Jump to content
Juoksufoorumi.fi






Leaderboard


Popular Content

Showing most liked content since 17.09.2017 in all areas

  1. 27 points
    Perusterve! Berliinin maratonilta 2:59:17. Pari vuotta meni projektissa ja juoksu alkoi kummasti kulkea, kun sai ylimääräisen laardin pois ja alkoi tehdä PK-treenit riittävän kevyinä.
  2. 25 points
    Eteläpään Mörkö ja minä. Vuosi sitten pääsin kättelemään Eteläpään Mörköä ensimmäisen kerran. Vuoden 2016 Vaarojen perusmatka oli mun eka polkujuoksukisa ikinä Suomessa. Olin aikaisemmin jolkotellut kisoja vain ulkomailla. En siis tiennyt mitään suomalaisista poluista. En tiennyt mitään paikasta nimeltä Eteläpää. Kunnes Vaarojen startti koitti ja lähdimme matkaan. Viime vuonna reitti ja keliolosuhteet olivat erilaiset, joten matkanteko oli varsin rentoa ja lupsakkaa kahlaamolle asti. Sen jälkeenkin oli vielä muutama kilometri helppoa baanaa. Muistan vieläkin elävästi sen tilanteen, kun vähän kahlaamon jälkeen omahyväisesti mietin, että mikä tässä Eteläpäässä nyt on muka niin kummallista. Eteläpään Mörkö päätti silloin näyttää minulle, että kuka täällä on Capo di tutti di capi, pomojen pomo, näin meidän kesken. Viime vuonna Eteläpäässä rämpiessä löysin itseni ajattelemasta, että nyt olen ihan oikeasti joutunut paikkaan, mihin en halua enää toista kertaa joutua. Tästä on hauskuus kaukana. Eteläpää vei silloin rutosti aikaa ja en Ryläykselläkään pitänyt ihmeempää kiirettä, kun en kovin aktiiviseen seurannut ajan kulumista. Kunnes sitten jossain vaiheessa tajusin, että mehän mennään niin hidasta vauhtia, että cut-off tulee Kolilla vastaan. Yritin vielä ottaa epätoivoisen loppunoston, mutta eihän se enää auttanut. Viime vuonna peli vihellettiin siis mun osalta poikki jo ekan kierroksen jälkeen. Kotiin ajellessa mietin, että tänne en oikeasti halua enää palata. Siis ihan oikeasti en halua. En nyt tarkoita niitä "Ei-enää-ikinä" lupauksia, mitä sanotaan vaikka kaupunkimaratonin jälkeen, koska ne lupaukset tunnetusti katoavat bittiavaruuten ekan kisaoluen jälkeen. Ei, nyt oli kyse jostain muusta. Ei enää. Liian rankkaa mulle. En pysty. Haluan takaisin Keski-Euroopan rollaattoribaanoille. Sitten tuli 2017 Karhunkierroksen perusmatka. Meni vielä läpikin. Sitten tuli YPH. Meni sekin läpi, vaikka olikin jo melkoista taistelua pääkopan sisällä. YPH:n jälkeen istuin Hetan koulun liikuntasalin pukuhuoneessa hillitön horkka päällä ja yritin juoda kokista kaksinkäsin, kun yhdellä kädellä tölkki tärisi liikaa ja kokikset lenteli ympäri pukuhuoneen lattiaa. Samalla mietin sitä karua faktaa, että onko mun nyt pakko palata Eteläpäähän? En edes miettinyt koko YPH:n läpäisyä, vaan mietin vain, että onko mun nyt oikeasti pakko palata Eteläpäähän. Liivi. Fleeceliivi. Fleeceliivejä myydään Tokmannillakin. Kävelee sinne ja ostaa vaikka satkulla viisi. Hetasta kun palasin bussilla Ylläkselle, niin olin aika hissukseen koko matkan. Olin toki tyytyväinen siitä, että onnistuin väkisin rutistamaan perusmatkan maaliin, mutta samalla olin jossain määrin kauhuissani siitä, että ymmärsin hyväksyneeni tappion. Nöyrtyisin ja palaisin Eteläpäähän. Selvähän se on, vaikka yritin vielä vähän laittaa vastaan. En palaisi sen takia, että haluaisin kostaa Eteläpäälle kokemani tappion. Tai sen takia, että voisin todistaa itselleni olevani oikea mies, kun kykenisin kääntämään tappion voitoksi. Palaisin Eteläpäähän vain ja ainoastaan yhden fleeceliivin takia. Elämä on. Ajelin perjantaina Kolille ja mietiskelin, että liekö siellä taas se valtakunnan ainoa pilke silmäkulmassa tehty liikkenneopaste. Olihan se siellä, tutulla paikallaan. "Pane tiiviisti". Täällä sitä taas ollaan. Tuosta me viime vuonna lähdettiin, mutta toista kertaa en lähtöportin alta mennyt. Hain liput ja laput kisakansliasta, hotellin pukuhuoneeseen kamojen lopullinen säätö, kamat niskaan ja takaisin autolle pötköttämään. Kisaa edeltävänä päivänä olin miettinyt, että onkin mukava nähdä lähtöalueella foorumilaisia, mutta autolla ollessa tuli sellainen tunne, että nyt mun on parempi vain olla täällä. Ainahan mä näissä kisoissa jännitän, mutta nyt jännitin vielä normaalia enemmän. Katselin kellosta minuuttien kulumista ja viime hetkillä nousin ylös ja lompsin lähtöön. Sain juoksuliivin kiinni, kello läysi sateliitit ja pari sekuntia tämän jälkeen olikin jo aika lähteä. Alku on aina niin armollisen helppoa. Massa vie mukanaan ja aivot voi jättää narikkaan. Nyt tosin viime vuoteen verrattuna oli se iso ero, että noustiinkin Mäkrälle heti alussa, niin joutui oikein töihinkin heti alkumetreillä. Siellä alkoi käymään myös se ilmi, että reitti on kosteammassa kunnossa kuin viime vuonna. Mutta tässä vaiheessa mun aivot olivat siirtyneet sellaiseen taistelumoodiin, että tulkoot mitä vain, niin kyllä se jotenkin hoidetaan. Kisastrategia oli simppeli. Koska ainoa tavoite oli päästä maaliin aikarajan puitteissa, koko kupletin juoni perustui siihen. Omat kokemukseni oman kropan hallinnasta johtivat siihen ajatusmalliin, että on parempi vetää eka kierros sen verta reippaasti, että toisen kierroksen voi vetää melko rauhallisesti. Että toiselle kierrokselle riittäisi se, että pysyy koko ajan vain reippaassa liikkeessä. Tällä ajatuksellä lähdin liikeelle. Koko ajan vannotin itselleni, että älä ala kisaamaan sijoituksista, koska tässä kisassa on liian paljon hävittävää. Rykiniemen kahlaamolle tulin hyvillä mielin. Hyvillä mielin kahdesta syystä. Ensinnäkin ukko toimi kuten pitää. Jalat liikkui hyvin, mieli oli virkeä ja masu toimi. Toinen, kenties vieläkin tärkeämpi juttu oli se, että tiesin mitä Eteläpäässä odottaisi. Se ei olisi järjettömästi pahempaa kuin Mäkrältä tänne kahlaamolle tänä vuonna. Ja se meni ihan hyvin. Kahlaamoa ennen ja jälkeen on muutaman kilometrin pätkät helppoa rallattelua. Näiden pätkien kohdilla mietin, että nämä säästetyt minuuutit tulevat vielä tarpeeseen. Lähdin kahlaamolta yksin, koska en halunut käyttää yhtään ylimääräistä sekuntia huoltopisteillä. Pullot vaan täyteen ja menoksi. Taivalsin Eteläpäätä suurimmalta osin ylhäisessä yksinäisyydessä, keskellä yötä, säkkipimeässä metsässä, missä ilmassa olevan kosteuden näki ihan kirjaimellisesti. Ei satanut, mutta otsalampun valo valaisi ilmassa leijuvan kosteuden. Jossain 25-30km välillä päätin, että on aika pyytää audienssia Eteläpään Mörön residenssiin. Pakko se on nostaa kissa pöydälle, jotta asia saadaan hoidettua. Lähetin vienon toiveen ilmoille, että miten olis? Mörön adjutantti olikin suopealla päällä ja pikainen audienssi järjestyi. Kävimme tilannetta kohteliaasti läpi ja kävi ilmi, että Mörkö ei oikein pitänyt siitä, että hänen perjantai-iltaansa tullaan näin rahvaanomaisesti syysiltana häiritsemään. Hikisiä miehiä ja naisia kirmailee hänen tiluksillaan. Keskellä yötä vieläpä. Sanoin sitten Mörölle, että mitäs jos tehdään sellainen herrasmiessopimus, että annat mun nyt mennä tämän kerran ja lupaan, että en tule sinua enää ikinä häiritsemään, kävisikö tällainen kompromissi? Mörkö katsoi minua silmiin, nousi ylös ja kysyi: "Siis lupaat? Ihan varmastiko et tule?" Joo, en tule, jos nyt saan mennä ilman kohtuutonta vastarintaa. Mörkö nyökkäsi ja samalla adjutantti jo vetikin hihasta, että on varmaan aika lähteä jatkamaan matkaa. Tämä tapaaminen oli monella tapaa hieno hetki. Olin sinut Eteläpään kanssa. Täällä ollaan, täällä mennään ja tämä sujuu. Kellokin käy, mutta kello käy tänä vuonna selvästi hitaampaa kuin viime vuonna. Tulin Eteläpään roskikselle ja ymmärsin, että ollaan jo pitkällä. Oli säkkipimeää, kosteankylmää, olin vielä hetken yksin, mutta olin hyvillä mielin. Oli jotenkin seesteinen olo. Homma yksinkertaisesti sujuu. Sitten tuli se vastaan mitä olin toivonut. Pieni kärrypolku, mikä johtaisi Kiviniemen tilan autotielle. Eteläpää Vol 1 on hoidettu! Ja kaikki hyvin. Kiviniemessä tarkastin ajan ja kahlaamolta Kiviniemeen meni nyt 20 minuuttia nopeammin kuin viime vuonna ja olin nyt huomattavasti paremmassa iskussa kuin vuosi sitten Kiviniemessä. Tässä tuli ensimmäistä kertaa sellainen fiilis, että jos ei tule mitään yllättävää vammaa, niin mulla on oikeasti mahikset päästä tämä kisa maaliin. Kiviniemestä lähtiessä tuumin, että jos reitin alku oli märkä, niin missähän kunnossa Ryläys mahtaa olla. Mutta oli se missä kunnossa tahansa, niin liikkeen pitää jatkua. Koko ajan. Eteenpäin. Ei pysähdytä miettimään. Ikinä. Mitään. Ja olihan se märkä. Todella märkä ja mutainen. Mutta taktiikka piti. Liike pysyi hyvin yllä. Tämäkään pätkä ei ole yhtään mun makuun, koska en osaa juosta näin vaikeata maastoa. Mutta silti fiilis oli hyvä, koska keskivauhtia oli kuitenkin riittävästi. Ja reitin viimeinen vesipiste tuli yllättävän nopeasti vastaan. Fiilis oli kovassa nousussa. Tiesin, että loppureitti tästä hotellille ei luultavasti olisi kovin teknistä. Tiesin myös, että kyllä mä ylämäet tunkkaan aina melko hyvin ylös, jos reitti ei ole sikavaikeata. Luottamus siihen, että ehtisin lähtemään toiselle kierrokselle viimeistään klo 09, kasvoi entisestään. Olin asettanut tämän kello ysin eräänlaiseksi takarajaksi, että viimeistään silloin pitäisi päästä lähtemään, jotta homma olisi varmalla pohjalla. Reitin uusi osuus oli mun makuun oikein passeli, paljon parempi tämä oli kuin se viime vuotinen hotellin kulmalla käyminen ja jyrkähkön hiekkatie alas juokseminen. Ekalla kierrokselle tämän uuden osion pitkokset olivat todella liukkaat, mutta ilmeisesti ne kuluivat jossain määrin satojen juoksijoiden alla, koska toidella kierroksella pitoa oli paremmin. Tai sitten aivoista ei vaan enää löytynyt itsesuojeluvaistoa. Satamaan tullessa katsoin kelloa ja olin varsin tyytyväinen mies. Nyt näyttää hyvältä. Silti katselin Sataman ajanottomattoa kaihoisasti ja tuumin, että tulenkohan näkemään sinut vielä toisen kerran. Ja jos näin pääsee käymään, niin millaiset on silloin fiilikset. Tunkkasin mäen ylös ja eka kierros hoidettu. Aikaa meni 12h 5min. Viime vuonna kierros oli mun kellon mukaan 550 metriä pidempi ja nousua oli 80 metriä enemmän, mutta aikaa kului 13h 32min. Eli nyt vauhtia oli selvästi enemmän. Ja en päästellyt missään nimessä reippaasti, vaan just sellaista vauhtia, mikä tulisi varmasti riittämään siihen, että toinen kierros alkaisi viimeistään ysiltä. Tein puolipikaisen huollon, vaihdoin vaatteita, söin vähän keittoa ja siten taas liikkeelle. Kello oli noin puoli yhdeksän! Ja ukossa oli hyvin virtaa!! Oli meinaten melko makoisa fiilis just sillä hetkellä!!! Nyt olisi 15,5 tuntia aikaa selvittää toinen kierros. Ja se tulisi riittämään, jos ei tule mitään isompaa vammaa. Ja siihen pitikin nyt sitten keskittyä oikein urakalla. Hillitä menohaluja, pelata varman päälle, tankata säännölliseen, muistaa syödä, suolat, aina vesipullot tyhjiksi ennen seuraavaa vesipistettä ja ennen kaikkea, älä päästä mopoa keulimaan! Nyt vain maaliin. Olin erittäin tyytyväinen, kun pääsin liikkeelle jo puoli ysiltä, koska tämä antoi mahdollisuuden repiä vähän kaulaa 43km starttiin, joita olisi siis yhdeksästä alkaen. Sen jälkeen takaa alkaisi lappaamaan porukkaa ohi todella vauhdikkaasti, kunnes saavuttaisin risteyksen, mistä kaartaisin taas kohti Eteläpäätä. Tämä toimi hyvin. Kun neljäkolmosten kärki saavutti minut, oli porukka jo hajaantunut melko hyvin ja pitkiä jonoja ei enää ollut. Todella moni näistä sprinttereistä heitti kovat kannustukset ja se piristi kummasti mieltä. Vähän kaihoisasti katsoin, kun sprintterit kaartoivat kohti Kiviniemen lauttaa, mutta äkkiä se fiilis poiskin lähti. Nyt kahlaamolle kenkiä puhdistamaan ja sitten Eteläpää Vol 2! Eteläpää olikin päivänvalossa aika selvästi helpompi kuin yöllä. Ja Mörkökin kunnioitti meidän herrasmiessopimusta, joten Vol 2 sujui varsin ongelmitta. Tällä kertaa ei ollut tarvetta olla yksin vaan välillä mentiin pienissä ryhmissä ja välillä ohiteltiin toisiamme vuorovedoilla. Tässä vaiheessa olinkin aika pitkiä aikoja naisten kolmosen (Järvinen) ja nelosen (Toppila) kanssa samalla alueella ja myös tuleva seuralaiseni, Herra Karhula, alkoi täällä olemaan samoilla nopeusalueilla. Eteläpää Vol 2 oli hämmästyttävän helppo kokemus. Vieläkin sitä ihmettelen, että miten se nyt näin helposti meni. Toki aikaakin meni 50 minuuttia enemmän kuin ensimmäisellä kierrokella, mutta silti olin hämmästynyt miten hyvin se meni. Kiviniemestä lähdön jälkeen tulimme Karhulan kanssa samaan aikaan polun päähän ja iskeydyin siinä hänen peesiin. Tiesin matkamme aikaisemmista vaiheista, että Kari vetää mäet ylös nopeammin kuin minä, mutta samalla huomasin myös sen, että oma otsalamppuni oli aivan surkea säkkipimeässä Ryläyksessä. Ekalla kierroksella olin käyttänyt tehokkaampaa lamppua. Tässä sitten pienen hetken tuumin, että jäänkö yksin haparoimaan surkean lamppuni kanssa, vai kiristänkö sen verran ruuvia, että pysyn Karin peesissä kiinni ja saan merkittävää etua hänen laadukkaasta lampustaan. Energiaa tuntui olevan vielä hyvin jäljellä, joten ajattelin, että peesiin vaan. Ja se oli varmasti hyvä päätös. Matka taittui hyvin ja kellosta oli helppo tajuta, että tällä vauhdilla oltaisiin maalissa reilusti ennen puolta yötä. Ryläys oli pimeässä haastava pätkä, kun vauhtia oli aavistus enemmän kuin olisin halunnut ja oma valaisin oli suoraan mappi Ö:stä, mutta kunnialla se selvittiin. Ryläyksen jälkeisellä roskiksella tuli ensimmäistä kertaa sellainen oikein vahva fiilis, että mähän tulen pääsemään tämän kisan maaliin aikarajojen puitteissa. Että pitäisi sattua jotain todella vakavaa, mikä voisi enää estää maaliin saapumisen. Loppumatkahan on teknisesti varsin helppoa, mutta mäkiä on ihan riittävästi. Mutta mäet eivät minua haitanneet yhtään. Kun vauhdin sovitti sopivaksi ja mitään paineita ei enää ollut niskassa tavoitevauhdeista, niin sain lähinnä lompsia menemään euforisessa tilassa. Kari kun oli vielä erittäin kokenut kehäkettu näissä hommissa, niin hänen kanssaan oli todella mukava jutella kaikista ultrahäröilyistä mitä kumpainenkin on tehnyt. Paljon hauskoja tarinoita jäi mieleen Kiviniemi - Koli väliltä :D Ja sieltähän se Sataman viimeinen väliaikamattokin tuli vastaan. Loppunousuun olisi aikaa käytettävissä yli 70 minuuttia, eli homma oli taputeltu kasaan. Hymyssä suin tunkkasin Satamasta ylös hotelille. Karikin oli tyytyväinen kun hänelläkin oli sama matka jäänyt viime vuonna vatsavaivojen johdosta kesken. Mutta nyt tässä viimeisessä loppunousussa ei mikään tuntunut enää miltään. Energiaa ja voimia oli kuin juuri ajokortin saaneella nuorella miehellä. Ukot rintarottingilla rinnakkain maaliviivan yli. Elämän hienoja hetkiä. Liivijengiin...
