Jump to content
Juoksufoorumi.fi

Blogit

 

Välähdys alkusyksyn treeneistä

Joskus kun blogisivun loin, totesin, että kirjoitan joskus treeneistäkin. No tässä lyhyt semmone löpinä. En tiedä tarkkaan mitä hain muutaman päivän treenisetillä, mut oli mukava tänään viimeisen loppunostokilsan jälkeen hetki nuutuneena ihmetellä maailman menoa ja todeta, että peruskunto ei ainakaan ole aivan surkeaa tasoa, kun määrää kestää akuutisti suht hyvin. Semmoisenkin huomion tein, että 10k:n vähän alivireisetkin kisajuoksut ovat tehneet hyvää, sillä normi marateho tuntui hieman korkeista sykkeistä huolimatta suht mukavalle, lukuunottamatta viimeistä kilsaa, jossa sai jo vähän itseään motivoida pitämään vauhtia yllä. No ko viimeinen kilsa meni kuitenkin 4.06, joten tyytyväinen olin 5k loppunostoon, joka alkoi @TeroYK:lle (joka oli poikansa kanssa lenkillä) huudellessa, että lähdetään joskus juoksemaan, ja tuosta ekaan helppoon alamäkikilsaan lasketellessa (4.08). Tuon jälkeen homma vakavoitui kilsoille 2, 3 ja 4, joista huonoin taisi olla eniten vastatuulta, loivaa nousua ja hiekkapätkää sisältänyt toinen kilsa (4.15). Vielä tässä voi olla keväätä vastaava suorituskyky löydettävissä.   Torstai - sunnuntai, aika tarkkaan 72 tuntiin kertyi treeniä suht hyvin (87,12 km): to 25,15 km @ 5.02 min/km, 5 km nosto @4.39 min/km + 1,44 km @ 5.30 min/km.
pe 14,17 km @ 5.02 min/km + 0,35 km @ 4.46 min/km kevyt.
la 14,13 km @ 4.45 min/km, Kuopion maran 10k:n reitti vauhtileikittelynä < 45 min + hölkkää.
su 30,03 km @ 5 min/km, ks 77% HRmax (max 94% HRmax), 2h30min (25 km @ 5.11 min/km, ks 75% HRmax (max 85% HRmax)
+ loppunosto 5,03 km @ 4.11 min/km, ks 90% HRmax (max 94% HRmax)) + 1,85 km @ 5.48 min/km.   Viikko kahdella lepopäivällä 102,9 km. Ensi viikolla ainoat treenit, joissa alakynnyksen yli tehot, ovat torstain 3x4k 3min pal. Jyväskylän puolikasta varten (toimi hyvin keväällä ennen puolikasta) ja viikonlopun pitkiksen loppunosto. Muuten kevyttä määrää.

ruiskarhu

ruiskarhu

 

Härkäviikot alkamassa

Olen taas näköjään buukannut itselleni härkäviikot tähän syyskuulle. Mutta ei se mitään, kun vietän joka tapauksessa "välivuotta" nyt kun olen viimeistä vuotta M55-sarjassa. Ensi vuoden kuviot ovat vielä hieman auki, mutta pääosin jo lukkoonlyötyjä.    Huomenna Kuohun tasoittava Vaajakoskella. 5000 m radalla. Tulokset määräytyvät Masters Athletics ikähyvityslaskurin mukaan. Mielenkiintoinen kokeilu tai sitten ei. Reilun viikon päästä Tallinnan maraton. Kahden viikon päästä Finlandiamaraton. ja kolmen viikon päässä häämöttää SAUL:n  10 km:n maantiejuoksu.    Eikä siinä vielä kaikki. Vantaan maratonille olisi vielä tarkoitus sännätä lokakuussa. Sitten voisikin pistää kauden pakettiin ja alkaa keskittymään ensi vuoden rientoihin, M60-sarjassa ellen sitten innostu johonkin yllätys-/yllytysjuttuun.     

hatapa

hatapa

 

KaldoaiviUltraTrail2018 10-11.8.2018

KaldoaiviUltraTrail 10-11.8.2018   TAUSTAA   Trailrunning.fi uutismuistelo vuodelta 2017: "Seikkailuhenkisten polku-ultraajien syksyä sähköisti tieto 10-11.8.18 Utsjoella järjestettävästä Kaldoaivi Ultra Trailista, ja tapahtuma täyttyi nopeasti. Sen 130km:n reitti kulkee Kaldoaivin erämaa-alueella, joka on Suomen laajin erämaa. Kaldoaivi on tavallisesti vain harvojen, kokeneiden kulkijoiden kohde, ja niin on myös tässä kisassa. Järjestäjien mukaan pitkä, haastava ja raastava reitti on äärimmäisen kaunis ja tunteita herättävä, mutta ei sovellu missään tapauksessa kaikille. Tämä ei ole matalan kynnyksen juoksutapahtuma!"   Nyt kun tuota ilmoitusta katson jälkikäteen, on aika helppo allekirjoittaa tuo kauan sitten kirjoitettu tiivistelmä tästä järjestäjän mukaan ”maailman pohjoisimmasta ultrakilpailusta”. Uusi hieno ”Perusmatka” on syntynyt Suomen polkujuoksukartalle.   Tämä tapahtuma tuli varattua hieman jälkijunassa jo sen jälkeen kun se oli loppuunmyyty, mutta onnekseni sain ensimmäisen peruutuspaikan itselleni, kun aloin kyselemään. Kaipuu kotimaiseen polkujuoksuun ulkomailla vietetyn ajan aikana oli melkoinen, ja kaiholla katselin UTTF- kisojen pallukoita sohvalta käsin. E24 juoksun jälkeen sain elämäntilanne huomioiden ihan hyvin liikuttua, mutta epäilemättä suurin puute oli tuntuma luontoon ja vertikaaliin. Kerran viikossa pyrin käymään paikallisilla vuorilla aamuyön tunteina heräten, mutta odotukset eivät olleet järin kovat kun pääosa juoksusta tuli tasaisella maalla tai sitten juoksumatolla. Jonkin verran tein kuntosalilla porraskone- sekä mattoharjoittelua kaltevuudella. Perheen lähdettyä aikaisemmin Suomeen lomalle, uhrasin kolme viikkoa heinäkuusta harjoitellen pari kertaa päivässä parhaimmillaan, keskimäärin 15h viikossa, mutta pisimmät treenit olivat kerta viikkoon kolmisen tuntia vuoristossa. Ei siis missään tapauksessa mitään lajinomaista liikkumista, mutta luotin toisaalta että jopa yli >40 asteen lämpötiloissa tehty harjoittelu kompensoisi jotenkin puutteita ja parantaisi peruskestävyyttä.   Aika usein tuli aamuviideltä herätessä kyseenalaistettua koko touhun järki, mutta jollain tavalla ihan hienosti sujuneet menneisyyden ultrajuoksut ja lenkin tuoma mielihyvä saivat miehen vielä liikkumaan. Uskoin että peruskunto olisi aika hyvä omassa mittakaavassani, vaikka mitään isoja tuplablokkeja ei tullutkaan tehtyä. Palautuminen alkaa tällä iällä selvästi olemaan haaste, enkä missään nimessä muun elämän lisäksi enempää olisi saanut harjoiteltua (tässäkin oli liikaa jos läheisiltä kysytään), joten varsin tyytyväinen olin määrään. Vain itseään vastaan tässä lajissa tällä iällä on kuitenkin taisteltava, vaikka silloin tällöin kilpailuhenkisyys meinaakin ottaa otteen.     SAAPUMINEN   Kaldoaivissa rankkasin itseni tilastojen perusteella kokeneeessa porukassa noin sijoille 5-7 etukäteen, mutta etusijalla tietysti oli matka tähän huikeaan erämaa-alueeseen, jossa en koskaan ennen ollut käynyt. Olihan kyse myös tapahtuman ensi-illasta. Tulin Suomeen kesälomalle parisen viikkoa ennen tapahtumaa, ja lensin Ivaloon edellisenä päivänä, sekä asetuin lomakylä Village Valleen Utsjoella. Suositus minulta tälle paikalle ja erityisesti sen ravintolalle. Jo ensimmäisenä iltana nautittu nieriä korvasienirisotolla oli taivaallista vieressä virtaavaa Tenojokea katsellen.   Kilpailun aamupäivänä kävin vähän tarkistelmeassa reitin alkunousua ja muutenkin käppäilemässä Nuorgamissa sekä ilmoittauduin kisaan, tottakai. Sainpa kunnian aikaisena lintuna olla ensimmäinen ilmoittautumisessa (Kuva Sami Eskelinen)     Menin vielä pakkaamaan kamat, ja olin hyvissä ajoin ennen lähtöä starttipaikalla turisemassa muiden juoksijoiden kanssa.   LÄHTÖ   Lähtö tapahtui perjantaina klo 18, ja asetuin siihen ihan odotetun kärkiporukan tuntumaan alun nousussa. Ensimmäinen pari kilometriä menivät mukavasti Saaran ja Jarkon kanssa, kunnes he vähitellen alkoivat erkanemaan. Marko, Eelis, Antti ja Samuli olivat menneen jo menojaan. Tiesin olevani suhteellisesti oikeassa paikassa, joten hieno nousu jossa ohitin norjalaisen kaverin, ja sieltä melko vauhdikas laskettelu kohti Pulmankijärveä, menivät yksinäisyydessä. Yksinäistä hölkkää kestikin sitten vajaat 60km matkasta. Tietä mentiin pitkästi ja lopuksi Pulmankijärven vieressä, kunnes n 16km kohdalla tuli käännös varsinaiselle erämaataipaleelle. Matka ensimmäiselle huoltopisteelle n. 29km kohdalle meni tietysti hyvällä jalalla ja tällä välillä ei kovin paljon nousuja ja laskuja ollut. Joka suuntaan ja erityisesti itään avautuivat upeat avarat tunturimaisemat. Mutustelin Pandan suklaamixiä, nappailin geelejä ja join Maximia. Ensimmäisellä huoltopisteellä söin banaanin, sipsiä ja tankkasin 2l juomavarannot täyteen. Kysyin myös juomatäydennysmahdollisuuksia seuraavalle välille, joka oli n massiiviset 50km!!!   Alkunousussa Saaraa ja Jarkkoa vielä peesaten (Kuva Terho Lahtinen)       TOINEN HUOLTOVÄLI   Onneksi sää oli viilenemässä ja ihme kyllä tuo 2 litraa riitti seuraavalle välille passelisti. Koska huoltoväli oli pitkä, kehitin maisemien katselun lisäksi sellaisen taktiikan, että en vilkuile kelloa lainkaan, enkä laske kilometripiippauksia, vaan etenen rentoa tahtia. Vaeltajilta kuulin, että edessä oltiin jo aika kaukana ja kun taakse kurkatessa ketään ei näkynyt, otin hyvin iisisti nauttien. Jossain 40km kohdilla minulle tuli tosin sellainen tyhjä olo, että täällä sitä nyt ollaan ja ollaan kovasti käyty urheilemassa, jotta reissusta selvittäisiin, mutta mitä sen jälkeen...? Koko ultrajuoksuharrastus oli siinä vaakalaudalla ja mietin vakavasti, että pitäisikö vain alkaa liikkua omaksi ilokseen ja vain silloin kun huvittaa. Aamuiset klo 5 herätykset ovat kieltämättä olleet välillä pakkopullaa, eikä ulos vaan ole huvittanut lähteä, mutta olen pääosin lähtenyt silti. No, toki sitten tunti tämän jälkeen askel oli todella kevyt ja mietin, että miten tämä voi olla näin helppoa ja mukavaa kun tulin alas Guorboaivilta. Yllättäen ennen 60km kohtaa, takaa kuului ääntä ja olin oikeastaan iloinen, kun Simo liittyi seuraan ja kehui miten kevyttä ekat 7 tuntia olivat hänelle olleet. Tätä mukavaa kimppaa kestikin sitten viimeiselle huoltopisteelle, vaikka varsinkin Simolla välillä oli enemmänkin menohaluja.   Pian tämän jälkeen minun vasenta jalkaani alkoi särkemään kokonaisvaltaisesti säären/pohkeen/polven alueelta, eikä kipu hellittänyt kuin lyhyillä kävelypätkillä nousuissa. Särky oli samantyyppistä, jota minulla on usein ultrien jälkeen, mutta ensimmäistä kertaa tällainen tuska alkoi jo juoksun aikana. Jälkikäteen olen paikantanut tuon säärilihakseen. Samoihin aikoihin heitimme viimeisiä hyvästejä auringolle ja yö hämärtyi. Mietin parissa kohdassa, olisiko lampusta hyötyä, mutta ei sitä siellä kuitenkaan tarvinnut, vaan valoa oli juuri riittävästi ilmankin. Jalkakivun vielä tässä vaiheessa jotenkin kestin, mutta kun saavuimme Mieraslompolon 80km huoltoon, jouduin turvautumaan särkylääkkeeseen. Simo kysyi huollosta lähtiessä, että haittaako jos hän lähtee kirimään, eikä minulla tietysti mitään tätä vastaan ollut.   KOLMAS HUOLTOVÄLI   Auringon nousu alkoi juuri mukavasti piristämään kun hiippailin huollosta eteenpäin ja tunnin päästä jalan kipukin alkoi asettumaan kiitos särkylääkkeen. Meno maistui ja tuumailin että tulisikohan tästä ultra, jossa en juuri väsymyksen vuoksi joutuisi kävelemään, vaan vain ainoastaan hankalat paikat ja ylämäet. No, ei se ihan niin loppuun asti niin mennyt, mutta melkein. Upea aamuaurinko tunturien takaa kesti noin 20 minuuttia, ja sitten tuli ensimmäinen vesipisara, eikä klo 04 jälkeen sitten auringosta tarvinnutkaan enää kuin haaveilla. Näillämain oli monenlaista hankalampaakin uraa ja 90km jälkeen tuli ensimmäinen vesistön ylitys juuri silloin, kun sitä ei enää muistanut. Tapasin Simon uudestaan tässä kohdassa, ja hetken mietittyäni totesin, että läpi vaan suoraan, ja ihan sama mistä kohdasta. Liukasta ja tosi kylmää oli eikä uiminen houkutellut, mutta niin vain läpi mentiin että heilahti. No, vähän yritimme astua kiville, jotka kurkkivat veden pinnan yläpuolella. Tämä oli ehkäpä koko matkan unohtumattomin kohta minulle.   Hieman kapeampia mutta yhtä kylmiä virtoja ylitetettiin sitten vielä myöhemmin pari lisää. Aina vaan jalat jäätyivät, mutta ajattelin vain, että jospa se helpottaisi vasemman jalan kipua. Kevyt hölkkä jatkui, mutta nyt käveltiin jo jonkin verran juostaviakin pätkiä. Ilma viileni vähitellen ja sade alkoi kovenemaan, joskaan mitään ongelmaa ei sen suhteen vielä ollut. 100km rajapyykkiä juhlittiin rajusti toteamalla hiljakseen ”jee” ja hieman sen jälkeen Simo väitti nähneensä edessä ”kaksi kävelijää”. Yritin piilolinsseillä tihrustella, mutta en nähnyt. Päätimme hieman kiristää tahtia, jotta saisimme heidät kiinni, mutta kilometrin jälkeen totesin että kaverilla oli hallusinaatioita.   Odottelimme suossa rämpiessämme 110km huoltoa saapuvaksi. Kello ilmoitti 110km, 111km, 112km...ei mitään...kunnes vihdoinkin tulimme Skalluvaaran poroerottelualueelle ja siellä katoksessa (!!!) oli viimeinkin odotettu viimeinen huoltopiste ja kolme huoltajaa...ei kun hetkinen... siellä oli yksi huoltaja ja kaksi juoksijaa (Antti ja Samuli). Jälkikäteen selvisi, että Simo oli nähnyt aiemmin heidät ihan oikein, mutta myös edellämenijät olivat myös skautanneet meidät ja kiristäneet tahtia. Antti ja Samuli lähtivät menemään ja Simo loikkasi perään kohteliaasti minulta kysyen. Sanoin, että mene nyt kun jaksat, mutta ota kaikki edellämenijät myös sitten kiinni. Nappalin itsekseni siinä vähän banaania ja sipsiä ja mietin että laitanko takin päälle, mutta ajattelin että eiköhän tästä selvitä ilmankin. Olisipa kannattanut laittaa se takki jo tässä huollossa, mutta väsyneenä ei jaksa välittää tärkeistäkään päätöksistä.   MAALIA KOHTI   Jatkoin matkaa kevyesti hölkäten kivusta välittämättä ja näin alhaalla hiekkatiellä kaikki kolme muuta. Simo oli mennyt menojaan, ja jäin käppäilemään Antin ja Samulin kanssa hölkättyäni heidät kiinni. Kipeää teki miehilläkin. Nousimme sitten taas oikealle ylös kohti Buallonaivin reunaa ja tajusimme kaatosateessa, että reittimerkintöjä ei ollut näkynyt enää aikoihin. Simo oli pysähtynyt edellämme ja oli soittamassa järjestäjille. Kosketusnäyttö ei toiminut myrskyssä. Itse laitoin sitten ensimmäistä kertaa kellosta navigoinnin päälle tarkistaakseni asian. Navigointi näytti, että olemme reitillä, ja lopulta järjestäjätkin olivat tämän vahvistaneet. Simo katosi vahvalla menolla tunturiin ja minä kinkkasin alamäkeen sen verran kuin pystyin.   Alkoi olla todella kylmä ja hampaat kalisivat. Kompuroin ehkä kilometrin kaksi rankkasateessa ja tuulessa ja tarkistin kellosta silloin tällöin että olin reitillä. Olin aivan läpimärkä pitkähihaisessani, käteni olivat vitivalkoiset, ja ajattelin että takki on nyt laitettava päälle...mutta miten? Hyräilin Octoberfestien biisiä ”ooooooo beibiiii, I wanna know if you be my girl, uuuu, aaaa”. Olinkohan enää järjissäni ajattelin?  Käteni olivat melko toimintakyvyttömät. Käsineet olivat siellä 80km dropbagissa huollossa edelleenkin. Huoh. Pari kilometriä eteenpäni ja olo alkoi olla todella paha. Jalkaa särki. Juoksu oli vaikeaa mutta pakollista lämmön säilyttämiseksi. Otin kaksi geeliä kerralla. Nyt oli pakko saada takki päälle. Pysähdyin ja katsoin näkyykö Anttia ja Samulia takana avuksi. Ei näkynyt. Räpelsin lopulta repun etusoljet auki ja repun selästä. Sain ison vetoketjun auki ja takin pois pussukasta, mutta en meinannut saada takkia mitenkään päälleni kovassa tuulessa ja sateessa. Käteni olivat kuin kaksi halkoa. Sain lopulta ujutettua molemmat kädet hihoihini, mutta nyt piti vielä laittaa juomareppu edestä kiinni. Yritin pari minuuttia. Ei mitenkään onnistunut tuollainen mikro-operointi, joten päätin keskittyä takin vetoketjuun. Sain kuin sainkin sen lopulta kiinni, mikä helpotti myös takin hupun löytämistä päähäni lämmöksi. Utsjoen kyläkaupasta vitosella ostettu toivottoman ruma ”rykijä” pipo ei paljoa enää lämmittänyt. Olisi ollut kiva ottaa vähän videota omasta tilasta, mutta en tietenkään pystynyt. Juomareppu rönksötti selässä jotenkin takin alla, ja siitä sitten kinkkasin uraa pitkin eteenpäin siinä toivossa, että jossain vaiheessa sähkölinjan alla reitti kääntyisi alas kohti Utsjoki-Nuorgam tietä. Ei sitten kääntynyt ikinä, mutta lopulta kuitenkin. Hiekkaurassa alaspäin meni vettä vuolaina virtoina, ja lensin kerran rähmälleni liukkalla alustalla, mutta lopulta näin varoituskyltin, että asfalttitie on 100 metrin päässä.   Asfaltin näkeminen aiheutti pienen liikutuskohtauksen. Olin pois tunturista! Lopultakin!!! Puhelin soi enkä jaksanut vastata. Kolmannella kerralla kaivoin sen repustani ja vaimo siellä soitteli, että olin pois reitiltä. Arvasin tämän oikeastaan etukäteen, koska järjestäjät olivat kertoneet vaihtaneensa reittiä juuri tässä kohdassa maastosta tielle. Pala oli kurkussa, ja olo oli todella helpottunut. Sen verran sain sain voimaa, että lähdin jalan vihlovasta kivusta huolimatta hölkkäämään asfalttia, ja ilokseni huomasin että @7.00 kilsaa vielä irtosi kipeistä kantturoista.   Viimeinen kolme kilometriä maaliin: ei ollut hurraajia, ei ollut torvia eikä serpentiiniä, ei ollut muuta kuin rankkasadetta ja yksinäisen miehen tuuletukset itselleen. Mutta maaliin tullaan! Juosten! Pari autoa meni ohi ja loiskautti vettä kengille. Ketä kiinnostaa? Pari sataa metriä ennen maalia näin järjestäjän viittoilevan, että käänny oikealle kohti maalia. Tein työtä käskettyä ja uimahallin pihalla kuulutettiin järjestäjien toimesta maaliintuloni ja olipa kuvaajakin paikalla. Upeaa! Kiitos lämpimästä vastaantotosta! Menin suoraan nakkikeitolle turisemaan staffin ja Simon kanssa ja toivatpa he pipokaupan vastineeksi ystävällisesti autonikin naapurista oven eteen lämmitykset täysillä! Kiitos! Kun ajelin kohti majapaikkaa, päätin että menen sinne asfalttiosuudelle autolla tsemppaamaan seuraavia, mutta juuri silloin ketään ei tullut vaikka hetken odottelin. Vain rankkasadetta tuulilasissa. Säälitti reitillä olijat. Antti ja Samuli olivat olleet maalissa jo aiemmin ja olivat varmaan jo saunomassa. Ajelin itsekin lopulta kuumaan suihkuun ja sitten sänkyyn lämmittelemään. Aikani oli 17.10 ja sijoitus miehissä viides.   Onnea voittajille, kiitos kaikille, ja oli mukava olla osa tätä uutta tapahtumaa ja uusiakin tuttavuuksia syntyi! Siitä tykkään! Mukavaa porukkaa! Tämä oli hieno ”kerran elämässä” kokemus, jota voi suositella hieman kokeneemmalle polkujuoksuporukalle. Reitti ei ole vaikea, mutta se voi olla armoton.

kiljander

kiljander

 

Lenkkarit naulasta

Viime postauksesta vuosi ja ei mitään käsitystä, onko tämä palsta edelleen aktiivinen vai ei....saati onko täällä vielä tuttuja. No, kirjataan asioita ainakin oman muistin tueksi.   - 2015 elämäni kunnossa ja polvi alkoi oireilemaan - 2016 tähystys - mitään ongelmaa ei löytynyt. Elokuussa pääsin aloittamaan treenauksen ja meno tyssäsi bakerin kystaan - 2017 kesällä polvi kestänyt juoksu kuin pari sataa metriä, vaikka olisi pitänyt miten pitkän tauon tahansa - valmis laittamaan lenkkarit naulaan - 2017 syksyllä polvi vääntyi jäällä - magneetti - kierukka revennyt - leikkaus marraskuussa   Toiveet pilvissä, koska leikkaus meni tosi hyvin ja toivuin jäälle 3 viikossa....liian nopeasti. Polvi ei kestänyt pelaamista peräkkäisinä iltoina ja vasta huhtikuussa 2018 alkoi kestää juoksua enemmän kuin yhden 3 km lenkin viikossa.   Nyt ollaan jo siinä pisteessä, että treenata voi nippanappa 5 kertaa viikkossa, josta juoksua saa olla 3 kertaa. Muutoin polveen tulee tuntemuksia. Nyt mennään ihan puhtaasti polven ehdoilla. Huomenna kokeillaan uutta rajaa eli 15 km lenkki. Tähän mennessä pisin ollut 10 km (vetänyt sen 3 kertaa ilman ongelmaa). Odottelen, että polvi kestää sen 4-5 juoksukertaa viikossa ja vasta sitten otan 25 km lenkin takaisin ohjelmaan.   Kunto on aivan pohjilla, kuten 3 vuoden juoksutauosta voi arvata. Kokeilin 7 km maksimin ja olin vaatimattomasti 5min30sek ennätystä perässä. Pohjalta lähdetään, mutta väliäkö sillä, kun voi taas juosta. Katsotaan, jos kaikki menisi nappiin, niin ensi vuonna voisi miettiä maratonia.        

mage

mage

 

Nuts KK160 2018 (dnf)

