Jump to content
Juoksufoorumi.fi






  • entries
    9
  • kommenttia
    38
  • views
    1 087

Entries in this blog

kiljander

NUTS YPH 134km 14-15.7.17

”Kuinkas palautuminen Karhunkierrokselta on sujunut?” Tuo kysymys viuhui ilmassa molempiin suuntiin ja useaan otteeseen edeltävinä viikkoina juoksututtuja tavatessa, kun seuraava haaste kauniissa Suomen Lapissa lähestyi. Kuten KK164km raportistani ilmenee, reissu oli itselleni varsin tuskainen vaikka päätavoite, eli läpäisy, saavutettiinkin. Tuo palautuminen itsessään oli kyllä sujunut fyysisesti ajatellen aivan mallikkaasti tosin henkistä kanttia vaivasi ihmeellinen tyhjyys – olihan polku-ultrien ehkäpä suomalainen kuninkuusmatka tullut läpäistyksi. Henkinen tyhjyys tuntui vielä YPH134km lähtöviivallakin siten että mitään aiemmin tunnettua intohimoa tai edes jännitystä ei mielessäni ollut. Toisaalta olinkin kyseisen reitin jo vuonna 2016 varsin mallikkaasti läpäissyt, joten tiesin tarkalleen mitä oli luvassa – onneksi tulossa ei sentään ollut sitä karmeaa myrskyä joka yritti vuonna 2016 muuttaa miehen Pallaksen huipulla hypotermiseksi jääkalikaksi. Kylmää riitti paikoin tänäkin vuonna.

Tulimme pohjoiseen perheen kanssa jo muutamaa päivää aiemmin ja nautiskelimme upeasta luonnosta mm. huiputtamalla Saana- tunturin käsivarressa (käykää jos ette vielä ole käyneet) ja käväisemällä Norjassa pikavisiitililä. Lähtöpäivänä sain etuoikeuden lepäillä ja olla osallistumatta mihinkään suurempaan perheaktiviteettiin, ja koko remmin voimalla minut tuotiin Ylläkselle lähtöpaikalle siten että ehdimme juuri ja juuri nähdä 31km startin, kun sitä oli rankkasateen vuoksi 15 minuuttia siirretty. Kyseinen sadekuuro oli sellainen että autossa matkalla ehdimme heittää lämpimiä ajatuksia kisaajien suuntaan näkyvvyyden ollessa lähes nolla hetkellisesti.

Jutskailin ennen lähtöä  Pasin ja Päivin, VPn, Juuson, Karon, TomiSn, Jukan, Villen ja monen muun kanssa ja olo oli varsin rento. Tempaisin ”Lapin Ukon” keiton (Perunaa, Poroa ja Kasviksia) naamariin Spriten kera ravintolassa n tunti ennen lähtöä ja olihan se hyvää. Poronkäristystä olikin tullut syötyä viikolla jo kolme kertaa.

 

Tärkeimmät varusteeni matkalla olivat:

Hoka MS2 (varalla Salomon SenseUltra), Sealskinz (ja PALJON vaseliinia koivissa), Salomon Advanced Skin 12l, 2XU pitkät trikoot, Salomon Bonatti- takki, BD Z-sauvat repussa Pallakselle asti.

 

Ylläs-Kellokas

Otimme viimeiset halaukset perheen kanssa ja pientä selfie- videota Juuson kera. Pahempi sää oli hellittänyt ja oli mukavaa lähteä liikkeelle klo 18 kohti Ylläksen huippua. Sumun keskeltä rakkakipuamisen jälkeen yläasema jo näkyikin ja sieltä painelin hiekkatietä ihan reippaasti alas kohti Kellokasta. Se alamäkijuoksu hoitui periaatteella ”annetaan painovoiman viedä”, koska jarruttelu tuntuu ainakin minun etureisilleni hankalammalta vaihtoehdolta. Laskun jälkeen olin jo huutamassa yhtä mutkan suoraksivetänyttä juoksijaa takaisin reitille, kunnes tajusin hänen laittavan pöheikössä alulle ensimmäistä (?) biokätköä.  

Suklaata aloin lappaa kohti ääntä jo Ylläksellä ja puoli litraa urheilujuomaa täytettiin kiltisti ensimmäisessä huoltoteltassa muiden juoksijoiden viuhtoessa huollon ohi pysähtymättä. Kaverit olivat jo siellä kannustamassa ja olin jo lähdössä huollosta kun kuulin jonkun huutavan ”iskä” ja bongasin onneksi perheenikin. Ihanaa. Kannustusmöly oli aikamoinen ja se oli ihan mahtava juttu! Nappasin myös kuoritun banaanin ja mutustelin sitä jatkaessani matkaa yksin kivaan alämäkeen.

 

Kellokas-Peurakaltio

Erityisesti ne alaspäin johtavat pitkospuut jäivät positiivisesti mieleen- niitä oli kiva lasketella kauniin puron vartta pitkin. Yksinäinen taivaltaminen jatkuikin sitten melkein koko matkan ja mitään pidempiä juoksukimppoja (vrt viime vuosi KV Ikolan, P Kokon ja T Kurolan kanssa) ei päässyt jostain syystä syntymään. Tälle välille sijoittui jälleen varsin vaativa mutta hieno Pirunkurun nousu kivikkoa pitkin Kesängille. Siinä oli vielä joitakin 31km taivaltajia myös ja puolin ja toisin tuli kannustettua. Yhden Oulussa opiskelevan perusmatkalaisen kanssa tuli vaihdettua pari sanaa ja huudeltua hänet takaisin reitille (Kesängin päällä oli helppoa jatkaa suoraan vaikka reitti poikkesi oikealle) kunnes päästelin taas itsekseni alas kohti Kukastunturille kääntyvää mutkaa. Tässä laskussa nilkkani meinasi mennä ympäri mutta onneksi selvisin säikähdyksellä. Kukastunturilta oli taas hienoja näkymiä. Huipuilta tuli aina myös vilkuiltua taaksepäin loittonevaa Yllästä joka hohti hienosti ilta-auringossa. Tässä vaiheessa alkoi myös tulla ensimmäisiä tekstiviestejä kavereilta (miljoonat kiitokset jälleen kerran – ihan todellakin niistä saa voimaa vaikka en aina vastaakaan niin kaikki vietit luin). Antti antoi tilannetietoa ja Nyba kehotti jättämään lihan hieman punaiseksi eikä polttamaan harmaaksi (hienovaraista välittämistä ilmeisen kovan alkuni johdosta?). Viestit kertoivat että 30 joukossa olin mikä oli lopputavoitteenikin, mutta toisaalta ajattelin aloittaneeni melko, ehkäpä liiankin, reippaasti.

Kukastunturin laskun ja Kotamajan (?) jälkeen mieleen jäi taas se mielettömän iso muurahaispesä joka siellä oli viime vuonnakin. Sen jälkeen tavoitin yhden eestiläisen juoksijan jonka kanssa hölkättiin jonkin aikaa kimpassa kunnes hän jäi. Hieman myöhemmin minut tavoitti Norjassa asuva suomalainen kaveri joka jätti minut jälkeensä. Peurakaltion huollossa iskivät ensimmäistä kertaa kimppuun sääsket ja huolto tuli toimitettua vain siitä syystä mahdollisimman nopeasti. Veri tirskui käsistä kun täytin juomiani.

 

Peurakaltio-Pahtavuoma

Törmäsin Mikaan näillä main ja hän oli kaatunut ilmeisesti ihan kunnolla ja jalassa oli jotain tuskaista häikkää. Puhuttiin että selvitetään tämä kisa kuitenkin molemmat loppuun ja niin kävikin – onnittelut vaikean reissun selvittämisestä! Sitten ”painelin” Äkäskeron yli kesäillan kauniista näkymistä nautiskellen. Kerolta alas tullessa ohitin muutaman suomalaisen ja yhden japanilaisen juoksijan. Tällä välillä oli muistaakseni se yksi paha puron ylitys jossa piti taiteilla tukkia pitkin muutama askel ja yrittää välttyä uimareisulta. Aika kavala kohta. Onnistui tänäkin vuonna kastumatta. Huollossa olin hyvävoimaisena puolen yön aikaan.

 

Pahtavuoma-Rauhala

Heti huollosta lähdettyäni ohitin saksalaisen jolle heitin vanhasta muistista kannustusta germaaniksi. Hassua oli että siinä ei montaa kymmentä minuuttia mennyt kun kaveri tuli ihan mielettömällä rytinällä ohitseni todella lujaa vauhtia. Katsoin että ohhoh, siinä on kyllä todella kova tekijä. Mies hävisi tunturiin saman tien (mutta kohtaisimme myöhemmin jälleen). Tästä eteenpäin matka oli sellaista jatkuvaa nousua ja laskua ja yritin muistella kisan nousumetrejä. Riittävästi niitä ainakin minulle on. Oli se kyllä melkoista vuoristorataa. Muita juoksijoita ei näkynyt joten sulkeuduin Lapin aamuyön hiljaisuuteen itsekseni ja yritin nautiskella vaellusfiiliksestä ja pilvien takaa kurkkivasta auringosta ylämäet kävellen ja muut pätkät hölkäten. Energiat menivät edelleen mukavasti alas. Jossain vaiheessa aloin kuulla ääniä takaa mutta luultavasti yössä takanatulevien keskustelun äänet vaan kantoivat aika pitkälle.

Ennen Rauhalan huoltoa asfalttipätkällä vauhdit olivat sellaista @06.00-06.30 eli ihan mukavaa hölkkää sain aikaiseksi. Bongasin takanatulijat suoralla muutaman sadan metrin päässä. Koirat haukkuivat talojen pihoilla eikä mikään muu rikkonut kesäyön rauhaa kunnes auton ääni ja sitä seuraava raivoisa kannustus täyttivät tilan: Takkulan Teemuhan se sieltä rämisteli huoltoautolla ohitse kelloa kalkattaen ja kylläpä piristi nämä tsempit!

Siinä asfaltilla reittimerkit hyppäsivät tien reunasta penkereelle yht äkkiä ja sinnehän itsekin siirryin orjallisesti hölkkäämään, kunnes merkit päättyivät tien tultua sellaiseen P- alue syvennykseen. Siinä hetken ihmettelin ja säntäilin ees taas jo hieman paniikissa että mihin se reitti kääntyy kunnes huomasin että merkinnät siirtyivät asfaltin reunalle takaisin edessäpäin. Sitten päästelinkin jo kirosanojen myötä kunnon spurtin kunnes tajusin että ehkä kannattaa vähän himmata.

Rauhalaan saapuessani edelläoleva kaveri oli juuri poistumassa. Banaania naamaan, pullot täyteen ja matka jatkui huoltajia kiitellen.

 

Rauhala-Pallas

Tämä väli oli kyllä katkera pala taas kerran. Mutaa, märkää, puroa ja teknistä polkua. Jalat sai kastua ihan kunnolla, rapa roiskui, eikä matka tuntunut etenevän millään. Menin hetken matkaa tavoittamani suomalaisen kanssa ja tavoitimme aiemmun ohirynnineen saksalaisen, jolla oli, sen mitä saksaista kirosanajupinaa ymmärrän, henkisesti varsin hankala vaihe meneillään. Sanoin miehille että ”let us enjoy the misery together” mutta jossain vaiheessa heitä ei enää takana kuulunut. Siinä Lommoltunturin kupeessa ”Reilu Mies Havumetsien” saavutti minut ja mentiin kimpassa jonkin matkaa jutellen mistäpä muustakaan kuin fiksuista harrastuksistamme. Tällä teknisellä pätkällä kävelin aika paljon ja lopulta matkaseura läpsytteli tiehensä komean näköisesti.

Pallaksen huolto alkoi jo pikku hiljaa kutittelemaan, mutta kyllä ne viimeiset kilometrin vaan tuntuivat taas kerran ikuisuudelta. Saavuin Pallakselle lopulta reilua tuntia aikaisemmin (n. klo 05.10) kuin viime vuonna ja pyrähdin huoltoteltaan ehkä liiankin isännän elkein toteamalla kovaan ääneen ”pizzaa ja kokista, kiitos”. Anteeksi. Huollossa oli useampi tyyppi ja mm. Ossin ja Karon kanssa vaihdettiin siinä muutama sana. Lainasin vaseliinia yhdelle kaverille. Varustetilanne oli varsin hyvä ja tunsin vain yhden rakon oikean jalan varpaassa. Päätin olla vaihtamatta mitään kunnes tajusin tiedustella ”henkilökunnalta” päivän sääennustetta. Sain hieman eriäviä vastauksia, mutta viime vuoden tunturimyrskystä kylmettyneenä selvinneenä totesin, että parempi ottaa varman päälle ja vaihdoin takin alle pitkähihaisen paidan – oikea ratkaisu jälleen kerran! Join useamman mukillisen kokista ja mussutin pizzan naamariin ja lisäsin hieman rasvoja strategisiin paikkoin. Porukka alkoi jatkaa matkaa ja uusia alkoi tulla vähitellen sisään. Sauvat viimeinkin repusta käteen ja menoksi! All systems green again! Mikään ei pysäytä minua tänään!

 

Pallas-Hannukuru

Pallasta hiljakseen ylöspäin sauvoessa näin 3-4 tyypin siluetit muutaman sadan metrin välein mutta jokainen niistä kaikkosi minusta koko ajan kauemmaksi. Palautin mieleeni nopeasti päätavaoitteeni: UTTF 2017 läpäisyn. Omaa juoksua on juostava eikä otettava tyhmiä riskejä. Olin kuullut että olen siinä 20 kieppeillä sijoituksissa mikä oli melkoisesti ennakoitua paremmin, joten ajattelin että mennään fiksusti ja ”nautitaan”. Pallakselle noustessa  alkoi tuuli ja vesisade (not again!!!). Ajattelin että ei voi olla todellista, taasko minä joudun kokemaan tämän myräkän. No, ei se onneksi ihan niin paha ollut kuin 2016 mutta ihan riittävän vilpoista kuitenkin.

