Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Leaderboard


Popular Content

Showing content with the highest reputation since 19.08.2018 in all areas

  1. 14 points
    Tänään Suonenjoella Niilon kymppi. Päivän vire voi vaikuttaa siihen miten juoksu kisassa kulkee. Viime lauantaina Turussa en jaksanut juosta 10 kilsaa edes puolikkaan vauhtia (39.41). Viikon aikana kunto tuskin oli ihan 10s/km kehittynyt, vaikkakin viime lauantain väsynyt 10k reiluine palautusjuomineen ja keskiviikon 4x1k + 2x0,5k saattoi hieman suorituskykyä nostaakin. Ennen Suonenjoen juoksua funtsin, että saattaa olla syksyn viimeinen kisa, jos riittävän huonosti menee. No ehkä kuitenkin ajattelen nyt myönteisemmin, vaikka 38 min ei alittunutkaan. Ei se alitu, jos juoksee jossain 6-8 kilsalla muutaman just < 4.10 kilsan. Vätykselle aika normaalitoimintaa, tonnejakaan kun en ole juossut siinä määrin mitä ois suositeltavaa. Sekoilin kellon kanssa, luulin vauhdin olleen surkeaa ja yllätyin, kun ennen kääntöpaikkaa huudeltiin 18.31 ja käännöksessä 18.50. Oliko 5k aika? Jokatapauksessa juoksu oli ihan semiokei, viimeiset 4 kilsaa yksin vastatuuleen oli kuitenkin liikaa (junnu kärjessä ja moni muukaan ei tuulesta ollut välttämättä moksiskaan). Ennätys koheni taas huimat 4s, kuten viimeksi, ja aika 38.06. Tietysti miesten yleisen sarjan voitto oli kiva yllätys, seuralle taas hyvin menestyksekäs kisa. Kisan järjestäjä Niilo ei ole muutes mikään vätys, 84 vuotiaana juoksi tänään 62.26 tms. Vois jäädä monelta tuokin juoksematta.
  2. 13 points
    Reitti oli mielestäni kuitenkin ihan ok, onneksi ruuhkaa ei ollut yhtään enempää koska tuossa sai kuitenkin tasaisesti ohitella maratonin juoksijoita. Muutamassa kohdassa oli vähän liian kapea reitti, Hietalahdenrannan Nesteen jälkeen oli myös pikkasen ikävämpi pätkä. Oma kympin juoksu rullasi yllättävän hyvin ja vauhdinjako onnistui huomattavasti paremmin kuin Turussa viime viikonloppuna. Omasta enkasta sain putsattua pois n. 45 sekkaa ja siirrettyä uudelle minuuttiluvulle, se lämmittää aina mieltä 🙂 .
  3. 13 points
    Nämähän on aina hienoja tarinoita, kun lyödään kaikki peliin ja koko elämä yhden kortin varaan, joka sitten pitää ja homma onnistuu suunnitellusti. Niistä perheistä harvemmin lehdissä kerrotaan, joissa on myös treenattu helvetisti nuoresta pitäen, mahdollisesti lyöty laimin koulut sun muut ja sitten syystä tai toisesta ei olekaan saatu kasapäin Euroopan mestaruuksia. Jos menestyksen hintana tai kääntöpuolena on yksikin elämäänsä ja tyhjiin odotuksiin katkeroitunut ihminen, niin minusta ei maksa vaivaa. Onnelliset ja maltillisesti liikkuvat aikuiset on paljon parempi tavoite myös nuorison liikuntaharrastuksia mietittäessä.
  4. 12 points
    Paavo Nurmi Maraton -raportti Pieni kesäretki Helsingistä Turkuun Kärpänen lennähti sääreltä toiselle. Raotin silmiäni: kymmenen yli kuusi. Enää on turha yrittää nukkua, tiesin. Nousin, keitin kannullisen rooibos-teetä, menin parvekkeelle. Aurinko paistoi vinosti puiden lomasta, kerrostalojen välissä lepäsi autuus. Kiitin kärpästä: Oli sittenkin hyvä aloittaa pitkä päivä kaikessa rauhassa. Yöllä olin keittänyt puuron valmiiksi, nyt ehdin keittää vielä punaisia linssejä. Retkilaukku oli jo pakattu, tarkistin vain, että tärkeimmät olivat varmasti matkassa: avain, puhelin, HSL:n matkakortti, Visa Electron ja kymmenen euron seteli. Puin päälle juoksuasuni ja aurinkolipan. Eteisessä odotti Adidaksen kenkälaatikko. Aioin tehdä suurimman etikettivirheen: juosta maraton upouusilla kengillä. Leikkasin tuotelapun irti, laitoin kengät jalkaan. Itäkeskuksesta metrovaunuun astui vain yksi matkustaja. Mies tutkiskeli penkkejä tarkkaan, ennen kuin uskalsi istuutua. Käytävällä pyöri tyhjä siideritölkki. Aukaisin aamiaisrasian, aloin syödä. Kampin terminaalissa päätin vielä käydä kaupassa. Ostin Alepasta kaksi banaania, kaksi riisipiirakkaa ja käsidesin vessassa käyntiä varten. Lappu WC-kopin ovessa ilmoitti, että ovi aukeaa soittamalla maksulliseen numeroon. Viisi minuuttia odoteltuani pääsin kahden naisen beesissä koppiin. Koppi oli epämukavan ahdas ja siivottoman oloinen. Kiirehdin kopista laiturille: Matkalipussa ohjeistettiin matkustajia saapumaan laiturille 15 minuuttia ennen lähtöä, jotta bussi pääsisi lähtemään aikataulun mukaisesti. Laiturilla ei näkynyt bussia. Kun lähtöön oli kolme minuuttia, bussi kaarsi portin eteen. Bussin yläkerrassa ilma oli raskas. Tämä on minun paikka, ihmiset huusivat toisilleen ympäri bussia. Kuski käynnisti moottorin kymmenen minuuttia aikataulusta jäljessä ja ilmoitti, että ajaa suoraan linja-autoasemalle. Silloin kello olisi 11.05. Juoksunumeroiden jako lopetettaisiin 11.15. Kun vieressäni istuva poika lähti vessaan, otin puhelimen esiin ja valitsin muistista kisatoimiston numeron. Kumarruin etupenkkiä vasten. Bussi on myöhässä, kuiskasin