Viime syksyn onnistuneen vaarojen maratonin 130 kilometrin jälkeen tätä juoksuvuotta odotin kovasti. Asetin kauden 2018 tavoitteekseni UTTF-kiertueen läpäisemisen. Talven harjoittelu käynnistyi mukavasti ja tammikuulle tuli n. 200 kilometriä juoksua, jonka lisäksi hiihdin ja pelailin pipolätkää jonkin verran. Helmikuussa ehkä liukkaiden teiden aiheuttamana vasemman jalan polvi alkoi ärtymään juoksusta. Jo pienenkin juoksemisen jälkeen polven takana alkoi tuntua painetta ja juokseminen ei tahtonut onnistua. Helmi-maaliskuulle ei juoksua tullut yhteensä kuin reilu 100 kilometriä. Maaliskuussa pääsin näyttämään jalkaani magneettikuvissa, ilokseni kuvissa ei näkynyt mitään poikkeavaa. Käyttämällä kompressiosäärystintä tukemassa vasenta polvea, ei talvella vaivanneesta kivusta ollut juuri tietoakaan. Pääsin siis juoksuharjoittelun makuun kunnolla taas huhtikuun alussa. Karhunkierroksen 160km kisaan oli kuitenkin aikaa enää vajaa parikuukautta, päätin kuitenkin yrittää saada kuntoni riittäväksi Rukan kisaan mennessä. Huhtikuulle kertyi 300 km juoksua ja kaikki vaikutti olevan ihan hyvin. Juoksin vielä toukokuussa kaksi viikkoa ennen KK:ta puolimaratonin Joensuu Runilla. Tulos ei kuitenkaan ollut lähellekkään sitä mitä toivoin. Yritin parantaa ennätystäni 1:27:xx, mutta jäinkin tuosta reilusti ja löysäilin viimeisen viisikilometria ja Joensuun puolikkaalta oli tyytyminen aikaan 1:31 ja rapiat päälle. Tämä oli kuitenkin odotettu tulos, sillä tehoja en ollut juossut koko talvena laisinkaan. Viimeisen kaksi viikkoa otin rennosti tekemällä vain muutaman kevyen juoksuharjoituksen. Aiheutin vielä itselleni harmaita hiuksia juoksemalla KK:n alus viikolla kotipoluilla ilman polvitukea ja talvella vaivannut polvikipu muistutti itsestään. En antanut asian häiritä vaan luotin että polven tukeminen auttaa itse kisassa.   Kisareissun hetki koitti ja suuntasimme perheeni kanssa kohti rukaa torstaina kilpailun aattona. Kisakeskus olikin jo Rukalla rakentumassa kun saavuimme majoitukseemme joka oli aivan kaiken ytimessä Ruka-Villagessa. Pakkailin illalla varusteeni ja reppuni valmiiksi jotta aamulle jäi vain kisamateriaalin noutaminen ja dropbagien toimittaminen järjestäjille. Juoksureppuun varasin selkääni 1,5l rakon urheilu-juomaa ja rinta taskuihin 7,5dl elektolyyttijuomaa kahteen lötköpulloon, tämän lisäksi kannoin mukanani geelejä nautittavaksi tunnin välein.   Kuva: Katriina Toivanen   Lähtöalueelle saavuin 15min ennen starttia. Tunnelma oli mahtava ja porukkaa oli kokoontunut runsain joukoin kannustamaan kaikkia KK:n perusmatkalle lähtijöitä. Kaikkiaan 160km matkalle oli lähdössä noin 115 henkeä. Asetuin lähdössä arviolta joukon kärki kolmannekseen. Lähtölaukaus tapahtui klo 12:00 ja rohkea joukko lähti taivaltamaan kohti Karhunkierroksen toista päätä Hautajärveä. Jo ensimmäiset nousut Rukalle ja Valtavaaralle saivat hien irtoamaan kovasti. Alun ruuhkan jälkeen oma paikka pitkäksi venyneessä letkassa vakiintui matka kohti ensimmäistä huoltopaikkaa Konttaista 6,4km kohdalla alkoi. Nestettä kului paljon ja rintataskuissa olevat 7,5dl oli juotu jo hyvissä ajoin ennen Konttaisen pistettä. Konttaisella täytin nopeasti pulloni ja laitoin niihin elekrolyyttitabut sekaan. Huollossa oli tarjolla juomisten lisäksi pientä purtavaa suolaista ja makeaa. Otin suklaata matkaevääksi ja reissu jatkui. Konttaisen huolto: 6,4km väliaika 56min , pysähdys 1min.   Kuva: https://onevision.kuvat.fi/kuvat/Sport+Events+/sport+events+2018/NUTS+KARHUNKIERROS/   Seuraavaan huoltoon Juumaan oli matkaa edessä n 17km. Alkumatka tuntui turhan ripeältä ja annoin edelläni menneen porukan mennä omaa vauhtiaan ja jatkoin tästä eteenpäin omaa vauhtiani. Rukan ja Valtavaaran laskuissa talvella vihoitellut polvi tuntui ärtyneeltä, tämä kuitenkin unohtui kun kilometrejä tuli lisää. Juuman huolto tuli vastaan helposti ja matkanteko tuntui tässä vaiheessa oikein mukavalta. Nestettä kuilui taas paljon ja olin juonut 7,5dl etutaskuista ja muutamia muutamia kertoja selästä. Huollossa täytin vain etupulloni 7,5dl. Juuman huolto: 23km väliaika 2t58min, pysähdys 2 min Kuva: @allaboutlapland   Nopean huollon jälkeen matka jatkui aina reilun 30 kilometriin saakka hyvin. Kilometrit 30-50 olivat hankalia. Nestettä kului paljon ja oli kuuma. Oliko alun vauhti sittenkin liikaa. Jouduin pudottamaan vauhtia ensisestään, kävelin pitkiä pätkiä ja nautiskelin energiaa runsaasti.  Täytin pullojani virtaavista puroista ja joesta useaan kertaan ennen seuraavaa huoltoa. Selässäni oleva urheilujuomarakko alkoi tyhjentyä myös uhkaavasti. Pari kilometriä ennen Oulankaa hiljainen matkanteko ja energian tankkaaminen alkoi tehota ja matkan teko alkoi taan maittaa hyvin. Oulangan huoltoon saapuessa fiilis oli jo mitä mainioin. Oulangassa sai ensimmäistä kertaa käyttää omaa dropbagia johon oli ennen lähtöä saanut jättää huoltotarvikkeita järjestäjän kuljetettavaksi reitin varrelle. Täytin juoksurepun energia varastot, söin ja join huolellisesti. Varustuksessa en kokenut mitään korjattavaa olevan joten matka sai taas jatkua.  Oulanka huolto: 53km väliaika 7t29min, pysähdys 9 min   Kuva: NUTS Karhunkierros 2018 © David Ariño   Kävelin ensimmäisen kilometrin huollon jälkeen. Vasemman jalan jalkaterä oli muuttunut pikkuhiljaa hieman araksi, en antanut tämän kuitenkaan häiritä. Oulangan jälkeen oli mukavaa neulaspolkua ja juoksu alkoi taas maittaa mukavasti. Nestettä kului edelleen paljon. Jossain vaiheessa huomasin että juomani eivät tule riittämään Hautajärvelle saakka. Harvensin juomistahtia ja aloin kyttäilemään paikkaa missä pääsisin täyttämään pullojani. Lopulta riittävän virtaava puro osui kohdalle ja sain täytetyksi pulloni. Juoksu kulki koko matkan Hautajärvelle saakka hyvin ja sijoitus itse kilpailussa oli kohonnut. Hautajärvelle saavuin hyvissä voimin ja hyvällä fiiliksellä. Väliaika 11t25min oli itseasiassa parempi mitä osasin ennalta odottaa, en tosin asettanut itselleni muuta tavoitetta kuin maaliin pääsemisen.  Söin järjestäjän tarjoaman pizzan ja tankkasin taas energiaa reilusti. Vaihdoin päälle pitkähihaisen paidan ja virittelin kellooni laturin paikoilleen jotta akku riittäisi maaliin saakka ja koko reisusta jäisi dataa ladattavaksi jälkipuintia varten. Hautajärvi huolto: 82km väliaika 11t25min, pysähdys 28 min   Pitkän huollon jälkeen ulkoilma tuntui viileältä, vaatteiden lisääminen oli hyvä juttu. Vaikka oli keskiyö ei uni kuitenkaan painanut, ainoastaan pitkän matkan tuomat rasitukset alkoivat kangistaa. Jalat  kuitekin tuntuivat yllättävän hyviltä ja onnistuin etenemään jopa juosten. Vastaan tuli jatkuvalla tahdilla puoleen väliin saapuvia kilpailijoita. Toisiamme tsempaten sivuutimme toisemme. Matkan teko maistui kohtuullisesti aina sataan kilometriin saakka. Vasen jalkaterä joka vihoitteli jo alkuillasta ja sen johdosta vasemman jalan nilkka ja sääri kipeytyivät niin pahasti ettei juoksusta eikä oikein kävelystäkään tullut enää mitään. Viimeisen kymmenen kilometriä ennen Oulankaa pyörittelin mielessäni keskeytystä ja matkanteon järkevyyttä. Takaa alkoi tulemaan kilpailijoita ohi paljon kovemmalla vauhdilla mitä itse pystyin könkkäämään. Viimeinen viisi kilometriä Oulankaan taisi viedä 1t30min, tälläkin vauhdilla olisin toki maaliin ennättänyt ennen sen sulkeutumista mutta jalan särkeminen kohtuuttomaan kuntoon ei tuntunut sen arvoiselta. Niinpä Oulankaan saapuessa ajassa  16t 45min ja 110 km taivaltaneena olin jo tehnyt päätöksen että reissu jää tässä kesken. Istuin huollon suojissa melkein tunnin pohtien jatkamista, olotila ilman jalan kipua olisi ollut hyvä ja mieli teki jatkaa matkaa. Mutta jo huoltopöydän ääreen linkuttaminen hakiessani juomista oli niin tuskaliasta että jatkamisaikeet kariutuivat mielestä. Luovutin gps-seuranta laitteen järjestäjälle ja ryhdyin odottamaan raatobussia.   Kuva: Jukka Toivanen   Keskeyttäminen harmitti ja harmittaa vieläkin, UTTF jäi nyt saavuttamatta. Olisinko kuitenkin voinut linkuttaa maaliin saakka viimeisen 50 km? Miksi näin kävi, sama kipu meinasi jättää matkan kesken myös Kolilla edellisenä syksynä. Juoksinko liian vaimentamattomalla kengällä? Onko vain niin että jalkani ei kestä moista rasitusta? Voisinko harjoittelussa tehdä jotain, mikä vahvistaisi jalkaterien kestävyyttä. Näitä asioita olen nyt pohtinut reilun kuukauden... Kävin jo Karhunkierrosta seuraavana tiistaina kuntorasteilla suunnistamassa vajaan 10 km, jalkaholvi oli arka mutta hölkkäilemään pystyi. Eihän siinä juurikaan järkeä ollut, mutta halusin todistaa itselleni että lihakset toimivat ja että Karhunkierroksen rasitukset eivät olleet liian suuret. Jukolan viestiin saakka pidin harjoittelun minimaalisena. Vasemman jalan jalkaterä oli kipeä parisen viikkoa Rukan jälkeen, Jukolassa juokseminen onnistui kuitenkin jo täysin ilman kipua. Tämän kesän kisakalenteri uudistui välittömästi Rukan keskeytyksen myötä. Hetta-Pallaksen 134km siirtyy nyt vuoden päähän ja UTTF odottaa vuonna 2019. Rogainingin 24h SM-kisat tuli kalenteriin mukaan ja Vaarojen 130km päättää vuoden. Noiden väliin mahtuu ehkä jotain lyhyempää.  Kuva: https://onevision.kuvat.fi/kuvat/Sport+Events+/sport+events+2018/NUTS+KARHUNKIERROS/  

ToivaJu

ToivaJu

 

Täydellinen päivä ilman juoksua?


Kävimme sisarusten kesken isän lapsuudenkodissa, tai siis siellä missä koti on joskus sijainnut. Kotitalo on joko palanut, purettu tai lahonnut. Jäljellä tilalla oli vain pari talousrakennusta kauniilla paikalla metsän keskellä mäen laella. 

Päivä kuitenkin alkoi käynnillä Viitasaaren sanakarihautausmaalla isänisän haudalla. Sieltä jatkoimme Kahvila Myllytuvalle Suovanlahdelle, jossa tapasimme oppaaksemme puhumani vanhan tuttuni. Jatkoimme matkaa isän kotitilalle ja matkalla sain kuulla juttuja paikallisista taloista ja oppaan tietämistä sukumme historiaan liittyvistä asioista. Aikamme tilalle käyskenneltyämme lähdimme käymään Mäntylän kylän koululla, joka nykyään toimii seuratalona. Talon sisällä oli listattuina sodissa kaatuneet kylän miehet. Isoisän nimikin luonnollisesti oli siellä. 

Matka jatkui Kenraalikivelle, joka on paikallisen maanpuolustusyhteistyön tuloksena ylläpidetty muistokivi, johon on lisätty muistolaattoja paikalliseen historiaan liittyen. Suurena ylätyksenä meille tuli, että paikalla oli juuri samaan aikaan soraorpojen laatan paljastustilaisuus. Jos olisimme tienneet tilaisuudesta, niin olisimme menneet paikalle hieman aiemmin juhlapukeissa, olihan isämme aikanaan perustamassa sotaorpojen Keski-Suomen paikallisyhdistystä ja toimi pitkään yhdistyksen rahastonhoitajana.

Kenraalikiveltä jatkoimme oppaamme kotiin kahville. Pyörähdimme pikaisesti myös työkaverini, joka on em. oppaamme sisko, mökillä    Harvoin voi juoksuton sunnnuntai olla näin onnistunut.

hatapa

hatapa

 

Ihan onnistunut, lämminhenkinen paluu maratonille ja samalla ensimmäinen palkintosija maratonilta

Valmistautuminen Harjoituskausi sujui erittäin hyvin ennen Joensuu Run maratonia. Alkuvuodesta oli aika paljon muuta kuormitusta, lähinnä opiskelujen kautta, ja tuon vuoksi juoksukilsat oli tammikuussa (331 km) ja helmikuussa (295 km) varsin maltillisia. Maaliskuussa oli jo reilusti nousujohteisuutta (463 km) ja 5 pitkistä, joista lyhin oli 27 km ja pisin reilu 33 km. Talven arki-iltojen peruslenkeistä vähintään
yksi viikossa oli 18-22 km mutuaerkin alta alavk:lle kiihtyvä. Huhtikuussa juoksin oikeastaan keventelemättä Joensuun maran säätä ehkä vielä lämmemmissä oloissa ja korkeuseroa kymmeniä metrejä sisältäneelllä reitillä puolimaratonin Espanjassa 1.23.21, 5s nopeammalla toisella 1/4-kierroksella. Myös maraspesifiset treenit meni hyvin ja kilsat huhtikuulta oli 433. Lähtökohdat maralle reilun kahden vuoden tauon jälkeen olivat erinomaiset.   Maraton Mielestäni olin (ja olen, tosin en nyt heti maran jälkeen) lähellä 4.05 vauhtia 42,2 kilsan matkalla, ja tavoitteena olikin ennätys, mielellään < 2.55 tuloksella (4.09 min/km). Olin skippaillut maralle lähtöä monista, mutta mielestäni järkisyistä viimevuosina, ja kieltämättä jotain muuta kuin pelkkää jännitystä oli ilmassa, jopa pelkoa. Aamulla starttipaikalle kävellessä jalat tuntui tosi kevyiltä ja aloin rentoutua vähitellen. Tein kevyen reilun 3 kilsan veryttelyn useassa pätkässä, 4 hyvin kevyttä kiihdytystä. Pyrin välttämään hikoilua ja liikaa lämpenemistä ennen starttia. Taktiikka oli aloittaa jopa liian varovaisesti, kentällä yksikään kierros ei saisi mennä alle 1.40 (4.10 min/km). Tuo taisi onnistua, vaikkakin kierros kierrokselta vauhtia kiihdytin. Jokatapauksessa mittarin mukaan eka 5k meni 21.09 (4.16,2 4.16,5 4.12,7 4.12 4.11,8). Tuon jälkeen totesin juoksijalle jonka kanssa olin jutellut koko alkumatkan, että juostaan nuo edellä menevät kiinni hiljakseltaan, että ei tarvitse kiriä, tulevat kohta vastaan ja, että siitä olisi hänelle apua myöhemmin, kun lähtisin nostamaan vauhtia (oltiin jo juteltu maran tavoitteista, ennätyksistä jne.). Äkkiä edellä olevat oli juosta kiinni, kun 6. kilsa meni 4.04,5. Hetken juoksin vielä porukassa, mutta ylämäessä näytin vilkkua ja kiitin tilasta toivottaen tsemiä. Olin äkkiä irti joitain kymmeniä metrejä.   Toinen 5k meni 20.21 (7. km 3.59,5, seuraavat 4.05, 4.04,4, 4.06,8) todella helpolla tuntumalla. Seuraavakin vielä 20.39 ja sitä seuraava 20.52. Tuohan vaikuttaa siltä kuin olisin alkanut keulia liian aikaisin, mutta kyllä siinä vain alkoi suoritukyky hiipua lämmön ja nestehukan vuoksi vähitellen. Lisäksi tietysti se, että ei reitti ollut yhtä nopea koko kierrokselta. Loppupuolisko oli selvästi hitaampaa kuin kentältä jokirannan kautta ensimmäiseen alikulkuun johtanut osuus. Muistan kilsoja kierroksen lopusta, kun mietin, että nyt on vaikeaa ja tosi huono vauhti jo, mutta silti tuli < 4.10 kilsoja. Kunto siis osui hyvin maralle. En muuttaisi mitään valmistautumisesta. Ehkä sen kuitenkin, että harkitsisin toukokuun maratonia vielä uudestaan.   3. kierroksen alussa totesin kannustajille ja kisajärjestäjille huollon kohdalla, että lämmintä on. Vaikeudet alkoi, vaikka 22. kilsa meni vielä 4.08,1. Oma urkka oli ehkä 2,5% vahvuista maksimissaan, mutta en tiedä jäikö imeytymättä, kun vatsaan alkoi pistää 23. kilsalla. Mietin juomaa tarkkaan ennen kisaa lämmön vuoksi, mutta päädyin laimeaan urkkaan veden sijaan, jotta saisi siitäkin vähän hiilaria. Väärä valinta, luulin, että voin juoda vettä tarvittaessa helposti järjestäjän huolloista, mutta en malttanut pysähdellä ja mukit piti noukkia pöydiltä. Vajaan desin saattoi aina saada juotua. Jokatapauksessa tuon pistoksen aikaan mietin keskeytystä. Ajattelin, että juoksen kilsan loppuun ja katson mitä kello näyttää. Kilsa meni 4.22,2 ja ajattelin, ettei tämä nyt ihan vielä ole menetetty. Seuraava 4.13,9, sitten 4.17,9 ja viides 5k meni vielä 21.10, mutta helvetin vaikealta jo tuntui edetä. Kuulemma tuommoisia pistoksia oli ollut monella puolikkaan juoksijalla. Liittynee osittain nesteytykseen. Sen sijaan, että @OlliL olisi siirtynyt seuraamaan lopun maratonista terassille, kuten huusi tekevänsä, hän oikeastaan pelasti sen, että juoksin maran maaliin, kiitos! Oli 3. kierroksella pyynnöstäni jokivarren huoltopisteellä kylmän vesipullon kanssa vastassa ja sain kylmää vettä juotavaksi. Kippasin reilusti vettä päälleni ja jotenkin virkosin hetkeksi. Tarjosin vettä myös tuolloin kanssani juosseelle maratoonarille, ei ensin huolinut, mutta totesin, että kaada päällesi. Kuulemma oli hyvin kylmää, pyysin anteeksi ja kaadoin loput pullosta vielä päälleni. 27. kilsa meni vielä alle 4.20, mutta sitten notkahti, muttei vielä läheskään niin mitä myöhemmin viimeisellä kierroksella. 4.23,1 4.30,5 4.35,4 ja 6. 5k 22.06.   Pistoksen aikaan 3. kierroksen alussa, ennen keskeytyspäätöstä mietin, että mitäs järkeä siinä olisi. Reilu 1000 mailia tältä vuodelta treeniä, matkustukset marapaikalle jne. Ja maratauko pitkittyisi entisestään. Tämä Joensuu mara olisi myös 5. maaliin juoksemani mara (1 keskeytys Vantaalta 2015), mutten tuota hienoa merkkipaalua tajunnut juostessani. Viimeiselle kierrokselle lähtiessä olin jo aika pihalla, mutta sen verran järki juoksi, etten nyt sentään henkeäni vaarantanut. Hiljensin osittain tarkoituksella vauhtia, ettei sydänkuormaa olisi liikaa ja jaoin kierroksen välitavoitteisiin. Ensin joelle vauhdista välittämättä, sitten OlliL:n keitaalle kylmää vettä hakemaan, sieltä taas alikulkukiemuroitten ja aurinkoisen ohitustien laidan kautta metsäpätkälle varjoon, josta voisi sitten vielä viritellä jonkinmoista kiriä, varsinkin jos sijoituksista tarvitsisi juosta. 7. 5k 24.16, jonka jälkeen Ollin keitaalla muutama kävelyaskel. Kuulemma toisena ollut meni edellä jalat krampaten ja se pitäisi juosta kiinni. No niin se piti sitten tehdä. Noin 38. kilsalla kaveri, jonka kanssa juoksin ekat 6 km juoksi minut kiinni. Itse asiassa hän oli aikaisemmassa huollossa jo aika liki, ennen kuin vaihdoin taas juoksuun. Kysyi mitä kävi ja kerroin pistoksesta. Sain hyvän peesin hänestä ja yli 5 min/km vaihtui 4.47 kilsaan ja juostiin edellä mennyt kiinni. Siirryin keulaan ja vähän ajan päästä alikulun jälkeisessä nousussa tein taktisen. Kävelin reilu 50m ja join pullon tyhjäksi. Molemmat juoksivat ylämäessä ohi ja jäin joitain kymmeniä metrejä aika nopsaan. Kun olin mäen noussut, katsoin ohitustien sillan kaiteista sopivan, minkä kohdalla lähden taas juoksemaan. Siirsin muutaman kerran katsetta eteenpäin. Sitten lähdin juoksemaan edellä meneviä kiinni ja maaliin. 40. kävelyä sisältänyt kilsa meni 4.57 ja olin ohittanut jo tuossa vaiheessa jo edellä menneet. Alkumatkasta tutun juoksijan ohitin skippaamalla viimeisen huollon. Lähti hurja loppunosto :). 41. 4.46,4 ja 42. 4.39,4. Loppusuora meni jotain 4 min/km, luulen, ja ennen maalia vielä happimaskituuletus ja jotain muuta hölmöilyä. Nettoaika 3:06:20 (3:06:23) ja kaikista maran juoksijoista ja miesten yleisessä olin toinen. Polar V800 42,28 km @ 4.24 min/km. Aika sekaisin olin jonkin aikaa, ja radalla istuin maalihuollon rakenteiden tarjoamassa varjossa. Kun tuosta nousin niin hieman silmissä sumeni ja askel horjui. Kudossokerit oli hyvällä tasolla, siitä ei ollut kyse. Tuon jälkeen kyselin, että voinko huuhdella päätäni kylmällä vedellä roskiksen päällä. Katajan edustaja totesi, että kyllä se ratakin kuivuu, vaikka siinä päätäni huuhtelen. En tajunnut, että kyllä, Suomessa sataa joskus vettäkin, etenkin kesäisin lomien aikaan, eikä se ole radalle paljoa haitaksi.   Mietteet En olisi voinut tehdä oikeastaan mitään juoksutaktisesti eri tavalla. Aloitin erittäin maltillisesti, hieman yli alakynnyksen vauhdein, enkä missään vaiheessa juossut kovempaa kuin miltä maratonilla kuuluu juoksun tuntua, jos sen aikoo maaliin pahemmin hiipumatta juosta. Oma juoma meni mönkään. Laimea urkkakin oli liian järeää lämmässä säässä, 3. kierroksella en enää juonutkaan, lähinnä purskuttelin ja syljin pois. Vesi olisi ollut parempi vaihtoehto. Geeleistä kun sai hiilarit ja suolat. Juoksin 3. parhaan maratonaikani ja ennenkaikkea maratonin pitkästä aikaa. Tästä kokemuksesta on hyötyä syksymmällä taatusti, kun seuraava maraton lähestyy. Aluksi treenin ohessa aion juosta elokuun loppuun mennessä 5k:n < 18 min (mielellään 17.45 paikkeille) ja 10k:n < 37 min Vänärillä, vaikka ilman vetoapua, jos sopivia kisoja ei ole, ja tuon jälkeen puolikkaan jossain < 1.22. Nämä eivät ole tässä vaiheessa mitään hurjia tavoitteita. Sitten jossain, todennäköisesti Suomessa syksyllä maraton.   Plussat ja miinukset + maratontauko ohi
+ valmistautuminen
+ juoksutaktiikka alussa
+ 5. juostu maraton, 6. startti
+ jalkojen lihaksisto toimi ja loivat ylämäet nousi helposti koko matkan, muutama lyhyt kävelypätkäkään juodessa ei aiheuttanut
tuntemuksia krampeista
+ sitkeys juosta maaliin
+ kilpailuhenkisyyden säilyminen hyvin väsyneenäkin
+ ei välttämättä uskoisi, mutta 4 min/km maratonvauhti ensi vuodelle tuntuu vähemmän utopialta eilisen maratonin jälkeen + uusi jo puolikkaalla toiminut kenkä (NB 1400v5) toimi erinomaisesti myös maralla   - oman juoman valinta
- maratonin valinta, siis ajankohta ja sääriski - huono tuuri sään suhteen, ilma oli kuiva ja lämmin

ruiskarhu

ruiskarhu

 

