Helpota elämääsi ja kirjaudu sivustolle

Hei, 
luet sivustoa nyt vieraana. Avaamalla sivulle omat tunnukset pystyt seuraamaan haluamiasi keskusteluja helpommin. Voit osallistua keskusteluun myös vieraana. Silloin kommenttisi menee moderointijonon kautta. Sisäänkirjautuneena se näkyy heti kaikille. Tunnusten luonnin yhteydessä voit käyttää keksittyä sähköpostiosoitetta jos et halua ilmoituksia sinulle tulleisiin kommentteihin yms.

Vieraana löydät uudet viestit valikosta Uudet viestit -> Juuri nyt. 

Blogit

Our community blogs

    • 1
      entry
    • 0
      kommenttia
    • 26
      views

    Recent Entries

    Jos olet jo keski-ikää lähestyvä liikkuja niin kuin minä, olet varmaan ehtinyt joskus altistua Cooperin testille. Yhdysvaltalaisen lääkärin Kenneth Cooperin 1960-luvun loppupuolella kehittämä 12 minuutin juoksutesti oli minun kouluaikoinani myyyttinen ja hieman pelättykin testi. Viimeistään lukiossa oli vähän jokaisen pojan kunnia-asia rikkoa maaginen 3 000 metrin raja testissä. Minä en koskaan tuohon yltänyt, jäin parhaimmilaan armeijassa 50 metriä vajaaksi. Harmitti, sillä tosissaan yritin, ja olin harjoitellutkin. Nyt, lähes kolme vuosikymmentä myöhemmin, olen löytänyt itselleni ainakin osaselityksen omista geeneistämme.

    Olemme valinneet geenitestipatteristoomme testin nimeltä ’Aerobinen kunto’ ja ’Maksimaalisen hapenottokyvyn potentiaali’. Kerron tässä tekstissä tuosta ensimmäisestä testistä. Tutkimme testissä kahden geenin rs8192678 ja rs2267668 aerobiseen kuntoon vaikuttavat geenivariantit. Aerobisen harjoittelun vaikuttavuuden ja näiden geenien geenivarianttien välillä on voitu osottaa olevan yhteys, mm. ”Does Genetic Variation in PPARGC1A Affect Exercise-Induced Changes in Ventilatory Thresholds and Metabolic Syndrome? ” ja Genetic variations in PPARD and PPARGC1A determine mitochondrial function and change in aerobic physical fitness and insulin sensitivity during lifestyle intervention.

    Aerobisessa harjoittelussa tavoitteena on nostaa anaerobista kynnystä. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että harjoittelemalla kestävyyslajia, kuten esim. juoksua, voit harjoittelun edetessä juosta yhä kovempaa, ilman että juoksu pitäisi keskeyttää happivajeen takia. Kyseiset geenit ja niiden variantit vaikuttavat harjoitteluun siten, että suotuisilla geeneillä siunattu henkilö hyötyy aerobisesta harjoittelusta enemmän kuin heikommilla geeneillä varustettu, mutta harjoittelusta on kuitenkin hyötyä kaikkien osalta.

    Minulla on käynyt näiden varianttien osalta huono tuuri. Varianttini näyttävät, että joudun tekemään enemmän töitä aerobisen kunnon kehittämiseen kuin ns. hyvillä geeneillä varustettu henkilö. Kumma kyllä, tämä ei minuna lannista, päinvastoin. Lähden edelleen lenkille, sillä vaikka tiedän ettei minusta huippumaratoonaria voi tullakaan, niin ainakin minulla on nyt siihen selitys, ja tiedän, että hyödyn harjoittelusta joka tapauksessa!

    Tämän geenitestin ja 22 muuta testiä tilaat kätevästi verkkokaupastamme!

    Aerobinen_kunto-300x276.jpg

    Pekko Vehviläinen
    ’Suomen mitatuin mies’
    Digiterveys.fi

    Pekko_HCM_2013.jpg

  1. Prahan nelipäiväinen turnee onnellisesti takana. On se upea kaupunki, jossa järjestetään sen lisäksi hieno juoksutapahtuma. 

     

    Pari ensimmäistä päivää reissusta käytettiin aikaerosta toipumiseen ja kaupungin keskeisimpien nähtävyyksien katseluun. Ihan kaikkea emme ehtineet näkemään näin lyhyessä ajassa, eikä se jalkapelissä olisi ollutkaan järkevää ennen sunnuntain maratonia. Sattumoisin olin varannut meille hotellihuoneen kilometrin päästä lähtö- ja maalialueesta vanhan kaupungin sydämestä. Aivan upea paikka, josta oli helppo liikkua kävellen tai julkisilla kulkuvälineillä. 

     

    Heti menomatkalla lentokentältä hotellille ajelimme ratikalla suoraan expoon noutamaan numeroita ja muuta tarjolla ollutta tavaraa. Siellä kaikki toimi perjantai-iltapäivällä hienosti, kuin ruuhkaa ei ollut. Saimme kamat jonottamatta ja ehdimme kierrellä rauhassa expon ilman ruuhkaa. Hotellia lähdimme etsimään ajamalla summassa valitulla ratikalla vanhan kaupungin laitamille. Hotelli löytyi helposti vähän karttaa tutkimalla. Kirjauduimme sisään ja respan nappisilmäinen tyttö tarjosi meille heti tuopilliset tervetuliaisolutta!!

     

    Majoittumisen jälkeen teimme sotasuunnitelmia illan ruokailua varten. Nälkähän siinä oli jo joka ukolla pitkän päivän ehdittyä iltapuolelle, Lähdimme kävelemään vanhaan kaupunkiin ja valitsimme summassa yhden ravintolan, jossa näkyi lätkän MM-kisat. Ruoka oli hyvää ja olut kylmää. Isompaa nestetankkausta ei uskaltanut enää tehdä, kun sunnuntain juoksu oli näköpiirissä. 

     

    Lauantaipäivä meni enimmäkseen kaupungilla tallusteluun. Kiipesimme mm. presidentinlinnaan Vltava-joen vastarannalle. Portaita oli paljon ja se tuntui loppumatkassa reisissä. Kevyt lounas jossakin pikkuravintolassa. Päivä jatkui kaupunkiin tutustuttaessa. Kävimme mm. maistamassa absinttiä tuohon jaloon juomaan erikoistuneessa ravintolassa. Mielenkiintoinen drinkin  valmistustapa sai meidät tilaamaan juoman joka poltettiin lasiin. Vaikka juoma perustui 80 %:n alkoholiin, niin ei se väkevä ollut. Päinvastoin, kuin linnunmaitoa. Baarin tyttö toi meille myös kannullisen vettä, mutta koskas suomalaiset ovat veteen tyytyneet?  Illalliseksi söimme pizzaa jossakin italialaistyyppisessä ravintolassa. Parempiakin pizzoja on tullut syötyä. Sinänsä siinä ei mitään vikaa kai ollut, mutta kun listalla luki pepperoni, niin oletimme sen olevan makkaraa, eikä paprikaa. Mutta kerrankos sitä erehtyy ja joutuu syömään paprikaa, vaikka siitä ei pidäkään.

     

    Sunnuntai -  maratonpäivä valkeni aurinkoisena, mutta hieman viileähkönä. Tai niin erehdyimme luulemaan. Aamiaisen jälkeen juoksukamat niskaan ja lähtöpaikalle. Viileä tuuli puhalteli vanhan kaupungin kaduilla ja lyhkäisissä vermeissä meinasi tulla hieman kylmä. Hakeuduimme lähtöalueella paikkaan, jossa saimme olla auringonpaisteessa. Kellon lähestyessä yhdeksää lähdimme hakeutumaan omiin lähtökarsinoihimme. Porukkaa oli kapealla kadulla satojen metrien laumaksi. Lähtölaukauksesta lähtöviivalle aikaa itseltäni meni 3.45-karsinasta nelisen minuuttia ja porukaa oli takanani vielä vaikka kuinka. Alkumatka meni vauhtia tunnustellen, pysyttelin jänöjen tuntumassa ja aina välillä vilkaisin kellosta, mitä vauhtia mennään. Kun Garmin kertoi km-vauhtien olevan välillä viiden minuutin haminoilla ja jopa alle, laskeskelin, että pupuset taitavat juosta bruttoaikaa ja pyrkivät ajamaan alun jälkeenjääneisyyden kiinni mahdollisimman nopeasti. Annoin pupujen mennä ja keskityin omaan juoksuuni. Lämpötila nousi nopeasti auringon noustessa keskitaivaalle. Alkoi olemaan jo tukalan kuuma. Juomaa otin jokaisella hioltopisteellä vähintään pari mukillista, joista toinen meni suuhun ja toinen päähän viilentämään tunteita. Puolimatkaan saakka juoksu tuntui hyvältä ja 3.45 loppuaika tuntui olevan saavutettavissa. Ennen puolimatkaa "törmäsin" tuttuun juoksijaan, jonka kanssa taivalsimme hetken yhdessä keskustellen niitä näitä. Kun vauhti tuntui itselleni hieman liian kovalta jättäydyin suosiolla jatkamaan yksin. Kilometrit tulivat ja menivät tasaisen tappavasti. Vettä kului ja juoksin myös suihkujen alitse viilentääkseni itseäni.  Jokaisen Vltava-joen ylityksen jälkeen odotin maalin häämöttävän seuraavan käännöksen takana. Ja kilin kellit se siellä ollutkaan. Lopulta alkoi kuulumaan maalialueen kuulutuksia ja suoran päässä häämötti maalikaari ja sininen maalimatto. En yrittänytkään rimpuilla loppukiriä vaan jatkoin rauhallisesti maaliviivan yli. Mitali kaulaan ja juotavaa etsimään. Ensimmäinen pullollinen haihtui ikeniin, vasta toisesta taisi riittää edes hieman vatsaan saakka.

     

    Avaruuslakana päällä lähdin tallustelemaan hotellia kohti ja siitä se vasta seikkailu alkoikin. Vanha kaupunki oli tupaten täynnä turisteja ja osa väylistä oli luonnollisesti rajattu juoksijoiden käyttöön, joten tuttua reittiä hotellin suuntaan en voinut käyttää. Pyörin niitä samanlaisia katuja kävellen varmaan tunnin verran ennen kuin osuin oikeaan osoitteeseen.  Matkakumppanini olivat jo saapuneet aiemmin hieman paremmin suunnistaen. Pääsinpähän rauhassa kuumaan suihkuun pitkäksi aikaa.