puhelimeen. Kuuluu tosi huonosti, reipas ääni puhelimessa toitotti. Bussi on myöhässä, huusin puhelimeen. Ei hätää, reipas ääni sanoi, juoksunumeron saa lähtöön asti. Olin niin helpottunut, että päätin vielä kysyä, pitäisikö ottaa taksi, vaikka mielessäni olin päättänyt, että taksia en ainakaan ota. Ei kannata, reipas ääni ilmoitti, koko ranta-alue on suljettu, parempi kävellä. Puhelun jälkeen päätin: En enää koskaan poistu Helsingistä! Kulutin aikaani hörppien vettä, syöden eväitä ja katsellen matkustajia. Kun sade alkoi rummuttaa bussia, kiinalaisperheen isä tähtäsi älypuhelimensa kohti ikkunaa. Poika takanani yskähti kymmenettä kertaa. Puristin käsidesipurkista nestettä kämmenelle. Bussin täytti kitkerä lemahdus. Nukkuvaa esittävä nainen nyrpisti nenäänsä. Mitä jos saan suonenvedon jo bussimatkalla, pelästyin, ja siirsin raajani istuimen alta käytävälle. Liikahtaessani bussin täytti lemahdus, nyt kainaloistani nouseva. Pitäisikö käydä vessassa pesulla, mietin. Revin laukkuni penkin alta, kunnes muistin, että vessassa ei ollutkaan vettä. Tungin laukun takaisin penkin alle ja potkaisin nukkuvaa esittävää naista. Nainen nyrpisti taas nenäänsä. Urheiluasuun pukeutunut nuorimies vilahti ohitseni käytävää pitkin. Onkohan sekin menossa maratonille, mietin. Nuorimies näytti tyyneltä kuin viilipytty. Hörppäsin vettä ja puristin käsidesiä kämmenille. Linja-autoaseman pihalla kaivoin kassista aurinkorasvapullon. Olin ostanut pullon Nepalista ja säästänyt sitä kuin aarretta tätä hetkeä varten. Pullossa luki SPF 110. Suihkittuani ihon nesteellä kysyin ensimmäiseltä vastaan tulevalta, missä on Aurajoki. Käsi nousi ja osoitti auringossa paistattelevaa tietä. Kuumuus painoi tukahduttavana noustessani mäkeen. Sivukadulta harppoi mies. Hymyilin miehelle: miehen t-paidan etumukseen oli kiinnitetty juoksunumero. Kisa-alueella vallitsi vilske ja vilinä, mutta aikaa ei ollut jäädä fiilistelemään. Kiirehdin Kaupunginteatterin lämpiöön, jonka perältä katseeni tavoitti juoksunumeroiden jakajat. Odottamatta silmäni täyttyivät kyynelistä. Sain soperrettua juoksunumeroni, minulle ojennettiin kirjekuori. Alakerrassa käteeni annettiin t-paita. Paita oli ruma, neon-oranssi. Jono vessaan oli pitkä, pukukoppien sijaintia en muistanut. Vilkaisin kummankin olkani, vaihdoin t-paidan päälleni. Laskin juoksutrikoot polviin, vuorasin nivuset vaseliinilla. Ulkona kaikui huuto: kunto-ohjaaja oli aloittanut ohjatun alkuverryttelyn. Se tarkoitti sitä, että lähtöön oli puoli tuntia. Painelin vauhdilla mäkeen, jonka laella kiemurteli jono. Bussi Helsingistä oli myöhässä, sanoin jonottajalle edessäni. Niin oli junakin, mies hymähti. Kysyin, voisinko etuilla: Mies oli menossa kympille, joka starttaisi 20 minuuttia maratonin jälkeen. Mies päästi minut edelleen. WC-jonossa etuilupyyntööni torpattiin: ”Olisit tullut ajoissa!” Takanani seisoivat maratonille lähtevät äiti ja tytär Porvoosta. Mietin naisten kanssa, ehtisimmekö vessaan vai pitäisikö käydä reitin varrella. Suuta kuivasi. Vilkaisin kaihoisasti vesipulloja naisten käsissä. Kolme minuuttia lähtöön, magnetofoni huusi, kun pääsin ulos bajamajasta. Lähtöalue oli jaettu kahteen karsinaan, maratoonarit seisoivat takimmaisessa, joen varressa. Missä jänikset ovat, ihmettelin. Käsi nousi ja osoitti oranssia ilmapalloa viereisessä karsinassa. Joku hakkasi kämmeniään yhteen. Kuului pamaus ja musiikin syke. Daruden Sandstorm! Aloin laittaa jalkaa toisen eteen. En katsellut sivuilleni, hädin tuskin eteenikään, juoksin vain sykkivässä ihmismassassa. Muutaman kymmenen metrin päässä keikkui oranssi ilmapallo, jossa olin näkevinäni numerot 4.00. Ehkä tämä tästä, mietin. Aurajoen toisella puolen reitti kulki sillan ali. Tästä olen juossut joskus, muistin. Ja nyt juoksen uudestaan, maratonilla. Ajatus tuntui huimaavalta. Kadun varteen ilmestyi ojennettu käsi ja muki. Tartuin mukiin, heilautin sen kohti suuta. Makeaa nestettä roiskui silmille asti. Tiet olivat pitkiä ja suoria, auringonpaiste armoton. Oranssi ilmapallo oli karannut tien päähän. Parempi aloittaa rauhallisesti, lohdutin itseäni, matkaa riittää juostavaksi. Leikiten juoksu ei kuitenkaan sujunut. Matkanteosta puuttui se keveys ja ilo, jonka muistin ensimmäiseltä maratonilta. Silloin olin juossut hymy huulilla, ottaen kontaktia kannustajiin reitin varrella. Nyt varoin katsomasta kehenkään. Silmissäni ei palanut voittajan katse. Ruissaloon saapuminen piristi mieltäni, tuntui kuin olisin palannut kotilenkille Itä-Helsingin vehmaisiin maisemiin. Nostin katseeni puiden lehvästöihin. Valtava tammi levitti oksansa ylleni. Imin itseeni puusta voimaa. Askel keveni, tuskin tajusin taittavani matkaa ylämäkeen. Tammikujan jälkeen maisema aukeni pelloksi. Juoksijoiden jono kulki katkeamattomana pellon molemmin laidoin. Tämä on maratonia parhaimmillaan, hykertelin. Ilma seisoi raskaana paikoillaan, mutta minä kiisin eteen päin. Sillalla ohitin miehen, joka juoksi tummassa puvussa. Sataman suoralla en enää nähnyt ilmapalloa. Juoksin velvollisuudentuntoisesti, odotin enää toisen kierroksen alkua. Juoksukaista edessäni jakautui kahtia. Toisessa luki Maali, toisessa Maratonin toinen kierros. Minä olen maratoonari, innostuin. Miten olin saattanutkaan toivoa, että voisin lopettaa matkan puolivälissä! Näyttö raksutti aikaa. 