Kausisuunnitelma

Keräsin naamakirjaan alustavan suunnitelman kauden lappujuoksuista. Pistetääs se myös tänne, kun täältä se on mahdollista myös löytää myöhemmin.   14.04. SAUL SM-puolimaraton 22.04. Helsinki Spring Marathon 05.05. SAUL SM-maastot 09.06. SAUL SM-viestit 13.07. Keuruun yömaraton 04.08. SAUL SM-maraton 09.09. Tallinnan maraton 15.09. Finlandia Maraton Lokakuu Wihan kilometrit Joulukuu TREMK joulumaraton   Näillä mennään tämä "välivuosi". Ensi vuonna pojat 60-sarjaan uusin suunnitelmin.    

hatapa

hatapa

Alkua

Olin 2017 marraskuuhun asti sohvaperuna, en juuri töiden jälkeen muuta liikuntaa harrastanut kuin sängystä (telkun vierestä) jääkaapille kaljan ja sidukan hakuun. Painoni oli 80,40kg (pituus 165cm).
10.11.2017 tein elämäntapa muutoksen, jätin alkoholin (kokonaan), aloin syödä terveellisesti, aloin käymään uimassa, kävelylenkeillä. Joulun välipäivinä innostuin sauvakävelyyn. Helmikuussa uskaltauduin Viihdeuimala Vesihelmen alakerran kuntosalin Crosstraineriin ja juoksumatolle. Helmikuun 27 tein päätöksen, "Pakko saada itseni siihen kuntoon että voin osallistua 16.6.2018 järjestettävän Forssan Suvi-illan 10Km matkalle ja JAKSAA juosta se kokonaan.
Nyt painoni on pudonnut 62,90kiloon. Tänään Pitkäperjantaina Kävin tutustumassa TrailRunin (Polkujuoksun) saloihin,
Opastettuna reittinä Iso-Hunnarin ex-laskettelurinteet. Kipinä syttyi. https://flow.polar.com/training/analysis/2332393165

mike1one1

mike1one1

 

Kevätpäiväntasaus

Päivä ja yö ovat yhtä pitkät maapallon joka kolkassa. Päivän piteneminen hidastuu kunnes juhannuksen tienoilla se lakkaa ja päivä alkaa taas lyhenemään. Keväästä ei meidän leveysasteilla ole vielä oikein tietokaan. Jokunen vuosi sitten tässä maaliskuu 20:nennen päivän haminoilla lunta ei enää ollut kuin satunnaisesti. Nyt lunta on vielä virallisen mittauksen mukaan 70 cm! Tällä vauhdilla vappuna on vielä puoli metriä ja juhannuksenakin muutama sentti. Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen. Sellaista se on luonnon kiertokulku.   Elämän kiertokulku taas on hieman erilaista. Minulle rakas ja läheinen isäni nukkui pois helmikuun lopulla ja viime lauantaina isä siunattiin viimeiselle matkalleen. En osannut etukäteen edes ajatella, miten tiukille noinkin läheisen ihmisen menettäminen ottaa, kun en ole aiemmin näitä joutunut kokemaan. Olen yrittänyt käydä työvoimakoulutustani loppuun heikolla menestyksellä, kun ajatukset karkaavat aina välillä isän kuolemaan ja sen jälkeisiin pakollisiin kuvioihin. Kun tuo koulutus vaatisi onnistuakseen täydellistä sitoutumista ja osallistumista, niin vaikeaa on ollut. Toisaalta säännöllinen päivärutiini on helpottanut oloani verrattuna siihen, jos olisin ollut kotona joutilaana. Olen kuitenkin joutunut tarkentamaan omaa HOPS:iani maltillisempaan suuntaan. Tärkeintä on nyt ylipäätään selviytyä koulutuksesta, jota on vielä jäljellä neljä kuukautta.   Isän poismeno vaikutti myös juoksumotivaatiooni. Ei vaan huvittanut. Toisaalta ne vähät lenkit, jotka olen kyennyt juoksemaan ovat olleet osa omaa surutyötäni. Olin juuri aloittanut viimeistelyjakson HSM:lle, kun elämä muutti suunnitelmiani. Nyt mennään pelkällä pk:lla ja katsotaan, mitä siitä tulee. Toisaalta tämä vuosi oli muutenkin tarkoitus vetää välivuotena ja keskittyä testaamaan erilaisia harjoitteita ensi vuotta varten, kun siirryn pojat 60-sarjaan.   Pitäkää huolta läheisistänne. Koskaan ei voi tietää, mikä päivä on se viimeinen, jolloin voi olla liian myöhäistä sanoa: "minä rakastan sinua".                  

hatapa

hatapa

 

Endurance 24h

Endurance 24h 24-25.2.2018 Ensin ne selitykset. Suuren elämänmuutoksen silmässä UTTF2017n jälkeen päätin ilmottautua tähän ”kotikisaan”, vaikka muutto ulkomaille oli vahvoissa keskusteluissa jo tuohon aikaan. Lokakuun lopussa kaiken muuttohässäkän keskellä, vain viikko ennen ulkomaille siirtymistä, olin pari päivää lähes 40C kuumeessa ja lääkärin diagnoosi keuhkokuvien perusteella oli tyly: keuhkokuume. Muutto siirtyi viikolla lääkärin kuukauden suositusta vastaan, mutta vaikutus harjoitteluun oli tietysti selvä: kolme viikkoa marraskuussa meni toipuessa ja hyvinkin nopeasta kevyeen lenkkeilyyn paluusta (tai sen takia yhdistettynä merkittävään stressiin uuden elämänkuvion vuoksi), sain itseni vielä jonkinlaiseen ylirasitustilaan joulukuussa. Sykkeet huitelivat reilusti normaalia korkeammalla kevyilläkin lenkeillä ja aamulla sängystä noustessa rytmi nappasi heti sellaisen 30 pykälää ylös. Otin suosiolla joulun aikaan vielä yhden täyden lepoviikon, joten ensimmäistä kertaa pariin vuoteen jouduin kohtaamaan vakavampia hankaluuksia mitä tulee terveyteen ja lenkkeilyyn. Jarin Ohjelma E24 treeniin oli olemassa, mutta jouduin tinkimään siitä matkan varrella jatkuvasti joko terveyden tai muiden kiireiden vuoksi.   Yltiöpositiivisesti ajateltuna sain kuitenkin alkuvuodesta käärittyä kasaan 3kpl hieman yli 100km treeniviikkoja, mikä ei ole juuri mitään vuoden 2017 alun mättöön verrattuna, mutta toivoin että kunto ei olisi aivan onneton verrattuna edellisen vuoden polku-ultriin. Paljon tuon enempää juoksuun ei vaan aikaa ole. Jonkinlaista varmuutta toi 3.27 Dubain maratonilla Tammikuun lopussa. Toisaalta uusi elämänvaihe oli tuonut valitettavasti pari lisäkiloa kroppaan. Kaikesta huolimatta minimitavoite oli asetettu 180km ylitykseen, jotta Spartathlon- arvontaan pääsisin tulevina vuosina osallistumaan. Ei niin julkisesti levitelty tavoite oli kuitenkin kuntoilijalle maaginen 200km, ja sitä lähtisin hakemaan. Lensin Suomeen perjantaina ja tein monenlaisia elämään liittyviä järjestelyjä ja Antin avustamana ilmestyimme Esportiin lauantaina pari tuntia ennen E24 starttia. Huollosta homma ei ainakaan olisi kiinni: Antti ja Jamo olivat lupautuneet auttamaan. Kiitos mahtaville huoltajille! Porkkanaa ja raippaa tuli erityisesti Antilta juuri oikeassa suhteessa. Petri oli samassa ”juoksutiimissä”, mutta valitettavasti hänelle tuli ongelmia illan aikana ja meno vaikeutui.   Klo12 lähdettiin kiertämään n.390m rataa. Huolto kertoi jo etukäteen että yhtään alle 2.25 kierrosta ei sitten tule tai palaute on epäkohtelista. Siinä veitsen terällä mentiin alkuhuumassa mutta sain pidettyä vauhdit niillä main. Juoksututun kanssa jutskaillessa kierrokset olivat vähän hitaampia.  Suunnitelmissa oli 57km/53km/47km/43km 6h splitit, millä 200km olisi tavoitettavissa. Ultrayhteisöä oli mukava nähdä ennen juoksua ja sen aikana. Omaa urheilujuomasekoitusta sekä High5 geelejä otin tunnollisesti ja sen lisäksi pääasiassa järjestäjien pöydästä sipsiä, banaania ja suklaata sekä muita juomia. Jalassa olivat Hoka Clifton4t.   Ensimmäinen kuusi tuntia eteni yllättävän nopeasti mitä aikaan tulee, mutta huomasin että olin jäljessä hieman asettamaani aikataulua. Huollosta tuli kuitenkin viisas vinkki että ei syytä hötkyillä. Matkaa taisi tulla mittariin 55-56km välimaastoon ekalla ”pätkällä”. Sitten olikin aika kääntyä juoksemaan toiseen suuntaan. Tämä suunnanmuutoshan tapahtuu kyseisessä tapahtumassa kuuden tunnin välein. Laskeskelin, että jos toinen kuusi tuntia menee sinne 53km kieppeille niin mitään ongelmaa ei vielä ole. Aurinko paisteli kirkkaasti Esportin ikkunoista sisään ja usutin huoltajia lähtemään ulos omille lenkeilleen. Upea talvipäivä ulkosalla. Hallissa ei niinkään. 100 kierrosta tuli täyteen. Senhetkiset kärkijuoksijat painelivat ihan mielettömän komeasti, ja tuntui että ohitseni viuhui jatkuvasti porukkaa, mutta pysyin viisaasti omassa suunnitelmassani. Suuria epäilyksiä kyllä kävi mielessäni vauhtien pitävyydestä. Pastaa ja jauhelihakastiketta ilmestyi tarjolle klo19 kieppeillä ja lähinnä pastaa näykkäilin menemään – kiinteän ruoan halu ei ollut kovin hyvä valitettavasti.   Toinen kuusi tuntia jatkui niin mukavasti kuin vain tuollainen älyttömyys vaan voi jatkua. Kierrosvauhdit alkoivat hidastua hieman, mutta tiesin että niin se menee ja aikaa on vielä PALJON jäljellä. Reisissä alkoi tuntua kipuja ja ensimmäinen rakko alkoi tuntumaan vasemman jalan varpaassa. Hyvällä rasvauksella pystyin kuitenkin välttämään suuret rakko-ongelmat. Jalat ovat kisan jälkeen yllättävän hyvässä kunnossa sen suhteen. Aloin lisäämään kävelypätkiä juoksuun. Huvittelin ajatuksella että en ollut juossut yhtään yli 3min kierrosta, mutta yksi WC- reissu pilasi tämän huvin. Edellisen WC- käynnin ja kierroksen olin ottanut aikaan 2.59. Aika tehokasta kuseskelua. Tällä välillä joitain edelläni menneitä alkoi näkymään huolloissa istumassa ja ilmeisesti kaikenlaisia ongelmia oli tullut. Illalla paikalla kävi myös muutamia tuttuja kannustamassa. Kiitos kaikille jotka kannustitte!  Tiedätte kyllä! 100km tuli täyteen. Ekat 12h kilometrejä taisi tulla joku vajaa 106, mikä oli hieman alakanttiin. Nyt lähdettäisiin mielen ja kestävyyden hyökkäykseen kohti kahtasataa.   Puolenyön jälkeen päätin hieman lisätä asennetta hommaan 200km unelman saavuttamiseksi ja ensimmäinen sekä toinen tunti menivätkin oikeaan suuntaan, mutta aika tarkalleen klo 02.00 tapahtui melko selkeä katkeaminen ja homma meni puskemiseksi, sekä virta alkoi loppumaan. Kävelyä tuli yhä enemmän kuvioon, ja tajusin että 200km alkaa lipeämään käsistä. Harmitti hieman, mutta tunnen omat rajani. Ilmoitin Antille että tavoite muuttui juuri 190kmksi. Eihän huolto tuota ottanut kuuleviin korviinsa vaan hyvää strategiapäivitystä sieltä tuli koko ajan. Mies ei vaan enää pystynyt. Huoltoon pysähtyessäni jalat meinasivat lähteä alta, ja Antti kirjaimellisesti törkkäsi liikkeelle että mies pysyisi pystyssä. ”juokse nyt kun et seisomaan pysty!” Toisaalta ajattelin, että voihan aamun sarastaessa vielä tulla joku uudelleensyntyminen. Tuli epätodellinen tunne, että minun pitää olla täällä vielä 9-10 tuntia liikkeessä. Naurettavaa touhua! Teki mieli mennä istumaan ja juomaan kokista, ja lopettaa homma juuri siihen. Samoihin aikoihin radan roskiksilla alkoi näkymään ensimmäisiä tyhjennysharjoituksia. Itse säästyin taas kerran suuremmilta pahoinvoinneilta. Ei nuo aamuyön tunnit sinänsä unitilan suhteen pahalta tuntuneet mutta paras veto oli vaan miehestä poissa. Tuossa vaiheessa aloin sitten laskemaan että millä keskivauhdilla menee 180km (Sparta-arvonta raja), ja totesin että hyvällä mallilla ollaan ja pidetään se 190km tavoite elossa. Alkoi tulla kylmä ja vaihdoin pitkähihaisen paidan päälle. Ensimmäinen sininen paita oli muuntunut valkoiseksi korpuksi suolan puskiessa kehosta pihalle. Joitakin viestejä tuli kotiväeltä ja kavereilta huoltoon. Kiitos niistäkin!   En kuitenkaan paljon kupannut huolloissa ja Antin ”juoksun päälle!!!” kommentit raikuivat Esportissa jos satuin huoltopisteeltä kävellen poistumaan. Seuraavaan mutkaan hölkkää ja sitten hieman ”salaa kävelyä” mutkan takana, hihhoh.  Kävelyä tuli aamuyöstä lähtien pikku pätkä joka toisella ja lopuksi jokaisella kierroksella. Henkistä tilannetta kuvasi hyvin toteamukseni ”I want to die” huollolle joskus aamuyön tunteina. Toisaalta olin jälleen kerran ottamassa itsestäni irti ihan kaiken sen mitä saa, ja päätin pitää sen moodin. Vasemmassa jalkapohjassa tuntui Plantaarif- tyyppistä kipua ja neuvoteltiin Antin kanssa poikkeuksellinen Burana, jota en ole koskaan aiemmin ultrajuoksussa ottanut. Nestettä perään isolla kädellä. Hietsu heitti jossain vaiheessa huollossa että ”olet polkujuoksijoiden kärjessä tässä kisassa”. Meriitti sekin :-D   Puuroa oli tarjolla aamiaiseksi mutta ei tullut mielenkään syödä kun ei maistunut– menin edelleen hyvin vahvalla hiilihydraattipohjalla ja kun juoma, geeli, banaani sekä muu pikkumakea maistui niin eipä siinä mitään ongelmaa ollut. Jos ensimmäiset tunnit menivät kisassa nopeasti niin aamu oli ihan täyttä tuskaa. N klo 8 vasempaan jalkaan nilkan etuosaan iski karmea kipu ja pelkäsin jotain kunnon rasitusvammaa. Hetkeen en pystynyt kuin nilkuttamaan. Onneksi se meni ohi pikku hiljaa kun löysättiin nauhoja. Antilta tuli hyvin piiskaa: ”nyt juostaan sitten 8.3km tuntivauhtia”. 200km siellä oli tietysti tarkoituksena, mutta vaikka miten yritin niin ei vaan mies tullut enää. ”Nyt tehdään tulos!”, ”Juoksuun!”. Kaikkeni annoin, mutta heikkona hetkeni kirosin paikallaolijoille Spartat ja kaiken muun alimpaan maakerrokseen. Otin pari 50m spurttia jalkojen avaamiseksi. Ei tullut mitään. Tuli mieleen Jyri Kjällin kuuluisat sanat eräässä nyrkkeilyottelussa. WC- tauko venähti kun ei meinannut enää saada itseään liikkeelle, mutta tunnollisesti aina palasin suoraan radalle. Kertaakaan en istunut missään koko 24h aikana.   Aamupäivän aikana kävely lisääntyi ja lisääntyi, mutta jokaisella kierroksella yritin juosta edes jonkun verran kunnes n. klo 10 totesin, että 190km tulee vaikka 6km/h. 200km oli ollut mennyttä jo kauan sitten. Näihin aikoihin Esporttiin alkoi tulla myös uutta kannustusväkeä ja viimeisen tunnin ajan kannustus oli aivan mahtavaa – kiitos! Viimeinen vartti oli sitten aivan upeaa ja sain hieman virtaa kun 192km oli mahdollista. Töpöttelin sen minkä pystyin ja juoksin (!) koko viimeisen täyden kierroksen. Tulos 192,3 km ja sijoitus miehissä yhdeksäs. Lähtökohtani huomioon ottaen aivan maksimi ja upea juoksu. Nyt olisi sitten mahdollisuus osallistua Sparta- arvontaan 2019-2020, mutta arvatkaa minkä verran kiinnostaa. Lopuksi sitten mitali kaulaan ja muutama sana tuttujen kanssa. Antti sanoi että ”en halaa, koska haiset ihan xxxx:n pahalle” ja vei ystävällisesti vielä kämpille. Klo 13-04.45 menikin punkassa kovissa lihassäryissä ja hikoillen sekä palellen. Sukulainen toi iltapäivällä armollisesti pizzaa ja Spriteä joita nautin sängyssä maaten silloin kun horrokselta pystyin. Armoton herätyskello soi 04.45 ja oli pakko nousta pakkaamaan kamat ja siirtyä lentokentälle kohti nykyistä kotipaikkaa.   Järjestelyt olivat erinomaiset ja kiitos vielä kerran huollolle, kaikelle talkooväelle ja Endurancelle! Kiitos tietysti perheelle, joka salli tällaisen miniloman Suomessa ja aamuyön lenkit. Juuri nyt tuntuu todella hyvältä kun saan olla vapaalla juoksusta jonkin aikaa. Jos nyt joskus vielä hairahdun 24h juoksuun niin teen sen ulkona. Elokuussa on kesälomalla varattuna paikka maisemiltaan upeaan Kaldoaivi-ultraan ja lajinomaisesti asia ei juuri voisi vähempää kiinnostaa tällä hetkellä, mutta kyllähän se into sieltä taas löytyy kevään aikana, jos vaan terveyttä riittää. Juoksuolosuhteet alkavat mennä lämpötilan suhteen vähitellen entistä tylymmiksi kesää kohti, ja toukokuusta alkaen lenkille pitää lähteä viimeistään klo 05.00 jos meinaa ulkona käydä. Mukavia juoksuja kaikille!

kiljander

kiljander

 

Juoksuvuosi 2017

Juoksuvuosi pistettiin illansuussa pakettiin paikallisessa uudenvuodenjuoksussa. Taisi olla viides neljäs kerta, kun tämä järjestettiin ja olen ollut juoksemassa kaikissa. Reittiä oli hieman jouduttu muuttamaan lumitilanteen johdosta ja se oli hieman lyhyempi, kun edellisvuosina. Ihan hyvä maratonvauhtinen treeni siitä tuli.   Vuosi 2017 piti sisällään kymmenen maratonia, 14.01. Stadionmarathon, Tukholma, 01.02. APK Hallimaraton, 04.03. Pohjalainen hallimaraton, 23.04. Helsinki Spring Marathon, 07.05. Prahan maraton, 23.09. SAUL SM-maraton, 14.10. Vantaan maraton, 01.12  Mispo Talvemarathon, 02.12. Mispo Talvemarathon, 03.12. Mispo Talvemarathon. Näistä parhaan suoritukseni (3.37) tein SAUL:n SM-maratonilla. Lisäksi vuoteen mahtui lyhyempiä kisoja, puolikkaita, kymppejä ja radalla SAUL:n SM-kisoissa vieläkin lyhyempiä rykäisyjä. Kaiken kaikkiaan vuosi meni ihan hyvin vaikka sijoituksellista menestystä ei tullutkaan johtuen muutamasta peruuntuneesta kisasta, joissa olisi saattanut olla mahdollisuus päästä podiumille. Maratoneja vuoden päätyttyä on kasassa viskipullon verran, 88. Juoksukilometrejä vuodelle kertyi 2294, eli hieman edellisvuotta enemmän.   Alkanut vuosi 2018 tulee osaltani olemaan välivuosi, jolloin keskitytään keräilemään noita sadasta puuttuvia maratoneja ja samalla yritän kehittää nopeusominaisuuksiani vuodelle 2019, jolloin siirryn seuraavaan ikäsarjaan. Maratonit alkaneelle vuodelle on jo merkattuina kalenteriin ja noita lyhyempiä kisoja on tarkoitus juosta aina sopivissa väleissä.   Hyvää ja menestyksekästä vuotta 2018.

hatapa

hatapa

 