Pallaksen huipulla aloin tavoittamaan kisaajaa joka meni lyhythihaisessa paidassa siinä myräkässä – kova sissi! Sauvoin ohitse, moikkasin, ja kysyin tuulessa vettä valuvana että aiotko laittaa takin päälle ettet kylmety. Sen verran tuuli että vastausta en kuullut. Siitä eteenpäin menin taas yksikseni. Sää selkeni vähitellen ja sain nauttia tämän upean pätkän maisemista molempiin suuntiin. En nähnyt yhtään ketään edessä enkä takana siellä Nammalakurun tienoilla, vaikka GPSn perusteella Ossi, Karo, Anssi ja joku muu olivat olleet tässä vaiheessa n. kilsan päässä. Montellin majalle saapuminen toi kirkkaana mieliin vuoden 2016 ja naisten 24h tasaisen ´17 maailmanmestarin tapaamisen ja hänen poikeamisensa majan sisälle. Montellilta sitten taas ylöspäin kohti poroaitaa ja näin kaukaisuudessa hahmon joka alkoi lähestymään. Treffattiin sitten siinä poroaidalla Anssin (?) kanssa, jolla oli suuria ongelmia energian alassaannissa. Tarjosin apua, mutta hänellä oli kyllä tavaraa omastakin takaa (hämärä muistikuva on että pulla mainittiin keskustelussa mutta en mene vannomaan). Sitten vähitellen siirryin taas yksikseen Lumikeron päälle ja alas. Suastunturin päälle ja alas kohti Hannukurua. Vasenta polvitaivetta särki kovasti ja yritin hieman venytellä jalkaani. Huono idea ja kaikki lihakset alkoivat reidessä kramppaamaan. Siihen loppui venyttely. Tässä laskin jo satoja metrejä – jokohan sitä pian pääsisi huoltoon jossa viime vuonna sai KOKISTA!!! Suu maiskui jo etukäteen pelkästä ajatuksesta. I h a n a a KUOKKAKUOLAA!!!

Saavuin Hannukurun huoltoon ja huusin jo  varmaan sadan metrin päästä että ”saisinko kokista”?!?! Mutta. Sitä ei ollut tänä vuonna. Nyyh. Nielin pettymykseni ja totesin ystävällisille miehille että toki kiitollisuudella otetaan kaikkea mitä on. He keksivät: ”haluaisitko vihreitä kuulia?” Mitä? Oliko niitä tarjolla? En ollut nähnyt yhdessäkään huollossa. JEJEJEJEJEJEJEEEE! Vihdoin rakkaiden herkkujen ääreen. 3-4 kappaletta sujahti hetkessä siinä juodessa ja jutustellessa. Banaani kuorittuna matkaan, sipsiä poskiin, pullot täyteen ja taas mentiin!

 

Hannukuru-Pyhäkero

Tällä välillä alkaa sitten vähitellen se Pyhäkeron nousun odottelu. Ihmeellisen ilmiön näin sumussa vasemmalla. Valkoinen iso aukko taivaassa kaukaisuudessa. Mitä? Meni hetki tajuta että se oli lunta Ounastunturin kupeessa laajalla alueella. Snickers ei oikein uponnut enää mutta tungin sen kurkkuuni veden tuella. Sioskurun kyltti 5km tuli vastaan ja muistelin, että sieltä alkaa sitten viimeinen nousu. Saavuin Sioskurun majalle. Oikeaa jalkapöytää särki kovasti ja yritin liikutella varpaitani todetakseni että onko kyse jostain vakavasta. Ei ilmeisesti. Päättäväinen asenne, tiukka ote sauvoista ja kohti loputonta nousua huipulle. Ilma oli jo sen verran selkeä, että näin kaukana edessä pari tyyppiä. Pysähdyin katsomaan taakseni vastarinteeseen – ei yhtään ketään missään. Oho, tämähän on mennyt paremmin kuin odotinkaan. Päättelin että tästä asemasta tulen kisan päättämään ellei nyt mitään katastrofaalista itselleni tai muille tapahdu.

”Valehuippujen” jälkeen saavuin viimein ylös keron kivikasalle ja totesin hymyillen GoProlleni ”Yes, tämä oli tässä”. Sitten alkoi taas vaihteeksi satamaan vettä. No voi sun. Yllätyksekseni huipun ekassa laskussa näin edellämenneen, jota pikku hiljaa tavoitin ja siinä vanhoilla huipun kiviraunioilla saavutin toisen eestiläisen, jonka kanssa  vaihdoin muutaman sanan. Tarjosin energiaa mutta hän sanoi että ei ongelmaa. Toivotin hyvää jatkoa. Siirtyminen kerolta alas viettävälle hiekkabaanalle ja eihän siinäkään sitten ollut muuta mahdollisuutta kuin jalkojen huomattavista kivuista huolimatta antaa vaan mennä. Ei mitään kovaa vauhtia mutta juoksua kuitenkin. Etureisissä ei ollut paljon jarrutteluun paukkuja. Paradoksaalista.

Fiilis alkoi olla aika katossa siinä pitkoispuilla, kun muistin että viimeiseen huoltoon ei ole enää kuin n. kilometri. Mahtavalla fiiliksellä saavuin sinne ja otin jonkin verran syötävää ja täytin yhden pullon. Maaliin oli kuulemma sellainen 13km. Niinpä. Tästä siirryttäisiin sitten sinne hiekkatielle ja asfaltille kolmen kilsan kuluttua.

 

Pyhäkero-Maali

Taittelin sauvat paketeiksi käsiini ja jatkoin matkaa. Hölkää. Kävelyä. Hölkkää. Aijaijai. Olisin Finisher piakkoin melko massiivisella parannuksella viime vuoteen, joka oli jo mielestäni nappisuoritus...tajusin myös että aikataululaskuni olivat menneet hieman puilleen, ja minulla olisi teoreettinen mahdollisuus olla ennen klo 15 maalissa. Laskin nopeasti että se vaatii sellaista @7.00-7.30 keskaria tasaiselle, mikä tuntui kyllä hiekkatielle saavuttaessa tekemättömälle paikalle. No ihan turhaa asetella tällaisia tavoitteita...mutta ehkäpä kuitenkin? Aurinko paisteli viimein jo todella lämpimästi. Kävelin pari ylämäkeä ja pysähdyin ottamaan takin pois kun alkoi olla jo liian kuuma. Suunnittelin maaliintulotuuletusta. Tosi järkevää?

Yllättävän hyvin sain pidettyä hölkän päällä hiekkapätkällä ja juuri ennen asfaltin alkamista saavutin vielä yhden matkakumppanin, jolla oli jalka ollut rikki jo Pallakselta lähtien. Ehdotin että josko hölkättäisiin yhdessä maaliin, mutta valitettavasti hänellä ei enää mitenkään juoksu onnistunut. Toivotin tsempit ja onnittelut ja jatkoin matkaa. Jokke oli ennen asfalttia säätämässä ajanottomattoa ja tarjosi ystävällisesti DNF- autokyytiä Hettaan J Kohteliaasti kieltäydyin. Asfaltilla juoksin melkein koko matkan, ohiajavista autoista tuli välillä mahtavaa kannustusta ja hymyillen, kiittäen ja tuuletellen otin ne vastaan. Pari kilometriä ennen maalia, ehkäpä matkan tylsimmässä kohdassa asfaltilla, koin sellaisen täydellisen läsnäolon tunteen kun aurinko paistoi, kesäinen luonto ympäröi minut, ja olin tulossa odotuksia paljon helpommin maaliin. Olo oli todella euforinen. Klo 15 rajapyykkiä ennen olisin maalissa jo kävellen, mutta jatkoin silti juoksua vaikka vasen jalka oli jo taipeesta jo järkyttävän kipeä. Toimi se silti. Piti purra jo hammasta.

Maaliintulon tunnetta on aina vaikea kuvailla mutta onhan se ihan loistavaa. Jokainen sen tietää joka sen on kokenut. Viivan yli ja valmiiksi mietitty poseeraus ”käsi lipassa” J. Valitettavasti juuri silloin maalikuvaa ei tullut. No, eipä haittaa kun itse Eppu oli sattumalta paikalla, tuli onnittelemaan, ja napsasi meistä selfienkin siinä finisher-lippis päässä. Aika oli 20.54 ja risat. Ohhoh itselleni.

Karhunkierroksen jälkeen jouduin poistumaan horkassa maalipaikalta välittömästi lämpimään suihkuun ja sänkyyn, mutta tällä kertaa ei ollut mitään ongelmaa käydä syömässä ja ajella majapaikkaan pesulle ja torkuille. Ruokalassa juttelin vielä Karon ja Ossin kanssa ja onnittelimme toisiamme. Myös tunteja aiemmin maaliin tullut Juuso oli paikalla ja vaihdettiin kuulumisia. Tapasin myös Jarkon ja Endurancelaisia sattumalta. Kiva oli tutustua lyhyesti!

Kävin torkkumassa hetken ja palasin syömään (törmäsin Simoon- onnea!), sekä odottelemaan rakasta vaimoani maaliin 55km matkalta. Koko perheen kanssa jännättiin ja sieltä hän tulikin vanhimman tyttäreni saattamana hienosti juuri alle seitsemän tunnin [sydän!]

Nukuin pari tuntia ja missasin Pasin maaliintulon (iso harmitus- onnittelut Pasi!) mutta nousin vielä lyhyesti Tuomon kanssa yhdelle finisher-oluelle puolenyön aikaan. Kiitos Tupu!

 

Kisan jälkeen

Erityisesti jalkojen kivut ovat olleet yllättäen vielä kovemmat kuin Karhunkierroksen jälkeen, jolloin seuraavana päivänä kävelin jo melko normaalisti. Nyt kaksi vuorokautta maaliintulosta erityisesti sääriä ja vasenta polvitaivetta kirvelee todella tiukasti, mutta jonkinlainen osansa tuossa on myös varmasti 1000km autoilulla kahdessa pätkässä kotiin Espooseen. Nilkat ovat edelleen kuin Dumbolla, mutta kyllä tämä taas tästä helpottaa. Nukkuminenkin onnistuu kunnolla jo ehkä ensi yönä. Kolmisen kiloa on turvotusta kropassa.

EKPn männyt huojuvat lempeässä kesätuulessa ulkona kun kirjoitan tätä, ja kutsuvat oravaansa taas Hollenkollenille pähkinöitä keräilemään. Pian menen, mutta en vielä. UTTF2017 kiertuetta on jäljellä enää Vaarojen Ultra lokakuussa. Siellä en ole koskaan ennen ollutkaan joten terveellä kauhulla odotan, mitä on luvassa.

Kiitos järjestäjille, kanssakärsijöille, kannustajille (kiitos myös tekstareista!), Ultrafinn-Jarille, ja tietysti perheelleni!

Si vis pacem, para bellum!

T.Kiljander / EKPnOrava

kuva: Onevision.fi

 

nuts_yllaspallas2017_134km-9886.jpg

kiljander

Lähtötilanne

 

Tämä analyysi on täysin amatöörimäinen, joten jos haluat nähdä paljon teknistä detaljitietoa ja ammattimaisempaa näkemystä kyseisistä kengistä, niin netistä löytyy paljon hyödyllistä analyysiä englanniksi.

Siitä lähtien kun ostin ensimmäiset Hokan polkujuoksukengät (Challenger ATR2) en ole juurikaan katsonut muiden mallien perään pitkille matkoille (>60km) kenkien erinomaisen vaimennuksen vuoksi, vaikka kokemuksieni mukaan tossujen kestävyydessä ainakin henkilökohtaisessa käytössäni on ollut hieman parantamisen varaa. Karhunkierroksen 164km matkalle ajoin sisään ehkä tämän hetken suosituimman pitkien ultrien kengän Mafate Speed2n, eikä kengässä ollut mitään valittamista matkan aikana, joskin ehkä hieman turhaan vaihdoin kengät ATR2- malliin Hautajärvellä.

Kun eteeni osui sattumalta hyvä tarjous Salomonin Sense Ultrasta, olin kuitenkin haukkana paikalla, koska uskon että aina pitää katsoa nykyisen alueen ulkopuolelle ja etsiä vielä parempia vaihtoehtoja.

Olen nyt juossut MS2- tossuilla sellaisen 300-400km ml puolet Karhunkierroksen 164km matkasta ja ainoa paikka missä käyttö näkyy on kengän kärki, jota olen molemmissa kengissä joutunut pikaliimalla hieman kiinnittämään. Sense Ultrilla takana on hieman vajaa 100km.

Nämä kengät taistelevat hyvin samasta kohderyhmästä: pitkien polkumatkojen juoksijat.

 

Hinnat

 

Tässä asiassa ei ole mitään merkittävää eroa

 

Hoka MS2: Ostopaikasta ja –maasta riippuen pari hinta vaihtelee ns tavalliselle kuluttajalle n 130€-180€ välillä

 

Salomon Sense Ultra: Ostopaikasta ja –maasta riippuen pari hinta vaihtelee ns tavalliselle kuluttajalle n 120€-190€ välillä

 

Tarjouksia kannattaa metsästää. Suomessa en MS2sta ole tosin mitään tarjousta löytänyt ja välillä jopa kengän saatavuus on ollut pieni kysymysmerkki.

 

Look&Feel

 

MS2: Hokia ei syyttä sanota ”valtamerilaivoiksi” mutta käytössä en ole mitään ongelmaa koskaan kengän jykevyyden vuoksi huomannut. Hokat ovat pääsääntöisesti hyvin kevyitä enkä sanoisi sortuneeni mihinkään erityiseen kompasteluun kengän massiivisuuden vuoksi. Aivan alussa varvasalueen päällinen tuntui juoksussa ”muoviselta” mutta sisäänajon jälkeen tämä jalkapöydän päällä tuntunut ”taittumisefekti” poistui. Kenkä on aina tuntunut kohtuullisen miellytävältä jalassa joskin ATR2 on henkilökohtaisesti tuntunut vielä mukavammalta, mutta se ei ole teemana tässä. Itselleni varvastilan riittävä koko on aina ollut tärkeä asia miellyttävyyden suhteen ja MS2 täyttää tämän tarpeen mainiosti. Oikean jalan pikkuvarpaani hiersi Karhunkierroksella lievästi mutta rakkoa siihen ei tullut. Nauhat ovat ”luistavat” joten tossun kiristäminen on helppoa joskin solmut kannattaa tehdä kunnolla.  Tossujen painosta on niin monenlaista tietoa että sanotaan 275-315g riippuen koosta ja droppi 4mm.

 

SU: Kenkä on ulkoisen kantavaimennuksen osalta varsin samanlainen kuin MS2 mutta lestiltään ja varvastilaltaan hieman kapeampi. Tässä tullaan jo varmasti juoksijan henkilökohtaisten preferenssien luokse: mikä sopii juuri sinulle parhaiten? Salomon markkinoi tossujaan ”sukkamaisella” istuvuudella ja myönnän että ensivaikutelma on todella miellyttävä joskin sisäpehmusteiden saumaus on mielestäni hieman erikoinen ja pehmusteen saa esille kurkistamalla. Ensilenkillä sama pikkuvarpaan lievä hiertäminen tuntui myös tässä tossussa joskin sain sitä helpotettua kiristämällä sukat vielä tarkemmin. Tämän jälkeen hiertämistä ei ole ollut lainkaan. Positiviista on myös Salomonista tuttu pikanauhoitus ja tasku nauhalle sekä nauhalukolle. Ensilenkki helpolla ”neulasbaanalla” oli erittäin positiivinen kokemus, ja sama tuntuma on jatkunut poluilla. Kärjessä on sopivasti vahviketta kivien potkimiseen ja tuntuma on että kengän kärkeä ei saa helposti rikki liimauksestaan MS2n verrattuna. Paino tossulla on 275g ja droppi 8mm.