1:50. Jatkoin juoksua. 1:50, mietin. Sehän tarkoittaa tasaisella vauhdinjaolla loppuajaksi 3:40! Olinko vahingossa lähtenyt väärän jäniksen perään? Olinko todellakin juossut ensimmäisen kierroksen näin hurjaan vauhtiin? Epäusko vaihtui tunnemyrskyyn. Vaikka tiesin, etten jaksaisi samaa tahtia maaliin asti, olin innoissani: Tietoisesti en olisi ikinä moista uskaltanut! Juoksin nyt yksin. Isolla rahalla rakennetut kerrostalot kohosivat reitin varrella. Nenääni lehahti imelä tuoksu. Kuka polttaa hasista maraton-reitillä, huusin! Oli jano, juomapistettä sai odottaa. Sillalla kävi tuuli. Painoin jalkapohjan sillankaidetta vasten, annoin pohkeen venyä, tuulen virvoittaa. Aioin tehdä kaikkeni, etten joutuisi loppumatkasta kävelemään kramppien takia, kuten edellisellä maratonilla. Imeskelin suolakurkkuja, kiskoin juomaa kaksin käsin, kippasin vettä niskaani. Pysähdyin pikaisesti venyttämään pohkeet, kun näin sopivan tolpan. Päästin ohi juoksijoita. Tien toista laitaa vastaan tuli mies juosten. Kärkijuoksija! Taputin käsiäni yhteen. Pohkeessa tuntui nykäisy. Päästin ohi juoksijoita. Koska viimeksi olin itse ohittanut juoksijan? En muistanut. Sen sijaan muistin violetin paidan. Olin ohittanut paidan ensimmäisellä kieroksella, nyt paita meni minun ohi. Kylläpä sitä tullaan kovaa, naurahdin selälle. Mies vastasi, hieman yllättyneenä, että juoksisi kovempaa, jollei pelkäisi jalkojen kramppaamista. Jalat alkavat muutenkin painaa, vastasin. Näin violetin paidan vielä kaksi kertaa, juomapisteillä. Viimeisellä kerralla mies kannusti ”Hyvin menee” ja lisäsi ”Hauskaa tämä on”. En ollut aivan samaa mieltä, joten huusin: ”Maalissa ollaan kohta!”. Sekään ei ollut aivan totta. Päästin ohi juoksijoita. Jalat painoivat. Tunsin itseni hitaaksi. Ei näin hidas voi juosta alle neljän tunnin. Olinko sittenkin erehtynyt? Nähnyt omiani tai laskenut väärin? Heilutin käsivarsiani kylkieni sivuilla. Ne olivat ainoat raajat, joissa vielä oli voimaa. Ne lykkivät minua eteen päin. Kun ei tarvitsisi juosta Aurajoen rantaa. Kun ei tarvitsisi juosta ihmisten edessä. Missä se silta on? Eikö vielä tämäkään? Kilometrit vähenivät niin hitaasti. Olin päättänyt, että viimeiset viisi kilometriä juoksen pysähtymättä. Juoksen vaikka jalat sätkien. Ja niin juoksin jalat sätkien. Silta oli vihdoinkin edessäni. Päästin ohi juoksijoita. Maali ilmestyi eteeni. Näytöllä näkyivät numerot. Ensimmäinen oli 3. Kasvoni alkoivat nykiä. Tähän voisi lopettaa maratonraportin, mutta kerrottakoon vielä, että ilta Turussa oli mitä ihanin. Järjestäjien tarjoama ruokakassi oli täynnä herkkuja, puitteet Samppalinnan uimastadionilla hulppeat. DJ soitti hyvää musiikkia ja hierojan käsittely teki autuaaksi. Mieli oli korkealla: olin parantanut maratonaikaa edellisestä vuodesta 25 minuutilla. Juoksuni oli hölmö, mutta jollain tapaa hieno. Rauhallisemmalla alulla loppuaikani olisi todennäköisesti ollut parempi, mutta toisaalta tuntui hienolta juosta yltiöpäisesti ja todistaa, että kyllä näinkin maalin pääsee, ihan kohtuullisesti. Vielä oli käveltävä linja-autoasemalle, mutta askel tuntui jo melkein keveältä. Turun illassa oli viimeisen kesäillan tuntua. Lämpö helli, terassit pullistelivat ihmisiä, joita nyt uskalsi katsoa silmiin - mitali kaulassa. P.S. Kuten aina olisi kiva lukea toistenkin maratonraportteja. Käsittääkseni maratonille starttasi n. 500 juoksijaa.
  5. 11 points
    En väitä itseäni asiantuntijaksi, mutta vuosia Juoksijaan lenkkaritestejä kokeneiden juoksijoiden kanssa tehneenä haluan oikaista tällaisen väitteen. Voihan se olla, että höpöjuttuja ovatkin (makuasia), mutta ei niitä testejä "kuka tahansa kadunkulkija" tee.
  6. 10 points
    Juna ei ole oikein aikataulussaan. Talven jalkaongelmat nyt näyttävät kuinka tärkeää olisi peruskestävyyden rakentaminen. Samaan aikaan kestävyyden ja vauhdin kasvattaminen on sellaista kompromissiviidakkoa, että oksat pois. Muutenkin olen ihmetellyt joidenkin kehuja miten he eivät tee treenatessa kompromisseja - mielestäni kova treenaaminen muuta olekkaan kuin kompromissia kompromissin perään. Ei kuitenkaan kaikkea pysty ja ehdi tekemään, kun palautuakin pitää. Tässä tapauksessa tämä viidettäkymmenettä vuosikymmentä käyvä tomumaja näköjään asiaa helpota pätkän vertaa palautumisen suhteen. Yritetään tehdä taikatemppuja, jos ei tepsi niin viimeisenä oljenkortena otan käyttöön salaisen aseen ja pidän lepopäivän - ehkä, joskus.