Vaarojen Maraton 130km

Heti alkuun varoitus ja pahoittelu. Raportti on lähes yhtä pitkä kuin 130 km juoksu...   Edellisen ja samalla ensimmäisen ultrajuoksuni 86km juoksin samaisella Vaarojen Maratonilla syksyllä 2015. Silloisesta juoksusta jäi vain positiivisia ajatuksia, joten päätös lähteä yrittämään 130km matkaa syntyi helposti. Syksyllä 2016 minulla oli paikka Vaarojen 86 kilometrille, mutta keväällä sairastamani keuhkokuume pilasi vuoden 2016 totaalisesti ja matkaksi Kolilla vaihtui 43 km. Kaiken kaikkiaan tämä tuleva juoksu on jo minulle 6. kerta vaaroille, ensimmäisenä juoksin jo 2007 ja nyt vuodesta 2013 lähtien olen  saanut olla mukana aina. Terveenä vietetyn kesän jälkeen 130km matka kummitteli positiivisesti mielessä jo pitkän aikaa ennen H-hetkeä. Tätä varten treenasin (ehkä liian vähän) ja lähes jokaisella lenkillä tämä vuoden päätavoite oli mielessä. Torstai- Perjantai yönä jännitys muuttui niin kovaksi ettei untakaan meinannut tulla, perjantaina ei maistanut ruoka. Elimistö odotti ennalta 24-28 tunnin urakkaa. Varusteet pakkailin valmiiksi pääosin jo torstai iltana. Mietin myös syömiset ja juomiset valmiiksi, jottei perjantaina kuluisi turhaa aikaa tavaroiden etsiskelyyn vaan saisin rauhassa keskittyä Kolille siirtymiseen. Vaimoni Katriina ja poikani Miio lähtivät saattamaan minua kolille, matkalla noukimme kyytiimme myös Korkeakosken Ollin joka oli tulossa juoksemaan aamulla starttaavalle 86km matkalle. Kolille saavuimme noin 17:30, aikaa oli 2,5 tuntia lähtöön. Kävin heti ensitöikseni kuittaamassa kisamateriaalin ja kannoin omat varusteeni Luontokeskus Ukkoon odottamaan. Kuudelta kävin syömässä Hotellilla Pasta-Puffetin, jottei nälkä pääse yllättämään heti kisan alku kilometreillä. Ruoka ei edelleenkään meinannut maistaa ja puoliväkisin söin itseni ähkyyn saakka. Ruokailun jälkeen olikin aika mennä virittelemään kisakamoja päälle ja puolenvälin huoltolaatikkoon. Ukossa oli lähtöön valmistautumassa myös hyvä ystäväni Vannisen Petri, jonka kanssa näitä seikkailuja on käyty ennenkin ja tullaan varmasti käymään jatkossakin. Petriltä sain lainaan Suunnistuslamppuuni tehokkaamman akun jonka pitäisi riittää valaisemaan koko yö ja seuraava ilta. Laitoin akun kiinni juomareppuni olkaimeen irtoremmillä ja jeesusteipillä, tämä siksi koska Camelbagin Circuit reppu tahtoi ollä vähän turhan pieni, enkä meinannut saada siihen mahtumaan kaikkea "tarvitsemaani" (Juomarakko 1,5litraa, varatakki, kuiva aluspaita, varalamppu, avaruuslakana, ja tietenkin syömiset). Jännitys oli minulle jotain aivan uutta, vaikka kisoja monenlaisia on vuosien varrella ollut paljon, ei yksikään ollut koskaan tuntunut näin; Samaan aikaa tärisytti, pelotti, nauratti, itketti koko kroppa oli tunteesta sekaisin... Tätä seikkailua odotti kovasti. Kun varusteet oli päällä ja huoltolaatikko viety odottamaan aamua oli aika siirtyä lähtöpaikalle odottamaan starttia.   Lähtöpaikalla olikin jo mukava kuhina. Kävin saattelemassa Katan ja Miion autolle ja siirryin muiden "hullujen" sekaan odottamaan lähtöä. Lähtöalueelta löytyikin nopeasti seurakavereita jotka olivat tulleet katsomaan lähtöä. Siinä jutellessa ja fiilistellessä aika kuluikin nopsaan ja lähtöön olikin aikaa enää minuutti. Sijoittauduimme Petrin kanssa porukan takaosaan, olimme alustavasti suunnitelleet että etenemme ainakin ensimmäistä kierrosta yhtämatkaa. Ja niin pääsimme matkaan, hiljalleen letka lähti etenemään kohti Kolin vaaroja. Vauhti joukon perällä tuntui liian hitaalta ja pikkuhiljaa parantelin sijoitusta, varsinkin jyrkemmissä alamäissä muun porukan vauhti oli liian varovainen itselle. Omia sykkeitä tarkaillen matka taittui kohti Mäkrävaaran nousua. Mäkrän nousussa parantelin sijoitusta entisestään ja sykkeetkin nousivat jo pelottavan korkealle, tätä vauhtia jatkaen en tulisi selviämään koko reitistä. Tiesin kuitenkin Mäkrän jälkeisen laskun ruuhkauttavan porukan joten pidin paikkani letkassa. Laskussa porukka hajosikin ja huomasin että, heti takani ei tullutkaan enää ketään. Jatkoin matkaa letkan hännillä vaikka vauhti oli sykkeitä katsoen liian kovaa. Ensimmäiselle tieosuudelle tultaessa sain kiinni Issakaisen Mikan, jonka kanssa rupatellessa annoin edelläni menevän letkan mennä menojaan, sen hetkinen vauhti olisi varmasti kostautunut myöhemmin yöllä. Mika kyseli havaintoja Petristä, jonka uumoilin jääneen mäkrän laskuissa ruuhkaan, jonka itse onnistuin ohittamaan ennen laskua. Matka jatkui kohti Jauholanvaaraa, ylämäet reippaasti kävellen ja alamäet ja tasaiset kevyesti juosten. Sykkeet pysyivät nyt omalla pk-alueellani. Heti ensimmäisissä nousuissa kohti Jauholanvaaraa saavutimme Mikan kanssa Helanderin Jussin ja Heikkisen Elisan, joidenka vauhtiin tyydyimme jäämään. Ylämäissä vauhti oli sopivaa ja alamäissä hitusen liian hidasta. Jauholanvaaran päälle tultaessa takaa tuleva porukka oli ajanut letkamme kiinni ja myös Petrin iloinen nauru kantautui korviini ajoittain. Jauholanvaaralta laskeutuessa siirryin ensimäistä kertaa vetopuuhiin, lampun akku kuitenkin päätti irrota teippauksistaan kesken laskun ja jouduin pysähtymään laittaakseni akun tälläkertaa repun sisälle, jossa se pysyikin loppuun saakka. Muutama henkilö ehti ohittaa minut pysähdyksen aikana, kuroin nopeasti kiinni eron ja liityin jonoon Petrin kantaan. Tässä olikin mukava edetä ja rupatella aina Vesivaaran päälle saakka, ainoa miinus tässä vaiheessa oli ylämäissä hieman itsestään ilmoittelevat pohkeet kireydellään. Vesivaaran päällä sen hetkinen letkan vetäjä liukastui ja Issakaisen Mika siirtyi vetovastuuseen. Mika ei kuitenkaan tahtonut vetää joukkoa alamäessä vaan tarjosi johtopaikka muille ja siirryin keulaan. Vesivaaralta laskeutuu kohti Rykiniemeä erittäin juostava ja pitkä alamäki. Annoin jalkojen rullata ja tykittelin kohti Rykiniemen vesistönylitystä ja ensimmäistä huoltopaikkaa. Alamäessä tuli selkä edellä vastaan pari juoksijaa, joista kuitenkin heti alhaalla toinen katosi pimeyteen yhtä yllättaen kuin oli alamäessä eteenkin ilmestynyt. Vesistönylitys sujui ongelmitta, vesi oli kylmää ja sitä oli polviin saakka. Heti Herajoen toisella puolen sai ensimmäisen kerran vettä täytöksi säiliöihinsä, huollossa olikin mukavasti porukkaa täydentämässä säiliöitään. Tähän pisteeseen oli tulleet myös Petrin vanhemmat kannustamaan. Söin huoltopaikalla suklaapatukan ja täytin rintataskuissa olevat lötköt (2,5dl ja 4,5dl) ja laitoin niihin elertolyyttitabletit sekaan, selässä kannoin mukani 1,5 litran energiajuomasäiliötä. Suunnitelmani oli juoda jokaisen huoltopaikan välillä vähintään lötköt tyhjiksi. Rykiniemen huolto kesti noin 4 min. Matkaa oli taitettu 19km ja 2t 45 min.   Matka jatkui kohti reitin Eteläpäätä ja Kiviniemeä seuraavaa huoltoa, edessä oli tekninen ja ennalta itselleni tuntematon pätkä. Lähdimme Petrin kanssa huollosta rauhallisesti yhtämatkaa. Lyöttäydyimme Korttisen Antin kantaan, jonka rauhallinen vauhti tuntui hyvältä jo liiankin helpolta edetä. Huomasin myös ilokseni että Herajoki vei mennessään pohkeiden ilmoittamat kireydet. Polku kohti eteläpäätä oli mutkikas, juurakkoinen, kivinen, vaihtuvaa ylä- ja alamäkeä puuduttavaa edetä. Muutamia juoksijoita meni ohi, mutta annoin niiden mennä menojaan pitkä yö oli edessä. Matka jatkui rauhallisena melkein Suopeltoon saakka, tässä vaiheessa Pätärin Simo meni letkan kärkeen ja vauhti lisääntyi, kysyin Petriltä pystyykö lisäämään vauhtia, josko lähtisin Pätärin kantaan. Petri kertoi olevan ongelmia energioiden kanssa, ja ettei voi kiristää. Suopellon laavulla joukkomme harhaantui pellon reunaan, kun polku taittoi laavun vierestä vasemmalle. Pieni tuumailu laavulla ja oikea reitti löytyi, myöskin joukon vauhti kiristyi ja sen hetkinen 7 hengen porukka hajosi. Tässä vaiheessa myös näin Petrin viimeisen kerran. Matkavauhti jatkui reippaana ja mies toisensa jälkeen tippui joukosta. Lopulta olimmekin Kuusen Samin kanssa kahden. Samin kanssa jutellessa matka taittui leppoisasti ja reippaasti. Sijoitus koheni fiilis oli kaikkinensa loistava. Olin luvannut itselleni palkinnon meetwurtsti leivän Kiviniemessä, Eteläpään roskiksilla tunsin ensimmäisen näläntunteen ja huomasin Samin pitävän vauhdin olevan turhankin kova. Säikähdin tätä ja muistin repussani olevan 2,5 dl suklaa-proteiinijuoman. Join se ja hetken päästä olo oli taas loistava ja meno maistoi. Muutama kilometri ennen Kiviniemeä Sami sanoi rauhoittavansa menoa jottei matka jää kesken. Hälle oli tulossa hyväksytyllä suorituksella Finisher-liivi palkintona suoritetusta UTTF-kiertueesta. Toivoteltiin hyvät jatkot ja jatkoin hyvää matkavauhtia. Ennalta pelkäämäni yksin pimeässä metsässä kulkeminen oli alkanut. Saavutin vielä muutamia kisailijoita ennen Kiviniemeä. Kiviniemen huollossa olikin ruuhkaa, tunnistin yhden kymmenettä kertaa Vaaroilla olevaksi Variksen Antiksi, Antilla oli jalkojensa kanssa ongelmia ja suunnitteli pitävänsä pidemmän huollon. Otin taas lötköt esille täyttääkseni ne ja kaivoin myös elekrolyyttitabu-purkin esille. Tabletttipurkki oli saanut sisäänsä kosteutta en meinannut saada nitä ulos purkista. Muutaman napakamman kolautuksen jälkeen purkista lensikin kaikki 15 tablettia ulos. Keräilin tabut nopeasti takaisin purkkiin ja laitoin samalla lötköihin tupla-annoksen elektrolyyttejä sillä kosteudesta toisiinsa liimautuneet tabletit eivät irronneet toisistaan. Selässä tuntui vielä olevan reilusti nestettä, joten rakkoa en käynyt täyttämään. Otin palkintoleipäni repusta ja jatkoin matkaani. Kiviniemen huolto 6 min. Matkaa taitettu 39km ja 6t 19 min.   Nopean huollon ansiosta nostin sijoitustani useamman pykälän. Matkan jatkaminen tuntui hyvältä pimeys ei hatannut eikä mörköjä näkynyt. Söin leivän ennen Kolinvaaralle menevää polkua, ja se muuten maistui hyvältä.  Nyt olisi edessä oma vahvuus, tuttu ja turvallinen ryläyksen pätkä. Ryläykselle saakka meno maistui hyvältä, tasaisin väli ajoin sain kiinni juoksijoita. Kyselin kuulumiset ja toivotin onnea jatkoon. Matka eteni hyvin ja joutuisasti. Ryläyksen päällä koin ensimmäiset heikot hetkeni, olin unohtanut juoda riittävästi. Tyhjensinkin elektrolyytti-lötköt nopealla vauhdilla ja toivoin oloni paranevan pian. Matka ryläyksen päältä peiponpeltoon saakka tuntui ikuisuudelta. Peiponpeltoon saapuessa oli väsynyt ja puhki. Olin tullut nyt Ryläyksen päältä näkemättä vilaustakaan muista, tuntui mukavalta nähdä huollossa ihminen. Täytin tottuneeseen tapaan lötköni ja laitoin edelleen reilun määrän tabuja sekaan. Kaivoin repusta Tuplan ja jatkoin matkaani.
Peiponpellon huolto 3 min. Matkaa taitettu 54km ja n.9 tuntia.   Juuri Peiponpellosta lähtiessäni näin valoja tulossa huoltoon, takana oli siis lähellä porukkaa edessä olevista ei ollut mitään tietoa. Sijoitukseni arvelin olevan jossain 15 tietämillä hyvin siis menee. Tupla oli jähmettynyt kylmyydessä kovaksi ja oli hankalaa pureskeltavaa, sain sen kuitenkin järsittyä ja nieltyä. Matka jatkui puuduttavana mutta helppokulkuisena nousuna kohti mäkrävaaraa. Seurakaveri Friskin Mikko oli piristykseksi heittämässä ylävitosia tuvalla kesken nousun. Mikko kertoili takana tulevan lähellä ja edessä olevan porukan olevan kymmenisen minuuttia edellä. Mäkrän laskussa Naakan Tuomas kipitti ohi tuoreen näköisenä ja katosi samantein pimeyteen. Loppumatka kohti puolenvälin huoltoa tuntui loputtomalta, matka kuitenkin eteni pikkuhiljaa edelleen ylämäet kävellen ja alamäet hölkkäillen.  Loppunousuun tultaessa saavutin vielä Johanssonin Jukan joka valitteli huimausta, tsempattiin toisemme mäen päälle ja huoltoon. Puolenvälin huoltoon saavuin hyvä voimaisena ja virkeänä. Luontokeskus ukon edessä olikin paljon porukkaa, sillä 20 minuutin päästä oli vat starttaamassa omaan urakkaansa 86km ultraajat se retkisarjalaiset. Seurakaverit kävivätkin kannustamassa ohimennessään omaan lähtöönsä. Huollossa vaihdoin kuivan paidan päälle, täytin reppuun ja vyölle tarvitsemani energiat sekä täytin juomarakon selästäni. Tyhjensin repusta pois kaiken ylimääräisen, jotta sain mahtumaan sinne syömistä mahdollisimman paljon, sillä tiesin toisen kierroksen ottavan aikaa ja energiaa paljon enemmän kuin ensimmäisen. Päiväkin alkoi valaistua joten lamppukin sai nyt siirtyä reppuun odottamaan uutta pimeää. Yritin pitää kiirettä, jotta pääsisin lähtemään matkaan yhtämatkaa nyt starttaavien sarjojen kanssa ja saisin ehkä matkaseuraa seurakavereistani.
Puolivälin huolto 17min. Matkaa taitettu 65km ja 10t 40min   Lopulta sain repunselkääni ja matka jatkui otin vielä järjestäjän tarjoaman keiton matkaani ja nautiskelin sen kulkiessani toisen kierroksen lähtöportille. Kauhukseni huomasin unohtaneeni täyttää lötköpullot huollossa, en kuitenkaan palannut niitä täyttämään vaan luotin, että 1,5 rakko riittäisi seuraavat 20km Rykiniemeen saakka. En myöskään ehtinyt aivan 86km taivaltajien starttiin vaan näin lähtöpaikalla ainoastaan letkakn hännän. Toisen kierroksen alku menikin ohitellessa ja jutellessa tuon joukon hitaimpien kanssa. Seurakavereitani en kuitenkaan missään vaiheessa saavuttanut. Matka eteni helposti Mäkrän juurelle saakka, tästä alkoi kohdallani toinen vaikea pätkä. Mäkrältä laskeutuessani Tervosen Anssi loikki ohitseni tuoreen näköisenä, minulla ei ollut mitään jakoa moiseen vauhtiin. Hidas taivallukseni jatkui aina Jauholanvaaralle saakka, jossa söin banaanin ja tankkasin reilusti energiaa. Tämä onneksi helpotti ja pystyin taas juoksemaan. Lakkalasta Vesivaaraan noustessa alkoikin taas selkiä tulla vastaan. Ohitin Tervosen ja Lassilan Ilkan heti vaaran alkaessa. Tervonen kuitenkin ajoi minut kiinni kun juoksu ei enää rullatnutkaan Vesivaaran laskussa. Törmäsimme vielä vatsavaivaiseen Karppisen Kimmoon ennen vesistön ylitystä. Kahlaus piristi jälleen ja pieni energia tankkaus oli paikallaan. Nyt täytin taas lötköt ja nautiskelin suklaata. Tervosen kanssa huoltaessamme Lassila ja Karppinen ehtivät jatkamaan matkaa.
Rykiniemen huolto 6 min. Matkaa taitettu 84km ja 14t 12min   Edessä oli toistamiseen loputtoman pitkä matka Eteläpään kautta Kiviniemeen. Annoin Tervosen taas mennä rupesin pitämään omaa vauhtiani. Kauaa en ehtinyt kulkea kun Tervonen oli pysähtyneenä edessä, juomarakko kuulemma vuosi. Kysyin tarvitseeko Anssi apua ja jatkoin omaa vauhtiani. Hieman ennen Herajoentietä sain taas kerran Lassilan Ilkan kiinni. Tätä kissa hiiri leikkiä jatkuikin Ilkan kanssa seuraavat 15 kilometriä. Vuoron perään oli molemmilla vaikeaa ja ohittelimme toisiamme lukuisia kertoja, lulisi että olisi mukavampi kulkea yhdessä vaan ei muutamia sanoja vaihdeltiin aina nähdessämme. Anssikin oli saanut juomarakkonsa pitämään ja hän paineli taas omaa vauhtiaan karkuun Kolinvaaralla. Matkan teko alkoi toden teolla painaa eikä juoksusta tullut enää oikein mitään. Eteläpään lenkillä jouduin heittämään kävelyksi jo tasaisilla pätkilläkin eikä alamäkienkään juokseminen enää väsyneillä jaloilla onnistunut. Myös Norrgårdin Andreaksella oli tällä pätkällä vaikeaa ohitimme hänet Lassilan kanssa Pesävaaran ja Moisseenvaaran välimaastossa. Itselläni todelliset vaikeudet alkoivat Ahvenlammen tienoilla, matkaa oli taitettu vajaa 100 kilometriä ja vasemman jalkani sääri oli kipeytynyt pikkuhiljaa kovemmin ja kovemmin. Jokainen askel särki eikä juoksemista voinut ajatellakkaan. Otin buranaa siinä toivossa että särky häviäisi ja pääsisin nilkuttamaan Kiviniemeen keskeytys mielessä. Tässä vaiheessa Lassila taas ohiti minut ja kerroin minulla menevän tällä haavaa todella heikosti. Kaivoin puhelimen taskustani soitin kotiin päin kertoakseni että voi lähteä ajelemaan Kolia kohti, ja että olisinkin hotellilla hivenen suuniteltua aikaisemmin, Vaimo ei vastannut. Soitin sitten Veljelleni Artolle ja sanoin että nyt olisi hemmetin hyvät motivaatio puheet paikallaan, matka oli jäämässä kesken Kiviniemeen kovien säärikipujen vuoksi, saatoin siinä muutaman kyyneleenkin vuodattaa. Velimies olikin seurannut kisaa pitemmän aikaa ja sai puhuttua minut taas taas taistelumielelle. Olin kuulemma aivan kymppisakin tuntumassa ja muillakaan ei matka juuri nopeampaa taitu, Vaimo alkoi koputella tässä vaiheessa toisella linjalla. Särky vaan ei puhelulla loppunut. Vaimolle sain puhelimessa itkun sekaisesti sanottua etten enää jaksa ja jalka on särki, meinaan lopettaa kesken. En kuulemma saanut, pitäisin Kiviniemessä kunnon tauon ja jatkaisin sitten uusin voimin maaliin. Tähän oli tyytyminen ja taapertaminen jatkui. Hetken päästä soittikin minulle päin toinen velimies melkein valmis naprapaatti Mikko. Arto oli soitellut Mikolle kipeästä jalastani ja Mikko halusi lisäinfoa kuinka koskee ja mihin. Puhelindiagnoosilla tultiin siihen tulokseen ettei särky johdu luusta vaan nillkan jänteistä ja niiden väsymisestä. Buranakin alkoi onnekseni vaikuttaa ja matkanteko hivenen helpottua. Sainkin Lassilan taas kiinni ja viimeinen kolmekilometriä Kiviniemeen kulki jopa hölkäten. Suunnitelmissa ollut pitkä huolto ei ollutkaan enää mielessä vaan täytin lötköt nopeaan kaivoin repusta Kiviniemessä tutuksi tulleen palkinto Metukkaleivän ja jatkoin matkaa. 
Kiviniemi huolto 4min, matkaa taitettu 104km ja 18 tuntia 38min.   Heti kiviniemestä lähtiessäni huoltoon kipittivät melkein jonossa Holttisen O-P ja Lassila vähän heidän perässään Antti Varis ja Hämäläisen Karo. O-P ja Lassila tekivät myös nopea pysähdyksen ja ajoivat minut kiinni jo tiepätkällä ennen Kolinvaaran polkua. Annoin poikien mennä menojaan keskityin omaan vauhtiin ja maaliin pääsyyn. Kolinvaara ja Ryläys menivätkin yllättävän kivuttomasti jopa juoksuaskelia ottaen. 87km toisen kierroksen menijöitä alkoi juoksennella kevyin askelin ohitseni tsempaten ja kertoillen ettei takana kovinkaan lähellä ole porukkaa, arvelin olevani sijalla 12-14 . Nautiskelin runsaasti repun kätköissä olevista eväistä ja etenin mahdollsimman reippaasti. Hieman ennen ryläyksen pätkän loppua saavutinkin yllättäen O-P:n ja Lassilan. Tästä sain hurmoksen päälle ja onnistuin vaihtamaan hölkkäilyn juoksuun ja kirmasin kuin tuorein jaloin kohti Peiponpellon polkua. Vilkuilin tiellä taakseni ja totesin O-P:n ja Lassilan jääneen. Polulle päästessäni O-P kuitenkin hilautui kantaani ja uskomattomalla vauhdilla juoksimme kohti Peiponpellon huoltoa. Hetken päästä selkäedellä tuli vastaan 20kilometriä aikaisemmin karannut Tervonen, ihmetteli meidän virtapiikkiä, sanoin etä lämmittelyt ovat ohi ja nyt juostaan kilpaa. Eikä mennyt kauaa kun selkiä tuli lisää Karppisen Kimmo ja Jokirannan Timo saivat tulla ohitetuksi. Sain vielä ennen huoltoa O-P:nkin kannoiltani ja tulin huoltoon jonkun 86km kisaajan imussa. Täytin tyhjentyneet pullot tottuneesti ja samalla huomasin Holttisen kirmaavan ohi pysähtymättä huoltopaikalla.
Peiponpelto viimeinen huolto 1,5min, matkaa takana 119km ja 21,5 tuntia   Pullot nopeasti rintataskuihin ja perään. Jalat kuitenkin kangistuivat enkä enää saavuttanut O-P:tä vaan hahmo katosi pikkuhiljaa jyrkkenevään nousuun. Viimeinen 10 kilomertiä olivatkin taistelua energiavajetta ja väsymystä vastaan. Pimeäkin tuli uudelleen ja virittelin lampun otsalle ja kaivoin viimeisiä energioita repusta, urkkajuoma oksetti ja elekrtolyytit alkoivat taas loppua. Hitaasti edeten loppunousu kuitenkin tuli ja pimeydessä sain huomata ettei takana uhkaalia ole kovinaan lähellä. Kävelin koko nousun ja viimeisessä jyrkässä aloin kuulla tuttujen äänien kannustuksia ja huutoja, seurakaverit ja tutut olivat tulleet kannustamaan. Viimeisillä voimilla vaihdoin kävelyn juoksuun ja kyyneleet alkoivat vyöryä silmissäni. Viimeisessä kaarteessa vastassa ollut vaimoni kannusti vielä viimeiseen kiriin ja maali tuli vastaan ajassa 23 tuntia 26min ja sijoitus loistava 9. Tunnekuohu oli valtava eikä kyynelten valumisesta meinannut tulla loppua millään. Join maalissa tarjotun oluen ja siirryin vaimoni avustuksella hakemaan saunakamoja. Saunan jälkeen yritin syödä keittoa joka ei maistanut. Kotimatkalla kuitenkin sain syödyksi karkkia ja sipsejä. Uni tuli illalla särkylääkkeen voimalla hyvin ja sain nukuttua hyvät unet. Aamulla heräsin varsin kipeisiin tunnelmiin. Sunnuntai menikin toipuessa ja makoillessa. Nyt tätä kirjoitusta lopetellessani uudet suunnitelmat ovat jo selvillä Karhunkierroksen 160km paikka on lunastettuna ja koko UTTF- kiertue on ajatuksissa kovin kirkkaana... Kiitokset vielä erityisesti Vaimolleni Katriinalle ja Veljelleni Artolle ilman teidän kanssa käytyjä puheluita olisi matka jäänyt kesken Kiviniemessä... Kiitos myös muille mukana olleille!

