin jälkeen. Lisää treeniä siis tarvitaan! Tätä pohdiskelen sitten uudessa ketjussa, kun tämä on nyt saapunut luonnolliseen päätepisteeseensä. Kisajärjestelyistä minulla ei ole moitteen sanaa: kaikki sujui kuten pitikin. Alkuruuhka oli toki valtava: minulta meni lähes viisi minuuttia päästä lähtölaukauksen jälkeen viivalle. Myös reitin kapeissa kohdissa oli muutaman kerran ruuhkaa, varsinkin jänisjuoksijoiden läheisyydessä. Kannustusta matkan varrella oli kelvollisesti, vaikka huono sää varmaankin vähensi yleisön osallistumista. Bändit matkan aikana olivat myöskin kivoja, varsinkin sambatytöt. On heillä mahtanut olla kylmä noissa hepeneissä! Myös Vetikon laivaristeily toimi erinomaisesti: oli hyvin kätevää saada kisavermeet jo laivalla. Tietenkin oli muutekin mahtavaa matkustaa yhdessä 1500 maratoonarin kanssa, varsinkin tulomatkalla kun kaikilla oli tarina kerrottavanaan. On tämä aikamoinen sisar- ja veljeskunta! Yhytin lopulta myös JiiVee70:n ja Jaaban niin että saimme vaihtaa onnitteluja: olimmehan kaikki varsin tyytyväisiä tuloksiimme.Â
  40. 23 points
    Tavoitteet muuttuvat ja on aika alkaa kirjata treenit muistiin. Teen sen sitten samantien julkisesti, jotta luovuttaminen ei olisi vaihtoehto. Tänään juoksin ennätykseni maratonin SM-kisoissa 2:41:49. Tuloksena oli suunpielet hymyyn vetävä kymmenes sija. Nopeutta multa ei löydy yhtään, joten tästä on vaikeaa parantaa. Siirrynpä siis polku-ultrille! Ensimmäin minkäänsortin ultra (no kerran juoksin 44km kun eksyin marareitiltä) on edessä jo kolmen viikon päästä. Vaarojen maratonilla juoksen 86 kilometriä. Tarkoitus on pistää mies kunnon testiin ja lähteä startista kärjen vauhtiin. Koska tavoitteita pitää olla, niin ensi vuonna juoksen Ultra Trail Tourin läpi ja sijoitun kärkikahinoihin. Tässä apuna on juuri hankittu personal trainer, jota kutsun mielummin valmentajaksi. Katsotaan mitä valmentaja keksii!
  41. 23 points
    Vaarojen Ultra 130km 6-7.10.17 ”Märkää, Mutaa, Hidasta, Juurakkoa, Eteläpää, Ryläys, Mäkrä, Pimeää”...siinä muutamia avainsanoja, jotka vainosivat mieltäni YPH134km napakymppiultran jälkeen. En ollut koskaan aiemmin käynyt Kolilla juoksemassa, joten käytännön ihmisenä aloin heinäkuun loppupuolella suunnittelemaan tutustumisreissua Kolille, ettei Suomen ehkäpä vanhin ja legendaarisin polku-ultra veisi miestä mennessään jo ennen starttia. OlliLn ja Antin kanssa kävin keskustelua ajankohdasta, ja lopulta jälkimmäisen kanssa aikataulut osuivat nappiin, ja lensimme Joensuuhun viikonlopuksi syyskuun alussa. Lauantaina kävimme hienossa syyssäässä hölkkämässä läpi Eteläpään (Kiviniemi-Kiviniemi, n. 30km) ja Sunnuntaina sitten valloitimme Ryläyksen (n. 16km). Reissu oli varsin silmiäavaava, joskin eteläpään kuuluisa ”tuska” osoittautui noin 7-8km mittaiseksi. Sunnuntaina satoi ja Ryläyksen lenkki oli vähintään yhtä hankalaa mentävää kuin tuo eteläpään pätkä. UTTF17- Finisher- liivi ei siis missään tapauksessa tulisi helpolla, vaan Vaarat olisi kaikessa komeudessaan tämän kolmen polku-ultran vaativin matka. Päivällä testilenkeillä matka taittui hitaasti. Mitä se olisi sitten yöllä otsalampun valossa? Oivoi. Laineman, Micken ja muiden blogeja tuli pyöriteltyä paljon – tänä vuonna läpäisyaikaa oli 2h enemmän kuin edellisenä vuonna. Ei mitään ongelmaa itselleni ellei reissulla tulisi havereita. Viimeisen kolmen viikon aikana ennen tapahtumaa, minulla oli pariin otteeseen lieviä flunssan oireita, mutta kunnolla sairaaksi en onneksi tullut. Kesänjälkeistä aikaa leimasi myös muu elämään liittyvä stressi ja useina öinä uneni valitettavasti kärsivät, kun asioita tuli pyöriteltyä päässä aamuyon tunteina. Vaimoni oli lähdössä Vaarojen Maratonille, mutta koska oma lähtöni 131km ultralle oli jo perjantaina klo 20.00, sovimme että lennän Joensuuhun perjantaina ja rouva ajelee sitten päivällä perässä lasten kanssa illaksi perille. Yhdessä sitten ajelisimme sunnuntaina takaisin kotiin. Riikka vaihtoi matkansa päivää ennen juoksua nilkkaongelmien vuoksi maralta sprinttiin (13.5km) ja tuloksena oli yllättäen upeasti toinen tila! Saavuin suunnitellusti Joensuuhun ja siirryin Kolille ystävällisen juoksupariskunnan kyydissä kentältä, sekä majoituin jo ajoissavarattuun Sokos- hotelliin. Nyt oli vielä aikaa nostatella fiilistä ja pakata kamat pimeää yötä varten. Oleellisimmista varusteista mukaan lähti Lumonite Compass R + vara-akku ja varalampuksi pieni ja pienitehoinen mutta pitkäkestoinen Petzl Tikkina. Energiapuolelta mainittakoon 11kpl geelejä per 65km kierros sekä erilaisia suklaita. Sauvojen kanssa mietin pitkään mutta päätin jättää ne puolenvälin huoltoon. Kävin syömässä frutti di Pielis- pizzan hotellin ravintolassa myöhäisenä lounaana ja tämä nyt ei ollut ehkä ihan maailman fiksuin lopputankkaus kuten kisan alussa sain huomata. Oli se vaan hyvä pizza (mm. Lohta ja Smetanaa). Lurps. Numerolappujen jaossa törmäsin mm. ”Muusaan”, Lahtelan Miikaan ja moneen muuhun. Kisajännitys alkoi nousta. Hotellilla juttelin tunti ennen lähtöä rakkaan ystävän Pasin kanssa 131km haasteesta ja paikalle pölähtivät ”Zumteufel” ja ”Helppoheikki”. Kohta mennään! Kamat kasaan ja Pasin asuntoauton kautta lähtöviivalle n. 20min ennen starttia, ja olipa ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua. Niinkin paljon että kaiken jutskailun keskellä ”1 min lähtöön” kuulutus tuli ihan yllättäen, ja minun piti kiireessä tehdä vielä viimeinen varustetsekkaus ja sytyttää lamppu päälle. Ensimmäinen kierros (65km) Kaivoin GoPron repusta lähdön kuvatakseni, ja lähdin juoksemaan letkassa pimeään metsään ja tein siinä sähinässä luultavasti Vaarojen 131km uuden ennätyksen: kenkä kiveen/juureen ja mies naamalleen hiekkatielle n. 300m lähdöstä (sori, Ville Tuure ;-) ). Ei siinä adrenaliinissa tullut jäätyä sen kummemmin taivastelemaan, mutta takanatulijoilla oli hauskaa (kiitos vaan myötäelämisestä!). Ylös, pää pystyyn ja juoksemaan. Myöhemmin huomasin että ranteessa oli jotain ihmeellistä turvotusta ja verenvuotoa ja kaivoin pienen kiven ulos sieltä. No ei onneksi paskaisia kamppeita ja verenvuotoa isompaa hätää. Reitti oli heti alusta lähtien märkä ja kalliot liukkaita. Hubaa oli taatusti tiedossa seuraavaksi vuorokaudeksi! Jonkin verran parantelin asemia siinä letkassa kunnes huomasin edessäni Maksimaisen Villen selän ja totesin että tästä ei enää sitten pidemmälle pyrähdellä J Vauhti tuntui ”omaan juoksuun” verrattuna aavistuksen liian kovalta mutta ajattelin että antaa mennä nyt kun on helpompaa baanaa alussa. Itseluottamus oli noussut aika paljon YPHn onnistumisen kautta, mutta maaliintuloa ei ollut syytä vaarantaa turhalla rynnimisellä. Aika pian lähdön jälkeen vatsassani alkoi tuntumaan ”pallo” ja tuli kaduttua pizzan ja parin kanawrapin syöntiä iltapäivän aikana. Juoksuun se ei tässä vaiheessa sinänsä vaikuttanut, mutta pelotti että mitä tuosta turvotuksesta mahdollisesti vielä seuraa. Siinä reilun puolen tunnin kohdalla letkassa takaa kuului rytinää ja Juuso sekä muutama muu paiskoi kaameaa vauhti ohitse – ääneen tuumailtiin että joko tässä nyt näkee näkyjä, vaikka kyse olikin kärkiporukan aikaisesta pummauksesta jota nyt korjailivat. Tunnin kohdalla meitä oli tiellä aika iso ”pääryhmä” jossa oli Lahtelaa, Validoa, Maksimaista, Päätaloa jne ja mietin että no nyt on minun ”15 minutes of fame” ja ehkä kannattaisi vähän himmata vauhtia. Siitä se kärki kuitenkin pikku hiljaa hävisi ja hieman myöhemmin kannustajat reitillä huutelivat että ollaan n. 10-20 sijoilla oleva pääjoukko, ja totesin itselleni että suurinpiirtein tässä onkin ihan ok olla tässä vaiheessa. Tämä