 

Vaimennus

 

MS2: Tässä ollaan koko mielestäni koko Hoka-filosofian ytimessä ja jalkapohjan rakkoja (myönnän että tämä on luultavasti edelleen oma vika eikä kengän) lukuunottamatta kengät tarjoavat erinomaisen ”suojan” jaloille pitkissä ultrasuorituksissa. Valitettavasti en lähde kuitenkaan pisteyttämään tätä ominaisuutta koska kilpailijamallista en vastaavanlaista pitkän matkan referenssiä voi kertoa. Sanon vain, että uskon Hokan tarjoavan parasta mahdollista hipovan tuotteen tällä hetkellä.

 

SU: Pisin polkulenkkini rajoittuu tällä kengällä toistaiseksi n. 20km matkaan joten vaimennuksen testaaminen ultrajuoksuun jäi luonnollisesti tekemättä, mutta mielestäni kengässä on hyvä vaimennus – onhan se malliltaankin erittäin samansuuntainen kuin Hoka. Tuntuma kuitenkin on että ehkä tossu olisi omimmillaan sellaisissa lyhyemmissä ultrajuoksuissa joissa tykitetään tarvittaessa nopeampiakin pätkiä.

 

Pohja ja pito

 

MS2: Vibram Megagrip- pohjan käyttöönotto Hokassa on mielenkiintoinen innovaatio ja uskallan väittää että pito on erittäin hyvä tai täydellisyyttä hipova. Juoksin kengillä kevyesti jopa keväisellä osittain jäisellä polulla ja  hiljaisessa etenemisessä pito riitti paremmin kuin millään muulla kengällä koskaan jopa siellä kunnes itseluottamukseni ja vauhtini kasvoivat ja....kaaduin jäällä aika pahasti. Nastakengäthän ne olla pitää jäällä, kuitenkin. Yhtä kaikki MS2 pito-ominaisuudet ovat todella hyvä enkä ole kokenut isompia ongelmia edes märällä kalliolla. Nyt täytyy muistaa kuitenkin että en ole mikään pikatykittäjä vauhdin suhteen. MS2 pohja on myös selkeästi kestävämpi esim Hoka ATR Challengeriin verrattuna.

 

SU: Kengässä on Salominin Premium Wet Contagrip- pohjaseos/rakenne jonka luvataan toimivan olosuhteista riippumatta. Näin testilenkkieni perusteella onkin, joskin märällä kalliolla ylämäkeen juosten havaitsin paikottain pientä lipsumista kun oikein yritin. Tällaisella alustalla en ehkä uskaltaisi lähteä alamäkeen tykittelemään tällä kengällä, mutta kokonaisuutena kenkien pito oli lähes moitteeton. Sen perusteella mitä olen ylipäätään Salomonien pito-ominaisuuksista kuullut ja kokenut, niin mielestäni eteenpäin on menty iso harppaus.

 

Yhteenveto

 

Omat kokemukseni rajoittuvat vain Suomen maastoihin. Hinnoittelultaan mallit menevät samaan kategoriaan ja tavoittelevat suunnilleen samaa kohdeyleisöä eli pitkien matkojen polkujuoksijat. Uskallan suositella molempia kenkiä pitkille lenkeille ja kisoihin ja vetäisin analyysini lyhyesti yhteen näin:

 

Hieman sirompi ja lestiltään hieman kapeampi vaihtoehto (Salomon Sense Ultra) vs hieman massiivisempi ja paremmin vaimentava, varvastilaltaan hieman isompi vaihtoehto (Hoka MS2). Pidon suhteen kahdesta erittäin hyvästä kandidaatista voiton vie Hoka (erittäin hyvä vs erinomainen). Salomon on ehkä hieman enemmän ”yleiskenkä” jolla voisi lähteä muillekin alustoille tarvittaessa. Kaiken kaikkiaan kenkien välille on aika vaikeaa saada isoja eroja aikaiseksi.

 

Jotta vertailun saa hieman konkreettisemmaksi niin käytän Northern Ultra Trail Servicen tapahtumia suositteluun:

 

NUTS Karhunkierros ja Pallas (<80km): Kenkäehdotus Salomon Sense Ultra

NUTS Karhunkierros ja Ylläs-Pallas-Hetta (>80km): Kenkäehdotus Hoka MS2

 

Ilman että olen juossut yhtäkään ultraa Salomonilla, tuntumani on että tossu on parhaimmillaan hieman vauhdikkaammassa ja lyhyemmässä (ultra)menossa kun taas Hoka mitataan parhaiten ulos pisimmillä matkoilla. Hoka on tosin tehnyt tilanteen juuri nyt mielenkiintoisemmaksi julkaisemalla todella lupaavantuntuisen Speedgoat 2 mallin, joka menee ehdottomasti hankintaan ja testiin heti kun mahdollista.

kiljander

Kuinka ympyrä sulkeutuu? Muistan vieläkin lähtöni ensimmäiseen varsinaiseen ultrajuoksuuni, Karhunkierroksen 53km tapahtumaan, vuonna 2015. YPH134km raportissani mainitsema 160km kilpailun GPS-seuranta Rukahovissa 2015, ja siitä pikku hiljaa hivuttautuminen pidempiin ja pidempiin kisoihin, kulminoitui 26.5.2017 klo12 kun itse lähdin taivaltamaan kohti Hautajärveä lähes kahdeksankymmenen muun ”polkujyrän” kanssa. Omalla kohdallani vei siis kaksi vuotta tulla henkisesti ja fyysisesti valmiiksi tähän, jonkun osuvasti mainitsemaan ”infernaaliseen hulluuteen”, jota tuollainen taivallus kyllä kieltämättä edustaa. Henkinen ja fyysinen kasvaminen toki edellytti riman nostamista askel kerrallaan ylöspäin, mutta viimeistään vuoden 2016 onnistumiset YPH134km ja HUR12h juoksuissa toivat tarvittavan varmuuden – minäkin voin tehdä sen. Oikeastaan tässä oli kyse kuitenkin vain ensimmäisestä etapista vuoden 2017 UTTF- kiertueella ja tavoitteena oli ainoastaan, jälleen kerran, maaliin pääsy.

 

Oman mausteensa keitokseen toi alueen lumitilanne, jota spekuloitiin laajasti huhtikuun puolestavälistä lähtien. 2014 munahanki oli hyvin tiedossa ja vielä nelisen viikkoa ennen starttia 26.4 Kuusamossa tuli n 10 cm lunta lisää, mikä nosti paikoin kerroksen n. 90cm paksuiseksi. Juoksijoiden jännitys oli käsinkosketeltavaa.

   

27.4.2017  Lumikartta

fin-lumensyvyys-20170427000000.png.f46b4770f30562cf15c8e7900abd2834.png

 

27.4.2017 Kiutaköngäs (61cm!) Ruka 80-90cm!

 Lumi.jpg.9139f2dfab4ddc474e45145f05839e70.jpg

 

Omat treenit olivat jatkuneet pari vuotta pikku hiljaa määriä nostamalla ja ilman loukkaantumisia ja alkuvuodesta 2017 oli jo tilillä lyhyempien tasaisten matkojen PBt, joten luottavaisena oltiin viivalla. Tehtyäni reilun puoli vuotta systemaattisempaa ultraharjoittelua, ensimmäistä kertaa ikinä, voin täysin allekirjoittaa itselleni päivänselvän mutta työtä vaativan faktan: juoksijaksi tullaan juoksemalla (ts. ultrajuoksijaksi tullaan ultrajuoksemalla). Oikoteitä tarjotaan nykyään ihan kaikessa ja juoksu on mielestäni kaikessa yksinkertaisuudessaan mahtava esimerkki siitä että mitä vähemmän käytät aikaa epäolennaiseen ja mitä enemmän käytät aikaa olennaiseen sitä parempia tulokseti ovat. Kysymys on ehkä enemmän siitä että mitä unelmia asetat itsellesi, ja oletko valmis jättämään television katselun,  viinanjuonnin ja muun epäolennaisen hieman vähemmälle ja keskittymään unelmasi toteuttamiseen (tämä on siis vain täysin oma mielipiteeni). Omani apunani on myös ollut Jari Tompon ohjelma joka auttaa itseäni kurinalaisuuteen ja systemaattiseen toteutukseen. Vilpitön suositteluni Jarista coachina.

 

Antin kanssa olimme talven aikana käyneet myös silloin tällöin kelissä kuin kelissä ja valossa ja pimeässä tekemässä kimppalenkkejä ja käyty Karhunkierrosta henkisesti läpi: pääajatukseksi oli muotoutunut se että otetaan kerrankin alku suorastaan ylivarovaisesti jotta sitten jaksetaan ”kaasutella” vielä paluumatkalla Oulangan ja Rukan välillä. Tuota rauhallista aloitustahan ei varsinkaan ultrajuoksussa voi ylikorostaa, ja aina vaan saa yllättyä siitä kuinka tämä sama perusvirhe toistetaan pitkillä matkoilla. Mitään kaasuttelua ei kyllä minulta todellakaan nähty missään vaiheessa eikä varsinkaan paluumatkalla. Kiitos Antille ja Pasille mainiosta matkaseurasta ja tuesta.

 

Tulimme Rukalle edellisenä päivänä ja tein normaalit säätelyt. Majoittauduimme Antin ja hänen vaimonsa kanssa mukavaan huoneistoon. Kaksi edellistä lämmintä päivää olivat sulattaneet lumia vielä mukavasti ja reitinmerkkauspartio(t) tekivät ystävällisestä pientä silausta meille pitkämatkalaisille. Kiitos siitä Terho ja muut!

 

Hyviksi havaitut varusteet: Salomon Advanced Skin 12l ja Hoka MS2 + Sealskinz olivat lähdössä päällä. Otin myös sauvat mukaan reppuun koska tällä kertaa niitä ei dropbagiin saanut jättää.  Hautajärvellä odottivat varalta Hoka ATR Challenger2 tossut. Rukalla ja lähdössä oli mahtava tavata hengenheimolaisia ja lähtökello kilkatti tasan kello 12 perjantaina. Sää oli viileä ja puolipoutainen. Alustavana ajatuksena olla noin 14-16h kuluttua Hautajärvellä. Gepardin testikävely Ruka-Konttainen alle kahden tunnin edellisenä päivänä antoi luottoa  että tilanne ei olisi toivoton lumen suhteen.

 

Ruka-Konttainen

Tällä välillä lunta oli jatkuvasti ja paikoitellen paljon mutta jonkinlainen polun aihio oli alkanut tamppautumaan tasaisiin kohtiin. Alamäet ja portaat mentiin välillä hauskasti kengillä lumisurffauksena – oli aika lystiä ja riskikästä lasketella sellaisia kymmenen metrin pätkiä tossuilla alamäkeen. Muutama kerta upottiin ihan kunnolla. Munahangesta emme kuitenkaan saaneet (onneksi) nauttia. Läpäisy olisi ollut henkkoht luultavasti lähes mahdotonta jos lunta olisi ollut merkittävästi enemmän. Valtavaaran näkymät olivat taas kerran hienot! Tämä väli tultiin alle puoleentoista tuntiin tietty enemmän ala- kuin ylämäkeen. Karo Hämäläisen kanssa oli kiva rupatella tällä välillä! Gaiterit eivät oikein pysyneet riittävän hyvin paikallaan joten nappasin ne Konttaisessa pois ja luovutin Mr. Validolle joka oli siellä juoksijoita kannustamassa. Kiitos avusta!

 

Konttainen-Juuma

Hölkkäiltiin ja käveltiin rauhassa. Tässä vaiheessa sekä edessä että takanaolijat alkoivat katoamaan ja menimme "Isin" ja Pasin kanssa rauhallisesti eteenpäin. Lumet alkoivat lopullisesti kaikkoamaan noin 15km kohdalla järjestäjien lupausten mukaisesti. Märkää oli monissa paikoissa ja viimeistään tässä kohdassa olit tullut selväksi että paluu tulee sitten olemaan aika raju juttu.

 

Juuma-Oulanka

Juumassa huollettiin rauhassa vajaat kymmenen minuuttia. Aloimme saamaan seuraajilta ensimmäisiä väliaikatietoja. Kurolan Tommi oli kärjessä (olin todella iloisesti yllättynyt!) ja joitakin harhoja oli tapahtunut. Juuso ja Vmaksi olivat kuulemma iskuasemissa. Pääsimme myös nauttimaan Karhunkierroksen upeista koskinäkymistä Juumassa ja sen jälkeen. Jäät olivat lähdössä ja tulvaa näkyi alapuolella reilusti kun ylhäällä etenimme. Muutama kilometri ennen Oulankaa kisan Jenkkijuoksija pyyhälsi ohitsemme shortseissa (!). Reitti oli hyvässä kunnossa ja jonkin verran oli sellaista retkeilymeininkiä kun ei ollut hirveä kiire minnekään. Oulankaa edeltävää rollaattoribaanaa hölkkäiltiin rennosti. Paine oli hellittänyt kun lumi ei ollut enää este läpäisylle. Nautimme polku-ultrailun tunnelmasta. Hetken nautiskelimme kosken kuohuista ja väsyneenä väitin tulleeni sen kumiveneellä aikoinaan (sekoitin tietty Jyrävään).

 

Kammoksuin välillä että tämä koko höskä pitäisi vielä palata takaisinpäin. Kaamea ajatus joka oli pakko tappaa heti mielestä. Itselläni oli keuhkoissa selvästi joku alkava pöpö enkä pystynyt syvähengittämään kunnolla. Se huolestutti hieman. Olinko tulossa sairaaksi kesken kisan? Yskiminen sattui keuhkoihin ihan kunnolla. Nämä limat irtosivat matkan jälkeen yöllä kunnon hikoilun kera otettuani kunnon särkylääkepommin. Tällä välillä alkoi kotikatsomoista tulla ensimmäisiä tekstareita ja kännykkä piippaili rohkaisevasti silloin tällöin. Vaikka en tietysi kaikkea jaksanut lukeamaan niin mieltä lämmitti! Otimme itsestämme myös jonkun hassutteluvideon siellä könkäänpenkalla.