  7. 8 points
    Tässä vielä kisaraportti Kaldoaivi Ultra Trailsta. Lukekoon ken jaksaa. Lensin torstaina Ivaloon ja olin siellä yötä mökissä. Kävin Ivalon keskustassa syömässä poropitsan ja S-Market Vaskoolissa ostamassa tarvikkeita kisaa ja aamiaisia varten. Perjantaina sitten täytin pullot, pakkasin reppua ja lähdin ajamaan rauhalliseen tahtiin kohti Nuorgamia. Inarissa pyähdyin syömässä Siidan seisovasta pöydästä porokeittoa ja lohikiusausta. Usean maisemapysähdyksen jälkeen saavuin vihdoin Nuorgamiin Alma Arktikan toimistolle. Sain kisanumeron ja gps-lähettimen (niitä oli kaikille juoksijoille ja joillekin pyöräilijöille) sekä ostin kisapipon. Käytyäni parin kilometrin päässä Norjan rajalla katsomassa Suomen pohjoisimman kohdan merkkikiveä palasin kisan lähtöpaikalle Rajakaupan pihalle. Kilvistä päätellen suurin osa asiakkaista tuli Norjasta. Kaupasta ostin pari pientä kreikkalaista jugurttia ja mehupurkin ja sitten söin nämä ja pari banaania autossa. Sitten jätin drop-bagit ja maaliintulobussin ja kävin vielä viimeisen vessakäynnin kaupan vessassa. Paikalla pyöri jo jonkin verran juoksijoita, heidän seuralaisiaan, toimitsijoita sekä seuraavana aamuna lähteviä pyöräilijöitä. Hyvissä ajoin menin sitten hengailemaan kaupan sivustalla olevalle lähtöpaikalle. Siellä juteltiin ja otettiin kuvia ja lopulta klo 18 lähdettiin sitten liikkeelle. Alkuun mentiin moottorikelkkauraa ylös mäkeä tielle reilun parin sadan metrin korkeuteen. Tuo korkeusnousu riitti viemään alueelle, jossa on vain vaivaiskoivuja ja avomaastoa. Maisemat olivat hienoja. Kärkijoukko erkaantui jo alkumäessä nopeasti ja itse jäin takajoukon etupäähän. Tietä sitten riittikin noin 15,3 km paikkeille lukuun ottamatta paria poikkeamaa mottorikelkkauralle. Tietä oli tässä vaihteessa siten noin 12 km. Maisemat olivat hienoja: komeita tuntureita idässä ja pohjoisessa Norjan puolella, lammikoita ja avomaastoa Suomen puolella. Tie laski pikku hiljaa lähemmäksi Pulmankijärven pintaa, jonka tultiin noin 10 km kohdalla. Tuossa vaiheessa oltiin alle kilometri Norjasta. Pari kaveria ohitinkin vielä tieosuuden loppupuolella, joskin tiedossa oli, että polkujuoksuun erikoistuneet tulisivat sitten maastossa ohi heti, kun homma menisi tekniseksi. Aivan tieosuuden lopussa juttelin lyhyesti yhden norjalaisen kanssa, joka kertoi olevansa lähiseudulta. Siinä jutellessa huomasin viime hetkessä, että reitti lähti oikealle erämaahan. Kohta oli kyllä hyvin merkitty, kuten koko reitti. Tästä sitten lähdin sitten yksikseni kohtuullista vauhtia pikku hiljaa nousemaan. Reitti nousi parhaimmillaan reilun 400 metrin korkeuteen, joskin vasta jonkin verran myöhemmin. Noin 22 km kohdalla minut otti kiinni ensimmäistä näin pitkää ultraansa juokseva Peltonen. Hänen kanssaan sitten mentiinkin rauhalliseen tahtiin ensimmäiselle huoltopisteelle, joka tuli vastaan 29 km kohdalla. Siinä välissä norjalainen ohitti meidät. Huoltopisteellä kertoivat, että Mattila oli kärjessä ja oli ohittanut paikan hurjaa vauhtia jo tuntia aiemmin. Nesteet olivat minulta jo loppuneet ennen huoltopistettä, joten huoltopisteellä täytin pullot, söin banaania ja otin mukiin urheilujuomaa, jota juodessa lähdin talsimaan. Peltosella oli menohaluja, joten hän lähti reipasta vauhtia norjalaisen jälkeen. Heitä näkikin sitten avomaastossa vielä jonkin aikaa, ennen kuin hävisivät lopullisesti horisonttiin. Tästä alkoikin sitten peräti 48 km huoltopisteväli erämaan yössä. Matkassa, joskaan ei ajassa, tämä taisi olla meikäläisen pisin väli koskaan. Reitti oli samantyyppistä kivistä mönkjäuraa, kuin ennen huoltopistettä. Kivet olivat enimmäkseen sen verran matalia, että juokseminen onnistui. Ajoittain oli soisia kosteikkokohtia. Muutama puro ylitettiin, joista matkan varrella parista ainakin otin vesitäydennystä . Aurinko laski viideksi tunniksi, mutta vain vähän horisontin taakse, joten missään vaiheessa ei ollut tarvetta kaivaa otsalamppua esiin. Yksi lyhyempi ehkä kilometrin pätkä mentiin soisessa varvikossa. Tällä kohdalla reittimerkintöjä oli riittävän tiuhaan, jotta sunnnistus onnistui hyvin. Haarautuvien polkujen kohdat oli merkitty hyvin, joten ei tarvinnut kuin seurata uraa ja tarvittaessa merkintöjä. Varvikkokohdassa yksi kanssakilpailija tuli aivan lähellä, mutta jäi seuraavan puron kohdalla ilmeisesti täyttämään vesivarastoaan. Myöhemmin sitten aina joskus, kun olin jossain kohtaa hidastanut, kuului takaa takanatulevien puhetta. Lisäsin tällöin hieman vauhtia. En sijoitusten takia niinkään, vaan siksi, että takaa tuleva pölinä ja erämaan rauha olivat hieman ristiriidassa keskenään. Välillä piti yöllä kyllä katsoa sivulle tai taaksepäin taivaanrantaa, kun auringon kajon valoilmiöt olivat todella hienoja. Aamulla saatiin sitten nauttia komeasta sateenkaaresta. Välilä tuli hieman sadettakin, mutta ei vielä tässä vaiheessa haitaksi saakka. Lopulta tulin Mieraslompolon huoltopistelle, joka oli mittarini mukaan noin 77 km kohdalla. Tänne sitten lappasi lyhyessä ajassa jonkin verran muitakin juoksijoita. Täällä oli myös ainoa drop-bag. Sieltä kaivoin pari palatusjuomaa, jotka join saman tien. Täydensin patukkavarastoni, täytin pehmppullot ja söin huoltopisteeltä banaanin. Lähdin huollosta vähän ennen aamukuutta ensimmäisenä tästä erästä. Reitti oli vielä enimmäkseen juostavaa Vetsijoen ylityksen saakka 90 km kohdalle. Tällä osuudella näin myös juoksun ainoat porot. Nämä metsäporot, tosin kuin kylillä liikkuvat, olivat varsin arkoja ja menivät vilkkaasti poispäin. Veitsijoen ylitys olikin sitten oma