     

    Olimme varanneet illallisen hotellin omasta ravintolasta ja suunnistimme sinne kuudeksi. Kunnon pihvi ranuilla ja olutta. Salaattia Tsekit eivä juurikaan harrasta, lautaselle oli vain vaatimaton salaatinlehti. Pihvin kypsyyttä ei meiltä etukäteen kyselty, mutta omani osui juuri omaan makuhermooni puoliraakana. Nam.

     

    Maanantai-aamuna ei ohjelmassa ollut muuta, kuin viimeisten tavaroiden pakkausta ja siirtyminen lentokentälle. Taxfreestä vielä viimeiset ostokset ja illaksi kotiin.

     

    Matkan plussat:

     

    - Matkaseura

    - Edullinen ruoka ja maailman paras olut, eikä sekään ollut kallista.

    - Hyvin järjestetty maraton 

    - Upea historiallinen kaupunki

    - Edullinen majoitus

     

    Miinukset:

     

    - Sokkeloinen vanha kaupunki

    - Liian kuuma juoksusää

    - Mukulakivet ja ratikkakiskot juoksureitillä

     

     

  2. Rotterdamin maraton 9.4.2017

    Kirjataanpa tämäkin tarina tänne vaikka kyse ei olekaan ultrajuoksusta vaan pikemminkin halusta parantaa myös tämän lajin omaa ennätystä ultraharjoittelun ohessa. Netti on muutenkin moderni muisteloiden tyyssija. Paikaksi 2017 maratonille siis päätyi Rotterdam pääasiassa sen takia että juoksu oli huhtikuussa ennen 2017 UTTF kisoja, eikä niiden välissä olisi mitään asiaa tällaiselle vedolle, ja se että vuoden 2016 Rotterdamin kaupunki ja maraton osoittautuivat hyvin positiivisiksi yllätyksiksi. Kotiintuomisina olivat 2016 PB, ensimmäinen 3.30 alitus, ja makea terassikauden avaus kiertäen kaupunkin kuppiloita mukavassa auringonpaisteessa juoksun jälkeen...memorable hangover.

    Omat juoksut vuoden 2016 Rotterdamin ja tämän tapahtuman välissä lähentelivät jo neljää tuhatta kilometriä joten kestävyydessä ei ainakaan pitänyt olla puutteita. Paino oli laskenut vuodessa noin 3kg vaikka voisihan sitä vieläkin kevyempi olla. Pieniin kipuihin (oikea polvi ja vasemman lantionpuolen säteilevät kivut) oli jo tottunut ja ne pysyivät lihashuollolla melko hyvin kurissa joten voi sanoa että kolmas käytännössä vammaton juoksuvuosi oli jo hyvällä mallilla. Pystyin myös lähtemään starttiin erittäin levollisin mielin, koska kauden päätavoitteet olivat vielä kaukana edessä ja toisaalta varmuus PBn saavuttamisen suhteen oli selvä – kysymys oli enemmän siitä kuinka vähän tai paljon minuutteja tällä matkalla PBstä lähtisi...mutta Maraton on aina tapahtuma jossa voi tapahtua mitä tahansa.

    Talvikuukausina myös pari juoksututtua innostuivat ajatuksesta ja meitä oli ”tosijuoksijoiden” lisäksi lähdössä neljä kuntoilijaa kimppareissuun, mutta valitettavasti Steadyrunnerin kausi taukoitui ikävään telakkaan (toipumisia!). Jo ennen itse matkaa Whatsup- ryhmämme kävi kuumana suunnittelusta ja psykkaamisesta ja niin ZeroDiesel, Sverre ja Kiljander päätyivät kisakaupunkiin lauantaina noin vuorokausi ennen starttia. Lauantaina kruisailtiin hieman kaupungissa, puhuttiin huonoja juttuja ja tietysti syötiin pastaa niin lounaaksin kuin illalliseksikin. Heput kävivät jossain ”kiehtovassa” merimuseossa esi-isiänsä etsimässä ja itse otin päiväunet.

    Maratonin startti oli viileän aamun jälkeen täydellisessä säässä (ennuste oli mennyt jo niin lämpimäksi että hieman epäilytty tulisiko päivästä kuuma, ja tulihan siitä) sunnuntaina klo 10 ja lähdimme ZeroDieselin kanssa suunnitellusti kimpassa liikkeelle ajatuksena että ZD vetää ekan 5km ja minä seuraavan @4.50 ja itse lähtisin pikku hilkaa kiristämään tahtia 3.20 aikatavoitteen saavuttamiseksi. Nähdäkseni olimme hyvin samassa maratonkunnossa vaikka kaveri yrittikin tätä väistellä ennen kisaa J. Alkuruuhkassa oli paljon ihan väärän karsinan juoksijoita ja jäin ZDsta pahimmillaan parin kymmenen metrin päähän. Sverre lähti kakkoskarsinasta meidän perässämme. Jalassa oli Adidas Adizerot ja mukana 6kpl geelejä jotka nappailin hieman etupainotteisesti kokeeksi tällä kertaa (7.5km, 15km, 21km, 25km, 30km, 33km).

    Pikku hiljaa hivuttauduin ZDn kantaan ja 5km kohdalla hän totesi vauhdin olleen täsmälleen @4.50. Siirryin vetämään ja n 7km kohdalla sanoin että alan nyt kiristämään vauhtia maltillisesti. Toinen ja kolmas vitonen menivät reippaammin mutta huomasin olevani n. 40 sekuntia tavoiteaikataulua jäljessä. 15kmsta eteenpäin laitoin varovasti vielä vaihdetta sisään mutta puolimaratonin kohdalla tilanne ei olut korjaantunut lainkaan vaan ero 3.20 tavoitteseen säilyi siellä 40s kieppeillä. Jäljessä oltiin alusta lähtien. Vaikka juoksu tuntui ihan hyvältä niin kovempaa en kuitenkaan uskaltanut mennä kun suoraan naamaan paistava aurinko ja lämpö alkoivat jo lievästi ahdistaa ja sykkeet olivat 170 kieppeillä. Keli oli fantastinen mutta ehkä liian lämmin optimisuoritukseen.

    Lähdin kuitenkin vielä yhteen ”hyökkäykseen” ja se jäi kyllä ihan piippuun vain havaitakseni että 25km kohdalla alkoi olla ensimmäisiä hankaluuden tuntemuksia jotka pahenivat Erasmus-sillan toisen ylityksen ylämäessä päätyen tilanteeseen josta alkoi puolustustaistelu. Bonkkaus-fiilikset pahenivat jo kolmessa kympissä ja siitä eteenpäin päivän tavoite muuttui PBn varmistamiseksi. Kellossa alkoi pikkuhiljaa näkyä @5.00 ja 35km eteenpäin @5.10-5.20 nopeuksia joten homma oli paketoitu klassiseksi maratonin selviytymistaisteluksi. Kannustus on Rotterdamissa aivan todella hienoa. Numerolapussa on myös nimi ja hienoa oli kuulla paljon myös tällaista henkilökohtaista kannustusta ja tästä sai voimaa ihan loppuun asti.

    Jos ei ollut itsellä helppoa niin ei ollut kyllä kymmenillä tai sadoilla muillakaan. Paljon oli kävelijöitä viimeisellä kympillä kolme ihan hoivattavaa potilasta reitin varrella. Yksi tilanne näytti hyvinkin vakavalta. Yksi juoksija parikymmentä metriä edelleäni pysähtyi kuin seinään muutama kilometri ennen maalia ja jäi seisomaan tolpilleen kuin jähmettyneenä. Taputtelin ohimennessäni hartioillle ja kannustin jatkamaan. Oli kuuma. Vettä oli vaikea saada alas viimeisellä juomapisteellä vaikka nestehukan oireita oli pienten vilunväristysten kautta ollut kehossa.

    Viimeisillä kilometreillä laskeskelin että 3.25 on alitettavissa ja mitoitin effortit sen mukaan. Viimeisen kilometrin juoksin niin lujaa kuin pääsin ja kellossa kävi @4.15 ainakin hetkellisesti maalisuoralla. Loppuaika 3.24.31 jätti parantamisen varaa jatkoonkin. Toinen puolikas oli jonkun 3-4min hitaampi kuin ensimmäinen. Uskoin olevani hyvänä päivänä 3.20 kunnossa mutta koska olosuhteita ei saa moittia niin todetaan toinen hyväksytyistä selityksistä: paska kunto.

    Rotterdamissa juostiin todella kovia suomalaisia tuloksia (onnittelut!) ja näitä tyyppejä oli mukava tavata jatkoilla. Viime vuoden tapaan terassikierros tapahtui lähes helteisessä säässä ja aurinko paistoi lämpimästi. Ulkona pääsimme syömäänkin mikä oli harvinaista herkkua huhtikuussa. Kiitoksia mahtavasta matkaseurasta ZDlle (PB!) ja Sverrelle (SB!) sekä muille suomalaisille joita tavattiin. Memorable hangover saavutettiin tänäkin vuonna PBn lisäksi.

  3. 3 vuotta pompusta. En ole ihan juhlatuulella, kausi täytyi aloittaa uudestaan. Helmikuussa kostautui yhdistelmä paljon töitä, paljon treeniä ja mun alppijunnujen kisa- ja leiriviikonloput. Sain flunssan, joka loppui aika nopeasti ja palasin lenkkipoluille. Ehdin olla lähes limaton 5pv, mutta ekan laskupäivän jälkeen Obertauernissa flunssa joko iski takas tai sain uuden viruksen. Rimpuilin vähän vastaan, mutt sitt iski kuume ja siihen jäi laskut. Voi sitä ketutuksen määrää. Ton Itävallan leirin jälkeen vedettiin puolivaloilla vielä toista viikkoa, ja tuli käytännössä kuukauden treenitauko. Paluu treeniin oli masentavaa, viimeisen kahden viikona aikana mulla ollut vasta kaks hyvää treeniä. Niin se vaan menee, kokonaiskuormaa pitäis hallita koska flunssakierteessä häviää paljon enemmän. Bonuksena painonnousu jatkunut, 5kg viime vuoden pohjista joka on aika paljon kannattevaa kauden kisoihin. Täytyy myöntää etten oo ollut pitkään aikaan näin syvällä suossa. Järjellä tiedän ett aina on noustu, mutta tunteella kuitenkin aina mennään. Hyvää pössistä metsästäen.