iso pääjoukko oli kärkiviisikon takana aika hyvin kasassa ja Lakkalan kohdalla hoksasin kysyä takaa että ketäs siellä on? Ilokseni kuulin että SamiT. Siinä meni matka mukavasti Tenqun kanssa rupatellessa ja edellämenevän selkää seuratessa aina kahlaamolle tuleviin laskuihin, jossa edellämenijät päästelivät sellaista vauhtia että valot hävisivät pikku hiljaa pimeyteen. Näillä main myös vatsani ”pallo” alkoi onneksi häipyä sitä, onneksi, luonnollista kaavaa noudattaen (anteeksi takanatulijat). Herajoen ylitys oli upea kokemus valojen loisteessa kahlaten ja vaikka tuota ehkä etukäteen joku jännittäisi, niin sanon vain, että tuossa huumassa sitä kylmää ei edes huomaa vaan jääkylmä hoito jaloille tekee vain hyvää! Ristiriitaista tuossa tilanteessa oli vain se että tästä kohdasta pikkuhiljaa alkaisi se kuuluisa Eteläpää. Aargh. Bongailin huollossa Epun ja Samin ja jatkettiin kimpassa seuraavaan nousuun muutaman hengen porukassa. Vesalla oli todella pahannäköisiä vatsakramppeja ja hän joutui nojailemaan kallioon välillä. Harmitti kaverin puolesta mutta mitään muuta kuin kannustusta ei ollut tehtävissä valitettavasti. Kolinvaaran huipulla yön pimeydessä alhaalta kuului lohdutonta oksennusta. Pahoittelut omasta puolestani matkan katkeamisesta! Kuva: ONEVISION.fi / Juha Saastamoinen Eteläpään syheröt ja nousut menivät sitä Roskakoria (upeaa kun on joku kiintopiste elämässä! Siis roskakorin näkeminen ilahdutti!) odotellessa ja pikku hiljaa jutustelun määrä alkoi porukassa vähenemään. Tulimme roskikselle siinä puolenyön jälkeen ja roskantyhjennyksen sekä pissatauon jälkeen jatkettiin matkaa kahdeksan hengen porukassa Eppu kärjessä. Oli odotetusti märkää, mutaa, liukasta ja ainoastaan komea räntäsade olisi maksimoinut kurjuuden. Minulla alkoi olla kova vedentarve tässä vaiheessa kun urheilujuoma ei enää oikein maistunut, mutta onneksi Kiviniemeen oli enää alle parin tunnin matka. En viitsinyt lähteistä vettä ottaa tällä kertaa. Ennen Kiviniemeä vastaan tuli Marko, joka oli hukannut puhelimensa ilmeisesti kaatuessaan. Toivottavasti löytyi lopulta?! Väsyneitä kasvoja oli jo nähtävissä reitillä. Kiviniemessä otimme pullot täyteen vettä ja matka jatkui Kolinvaaran yli Ryläystä kohti noin klo 02.00. Olimme jälkikäteen katsottuna kilpailussa siinä sijoilla 10-16, mutta paikan päällä itselläni tästä ei ollut mitään tarkempaa käsitystä. Homma oli ihan hyvin hallussa mutta ajattelin kammolla, että tämä pitää tehdä vielä toisenkin kerran saman päivän aikana. Ajattelin myös lämmöllä takanatulijoita – aikarajat tulisivat olemaan tässä märässä maastossa todella tiukat tänäkin vuonna. Ryläys oli todella raakaa touhua pimeässä ja märässä kelissä, Eppu otti vähän eroa meihin muihin ja itse tsemppasin kantaan. Jono alkoi venymään mutta näköalatornilla oltiin taas kasassa kun jäimme arpomaan reittiä hetkeksi (mönkijäura näytti Epun mielestä liian helpolta ollakseen totta? J). Manasin myös että kuka hullu tänne tulee huvikseen vaeltamaan ja taisi olla Tommi joka totesi että on tämä päiväaikaan hienoa reittiä! Ok, I take your word for that J Hieman Ryläyksen jälkeen kalliolla putosin vasemmalla jalallani ”nilkan päälle” kiven väliin ja pieni rusahdus viittasi nivelsiteiden venähtämiseen. Kirosin hetken kovaan ääneen ja nojasin kallioon. Sattui todella kipeää kun taivuttelin nilkkaani. Kaverit ehdottivat fiksusti jalan upotusta edessäolevaan kylmään puroon, mutta hammasta purren hieman nilkuttaen jatkoin matkaa, ja onneksi muutaman kilsan kuluessa kipu alkoi hellittämään. Edes Buranaa ei tarvittu, mutta hieman on nyt jälkikäteen nilkka siitä kohdasta nyt turvoksissa. Zpetkellä (?) oli jalkapohjassa joku vamma ja ilmeisesti hän joutui hyvästä porukasta valitettavasti keskeyttämään. Jollakin meistä alkoi lamppu piiputtamaan (en jaksa muistaa enää kuka se oli). Viimeisen huollon jälkeen ennen puoltaväliä porukassamme olivat Lumme, Lahtonen, Pasanen, Jokiranta, Tenqren ja Minä. Kohti puoltaväliä Eppu ja kaksi muuta kiristivät tahtia ja me kolme muuta jäimme. Itse tulin letkan viimeisenä viimeiseen nousuun mutta otin siinä vähän juoksua ylämäkeen ja saavutin yhden kärsivän kaverin. Räsäsen Kimmo (kiitos kannustuksesta ja tuesta Kimmo!!!) tuli vastaan kannustaen ja ilmoitti että ”kolmossijaan” on alle puoli tuntia tai jotain sinne päin mutta enpä tuossa tietenkään realistina alkanut mitään maalailemaan vaan huolsin rauhassa, vaihdoin vaatteet ja söin kanakeittoa sekä leipää hyvällä ruokahalulla. Huollossa olivat kuulemma kuuluttaneet että Karppinen kirii tjsp. Hohhoijaa J Kiitosta uskosta! Riikka oli myös herännyt ja tuli välittämään ja jeesaamaan. Vessakäyntiä yritin mutta hätä ei ollut suuren suuri ja sinne oli 86km kilpailijoita jonossa, joten totesin että ehtiipä tuota matkallakin. Hali ja pusu ja nappasin sauvat mukaan toiselle kiekalle ja uskomatonta mutta totta – lähdin huollosta ilmeisesti kuitenkin miesten seitsemäntenä (!!) Samia yritin ennen lähtöä katsella matkaan, mutta en kertakaikkiaan miestä löytänyt. Eppu ja Tommi olivatkin jo lähteneet aikaisemmin. Rento meininki ja yli 17h aikaa tulla maaliin!!! Liivi – here I comeeeeee!!!! Toinen Kierros 65=>130km En ole ikinä ennen kärsinyt pahemmista vatsavaivoista juoksukilpailussa ja ehtinyt jopa kehuskellakin tällä ominaisuudella, mutta nyt jo asfalttilaskussa Ukko-Kolilta alas vatsaani yht´äkkiä kouraisi ilkeästi, ja totesin että kunhan metsään pääsen, niin puskareissu on tiedossa. Niinpä siinä tuli sitten tehtyä historiallinen ensimmäinen biokätkö polkujuoksu-uralla (harmillisen hyvin nämä spotit näkyvät GPS-seurannassa jälkikäteen vaikka miten yrittäisi sen salata julkisuudelta, hehheh). Valitettavasti ei jäänyt viimeiseksi. Joku järjestäjistä tuli vastaan ja hölkkäsi ystävällisesti kanssani muutaman sata metriä ja olo alkoi helpottaa siinä jutustellessa. Sammutin lampun parin kilometrin jälkeen kun päivä alkoi kajastamaan. Homma eteni ihan kivasti siinä päivän kajossa ja alun kalliot eivät enää tuntuneet niin liukkailta kuin yöllä. Lakkalaan mennessä biokätköjä syntyi yhteensä neljä kappaletta, vatsakivut olivat paikoin kovat ja helpottivat joksikin aikaa aina puskareissun jälkeen. Jossain vaiheessa kolmen 131km takanatulijan kimppa oli näemmä mennyt ohitseni. Ei mitään käsitystä milloin tämä tapahtui. Varmaan istuin jonkun ison kiven takana. 86km kärkeä ehdin hyvin kannustaa kun tulivat ohitse MPn johdolla, ja oli kiva pistää femmaa mm. Gurun ja Maken kanssa! Kovaa kyytiä pistelivät! Kannustustekstareita piippaili toisella kierroksella kännykkään paljon. Kiitos kaikille. Piippaus vie eteenpäin! Joku ohimenijä tarjosi imodiumia ystävällisesti. Kieltäydyin toistaiseksi. Olisi pitänyt ottaa. Yritin juoda ja syödä aina puskareissujen välissä mutta eväs ei meinannut upota millään ja heikoitus alkoi iskeä. Liikkeessä kuitenkin pysyin jotenkin hammastapurren ja kuin ihmeen kaupalla Lakkalassa vatsakivut alkoivat helpottaa. ”Lows will pass” tuli todistettua. Samaan henkeen sitten siinä Lakkalan lammasaidalla polku erkani oikealle ja suoraan enkä kuolemaksenikaan jaksanut muistaa kumpaa suuntaan siinä piti mennä. Viittaa ei ollut. Hetken kävelin lammasaidan reunaa kunnes käännyin totesin että pakkohan sen oli kääntyä oikealle. Oikea valinta! Hieman ennen toista Herajoen ylitystä takaani ilmestyivät Anssi ja Jukka (?) ja saavuimme peräkanaa huoltoon. Kyselin siinä fiiliksiä ja ilmeisesti UTTF- podiumpaikasta käytiin jonkinlaista kisaa. Otin pullot täyteen vettä. Olo oli hieman alkanut parantua, mutta manasin ääneen puskareissujani sekä jatkoin jupisten matkaani