 

Oulanka-Hautajärvi

Hyvävoimaisina saavuimme Oulankaan ja saimme upeaa huoltoa Gepardilta joka tuntui olevan monistettuna reitillä. Kaveri oli aina paikalla kun saavuimme huoltoon. Kunniamaininta erityisesti uudesta kuumasta juomasta joka sisälsi vettä sekä vihreän kuulan. Innovaatio. Teepussi lisättiin sitten kun ihmeteltiin että ei tässä tee maistu J Lähdimme kohti Hautajärveä hieman lämmintä vaatetta lisättynä ja kuivien sukkien kera. Oli tulossa pakkasyö ja siihen piti valmistautua hyvin. Aurinko laskeutui mutta pimeää ei tullut missään vaiheessa joten kirkkaana yönä lamppua ei tarvinnut repusta kaivaa. Pari kertaa pysähdyttiin huoltamaan. Pasi sai jostain haavan sormeensä ja sitä teippailtiin rauhassa. Tällä välillä on alussa ja lopussa helpohkoa juostavaa ja sitten on kilometrikaupalla juurakkoa ja märkää jossa piti hyppiä ja väistellä etteivät juuri vaihdetut kamat menisi heti läpimäriksi. Kyllä ne menivät. Ensimmäinen rakko varpaassa ilmoitti olemassaolostaan. Itselläni reissun ensimmäiset vaikeat kohdat tulivat tässä ja kamut saivat kuulla hiljaista noitumista säännöllisin väliajoin. Sori. Reilu 10km ennen Hautajärveä vastaan tuli ensin Juuso ja sitten Vmaksi keskittyneen näköisenä ja pikku hiljaa muitakin hyvävoimaisina. Muutamat kilometrit ennen Hautajärveä hölkkäiltiin taas kun maasto oli helpompaa. Uusi vuorokausi oli jo vaihtunut ja Hautajärvelle saavuimme hieman reilussa 14 tunnissa suunnitellusti. Vastaanotto oli upea ja eteen tuotiin ensin puuroa hillolla ja sitten vielä panini/pizza- viritelmää ja kokista. Kyllä kelpasi. Itse en saanut ihan samaa määrää kamaa alas kuin matkakumppanit. Lisää merinovillaa päälle koska nyt olimme lähdössä yön kylmimpään selkään. Vaihdoin myös MS2t ATR Challengeriin. En ole varma kannattiko koska rakko-ongelma räjähti paluumatkalla. Huollossa oli muutakin porukkaa mm. Nimim. ”Helppoheikki” joka saapui sinne hieman meidän jälkeen. Katseltiin pallukoita skriinillä ja tehtiin vähän kisa-analyysiä. Tavoite oli jatkaa matkaa klo 03.00 ja lähtöaika taisi olla 02.58. Läpäisyyn oli siis aikaa ruhtinaalliset 21 tuntia. All systems green!

 

Hautajärvi-Oulanka

Pakkanen oli jäädyttänyt märkiä kohtia ja juurakoita ja Antilla oli ongelmia kenkävalinnan kanssa. Itse olin yht äkkiä kuin uudesti syntynyt ja oli melkoinen halu lähteä vaan päästelemään mutta menimme porukassa fiksusti rauhassa. Vastaan tuli vielä jonkin verran porukkaa ja rohkaistiin kaikkia mm. lämpimän puuron lupauksella. Kun palasimme Sallasta Kuusamon puolelle metsässä olevan alikulun läpi, totesin vain että kiitos ja näkemiin ja koskaan en tule enää takaisin. Ei siinä Sallassa ja Lapin läänissä toki mitään vikaa ole. Muutama kilometri ennen Oulankaa aloin olemaan henkisesti sillä tasolla että tästä kärsimyksestä on pakko päästä vaan äkkiä pois. Otin repusta sauvat ja pahoittelin matkakumppaneille että mun on kiristettävä vauhtia että kestän olla siellä. Sovittiin että nähdään Oulangan huollossa.

 

Oulanka-Juuma

Oulangan huollossa vielä kerran energiatäydennykset reppuun ja sukkien vaihto. Paikalla oli meitä useampi tyyppi ja jenkkikaveria lukuunottamatta kaikki olivat ihan suht kunnossa (itsestäni en osaa toki sanoa). Seth oli näemmä tullut kisan maaliin ja ansaitsee minulta ihan järkyttävän respektin sen jälkeen kun makasi Oulangassa vällyjen alla teltassa horkassa. Kyselin siinä lähtiessä muiden menohaluja mutta lähdin itse jatkamaan yksikseni matkaan pääosin hitaasti hölkäten. Tiesin että Oulangasta pystyy muutaman kilsan juoksemaan ja sitten ei enää paljoa juostaisi ja homma meni juuri niin. Ajankuluksi yksin mennessäni laskeskelin milloin 80km ja 53km kärki minut ohittaisi. Jossain vaiheessa sieltä tulivatkin Ruokolainen ja kisan toinen upean kevyellä askeleella ja aika isolla erolla seuraaviin. Myöhemmin sitten H Ansio paineli ohitse ja olin todella iloinen kun väsynyt surkimus sai kannustusta TrailTourin kärkimieheltä ohituksessa. Tällä välillä alkoi sitten oma alamäkeni ja jälkikäteen voi arvailla että nestettä ja erityisesti energiaa olisi varmasti pitänyt puskea vaan enemmän alas. Geelit menivät vielä mutta yksi kpl tunnissa tuntui jo vaikealta. Irtokarkkeja oli paljon ja niitä palaa myös paljon kotiin. Jälleen kerran opittiin. Jäin nojailemaan yhdessä nousussa puuhun selkä edellä hetkeksi. Kun ponnistin itseni eteenpäin liikkeelle horjahdin ja tajusin että takana olisi ollut useamman metrin pudotus, joten ei se kovin fiksu paikka nojailuun ollut. Pikku hiljaa aloin myös törmäilemään muihin 160km tyyppeihin. Ainakin Ari ja Minkiönkylän mahdin mies jäivät mieleen ja mitään puhumatta mentiin pätkiä yhdessä. Välillä joku meni ohi ja pian taas kohdattiin. Huumori oli itselläni todella vähissä kun ensimmäisten tuntien aikana puhuin varmaan liikaakin. Kun saavuimme 31km ja 160km risteyskohtaan Herra Vähäaho/80km (johon tässä törmäsimme- kiitti tsempeistä. Olin kuulemma ollut ”aika tiloissa”) sanoi että 31km eka erä on ihan kohta tulossa ja riippusillan ylityksestä tulee todella vaikeaa jos siihen ruuhkaan satumme. Tulimme sillalle sitten puolisen minuuttia ennen tuota porukkaa ja pääsimme rauhassa yli. Hetken päästä M Ballini (?) istuskeli rauhassa kokista juomassa kannon nokassa ja olisi ystävällisesti tarjonnut vähistään minulle mutta enhän mä raskinut ottaa. Tästä eteenpäin aika moni lyhyempien matkojen ohittaja jaksoi kannustaa meitä raahustajia. Kiitos!!! Yritin alussa antaa hieman tilaa mutta jossain vaiheessa oli vaan pakko todeta että takanatulijoilla on enemmän energiaa enkä voi tuhlata sitä väistelyyn vaan ohi pääsee ilmoittamalla (tästä voisi tehdä jonkun polkujuoksuetiketin kisojen sääntöhin – kohtelias ilmoitus että tulen vasemmalta/oikealta, mutta en tiedä oppivatko kaikki suomalaiset ikinä puhumaan). Kahta nuorta naista lukuunottamatta kukaan ei tosin takanani tuskaillut. Toivottavasti pääsivät onnellisesti maaliin.

 

Lapsuuden luokkakaveri Huotarin Sanna (53km) tuli jossain vaiheessa ohitse ennen Juumaa ja sainpa siitä kannustuksesta iloa! Räsäsen Kimmo (80km) pysähtyi kävelemään ja juttelemaan zombin kanssa ja tsemppaamaan ”kun ei tässä itsellä mikään kiire ole”. Mahtava ihminen (ja paras etunimi J)! Kiitos! Juuma ei meinannut saapua millään. Olin ihan loppu enkä pysynyt enää niillä helpoilla pätkillä kuin sauvakävelemään. Muutama sata metriä ennen Juumaa huomasin että Ballinin Marco oli ollut takanani ja esittäydyttiin. Kajjjaanista molemmat. Minä aikoinaan ja hän nykyään. Mukava ja positiivinen mies kerta kaikkiaan! Juuman huollossa oli kova hässäkkä mutta sain järjestäjiltä ihan henkkoht apua mikä olikin aika pakollista. Ihminen on tuossa kohdassa jo niin väsynyt että sekamelskassa ei enää selviä. Tarkoituksena oli ollut kaivaa vielä yhdet vaihtosukat repusta mutta en vaan jaksanut. Ajattelin että rakot ovat jo niin järkyttävät että kipua ei voi enää siirtää. Toisaalta  tavoitteeseen eli läpäisyyn oli vielä paljon aikaa. Puhelin soi mutta en ehtinyt vastata. Onneksi törmäsin juuri sen jälkeen kaveriin Päiviin jolle vaimoni oli soittanut seuraavaksi ja hän antoi puhelimen kouraan. Itkien sopersin rouvalle puhelimeen että kyl mä selviän. Olin kuulemma ollut todella heikon näköinen ja apua oli tarjolla mutta totesin että pakko vaan mennä eteenpäin.

 

Juuma-Konttainen

Tästä välistä minulla on ehdottomasti reissun hatarimmat muistikuvat. Pitkospuilla päätin aina yrittää jotain juoksuntapaista ja muuten etenin sauvoilla. Laskeskelin kilsavauhteja ja mahdollista maaliinsaapumisaikaa silloin kun pää toimi. 4km/h. 5km/h. Tuskaisen hidasta. Vilkuilin kelloa. Nyt jos menen puoli tuntia niin olen edennyt 2km. Minuutit eivät edenneet. 15km ennen maalia alkoivat sitten ne lumiosuudet. Ei paljon naurattanut. Polku oli tallautunut kapeaksi mutta kuljettavaksi. Joitakin upottavia kohtia oli joissa pääsi raikastamaan rakot jääkylmällä vedellä. Antin vaimon (31km) ääni kuului jossain vaiheessa takaa. Todella ihanaa oli nähdä tuttu joka jaksoi kantaa huolta energiastani ja voinnistani. Kiitos! Otin harha-askeleen ja kaaduin hankeen. Nousin ylös ja löin ohimoni puussa olevaan oksantynkään. Tuli vähän verta. Onneksi ei osunut silmään. Oli varmaan melkoisen koomista tötöilyä ulkopuolisen silmissä. Matkan edetessä en nähnyt enää mitään muuta kuin lumista polkua ja kun se katkesi johonkin suohon tai mutalammikkoon, yritin jotenkin väistellä mutta eihän sillä mitään väliä enää ollut. Kerran istahdin kannonnokkaan syömään karkkia auringossa ja kukas muu kuin VP Larivaara (80km) tuli iloisesti tsempaten paikalle! Kiitti! Kumpuvaaran ja Konttaisen nousut edessä nähdessäni, ne saivat jo etukäteen mielen hämärtymään mutta ihmeellisesti kuitenkin taistelin jotenkin aina itseni ylös ja alas. Aika monelle kysyjälle ja tsemppaajalle sanoin että älkää koskaan yrittäkö tätä matkaa. Toisaalta pikku hiljaa alkoi realisoitumaan, että minä tulen selviämään tästä! Reidet olivat hyvässä kunnossa eivätkä nousut tuoneet muuta tuskaa kuin sauvoihin nojailua ja lepoa säännöllisin väliajoin. Nälkä kaiveli jo kunnolla kun kiinteää ruokaa ei ollut tullut vuorokauden aikana riittävästi syötyä. Konttaisen huollossa taisin syödä banaania. Juomia en enää ottanut kun edellistäkin oli jäljellä. Huono homma enkä ollut varmasti juonut riittävästi. Jossain vaiheessa satoi luntakin. Välillä paistoi aurinko lämpimästi. Huppu päähän, huppu pois tapahtui monta kertaa.

 

Konttainen-Ruka

Tämä on oikea Grande Finale tuskaiselle reissulle. Nousut ja laskut on varmasti käyty jo niin monta kertaa raporteissa läpi joten ei niistä sen enempää. Yllättävän hyvin kuitenkin pääsin mäkiä hitaasti ylös ja ajatus siitä että TULEN PÄÄSEMÄÄN TÄMÄN LÄPI hiipi mieleen yhä useammin. Toisaalta ajattelin että voihan sen jalkansa taittaa vielä niissä vaikessa laskuissa pari kilometriä ennen maalia ja tulin tietysti todella varman päälle. Valtavaaralla taisin ottaa yhden liikutusvideonkin itsestäni sopertaen jotain maaliinpääsystä. Kun hyppyrimäen nousu oli selätetty ja loppu maaliin oli alamäkeä, aloin jälleen juoksemaan ja 500m ennen maalia tapasin taas Minkiönkylän mahdin. Kysyin että mennäänkö yhdessä etiketin mukaisesti maaliin. Niin sovittiin ja hölkättiin punaista mattoa pitkin kuin kuninkaat upeassa kannustuksessa maaliviivan yli. Tipahdin maahan ja otin pienet liikutukset. Minä tein sen. KooVee Ikola (80km) kyseli seuraavana päivänä että suosittelenko reissua ultraajalle. Rehellisesti sanottuna en suosittele, mutta jos haluaa omia rajojaan testata niin tämä on kyllä hyvä vaihtoehto siihen. Ville-Guru tuli välittämään ja onnittelemaan kun teltassa pistelin kanakeittoa. Kiitos! NUTSit ja moni muu auttoivat ja onnittelivat. Kiitos! Sain dropbagit (kiitos Päivi!) ja poistuin niin nopeasti kuin pystyin kohti lämmintä suihkua. Horkka alkoi hississä ja tärisin kuin mandoliini peittojen alla. Jalkojen yleiskivistys alkoi ja kasvoi niin sietämättömäksi, että oli pakko siirtyä särkylääkkeisiin. Keuhkojen tulehdus (?) irtosi lopulta karmealla köhimisellä ja hikoilin tunnin ihan järkyttävästi horkan vastapainoksi. Mikä lie juttu ollut. Finisher-olut jäi suosiolla sunnuntaille.

 

Lopuksi

Kiitos vaimolleni ja perheelle tämän harrastuksen sietämisestä ja tuesta! Onneksi liikunta on koko perheen juttu! Kiitos äiteelle! Suuret kiitokset Antille ja Pasille juoksuseurasta! Olette mainioita tyyppejä ja toivottavasti ajattelette samalla tavalla minusta vaikka aika alastomia tunteiden suhteen reissussa ollaan. Antille erityiskiitos valtavasta määrästä kokemusta ja henkistä tukea minun suuntaani. On etuoikeus tuntea sinut ja vaimosi! Kiitos vielä kerran Jari Tompolle valmennuksesta jolla on alettu hioa  noviisia keski-ikäistä ultraharrastelijaa entistä vaatimampiin reissuihin! Kiitos NUTS ja kaikki jotka olitte järjestämässä. Koukuttavaa kamaa teetätte! Suurella todennäköisyydellä unohdin tässä mainita muitakin ihmisiä mutta kiitos teillekin! Onnittelut sijoittuneille, läpäisijöille ja tsemppiä niille joita ei onnistanut tällä kertaa!