ToivaJu

ToivaJu

 

Vaarojen Ultra 130km

Vaarojen Ultra 130km 6-7.10.17 ”Märkää, Mutaa, Hidasta, Juurakkoa, Eteläpää, Ryläys, Mäkrä, Pimeää”...siinä muutamia avainsanoja, jotka vainosivat mieltäni YPH134km napakymppiultran jälkeen. En ollut koskaan aiemmin käynyt Kolilla juoksemassa, joten käytännön ihmisenä aloin heinäkuun loppupuolella suunnittelemaan tutustumisreissua Kolille, ettei Suomen ehkäpä vanhin ja legendaarisin polku-ultra veisi miestä mennessään jo ennen starttia. OlliLn ja Antin kanssa kävin keskustelua ajankohdasta, ja lopulta jälkimmäisen kanssa aikataulut osuivat nappiin, ja lensimme Joensuuhun viikonlopuksi syyskuun alussa. Lauantaina kävimme hienossa syyssäässä hölkkämässä läpi Eteläpään (Kiviniemi-Kiviniemi, n. 30km) ja Sunnuntaina sitten valloitimme Ryläyksen (n. 16km). Reissu oli varsin silmiäavaava, joskin eteläpään kuuluisa ”tuska” osoittautui noin 7-8km mittaiseksi. Sunnuntaina satoi ja Ryläyksen lenkki oli vähintään yhtä hankalaa mentävää kuin tuo eteläpään pätkä. UTTF17- Finisher- liivi ei siis missään tapauksessa tulisi helpolla, vaan Vaarat olisi kaikessa komeudessaan tämän kolmen polku-ultran vaativin matka. Päivällä testilenkeillä matka taittui hitaasti. Mitä se olisi sitten yöllä otsalampun valossa? Oivoi. Laineman, Micken ja muiden blogeja tuli pyöriteltyä paljon – tänä vuonna läpäisyaikaa oli 2h enemmän kuin edellisenä vuonna. Ei mitään ongelmaa itselleni ellei reissulla tulisi havereita. Viimeisen kolmen viikon aikana ennen tapahtumaa, minulla oli pariin otteeseen lieviä flunssan oireita, mutta kunnolla sairaaksi en onneksi tullut. Kesänjälkeistä aikaa leimasi myös muu elämään liittyvä stressi ja useina öinä uneni valitettavasti kärsivät, kun asioita tuli pyöriteltyä päässä aamuyon tunteina. Vaimoni oli lähdössä Vaarojen Maratonille, mutta koska oma lähtöni 131km ultralle oli jo perjantaina klo 20.00, sovimme että lennän Joensuuhun perjantaina ja rouva ajelee sitten päivällä perässä lasten kanssa illaksi perille. Yhdessä sitten ajelisimme sunnuntaina takaisin kotiin. Riikka vaihtoi matkansa päivää ennen juoksua nilkkaongelmien vuoksi maralta sprinttiin (13.5km) ja tuloksena oli yllättäen upeasti toinen tila! Saavuin suunnitellusti Joensuuhun ja siirryin Kolille ystävällisen juoksupariskunnan kyydissä kentältä, sekä majoituin jo ajoissavarattuun Sokos- hotelliin. Nyt oli vielä aikaa nostatella fiilistä ja pakata kamat pimeää yötä varten. Oleellisimmista varusteista mukaan lähti Lumonite Compass R + vara-akku ja varalampuksi pieni ja pienitehoinen mutta pitkäkestoinen Petzl Tikkina. Energiapuolelta mainittakoon 11kpl geelejä per 65km kierros sekä erilaisia suklaita. Sauvojen kanssa mietin pitkään mutta päätin jättää ne puolenvälin huoltoon. Kävin syömässä frutti di Pielis- pizzan hotellin ravintolassa myöhäisenä lounaana ja tämä nyt ei ollut ehkä ihan maailman fiksuin lopputankkaus kuten kisan alussa sain huomata. Oli se vaan hyvä pizza (mm. Lohta ja Smetanaa). Lurps. Numerolappujen jaossa törmäsin mm. ”Muusaan”, Lahtelan Miikaan ja moneen muuhun. Kisajännitys alkoi nousta. Hotellilla juttelin tunti ennen lähtöä rakkaan ystävän Pasin kanssa 131km haasteesta ja paikalle pölähtivät ”Zumteufel” ja ”Helppoheikki”. Kohta mennään! Kamat kasaan ja Pasin asuntoauton kautta lähtöviivalle n. 20min ennen starttia, ja olipa ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua. Niinkin paljon että kaiken jutskailun keskellä ”1 min lähtöön” kuulutus tuli ihan yllättäen, ja minun piti kiireessä tehdä vielä viimeinen varustetsekkaus ja sytyttää lamppu päälle. Ensimmäinen kierros (65km) Kaivoin GoPron repusta lähdön kuvatakseni, ja lähdin juoksemaan letkassa pimeään metsään ja tein siinä sähinässä luultavasti Vaarojen 131km uuden ennätyksen: kenkä kiveen/juureen ja mies naamalleen hiekkatielle n. 300m lähdöstä (sori, Ville Tuure ;-) ). Ei siinä adrenaliinissa tullut jäätyä sen kummemmin taivastelemaan, mutta takanatulijoilla oli hauskaa (kiitos vaan myötäelämisestä!). Ylös, pää pystyyn ja juoksemaan. Myöhemmin huomasin että ranteessa oli jotain ihmeellistä turvotusta ja verenvuotoa ja kaivoin pienen kiven ulos sieltä. No ei onneksi paskaisia kamppeita ja verenvuotoa isompaa hätää. Reitti oli heti alusta lähtien märkä ja kalliot liukkaita. Hubaa oli taatusti tiedossa seuraavaksi vuorokaudeksi! Jonkin verran parantelin asemia siinä letkassa kunnes huomasin edessäni Maksimaisen Villen selän ja totesin että tästä ei enää sitten pidemmälle pyrähdellä J Vauhti tuntui ”omaan juoksuun” verrattuna aavistuksen liian kovalta mutta ajattelin että antaa mennä nyt kun on helpompaa baanaa alussa. Itseluottamus oli noussut aika paljon YPHn onnistumisen kautta, mutta maaliintuloa ei ollut syytä vaarantaa turhalla rynnimisellä. Aika pian lähdön jälkeen vatsassani alkoi tuntumaan ”pallo” ja tuli kaduttua pizzan ja parin kanawrapin syöntiä iltapäivän aikana. Juoksuun se ei tässä vaiheessa sinänsä vaikuttanut, mutta pelotti että mitä tuosta turvotuksesta mahdollisesti vielä seuraa. Siinä reilun puolen tunnin kohdalla letkassa takaa kuului rytinää ja Juuso sekä muutama muu paiskoi kaameaa vauhti ohitse – ääneen tuumailtiin että joko tässä nyt näkee näkyjä, vaikka kyse olikin kärkiporukan aikaisesta pummauksesta jota nyt korjailivat. Tunnin kohdalla meitä oli tiellä aika iso ”pääryhmä” jossa oli Lahtelaa, Validoa, Maksimaista, Päätaloa jne ja mietin että no nyt on minun ”15 minutes of fame” ja ehkä kannattaisi vähän himmata vauhtia. Siitä se kärki kuitenkin pikku hiljaa hävisi ja hieman myöhemmin kannustajat reitillä huutelivat että ollaan n. 10-20 sijoilla oleva pääjoukko, ja totesin itselleni että suurinpiirtein tässä onkin ihan ok olla tässä vaiheessa. Tämä iso pääjoukko oli kärkiviisikon takana aika hyvin kasassa ja Lakkalan kohdalla hoksasin kysyä takaa että ketäs siellä on? Ilokseni kuulin että SamiT. Siinä meni matka mukavasti Tenqun kanssa rupatellessa ja edellämenevän selkää seuratessa aina kahlaamolle tuleviin laskuihin, jossa edellämenijät päästelivät sellaista vauhtia että valot hävisivät pikku hiljaa pimeyteen. Näillä main myös vatsani ”pallo” alkoi onneksi häipyä sitä, onneksi, luonnollista kaavaa noudattaen (anteeksi takanatulijat). Herajoen ylitys oli upea kokemus valojen loisteessa kahlaten ja vaikka tuota ehkä etukäteen joku jännittäisi, niin sanon vain, että tuossa huumassa sitä kylmää ei edes huomaa vaan jääkylmä hoito jaloille tekee vain hyvää! Ristiriitaista tuossa tilanteessa oli vain se että tästä kohdasta pikkuhiljaa alkaisi se kuuluisa Eteläpää. Aargh. Bongailin huollossa Epun ja Samin ja jatkettiin kimpassa seuraavaan nousuun muutaman hengen porukassa. Vesalla oli todella pahannäköisiä vatsakramppeja ja hän joutui nojailemaan kallioon välillä. Harmitti kaverin puolesta mutta mitään muuta kuin kannustusta ei ollut tehtävissä valitettavasti. Kolinvaaran huipulla yön pimeydessä alhaalta kuului lohdutonta oksennusta. Pahoittelut omasta puolestani matkan katkeamisesta!  Kuva: ONEVISION.fi / Juha Saastamoinen Eteläpään syheröt ja nousut menivät sitä Roskakoria (upeaa kun on joku kiintopiste elämässä! Siis roskakorin näkeminen ilahdutti!) odotellessa ja pikku hiljaa jutustelun määrä alkoi porukassa vähenemään. Tulimme roskikselle siinä puolenyön jälkeen ja roskantyhjennyksen sekä pissatauon jälkeen jatkettiin matkaa kahdeksan hengen porukassa Eppu kärjessä. Oli odotetusti märkää, mutaa, liukasta ja ainoastaan komea räntäsade olisi maksimoinut kurjuuden. Minulla alkoi olla kova vedentarve tässä vaiheessa kun urheilujuoma ei enää oikein maistunut, mutta onneksi Kiviniemeen oli enää alle parin tunnin matka. En viitsinyt lähteistä vettä ottaa tällä kertaa. Ennen Kiviniemeä vastaan tuli Marko, joka oli hukannut puhelimensa ilmeisesti kaatuessaan. Toivottavasti löytyi lopulta?! Väsyneitä kasvoja oli jo nähtävissä reitillä. Kiviniemessä otimme pullot täyteen vettä ja matka jatkui Kolinvaaran yli Ryläystä kohti noin klo 02.00. Olimme jälkikäteen katsottuna kilpailussa siinä sijoilla 10-16, mutta paikan päällä itselläni tästä ei ollut mitään tarkempaa käsitystä. Homma oli ihan hyvin hallussa mutta ajattelin kammolla, että tämä pitää tehdä vielä toisenkin kerran saman päivän aikana. Ajattelin myös lämmöllä takanatulijoita – aikarajat tulisivat olemaan tässä märässä maastossa todella tiukat tänäkin vuonna. Ryläys oli todella raakaa touhua pimeässä ja märässä kelissä, Eppu otti vähän eroa meihin muihin ja itse tsemppasin kantaan. Jono alkoi venymään mutta näköalatornilla oltiin taas kasassa kun jäimme arpomaan reittiä hetkeksi (mönkijäura näytti Epun mielestä liian helpolta ollakseen totta? J). Manasin myös että kuka hullu tänne tulee huvikseen vaeltamaan ja taisi olla Tommi joka totesi että on tämä päiväaikaan hienoa reittiä! Ok, I take your word for that J Hieman Ryläyksen jälkeen kalliolla putosin vasemmalla jalallani ”nilkan päälle” kiven väliin ja pieni rusahdus viittasi nivelsiteiden venähtämiseen. Kirosin hetken kovaan ääneen ja nojasin kallioon. Sattui todella kipeää kun taivuttelin nilkkaani. Kaverit ehdottivat fiksusti jalan upotusta edessäolevaan kylmään puroon, mutta hammasta purren hieman nilkuttaen jatkoin matkaa, ja onneksi muutaman kilsan kuluessa kipu alkoi hellittämään. Edes Buranaa ei tarvittu, mutta hieman on nyt jälkikäteen nilkka siitä kohdasta nyt turvoksissa. Zpetkellä (?) oli jalkapohjassa joku vamma ja ilmeisesti hän joutui hyvästä porukasta valitettavasti keskeyttämään. Jollakin meistä alkoi lamppu piiputtamaan (en jaksa muistaa enää kuka se oli). Viimeisen huollon jälkeen ennen puoltaväliä porukassamme olivat Lumme, Lahtonen, Pasanen, Jokiranta, Tenqren ja Minä. Kohti puoltaväliä Eppu ja kaksi muuta kiristivät tahtia ja me kolme muuta jäimme. Itse tulin letkan viimeisenä viimeiseen nousuun mutta otin siinä vähän juoksua ylämäkeen ja saavutin yhden kärsivän kaverin. Räsäsen Kimmo (kiitos kannustuksesta ja tuesta Kimmo!!!) tuli vastaan kannustaen ja ilmoitti että ”kolmossijaan” on alle puoli tuntia tai jotain sinne päin mutta enpä tuossa tietenkään realistina alkanut mitään maalailemaan vaan huolsin rauhassa, vaihdoin  vaatteet ja söin kanakeittoa sekä leipää hyvällä ruokahalulla. Huollossa olivat kuulemma kuuluttaneet että Karppinen kirii tjsp. Hohhoijaa J Kiitosta uskosta! Riikka oli myös herännyt ja tuli välittämään ja jeesaamaan. Vessakäyntiä yritin mutta hätä ei ollut suuren suuri ja sinne oli 86km kilpailijoita jonossa, joten totesin että ehtiipä tuota matkallakin. Hali ja pusu ja nappasin sauvat mukaan toiselle kiekalle ja uskomatonta mutta totta – lähdin huollosta ilmeisesti kuitenkin miesten seitsemäntenä (!!) Samia yritin ennen lähtöä katsella matkaan, mutta en kertakaikkiaan miestä löytänyt. Eppu ja Tommi olivatkin jo lähteneet aikaisemmin. Rento meininki ja yli 17h aikaa tulla maaliin!!! Liivi – here I comeeeeee!!!! Toinen Kierros 65=>130km En ole ikinä ennen kärsinyt pahemmista vatsavaivoista juoksukilpailussa ja ehtinyt jopa kehuskellakin tällä ominaisuudella, mutta nyt jo asfalttilaskussa Ukko-Kolilta alas vatsaani yht´äkkiä kouraisi ilkeästi, ja totesin että kunhan metsään pääsen, niin puskareissu on tiedossa. Niinpä siinä tuli sitten tehtyä historiallinen ensimmäinen biokätkö polkujuoksu-uralla (harmillisen hyvin nämä spotit näkyvät GPS-seurannassa jälkikäteen vaikka miten yrittäisi sen salata julkisuudelta, hehheh). Valitettavasti ei jäänyt viimeiseksi. Joku järjestäjistä tuli vastaan ja hölkkäsi ystävällisesti kanssani muutaman sata metriä ja olo alkoi helpottaa siinä jutustellessa. Sammutin lampun parin kilometrin jälkeen kun päivä alkoi kajastamaan. Homma eteni ihan kivasti siinä päivän kajossa ja alun kalliot eivät enää tuntuneet niin liukkailta kuin yöllä. Lakkalaan mennessä biokätköjä syntyi yhteensä neljä kappaletta, vatsakivut olivat paikoin kovat ja helpottivat joksikin aikaa aina puskareissun jälkeen. Jossain vaiheessa kolmen 131km takanatulijan kimppa oli näemmä mennyt ohitseni. Ei mitään käsitystä milloin tämä tapahtui. Varmaan istuin jonkun ison kiven takana. 86km kärkeä ehdin hyvin kannustaa kun tulivat ohitse MPn johdolla, ja oli kiva pistää femmaa mm. Gurun ja Maken kanssa! Kovaa kyytiä pistelivät! Kannustustekstareita piippaili toisella kierroksella kännykkään paljon. Kiitos kaikille. Piippaus vie eteenpäin! Joku ohimenijä tarjosi imodiumia ystävällisesti. Kieltäydyin toistaiseksi. Olisi pitänyt ottaa. Yritin juoda ja syödä aina puskareissujen välissä mutta eväs ei meinannut upota millään ja heikoitus alkoi iskeä. Liikkeessä kuitenkin pysyin jotenkin hammastapurren ja kuin ihmeen kaupalla Lakkalassa vatsakivut alkoivat helpottaa. ”Lows will pass” tuli todistettua. Samaan henkeen sitten siinä Lakkalan lammasaidalla polku erkani oikealle ja suoraan enkä kuolemaksenikaan jaksanut muistaa kumpaa suuntaan siinä piti mennä. Viittaa ei ollut. Hetken kävelin lammasaidan reunaa kunnes käännyin totesin että pakkohan sen oli kääntyä oikealle. Oikea valinta! Hieman ennen toista Herajoen ylitystä takaani ilmestyivät Anssi ja Jukka (?) ja saavuimme peräkanaa huoltoon. Kyselin siinä fiiliksiä ja ilmeisesti UTTF- podiumpaikasta käytiin jonkinlaista kisaa. Otin pullot täyteen vettä. Olo oli hieman alkanut parantua, mutta manasin ääneen puskareissujani sekä jatkoin jupisten matkaani itsekseni. Miehet tulivat vähän perässä. Pahin rysäys oli vielä kuitenkin edessä. Eteläpää on niin hämärä paikka että en oikein tiedä missä se tapahtui – GPSn perusteella ilmeisesti klo 11.41 Pesävaaralla kompastuin alamäessä, löin lonkan yhteen kiveen, polven toiseen ja kiepsahdin jotenkin 180 astetta alamäkeen ja kumautin pääni kaatuneeseen koivunrunkoon. Sekunnin ajattelin että tämä oli tarinan loppu. Makasin hetken ja nousin varovasti ylös. Muistoksi jäi onneksi vain revenneet juoksuhousut, iso mustelma, haava sääreen ja kuhmu päähän. Kylläpä säikäytti. Ihmettelin siinä tovin, että mihin se toinen sauva oikein hävisi. Siellä se roikku muutaman metrin päässä pusikossa. Porkka käteen ja matka jatkui silmät ylös luoden ja kiittäen. Vähän tämän jälkeen tavoitin Timon, jonka kanssa tulimmekin koko loppumatkan yhdessä maaliin asti. Rakot olivat tehneet matkasta hyvin kivuliasta hänelle. Kiitos seurasta ja huikeista hetkistä! Anssikin (Onnittelut UTTF kolmannesta sijasta!) näkyi aina välillä ja kun lähdimme Eteläpään roskikselta, hän saapui sinne. Pientä ystävällismielistä kissa- ja hiirileikkiä oli havaittavissa J Timon kanssa sitten jutusteltiin ja edettiin hitaasti mutta määrätietoisesti kohti Ryläys- epidosia numero kaksi. Ei se päivänvalossakaan maisemia lukuunottamatta mikään hehkeä kokemus ollut vaan armotonta taistelua askel kerrallaan eteenpäin. Naureskelimme omalle ”juoksullemme”. Varmaan aika koomista töpöttelyä 5km/h tasaisella (jos sitä tasaista nyt ylipäätään siellä oli). Kaiken kaikkiaan tämä ultra oli mielestäni kaikista rankin kolmesta UTTF- kisasta. En osaa sanoa, olisiko Vaarat helpompaa kuivalla kelillä, mutta mitä se olisi ollut JOS kisassa olisi satanut vettä tai räntää. En edes uskalla ajatella. Juomat alkoivat olla vähissä sopivasti ja Kiviniemessä huollettiin. Lähtiessämme Anssi tuli vastaan huoltoon. Olimme ilmeisesti sijoilla kahdeksan ja yhdeksän Timon kanssa. Eteneminen oli, mikäli mahdollista, vieläkin hitaampaa siellä Ryläyksellä ja kieli keskellä suuta tulin kaikki vaikeat paikat alas varmistaakseni maaliin pääsyn. Aloin myös laskeskelemaan että olisiko mahdollista olla alle vuorokaudessa perillä. Niin kuin sillä nyt mitään väliä olisi ollut liivin kannalta. Näköalatornilla pidettiin lyhyt kustauko ja katseltiin maisemaa. 86km kisaajia tuli hyvin harvakseltaan kärkikymmenikön osalta ohitse, ja ennen viimeistä vesitankkipaikkaa kaksi 131km kisaajaa (Toivanen ja Holttinen) olivat mennet näemmä meistä ohitse. Ei taaskaan mitään muistikuvaa tästä tai ilmeisesti menivät niin kepeällä jalalla että ajattelin heidän olleen 86km menijöitä. Huikea loppukiri kyllä kavereilta!!! Anssikin kuittasi meidät vielä siinä vesipisteellä mutta saimme sauvoistamme suurta hyötyä ylämäissä Timon kanssa ja tapasimme Anssin seuraavassa nousussa uudelleen. Nyt alkoi tulla pimeä ja kaivoin lampun repustani esiin. En muistanutkaan enää yöltä kuinka monta nousua ja laskua siinä Kolin ympärillä vielä oli. Timon kanssa pelin henki oli se, että kunpa se tiepätkä ja sitä seuraava viimeinen nousu maaliin tulisi äkkiä, jotta päästäisiin yhdessä juhlimaan maaliintuloa. Loputtomien portaiden ja alamäkeen viettävän polkuhölkän jälkeen pääsimme tielle ja hölkkäsimme vapautuneesti kohti käännöstä, viimeistä nousua ja sitä paria kilometriä maaliin. Oma juhlinta tuli aloitettua jo tässä, pimeydessä, primitiivisellä mölähtelyllä liiviin liittyen. Kiitos ja anteeksi. Tunkkasimme kimpassa viimeisen mäen ihan reippaasti ylös, päästimme yhden 86km naisen ohitsemme, jotta vastaantullut perheeni sai maalintulon euforian videoitua. Omalta osaltani n. 430km Suomen polkuja tuli upeasti päätökseen yhteisellä maaliintulolla Timon kanssa. Maalissa oli mukava tavata Kimmo ja Nooa ja muutama muu onnittelija. Muisti pätkii jo pahasti. Kiitos!!! Olimme lopulta kisan kymmenes ja yhdestoista. Enpä olisi vuosi sitten uskonut että noinkin hyvin voisin näistä suoriutua. Suuri suunnitelmani iltajuhlallisuuksista taantui nopeaan suihkuun (saunaan en jaksanut mennä), halauksiin Ville ja Juuson kanssa sekä rupatteluun 86km miesten kera. Onnittelut kaikille upeista juoksuista! Kiinteää ruokaa teki mieli mutta kanakeitto ja leipä tökkäsivät yökötykseen ja huimaukseen. Jalat olivat lähteä alta ja päädyin juomaan vettä ja suuntaamaan sänkyyn perheeni avustuksella. Normaali jalkasärky sängyssä oli aika huikea mutta taittui parilla särkylääkkeellä. Riikka kävi hakemassa liivin puolestani. Olisipa ollut hienoa jos sen ympärillä olisi ollut jotain juhlallisempaakin, mutta mitään sellaista ei kai edes järjestetty. Nousin aikaisin aamiaiselle kun muut jäivät vielä nukkumaan, ja tapasin vielä mm. NTR- porukkaa siinä aivan loistavia käsintehtyjä aitoja karjalanpiirakoita syödessäni. Aamiaisella oli myös Sipsejä ja dippiä!!! Ihan mahtavaa toimintaa hotellilta! Ajomatka kotiin oli pelkääjän paikalla kankea ja horrosmainen, mutta jo toisena yönä sain ihan kohtuullisesti nukuttua. Juu, en nukkunut liivi päällä. Vielä. Alle puolet 130km lähtijöistä pääsi maaliin, enkä ihmettele yhtään. UTTF- liivejä taisi tulla 14kpl 15kpl tänä vuonna omien laskujeni mukaan. Jotkut jäivät todella harmillisesti ilman, vaikka tulivat koko matkan maaliin. En oikein osaa tähän muuta sanoa, kuin että kunnioitan kaikkia jotka tuon 130km läpäisivät. Olihan se karsea reissu. Omalta osaltani olen positiivisesti yllättynyt nousujohteisesta UTTF- tourista, jossa paras kisa taisi olla tämä viimeinen ja lopullinen kokonaissijoitus seitsemäs, vaikka eipä sillä yhtään mitään väliä olekaan. Hienon viikonlopun täydensi Riikan kakkossija lyhyimmällä matkalla! Kiitos kuuluu loppuun vielä Riikalle ja koko perheelle, Jarille harjoitteluohjelmasta, joka vei kurinalaisesti sitä toteuttaneen miehen tavoitteeseensa, sekä kaikille juoksu- ja ultrakavereille. Olette ihan huippuja! Nyt en tee mitään ohjelmoitua liikuntaa vähään aikaan ja kotimaiset polku-ultrat jäävät ainakin hetkeksi omalta osaltani uusille yrittäjille. Työtä se vaatii. Good luck! J -Acti labores iucundi-  

kiljander

kiljander

 

Neljän tonnin välivuosi

Hurjat, mutta realistiset oli mielestäni tavoitteet, kun 1. tammikuuta viimeksi blogiini postauksen tein. Tuon jälkeen tuli juostua ihan riittävästi kevättä kohti, esim. Pirkkolan kolmosia yli 150 kierrosta, mutta vireen kanssa oli ongelmaa. Kokonaisrasitus oli ehkä liian rajoilla koko ajan. Kuitenkin yli 20 kilsan rennot lenkit alkoi mennä parhaimmillaan jo 4.26 min/km. Kevään maran vaihdoin kuitenkin 10 kilsaan, ja fiilikset oli aika heikot.   Kesällä oli uusi nousu jo hyvässä vauhdissa. Tein 10 päivän mättöjaksonkin (229 km) helpommin kuin edellinen oli mennyt marraskuussa, ja vaikuttikin, että peruskunto oli pelkästään palautumisen perusteella selvästi parempi kuin edellisenä vuonna. Heinäkuussa vk-vauhdit lähti vähitellen jostain 4.40-4.25 min/km paikkeilta, mutta pääsin jo suht kivuttomaan 6 kilsan kiihtyvään (4.05-3.49 min/km), jossa keskivauhti oli jo 3.56 min/km. Tuo oli reilu 8 viikkoa ennen pääkisaksi kaavailtua Joutsenoa, joten täysin aikataulussa menin vauhtikestävyyden virittämisen osaltakin. Vertailuna aikanaan 9,5 viikkoa ennen Sevillan maraa pystyin hätäseen 6 km juoksemaan 25 minuuttiin radalla (@4.10 min/km), ja silti mara meni noin 4.14 min/km. Seuraavan 1,5-2,5 viikon aikana kuitenkin kipeytin piriformiksen liialla istumisella, kun oli intensiivistä opiskelua ja matkustusta aika paljon. Siinä ei jotkut 70-80 km/vko jaloittelut auttanut piriformiksen kipeytymisen välttämiseen. Tuon jälkeen peruuntuikin sitten yksitellen kisoja joita olin miettinyt: Vänärin 5k treeninä, Haminan 10k, Kuopion maran puolikas ja Joutsenon mara. Joutsenon puolikaskaan ei olisi onnistunut kunnon puolesta. OSH:n 10k:ta mietin, kun olisi ollut 2 viikkoa ennen Vantaata, jossa maran sijaan mietin puolikasta. No eipä kannata tuonnekaan lähteä kunnon puolesta. Tavallaan fiilinki on jo pidempään ollut se, että turha yrittää paikkailla enää tätä kautta, kun ei ole mitään takeita, että sekään onnistuu. Mulla on kuitenkin melko kunnianhimoiset tavoitteet maratonilla, ja sitä ajatellen 10k:n tai puolikkaan jo homehtuvat vanhat ennätykset eivät merkkaa mitään. Korkeintaan vähän nakertaa päätä, mutta motivoi myös sopivasti.   Isossa kuvassa tavoitteena oli tänä vuonna juosta vähemmän kisoja kuin viime vuonna ja treenata enemmän. Kisaamisen osalta tuo onnistuu varmuudella, sillä kymmentä kisaa en enää loppuvuodesta juokse, jos siis yhtään. 1 kisa siis ainoastaan juostu, HSM:n 10k (38.21). Hallissa saatan joskus joulukuussa epävirallista vitosta tai 10k:ta juosta. Treenien kilsatavoite taisi olla 4500 km. On selvää, että elokuun 126 kilsalla tuo pitkälti romuttui, kun 500 km piti elokuulle ennen päätavoitetta kertyä. Lisäksi syyskuun lopulla olin vajaan viikon flunssatoipilaana. Mutta tänään menee kolmas tonni jo kuitenkin, mikä on vähän yllätyskin näillä taustoilla, ja uskon, että lokakuun kevyestikin treenaten ja marras-joulukuulla pk-kautta ensi vuotta varten aloitellen pääsen noin 4050-4250 kilsaan. Välivuodeksi ihan kelpo kilsat siis kuitenkin, ja toinen > 4000 km vuosi putkeen (viime vuosi 4155 km) ja tuosta on hyvä lähteä nöyrin mielin kohti ensi kevättä. Paikat on nyt ehjänä, eikä kilsat ole luustolle tms. olleet millään tavalla haitaksi. Vauhtejakin juostessa täytyy kuitenkin lihashuoltoon satsata enemmän, ja lisäksi talvella on tarkoitus tehdä lihaskuntoa enemmän koko kropalle. Talvella ulkona juoksemisesta vaihdan taatusti osan hiihtoon.

ruiskarhu

ruiskarhu

 

Kullervomaraton

Tänään juostiin etukäteen kauden pääkisakseni nimeämäni Kullervomaraton Joutsenossa. Lähestymistapani kisaan poikkesi aika paljon aiemmista maravalmistautumisistani. Tällä kertaa painotin lyhyitä kisoja aiempia vuosia enemmän ja jätin määräjuoksemisen vähemmälle. Tämä tuntui toimivan kohtuullisen hyvin. Onhan tuo palautumisaika tässä iässä jotakin ihan muuta, kuin nuorena oriina.   Edellisen maratonin juoksin toukokuussa Prahassa ja sen jälkeen vain lyhyitä kisoja. SAUL:n SM-viestit, Lumperon hölkän puolimaratonin, SAUL:n maantiekympin ja Finlandian puolikkaan jänistelyn. Näistä SAUL:n kympillä alitin edellisvuotisen aikani minuutilla, Lumperon hölkässä juoksin parhaan puolikkaan aikani pitkään aikaan ja Finlandian jänistelykin meni ihan nappiin, joten lähtökohdat onnistuneelle juoksulle Joutsenossa olivat olemassa.   Lähdin liikkeelle rohkealla, lähes all in-taktiikalla, juoksemaan 3.30 loppuaikaa. Kolmeenkymppiin saakka pystyin pitämään tuota vauhtia, sitten vauhti alkoi hiipua hitaasti, kun jouduin juoksemaan käytännössä yksin jostakin 15 km:n haminoilta alkaen. Hyvässä porukassa vauhdin ylläpito olisi ehkä ollut hieman helpompaa. Loppuajakseni kirjattiin 3.37,51, mikä on paras aikani kolmeen vuoteen ja 20:een maratoniin. Sijoitukseni SAUL:n kisassa oli kymmenes. Taso oli tänä vuonna todella kova, mitalikolmikon ajat olivat kaikki kolmen tunnin haminoilla. Tuo nyt alittamatta jäänyt edellinen hyvä aikani oli samalta reitiltä Joutsenosta.  Ihan tyytyväinen olen päivän suoritukseeni, vaikka loppuaika ei ihan ollut sitä, mitä toivoin. 3.30_n alituksella sijoitukseni olisi ollut vain muutaman pykälän parempi.   Juoksun Plussat:   -Sää oli optimaalinen kestävyysjuoksuun -Hokat toimivat kuin se kuuluisa junan vessa -Majoituspaikka Gasthouse Patruuna vain kilometrin päässä lähtö- ja maalialueesta. -Reitti, se kuuluisa tasainen enkkareitti.   Juoksun Miinukset:   -Vauhdin hiipuminen lopussa. -Vähäinen juoksuseura puolimatkan jälkeen -Hyödyntämättä jäänyt  majoitus juoksijaystävän luona.

hatapa

hatapa

 

IM Kööpenhamina ja syksyn tunnelmaa

Pari viikkoa sitten tuli pinkaistua elämäni viides täyden matkan kilpailu Kööpenhaminassa. Homma on vuosien myötä pelottavasti alkanut rutinoitumaan. Kovista vuoden vaihteen lupauksista huolimatta jälleen kerran sitä kuuluisaa läpimurtoa ei tullut suoritettua. Olkoonkin, että takana on varmaan yksi elämäni rankimmista vuosista, syy kunnon tekemättömyyteen on puhdas laiskuus. Tämän kertainen positiivinen ennakkotunnelma liittyikin pitkälti siihen, että mikään paikka ei vihoitellut ennen kilpailua. Ja tämä kaikki johtuu siitä, että eihän se satu jos ei treenaakaan.   Aamuyöstä perjantaina 18.8. läksin noukkimaan Turtsia kyytiin. Olimme varanneet lennot ja Airbnb kämpän kimpassa. Mukaan reissuun tuli myös rakkaani Anne joka saapui omia teitään lentokentälle. Matka lähti kivasti käyntiin ja lentokoneeseen saatiin lopulta kaikki pyörät ja vermeet, vaikka kenttähenkilökunta pientä jännitystä Turtsin pyörän suhteen tarjosikin tulemalla koneeseen kertomaan, että pyörää ei voida lastata aerosoli pullojen vuoksi. Onneksemme pyörä kuitenkin oli päässyt lopulta kyytiin ja koko retkue tavaroineen saatiin kerralla perille. Aamulennon jälkeen olimme varanneet keskustan juna-aseman liepeiltä säilytystilaa matkalaukuille. Vähänhän tuo kirpaisi Tanskalaiseen edulliseen malliin 45 euroa muutaman tunnin säilytyksestä, mutta elämä on. Päivä meni rattoisasti ympäriinsä kävellen ja ilmottautumiset hoidellen kunnes lopulta pääsimme majapaikkaamme.    Airbnb kämppä sijaitsi reilun kolmen kilometrin päässä maalialueesta ja kulkeminen ottikin aina oman aikansa kun junalla paikkoihin sukkuloitiin. Perjantain ja lauantain välinen yö tuli nukuttua makeasti ja palautuminen matkasta hoidettua mallikkaasti. Lauantain kuvioihin kuuluikin sitten expo-alueiden ja pyörän vientien lisäksi pitkälti chillailua ja taktiikan hiomista.   Kisa-aamu nousi puolipilvisenä ja melko viileänä kävellessämme kohti Amager strandia. Oli luvattu, että aamupäivän sää pysyisi poutaisena ja tuulikin olisi vain noin 6-7 m/s joka on Tanskalaisen mittapuun mukaan ihan ok. Viileys ja sateenuhka mietityttivät kuitenkin sen verran, että pyöräilyyn pistin irtohihat lämmikkeeksi. Se oli varmaan ihan oikea ratkaisu. Ennen uinnin alkua treffailtiin Kajo Triathlonin porukalla vaihtoalueella ja päätettiin lopulta mennä myös uintikarsinaan yhtä matkaa koska kaikilla neljällä hengellä oli uinnin tavoiteajat samoissa havinoissa. Rolling startti oli toteutettu tällä kertaa kuuden ihmisen ryhmissä, jotka juoksivat mereen kuuden sekunnin välein. Erittäin toimiva systeemi, jossa rytmiin pääseminen oli helppoa. Oma uintitausta viimeiseltä vuodelta oli lähes nollat, johon nähden matka eteni oikeinkin hyvin. Vesiheinää tarttui välillä korviin ja varpaisiin, mutta matka eteni. Ehkä noin 2,5 kilometrin kohdalla alkoi huomaamaan omaa väsymistään ja "tekniikan" hajoamista. Homma kuitenkin tuoreella voimalla meni läpi aikaan 1:14 joka ei nyt ihan parasta ollut, mutta aivan riittävä taso.   Vaihdossa tuttujen rutiinien kautta pyörän päälle. Pyörän reitti noudatteli alkuosuudeltaan samaa vanhaa tuttua köpiksen reittiä. Ensimmäiset 10 kilometriä selvittiin kaupungista ulos jonka jälkeen oli leppoisaa päästelyä rannan lähellä myötätuuleen aina noin 45 kilometriin asti. Sen jälkeen alkavalla takalenkillä on pientä mäkeä, heikompaa asfalttia ja muutenkin vaihtelevampaa maisemaa. Lenkki kierrettiin kahtena noin 80 kilometrin pätkänä ennen palaamista kaupunkia kohti. Oma polkeminen lähti hyvin käyntiin ja tavoitteet mielessä senkun kovenivat. Aina noin 100km asti uskoin, että oma enkkakin kokonaisajassa olisi saavutettavissa, mutta sitten 120km jälkeen alkoi paukut yksinkertaisesti loppua. Homma muuttui enemmän ja enemmän puurtamiseksi. Energiaa upposi ihan hyvin ja krampeistakaan ei ollut tietoa, mutta ehkä se on se rutiinin ja treenin puute joka tuon hidastumisen sai aikaan. Sadekuuroja tuli siellä täällä, mutta ne eivät mielestäni ihmeemmin vaikuttaneet etenemiseen. Fillarin vaihtoon pääsin lopulta noin 5:26 polkemisen jälkeen (33,4km/h keskinopeus), johon oikeasti ennakkoasetelmiin verrattuna olin erittäin tyytyväinen.   Vaikka voimat olikin hiipuneet pyöräilyn suhteen, juoksuun lähdin tutulla ei niin kevyellä, mutta siedettävän raskaalla askeleella. Kannustusjoukko oli seurannut hyvin kisaa ja tutun hymyn löytäminen yleisöstä antoi hyvin buustia heti alkumetreistä lähtien. Matka lähti "rullaamaan" tasaisen tappavasti. Jossain 10km kohdilla ajattelin, että neljän tunnin alitus on täysin mahdollinen maratonilla. Painoin eteenpäin kuin juna, mutta puolimatkan kohdalla oli todettava, että tuota tavoitetta tuskin saavutetaan. Puolimatkan väliaika oli jokseenkin tarkkaan sen 2 tuntia, mutta hiipumista on varmasti luvassa, joten tavoite piti kääntää 11h alittamiseen kokonaisajassa. Tämä oli sopiva tavoite, jonka avulla sain piiskattua viimeiselle viidelle kilometrillekin pienen extralatauksen. Viimeisen parin kilometrin aikana seurakavereista ensin Antti tuli vastaan lennokkaalla askeleella huutaen että kymppi alittuu ja reilusti, erittäin hyvä veto ja hatunnosto, varsinkin maratoni jossa enkat paikkui uskomattomiin lukemiin. Ja heti perään alkoi näkyä Turtsin selkä, jonka kuvittelin karanneen jo kauaskin eteenpäin. Jalkavaivoista huolimatta kaveri painoi eteenpäin kuin Zatopek konsanaan ja koitin ottaa miehen völjyyn alittamaan yhdessä 11h rajaa. Oma aika painui lopulta hieman yllättäen kuitenkin 10.57 tasoon ja Turtsikin repi itsensä vielä 10.59 kerhoon. Lyhyesti sanottuna tukku onnistumisia nosti tunnelman aivan kattoon. Very häpi meininki.   Elpymisalueella ollessamme taivas sitten repesi noin 15min maaliin tulon jälkeen. Vettä tuli saavista kaatamalla ja lämpötila laski nopeasti melko kalsaksi. Ei käy kateeksi niitä, jotka vielä reitillä taapersivat. Siirtymätaival kohti majoitusta ei ollut kovinkaan miellyttävä. Sieltä kuitenkin vielä noustiin ja Kööpenhaminan keskustaan itsemme kampesimme maljojen kilistelyyn.  Kaikkien epäuskoisuuden omia kykyjä kohtaan- ja "onko tässä mitään järkeä"-puheiden keskellä alkoi taas pikkuhiljaa kipinä palamaan ja eiköhän tämä homma saa jatkoa ensi vuodelle.  Toisaiseksi tarkoitus on mennä löysin rantein ja mietiskellä lähestymiskulmia, mutta minkäs teet. Hyvässä seurassa mikäs näitä reissuja on tehdessä ;). Kisan jälkeen otimme pari päivää rennosti ja paluu kotiin oli vasta keskiviikkona.         Ja tähän jos alkaisi taas sitä treeniä keräämään kun kerran viimeiset 10 vuotta niin on ollut tapana 😃 28.8. Hölkkää lenkin yhteydessä 15min 30.8. Hölkkää lenkin yhteydessä 15min 2.9. Luistelu 30min 3.9. Luistelu 30min ja juoksulenkki 7,8km (45min)   4.9. Kuntopyörä 45min, Bodypump 50min ja sali 10min 5.9. Sali 45min 6.9. Kuntopyörä 45min 8.9. Kuntopyörä 30min ja sali 25min, juoksumatto 15min (3km) 10.9. juoksumatto 15min (3km) ja sali 45min   11.9. Kuntopyörä 15min + sali 45min 13.9. Juoksumatto 30min (6km) ja sali 30min 14.9. Spinning 60min 16.9. Luistelu 30min   19.9. Kuntopyörä 10min + sali 50min 20.9. Kuntopyörä 45min 21.9. Kuntopyörä 30min, juoksulenkki 8km (45min) 22.9. Kuntopyörä 30min, juoksumatto 10min (2km) ja sali 40min   27.9. Juoksumatto 10min (2km) ja sali 35min 1.10. Juoksumatto 10min (2,1km) ja sali 35min   3.10. Kuntopyörä 45min 4.10. Kuntopyörä 45min 5.10. Sali 30min 6.10. Kuntopyörä 30min 8.10. Kuntopyörä 10min, sali 40min, juoksumatto 10min (2km)   12.10. Juoksulenkki 8km (45min) 13.10. Kuntopyörä 45min   22.10. Juoksumatto 30min (6km), sali 60min   29.10. Juoksumatto 20min (4km) sali 25min   30.10. Kuntopyörä 60min 31.10. Kuntopyörä 45min, spinning 70min 1.11. Kuntopyörä 30min, sali 30min 2.11. Kuntopyörä 45min, juoksulenkki 8km (42min) 3.11. Kuntopyörä 30min   6.11. juoksumatto 10min (2km) + sali 35min 8.11. Spinning 70min + Pump   20.11. Juoksumatto 20min (3,7km) + sali 25min 22.11. Kuntopyörä 45min, juoksumatto 15min (3km) sali 45min 23.11. Juoksumatto 10min (2km), kuntopyörä 10min, sali 40min   27.11. Kuntopyörä 45min 28.11. Kuntopyörä 45min, juoksumatto 15min (3km), Sali 30min 29.11. Kuntopyörä 30min 30.11. Sali 30min 3.12. Juoksumatto 30min (6,1km), Sali 30min   4.12. Kuntopyörä 30min 5.12. Kuntopyörä 45min 6.12. Juoksumatto 15min (3km), spinning 15min, sali 30min 7.12. Spinning 30min, sali 40min, juoksumatto 10min, kuntopyörä 10min 8.12. Sali 45min   13.12. Kuntopyörä 45min 14.12. Kuntopyörä 45min, illalla juoksumatto 10min + sali 35min 15.12. Uinti 2km (41min), illalla sali 30min   26.12. Kuntopyörä 45min 27.12. Uinti 2km (39min) ja juoksumatto15min(3,1km) + sali 30min 28.12. Juoksumatto 25min (5km) + sali 25min 29.12. Kuntopyörä 45min   4.1. Juoksumatto 20min (4km) + sali 25min 6.1. Juoksumatto 30min (5,8km) + sali 20min   8.1. Kuntopyörä 45min , illalla juoksumatto 20min (4,1km) + sali 25min 9.1. Kuntopyörä 45min 10.1. Uinti 2km 11.1. Kuntopyörä 45min, illalla spinning 60min 12.1. Kuntopyörä 45min 13.1. Hiihto 24km (103min)   15.1. Uinti 2km (40min) 16.1. Spinning 50min + sali 20min 17.1. Juoksumatto 30min (6,1km) + sali 40min 18.1. Juoksumatto 10min (2,1km) + sali 40min 20.1. Juoksumatto 30min (5,5km) + spinning 30min 21.1. Juoksumatto 10min (2,1km) + sali 35min   22.1. Kuntopyörä 45, spinning 60min 23.1. Kuntopyörä 45min 24.1. Kuntopyörä 50min ja uinti 2,2km (44min) 25.1. Kuntopyörä 45min 26.1. Kuntopyörä 45min, juoksumatto 15min (3,1km) sali 30min 27.1. Juoksumatto 10min (2,1km) + sali 50min   29.1. Juoksumatto 45min (8,8km), sali 25min 30.1. Uinti 2km (39min) 31.1. Spinning 30min + lihaskunto 40min 1.2. Lihaskunto 45min 3.2. Hiihto 30,4km (140min) 4.2. Juoksumatto 10min (2km) + sali 35min   5.2. Kuntopyörä 60min, illalla juoksumatto 10min (2,2km) + kuntopyörä 10min + pump 60min 6.2. Kuntopyörä 45min 7.2. Kuntopyörä 45min, uinti 2,4km (48min) 8.2. Kuntopyörä 45min, spinning 30min + sali 30min. 9.2. Kuntopyörä 45min 10.2. Sali 40min + uinti 1km (20min)   12.2. Juoksumatto 15min (3km) + kuntopyörä 10min + sali 20min 14.2. Sali 45min 15.2. Juoksumatto 10min (1,8km) + sali 20min 17.2. Yhdistelmä (30+30+20+20+10+10) juoksumatto 60min (11,3km) + kuntopyörä 60min 18.2. Kuntopyörä 120min + kuntosali 50min   19.2. Kuntopyörä 60, yhdistelmä (30+30+20+20+10+10) juoksumatto 60min (11,5km) + kuntopyörä 60min 20.2. Kuntopyörä 45min 21.2. Kuntopyörä 45min, uinti 2,6km (53min) 22.2. Kuntopyörä 45min, juoksumatto 15min (3,1km) + sali 35min 23.2. Kuntopyörä 45min 25.2. Yhdistelmä (30+30+30+30) spinning 60min + juoksumatto 60min (12km)   26.2. Juoksumatto 10min (2km) + sali 35min 1.3. Juoksumatto 15min (3km) + sali 30min 2.3. Juoksumatto 20min (4,2km) + sali 25min   5.3. Kuntopyörä 45min ja illalla kuntopyörä 60min 6.3. Kuntopyörä 45min, spinning 30min+juoksumatto 15min (2,7km) + sali 30min   17.3. Juoksumatto 90min (17,1km) 18.3. Hiihto 30,2km (119min) ja juoksumatto 10min (2km) + sali 35min   19.3. Kuntopyörä 45min, illalla juoksumatto 53min (10km) 20.3. Kuntopyörä 15min + sali 45min 21.3. Kuntopyörä 30min, uinti 2km (39min) 22.3. Kuntopyörä 45min, juoksumatto 35min (7,1km) + kuntopyörä 10min. Inttervalleja. 23.3. Kuntopyörä 45min 25.3. Juoksumatto 60min (12km) + kuntopyörä 60min. Yhdistelmänä (30+30+20+20+10+10)   27.3. Kuntopyörä 45min 28.3. Kuntopyörä 45min, uinti 2,6km (54min) 29.3. Kuntopyörä 45min, juoksumatto 30min + lihaskunto 15min 30.3. Lihaskunto 60min   9.4. Juoksulenkki 9,6km (48min) 10.4. Kuntopyörä 45min 11.4. Kuntopyörä 45min, uinti 2km (40min) 12.4. Kuntopyörä 45min, juoksumatto 15min (3,1km)+sali 30min 13.4. Kuntopyörä 45min 14.4. Juoksulenkki 22,6km (127min) 15.4. Kuntopyörä 45min, Juoksumatto 10min (2km) + sali 40min   18.4. Uinti 3km (61min) 19.4. Kuntopyörä 60min, juoksulenkki 15,2km (80min) 20.4. Kuntopyörä 60min   24.4. Juoksumatto 10min (2,1km), kuntosali 35min 25.4. Juoksumatto 30min (5,7km), kuntosali 20min 26.4. Juoksulenkki 12,2km (63min) 27.4. Kuntosali 30min 28.4. Juoksulenkki 20km (117min) 29.4. Kuntopyörä 30min, sali 45min   30.4. Kuntopyörä 45, juoksumatto 25min (5,2km) + sali 20min 1.5. Kuntopyörä 90min 2.5. Kuntopyörä 45min, uinti 3km (60min) 3.5. Kuntopyörä 45min, juoksulenkki 12,3km (63min) 4.5. Kuntopyörä 60min   8.5. Juoksulenkki 11km (61min) 9.5. Juoksulenkki 5km (30min) pururadalla, jalkoihin sattui ihan sikana ja muutenkin masentavaan kuntoon survottu mettäkoneilla kuntorata 11.5. Pyörällä töistä kotiin 42,8km (80min) 12.5. Juoksulenkki 27km (150min) 13.5. Pyöräily 67,8km (129min)   14.5. Kuntopyörä 50min, Lihaskunto 45min (Kuntopiiri takapihalla 7x150 toistoa kierrokset (40-35-30-25-20)) 15.5. Pyörällä töihin (42,8km) 90min, pyörällä kotiin 42,8km (90min) huh hellettä. 16.5. Kuntopyörä 45min, juosten salille 50min (9km) + lihaskunto 25min 17.5. Kuntopyörä 60min, kuntopyörä 75min 19.5. Juoksulenkki 22,5km (126min)   22.5. Juosten salille 7,8km (45min) + lihaskunto 45min 23.5. Juoksulenkki 22,5km (134min) huh hellettå 24.5. Pyörällä töihin 42,8km (93min), pyörällä kotiin 42,8km (89min). Uskomattoman rankkaa.Taidan olla kipiäkin kun yskääkin pukkaa. 27.5. Pyörällä salille (20min) + lihaskunto 70min   29.5. Pyörällä töitä kohti 15km (30min). Tiellä kivi, eturengas puhki ja siitä pään ja olkapään varaan asfalttiin. Taukoa pukkaa, mutta hengissä ollaan.   (7,8h) 11.6. Kuntopyörä 45min, juoksulenkki 13km (70min) 12.6. kuntopyörä 45min 13.6. Kuntopyörä 60min, juoksulenkki 10,2km (50min) 14.6. Kuntopyörä 45min 15.6. Kuntopyörä 45min 17.6. Pyöräily 46km (105min) hybridillä   (5,9h) 18.6. Juoksulenkki 12km (70min)  19.6. Kuntopyörä 50min 22.6. Juoksulenkki 7,5km (75min) Ascona 23.6. Juoksu 8,7km (55min), Juoksu 9,2km (105min) Swissman   (6,6h) 28.6. Kuntopyörä 60min, juoksulenkki n. 17km (103min) 30.6. Kuntopyörä 60min 1.7. Juoksulenkki 15km (78min), Kuntopyörä 92min   (13,5h) 2.7. Kuntopyörä 60min, juoksulenkki 11km (60min), kuntopyörä 45min 3.7. Kuntopyörä 90min, kuntopyörä 15min + lihaskunto 30min 4.7. Kuntopyörä 60min, juoksulenkki 21,1km (117min) 5.7. Kuntopyörä 100min 6.7. Kuntopyörä 75min, kuntopyörä 45min 7.7. Spinning 55min + pump 60min   (5,7h) 9.7. Juoksulenkki 14,6km (82min) Budapest 10.7. Uinti 2km 11.7. Juoksulenkki 17km (101min) 12.7. Juoksulenkki 20km (114min)   (11,6h) 17.7.  Pyörälenkki 68km (134min) hellettä, 40km jälkeen takki aika tyhjä 18.7. Pyörällä töihin 42,8km (93min) onpa nihkeetä. Pyörällä kotiin 42,8km (97min). Helle ahistaa, mut joku muukin tässä nyt mättää miks ei yhtään kulje 19.7. Juoksulenkki 7,1km (40min). Huh hellettä. 20.7. Kuntopyörä 90min 21.7. Spinning 60min + BodyPump 60min 22.7. Juoksulenkki 22,5km (120min)   (13,1h) 23.7. Pyörällä töihin 43km (92min), pyörällä kotiin 42,8,km (83min) 24.7. Kuntopyörä 60min 25.7. Pyörällä töihin 42,8km (90min), Pyörällä kotiin 42,8km (82min). Maha löi stopin lenkin jälkeen, aivan uskomattoman kipiä.... 27.7. Pyörällä töihin 42,8km (92min), Pyörällä kotiin 78,5km (162min) 28.7. Juoksulenkki 22km (125min)   (7,1h) 3.8. Juoksulenkki 16,6km (90min) 4.8. Pyörälenkki 103,8km (216min) 5.8. Juoksulenkki 21,2km (120min)   (11,6h) 6.8. Pyörällä töihin 42,8km (99min), Pyörällä kotiin 42,8km (81min) 7.8. Kuntopyörä 45min 8.8. Pyörällä töihin 42,8km (95min), pyörällä kotiin 42,8km (81min) 9.8. Juoksulenkki 9,7km (53min) 10.8. Uinti 2,2km (45min) 11.8. Pyörälenkki 103km (199min)   (13,9h) 13.8. Pyörällä töihin 42,8km (90min), pyörällä kotiin 42,8km (75min) 14.8. Juoksulenkki 11,3km (60min) 15.8. Uinti 2,5km (50min) 16.8. Uinti 3,9km (83min) 17.8. Pyörällä töihin 42,8km (86min), pyörällä kotiin 42,8km (81min) 18.8. Pyörälenkki 131km (257min) 19.8. Juoksulenkki 10km (50min)   (8,5h) 20.8. Pyörällä töihin 42,8km (88min), pyörällä kotiin 42,8km (86min) 21.8. Kuntopyörä 45min, spinning 75min 22.8. Uinti 3,2km (67min) 23.8. Juoksulenkki 11,3km (60min) 24.8. Uinti 4,3km (90min)   (11,2h) 27.8. Pyörällä töihin 42,8km (87min), pyörällä kotiin 43,4km (85min) 28.8. Pyörällä töihin 43,2km (90min), pyörällä kotiin 43,2km (89min) 29.8. Juoksulenkki 13,4km (73min) 30.8. Uinti 2,5km (50min) 31.8. Kuntopyörä 60min 2.9. Juoksulenkki 26km (138min)   3.9. Pyörällä töihin 43,2km (88min), pyörällä kotiin 43,2km (84min) 4.9. Kuntopyörä 45min 5.9. Juoksulenkki 10,7km (60min), uinti 1,6km (40min) 6.9. Kuntopyörä 45min   10.9. Juoksulenkki 8,8km (45min) 11.9. Uinti 2km (40min), juoksumatto 6,2km (30min) ja kuntopyörä 30min. Yhdistelmänä 15+15+15+15 15.9. Spinning 45min + juoksumatto 30min (6,2km) 16.9. Juoksumatto 30min (6km) + lihaskunto 15min  

Juoksijapoika

Juoksijapoika

 

Lumperon hölkkä

Lyhyt raportti päivän hölkästä. Ajelin aamulla Saarijärvelle hieman jännityneissä tunnelmissa. Edellisestä täysivauhtisest puolikkaasta kun on jo mennyt useampi vuosi. Etukäteen olin ajatellut pysyväni sinne 1.40-1.45 haarukkaan. Reitti oli itselleni ennestään tuttu, kun olin siellä ennenkin juossut, tosin edellisestä kerrasta oli aikaa jo lähes kymmenen vuotta, Jos olisin ollut ekaa kertaa tuolla, niin olisin varmasti eksynyt reitiltä, sen verran vähän siellä oli muita juoksijoita ja reittiopasteita. Puolimaratonilla oli vain kaksi sarjaa, miehet ja naiset.   Miesten sarjan nopein lähti startista kuin tykin ammus, enkä hänen selkäänsä sen koommin nähnyt. Lyhyemmille matkoille osallistuvia juoksijoita meni muutama näköetäisyydellä edessäni kunnes tulimme T-risteykseen, jossa reitit erosivat. Jatkoin juoksemista suuntaan, jonne muistelin reitin menevän. Vaihtelevan mäkinen asfalttitie, jossa mäen söivät miestä. Reidet huusivat hoosiannaa jokaisessa mäessä. Yhdessä mäessä otin muutaman kävelyaskeleen, kun en uskonut enää olevani oikealla reitillä. Lopulta tulin paikkaan, jossa oli reittiopas. Hän huusi, että kilometri vielä ja sitten u-käännös. Kiva alamäki joka takaisintullessa oli luonnollisesti ylämäki. Ylämäessä vastaani tuli pari juoksijaa, aika lähellä ovat, mietin. Kun paluumatkalle tulin risteykseen, tuo reittiopas varoitti reitillä olevista käärmeistä! Sekin vielä. Tästä alkoi myös hiekkapintainen osuus. Hiekkatietä jatkui ja jatkui. Yhdessä risteyksessä en ollut varma, minne reitti menee. Päätin lähteä epämääräiseen suuntaan osoittavan nuolen suuntaan oikealle. Mihinkähän tämäkin tie menee, ajattelin. taas kävi mielessä juoksun keskeyttäminen ja hölkkääminen takaisin lähtöpaikalle. Maalaistalon pihan kohdalla tiukka vasen ja tie kapeni, tämäkin vielä. Jatkoin juoksua ja kohta etuvasemmalla pellon toisella puolella näin kaksi juoksijaa. T-risteys ja käännyin oikealle, nuo kaksi juoksijaa pääsivät lähes peesiini. Sekin vielä! Yritin parhaani mukaan nostaa nopeutta, mutta pehmeä hiekka-alusta ja ne mäet, ne söivät miestä ja miehen reisiä. Lopulta tulin vt 13:n laitaan, josta alkoi taas päälllystetty tie. Kurvaus kevyenliikenteenväylälle ja pikainen vilkaisu peräpeiliin, vain yksi juoksija oli takani ja hänkin reilun sadan metrin päässä. varovainen vauhdinlisäys tönkköjaloilla alamäessä ei olliutkaan kovin hyvä ajatus. Meinasin mennä nenälleni.   Loppuosa reitistä olikin tuttua usealta Summassaari-maratonilta. Viimeinen käännös kohti Saarijärven keskustaa ja vilkaisu peruutuspeiliin, ei ketään! Reitti jatkui Saarijärven keskustaan ja urheilukenttä jä vasemmalle puolelle Kaksi viimeistä ysikymppistä vasemmalle ja alamäkeä kentälle. Loppusuoralla yritin vain keskittyä pysymään pystyssä. Maalissa loppuajakseni kerrottiin 1.44,29, mikä oli juurikin etukäteen ajattelemassani haarukassa.   Kun peesaajani saapui maaliin, niin keskustelimme hieman järjestäjien kanssa tuosta oikaisusta/sakkolenkistä. selvyyttä emme saaneet, kuka oli juossut liian vähän ja kuka liikaa. sijoituksiin tuo episodi ei vaikuttanut ja käteeni lyötiin MYL-sarjan kakkospokaali.   Tästä on hyvä jatkaa kohti Joutsenon maratonia.

hatapa

hatapa

 

Syksyn kilpailukausi alkaa pikkuhiljaa

Ja ennen kun joku sanoo, että nyt on vielä kesä, niin ei ole. Se meni jo. Ensi vuonna taas siinä juhannuksen kantturoissa.   Alkavalla viikolla lauantaina syksyn eka numerolappujuoksu, Vakkahölkkä Toivakassa. Lyhyt maastokisa pururadalla(?) Meillä ikämiehillä ja -naisilla matkana on vain 3,3 km, eli pikajuoksua tiedossa. Tuo Toivakan pururata on minulle ennestään tuntematon, joten pitänee mennä paikalle niin aikaisin, että ehdin kiertämään lenkin kertaalleen ennen starttia. Katsotaan miten äijän käy.   Kaksi viikkoa taukoa ja Saarijärvellä Lumperon hölkkä, puolimaraton maalaismaisemissa. Muutamaan vuoteen en olekaan tuolla käynyt. Tämä olisi tarkoitus juosta maratonvauhdilla tai mieluummin tietenkin hieman alle. Täällä on vaikea tehdä tulosta, kun osanottajia on aiempina vuosina ollut vain kourallinen, eikä vetoapua todennäköisesti ole tarjolla. Mutta eiköhän tuolla hyvän harjoituslenkin saa juostua.   Taas kaksi viikkoa väliä ja Tampereella SAUL SM-maantiekymppi. Täällä olinkin viime vuonna ja se helpottaa hieman, kun reitti on tuttu.  Tämä olisi tarkoitus vetää reilusti maratonvauhdin alle ja parantaa viimevuoden tulostani. Tiukkaa tulee olemaan, mutta niin sen pitääkin olla. Toivottavasti saisimme seurasta porukkaa myös joukkuekisaan.   Ja ettei kahden viikon tauot loppuisi, niin taas kaksi viikkoa väliä ja Finlandiamaratonin puolikkaan jänistely, joko 2.00 tai  2.15 loppuajalle, eli kevyttä hölkkää viime vuoden tapaan. Moneskohan kerta tämä jo on, kun olen tuolla jänistelemässä? Nämä ovat olleet ihan kivoja kokemuksia, kun on saanut avustaa kokemattomampia juoksijoita saavuttamaan tavoitteensa.      Viikon tauon jälkeen kauden pääkilpailu SAUL SM-maraton Joutsenossa. Taas kerran käydään 3.30 loppuajan kimppuun. Tavoite on tiukka, jopa hieman epärealistinen, mutta jos ei aseta itselleen kovia tavoitteita, niin ei myöskään mitään saavuta. Täälläkin on tarjolla joukkuekisa. viime vuodelta puolustettavanamme on SM-hopea. Tähän siis sama toive, kuin tuonne lyhyempään rykäisyyn, kaksi miesjuoksijaa, jotta saamme joukkueen – kiitos.   SM-maran jälkeen onkin ruhtinaalliset kolme viikkoa aikaa palautua Vantaan maratonille ja sen jälkeiselle Tallinnan risteilylle, jonne olemme jo muutaman vuoden  menneet viettämään kauden päättäjäisiä. Samalla on tarkoitus tutustua Tallinnan maratonin suorituspaikkoihin, kun ensi vuonna olisi tarkoitus käydä siellä juoksemassa. Ehkä jonakin vuonna Vantaan oma ruotsinlaivasimulaattorikin saa armon ja menemme sinne Vantaan maran päättäjäisiin.   Vantaan ja risteilyn jälkeen on ruhtinaallinen viikko aikaa toipua Wihankilometreille. Olen toistaiseksi ilmoittautunut vasta aamumaratonille, mutta jos hyvältä tuntuu, mikä lienee epätodennäköistä, niin voisihan siellä juosta iltapäivällä toisenkin.   Marraskuussa olisi tarkoitus sairastaa talven flunssat alta pois ylimenokauden aikana. Joulukuussa aloitetaan taas uutta juoksuvuotta, jonka tavoitteet ovat suurinpiirtein samat, kuin tällekin kaudelle. Yhdeksän maratonia, jotta tuo 100:n maratonin tavoite täyttyy oikeaan aikaan.   Näillä mennään.                 

hatapa

hatapa

 

Ylläs-Pallas-Hetta 134km

NUTS YPH 134km 14-15.7.17 ”Kuinkas palautuminen Karhunkierrokselta on sujunut?” Tuo kysymys viuhui ilmassa molempiin suuntiin ja useaan otteeseen edeltävinä viikkoina juoksututtuja tavatessa, kun seuraava haaste kauniissa Suomen Lapissa lähestyi. Kuten KK164km raportistani ilmenee, reissu oli itselleni varsin tuskainen vaikka päätavoite, eli läpäisy, saavutettiinkin. Tuo palautuminen itsessään oli kyllä sujunut fyysisesti ajatellen aivan mallikkaasti tosin henkistä kanttia vaivasi ihmeellinen tyhjyys – olihan polku-ultrien ehkäpä suomalainen kuninkuusmatka tullut läpäistyksi. Henkinen tyhjyys tuntui vielä YPH134km lähtöviivallakin siten että mitään aiemmin tunnettua intohimoa tai edes jännitystä ei mielessäni ollut. Toisaalta olinkin kyseisen reitin jo vuonna 2016 varsin mallikkaasti läpäissyt, joten tiesin tarkalleen mitä oli luvassa – onneksi tulossa ei sentään ollut sitä karmeaa myrskyä joka yritti vuonna 2016 muuttaa miehen Pallaksen huipulla hypotermiseksi jääkalikaksi. Kylmää riitti paikoin tänäkin vuonna. Tulimme pohjoiseen perheen kanssa jo muutamaa päivää aiemmin ja nautiskelimme upeasta luonnosta mm. huiputtamalla Saana- tunturin käsivarressa (käykää jos ette vielä ole käyneet) ja käväisemällä Norjassa pikavisiitililä. Lähtöpäivänä sain etuoikeuden lepäillä ja olla osallistumatta mihinkään suurempaan perheaktiviteettiin, ja koko remmin voimalla minut tuotiin Ylläkselle lähtöpaikalle siten että ehdimme juuri ja juuri nähdä 31km startin, kun sitä oli rankkasateen vuoksi 15 minuuttia siirretty. Kyseinen sadekuuro oli sellainen että autossa matkalla ehdimme heittää lämpimiä ajatuksia kisaajien suuntaan näkyvvyyden ollessa lähes nolla hetkellisesti. Jutskailin ennen lähtöä  Pasin ja Päivin, VPn, Juuson, Karon, TomiSn, Jukan, Villen ja monen muun kanssa ja olo oli varsin rento. Tempaisin ”Lapin Ukon” keiton (Perunaa, Poroa ja Kasviksia) naamariin Spriten kera ravintolassa n tunti ennen lähtöä ja olihan se hyvää. Poronkäristystä olikin tullut syötyä viikolla jo kolme kertaa.   Tärkeimmät varusteeni matkalla olivat: Hoka MS2 (varalla Salomon SenseUltra), Sealskinz (ja PALJON vaseliinia koivissa), Salomon Advanced Skin 12l, 2XU pitkät trikoot, Salomon Bonatti- takki, BD Z-sauvat repussa Pallakselle asti.   Ylläs-Kellokas Otimme viimeiset halaukset perheen kanssa ja pientä selfie- videota Juuson kera. Pahempi sää oli hellittänyt ja oli mukavaa lähteä liikkeelle klo 18 kohti Ylläksen huippua. Sumun keskeltä rakkakipuamisen jälkeen yläasema jo näkyikin ja sieltä painelin hiekkatietä ihan reippaasti alas kohti Kellokasta. Se alamäkijuoksu hoitui periaatteella ”annetaan painovoiman viedä”, koska jarruttelu tuntuu ainakin minun etureisilleni hankalammalta vaihtoehdolta. Laskun jälkeen olin jo huutamassa yhtä mutkan suoraksivetänyttä juoksijaa takaisin reitille, kunnes tajusin hänen laittavan pöheikössä alulle ensimmäistä (?) biokätköä.   Suklaata aloin lappaa kohti ääntä jo Ylläksellä ja puoli litraa urheilujuomaa täytettiin kiltisti ensimmäisessä huoltoteltassa muiden juoksijoiden viuhtoessa huollon ohi pysähtymättä. Kaverit olivat jo siellä kannustamassa ja olin jo lähdössä huollosta kun kuulin jonkun huutavan ”iskä” ja bongasin onneksi perheenikin. Ihanaa. Kannustusmöly oli aikamoinen ja se oli ihan mahtava juttu! Nappasin myös kuoritun banaanin ja mutustelin sitä jatkaessani matkaa yksin kivaan alämäkeen.   Kellokas-Peurakaltio Erityisesti ne alaspäin johtavat pitkospuut jäivät positiivisesti mieleen- niitä oli kiva lasketella kauniin puron vartta pitkin. Yksinäinen taivaltaminen jatkuikin sitten melkein koko matkan ja mitään pidempiä juoksukimppoja (vrt viime vuosi KV Ikolan, P Kokon ja T Kurolan kanssa) ei päässyt jostain syystä syntymään. Tälle välille sijoittui jälleen varsin vaativa mutta hieno Pirunkurun nousu kivikkoa pitkin Kesängille. Siinä oli vielä joitakin 31km taivaltajia myös ja puolin ja toisin tuli kannustettua. Yhden Oulussa opiskelevan perusmatkalaisen kanssa tuli vaihdettua pari sanaa ja huudeltua hänet takaisin reitille (Kesängin päällä oli helppoa jatkaa suoraan vaikka reitti poikkesi oikealle) kunnes päästelin taas itsekseni alas kohti Kukastunturille kääntyvää mutkaa. Tässä laskussa nilkkani meinasi mennä ympäri mutta onneksi selvisin säikähdyksellä. Kukastunturilta oli taas hienoja näkymiä. Huipuilta tuli aina myös vilkuiltua taaksepäin loittonevaa Yllästä joka hohti hienosti ilta-auringossa. Tässä vaiheessa alkoi myös tulla ensimmäisiä tekstiviestejä kavereilta (miljoonat kiitokset jälleen kerran – ihan todellakin niistä saa voimaa vaikka en aina vastaakaan niin kaikki vietit luin). Antti antoi tilannetietoa ja Nyba kehotti jättämään lihan hieman punaiseksi eikä polttamaan harmaaksi (hienovaraista välittämistä ilmeisen kovan alkuni johdosta?). Viestit kertoivat että 30 joukossa olin mikä oli lopputavoitteenikin, mutta toisaalta ajattelin aloittaneeni melko, ehkäpä liiankin, reippaasti. Kukastunturin laskun ja Kotamajan (?) jälkeen mieleen jäi taas se mielettömän iso muurahaispesä joka siellä oli viime vuonnakin. Sen jälkeen tavoitin yhden eestiläisen juoksijan jonka kanssa hölkättiin jonkin aikaa kimpassa kunnes hän jäi. Hieman myöhemmin minut tavoitti Norjassa asuva suomalainen kaveri joka jätti minut jälkeensä. Peurakaltion huollossa iskivät ensimmäistä kertaa kimppuun sääsket ja huolto tuli toimitettua vain siitä syystä mahdollisimman nopeasti. Veri tirskui käsistä kun täytin juomiani.   Peurakaltio-Pahtavuoma Törmäsin Mikaan näillä main ja hän oli kaatunut ilmeisesti ihan kunnolla ja jalassa oli jotain tuskaista häikkää. Puhuttiin että selvitetään tämä kisa kuitenkin molemmat loppuun ja niin kävikin – onnittelut vaikean reissun selvittämisestä! Sitten ”painelin” Äkäskeron yli kesäillan kauniista näkymistä nautiskellen. Kerolta alas tullessa ohitin muutaman suomalaisen ja yhden japanilaisen juoksijan. Tällä välillä oli muistaakseni se yksi paha puron ylitys jossa piti taiteilla tukkia pitkin muutama askel ja yrittää välttyä uimareisulta. Aika kavala kohta. Onnistui tänäkin vuonna kastumatta. Huollossa olin hyvävoimaisena puolen yön aikaan.   Pahtavuoma-Rauhala Heti huollosta lähdettyäni ohitin saksalaisen jolle heitin vanhasta muistista kannustusta germaaniksi. Hassua oli että siinä ei montaa kymmentä minuuttia mennyt kun kaveri tuli ihan mielettömällä rytinällä ohitseni todella lujaa vauhtia. Katsoin että ohhoh, siinä on kyllä todella kova tekijä. Mies hävisi tunturiin saman tien (mutta kohtaisimme myöhemmin jälleen). Tästä eteenpäin matka oli sellaista jatkuvaa nousua ja laskua ja yritin muistella kisan nousumetrejä. Riittävästi niitä ainakin minulle on. Oli se kyllä melkoista vuoristorataa. Muita juoksijoita ei näkynyt joten sulkeuduin Lapin aamuyön hiljaisuuteen itsekseni ja yritin nautiskella vaellusfiiliksestä ja pilvien takaa kurkkivasta auringosta ylämäet kävellen ja muut pätkät hölkäten. Energiat menivät edelleen mukavasti alas. Jossain vaiheessa aloin kuulla ääniä takaa mutta luultavasti yössä takanatulevien keskustelun äänet vaan kantoivat aika pitkälle. Ennen Rauhalan huoltoa asfalttipätkällä vauhdit olivat sellaista @06.00-06.30 eli ihan mukavaa hölkkää sain aikaiseksi. Bongasin takanatulijat suoralla muutaman sadan metrin päässä. Koirat haukkuivat talojen pihoilla eikä mikään muu rikkonut kesäyön rauhaa kunnes auton ääni ja sitä seuraava raivoisa kannustus täyttivät tilan: Takkulan Teemuhan se sieltä rämisteli huoltoautolla ohitse kelloa kalkattaen ja kylläpä piristi nämä tsempit! Siinä asfaltilla reittimerkit hyppäsivät tien reunasta penkereelle yht äkkiä ja sinnehän itsekin siirryin orjallisesti hölkkäämään, kunnes merkit päättyivät tien tultua sellaiseen P- alue syvennykseen. Siinä hetken ihmettelin ja säntäilin ees taas jo hieman paniikissa että mihin se reitti kääntyy kunnes huomasin että merkinnät siirtyivät asfaltin reunalle takaisin edessäpäin. Sitten päästelinkin jo kirosanojen myötä kunnon spurtin kunnes tajusin että ehkä kannattaa vähän himmata. Rauhalaan saapuessani edelläoleva kaveri oli juuri poistumassa. Banaania naamaan, pullot täyteen ja matka jatkui huoltajia kiitellen.   Rauhala-Pallas Tämä väli oli kyllä katkera pala taas kerran. Mutaa, märkää, puroa ja teknistä polkua. Jalat sai kastua ihan kunnolla, rapa roiskui, eikä matka tuntunut etenevän millään. Menin hetken matkaa tavoittamani suomalaisen kanssa ja tavoitimme aiemmun ohirynnineen saksalaisen, jolla oli, sen mitä saksaista kirosanajupinaa ymmärrän, henkisesti varsin hankala vaihe meneillään. Sanoin miehille että ”let us enjoy the misery together” mutta jossain vaiheessa heitä ei enää takana kuulunut. Siinä Lommoltunturin kupeessa ”Reilu Mies Havumetsien” saavutti minut ja mentiin kimpassa jonkin matkaa jutellen mistäpä muustakaan kuin fiksuista harrastuksistamme. Tällä teknisellä pätkällä kävelin aika paljon ja lopulta matkaseura läpsytteli tiehensä komean näköisesti. Pallaksen huolto alkoi jo pikku hiljaa kutittelemaan, mutta kyllä ne viimeiset kilometrin vaan tuntuivat taas kerran ikuisuudelta. Saavuin Pallakselle lopulta reilua tuntia aikaisemmin (n. klo 05.10) kuin viime vuonna ja pyrähdin huoltoteltaan ehkä liiankin isännän elkein toteamalla kovaan ääneen ”pizzaa ja kokista, kiitos”. Anteeksi. Huollossa oli useampi tyyppi ja mm. Ossin ja Karon kanssa vaihdettiin siinä muutama sana. Lainasin vaseliinia yhdelle kaverille. Varustetilanne oli varsin hyvä ja tunsin vain yhden rakon oikean jalan varpaassa. Päätin olla vaihtamatta mitään kunnes tajusin tiedustella ”henkilökunnalta” päivän sääennustetta. Sain hieman eriäviä vastauksia, mutta viime vuoden tunturimyrskystä kylmettyneenä selvinneenä totesin, että parempi ottaa varman päälle ja vaihdoin takin alle pitkähihaisen paidan – oikea ratkaisu jälleen kerran! Join useamman mukillisen kokista ja mussutin pizzan naamariin ja lisäsin hieman rasvoja strategisiin paikkoin. Porukka alkoi jatkaa matkaa ja uusia alkoi tulla vähitellen sisään. Sauvat viimeinkin repusta käteen ja menoksi! All systems green again! Mikään ei pysäytä minua tänään!   Pallas-Hannukuru Pallasta hiljakseen ylöspäin sauvoessa näin 3-4 tyypin siluetit muutaman sadan metrin välein mutta jokainen niistä kaikkosi minusta koko ajan kauemmaksi. Palautin mieleeni nopeasti päätavaoitteeni: UTTF 2017 läpäisyn. Omaa juoksua on juostava eikä otettava tyhmiä riskejä. Olin kuullut että olen siinä 20 kieppeillä sijoituksissa mikä oli melkoisesti ennakoitua paremmin, joten ajattelin että mennään fiksusti ja ”nautitaan”. Pallakselle noustessa  alkoi tuuli ja vesisade (not again!!!). Ajattelin että ei voi olla todellista, taasko minä joudun kokemaan tämän myräkän. No, ei se onneksi ihan niin paha ollut kuin 2016 mutta ihan riittävän vilpoista kuitenkin. Pallaksen huipulla aloin tavoittamaan kisaajaa joka meni lyhythihaisessa paidassa siinä myräkässä – kova sissi! Sauvoin ohitse, moikkasin, ja kysyin tuulessa vettä valuvana että aiotko laittaa takin päälle ettet kylmety. Sen verran tuuli että vastausta en kuullut. Siitä eteenpäin menin taas yksikseni. Sää selkeni vähitellen ja sain nauttia tämän upean pätkän maisemista molempiin suuntiin. En nähnyt yhtään ketään edessä enkä takana siellä Nammalakurun tienoilla, vaikka GPSn perusteella Ossi, Karo, Anssi ja joku muu olivat olleet tässä vaiheessa n. kilsan päässä. Montellin majalle saapuminen toi kirkkaana mieliin vuoden 2016 ja naisten 24h tasaisen ´17 maailmanmestarin tapaamisen ja hänen poikeamisensa majan sisälle. Montellilta sitten taas ylöspäin kohti poroaitaa ja näin kaukaisuudessa hahmon joka alkoi lähestymään. Treffattiin sitten siinä poroaidalla Anssin (?) kanssa, jolla oli suuria ongelmia energian alassaannissa. Tarjosin apua, mutta hänellä oli kyllä tavaraa omastakin takaa (hämärä muistikuva on että pulla mainittiin keskustelussa mutta en mene vannomaan). Sitten vähitellen siirryin taas yksikseen Lumikeron päälle ja alas. Suastunturin päälle ja alas kohti Hannukurua. Vasenta polvitaivetta särki kovasti ja yritin hieman venytellä jalkaani. Huono idea ja kaikki lihakset alkoivat reidessä kramppaamaan. Siihen loppui venyttely. Tässä laskin jo satoja metrejä – jokohan sitä pian pääsisi huoltoon jossa viime vuonna sai KOKISTA!!! Suu maiskui jo etukäteen pelkästä ajatuksesta. I h a n a a KUOKKAKUOLAA!!! Saavuin Hannukurun huoltoon ja huusin jo  varmaan sadan metrin päästä että ”saisinko kokista”?!?! Mutta. Sitä ei ollut tänä vuonna. Nyyh. Nielin pettymykseni ja totesin ystävällisille miehille että toki kiitollisuudella otetaan kaikkea mitä on. He keksivät: ”haluaisitko vihreitä kuulia?” Mitä? Oliko niitä tarjolla? En ollut nähnyt yhdessäkään huollossa. JEJEJEJEJEJEJEEEE! Vihdoin rakkaiden herkkujen ääreen. 3-4 kappaletta sujahti hetkessä siinä juodessa ja jutustellessa. Banaani kuorittuna matkaan, sipsiä poskiin, pullot täyteen ja taas mentiin!   Hannukuru-Pyhäkero Tällä välillä alkaa sitten vähitellen se Pyhäkeron nousun odottelu. Ihmeellisen ilmiön näin sumussa vasemmalla. Valkoinen iso aukko taivaassa kaukaisuudessa. Mitä? Meni hetki tajuta että se oli lunta Ounastunturin kupeessa laajalla alueella. Snickers ei oikein uponnut enää mutta tungin sen kurkkuuni veden tuella. Sioskurun kyltti 5km tuli vastaan ja muistelin, että sieltä alkaa sitten viimeinen nousu. Saavuin Sioskurun majalle. Oikeaa jalkapöytää särki kovasti ja yritin liikutella varpaitani todetakseni että onko kyse jostain vakavasta. Ei ilmeisesti. Päättäväinen asenne, tiukka ote sauvoista ja kohti loputonta nousua huipulle. Ilma oli jo sen verran selkeä, että näin kaukana edessä pari tyyppiä. Pysähdyin katsomaan taakseni vastarinteeseen – ei yhtään ketään missään. Oho, tämähän on mennyt paremmin kuin odotinkaan. Päättelin että tästä asemasta tulen kisan päättämään ellei nyt mitään katastrofaalista itselleni tai muille tapahdu. ”Valehuippujen” jälkeen saavuin viimein ylös keron kivikasalle ja totesin hymyillen GoProlleni ”Yes, tämä oli tässä”. Sitten alkoi taas vaihteeksi satamaan vettä. No voi sun. Yllätyksekseni huipun ekassa laskussa näin edellämenneen, jota pikku hiljaa tavoitin ja siinä vanhoilla huipun kiviraunioilla saavutin toisen eestiläisen, jonka kanssa  vaihdoin muutaman sanan. Tarjosin energiaa mutta hän sanoi että ei ongelmaa. Toivotin hyvää jatkoa. Siirtyminen kerolta alas viettävälle hiekkabaanalle ja eihän siinäkään sitten ollut muuta mahdollisuutta kuin jalkojen huomattavista kivuista huolimatta antaa vaan mennä. Ei mitään kovaa vauhtia mutta juoksua kuitenkin. Etureisissä ei ollut paljon jarrutteluun paukkuja. Paradoksaalista. Fiilis alkoi olla aika katossa siinä pitkoispuilla, kun muistin että viimeiseen huoltoon ei ole enää kuin n. kilometri. Mahtavalla fiiliksellä saavuin sinne ja otin jonkin verran syötävää ja täytin yhden pullon. Maaliin oli kuulemma sellainen 13km. Niinpä. Tästä siirryttäisiin sitten sinne hiekkatielle ja asfaltille kolmen kilsan kuluttua.   Pyhäkero-Maali Taittelin sauvat paketeiksi käsiini ja jatkoin matkaa. Hölkää. Kävelyä. Hölkkää. Aijaijai. Olisin Finisher piakkoin melko massiivisella parannuksella viime vuoteen, joka oli jo mielestäni nappisuoritus...tajusin myös että aikataululaskuni olivat menneet hieman puilleen, ja minulla olisi teoreettinen mahdollisuus olla ennen klo 15 maalissa. Laskin nopeasti että se vaatii sellaista @7.00-7.30 keskaria tasaiselle, mikä tuntui kyllä hiekkatielle saavuttaessa tekemättömälle paikalle. No ihan turhaa asetella tällaisia tavoitteita...mutta ehkäpä kuitenkin? Aurinko paisteli viimein jo todella lämpimästi. Kävelin pari ylämäkeä ja pysähdyin ottamaan takin pois kun alkoi olla jo liian kuuma. Suunnittelin maaliintulotuuletusta. Tosi järkevää? Yllättävän hyvin sain pidettyä hölkän päällä hiekkapätkällä ja juuri ennen asfaltin alkamista saavutin vielä yhden matkakumppanin, jolla oli jalka ollut rikki jo Pallakselta lähtien. Ehdotin että josko hölkättäisiin yhdessä maaliin, mutta valitettavasti hänellä ei enää mitenkään juoksu onnistunut. Toivotin tsempit ja onnittelut ja jatkoin matkaa. Jokke oli ennen asfalttia säätämässä ajanottomattoa ja tarjosi ystävällisesti DNF- autokyytiä Hettaan J Kohteliaasti kieltäydyin. Asfaltilla juoksin melkein koko matkan, ohiajavista autoista tuli välillä mahtavaa kannustusta ja hymyillen, kiittäen ja tuuletellen otin ne vastaan. Pari kilometriä ennen maalia, ehkäpä matkan tylsimmässä kohdassa asfaltilla, koin sellaisen täydellisen läsnäolon tunteen kun aurinko paistoi, kesäinen luonto ympäröi minut, ja olin tulossa odotuksia paljon helpommin maaliin. Olo oli todella euforinen. Klo 15 rajapyykkiä ennen olisin maalissa jo kävellen, mutta jatkoin silti juoksua vaikka vasen jalka oli jo taipeesta jo järkyttävän kipeä. Toimi se silti. Piti purra jo hammasta. Maaliintulon tunnetta on aina vaikea kuvailla mutta onhan se ihan loistavaa. Jokainen sen tietää joka sen on kokenut. Viivan yli ja valmiiksi mietitty poseeraus ”käsi lipassa” J. Valitettavasti juuri silloin maalikuvaa ei tullut. No, eipä haittaa kun itse Eppu oli sattumalta paikalla, tuli onnittelemaan, ja napsasi meistä selfienkin siinä finisher-lippis päässä. Aika oli 20.54 ja risat. Ohhoh itselleni. Karhunkierroksen jälkeen jouduin poistumaan horkassa maalipaikalta välittömästi lämpimään suihkuun ja sänkyyn, mutta tällä kertaa ei ollut mitään ongelmaa käydä syömässä ja ajella majapaikkaan pesulle ja torkuille. Ruokalassa juttelin vielä Karon ja Ossin kanssa ja onnittelimme toisiamme. Myös tunteja aiemmin maaliin tullut Juuso oli paikalla ja vaihdettiin kuulumisia. Tapasin myös Jarkon ja Endurancelaisia sattumalta. Kiva oli tutustua lyhyesti! Kävin torkkumassa hetken ja palasin syömään (törmäsin Simoon- onnea!), sekä odottelemaan rakasta vaimoani maaliin 55km matkalta. Koko perheen kanssa jännättiin ja sieltä hän tulikin vanhimman tyttäreni saattamana hienosti juuri alle seitsemän tunnin [sydän!] Nukuin pari tuntia ja missasin Pasin maaliintulon (iso harmitus- onnittelut Pasi!) mutta nousin vielä lyhyesti Tuomon kanssa yhdelle finisher-oluelle puolenyön aikaan. Kiitos Tupu!   Kisan jälkeen Erityisesti jalkojen kivut ovat olleet yllättäen vielä kovemmat kuin Karhunkierroksen jälkeen, jolloin seuraavana päivänä kävelin jo melko normaalisti. Nyt kaksi vuorokautta maaliintulosta erityisesti sääriä ja vasenta polvitaivetta kirvelee todella tiukasti, mutta jonkinlainen osansa tuossa on myös varmasti 1000km autoilulla kahdessa pätkässä kotiin Espooseen. Nilkat ovat edelleen kuin Dumbolla, mutta kyllä tämä taas tästä helpottaa. Nukkuminenkin onnistuu kunnolla jo ehkä ensi yönä. Kolmisen kiloa on turvotusta kropassa. EKPn männyt huojuvat lempeässä kesätuulessa ulkona kun kirjoitan tätä, ja kutsuvat oravaansa taas Hollenkollenille pähkinöitä keräilemään. Pian menen, mutta en vielä. UTTF2017 kiertuetta on jäljellä enää Vaarojen Ultra lokakuussa. Siellä en ole koskaan ennen ollutkaan joten terveellä kauhulla odotan, mitä on luvassa. Kiitos järjestäjille, kanssakärsijöille, kannustajille (kiitos myös tekstareista!), Ultrafinn-Jarille, ja tietysti perheelleni! Si vis pacem, para bellum! T.Kiljander / EKPnOrava kuva: Onevision.fi  

kiljander

kiljander

 

Urheilusponsorointi digiaikaan

Olen pitkään ollut jollain tavalla mukana urheilussa ja liikunnassa. Viime vuosina erityisesti lasten harrastuksien kautta. Lapset ovat olleet aktiivisesti mukana jääkiekossa ja jalkapallossa. Ikuinen aihe on urheilusponsorointi. Sponssii ei ole helposti saatavissa.   Silti rahaa ja resursseja tarvitaan yhä enemmän urheilussa. Jokainen jonka lapsi on mukana urheiluseurassa tai joukkuessa tietää miten haastavaa on löytää sopivat sponsorit. Sponssii on haettu eri tavalla ja yleensä sukulaisten ja omien verkostojen kautta. Uskon että sitä olisi helpommin saatavilla jos tarjolla olisi sopiva kanava missä yritysmaailma ja urheilumaailma kohtaisivat.   Tästä syntyi idea. Siirretään urheilusponsorointi digiin ja näin syntyi Sponssii  -palvelu. Palvelun päällimmäisenä ajatuksena on yhdistää kaksi eri maailmaa. Yritys- sekä urheilumaailman. Palveluussa seurat, joukkueet tai yksilöurheilijat voivat tarjota näkyvyyttä yrityksille esimerkiksi tekstiileissä. Sosiaalinen media on myös otettu huomioon.   Nykyään puhutaan paljon mikrovaikuttajista jolloin voidaan ajatella että urheilija tai joukkue voisi tarjota näkyvyyttä esimerkiksi Twitterin, Facebookin tai Instagramin kautta.   Tämä tarina on vasta alullaan. Katsotaan, löytyykö Suomesta halua viedä urheilusponsorointi digiaikaan.

MatsM

MatsM

 

Hoka Mafate Speed 2 vs Salomon Sense Ultra

Lähtötilanne   Tämä analyysi on täysin amatöörimäinen, joten jos haluat nähdä paljon teknistä detaljitietoa ja ammattimaisempaa näkemystä kyseisistä kengistä, niin netistä löytyy paljon hyödyllistä analyysiä englanniksi. Siitä lähtien kun ostin ensimmäiset Hokan polkujuoksukengät (Challenger ATR2) en ole juurikaan katsonut muiden mallien perään pitkille matkoille (>60km) kenkien erinomaisen vaimennuksen vuoksi, vaikka kokemuksieni mukaan tossujen kestävyydessä ainakin henkilökohtaisessa käytössäni on ollut hieman parantamisen varaa. Karhunkierroksen 164km matkalle ajoin sisään ehkä tämän hetken suosituimman pitkien ultrien kengän Mafate Speed2n, eikä kengässä ollut mitään valittamista matkan aikana, joskin ehkä hieman turhaan vaihdoin kengät ATR2- malliin Hautajärvellä. Kun eteeni osui sattumalta hyvä tarjous Salomonin Sense Ultrasta, olin kuitenkin haukkana paikalla, koska uskon että aina pitää katsoa nykyisen alueen ulkopuolelle ja etsiä vielä parempia vaihtoehtoja. Olen nyt juossut MS2- tossuilla sellaisen 300-400km ml puolet Karhunkierroksen 164km matkasta ja ainoa paikka missä käyttö näkyy on kengän kärki, jota olen molemmissa kengissä joutunut pikaliimalla hieman kiinnittämään. Sense Ultrilla takana on hieman vajaa 100km. Nämä kengät taistelevat hyvin samasta kohderyhmästä: pitkien polkumatkojen juoksijat.   Hinnat   Tässä asiassa ei ole mitään merkittävää eroa   Hoka MS2: Ostopaikasta ja –maasta riippuen pari hinta vaihtelee ns tavalliselle kuluttajalle n 130€-180€ välillä   Salomon Sense Ultra: Ostopaikasta ja –maasta riippuen pari hinta vaihtelee ns tavalliselle kuluttajalle n 120€-190€ välillä   Tarjouksia kannattaa metsästää. Suomessa en MS2sta ole tosin mitään tarjousta löytänyt ja välillä jopa kengän saatavuus on ollut pieni kysymysmerkki.   Look&Feel   MS2: Hokia ei syyttä sanota ”valtamerilaivoiksi” mutta käytössä en ole mitään ongelmaa koskaan kengän jykevyyden vuoksi huomannut. Hokat ovat pääsääntöisesti hyvin kevyitä enkä sanoisi sortuneeni mihinkään erityiseen kompasteluun kengän massiivisuuden vuoksi. Aivan alussa varvasalueen päällinen tuntui juoksussa ”muoviselta” mutta sisäänajon jälkeen tämä jalkapöydän päällä tuntunut ”taittumisefekti” poistui. Kenkä on aina tuntunut kohtuullisen miellytävältä jalassa joskin ATR2 on henkilökohtaisesti tuntunut vielä mukavammalta, mutta se ei ole teemana tässä. Itselleni varvastilan riittävä koko on aina ollut tärkeä asia miellyttävyyden suhteen ja MS2 täyttää tämän tarpeen mainiosti. Oikean jalan pikkuvarpaani hiersi Karhunkierroksella lievästi mutta rakkoa siihen ei tullut. Nauhat ovat ”luistavat” joten tossun kiristäminen on helppoa joskin solmut kannattaa tehdä kunnolla.  Tossujen painosta on niin monenlaista tietoa että sanotaan 275-315g riippuen koosta ja droppi 4mm.   SU: Kenkä on ulkoisen kantavaimennuksen osalta varsin samanlainen kuin MS2 mutta lestiltään ja varvastilaltaan hieman kapeampi. Tässä tullaan jo varmasti juoksijan henkilökohtaisten preferenssien luokse: mikä sopii juuri sinulle parhaiten? Salomon markkinoi tossujaan ”sukkamaisella” istuvuudella ja myönnän että ensivaikutelma on todella miellyttävä joskin sisäpehmusteiden saumaus on mielestäni hieman erikoinen ja pehmusteen saa esille kurkistamalla. Ensilenkillä sama pikkuvarpaan lievä hiertäminen tuntui myös tässä tossussa joskin sain sitä helpotettua kiristämällä sukat vielä tarkemmin. Tämän jälkeen hiertämistä ei ole ollut lainkaan. Positiviista on myös Salomonista tuttu pikanauhoitus ja tasku nauhalle sekä nauhalukolle. Ensilenkki helpolla ”neulasbaanalla” oli erittäin positiivinen kokemus, ja sama tuntuma on jatkunut poluilla. Kärjessä on sopivasti vahviketta kivien potkimiseen ja tuntuma on että kengän kärkeä ei saa helposti rikki liimauksestaan MS2n verrattuna. Paino tossulla on 275g ja droppi 8mm.   Vaimennus   MS2: Tässä ollaan koko mielestäni koko Hoka-filosofian ytimessä ja jalkapohjan rakkoja (myönnän että tämä on luultavasti edelleen oma vika eikä kengän) lukuunottamatta kengät tarjoavat erinomaisen ”suojan” jaloille pitkissä ultrasuorituksissa. Valitettavasti en lähde kuitenkaan pisteyttämään tätä ominaisuutta koska kilpailijamallista en vastaavanlaista pitkän matkan referenssiä voi kertoa. Sanon vain, että uskon Hokan tarjoavan parasta mahdollista hipovan tuotteen tällä hetkellä.   SU: Pisin polkulenkkini rajoittuu tällä kengällä toistaiseksi n. 20km matkaan joten vaimennuksen testaaminen ultrajuoksuun jäi luonnollisesti tekemättä, mutta mielestäni kengässä on hyvä vaimennus – onhan se malliltaankin erittäin samansuuntainen kuin Hoka. Tuntuma kuitenkin on että ehkä tossu olisi omimmillaan sellaisissa lyhyemmissä ultrajuoksuissa joissa tykitetään tarvittaessa nopeampiakin pätkiä.   Pohja ja pito   MS2: Vibram Megagrip- pohjan käyttöönotto Hokassa on mielenkiintoinen innovaatio ja uskallan väittää että pito on erittäin hyvä tai täydellisyyttä hipova. Juoksin kengillä kevyesti jopa keväisellä osittain jäisellä polulla ja  hiljaisessa etenemisessä pito riitti paremmin kuin millään muulla kengällä koskaan jopa siellä kunnes itseluottamukseni ja vauhtini kasvoivat ja....kaaduin jäällä aika pahasti. Nastakengäthän ne olla pitää jäällä, kuitenkin. Yhtä kaikki MS2 pito-ominaisuudet ovat todella hyvä enkä ole kokenut isompia ongelmia edes märällä kalliolla. Nyt täytyy muistaa kuitenkin että en ole mikään pikatykittäjä vauhdin suhteen. MS2 pohja on myös selkeästi kestävämpi esim Hoka ATR Challengeriin verrattuna.   SU: Kengässä on Salominin Premium Wet Contagrip- pohjaseos/rakenne jonka luvataan toimivan olosuhteista riippumatta. Näin testilenkkieni perusteella onkin, joskin märällä kalliolla ylämäkeen juosten havaitsin paikottain pientä lipsumista kun oikein yritin. Tällaisella alustalla en ehkä uskaltaisi lähteä alamäkeen tykittelemään tällä kengällä, mutta kokonaisuutena kenkien pito oli lähes moitteeton. Sen perusteella mitä olen ylipäätään Salomonien pito-ominaisuuksista kuullut ja kokenut, niin mielestäni eteenpäin on menty iso harppaus.   Yhteenveto   Omat kokemukseni rajoittuvat vain Suomen maastoihin. Hinnoittelultaan mallit menevät samaan kategoriaan ja tavoittelevat suunnilleen samaa kohdeyleisöä eli pitkien matkojen polkujuoksijat. Uskallan suositella molempia kenkiä pitkille lenkeille ja kisoihin ja vetäisin analyysini lyhyesti yhteen näin:   Hieman sirompi ja lestiltään hieman kapeampi vaihtoehto (Salomon Sense Ultra) vs hieman massiivisempi ja paremmin vaimentava, varvastilaltaan hieman isompi vaihtoehto (Hoka MS2). Pidon suhteen kahdesta erittäin hyvästä kandidaatista voiton vie Hoka (erittäin hyvä vs erinomainen). Salomon on ehkä hieman enemmän ”yleiskenkä” jolla voisi lähteä muillekin alustoille tarvittaessa. Kaiken kaikkiaan kenkien välille on aika vaikeaa saada isoja eroja aikaiseksi.   Jotta vertailun saa hieman konkreettisemmaksi niin käytän Northern Ultra Trail Servicen tapahtumia suositteluun:   NUTS Karhunkierros ja Pallas (<80km): Kenkäehdotus Salomon Sense Ultra NUTS Karhunkierros ja Ylläs-Pallas-Hetta (>80km): Kenkäehdotus Hoka MS2   Ilman että olen juossut yhtäkään ultraa Salomonilla, tuntumani on että tossu on parhaimmillaan hieman vauhdikkaammassa ja lyhyemmässä (ultra)menossa kun taas Hoka mitataan parhaiten ulos pisimmillä matkoilla. Hoka on tosin tehnyt tilanteen juuri nyt mielenkiintoisemmaksi julkaisemalla todella lupaavantuntuisen Speedgoat 2 mallin, joka menee ehdottomasti hankintaan ja testiin heti kun mahdollista.

kiljander

kiljander

 

Päkijäjuoksijaksi w2

Toisella viikolla tuli ongelmia. Viikko sitten sunnuntaina vedetty "lenkki" (300 m juoksu - 700 m kävely, yht. 3.5 km) antoi vähän ikävää signaalia lopussa: polvessa tuntui samaa tunnetta kuin normijuoksussa. Seuravaana päivänä portaissa huomasi kipua polvessa joka askeleella.   Viikkoa juoksutaukoa välissä ja suurin toivein valmistauduin juoksemaan 800 m - kävelyä 200 m, yht. 4 km). Ehdin juosta 240 m, kun pohkeessa vihlaisi. Vaikka stoppasin heti, loppuilta meni luukatessa. Ilmeisesti pohkeessa oli sitten jokin jumi, joka kinnasi kiinni ilman varoitusta.   Siirrän aloitusta varovaisemmalle pohjalle eli asfaltilta pururadalle. Katsotaan, jos päkijäjuoksua voisi tehdä edes pehmeällä alustalla.

mage

mage

×

Important Information

Terms of Use ja Privacy Policy