  3. 23 points
    Vaarojen Ultra 130km 6-7.10.17 ”Märkää, Mutaa, Hidasta, Juurakkoa, Eteläpää, Ryläys, Mäkrä, Pimeää”...siinä muutamia avainsanoja, jotka vainosivat mieltäni YPH134km napakymppiultran jälkeen. En ollut koskaan aiemmin käynyt Kolilla juoksemassa, joten käytännön ihmisenä aloin heinäkuun loppupuolella suunnittelemaan tutustumisreissua Kolille, ettei Suomen ehkäpä vanhin ja legendaarisin polku-ultra veisi miestä mennessään jo ennen starttia. OlliLn ja Antin kanssa kävin keskustelua ajankohdasta, ja lopulta jälkimmäisen kanssa aikataulut osuivat nappiin, ja lensimme Joensuuhun viikonlopuksi syyskuun alussa. Lauantaina kävimme hienossa syyssäässä hölkkämässä läpi Eteläpään (Kiviniemi-Kiviniemi, n. 30km) ja Sunnuntaina sitten valloitimme Ryläyksen (n. 16km). Reissu oli varsin silmiäavaava, joskin eteläpään kuuluisa ”tuska” osoittautui noin 7-8km mittaiseksi. Sunnuntaina satoi ja Ryläyksen lenkki oli vähintään yhtä hankalaa mentävää kuin tuo eteläpään pätkä. UTTF17- Finisher- liivi ei siis missään tapauksessa tulisi helpolla, vaan Vaarat olisi kaikessa komeudessaan tämän kolmen polku-ultran vaativin matka. Päivällä testilenkeillä matka taittui hitaasti. Mitä se olisi sitten yöllä otsalampun valossa? Oivoi. Laineman, Micken ja muiden blogeja tuli pyöriteltyä paljon – tänä vuonna läpäisyaikaa oli 2h enemmän kuin edellisenä vuonna. Ei mitään ongelmaa itselleni ellei reissulla tulisi havereita. Viimeisen kolmen viikon aikana ennen tapahtumaa, minulla oli pariin otteeseen lieviä flunssan oireita, mutta kunnolla sairaaksi en onneksi tullut. Kesänjälkeistä aikaa leimasi myös muu elämään liittyvä stressi ja useina öinä uneni valitettavasti kärsivät, kun asioita tuli pyöriteltyä päässä aamuyon tunteina. Vaimoni oli lähdössä Vaarojen Maratonille, mutta koska oma lähtöni 131km ultralle oli jo perjantaina klo 20.00, sovimme että lennän Joensuuhun perjantaina ja rouva ajelee sitten päivällä perässä lasten kanssa illaksi perille. Yhdessä sitten ajelisimme sunnuntaina takaisin kotiin. Riikka vaihtoi matkansa päivää ennen juoksua nilkkaongelmien vuoksi maralta sprinttiin (13.5km) ja tuloksena oli yllättäen upeasti toinen tila! Saavuin suunnitellusti Joensuuhun ja siirryin Kolille ystävällisen juoksupariskunnan kyydissä kentältä, sekä majoituin jo ajoissavarattuun Sokos- hotelliin. Nyt oli vielä aikaa nostatella fiilistä ja pakata kamat pimeää yötä varten. Oleellisimmista varusteista mukaan lähti Lumonite Compass R + vara-akku ja varalampuksi pieni ja pienitehoinen mutta pitkäkestoinen Petzl Tikkina. Energiapuolelta mainittakoon 11kpl geelejä per 65km kierros sekä erilaisia suklaita. Sauvojen kanssa mietin pitkään mutta päätin jättää ne puolenvälin huoltoon. Kävin syömässä frutti di Pielis- pizzan hotellin ravintolassa myöhäisenä lounaana ja tämä nyt ei ollut ehkä ihan maailman fiksuin lopputankkaus kuten kisan alussa sain huomata. Oli se vaan hyvä pizza (mm. Lohta ja Smetanaa). Lurps. Numerolappujen jaossa törmäsin mm. ”Muusaan”, Lahtelan Miikaan ja moneen muuhun. Kisajännitys alkoi nousta. Hotellilla juttelin tunti ennen lähtöä rakkaan ystävän Pasin kanssa 131km haasteesta ja paikalle pölähtivät ”Zumteufel” ja ”Helppoheikki”. Kohta mennään! Kamat kasaan ja Pasin asuntoauton kautta lähtöviivalle n. 20min ennen starttia, ja olipa ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua. Niinkin paljon että kaiken jutskailun keskellä ”1 min lähtöön” kuulutus tuli ihan yllättäen, ja minun piti kiireessä tehdä vielä viimeinen varustetsekkaus ja sytyttää lamppu päälle. Ensimmäinen kierros (65km) Kaivoin GoPron repusta lähdön kuvatakseni, ja lähdin juoksemaan letkassa pimeään metsään ja tein siinä sähinässä luultavasti Vaarojen 131km uuden ennätyksen: kenkä kiveen/juureen ja mies naamalleen hiekkatielle n. 300m lähdöstä (sori, Ville Tuure ;-) ). Ei siinä adrenaliinissa tullut jäätyä sen kummemmin taivastelemaan, mutta takanatulijoilla oli hauskaa (kiitos vaan myötäelämisestä!). Ylös, pää pystyyn ja juoksemaan. Myöhemmin huomasin että ranteessa oli jotain ihmeellistä turvotusta ja verenvuotoa ja kaivoin pienen kiven ulos sieltä. No ei onneksi paskaisia kamppeita ja verenvuotoa isompaa hätää. Reitti oli heti alusta lähtien märkä ja kalliot liukkaita. Hubaa oli taatusti tiedossa seuraavaksi vuorokaudeksi! Jonkin verran parantelin asemia siinä letkassa kunnes huomasin edessäni Maksimaisen Villen selän ja totesin että tästä ei enää sitten pidemmälle pyrähdellä J Vauhti tuntui ”omaan juoksuun” verrattuna aavistuksen liian kovalta mutta ajattelin että antaa mennä nyt kun on helpompaa baanaa alussa. Itseluottamus oli noussut aika paljon YPHn onnistumisen kautta, mutta maaliintuloa ei ollut syytä vaarantaa turhalla rynnimisellä. Aika pian lähdön jälkeen vatsassani alkoi tuntumaan ”pallo” ja tuli kaduttua pizzan ja parin kanawrapin syöntiä iltapäivän aikana. Juoksuun se ei tässä vaiheessa sinänsä vaikuttanut, mutta pelotti että mitä tuosta turvotuksesta mahdollisesti vielä seuraa. Siinä reilun puolen tunnin kohdalla letkassa takaa kuului rytinää ja Juuso sekä muutama muu paiskoi kaameaa vauhti ohitse – ääneen tuumailtiin että joko tässä nyt näkee näkyjä, vaikka kyse olikin kärkiporukan aikaisesta pummauksesta jota nyt korjailivat. Tunnin kohdalla meitä oli tiellä aika iso ”pääryhmä” jossa oli Lahtelaa, Validoa, Maksimaista, Päätaloa jne ja mietin että no nyt on minun ”15 minutes of fame” ja ehkä kannattaisi vähän himmata vauhtia. Siitä se kärki kuitenkin pikku hiljaa hävisi ja hieman myöhemmin kannustajat reitillä huutelivat että ollaan n. 10-20 sijoilla oleva pääjoukko, ja totesin itselleni että suurinpiirtein tässä onkin ihan ok olla tässä vaiheessa. Tämä iso pääjoukko oli kärkiviisikon takana aika hyvin kasassa ja Lakkalan kohdalla hoksasin kysyä takaa että ketäs siellä on? Ilokseni kuulin että SamiT. Siinä meni matka mukavasti Tenqun kanssa rupatellessa ja edellämenevän selkää seuratessa aina kahlaamolle tuleviin laskuihin, jossa edellämenijät päästelivät sellaista vauhtia että valot hävisivät pikku hiljaa pimeyteen. Näillä main myös vatsani ”pallo” alkoi onneksi häipyä sitä, onneksi, luonnollista kaavaa noudattaen (anteeksi takanatulijat). Herajoen ylitys oli upea kokemus valojen loisteessa kahlaten ja vaikka tuota ehkä etukäteen joku jännittäisi, niin sanon vain, että tuossa huumassa sitä kylmää ei edes huomaa vaan jääkylmä hoito jaloille tekee vain hyvää! Ristiriitaista tuossa tilanteessa oli vain se että tästä kohdasta pikkuhiljaa alkaisi se kuuluisa Eteläpää. Aargh. Bongailin huollossa Epun ja Samin ja jatkettiin kimpassa seuraavaan nousuun muutaman hengen porukassa. Vesalla oli todella pahannäköisiä vatsakramppeja ja hän joutui nojailemaan kallioon välillä. Harmitti kaverin puolesta mutta mitään muuta kuin kannustusta ei ollut tehtävissä valitettavasti. Kolinvaaran huipulla yön pimeydessä alhaalta kuului lohdutonta oksennusta. Pahoittelut omasta puolestani matkan katkeamisesta! Kuva: ONEVISION.fi / Juha Saastamoinen Eteläpään syheröt ja nousut menivät sitä Roskakoria (upeaa kun on joku kiintopiste elämässä! Siis roskakorin näkeminen ilahdutti!) odotellessa ja pikku hiljaa jutustelun määrä alkoi porukassa vähenemään. Tulimme roskikselle siinä puolenyön jälkeen ja roskantyhjennyksen sekä pissatauon jälkeen jatkettiin matkaa kahdeksan hengen porukassa Eppu kärjessä. Oli odotetusti märkää, mutaa, liukasta ja ainoastaan komea räntäsade olisi maksimoinut kurjuuden. Minulla alkoi olla kova vedentarve tässä vaiheessa kun urheilujuoma ei enää oikein maistunut, mutta onneksi Kiviniemeen oli enää alle parin tunnin matka. En viitsinyt lähteistä vettä ottaa tällä kertaa. Ennen Kiviniemeä vastaan tuli Marko, joka oli hukannut puhelimensa ilmeisesti kaatuessaan. Toivottavasti löytyi lopulta?! Väsyneitä kasvoja oli jo nähtävissä reitillä. Kiviniemessä otimme pullot täyteen vettä ja matka jatkui Kolinvaaran yli Ryläystä kohti noin klo 02.00. Olimme jälkikäteen katsottuna kilpailussa siinä sijoilla 10-16, mutta paikan päällä itselläni tästä ei ollut mitään tarkempaa käsitystä. Homma oli ihan hyvin hallussa mutta ajattelin kammolla, että tämä pitää tehdä vielä toisenkin kerran saman päivän aikana. Ajattelin myös lämmöllä takanatulijoita – aikarajat tulisivat olemaan tässä märässä maastossa todella tiukat tänäkin vuonna. Ryläys oli todella raakaa touhua pimeässä ja märässä kelissä, Eppu otti vähän eroa meihin muihin ja itse tsemppasin kantaan. Jono alkoi venymään mutta näköalatornilla oltiin taas kasassa kun jäimme arpomaan reittiä hetkeksi (mönkijäura näytti Epun mielestä liian helpolta ollakseen totta? J). Manasin myös että kuka hullu tänne tulee huvikseen vaeltamaan ja taisi olla Tommi joka totesi että on tämä päiväaikaan hienoa reittiä! Ok, I take your word for that J Hieman Ryläyksen jälkeen kalliolla putosin vasemmalla jalallani ”nilkan päälle” kiven väliin ja pieni rusahdus viittasi nivelsiteiden venähtämiseen. Kirosin hetken kovaan ääneen ja nojasin kallioon. Sattui todella kipeää kun taivuttelin nilkkaani. Kaverit ehdottivat fiksusti jalan upotusta edessäolevaan kylmään puroon, mutta hammasta purren hieman nilkuttaen jatkoin matkaa, ja onneksi muutaman kilsan kuluessa kipu alkoi hellittämään. Edes Buranaa ei tarvittu, mutta hieman on nyt jälkikäteen nilkka siitä kohdasta nyt turvoksissa. Zpetkellä (?) oli jalkapohjassa joku vamma ja ilmeisesti hän joutui hyvästä porukasta valitettavasti keskeyttämään. Jollakin meistä alkoi lamppu piiputtamaan (en jaksa muistaa enää kuka se oli). Viimeisen huollon jälkeen ennen puoltaväliä porukassamme olivat Lumme, Lahtonen, Pasanen, Jokiranta, Tenqren ja Minä. Kohti puoltaväliä Eppu ja kaksi muuta kiristivät tahtia ja me kolme muuta jäimme. Itse tulin letkan viimeisenä viimeiseen nousuun mutta otin siinä vähän juoksua ylämäkeen ja saavutin yhden kärsivän kaverin. Räsäsen Kimmo (kiitos kannustuksesta ja tuesta Kimmo!!!) tuli vastaan kannustaen ja ilmoitti että ”kolmossijaan” on alle puoli tuntia tai jotain sinne päin mutta enpä tuossa tietenkään realistina alkanut mitään maalailemaan vaan huolsin rauhassa, vaihdoin vaatteet ja söin kanakeittoa sekä leipää hyvällä ruokahalulla. Huollossa olivat kuulemma kuuluttaneet että Karppinen kirii tjsp. Hohhoijaa J Kiitosta uskosta! Riikka oli myös herännyt ja tuli välittämään ja jeesaamaan. Vessakäyntiä yritin mutta hätä ei ollut suuren suuri ja sinne oli 86km kilpailijoita jonossa, joten totesin että ehtiipä tuota matkallakin. Hali ja pusu ja nappasin sauvat mukaan toiselle kiekalle ja uskomatonta mutta totta – lähdin huollosta ilmeisesti kuitenkin miesten seitsemäntenä (!!) Samia yritin ennen lähtöä katsella matkaan, mutta en kertakaikkiaan miestä löytänyt. Eppu ja Tommi olivatkin jo lähteneet aikaisemmin. Rento meininki ja yli 17h aikaa tulla maaliin!!! Liivi – here I comeeeeee!!!! Toinen Kierros 65=>130km En ole ikinä ennen kärsinyt pahemmista vatsavaivoista juoksukilpailussa ja ehtinyt jopa kehuskellakin tällä ominaisuudella, mutta nyt jo asfalttilaskussa Ukko-Kolilta alas vatsaani yht´äkkiä kouraisi ilkeästi, ja totesin että kunhan metsään pääsen, niin puskareissu on tiedossa. Niinpä siinä tuli sitten tehtyä historiallinen ensimmäinen biokätkö polkujuoksu-uralla (harmillisen hyvin nämä spotit näkyvät GPS-seurannassa jälkikäteen vaikka miten yrittäisi sen salata julkisuudelta, hehheh). Valitettavasti ei jäänyt viimeiseksi. Joku järjestäjistä tuli vastaan ja hölkkäsi ystävällisesti kanssani muutaman sata metriä ja olo alkoi helpottaa siinä jutustellessa. Sammutin lampun parin kilometrin jälkeen kun päivä alkoi kajastamaan. Homma eteni ihan kivasti siinä päivän kajossa ja alun kalliot eivät enää tuntuneet niin liukkailta kuin yöllä. Lakkalaan mennessä biokätköjä syntyi yhteensä neljä kappaletta, vatsakivut olivat paikoin kovat ja helpottivat joksikin aikaa aina puskareissun jälkeen. Jossain vaiheessa kolmen 131km takanatulijan kimppa oli näemmä mennyt ohitseni. Ei mitään käsitystä milloin tämä tapahtui. Varmaan istuin jonkun ison kiven takana. 