 

Kunnioitan suuresti joka ikistä ihmistä joka tuon pisimmän matkan on ikinä läpäissyt missä tahansa ajassa. Matka on äärimmäisen vaativa ja läpäisy vaatii fyysisen kunnon sekä onnenkin (loukkaantumiset / paikkojen kestäminen) lisäksi valtavan määrän halua tulla maaliin. Tietysti päätä tarvitaan sitä enemmän mitä vähemmän on sitä fyysistä kuntoa. Muutaman lyhyemmän ultran kokeneena tämä oli se ehdottomasti vaativin tähän mennessä. Koen että jokaisessa tapahtumassa opin lisää ja ainakin kolme selvää parannuskohtaa tuli tästä reissusta ja aika perusvirheitä tuli tällä kertaa tehtyä. DNF sarake näyttää edelleen kuitenkin nollaa ja pyrin tietysti pitämään asian näin mahdollisimman pitkään. Seuraavat viikot kohti YPH134km tapahtumaa vaatinevat kyllä erityistä huolellisuutta!

  

 Alussa (Onevision)

 

 

 

FB_20170528_13_25_58_Saved_Picture.jpg.a4812c0fe8da88a2f6d26531c3baf33a.jpg

 

 Maalissa (Ville Tuure)

 

 592c0bbd474ac_C__Data_Users_DefApps_AppData_INTERNETEXPLORER_Temp_SavedImages_18789083_10207335073214404_1323355334_o.jpg.3f9848fd40588b231495eeea2c8afae7.jpg

 

 

 

kiljander

Rotterdamin maraton 9.4.2017

Kirjataanpa tämäkin tarina tänne vaikka kyse ei olekaan ultrajuoksusta vaan pikemminkin halusta parantaa myös tämän lajin omaa ennätystä ultraharjoittelun ohessa. Netti on muutenkin moderni muisteloiden tyyssija. Paikaksi 2017 maratonille siis päätyi Rotterdam pääasiassa sen takia että juoksu oli huhtikuussa ennen 2017 UTTF kisoja, eikä niiden välissä olisi mitään asiaa tällaiselle vedolle, ja se että vuoden 2016 Rotterdamin kaupunki ja maraton osoittautuivat hyvin positiivisiksi yllätyksiksi. Kotiintuomisina olivat 2016 PB, ensimmäinen 3.30 alitus, ja makea terassikauden avaus kiertäen kaupunkin kuppiloita mukavassa auringonpaisteessa juoksun jälkeen...memorable hangover.

Omat juoksut vuoden 2016 Rotterdamin ja tämän tapahtuman välissä lähentelivät jo neljää tuhatta kilometriä joten kestävyydessä ei ainakaan pitänyt olla puutteita. Paino oli laskenut vuodessa noin 3kg vaikka voisihan sitä vieläkin kevyempi olla. Pieniin kipuihin (oikea polvi ja vasemman lantionpuolen säteilevät kivut) oli jo tottunut ja ne pysyivät lihashuollolla melko hyvin kurissa joten voi sanoa että kolmas käytännössä vammaton juoksuvuosi oli jo hyvällä mallilla. Pystyin myös lähtemään starttiin erittäin levollisin mielin, koska kauden päätavoitteet olivat vielä kaukana edessä ja toisaalta varmuus PBn saavuttamisen suhteen oli selvä – kysymys oli enemmän siitä kuinka vähän tai paljon minuutteja tällä matkalla PBstä lähtisi...mutta Maraton on aina tapahtuma jossa voi tapahtua mitä tahansa.

Talvikuukausina myös pari juoksututtua innostuivat ajatuksesta ja meitä oli ”tosijuoksijoiden” lisäksi lähdössä neljä kuntoilijaa kimppareissuun, mutta valitettavasti Steadyrunnerin kausi taukoitui ikävään telakkaan (toipumisia!). Jo ennen itse matkaa Whatsup- ryhmämme kävi kuumana suunnittelusta ja psykkaamisesta ja niin ZeroDiesel, Sverre ja Kiljander päätyivät kisakaupunkiin lauantaina noin vuorokausi ennen starttia. Lauantaina kruisailtiin hieman kaupungissa, puhuttiin huonoja juttuja ja tietysti syötiin pastaa niin lounaaksin kuin illalliseksikin. Heput kävivät jossain ”kiehtovassa” merimuseossa esi-isiänsä etsimässä ja itse otin päiväunet.

Maratonin startti oli viileän aamun jälkeen täydellisessä säässä (ennuste oli mennyt jo niin lämpimäksi että hieman epäilytty tulisiko päivästä kuuma, ja tulihan siitä) sunnuntaina klo 10 ja lähdimme ZeroDieselin kanssa suunnitellusti kimpassa liikkeelle ajatuksena että ZD vetää ekan 5km ja minä seuraavan @4.50 ja itse lähtisin pikku hilkaa kiristämään tahtia 3.20 aikatavoitteen saavuttamiseksi. Nähdäkseni olimme hyvin samassa maratonkunnossa vaikka kaveri yrittikin tätä väistellä ennen kisaa J. Alkuruuhkassa oli paljon ihan väärän karsinan juoksijoita ja jäin ZDsta pahimmillaan parin kymmenen metrin päähän. Sverre lähti kakkoskarsinasta meidän perässämme. Jalassa oli Adidas Adizerot ja mukana 6kpl geelejä jotka nappailin hieman etupainotteisesti kokeeksi tällä kertaa (7.5km, 15km, 21km, 25km, 30km, 33km).

Pikku hiljaa hivuttauduin ZDn kantaan ja 5km kohdalla hän totesi vauhdin olleen täsmälleen @4.50. Siirryin vetämään ja n 7km kohdalla sanoin että alan nyt kiristämään vauhtia maltillisesti. Toinen ja kolmas vitonen menivät reippaammin mutta huomasin olevani n. 40 sekuntia tavoiteaikataulua jäljessä. 15kmsta eteenpäin laitoin varovasti vielä vaihdetta sisään mutta puolimaratonin kohdalla tilanne ei olut korjaantunut lainkaan vaan ero 3.20 tavoitteseen säilyi siellä 40s kieppeillä. Jäljessä oltiin alusta lähtien. Vaikka juoksu tuntui ihan hyvältä niin kovempaa en kuitenkaan uskaltanut mennä kun suoraan naamaan paistava aurinko ja lämpö alkoivat jo lievästi ahdistaa ja sykkeet olivat 170 kieppeillä. Keli oli fantastinen mutta ehkä liian lämmin optimisuoritukseen.

Lähdin kuitenkin vielä yhteen ”hyökkäykseen” ja se jäi kyllä ihan piippuun vain havaitakseni että 25km kohdalla alkoi olla ensimmäisiä hankaluuden tuntemuksia jotka pahenivat Erasmus-sillan toisen ylityksen ylämäessä päätyen tilanteeseen josta alkoi puolustustaistelu. Bonkkaus-fiilikset pahenivat jo kolmessa kympissä ja siitä eteenpäin päivän tavoite muuttui PBn varmistamiseksi. Kellossa alkoi pikkuhiljaa näkyä @5.00 ja 35km eteenpäin @5.10-5.20 nopeuksia joten homma oli paketoitu klassiseksi maratonin selviytymistaisteluksi. Kannustus on Rotterdamissa aivan todella hienoa. Numerolapussa on myös nimi ja hienoa oli kuulla paljon myös tällaista henkilökohtaista kannustusta ja tästä sai voimaa ihan loppuun asti.

Jos ei ollut itsellä helppoa niin ei ollut kyllä kymmenillä tai sadoilla muillakaan. Paljon oli kävelijöitä viimeisellä kympillä kolme ihan hoivattavaa potilasta reitin varrella. Yksi tilanne näytti hyvinkin vakavalta. Yksi juoksija parikymmentä metriä edelleäni pysähtyi kuin seinään muutama kilometri ennen maalia ja jäi seisomaan tolpilleen kuin jähmettyneenä. Taputtelin ohimennessäni hartioillle ja kannustin jatkamaan. Oli kuuma. Vettä oli vaikea saada alas viimeisellä juomapisteellä vaikka nestehukan oireita oli pienten vilunväristysten kautta ollut kehossa.

Viimeisillä kilometreillä laskeskelin että 3.25 on alitettavissa ja mitoitin effortit sen mukaan. Viimeisen kilometrin juoksin niin lujaa kuin pääsin ja kellossa kävi @4.15 ainakin hetkellisesti maalisuoralla. Loppuaika 3.24.31 jätti parantamisen varaa jatkoonkin. Toinen puolikas oli jonkun 3-4min hitaampi kuin ensimmäinen. Uskoin olevani hyvänä päivänä 3.20 kunnossa mutta koska olosuhteita ei saa moittia niin todetaan toinen hyväksytyistä selityksistä: paska kunto.

Rotterdamissa juostiin todella kovia suomalaisia tuloksia (onnittelut!) ja näitä tyyppejä oli mukava tavata jatkoilla. Viime vuoden tapaan terassikierros tapahtui lähes helteisessä säässä ja aurinko paistoi lämpimästi. Ulkona pääsimme syömäänkin mikä oli harvinaista herkkua huhtikuussa. Kiitoksia mahtavasta matkaseurasta ZDlle (PB!) ja Sverrelle (SB!) sekä muille suomalaisille joita tavattiin. Memorable hangover saavutettiin tänäkin vuonna PBn lisäksi.

kiljander

Köykkyri 6h

Lähinnä lyhyen muistini ansiosta (ryytyminen unohtuu nykyään jo lähes heti maaliviivan jälkeen) ilmoittauduin jo hyvissä ajoin tähän ratkiriemukkaaseen loskapainiin edellisen vuoden tapaan. Vuonna 2015 kävin Kempeleessä rymyämässä 6h laskettelurinnettä ensimmäisen kerran käytännössä ilmaan mitään mäkiharjoittelua, joten vaikka vihreitä kuulia ei huollossa ollutkaan tarjolla, totesin 6h mäkitreenin olevan milloin tahansa todella hyvän idean. Olinhan käynyt sentään melkein kymmenen, tai ainakin yli viisi, kertaa Jättärillä alkuvuodesta 2016 (ehe, ehe). Halvat lennot varasin jo kuukausia etukäteen ja edeltävän yön nukuin mukavasti  "anoppi/appiukkolassa" muutaman kilometrin päässä kisapaikasta - liikuntaa ja sukulaissuhteiden hoitoa kätevästi samalla reissulla. En pahemmin tankkaillut tähän tapahtumaan vaan söin vain hieman enemmän parina edeltävänä päivänä vedenjuontia unohtamatta ja kas, 2kg tuli vaakaan lisää hyvin helposti. Pullan suuntaan en nykyään uskalla edes katsoa kun ne siirtyvät ilmarajapintaa pitkin suoraan jenkkakahvoihin tällä iällä.

 

Saavuin kisapaikalle heti yhdeksän jälkeen ja menin Pyrinnön majalle vaihtelemaan kamoja. Samalla sain vaihtaa muutaman sanan parin kovanluokan tekijän kanssa (mm. mr. TRuo ja MMat): Mukavaa oli taas muutaman kuukauden tauon jälkeen tavata muitakin legendoja (VPLar, NUTS- heput jne...). Siinä sitten kikkailtiin mäen alla viimeiset 15min löperöä puhuen ja kello 10 NUTS- töötti törähti lähettäen 6h porukat mäkeen. 1h ja 4H sekän Funrun- lähdöt tapahtuivat myöhemmin.

 

Reittihän on noin 400m pitkä jossa ensin noustaan verttiä n 25-30m Köykyrin laelle ja sitten lasketellaan kelistä riippuen vedessä, lumessa, mudassa tai loskassa vasempaa sivustaa takaisin. "Yllättävän teknistä". Huoltoa (urheilujuoma ja monenlaisia pikku herkkuja) saa siten vaikka joka kierroksen jälkeen alhaalla. Edellisenä vuonna pääsin 6h:ssa 84 kierrosta ja nyt ainoa tavoite oli parantaa tätä tulosta. Ennen kisaa huhuiltiin ja uhottiin mahdollisen reittiennätyksen syntymisestä joka oli 105 (?) kierrosta TKau (?) ennen 2016 tapahtumaa - sen verran kovia nimiä oli siellä kärkiporukoissa lähdössä matkaan.

 

Rauhallisesti, rauhallisesti, kipusin Northern Trail Runnersin Urhojen perässä ensimmäisiä kierroksia eikä mennyt aikaakaan kun kisan voittaja ja hänen perässään muu kärki ohitteli jo kierroksella ylämäkeen juosten (!!!) meitä muita. Itse en todistetusti ottanut yhtäkään juoksuaskelta nousussa, koska se taktiikka olisi johtanut DNF- paljuun jo ennen aikojaan. Ensimmäisestä DNFstä tosin kisan ansiokas juontaja (TTak) tarjosi jo n. 30min kohdalla purkkia urheilujuomajauhetta - siinäpä olisi ollut oiva keino saada kerrankin 1. palkinto edes jossain kisassa. Noin tunnin kohdalla pysähdyin hetken mielijohteesta juontajan luokse ja ilmoitin keskeyttäväni, mutta ei tämä jekku uponnut lainkaan. Naurua päälle ja seuraavalle kierrokselle.

 

Keli oli ennustettua parempi ja vaakasuora lumimyrsky oli onneksi mennyt ohi edellisen yön aikana mutta rinne oli paikoin hyvin liukas ja ilman nastareita ainakaan itselläni sinne ei olisi ollut mitään asiaa. Sauvat olivat itselläni koko reissun tunkkaustukena. Alamäki oli loskainen ja liukas ja ilmeisesti yllättävän vähän mitään onnettomuuksia tapahtui. Joskus 2h10min kohdalla katsoin kelloa kun ensimmäinen huono hetki tuli ja ajattelin että tästä ei tule yhtään hauskaa mutta puolen välin (3h) krouvissa olin jo ylittänyt 50 kierrosta muutamalla rundilla. Tästä tein nopean laskutoimituksen että 100 on utopiaa tulevan hyytymisen seurauksena mutta n. 95 voisi olla realisimia.  Noilla main taivaalta tuli myös ihan kunnolla vettä ja 101% kastuminen oli tosiasia. Kylmäkin meinasi tulla jossain kohdassa. Oli tosin mukava havaita että ilman loukkaantumista edellisen vuoden tulokseni tulisi ylittymään melko reippaasti. 4h kisasta bongailin myös muutamia uusia (mm. MikkoMyy ja Zumteufel tältä palstalta, ALei, jne...) ja vanhoja tuttuja Suomen polkujuoksuporukoista. Myy veteli kyllä äärimmäisen miehekkäästi juosten rinteen aina sinne puoleen väliin meidän tamppaajien ohitse. Viimeiset pari tuntia menivät jo selvitymisen puolelle lähinnä henkisesti ja mielenkiinnolla kuuntelin välillä tuloksia joissa roikuin siinä sijoilla 5-7 kaikkien edellä olevieni mentyä menojaan jo ajat sitten. Yksi kärkimies lähti ilmeisesti muille asioille puolen välin kohdalla. Sen jälkeen meitä olikin iso ryhmä 1-3 kierroksen sisällä, joista osan kanssa oli mukava vaihtaa pari sanaa siinä ylöstemutessa. Viimeisen puolen tunnin aikana sain kuitenkin vielä olosuhteisiin nähden suht hyvävoimaisena jonkinlaisen loppukirin aikaiseksi ja laskin että rynnimällä hieman kovempaa ehtisin vielä yhdelle "bonuskierrokselle" juuri ennen 6h torven törähdystä. Maalitorvi kuuluikin kun olin nousemassa viimeistä kertaa ylös puolessa välillä rinnettä ja oma arvioni kierroksista oli siinä 96-97 kieppeillä, mutta lopulta niitä olikin tuloksissa Gretzkyt 99. Voittaja veti käsittämättömät 122kpl ja jokainen edelläni ollut rikkoi entisen "mäkiennätyksen". Matkaa omaan kellooni tuli juuri ja juuri ultran verran (44km) ja nousua 2830m.