seikkailunsa mutta meni kohtuullisesti. Menin tosi rauhallisesti melko suoraan korkeampia kiviä hyödyntäen. Välillä piti ottaa tukea hieman veden alla olevista kivistä. Vesi tuli parhaimmillaan selvästi polvien yläpuolelle ja jonkin verran vettä pääsi vedenpitävien Sealskinzien (sukat) sisälle. Loppumatkalla minulla olikin sitten hieman kosteutta jaloissa. Jalat pysyivät silti lämpiminä koko ajan, kun sukat eristivät sisäpuolella olevan veden ulkopuolella olevasta. Varsinkin lopun viileä sää huomioiden tuo sukkavalinta osui kyllä nappiin. Jos olisin ajatellut asian vielä pykälän fiksummin, olisin laittanut toiset tuollaiset sukat dropbagiin, kun sellaiset kuitenkin löytyisivät, ja vaihtanut ne joenylitysten jälkeen. Kenkinä minulla oli vanhat kunnon Speedgoat 2:t. Niiden mutapito ei ole kovin kummoinen, mutta kosteilla niljalkkailla kivillä ne pitävät erinomaisesti, mikä auttoi kyllä joenylityksissä. Noin yhdeksän kilometriä ensimmäisestä joenylityksestä oli kaksi pienempää mutta silti haastavaa joen ylitystä. Oikeastaan tuossa ylitettiin saman joen kaksi haaraa, joiden välissä mentiin puolisen kilometriä uomien välisellä saarella. Näillä paikkeilla alkoivat takana olleet lapata joukolla ohi pareittain. Ensimmäiset jo joenylitysten välissä. Yhteensä ohittajia oli viisi naista ja yksi mies. Kyse hidastuksessa ei minulla tosin ollut niinkään voimien loppumisesta, vaan vauhtini oli pudonnut teknisyyden lisääntyessä maaston muututtua soisemmaksi ja kivet olivat täällä selvästi kookkaampia. Oikeat polkujuoksijat menivät tässä vaiheessa siis odotetusti ohi. Ohitusten lomassa sade ja tuuli olivat yltyneet, joten laitoin päälle kuoritakin. Siltikin oli aika viileä välillä. Hanskojen suhteen oli käynyt sellainen vahinko, että olin ottanut kotoa mukaan eri hanskat kuin oli tarkoitus. Mukana olevat olivat sen verran tiukat, että kosteina hieman kohmeisilla sormilla niiden päällesaaminen oli melko toivotonta. Kun lämmitysvaikutus märkänä olisi sekin olematon, lykkäsin hanskat taskuun. Takin hihat suojasivat käsiä sen verran, että pysyivät tomintakykyisinä, vaikka olivatkin hieman kohmeiset. Soisia kosteikkopaikkoja oli joenylitysten ja viimeisen huollon välillä aika järkyttävä määrä. Jossakin vaiheessa ohi meni kovaa vauhtia viimeine ohittaja (mies), joka oli pitänyt niin kovaa vauhtia, että oli ohittanut kaikki kuusi edellä juossutta ja vielä sen aiemmin mainitun norjalaisenkin. Valitteli ohittaessaan, että piti pitää reipasta vauhtia, kun heti hidastaessa tulee kylmä. Kylmää kyllä oli, joskaan ei aivan niin kylmä olo kuin Nuts KK 2015 aamuyöstä myrsykyssä joillakin aukeammilla kohdilla. Viimeistä Skalluvaaran huoltopistettä sitten odotettiin. Kumpikin aiempi huoltopiste oli ollut hieman aiemmin kuin tasakymppinä ilmoitettu etäisyys, mutta tämä viimeinen olikin reilun kilometrin myöhemmin eli noin 111 km kohdalla. Tulihan se poronerottelualue lopulta. Huoltopiste oli katoksessa, jossa sitten söin banaanin (avaaminen oli aika homma) ja sain juomatäydennyksen. Tämän jälkeen ei olisi juomatäydennysmahdollisuutta, joka ei kyllä tuossa säässä ollut todellakaan mikään ongelma. Huoltopisteen jälkeen oli reilu kilometri hiekkatietä, jonka hölkkäsin kokonaan, kunnes reitti lähti nousemaan poroaidan portin jälkeen vielä ylänköavomaastoon. Täällä merkkilippuja oli välillä aika harvassa (tuuli viennyt?), joten usko meinasi jo pariin otteeseen loppua. Tosin mitään sivu-uria ei ollut, joten ei muuta kuin eteenpäin ja kyllähän ne liput aina lopulta tulivat. Kun noista aiemmin ohittaneista viimeinenkin ehti maaliin lähemmäs tuntia aiemmin ja jäljessä tulevat taas olivat jääneet lisää, niin aika yksikseni tuolla menin. Avomaastoa tuntui jatkuvat loputtomiin. Postiivista oli, että reitti oli tässä vaiheessa helppokulkuisempaa, kuin ennen viimeistä huoltoa, ja ennen kaikkea enääei ollut kuraesteitä tai soita. Lopulta avomaasto loppui ja tulin vesiesteeseen, josta reitti lähti puroa pitkin alas. Vesiesteessä oli puhdasta vettä, joten kengät sai mukavasti putsattua. Niille, joilla ei ollut vedenpitäviä sukkia, tuo ei varmaan olliut yhtä mukava kokemus. Pian tulinkin sitten jyrkästi alas menevälle asfalttitielle. Tätä jatkuikin sitten hyvän matkaa. Etenin rauhallista jarrujuoksua, koska mäki oli vähän turhan jyrkkä rullattavaksi varsinkaan tässä vaiheessa. Jossain vaiheessa takaa kuului erikoista ääntä ja ensimmäinen pyöräsarjalainen vilahti kovaa vauhtia ohi. Asfalttitielle tullessani matkaa oli enää neljä kilometriä ja päätin juosta sen, vaikkakin rauhallisesti. Vierestä vilahti toinen pyöräilijä. Muita ei sitten enää ehtinyt tulla ennen maalia. Maalissa kävin peseytymässä, syömässä keittoa ja sitten odottelin hetken kuljetusta Nuorgamiin. Mittarini antoi noususummaksi 1784 metriä ja pituudeksi 129,34 km, mitkä lienevät riittävän lähellä järjestäjän ilmoittamia 1800m ja 130km. Oli ehdottomasti kiva tapahtuma. Odotusten mukaisesti oli selvästi helpompi, kuin edellinen Nuts YPH, vaikka kylmä tuulinen sade olikin lisähaasteena loppupuolella. Tästä on hyvä jatkaa kohti kylähölkkään syyskuun lopussa, jossa on huoltopisteitä yhtenään, ei tarvitse kantaa reppua ja pakollisia varusteita, ei soita, ei vesistönylityksiä kahlaamalla, polkuakin vain lyhyt pätkä ylämäkeen. Miten maailmassa voikaan olla noin helppoja kisoja? Tai odotahan, onhan tuolla tiukemmat aikarajat, voi tulla kuuma ja matkaa on vähintäänkin riittävästi Ateenan ja Spartan välillä. Kiitokset järjestäjille, huoltajille ja kanssakilpailijoille! Oli taas yksi hieno retki.