86km kärkeä ehdin hyvin kannustaa kun tulivat ohitse MPn johdolla, ja oli kiva pistää femmaa mm. Gurun ja Maken kanssa! Kovaa kyytiä pistelivät! Kannustustekstareita piippaili toisella kierroksella kännykkään paljon. Kiitos kaikille. Piippaus vie eteenpäin! Joku ohimenijä tarjosi imodiumia ystävällisesti. Kieltäydyin toistaiseksi. Olisi pitänyt ottaa. Yritin juoda ja syödä aina puskareissujen välissä mutta eväs ei meinannut upota millään ja heikoitus alkoi iskeä. Liikkeessä kuitenkin pysyin jotenkin hammastapurren ja kuin ihmeen kaupalla Lakkalassa vatsakivut alkoivat helpottaa. ”Lows will pass” tuli todistettua. Samaan henkeen sitten siinä Lakkalan lammasaidalla polku erkani oikealle ja suoraan enkä kuolemaksenikaan jaksanut muistaa kumpaa suuntaan siinä piti mennä. Viittaa ei ollut. Hetken kävelin lammasaidan reunaa kunnes käännyin totesin että pakkohan sen oli kääntyä oikealle. Oikea valinta! Hieman ennen toista Herajoen ylitystä takaani ilmestyivät Anssi ja Jukka (?) ja saavuimme peräkanaa huoltoon. Kyselin siinä fiiliksiä ja ilmeisesti UTTF- podiumpaikasta käytiin jonkinlaista kisaa. Otin pullot täyteen vettä. Olo oli hieman alkanut parantua, mutta manasin ääneen puskareissujani sekä jatkoin jupisten matkaani itsekseni. Miehet tulivat vähän perässä. Pahin rysäys oli vielä kuitenkin edessä. Eteläpää on niin hämärä paikka että en oikein tiedä missä se tapahtui – GPSn perusteella ilmeisesti klo 11.41 Pesävaaralla kompastuin alamäessä, löin lonkan yhteen kiveen, polven toiseen ja kiepsahdin jotenkin 180 astetta alamäkeen ja kumautin pääni kaatuneeseen koivunrunkoon. Sekunnin ajattelin että tämä oli tarinan loppu. Makasin hetken ja nousin varovasti ylös. Muistoksi jäi onneksi vain revenneet juoksuhousut, iso mustelma, haava sääreen ja kuhmu päähän. Kylläpä säikäytti. Ihmettelin siinä tovin, että mihin se toinen sauva oikein hävisi. Siellä se roikku muutaman metrin päässä pusikossa. Porkka käteen ja matka jatkui silmät ylös luoden ja kiittäen. Vähän tämän jälkeen tavoitin Timon, jonka kanssa tulimmekin koko loppumatkan yhdessä maaliin asti. Rakot olivat tehneet matkasta hyvin kivuliasta hänelle. Kiitos seurasta ja huikeista hetkistä! Anssikin (Onnittelut UTTF kolmannesta sijasta!) näkyi aina välillä ja kun lähdimme Eteläpään roskikselta, hän saapui sinne. Pientä ystävällismielistä kissa- ja hiirileikkiä oli havaittavissa J Timon kanssa sitten jutusteltiin ja edettiin hitaasti mutta määrätietoisesti kohti Ryläys- epidosia numero kaksi. Ei se päivänvalossakaan maisemia lukuunottamatta mikään hehkeä kokemus ollut vaan armotonta taistelua askel kerrallaan eteenpäin. Naureskelimme omalle ”juoksullemme”. Varmaan aika koomista töpöttelyä 5km/h tasaisella (jos sitä tasaista nyt ylipäätään siellä oli). Kaiken kaikkiaan tämä ultra oli mielestäni kaikista rankin kolmesta UTTF- kisasta. En osaa sanoa, olisiko Vaarat helpompaa kuivalla kelillä, mutta mitä se olisi ollut JOS kisassa olisi satanut vettä tai räntää. En edes uskalla ajatella. Juomat alkoivat olla vähissä sopivasti ja Kiviniemessä huollettiin. Lähtiessämme Anssi tuli vastaan huoltoon. Olimme ilmeisesti sijoilla kahdeksan ja yhdeksän Timon kanssa. Eteneminen oli, mikäli mahdollista, vieläkin hitaampaa siellä Ryläyksellä ja kieli keskellä suuta tulin kaikki vaikeat paikat alas varmistaakseni maaliin pääsyn. Aloin myös laskeskelemaan että olisiko mahdollista olla alle vuorokaudessa perillä. Niin kuin sillä nyt mitään väliä olisi ollut liivin kannalta. Näköalatornilla pidettiin lyhyt kustauko ja katseltiin maisemaa. 86km kisaajia tuli hyvin harvakseltaan kärkikymmenikön osalta ohitse, ja ennen viimeistä vesitankkipaikkaa kaksi 131km kisaajaa (Toivanen ja Holttinen) olivat mennet näemmä meistä ohitse. Ei taaskaan mitään muistikuvaa tästä tai ilmeisesti menivät niin kepeällä jalalla että ajattelin heidän olleen 86km menijöitä. Huikea loppukiri kyllä kavereilta!!! Anssikin kuittasi meidät vielä siinä vesipisteellä mutta saimme sauvoistamme suurta hyötyä ylämäissä Timon kanssa ja tapasimme Anssin seuraavassa nousussa uudelleen. Nyt alkoi tulla pimeä ja kaivoin lampun repustani esiin. En muistanutkaan enää yöltä kuinka monta nousua ja laskua siinä Kolin ympärillä vielä oli. Timon kanssa pelin henki oli se, että kunpa se tiepätkä ja sitä seuraava viimeinen nousu maaliin tulisi äkkiä, jotta päästäisiin yhdessä juhlimaan maaliintuloa. Loputtomien portaiden ja alamäkeen viettävän polkuhölkän jälkeen pääsimme tielle ja hölkkäsimme vapautuneesti kohti käännöstä, viimeistä nousua ja sitä paria kilometriä maaliin. Oma juhlinta tuli aloitettua jo tässä, pimeydessä, primitiivisellä mölähtelyllä liiviin liittyen. Kiitos ja anteeksi. Tunkkasimme kimpassa viimeisen mäen ihan reippaasti ylös, päästimme yhden 86km naisen ohitsemme, jotta vastaantullut perheeni sai maalintulon euforian videoitua. Omalta osaltani n. 430km Suomen polkuja tuli upeasti päätökseen yhteisellä maaliintulolla Timon kanssa. Maalissa oli mukava tavata Kimmo ja Nooa ja muutama muu onnittelija. Muisti pätkii jo pahasti. Kiitos!!! Olimme lopulta kisan kymmenes ja yhdestoista. Enpä olisi vuosi sitten uskonut että noinkin hyvin voisin näistä suoriutua. Suuri suunnitelmani iltajuhlallisuuksista taantui nopeaan suihkuun (saunaan en jaksanut mennä), halauksiin Ville ja Juuson kanssa sekä rupatteluun 86km miesten kera. Onnittelut kaikille upeista juoksuista! Kiinteää ruokaa teki mieli mutta kanakeitto ja leipä tökkäsivät yökötykseen ja huimaukseen. Jalat olivat lähteä alta ja päädyin juomaan vettä ja suuntaamaan sänkyyn perheeni avustuksella. Normaali jalkasärky sängyssä oli aika huikea mutta taittui parilla särkylääkkeellä. Riikka kävi hakemassa liivin puolestani. Olisipa ollut hienoa jos sen ympärillä olisi ollut jotain juhlallisempaakin, mutta mitään sellaista ei kai edes järjestetty. Nousin aikaisin aamiaiselle kun muut jäivät vielä nukkumaan, ja tapasin vielä mm. NTR- porukkaa siinä aivan loistavia käsintehtyjä aitoja karjalanpiirakoita syödessäni. Aamiaisella oli myös Sipsejä ja dippiä!!! Ihan mahtavaa toimintaa hotellilta! Ajomatka kotiin oli pelkääjän paikalla kankea ja horrosmainen, mutta jo toisena yönä sain ihan kohtuullisesti nukuttua. Juu, en nukkunut liivi päällä. Vielä. Alle puolet 130km lähtijöistä pääsi maaliin, enkä ihmettele yhtään. UTTF- liivejä taisi tulla 14kpl 15kpl tänä vuonna omien laskujeni mukaan. Jotkut jäivät todella harmillisesti ilman, vaikka tulivat koko matkan maaliin. En oikein osaa tähän muuta sanoa, kuin että kunnioitan kaikkia jotka tuon 130km läpäisivät. Olihan se karsea reissu. Omalta osaltani olen positiivisesti yllättynyt nousujohteisesta UTTF- tourista, jossa paras kisa taisi olla tämä viimeinen ja lopullinen kokonaissijoitus seitsemäs, vaikka eipä sillä yhtään mitään väliä olekaan. Hienon viikonlopun täydensi Riikan kakkossija lyhyimmällä matkalla! Kiitos kuuluu loppuun vielä Riikalle ja koko perheelle, Jarille harjoitteluohjelmasta, joka vei kurinalaisesti sitä toteuttaneen miehen tavoitteeseensa, sekä kaikille juoksu- ja ultrakavereille. Olette ihan huippuja! Nyt en tee mitään ohjelmoitua liikuntaa vähään aikaan ja kotimaiset polku-ultrat jäävät ainakin hetkeksi omalta osaltani uusille yrittäjille. Työtä se vaatii. Good luck! J -Acti labores iucundi-
  4. 23 points
    Lauantai 16.9. Finlandiamaraton 2:58:24 4:14min/km keskisyke 169 Mitähän tästä nyt kirjoittaisi muistiin.. 6:30 sängystä ylös, aamupalaksi edellispäivän pastan jämät mikroon. Pari kuppia kahvia, ja juna-asemaa kohti. Parkkisäätämisen välttämiseksi jätin auton reilun kilsan päähän asemasta, ja ajattelin saavani hyvän aamukävelyn ennen junassa istumista. 7:38 juna liikkeelle. Junassa musiikkia kuunnellessa kuulokkeiden toinen nappi lakkasi toimimasta. Johtoa räpätessä se aina välillä toimi, mutta aikani johtoa venkslattua, toinenkin nappi lakkasi toimimasta. Noniin, tässä sitä nyt oltiin, minähän en juokse metriäkään ilman musiikkia. Juna oli totutusti parikymmentä minuuttia myöhässä, jyväskylässä 10:55. Tunti oli aikaa starttiin, mutta suunnistin keskustan suuntaan kuulokeostoksille. Nappasin jotkut bluetoothkuulokkeet, mutta juuri ennen maksamista hokasin et eihän niissä varmaan virtaa ole, ja vaihdoin ne vielä langallisiin. Lompsin kaikessa rauhassa kisapaikalle, kävin rauhassa vessassa, ja pikkuhiljaa aloin vaatteita vaihtamaan. Teippailujen ja eväiden kanssa arpomisen lomassa, huomasin että kello oli jo varttia vaille, eikä pukuhuoneessa ollut enää juuri ketään. Vaikka olen itseni lämmittelyihin totuttanut, niin totesin sen jäävän kokonaan väliin. Geelejä otin reilusti, vähän merisuolakiteitä ja ekstrana vähän nallekarkkeja. Lähdin lähtöpaikalle jossa muutamana minuutin alibihyppely toimi lämmittelynä. Kelloon 3 taulua. Keskivauhti, sen hetken vauhti, ja meneillään olevan kilometrin vauhti. Näistä viimeisimmän mukaan säädellään vauhtia mahdollisimman lähelle 4:14aa. 1.kierros 44:36 Alku on aina hankalaa vauhdin kannalta. Väkeä menee ohi oikealta ja vasemmalta, ja kaikilla on tosi epätasainen vauhti. Parin kilsan jälkeen tilanne vähän rauhoittui, ja omat paikat alkoi löytymään. Minun vauhtiini osui pari muuta, yksi naisten SM-sarjalainen, ja joku sälli joka pääosin veti porukkaa. Menin kuitenkin vain kellon mukaan. Nainen jäi jossain vaiheessa, ja minun eroni siihen toiseen kaveriin oli koko ajan 5-10 metriä. En kuitenkaan nähnyt tarpeelliseksi kuroa eroa kiinni. Loppukierroksen vastatuuli ei ollut niin paha mitä pelkäsin. Kierroksen kilsat yhtä 4:08-kilsaa lukuunottamatta 4:11-4:17, ja tässä vaiheessa aikataulussa, ja kaikki hyvin. 2.kierros 44:21, puolikas 1:28:56 Edellä menevä, jonka jalanjälkiä siis seurasin muutaman metrin päässä, alkoi vähän kiristämään vauhtia. Siinä kuin vahingossa omatkin kilometrit alkoivat mennä 4:12 molemmille puolille. Tästä huolimatta eromme kasvoi tasaisesti. "Pääjoukko" oli ehkä vajaan sadan metrin päässä. 15 kohdilla alkoi pohkeet vähän muistuttelemaan, onneksi minulla oli sitä merisuolaa, ja nappasin sitä seuraavalla juomapisteellä. Vastatuuliosuudelle tultaessa aiempi seuralaiseni oli ottanut jo edellä menevät lähestulkoon kiinni. Mietin, että onkohan siellä jotain naisten kisan taktikointia, ja ryhmä olisi vähän hidastanut, koska itsekkin olin tasaisella vauhdilla heitä ehkä vähän saavuttanut. Vastatuuliosuudesta huolimatta oma vauhti ei tippunut. Ja omaksi yllätykseksi olin vieläkin tosi hyvissä voimissa ja odottelevalla kannalla. Kierroksen kaikki kilsat 4:10 ja 4:15 väliin. 3.kierros 44:37 Tästä kierroksesta ei ole kyllä jäänyt paljon mitään mieleen. Aika lailla vauhtia tarkkaillen kilometri kerrallaan tuli mentyä. Kierroksen puolivälissä alkoi tulla jonkun edellisellä kierroksella olevia, taisi siinä olla pari edellä menevästä ryhmästä tippuneitakin. Se jäi mieleen että ehkä 28km kohdalla, tuli yksi kaveri niin kovaa ohi, että piti vähän suorittaa laskutoimituksia, että voiko hän olla jo viimeisellä kierroksella. Tulin siihen tulokseen, että ei voinut millään olla. Vaikka hän tekikin nopeasti eroa, niin ei hän silti niin kovaa mennyt. Vastatuuliosuudella alkoi ehkä ensimmäistä kertaa vauhti vähän tuntumaan. Kierroksella ohitettavia alkoi olla paljon, ja se vähän vaikeutti, koska edessä ei erottanut enää mitään selvää ryhmää mitä tarkkailla. Kierroksen kilsat 4:11-4:14, paitsi kaksi viimeistä 4:17. 4.kierros Olo oli vielä hyvä, ja 1,5 minuuttia särkymävaraa. Virtaa olisi ollut ehkä vähän jopa kiristää, mutta en halunnut ottaa riskiä. Ajattelin että jos viitisen kilsaa jaksaisin vain pitää samaa vauhtia, niin loppukilometreihin riittäisi 4:30 pälle meneviä kilsoja. Luulisin että 5-7 juoksijaa tuli viimeisellä kierroksella ohitettua. Se oli hyvää motivaatiota saada pidettyä vauhtia yllä , kun jonkun matkan päässä näkyi kiintopiste, jolla oli vähän vauhti hidastunut. Kierroksen kuusi ensimmäistä kilsaa 4:11 ja 4:14 väliin, paitsi yksi 4:17. Yksin juostessa tuli muuten keskityttyä suorimpaan reittiin, ja garminin matka tolppiin nähden oli koko ajan 10 metrin sisällä. Viimeisessä jyrkässä nousussa sillalle pakarat vähän kramppasivat, mutta onneksi meni saman tien ohi. Enää oli jäljellä kilsan verran pääosin alamäkeen laskettelua. Tässä vaiheessa ajattelin, että sub3 oli saletissa. Lopun vastatuuliosuudella -joka muuten alkoi jo mukamas tuntumaan kovemmalta- vauhti vähän tippui 4:15 ja 4:19 väliin, viimeisen täyden kilsan ollessa 4:22. Ehkä olisin voinut puristamalla vähän saada nipistettyä näistä pois, mutta kun tavoite oli täyttymässä, niin ei sitä puristusta löytynyt. Kisan jälkeen suihkun kautta aseman hesburgeriin ja saman tien junaan. Kotiovelta kotiovelle alle 12h reissu. Reissussa oli kaikki muu tarvittava mukana paitsi pyyhe. Pyyhkeen virkaan nimitin alkulämpöön tarkoitettu ohut juoksutakki. Ei muuten toiminut yhtään. Vaikka se on lenkin jälkeen aina ihan märkä, niin sillä ollut kyllä minkäänlaista imukykyä. Nyt on taas vähän neuvoton olo. Tämän sub3n piti olla ikuisuusprojekti, millä pidetään mies liikkeessä. Jotain projektia tässä pitäisi miettiä, jotta tässä ei taas jämähdetä sohvan pohjalle, niinkuin vuodenvaihteessa oli hyvin lähellä käydä. Kaikenmaailman karhunkierroksia ja tasasen ultria on mielessä pyöriny, mutta ne sitten taas vaatii paljon enemmän. Ajankäytöllisesti tässä mennää aika rajoilla.
  5. 22 points
    Pete 2.41.xx, Niko 3.00.xx, Kannisesta ei tietoa. Vissiin laatannut matkalla. No +130kg noin 6-7h maratonmiezzz pääsi alle 2.45 neljässä vuodessa, mikä on perusterveen edellytys täällä päin. Olen työni tehnyt.
  6. 21 points
    Kisarapsa, Vaarojen maraton 43k, retkisarja: Näin jälkikäteen voisi todeta, että oli ihan mahtavan hieno valinta valita juuri Vaarat 43km ekaksi maraksi. Ja retkisarja oli myös nappivalinta. Retkeilystatus vei kaiken turhan paineen suorituksesta pois ja matkasta pystyi nauttimaan. Ja toisaalta tiesin reitin teknisyyden ja maaston ennakkoon, niin mikään ei järkyttänyt reitillä. Kävin ilmoittautumassa perjantaina heti kolmelta ensimmäisten innokkaiden joukossa. Jonoon pujahti EKP:n orava ( @kiljander) , joka vielä valoi uskoa tulevaan, vaikka kovasti yritin selittää epävarmuuttani ja treenaamattomuuttani siinä. Ei menny selittelyt läpi. Kävin iltasella katsomassa 130k lähtöä ja totesin, että musta ei olisi edes lähtemään pilkkopimeässä juoksemaan kylmään metsään. Olin siinä vaiheessa ikionnellinen omasta lähtöajasta, eli aamusta klo 7. Bongasin lähdössä taas samaisen oravan, näin kaukaa kun Juusoa haastateltiin, mutta @HelppoHeikki jäi tapaamatta :/. Heräsin lauantaina aamulla 5:05, keittelin rauhassa aamukahvit, söin, täytin vesivarannot ja lähdin ajamaan kohti lähtöpaikkaa. Retki- ja 86-sarjalaisille varatut parkkikset olivat tietysti jo täynnä ja jouduin parkkeeraamaan urheilukentälle, josta oli minibussikuljetus ylös. Arvoin siinä, että tuleeko kylmä ennen lähtöä, kun siihen oli vielä 20min aikaa, mutta en jaksanut lähteä kiskohisseilemään ylöskään, joten odottelin lähtöä ja juttelin muiden retkeilijoiden kanssa. Vielä oli pimeää ja mietin, kaivaisinko lampun esiin, mutta aamu vaikutti pian valkenevan, eli en jaksanut nähdä sitäkään vaivaa. Lähdön otin rauhallisesti ja nyt kun katson videota siitä, niin olen näköjään melkein ainoita, jotka kävelee, kun muut yrittivät näyttää hölkkääviltä, mutta eihän siinä sumpussa mitään vauhtia voinut ottaa. Hölkkäilin rauhallisesti Mäkrälle asti, paitsi joitakin ylämäkiä, koska olin pyhästi vannonut käveleväni kaikki ylämäet, jottei Vuokatin reisikrampit toistuisi. Reisikrampit muuten yrittivät tulla monestikin vaivakseni matkalla, mutta nyt olin varautunut suolatabuilla ja salmiakilla, jotka ihme kyllä toimivat joka ikinen kerta, kun niitä nappailin. Eli jatkossa otan molempia mukaan. Jossakin siinä Mäkrän jälkeen alkoi reitin paras anti, kun näin edessäni paljasjalkatossuilla etenevän miehen. Kyselin tossuista, ja siitähän lähti sitten loppumatkan pituinen juoksuseukkaus. Eläkeikäinen herra oli ilmeisen kokenut maraton- ja ultrajuoksija, ja vasta näin jälkikäteen netistä selvisi, että taisi olla noin 240:nes maraton/ultramatka tälle miehelle. Vaatimattomasti kertoi osallistuneensa muutaman kerran esim. Endurancen 24h:on... Äärettömän mukavaa juoksu- ja juttuseuraa ja niin ystävällistä vedentäyttöapua. Välillä seuraa pitivät myös ikäiseni nainen ja pari muuta, mutta he kaikkosivat vauhdikkaampina näkymättömiin jossakin kohtaa Ryläystä. Kiviniemessä otin esille sauvat ja se taisi olla ihan hyvä valinta, kun niistä tuntui olevan hyvin apua Ryläyksen valloituksessa. Reitti oli aika märkä ja mutainen, mutta ei yhtään niin pahasti, kuin mitä Vuokatti oli ollut. Vuokatissa juostiin mutapuroissa, mutta Vaaroilla oli lähinnä mutaa, ei puroja poluilla. Kiviniemen jälkeen en muistaakseni juuri juoksuaskelia ottanut vaan tunkkasin sauvoilla menemään. Ryläys tuntui loputtoman pitkältä ja oma V800 näytti matkaakin virransäästötilan takia vähän miten sattuu, joten välillä tuntui, ettei matka etene yhtään. Koko ajan Ryläyksellä meistä meni kilpasarjalaisia ohi, joita kannustimme kovasti. Simpanen meni ohitseni muistaakseni klo 12:30 ja naisten 43k voittajankin tunnistin. Toinen juottopiste tuntui olevan kaukana. Multa oli vesi siinä vaiheessa ollut jo ehkä tunnin verran loppu, vaikka Kiviniemellä kaiken täytinkin. Olin jo etukäteen miettinyt, että kun Ryläykseltä tullaan sille hiekkatielle, niin siinä kohtaa on jo suurin urakka ohi ja vesipiste on siinä melkein heti. No ei se ihan heti ollutkaan. Eikä urakkakaan ollut vielä ohi, kun siihen loppuun oli laitettu se kiemurareitti. Onneksi se oli suurimmaksi osaksi kivetöntä ja paikoin leveääkin kaistaa ja jopa kärrypolkua. Mentiin kovasti höpöttäen koko matka käytännössä sieltä Mäkrän jälkeiseltä osiolta tämän ultraherran kanssa ja ilmeisesti juteltiin paikoin niin kovaäänisesti, että joku ohittaja kommentoi, että mentäisiin nopeammin, jos puhuttaisiin vähemmän :D. No mutta meille se vauhti ei ollut pääasia, vaan matka. Ihana kun löysi jonkun samanhenkisen kaverin matkalta. Loppunousu tuntui loputtoman pitkältä. Mulla oli sauvat, ja ne auttoi paljon. Ihan hyvässä hapessa olin siinä loppumäessä, että ei se mahdottomalta tuntunut, varsinkin kun tiesin, millainen mäki on kyseessä. 500m ennen maalia oli kyltti ja toinen muistaakseni 200m maalista, niin vihdoinkin tiesi tarkkaan, paljonko oli vielä matkaa jäljellä, kun en enää mittariini luottanut. Maaliin tultiin yhdessä ja sovittiin heti, että ensi vuonna sama uudestaan. Sen verran oli siis hyvät tunnelmat ja jäi matkasta hyvä maku, että uskalsi heti luvata tulevansa toistamiseen. Sääkin oli koko matkan ajan huikea, eikä yhtään muistaakseni satanut, vaikka pientä sadetta oli povannut. Paksu pitkähihainen riitti koko matkaksi ja pitkät trikoot ja polven alle ylettyvät Sealskinzit pitivät jalat kuivina. Yksi rakko tuli toiseen kantapäähän, muita vammoja ei tunnu tulleen, vaikka varpaiden kärjet tuntuvat vähän hassuilta. Menin aika nopeasti kisan jälkeen kämpille ja lämmitin saunan ja pesin varusteet. Mietin, pystyisinkö menemään vielä hotellille katsomaan palkintojen jakoa, mutta ei pystynyt. Se oli ehkä ainut asia, mikä jäi reissusta vähän harmittamaan, mutta muutoin oli kyllä ihan loistokokemus koko reissu. Vaikka juoksu tuntuu yksin mennessä yksinäiseltä lajilta, niin tapahtumissa näköjään tapaa uskomattoman mukavia tyyppejä.
  7. 21 points
    Kiitokset kaikille onnitteluista! UTTF-kiertueen viimeinen osakilpailu oli osaltani kylmän laskelmoitua suorittamista. Eka kierros suhteellisen kevyesti tilannetta tarkkaillen ja sitten oikea-aikainen vauhdinlisäys Lahtelan Miikan kanssa toisen kierroksen alkupuolella. Koko kisassa ei ollut oikeastaan mitään merkittäviä ongelmia, polvet ottivat mutaisista alamäistä aavistuksen normaalia enemmän itseensä. Juoma ja ruoka upposi hyvin alusta saakka ja varusteet toimivat. Tylsän kliinistä tekemistä. Tuossa alla FB:n puolelta vähän lisää juttua, katotaan saanko jossain vaiheessa pohdittua koko ultrakautta ja tulevaisuuden suunnitelmia laajemmin. Nyt ei vielä jaksa =) Lokakuu otetaan nyt treenien suhteen varsin rennosti kroppaa palautellen ja huoltaen, mutta sitten taas marraskuussa palataan säännölisemmän ohjelman pariin. Luvassa ainakin lihaskuntokuuria ja PK-harjoittelua.
  8. 21 points
    Kiitokset onnitteluista! Kisa meni nappiin ja aika 2:59:17. Pienen ihmisen pieni unelma saavutettu ja nyt pitää keksiä seuraava motivoiva tavoite.
  9. 20 points
    2017 Tavoite saavutettu poislukien riehakas yöjuhlinta, kankkunen ja lattialtaherääminen. Upean maaliintulon jälkeinen "yöjuhlinta" käsitti suihkun, juttelua juoksututtujen kanssa ja puoli lautasellista kanakeittoa joka meinasi tulla samantien ylös. Sitten meninkin jo suoraan sänkyyn n. klo 21 pyörimään parin tunnin unipätkiä aamuun asti. Unelma toteutettu!
  10. 18 points
    Ultrakauden 2017 yhteenveto ja katsahdus tulevaan: Ultra Trail Tour Finland-kiertueen kiertäminen asettui tämän kauden päätavoitteeksi sen jälkeen, kun arpaonni UTMB:lle oli epäsuosiollinen. Käytännössä siis heti vuoden alusta saakka kaikki liikunnallinen tekeminen tähtäsi vain yhteen lopputulokseen – koko kiertueen läpäisemiseen ja siellä kolmen parhaan joukkoon sijoittumiseen. Tuo sijoituksellinen tavoite teki hommasta aavistuksen vaikeampaa, pelkkä läpiretkeily liivin perässä ei riittänyt, vaan jokaisessa osakilpailussa pitäisi pystyä myös kohtuullisen tasokkaaseen suoritukseen. Kilpailuiden väliset palautumisajat ovat suhteellisen lyhyet, joten varaa suurempiin telakkajaksoihin tai muuhun sairasteluun ei liiemmin ollut. Talven ja kevään harjoittelujakso meni lähes täydellisesti suunnitelmien mukaan. Sain olla terveenä ja pikkuhiljaa nostin harjoittelumääriä kohti huhti-toukokuun lopullista valmistelujaksoa kohti Karhunkierrosta. Tänä talvena juoksin paljon enemmän kuin aikaisemmin hiihtomäärien kustannuksella, mutta paikat kestävät kuitenkin yllättävän hyvin. Mitään isompia ongelmia ei jalkojen kanssa ollut. Viimeisen kahdeksan viikon valmistelujakson aikana juoksin yli 100 h, 1000 km ja 22500 nousumetriä pääosin kotini takametsän teknisiä polkuja, mutta myös jonkin verran sileää. Yksittäisenä sankaritreeninä voi jälkikäteen mainita pääsiäissunnuntaina Ilomantsin jäisillä teillä kolmen kilon reppu selässä yksin juostun maratonin. Aikaa meni vähän alle 3 h 30 min, mikä ei sinäänsä vielä kummoista kyytiä ole, mutta keskisyke oli reilut 10 pykälää alle aerobisen kynnyksen, pakkasta oli melkein -10 C, aikamoinen tuuli ja reitillä yhteensä noin 500 m nousua. Silloin tiesin olevani kunnossa Karhunkierrosta varten. ”Iso Karhu” oli kuitenkin ensimmäinen satamailiseni, joten kisaan lähdettiin nöyränä poikana. Onneksi ensimmäiset 20 kilometriä reitistä oli vielä lumen peitossa, joten alku oli pakko ottaa suhteellisen rauhallisesti. Kun reitti sitten vapautui juostavampaan kuntoon, löysin melko pian hyvän matkavauhdin päälle. Pyrin olemaan miettimättä sijoituksia, mutta kun lähdin Oulangasta kohti Hautajärveä kakkosena, niin väkisinkin pieni kilpailuvietti nousi pintaan. Sainkin pidettyä juoksun hyvin kasassa aina siihen saakka kun taas palattiin lumirajalle ja sitten loppumatka Rukalle olikin lähinnä selviytymistaistelua. Maaliintulo kakkossijalla jää varmasti ikuisiksi ajoiksi mieleeni, tuskin enää koskaan saan tuntea niin kokonaisvaltaista onnistumisen tunnetta urheilusuorituksen jälkeen. Uskon, että tunnetilani välittyi myös paikalla olleelle yleisölle ja netin kautta seuraajille. Endorfiinit jylläsivät oikein kunnolla. Kuusamon kisan jälkeen oli taas pian palattava arkeen ja vaativaan palautumiseen kohti seuraavaa kisaa Ylläs-Pallaksella. Aikaa kilpailuiden välillä oli vain seitsemän viikkoa, joten jokainen päivä olisi käytettävä hyväksi. Harmillisesti tämä aika vuodesta oli työhommien puolesta melko kiireistä, joten kokonaiskuormitusta tuli monelta suunnalta. Henkisellä puolella koin heti Karhunkierroksen jälkeen syvää riittämättömyyttä omaan valmennukselliseen osaamiseeni ja hainkin siihen lisäapua. Jälkikäteen on helppo olla viisas sen suhteen, että innostuin varmaan tekemään muutamia harjoituksia vähän liian kovaa sen hetkiseen kropan vireystilaan nähden. Kunto tuntui kyllä nousevan, mutta lihasrasitus pääsi kumuloitumaan ja palautuminen ei ollut riittävää. Ylläs-Pallaksen kisa olikin sitten alusta asti aika vaikeaa tekemistä. Vaikka yritin lähteä rauhallisesti, oli ensimmäisen kympin vauhti silti liian lujaa ja se löi lihaksiston melkoisen jumiin. Onneksi tajusin tilanteen jo aikaisessa vaiheessa ja säädin matkavauhtia alaspäin. Tällä peliliikkeellä varmistin sen, ettei loppumatkasta tullut totaalista katkeamista ja vauhti pysyi ihan siedettävänä kanssakilpailijoihin verrattuna. Jaettu seitsemäs sija oli hyvä torjuntavoitto ja unelma top-3 sijoituksen saavuttamisesta koko UTTF-kiertueella alkoi vahvistua. Ennen kiertueen päättävää Vaarojen 130 kilometrin kisaa aikaa oli hieman enemmän, mutta siihen väliin mahtui kesälomat, lasten koulujen alkaminen ja normaalit alkusyksyn työkiireet matkusteluineen. Viikot kuluivat siis todella nopeasti. Harjoituksellisesti aika oli varsin kaksijakoista, välillä tuntui ettei mikään suju ja välillä taas liikuin ihan ennätystasollani. Pitkän kauden rasitukset alkoivat tuntua. Noin kolme viikkoa ennen Kolia onnistuin saamaan ärhäkän vatsapöpön, joka nosti kuumeen pariksi päiväksi lähes 39 asteeseen ja vei miehen ihan sohvan pohjalle juuri silloin, kun olisi pitänyt tehdä viimeiset kovat avainharjoitukset. Silloin meinasi mennä mieli aika matalaksi, eikä sitä parantanut seuraavana viikonloppuna totaalisesti pieleen mennyt VK-harjoitus. Taas jälkikäteen on helppo olla viisas, en vaan ollut toipunut tuosta sairastelusta. Onneksi valmentajani älysi rauhoittaa tilanteen ja loppuaika ennen Vaaroja mentiin erittäin maltillisella harjoitusmäärällä ja –tehoilla. Kaikesta huolimatta lähdin melko luottavaisin mielin kauden päättävään Vaarojen ultraan. Olin jo etukäteen tehnyt mielessäni taktiikan, että lähden mahdollisimman rauhallisesti liikenteeseen ja vältän kaikkea turhaa energian käyttöä ensimmäisen kierroksen aikana. Onnistuinkin tässä ja lisäksi ympärille kasaantui sopiva juoksuporukka, joten aikakin kului nopeasti. Kisan kärjessä kulkenut Juuso oli karannut jo kauas, mutta toiselle kierrokselle lähdimme jo jaetulla kolmannella sijalla. Pian Lahtelan Miika lisäsi vähän vauhtia ja oma jalka oli siinä vaiheessa sen verran hyvässä kunnossa, että lähdin siihen kyytiin mukaan. Väli 73-95 km tultiinkin lähes samaa vauhtia Juuson kanssa ja nousimme kakkossijalle. Takana ollut porukka jäi myös sen verran kauas, että viimeistään Kiviniemen huoltopisteen jälkeen löimme nautintovaihteen päälle eikä kumpikaan tainnut ihan viimeisiä kunnonrippeitä jättää matkalle. Teimme riittävän ja saavutimme maalin jaetulla kakkossijalla vielä päivänvalon aikana. Kaudesta jäi siis käteen podiumsijat sekä Karhunkierroksella että Vaaroilla. UTTF-kiertueen lopputuloksissa olin toisella sijalla, joskin voittaja Juuso Simpanen oli rehellisesti sanottuna täysin suvereeni. Mutta oman kuvitteellisen ikäsarjani (M40) voitin jokaisessa osakilpailussa. Saavutin kaikki etukäteen asetetut tavoitteeni ja jokaisesta kilpailusta pystyn löytämään jotain hyvää: Karhunkierros oli fyysisenä suorituksena paras juoksuni, Ylläs-Pallas hieno torjuntavoitto vaikeuksista ja Vaarat taas taktisesti selvästi paras onnistuminen. Kun katsahtaa taakse päin on syytä muistaa, että juoksin ensimmäisenkin polkumaratonini vasta neljä vuotta sitten. Sen jälkeen on kehityskäyrä ollut aika jyrkkä ja olen saavuttanut harrastuksessani sellaisen tason, jota en olisi koskaan uskonut. Realismiin taipuvaisena on kuitenkin pakko todeta, että pikkuhiljaa lasikatto alkaa lähestyä. Treenimääriä en enää juuri pysty kasvattamaan ja ikää tulee koko ajan lisää. Varmasti vielä muutaman vuoden pystyn parantamaan kestävyyttäni, joka voi tuoda vielä ihan kohtuullisia tuloksia etenkin sadan mailin matkoilla. Ensi kauden suunnitelmia määrittää vahvasti ensi tammikuussa tapahtuva UTMB-arvonta, joka on nyt minulle toinen. Jos sieltä tulee paikka kilpailuun, niin se on koko ensi vuoden pääkisani. Jos arpaonni ei suosi tänäkään vuonna, niin sitten etsin jonkun toisen pitkän vuorikisan alkusyksystä Suomen rajojen ulkopuolelta. Kevään kisani olen sen sijaan jo päättänyt. Palaan Kuusamoon nautiskelemaan taas Karhunkierroksesta koko rahan edestä. UTTF-kiertuetta en ensi vuonna kierrä, mutta saattaahan sieltä Kolilta olla aika vaikea olla poissa. Aika näyttää.
