Jump to content
Juoksufoorumi.fi






Blogit

Our community blogs

  1. Pari viikkoa sitten tuli pinkaistua elämäni viides täyden matkan kilpailu Kööpenhaminassa. Homma on vuosien myötä pelottavasti alkanut rutinoitumaan. Kovista vuoden vaihteen lupauksista huolimatta jälleen kerran sitä kuuluisaa läpimurtoa ei tullut suoritettua. Olkoonkin, että takana on varmaan yksi elämäni rankimmista vuosista, syy kunnon tekemättömyyteen on puhdas laiskuus. Tämän kertainen positiivinen ennakkotunnelma liittyikin pitkälti siihen, että mikään paikka ei vihoitellut ennen kilpailua. Ja tämä kaikki johtuu siitä, että eihän se satu jos ei treenaakaan.

     

    Aamuyöstä perjantaina 18.8. läksin noukkimaan Turtsia kyytiin. Olimme varanneet lennot ja Airbnb kämpän kimpassa. Mukaan reissuun tuli myös rakkaani Anne joka saapui omia teitään lentokentälle. Matka lähti kivasti käyntiin ja lentokoneeseen saatiin lopulta kaikki pyörät ja vermeet, vaikka kenttähenkilökunta pientä jännitystä Turtsin pyörän suhteen tarjosikin tulemalla koneeseen kertomaan, että pyörää ei voida lastata aerosoli pullojen vuoksi. Onneksemme pyörä kuitenkin oli päässyt lopulta kyytiin ja koko retkue tavaroineen saatiin kerralla perille. Aamulennon jälkeen olimme varanneet keskustan juna-aseman liepeiltä säilytystilaa matkalaukuille. Vähänhän tuo kirpaisi Tanskalaiseen edulliseen malliin 45 euroa muutaman tunnin säilytyksestä, mutta elämä on. Päivä meni rattoisasti ympäriinsä kävellen ja ilmottautumiset hoidellen kunnes lopulta pääsimme majapaikkaamme. 

     

    Airbnb kämppä sijaitsi reilun kolmen kilometrin päässä maalialueesta ja kulkeminen ottikin aina oman aikansa kun junalla paikkoihin sukkuloitiin. Perjantain ja lauantain välinen yö tuli nukuttua makeasti ja palautuminen matkasta hoidettua mallikkaasti. Lauantain kuvioihin kuuluikin sitten expo-alueiden ja pyörän vientien lisäksi pitkälti chillailua ja taktiikan hiomista.

     

    Kisa-aamu nousi puolipilvisenä ja melko viileänä kävellessämme kohti Amager strandia. Oli luvattu, että aamupäivän sää pysyisi poutaisena ja tuulikin olisi vain noin 6-7 m/s joka on Tanskalaisen mittapuun mukaan ihan ok. Viileys ja sateenuhka mietityttivät kuitenkin sen verran, että pyöräilyyn pistin irtohihat lämmikkeeksi. Se oli varmaan ihan oikea ratkaisu. Ennen uinnin alkua treffailtiin Kajo Triathlonin porukalla vaihtoalueella ja päätettiin lopulta mennä myös uintikarsinaan yhtä matkaa koska kaikilla neljällä hengellä oli uinnin tavoiteajat samoissa havinoissa. Rolling startti oli toteutettu tällä kertaa kuuden ihmisen ryhmissä, jotka juoksivat mereen kuuden sekunnin välein. Erittäin toimiva systeemi, jossa rytmiin pääseminen oli helppoa. Oma uintitausta viimeiseltä vuodelta oli lähes nollat, johon nähden matka eteni oikeinkin hyvin. Vesiheinää tarttui välillä korviin ja varpaisiin, mutta matka eteni. Ehkä noin 2,5 kilometrin kohdalla alkoi huomaamaan omaa väsymistään ja "tekniikan" hajoamista. Homma kuitenkin tuoreella voimalla meni läpi aikaan 1:14 joka ei nyt ihan parasta ollut, mutta aivan riittävä taso.

     

    Vaihdossa tuttujen rutiinien kautta pyörän päälle. Pyörän reitti noudatteli alkuosuudeltaan samaa vanhaa tuttua köpiksen reittiä. Ensimmäiset 10 kilometriä selvittiin kaupungista ulos jonka jälkeen oli leppoisaa päästelyä rannan lähellä myötätuuleen aina noin 45 kilometriin asti. Sen jälkeen alkavalla takalenkillä on pientä mäkeä, heikompaa asfalttia ja muutenkin vaihtelevampaa maisemaa. Lenkki kierrettiin kahtena noin 80 kilometrin pätkänä ennen palaamista kaupunkia kohti. Oma polkeminen lähti hyvin käyntiin ja tavoitteet mielessä senkun kovenivat. Aina noin 100km asti uskoin, että oma enkkakin kokonaisajassa olisi saavutettavissa, mutta sitten 120km jälkeen alkoi paukut yksinkertaisesti loppua. Homma muuttui enemmän ja enemmän puurtamiseksi. Energiaa upposi ihan hyvin ja krampeistakaan ei ollut tietoa, mutta ehkä se on se rutiinin ja treenin puute joka tuon hidastumisen sai aikaan. Sadekuuroja tuli siellä täällä, mutta ne eivät mielestäni ihmeemmin vaikuttaneet etenemiseen. Fillarin vaihtoon pääsin lopulta noin 5:26 polkemisen jälkeen (33,4km/h keskinopeus), johon oikeasti ennakkoasetelmiin verrattuna olin erittäin tyytyväinen.

     

    Vaikka voimat olikin hiipuneet pyöräilyn suhteen, juoksuun lähdin tutulla ei niin kevyellä, mutta siedettävän raskaalla askeleella. Kannustusjoukko oli seurannut hyvin kisaa ja tutun hymyn löytäminen yleisöstä antoi hyvin buustia heti alkumetreistä lähtien. Matka lähti "rullaamaan" tasaisen tappavasti. Jossain 10km kohdilla ajattelin, että neljän tunnin alitus on täysin mahdollinen maratonilla. Painoin eteenpäin kuin juna, mutta puolimatkan kohdalla oli todettava, että tuota tavoitetta tuskin saavutetaan. Puolimatkan väliaika oli jokseenkin tarkkaan sen 2 tuntia, mutta hiipumista on varmasti luvassa, joten tavoite piti kääntää 11h alittamiseen kokonaisajassa. Tämä oli sopiva tavoite, jonka avulla sain piiskattua viimeiselle viidelle kilometrillekin pienen extralatauksen. Viimeisen parin kilometrin aikana seurakavereista ensin Antti tuli vastaan lennokkaalla askeleella huutaen että kymppi alittuu ja reilusti, erittäin hyvä veto ja hatunnosto, varsinkin maratoni jossa enkat paikkui uskomattomiin lukemiin. Ja heti perään alkoi näkyä Turtsin selkä, jonka kuvittelin karanneen jo kauaskin eteenpäin. Jalkavaivoista huolimatta kaveri painoi eteenpäin kuin Zatopek konsanaan ja koitin ottaa miehen völjyyn alittamaan yhdessä 11h rajaa. Oma aika painui lopulta hieman yllättäen kuitenkin 10.57 tasoon ja Turtsikin repi itsensä vielä 10.59 kerhoon. Lyhyesti sanottuna tukku onnistumisia nosti tunnelman aivan kattoon. Very häpi meininki.

     

    Elpymisalueella ollessamme taivas sitten repesi noin 15min maaliin tulon jälkeen. Vettä tuli saavista kaatamalla ja lämpötila laski nopeasti melko kalsaksi. Ei käy kateeksi niitä, jotka vielä reitillä taapersivat. Siirtymätaival kohti majoitusta ei ollut kovinkaan miellyttävä. Sieltä kuitenkin vielä noustiin ja Kööpenhaminan keskustaan itsemme kampesimme maljojen kilistelyyn. 

    Kaikkien epäuskoisuuden omia kykyjä kohtaan- ja "onko tässä mitään järkeä"-puheiden keskellä alkoi taas pikkuhiljaa kipinä palamaan ja eiköhän tämä homma saa jatkoa ensi vuodelle. 

    Toisaiseksi tarkoitus on mennä löysin rantein ja mietiskellä lähestymiskulmia, mutta minkäs teet. Hyvässä seurassa mikäs näitä reissuja on tehdessä ;). Kisan jälkeen otimme pari päivää rennosti ja paluu kotiin oli vasta keskiviikkona.

     1_m-100777986-DIGITAL_HIGHRES-1935_069551-10392281.thumb.JPG.964f32a0911a1cce79bf93c50a1279f0.JPG

     

     

     

    Ja tähän jos alkaisi taas sitä treeniä keräämään kun kerran viimeiset 10 vuotta niin on ollut tapana =)

    28.8. Hölkkää lenkin yhteydessä 15min

    30.8. Hölkkää lenkin yhteydessä 15min

    2.9. Luistelu 30min

    3.9. Luistelu 30min ja juoksulenkki 7,8km (45min)

     

    4.9. Kuntopyörä 45min, Bodypump 50min ja sali 10min

    5.9. Sali 45min

    6.9. Kuntopyörä 45min

    8.9. Kuntopyörä 30min ja sali 25min, juoksumatto 15min (3km)

    10.9. juoksumatto 15min (3km) ja sali 45min

     

    11.9. Kuntopyörä 15min + sali 45min

    13.9. Juoksumatto 30min (6km) ja sali 30min

    14.9. Spinning 60min

    16.9. Luistelu 30min

     

    19.9. Kuntopyörä 10min + sali 50min

    20.9. Kuntopyörä 45min

    21.9. Kuntopyörä 30min, juoksulenkki 8km (45min)

    22.9. Kuntopyörä 30min

     

     

  2. Lyhyt raportti päivän hölkästä.

    Ajelin aamulla Saarijärvelle hieman jännityneissä tunnelmissa. Edellisestä täysivauhtisest puolikkaasta kun on jo mennyt useampi vuosi. Etukäteen olin ajatellut pysyväni sinne 1.40-1.45 haarukkaan.

    Reitti oli itselleni ennestään tuttu, kun olin siellä ennenkin juossut, tosin edellisestä kerrasta oli aikaa jo lähes kymmenen vuotta, Jos olisin ollut ekaa kertaa tuolla, niin olisin varmasti eksynyt reitiltä, sen verran vähän siellä oli muita juoksijoita ja reittiopasteita. Puolimaratonilla oli vain kaksi sarjaa, miehet ja naiset.

     

    Miesten sarjan nopein lähti startista kuin tykin ammus, enkä hänen selkäänsä sen koommin nähnyt. Lyhyemmille matkoille osallistuvia juoksijoita meni muutama näköetäisyydellä edessäni kunnes tulimme T-risteykseen, jossa reitit erosivat. Jatkoin juoksemista suuntaan, jonne muistelin reitin menevän. Vaihtelevan mäkinen asfalttitie, jossa mäen söivät miestä. Reidet huusivat hoosiannaa jokaisessa mäessä. Yhdessä mäessä otin muutaman kävelyaskeleen, kun en uskonut enää olevani oikealla reitillä. Lopulta tulin paikkaan, jossa oli reittiopas. Hän huusi, että kilometri vielä ja sitten u-käännös. Kiva alamäki joka takaisintullessa oli luonnollisesti ylämäki. Ylämäessä vastaani tuli pari juoksijaa, aika lähellä ovat, mietin. Kun paluumatkalle tulin risteykseen, tuo reittiopas varoitti reitillä olevista käärmeistä! Sekin vielä. Tästä alkoi myös hiekkapintainen osuus. Hiekkatietä jatkui ja jatkui. Yhdessä risteyksessä en ollut varma, minne reitti menee. Päätin lähteä epämääräiseen suuntaan osoittavan nuolen suuntaan oikealle. Mihinkähän tämäkin tie menee, ajattelin. taas kävi mielessä juoksun keskeyttäminen ja hölkkääminen takaisin lähtöpaikalle. Maalaistalon pihan kohdalla tiukka vasen ja tie kapeni, tämäkin vielä. Jatkoin juoksua ja kohta etuvasemmalla pellon toisella puolella näin kaksi juoksijaa. T-risteys ja käännyin oikealle, nuo kaksi juoksijaa pääsivät lähes peesiini. Sekin vielä! Yritin parhaani mukaan nostaa nopeutta, mutta pehmeä hiekka-alusta ja ne mäet, ne söivät miestä ja miehen reisiä. Lopulta tulin vt 13:n laitaan, josta alkoi taas päälllystetty tie. Kurvaus kevyenliikenteenväylälle ja pikainen vilkaisu peräpeiliin, vain yksi juoksija oli takani ja hänkin reilun sadan metrin päässä. varovainen vauhdinlisäys tönkköjaloilla alamäessä ei olliutkaan kovin hyvä ajatus. Meinasin mennä nenälleni.