 

Maalissa join vielä kunnolla ja rupattelin hetken Zumteufelin kanssa. Sitten menin NUTS- kojulle ja riipaisin hytisevänä ennakkoilmoittautumisen ensi kesän YPH134km kekkereihin ja painuin pesulle Pyrinnön majalle. Siellä sain vielä tilaisuuden jutella kisan voittajan ja muutaman muun mukavan tyypin (MLah, MKou, MSar...) kanssa pikkujouluillallisen aikana sekä ottaa muutaman "palkkarin". Kun bileiden tunnelma oli jo hyvässä nousussa, appiukko tuli ajallaan hakemaan ja heitti kentälle. Sunnuntaina oli todella väsy, jalat olivat suht ok, mutta maanantaina lihaksiin iski todella kova krapula ja portaat tekivät varsinkin aamulla pitkästä aikaa todella tiukkaa. Nyt keskiviikkona hyvin kevyen kävelyn ja kuntosalin jälkeen jo helpottaa mutta lihaksissa tuntuu edelleen. VMaksin sanoin tuota tunkkaustakin on varmasti vaan tehtävä enemmän jos siihen haluaa tottua. Helppoa mutta varsin karua. Ohessa on kuva tapahtuman helpoimmalta 20m pätkälrä. Ensi kerran NUTSaillaan sitten toukokuun viimeisenä viikonloppuna toivottavasti 160km edestä. Kiitti järjestäjille ja muille tamppaajille!

V__7357.jpg

kiljander

HUR 12h Rapsa

En ollut koskaan aiemmin juossut Ultrajuoksua tasaisella alustalla, joten kun Endurance julkisti tämän eräässä Espoon naapurikaupungissa olevan tapahtuman, totesin alkuvuodesta sen istuvan mukavasti 2016 kalenteriin, kun oletettavasti kesän NUTS- rymyistä olisi jo jotenkin palauduttu. Kyseessä olisi kuitenkin jo neljäs Ultrajuoksu vuodelle 2016 (KK80km, Montrail50km ja YPH134km) joten hieman vanhan ja ultraamiseen kokemattoman kropan palautuminen epäilytti.

Heinäkuiden Ylläs-Pallas-Hetta 134km varsin loistavan reissun jälkeen pidin vain viikon taukoa juoksemisesta. Tätä olisi ollut ehkä viisasta kokeneempien ultraajien vinkkien perusteella jatkaa vielä viikolla, mutta ”ulkoilemaan” teki jo kovasti mieli joten siitä lähdin kokeilemaan hölkkää ja ensimäinen viikko oli aika katastrofaalinen: sykkeet olivat korkealla vaikka juoksu nyt jotenkin näennäisesti kulkikin. Hieman himmailin ja viikot 3-5 YPHn jälkeen olivat sellaista tasaista 90-100km röpellystä tasaisella ja maastossa. Tuon kovempia treeniviikkoja ei oikein ehdi eikä pysty tekemään, mutta siis omalle tasolleni ehdottomasti hyvät viikot. Yhden kevyemmän viikon lopuksi kävimme vaimoni kanssa juoksemassa Nuuksio Classic Trail Maratonin, mikä oli tosi mukava reissu viime vuoden tapaan, mutta haave reippaasta pitkiksestä tuhoutui jo ensimmäisellä vitosella ja maalissa keskisyke näytti 165 => liian lähellä maksimisuoritusta liikuttiin. HUR 12h pelastamiseksi himmailin viimeisen kympin ettei ylirasitus kävisi ihan liian suureksi – olihan HUR tasan kahden viikon päästä NCTMstä. Perheen paras suoritus Nuuksiossa nähtiin jo totuttuun tyyliin perheenpäältä (vielä kun tajuaisi alkaa treenaamaan pitkän matkan juoksua) J

Kahden viikon keventelyn jälkeen klo 08.00 alkaen pystyttelin omaa huoltopöytääni Ala-Malmilla. Alunperin asetettu minimitavoite oli >100km, ja virallinen tavoite oli asetettu 110kmn kohdalle. Ambrosius oli lupautunut muiden kiireiden ohella auttamaan huollossa klo 12-15 ja Antti klo 15-21. Omaan huoltoon oli tarkoitus luottaa klo 09-12. Koskaan ennen minulla ei myöskään ollut ollut mitään huoltajia missään kisassa, joten raapustelin etukäteen hieman amatöörimäistä speksiä siitä minkälaista tukea odottaisin. Useamman kohdan listasta, johon sisältyi mm mukin törkkääminen käteen joka toisen kierroksen jälkeen, nostan kaksi tärkeintä tässä esille

·         Perseelle potkiminen 100km ylittämiseksi ja mieluusti 110km saavuttamiseksi

·         Ajan seuranta, keulimisen estäminen ekalla puolikkaalla. Raadon hinaus.

Yksinkertaista hommaa mutta sitoutumista vaativaa. Kiitos miljoonasti kärsivällisyydestänne ja tuestanne A + A! Huolto pelasi täydellisesti – Antti osasi jälleen kerraan vetää myös psykologisesti oikeista naruista.

Sää oli aamulla ja koko päivänä täydellinen juoksutapahtumaan- reilu kymmenen astetta lämmintä ja pilvistä.

Jalassa olivat >100km sisäänajetut Hoka Clifton2 tossut, joihin olin Energy Boostien ohella tykästynyt. Pidin myös irtohihoja muutaman tunnin aamusta. Puolessa välissä kisaa vaihdoin lyhythihaisen pitkähihaiseen. Puskailujen, bajamajailujen sekä vanhojen ja uusien tuttujen moikkailun jälkeen lähtö tapahtui klo9. Ensimmäiselle kuudelle tunnille oli siis arvioitu keskinopeus 6.17/km ja juoksunopeus n. 6.00/km (+huolto), mutta hieman rivakampaa tahtia kuitenkin tuli juostua. Ihmeellinen tuo ihmisen pää kun vaikka miten olisi sitoutunu suunnitelmaan niin jostain se syy kiristämiseen aina lappu rinnassa kaivetaan (Esim. Tänään kulkee kyllä kuitenkin paremmin kuin suunnittelin. Hohhoijaa). Vajaa kymmenkunta juoksijaa lähti edelleeni alussa ja aika pian syntyi sellainen neljän porukka jossa Tiina Pn kanssa tuli rupateltua ja hölkättyä varmaan pitkästi toista tuntia. Kiitos seurasta ja onnea naisten kakkostilasta!

Havaitsin siinä klo 11 kieppeillä että kilsat olivat edelleen kutosen pinnassa huolloista huolimatta ja päätin hieman himmata ja niinpä porukka hajosi ja jäin jälkeen tekemään ”omaa juoksua”. Antti oli jo siinä vaiheessa lähettänyt huollossa olleelle Ambrolle viestiä että ”eikös vauhti ole hieman liian kovaa suunnitelmaan nähden”.  Tilanne (oma moka) oli tiedossa jo tässä vaiheessa ja hieman yritin himmailla sekä aloin muutaman tunnin jälkeen kävelemään reitillä olleen pienen ylämäen jokaisella kierroksella. Kerran kävin puskassa tässä vaiheessa kisaa.

Ensimmäiset epätoivon hetket sattuivat jonnekin 5-6 tunnin väliin ja oli aikamoista tajuta että vielä toinen mokoma pitäisi pysyä liikkeessä. Kaiken kaikkiaan päivä kului nopeasti mutta minuutit tuskallisen hitaasti. Jossain vaiheessa erinomaiset järjestävät kuuluttivat minun olevan kokonaistilanteessa seitsemäntenä ja muistan ajatelleeni että tämäpä mainiota ja yritetään pitää tasaista vauhtia yllä tällä lisävirikkeellä. Aika usein tuli luonnollisesti laskettua, että millä vauhdilla ehdin vielä saavuttamaan 100km. 110km tuntui varsin ahdistavalta ajatukselta kun matkaa oli takana 7-8 tuntia, mutta toisaalta löysin itseni laskemasta että kohta menee jo kävelemällä satanen rikki.

Samoihin aikoihin Jamo, joka oli uskollisesti ollut rietin puolessa välissä kannustamassa kisaajia, ilmoitti yllätyksekseni että olin noussut sijoituksissa miesten neljänneksi ja kolmanteen sijaan ei ollut enää pitkästi. En ollut asiaa lainkaan ajatellut siltä kannalta ja sysäsin sen pois mielestäni ja yritin vain kestää reisieni kasvavaa kipua, joka todella ihmeellisesti väheni jossain 8-9 tunnin paikkeilla. Olin jo harkinnut jopa särkylääkkeen ottamista, mutta tilanne alkoi helpottaa yllättäen. Tuntui että jokainen geeli jonka otin, antoi virtaa yhdelle 2km kierrokselle.

Antti vahvisti huollossa että sijoitus oli kolmas ja että eroa tuli hitaasti lisää. Eräs ystävällinen huoltaja joka ajeli pyörällä reitillä antoi myös väliaikatietoja. Tilanne oli hieman paradoksaalinen – tavoite oli päästä >110km tapahtumassa mutta nyt minulla elämäni ensimmäinen ja ehkä viimeinen mahdollisuus olla jossain tapahtumassa kärkikolmikossa. Päätin että eihän tässä voi mitään muuta tehdä kuin yrittää pysyä omassa suunnitelmassa ja katsoa mitä tapahtuu. Vauhdit olivat hiipuneet viimeisen kolmen tunnin alussa sinne 6.20-6.30/km tasolle ja muistan todenneeni Jamolle reitillä aika vahvaan ja kovaan ääneen ”VMP” erästä juoksevaa poliitikkoa lainatakseni.

Eräs mielenkiintoinen psykologinen trikki Antilta huollossa tapahtui myös näillä main: mielestäni aika normikierroksen jälkeen hän kysyi ”kävitkö kusella vai kävelitkö?”. En ollut tehnyt mitään epänormaalia mutta sisuuntuneena seuraava kiekka meni tämän seuraksena merkittävästi nopeammin J Jälkikäteen tarkistettuna, Antti oli tosin kysynyt tuon ihan vilpittömästi. Tuolloin myös perheeni oli yllättäen paikalla muutaman kierroksen ajan kannustamassa.

Oli myös hienoa saada kannustusta monilta ihmisiltä (JV70 juoksufoorumilta kävi hetken hölkkäämässä vierelläni. ”Liukasluikku” samalta foorumilta oli ollut paikanpäällä muutaman tunnin. Kimi-sukunimikaimani kävi myös paikalla, Simo, Soili, ja monta muuta...). Hietsu psyykkasi mahtavasti myös. Annan kanssa vaihdettin ajatuksia juoksun lomassa. Kilppiksen kanssa rupateltiin aina muutama sana juoksussa kun tavattiin. Petexille jaksoin vain nostaa peukka (onnittelut satkusta!) Erityisen ilahduttavaa oli muutaman naisen juoksukimppa jossa oli selvästi koko ajan hauska meno ja he jaksoivat aina kannustaa muita! Järjestäjistä puhumattakaan...hienoa!!! Nyba eli totuttuun tyyliin mukana kotikatsomossa – antoi voimaa!

Yhteen huoltoon tulin kovien pistosten saattelemana, mutta onneksi ne menivät ohitse kun aloin juoksun lomassa venyttelemään yläkroppaa kävellessäni sekä keskittymällä syvähengitykseen.

Viimeiset kolme tuntia menivät ihan rehellisesti sanottuna siihen että halusin käyttää ainutlaatuisen tilaisuuden päätyä kolmanneksi ja lopputulos oli luokkaa ”ihan sama”. Se 2km kierros alkoi ryydyttää jo niin pahasti että laskin minutteja millon pääsisin kiertämään lopun n. 400m hiekkakierrosta. Alkoi tulla hämärää ja voittajafiilis oli yhteisöllisesti aistittavissa monista juoksijoista. Olimmehan tulossa kunnialla ”maaliin” 12h juoksussa.

Sain vielä melko hyvän loppukirin siinä hiekalla aikaiseksi ja kun aikaa oli 2 minuuttia juoksin vielä niin paljon kuin kintuista lähti vaikka eihän siinä mitään järkeä enää ollutkaan. Torven törähtäessä putosin polvilleni ja tirautin pienet liikutukset.

Antti ja muut auttoivat paljon pöydän purkamisessa ja uimahallille siirtymisessä.

Lopputulokseni oli 116,597km eli huomattavasti yli odotusten ja sijoitus siis kolmas. Kaksi varvasta on hävinnyt ja tilalla ovat punaiset isot molluskat jotka odottavat räjähdystä. En nukkunut yöllä kuin pieniä pätkiä koska jalkoja särki ja kroppa oli täynnä kofeiinia  ja varmaan kaiken maailman hormoneja. Sain onneksi nukuttua muutaman tunnin aamulla kun kivut helpottivat.

Kiitos järjestäjille mainiosta tahpahtumassa, huoltajille lähes ammattimaisesta toiminnasta, kannustajille piristämisestä ja juoksijoille mainiosta seurasta!

Tähän on hyvä päättää vuoden 2016 ultratouhut. Vuosi on ollut täynnä onnistumisia, mutta täytyy pitää mieli nöyränä ja toivoa että terveyttä riittää jatkossakin tämän hullun mutta niin antoisan lajin harrastamiseen. PIkkujoulut kuitenkin vielä tulevat ja ne on tarkoitus viettää Köykkyrissä 6h mäkeä tampaten. Ei...mitään..järkeä.

Ensi vuoden tähtäin on UTTF2017 polkujuoksuliivin (jos sellainen on tarjolla ensi vuonnakin) saavuttaminen, mikä tulee vaatimaan maaliinpääsyä KK160km, YPH134km ja Vaarojen ultran matkoilla. Koen kuitenkin henkkot poluilla juoksemisen vaihtelevammaksi ja miellyttävämmäksi kuin tasaisella ”jumputtamisen” ja vaikka Ala-malmin luonnossa ei olekaan mitään vikaa niin onhan tunturit, metsät ja vuoret ihan mahtavia!

 

(Kuva: Kimmo Rönnberg)

HUR12h.jpg

kiljander

Tässä hieman ennakkoa ja suunnitelmaa ensi lauantain Helsinki Ultra Runista, jossa minimitavoiteenani on edetä >100km 12h:ssa. Kyseessä on myös ensimmäinen tasamaan ultrajuoksuni.