  11. 18 points
    Kiitos tsemppauksesta. Juoksu tuli tehtyä ja maaliinkin asti päästyä. Pettymys kuitenkin tällä hetkellä päällä, hassua kyllä siitä huolimatta että maraton-aika on meikäläiselle toiseksi paras ikinä eli vähän alle 2:51. Vauhti oli hyvää tuonne n 30km asti, väliaika siinä oli 1:56 eli oltiin ihan selkeästi alle 2:45 vauhdissa ja 1/2-marakin meni 1:21. Alusta alkaen kuitenkin tunne oli sellainen että tänään ei missään tapauksessa ole "helppo päivä". Osasyy päivitysten väliin jäämiseen on ollut viime viikkojen aikana se, että n 3vko sitten takareidestä hamstring-jänteet kipeytyivät tonnin vetoja tehdessä aika akuutisti. En pitänyt totaalilepoviikkoja vaan ajattelin että kun näin lähellä Berliiniä ollaan niin yritetään treenata ohjelman mukaan. Ja niinhän minä treenasinkin. Hyvillä tavoitevauhdeilla. Merkit tämänpäiväisestä epäonnistumisesta olivat kuitenkin koko ajan läsnä. Vaikka 3:50 -vauhtia pystyin pitämään yllä VK1-treeneissä se ei missään vaiheessa tuntunut samalla tavalla rennolta kuin aiemmin kesällä. Tämän päivän juoksuun lähdin itseäni positiivisin ajatuksin psyykkaamalla. Heti startin jälkeen kuitenkin kipu jänteisiin ilmaantui, ehkä jossain 5-10km välillä vähän helpotti jalkojen vertyessä, mutta missään vaiheessa se ei pysynyt poissa. Ajattelin kuitenkin että ennätystä tässä nyt haetaan ja silloin ei ole tarkoituksenmukaista juosta liian hitaasti. Vähän ennen kolmeakymppiä alkoi sitten näkymään että rentouden puuttuessa juoksu ei ole taloudellista ja pikkuhiljaa takareisikin kipeytyi enemmän ja enemmän. Vauhti säilyi vielä hetken aikaa, jopa niin että 35km kohdallakin olin ihan ennätyksentekoaikataulussa. Käytännössä kuitenkin jo n 34km kohdalla jouduin ekan kerran kävelemään ja sitten siinä 34-40km välillä aika moneen otteeseen. Ihan lopun pakottauduin juoksemaan mutta kyllä se aika ontumista oli. Nyt on vähän tyhjä olo. On selvää että nyt on kuukauden pakkolepo edessä jotta reiden saa parantumaan. Mitä sitten? Jos toipuminen sujuisi hyvin niin enkkavetoa voisi vielä kokeilla jossain loppuvuoden nopealla maratonilla. Toinen vaihtoehto on toki todeta sekin että tämän miehen kroppa ei vaan kestä sileän juoksun iskutusta ja sitten pitää miettiä uusia mielenkiinnon kohteita. Saapa nähdä...
  12. 17 points
    Pistetäänpä vielä tarkempi kisaraportti lauantain 86 kilometrin kisasta. Kisaa edeltävä yö meni surkeasti ja sain unta ehkä 2-3 tuntia. Olen muutenkin huono nukkumaan ja pyörin pikkutunneille vuokramökin sängyssä. Osaltaan syynä oli varmastikin kisajännitys ja osaltaan aikaisen herätyksen aiheuttama paine saada unta ajoissa. Puoli kuudelta nousin väsyneenä ylös, söin nopeasti pahalta maistuvan kolmioleivän ja jogurtin. Aikaisissa starteissa hermostumista aiheuttaa myös vatsan toimivuus. Yleensä aamulenkeillä vatsa herää äkäisesti ja luonto kutsuu kesken lenkin. Halusin välttää tämän ilmiön, mutta yrityksestä huolimatta en saanut mitään poistettua systeemistä aamutohinassa. Kisapaikalle saavuin vuokra-autolla aika myöhään, vain noin puoli tuntia ennen starttia. Yläparkkipaikka oli jo täynnä, joten auto piti pistää parkkiin kauemmaksi. Kyytiä odotellessa sain viime hetken tyhjennyksen hoidettua parkkipaikan puskaan ja samalla hanskat jäivät tuotoksen viereen. Nopeasti pikkubussin kyytiin ja lähtöpaikalle. Lähdössä taktiikka oli selvä - kärjen kyytiin. Mielestäni alusta lähtien kärjessä pidettiin hyvää vauhtia. Olin odottanut, että matkaan lähdettäisiin hieman rauhallisemmin. Kärjen vauhdinpito tuntui myös tällaiselle aloittelevalle polkujuoksijalle erikoiselta. Välillä tuntui että töitä sai tehdä tosissaan, kun taas toisissa kohdissa hidasteltiin. Mäkrälle kapuaminen meni kuitenkin mukavasti 8 juoksijan porukan mukana. Ennakkosuosikki MP Rautiainen erityisesti tuntui välillä lisäävän, välillä vähentävän vauhtia. Joitain kilometrejä ennen Kiviniemeä MP aloitti todella kovan vedon, jonka tarkoituksena oli ilmeisesti taata sujuva siirtyminen vesistön yli. Itse lähdin tähän kolmen juoksijan vetoon mukaan, koska ainoa taktiikka oli peesata kärkeä. Venesiirtymään saimme ehkä 1-2 minuutin eron, mutta koska veneitä oli kaksi, mitään ylimääräistä hyötyä ei tuosta turhan kovasta vedosta ollut. Kiviniemen jälkeen ajattelin, että kun nyt saatiin pieni ero niin ei luovuteta sitä heti. Kolmas juoksija, Mikkola, oli jäänyt hieman huoltopisteellä joten jatkoin kahdestaan MP:n kanssa pienellä erolla. Tiepätkällä Ryläykselle pidin yllä mielestäni ihan normaalia vauhtia (toki jälkeenpäin ajatellen turhan kovaa menoa nousuun) ja pian MP:kin jäi (lue jättäytyi) vauhdista. Ajattelin, että onpa tämä nyt helppoa ja jatkoin menoa kohti Ryläystä. Ryläyksen päällä ajattelin että mullahan on tässä hyvä johto eikä tätä voi nyt ilmaiseksi luovuttaa. Pian vastaan tuli koiran ulkoiluttajia. Ensin koira haukkui mua, ja noin minuutin päästä kuulin koiran haukkuvan uudelleen. Eipä se johto niin hyvä ollutkaan. Hölläsin hieman vauhtia, väsyinkin, ja pian meitä oli neljä juoksijaa kimpassa. Toiseen huoltoon tullessa aloin jo hieman tuntea rasitusta mutta meno tuntui kuitenkin ihan hyvältä. Jotenkin jäin vesipullon täytössä hieman jälkeen ja tietysti tämä ero piti repiä kiinni heti ekassa nousussa. Todella järkevää. Pian tulimme reitin risteyskohtaan ja 86 kilometriä osoitti alamäkeen. Myös risteyksessä ollut järjestäjä viittoi meitä samaan suuntaan. Pian huomasin, että tästähän on jo juostu. Jatkoimme kuitenkin vähän vielä matkaa, kunnes jouduimme toteamaan että nyt ei taideta olla oikealla reitillä. Kännykän värinähälytys järjestäjien soitellessa vahvisti epäilyn. Nopeasti vaan kovassa vitutuksessa takaisin reitille. Ronkaisen Tomi oli pummimme aikana siirtynyt kärkeen. Jälleen erittäin järkevästi päätin että Tomihan juostaan heti kiinni. Hieman ennen loppunousua Rautiainen ja Mikkola nostivat tahtia. Ekan kierroksen loppunousuun lähdin vielä peesissä, mutta nousun kävelypätkillä jäin tasaisesti joitain sekunteja. Huoltoon tulin kolmantena 40 sekuntia perässä. Nopeasti uudet pullot ja geelit matkaan ja kärjen perään. Nopeasti selvisi kuitenkin, että eihän mulla ole enää voimia ottaa kärkeä kiinni. Pian aloin epäillä voimieni riittävän edes maaliin selviytymiseen ja matkaa oli kuitenkin jäljellä ainakin 40 kilometriä. Päätin, että nyt on päästävä nopeasti kauas hotellista jottei keskeyttäminen olisi liian helppo vaihtoehto. Kouva tuli ohi Mäkrän nousussa ja vaihdettiin muutama sana. Kouva tsemppasi jatkamaan ja totesi että olo voi vaihtua toiseenkin suuntaan. Itse epäilin tätä. Mäkrä oli yht'äkkiä kasvanut kolminkertaiseksi. Pian myös Ronkainen tuli ohi ja kannustuksen lomassa povasi myös kramppeja loppumatkalle. Kiitin kannustuksesta ja toivotin hyvää matkaa. Toinen nivunen vihoitteli kiivetessä ja päätin koittaa helpottaa oloani yhdellä kipulääkkeellä. En tiedä auttoiko kipulääke, juoksun rauhoittaminen, helpompi maasto vai mikä, mutta kohta juoksu alkoi sujua hieman paremmin. Odottelin lisää ohittelijoita, mutta muita ei näkynyt. Yllätyksekseni näin Tomin Kiviniemen huollossa ja lähdin hänen peräänsä. Tiepätkällä pääsinkin Tomin peesiin ja jatkoimme yhdessä kohti Ryläystä. Tomi oli enemmän juttutuulella, mutta myös itse olin tyytyväinen juoksuseurasta. Olimme nyt sijoilla neljä ja viisi ja elättelin vielä pientä toivoa kolmossijasta. Tomi tuntui ottavan nousut hieman rennommin. Ajattelin, että eihän tähän nyt voi jäädä hölkkäämään kun kisassa ollaan ja sanoin heipat Ryläyksen loppunousussa. Ryläykseltä eteenpäin laskeskelin kilometrejä ja tarvoin mudassa. Tahti pysyi kohtalaisena. Hieman lisäpiristystä energiageelien ja urheilujuoman lomaan sain mukana kulkeneesta lakupussista. Kolmossijahaaveet alkoivat haihtua, mutta päätin että Tomi ei mua enää kiinni ota. Loppumatka tuntui pitkältä ja jostain oli tullut reitille uusia nousuja. Uskoin kuitenkin selviytyväni maaliin ja tunne oli se, että en edes mene limitillä. Loppunousuun lähdin mielestäni ihan hyvävoimaisena, mutta myös loppunousu oli pidentynyt. Viimeisellä 500 metrillä alkoi tajunta jo vähän sumentua. Maaliin tulin tuuletusten kanssa, mutta heti maaliviivan jälkeen iski kovempi väsymys mitä olen koskaan tuntenut. Olisin varmastikin pyörtynyt hotellin penkille, jollei mökkikaveri olisi tökkinyt hereille ja käskenyt vetää vaatteita päälle. Nyt kisan jälkeen tunnelmat ovat kaksijakoiset. Olen todella iloinen suorituksesta ja samalla kuitenkin hieman pettynyt. Olen sitä mieltä, ettei näissä ultrissa, ainakaan tätä pidemmissä, ole yhtään mitään järkeä. Samalla kuitenkin ilmoittauduin Karhunkierroksen 160 kilometrin perusmatkalle. Viimeiset neljä päivää olen vain löysäillyt ja syönyt. Samalla olen kuitenkin käynyt kirjeenvaihtoa uuden valmentajani @X-Calibern kanssa tulevasta treeniohjelmasta Karhunkierrokselle. Eiköhän se motivaatio siis sieltä löydy. Tulevalle kaudelle tarkoitus on nostaa kilometrejä maltillisesti ja tehdä spesifisempää mäki- ja polkutreeniä. Painoa olisi hyvä pudottaa viisikin kiloa ja lisätä ohjelmaan lihastreeniä ja -huoltoa. Hieman mietityttää, löydänkö henkistä lujuutta treenata enemmän talven aikana ja muokata ruokavaliota järkevämmäksi. Töissäkin odotettavissa on kiireiset ajat, mutta lopultahan kyseessä on vain järjestelykysymys. Sanotaan nyt seuraava tavoite ääneen: Karhunkierroksella top kolmoseen!
  13. 15 points
    Kiitti onnitteluista! Ja onnea muille onnistumisista! Tänään perussuoritus 2.58. Tärkein syy osallistumiselleni oli Vantaan Kestävyyskierros, jonka finaali tämä maraton oli. Muut osakilpailut olivat Extreme Run, Vantaa triathlonin perusmatka ja Vuelta-Vantaa maantiepyöräily. Ja niin siinä kävi, että tää juoksija vei Kestävyyskierroksen voiton. 😊 Me menimme myös maratonsaunaan, valitettavasti myös naisten sauna oli viileä.. Onneksi lämpimässä suihkussa sai sentään lämmön päälle.
  14. 15 points
    No niin, kirjaillaanpas pieni rapsa viikonlopun luontoretkestä Kolille: Tavoitteena oli siis alittaa 6 tuntia tällä reitillä, josta meikäläisen polkujuoksuinnostus alkoi vuonna 2011. Karhunkierros ja Pallas-Hetta menivät tälle vuodelle selkeästi aikatavoitteisiin nähden mönkään, joten ehkäpä tämä viimeinen rypistys toisi muassaan menestystä. Kuinkas sitten kävikään. Perjantaina automarssi Kolille, mökin avaimet haltuun, kaupasta kaikki tarvittava ja yöpymispaikan tupa, kaappi ja siisteystarkastus. Majoitus kunnossa. Siitä sitten kisatoimistoon numerolapun ja muun sälän hakuun ja ravintolan pastabuffetin kimppuun. Kanapasta oli poikkeuksellisen hyvää ja sitä tuli juntattua ehkä vähän turhankin paljon. Kuin myös jälkiruokaakin. Evästelyn päälle törmäsin tuleviin liivijengiläisiin @kiljander ja @HelppoHeikki , pieni rupattelutuokio ja onnentoivotukset noille hurjille. Siirtyminen kämpille, saunaan ja nukkumaan. Lauantaina herätys kuudelta, hyväksi testattu aamiainen, kamojen viritys ja tuttujen hermoilujen saattelemana ajallaan starttiin. Hyvä fiilis. Viritin spotifyn valmiiksi audiolaitteistoon. Tällä kertaa ajattelin olla poikkeuksellisesti epäsosiaalinen, ei turhia höpöttelyjä, ei valokuvia eikä varsinkaan joutavia whatsappviestejä kenellekään. Tänään tehdään tulosta! Torvesta liikkeelle. Kalibroin vauhdin heti alusta fiilispohjalta treeneissä testattuun vauhtiin enkä välittänyt tuon taivaallista sykkeistä tai muustakaan kellon informaatiosta. Hyvä kulku, sopivassa peesissä ekat kilsat ja pienemmät nousut laukalla ylös. Ravintosuunnitelmaksi olin tällä kertaa taktikoinut geeliä alkuun ja sen tökkimisen jälkeen energiakarkkia, tavallista irtokarkkia ja suklaata. Geelit oli siis tarkoitus tuhota ennen puolimatkaa. Ensimmäinen iso nousu, oisko se sitten ollut se Mäkrä, aiheuttikin sitten jo ihmetystä. Silmissä säkenöi ihan tosissaan ja laatta meinasi lentää tömpäreen huipulla. Eikä se nyt mikään mahdoton mäki edes ollut. Aikaa oli mennyt sen verran, että olisi ollut hyvinkin korkea aika imuroida geelejä kitusiin, mutta maha oli täysin eri mieltä. Tästähän taitaa tulla mielenkiintoinen reissu, ajattelin, ja kirosin samalla edellisen päivän kermaista pastavuorta. Ei muuta kuin hammasta purren eteenpäin ja toivoen olon helpottavan. Jossain kympin jälkeen kone käynnistyikin kunnolla. Liekö yksi sytytystulppa ollut pimeänä tai jotain, mutta juoksu lähti laakista lentoon ja geelikin alkoi maistumaan. Kiviniemeen pääsin alle 2:18- aikaan, mikä oli parempi kuin ajattelin. Pieni tauko ja matkaan kohti Ryläystä. Demonisoin sen pätkän mielessäni etukäteen aivan hirvittäväksi tuskien taipaleeksi, eipähän tulisi mitään yllätyksiä. Eikä tullutkaan, ei se tällä kertaa ollut hankalaa maastoa kummempi pläjäys. Tässä vaiheessa totesin kuitenkin huolestuneena pohjoiskarjalaisen ajan kulkevan nopeampaa kuin oululaisen. Kello pilpatti naurettavan hitaita kilometriaikoja tuntemuksiin nähden. Varsinkin Ryläykseltä laskeutuminen oli jotain todella surullista, eikä siinä liejussa liukastelu varsinaisesti nopeuttanut etenemistä. Ryläyksen jälkeen urku auki ja lennokkaalla askeleella pätkä viimeiselle juottopaikalle. Kellon täytyi olla jotenkin epäkunnossa, sillä kilometriajat olivat edelleen hälyttävän hitaita. Huollossa tarkistin kuluneen kokonaisajan, ja järkytys oli melkoinen. Vittu viisi tuntia! Ei voi olla totta! Juoksu kulki ihan mallikkaasti ilman mitään ongelmia ja sain tuhrattua Ryläyksellä tuollaisen ajan. Ei mitään mahdollisuutta ehtiä kuuden tunnin alle. Ei edes vanhalla tiepohjareitillä, saatika uudella hitaammalla versiolla. Soitin siinä huollosta lähtiessä rouvalle ettei kannata hosua maalialueelle ottamaan ukkokultaa vastaan liian aikaisin. Palelluttaa vaan turhaan itsensä. Urheasti lähdin taivaltamaan kohti maalia. Aikatavoitteen karkaaminen lannisti kuitenkin sen verran, että pistin kävelyksi jo helpommissakin nousuissa. Loppujyrkkä ylös, maaliin ja bisse käteen. Aika 6:50 ja jotain. Miksi kävi taas näin? En tiedä. Tuntuma oli kuitenkin lähes koko ajan hyvä ja juoksin oikeastaan kaikki siedettävät pätkät niin kovaa kuin pystyin. Kaikki alamäetkin tulin jopa pienellä riskillä vauhdilla alas, lukuunottamatta niitä itsemurhajyrkkiä. Alamäkiin riitti jaloissakin jerkkua loppuun asti. Onkohan se oman tason maksimi sitten nyt vaan saavutettu ja tähän on tyytyminen? En halua uskoa. Kausi on nyt ohi, korkeintaan NUTS Köykkyri on marraskuussa vielä mahdollinen jos työkuviot sen sallii. Ensi vuotta täytyy miettiä ihan tosissaan. Jonkin perusmatkan läpäisyhän se olisi haaveena, mutta olisinko päässyt esim. Vaarojen satakolmekymppistä viime lauantaina läpi? En helvetissä. Olisinko päässyt edes kasikutosta? Tuskin. Karkea suunnitelma on kuitenkin huitaista keväällä sileä maraton ennätysaikaan ja jos perusmatkalle lähden, niin se on sitten Ylläs-Hetta. Karhunkierroksen meno-paluureitillä ei kestä pää ja Koli on ajatuksenakin liian karu varsinkin pimeyden takia. Meikäläinen on erikoistunut eksymään pimeään metsään. Nyt siirrynkin elämässä joksikin aikaa muiden harrastusten pariin. Otan selkeästi kuntosalin ohjelmaan ja juoksen vaan jotain ylläpitolenkkejä fiiliksen mukaan. Samoin pistän tämän päiväkirjan hyllylle siihen asti kunnes ensi vuoden suunnitelma selkeytyvät. Jotain radikaalia juoksutreeniinkin pitää tehdä, tässä tuntuu kehitys nyt junnaavan paikallaan vaikka määrät ovat nousseet reippaasti. Palaan asiaan joskus.
  15. 15 points
    Pieksänmäki ja Osmon Superhölkkä jossa oma juoksuni ei ollut super vaan ehkä perus ja tuloksena 21.1 km@1.42.40 eli 4.50 min/km.Tavoite oli kovempi, mutta enkka parani kuitenkin vajaat pari minuuttia. Siellä oli tarjolla mitatulla reitillä maraton,puolikas sekä kymppi ja puolikas juostiin kahtena lenkkinä ja reitistä arvioni mukaan 70% oli asfalttia ja 30 % hiekkapintaista. RRR:n porukkaa oli aika mukavasti ja meitä lähti Pia, Timo ja minä porukalla juoksemaan 1.40 h mielessä ja niinhän siinä kävi, että Pia näytti kaapin paikan ja pääsi tavoitteeseen... mutta miehet hoh hoijaa. Omalta osalta eka kymppi oli mukavan tuntuista, mutta sitten alkoi jalka painamaan ja mietin, että jatkanko tavoitevauhdilla ja varmaan hyydyn vai hiljentelen vauhtia. Päätin sitten , että olkoon tämä tämän vuoden viimeinen lappujuoksu ja jää parempi fiilis, kun pääsee "hengissä" maaliin. Niinpä sitten sopivan tuntuisella vauhdilla oman tuntemuksen mukaan juoksin lopun. Ehkä se 1.40h alituksen yrittäminen ja hyytyminen joka tapauksessa olisi vituttanut enemmän. Kuitenkin 4 vk sitten parani puolikkaan aika pari minuuttia ja suunnilleen saman verran tänään, joten ihan ok vanhalle miehelle. Nyt varmaan pari viikkoa iisimmin juoksun suhteen ja sitten aloitellaan peruskestävyyden treenailua läpi talven. Ennen vuoden vaihdetta on tavoitteena vielä juosta hallissa 10 km alle 45 min ja coopperissa yli 3000 m. Ensi vuoden tavoitteet ovat auki, mutta jos pystyy treenailemaan hyvin, niin tottakai kaikkia tämän vuoden tuloksia on tarkoitus parantaa. .
  16. 15 points
    Moikka pitkästä aikaa! Nyt on pallo puhkaistu ja pikku-mies maailmassa<3. Kaksi tytärtä meillä ennestään niin mies on ainakin mielissään tästä vahvistuksesta ja tietysti minäkin. Poika syntyi 11.9 syöksy synnytys tyyliin niinkuin edellisetkin puollessatoista tunnissa. Onneksi pyysin päästä sairaalaan synnytyksen käynnistykseen niin kerittiin sairaalaan. Meillä kun menee sinne kotoa tunti ajaessa. Raskausaika meni hyvin ja pystyin ainakin jossain määrin liikkumaan melkein loppuun asti. Lähinnä uintia, kävelyä ja pyöräilyä. Palautuminen on myöskin hyvässä vauhdissa ja ollaan käyty jo päivittäin kävelylenkeillä vaunujen kanssa. Tästä sitä taas lähdetään pikku-hiljaa etsimään kadonnutta kuntoa ja toivottavasti parin kuukauden päästä pystyy jo hölkkäpätkiä lisäilemään kävelyn sekaan. Tarkasti aion kuitenkin kehoa kuunnella. En halua rikkoa itseäni:)
  17. 14 points
    Huh huh, alkaa olemaan taas H-hetki lähellä. Mä en näiden karkeloiden kohdalla ole kyllä mikään viileä viilipytty, vaan pitkät polku-ultrat jännittävät ihan urakalla. Jonnekin katumaratonin lähtöviivalle voin lompsia vailla huolen häivää, mutta pidemmät polku-ultrat lähinnä pelottavat. Jo eilen illalla oli vaikea saada unesta kiinni, kun kisakuviot pyörivät mielessä. Tänään se tulee olemaan vielä vaikeampaa. Treenit on treenattu. Maanantaina oli viime juoksutreeni, tiistaina viimeinen sali ja nyt ukko alkaa olemaan turpeassa kunnossa :) Ei ole todellakaan sellainen herkäksi viritetyn huippu-urheilijan fiilis :D Mutta mikään paikka ei kolota ja ainakin toistaiseksi on vältytty sairastelulta, ei ole tullut edes sitä kisaa edeltävää kurkun käheyttä, mikä pilaa koko kisan ;) Sääennusteet näyttävät varsin hyviltä. Vuodenaikaan nähden siis. Erittäin tyyntä, tasainen 6-8 astetta ympäri vuorokauden ja hajanaisia sadekuuroja. Jos tämä toteutuu, niin parempaa ei voi edes vaatia lokakuussa. Vaatetuksen säätöjä voi miettiä koko huomisen päivän, kun ajelee Kolille. Tiedän jo nyt, että tämä tulee luultavasti olemaan minun viimeinen Vaarojen perusmatka pitkään aikaan. Lisäksi pelissä on mukana myös UTTF-liivi. Tämä kisa olisi kiva päästä maaliin, jotta saisi Eteläpään möröt haudattua pois mielestä. Ja ei se liivikään huono juttu olisi :) Mutta on se aikaraja aivan hemmetin tiukka meille tuloslistan takaosan kavereille. Se aikaraja tulee takomaan takaraivoa koko matkan ajan. Ja se ei tule olemaan kivaa, siis se fiilis, että on koko ajan epävarma, että ehtiikö aikarajan puitteissa perille. Laitat töppöstä toisen eteen sen mitä kykenet, rämmit mudassa, liukastelet kallioilla, heität voltteja märillä pitkospuilla, taistelet hiertymien, rakkojen ja läpimärkien kamojen kanssa ja samaan aikaan koko ajan vilkuilet kelloa ja lasket päässäsi, että riittääkö tämä km-vauhti. Riittääkö? Olenko liian hidas? Epäonnistunko? Mä olen liikkeellä numerolapulla, missä lukee 130km, Jukka ja 5078. Jos joku sattuu bongaamaan, niin tule moikkaamaan. Jos örisen jotain vastaukseksi, niin tiedät, että kivaa on Live-seurannan pallukassa ei taatusti tapahtu mitään kovin sähäköitä liikahduksia.
  18. 14 points
    Tänään oli testi 10 km, koska oli tarkoitus vähän selvittää 1.5 vk:n päästä olevalle puolikkaalle tavoitevauhtia. Tarkoitus oli juosta 10 km@4.45 min/km. Tämänpäiväisen lenkin juoksin yhden kaverin kanssa Väinölänniemellä ja Kallaveden rantoja pitkin. Aika hyvin juoksu meni alussa tavoitteen mukaisella vauhdilla, mutta kuitenkin vauhti vähän kiihtyi loppua kohti ja lopputuloksena oli 10 km@4.40 min/km.Tietenkään juoksu ei tuntunut millekkään PK lenkille, mutta kuitenkin aika mukavasti tuli ja ei ollut mikään "täpö"juoksu. Tämänpäiväisen perusteella Pieksämäellä lähdetään tavoittelemaan 1.40 h alitusta, jos vaan kaikki on silloin kunnossa.Tänään heitin ilmottautumisen sinne sisään.
  19. 13 points
    Tavoitteet muuttuvat ja on aika alkaa kirjata treenit muistiin. Teen sen sitten samantien julkisesti, jotta luovuttaminen ei olisi vaihtoehto. Tänään juoksin ennätykseni maratonin SM-kisoissa 2:41:49. Tuloksena oli suunpielet hymyyn vetävä kymmenes sija. Nopeutta multa ei löydy yhtään, joten tästä on vaikeaa parantaa. Siirrynpä siis polku-ultrille! Ensimmäin minkäänsortin ultra (no kerran juoksin 44km kun eksyin marareitiltä) on edessä jo kolmen viikon päästä. Vaarojen maratonilla juoksen 86 kilometriä. Tarkoitus on pistää mies kunnon testiin ja lähteä startista kärjen vauhtiin. Koska tavoitteita pitää olla, niin ensi vuonna juoksen Ultra Trail Tourin läpi ja sijoitun kärkikahinoihin. Tässä apuna on juuri hankittu personal trainer, jota kutsun mielummin valmentajaksi. Katsotaan mitä valmentaja keksii!
  20. 13 points
    Jaahas, olen aika otettu että Vaarojen pikaultran osittainen kisaseuranta on otsikossani. Pistetään nopea yhteenveto omasta kisastani. Voi olla, että parempi raportti tulee myöhemmin. Sijoitus: Ennen kisaa neljäs sija olisi ollut pettymys. Nyt se on voitto. Ymmärsin tänään, ettei mun täysin puuttuva ultratreeni ja vähäinen polkutreeni riitä näin kovassa joukossa aivan terävimpään kärkeen. Neljäs sija oli tänään paras mahdollinen sijoitus. Aika: Alkuperäinen tavoite oli maaliin ennen pimeää ja se toteutui selvästi. Myöhemmin asetettu tavoite 10h oli epärealistinen. Aika taisi olla 10h 50 min. Kisataktiikka maksoi jonkin verran ja pummi vähän. Taktiikka: Surkea. Lähdin mukaan kaikkiin MP:n vetoihin ja jotenkin ajauduin omaan pieneen irtiottoonkin. Tuloksena toisen kierroksen alku oli surkea, mutta onneksi sain juoksun kasaan. Pummi: Tämä menee kyllä järjestäjien piikkiin. Viitoitus oli väärin ja risteyksessä ollut toimitsija lisäksi ohjeisti meidät pois reitiltä. Paikallisena Tomi tiesi paremmin ja pitä päänsä. Viitoitus korjattiin nopeasti meidän pummimme jälkeen. Fiilis: Upea! Raasto oli kerrankin hyvää. Erityisesti lämmitti @DonValidon kehut maalissa. Itse en saanut sanaa suustani, sillä meinasin pyörtyä rasituksesta. Myös Tomin lyöminen pummista huolimatta oli hieno saavutus, niin kova kaveri on kyseessä!
  21. 13 points
    Kolilla ollaan ja odottelua ennen starttia edessä vielä reilu 10 h. Ehtii pistää hyvin kamat kasaan ja syödäkin pari kertaa. Lähtö koettaa klo 20 ja letka lähtee taivaltamaan synkkään yöhön otsalamppujen valokeilat keikkuen. Oma kisataktiikkani on tällä kertaa lähteä korostetun rauhallisesti liikenteeseen. Pyrin etenemään mahdollisimman taloudellisesti vähintään Kiviniemeen saakka ja toivottavasti sen jälkeen löytyy sellainen kisavauhti, mitä pystyy tasaisesti pitämään. Ensimmäinen kierros pitäisi sujahtaa noin 10 tunnissa. Toinen kierros sitten sen mukaan, mitä voimia on jäljellä. Jos kaikki menee kuin elokuvissa, niin loppuaika lienee 21-22 h välissä. Sijoitusta en viitsi edes arvailla, tärkeintä on vain kuitata UTTF-liivi pois kuleksimasta. Mäkrän uusi nousu, Jauholanvaaran kalliot, Herajoen hellä kosketus, Eteläpään mörkö sekä aina niin ihana Ryläys. Täältä tullaan ja kahteen kertaan. DNF ei ole optio.
  22. 13 points
    Katellaan. Alunperin oli ajatuksena tähdätä Spartalle vasta 2019, mutta näin jälkikäteen voi todeta, että olipa hyvä, kun oli arpaonnea. Nyt se on sitten otsikon vaihdon paikka. Seuraava voisi olla vaikka "KK160 revanssi".
  23. 13 points
    Kiitokset onnitteluista ja huomioista @Kukka75, @pasianssi71 ja @ruiskarhu! Juoksu oli sikäli onnistunut että sain kyllä kaiken ulosmitattua mitä tänään ropassa oli. Reitin puolikkaat menivät 49:30@4:40 ja 50:14@4:46 eli positiivinen splitti tuli vaikka koitin lähteä suht varovasti liikkeelle. Viimeinen alamäkikilsa pelasti paljon. @ruiskarhu:n mainitsemalla pitkällä kolmen kilsan suoralla kohti kirkon kulmaa tein jo kuolemaa huolella ja harkitsin kävelyäkin. @Julle84 paineli siinä ohi omalla maratonillaan ja yritin jotain kannustavaa huikata perään. Olin jo varma että hyydyn tavoiteajan huonommalle puolelle kunnes.. Katsoin väliajan 20km taulun kohdalla siinä lopun loivassa myötäisessä ja riemun kiljahdus meinasi karata hölkkähöperön huulilta; 1:34:50. Jes, reilu 5 minsaa aikaa vyöryä loppu 1,1km kohti maalia. Jännä miten sai uutta virtaa ukko kun olikin toivonkipinä vielä vahvasti elossa. Radalle päästyä vain nautiskelin viimoisesta puolesta kilsasta. Velimies huikkasi pukkarin ovelta kannustukset ja ilo oli lasketella loppu. Neljä sekkaa alle hänen kolmannella kullervon puolikkaalla tekemän ajan ja kahdeksan alle oman toukokuussa Kouvolassa tekemäni ajan. Kellosepän tarkkaa duunia, uusi enkka nyt siis 1:39:44. Juoksusta vielä sen verran että ekat kolme kilsaa tulin hyvin maltillisesti @4:49. Kolmas ylämäkikilsakin @4:58. Sitten aloin vähän lisätä vauhtia ja kilsat alkoivat napsua @4:3x tyylisiksi aina 14km asti. Siitä sitten vaan alkoi ukko hyytymään. Ei kipuja, ei janoa, ei semmoista tunnetta että energiat olivat loppuneet. Vauhti vain hävisi ja loppu tultiin häilyväisellä tahdonvoimalla. Hyvä että sitä riitti tällä kertaa tarpeeksi vaikka melko totiseksi torvensoitoksi menikin jossain vaiheessa. Nyt biffille, ehkä enkkaolusenkin on ansainnu. Jopa kaksi. Cheers! Sarjani tulokset http://online4.tulospalvelu.fi/tulokset/fi/2017_kullervomaraton/pm50/tilanne/1/0/ Ambitin dataa http://www.movescount.cn/fi/moves/move178115758
  24. 12 points
  25. 12 points
    Olin tosiaan autossa pötköllään ihan loppuun asti. Oli aika kova jännitys päällä, niin olin siellä omissa maailmoissani. On, sitä se on :) YPH:sta ei ollut motivaatiota raapustaa rapsaa, mutta Kolilta teen kyllä sellaisen
  26. 12 points
    Tiistai: Keskiviikko: Pieni pätkä Espoon kimppalenkkiä hyvässä seurassa 6.4km/0.41/asc150 Torstai: Perjantai-Lauantai: Reippailusuunnitelma: Kuus Liivinhaku Kolilta
  27. 12 points
    Kaksi yötä jouluun. Olen nyt reittiä käynyt kokeilemassa Mäkrällä, Rykiniemessä ja Ryläyksellä. Ryläys näistä selkeästi pahin kokemus. Märkää mutaa niin pirusti. Varmasti on kisassa vielä märempää, sillä tälläkin hetkellä sataa kaatamalla. Sääennusteelta toivon ettei sataisi kisan aikana. Vihaan sadetta yli kaiken. Kuten pimeää. Tavoitteena on päästä maaliin. Viiden viikon harjoittelu ei ihmeisiin varmasti johdata, mutta tarkoitus on kyllä lähteä kiusaamaan kisan kärkeä ja vetäistä all-in veto. Pohjana toimii Heermannin viime vuoden ensimmäisen kierroksen väliajat eri huoltopisteillä. Jos pimeännäkö suo, niin ne ovat suuntaa antavia vauhteja joita lähden tavoittelemaan. Katsotaan kuinka pitkälle jalat vievät. Baanalta tulen pois vasta siinä vaiheessa kun jalat ei kanna. Toivotaan että kantaa loppuun saakka.
  28. 11 points
    Kiitokset vaan kaikille onnitteluista! Itselleni tämä oli täydellinen nappisuoritus - parempaan ei olisi ollut eväitä tällä hetkellä. Nyt pitkä toipuminen ja palautuminen, ja sitten uusien haasteiden kimppuun (eli 10.10 ilmoittautuminen Karhunkierroksen Perusmatkalle). Kyllä on todettava, että ei ole ihmisen helppo matkustaa Ateenasta Spartaan. Tai on taksilla ja autolla, mutta ei jalan. Vielä ei ole tullut tunnetta, että tämä pitää ottaa uusiksi, mutta eiköhän sekin vielä koita, kunhan aika tasoittaa nousu- ja laskumetrit sekä lyhentää matkan ja poistaa tuskat vanhan miehen muistista. Tiedoksi @corner: luin kisaa edeltävänä iltana blogikirjoituksesi vuoden 2014 kisasta. Siihen oli mukava palata ajatuksissaan aina silloin, kun kuvitteli, että oli muka jotenkin vaikeaa... Kaikki on niin suhteellista :)
  29. 11 points
    Kiitos @perttu ja @RistoT! Täällä soppajonossa suu metukalla tällä hetkellä :) Aika n. 1:39:45 ja sijoitus taisi olla 5./m50. Usko oli lujilla vika vitosella kun meinasi hyytyä väkisin mutta juuri riitti paukut kuitenkin. Rapsailen myöhemmin tarkemmin.
  30. 11 points
    Olipahan eilen taas lenkki. Olin päivällä ihan väsy ja pohkeet oli totaalisen jumissa. Hallitus komensi vielä pihalle kaivuuhommiin, joten alaselkäkin meni ihan jumiin. Lyhyt lenkki oli kyllä suunnitelmissa, mutta ukko oli jumissa ja kello kävi. Alkoi olemaan jo myöhäkin. Ei tässä nyt kyllä enää jaksa/pysty/kykene lähteä juoksemaan. Nyt on ihan ok lusmuilla. On, on. Nyt meet vain sohvalle röhnöttää ja katsot mitä "laatuproduktiota" töllö tarjoaa. Joo ja ei :D Jos nyt kuitenkin ihan lyhyen lenkin. Kai mä sen jaksan, vaikka oikeesti en kyllä jaksa ja ei nappaa sitten niin yhtään. No, jos nyt ihan vähän kokeilisi. Kamat niskaan ja ovesta ulos synkkään pimeyteen. Noin kilsan kun olin juossut, tuli ihan epätodellinen olo. Täähän rullaa kuin ei mitään! Ei ole enää mikään paikka jumissa! Mitä vit__a? Juoksin vitosen ja tuumin, että nyt on kyllä pakko kääntyä takaisin, kun kello on jo ties mitä. No jos nyt vielä yhden kilsan, tai no, jos vielä toisenkin. Ei, ei voi juosta 14 kilsaa, kun se on niin lähellä 15 kilsaa, mikä on looginen pituus lenkille. 7,5km kohdalla käännyin sitten takaisin kohti kotia ja veetätti ihan armottomasti, kun olisi halunnut jatkaa vielä pidemmälle. Sitten pitkästä aikaa vielä kunnon loppunosto ja kotiovelle kun pääsin, niin tuumin lähinnä, että miten ihmeessä tässä näin kävi?
  31. 10 points
    Kiitos kaikille onnitteluista! Vantaan Maraton 2017 Saavuttiin paikalle puoli kymmenen maissa. Pieni stressi iski, että jostain ihmeen syystä myöhästytään vielä jälki-ilmoittautumisesta ja homma on siinä. No, hyvin ehdittiin. Muutaman lappujuoksun kokemuksella osasin ottaa pukkarissa jo rauhallisemmin, kaveri pyöri vähän enemmän ympyrää. Banaanit naamaan. Vaseliinia sykevyön väliin, skulas muuten helvetin hyvin. Isille kiitos. Maha vähän arvelutti, kun olin viimeksi käynyt tyhjennyksellä edellisenä päivänä ja sen jälkeen laittanut suuhun aika raskastakin ravintoa, mutta tarvetta ei näkynyt olevan. Toivottavasti ei sitten kesken matkaa. Kamat säilytykseen ja 20 minuuttia ennen starttia lämmittelemään. Vähän hölkkää ja avasin takareisiä, meininki oli vähän kohmeinen, sykkeet pilvissä. Fiilis ok, jännitys oli jäänyt eiliselle lämmittelylenkille. En tiedä miksi. Yks lyhyt spurtti ja lähtöön. Yritin tähyillä 3:45 jänistä, että lähtis siihen porukkaan ainakin alkumatkaksi - siihen vauhtiin ei sitten ollut jänistä ollenkaan tarjolla, joten omalla suunnitelmalla matkaan: 5:10-5:19-kilsoja, aloitus lähemmäs jälkimmäistä ja katsoo miltä tuntuu. Eka kilsa 5:14 ja toka 5:16. Juoksu ei tuntunut mitenkään turhan hyvältä, jo kipeänä ollut penikka vaivasi ja yläkroppakin jotenkin jumissa. Ei kuitenkaan mitään ihmeellistä. Eka vitonen 5:14 vauhtia. Tokalla vitosella olin jo löytänyt 3:40 vauhtiin menevän porukan ja juttuseuraa yli 25 maratoonia juosseesta kaverista. Tihutti vettä. Kehuin juoksusäätä ja kerroin alkukesän HHM:n "helle"kanttauksesta. Juoksu alkoi maistumaan hyvältä, pääsin rytmiin. Tultiin mukavasti 5:10-vauhtia. Yhdeksäs kilsa ollut hitaampi 5:17. Eka kiekka 55:43 ja huoltopisteellä veden lisäks suolakurkkua. Geeliä noin 25min välein. Tankkausplääni oli, että huoltopisteillä ainoastaan vettä, ja urheilujuomaa vasta jos tarve vaatii. Taskussa geeliä ja muutama Burger Kingin suolapussi. Lähdettiin tokalle kierrokselle. Jossain vaiheessa kuulin, että oltais menossa 3:37-vauhtia. Kuulosti helvetin hyvältä! Vähän liiankin. Juoksu maistui ja mulle oli myös aika sama mihin kohtaan alle 3:40-3:45-aikaa oltiin menossa, mutta reilusti alle 3:40 - kelpaa! Kohta mentiin taas vähän hiljempaa: 13: 5:13, 14: 5:15, 15: 5:13. Tässä vaiheessa meidän porukka hajosi, mulla alkoi ekaa kertaa matka tuntumaan jaloissa. 3:37-kaverit nosti vauhdin vitoseen ja jäin siihen keskelle miettimään, että mitäs nyt tekis. Ratkaisu, aika tyhmä, oli lähteä juoksemaan soolona. Tän jälkeen mulla ei ollut vakituista juoksuseuraa kun vasta viimeisellä vitosella. Puolimaraton 1:50:19 syke pyöri 150-155 paikkeilla. Jani huutaa urheiluhallin portailta kannustusta. Hirvee boosti siitä. Seuraava 5km@5:07. Alkaa matka painamaan. Ei mitään järkevää selkää missään. Alasääret jumissa, sitä samaa mitä on ollut pitkin syksyä, ja tää on koko ajan kasvavaa lajia. Alkaa ekaa kertaa olemaan fiilis, että tässähän pettää jalat ihan oikeasti. Todella heikko hetki meneillään. 25-30km@5:07: Tappelufiilis, koska vauhti ei laske. Nyt ollaan varmaan lähellä lajin ydintä, ainakin jotain puolta siitä. Huoltopisteellä urheilujuomaa, suolakurkkua joka toisella, välit mietitään seuraavaa menua. Kaikki imeytyy yllättävän hyvin. Ennen kolmeakymppiä jo aika uhma päällä. Mikä vitun seinä. 30-35km@5:11. Vauhti laskee vähän. Muutama kilsa alle 5:05 silti. Jalat ihan pökkelöä, yritän saada juoksuasentoa paremmaksi. Huoltopisteeltä seuraavalle. Otan jo vähän kaikkea. Syön banaania juostessa. Oon osittain kauhuissani tän rasituksen määrästä ja osittain todella huvittunut itselleni ja omille luuloilleni. Muistan Jarnon sanat, että sub3:30 on aivan liian kovaa kyytiä vielä sulle. Tää on henkisesti tottakai helpompi kiekka kuin edellinen: jokainen suora, mutka ja huoltopiste tulee viimeistä kertaa. Kilsa numero 36.@5:31, vauhti ei nouse enää edes pienissä alamäissä. Tullaan jonku naisen kanssa. Yritän vielä katsoa, mitä vauhtia se juoksee, mutta samaa hyytymistä vastaan se taistelee. Välillä mä vedän ja kohta se on taas pikkuisen edellä. Saadaan pidettyä vauhti alle 5:30. Ainakin suurimmaks osaks. Lasken jo satoja metrejä kilsojen lisäksi, niin kuin jollain vk-lenkillä. Vähän myöhässä aletaan miettimään, että ehditäänkö alle 3:40, kummatkin luulee että joo. Vikaan kilsaan vielä pikku puristus, viimeiset 500m 4:50 vauhdilla. 3:40 täyttyy järjestäjien geelipisteellä. Maaliin yhdessä 3:41:33, netto 18sek nopeampi. Maalissa aivan epäuskoinen fiilis. Mitali kaulaan, lähden nilkuttamaan kohti urheilutaloa, vasen sääri on ottanut kunnolla osumaa, ei kestä astumista. Pukukoppien edestä kahvia ja pullaa suuhun. Kapuan katsomoon. Katon, että facebookissa on ollut liveseurantaa, tulee kyyneleet silmiin. Frendi tulee maaliin just alle 4h, luen senkin facesta. Laitetaan messengerissä ääniviestiä ja sovitaan että nähään suoraan uimahallin pukuhuoneessa. Vedän matkalla toisen kahvin. Saan joltain buranan. Saunassa iskee helvetin hyvä olo.
  32. 10 points
    aika Vantaalla 3.07.30. Juoksu oli alkuun 8km vaikeaa, pakottamalla sai vauhdin pysymään hyvänä. Siitä sitten 34km asti mentiin vaihtelevalla vauhdilla 4.14-4.29 vauhdilla sitten jostain syystä tuli ihmeellisiä notkahduksi km vauhdeissa, kahta kilometriä peräkkäin ei ollut huonoja mutta vauhdit vaihteli 4.25-4.40 välillä. Lopun notkahduksilla hävisi ajassa noin minuutin mutta tyytyväinen pitää olla juoksuun. Ennätys parani 9min ja tästä sai taas uskoa tähän touhuun.
  33. 10 points
    Päivän kunto oli 3.00.40. En nyt ihan tyytyväinen tuohon ole, mutta en pahasti pettynytkään. Paljon parempaan ei olisi ollut tänään mahdollisuuksia. Startissa oli tavoitteenna suunnilleen 2.55 aika ja eka puolikas menikin vielä suunnitellusti. Sen voin sanoa, että omille koiville kuusi viikkoa maastoultralta maratonille oli liian vähän. Lihakset eivät vaan palautuneet maratonille vaadittavaan iskuun. Tämän päivän juoksussa ei mitään isompaa dramatiikkaa. Jalat vain loppuivat kesken, vaikka esimerkiksi hengityksen puolesta vauhti oli koko ajan helppoa. Lähdössä moikkasin @jtv76:tä ja ensimmäiset pari kilometriä menivät samaa tahtia @sk:n kanssa. Kolmen tunnin jäniksellä oli hieman kellon kalibroinnit pielessä, kun hän lähti painamaan lähes nelosen vauhtia. Parin kilometrin jälkeen vaihdoin naisseuraa ja juoksin kiinni päivän nopeimman naisen eli Johanna Lindholmin. Hänen seurassaan meninkin lähes puolikkaalle saakka. Jossain vaiheessa seuraamme liittyi kaksi nuorta miestä, joista toinen juoksi maratondebyyttiään ja toinen juoksi jonkun triathlonkerhon varusteissa. Itse toimin nelikon vetomiehenä jonnekin 20 km saakka. Ensimmäinen puolikas 1.27.10. Hieman ennen puolikkaan täyttymistä nuori triatleetti lähti painamaan lähes 4.05/km -vauhtia, jonka seurauksena jättäydyin porukasta ja yritin jatkaa n. 4.10/km -vauhtia. Jaloista oli ollut herkkyys kadoksissa jo pidemmän aikaa ja vähitellen alkoi vauhti hiipumaan. Mukanani juossut kolmikko alkoi loittonemaan ja huomasin yhdessä vaiheessa myös @sk:n lähestyvän takaa. Olisiko hän saanut minut kiinni n. 25 km kohdilla. Laskeskelimme, että kolmen tunnin alitukseen riittäisi n. 4.20/km -vauhti. Hänen seurassaan menikin sopuisasti seuraavat noin kymmenen kilometriä. Päivän alkuperäinen tavoite oli jo menetetty, mutta kolmen tunnin alitus tuntui sopivalta torjuntavoitolta. Viimeisellä kierroksella ohitsemme meni @Jalmari17 todella kevyellä jalalla ja hänen kolmen tunnin alituksensa näytti varmalta. Viimeisen kierroksen ensimmäisellä huoltopisteellä oma menoni romahti ja putosin siinä @sk:n kyydistä. Hänenkin selkänsä loittoni hitaasti. Laskeskelin, että kolmen tunnin alitukseen riittäisi n. 4.30 kilometrit, mutta jalat halusivat mennä vain 4.40-4.50 kilsoja. Vauhdin nostaminen tuntui täysin mahdottomalta. Kolmen tunnin jänis jänistettävineen meni ohi n. 39 km kohdilla. Noin kilometri ennen maalia tuli selkä edellä vastaan @Henkinen Johtaja. Viimeiselle kilsalla yritin rimpuilla jonkinlaisen loppukirin, mutta kolme tuntia täyttyi muutama sata metriä ennen maalia. Aika oli kuitenkin menossa alle 3.01 eli kolmen tunnin aika oli sentään tuloillaan. Maalissa ei mitään suuria tunteita. Tulipahan tämäkin juostua ja nyt on kausi paketissa. Kiitos kannustuksesta matkan varrella @liukasluikku2 ja @juupe. Uimahallin sauna oli tosi hyvin lämmitetty.
  34. 10 points
    Mission accomplished. Ja yritin hoitaa jäsen @kiljander:n puolesta tuota yöjuhlintaakin, mutta heräsin kyllä ihan mökin sängystä, kankkunen oli korkeintaan lievä ja liivi eteisen naulakossa
  35. 10 points
    Sunnuntain puolikkaan jälkeen pidin pari lepopäivää lenkkeilystä ja tänään ajoin juoksumaton kesän jäljiltä"tuliasemaan" ja matolla hölkkäsin kevyen 45 min@6.00 min/km. Tässä samalla mietiskellyt mennyttä juoksukesää ja suunnitellut jatkoa. Tällä hetkellä periaatteessa ihan kohtuullisen hyvä fiilis kuluneesta vuodesta kun näin ikämiehenä kaikilla juoksemilla matkoilla; 1000 m, cooper, 5 km, 10 km ,puolikas ja mara on syntynyt omat ennätykset.Treenitkin on suunniteltu pitkällä tähtäimellä ja mielellään ilman telakoitumista, mutta ehkä se nälkä kasvaa juostessa ja jotenkin on vähän tyhjä olo. Yhtään semmoista huippujuoksua ei tullut, mutta muuten semmoista tasaista kehittymistä. Pari vuotta on nyt takana säännöllistä lenkkeilyä, niin alkaa vähän saada juonesta kiinni ja kyllä tässä vaiheessa odotukset ensi kesälle ovat positiiviset, Tässä pikku hiljaa otetaan vanhat keinot käyttöön peruskunnon/lihaskunnon luomisessa ja tulevan n. 6 kk peruskuntokauteen tulee myös sisältymään lenkkeilyn lisäksi metsurin töitä. Aion aloitella koivikon ensiharvennusta muiden töiden ohessa ja tavoitteena olisi sahailla ehkä joku 10-15 h/vk tässä syksyn aikana. Juoksua tulee lisäksi varmaan joku 6- 8 h/vk, joka sisältää yhden kovemman treenin Kuopio hallissa. Täytyy tietysti olla tarkkana palautumisen kanssa, mutta maaliskuulle asti keskitytään peruskuntoon. Alustavasti tavoitteena on saada ensi vuonna eri matkojen vauhdeista pois 10- 15 s/ km.
  36. 10 points
    Viikko 22/22, kisaviikko: Berliini maraton MA: Lepo TI: 10,66km sis. 2km @4:16+ 3 x 1km(4:03, 3:54, 3:46)/ 3min pal. Juoksu todella hyvän tuntuista! KE: 7,53km @5:26 TO: Lepo PE: 5,16km @5:13 sis. 4 x 200m maravauhtia LA: 3,54km @5:44 sis. 5 x ruskot. Kroppa tuntuu hyvältä ja jalat kevyiltä. Huomenna mennään!
  37. 9 points
    Porolandiasta pikareissu hakemaan lohtua huonosti menneelle juoksukaudelle. Olosuhteet ihan Ok ja järjestäjille iso kiitos. Kaikki pelasi ja kaikki apu annettiin , että mies kerkeää lentokentälle ajoissa ja takaisin kotiin. Siitä juoksusta... miehet 50, kolmas ja 3.08xx. Onnittelut kaikille osallistujille!