     

    Loppuosa reitistä olikin tuttua usealta Summassaari-maratonilta. Viimeinen käännös kohti Saarijärven keskustaa ja vilkaisu peruutuspeiliin, ei ketään! Reitti jatkui Saarijärven keskustaan ja urheilukenttä jä vasemmalle puolelle Kaksi viimeistä ysikymppistä vasemmalle ja alamäkeä kentälle. Loppusuoralla yritin vain keskittyä pysymään pystyssä. Maalissa loppuajakseni kerrottiin 1.44,29, mikä oli juurikin etukäteen ajattelemassani haarukassa.

     

    Kun peesaajani saapui maaliin, niin keskustelimme hieman järjestäjien kanssa tuosta oikaisusta/sakkolenkistä. selvyyttä emme saaneet, kuka oli juossut liian vähän ja kuka liikaa. sijoituksiin tuo episodi ei vaikuttanut ja käteeni lyötiin MYL-sarjan kakkospokaali.

     

    Tästä on hyvä jatkaa kohti Joutsenon maratonia.

  3. NUTS YPH 134km 14-15.7.17

    ”Kuinkas palautuminen Karhunkierrokselta on sujunut?” Tuo kysymys viuhui ilmassa molempiin suuntiin ja useaan otteeseen edeltävinä viikkoina juoksututtuja tavatessa, kun seuraava haaste kauniissa Suomen Lapissa lähestyi. Kuten KK164km raportistani ilmenee, reissu oli itselleni varsin tuskainen vaikka päätavoite, eli läpäisy, saavutettiinkin. Tuo palautuminen itsessään oli kyllä sujunut fyysisesti ajatellen aivan mallikkaasti tosin henkistä kanttia vaivasi ihmeellinen tyhjyys – olihan polku-ultrien ehkäpä suomalainen kuninkuusmatka tullut läpäistyksi. Henkinen tyhjyys tuntui vielä YPH134km lähtöviivallakin siten että mitään aiemmin tunnettua intohimoa tai edes jännitystä ei mielessäni ollut. Toisaalta olinkin kyseisen reitin jo vuonna 2016 varsin mallikkaasti läpäissyt, joten tiesin tarkalleen mitä oli luvassa – onneksi tulossa ei sentään ollut sitä karmeaa myrskyä joka yritti vuonna 2016 muuttaa miehen Pallaksen huipulla hypotermiseksi jääkalikaksi. Kylmää riitti paikoin tänäkin vuonna.

    Tulimme pohjoiseen perheen kanssa jo muutamaa päivää aiemmin ja nautiskelimme upeasta luonnosta mm. huiputtamalla Saana- tunturin käsivarressa (käykää jos ette vielä ole käyneet) ja käväisemällä Norjassa pikavisiitililä. Lähtöpäivänä sain etuoikeuden lepäillä ja olla osallistumatta mihinkään suurempaan perheaktiviteettiin, ja koko remmin voimalla minut tuotiin Ylläkselle lähtöpaikalle siten että ehdimme juuri ja juuri nähdä 31km startin, kun sitä oli rankkasateen vuoksi 15 minuuttia siirretty. Kyseinen sadekuuro oli sellainen että autossa matkalla ehdimme heittää lämpimiä ajatuksia kisaajien suuntaan näkyvvyyden ollessa lähes nolla hetkellisesti.

    Jutskailin ennen lähtöä  Pasin ja Päivin, VPn, Juuson, Karon, TomiSn, Jukan, Villen ja monen muun kanssa ja olo oli varsin rento. Tempaisin ”Lapin Ukon” keiton (Perunaa, Poroa ja Kasviksia) naamariin Spriten kera ravintolassa n tunti ennen lähtöä ja olihan se hyvää. Poronkäristystä olikin tullut syötyä viikolla jo kolme kertaa.

     

    Tärkeimmät varusteeni matkalla olivat:

    Hoka MS2 (varalla Salomon SenseUltra), Sealskinz (ja PALJON vaseliinia koivissa), Salomon Advanced Skin 12l, 2XU pitkät trikoot, Salomon Bonatti- takki, BD Z-sauvat repussa Pallakselle asti.

     

    Ylläs-Kellokas

    Otimme viimeiset halaukset perheen kanssa ja pientä selfie- videota Juuson kera. Pahempi sää oli hellittänyt ja oli mukavaa lähteä liikkeelle klo 18 kohti Ylläksen huippua. Sumun keskeltä rakkakipuamisen jälkeen yläasema jo näkyikin ja sieltä painelin hiekkatietä ihan reippaasti alas kohti Kellokasta. Se alamäkijuoksu hoitui periaatteella ”annetaan painovoiman viedä”, koska jarruttelu tuntuu ainakin minun etureisilleni hankalammalta vaihtoehdolta. Laskun jälkeen olin jo huutamassa yhtä mutkan suoraksivetänyttä juoksijaa takaisin reitille, kunnes tajusin hänen laittavan pöheikössä alulle ensimmäistä (?) biokätköä.  

    Suklaata aloin lappaa kohti ääntä jo Ylläksellä ja puoli litraa urheilujuomaa täytettiin kiltisti ensimmäisessä huoltoteltassa muiden juoksijoiden viuhtoessa huollon ohi pysähtymättä. Kaverit olivat jo siellä kannustamassa ja olin jo lähdössä huollosta kun kuulin jonkun huutavan ”iskä” ja bongasin onneksi perheenikin. Ihanaa. Kannustusmöly oli aikamoinen ja se oli ihan mahtava juttu! Nappasin myös kuoritun banaanin ja mutustelin sitä jatkaessani matkaa yksin kivaan alämäkeen.

     

    Kellokas-Peurakaltio

    Erityisesti ne alaspäin johtavat pitkospuut jäivät positiivisesti mieleen- niitä oli kiva lasketella kauniin puron vartta pitkin. Yksinäinen taivaltaminen jatkuikin sitten melkein koko matkan ja mitään pidempiä juoksukimppoja (vrt viime vuosi KV Ikolan, P Kokon ja T Kurolan kanssa) ei päässyt jostain syystä syntymään. Tälle välille sijoittui jälleen varsin vaativa mutta hieno Pirunkurun nousu kivikkoa pitkin Kesängille. Siinä oli vielä joitakin 31km taivaltajia myös ja puolin ja toisin tuli kannustettua. Yhden Oulussa opiskelevan perusmatkalaisen kanssa tuli vaihdettua pari sanaa ja huudeltua hänet takaisin reitille (Kesängin päällä oli helppoa jatkaa suoraan vaikka reitti poikkesi oikealle) kunnes päästelin taas itsekseni alas kohti Kukastunturille kääntyvää mutkaa. Tässä laskussa nilkkani meinasi mennä ympäri mutta onneksi selvisin säikähdyksellä. Kukastunturilta oli taas hienoja näkymiä. Huipuilta tuli aina myös vilkuiltua taaksepäin loittonevaa Yllästä joka hohti hienosti ilta-auringossa. Tässä vaiheessa alkoi myös tulla ensimmäisiä tekstiviestejä kavereilta (miljoonat kiitokset jälleen kerran – ihan todellakin niistä saa voimaa vaikka en aina vastaakaan niin kaikki vietit luin). Antti antoi tilannetietoa ja Nyba kehotti jättämään lihan hieman punaiseksi eikä polttamaan harmaaksi (hienovaraista välittämistä ilmeisen kovan alkuni johdosta?). Viestit kertoivat että 30 joukossa olin mikä oli lopputavoitteenikin, mutta toisaalta ajattelin aloittaneeni melko, ehkäpä liiankin, reippaasti.

    Kukastunturin laskun ja Kotamajan (?) jälkeen mieleen jäi taas se mielettömän iso muurahaispesä joka siellä oli viime vuonnakin. Sen jälkeen tavoitin yhden eestiläisen juoksijan jonka kanssa hölkättiin jonkin aikaa kimpassa kunnes hän jäi. Hieman myöhemmin minut tavoitti Norjassa asuva suomalainen kaveri joka jätti minut jälkeensä. Peurakaltion huollossa iskivät ensimmäistä kertaa kimppuun sääsket ja huolto tuli toimitettua vain siitä syystä mahdollisimman nopeasti. Veri tirskui käsistä kun täytin juomiani.

     

    Peurakaltio-Pahtavuoma

    Törmäsin Mikaan näillä main ja hän oli kaatunut ilmeisesti ihan kunnolla ja jalassa oli jotain tuskaista häikkää. Puhuttiin että selvitetään tämä kisa kuitenkin molemmat loppuun ja niin kävikin – onnittelut vaikean reissun selvittämisestä! Sitten ”painelin” Äkäskeron yli kesäillan kauniista näkymistä nautiskellen. Kerolta alas tullessa ohitin muutaman suomalaisen ja yhden japanilaisen juoksijan. Tällä välillä oli muistaakseni se yksi paha puron ylitys jossa piti taiteilla tukkia pitkin muutama askel ja yrittää välttyä uimareisulta. Aika kavala kohta. Onnistui tänäkin vuonna kastumatta. Huollossa olin hyvävoimaisena puolen yön aikaan.

     

    Pahtavuoma-Rauhala

    Heti huollosta lähdettyäni ohitin saksalaisen jolle heitin vanhasta muistista kannustusta germaaniksi. Hassua oli että siinä ei montaa kymmentä minuuttia mennyt kun kaveri tuli ihan mielettömällä rytinällä ohitseni todella lujaa vauhtia. Katsoin että ohhoh, siinä on kyllä todella kova tekijä. Mies hävisi tunturiin saman tien (mutta kohtaisimme myöhemmin jälleen). Tästä eteenpäin matka oli sellaista jatkuvaa nousua ja laskua ja yritin muistella kisan nousumetrejä. Riittävästi niitä ainakin minulle on. Oli se kyllä melkoista vuoristorataa. Muita juoksijoita ei näkynyt joten sulkeuduin Lapin aamuyön hiljaisuuteen itsekseni ja yritin nautiskella vaellusfiiliksestä ja pilvien takaa kurkkivasta auringosta ylämäet kävellen ja muut pätkät hölkäten. Energiat menivät edelleen mukavasti alas. Jossain vaiheessa aloin kuulla ääniä takaa mutta luultavasti yössä takanatulevien keskustelun äänet vaan kantoivat aika pitkälle.

    Ennen Rauhalan huoltoa asfalttipätkällä vauhdit olivat sellaista @06.00-06.30 eli ihan mukavaa hölkkää sain aikaiseksi. Bongasin takanatulijat suoralla muutaman sadan metrin päässä. Koirat haukkuivat talojen pihoilla eikä mikään muu rikkonut kesäyön rauhaa kunnes auton ääni ja sitä seuraava raivoisa kannustus täyttivät tilan: Takkulan Teemuhan se sieltä rämisteli huoltoautolla ohitse kelloa kalkattaen ja kylläpä piristi nämä tsempit!