itsekseni. Miehet tulivat vähän perässä. Pahin rysäys oli vielä kuitenkin edessä. Eteläpää on niin hämärä paikka että en oikein tiedä missä se tapahtui – GPSn perusteella ilmeisesti klo 11.41 Pesävaaralla kompastuin alamäessä, löin lonkan yhteen kiveen, polven toiseen ja kiepsahdin jotenkin 180 astetta alamäkeen ja kumautin pääni kaatuneeseen koivunrunkoon. Sekunnin ajattelin että tämä oli tarinan loppu. Makasin hetken ja nousin varovasti ylös. Muistoksi jäi onneksi vain revenneet juoksuhousut, iso mustelma, haava sääreen ja kuhmu päähän. Kylläpä säikäytti. Ihmettelin siinä tovin, että mihin se toinen sauva oikein hävisi. Siellä se roikku muutaman metrin päässä pusikossa. Porkka käteen ja matka jatkui silmät ylös luoden ja kiittäen. Vähän tämän jälkeen tavoitin Timon, jonka kanssa tulimmekin koko loppumatkan yhdessä maaliin asti. Rakot olivat tehneet matkasta hyvin kivuliasta hänelle. Kiitos seurasta ja huikeista hetkistä! Anssikin (Onnittelut UTTF kolmannesta sijasta!) näkyi aina välillä ja kun lähdimme Eteläpään roskikselta, hän saapui sinne. Pientä ystävällismielistä kissa- ja hiirileikkiä oli havaittavissa J Timon kanssa sitten jutusteltiin ja edettiin hitaasti mutta määrätietoisesti kohti Ryläys- epidosia numero kaksi. Ei se päivänvalossakaan maisemia lukuunottamatta mikään hehkeä kokemus ollut vaan armotonta taistelua askel kerrallaan eteenpäin. Naureskelimme omalle ”juoksullemme”. Varmaan aika koomista töpöttelyä 5km/h tasaisella (jos sitä tasaista nyt ylipäätään siellä oli). Kaiken kaikkiaan tämä ultra oli mielestäni kaikista rankin kolmesta UTTF- kisasta. En osaa sanoa, olisiko Vaarat helpompaa kuivalla kelillä, mutta mitä se olisi ollut JOS kisassa olisi satanut vettä tai räntää. En edes uskalla ajatella. Juomat alkoivat olla vähissä sopivasti ja Kiviniemessä huollettiin. Lähtiessämme Anssi tuli vastaan huoltoon. Olimme ilmeisesti sijoilla kahdeksan ja yhdeksän Timon kanssa. Eteneminen oli, mikäli mahdollista, vieläkin hitaampaa siellä Ryläyksellä ja kieli keskellä suuta tulin kaikki vaikeat paikat alas varmistaakseni maaliin pääsyn. Aloin myös laskeskelemaan että olisiko mahdollista olla alle vuorokaudessa perillä. Niin kuin sillä nyt mitään väliä olisi ollut liivin kannalta. Näköalatornilla pidettiin lyhyt kustauko ja katseltiin maisemaa. 86km kisaajia tuli hyvin harvakseltaan kärkikymmenikön osalta ohitse, ja ennen viimeistä vesitankkipaikkaa kaksi 131km kisaajaa (Toivanen ja Holttinen) olivat mennet näemmä meistä ohitse. Ei taaskaan mitään muistikuvaa tästä tai ilmeisesti menivät niin kepeällä jalalla että ajattelin heidän olleen 86km menijöitä. Huikea loppukiri kyllä kavereilta!!! Anssikin kuittasi meidät vielä siinä vesipisteellä mutta saimme sauvoistamme suurta hyötyä ylämäissä Timon kanssa ja tapasimme Anssin seuraavassa nousussa uudelleen. Nyt alkoi tulla pimeä ja kaivoin lampun repustani esiin. En muistanutkaan enää yöltä kuinka monta nousua ja laskua siinä Kolin ympärillä vielä oli. Timon kanssa pelin henki oli se, että kunpa se tiepätkä ja sitä seuraava viimeinen nousu maaliin tulisi äkkiä, jotta päästäisiin yhdessä juhlimaan maaliintuloa. Loputtomien portaiden ja alamäkeen viettävän polkuhölkän jälkeen pääsimme tielle ja hölkkäsimme vapautuneesti kohti käännöstä, viimeistä nousua ja sitä paria kilometriä maaliin. Oma juhlinta tuli aloitettua jo tässä, pimeydessä, primitiivisellä mölähtelyllä liiviin liittyen. Kiitos ja anteeksi. Tunkkasimme kimpassa viimeisen mäen ihan reippaasti ylös, päästimme yhden 86km naisen ohitsemme, jotta vastaantullut perheeni sai maalintulon euforian videoitua. Omalta osaltani n. 430km Suomen polkuja tuli upeasti päätökseen yhteisellä maaliintulolla Timon kanssa. Maalissa oli mukava tavata Kimmo ja Nooa ja muutama muu onnittelija. Muisti pätkii jo pahasti. Kiitos!!! Olimme lopulta kisan kymmenes ja yhdestoista. Enpä olisi vuosi sitten uskonut että noinkin hyvin voisin näistä suoriutua. Suuri suunnitelmani iltajuhlallisuuksista taantui nopeaan suihkuun (saunaan en jaksanut mennä), halauksiin Ville ja Juuson kanssa sekä rupatteluun 86km miesten kera. Onnittelut kaikille upeista juoksuista! Kiinteää ruokaa teki mieli mutta kanakeitto ja leipä tökkäsivät yökötykseen ja huimaukseen. Jalat olivat lähteä alta ja päädyin juomaan vettä ja suuntaamaan sänkyyn perheeni avustuksella. Normaali jalkasärky sängyssä oli aika huikea mutta taittui parilla särkylääkkeellä. Riikka kävi hakemassa liivin puolestani. Olisipa ollut hienoa jos sen ympärillä olisi ollut jotain juhlallisempaakin, mutta mitään sellaista ei kai edes järjestetty. Nousin aikaisin aamiaiselle kun muut jäivät vielä nukkumaan, ja tapasin vielä mm. NTR- porukkaa siinä aivan loistavia käsintehtyjä aitoja karjalanpiirakoita syödessäni. Aamiaisella oli myös Sipsejä ja dippiä!!! Ihan mahtavaa toimintaa hotellilta! Ajomatka kotiin oli pelkääjän paikalla kankea ja horrosmainen, mutta jo toisena yönä sain ihan kohtuullisesti nukuttua. Juu, en nukkunut liivi päällä. Vielä. Alle puolet 130km lähtijöistä pääsi maaliin, enkä ihmettele yhtään. UTTF- liivejä taisi tulla 14kpl 15kpl tänä vuonna omien laskujeni mukaan. Jotkut jäivät todella harmillisesti ilman, vaikka tulivat koko matkan maaliin. En oikein osaa tähän muuta sanoa, kuin että kunnioitan kaikkia jotka tuon 130km läpäisivät. Olihan se karsea reissu. Omalta osaltani olen positiivisesti yllättynyt nousujohteisesta UTTF- tourista, jossa paras kisa taisi olla tämä viimeinen ja lopullinen kokonaissijoitus seitsemäs, vaikka eipä sillä yhtään mitään väliä olekaan. Hienon viikonlopun täydensi Riikan kakkossija lyhyimmällä matkalla! Kiitos kuuluu loppuun vielä Riikalle ja koko perheelle, Jarille harjoitteluohjelmasta, joka vei kurinalaisesti sitä toteuttaneen miehen tavoitteeseensa, sekä kaikille juoksu- ja ultrakavereille. Olette ihan huippuja! Nyt en tee mitään ohjelmoitua liikuntaa vähään aikaan ja kotimaiset polku-ultrat jäävät ainakin hetkeksi omalta osaltani uusille yrittäjille. Työtä se vaatii. Good luck! J -Acti labores iucundi-
  42. 23 points
    Tällä kertaa äijän kävi hyvin. Aika 24:09:39 ja toinen sija. Raporttia myöhemmin kun aivot taas pelaa ;)
  43. 23 points
    18.9.2016 Aaltokymppi, virallinen nettoaika 57:49. Viitoset menivät 28:45 ja 29:04. Olen kaiken kaikkiaan aika tyytyväinen tulokseen: se oli kunnon mukainen ja kauheasti jossiteltavaa ei jäänyt. Ja tulihan tästä uusi enkka. Tosin olen juossut radalla kovempaa testijuoksuja, mutta sehän on eri laji ja joka tapauksessa viralliset enkat tehdään lappu rinnassa. Lähdin matkaan suuremmitta odotuksitta, kun olen vasta palailemassa juoksutauolta. Aloitin varmaan turhan takaa, koska alkumatka meni aikamoisessa ruuhkassa ja omalla juoksuaskeleella pääsin etenemään vasta ensi kilsan jälkeen. Ruuhkaa riitti sen jälkeenkin, mutta ohittelu oli helpompaa. Matka eteni aika helposti 6 kilsan paikkeille, jonka jälkeen rasitus jo alkoi tuntua. Noin 7 kilsan kohdalla tultiin paikkaan, josta autoni parkkipaikalle ei olisi ollut kuin muutama kymmentä metriä. Kiusaus kaartaa autolle oli huomattava. Jatkoin kuitenkin matkaa. Yhdeksäs kilometri oli hankalin. Juoksin parin neitosen peesissä, mutta vauhti laski turhan paljon. Viimeinen kilsa oli taas reippaampi. Loppukiri jäi kuitenkin haaveeksi: kun koetin nostaa vauhtia, olin mennä kumoon kun jalat eivät meinanneetkaan kantaa. Maalissa olo oli hetken hutera ja loikoilin tovin kentän nurmella. Muuten fiilis oli mainio, koska juoksu kuitenkin onnistui hyvin ja enkka lämmitti. Koko viikon juoksut vaatimattomasti 27,89 km. 2016 yhteensä 1681 km.
  44. 23 points
    Kiitos kaikille onnitteluista. Nyt sitten sitä rapsaa. Aamulla seitsemän aikaan herätys ja tapani mukaan nukuin edeltävän yön kuin tukki. Aamulla tuli aamupalan lisäksi nautittua noin litra vettä. Yllättävän hyvin tuo aamupala tällä kertaa upposi ja matkalla vielä banaani. Matkalla jo alkoi jännittämään ja kisapaikalla jännitys nousi. Osallistuin ohjattuun alkuverryttelyynkin, mutta eipä tuossa hirveästi ollut tilaa tehdä. Lähtölaukauksesta meni aika kauan ennen kuin pääsin ylittämään lähtölinjan. Kellon käynnistin lähtölaukauksesta, joten nettoajasta ei ole tietoa. Heti lähdöstä alkaen juoksutuntuma oli raskas ja meno väkinäistä, mikä noudatti aikalailla sitä huonoa tuntumaa viimeistelytreeneissä. Puolikkaalla, kun juoksu tuntui heti alussa kevyeltä ja meno maistui. Heti alkumatkasta kävi myös selväksi, että rakkoja tulee. Jokaisella juomapisteellä nautin mukin vettä ja urheilujuomaa, käytin sientä sellaisen ollessa tarjolla ja kaadoin vettä päähän. Matkalla kului kuusi geeliä ja yhden otin hieman ennen lähtöä. Pari suolakurkkuviipalettakin taisin syödä. Yllättävän ajoissa kävi selväksi, etten pysyisi enää noiden 4:30 jänisten kyydissä. Noin kymmenen kilometrin kohdalla oli jo selvää, että jalkapohjissa on isot rakot. Jo Ruissalon osuudella jouduin kävelemään. Jotenkin olotila oli raskas. Tuolla osuudella joku oli pyörtynyt tien varteen ja takaa alkoi kuulumaan huutoa, että huutakaa eteenpäin, että tarvitaan ensiapua. Ambulanssi oli paikalla, kun olin matkalla takaisin keskustaan päin. Noin viidentoista kilometrin kohdalla teki jo mieli keskeyttää, mutta ajattelin, että pakko sentään puolikkaan verran pitää saada matkaa taitettua. Lisää ambulansseja näin matkan varrella, kun siellä oli muitakin maassa makaavia juoksijoita. Olin jo päättänyt keskeyttää puolikkaan jälkeen, mutta sitten ajattelin, että juostaan nyt kunnon treeni kuitenkin. Välillä kävellessäni tuntui siltä kuin olisin huojunut kuin juovuksissa ja jossain vaiheessa oksettikin ja oksennuksen maku nousi suuhun. Vilutti, vaikka olikin helle ja taisi olla noin 27 astetta lämmintä. Kolme kertaa matkan varrella kävin pissallakin. Mieheni bongasi minut jossain noin 23 kilometrin paikkeilla ja kysyi, että miten sujuu. Sanoin, että todennäköisesti joudun keskeyttämään. Siinä vaiheessa hän kuulemma tiesi, että en todellakaan jättäisi matkantekoa kesken ja lähti poikien kanssa kauppakeskukseen. Tiesin, että mikäli selviäisin jotenkin kolmeenkymmeneen kilometriin asti, niin todennäköisesti pääsisin maaliinkin. Kolmeenkymppiin päästiin ja siinä kohtaa iski polven ja reiden alaosan lihaksiin kauhea kipu, joka pakotti kävelemään. Kilometri kerrallaan rämmittiin eteenpäin. Kun noin kuusi kilometriä oli maaliin juttelin muutaman sanan jonkun naisen kanssa, joka tuumasi, että vaikka käveltäisiin loppumatka, niin sallitun ajan kuluessa ylitetään maaliviiva. Kyllähän tuo kannustus matkan varrellakin auttoi. Vihdoin ja viimein loppusuora häämötti. Ihan lopussa oli pakko pinkoa minkä jaloistaan pääsee ja tuossa mentiin 2:22 min/km tahtia ja tunsinkin meneväni lujaa. Vaikka tavoiteaikaan ei päästykään, niin olen tyytyväinen siihen, etten luovuttanut ja pääsin yleensä maaliin. Pojat ja mieskin olivat maalissa vastassa. Join heti urheilujuomaa ja vettä ja söin suolakurkkua. Jalkapohjat olivat niin kivuliaat, että hyvä kun pääsin kävelemään. Suunnistin ensiaputeltalle ja jalkojani hoitanut nainen ihmetteli, että miten ylipäänsä olen pystynyt juoksemaan. Hän kysyi toiselta naiselta neuvoa, että mitä noiden jalkojen kanssa tehdään ja lopulta niihin lätkäistiin kunnolla rakkolaastareita. Yön nukuin hieman huonosti, eikä ruoka ole oikein maistunut vieläkään. Paino on aika normaaleissa lukemissa. Jalkojen lihakset eivät vielä ole mitenkään erityisen kipeät. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia haasteita ja treenata kunnolla. Sitä en tiedä vaikuttivatko toukokuun lopun ja kilpailua ennen olleet kuumeiset flunssat ja puutteelliseksi jääneet treenit suoritukseen. Viimeistelytreenithän sujuivat myös huonolla tuntumalla. Saapa nähdä pystyykö noiden jalkapohjien takia muutamaan päivään kunnolla kävelemään. En tiedä olisiko syksyllä järkevää yrittää uudestaan vai siirtääkö seuravan kerran suosiolla ensi vuoteen. Jotenkin jäi sellainen fiilis,että tällä kertaa taisi ehkä jäädä aika paljon resursseja käyttämättäkin. Keskisyke oli 167 ja maksimi 182.
  45. 23 points
    Rapsan paikka. :) Forssan suvi-ilta 18.6.2016: 2:13:50 Lähtö vähän viivästyi ja kaikkine sähläyksineen saavutiin poikaystävän kanssa paikalle vasta kolmen jälkeen. Soitin vielä makalla, että saanhan numeroni, vaikka olisin myöhässä muutaman minuutin. :D Ei ongelmaa. Pientä sähläystä oli ilmassa, kun koiteettiin löytää kavereita, joista toinen juoksi ekaa kisakymppiä. Itse menin lopulta vaatteita vaihtamaan ja pääsin katsomaan kaverin starti ja toivottamaan alkumetreillä tsempit matkaan (ajaksi kaverille 1:06 ja rapiat). :) 30 min omaan lähtöön. Panikointia. Puskapissareissu. Jotain alkulämppäsähläystä. Caprit ahdisti, vaihdoin sortseihin. Jes, ei sada! Ja siletä se lopulta tuli. Starttipamaus. Olin jossain puolivälissä. Alku oli pujottelua, ja eka kilsa mentiin loivaan ylämäkeen. Jännitti, hermostutti ja rentoa tuntumaa ei tuntunut löytyvän ekan 5 km aikana. Jossain tossa kohtaa rupattelin muutaman sanan kanssajuoksijan kanssa. Sitten alkoi löytyä joku flown tapainen. Kilometrit 5-15 taittui sellaisella tasaisella tahdilla ja kävelypätkillä juomapisteillä. Vettä vähän päälle ja suun kostukkeeksi. Vauhti pysyi tasaisilla pätkillä nätisti 6:19 tienoilla, alamäet tasoitti ylämäkien hidastuksia. 10 km kohdalla otin hiukan geeliä vesitilkan kanssa. Helpotti oloa. 15 km kohdalla alkoi väsy tuntua jo selvästi. Hengityksen tasausta, järvimaisemien katselua ja kannustajien musiikin kuuntelua. Geeliä nassuun siinä 16 km nurkilla. Tässä kohtaa laskin, jo että useammallakin kävelypätkällä päästään maaliin alle 2:15 -ajassa. Kävelyä n. 20 m 17-18 km välissä pienellä nousulla. 18 km kohdalla vaihdoin vielä pari sanaa täysmatkaa juosseen herran kanssa. Hyvältä näytti meno kuulemma. Vailla lähdekritiikin häivää uskoin tämän. :D Vikallakin juomapisteellä otin vielä muutaman kävelyaskeleen (oisko ollut välillä 19-20). Loppumatka sitten päässä vaan tavoite päästä juosten maaliin.Vika alamäki kentälle, kentälle tullessa vastassa on poikaystävä ja kavereita, vikassa kaarteessa näkyy kaverit, jotka huutaa kannustuksia. MAALI ja kaadun maahan kaiken antaneena. Vikalle kilsalle vauhdiksi 5:50. Suolakurkut ja sekamehu maistuu taivaallisen hyvältä. Lyhyesti plussat ja miinukset: +hyvät järjestelyt, ei tarvinut arpoa reitillä juomien kanssa ja reittiohjeistu toimi +kannustusjoukot pihoilla musiikkeineen +keuhkot toimi (hengitys lähti palautumaan normaalilukemiin ihan eri tavalla kuin toukokuussa) +ystävät maalissa <3 -hiukan myöhäinen ajankohta (aamupäiväjuoksut on helpompi syömisten rytmittämisten kanssa) Tuon vikan ja ehkä suola-nestevajeen takia tuli illasta kaverin mökille päästyä pahoinvointikohtaus, joka helpotti oksentamalla sormet kurkkuun -tyylillä (huono oksennusrefleksi). Olo alkoi helppaamaan syötyäni hiukan sipsejä ja jotain hedelmiä. Kaarinan tavoite on reipas 2:10 alitus. Paparazzina loppumetreillä heiluneen poikaystävän otoksia.
  46. 23 points
    Naurettavan pitkä tavallisen hölkkääjän kisaraportti 24h kisasta. Täytyy sanoa että kisa meni lievästi sanoen yli odotusten. Pidin juuri ja juuri mahdollisena 216 km, jos kaikki menisi nappiin, ottaen huomioon, että reitti on hieman nopeampi kuin E24h sisärata ja ulkona on viileämpi ilma. E24h kolme kuukautta aiemmin oli kuitenkin nappijuoksu enkä välissä ollut ehitnyt treenata sen paremmin kuin sille. Maaliskuu meni lähinnä palautellessa, joten varsinaiseen treenaamiseen jäi huhtikuu ja toukokuun alku. Varovainen piti olla, koska palautuminen edellisestä kisasta oli kuitenkin ykkösasia, mistä syystä kilometrit jäivät varsin maltillisiksi. Muutaman lyhyen vk lenkin tein sisältäen elämäni ensimmäisen vk lenkin paljasjalkakengillä ja tämä mäkisellä Espoon keskuspuiston kuntoradalla. Ei aivan optimaalinen yhdistelmä, kun alamäissä piti juosta turhan varovaisesti, mutta muuten mukava kokemus. En tosin ole ryhtymässä paljasjalkajuoksijaksi, vaan olen tuollaisilla kengillä juossut vain yhden 10-15 km lenkin viikossa tarkoituksena kehittää juoksutekniikkaa. Suurin yksittäinen treenipanostus oli juosta Helsinki Spring Marathon neljä viikkoa ennen kisaa harjoituskisana. Tarkoituksella keventelin siihen vain vähän ja VK harjoittelun vähyys hieman kostautui, kun jalat kangistuivat pari kilometriä ennen maalia, joskaan ei se minuuttia paria enempää vaikuttanut loppuaikaan. Tuo oli varmaan hyvä juttu, koska en siten saanut väännettyä palautumista hidastavaa loppukiriä. Tulos maratonilta oli aika odotettua kertaluokkaa mennen melko tarkkaan suunniteltua 4.40 keskivautia, tosin sillä poikkeuksella, että alussa juoksin suunniteltua lujempaa ja lopussa hitaampaa. Palatuminen kohtuuvauhdikkaasta maratonista hieman huoletti, mutta hyvinhän se taisi sitten mennä. Maraton auttoi osin siinä, että 24h kisassa normaali helppo vauhti oli hieman kovempi. Tämä toki oli tarkoituskin. Perjantaiksi olin ottanut iltapäivän lomaa ja Kouvolaan saavuimme huoltaja-vaimoni kanssa perjantai-iltana. Kävimme vielä ennen nukkumaan menoa kävelemässä reitin ympäri ja katselemassa paikkoja. Englanninpuistoa ja barkassia pääsin siten katselemaan myös hieman eri kulmista, kuin itse kisassa. Aamulla söin ehkä hieman risirajoille asti tuhdin hotelliaamiaisen yhdeksän jälkeen. aikalla oli useampi muukin osallistuja. Sitten pienen levon ja varusteiden virittämisen jälkeen ajoimme lyhyen pätkän Urheilutalolle ilmoittautumaan, virittämään huoltopöydän vähän 100m kohdan jälkeen ja odottelemaan lähtöä. Vähän ennen infotilannetta söin kermaviilin mangososeen kera. Vaimo kävi ostamassa joitakin juotavia jugurtteja. Sen lisäksi huoltopöydällä oli vaatteiden lisäksi lähinnä suola- ja kofeiinitabletit, inkiväärinpalat ja viileää teetä muovipulloissa. Suolat ja muutaman kofeeinitabletin laitoimme muovipussiin ja juomapullovyön taskuun. Tarkoitus oli napata vyö ja kaivaa sieltä suola sopivasti ennen huoltoa ja tarvittaessa kuskata vajaata pulloa loppukierros juomavyössä. Näin kädet jäävät vapaaksi eikä suolat kastu. Tämä osoittautui sitten toimivaksi ratkaisuksi, kun vyön sai napattua ja tiputettua lennosta ja tarvittaessa lykättyä toisella kädellä pullo siihen. Huoltaja joutuisi olemaan merkittävän osan kisasta poissa, koska hänen sunnuntai-illan ajokuntonsa olisi tärkeämpi, kuin jatkuva paikalla olo. Mitään Excel -suunitelmaa huollon tai muunkaan osalta ei ollut, mutta olin laskennut muutamaa keskeistä tuntivauhtia vastaavat kierrosvauhdit, jotta pysyn kartalla vauhdeista. Olin laskennut että 216 km vaatisi hitusen päälle 250 kierrosta (240,97) eli 10 kierrosta / h + 10 ekstraa eli jos pääsisin 130 kierrokseen puolivälissä ollen vielä asiallisessa juoksukunnossa niin homma olisi hyvällä mallilla. Tarkoitus oli ottaa lyhyt huoltokävely joka toinen kierros. Ensimmäiset kolme kierrosta menivät kaikki alle viiden minuutin yhdestä huoltokävelystä riippumatta. Lisäksi Urheilutalon puolella oli kohtalainen vastatuuli. Torinon kokemuksesta tajusin, että todennäköisesti huonosti käy jossakin vaiheessa, jos en tee jotakin, vaikka juoksu kuinka tuntuu helpolta. Todennäköisimmin ongelmia tulisi jossain 6-9 tunnin välillä. Näin ollen päätin pakottautua kävelemään joka kierroksella lähemmäs sata metriä, joista joka toinen siis ilman huoltoa. Toinen vaihtoehto olisi ollut hidastaa juoksuvauhtia, mutta mukavaa hidasta vauhtia hitaampi juoksu ei yleensä kannata ja säästin aika tavalla energiaa kävelemällä vastatuuliosuudella. Tuntui hassulta kävellä hyvävoimaisena ilman mitään syötävää tai juotavaa, mutta uskoisin, että se kannatti. Itse asiassa koko kisan aikana en muista kävelleeni muualla kuin järjestäjän huollon ja merenpuoleisen sillan välillä. Jossain välissä jugurttia juodessa lopetin juomisen ja vaihdoin juoksuun vasta noustuani suurimman osan matkasta sillalle ja jotenkin nousu sillalle tuntui poikkeuksellisen raskaalta. Sitten vasta tajusin, että se johtui että kävelin nousua ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Sillan jälkeen oleva loiva alamäki oli sitten hyvä kevyeen vauhtirullaukseen, jotta jalat pysyivät vetreinä eivätkä puutuisi liian tasaisesta juoksuvauhdista. Alussa oli aika lämmintä ja jossain kolmannen tunnin paikkeilla minulla oli hieman puolihuono olo. Se ei sitten pahentunut vaan lakkasi tunnin sisään ja loppukisan vatsan kanssa ei ollut senkään vertaa ongelmaa. Suolaa otin yhden tabletin aina tuntirajan jälkeen paitsi viimeisellä tunnilla. Välillä tuntui että oli hieman alkavaa nestevajetta, joten join silloin isomman erän teetä huoltokierroksella. Kerran tunnissa join juotavaa jugurttia, mutta varmaan eniten menin Jaffan varassa satunnaisesti mehulla vaihdellen. Erityisesti banaanipalojakin söin jonkin verran pitkin kisaa. Cokiksen säästin tarkoituksella yöksi uniseen aikaan juotavaksi. Sen olin E24h:ssa pannut merkille, että ruokailuihin meni turhan paljon aikaa, jos haki ruuan vaikkei edes ollut jonoa ja joutui kuuman ruuan kanssa tohuamaan. Näin ollen huoltaja haki nuudelit ja aamupuuron huoltopöydälle, jossa ne saivat jäähtyä kierroksen tai pari siten, että olivat vain hieman lämpimiä eli nopeasti syötäviä. Kisa sujui enimmäkseen rauhallisesti juoksuun keskittyen ja ajoittain seurasta nauttien. Välillä aina SE -naiset, viestijoukkueiden edustajat ja muut nopeat sujativat vauhdilla ohi. Välillä vauhdit osuivat hetkeksi samoihin jonkun kanssa ja tuli vaihdettua muutama sana. Kisan tulevaan voittajaan, Jan:iinkin, nyt tutustuin hieman ensimmäistä kertaa, vaikka aiemminkin olemme samoissa kisoissa olleet. Iloisen letkeää oli hänen menonsa ja kunto hurja. Sekalaisia pieniä kolotuksia oli alkutunneilla, mutta kokemuksesta tiesin, että ne melko todennäköisesti häviäisivät puoliväliin mennessä ja niin kävikin. Jossain yhdeksän tunnin alun paikkeilla tuuli oli tyyntynyt ja juoksuvauhtinikin oli hieman hidastunut, joten siirryin kävlemään vain huollon yhteydessä joka toinen kierros. Irtohihat laitoin illan viiletessä. Aluksi hieman hilasin niitä ylös ja alas lähinnä tuulen jäähdyttäessä tai laantuessa. Kun jossain vaiheessa satoi, niin harkitsin ohuen takin heittämistä päälle, mutta siihen ei sitten ollut tarvetta. Ohuet pitkät trikoot olin laittanut jo alussa, jotta ei tarvitsisi sitten matkan varrella säätää. Kylmimpään aikaan laitoin välillä hanskat kierrokseksi tai pariksi ja otin sitten pois, kun tuli turhan lämmin. Puoliväliin mennessä olin saanut kasaan 144 km mikä on melko tasan 9,5km/h. Tavoitteeseen siis riittäisi 8,5 km/h, mutta koska vauhti todennäköisesti tipahtaisi lopussa, pyrin pitämään noin 9km/h vauhdin niin pitkälle kuin kohtuudella menisi. Nestetyhjennystarvetta tuli turhan usein, joten päätin siirtyä kahden kierroksen huoltovälistä kolmen kierroksen väliin. Tätä rytmitystä sitten noudatinkin viimeisen tunnin alkuun asti. Tässä vaiheessa olin hieman uninen, mutta en huolestuttavasti. Otin kuitenkin kisan ainoan kofeiinitabletin jossain vaiheessa aamuyöstä. Kolmena puoliyön jälkeisenä tuntina menikin hitusen alle 9 km/h. Sitten aamun sarastaessa vauhtini alkoi kasvaa kolmen jälkeen vauhtini alkoi nousta ensin hitusen päälle ysin ja sitten klo 4-5 meni 9,42 km. Tässä taisin hieman liikaakin innostua tajuttuani, että 220km olisi mahdollisuuksien rajoissa ja seuraavana tuntina juoksin peräti 9,6 km. Silloin juoksin kisan neljännen ja viimeisen alle vitosen kierroksen. Nämä vauhdit oli kyllä liioittelua ja menivät ehkä maksuun viimeisillä tuneilla. Eipä haittanut, koska 220 km tavoitteesta ei tarvinnut enää luopua, vaikka varmaa se ei ollut ennen kuin oli oikeasti juostu. Seitsemisen tuntia ennen loppua alkoivat oikean puolen tukilihakseni hieman pettää ja meno meni vinoon Spartathlonin ja Torinon lopun tapaan. Mikko Liukka antoi pari kaliumitablettia, jotka ilmeisesti auttoivat vähäksi aikaa. Vielä neljänneksi viimeinen tunti meni hitusen yli ysin mutta sitten pari tuntia jäi hieman alle 8,5km. Viimeisen tunnin päätin juosta putkeen. Siinä vaiheessa vinous oli palannut vielä pahempana jo haitaten sekin juoksua olellisesti, mutta vielä enemmän kävelyä, joten mitä turhia kävelemään. Edellisessä kisassa tein saman tempun. Viimeisen kerran kävin vessassa nestetyhjennyksellä viimeisen tunnin alussa ja sen jälkeen oli taas vauhtiin pääseminen oma hommansa, mutta muutenkin viimeinen tunti oli aika raahustamista ja olin tosi tyytyväinen, kun olin lopussa vain muutaman kymmentä metriä ohi omasta huoltopisteestä. Englanninpuiston puolelta kävely olisikin ollut aika haaste. Siltikin viimeisellä tunnilla oli kertynyt hieman yli kahdeksan kilsaa. Ei ainakaan jäänyt fiilistä, että olisi lujempaakin voinut juosta, mutta toisaalta lopun laahustus ei ollut niin hidasta, että olisi syönyt tulosta kovin paljoa. Toki lopussa ei minulla ollut kyllä mitään motivaatiotakaan nopeampaan menoon, kun 220 km meni kirkkaasti ja sijoitus oli selvä. Siinä kunnossa tosin paremmalla motivaatiollakaan ei montaa metriä olisi ollut otettavissa. Illalla ja lopputunneilla reitin varrella oli useampia kannustajia. Olipa aamyöstä pari kaveria, jotka kyselivät ketä juoksen karkuun. Roihut reitin varrella antoivat mukavasti tunnelmaa. Lopputulos oli siis 221,3796 km ja puoliskot 114,15 km ja 107,24 km eli 51,56%/48,44%. Siis samaan aikaan meikäläisen kovin ensimmäinen puolisko ja silti kaikkien aikojen tasaisin kisa puoliskojen suhteen. Hitain kierros oli tasan kahdeksan minuuttia ja tuli, kun tyhjensin kengät kivistä. Se oli aika hidas operaatio johtuen jäykkyydestä. Tein siinä myös sen virheen, että tyhjensin kummankin kengän vaikka vasen olisi hyvin riittänyt. Toisessa ei juuri kiviä tuntunut. Yli seitsemän minuutin kierroksia tuli koko kisassa tämä mukaan lukien yhteensä neljä. Muut tulivat vessakäynneistä. Itse asiassa vessakäyntejä tuli huomattavasti enemmän, mutta paremmissa juoksuvauhdeissa selviydyin kierroksista silti alle seitsemän minuutin. Taaskaan en koko kisan ajan istunut kertaakaan: kivienpoiston hoidin seisaaltaan (pienempi kramppiriski) ja vessassa tarvitsi käydä vain nesteenpoistolla. Alla kolmen tunnin jaksot (interpoloituna ja pyöristettynä). Näistäkin huomaa, että kaksi ensimmäistä jaksoa ovat nopeimmat ja viimeinen on selvästi hitain. Näkee myös yön pienen notkahduksen ja sen jälkeisen piristymisen. klo 12-15: 29,60 km klo 15-18: 28,80 km klo 18-21: 28,04 km klo 21-24: 27,71 km klo 00-03: 26,81 km klo 03-06: 28,13 km klo 06-09: 27,26 km klo 09-12: 25,04 km Seuraava kisa onkin sitten Ylläs-Pallas 134 km, missä tavoitteena on lähinnä nauttia menosta ja ehtiä läpi hyvissä ajoin ennen aikarajaa. Sijoituksista meikäläisen on turha kuvitella kilpailevani poluilla, kun olen yleensä ihan eri kohdassa tulosluetteloa kuin tieultrissa. Pitäisiköhän polkujuoksua joskus jopa harjoitellakin? Kiitokset Markolle ja muille kisajärjestäjille ja huollossa avustanneille! Hienon kisan järjestitte. Erityiskiitos huoltajalleni, jonka ansiosta pääsin myös turvallisesti kotiin! Kiitos myös Mikolle kaliumista ja kaikille kannustanneille tai muuten menoa piristänneille. Onnittelut SE-naisille ja viestijoukkueelle, voittajille ja muuten ennätyksiä tai kovia tuloksia tehneille! Useampi teki myös hienoja paluita vaikeista tilanteista ja sitkeitä suorituksia vaikeuksista huolimatta.
  47. 23 points
    HCR raporttia kun ei saa nukuttua: Tarina lähteköön liikkeelle klo 14.50 kun ollaan HCRn ensimmäisessä lähtökarsinassa kertakäyttösadetakit päällä. ZeroD meni hukkaan alkulämpän aikaan mutta niin vain valkoinen lippis massan keskeltä löytyi. Klo15 ykkösryhmän peräpäästä lähdettiin sovittua @4.40 vauhtia. Tavoitteena meillä oli sovittu että 1.37.xx on mentävä. Sovittua vuorovetoa menimme mutta rehellisesti sanottuna itse olin suhteessa enemmän ravintolavaunussa kuin veturina. JiiVee70 ei harmillisesti päässyt messiin kun oli sairastunut. Ekalla juomapaikalla (n5km?) otin tapani mukaan mukin vaan messiin joten hieman joutui ZD kuromaan kiinni eroa sen jälkeen. Seuraava ihmetys oli 7km kilometritolppa joka tuli tosi nopeasti kutosen jälkeen ja ehdotti että olimme @4.30 vauhdissa kun ZD tikkasi kellontarkasti ja raportoi tilanteen alkumatkalla. Ei voinut olla joten tuo oli joko järjestäjien moka tai joku oli siirtänyt kylttiä. Muistan että ensimmäisiä omia hankaluuksia tuntui jossain Hietsun kieppeillä (10km?) mutta juoman/geelin ja alamäen ansiosta tilanne lähti rulaamaan taas. Reitti oli ihan perkeleen raskas mielestäni odotuksiin nähden. En ollut tutustunut siihen lainkaan etukäteen ja mäkiä oli paljon. Kuten joku jo mainitsikin loppu oli "polkujuoksua" ja niinhän se on aina tainnut olla siellä hiekkatiellä pientä mäkeä ylös ja alas. Reittinä ihan kiva ja kauniskin paikoittain mutta ennätyksille haasteellinen. Puolenvälin krouvissa Zero ilmoitti että ollaan 2sek aikataulua edellä (46.40 kymppi lopulta) ja kiristää pitää. Puuskahdin kovaan ääneen mielipiteeni asiasta. Kuvittelin että lujempaa olis tultu. Kaksi ensimmäistä 5km splittiä olivat @4.42 ja @4.40, joten paraneva trendi joka pysyi koko matkan yllättäen. Olin taas ollut jossain vaiheessa vetovuorossa kun taas 15km jälkeen peesailin Dieseliä. 17km jälkeen ZDn tossu oli kevyt ja muutaman metrin ero syntyi aina välillä ja koska oma olo oli varsin tukala niin ajattelin että antaa kaverin mennä. Itse keskityin vain selviämään nyppylän yli ja palautumaan pienessä alamäessä jotta vauhti pitäisi loppuun asti. Oma kello näytti keskivauhdiksi @4.39/4.40 joten ajattelin ennätyksen jo menneen.En jaksanut enää yrittää laskea arvioitua loppuaikaa vaan totesin että ehkä se "sekunnilla alle PB" voisi olla vielä mahdollinen. 18-19km kieppeillä roikuin edelleen letkassa. 20km tolpan jälkeen iski helpotus ja Nordarin sillalle nousevaan pieneen ylämäkeen sain aikaiseksi ihmeellisen suonenvedon ja repäisin kunnon spurtilla isomman porukan ohitse. Se kadutti heti jo sillalla mutta nyt ei ollut enää paljoa matkaa jäljellä. Viimeinen pieni nousu ennen Sonera - stadionia ja sinne sisään rullatessa rukoilin mielessäni että Stadikan sisällä ei tarvitsisi enää kiertää mitään 300m kierrosta. Helpotus olikin valtava kun siinä sisäänkäynnissä näkyi 21km kyltti jotenkin vinossa. Viimeinen 100m nurmikkoa niin paljon kuin kintuista pääsi ja maalissa! Nettoajasta ei ollut mitään käryä. Onneksi joku kutsui minua nimelläni ja JiiVee oli tullut moikkaamaan sukulaistaan maaliin ja osasi kertoa valonnopeudella kännykältään tilanteen. 1.37.41 oli mennyt aikaa. Tuuletusta! ZD keräili hetken itseään nurmikolla mutta liittyi pian juhlaan kun selvisi että molemmat olimme selvinneet alle tavoitteen. Vitosen splitit menivät 4.42 4.40 4.40 4.39 ja viimeinen 1.1km 4.38 joten kai tuo optimia hipova suoritus oli. Kokonaissijoitus näemmä parani 950 -> 569 vitosesta maaliin joten paljon menimme porukan ohi ja siltä se koko matkan tuntuikin. HCR oli aikoinaan ennen varsinaisen juoksuharrastukseni alkua ensimmäinen kisa johon osallstuin. Vuosi oli 2008 ja juoksin eilen kyseinen jo tummunut paita päällä. Aikaa silloin meni paljon painavampana n. 2.20. Nykyään vaan alkaa olla minuutit tiukassa noissa ennätyksissä kun ikääkin tulee joka vuosi 1kpl enemmän :). Mitäs seuraavaksi? Ensi viikolla yritän vaan nautiskella juoksusta ja pyrin harrastamaan sitä vaik eksklusiivisesti hyvässä seurassa. Katse on nyt käännettävä alle kahden viikon päähän Karhunkierrokselle ja homman nimi on keventely. Treenattua on tullut enemmän kuin koskaan ja paikat ovat oikean polven lievää vihoittelua Lukuunottamatta kunnossa, joten luottamus 80km matkalle on ihan hyvä. Jännitys ehtii varmaan tulla tässä vielä lähempänä kisaa. Toisaalta En olisi pystynyt tekemään enempää harjoittelua joten on oltava itseensä tyytyväinen. Onnittelut kaikille HCR juoksuille täällä palstalla! Hienoja tuloksia! Tsemppiä myös tämän päivän maratoonareille (ja lyhemmille matkoille)!
  48. 23 points
    Hampurin maraton juostu. Jännityksellä odotin millainen ilma olisi. Pari edellistä päivää olivat sateisia ja aika kylmiä eikä kovat tuulenpuuskat ainakaan parantaneet odotuksia maratonpäivän juoksusäästä. Aamulla olikin mukava yllätys pilvetön taivas joskin aika viileä ilma +5 astetta. Kisapaikalle kävelimme n. 3km matkan. Fiilis oli aika korkealla ja aika malttanattomana odottelin juoksuun pääsyä. Kisapaikalla kaikki toimi hienosti ja olisin voinut tulla paikalle metrolla vaikka 10 vaille ja olisin päässyt ihan ajoissa omaan karsinaan. Saksalaista täsmällisyyttä kaikkialla. Lähdin juoksuun karsinasta D karsinoita oli A:sta aina N:ään asti. 18000 juoksijaa. Pieni huoli tuli jo heti startissa kun lähtölaukauksesta oli kulunut 1:20 eikä meidä karsinasta päässyt vielä edes liikkeelle. Lopulta kuitenkin päästiin matkaan. Ruuhkaa oli ihan riittävästi ja eka kilometri meni 5.40 vauhtia. Sen jälkeen sainkin kiihdytettyä vauhtini itselleni sopivaksi. Juoksu kulki hyvin ja sykkeetkin pysyi hyvin siellä missä pitikin. Eli alle 170. Ajatuksena oli että 20 kilometriin asti pitää pystyä juoksemaa tuoossa kynnyksen alapuolella eikä se siitä tuon puolikkaan jälkeen paljoa noussut. Puolikkaan väliaika oli jotain 1.37 reitti oli kyllä tasainen ja muutama todella pitkä alamäki auttoi vauhdissa pysymisessä. Maratonin kanssa juostiin samaan aikaan joku yritysviesti tapahtuma ja sainkin useamman kerran viestijuoksijasta hyvän vetoavun itselleni. Ilma lämpeni kisan edetessä ja hetkittäin oli jopa kuuma mutta juoksu kulki edelleen hyvin. Jossain kohtaa huomasin 30 kilometrin lähestyvän. Siinä aloin sitten vähän odottelemaan sen mystisen seinän ilmestymistä. Ohitin 30 kilometriä, ei seinää. Ei 32, ei 34 eikä 36 kilometrissäkään eikä oikeastaan missään kohtaa. Sain tehtyä loppuun vielä loppukirinkin joka juostiin loivaan ylämäkeen ennen loppusuoraa. Ohitin monta kymmentä juoksijaa tuon kirin ansiosta fiilis oli kyllä korkealla kun punaisells matolla juoksi meikäläinen kohtuu hyvisä voimissa. Joku jutteli että kisaa seuraisi katujen varsilla vajaa miljoona ihmistä? En tiedä pitääkö paikkaansa, mutta jokapaikassa oli ihmisiä ja hetkittäin tosi paljon. Ennätykseni parani 32 minuuttia johon olen erittäin tyytyväinen alunperinhän tavoitteeni oli juosta alle 3.30 joka muuttui vuodenvsihteessa 3.25 joka muuttui helmikuussa alle 3.20 ja testijuoksut antoivat toivoa jopa 3.15 alituksesta tänään ajaksi tuli 3.16.48
  49. 23 points
    No niin nyt alkaa vk-lenkit tuntua siltä miltä pitääkin, jos meinaa puolikkaalla sen 1.45 alittaa?. Vk-lenkin kävin juoksemassa 8km 39.14 ,keskinopeus 4:55min/km, alkuun ja loppuun verkat 2km . Ekat 4km 5:00-5:09min/km. Toiset 4km 4:42-4:55min/km. Eikä ollut edes raastoa, vaan semmoista rentoa menoa jolla yleensä olen puolikkaat pystynyt juoksemaan. Eiköhän ne enkat pauku puolikkaallakin jos ei mitään ihmeempiä ongelmia tule?. Tulipas harvinaisen hyvä mieli tästä lenkistä.
  50. 23 points
    Ympyrä sulkeutuu, ja pikkusen ennen alkupistettä. Elellään vuotta 2006 ja elämäntaparemonttini on päässyt tavotteeseen eli 85kg painoon, hölkkä on hidasta eikä pohkeet tahdo kestää hölkkäystä. Motivaatio ei riitä mihinkään joten homma tahtoo jäädä, muutama viikko menee ja sattumoisin soitan Enolleni ja kyselen kuulumisia. "tulin just lenkiltä, sellanen kevyt pitkä 2h" mietin miten joku voi lenkkeillä 2h kevyesti, kun itselle 5km on se maksimi. Ja kun enoni selkeesti on hölkkämoodissa jutuissaan alan itsekkin kehumaan omaa vaatimatonta 5km yhtäkyytiä hölkkää. Enoni innostuu korvin kuulen ja sanoo, kuulehan poika, meiltä lähtee perinteisesti työporukka tukhoman maralle niin etköhän lähde mukaan. "vittu maratoonille, unen näit ei ole minun juttu tuo. Hullut juoksee niitä"... No jutellaan tovi muista asioista ja päätetään puhelu ei sen kummempia. Kuluu muutama viikko ja könyän omia juttuja, lähinna rullaluistellen ja kuntopiireillen, ja ajatus siitä että juoksisin maratoonin alkaa kiinnostamaan enemmän ja enemmän. Hairahdun nettiinkin ja löydän juoksufoorumin, lueskelen juttuja guestina ja mietin että on himmeetä porukkaa, ei mitään muuta mielessä kuin juoksu ja juosku... Ei todellakaan miun juttu. Enoni soittaa yllättäen ja ilmoittaa, "sinun on nyt ilmoitettava lähdöstäsi mukaan tai homma jää, mietin että semmonen 4.30 maratooni olis varmasti just passeli" kysyn että miten paljon on päästävä tunnissa tuohon, "no eihän se ole kuin joku päälle 9km/h jotain 6:20 vauhtia ..." Päässäni kuuluu naks, ok lähden mukaan, mutta pienellä varauksella tuo tavo, kun 5km menee maksimissaan tuota vauhtia tällä hetkellä. " älä sitä murehi, meillä on aikaa vielä 10kk kerkeet hyvin siihen.. teen sulle ohjelman ja alat noudattaa sitä, jos kysyttävää soita" No ohjelma tulee meiliini ja katson sitä hämmästyneenä, ma: 45min pk, ti 5km vk alle ja päälle verrat ....jne MIKÄ VITUN PK?? VK?? VERRAT?? Pakko soittaa ja kysellä, ehkä tunnin puhelun jälkeen alan tajuta että olen reenannut tähän asti aivan päin vittua ja ENSI kerran alan uskoa että voisikohan tämä onnistua. 10kk myöhemmin tukholmassa pääsin maaliin 4.46 ajassa puolikkaat 2.30 ja 2.16. +32 asteen helle otti voimille enkä päässyt enon asettamaan tavotteeseen, mutta se tunne maalissa, muistan vieläkin kun ajattelen "tämä on minun juttuni, vittu kun on siisti tunne" Vuodet vierii ja elämä kuljettaa, enoni saa työkomennusken intiaan ja juoksut jää toisaalle yli 4 vuodeksi, vuonna 2015 alkutalvesta soitan enolleni että miten pyyhkii, kun kuulin että hän on palannut suomeen, turistaan niitä näitä ja kun tilaisuus koittaa alan höyryämään omista hölkistä (ei juteltu piiiiiitkäänm aikaan) höyryän ja höyryän, kunnes enoni keskeyttää ja sanoo, olen minäkin tässä jo alotellu hölkkiä pikkuhiljaa intian jälkeen. Ja tartun heti tähän, se on sitten vantaalla maratoni 3.59.59 vai mitäs olet mieltä? Ei vastausta vaan vältellen muihin juttuihin ja puhelu päättyy. Viikko tästä ja soitan edelleen että miten se vantaa, nyt tulee vastaus että jos teet ohjelman niin suostun, sanon vielä siihen että kaupanpäälle tulen vierellesi juoksemaan. Lyötiin puhelimessa kättä päälle. Elokuulle asti perus tamppausta ja siitä lähti ohjelman koventaminen testikymppien ollessa 3-4vkon välein. Sovittiin että jokaisen testikympin jälkeen soitto ja kuulostellaan miten vauhit on kehttyny ja siitä uudet vauhti seuraavaan jaksoon. 53min -> 49 min kehitty 10km aika :) Enoni juossu joskus 8v sitten 10km@44:30 ja maran 3.38 joten hermotusta oli alla. Itse kisaan Homma meinaa mennä heti alusta käteen, kun tuttuun tapaani teen aivan jotain muuta kuin pitäs, intissäkin kuulin harva se kerta "soironen on taas vaiheessa" en meinaa löytää jänistettävää lähtömassasta, vaikka enoni on myös melkein 2m pitkä. 1min ennen lähtöä bongoon jänisteltävän ja päästään matkaan. Tavotteena minulla oli siis juosta 5:35 kisoja ja kävellä juomapaikoilla 10-15m juoden juomat rauhassa. Kerroin tämän taktiikan jo viikkoa aikasemmin enolleni, mutta hän ei oikein siitä tykännyt, "haluan juosta 3-4min varastoon kun hyydyn aina lopussa" yritän sanoa että ehkä siksi juurikin hyydyt, mutta ehkä asetelma poika vs vanhemmuus tekee sen että en viitsi lähteä kinaamaan. Katsotaan kisassa mietin. Eka 10,55km tullaan 58.xx pintaan, kaikki ok, olen yrittänyt jarrutella menoa, mutta en siinä oikein onnistu, kun enoni oli ottanut juomapullon ekalle kiepille mukaan tapojensa mukaan eikä juomapaikoilla kävellä, joudun spurttaamaan etumatkaa että saan rauhassa juoda juomani, tämähän on samalla omakin reeni kohti 12h kisaa, joten mahaa on totuteltava. Toinen kierros yli puolikas 1.58.xx, nyt jo toisella kierroksella jänistettävän menohalut oli hiipunut ja noin 15km jälkeen alettiin kävelemään juomapaikoilla kuten suunnittelin, silti kilsat maksimissaan 5:45 pintaan, eli ei mitään merkitystä niillä kävelyillä. Itsellä toinen kierros on 10 kertaa helpompi kuin eka, ja oikeasti nautin hölkästä. Keli on mitä parhain, ja useita juoksukamuja liikkeellä joiden kanssa hölmöilläänkin siinä samassa. Juoksu nautintoa siis parhaimmillaan. Kolmas kierros täyttyy ajassa 2.57.xx, kolmannella kiekalla tuleekin asiaa puskankin puolelle (pienempi hätä) jänisteltävä kerran ja itse käyn 2 kertaa, toisen kerran käynnin kilsa olikin reissun nopein minulle 5:20 :) Noin 30km kohilla alkaa meno jo painamaan enolla ja juomapaikka kävelyt lisääntyy, joudun vittuilemaan hieman enemmän että jokohan lähettäs tyylillä, ja sitkeesti ukko liikkeelle. Lähdetään viimeiselle kierrokselle noin 2min kaulalla siihen alle 4h aikaan, lasken että 5:48 kisoja saa tulla hitaimmillaan. Hölkätään kiekkaa ja teboilin kohdalla alkaa enoni jäämään jo kunnolla tuosta ajasta 6:11 huudan kilsan ajaksi, edellisetkin kilsat tyyliin 5:50 - 5:58, joten kaula supistuu supistumistaan. Kun matkaa jäljellä 5km on aikaa tavotteeseen enää 30min15s, huudan enolleni että jumalauta minulla ei ole nitroja mukana, alkaa mennä jo hitskokin puolelle!! Nyt vittu juokse!! 4km jäljellä 24min5s, hittojen hitto ukkohan hyytyy käsiin. Tiputtaudun rinnalle ja yritän kaikilla psyykkisillä taidoillani tsempata häntä, huutelen taputtajille että hyvin jaksatte taputtaa jaksaa jaksaa, ja huomaan että enonikin hieman hymyilee pelleilyilleni ja kun saavutaan 39,2km kohtaan on aikaa jäljellä TASAN 12min, nyt ilmoitan enolleni että jumalauta kaikki peliin mitä ikinä saat kasaan, NYT on tullut aika kaivaa se tahto mielestä esiin, kunnolla ei tässä ole enää mitään tekemistä RUNTTAA ja SURVO!!! 41,2km ja katoppas ukkoa toka vika kilsa 5:43, eli 17s plussaa, viimonen mäki eli silta yli, enon katse on lasia, huohottaa kuin hirvi, hän ei nää, ei kuule, ainoastaan katse horisonttiin. Maali näkyy jo nyt asia on selvä, enoni pääsi +60v iässä maran alle 4h. Netto 3.59:30, bruttokin alle 4h. Samalla oman sarjan sijalle 10. Pidättelen itkua maalissa, eno itkee vaimoansa vasten, saan kiitokset ja tunnustuksen siitä että ilman jänistelyä olisi homma kaatunut liian kovaan alkuun. Ympyrä on sulkeutunut, tai mistä tietää vaikka alkoi uusi kierros.
×