Saapuminen

  • Menen itse paikalle klo 07.30-08.00. Lähtö klo 09.00.

  • Pysäköin Malmin uimahallin parkkikselle (maksullinen mutta varma)

Varusteet

  • Hoka Clifton 2 (varalla Adidas Energy Boost)

  • Kompressiosukat

  • 2XU lyhyet trikoot

  • Lyhythihainen juoksupaita + irtohihat (aamulla kylmä)

  • Lippa jos aurinkoista

  • Suunto + Sykevyö

  • Huollossa vaihtovaatetta

Omat huollot

  • Oma pöytä

  • Oma urheilujuoma (Maxim +H5 elektrolyytti) 1.5l pulloista mukiin

  • High5 geelit (regular+ caffeine)

  • Energiapatukat

  • Merisuola

Järjestäjän pöydästä

  • Vesi

  • Sipsit, suklaat + muut mätöt adhoc meiningillä

Huoltovuorot

  • Klo 9-12 Itsenäisesti

  • Klo 12-15 Ambrosius (huoltaa samalla myös Annaa)

  • Klo 15-21 Antti

Tavoitteet ja Huoltotaktiikka (oma huoltopöytä / huoltajat)

  • Minimitavoite: 100km. Laskettu (unelma) tavoite: 110km

  • Aikataulutavoite (110km): Keskinopeus @6.32 jakautuen suurin piirtein niin että ekat 55km @6.17 ja toiset @6.49 => 110km ylittäminen

  • 56-57 kierrosta (lopussahan siirrytään 30min ajaksi lyhyemmälle radalle) =>110km

  • Huoltovastuut

    • Perseelle potkiminen 100km ylittämiseksi ja mieluusti 110km saavuttamiseksi

    • Ajan seuranta, keulimisen estäminen ekalla puolikkaalla. Raadon hinaus lopussa.

    • Juomiset

      • Pariton kierros: vesihuikka (ca 1dl) järjestäjien pöydästä

      • Parillinen kierros: urheilujuoma (ca 1dl) omasta pöydästä

      • => Huoltopöydässä 2-3 mukillista urkkajuomaa aina valmiina niin huoltajakin ehtii puuhailla muitakin juttuja.  Tuon mukeja paikalle. Yritän minimoida pysähtelyt joten olisi kiva jos noukitte mukit takaisin pöydälle siinä 50m tms päässä huoltopöydästä.

      • Fiiliksen mukaan napsin järjestäjiltä herkkuja lisäksi

    • Geelit

      • 3-4 kierroksen välein vuorotellen regular / kofeiini

    • Energiapatukat

      • Pyydän saapuessa ja nappaan messiin jos haluan geelille vaihtelua

    • Merisuola

      • Pakasterasiasta ml lusikka ja voin pyytää seuraavaan stoppiin. Muutama murunen lusikalla kouraan

    • Lopetus

      • Pöydän yhdessä roudaaminen (jos en itse kykenisi) autolleni ja pikainen poistuminen suoritusta juhlimaan (=kotiin saunaan ja palautusjuomalle). Palkintoja klo22 ei tarvitse (valitettavasti) jäädä odottelemaan. J

kiljander

Karhunkierros 80km

Laitetaan tämäkin nyt tänne jälkikäteen että säilyy muistoissa

 

NUTS Karhunkierros 80km 27-29.5.2016

 

Saavuimme Rukalle perjantaina iltapäivällä ja rekisteröitymisessä kotikatsomon iloksi huomasimme että olimme molemmat saaneet GPS- seurannat kisaan. Mrs Kiljander oli viime vuoden tapaan Trail Tourin 53/55km (kumpi lie totuus) kisassa ja itse olin siis ottanut haasteeksi Karhunkierroksen juoksemisen Hautajärveltä Rukalle (80km). Kisa ei paljoa ihme kyllä jännittänyt etukäteen – ainoastaan jo pitkään kipuillut oikea polvi harmitti, mutta lähinnö vain siitä näkökulmasta että toivottavasti en joutuisi  keskeyttämään sen takia. Itse asiassa koko perjantain jalat kuopivat maata ja himo päästä matkaan oli kova. Hyvä merkki.

Olin kaverini kanssa lähdössä 80km matkalle ja sovimme että klo 05.00 tapaamme aamupalalla. Herätyskello oli soimassa 04.45 ja heräsin 03.00. Pyöriskelyä sängyssä ja n klo 04.00 alkoi jostain kuulua bassorummun (?) jytkytystä ja siinähän se loppuyö sitten kuluikin hereillä. Olo oli kuitenkin ihan virkeä 45min bussimatkan jälkeen ja 07.00 törähti lähtölaukaus. Varusteena lyhythihainen paita, irtohihat (aamulla vielä alle 10C), jotka jäivät Oulankaan, lyhyet juoksutrikoot ja Hoka ATR Challengerit. Tavoitteena oli olla n. 10.15 Oulangassa ja juoksu sujui hyvin kevyesti – ensimmäisiä hienoja maisemia oli jo alkutaipaleella. Jälkikäteen pallukoita katsellen olimme lähtökohtaisesti liian lähellä kärkeä alussa, mutta homma sujui niin mikäs siinä. Jossain klo 09.00 kieppeillä syntyi ajatus että olisimme Oulangassa klo 10.00 kannustamassa naisväkeä lähtölaukauksessa mutta sovimme että ei oteta siitä stressiä. Oulankaan (n. 27km) saavuimme kuitenkin ”vasta” 10.06 ja dropbag- ruokailuun / tuhrailuun meni 10min (liikaa), mutta karjalanpiirakka x 2 ja pari suklaapatukkaa upposivat sulavasti. Jo alusta lähtien olin keskittynyt tankkaamiseen ja Oulankaan mennessä geeliä on oli mennyt 5kpl ja nestettä kaikki 3 litraa. Sieltä 3l lisää mukaan.

Videokuvaa GoProlla sain otettua ihan mukavasti hienoista maisemista ja juoksusta mutta mitä pidemmälle kisa edistyi sitä vähemmän jaksoi kaivaa sitä repun taskusta. 

 

Ennen Oulankaa juoksukaverini oli varoitellut pari kertaa sykkeistään ja otimme hieman rauhallisemmin alkupätkän sieltä. 80km kilpailijoita meni pari kolme ohitsemme siinä ja 35km kohdalla kaverilleni tuli ensimmäinen kramppi. Käveltiin siinä yhdessä ja hölkättiin vähän välillä. Itse olin totaalisen täynnä virtaa ja puolenvälin (41km/41km kyltti) jälkeen oli vaikea yhteinen päätös erkaantua syntynyt. Lämmin halaus ja sopimus että maalissa tavataan. Siinä oli joku 35km matkaa maaliin kun 80km kisailijoiden selät alkoivat taas tulla vastaan. Homma rullasi todella hyvin ja ohitin useampia edellämenneitä (sijoitus kuulemma 23 => 15 tällä välillä). 55km kilpailijoita oli jonkin verran ilmestynyt eteen ja Kitkajoen hienoissa maisemissa siinä penkalla oli oikein ruuhkaakin mutta tässä oli ihan hyvä mahdollisuus itsellenkin liittyä letkaan ja ottaa iisimmin. Hienoa yhteishenkeä ja mukavaa juttua yhdessä oli kaikilla matkan pituudesta riippumatta! Kitkan jälkeen (50km juostu) alkoi ilmeentyä ensimmäisiä tunteita että ultrakisassa ollaan. Tapasin naisten 80km kolmosen jolla oli ollut pahoinvointia ja sovittiin että tulee peesissäni podiumille (näin lopulta oli käynytkin – terkut ja onneksi olkoon!). 31km ja 53km kisaajien letkaa syntyi yhä enemmän ennen Juumaa ja siinä porukassa mentiin niin että minä vedin pääasiassa. Juttua lensi nyt paljon vähemmän kun väsytti jo jonkin verran. Repussa oleva kännykkäni piippaili suht tiheään (nyballe ja isille kiitos väliaikatiedoista joita en tosin kisan aikana alkanut lukemaan).

 

Juumassa munasin huollossa aika pahasti. Porukkaa oli kuin pipoa ja jonottamisen lisäksi olin jo niin väsynyt että en meinannut saada juomasäiliötäni millään kiinni. Pari- kolme minuuttia sitä riuhdoin ja kirosin ja olin jo pyytämässä apua kun tajusin että olin taittanut sen yläosan väärinpäin. Kymmeniä kertoja tehty juttu joka ei väsyneenä vaan onnistu. Metsässä olin myös nähnyt mummon marjamättäällä joka olikin todellisuudessa iso kanto. Muutakin ”porukkaa” tapasin syrjäsilmällä siellä korvessa ja pari juurta muuttui kyykärmeiksi joita piti väistellä (normisettiä kuulemma).

 

Juumasta Kumpuvaaralle meni vielä ihan hyvin mutta nyt jo käveltiin vähän lievempiäkin ylämäkiä. Ohitin kuitenkin edelleen luultavasti lyhyempien matkojen porukkaa. Ruuhkaa reissussa ei kuitenkaan mielestäni ollut. Kumpuvaaran jälkeen Konttasen päällä tuli yksi pieni harha näköalapolulle mutta huutelemalla löysin takaisin reitille. Siinä viimeisen 15km pummipaikassa (jossa mrs Kiljander oli mennyt ihan kunnolla vipuun) huudeltiin porukkaa sieltä mäestä takaisin reitille. Paljon oli juuri siinä risteyksessä tullut ongelmia ja se oli ainoa paikka missä reittimerkinnöissä oli parannettavaa. Näiden pummien jälkeen järjestäjät olivat käyneet kuulemma korjaamassa merkinnät kesken kisan

 

Viimeinen 10km on sitä ihan saamarin vaikeaa nousua ja laskua ja pelimerkit alkoivat olla itselläni pöydässä ja tiesin että kisa oli mennyt hyvin, joten menin hitaasti ja varmasti kävellen pääosin. Helpossa kohdassa hieman hölkkää. Konttasen huoltoon alas tulin jo varsin heikossa hapessa. 3 litraa juomaa Juumasta oli loppunut jo kolme kilometriä aikaisemmin ja koko reissulla tippui n. 10-11l yhteensä. Sää oli upea koko päivän mutta ei kuitenkaan liian kuuma, mutta juoda piti paljon. Geelit menivät alas enää tippa kerrallaan ja ainoa juoma joka kiinnosti lopussa oli vesi. Vettä join sitten 1l yhdellä kulauksella Konttaisessa. Vilkaisin kellosta siinä särpiessä että 1h20min olisi aikaa alle 11h suoritukseen. Muistin edelliseltä vuodelta että 1h15min meni aikaa viimeiseen 6.5km matkaan joten ei muuta kuin yrittämään. Portaissa joutui jo pari kertaa puuskuttamaan ja yksi 80km kisaaja kuittasi minusta uudelleen ohi. Kuten tyypillistä, Valtavaara ei vain suostunut tulemaan ja aina piti mennä vielä yhdelle huipulle ennen kuin sinne päästiin. Suunnattoman rankkaa ja pahaa teki vaikka maisemat olivat fantastiset. Olin 11h:n aikataulusta siinä jo hieman jäljessä mutta toisaalta tästä eteenpäin oli sitten jo pätkiä missä pystyi ihan juoksemaan.

500 metriä ennen maalia aikaa oli kuitenkin vielä joku 5-6min 11h alitukseen ja sieltä tultiin hyvällä jalalla alamäkeen aikaan 10.57 ja risat. Näemmä menin tänä vuonna lähes minuutilleen samaan aikaan (n.7.50+) sen 53/55km kuin viime vuonna mutta pohjilla oli nyt 3h6min juoksua Oulankaan. Sen verran on siis kunto kasvanut. Suuri syy on tässä varmasti huhtikuun maralle talvella tehty valmistautuminen sekä jonkinlaisen mäkitreenin (kiitos nyba!) mukaanotto.  Maalissa tavoilleni uskollisesti eläimellinen huuto ja tuuletus. En olisi voinut kuvitellakaan (vmaksin, jamon ja isin veikkauksista huolimatta) tällaista suonenvetopäivää itselleni. Sijoitus taisi olla 16/114. Antaa paljon positiivistä energiaa jatkoon ja lähes epäuskoinen olo on tuosta. Mrs Kiljanderilla meni myös 53km hienosti. Upea päivä molemmilla vaimon muutaman minuutin pummista huolimatta.

 

Polvisärky oli matkassa alkutaipaleella mutta meni ohi tai unohtui Oulangan jälkeen. Viime yönä heräsin jomotukseen illallaotetusta särkylääkkeestä huolimatta. Menin Hoka ATR Challengereilla koko matkan ja kengät olivat todella hyvät, mutta hajosivat pohjasta minkä huomasin vasta maalissa. Totaalinen pohjan repeämä enkä osaa sanoa mahtaako suutari noita melko uusia kenkiä saada parsittua kasaan. Harmi. Nyt sunnuntaina täällä on +22C ja käytiin uudestaaan Rukan huipulla käppäilemässä fiilistelemässä viimeistä kilsaa ennen lennon lähtöä. Paluu arkeen ja katsotaan miten tästä kohti Pallasta. 134km tuntuu ylitsepääsemättömältä haasteelta tällä hetkellä.

 

Kiitos kannustajille ja järjestäjille. Todella hienosti hoitivat Eppu & co lähes 1000 osallistujaa Rukalla!

 

kiljander

Ylläs-Pallas-Hetta 134km

NUTS Pallas 134km

 

En edes muista enää kuinka päädyimme vaimoni ja ystävien kanssa vuonna 2015 NUTS Karhunkierroksen 53km matkalle lähtemään, mutta se oli vuonna 2013 alkaneen elämäntaparemontin eräänlainen ensihuipennus - muutaman maratonin jälkeen jotain uutta ja ihmeellistä. Saavuttuamme tuolloin 2015 toukokuussa perjantaina Rukahoviin ja nähtyämme 160km kilpailun lähdön, päädyimme seuraamaan noita 160km ”GPS-pallukoita” Rukahovin aulaan odottaessamme omaa lauantain lähtöämme. Vaikka minulla ei tuona iltana ollut vielä oikein mitään kosketusta ultrajuoksuun, tuo urhoollisten sotureiden eteneminen kansallispuiston yöhon teki minuun lähtemättömän vaikutuksen - halusin olla yksi noista pisimmän matkan tyypeistä joku päivä. Tunne oli ihmeellisen voimakas.

 

Osana 2016 polku-ultrasuunnitelmaa löysin itseni NUTS Köykkyrin ”kisassa” 2015 Marraskuussa tunkkaamassa 6 tuntia laskettelurinnettä sohjossa ees taas. Asioikseen Kempeleeseen lento tuota varten - ei mitään järkeä, ja niin vaan sitten vielä istuin Joken kanssa pienessä laskettelurinteen kopissa tuon 6h kisan jälkeen maksamassa YPH 134km osallistumismaksua. Vuoden 2015 Pallas-Hetta 55km aurinkoisessa säässä oli aivan mahtava kokemus yhdessä vaimoni kanssa, joten se oli luonteva valinta ensimmäiselle pidemmälle ultrajuoksulle. Alkuvuodesta 2016 varattu luontainen ”reality-check” oli Karhunkierros 80km, jossa onnistuin yllättämään itseni ihan totaalisesti, varsinkin kun olen ollut sellainen fiilis-treenaaja ilman mitään suurta systemaattisuutta. 

 

Noin 14 kuukautta unelman syntymisestä perjantaina 15.7.16 klo 16 saavuimme Ylläkselle hotelli Saagalle, josta kaksi tuntia myöhemmin tapahtui 134km kisan lähtö. Unelmieni täyttymys oli lähellä. Vuosi oli mennyt ilman isompia vammoja nousujohteisesti. Olin samalla lähtöviivalla porukan kanssa, joiden ”pallukoita” ja huikeita suorituksia olin tuntikaupalla kelaillut GPS-seurannoissa ja lukenut jokaikisen blogin vähintään ”muutamaan kertaan”. 

 

Sain hyvää kannustusta kisapäivänä tutuilta ja erityisen tärkeä oli erään kokeneen ultraaja-kaverin puhelinsoitto, jossa päätettiin että maaliin sitten mennään oli mikä tahansa. Ennen lähtöä kävin moikkaamassa paria tuttua ja paiskaamassa kättä mm. Juuson ja Micken kanssa, joiden kisaamista on tullut ihaillen seurattua. Itse asiassa tulin lopulta moikanneeksi koko tulevaa kärkikolmikkoakin. Kovaa jengiä. 134km reitistä en ollut ensimmäisen 80km pätkään kartalla muuten pahemmin tutustunut, mutta heti kärkeen vedettävä nousu Ylläksen laelle ei ollut jäänyt huomaamatta. SInne sitä lähdettiin sitten kapuamaan klo18 ja Epun lupaamaa rankkaa rakkaahan se koko nousu oli. Melkoisen hyvä mahdollisuus saada itsensä jumiin jo ensimmäisen puolen tunnin aikana, mutta itse pistelin tavoilleni uskollisesti rauhassa ylös joukon keskivaiheilla. Mitään sijoitustoiveita en ollut itselleni asettanut, unelmani oli maaliinpääsy ja siitä oli pidettävä kiinni. Sää oli aivan mahtava ja odotin innolla edessä olevia maisemia ja keskiyön aurinkoa. Jalassa oli Hoka ATR Challengerit, joita olin yhden parin suutarikuntoon jo Karhunkierroksella saanut. Pallaksen dropbagiin laitoin eväiden ja vaihtovaatteiden lisäksi sauvat, mikä osoittautui itselleni loistavaksi ratkaisuksi. Hokan pohjat hajosivat tälläkin kertaa.

 

Ylläksen huipulta näki käytännössä jo Pallaksen ja Äkäslompolon puolella päädyin juoksemaan yhdessä ”KVn” kanssa. Ylläksen jälkeen toinen merkittävä nousu oli jälleen rakka-kurua pitkin seuraavalle huipulle. Aika jäätävä paikka, mutta sieltä alas tultiin jälleen helpompaa pätkää. Jälkikäteen katsottuna näiltä vaiheilta alkoi pikku hiljaa nousuni. Tuntureiden jälkeen reitillä oli paljon metsäpätkää ja siellä mentiin eteenpäin porukassa jutustellen. Ennen toista huoltopistettä tulin yksin viiden hengen letkan perään ja sen juoksijat herättivät sen verran kunnioitusta että menin jonkin aikaa perässä - alkoi tulla pelko että olin aloittanut liian lujaa. Tämähän oli matkana itselleni täydellinen hyppy tuntemattomaan. Juoksu sujui todella hyvin joten sitten yhdessä sopivassa paikassa koukkasin porukasta moikaten ohitse. Kolmannen huollon jälkeen törmäsin Pekkaan ja tästä lähti toinen todella mukava juoksukimppa joka kesti Pallakselle asti. Ennen Pallasta alkoi olla jo väsy, kävelimme jo paljon, ja keskeyttäminen sinne oli käväissyt mielessä mutta toki olen sysännyt ajatuksen saman tien syrjään. Rakot jaloissa olivat vaivanneet jo pari tuntia (paikoin reitti oli kostea). Erityisen rasittavaa oli se että ”Pallas 5km” kyltin jälkeen mentiin jonkun matkaa ja törmäsimme….toiseen ”Pallas 5km” kylttiin. Kun ”Pallas 3km” kyltti tuli ikuisuuden jälkeen, huusin ruman sanan kovaan ääneen ja päätin alkaa juoksemaan hitaasti. 

 

Hölkkäilin Pallakselle itsekseni n klo 06.30 ja tunnelma oli aika mahtava jo tuossa vaiheessa kun tiesi että kunnon levähdystauko oli edessä. Tommi, joka oli mennyt ohitsemme aiemmin oli pikku hiljaa tekemässä lähtöä kun saavuin. Pyysin nuudelit, ei maistunut. Tilasin pitsaa ja kokista. TAIVAALLISTA! Järkkäilin dropbagistä rakkolaastaria ja teippiä jalkoihin mutta eihän siitä mitään tullut. Roskiin koko sähellys ja kuivat sukat + paita päälle voimakkaan pännimisen vallassa. Rakot seuraisivat loppuun asti. Hetken tuumailin kenkienkin vaihtoa mutta päätin pitää Hokat jalassa. Paita vaihtui lyhythihainen + aamuyöllä lisätyt irtohihat kombinaatiosta kuivaan ja puhtaaseen pitkähihaiseen. Lähdettyäni eteenpäin nousemaan ylös alkoi pikku hiljaa satelemaan mutta ajattelin sen vain hieman virkistävänä vaihteluna kunnes noin 20 min myöhemmin puolessa välissä Pallasta hurjassa puuskatuulessa ja vaakasuorassa vesisateessa olin kaivamassa takkia päälle repustani. Kamat meinasivat kuvainnollisesti lentää käsistäni kuin tuhka tuuleen mutta sain puettua ja matka jatkui. Ainoa asia mikä harmitti oli se että en ollut vaihtanut pitkiä housuja päälle huollossa. Myöhemmin kuulin että kun tuo myrsky alkoi niin ilmeisesti juuri kukaan ei ollut lähtenyt Pallakselta ylös ja huoltoteltta oli suurin piirtein meinannut lähteä lentoon. Jatko Pallakselta sinänsä oli itselleni ihan selviö enkä edes lopulta harkinnut keskeytystä. Valvottu yö ja 80km ei tuntunut mitenkään erityisen pahalta tuolla hetkellä.

 

Siellä sitten Pallakselta eteenpäin sauvakävelin ja hölkkäilin yksikseni surkeassa säässä ja näkyvyydessä kohti Hettaa. Olin iloinen että olin juossut reitin edellisenä kesänä hyvässä säässä. Muita kilpailijoita ei näkynyt edessä eikä takana ja parilta vaeltajalta kuulin että edessä oltiin n. 10min päässä. Yksin siis rauhassa. En muistanutkaan kuinka hankalasti kuljettava reitti oli kivien suhteen ja rakot tekivät hommasta tunti tunnilta kivuliaampaa. Tuntui että koko vasemman jalan kantapääni oli ”irti” ja niinhän se nahka sitten olikin kun illalla hotellissa vammat tarkastin. Valokuva on olemassa mutta enpä tuota taida kenenkään yökötykseksi jakaa. Myrsky heikkeni hieman jossain välissä kunnes se teki uuden hyökkäyksen yksin taivaltavaa ultraajaa kohtaan ja aloin pelkäämään hypotermian uhkaa kun tuntui että kropan lämmön tuotanto oli siinä rajalla että riittääkö. Tuohon tilanteeseen liittyi ensikohtaamiseni ilmeisesti ”ultrajuoksun ytimen” kanssa. Minua oli varoitettu matkasta mielen syvyyksiin ja sieltä se totaalinen 15 sekunnin romahdus yht´äkkiä tuli. Onneksi tajusin kaivaa GoPron repun sivutaskusta nopeasti ja taltioida tuon itkunsekaisen miniromahduksen (teemana maaliin ja lämpöön pääsy) kaatosateessa keskellä tunturia. Saa nähdä uskallanko itsekään katsoa jälkikäteen. Hetki siitä ja huusin tuleen niin että varmaan Hettaan kuului ”Yeah, nyt mennään eikä meinata!!!”. Melkoista mielen ailahtelua hetkellisesti.

 

Montellin majalle saapuessani edessä näkyi naisjuoksija (ilmeisesti naisten 4s lopulta) jota tavoitin, mutta hän poikkesi majaan sisälle kun itse jatkoin tetsaamista eteenpäin. Jälkikäteen kuulin että hänelle oli ollut myös hieman huolia sään ja reitillä pysymisen suhteen. Alakulo jatkui mutta eteenpäin oli mentävä ja muutama kilometri myöhemmin tapasin Tommin ja tämä lämmitti suuresti mieltä erityisesti sen takia että enää ei tarvinnut taivaltaa itsekseen. Hyvä seura oli enemmän kuin tervetullutta. Tommin kanssa tultiin sitten koko loppumatka maaliin ja haluan vielä kerran kiittää häntä reissusta. Sauvojen Pallakselta mukaan ottaminen oli toinen reissun pelastus koska en millään olisi enää pystynyt pelkästään juoksemaan riittävästi lämmön ylläpitämiseen. Ikuisuudelta tuntuneen tamppaamisen jälkeen saavuimme lopulta Hannukurun huoltoon jossa viiden minuutin seisoskelu sai viimeisetkin lämmöt katoamaan ja vartin verran oli pakko juosta väkisin ja tempoa sauvaa jänkhään sekä pitkospuuun jotta sai jotenkin kehon vielä kerran heräämään. Kilometrit eivät sitten tunturissa kovin nopeasti edenneet sauvakävellen, mutta maali mielessä eteenpäin kahlattiin. 

 

Pyhäkeron nousu saapui viimeinkin ja siinä vaiheessa todella pitkästä ja loivasta noususta ei jaksanut olla harmissaan kun tiesi että sen jälkeen reitti olisi enemmän tai vähemmän alamäkeä ennen viimeistä tiellä mentävää kymppiä. Näkyvyys oli heikko ja sumussa kivet alkoivat näyttää rakennuksilta ja muutamaan kertaan näin jo mielessäni Pyhäkeron huipun mutta se olikin harhaa. Keron huipulla olevan kiviröykkön näkeminen oli iloinen asia mutta ei sitä jaksanut enää väsyneenä juhlia. Sinänsä juostavaan alamäkeen sain kuitenkin jonkinlaista hölkkää välillä aikaiseksi. Jalkoihin sattui luonnollisesti ihan törkeästi. Nyt myös vasemman jalan akillesjänne sattui jokaisella askeleella. Rakot molskuivat jalanpohjissa. 

 

Viimeisessä huollossa Pyhäkeron alla alkoi olla jo hieman vapautuneempi fiilis maalin lähestyessä ja Tommin ideasta pistäydyimme autiotuvan sisällä muutaman minuutin. Siellä oli pari vaeltajaa lepäämässä ihanassa lämmössä ja aika nopean vihaisesti oli repäistävä itsensä ulos mökin ihanasta raukeasta syleilystä. Pääasiassa Tommin tsemppaamana hölkkäiltiin  ja käveltiin Hokien hajonnut pohja läpsyen viimeistä kymppiä ja noin 1km ennen maalia oli suureksi yllätyksekseni vanhin tyttäreni vastassa. Liikutus meinasi tulla välittömästi mutta se purkautui vasta maalissa. Tommin ehdotuksesta mentiin yhdessä maaliin ja hieman harmillisesti olin tuloksissa häntä yhden pykälän edellä, vaikka hän oli selkeä mentori kaksikossamme viimeiset 25km reissusta. Monilla muilla painoi reissussa varmasti KKn 160km juoksu vielä.

 

Jossain vaiheessa aamupäivällä oli käynyt mielessä että soitan vaimolleni ja kehotan harkitsemaan, kannattaako 55km kisaan lähteä sään puolesta, mutta ilmeisesti iso osa tästä meni lopulta oman väsymyksen piikkiin. Aika vähän 55km kisaajat loppujen lopuksi säätä valittelivat. Keskeytysprosentti 134km matkalla oli lopulta lähellä viittäkymmentä jakautuen kaikille huoltopisteille. Oma systeemini piti taas hyvin ja geelejä meni parikymmentä kappaletta. Erilaisia patukoita toistakymmentä. Vihreitä kuulia (NAM!!!) huolloista varmaan iso rasiallinen yhteensä. Herkkusuu-ominaisuus on hyvä lähtökohta ultraamiselle? Omaa ja järjestäjien elektrolyytti/urheilujuomaa ja merisuolaa isolla kädellä läpi reissun. Joitain minimaalisia vatsakipuja oli mutta mitään isoja tyhjennysharjoituksia en tehnyt. 

 

Unelmani on saavutettu! YPH Finisher!!! Pakko myöntää että tuo joukkoon kuuluminen oli yksi ajuri tässä unelmassa omien rajojen testaamisen ja luonnossa ultraamisesta ”nauttimisen” lisäksi. Kuulin maalissa suureksi yllätyksekseni että olin sijoittunut viidenneksitoista. Oma käsitys matkalla oli 25-30 välissä, josta olisin ollut jo positiivisesti yllättynyt. Maalissa pystyin pidättelemään jotenkin kyyneleitä kun järjestäjä sekä sukulaisiakin oli valokuvaamassa ja hienoa huoltoa sain myös monilta ihmisiltä. Ilon itku tuli sitten autossa ajaessani muutaman kilometrin matkan maalista majapaikkaan. Hotellissa suoraan kuumaan suihkuun ja vällyjen alle horkassa makaamaan. Yöpöydälle tuotu poropizza ja kokis olivat luonnottoman hyviä mutta pitsasta en jaksanut syödä kuin puolet. Illalla jaksoin käydä tunnin unien jälkeen Hetta-hotellissa moikkaamassa vanhoja ja uusia tuttuja. Oli kivaa! Uni tuli helposti.

 

Kuuluisaa kommenttia ”pitää tehdä siitä mistä tykkää” lainatakseni polku-ultrat ja luonnossa juokseminen tuntuvat minun jutultani ja selkeästi olen parhaimillani tuollaisissa hyvin hitaita lihassoluja ja omien kykyjen tuntemusta vaativissa reissuissa ja luultavasti sillä tiellä tulen jatkamaan. Ensi vuoden ajatukset ovat jo kehkeytymässä mutta kokeillaan nyt tuo oman seuran Endurancen HUR 12h ensin. 

 

Last but not least, kiitos NUTS- tyypit ja kaikki vapaaehtoiset jälleen kerran!!! 

6tag_170716-103923.jpg

×