     

    Ja nyt kun kieriskellään tässä tuskissa, niin muutama muistelo siitä maaliskuun päivästä v 2014.  Se oli maaliskuinen sunnuntai ja ensimmäinen Tukholman maratonille valmistava 30km lenkki. Edellisenä torstaina oli satanut jäista tihkua ja Sporttiklubin lenkillä minua oli alkanut närästämään. Perjantai palauttavalla lenkillä ei mitään oireiluja. Mutta nyt, 30km lenkillä se närästys alkoi heti, vaikka kyseessä PK vauhtinen lenkki. Oikea olkapää alkoi puutua jossain vaiheessa, paska lenkki ajattelin. Pari kertaa oli pakko pysahtyä ja yrittää röyhtäisemällä lopettaa ketku olo. Mietin mita olin syönyt tai eikö uusi urheilujuoma sopinut mulle. Juoksin koko lenkin, kun sykkeet odotusten mukaiset ja vauhti pysyi suunnitelmassa. 21km kohdalla tosin jouduin repimään sykevyön pois koska se puristi rintaa. Mietin jatkanko matkaa vai lopetanko, mutt päädyin jatkamaan täydet 30km koska niin oli ohjelmassa. Ja koska 30km on aina vähän Via Dolorosa, niin oli varannut musiikiksi tolle lenkille Mozartin Requim kuolinmessun ja Pink Floydin Delicate Sound of Thunder. How spooky. Onko ihmisen alitajunta jotenkin paremmin perillä mitä siellä kehossa tapahtuu?

     

    Kaikki ei oo lukeneet tai ei muista tätä tarinaa, mutt juoksin siis ton treenin loppuun asti ja suoritin normaalit huoltohommat kotona. Sitt hyppäsin sohvalle lepäämään ja rupesin googlaamaan oireita ja tuloksella 2/5 oiretta rupesin epäilemään sydäriä. Soitin Jorviin ja kysyin saisinko sillee suht nopeasti EKG:n. Auto alle ja Jorviin jossa kolmen vartin jonotuksen jälkeen EKG joka ei näyttänyt mitään. Sairaanhoitaja sanoi että lääkäri tulkitsee tän sitte ja pisti mut jonoon jossa olin 3 TUNTIA! Kun olin ihan normaalinoloinen (vs kylmähikinen kuolemanpelkoinen kivuissa kierivä). Päivystyksen nuori lääkärikään oikein keksinyt mitään, mutt teetti kuitenkin verikokeet TnT troponiiniarvojen määrittämiseksi. Niitä tunnin odotellessa sain luvan ajaa kotiin syömään illallista. Palasin sairaalaan 22:30 jolloin lääkäri soitti mulle parkkikselle ja pyys äkkiä huoneeseen. Juoksin Jorvin parkkikselta mäen ylös ja sain kuulla ett mut otetaan sisään. Kardiologi Kai Kiilavuori aloitti samantien UAP hoidot, eli aspiriinia, nitroo suoneen ym. Ultralla ei näkynyt mitään ihan tavatonta, ja puhuttiin jostain mikrorepeytymistä. Seuraavana aamuna troponiini arvot oli jatkaneett nousua ja siitä kiirehdittiin äkkiä varjoainekuvaukseen, jossa todettiin tromposyyttien tukkima vasen päävaltimo LAD (eli siis plakki revennyt valtimon seinästä ja sitä paikkamaan tulleet trombosyytit tukkivat myös koko suonen). Ja pallokerhon jäsenyys sieltä tuli, kolme stenttiä pitää siellä nyt auki mestoja. Kardiologii kysyi jälkeenpäin miten helkkarissa mä oon voinut juosta 30km lenkin LAD täysin tukossa ilman rytmihäiriöitä. Ja seuraavan kerran noiden oireiden tultua soitat ambulanssin vartin päästä etkä yritä juosta koko 30km. No oireita ei oo onneks tullut, ja ton tapahtuman jälkeen oon juossut 6 maraa joissa PB parantunut 3:54 => 3:30. 

     

    Vanhaa tarinaa siis edellä, mutt tässä edelleen ihmetellään tota päivää. Maratonharjoittelu ja -juoksu vaatii kovaa päätä, siinä siirretään kipukynnystä. Ja ne endorfiinit, runner's high. Ainakin noi tulee mieleen, miten sitä voi juosta maraton spessun sydäri päällä. Vähän pelottavaa, kun kuitenkin on kirjoitettu ett silloin kuin pääkoppa käskee lopettaa niin kroppa kyllä jaksaa vielä. Mun tapauksessa ei niin ollut, vähän sattui, mutt koska noi herkkua on ollut?

     

    Veljet ja siskot. Glad to be alive. Kaaduin, mutt voitin juoksevan elämäni takaisin. Viivalla nähdään!

     

     

  4. Lisään taas juttua tiuhaan päivittyvään blogiini (taitaa jo olla lähes vuosi viime postauksesta).

     

    Juoksemaan oppii juoksemalla ja kilpaa juoksemaan oppii juoksemalla kilpailuja? Ehkä. Ainakin sen olen huomannut, ettei 10k ole enää niin epämieluisa matka juosta, mitä se joskus oli. Silti teen hieman strategista säätöä kaudelle 2017. Keskityn vielä entistäkin enemmän treenaamiseen (> 4500 km) ja toivon samalla, että hieman vähäisemmissä kilpailuissa mitä aion juosta, olisi sekä vire että sääolosuhteet ym. suotuisia.

     

    Kisastartteja 2016 oli aika monta, siis 11. Suomessa noista 5, Vorssassa 1 :), manner-Espanjassa 4 ja Mallorcalla 1. Paras kisa heti ensimmäinen. 10. kisa oli myös hyvä ja suorituskyky kohdillaan.
    Harmi vaan, että oli espanjalainen talvimyräkkä just tuona viikonloppuna. Merkkasin joitain sijoituksia myös listaan.

     

    Kauden 2017 listalta HSM on saletti, muut alustavia kisoja. Lohjalla voisi juosta 5000m, se kun radalla voisi kulkea. 10000m en sen sijaan usko kulkevan niin hyvin radalla mitä maantiellä ja se jääneekin ehkä Lohjalla juoksematta. Kuopiossa taas puolikkaalla tietysti suht hyvä aika tavoitteena, mutta ei mitään < 1.22. Lähinnä 3 viikkoa ennen Joutsenoa sopisi hyvin ohjelmaan. Molempien Suomen maratonien jälkeen olisi 8 viikkoa seuraavaan kisaan. Kevät - alkukesä kaudella maratonia seuraava kisa vähemmällä riskillä 10k ja syksymmällä sitten voisi parempien pohjien avulla olla mahdollista juosta 3. maraton 8 viikkoa Joutsenon jälkeen.

     

    Tavoite -ketjuun jo kirjoitin tavoitteita, mutta tässä vielä eri matkojen tuloshaaveet.

     

    5k < 17.50 (< 3.34 min/km)
    10k < 36.30 (< 3.39 min/km)
    21,1k < 1.22 (< 3.53 min/km)
    42,2k kevät < 2.54 (< 4.07 min/km), syksy < 2.51 (< 4.03 min/km)

     

    2016:

    21.2 Zurich Marathón de Sevilla, 2.59.12
    30.4 Helsinki Central Park 10k, 38.14
    11.6 Helsinki Half Marathon, 1.25.55
    21.7 Forssan rata10k, 38.39
    27.8 Oittaa 5,274k, 20.41
    3.9 Midnight Run 10k, 38.50
    17.9 Espoon Rantapuolikas, 1.26.47
    25.9 Carrera Surasports Ayuda A El Chad Palma 10k, 38.44, M35 1. sija
    11.12 Sant Joan d'Alacant 5k, 18.22, M35 4. sija
    18.12 Sanitas Marca 10k Valencia, 38.10, M35 28. sija
    30.12 Cursa Nocturna La Vila Joiosa 5k, 18.25, M35 2. sija

     

    2017:

    23.4 Helsinki Spring Marathon
    17.6 Forssan Suvi-ilta 10k ?
    7.-9.7 SAUL SM 5000m, 10000m Lohja ?
    2.9 Kuopio Maraton, 21,1k ?
    23.9 SAUL SM-maraton Joutseno ?
    19.11 Valencia Marathon ?

  5. Kirjoitan

    • 2
      entries
    • 2
      kommenttia
    • 144
      views

    Recent Entries

    Meikon luonnonsuojelualueet, Kirkkonummi

    Alueen polkureittejä on kunnostettu parin viime vuoden aikana. Nyt on hyvät merkityt reitit 3 km - 14 km päiväretkelle tai polkulenkille. Uusin merkkaus on Kotopolku eli aikaisemmin neljän lammen lenkkinä tunnettu reilu 4 km ympyrälenkki. Reitit lähtevät Meiko-järven vedenottamon läheltä (Korsolammentie 42). Parkkipaikalta on lyhyt matka Korsolammen ja Meikon rantaan. Polut ovat paikoin jyrkkiä ja kallioisia eivätkä sovi huonojalkaisille. Vastaavasti maisemat ovat upeat ja reitit sopivat haastavaan polkujuoksuun mainiosti. Reittien ulkopuolella alueella on paljon tutkittavaa kalliokiipeilymestoista venäläisiin linnakerakenteisiin Porkkalan miehitysajoilta. Högbergetin kalliojyrkänteeltä on hienot näköalat merelle saakka. Mm. geokätköjä hakemalla löytää näitä kiinnostavia paikkoja.

    Keväällä lumien sulaessa aurinkoisilla rannoilla ja kallioilla voi olla hurjat määrät kyykäärmeitä. Meiko-järvessä on koirien uittaminen kielletty. Kauniina ulkoilupäivinä pysäköintialue ruuhkautuu.

    Oheisen kartan reitti kiertää Meiko-järven ja Kokokierroksen merkityt polut.

    Meiko 14k.gpx

    Meiko 14 km 2016.pdf

    • 1
      entry
    • 0
      kommenttia
    • 197
      views

    Recent Entries

    Onko kukaan lähdössä? Itseni ilmoitin 20km vaellukselle.

  6. T2

    Vapaaehtoiset nappasivat pyörän hienosti lennosta hellään huomaansa ja itse pääsin hölkkäämään hassussa etukumarassa suoraan vaihtotelttaan. Lenkkarit jalkaan, pari geeliä taskuun, ajokamat pussiin, ja pussi sille varattuun astiaan. Sen jälkeen loputtomalta tuntunut vedenheitto ja juoksuun. Aika 3 minuuttia.

     

    MARATON

    Suunnitelmana oli juosta ensimmäiset 5km rauhallisesti kutosen kilsoja mutta suoraan pyörän päältä jalat kävivät jotenkin hirveillä kierroksilla enkä millään meinannut onnistua hidastamaan tahtia riittävästi. Ensimmäinen km 5:15, toinen 5:30 ja vasta kolmannella sain vauhdin laskemaan lähelle kuutta. Pelkäsin että liian kova aloitus toisi suuria ongelmia loppumatkasta, joten yritin väkisin pitää vauhdin alhaisena ja sykkeen alapeekooalueella 120 tasoilla. Sen jälkeen kilometrit taittuivat suurinpiirtein 5:35 tahdilla sykkeen ollessa noin 130 eli ylä-pk mitoissa. Tällä tahdilla mentiin oikeastaan seuraavat 30 kilometriä. Kävelin jokaisella 2km välein olleella huoltopisteellä suunnitellut noin 20 askelta ja otin vuorotellen geelin + vettä tai urheilujuomaa. Kaadoin myös vettä päälleni niin paljon kuin mahdollista. Kerran piti lisäksi pysähtyä ottamaan yhteiskuvia tyttären kanssa reitin varrella. Hölkkä tuntui helpolta koko matkan mutta en silti tullut nostaneeksi vauhtia. 21km kohdalla näin oli suunniteltu tehtäväksi, mutta oikeastaan vain syke nousi hieman.

     

    Jatkuvat kävelytauot veivät joka kerran niin paljon aikaa, että päätin hoitaa alavatsaa painavan kushädän vessatauon sijasta näihin kisoihin kuuluvalla tavalla. Laskin siis huoltopisteiden jälkeen hitaasti pieniä määriä housuun puristaen samalla ruunsaasti vettä päälleni sivullisten harhauttamiseksi. Tämä toimi osittain mutta vasen kenkä kastui. Ja kyllä, tämä oli myös raportoitava tänne blogiin. Lopulta oli kuitenkin käytävä kerran myös hurjan hajuisessa bajamajassa.

     

    Kun viimeisen kerran ohitin maalisuoran mutkan, matkaa oli jäljellä noin 9km ja suunniteltu all-out loppukiri lähti liikkeelle. Tätä ei kestänyt kuin hetki kun liian runsaasti nautittu neste aiheutti yhtäkkiä kovia pistoksia alavatsassa. Oli pakko pistää kävelyksi vähäksi aikaa kun vatsa ei kestänyt minkäänlaista pomputusta. Sen jälkeen siirryin asteittain hiihdosta takaisin juoksuun sitä mukaa kun kipu hellitti. Tähän tuhraantui noin 3-4 minuuttia mutta viimeiset 6-7km sain juostua taas noin 5:15 kilometrejä ja siirryin nauttimaan vain pieniä määriä kokista. Sen verran jalat olivat jo tahmeat että aivan suunnitellun kaltaisesti ei edes tuo 7km loppukiri irronnut.

    Maratonin loppuaika 3h55min, keskisyke 128.

     

    Lopullinen aika siis 11h43min. Ensisijainen tavoite oli 12h alitus, mutta salaa toivoin 11h30min alle menevää aikaa. Täytyy tietenkin olla hyvin tyytyväinen että ensinnäkin vatsa ja välineet toimivat noita pistoksia lukuunottamatta täydellisesti, mikä mahdollisti ehjän suorituksen ja ensisijaisen tavoiteajan alittamisen. Jälkikäteen ajatellen olisi voinut kuitenkin hieman kovempaakin rutistaa mutta uskallus ei riittänyt. Mutta tätä oli mahdoton tietää etukäteen.

     

    Oliko täysmatka sitten niin hurjaa menemistä elimistön äärirajoilla? Kaiken hehkutuksen arvoista ja matka henkiseen ylivertaisuuteen? Kaiken tehdyn työn arvoista? No ei. Ei ainakaan tällä lailla tylsästi pk-alueella tampaten. En kokenut valaistumista tai löytänyt itsestäni uutta kartoittamatonta kapasiteettia. Nyt viimeistään uskon että matka ei tapa vaan vauhti. Varmasti tuosta matkasta saa myös kärsimysnäytelmän jos vauhtia on liikaa tai tankkaus epäonnistuu, mutta rauhallisesti suoritettuna uskallan suositella sitä kaikille joita asia kiinnostaa mutta jotka ovat epävarmoja kyvyistään. Täysiä juostun maratonin jäljiltä jalat ovat huonommassa kunnossa kuin rauhallisesti tehdyn täysmatkan.

     

    Melko paljon sai tehdä töitä tämän projektin eteen mutta maaliviivalla olo oli kuitenkin hieman hölmistynyt että tässäkö tämä nyt oli. Siltikään en voi kiistää etteikö kisa olisi ollut kokemuksena todella hieno. Reitti oli upea ja maraton juostiin aivan ydinkeskustassa ja tunnelma sen mukainen. Kööpenhaminan Ironman sopii ensikertalaiselle erinomaisesti. 

     

    Luulenpa että triathlonkamat menevät tältä erää myyntiin ja keksin jotakin muuta seuraavaksi. Seuraavan vuoden aikana en pystyisikään keräämään riittävästi tunteja vaikka polte iskisikin. Ehkä 7-8h viikossa olisi tulevaisuudessa tehtävissä. Nuts karhunkierros 80km ensi keväänä voisi olla sellainen sopiva haaste että taas hirvittää... 

    20160823_184217.jpg

  7. Tutustumismatka Hollantiin on takana ja paljonhan ennakkoluuloista poikkeavaa siellä olikin.

    Tällä kertaa reissuun lähdettiin kahden pariskunnan voimin, samalla miehityksellä kuin pari vuotta aiemmin Köpikseen. Mäntymäet olivat rantautuneet Vaasasta Kymenlaaksoon jo hyvissä ajoin ja päätimme lähteä yhdellä autolla matkaan. Ford C-max näytti jälleen kyntensä ja pari pyörälaukkua ja muutama matkalaukku meni sisuksiin neljän ihmisen kera komeasti.

    Perjantai oli matkustuspäivä. Lensimme Amsterdamiin, josta suoriuduttiin junalla eteenpäin Maastrichtiin. Päivä oli pitkä ja erityisesti noin 3h junamatka 140km siirtymällä ei saanut ihan täysiä pisteitä. Nykyään käsittääkseni myös vähän kovempaa kulkevia junia on =) Majoitukseen aivan aseman viereen päästiin näppärästi ja yö-myssyn ja kebabin jälkeen mukavasti unille.

     

     

    Maastricht on noin Lahden kokoinen viehättävä pikkukaupunki. Tunnelma oli varsin leppoisa ja ihmiset ystävällisiä. Tässä kaupungissa näki sentään aitoja hollantilaisia, toisin kuin Amsterdamissa. Ilmottautumisten, expon ja kisa-alueen järjestelyt olivat tuttua Ironman kisalle tyypillistä hyvää tasoa. Ainoana miinuksena mieleen tulee saniteettitilojen vähäisyys. Vaihtopaikat, uinnin startit jne. kaikki sijaitsivat kompaktilla alueella reilun puolen kilometrin päässä hotellistamme. Valmistelurutiinit hoitui siis näppärästi lauantai päivällä. Leppoisasti vietellen päivää ja illalla vielä pasta-illallisen voimin päästiin unille jo hyvissä ajoin.

    Nukuin erittäin hyvin kisaa edeltävän yön. 7 tuntia hyvää unta oli luksusta ja herääminen klo 4.15 ei tuottanut mitään tuskaa. Hotelliin oli vielä järjestetty aamupala kisan johdosta alkamaan jo klo 4, joten liikkeelle lähtö oli erittäin miellyttävä. Könysimme rantaan ennen puolta kuutta. Pilviseksi päiväksi oli luvattu noin 20 astetta lämmintä sekä sadekuuroja. Ihmeempää tuulta ei aamusta ollut, joten uinnille se lupasi ainakin hyvää. Odottelut rannalla sujuivat hyvin ja rolling startilla suoritettuun uintiin valmistautuminen meni hyvin. Hakeuduin itse noin 1.10-1.15 loppuajan joukkoon. Tästä voisi jälkiviisaana sanoa, että olisi hieman enemmän pitänyt luottaa itseensä. Erityisesti ensimmäisen kilometrin aikana ohittelin uimareita todella paljon. Rolling startti eteni ja kävely jokeen kesti osaltani noin 15 minuuttia.

     

     

    Vesi Maas-joessa oli 21 asteista ja se tuntui aamuiseen viileään ilmaan verrattuna miellyttävän lämpöiselle. Pääsin uintirytmistä kiinni hyvin ja mitään aikaisempien vuosien kaltaista panikointia ei ollut. Uinti sujui ensimmäisen noin kilometrin verran hyvin, lukuunottamatta niitä ohiteltavia. Sen jälkeen reitti kulki parin sillan alta, joihin oli mielestäni hieman typerästi rajattu uintikaista liian kapeaksi. Näiden siltojen kohdalla, pohjakasvillisuutta syöden, tuli jonkun verran kontaktia muiden uimarien kanssa. Sain myös kyynärpäästä silmääni ja toinen linssi oli oikeinkin napakasti integroituna päähän. Onneksi ei tullut mustaa silmää =). 1,5km kohdalla oli uintiin lisätty noin 50m mittainen hölkkäosuus, jossa kierrettiin saarella sijainnut kaupungintalo. Tämä oli ihan miellyttävä lisä uintiin. Siinä sai mukavasti katkaistua pitkälle tuntuvan kauhomisen ja lyötyä muutamia ylävitosia yleisön kanssa, jota olikin ihan mukavasti. Uinti jatkui takaisinpäin jokea ja palatessa tilaa oli jätetty huomattavasti enemmän myös siltojen alla. Ainut kohta, jossa virta vaikutti selkeästi uintiin oli aivan lopussa. Siinä uitiin noin 400m U-kierros kapeammassa kanavakohdassa, jossa takaisin tullessa virta jarrutti menoa ihan huolella.

    Nousin joesta hyvävoimaisena 1.10 ajassa, mikä oli näin leppoisalla uinnilla erittäin hyvä aika. Vaihtorutiinit menivät kivuttomasti ja kompaktilta vaihtoalueelta päästiin hyvin matkaan. Ironman kisoihin on tänä vuonna tullut uusi elementti AWA (all world athlete)-ranking, jossa verrataan edellisten kisojen suorituksista saatuja ranking-pisteitä muihin kilpailijoihin. Tämän perusteella olin itse rankattuna 10% "kuumaan ryhmään" ja kannoin mm. pronssin väristä uimalakkia. Hauska yksityiskohta, vaikka tuosta statuksesta ei taida mitään muuta iloa ollakaan. Priority check in olisi ollut ilmottautumisessa ja pyörä katsastuksessa, mutta koska jonoja ei ollut muutenkaan, ei tuollakaan mitään väliä ollut. Pyöräpaikka sijaitsi rankatuilla PRO-porukan vieressä ;)

     

     

    Pyöräosuus olikin sitten se jännin paikka. Hollanti ei ole kaikilta osin vain tasaista maastoa. Maastrichtin seutu on kumpuilevaa ja suunniteltu reitti meni pitkin maaseutua, jossa teiden kunto oli vähintäänkin vaihtelevaa. Pyörätien levyisiä mutkaisia baanoja, joissa asfaltin laatu vaihteli paljon. Laattapintaista tietä, betonipintaista tietä, mukulakiveä, vesivanerilla päällystettyä siltaa jne. kaikkea mahdollista löytyi. Tämä näkyi reitin varrella lukuisina rengasrikkoina, joilta itse onneksi vältyin. Noin tunnin pyöräilyn jälkeen alkaneet sadekuurotkaan eivät helpottaneet tilannetta. Jokaiseen mutkaan piti jarruttaa huolella ja kiihdytyksiä tuli paljon. Myös alamäkien lopussa olleet "pimeät" mutkat pitivät mielen nöyränä ja vauhdit alhaisena.

    Ensimmäisen 20km jälkeen oli selvää, että tavoiteaikanani pitämään 11h alitukseen olisi tuskin mitään asiaa näillä teillä. Viileähkö keli teki tankkauksesta tällä kertaa helppoa. Nestettä kului yllättävän vähän ja etukäteen sotketut energiapullotkin tuntuivat toimivan ja imeytyvän hyvin. Matkan raskuus alkoi tuntua kunnolla toisen kierroksen ensimmäisissä isoissa nousuissa toden teolla. Menohaluja piti etsiä tosissaan ja useaan otteeseen teki mieli vaihtaa koko homma sunnuntaipyöräilyksi. Jotenkin matka kuitenkin taittui ja pyörän kokonaiskeskinopeudeksi muodostunut 31km/h oli oikeastaan varsin kohtuullinen. Vielä yhtenä mainittavana erikoisuutena reitistä pitää sanoa loppuun hommattu vajaan kilometrkin mukulakivipätkä. Väsyneenä täryttimen läpi ajaminen jäi hyvin mieleen ja ranteisiin sattuu edelleen. Mikäli joku kysyy suosittelenko kisaa niin pyöräosuudesta johtuen, en suosittele.

     

     

    Juoksuosuudelle lähdin todella raskailla jaloilla. Rauhassa suoritetussa vaihdossa, jossa vessaankin piti hetki jonotella, kaikki sujui ihan hyvin, mutta pyörä oli tehnyt tehtävänsä. Krampeilta vältyin tällä kertaa oikeastaan kokonaan, mutta jalat painoivat vähintään tonnin. Ensimmäisten kilometrien aikana mietin, että pakko olisi kiihdyttää tahtia mikäli edes lähelle neljän tunnin maraton aikaa lähdetään hakemaan. Tämä ei kuitenkaan onnistunut vaan raahustaminen sujui höyryveturimaisesti kilometri kerrallaan. Juoksuosuuteen oli niinikään kerätty mielestäni turhaan kaupungin suurimmat mäet mukaan. Neljännellä kierroksella huumori olikin mäissä jo melkoisella koetuksella. Ihmisiä oli reitin varrella kannustamassa hyvin ja äänekkäästi. Tunnelma oli erittäin hyvä. Hauskana yksityiskohtana kaartaessani maalialueen ohi toiselle kierrokselle moikkatutuksi vuosien varrella muodostunut kuuluttaja antoi ylävitoset kommenteilla "Nice to see legend from Finland". =)

    Tavoiteajaksi muodostui juoksun edetessä 11.30 alittaminen. Tämä oli sopiva eteenpäin potkiva motivaatiotekijä sillä tuskaisimpien kilometrien aikana kävelemisen mahdollisuus pyöri koko ajan mielessä. Kuitenkin 11.30 tavoitteeseen päästäkseni tuota mahdollisuutta ei ollut. Sipsutin maaliin lopulta tasaisen suorituksen jälkeen ajassa 11.28:29. Kaukana alkuperäisestä tavoitteesta, mutta olosuhteet ja valmistautumisen huomioon ottaen olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. https://connect.garmin.com/modern/activity/1287950390/3

     

    Kannustusjoukot pysyivät uskollisesti mukana ja sateesta huolimatta ilmestyivät aina reitin varteen morjestamaan. Kiitoksia siitä! Maastrichtin illassa käytiin katsomassa vielä viimeisten Ironmanien maaliin tuloja ja maalilinjan sulkemisjuhlallisuudet. Kovia pappoja ja mummoja oli jälleen liikenteessä ja vaikka kaikki eivät säädetyssä 16.15 ajassa maalilinjaa saaneetkaan puhkottua, moni tuli kevyellä askeleella hymy herkässä loppuun asti.

    Amsterdam tuli niinikään koettua myös paluumatkan varrella parilla päivällä. Jos suositella pitää niin lomalle Maastrichtiin, Amsterdam kiertäen ja kisailut jossain ihan muualla =). Alla oleva sertifikaattikuva kertoo aika paljon siitä, minkä oloinen maastoajokisa oikeasti oli.      

     

     

    sertifikaatti.PNG

  8. Mystinen polvivaiva tähystysleikkattiin huhtikuun lopussa ja ei sieltä mitään merkittävää löytynyt. Vähän siloteltiin sileitä rustopintoja ja poistettiin kudosta.

     

    Odotusarvo oli, että 2 viikon treenitauko. No, taukoa oli ennen operaatiota kertynyt jo 2 kuukautta eli helmikuussa olin pystynyt juoksemaan ennen tätä operaatiota.

    Operaatio meni hyvin ja toipuminenkin edistyi parin ekan päivän aikana odotetusti, mutta sitten tyssäsi.

     

    Kuntoutusohjelmassa luki, että viikon päästä operaatiosta voi kuntopyörällä kevyesti polkea. Mulla ei kuntopyörää, mutta kilpafillari kylläkin. Operaatiosta oli kulunut 6 päivää, joten 1+1 ja olin fillarilenkillä. Poljin kevyellä välityksellä 12 km ja polvi taipui paljon paremmin. Muutaman tunnin olin tyytyväinen. Yöllä iski kramppi, kipeä sellainen, polveen 8 kertaa. Tätä kramppailua jatkui viikon ajan sekä öisin, että päivällä, jos istuin pidempään kuin 10 minuuttia eli 20+ kertaa päivässä.

     

    Siperia opetti ja odotin ja odotin kiltisti, että neste poistuisi polvesta ja voisin olla kyykyssä pidempään kuin 2 sekuntia. Sitä odottelu keskitin sitten 6 viikkoa eli kesäkuun puolessa välissä uskaltauduin fillarilenkille.

     

    Polvi on ollut siinä hapessa, että sillä kestää vetää viikossa 3 km juoksun ja yhden pyörälenkin. Kokeilin vetää kaksi juoksulenkkiä ja sen seurauksena fillarointikin sattui liikaa useamman päivän ajan. Portaita ei pysyt kulkemaan ylös eikä alas irvistelemättä.

     

    Tällä viikolla on vihdoin menty eteenpäin eli alkuviikon juoksulenkki ei turvottanut enää polvea ihmeellisemmin, joten kokeilin vetää toisen lenkin. Järkevää se ei välttämättä ollut eikä varsinkaan juosta hana auki, mutta tässä ei ole pystynyt vetämään kovaa kuin kerran fillarilla sitten tammikuun.  Aika oli juuri niin huono kuin oletinkin, kun treenitaukoa on 4 kuukautta, josta 1.5 kk täyslepoa, Olen ennätyksestä 3 minuuttia 7 kilsalla perässä. Viimeksi olen ollut yhtä huonossa kunnossa 2008. Huvittavaa kyllä 3:29 maraennätys on edelleen siltä vuodelta, koska olen pystynyt vammojen vuoksi yrittämään maratonia tasan kerran näiden 8 "paremman" vuoden aikana ja silloinkin jännekalvo hajosi kesken juoksun.

     

    Nyt istutaan jäät polvessa ja kädet ristissä pyytäen, että jalka ei olisi ottanut osumaa revityksestä, vaan tässä voisi treenata normaalisti heinäkuun ja juosta Magen Cooperissa 6.8.

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

  9. Hei! 

     

    Pitkästä aikaa taas Juoksufoorumilla ja tämän viime vuonna aloittamani blogin parissa! :) Tässä välissä minulle on syntynyt pieni ihana tytär, jonka syntymästä on kohta 3 kk. Tytär syntyi siis nyt viime maaliskuussa ja harrastin juoksua ihan raskauden viimeiselle kolmannekselle asti. Alkuraskauden kovan väsymyksen takia pitkikset jäivät todella vähiin, mutta normaalit pk-lenkit sujuivat varsin pitkälle syksyyn. Joulukuussa ja tammikuun alussa lenkit olivat sitten jo kevyitä, noin puolen tunnin hölkkälenkkejä. Pari viimeistä kuukautta kävelin paljon ja tein lihaskuntoa kotona. Tällä oli todella suuri vaikutus energiatasoihin ja jaksamiseen raskauden loppumetreillä! Itse synnytys ja siitä toipuminenkin meni todella hyvin. Itse asiassa niinkin hyvin, että lähdin ensimmäiselle juoksulenkille kolme viikkoa synnytyksen jälkeen. Tämä on vastoin virallisia suosituksia, mutta päätin vain kuulostella omaa kroppaani. Mitään ongelmia esimerkiksi lantionpohjanlihasten kanssa ei tullut, joten tästä vain lisäsin juoksukilometrejä pikkuhiljaa. Kaiken kaikkiaan olen todella kiitollinen siitä, että niin raskaus, synnytys ja siitä toipuminen sujuivat ongelmitta.

     

    Tytär on nukkunut tähän asti hyvin öisin, joten se on antanut varsin hyvän startin harrastaa juoksua. Käyn tyttären kanssa lähes päivittäin vaunujuoksemassa tavallisilla emmaljungan isopyöräisillä vaunuilla. Ne rullaavat yllättävän hyvin asfaltilla, ja pystyn arkisin tekemään mainiosti kevyitä, lyhyehköjä pk-lenkkejä. Yleensä viikonloppuisin ja satunnaisina arki-iltoina pääsen itsekseni lenkille mieheni hoitaessa sillä välin tytärtä. Juoksu on minulle siis oikea henkireikä ja antaa ihan hirmuisesti energiaa äitiyteen ja arkeen! Olen harkinnut osallistuvani ensi syyskuussa Finlandia-maratonille, ja olenkin vauva-arjen ehdoilla noudattanut 2+1 -tyyppistä maratonohjelmaa, jossa kahta kovempaa viikkoa seuraa yksi kevyt viikko. Esimerkkinä kovemmasta viikosta viime viikko: ma: aamu: 6 km kevyttä vaunujuoksua, ilta: 6 km vk (5min/km), ti: 7 km kevyttä vaunujuoksua, ke: 10 km kevyt pk, to: lepo, pe: 5,5 km kevyttä vaunujuoksua, la: 9,5 km, johon sisältyi 2 x 3000 m vedot vauhdeilla 4:45-5:00 min/km + lihaskunto 15 min ja su: 16 km pitkis, keskivauhti 6:11/km. Yhteensä 60 km. Vielä tällä hetkellä pitkikset ovat lyhyitä, ja ongelmana onkin jalkojen kestävyyden puute juostessa vähän pidempiä matkoja. Vinkkejä harjoitusohjelmaan otetaan vastaan!

     

    Syyskuinen Finlandia-maraton olisi minulle neljäs täysmaraton. Hieman arveluttaa saanko kunnon kohotettua takaisin täysmaratonin vaatimalle tasolle (juoksin täysmaran viimeksi Vantaalla 2014, aika 3:47:xx) vai pitäisikö suosiolla mennä juoksemaan puolimaraton. Tähän vaikuttaa myös suuresti se, jatkuuko arki yhtä mallikkaasti pikkuneidin kanssa, nukkuuko hän yhtä hyvin kuin tähänkin asti jne. :-)

    IMG_7370.JPG

  10. Keskiviikkona kävin osallistumassa Teivocooperiin.

    Joka juostaisiin Teivon kaviouralla, jokainen kierros tasan yhden kilsan mittainen.

    Ensin puolitoistakilsaa alkuverkkaa toki alle, melko pehmeältä alusta vaikutti.

     

    Toissayönä olin muuten herännyt kylmän hiessä kauheaan painajaiseen, juoksin unessa Cooperia ja pääsin vain 3035m. Tämä uni mielessäni olin kauhusta lähes kankea Cooperin lähtöviivalla.

     

    Toteutuisivatko unen tapahtumat tosielämässä:huh:?

    Juoksisinko vain hädin tuskin päälle 3000m Cooperissa:cry:?

    Pelko kouraisi sisintäni, oliko uni ollut enne tulevasta:hopelessness:?

     

    Kaiken rohkeuteni keräten lähestyin lähtöviivaa:hali_knuffl_rein:.

    Tossuina NB 1400 V3, jotka olivat osoittautuneet hyviksi.

    Lähettäjä lähetti meidät matkaan lähtölaskentana viidestä nollaan, niin että nollalla lähtisimme.

    Juoksu alkoi. Eka kaarre tuli melkein heti ja pitkä suora sen jälkeen.

    Juoksin jotain 3:18-3:20/km vauhtia, mutta toisen kaarteen tullessa meno hidastui.

    Se oli jyrkkä ja melko vaikea siinä oli juosta, jouduinkin siirtymään ulkoradalle.

    Selvisin kaarteesta kun pudotin hieman vauhtia ja pääsin etusuoralle.

     

    Pitkä loppusuora oli pehmeä kuin mikä ja juoksinkin myös sen aina ulkorataa pitkin.

     

    Eka kilsa sujahti aikaan 3:30.

    Kavioura oli sisäosaltaan äärimmäisen pehmeä, melko vaikeasti juostava ja juoksinkin paljolti ulkoradalla.  Toinen kilsa oli vaikea, varsinkin jyrkät kaarteet tuottivat ongelmia.

    Kahden kilsan jälkeen oli mennyt se perus-Teivocupin kahden kilsan väliaikani eli 7:25 min.

    Sinne 7:20-7:30 väliinhän se yleensä tuppaa menemään, vain huhtikuun Teivocup oli poikkeus, silloin ekat 2 kilsaa solahti yhteisajassa 6:55 min.

     

    Huhtikuun iskussa en nyt siis tainnut olla, se oli jo käynyt kristallinkirkkaaksi.

    Mutta pelkäämäni kauhuskenaario 3035m Cooperistakaan tuskin toteutuisi:smiley:.

     

    Kolmannen kilsan jälkeen oli vielä runsaasti aikaa, mutta mitään kirivaihdetta en tuntunut saavan silmään. Jatkoin kuitenkin samaa vauhtia kuin siihenkin asti:numbness_(2):.

    Vielä viimeiset sekunnit ja Cooper päättyi.

     

    Huomasin merkeistä että yli 3200m oli mennyt, ei kuitenkaan kovin paljoa yli.

    Tarkka Cooper lukema oli lopulta 3230m:goodvibes:.

     

    Kesäkuussa parannusta tuohon ja tavoitteeksi rohkeasti 3300m.

     

    Keskiviikkona yhteensä juoksua 19,9 km, eli lähes taas se 20 km.

    Iltapäivällä ensin VL-metsälenkki 10km @ 4:36/km + loppuun kevyttä 5,2km ja yhteensä siten 15,2km @ 4:56/km ja illalla Cooper 3230m + alkuverkkaa1,5 km.

    Hyvä treenipäivä.

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

  11. Kevät on mukavaa aikaa kun juoksureitit avautuvat lumipeitteestä. Olo on kuin vasikalla, joka pääsee navetasta ulos vihreälle laitumelle. Harmejakin kevät tuo tullessaan, totta kai. Juoksurytmin löytämiseen kuluu aikansa, pitkän talven jäljiltä. Suurempi ongelma on katupöly, joka lenkillä kulkeutuu hengityselimistöön. Hiekka narisee hampaissa, silmät rähmivät ja yskittää. Tutut metsäpolut ovat vielä niin lumisia, märkiä ja niljakkaita, ettei niille vielä uskaltaudu. Helpointa on juosta kaupungin kuivahtaneita pyöräteitä, pölyn haitatessa näkyväisyyttä. 

    Saastuneissa maankolkissa käytetään hengityssuojaimia, ne tuntuisivat itsestä hankalilta. Kaulaliina hoitanee samaa virkaa. Suojalaseja käytän usein, tummennuksella tai ilman. Ne tosin huurtuvat verkkaisessa vauhdissa. 

    Katupöly lienee otettava kevääseen kuuluvana ominaispiirteenä. Tai ehkäpä lähden sittenkin metsäpolulle, suunnistuskengät jalkaan!

    sandstorm.jpeg

  12. No blog entries yet

  13. Tänne blogiin tulee muuten tuskin mitään juttuja jatkossa, kun omat höpinät ovat siirtyneet tuonne harjoituspäiväkirjan puolelle:

    http://www.juoksufoorumi.fi/topic/30469-hoomoilanen-vuoriultrakuntoon-kes%C3%A4ksi-2016/?page=1

    • 2
      entries
    • 16
      kommenttia
    • 1055
      views

    Recent Entries

    KTz
    Latest Entry

    Eilen sunnuntaina oli vuorossa New Yorkin maraton. En ollut kisasta kovinkaan innoissani, sillä olen ollut loukkaantunut helmikuun lopusta asti. Välilevynpullistuma vaivasi nelisen kuukautta, ja heti sen jälkeen iski ITBS, joka on nyt vaivannut toiset neljä kuukautta. En tunnu pääsevän siitä millään eroon. Tukilihaksia on pyritty vahvistamaan, foam rollingia on tehty ja tulehduskipulääkettä on mennyt todella paljon. Akupunktiotakin on tehty reippaat kymmenen kertaa. Lähtökohdista huolimatta lähdin mukaan, sillä maratonin väliinjättö olisi tuntunut tyhmältä.

    Harjoittelu

    Viime talvena treenasin hyvin kohti NYC-puolikasta ja olin varmasti alle 1.17-kunnossa. Juoksin puolikkaan 1.25.55, vaikka selkä meni pahaksi 6km paikkeilla. Tämän jälkeen en tehnyt juuri mitään kuukauteen. Huhtikuussa tein muutaman kerran vesijuoksua ja aloitin fysioterapian, joten sain edes jotain ajanvietettä. Toukokuusta syyskuun loppuun tein enemmän ja enemmän vesijuoksua fysioterapian pysyessä rinnalla koko ajan. Yritin hiukan juoksuakin toukokuun lopussa, mutta huonolla menestyksellä. Heinäkuun alussa selkä kesti juoksua, joten menin pururadalle hakemaan kuntoa. Kolmen päivän kuluttua ITBS iski aivan yllättäen ja se meni pahaksi nopeasti (en tiennyt, että se oli ITBS ennen lokakuun puoltaväliä). Elokuussa kokeilin juoksua pari kertaa matolla, mutta aina kipu kasvoi 1-3km jälkeen. Syyskuun lopussa ja lokakuun alussa sain juostua hiukan enemmän akupunktion ansiosta, mutta kivuliasta se oli silti. Niinpä otin jälleen kahden viikon tauon yrittäen rasittaa jalkoja niin vähän kuin mahdollista, mutta pystyin sentään soutamaan ilman isompia kipuja (mikä on iso saavutus selän takia).

    Juoksin kahdeksan maratonia edeltävän kuukauden aikana 143 kilometriä, pisimmän lenkin ollessa alle 10km: 

    • huhtikuu: 0km (soutu: -, vesijuoksu: 2h15min) 
    • toukokuu: 13km (s: 5km, vj: 9h40min)
    • kesäkuu: 24km (s: 9km, vj:7h40min)
    • heinäkuu: 19km (s: 26km, vj: 14h40min)
    • elokuu: 4km (s: 73km, vj: 21h5min)
    • syyskuu: 31km (s:34, vj: 10h30min)
    • lokakuu: 53km (s: 43km, vj: -).

    Kilpailu

    Matkustin Nykiin bussilla lauantai-iltapäivänä, jotta ehtisin juuri hakea numeroni. Hotelli oli varattu yhdeksi yöksi Wall Streetiltä, josta oli lyhyt kävelymatka Staten Island Ferrylle, joka kuljetti juoksijoita Manhattanilta Staten Islandille klo 6 aamulla. Onneksi kelloja siirrettiin tuona yönä, minkä ansiosta sain ylimääräisen tunnin unta. Herätys oli silti törkeän aikaisin. Saavuin lähtöpaikalle hiukan seitsemän jälkeen, mikä tarkoitti, että lähtöön oli yli 2,5 tuntia aikaa (vaikka olin ensimmäisen aallon ensimmäisessa ryhmässä oikeiden juoksijoiden seassa). Niinpä istuskelin nurmikolla juoden pari kuppia kahvia ja nauttien muutaman baagelin. 1,5 tuntia ennen h-hetkeä pääsin sisään karsinaani, minkä jälkeen odottelu jatkui, kunnes portit avattiin ja juoksijat alkoivat valua kohti starttiviivaa. Spike Lee puhui New Yorkista maailman parhaana kaupunkia, kansallislaulu laulettiin, ja sitten päästiin matkaan. Alussa oli kamalan hidasta, vaikka luulin olevani nopeassa ryhmässä. Eteen oli jostain puikkelehtinut hitaampien ryhmien juoksijoita, joita sai ohitella alussa. Ensimmäinen ylämäkitonni Verrazano-sillalla kesti kaikkine ohitteluineen peräti 5:20. Tämän jälkeen pääsin juoksemaan vapaammin, joten avasin peltejä ja mittari alkoi näyttää noin 4min/km, jopa alle. Toinen tonni napsahti tasan neljään minuuttiin ja kolmas alamäkeen 3:49. Tässä oli jo menon makua, mutta alamäkikin oli jo loppunut. Silta loppui ja olin Brooklynissä. Neljäskin tonni vielä 4:01. Tuli osoitettua, että pystyn edelleen yli 3000m cooperiin tauonkin jälkeen, loukkaantuneena.

    Viides tonni 4:06 ja vitosen väliaika varsin mainio 21.27 huomioiden, että eka tonni oli todella hidas. Ei ole tällaista vitosta tullutkaan juostua maaliskuun jälkeen, joten sitä voisi kutsua kauden parhaaksi. Seuraava vitonen tosin oli vieläkin nopeampi (noin 20.50), koska sain juosta tasaista vauhtia (4:10, 4:11, 4:07, 4:01, 4:18). Tässä vaiheessa alkoi jo tuntua, että on juostu, koska kyseessä oli jo nyt pisin lenkkini kahdeksaan kuukauteen. Vasen ITBS-polveni oli alkanut vaivata jo jossain ennen viittä kilometriä, mutta sain raahattua sitä mukanani. Kolmas vitonen oli hiukan hitaampi, mutta edelleen taustaan nähden hyvin nopea (4:11, 4:12, 4:17, 4:30, 4:13, eli jossain 21.30 paikkeilla). En toki edes ajatellut alittavani kolmea tuntia, vaikka olin edelleen hyvin siinä vauhdissa. Alun perin tarkoitukseni oli lopettaa kahdeksan mailin jälkeen, koska siinä oli sopiva metropysäkki ja tyttöystäväni oli siinä kannustamassa. Päätin kuitenkin jatkaa vähintään puolimaratoniin, jotta saisin siihen noteerauksen tälle syksylle. Olisi mielenkiintoista nähdä, millaista vauhtia voi pitää kipeällä polvella, harjoitettelematta. Neljäs vitonen oli vielä 21.50, joten vauhti ei ollut ratkaisevasti hidastunut, mutta nyt tonnit napsuivat jo 4:20-4:30-maisemaan. Jo kahdeksan mailin jälkeen oli harjoittelemattomuus alkanut tuntua ja jalat alkoivat pökkelöityä. Raastoin kuitenkin puolimaratoniin asti ajassa 1.30.53.

    Heti puolimaratonin väliajan jälkeen laitoin kävelyksi. Olin laskenut, että kävelemälläkin ehtisin toisen puoliskon reiluun kahteen ja puoleen tuntiin, mikä tarkoittaisi neljän tunnin maisemaa. Pian tuli kuitenkin alamäki, johon päätin taas laittaa juoksuksi. Jatkoin tällaista kävelyjuoksua muutaman tonnin, jotka kaikki osuivat melko tasan kuuteen minuuttiin. Sitten taioin hatusta 27. tonnin aikaan 4:05 alamäen avustuksella. Tämän jälkeen palasin kuuden minuutin tonneihin. Aloin jo haaveilla selvästi alle neljän tunnin ajasta, koska tällainen kävelyn ja juoksun vaihtelu tuntui sopivan. Kuitenkin pari sataa metriä ennen 30km paalua molemmat etureiteni kramppasivat polven yläpuolelta ja raahauduin sivuun venyttämään niitä. Tämä kuitenkin sai takareiteni kramppaamaan. Myös pohkeet tekivät samaa. Hirveä fiilis. Pari minuuttia hierottuani reisiäni päätin jatkaa kävelyä. Aina, jos yritin ottaa juoksuaskelia, reidet kramppasivat. Niinpä viimeiset 12km tulisivat olemaan pääosin kävelyä. Tämä vitonen 32.36 tauon takia. Kävelemällä tonnit napsuivat 7:20-7:30-aikoihin, joten kyllä matka niinkin eteni. Vilkuilin myös puhelintani loppupuolella, minkä marathonfoton kuvaajatkin ikuistivat. Nyt on siis olemassa todistusaineistoa, että olen käyttänyt puhelinta juoksulenkillä. Tämä oli ensimmäisen kerta elämässäni, kun minulla oli puhelin mukana millään lenkillä (harjoitukset mukaanlukien). Jalkapohjani ja sääreni olivat aivan tulessa, kävely aiheuttaa minulle normaalistikin "penikkatautia". Jotenkin onnistuin vielä painamaan 40. tonnin alle seitsemän minuutin Central Parkissa. Viimeiset 300m tulin täyttä höyryä juosten ja ohitin varmasti yli 100 juoksijaa. Loppuaikani oli lopulta 3.57.50. Tuntuu, että todistin taas jotain itselleni. Olen varma, että terveenä voisin mennä paljon kovempaakin.

  14. sunshine
    Latest Entry

    Ensimmäinen triathlonin pikamatka takana. Siitä lyhyesti...

    Vähän yli viikkoa ennen kisoja onnistuin saamaan pohkeet ja takareidet täysin jumiin, jonka takia viimeiset viikot vietin lähinnä uinnin merkeissä. Parhaalla viikolla tulikin yhteensä 8km uintia. Lisäksi kisoja edeltävänä päivänä sain kovan päänsäryn, jonka takia edellisenä yönä en nukkunut yhtään. Ei ihan paras mahdollinen valmistauminen ja matkaan lähdinkin sillä fiiliksellä, että käydään nyt pieni iltalenkki heittämässä. En jaksanut edes jännittää, kun tavoitteena oli vain maaliviivan ylitys.

    :shithappens:

    Uinnin aloitin ihan liian kovaa ja puolenvälin jälkeen haukoinkin happea jo siihen tyyliin, että pian hukun. Loppumatka oli ihan tuskaa ja tuntui tosi pitkältä. Miten 400m voikaan tuntua niin pitkältä!? Ei se uinti huonosti mennyt, mutta tiedän että nopeampaakin pääsisin, jos malttaisin aloittaa rauhassa. Harmi, kun noita aloituksia ei juurikaan voi harjoitella, muuta kun kisoissa. Pyöräilyssä päädyin aika nopeasti omanvauhtiseen ryhmään, jonka mukana sitten ajeltiin melkein koko matka. Välillä yritin ohi, mutta hetken päästä ryhmä taas porhalsi ohi.. eli tyydyin heidän vauhtiinsa. Pyöräily sujuikin omasta mielestäni parhaiten.. ottaen huomioon, että lajeista juuri pyöräily tuottaa minulle yleensä eniten hankaluuksia. Juoksu alkoi ihan hyvin, mutta viimeisellä kilometrillä voimat loppuivat ja vauhti hidastui huimasti ja maalisuoralla ei irronnut enää edes pientä spurttia. Kovempaa olisi 5km mielestäni pitänyt painella. Loppuaika 1:27:03. Maalissa ihan hyvä fiilis, vaikka loppuaikaan en ollutkaan ihan täysin tyytyväinen. Jäi ainakin parannettavaa ensi kerralle. Pikamatka ei ehkä oikein ole mun laji.. en yhtään tykkää paahtaa täysillä. Mieluummin pidemmän matkan ja vähän iisimmin. Kokonaisuudessa jäi kuitenkin ihan hyvä fiilis. Lauantaina kannustettiin ääni käheänä seurakavereita, rentouduttiin ja haaveiltiin omasta puolimatkasta joskus hamassa tulevaisuudessa.

    Kolmen viikon päästä ensimmäinen perusmatka, joka tällä hetkellä tuntuu ihan maratonilta.. mutta ehkä siitä jotenkin selvitään.. hitaasti, mutta varmasti :wink_(2):

    • 1
      entry
    • 0
      kommenttia
    • 383
      views

    Recent Entries

    Tavoitteeni on ollut tankata seuraavasti kolmen päivän ajan ja palata sitten maraa edeltävänä päivänä kevyeen normiruokaan:

    - täysjyväpastaa 250 gr => hiilareita 125 gr (jaettuna pariin ateriaan)
    - mustikkakeittoa litra => 100 gr (maidon kanssa)
    - rasvatonta maitoa 2 litraa => 100 gr
    - 2 banaania => 45 gr
    - täystuoremehua 2 litraa => 200 gr
    - maltoa 2 x 0,75 litraa => 120 gr (yo. mehuun sekoitettuna)
    - jogurttia 0,5 litraa => 50 gr

    eli yhteensä 750 gr ja itselläni 10 gr / painokilo. Malto on 94%:sta Malto6:a ja sekaan pikkulusikallisen verran Fruisaana-hedelmäsokeria maksan energiavarastoja ajatellen :-)
     

     

    Seuraavassa muistilistani maratapahtumaan mukaanotettavista tavaroista:

    - juoksukengät
    - päähine (huivimainen)
    - juoksulasit
    - geelit x 3 yhteenteipattuna
    - juoksusukat
    - juoksupaita, juoksunumero kiinnitettynä
    - juoksuhousut
    - juoksutakki jos tarvetta
    - ajanottosiru, varalta pieniä nippusiteitä kiinnitykseen
    - sykemittari ja GPS-podi, ladatuilla paristoilla
    - vesipullo alkukilometreille, jogurttia/banaania/energiapatukkaa varalta mukaan

    - Tenavan rasvatalkki (haaroihin ja kainaloihin)
    - 3M Micropore kuitukankainen haavateippi (nänneihin)
    - sieni kasteluun
    - ilmoittautumispaperit, tarralaput yms.