  8. 8 points
    Paavo Nurmi Marathonin yhteydessä tiputeltu 10km ennätys tasolle 45:54. Kirittävää jäi vielä Ruissalojuoksuihin kuukauden päähän. Oikealla tiellä kuitenkin ollaan.
  9. 7 points
    No nyt tapaturmasta melkein 2 kuukautta ja toipuminen hyvällä mallilla, venyvyydessä enää noin 5-asteen ero ja voimassa 10%:n ero eli ollaan jo "normaalissa". Lääkärin mukaan toipuminen kestää kokonaisuudessaan 6 kuukautta ja pitää vielä varoa äkkinäisiä liikkeitä, kaatumista tai vastaavaa. Lihaskuntotreeni jatkuu 2 x viikossa lopun ikää, fysioterapeutin sanoin. Venyttelyä ja liikkuvuutta lämmittelyn jälkeen päivittäin. Sain mahdottoman hyvän fyssarin, joka tiesi mitä tekee ja osasi neuvoa kaikki liikkeet perusteellisesti, kunnolla.
  10. 7 points
    Neljä kierrosta Ja Vantaan maraton on hyvä koska -näet joka kympin jälkeen ajan ja saat myös väliajat -tasainen reitti, taitaa olla kokonaan asvalttia -omia juotavia jne helppo ottaa tilanteen mukaan kun voi joka kierroksella pohtia ottaako vai ei. Huoltopisteet toimineet aina hyvin -neljä kertaa olen tainnut olla, turhat kikkailut ja lahjukset on poissa, kaikki toimii. Ja se valmispitkon viipale+kahvi juoksun jälkeen tosi jees! -kannustuksia maalin kohdalla, huoltiksen kohdalla ja siinä omakotitaloalueella. Näiden kaikkien ohi siis neljästi :) ja lisäksi muita, Osa liikenteenohjailijoista tsemppaa tosi hyvin myös! -viime vuonna paljon ilmaisia kuvia netissä-kiitos kuvaajille Ja kyllä, olen menossa tänäkin vuonna
  11. 7 points
    Puolikas suoritettu. Järjestelyt toimivat hienosti. Saavuin paikalle 45 min ennen lähtöä ja hyvin jäi silti aikaa puhallella ennen lähtöpaukkua. Suihkut & palkintojen jaot kisan jälkeen onnistuivat mainiosti. Keittokin maistui oikein hyvälle. Oma juoksu oli takkuista. Hiukan aavistelinkin, että kevään vedossa en ole. Kesän helteissä tuli laiskuuttaan skipattua/kevennettyä useampia kovempia treenejä + outo vaiva vähensi kokonaismääriä. Tänään tuloksena 3 minuuttia huonoa kevääseen. Minuutin voi ehkä laittaa reitin (parit mäet, hiekkaosuus) & tuulisen sään piikkiin. Keväällä reitti oli täydellinen flat ja sää optimaalinen. 2 minuuttia menee peilin kautta näkyvälle henkilölle. Oikein hyvä alku, kevyesti kulki 3km ja olin kärkikahinoissa mukana. Sitten alkoi tuntua kuin olisi pala kurkussa (hieman kurkkukipua viimepäivinä). Tuskin se vaikutti muuta kuin henkisesti. Vauhti alkoi hidastua kuin itsestään. Kärki karkasi ärsyttävän hiljaa horisonttiin. Kohtalainen väliaika kuitenkin puolivälissä ja 1:20 alitus vielä kinthaalla. Toisen kierroksen alkupuolisko oli hiipuvaa vääntämistä. Pahimmillaan Garmin raportoi yli puoli minuuttia keskivauhtia hitaamman kilometrin. Pari muutakin yli 4 minuutin kilometriä. Masensi, kun tajusin lähteneeni päivän kuntoon nähden hiukan liian kovaa - joka nyt kostautui. Puserrusta ei vaan irronnut hiekalla ja niissä pienissä nousuissa, vaikka kuinka yritti. Reitin kääntyessä enimmäkseen myötätuuleen & alamäkeen/tasaiseen, sain onneksi selvästi pirteämpää menoa lopun 4-5 km - ja aikakin hieman pyöristyi paremmaksi kuin miltä pahimmillaan näytti. 7 viikkoa maratonille. Nyt pitää fundeerata millä maratonkunto pomppaisi pari napsua. Kevään taso riittäisi mulle, mutta siihen on nyt 4-5 minuutin vuori kiivettävänä.
  12. 7 points
    En löydä Baltsulle ensimmäistäkään noteerausta ratamatkoilta, mutta voin kyllä maksaa osallistumisen ensi kesän Saulin kisoihin vitoselle.