  38. 9 points
    Vantaan maraton läpi, omalla ennätyksellä nettoaikaan 2:57.06. Kaikenkaikkiaan perusterve suoritus ja varmaan kaikki voimanrippeet tuli ulosmitattua reitin varrelle. Starttiin valmistautumista helpotti se, että ajelin "pelipaikoille" jo eilen, ja aamulla sai kohtalaisen hyvin nukutun yön jälkeen käydä rauhassa aamupalalla ja valmistautua juoksuun. Sen verran tuntui numeroa hakiessa sää viileältä, että päätin lähteä matkaan pitkissä housuissa ja pitkähihaisessa paidassa. Alkuvauhti startin jälkeen oli kohtalaisen rauhallista, ja juoksu normaalia vauhdin hakemista. Tarkoituksena oli ryhtyä takomaan 4:13-4:15 -kilometrejä, jotta olisin koko ajan hieman alle 3 tunnin vauhdissa. Hieman haastetta tuohon toi Garminin mittaamat kilometrit, jotka olivat selkeästi virallisia km-merkkejä lyhyempiä. Parin kilometrin juoksun jälkeen löysin letkasta FG:n liiviä kantavan Nikon, jonka kanssa pari sanaa vaihdettuamme huomasimme tavoittelevamme suunnilleen samaa vauhtia, ja siinäpä sitä mentiin ensimmäisen kierroksen loppu vuorovetoa. Niko taisi kyllä huolehtia vauhdinpidosta suurimmaksi osaksi. Ensimmäinen kierros mentiin hieman alle 45 minuutin, eli suunnitelman mukaan. Tarkoitukseni oli ollut peesata 3 tunnin jänistä alkujuoksusta, mutta onnistuin hukkaamaan pupusen heti startin jälkeen. Toisen lenkin alussa saimme kolmen tunnin pupun kiinni, ja hieman aikaa siinä mentiin peesissä. Nikolla oli kuitenkin vauhtihaluja, ja yritin seurata häntä pupun jäädessä taakse. Siinäpä sitä edettiin, aavistuksen kiihtyvää vauhtia ja puolimatkaan tulin ajassa 1:28,57. Ajatukseni oli ollut, että jos meno tuntuu reilun puolimatkan jälkeen edelleen hyvältä, voi vauhtia alkaa hieman lisätä, mutta mieluummin vasta lähempänä viimeistä kierrosta. No, käsijarru tuli päästettyä hieman suunniteltua aiemmin. Jossain 25 kilsan paikkeilla sain Nikon tekemän pienen kaulan kiinni, ja kiristin hiukan vauhtia, ja sainkin tehtyä pienen pesäeron. Juoksu tuntui tuossa vaiheessa hyvältä, ainoa pieni epävarmuustekijä olivat pohkeet, joita kiristeli jo aika lailla. Kolmanteen kierrokseen meni hieman yli 44 minuuttia, pelivaraa kolmen tunnin alitukseen siis oli jo hieman. Viimeisen kierroksen alkukilometrit menivät väliin 4:05 - 4:11, ja meno tuntui edelleen hyvältä. Jossain 33-34 kilometrin kohdalla tapasin jäsenet @OlliL ja @sk, jotka juoksivat tuossa vaiheessa porukassa. Olli tunnistikin allekirjoittaneen tiedustellen vointiani, mutta itse en tainnut tuossa vaiheessa saada kovinkaan älyllistä vastausta aikaiseksi - juoksu sentään kulki vielä mukavasti. Meno jatkui kohtalaisen helppona aina 38 kilometrin kohtaan, jolloin ilmeisesti vastikään nauttimani geeli aiheutti aikamoisen pistoksen oikeaan kylkeen, ja vauhti hiljeni aavistuksen. Pistos onneksi helpotti noin kilometrin jälkeen, ja ajattelin että nyt oli aika ottaa loppukiri. Mutta, mutta... kylläpä ne eväät sitten olikin tuossa vaiheessa syöty, enkä pystynyt nostamaan vauhtia vaan alkoi olla tuskaista saada pidettyä vauhti alle 4:15:sta. Ajattelin, että tämäkin tulos kelpaa vallan mainiosti, joten pyrin vain ylläpitämään vauhdin. Viimeiselle täydelle kilometrille sai sentään pienen kirin, kun ohitseni ampaisi nuori juoksija melkoista vauhtia ja pitihän siihen mukaan yrittää - parinkymmenen metrin ajan, ennen kuin meno hyytyi. Tuolloinpa armollinen maalivaate jo olikin näkyvissä ja pienen kirin saattelemana pääsin maaliin, kuuluttajan mainitessa ajaksi 2:57,13. Aika mahtava fiilis, vaikka pohkeet nappasivatkin pysähdyttyäni heti kiinni. Hieman urkkajuomaa naamaan, muutama sananen Ollin kanssa ja ontumaan kohti hotellia. Olikin pirun kylmä matka, sillä olin hylännyt sormikkaani viimeiselle kierrokselle lähdettäessä - niitä olisi kaivannut. Nyt olisikin sitten 22 päivää ennen Nykin maratonia, katsotaan kuinka tästä nyt toipuu. Näin lyhyestä välistä maratonien välissä ei olekaan henkilökohtaisesti kokemusta.
  39. 9 points
    Keskiviikko: 10km@1h01min57sek@6min11sek@130 Torstai: Juoksumatto@10km@60min@6min@Suunto jäi kotiin Perjantai: 10km@59min26sek@5min56sek@128 Tasaista, muiden rasitusten vähetessä, parempaa ja helpompaa pk-lenkkeilyä. Tänään pohdin hiukan synkkänä EKP:n juoksualustan laajenevaa märkää lehtimattoa syksyn edetessä. Vastaan tuli rullasuksihiihtäjä jonka ystävällisen hymyn tulkitsin synkkyydessäni olevan iloa talven tulosta "kohta sulla loppuu tuo nylkyttäminen ja alkaa hiihtäjien paras aika". Kolmen sekunnin jälkeen mietin miten hyvin sitä ihminen pystyy suggeroimaan itsensä aivan omituisiin näkökulmiin. Tästähän toki maailmanhistoria ja nykypäivä on täynnä esimerkkejä. Erittäin mukava oli juosta, huomenna vois tuplata päiväannoksen.
  40. 9 points
    kerrataan tässä nyt asiat kun asiantuntijat pohtii , ilmoitin nooralle jo keväällä että toinen kisa menee syteen tai saveen , kahta kovaa kisaa ei moni kestä mutta tupihan kokeiltua .toisekis juoksi sovittua aikataulua edellä PALJON , Teija honkonen puoöestaan luotti täysin tehtyyn suunnitelmaan eikä lähtenyt ylivauhtiin parhaasssa kelissä mikä on ollut vuoden 1992 jälkeen , ehkä seuraava mahdollisuus 25 vuoden kuluttua että tälläinen lentokeli tulee ( 7 valmennettavaa jotka starttasi 5 noudatti ohjeitta ja läpsäytti leonidaan jalkaa )
  41. 9 points
  42. 9 points
    Jää pelkästään haaveeksi. No jos olis pelimerkkejä niin tämä vois olla vaihtoehto, mutta kun ei ole niin ei ole. Kiireinen viikko takana. Töissä aikamoista vääntöä ja iltaisin juttujen naputtelua. Amatööri lääkärinä diagnosoin itselleni pienen poskiontelotulehduksen. Jos pitää päätä alaspäin niin tuntuu tukkoisuutta ja rään valumista. Tosin viikon kuluessa se alkoi menemään ohi. Alkuviikosta kirjoittelin loppuun tuon Polarin OH1 sensorin jutun. Oli jäänyt vähän lojumaan. Loppuviikosta kävin Joonas Laurilan esikoiskirjan julkaisutilaisuudessa. Luin kirjan läpi ja kirjoitin lyhyen jutun. Tavallisesti kun lehdet kirjoittaa Joonaksesta niin juttu keskittyy jalassa olleeseen syöpään. Sinänsä ymmärrettävää, mutta miehessä riittäisi kyllä juttua ilman tuota klikkiotsikko aihettakin. Oli mukava kirjan julkaisutapahtuma vaikka en nyt oikein tuntenut ihmisiä. Kirja itsessään oli oikeasti mielenkiintoista luettavaa. Ei sitä pidä lukea niin että siinä paljastetaan joku salaisuus jolla pääset tavoitteeseesi. Enemmän se on tarina joka pistää miettimään missä suhteessa juoksu on omassa elämässä. Tulosta ei tule jos ei lepää ja tulosta ei tule jos ei tee töitä sen eteen. Tasapainottele sitten noiden asioiden kanssa. Toivottavasti tuosta nyt jäi joku oppi korvien väliin kun alan taas harjoittelemaan. Jotta ei jäis liikaa vapaa-aikaa ja unta öihin niin nyt testissä on Suunnon Trainer HR. Lyhyesti sanottuna on ihan soiva peli, mutta kirjoitellaan nyt juttu valmiiksi. Seuraavaksi vähän Garminin testausta ennen kuin julkaisevat taas uutta mittaria, mutta niistä sitten myöhemmin. Tänä yönä eletään Vaarojen maratonia seuraillen. Onneksi siinä riittää seurattavaa pitkin viikonloppua. Muuten viikonlopun ohjelmassa on poikien parturikäynti. Ei välttämättä ole niin helppoa viedä 3-6v poikia parturiin kuin miltä kuulostaa. Lisäksi 3v kaksoset koittaa opetella olemaan öitä ilman vaippoja niin tässä saa nykyisin jännityksellä kääntäää öisin kylkeä. Viikon sisällä pikku hiljaa paluu juoksun pariin. Koitan nyt soveltaa tiukemmin Joonaksen kirjassa olevia oppeja. Viimeisen 6kk aikana toiminta oli enemmän häröilyä kuin oikeasti haluamista. Kunto oli jo nyt 3h tasoa niin sikäli saa ihan rauhallisin mielin suunnata kohti kevättä. Ehkä siksi Vantaan väliin jääminen ei oikeastaan harmita yhtään. Jo keväällä oli tiedossa että 3h menee heittämällä tai sitten hajoaa paikat. No nyt hajos sitten paikat. Nyt on kuitenkin paremmat lähtökohdat kohti ensi kevättä. Täytän helmikuussa 40v ja suunnitelmissa onkin voittaa huhtikuussa Helsinki Spring maratonin M40 sarja. Ihan vaan tiedoksi että siinä sarjassa ei ens keväänä juhlita yli 3h ajoilla kuten tänä vuonna.
  43. 9 points
    Ilmoittaudutaan tähän topikkiin ja samalla ketju seurantaan. Tarkoitus kohentaa ennätystä ja ennätyssuoritus joko joulu-tammikuu välissä tai sitten ensi keväällä. Riippuen miten palautuu lokakuun Kolilta. VK-lenkit aloitettu pitkästä aikaa kolmisen viikkoa sitten ja 4:00min/km-vauhdilla meno tuntuu paremmalta kuin edeltävän ennätyksen (2:54) aikana. Harjoitukset pyrin pitämään monipuolisina; polkujuoksua, mäkeä, vauhtitreeniä. Viikkokilsat siellä satasessa.
  44. 9 points
    La: Laiskotti, joten en käyny juoksemassa, mutta tein sentään kotijumpan, 40min. Su: Päiväreissu Les Diableretsin vuoriston suunnalle, 16,5km 2h 31min, 990m+. Yritin mennä tällä kertaa vähän vauhdikkaammin, enkä vaan löntystellä menemään, mikä onnistuikin ihan kivasti. Ennen viimeistä laskua näin kyltin minkä mukaan kylään mihin olin ajatellut lopettaa lenkin olisi tunnin matka, mutta juna-aikataulu näytti että seuraava juna menisi jo 35 min päästä, eikä tehnyt mieli odottaa kahta tuntia seuraavaa, joten panin hösseliksi ja olinkin kylän juna-asemalla viisi minuuttia ennen sen lähtöä. Löysin vielä tuossa matkalla uuden polunkin, joka oli aivan mielettömän kivaa juostavaa. Ihan kiva reissu, vaikka ylempänä ripottelikin vähän vettä/lunta.
  45. 8 points
    Kisan huoltopuolesta vielä sen verran, että se meni aivan täydellisesti nappiin. Olen tätä asiaa tässä nyt pyöritellyt mielessäni ja se saattaa johtua siitä, että huoltopisteillä oli tarjolla vain vettä. Eli kaikki energiat oli kannossa ja sen johdosta energiaa tuli mätettyä sisään koko kisan ajan tappavan tasaisella tahdilla. Normaaleilla huoltopisteillä tulee kuitenkin mätettyä ehkä vähän liiankin kanssa ja se saattaa olla kovan kuormituksen alla olevalle kropalle aika tiukkaa settiä hoidettavaksi. Myös nesteytys toimi aivan täydellisesti. Nesteet eivät lähteneet missään vaiheessa menemään kropasta sukkana läpi, vaan puskareissuja piti tehdä varsin harvakseltaan ja tuotoksen väri oli just sopivaa. Ei liian väkevää, mutta ei sellaista sukkana läpi tulluttakaan. Join tässä kisassa hiukan normaalia vähemmän. Mukanani oli vain kaksi puolen litran pulloa ja jokaisella huoltopisteellä join näiden lisäksi 0,3-0,5 litraa vettä. Eli aika vähän edellisiin kisoihin verrattuna. Suolaa napsin koko kisan kolmen tunnin välein. Ekalla Ryläyksen ylityksellä otin yhden ylimääräisen suolatabun, kun sisäreiteen alkoi tulemaan orastavaa kramppia. Mutta nesteytys toimi mielettömän hyvin. Tämä pistää nyt vakavasti miettimään, että jos keli ei ole rehellisen kuuma ja tahti on kohtuullinen, niin kannattaako sitä vettä litkiä ihan tolkuttomia määriä. Toinen mielenkiintoinen juttu on palautuminen. En Vaaroilla puristanut itsestäni ihan kaikkea irti. Pidin koko ajan sellaista sopivaa pelivaraa kropassa tallessa, kun kellon mukaan aavistuksen rauhallisempikin vauhti riittäisi maaliin pääsemiseen. Loppunousussakaan en lähtenyt tykittämään viimeisiä mehuja pois, kun oli paljon mielekkäämpää mennä se yhdessä Karin kanssa. Ja näiden juttujen johdosta kropassa tuntuu nyt yllättävän hyvältä. Ei ole sellainen totaalikuollut olo kuin oli KK160:sen ja YPH:n jälkeen. Uni on toki vielä katkonaista, päkiöitä pistelee ja yhden reitillä kaatumisen yhteydessä polvi otti sen verran damagea, että se nyt on aika arka. Mutta yleisesti ottaen on yllättävän freesi olo. Penkiltä kun nyt nousee, niin jo 10 askeleen jälkeen pystyy kävelemään melko normaalisti.
  46. 8 points
    Kävin katsomassa lähtöä ja pitää kyllä hattua nostaa kaikille, jotka kylmänä pikimustana lokakuisena yönä tuonne metsään lähtivät. Hurjaa touhua.
  47. 8 points
    Kiitos! Eniten noista kaikista UTTFistä juuri tämä jännittää mutta eiköhän tuosta selvitä Laitoin juuri ilmoittautumisen sisään myös ensi helmikuun E24- kisaan, jonne olisi tarkoitus lähteä hakemaan Sparta- arvontaan oikeuttavaa tulosta tuleville vuosille. E24- Osallistuminen on myöhemmin kerrottavista syistä melkoisen epävarmaa mutta jos kaikki loksahtaisi kohdalleen niin tuo olisi ensi vuoden ultrailun ensimmäinen ja mahdollisesti ainoa kiintopiste.
  48. 8 points
    TEIJA ON MAALISSA!!! Isot onnittelut huikeasta suorituksesta!
  49. 8 points
    Vähän päivitystä. Sairastelut jatkuu edelleen. Ehkä juuri nyt on parempi olo kuin aikaisemmin, mutta ei tässä itteänsä voi vielä terveeksi sanoa. Viime viikonloppuna käytiin viettämässä viikonloppua Holiday Club Saimaalla. Varasin tuon majoituksen kun tarkoitus oli mennä juoksemaan Joutsenon puolikasta. Nyt kun juoksu jäi väliin niin mentiin sitten vain viettämään sinne viikonloppua. Tuli käytyä kattomassa puolimaratonin ja maratonin lähdöt. Forrestguuri putsasi palkintopöydän kolmoisvoitolla. Tulipa siinä nopeasti nähtyä @hatapa, @Julle84 ja pari muutakin tuttua. Reitti näytti hyvältä ja sääkin oli kohdallaan. Olis kyllä ollu mukava olla juoksemassa. Lepäilen tässä nyt kunnolla ja parantelen nuo pikku sairastelut. Oikea nilkkakin saa tässä samalla lepoa ja on toivottavasti lokakuun puolivälissä juoksukunnossa. Ei tämä sohvalla löhöilykään ole pöllömpää hommaa kun sitä harrastaa kohtuudella.
  50. 8 points
    Kiitokset vinkeistä ja tsempeistä @San, @pasianssi71 ja @RistoT! Täällä viimeistelyt tehty. Eilen ruokatunnilla vauhtileikittelyä vitosen verran (sis. yhden alamäkitonnin @3:43). Äsken hölkkäilin kevyessä sateessa kisapaikalle ja takaisin n. 6,5km. Lähtö ja maalipaikat oli jo radalla valmiina. Tein 5x400m starttiharjoitusta 100m kävelypalautuksin. Melko herkästi lähti neloset @4:30 vauhtiin. Loppuun kentältä kotiin pari kilsaa tavoitevauhtia. Velimiehen kanssa juteltiin hetki sitten. Hänen kolmas puolikas v. 2013 täällä Kullervolla meni aikaan 1:39:48. Huominen on miun kolmas joten tuohan se pitää laittaa tavoksi . Nyt puolison kanssa leffaan niin saa vähän muutakin mietittävää kuin juoksuhommia. Huomenna laitan tunnelmia juoksun jälkeen jossain vaiheessa. Toivottavasti on suu hevosenkengällä. Ja kenkä oikeinpäin. Kikkeliskokkelis!
×