    - tuuleltasuojaavat takki ja pitkät housut maaliintulon jälkeen
    - geeli maalin jälkeen
    - palautumisjuomaa & -jauhetta
    - rakkolaastarit
    - puhdistusneste

    - pyyhe
    - saippua, shampoo, tukkaharja
    - dödö
    - suihkukengät
    - ilmavat vaihtokengät
    - vaihtoasut, alusasut ja sukat

    - setelirahaa
    - yksi luottokortti
    - kartta
    - hotellikortti
    - ID kuten ajokortti
    - bussilippu tms.
    - vakuutuskortti
    - puhelin
    - aurinkolasit
    - WC-paperia sekä ennen että jälkeen maran (esim. Berliinissä loppui vessoista kesken)
    - juomapullot täytettäviksi paluumatkaa varten

    - majoituspaikassa kylmäpussit, mahdollisuuksien mukaan valmiiksi viilennettyinä esim. akilleksia varten
    - normaali ensiapulaukku, jossa mm. ibuprofeiinia, ripulilääkettä ja vastaavaa

    Kynnet tietty leikattu useampi päivä ennen (kerkeävät paranemaan jos kipeytyvät liian lyhyiksi leikattuina).

    Ja palautusjuomaksi sopivaa olutta maun mukaan! (lisätty edellisen blogini kommenttien pohjalta)

    • 2
      entries
    • 0
      kommenttia
    • 489
      views

    Recent Entries

    Niin. Tilanne on kutakuinkin niin huono kuin tuossa alaotsikossa kuvailee - puoli vuosisataa on kohta täynnä, painoa on tullut joka vuosi pari kiloa lisää (katselin juuri vanhoja hääkuviamme vuodelta 1999,  jolloin painoin 67 kg), ja liikunta on jäänyt täysin olemattomaksi. Positiivinen puoli on toki se, että suurempia terveydellisiä haittoja kohonneita triglyseriniarvoja lukuunottamatta ei ole tullut, mutta suvussa on vahva taipumus sydän- ja verisuonitauteihin...

    En ole koskaan ollut kovin kiinnostunut tavoitteellisesta liikunnasta, ja elämäni ensimmäistä kertaa liityin urheiluseuraan 2006 kun aloitin golfin - sekin jäi parin vuoden päästä työkiireiden takia. Arkiliikuntaa, etenkin kävelyä ja pyöräilyä olen kyllä aina harjoittanut. Etenkin juoksemista olen aina inhonnut. Kouluaikojen cooperit ovat edelleen muistissa... 

    Aiempi juoksukokemukseni on jostain v 2005 paikkeilta, alkoi ärsyttää ettei noin yksinkertaista hommaa saa haltuun ja haastoin itseni juoksemaan puoli tuntia yhteen menoon. Se onnistui sykemittarin avulla - aiemmin olin aina juossut kuten Cooperia koulussa, täysillä, ja siten ei pitkälle pääse. Kun opin lönkyttelemään tarpeeksi hiljaa ja kävelemään välillä, menihän se puoli tuntia lopulta. Vaan sitten olikin jo syksy, pimeää, märkää ja kylmää...

    Tämä nykyinen elämänparannusprojekti alkoi viime lokakuussa, kun työnantaja tarjosi viikon kuntoremontin kylpylässä, täydellä palkalla. Tai ei se silloin vielä lähtenyt mutta helmikuun alussa sain juonesta kiinni ja onnistuin ruokavaliolla ja KCals -appsin (tulette huomaamaan että rakastan erilaisia härpäkkeitä) avulla tiputtamaan painon alle 90 kilon. Edellisestä kerrasta onkin jo aikaa.

    Seuraava askel on tietysti liikunnan lisääminen. Melko tarkkaan vuosi sitten perheeseen tuli vuoden ikäinen lapinkoirauros, ja sen jälkeen 10 000 askelta päivässä ei ole ollut ongelma. Tehoa vaan pitäisi saada lisää. Painon pudotuksesta palkitsi itseni Polar M400 -mittarilla ja sehän on juoksuun mainio apuväline. Tavoite asetettiin vaimon veljen (joka on aika lailla samassa liemessä kuin minäkin) kanssa vahingossa maaliskuun Kuusamon lomalla: 10 km Ruissalossa syyskuussa, ainoana tavoitteena maaliin pääsy :)

    Huhtikuun lopulla aloitin tahdilla minuutti hölkkää, 2 minuuttia kävelyä n 30min 3xviikossa. Tähänkin löytyy appsi, useitakin, minun käyttämäni on nimeltään C10k Pro. Toukokuun puolivälissä kartoitin lähtötasoani sillä monesti jo mainitulla Cooperin testillä - olin varma että kilometri on maksimitulos mutta meni melkein 1800 m... Sen jälkeen iskikin poskiontelontulehdus ja homma joutui telakalle kahdeksi viikoksi, 30.5.loppui kuuri ja pääsin jatkamaan.

    Treenitauon aikana sisustin kotiin pienen kuntosalin (painoja, kuntokeskus, crosstrainer jne) oheisharjoittelua varten ja ostin elämäni ensimmäistä kertaa juoksukengät myyjän avustuksella - tähän asti olen valinnut kivan näköiset ja sopivan hintaiset...

    Näillä siis mennään. Huomenna olisi luvassa lenkkipäivä - sen verran tässä on mieli jalostunut, että noita suorastaan odottaa :D

     

     

     

    • 1
      entry
    • 12
      kommenttia
    • 559
      views

    Recent Entries

    Tuli sitten käytyä Turussa TCR-puolimaratonilla. Tavoite oli kirkas: ennätys, joka alkaa numeroilla 1.38.

    Alkuun lähdin intoilemaan hieman liian kovia kilometrejä, alle 4.30-vauhtia. Sain himmailtua vähän, mutta jatkoin 4.30-4.40-kilometrejä. Paluumatkalla iski kova vastatuuli, joka hidasti hieman. Imeskelin vähitellen geelejä ja sain pidettyä energiatasot hyvinä.

    Noin 17 kilometrin kohdalla lähdin kiristämään. Katselin kelloa ja totesin, että aikaa on hyvin, kun voimiakin riittää vielä. Ohitin yhden miehen ja pudotin minua kilometritolkulla peesanneen kaverin kyydistä. Kahdenkympin kohdalla totesin, että aikaa on yllin kyllin 1,38:aan. Samalla alkoi ihmetyttää, kun katua tuntui jatkuvan ja jatkuvan.

    Kun 21 kilometriä täyttyi, tajusin, että jokin mättää. 21,15:n kilometrin kohdalla (oman gps:ni mukaan) aika oli 1,38.15. Silloin oli Kupittaankatua vielä vähän jäljellä ennen kääntymistä loppusuoralle. Tajusin, että minun pitää juosta aivan hulluna, jotta saan virallisen ennätyksen. Siispä tossua toisen eteen.

    Loppupeleissä ennätykseni parantui maaliviivalla 10 sekuntia, mutta uudelle minuuttiluvulle en päässyt. Gps näytti matkaksi 21,44 kilometriä.

    Järjestäjän mukaan matka on virallisesti mitattu. Ihmettelen kuitenkin, kun muutama viikko sitten gepsini näytti virallisesti mitatun viitosen maaliviivalla 5,00 km. Miksi se valehtelisi nyt noin järjettömästi? Maaliviivalla yksi kympin juossut tuttuni sitä paitsi kertoi oman gps:nsä näyttäneen maalissa 10,38 km.

    Ymmärrän, että mittaus tehdään sisäkurveja liipaten, jotta matkasta tulee varmasti virallisen mittainen. Jos erittäin tarkaksi osoittautunut gepsini näyttäisi muutaman kymmentä tai vaikka sata metriä liian pitkän matkan, asia olisi puolestani ok. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miten hassaisin kurveissa tai missään muuallakaan matkan varrella 340 metriä.

    Ennätys tuli, mutta näiden mittaepäilysteni vuoksi juoksin juuri TCR:llä kaksi kertaa: ensimmäisen ja viimeisen.

  15. Ilmassa on selvästi jonkinlaisia comebackin tuntuisia tuulahduksia, sillä pari viikkoa sitten alkanut harjoittelu aiheutti jonkun epäjatkuvuuskohdan mun elämässä ja olen jostain syystä alkanut laskea viikkoja siitä eteenpäin. En ihan ajatellut sen menevän näin, vaan tulla takaisin pikkuhiljaa juoksuharjoittelun pariin. Näin se tavallaan on harjoittelun näkökulmasta mennytkin, mutta mieli muuttui kyllä sohvaperunasta hölkkäriksi 7.7. Olen ilmeisesti sen verran on/off-tyyppi, että mieli on joko...

  16. Lauantaina köpöttelin kevyesti kuusijärven pimeissä maastoissa. Jalat oli pikkasen arat, mutta ei mitään ihmeempää. Eilen samoilla koivilla vajaat 22km. Syke oli sama, mutta vauhti noin puoli minuuttia nopeempaa. Oikea reisi vähän jumitti ja tänään on jalat pikkusen juosseen tuntuset. Ajattelin että pitäs hieman kiristää noiden pitkien vauhteja ja siihen tuo 5.30 on ihan ok taso. Sama pitäs tehdä myös normi pk-lenkeille että jalat tottus kovempaan vauhtiin. Vaikka tuo torstain lenkki meni aivan...

    View the full article

    • 0
      entries
    • 0
      kommenttia
    • 437
      views

    No blog entries yet

  17. Leivo1

    • 0
      entries
    • 0
      kommenttia
    • 385
      views

    No blog entries yet

  18. Markku

    • 0
      entries
    • 0
      kommenttia
    • 238
      views

    No blog entries yet