  13. 6 points
    Tässä lyhyt esittely aloittamallemme uudelle Polkuporinat podcast-sarjalle, jossa päällimmäisenä ajatuksena on haastatella kestävyysurheilun parissa olevia henkilöitä. Oman taustan takia juoksu ja varsinkin polkujuoksu saa varmaan hieman enemmän huomiota muihin lajeihin verrattuna. Mitään aihealueita ei ole rajattu pois vaan tarkoituksena on haastatella mahdollisimman monipuolisesti eri aiheita. Fyysisen ja menttaalipuolen harjoittelun lisäksi keskustelemme myös mm. ravitsemuksesta, kehon huollosta, varusteista ja tietysti kisakokemuksista. Osa jaksoista ovat puhtaasti henkilöprofiili-tyyppisiä. Olemme tehneet 20 minuutin pituisen esittelyn sarjasta ja ensimmäinen haastattelu Tarja Virolaisesta on julkaistu eilen. Lisää on tulossa arviolta viikon parin välein. Riippuu tietysti ihan omista aikatauluista, kun tätä tehdään kuitenkin työn ja treenien välissä. Aiheet ja henkilöt ovat kuitenkin kiinnostaneet meitä. Toivottavasti ne kiinnostavat teitäkin. Polkuporinat-sarja on kuunneltavissa helpoiten puhelimen tai tabletin podcast appsien kautta. Kirjoitat vain hakukenttään "Polkuporinat". Esimerkiksi Applen oma podcast-appsi toimii hyvin. Myös SoundCloud, joka löytyy sekä Applen että Androidin puhelimille toimii hyvin. Muitakin appseja löytyy varmasti, koska yleensä Applen omille listoilleen hyväksymät podcastit päätyvät nopeasti myös muiden podcast appsien listoille. Jos haluat kuunnella sarjaa tietokoneeltasi, voit kuunnella ne selaimeltasi suoraan UltraStanleyPark-sivujen kautta. Käy antamassa Polkuporinoille kommenttisi ja samalla ehkä ehdotuksesi esimerkiksi siitä, ketä sinä haluaisit seuraavaksi kuulla ja miksi. Voit myös kommentoida tähän ketjuun, yritän lukea säännöllisesti tätä ketjua. Podcastit ovat maksuttomia eivätkä ne sisällä mainoksia.
  14. 6 points
    Aamu on valjennut ja @vmaksi jatkaa hyvävoimaisena n 100 km kohdalla sijalla 135/34. Nyt edessä 700 m nousu ja sitten piiitkä alamäki. Eiköhän Ville sieltä jolkota illaksi maaliin! Hyvä Ville, Suomi ja Ruutana! 🙂
  15. 6 points
    @janttu olet täysin oikeassa. Kadenssin lisääminen parantaa väistämättä juoksutekniikkaa ja lisäksi vähentää vammaherkkyyttä kun kuormat pienenee mitä loikkiessa harvemmin. Näin kävi itsellekkin. Oma kadenssi oli 4-5v sitten 150-155 ja kun kuulin että istun juoksunpäällä oli lääke tihentää kadenssia. Helvetin tyhmän tuntusta alkuun, mutta tuhannen kilsaa ja pääsin 160 paremmalle puolelle. Nyt hitaat 165-170 ja kovemmat aina 185 asti. Ja pituutta lähes 2m
  16. 6 points
    10km tuli itsekin tuolla juostua. Mukava tapahtuma ja tasainen reitti. Aika pienten sairastelujen jälkeen oli positiivinen yllätys. Taidan laittaa ilmon sisään myös ensi vuodelle. Early bird 20€ elokuun loppuun asti ei mikään paha hinta.
  17. 6 points
    Voimapuolen virtauksia seuranneena voinen sanoa muutaman sanasen, ja koska käyttämäsi termistö on kuin suoraa pakkotoiston foorumeilta niin oletan että olet langennut yleiseen voimapuolen sudenkuoppaan: Ei kannata lähteä ilman kriittistä silmää niihin HIIT-artikkeleihin, yleensä ne laaditaan ihmisten toimesta joiden päätavoite on luoda hälyä ja useimmiten niitä laativat voimapuolen ihmiset jotka VIHAAVAT tasavauhtisia yli puolen tunnin lenkkejä. On usko että kaikki tämmöinen syö jalkojen lihaksistoa ja voimatasot tippuu, sen sijaan HIIT jotenkin ihmeessä ei... (itse kun kestävyys&voima-"urheilijana" olen täysin toista mieltä: laktaatit tappaa voimatasot) Näin se fitness-teollisuus toimii. Nostetaan joku juttu pinnalle ja kritiikittä sitä mainostetaan. mm se jälkipoltto joka HIIT-treeneille annetaan on yleensä raakasti arvioitu yli. Tasavauhtinen lenkki on käytännössä melkein aina tehokkaampi tapa aiheuttaa kalorivajetta (niissäkin on jälkipolttoa). Jos englanti taipuu niin: https://bodyrecomposition.com/training/what-is-sprint-training.html/#more-13264 Jos sykkeitä ei saa tappiinsa niin ne HIIT-vedot jää "HIIT"-vedoiksi, eli niillä ei ole mitään käytännön merkitystä siinä mitä niillä haetaan (eli nuo luettelemasi edut). Olen varma että suurin osa ihmisistä joka on lähtenyt tähän HIIT-villitykseen tekee juuri tämän virheen. Väliin noita "HIIT"-vetoja tulee katsottua netistäkin ja tämä käsitys vahvistuu. Tehot ei ole lähelläkään maksimia, eli niitä etuja jotka teoriassa HIIT:llä pitäisi saavuttaa ei saavuteta läheskään. HIIT:ssä ei sinällään mitään vikaa ole, mutta kannattaa ennemmin katsoa miten kestävysuhreilijat sen tekee: Kunnon lämmöt alle (mieluusti aamulenkkikin) ja noita tehdään harvakseltaan ja viikon päätreeninä. En millään usko että aamulla kylmällä kropalla vähän vasemmalla kädellä tehtynä noilla saadaan mitään buusteja yhtään mihinkään. mm Japanilaiset kestävyysjuoksijat ovat oksentaneet noiden päätteeksi silminnäkijä kuvausten perusteella, salijannut hyvä jos vähän voimakkaammin hengästyy. Toiset tekee ne oikeaoppisesti, toisen ei. Toki noilla vedoilla voi saada jalat auki myöhemmin päivällä tehtävää kovempaa juoksua varten. Että sikälihän ne toimii vaikka ne tehtäisiinkin pienemmillä tehoilla. Itse kahvakuulailuaikana usein ennen kovempaa treeniä tuppasin tekemään niin että useamman tunnin ennen päätreeniä herättelin jalat just muutamalla räväkällä 30sek sarjalla (toi tähänkin meni lämmittelyineen se 25-30 minuuttia). Pitäisi tehdä nytkin, mutta kun ei jaksa enää panostaa niin paljoa. Laiska paska kun on.