    Siinä asfaltilla reittimerkit hyppäsivät tien reunasta penkereelle yht äkkiä ja sinnehän itsekin siirryin orjallisesti hölkkäämään, kunnes merkit päättyivät tien tultua sellaiseen P- alue syvennykseen. Siinä hetken ihmettelin ja säntäilin ees taas jo hieman paniikissa että mihin se reitti kääntyy kunnes huomasin että merkinnät siirtyivät asfaltin reunalle takaisin edessäpäin. Sitten päästelinkin jo kirosanojen myötä kunnon spurtin kunnes tajusin että ehkä kannattaa vähän himmata.

    Rauhalaan saapuessani edelläoleva kaveri oli juuri poistumassa. Banaania naamaan, pullot täyteen ja matka jatkui huoltajia kiitellen.

     

    Rauhala-Pallas

    Tämä väli oli kyllä katkera pala taas kerran. Mutaa, märkää, puroa ja teknistä polkua. Jalat sai kastua ihan kunnolla, rapa roiskui, eikä matka tuntunut etenevän millään. Menin hetken matkaa tavoittamani suomalaisen kanssa ja tavoitimme aiemmun ohirynnineen saksalaisen, jolla oli, sen mitä saksaista kirosanajupinaa ymmärrän, henkisesti varsin hankala vaihe meneillään. Sanoin miehille että ”let us enjoy the misery together” mutta jossain vaiheessa heitä ei enää takana kuulunut. Siinä Lommoltunturin kupeessa ”Reilu Mies Havumetsien” saavutti minut ja mentiin kimpassa jonkin matkaa jutellen mistäpä muustakaan kuin fiksuista harrastuksistamme. Tällä teknisellä pätkällä kävelin aika paljon ja lopulta matkaseura läpsytteli tiehensä komean näköisesti.

    Pallaksen huolto alkoi jo pikku hiljaa kutittelemaan, mutta kyllä ne viimeiset kilometrin vaan tuntuivat taas kerran ikuisuudelta. Saavuin Pallakselle lopulta reilua tuntia aikaisemmin (n. klo 05.10) kuin viime vuonna ja pyrähdin huoltoteltaan ehkä liiankin isännän elkein toteamalla kovaan ääneen ”pizzaa ja kokista, kiitos”. Anteeksi. Huollossa oli useampi tyyppi ja mm. Ossin ja Karon kanssa vaihdettiin siinä muutama sana. Lainasin vaseliinia yhdelle kaverille. Varustetilanne oli varsin hyvä ja tunsin vain yhden rakon oikean jalan varpaassa. Päätin olla vaihtamatta mitään kunnes tajusin tiedustella ”henkilökunnalta” päivän sääennustetta. Sain hieman eriäviä vastauksia, mutta viime vuoden tunturimyrskystä kylmettyneenä selvinneenä totesin, että parempi ottaa varman päälle ja vaihdoin takin alle pitkähihaisen paidan – oikea ratkaisu jälleen kerran! Join useamman mukillisen kokista ja mussutin pizzan naamariin ja lisäsin hieman rasvoja strategisiin paikkoin. Porukka alkoi jatkaa matkaa ja uusia alkoi tulla vähitellen sisään. Sauvat viimeinkin repusta käteen ja menoksi! All systems green again! Mikään ei pysäytä minua tänään!

     

    Pallas-Hannukuru

    Pallasta hiljakseen ylöspäin sauvoessa näin 3-4 tyypin siluetit muutaman sadan metrin välein mutta jokainen niistä kaikkosi minusta koko ajan kauemmaksi. Palautin mieleeni nopeasti päätavaoitteeni: UTTF 2017 läpäisyn. Omaa juoksua on juostava eikä otettava tyhmiä riskejä. Olin kuullut että olen siinä 20 kieppeillä sijoituksissa mikä oli melkoisesti ennakoitua paremmin, joten ajattelin että mennään fiksusti ja ”nautitaan”. Pallakselle noustessa  alkoi tuuli ja vesisade (not again!!!). Ajattelin että ei voi olla todellista, taasko minä joudun kokemaan tämän myräkän. No, ei se onneksi ihan niin paha ollut kuin 2016 mutta ihan riittävän vilpoista kuitenkin.

    Pallaksen huipulla aloin tavoittamaan kisaajaa joka meni lyhythihaisessa paidassa siinä myräkässä – kova sissi! Sauvoin ohitse, moikkasin, ja kysyin tuulessa vettä valuvana että aiotko laittaa takin päälle ettet kylmety. Sen verran tuuli että vastausta en kuullut. Siitä eteenpäin menin taas yksikseni. Sää selkeni vähitellen ja sain nauttia tämän upean pätkän maisemista molempiin suuntiin. En nähnyt yhtään ketään edessä enkä takana siellä Nammalakurun tienoilla, vaikka GPSn perusteella Ossi, Karo, Anssi ja joku muu olivat olleet tässä vaiheessa n. kilsan päässä. Montellin majalle saapuminen toi kirkkaana mieliin vuoden 2016 ja naisten 24h tasaisen ´17 maailmanmestarin tapaamisen ja hänen poikeamisensa majan sisälle. Montellilta sitten taas ylöspäin kohti poroaitaa ja näin kaukaisuudessa hahmon joka alkoi lähestymään. Treffattiin sitten siinä poroaidalla Anssin (?) kanssa, jolla oli suuria ongelmia energian alassaannissa. Tarjosin apua, mutta hänellä oli kyllä tavaraa omastakin takaa (hämärä muistikuva on että pulla mainittiin keskustelussa mutta en mene vannomaan). Sitten vähitellen siirryin taas yksikseen Lumikeron päälle ja alas. Suastunturin päälle ja alas kohti Hannukurua. Vasenta polvitaivetta särki kovasti ja yritin hieman venytellä jalkaani. Huono idea ja kaikki lihakset alkoivat reidessä kramppaamaan. Siihen loppui venyttely. Tässä laskin jo satoja metrejä – jokohan sitä pian pääsisi huoltoon jossa viime vuonna sai KOKISTA!!! Suu maiskui jo etukäteen pelkästä ajatuksesta. I h a n a a KUOKKAKUOLAA!!!

    Saavuin Hannukurun huoltoon ja huusin jo  varmaan sadan metrin päästä että ”saisinko kokista”?!?! Mutta. Sitä ei ollut tänä vuonna. Nyyh. Nielin pettymykseni ja totesin ystävällisille miehille että toki kiitollisuudella otetaan kaikkea mitä on. He keksivät: ”haluaisitko vihreitä kuulia?” Mitä? Oliko niitä tarjolla? En ollut nähnyt yhdessäkään huollossa. JEJEJEJEJEJEJEEEE! Vihdoin rakkaiden herkkujen ääreen. 3-4 kappaletta sujahti hetkessä siinä juodessa ja jutustellessa. Banaani kuorittuna matkaan, sipsiä poskiin, pullot täyteen ja taas mentiin!

     

    Hannukuru-Pyhäkero

    Tällä välillä alkaa sitten vähitellen se Pyhäkeron nousun odottelu. Ihmeellisen ilmiön näin sumussa vasemmalla. Valkoinen iso aukko taivaassa kaukaisuudessa. Mitä? Meni hetki tajuta että se oli lunta Ounastunturin kupeessa laajalla alueella. Snickers ei oikein uponnut enää mutta tungin sen kurkkuuni veden tuella. Sioskurun kyltti 5km tuli vastaan ja muistelin, että sieltä alkaa sitten viimeinen nousu. Saavuin Sioskurun majalle. Oikeaa jalkapöytää särki kovasti ja yritin liikutella varpaitani todetakseni että onko kyse jostain vakavasta. Ei ilmeisesti. Päättäväinen asenne, tiukka ote sauvoista ja kohti loputonta nousua huipulle. Ilma oli jo sen verran selkeä, että näin kaukana edessä pari tyyppiä. Pysähdyin katsomaan taakseni vastarinteeseen – ei yhtään ketään missään. Oho, tämähän on mennyt paremmin kuin odotinkaan. Päättelin että tästä asemasta tulen kisan päättämään ellei nyt mitään katastrofaalista itselleni tai muille tapahdu.

    ”Valehuippujen” jälkeen saavuin viimein ylös keron kivikasalle ja totesin hymyillen GoProlleni ”Yes, tämä oli tässä”. Sitten alkoi taas vaihteeksi satamaan vettä. No voi sun. Yllätyksekseni huipun ekassa laskussa näin edellämenneen, jota pikku hiljaa tavoitin ja siinä vanhoilla huipun kiviraunioilla saavutin toisen eestiläisen, jonka kanssa  vaihdoin muutaman sanan. Tarjosin energiaa mutta hän sanoi että ei ongelmaa. Toivotin hyvää jatkoa. Siirtyminen kerolta alas viettävälle hiekkabaanalle ja eihän siinäkään sitten ollut muuta mahdollisuutta kuin jalkojen huomattavista kivuista huolimatta antaa vaan mennä. Ei mitään kovaa vauhtia mutta juoksua kuitenkin. Etureisissä ei ollut paljon jarrutteluun paukkuja. Paradoksaalista.

    Fiilis alkoi olla aika katossa siinä pitkoispuilla, kun muistin että viimeiseen huoltoon ei ole enää kuin n. kilometri. Mahtavalla fiiliksellä saavuin sinne ja otin jonkin verran syötävää ja täytin yhden pullon. Maaliin oli kuulemma sellainen 13km. Niinpä. Tästä siirryttäisiin sitten sinne hiekkatielle ja asfaltille kolmen kilsan kuluttua.

     

    Pyhäkero-Maali

    Taittelin sauvat paketeiksi käsiini ja jatkoin matkaa. Hölkää. Kävelyä. Hölkkää. Aijaijai. Olisin Finisher piakkoin melko massiivisella parannuksella viime vuoteen, joka oli jo mielestäni nappisuoritus...tajusin myös että aikataululaskuni olivat menneet hieman puilleen, ja minulla olisi teoreettinen mahdollisuus olla ennen klo 15 maalissa. Laskin nopeasti että se vaatii sellaista @7.00-7.30 keskaria tasaiselle, mikä tuntui kyllä hiekkatielle saavuttaessa tekemättömälle paikalle. No ihan turhaa asetella tällaisia tavoitteita...mutta ehkäpä kuitenkin? Aurinko paisteli viimein jo todella lämpimästi. Kävelin pari ylämäkeä ja pysähdyin ottamaan takin pois kun alkoi olla jo liian kuuma. Suunnittelin maaliintulotuuletusta. Tosi järkevää?

    Yllättävän hyvin sain pidettyä hölkän päällä hiekkapätkällä ja juuri ennen asfaltin alkamista saavutin vielä yhden matkakumppanin, jolla oli jalka ollut rikki jo Pallakselta lähtien. Ehdotin että josko hölkättäisiin yhdessä maaliin, mutta valitettavasti hänellä ei enää mitenkään juoksu onnistunut. Toivotin tsempit ja onnittelut ja jatkoin matkaa. Jokke oli ennen asfalttia säätämässä ajanottomattoa ja tarjosi ystävällisesti DNF- autokyytiä Hettaan J Kohteliaasti kieltäydyin. Asfaltilla juoksin melkein koko matkan, ohiajavista autoista tuli välillä mahtavaa kannustusta ja hymyillen, kiittäen ja tuuletellen otin ne vastaan. Pari kilometriä ennen maalia, ehkäpä matkan tylsimmässä kohdassa asfaltilla, koin sellaisen täydellisen läsnäolon tunteen kun aurinko paistoi, kesäinen luonto ympäröi minut, ja olin tulossa odotuksia paljon helpommin maaliin. Olo oli todella euforinen. Klo 15 rajapyykkiä ennen olisin maalissa jo kävellen, mutta jatkoin silti juoksua vaikka vasen jalka oli jo taipeesta jo järkyttävän kipeä. Toimi se silti. Piti purra jo hammasta.

    Maaliintulon tunnetta on aina vaikea kuvailla mutta onhan se ihan loistavaa. Jokainen sen tietää joka sen on kokenut. Viivan yli ja valmiiksi mietitty poseeraus ”käsi lipassa” J. Valitettavasti juuri silloin maalikuvaa ei tullut. No, eipä haittaa kun itse Eppu oli sattumalta paikalla, tuli onnittelemaan, ja napsasi meistä selfienkin siinä finisher-lippis päässä. Aika oli 20.54 ja risat. Ohhoh itselleni.

    Karhunkierroksen jälkeen jouduin poistumaan horkassa maalipaikalta välittömästi lämpimään suihkuun ja sänkyyn, mutta tällä kertaa ei ollut mitään ongelmaa käydä syömässä ja ajella majapaikkaan pesulle ja torkuille. Ruokalassa juttelin vielä Karon ja Ossin kanssa ja onnittelimme toisiamme. Myös tunteja aiemmin maaliin tullut Juuso oli paikalla ja vaihdettiin kuulumisia. Tapasin myös Jarkon ja Endurancelaisia sattumalta. Kiva oli tutustua lyhyesti!

    Kävin torkkumassa hetken ja palasin syömään (törmäsin Simoon- onnea!), sekä odottelemaan rakasta vaimoani maaliin 55km matkalta. Koko perheen kanssa jännättiin ja sieltä hän tulikin vanhimman tyttäreni saattamana hienosti juuri alle seitsemän tunnin [sydän!]

    Nukuin pari tuntia ja missasin Pasin maaliintulon (iso harmitus- onnittelut Pasi!) mutta nousin vielä lyhyesti Tuomon kanssa yhdelle finisher-oluelle puolenyön aikaan. Kiitos Tupu!

     

    Kisan jälkeen

    Erityisesti jalkojen kivut ovat olleet yllättäen vielä kovemmat kuin Karhunkierroksen jälkeen, jolloin seuraavana päivänä kävelin jo melko normaalisti. Nyt kaksi vuorokautta maaliintulosta erityisesti sääriä ja vasenta polvitaivetta kirvelee todella tiukasti, mutta jonkinlainen osansa tuossa on myös varmasti 1000km autoilulla kahdessa pätkässä kotiin Espooseen. Nilkat ovat edelleen kuin Dumbolla, mutta kyllä tämä taas tästä helpottaa. Nukkuminenkin onnistuu kunnolla jo ehkä ensi yönä. Kolmisen kiloa on turvotusta kropassa.

    EKPn männyt huojuvat lempeässä kesätuulessa ulkona kun kirjoitan tätä, ja kutsuvat oravaansa taas Hollenkollenille pähkinöitä keräilemään. Pian menen, mutta en vielä. UTTF2017 kiertuetta on jäljellä enää Vaarojen Ultra lokakuussa. Siellä en ole koskaan ennen ollutkaan joten terveellä kauhulla odotan, mitä on luvassa.

    Kiitos järjestäjille, kanssakärsijöille, kannustajille (kiitos myös tekstareista!), Ultrafinn-Jarille, ja tietysti perheelleni!

    Si vis pacem, para bellum!

    T.Kiljander / EKPnOrava

    kuva: Onevision.fi

     

    nuts_yllaspallas2017_134km-9886.jpg

  4. Sponssii

    • 1
      entry
    • 0
      kommenttia
    • 74
      views

    Recent Entries

    1.png.ba6704e8b95eaae351ca08101d4e38ba.png

     

    Olen pitkään ollut jollain tavalla mukana urheilussa ja liikunnassa. Viime vuosina erityisesti lasten harrastuksien kautta. Lapset ovat olleet aktiivisesti mukana jääkiekossa ja jalkapallossa. Ikuinen aihe on urheilusponsorointi. Sponssii ei ole helposti saatavissa.

     

    Silti rahaa ja resursseja tarvitaan yhä enemmän urheilussa. Jokainen jonka lapsi on mukana urheiluseurassa tai joukkuessa tietää miten haastavaa on löytää sopivat sponsorit. Sponssii on haettu eri tavalla ja yleensä sukulaisten ja omien verkostojen kautta. Uskon että sitä olisi helpommin saatavilla jos tarjolla olisi sopiva kanava missä yritysmaailma ja urheilumaailma kohtaisivat.

     

    Tästä syntyi idea. Siirretään urheilusponsorointi digiin ja näin syntyi Sponssii  -palvelu. Palvelun päällimmäisenä ajatuksena on yhdistää kaksi eri maailmaa. Yritys- sekä urheilumaailman. Palveluussa seurat, joukkueet tai yksilöurheilijat voivat tarjota näkyvyyttä yrityksille esimerkiksi tekstiileissä. Sosiaalinen media on myös otettu huomioon.

     

    Nykyään puhutaan paljon mikrovaikuttajista jolloin voidaan ajatella että urheilija tai joukkue voisi tarjota näkyvyyttä esimerkiksi Twitterin, Facebookin tai Instagramin kautta.

     

    Tämä tarina on vasta alullaan. Katsotaan, löytyykö Suomesta halua viedä urheilusponsorointi digiaikaan.

  5. Toisella viikolla tuli ongelmia. Viikko sitten sunnuntaina vedetty "lenkki" (300 m juoksu - 700 m kävely, yht. 3.5 km) antoi vähän ikävää signaalia lopussa: polvessa tuntui samaa tunnetta kuin normijuoksussa. Seuravaana päivänä portaissa huomasi kipua polvessa joka askeleella.

     

    Viikkoa juoksutaukoa välissä ja suurin toivein valmistauduin juoksemaan 800 m - kävelyä 200 m, yht. 4 km). Ehdin juosta 240 m, kun pohkeessa vihlaisi. Vaikka stoppasin heti, loppuilta meni luukatessa. Ilmeisesti pohkeessa oli sitten jokin jumi, joka kinnasi kiinni ilman varoitusta.

     

    Siirrän aloitusta varovaisemmalle pohjalle eli asfaltilta pururadalle. Katsotaan, jos päkijäjuoksua voisi tehdä edes pehmeällä alustalla.

    • 1
      entry
    • 0
      kommenttia
    • 112
      views

    Recent Entries

    Jos olet jo keski-ikää lähestyvä liikkuja niin kuin minä, olet varmaan ehtinyt joskus altistua Cooperin testille. Yhdysvaltalaisen lääkärin Kenneth Cooperin 1960-luvun loppupuolella kehittämä 12 minuutin juoksutesti oli minun kouluaikoinani myyyttinen ja hieman pelättykin testi. Viimeistään lukiossa oli vähän jokaisen pojan kunnia-asia rikkoa maaginen 3 000 metrin raja testissä. Minä en koskaan tuohon yltänyt, jäin parhaimmilaan armeijassa 50 metriä vajaaksi. Harmitti, sillä tosissaan yritin, ja olin harjoitellutkin. Nyt, lähes kolme vuosikymmentä myöhemmin, olen löytänyt itselleni ainakin osaselityksen omista geeneistämme.

    Olemme valinneet geenitestipatteristoomme testin nimeltä ’Aerobinen kunto’ ja ’Maksimaalisen hapenottokyvyn potentiaali’. Kerron tässä tekstissä tuosta ensimmäisestä testistä. Tutkimme testissä kahden geenin rs8192678 ja rs2267668 aerobiseen kuntoon vaikuttavat geenivariantit. Aerobisen harjoittelun vaikuttavuuden ja näiden geenien geenivarianttien välillä on voitu osottaa olevan yhteys, mm. ”Does Genetic Variation in PPARGC1A Affect Exercise-Induced Changes in Ventilatory Thresholds and Metabolic Syndrome? ” ja Genetic variations in PPARD and PPARGC1A determine mitochondrial function and change in aerobic physical fitness and insulin sensitivity during lifestyle intervention.

    Aerobisessa harjoittelussa tavoitteena on nostaa anaerobista kynnystä. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että harjoittelemalla kestävyyslajia, kuten esim. juoksua, voit harjoittelun edetessä juosta yhä kovempaa, ilman että juoksu pitäisi keskeyttää happivajeen takia. Kyseiset geenit ja niiden variantit vaikuttavat harjoitteluun siten, että suotuisilla geeneillä siunattu henkilö hyötyy aerobisesta harjoittelusta enemmän kuin heikommilla geeneillä varustettu, mutta harjoittelusta on kuitenkin hyötyä kaikkien osalta.

    Minulla on käynyt näiden varianttien osalta huono tuuri. Varianttini näyttävät, että joudun tekemään enemmän töitä aerobisen kunnon kehittämiseen kuin ns. hyvillä geeneillä varustettu henkilö. Kumma kyllä, tämä ei minuna lannista, päinvastoin. Lähden edelleen lenkille, sillä vaikka tiedän ettei minusta huippumaratoonaria voi tullakaan, niin ainakin minulla on nyt siihen selitys, ja tiedän, että hyödyn harjoittelusta joka tapauksessa!

    Tämän geenitestin ja 22 muuta testiä tilaat kätevästi verkkokaupastamme!

    Aerobinen_kunto-300x276.jpg

    Pekko Vehviläinen
    ’Suomen mitatuin mies’
    Digiterveys.fi

    Pekko_HCM_2013.jpg

  6. 3 vuotta pompusta. En ole ihan juhlatuulella, kausi täytyi aloittaa uudestaan. Helmikuussa kostautui yhdistelmä paljon töitä, paljon treeniä ja mun alppijunnujen kisa- ja leiriviikonloput. Sain flunssan, joka loppui aika nopeasti ja palasin lenkkipoluille. Ehdin olla lähes limaton 5pv, mutta ekan laskupäivän jälkeen Obertauernissa flunssa joko iski takas tai sain uuden viruksen. Rimpuilin vähän vastaan, mutt sitt iski kuume ja siihen jäi laskut. Voi sitä ketutuksen määrää. Ton Itävallan leirin jälkeen vedettiin puolivaloilla vielä toista viikkoa, ja tuli käytännössä kuukauden treenitauko. Paluu treeniin oli masentavaa, viimeisen kahden viikona aikana mulla ollut vasta kaks hyvää treeniä. Niin se vaan menee, kokonaiskuormaa pitäis hallita koska flunssakierteessä häviää paljon enemmän. Bonuksena painonnousu jatkunut, 5kg viime vuoden pohjista joka on aika paljon kannattevaa kauden kisoihin. Täytyy myöntää etten oo ollut pitkään aikaan näin syvällä suossa. Järjellä tiedän ett aina on noustu, mutta tunteella kuitenkin aina mennään. Hyvää pössistä metsästäen.

     

    Ja nyt kun kieriskellään tässä tuskissa, niin muutama muistelo siitä maaliskuun päivästä v 2014.  Se oli maaliskuinen sunnuntai ja ensimmäinen Tukholman maratonille valmistava 30km lenkki. Edellisenä torstaina oli satanut jäista tihkua ja Sporttiklubin lenkillä minua oli alkanut närästämään. Perjantai palauttavalla lenkillä ei mitään oireiluja. Mutta nyt, 30km lenkillä se närästys alkoi heti, vaikka kyseessä PK vauhtinen lenkki. Oikea olkapää alkoi puutua jossain vaiheessa, paska lenkki ajattelin. Pari kertaa oli pakko pysahtyä ja yrittää röyhtäisemällä lopettaa ketku olo. Mietin mita olin syönyt tai eikö uusi urheilujuoma sopinut mulle. Juoksin koko lenkin, kun sykkeet odotusten mukaiset ja vauhti pysyi suunnitelmassa. 21km kohdalla tosin jouduin repimään sykevyön pois koska se puristi rintaa. Mietin jatkanko matkaa vai lopetanko, mutt päädyin jatkamaan täydet 30km koska niin oli ohjelmassa. Ja koska 30km on aina vähän Via Dolorosa, niin oli varannut musiikiksi tolle lenkille Mozartin Requim kuolinmessun ja Pink Floydin Delicate Sound of Thunder. How spooky. Onko ihmisen alitajunta jotenkin paremmin perillä mitä siellä kehossa tapahtuu?

     

    Kaikki ei oo lukeneet tai ei muista tätä tarinaa, mutt juoksin siis ton treenin loppuun asti ja suoritin normaalit huoltohommat kotona. Sitt hyppäsin sohvalle lepäämään ja rupesin googlaamaan oireita ja tuloksella 2/5 oiretta rupesin epäilemään sydäriä. Soitin Jorviin ja kysyin saisinko sillee suht nopeasti EKG:n. Auto alle ja Jorviin jossa kolmen vartin jonotuksen jälkeen EKG joka ei näyttänyt mitään. Sairaanhoitaja sanoi että lääkäri tulkitsee tän sitte ja pisti mut jonoon jossa olin 3 TUNTIA! Kun olin ihan normaalinoloinen (vs kylmähikinen kuolemanpelkoinen kivuissa kierivä). Päivystyksen nuori lääkärikään oikein keksinyt mitään, mutt teetti kuitenkin verikokeet TnT troponiiniarvojen määrittämiseksi. Niitä tunnin odotellessa sain luvan ajaa kotiin syömään illallista. Palasin sairaalaan 22:30 jolloin lääkäri soitti mulle parkkikselle ja pyys äkkiä huoneeseen. Juoksin Jorvin parkkikselta mäen ylös ja sain kuulla ett mut otetaan sisään. Kardiologi Kai Kiilavuori aloitti samantien UAP hoidot, eli aspiriinia, nitroo suoneen ym. Ultralla ei näkynyt mitään ihan tavatonta, ja puhuttiin jostain mikrorepeytymistä. Seuraavana aamuna troponiini arvot oli jatkaneett nousua ja siitä kiirehdittiin äkkiä varjoainekuvaukseen, jossa todettiin tromposyyttien tukkima vasen päävaltimo LAD (eli siis plakki revennyt valtimon seinästä ja sitä paikkamaan tulleet trombosyytit tukkivat myös koko suonen). Ja pallokerhon jäsenyys sieltä tuli, kolme stenttiä pitää siellä nyt auki mestoja. Kardiologii kysyi jälkeenpäin miten helkkarissa mä oon voinut juosta 30km lenkin LAD täysin tukossa ilman rytmihäiriöitä. Ja seuraavan kerran noiden oireiden tultua soitat ambulanssin vartin päästä etkä yritä juosta koko 30km. No oireita ei oo onneks tullut, ja ton tapahtuman jälkeen oon juossut 6 maraa joissa PB parantunut 3:54 => 3:30. 

     

    Vanhaa tarinaa siis edellä, mutt tässä edelleen ihmetellään tota päivää. Maratonharjoittelu ja -juoksu vaatii kovaa päätä, siinä siirretään kipukynnystä. Ja ne endorfiinit, runner's high. Ainakin noi tulee mieleen, miten sitä voi juosta maraton spessun sydäri päällä. Vähän pelottavaa, kun kuitenkin on kirjoitettu ett silloin kuin pääkoppa käskee lopettaa niin kroppa kyllä jaksaa vielä. Mun tapauksessa ei niin ollut, vähän sattui, mutt koska noi herkkua on ollut?

     

    Veljet ja siskot. Glad to be alive. Kaaduin, mutt voitin juoksevan elämäni takaisin. Viivalla nähdään!

     

     

  7. Lisään taas juttua tiuhaan päivittyvään blogiini (taitaa jo olla lähes vuosi viime postauksesta).

     

    Juoksemaan oppii juoksemalla ja kilpaa juoksemaan oppii juoksemalla kilpailuja? Ehkä. Ainakin sen olen huomannut, ettei 10k ole enää niin epämieluisa matka juosta, mitä se joskus oli. Silti teen hieman strategista säätöä kaudelle 2017. Keskityn vielä entistäkin enemmän treenaamiseen (> 4500 km) ja toivon samalla, että hieman vähäisemmissä kilpailuissa mitä aion juosta, olisi sekä vire että sääolosuhteet ym. suotuisia.

     

    Kisastartteja 2016 oli aika monta, siis 11. Suomessa noista 5, Vorssassa 1 :), manner-Espanjassa 4 ja Mallorcalla 1. Paras kisa heti ensimmäinen. 10. kisa oli myös hyvä ja suorituskyky kohdillaan.
    Harmi vaan, että oli espanjalainen talvimyräkkä just tuona viikonloppuna. Merkkasin joitain sijoituksia myös listaan.

     

    Kauden 2017 listalta HSM on saletti, muut alustavia kisoja. Lohjalla voisi juosta 5000m, se kun radalla voisi kulkea. 10000m en sen sijaan usko kulkevan niin hyvin radalla mitä maantiellä ja se jääneekin ehkä Lohjalla juoksematta. Kuopiossa taas puolikkaalla tietysti suht hyvä aika tavoitteena, mutta ei mitään < 1.22. Lähinnä 3 viikkoa ennen Joutsenoa sopisi hyvin ohjelmaan. Molempien Suomen maratonien jälkeen olisi 8 viikkoa seuraavaan kisaan. Kevät - alkukesä kaudella maratonia seuraava kisa vähemmällä riskillä 10k ja syksymmällä sitten voisi parempien pohjien avulla olla mahdollista juosta 3. maraton 8 viikkoa Joutsenon jälkeen.

     

    Tavoite -ketjuun jo kirjoitin tavoitteita, mutta tässä vielä eri matkojen tuloshaaveet.

     

    5k < 17.50 (< 3.34 min/km)
    10k < 36.30 (< 3.39 min/km)
    21,1k < 1.22 (< 3.53 min/km)
    42,2k kevät < 2.54 (< 4.07 min/km), syksy < 2.51 (< 4.03 min/km)

     

    2016:

    21.2 Zurich Marathón de Sevilla, 2.59.12
    30.4 Helsinki Central Park 10k, 38.14
    11.6 Helsinki Half Marathon, 1.25.55
    21.7 Forssan rata10k, 38.39
    27.8 Oittaa 5,274k, 20.41
    3.9 Midnight Run 10k, 38.50
    17.9 Espoon Rantapuolikas, 1.26.47
    25.9 Carrera Surasports Ayuda A El Chad Palma 10k, 38.44, M35 1. sija
    11.12 Sant Joan d'Alacant 5k, 18.22, M35 4. sija
    18.12 Sanitas Marca 10k Valencia, 38.10, M35 28. sija
    30.12 Cursa Nocturna La Vila Joiosa 5k, 18.25, M35 2. sija

     

    2017:

    23.4 Helsinki Spring Marathon
    17.6 Forssan Suvi-ilta 10k ?
    7.-9.7 SAUL SM 5000m, 10000m Lohja ?
    2.9 Kuopio Maraton, 21,1k ?
    23.9 SAUL SM-maraton Joutseno ?
    19.11 Valencia Marathon ?

  8. Kirjoitan

    • 2
      entries
    • 2
      kommenttia
    • 244
      views

    Recent Entries

    Meikon luonnonsuojelualueet, Kirkkonummi

    Alueen polkureittejä on kunnostettu parin viime vuoden aikana. Nyt on hyvät merkityt reitit 3 km - 14 km päiväretkelle tai polkulenkille. Uusin merkkaus on Kotopolku eli aikaisemmin neljän lammen lenkkinä tunnettu reilu 4 km ympyrälenkki. Reitit lähtevät Meiko-järven vedenottamon läheltä (Korsolammentie 42). Parkkipaikalta on lyhyt matka Korsolammen ja Meikon rantaan. Polut ovat paikoin jyrkkiä ja kallioisia eivätkä sovi huonojalkaisille. Vastaavasti maisemat ovat upeat ja reitit sopivat haastavaan polkujuoksuun mainiosti. Reittien ulkopuolella alueella on paljon tutkittavaa kalliokiipeilymestoista venäläisiin linnakerakenteisiin Porkkalan miehitysajoilta. Högbergetin kalliojyrkänteeltä on hienot näköalat merelle saakka. Mm. geokätköjä hakemalla löytää näitä kiinnostavia paikkoja.

    Keväällä lumien sulaessa aurinkoisilla rannoilla ja kallioilla voi olla hurjat määrät kyykäärmeitä. Meiko-järvessä on koirien uittaminen kielletty. Kauniina ulkoilupäivinä pysäköintialue ruuhkautuu.

    Oheisen kartan reitti kiertää Meiko-järven ja Kokokierroksen merkityt polut.

    Meiko 14k.gpx

    Meiko 14 km 2016.pdf

    • 1
      entry
    • 0
      kommenttia
    • 290
      views

    Recent Entries

    Onko kukaan lähdössä? Itseni ilmoitin 20km vaellukselle.

  9. T2

    Vapaaehtoiset nappasivat pyörän hienosti lennosta hellään huomaansa ja itse pääsin hölkkäämään hassussa etukumarassa suoraan vaihtotelttaan. Lenkkarit jalkaan, pari geeliä taskuun, ajokamat pussiin, ja pussi sille varattuun astiaan. Sen jälkeen loputtomalta tuntunut vedenheitto ja juoksuun. Aika 3 minuuttia.

     

    MARATON

    Suunnitelmana oli juosta ensimmäiset 5km rauhallisesti kutosen kilsoja mutta suoraan pyörän päältä jalat kävivät jotenkin hirveillä kierroksilla enkä millään meinannut onnistua hidastamaan tahtia riittävästi. Ensimmäinen km 5:15, toinen 5:30 ja vasta kolmannella sain vauhdin laskemaan lähelle kuutta. Pelkäsin että liian kova aloitus toisi suuria ongelmia loppumatkasta, joten yritin väkisin pitää vauhdin alhaisena ja sykkeen alapeekooalueella 120 tasoilla. Sen jälkeen kilometrit taittuivat suurinpiirtein 5:35 tahdilla sykkeen ollessa noin 130 eli ylä-pk mitoissa. Tällä tahdilla mentiin oikeastaan seuraavat 30 kilometriä. Kävelin jokaisella 2km välein olleella huoltopisteellä suunnitellut noin 20 askelta ja otin vuorotellen geelin + vettä tai urheilujuomaa. Kaadoin myös vettä päälleni niin paljon kuin mahdollista. Kerran piti lisäksi pysähtyä ottamaan yhteiskuvia tyttären kanssa reitin varrella. Hölkkä tuntui helpolta koko matkan mutta en silti tullut nostaneeksi vauhtia. 21km kohdalla näin oli suunniteltu tehtäväksi, mutta oikeastaan vain syke nousi hieman.

     

    Jatkuvat kävelytauot veivät joka kerran niin paljon aikaa, että päätin hoitaa alavatsaa painavan kushädän vessatauon sijasta näihin kisoihin kuuluvalla tavalla. Laskin siis huoltopisteiden jälkeen hitaasti pieniä määriä housuun puristaen samalla ruunsaasti vettä päälleni sivullisten harhauttamiseksi. Tämä toimi osittain mutta vasen kenkä kastui. Ja kyllä, tämä oli myös raportoitava tänne blogiin. Lopulta oli kuitenkin käytävä kerran myös hurjan hajuisessa bajamajassa.

     

    Kun viimeisen kerran ohitin maalisuoran mutkan, matkaa oli jäljellä noin 9km ja suunniteltu all-out loppukiri lähti liikkeelle. Tätä ei kestänyt kuin hetki kun liian runsaasti nautittu neste aiheutti yhtäkkiä kovia pistoksia alavatsassa. Oli pakko pistää kävelyksi vähäksi aikaa kun vatsa ei kestänyt minkäänlaista pomputusta. Sen jälkeen siirryin asteittain hiihdosta takaisin juoksuun sitä mukaa kun kipu hellitti. Tähän tuhraantui noin 3-4 minuuttia mutta viimeiset 6-7km sain juostua taas noin 5:15 kilometrejä ja siirryin nauttimaan vain pieniä määriä kokista. Sen verran jalat olivat jo tahmeat että aivan suunnitellun kaltaisesti ei edes tuo 7km loppukiri irronnut.

    Maratonin loppuaika 3h55min, keskisyke 128.

     

    Lopullinen aika siis 11h43min. Ensisijainen tavoite oli 12h alitus, mutta salaa toivoin 11h30min alle menevää aikaa. Täytyy tietenkin olla hyvin tyytyväinen että ensinnäkin vatsa ja välineet toimivat noita pistoksia lukuunottamatta täydellisesti, mikä mahdollisti ehjän suorituksen ja ensisijaisen tavoiteajan alittamisen. Jälkikäteen ajatellen olisi voinut kuitenkin hieman kovempaakin rutistaa mutta uskallus ei riittänyt. Mutta tätä oli mahdoton tietää etukäteen.

     

    Oliko täysmatka sitten niin hurjaa menemistä elimistön äärirajoilla? Kaiken hehkutuksen arvoista ja matka henkiseen ylivertaisuuteen? Kaiken tehdyn työn arvoista? No ei. Ei ainakaan tällä lailla tylsästi pk-alueella tampaten. En kokenut valaistumista tai löytänyt itsestäni uutta kartoittamatonta kapasiteettia. Nyt viimeistään uskon että matka ei tapa vaan vauhti. Varmasti tuosta matkasta saa myös kärsimysnäytelmän jos vauhtia on liikaa tai tankkaus epäonnistuu, mutta rauhallisesti suoritettuna uskallan suositella sitä kaikille joita asia kiinnostaa mutta jotka ovat epävarmoja kyvyistään. Täysiä juostun maratonin jäljiltä jalat ovat huonommassa kunnossa kuin rauhallisesti tehdyn täysmatkan.

     

    Melko paljon sai tehdä töitä tämän projektin eteen mutta maaliviivalla olo oli kuitenkin hieman hölmistynyt että tässäkö tämä nyt oli. Siltikään en voi kiistää etteikö kisa olisi ollut kokemuksena todella hieno. Reitti oli upea ja maraton juostiin aivan ydinkeskustassa ja tunnelma sen mukainen. Kööpenhaminan Ironman sopii ensikertalaiselle erinomaisesti. 

     

    Luulenpa että triathlonkamat menevät tältä erää myyntiin ja keksin jotakin muuta seuraavaksi. Seuraavan vuoden aikana en pystyisikään keräämään riittävästi tunteja vaikka polte iskisikin. Ehkä 7-8h viikossa olisi tulevaisuudessa tehtävissä. Nuts karhunkierros 80km ensi keväänä voisi olla sellainen sopiva haaste että taas hirvittää... 

    20160823_184217.jpg

  10. Hei! 

     

    Pitkästä aikaa taas Juoksufoorumilla ja tämän viime vuonna aloittamani blogin parissa! :) Tässä välissä minulle on syntynyt pieni ihana tytär, jonka syntymästä on kohta 3 kk. Tytär syntyi siis nyt viime maaliskuussa ja harrastin juoksua ihan raskauden viimeiselle kolmannekselle asti. Alkuraskauden kovan väsymyksen takia pitkikset jäivät todella vähiin, mutta normaalit pk-lenkit sujuivat varsin pitkälle syksyyn. Joulukuussa ja tammikuun alussa lenkit olivat sitten jo kevyitä, noin puolen tunnin hölkkälenkkejä. Pari viimeistä kuukautta kävelin paljon ja tein lihaskuntoa kotona. Tällä oli todella suuri vaikutus energiatasoihin ja jaksamiseen raskauden loppumetreillä! Itse synnytys ja siitä toipuminenkin meni todella hyvin. Itse asiassa niinkin hyvin, että lähdin ensimmäiselle juoksulenkille kolme viikkoa synnytyksen jälkeen. Tämä on vastoin virallisia suosituksia, mutta päätin vain kuulostella omaa kroppaani. Mitään ongelmia esimerkiksi lantionpohjanlihasten kanssa ei tullut, joten tästä vain lisäsin juoksukilometrejä pikkuhiljaa. Kaiken kaikkiaan olen todella kiitollinen siitä, että niin raskaus, synnytys ja siitä toipuminen sujuivat ongelmitta.

     

    Tytär on nukkunut tähän asti hyvin öisin, joten se on antanut varsin hyvän startin harrastaa juoksua. Käyn tyttären kanssa lähes päivittäin vaunujuoksemassa tavallisilla emmaljungan isopyöräisillä vaunuilla. Ne rullaavat yllättävän hyvin asfaltilla, ja pystyn arkisin tekemään mainiosti kevyitä, lyhyehköjä pk-lenkkejä. Yleensä viikonloppuisin ja satunnaisina arki-iltoina pääsen itsekseni lenkille mieheni hoitaessa sillä välin tytärtä. Juoksu on minulle siis oikea henkireikä ja antaa ihan hirmuisesti energiaa äitiyteen ja arkeen! Olen harkinnut osallistuvani ensi syyskuussa Finlandia-maratonille, ja olenkin vauva-arjen ehdoilla noudattanut 2+1 -tyyppistä maratonohjelmaa, jossa kahta kovempaa viikkoa seuraa yksi kevyt viikko. Esimerkkinä kovemmasta viikosta viime viikko: ma: aamu: 6 km kevyttä vaunujuoksua, ilta: 6 km vk (5min/km), ti: 7 km kevyttä vaunujuoksua, ke: 10 km kevyt pk, to: lepo, pe: 5,5 km kevyttä vaunujuoksua, la: 9,5 km, johon sisältyi 2 x 3000 m vedot vauhdeilla 4:45-5:00 min/km + lihaskunto 15 min ja su: 16 km pitkis, keskivauhti 6:11/km. Yhteensä 60 km. Vielä tällä hetkellä pitkikset ovat lyhyitä, ja ongelmana onkin jalkojen kestävyyden puute juostessa vähän pidempiä matkoja. Vinkkejä harjoitusohjelmaan otetaan vastaan!

     

    Syyskuinen Finlandia-maraton olisi minulle neljäs täysmaraton. Hieman arveluttaa saanko kunnon kohotettua takaisin täysmaratonin vaatimalle tasolle (juoksin täysmaran viimeksi Vantaalla 2014, aika 3:47:xx) vai pitäisikö suosiolla mennä juoksemaan puolimaraton. Tähän vaikuttaa myös suuresti se, jatkuuko arki yhtä mallikkaasti pikkuneidin kanssa, nukkuuko hän yhtä hyvin kuin tähänkin asti jne. :-)

    IMG_7370.JPG

  11. Keskiviikkona kävin osallistumassa Teivocooperiin.

    Joka juostaisiin Teivon kaviouralla, jokainen kierros tasan yhden kilsan mittainen.

    Ensin puolitoistakilsaa alkuverkkaa toki alle, melko pehmeältä alusta vaikutti.

     

    Toissayönä olin muuten herännyt kylmän hiessä kauheaan painajaiseen, juoksin unessa Cooperia ja pääsin vain 3035m. Tämä uni mielessäni olin kauhusta lähes kankea Cooperin lähtöviivalla.

     

    Toteutuisivatko unen tapahtumat tosielämässä:huh:?

    Juoksisinko vain hädin tuskin päälle 3000m Cooperissa:cry:?

    Pelko kouraisi sisintäni, oliko uni ollut enne tulevasta:hopelessness:?

     

    Kaiken rohkeuteni keräten lähestyin lähtöviivaa:hali_knuffl_rein:.

    Tossuina NB 1400 V3, jotka olivat osoittautuneet hyviksi.

    Lähettäjä lähetti meidät matkaan lähtölaskentana viidestä nollaan, niin että nollalla lähtisimme.

    Juoksu alkoi. Eka kaarre tuli melkein heti ja pitkä suora sen jälkeen.

    Juoksin jotain 3:18-3:20/km vauhtia, mutta toisen kaarteen tullessa meno hidastui.

    Se oli jyrkkä ja melko vaikea siinä oli juosta, jouduinkin siirtymään ulkoradalle.

    Selvisin kaarteesta kun pudotin hieman vauhtia ja pääsin etusuoralle.

     

    Pitkä loppusuora oli pehmeä kuin mikä ja juoksinkin myös sen aina ulkorataa pitkin.

     

    Eka kilsa sujahti aikaan 3:30.

    Kavioura oli sisäosaltaan äärimmäisen pehmeä, melko vaikeasti juostava ja juoksinkin paljolti ulkoradalla.  Toinen kilsa oli vaikea, varsinkin jyrkät kaarteet tuottivat ongelmia.

    Kahden kilsan jälkeen oli mennyt se perus-Teivocupin kahden kilsan väliaikani eli 7:25 min.

    Sinne 7:20-7:30 väliinhän se yleensä tuppaa menemään, vain huhtikuun Teivocup oli poikkeus, silloin ekat 2 kilsaa solahti yhteisajassa 6:55 min.

     

    Huhtikuun iskussa en nyt siis tainnut olla, se oli jo käynyt kristallinkirkkaaksi.

    Mutta pelkäämäni kauhuskenaario 3035m Cooperistakaan tuskin toteutuisi:smiley:.

     

    Kolmannen kilsan jälkeen oli vielä runsaasti aikaa, mutta mitään kirivaihdetta en tuntunut saavan silmään. Jatkoin kuitenkin samaa vauhtia kuin siihenkin asti:numbness_(2):.

    Vielä viimeiset sekunnit ja Cooper päättyi.

     

    Huomasin merkeistä että yli 3200m oli mennyt, ei kuitenkaan kovin paljoa yli.

    Tarkka Cooper lukema oli lopulta 3230m:goodvibes:.

     

    Kesäkuussa parannusta tuohon ja tavoitteeksi rohkeasti 3300m.

     

    Keskiviikkona yhteensä juoksua 19,9 km, eli lähes taas se 20 km.

    Iltapäivällä ensin VL-metsälenkki 10km @ 4:36/km + loppuun kevyttä 5,2km ja yhteensä siten 15,2km @ 4:56/km ja illalla Cooper 3230m + alkuverkkaa1,5 km.

    Hyvä treenipäivä.

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

  12. Kevät on mukavaa aikaa kun juoksureitit avautuvat lumipeitteestä. Olo on kuin vasikalla, joka pääsee navetasta ulos vihreälle laitumelle. Harmejakin kevät tuo tullessaan, totta kai. Juoksurytmin löytämiseen kuluu aikansa, pitkän talven jäljiltä. Suurempi ongelma on katupöly, joka lenkillä kulkeutuu hengityselimistöön. Hiekka narisee hampaissa, silmät rähmivät ja yskittää. Tutut metsäpolut ovat vielä niin lumisia, märkiä ja niljakkaita, ettei niille vielä uskaltaudu. Helpointa on juosta kaupungin kuivahtaneita pyöräteitä, pölyn haitatessa näkyväisyyttä. 

    Saastuneissa maankolkissa käytetään hengityssuojaimia, ne tuntuisivat itsestä hankalilta. Kaulaliina hoitanee samaa virkaa. Suojalaseja käytän usein, tummennuksella tai ilman. Ne tosin huurtuvat verkkaisessa vauhdissa. 

    Katupöly lienee otettava kevääseen kuuluvana ominaispiirteenä. Tai ehkäpä lähden sittenkin metsäpolulle, suunnistuskengät jalkaan!

    sandstorm.jpeg

  13. No blog entries yet

  14. Tänne blogiin tulee muuten tuskin mitään juttuja jatkossa, kun omat höpinät ovat siirtyneet tuonne harjoituspäiväkirjan puolelle:

    http://www.juoksufoorumi.fi/topic/30469-hoomoilanen-vuoriultrakuntoon-kes%C3%A4ksi-2016/?page=1

    • 2
      entries
    • 16
      kommenttia
    • 1198
      views

    Recent Entries

    KTz
    Latest Entry

    Eilen sunnuntaina oli vuorossa New Yorkin maraton. En ollut kisasta kovinkaan innoissani, sillä olen ollut loukkaantunut helmikuun lopusta asti. Välilevynpullistuma vaivasi nelisen kuukautta, ja heti sen jälkeen iski ITBS, joka on nyt vaivannut toiset neljä kuukautta. En tunnu pääsevän siitä millään eroon. Tukilihaksia on pyritty vahvistamaan, foam rollingia on tehty ja tulehduskipulääkettä on mennyt todella paljon. Akupunktiotakin on tehty reippaat kymmenen kertaa. Lähtökohdista huolimatta lähdin mukaan, sillä maratonin väliinjättö olisi tuntunut tyhmältä.

    Harjoittelu

    Viime talvena treenasin hyvin kohti NYC-puolikasta ja olin varmasti alle 1.17-kunnossa. Juoksin puolikkaan 1.25.55, vaikka selkä meni pahaksi 6km paikkeilla. Tämän jälkeen en tehnyt juuri mitään kuukauteen. Huhtikuussa tein muutaman kerran vesijuoksua ja aloitin fysioterapian, joten sain edes jotain ajanvietettä. Toukokuusta syyskuun loppuun tein enemmän ja enemmän vesijuoksua fysioterapian pysyessä rinnalla koko ajan. Yritin hiukan juoksuakin toukokuun lopussa, mutta huonolla menestyksellä. Heinäkuun alussa selkä kesti juoksua, joten menin pururadalle hakemaan kuntoa. Kolmen päivän kuluttua ITBS iski aivan yllättäen ja se meni pahaksi nopeasti (en tiennyt, että se oli ITBS ennen lokakuun puoltaväliä). Elokuussa kokeilin juoksua pari kertaa matolla, mutta aina kipu kasvoi 1-3km jälkeen. Syyskuun lopussa ja lokakuun alussa sain juostua hiukan enemmän akupunktion ansiosta, mutta kivuliasta se oli silti. Niinpä otin jälleen kahden viikon tauon yrittäen rasittaa jalkoja niin vähän kuin mahdollista, mutta pystyin sentään soutamaan ilman isompia kipuja (mikä on iso saavutus selän takia).

    Juoksin kahdeksan maratonia edeltävän kuukauden aikana 143 kilometriä, pisimmän lenkin ollessa alle 10km: 

    • huhtikuu: 0km (soutu: -, vesijuoksu: 2h15min) 
    • toukokuu: 13km (s: 5km, vj: 9h40min)
    • kesäkuu: 24km (s: 9km, vj:7h40min)
    • heinäkuu: 19km (s: 26km, vj: 14h40min)
    • elokuu: 4km (s: 73km, vj: 21h5min)
    • syyskuu: 31km (s:34, vj: 10h30min)
    • lokakuu: 53km (s: 43km, vj: -).

    Kilpailu

    Matkustin Nykiin bussilla lauantai-iltapäivänä, jotta ehtisin juuri hakea numeroni. Hotelli oli varattu yhdeksi yöksi Wall Streetiltä, josta oli lyhyt kävelymatka Staten Island Ferrylle, joka kuljetti juoksijoita Manhattanilta Staten Islandille klo 6 aamulla. Onneksi kelloja siirrettiin tuona yönä, minkä ansiosta sain ylimääräisen tunnin unta. Herätys oli silti törkeän aikaisin. Saavuin lähtöpaikalle hiukan seitsemän jälkeen, mikä tarkoitti, että lähtöön oli yli 2,5 tuntia aikaa (vaikka olin ensimmäisen aallon ensimmäisessa ryhmässä oikeiden juoksijoiden seassa). Niinpä istuskelin nurmikolla juoden pari kuppia kahvia ja nauttien muutaman baagelin. 1,5 tuntia ennen h-hetkeä pääsin sisään karsinaani, minkä jälkeen odottelu jatkui, kunnes portit avattiin ja juoksijat alkoivat valua kohti starttiviivaa. Spike Lee puhui New Yorkista maailman parhaana kaupunkia, kansallislaulu laulettiin, ja sitten päästiin matkaan. Alussa oli kamalan hidasta, vaikka luulin olevani nopeassa ryhmässä. Eteen oli jostain puikkelehtinut hitaampien ryhmien juoksijoita, joita sai ohitella alussa. Ensimmäinen ylämäkitonni Verrazano-sillalla kesti kaikkine ohitteluineen peräti 5:20. Tämän jälkeen pääsin juoksemaan vapaammin, joten avasin peltejä ja mittari alkoi näyttää noin 4min/km, jopa alle. Toinen tonni napsahti tasan neljään minuuttiin ja kolmas alamäkeen 3:49. Tässä oli jo menon makua, mutta alamäkikin oli jo loppunut. Silta loppui ja olin Brooklynissä. Neljäskin tonni vielä 4:01. Tuli osoitettua, että pystyn edelleen yli 3000m cooperiin tauonkin jälkeen, loukkaantuneena.

    Viides tonni 4:06 ja vitosen väliaika varsin mainio 21.27 huomioiden, että eka tonni oli todella hidas. Ei ole tällaista vitosta tullutkaan juostua maaliskuun jälkeen, joten sitä voisi kutsua kauden parhaaksi. Seuraava vitonen tosin oli vieläkin nopeampi (noin 20.50), koska sain juosta tasaista vauhtia (4:10, 4:11, 4:07, 4:01, 4:18). Tässä vaiheessa alkoi jo tuntua, että on juostu, koska kyseessä oli jo nyt pisin lenkkini kahdeksaan kuukauteen. Vasen ITBS-polveni oli alkanut vaivata jo jossain ennen viittä kilometriä, mutta sain raahattua sitä mukanani. Kolmas vitonen oli hiukan hitaampi, mutta edelleen taustaan nähden hyvin nopea (4:11, 4:12, 4:17, 4:30, 4:13, eli jossain 21.30 paikkeilla). En toki edes ajatellut alittavani kolmea tuntia, vaikka olin edelleen hyvin siinä vauhdissa. Alun perin tarkoitukseni oli lopettaa kahdeksan mailin jälkeen, koska siinä oli sopiva metropysäkki ja tyttöystäväni oli siinä kannustamassa. Päätin kuitenkin jatkaa vähintään puolimaratoniin, jotta saisin siihen noteerauksen tälle syksylle. Olisi mielenkiintoista nähdä, millaista vauhtia voi pitää kipeällä polvella, harjoitettelematta. Neljäs vitonen oli vielä 21.50, joten vauhti ei ollut ratkaisevasti hidastunut, mutta nyt tonnit napsuivat jo 4:20-4:30-maisemaan. Jo kahdeksan mailin jälkeen oli harjoittelemattomuus alkanut tuntua ja jalat alkoivat pökkelöityä. Raastoin kuitenkin puolimaratoniin asti ajassa 1.30.53.

    Heti puolimaratonin väliajan jälkeen laitoin kävelyksi. Olin laskenut, että kävelemälläkin ehtisin toisen puoliskon reiluun kahteen ja puoleen tuntiin, mikä tarkoittaisi neljän tunnin maisemaa. Pian tuli kuitenkin alamäki, johon päätin taas laittaa juoksuksi. Jatkoin tällaista kävelyjuoksua muutaman tonnin, jotka kaikki osuivat melko tasan kuuteen minuuttiin. Sitten taioin hatusta 27. tonnin aikaan 4:05 alamäen avustuksella. Tämän jälkeen palasin kuuden minuutin tonneihin. Aloin jo haaveilla selvästi alle neljän tunnin ajasta, koska tällainen kävelyn ja juoksun vaihtelu tuntui sopivan. Kuitenkin pari sataa metriä ennen 30km paalua molemmat etureiteni kramppasivat polven yläpuolelta ja raahauduin sivuun venyttämään niitä. Tämä kuitenkin sai takareiteni kramppaamaan. Myös pohkeet tekivät samaa. Hirveä fiilis. Pari minuuttia hierottuani reisiäni päätin jatkaa kävelyä. Aina, jos yritin ottaa juoksuaskelia, reidet kramppasivat. Niinpä viimeiset 12km tulisivat olemaan pääosin kävelyä. Tämä vitonen 32.36 tauon takia. Kävelemällä tonnit napsuivat 7:20-7:30-aikoihin, joten kyllä matka niinkin eteni. Vilkuilin myös puhelintani loppupuolella, minkä marathonfoton kuvaajatkin ikuistivat. Nyt on siis olemassa todistusaineistoa, että olen käyttänyt puhelinta juoksulenkillä. Tämä oli ensimmäisen kerta elämässäni, kun minulla oli puhelin mukana millään lenkillä (harjoitukset mukaanlukien). Jalkapohjani ja sääreni olivat aivan tulessa, kävely aiheuttaa minulle normaalistikin "penikkatautia". Jotenkin onnistuin vielä painamaan 40. tonnin alle seitsemän minuutin Central Parkissa. Viimeiset 300m tulin täyttä höyryä juosten ja ohitin varmasti yli 100 juoksijaa. Loppuaikani oli lopulta 3.57.50. Tuntuu, että todistin taas jotain itselleni. Olen varma, että terveenä voisin mennä paljon kovempaakin.

  15. sunshine
    Latest Entry

    Ensimmäinen triathlonin pikamatka takana. Siitä lyhyesti...

    Vähän yli viikkoa ennen kisoja onnistuin saamaan pohkeet ja takareidet täysin jumiin, jonka takia viimeiset viikot vietin lähinnä uinnin merkeissä. Parhaalla viikolla tulikin yhteensä 8km uintia. Lisäksi kisoja edeltävänä päivänä sain kovan päänsäryn, jonka takia edellisenä yönä en nukkunut yhtään. Ei ihan paras mahdollinen valmistauminen ja matkaan lähdinkin sillä fiiliksellä, että käydään nyt pieni iltalenkki heittämässä. En jaksanut edes jännittää, kun tavoitteena oli vain maaliviivan ylitys.

    :shithappens:

    Uinnin aloitin ihan liian kovaa ja puolenvälin jälkeen haukoinkin happea jo siihen tyyliin, että pian hukun. Loppumatka oli ihan tuskaa ja tuntui tosi pitkältä. Miten 400m voikaan tuntua niin pitkältä!? Ei se uinti huonosti mennyt, mutta tiedän että nopeampaakin pääsisin, jos malttaisin aloittaa rauhassa. Harmi, kun noita aloituksia ei juurikaan voi harjoitella, muuta kun kisoissa. Pyöräilyssä päädyin aika nopeasti omanvauhtiseen ryhmään, jonka mukana sitten ajeltiin melkein koko matka. Välillä yritin ohi, mutta hetken päästä ryhmä taas porhalsi ohi.. eli tyydyin heidän vauhtiinsa. Pyöräily sujuikin omasta mielestäni parhaiten.. ottaen huomioon, että lajeista juuri pyöräily tuottaa minulle yleensä eniten hankaluuksia. Juoksu alkoi ihan hyvin, mutta viimeisellä kilometrillä voimat loppuivat ja vauhti hidastui huimasti ja maalisuoralla ei irronnut enää edes pientä spurttia. Kovempaa olisi 5km mielestäni pitänyt painella. Loppuaika 1:27:03. Maalissa ihan hyvä fiilis, vaikka loppuaikaan en ollutkaan ihan täysin tyytyväinen. Jäi ainakin parannettavaa ensi kerralle. Pikamatka ei ehkä oikein ole mun laji.. en yhtään tykkää paahtaa täysillä. Mieluummin pidemmän matkan ja vähän iisimmin. Kokonaisuudessa jäi kuitenkin ihan hyvä fiilis. Lauantaina kannustettiin ääni käheänä seurakavereita, rentouduttiin ja haaveiltiin omasta puolimatkasta joskus hamassa tulevaisuudessa.

    Kolmen viikon päästä ensimmäinen perusmatka, joka tällä hetkellä tuntuu ihan maratonilta.. mutta ehkä siitä jotenkin selvitään.. hitaasti, mutta varmasti :wink_(2):

    • 1
      entry
    • 0
      kommenttia
    • 478
      views

    Recent Entries

    Tavoitteeni on ollut tankata seuraavasti kolmen päivän ajan ja palata sitten maraa edeltävänä päivänä kevyeen normiruokaan:

    - täysjyväpastaa 250 gr => hiilareita 125 gr (jaettuna pariin ateriaan)
    - mustikkakeittoa litra => 100 gr (maidon kanssa)
    - rasvatonta maitoa 2 litraa => 100 gr
    - 2 banaania => 45 gr
    - täystuoremehua 2 litraa => 200 gr
    - maltoa 2 x 0,75 litraa => 120 gr (yo. mehuun sekoitettuna)
    - jogurttia 0,5 litraa => 50 gr

    eli yhteensä 750 gr ja itselläni 10 gr / painokilo. Malto on 94%:sta Malto6:a ja sekaan pikkulusikallisen verran Fruisaana-hedelmäsokeria maksan energiavarastoja ajatellen :-)
     

     

    Seuraavassa muistilistani maratapahtumaan mukaanotettavista tavaroista:

    - juoksukengät
    - päähine (huivimainen)
    - juoksulasit
    - geelit x 3 yhteenteipattuna
    - juoksusukat
    - juoksupaita, juoksunumero kiinnitettynä
    - juoksuhousut
    - juoksutakki jos tarvetta
    - ajanottosiru, varalta pieniä nippusiteitä kiinnitykseen
    - sykemittari ja GPS-podi, ladatuilla paristoilla
    - vesipullo alkukilometreille, jogurttia/banaania/energiapatukkaa varalta mukaan

    - Tenavan rasvatalkki (haaroihin ja kainaloihin)
    - 3M Micropore kuitukankainen haavateippi (nänneihin)
    - sieni kasteluun
    - ilmoittautumispaperit, tarralaput yms.

    - tuuleltasuojaavat takki ja pitkät housut maaliintulon jälkeen
    - geeli maalin jälkeen
    - palautumisjuomaa & -jauhetta
    - rakkolaastarit
    - puhdistusneste

    - pyyhe
    - saippua, shampoo, tukkaharja
    - dödö
    - suihkukengät
    - ilmavat vaihtokengät
    - vaihtoasut, alusasut ja sukat

    - setelirahaa
    - yksi luottokortti
    - kartta
    - hotellikortti
    - ID kuten ajokortti
    - bussilippu tms.
    - vakuutuskortti
    - puhelin
    - aurinkolasit
    - WC-paperia sekä ennen että jälkeen maran (esim. Berliinissä loppui vessoista kesken)
    - juomapullot täytettäviksi paluumatkaa varten

    - majoituspaikassa kylmäpussit, mahdollisuuksien mukaan valmiiksi viilennettyinä esim. akilleksia varten
    - normaali ensiapulaukku, jossa mm. ibuprofeiinia, ripulilääkettä ja vastaavaa

    Kynnet tietty leikattu useampi päivä ennen (kerkeävät paranemaan jos kipeytyvät liian lyhyiksi leikattuina).

    Ja palautusjuomaksi sopivaa olutta maun mukaan! (lisätty edellisen blogini kommenttien pohjalta)

    • 2
      entries
    • 0
      kommenttia
    • 594
      views

    Recent Entries

    Niin. Tilanne on kutakuinkin niin huono kuin tuossa alaotsikossa kuvailee - puoli vuosisataa on kohta täynnä, painoa on tullut joka vuosi pari kiloa lisää (katselin juuri vanhoja hääkuviamme vuodelta 1999,  jolloin painoin 67 kg), ja liikunta on jäänyt täysin olemattomaksi. Positiivinen puoli on toki se, että suurempia terveydellisiä haittoja kohonneita triglyseriniarvoja lukuunottamatta ei ole tullut, mutta suvussa on vahva taipumus sydän- ja verisuonitauteihin...

    En ole koskaan ollut kovin kiinnostunut tavoitteellisesta liikunnasta, ja elämäni ensimmäistä kertaa liityin urheiluseuraan 2006 kun aloitin golfin - sekin jäi parin vuoden päästä työkiireiden takia. Arkiliikuntaa, etenkin kävelyä ja pyöräilyä olen kyllä aina harjoittanut. Etenkin juoksemista olen aina inhonnut. Kouluaikojen cooperit ovat edelleen muistissa... 

    Aiempi juoksukokemukseni on jostain v 2005 paikkeilta, alkoi ärsyttää ettei noin yksinkertaista hommaa saa haltuun ja haastoin itseni juoksemaan puoli tuntia yhteen menoon. Se onnistui sykemittarin avulla - aiemmin olin aina juossut kuten Cooperia koulussa, täysillä, ja siten ei pitkälle pääse. Kun opin lönkyttelemään tarpeeksi hiljaa ja kävelemään välillä, menihän se puoli tuntia lopulta. Vaan sitten olikin jo syksy, pimeää, märkää ja kylmää...

    Tämä nykyinen elämänparannusprojekti alkoi viime lokakuussa, kun työnantaja tarjosi viikon kuntoremontin kylpylässä, täydellä palkalla. Tai ei se silloin vielä lähtenyt mutta helmikuun alussa sain juonesta kiinni ja onnistuin ruokavaliolla ja KCals -appsin (tulette huomaamaan että rakastan erilaisia härpäkkeitä) avulla tiputtamaan painon alle 90 kilon. Edellisestä kerrasta onkin jo aikaa.

    Seuraava askel on tietysti liikunnan lisääminen. Melko tarkkaan vuosi sitten perheeseen tuli vuoden ikäinen lapinkoirauros, ja sen jälkeen 10 000 askelta päivässä ei ole ollut ongelma. Tehoa vaan pitäisi saada lisää. Painon pudotuksesta palkitsi itseni Polar M400 -mittarilla ja sehän on juoksuun mainio apuväline. Tavoite asetettiin vaimon veljen (joka on aika lailla samassa liemessä kuin minäkin) kanssa vahingossa maaliskuun Kuusamon lomalla: 10 km Ruissalossa syyskuussa, ainoana tavoitteena maaliin pääsy :)

    Huhtikuun lopulla aloitin tahdilla minuutti hölkkää, 2 minuuttia kävelyä n 30min 3xviikossa. Tähänkin löytyy appsi, useitakin, minun käyttämäni on nimeltään C10k Pro. Toukokuun puolivälissä kartoitin lähtötasoani sillä monesti jo mainitulla Cooperin testillä - olin varma että kilometri on maksimitulos mutta meni melkein 1800 m... Sen jälkeen iskikin poskiontelontulehdus ja homma joutui telakalle kahdeksi viikoksi, 30.5.loppui kuuri ja pääsin jatkamaan.

    Treenitauon aikana sisustin kotiin pienen kuntosalin (painoja, kuntokeskus, crosstrainer jne) oheisharjoittelua varten ja ostin elämäni ensimmäistä kertaa juoksukengät myyjän avustuksella - tähän asti olen valinnut kivan näköiset ja sopivan hintaiset...

    Näillä siis mennään. Huomenna olisi luvassa lenkkipäivä - sen verran tässä on mieli jalostunut, että noita suorastaan odottaa :D

     

     

     

    • 1
      entry
    • 12
      kommenttia
    • 682
      views

    Recent Entries

    Tuli sitten käytyä Turussa TCR-puolimaratonilla. Tavoite oli kirkas: ennätys, joka alkaa numeroilla 1.38.

    Alkuun lähdin intoilemaan hieman liian kovia kilometrejä, alle 4.30-vauhtia. Sain himmailtua vähän, mutta jatkoin 4.30-4.40-kilometrejä. Paluumatkalla iski kova vastatuuli, joka hidasti hieman. Imeskelin vähitellen geelejä ja sain pidettyä energiatasot hyvinä.

    Noin 17 kilometrin kohdalla lähdin kiristämään. Katselin kelloa ja totesin, että aikaa on hyvin, kun voimiakin riittää vielä. Ohitin yhden miehen ja pudotin minua kilometritolkulla peesanneen kaverin kyydistä. Kahdenkympin kohdalla totesin, että aikaa on yllin kyllin 1,38:aan. Samalla alkoi ihmetyttää, kun katua tuntui jatkuvan ja jatkuvan.

    Kun 21 kilometriä täyttyi, tajusin, että jokin mättää. 21,15:n kilometrin kohdalla (oman gps:ni mukaan) aika oli 1,38.15. Silloin oli Kupittaankatua vielä vähän jäljellä ennen kääntymistä loppusuoralle. Tajusin, että minun pitää juosta aivan hulluna, jotta saan virallisen ennätyksen. Siispä tossua toisen eteen.

    Loppupeleissä ennätykseni parantui maaliviivalla 10 sekuntia, mutta uudelle minuuttiluvulle en päässyt. Gps näytti matkaksi 21,44 kilometriä.

    Järjestäjän mukaan matka on virallisesti mitattu. Ihmettelen kuitenkin, kun muutama viikko sitten gepsini näytti virallisesti mitatun viitosen maaliviivalla 5,00 km. Miksi se valehtelisi nyt noin järjettömästi? Maaliviivalla yksi kympin juossut tuttuni sitä paitsi kertoi oman gps:nsä näyttäneen maalissa 10,38 km.

    Ymmärrän, että mittaus tehdään sisäkurveja liipaten, jotta matkasta tulee varmasti virallisen mittainen. Jos erittäin tarkaksi osoittautunut gepsini näyttäisi muutaman kymmentä tai vaikka sata metriä liian pitkän matkan, asia olisi puolestani ok. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miten hassaisin kurveissa tai missään muuallakaan matkan varrella 340 metriä.

    Ennätys tuli, mutta näiden mittaepäilysteni vuoksi juoksin juuri TCR:llä kaksi kertaa: ensimmäisen ja viimeisen.

  16. Ilmassa on selvästi jonkinlaisia comebackin tuntuisia tuulahduksia, sillä pari viikkoa sitten alkanut harjoittelu aiheutti jonkun epäjatkuvuuskohdan mun elämässä ja olen jostain syystä alkanut laskea viikkoja siitä eteenpäin. En ihan ajatellut sen menevän näin, vaan tulla takaisin pikkuhiljaa juoksuharjoittelun pariin. Näin se tavallaan on harjoittelun näkökulmasta mennytkin, mutta mieli muuttui kyllä sohvaperunasta hölkkäriksi 7.7. Olen ilmeisesti sen verran on/off-tyyppi, että mieli on joko...

  17. Lauantaina köpöttelin kevyesti kuusijärven pimeissä maastoissa. Jalat oli pikkasen arat, mutta ei mitään ihmeempää. Eilen samoilla koivilla vajaat 22km. Syke oli sama, mutta vauhti noin puoli minuuttia nopeempaa. Oikea reisi vähän jumitti ja tänään on jalat pikkusen juosseen tuntuset. Ajattelin että pitäs hieman kiristää noiden pitkien vauhteja ja siihen tuo 5.30 on ihan ok taso. Sama pitäs tehdä myös normi pk-lenkeille että jalat tottus kovempaan vauhtiin. Vaikka tuo torstain lenkki meni aivan...

    View the full article

    • 0
      entries
    • 0
      kommenttia
    • 529
      views

    No blog entries yet

  18. Leivo1

    • 0
      entries
    • 0
      kommenttia
    • 461
      views

    No blog entries yet

×