  18. 6 points
    En osaa reitistä sanoa, kun joka kerta olen keskittynyt juoksemiseen. Kaikki juoksemiseen liittyvät ja vaikuttavat järjestelyt on Vantaalla hoidettu parhaiten Suomessa juoksemistani tapahtumista.
  19. 6 points
  20. 6 points
    Päivitänpä nyt tännekin kuulumisia reumastani - ja juoksustani ja niistä yhdessä. Toukokuussa reumalääkitystä tehostettiin, kesäkuun lopulla menin reumatologin lähetteestä käymään fyssarilla, joka teettäisi minulle pohjalliset. Menin ja onneksi menin; tätä minulle on neuvottu ja ohjeistettu jo vuosia sitten mutta olen syystä tai toisesta sivuuttanut koko homman ja ajatellut, etten minä mitään pohjallisia tarvitse.... (tyhmyyttäni, siis!) Minulle teetätettiin Respectan (saako mainostaa?) mittatilauspohjalliset. Pohjallisten mittoja-fyssari koplasi samalla jalkani ja sanoi, että vasemman jalan 4. varvasnivel on romahtanut eli ei ole samassa tasossa muiden varpaiden kanssa. Fysiatrihin oli sitä mieltä että oma epäilyni rasitusvammojen syystä voi hyvinkin olla tässä - että olen pyrkinyt välttämään varpaan aiheuttamaa kipua ja muuttanut alitajuntaisesti ja tiedostamatta omaa askellustani, joka taas on aiheuttanut sääreen rasitusvammoja. Juuri kun edellisestä rasitusvammakierteestä ehdin jotenkuten toipua, alkoi uusi kierre. Parempaan päin on kuitenkin menty ja ihan selkeästi!! :) Sain ne pohjalliset postissa heinäkuun puolivälin paikkeilla ja nyt olen juossut koko ajan ja kaikki lenkkini pohjallisten kera. Jalkaan ei satu enää (hieman vihloo säärtä mutta kipu on lievennyt huomattavasti siitä mitä se oli, alussahan se oli mm. leposärkyäkin). Mulle pohjalliset tuntuvat olevan siis täydellisen hyvät ja pelastus, ainakin mitä juoksuharrastukseeni tulee! :) Tästä jatketaan enemmän intoa täynnä kuin pitkään aikaan! :)
  21. 5 points
    Hetken oli ketju hukassa. Olisikohan tälle joku muu parempi paikka kun puolimaratonin alla... Eli eilen juostiin Helsingissä 10km kisa maratonin yhteydessä. Loppuaika oli 39.55 joka jäi 9 sekuntia ennätyksestä. Juoksun aikana kävi niin että välillä 5-8km jotenkin tipuin juoksussa mukavuusalueelle, eikä tehoja oikein irronnut. Kun 40min jänis paineli ohitse sain itseäni niskasta kiinni. Jos juoksua vertaa ennätys juoksuun niin ei tuntunut ollenkaan niin pahalta kuin keväällä ennätysjuoksussa. No joka tapauksessa ihan ok tune up race. Jalat yllättävän hyvät vielä näin sunnuntainakin vaikka eilen oli kisa Itse reitillä oli aika paljon mutkia ja olisi ehkä kuitenkin parempi ettei juostaisi maratoonarien seassa. Mutta ihan ok kisa, koska eipä näitä liikaa ole PK seudulla. Päätavoite on espoon ratamaratonilla ja sen jälkeen vielä frankfurt. Espoo oikeastaan sen takia että en uskalla jättää loppuvuotta ainoastaan frankfurtin varaan kun alkukesästä oli pelkkiä helle maratoneja.
  22. 5 points
    Herkkutatteja puhkeaa maasta oikein vauhdilla ja ovat isoja. Eilen nappasin sellaisen mäyräkoiran pään kokoisen ja oli täysin madoton. Tänään lähti mukaan toinen samanlainen, tattipizza oli muistaakseni sikahyvää, sitä siis iltapalaksi.
  23. 5 points
    Kirjoittelin hieman omasta reissustani, jos siitä haluaa lukea, niin löytyy täältä: https://hyvallahookilla.wordpress.com/2018/08/24/kaldoaivi-ultratrail-130km/
  24. 5 points
    Hyvä ketju, melkein yhtä hyvä kuin posetus-ketju noin 15 vuotta sitten.
  25. 5 points
    Pientä päivitystä projektin tiimoilta sikäli, että hiljaisuudesta huolimatta 2:40 alitus neljän viikon päästä Berliinissä on edelleen tavoitteena. Kesän treenit sujuivat suht ok, vaikka juoksukilsoja tulikin suunniteltua vähemmän. Kuten pelkäsin, jalkapöytä alkoi taas vaivata ja sen vuoksi juoksusuunnitelmia piti aina välillä muutella. Viime viikolla jouduin pitämään jo isompaa juoksutaukoa, mutta onneksi lääkärissäkäynti auttoi. Toivottavasti jalka kestää vielä tulevat viikot. Toinen ero suunniteltujen ja toteutuneiden juoksujen välillä oli se, että lämpimän kesän vuoksi tehokasta juoksua tuli tehtyä aika vähän. Edellisistä haasteista huolimatta tämänhetkinen kunto on viimevuotista parempi. Silloin juoksin puolimaratonin vajaan 10 asteen "lämmössä" hieman yli 1:18 aikaan ja siitä kaksi viikkoa myöhemmin soolojuoksuna kokonaisen 2:40:42. Tänään Paavossa puolikas 1:17:12, auringon paistaessa ja lämmön ollessa 20+ astetta. Eli ainakin viime vuoden juoksuihin peilaten 2:40 alitus näyttäisi olevan hyvänä päivänä tehtävissä, varsinkin kun Berliinissä riittää selkiä peesattavaksi 🙂
×

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy