Jump to content
Juoksufoorumi.fi






Blogit

Our community blogs

    • 1
      entry
    • 0
      kommenttia
    • 62
      views

    Recent Entries

    Heti alkuun varoitus ja pahoittelu. Raportti on lähes yhtä pitkä kuin 130 km juoksu...

     

    Edellisen ja samalla ensimmäisen ultrajuoksuni 86km juoksin samaisella Vaarojen Maratonilla syksyllä 2015. Silloisesta juoksusta jäi vain positiivisia ajatuksia, joten päätös lähteä yrittämään 130km matkaa syntyi helposti. Syksyllä 2016 minulla oli paikka Vaarojen 86 kilometrille, mutta keväällä sairastamani keuhkokuume pilasi vuoden 2016 totaalisesti ja matkaksi Kolilla vaihtui 43 km. Kaiken kaikkiaan tämä tuleva juoksu on jo minulle 6. kerta vaaroille, ensimmäisenä juoksin jo 2007 ja nyt vuodesta 2013 lähtien olen  saanut olla mukana aina. Terveenä vietetyn kesän jälkeen 130km matka kummitteli positiivisesti mielessä jo pitkän aikaa ennen H-hetkeä. Tätä varten treenasin (ehkä liian vähän) ja lähes jokaisella lenkillä tämä vuoden päätavoite oli mielessä. Torstai- Perjantai yönä jännitys muuttui niin kovaksi ettei untakaan meinannut tulla, perjantaina ei maistanut ruoka. Elimistö odotti ennalta 24-28 tunnin urakkaa.

    Varusteet pakkailin valmiiksi pääosin jo torstai iltana. Mietin myös syömiset ja juomiset valmiiksi, jottei perjantaina kuluisi turhaa aikaa tavaroiden etsiskelyyn vaan saisin rauhassa keskittyä Kolille siirtymiseen. Vaimoni Katriina ja poikani Miio lähtivät saattamaan minua kolille, matkalla noukimme kyytiimme myös Korkeakosken Ollin joka oli tulossa juoksemaan aamulla starttaavalle 86km matkalle. Kolille saavuimme noin 17:30, aikaa oli 2,5 tuntia lähtöön. Kävin heti ensitöikseni kuittaamassa kisamateriaalin ja kannoin omat varusteeni Luontokeskus Ukkoon odottamaan. Kuudelta kävin syömässä Hotellilla Pasta-Puffetin, jottei nälkä pääse yllättämään heti kisan alku kilometreillä. Ruoka ei edelleenkään meinannut maistaa ja puoliväkisin söin itseni ähkyyn saakka. Ruokailun jälkeen olikin aika mennä virittelemään kisakamoja päälle ja puolenvälin huoltolaatikkoon. Ukossa oli lähtöön valmistautumassa myös hyvä ystäväni Vannisen Petri, jonka kanssa näitä seikkailuja on käyty ennenkin ja tullaan varmasti käymään jatkossakin. Petriltä sain lainaan Suunnistuslamppuuni tehokkaamman akun jonka pitäisi riittää valaisemaan koko yö ja seuraava ilta. Laitoin akun kiinni juomareppuni olkaimeen irtoremmillä ja jeesusteipillä, tämä siksi koska Camelbagin Circuit reppu tahtoi ollä vähän turhan pieni, enkä meinannut saada siihen mahtumaan kaikkea "tarvitsemaani" (Juomarakko 1,5litraa, varatakki, kuiva aluspaita, varalamppu, avaruuslakana, ja tietenkin syömiset). Jännitys oli minulle jotain aivan uutta, vaikka kisoja monenlaisia on vuosien varrella ollut paljon, ei yksikään ollut koskaan tuntunut näin; Samaan aikaa tärisytti, pelotti, nauratti, itketti koko kroppa oli tunteesta sekaisin... Tätä seikkailua odotti kovasti. Kun varusteet oli päällä ja huoltolaatikko viety odottamaan aamua oli aika siirtyä lähtöpaikalle odottamaan starttia.

     

    Lähtöpaikalla olikin jo mukava kuhina. Kävin saattelemassa Katan ja Miion autolle ja siirryin muiden "hullujen" sekaan odottamaan lähtöä. Lähtöalueelta löytyikin nopeasti seurakavereita jotka olivat tulleet katsomaan lähtöä. Siinä jutellessa ja fiilistellessä aika kuluikin nopsaan ja lähtöön olikin aikaa enää minuutti. Sijoittauduimme Petrin kanssa porukan takaosaan, olimme alustavasti suunnitelleet että etenemme ainakin ensimmäistä kierrosta yhtämatkaa. Ja niin pääsimme matkaan, hiljalleen letka lähti etenemään kohti Kolin vaaroja. Vauhti joukon perällä tuntui liian hitaalta ja pikkuhiljaa parantelin sijoitusta, varsinkin jyrkemmissä alamäissä muun porukan vauhti oli liian varovainen itselle. Omia sykkeitä tarkaillen matka taittui kohti Mäkrävaaran nousua. Mäkrän nousussa parantelin sijoitusta entisestään ja sykkeetkin nousivat jo pelottavan korkealle, tätä vauhtia jatkaen en tulisi selviämään koko reitistä. Tiesin kuitenkin Mäkrän jälkeisen laskun ruuhkauttavan porukan joten pidin paikkani letkassa. Laskussa porukka hajosikin ja huomasin että, heti takani ei tullutkaan enää ketään. Jatkoin matkaa letkan hännillä vaikka vauhti oli sykkeitä katsoen liian kovaa. Ensimmäiselle tieosuudelle tultaessa sain kiinni Issakaisen Mikan, jonka kanssa rupatellessa annoin edelläni menevän letkan mennä menojaan, sen hetkinen vauhti olisi varmasti kostautunut myöhemmin yöllä. Mika kyseli havaintoja Petristä, jonka uumoilin jääneen mäkrän laskuissa ruuhkaan, jonka itse onnistuin ohittamaan ennen laskua. Matka jatkui kohti Jauholanvaaraa, ylämäet reippaasti kävellen ja alamäet ja tasaiset kevyesti juosten. Sykkeet pysyivät nyt omalla pk-alueellani. Heti ensimmäisissä nousuissa kohti Jauholanvaaraa saavutimme Mikan kanssa Helanderin Jussin ja Heikkisen Elisan, joidenka vauhtiin tyydyimme jäämään. Ylämäissä vauhti oli sopivaa ja alamäissä hitusen liian hidasta. Jauholanvaaran päälle tultaessa takaa tuleva porukka oli ajanut letkamme kiinni ja myös Petrin iloinen nauru kantautui korviini ajoittain. Jauholanvaaralta laskeutuessa siirryin ensimäistä kertaa vetopuuhiin, lampun akku kuitenkin päätti irrota teippauksistaan kesken laskun ja jouduin pysähtymään laittaakseni akun tälläkertaa repun sisälle, jossa se pysyikin loppuun saakka. Muutama henkilö ehti ohittaa minut pysähdyksen aikana, kuroin nopeasti kiinni eron ja liityin jonoon Petrin kantaan. Tässä olikin mukava edetä ja rupatella aina Vesivaaran päälle saakka, ainoa miinus tässä vaiheessa oli ylämäissä hieman itsestään ilmoittelevat pohkeet kireydellään. Vesivaaran päällä sen hetkinen letkan vetäjä liukastui ja Issakaisen Mika siirtyi vetovastuuseen. Mika ei kuitenkaan tahtonut vetää joukkoa alamäessä vaan tarjosi johtopaikka muille ja siirryin keulaan. Vesivaaralta laskeutuu kohti Rykiniemeä erittäin juostava ja pitkä alamäki. Annoin jalkojen rullata ja tykittelin kohti Rykiniemen vesistönylitystä ja ensimmäistä huoltopaikkaa. Alamäessä tuli selkä edellä vastaan pari juoksijaa, joista kuitenkin heti alhaalla toinen katosi pimeyteen yhtä yllättaen kuin oli alamäessä eteenkin ilmestynyt. Vesistönylitys sujui ongelmitta, vesi oli kylmää ja sitä oli polviin saakka. Heti Herajoen toisella puolen sai ensimmäisen kerran vettä täytöksi säiliöihinsä, huollossa olikin mukavasti porukkaa täydentämässä säiliöitään. Tähän pisteeseen oli tulleet myös Petrin vanhemmat kannustamaan. Söin huoltopaikalla suklaapatukan ja täytin rintataskuissa olevat lötköt (2,5dl ja 4,5dl) ja laitoin niihin elertolyyttitabletit sekaan, selässä kannoin mukani 1,5 litran energiajuomasäiliötä. Suunnitelmani oli juoda jokaisen huoltopaikan välillä vähintään lötköt tyhjiksi. Rykiniemen huolto kesti noin 4 min. Matkaa oli taitettu 19km ja 2t 45 min.

     

    Matka jatkui kohti reitin Eteläpäätä ja Kiviniemeä seuraavaa huoltoa, edessä oli tekninen ja ennalta itselleni tuntematon pätkä. Lähdimme Petrin kanssa huollosta rauhallisesti yhtämatkaa. Lyöttäydyimme Korttisen Antin kantaan, jonka rauhallinen vauhti tuntui hyvältä jo liiankin helpolta edetä. Huomasin myös ilokseni että Herajoki vei mennessään pohkeiden ilmoittamat kireydet. Polku kohti eteläpäätä oli mutkikas, juurakkoinen, kivinen, vaihtuvaa ylä- ja alamäkeä puuduttavaa edetä. Muutamia juoksijoita meni ohi, mutta annoin niiden mennä menojaan pitkä yö oli edessä. Matka jatkui rauhallisena melkein Suopeltoon saakka, tässä vaiheessa Pätärin Simo meni letkan kärkeen ja vauhti lisääntyi, kysyin Petriltä pystyykö lisäämään vauhtia, josko lähtisin Pätärin kantaan. Petri kertoi olevan ongelmia energioiden kanssa, ja ettei voi kiristää. Suopellon laavulla joukkomme harhaantui pellon reunaan, kun polku taittoi laavun vierestä vasemmalle. Pieni tuumailu laavulla ja oikea reitti löytyi, myöskin joukon vauhti kiristyi ja sen hetkinen 7 hengen porukka hajosi. Tässä vaiheessa myös näin Petrin viimeisen kerran. Matkavauhti jatkui reippaana ja mies toisensa jälkeen tippui joukosta. Lopulta olimmekin Kuusen Samin kanssa kahden. Samin kanssa jutellessa matka taittui leppoisasti ja reippaasti. Sijoitus koheni fiilis oli kaikkinensa loistava. Olin luvannut itselleni palkinnon meetwurtsti leivän Kiviniemessä, Eteläpään roskiksilla tunsin ensimmäisen näläntunteen ja huomasin Samin pitävän vauhdin olevan turhankin kova. Säikähdin tätä ja muistin repussani olevan 2,5 dl suklaa-proteiinijuoman. Join se ja hetken päästä olo oli taas loistava ja meno maistoi. Muutama kilometri ennen Kiviniemeä Sami sanoi rauhoittavansa menoa jottei matka jää kesken. Hälle oli tulossa hyväksytyllä suorituksella Finisher-liivi palkintona suoritetusta UTTF-kiertueesta. Toivoteltiin hyvät jatkot ja jatkoin hyvää matkavauhtia. Ennalta pelkäämäni yksin pimeässä metsässä kulkeminen oli alkanut. Saavutin vielä muutamia kisailijoita ennen Kiviniemeä. Kiviniemen huollossa olikin ruuhkaa, tunnistin yhden kymmenettä kertaa Vaaroilla olevaksi Variksen Antiksi, Antilla oli jalkojensa kanssa ongelmia ja suunnitteli pitävänsä pidemmän huollon. Otin taas lötköt esille täyttääkseni ne ja kaivoin myös elekrolyyttitabu-purkin esille. Tabletttipurkki oli saanut sisäänsä kosteutta en meinannut saada nitä ulos purkista. Muutaman napakamman kolautuksen jälkeen purkista lensikin kaikki 15 tablettia ulos. Keräilin tabut nopeasti takaisin purkkiin ja laitoin samalla lötköihin tupla-annoksen elektrolyyttejä sillä kosteudesta toisiinsa liimautuneet tabletit eivät irronneet toisistaan. Selässä tuntui vielä olevan reilusti nestettä, joten rakkoa en käynyt täyttämään. Otin palkintoleipäni repusta ja jatkoin matkaani. Kiviniemen huolto 6 min. Matkaa taitettu 39km ja 6t 19 min.

     

    Nopean huollon ansiosta nostin sijoitustani useamman pykälän. Matkan jatkaminen tuntui hyvältä pimeys ei hatannut eikä mörköjä näkynyt. Söin leivän ennen Kolinvaaralle menevää polkua, ja se muuten maistui hyvältä.  Nyt olisi edessä oma vahvuus, tuttu ja turvallinen ryläyksen pätkä. Ryläykselle saakka meno maistui hyvältä, tasaisin väli ajoin sain kiinni juoksijoita. Kyselin kuulumiset ja toivotin onnea jatkoon. Matka eteni hyvin ja joutuisasti. Ryläyksen päällä koin ensimmäiset heikot hetkeni, olin unohtanut juoda riittävästi. Tyhjensinkin elektrolyytti-lötköt nopealla vauhdilla ja toivoin oloni paranevan pian. Matka ryläyksen päältä peiponpeltoon saakka tuntui ikuisuudelta. Peiponpeltoon saapuessa oli väsynyt ja puhki. Olin tullut nyt Ryläyksen päältä näkemättä vilaustakaan muista, tuntui mukavalta nähdä huollossa ihminen. Täytin tottuneeseen tapaan lötköni ja laitoin edelleen reilun määrän tabuja sekaan. Kaivoin repusta Tuplan ja jatkoin matkaani.
    Peiponpellon huolto 3 min. Matkaa taitettu 54km ja n.9 tuntia.

     

    Juuri Peiponpellosta lähtiessäni näin valoja tulossa huoltoon, takana oli siis lähellä porukkaa edessä olevista ei ollut mitään tietoa. Sijoitukseni arvelin olevan jossain 15 tietämillä hyvin siis menee. Tupla oli jähmettynyt kylmyydessä kovaksi ja oli hankalaa pureskeltavaa, sain sen kuitenkin järsittyä ja nieltyä. Matka jatkui puuduttavana mutta helppokulkuisena nousuna kohti mäkrävaaraa. Seurakaveri Friskin Mikko oli piristykseksi heittämässä ylävitosia tuvalla kesken nousun. Mikko kertoili takana tulevan lähellä ja edessä olevan porukan olevan kymmenisen minuuttia edellä. Mäkrän laskussa Naakan Tuomas kipitti ohi tuoreen näköisenä ja katosi samantein pimeyteen. Loppumatka kohti puolenvälin huoltoa tuntui loputtomalta, matka kuitenkin eteni pikkuhiljaa edelleen ylämäet kävellen ja alamäet hölkkäillen.  Loppunousuun tultaessa saavutin vielä Johanssonin Jukan joka valitteli huimausta, tsempattiin toisemme mäen päälle ja huoltoon. Puolenvälin huoltoon saavuin hyvä voimaisena ja virkeänä. Luontokeskus ukon edessä olikin paljon porukkaa, sillä 20 minuutin päästä oli vat starttaamassa omaan urakkaansa 86km ultraajat se retkisarjalaiset. Seurakaverit kävivätkin kannustamassa ohimennessään omaan lähtöönsä. Huollossa vaihdoin kuivan paidan päälle, täytin reppuun ja vyölle tarvitsemani energiat sekä täytin juomarakon selästäni. Tyhjensin repusta pois kaiken ylimääräisen, jotta sain mahtumaan sinne syömistä mahdollisimman paljon, sillä tiesin toisen kierroksen ottavan aikaa ja energiaa paljon enemmän kuin ensimmäisen. Päiväkin alkoi valaistua joten lamppukin sai nyt siirtyä reppuun odottamaan uutta pimeää. Yritin pitää kiirettä, jotta pääsisin lähtemään matkaan yhtämatkaa nyt starttaavien sarjojen kanssa ja saisin ehkä matkaseuraa seurakavereistani.
    Puolivälin huolto 17min. Matkaa taitettu 65km ja 10t 40min

     

    Lopulta sain repunselkääni ja matka jatkui otin vielä järjestäjän tarjoaman keiton matkaani ja nautiskelin sen kulkiessani toisen kierroksen lähtöportille. Kauhukseni huomasin unohtaneeni täyttää lötköpullot huollossa, en kuitenkaan palannut niitä täyttämään vaan luotin, että 1,5 rakko riittäisi seuraavat 20km Rykiniemeen saakka. En myöskään ehtinyt aivan 86km taivaltajien starttiin vaan näin lähtöpaikalla ainoastaan letkakn hännän. Toisen kierroksen alku menikin ohitellessa ja jutellessa tuon joukon hitaimpien kanssa. Seurakavereitani en kuitenkaan missään vaiheessa saavuttanut. Matka eteni helposti Mäkrän juurelle saakka, tästä alkoi kohdallani toinen vaikea pätkä. Mäkrältä laskeutuessani Tervosen Anssi loikki ohitseni tuoreen näköisenä, minulla ei ollut mitään jakoa moiseen vauhtiin. Hidas taivallukseni jatkui aina Jauholanvaaralle saakka, jossa söin banaanin ja tankkasin reilusti energiaa. Tämä onneksi helpotti ja pystyin taas juoksemaan. Lakkalasta Vesivaaraan noustessa alkoikin taas selkiä tulla vastaan. Ohitin Tervosen ja Lassilan Ilkan heti vaaran alkaessa. Tervonen kuitenkin ajoi minut kiinni kun juoksu ei enää rullatnutkaan Vesivaaran laskussa. Törmäsimme vielä vatsavaivaiseen Karppisen Kimmoon ennen vesistön ylitystä. Kahlaus piristi jälleen ja pieni energia tankkaus oli paikallaan. Nyt täytin taas lötköt ja nautiskelin suklaata. Tervosen kanssa huoltaessamme Lassila ja Karppinen ehtivät jatkamaan matkaa.
    Rykiniemen huolto 6 min. Matkaa taitettu 84km ja 14t 12min

     

    Edessä oli toistamiseen loputtoman pitkä matka Eteläpään kautta Kiviniemeen. Annoin Tervosen taas mennä rupesin pitämään omaa vauhtiani. Kauaa en ehtinyt kulkea kun Tervonen oli pysähtyneenä edessä, juomarakko kuulemma vuosi. Kysyin tarvitseeko Anssi apua ja jatkoin omaa vauhtiani. Hieman ennen Herajoentietä sain taas kerran Lassilan Ilkan kiinni. Tätä kissa hiiri leikkiä jatkuikin Ilkan kanssa seuraavat 15 kilometriä. Vuoron perään oli molemmilla vaikeaa ja ohittelimme toisiamme lukuisia kertoja, lulisi että olisi mukavampi kulkea yhdessä vaan ei muutamia sanoja vaihdeltiin aina nähdessämme. Anssikin oli saanut juomarakkonsa pitämään ja hän paineli taas omaa vauhtiaan karkuun Kolinvaaralla. Matkan teko alkoi toden teolla painaa eikä juoksusta tullut enää oikein mitään. Eteläpään lenkillä jouduin heittämään kävelyksi jo tasaisilla pätkilläkin eikä alamäkienkään juokseminen enää väsyneillä jaloilla onnistunut. Myös Norrgårdin Andreaksella oli tällä pätkällä vaikeaa ohitimme hänet Lassilan kanssa Pesävaaran ja Moisseenvaaran välimaastossa. Itselläni todelliset vaikeudet alkoivat Ahvenlammen tienoilla, matkaa oli taitettu vajaa 100 kilometriä ja vasemman jalkani sääri oli kipeytynyt pikkuhiljaa kovemmin ja kovemmin. Jokainen askel särki eikä juoksemista voinut ajatellakkaan. Otin buranaa siinä toivossa että särky häviäisi ja pääsisin nilkuttamaan Kiviniemeen keskeytys mielessä. Tässä vaiheessa Lassila taas ohiti minut ja kerroin minulla menevän tällä haavaa todella heikosti. Kaivoin puhelimen taskustani soitin kotiin päin kertoakseni että voi lähteä ajelemaan Kolia kohti, ja että olisinkin hotellilla hivenen suuniteltua aikaisemmin, Vaimo ei vastannut. Soitin sitten Veljelleni Artolle ja sanoin että nyt olisi hemmetin hyvät motivaatio puheet paikallaan, matka oli jäämässä kesken Kiviniemeen kovien säärikipujen vuoksi, saatoin siinä muutaman kyyneleenkin vuodattaa. Velimies olikin seurannut kisaa pitemmän aikaa ja sai puhuttua minut taas taas taistelumielelle. Olin kuulemma aivan kymppisakin tuntumassa ja muillakaan ei matka juuri nopeampaa taitu, Vaimo alkoi koputella tässä vaiheessa toisella linjalla. Särky vaan ei puhelulla loppunut. Vaimolle sain puhelimessa itkun sekaisesti sanottua etten enää jaksa ja jalka on särki, meinaan lopettaa kesken. En kuulemma saanut, pitäisin Kiviniemessä kunnon tauon ja jatkaisin sitten uusin voimin maaliin. Tähän oli tyytyminen ja taapertaminen jatkui. Hetken päästä soittikin minulle päin toinen velimies melkein valmis naprapaatti Mikko. Arto oli soitellut Mikolle kipeästä jalastani ja Mikko halusi lisäinfoa kuinka koskee ja mihin. Puhelindiagnoosilla tultiin siihen tulokseen ettei särky johdu luusta vaan nillkan jänteistä ja niiden väsymisestä. Buranakin alkoi onnekseni vaikuttaa ja matkanteko hivenen helpottua. Sainkin Lassilan taas kiinni ja viimeinen kolmekilometriä Kiviniemeen kulki jopa hölkäten. Suunnitelmissa ollut pitkä huolto ei ollutkaan enää mielessä vaan täytin lötköt nopeaan kaivoin repusta Kiviniemessä tutuksi tulleen palkinto Metukkaleivän ja jatkoin matkaa. 
    Kiviniemi huolto 4min, matkaa taitettu 104km ja 18 tuntia 38min.

     

    Heti kiviniemestä lähtiessäni huoltoon kipittivät melkein jonossa Holttisen O-P ja Lassila vähän heidän perässään Antti Varis ja Hämäläisen Karo. O-P ja Lassila tekivät myös nopea pysähdyksen ja ajoivat minut kiinni jo tiepätkällä ennen Kolinvaaran polkua. Annoin poikien mennä menojaan keskityin omaan vauhtiin ja maaliin pääsyyn. Kolinvaara ja Ryläys menivätkin yllättävän kivuttomasti jopa juoksuaskelia ottaen. 87km toisen kierroksen menijöitä alkoi juoksennella kevyin askelin ohitseni tsempaten ja kertoillen ettei takana kovinkaan lähellä ole porukkaa, arvelin olevani sijalla 12-14 . Nautiskelin runsaasti repun kätköissä olevista eväistä ja etenin mahdollsimman reippaasti. Hieman ennen ryläyksen pätkän loppua saavutinkin yllättäen O-P:n ja Lassilan. Tästä sain hurmoksen päälle ja onnistuin vaihtamaan hölkkäilyn juoksuun ja kirmasin kuin tuorein jaloin kohti Peiponpellon polkua. Vilkuilin tiellä taakseni ja totesin O-P:n ja Lassilan jääneen. Polulle päästessäni O-P kuitenkin hilautui kantaani ja uskomattomalla vauhdilla juoksimme kohti Peiponpellon huoltoa. Hetken päästä selkäedellä tuli vastaan 20kilometriä aikaisemmin karannut Tervonen, ihmetteli meidän virtapiikkiä, sanoin etä lämmittelyt ovat ohi ja nyt juostaan kilpaa. Eikä mennyt kauaa kun selkiä tuli lisää Karppisen Kimmo ja Jokirannan Timo saivat tulla ohitetuksi. Sain vielä ennen huoltoa O-P:nkin kannoiltani ja tulin huoltoon jonkun 86km kisaajan imussa. Täytin tyhjentyneet pullot tottuneesti ja samalla huomasin Holttisen kirmaavan ohi pysähtymättä huoltopaikalla.
    Peiponpelto viimeinen huolto 1,5min, matkaa takana 119km ja 21,5 tuntia

     

    Pullot nopeasti rintataskuihin ja perään. Jalat kuitenkin kangistuivat enkä enää saavuttanut O-P:tä vaan hahmo katosi pikkuhiljaa jyrkkenevään nousuun. Viimeinen 10 kilomertiä olivatkin taistelua energiavajetta ja väsymystä vastaan. Pimeäkin tuli uudelleen ja virittelin lampun otsalle ja kaivoin viimeisiä energioita repusta, urkkajuoma oksetti ja elekrtolyytit alkoivat taas loppua. Hitaasti edeten loppunousu kuitenkin tuli ja pimeydessä sain huomata ettei takana uhkaalia ole kovinaan lähellä. Kävelin koko nousun ja viimeisessä jyrkässä aloin kuulla tuttujen äänien kannustuksia ja huutoja, seurakaverit ja tutut olivat tulleet kannustamaan. Viimeisillä voimilla vaihdoin kävelyn juoksuun ja kyyneleet alkoivat vyöryä silmissäni. Viimeisessä kaarteessa vastassa ollut vaimoni kannusti vielä viimeiseen kiriin ja maali tuli vastaan ajassa 23 tuntia 26min ja sijoitus loistava 9.

    Tunnekuohu oli valtava eikä kyynelten valumisesta meinannut tulla loppua millään. Join maalissa tarjotun oluen ja siirryin vaimoni avustuksella hakemaan saunakamoja. Saunan jälkeen yritin syödä keittoa joka ei maistanut. Kotimatkalla kuitenkin sain syödyksi karkkia ja sipsejä. Uni tuli illalla särkylääkkeen voimalla hyvin ja sain nukuttua hyvät unet. Aamulla heräsin varsin kipeisiin tunnelmiin. Sunnuntai menikin toipuessa ja makoillessa.

    Nyt tätä kirjoitusta lopetellessani uudet suunnitelmat ovat jo selvillä Karhunkierroksen 160km paikka on lunastettuna ja koko UTTF- kiertue on ajatuksissa kovin kirkkaana...

    Kiitokset vielä erityisesti Vaimolleni Katriinalle ja Veljelleni Artolle ilman teidän kanssa käytyjä puheluita olisi matka jäänyt kesken Kiviniemessä... Kiitos myös muille mukana olleille!

  1. Vaarojen Ultra 130km 6-7.10.17

    ”Märkää, Mutaa, Hidasta, Juurakkoa, Eteläpää, Ryläys, Mäkrä, Pimeää”...siinä muutamia avainsanoja, jotka vainosivat mieltäni YPH134km napakymppiultran jälkeen. En ollut koskaan aiemmin käynyt Kolilla juoksemassa, joten käytännön ihmisenä aloin heinäkuun loppupuolella suunnittelemaan tutustumisreissua Kolille, ettei Suomen ehkäpä vanhin ja legendaarisin polku-ultra veisi miestä mennessään jo ennen starttia. OlliLn ja Antin kanssa kävin keskustelua ajankohdasta, ja lopulta jälkimmäisen kanssa aikataulut osuivat nappiin, ja lensimme Joensuuhun viikonlopuksi syyskuun alussa.

    Lauantaina kävimme hienossa syyssäässä hölkkämässä läpi Eteläpään (Kiviniemi-Kiviniemi, n. 30km) ja Sunnuntaina sitten valloitimme Ryläyksen (n. 16km). Reissu oli varsin silmiäavaava, joskin eteläpään kuuluisa ”tuska” osoittautui noin 7-8km mittaiseksi. Sunnuntaina satoi ja Ryläyksen lenkki oli vähintään yhtä hankalaa mentävää kuin tuo eteläpään pätkä. UTTF17- Finisher- liivi ei siis missään tapauksessa tulisi helpolla, vaan Vaarat olisi kaikessa komeudessaan tämän kolmen polku-ultran vaativin matka. Päivällä testilenkeillä matka taittui hitaasti. Mitä se olisi sitten yöllä otsalampun valossa? Oivoi. Laineman, Micken ja muiden blogeja tuli pyöriteltyä paljon – tänä vuonna läpäisyaikaa oli 2h enemmän kuin edellisenä vuonna. Ei mitään ongelmaa itselleni ellei reissulla tulisi havereita.

    Viimeisen kolmen viikon aikana ennen tapahtumaa, minulla oli pariin otteeseen lieviä flunssan oireita, mutta kunnolla sairaaksi en onneksi tullut. Kesänjälkeistä aikaa leimasi myös muu elämään liittyvä stressi ja useina öinä uneni valitettavasti kärsivät, kun asioita tuli pyöriteltyä päässä aamuyon tunteina.

    Vaimoni oli lähdössä Vaarojen Maratonille, mutta koska oma lähtöni 131km ultralle oli jo perjantaina klo 20.00, sovimme että lennän Joensuuhun perjantaina ja rouva ajelee sitten päivällä perässä lasten kanssa illaksi perille. Yhdessä sitten ajelisimme sunnuntaina takaisin kotiin. Riikka vaihtoi matkansa päivää ennen juoksua nilkkaongelmien vuoksi maralta sprinttiin (13.5km) ja tuloksena oli yllättäen upeasti toinen tila!

    Saavuin suunnitellusti Joensuuhun ja siirryin Kolille ystävällisen juoksupariskunnan kyydissä kentältä, sekä majoituin jo ajoissavarattuun Sokos- hotelliin. Nyt oli vielä aikaa nostatella fiilistä ja pakata kamat pimeää yötä varten.

    Oleellisimmista varusteista mukaan lähti Lumonite Compass R + vara-akku ja varalampuksi pieni ja pienitehoinen mutta pitkäkestoinen Petzl Tikkina. Energiapuolelta mainittakoon 11kpl geelejä per 65km kierros sekä erilaisia suklaita. Sauvojen kanssa mietin pitkään mutta päätin jättää ne puolenvälin huoltoon.

    Kävin syömässä frutti di Pielis- pizzan hotellin ravintolassa myöhäisenä lounaana ja tämä nyt ei ollut ehkä ihan maailman fiksuin lopputankkaus kuten kisan alussa sain huomata. Oli se vaan hyvä pizza (mm. Lohta ja Smetanaa). Lurps.

    Numerolappujen jaossa törmäsin mm. ”Muusaan”, Lahtelan Miikaan ja moneen muuhun. Kisajännitys alkoi nousta. Hotellilla juttelin tunti ennen lähtöä rakkaan ystävän Pasin kanssa 131km haasteesta ja paikalle pölähtivät ”Zumteufel” ja ”Helppoheikki”. Kohta mennään! Kamat kasaan ja Pasin asuntoauton kautta lähtöviivalle n. 20min ennen starttia, ja olipa ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua. Niinkin paljon että kaiken jutskailun keskellä ”1 min lähtöön” kuulutus tuli ihan yllättäen, ja minun piti kiireessä tehdä vielä viimeinen varustetsekkaus ja sytyttää lamppu päälle.

    Ensimmäinen kierros (65km)

    Kaivoin GoPron repusta lähdön kuvatakseni, ja lähdin juoksemaan letkassa pimeään metsään ja tein siinä sähinässä luultavasti Vaarojen 131km uuden ennätyksen: kenkä kiveen/juureen ja mies naamalleen hiekkatielle n. 300m lähdöstä (sori, Ville Tuure ;-) ). Ei siinä adrenaliinissa tullut jäätyä sen kummemmin taivastelemaan, mutta takanatulijoilla oli hauskaa (kiitos vaan myötäelämisestä!). Ylös, pää pystyyn ja juoksemaan. Myöhemmin huomasin että ranteessa oli jotain ihmeellistä turvotusta ja verenvuotoa ja kaivoin pienen kiven ulos sieltä. No ei onneksi paskaisia kamppeita ja verenvuotoa isompaa hätää. Reitti oli heti alusta lähtien märkä ja kalliot liukkaita. Hubaa oli taatusti tiedossa seuraavaksi vuorokaudeksi!

    Jonkin verran parantelin asemia siinä letkassa kunnes huomasin edessäni Maksimaisen Villen selän ja totesin että tästä ei enää sitten pidemmälle pyrähdellä J Vauhti tuntui ”omaan juoksuun” verrattuna aavistuksen liian kovalta mutta ajattelin että antaa mennä nyt kun on helpompaa baanaa alussa. Itseluottamus oli noussut aika paljon YPHn onnistumisen kautta, mutta maaliintuloa ei ollut syytä vaarantaa turhalla rynnimisellä. Aika pian lähdön jälkeen vatsassani alkoi tuntumaan ”pallo” ja tuli kaduttua pizzan ja parin kanawrapin syöntiä iltapäivän aikana. Juoksuun se ei tässä vaiheessa sinänsä vaikuttanut, mutta pelotti että mitä tuosta turvotuksesta mahdollisesti vielä seuraa.

    Siinä reilun puolen tunnin kohdalla letkassa takaa kuului rytinää ja Juuso sekä muutama muu paiskoi kaameaa vauhti ohitse – ääneen tuumailtiin että joko tässä nyt näkee näkyjä, vaikka kyse olikin kärkiporukan aikaisesta pummauksesta jota nyt korjailivat. Tunnin kohdalla meitä oli tiellä aika iso ”pääryhmä” jossa oli Lahtelaa, Validoa, Maksimaista, Päätaloa jne ja mietin että no nyt on minun ”15 minutes of fame” ja ehkä kannattaisi vähän himmata vauhtia. Siitä se kärki kuitenkin pikku hiljaa hävisi ja hieman myöhemmin kannustajat reitillä huutelivat että ollaan n. 10-20 sijoilla oleva pääjoukko, ja totesin itselleni että suurinpiirtein tässä onkin ihan ok olla tässä vaiheessa. Tämä iso pääjoukko oli kärkiviisikon takana aika hyvin kasassa ja Lakkalan kohdalla hoksasin kysyä takaa että ketäs siellä on? Ilokseni kuulin että SamiT. Siinä meni matka mukavasti Tenqun kanssa rupatellessa ja edellämenevän selkää seuratessa aina kahlaamolle tuleviin laskuihin, jossa edellämenijät päästelivät sellaista vauhtia että valot hävisivät pikku hiljaa pimeyteen. Näillä main myös vatsani ”pallo” alkoi onneksi häipyä sitä, onneksi, luonnollista kaavaa noudattaen (anteeksi takanatulijat).

    Herajoen ylitys oli upea kokemus valojen loisteessa kahlaten ja vaikka tuota ehkä etukäteen joku jännittäisi, niin sanon vain, että tuossa huumassa sitä kylmää ei edes huomaa vaan jääkylmä hoito jaloille tekee vain hyvää! Ristiriitaista tuossa tilanteessa oli vain se että tästä kohdasta pikkuhiljaa alkaisi se kuuluisa Eteläpää. Aargh. Bongailin huollossa Epun ja Samin ja jatkettiin kimpassa seuraavaan nousuun muutaman hengen porukassa. Vesalla oli todella pahannäköisiä vatsakramppeja ja hän joutui nojailemaan kallioon välillä. Harmitti kaverin puolesta mutta mitään muuta kuin kannustusta ei ollut tehtävissä valitettavasti. Kolinvaaran huipulla yön pimeydessä alhaalta kuului lohdutonta oksennusta. Pahoittelut omasta puolestani matkan katkeamisesta!

    vaarojenmaraton2017-4975.thumb.jpg.5b4bf3db047388668775b876cfe08bbc.jpg Kuva: ONEVISION.fi / Juha Saastamoinen

    Eteläpään syheröt ja nousut menivät sitä Roskakoria (upeaa kun on joku kiintopiste elämässä! Siis roskakorin näkeminen ilahdutti!) odotellessa ja pikku hiljaa jutustelun määrä alkoi porukassa vähenemään. Tulimme roskikselle siinä puolenyön jälkeen ja roskantyhjennyksen sekä pissatauon jälkeen jatkettiin matkaa kahdeksan hengen porukassa Eppu kärjessä. Oli odotetusti märkää, mutaa, liukasta ja ainoastaan komea räntäsade olisi maksimoinut kurjuuden.

    Minulla alkoi olla kova vedentarve tässä vaiheessa kun urheilujuoma ei enää oikein maistunut, mutta onneksi Kiviniemeen oli enää alle parin tunnin matka. En viitsinyt lähteistä vettä ottaa tällä kertaa. Ennen Kiviniemeä vastaan tuli Marko, joka oli hukannut puhelimensa ilmeisesti kaatuessaan. Toivottavasti löytyi lopulta?! Väsyneitä kasvoja oli jo nähtävissä reitillä. Kiviniemessä otimme pullot täyteen vettä ja matka jatkui Kolinvaaran yli Ryläystä kohti noin klo 02.00. Olimme jälkikäteen katsottuna kilpailussa siinä sijoilla 10-16, mutta paikan päällä itselläni tästä ei ollut mitään tarkempaa käsitystä. Homma oli ihan hyvin hallussa mutta ajattelin kammolla, että tämä pitää tehdä vielä toisenkin kerran saman päivän aikana. Ajattelin myös lämmöllä takanatulijoita – aikarajat tulisivat olemaan tässä märässä maastossa todella tiukat tänäkin vuonna.

    Ryläys oli todella raakaa touhua pimeässä ja märässä kelissä, Eppu otti vähän eroa meihin muihin ja itse tsemppasin kantaan. Jono alkoi venymään mutta näköalatornilla oltiin taas kasassa kun jäimme arpomaan reittiä hetkeksi (mönkijäura näytti Epun mielestä liian helpolta ollakseen totta? J). Manasin myös että kuka hullu tänne tulee huvikseen vaeltamaan ja taisi olla Tommi joka totesi että on tämä päiväaikaan hienoa reittiä! Ok, I take your word for that J

    Hieman Ryläyksen jälkeen kalliolla putosin vasemmalla jalallani ”nilkan päälle” kiven väliin ja pieni rusahdus viittasi nivelsiteiden venähtämiseen. Kirosin hetken kovaan ääneen ja nojasin kallioon. Sattui todella kipeää kun taivuttelin nilkkaani. Kaverit ehdottivat fiksusti jalan upotusta edessäolevaan kylmään puroon, mutta hammasta purren hieman nilkuttaen jatkoin matkaa, ja onneksi muutaman kilsan kuluessa kipu alkoi hellittämään. Edes Buranaa ei tarvittu, mutta hieman on nyt jälkikäteen nilkka siitä kohdasta nyt turvoksissa. Zpetkellä (?) oli jalkapohjassa joku vamma ja ilmeisesti hän joutui hyvästä porukasta valitettavasti keskeyttämään. Jollakin meistä alkoi lamppu piiputtamaan (en jaksa muistaa enää kuka se oli).

    Viimeisen huollon jälkeen ennen puoltaväliä porukassamme olivat Lumme, Lahtonen, Pasanen, Jokiranta, Tenqren ja Minä. Kohti puoltaväliä Eppu ja kaksi muuta kiristivät tahtia ja me kolme muuta jäimme. Itse tulin letkan viimeisenä viimeiseen nousuun mutta otin siinä vähän juoksua ylämäkeen ja saavutin yhden kärsivän kaverin. Räsäsen Kimmo (kiitos kannustuksesta ja tuesta Kimmo!!!) tuli vastaan kannustaen ja ilmoitti että ”kolmossijaan” on alle puoli tuntia tai jotain sinne päin mutta enpä tuossa tietenkään realistina alkanut mitään maalailemaan vaan huolsin rauhassa, vaihdoin  vaatteet ja söin kanakeittoa sekä leipää hyvällä ruokahalulla. Huollossa olivat kuulemma kuuluttaneet että Karppinen kirii tjsp. Hohhoijaa J Kiitosta uskosta! Riikka oli myös herännyt ja tuli välittämään ja jeesaamaan.

    Vessakäyntiä yritin mutta hätä ei ollut suuren suuri ja sinne oli 86km kilpailijoita jonossa, joten totesin että ehtiipä tuota matkallakin. Hali ja pusu ja nappasin sauvat mukaan toiselle kiekalle ja uskomatonta mutta totta – lähdin huollosta ilmeisesti kuitenkin miesten seitsemäntenä (!!) Samia yritin ennen lähtöä katsella matkaan, mutta en kertakaikkiaan miestä löytänyt. Eppu ja Tommi olivatkin jo lähteneet aikaisemmin. Rento meininki ja yli 17h aikaa tulla maaliin!!! Liivi – here I comeeeeee!!!!

    Toinen Kierros 65=>130km

    En ole ikinä ennen kärsinyt pahemmista vatsavaivoista juoksukilpailussa ja ehtinyt jopa kehuskellakin tällä ominaisuudella, mutta nyt jo asfalttilaskussa Ukko-Kolilta alas vatsaani yht´äkkiä kouraisi ilkeästi, ja totesin että kunhan metsään pääsen, niin puskareissu on tiedossa. Niinpä siinä tuli sitten tehtyä historiallinen ensimmäinen biokätkö polkujuoksu-uralla (harmillisen hyvin nämä spotit näkyvät GPS-seurannassa jälkikäteen vaikka miten yrittäisi sen salata julkisuudelta, hehheh). Valitettavasti ei jäänyt viimeiseksi. Joku järjestäjistä tuli vastaan ja hölkkäsi ystävällisesti kanssani muutaman sata metriä ja olo alkoi helpottaa siinä jutustellessa. Sammutin lampun parin kilometrin jälkeen kun päivä alkoi kajastamaan. Homma eteni ihan kivasti siinä päivän kajossa ja alun kalliot eivät enää tuntuneet niin liukkailta kuin yöllä. Lakkalaan mennessä biokätköjä syntyi yhteensä neljä kappaletta, vatsakivut olivat paikoin kovat ja helpottivat joksikin aikaa aina puskareissun jälkeen. Jossain vaiheessa kolmen 131km takanatulijan kimppa oli näemmä mennyt ohitseni. Ei mitään käsitystä milloin tämä tapahtui. Varmaan istuin jonkun ison kiven takana. 86km kärkeä ehdin hyvin kannustaa kun tulivat ohitse MPn johdolla, ja oli kiva pistää femmaa mm. Gurun ja Maken kanssa! Kovaa kyytiä pistelivät! Kannustustekstareita piippaili toisella kierroksella kännykkään paljon. Kiitos kaikille. Piippaus vie eteenpäin!

    Joku ohimenijä tarjosi imodiumia ystävällisesti. Kieltäydyin toistaiseksi. Olisi pitänyt ottaa. Yritin juoda ja syödä aina puskareissujen välissä mutta eväs ei meinannut upota millään ja heikoitus alkoi iskeä. Liikkeessä kuitenkin pysyin jotenkin hammastapurren ja kuin ihmeen kaupalla Lakkalassa vatsakivut alkoivat helpottaa. ”Lows will pass” tuli todistettua. Samaan henkeen sitten siinä Lakkalan lammasaidalla polku erkani oikealle ja suoraan enkä kuolemaksenikaan jaksanut muistaa kumpaa suuntaan siinä piti mennä. Viittaa ei ollut. Hetken kävelin lammasaidan reunaa kunnes käännyin totesin että pakkohan sen oli kääntyä oikealle. Oikea valinta!

    Hieman ennen toista Herajoen ylitystä takaani ilmestyivät Anssi ja Jukka (?) ja saavuimme peräkanaa huoltoon. Kyselin siinä fiiliksiä ja ilmeisesti UTTF- podiumpaikasta käytiin jonkinlaista kisaa. Otin pullot täyteen vettä. Olo oli hieman alkanut parantua, mutta manasin ääneen puskareissujani sekä jatkoin jupisten matkaani itsekseni. Miehet tulivat vähän perässä. Pahin rysäys oli vielä kuitenkin edessä. Eteläpää on niin hämärä paikka että en oikein tiedä missä se tapahtui – GPSn perusteella ilmeisesti klo 11.41 Pesävaaralla kompastuin alamäessä, löin lonkan yhteen kiveen, polven toiseen ja kiepsahdin jotenkin 180 astetta alamäkeen ja kumautin pääni kaatuneeseen koivunrunkoon. Sekunnin ajattelin että tämä oli tarinan loppu. Makasin hetken ja nousin varovasti ylös. Muistoksi jäi onneksi vain revenneet juoksuhousut, iso mustelma, haava sääreen ja kuhmu päähän. Kylläpä säikäytti. Ihmettelin siinä tovin, että mihin se toinen sauva oikein hävisi. Siellä se roikku muutaman metrin päässä pusikossa. Porkka käteen ja matka jatkui silmät ylös luoden ja kiittäen.

    Vähän tämän jälkeen tavoitin Timon, jonka kanssa tulimmekin koko loppumatkan yhdessä maaliin asti. Rakot olivat tehneet matkasta hyvin kivuliasta hänelle. Kiitos seurasta ja huikeista hetkistä! Anssikin (Onnittelut UTTF kolmannesta sijasta!) näkyi aina välillä ja kun lähdimme Eteläpään roskikselta, hän saapui sinne. Pientä ystävällismielistä kissa- ja hiirileikkiä oli havaittavissa J

    Timon kanssa sitten jutusteltiin ja edettiin hitaasti mutta määrätietoisesti kohti Ryläys- epidosia numero kaksi. Ei se päivänvalossakaan maisemia lukuunottamatta mikään hehkeä kokemus ollut vaan armotonta taistelua askel kerrallaan eteenpäin. Naureskelimme omalle ”juoksullemme”. Varmaan aika koomista töpöttelyä 5km/h tasaisella (jos sitä tasaista nyt ylipäätään siellä oli). Kaiken kaikkiaan tämä ultra oli mielestäni kaikista rankin kolmesta UTTF- kisasta. En osaa sanoa, olisiko Vaarat helpompaa kuivalla kelillä, mutta mitä se olisi ollut JOS kisassa olisi satanut vettä tai räntää. En edes uskalla ajatella. Juomat alkoivat olla vähissä sopivasti ja Kiviniemessä huollettiin.

    Lähtiessämme Anssi tuli vastaan huoltoon. Olimme ilmeisesti sijoilla kahdeksan ja yhdeksän Timon kanssa. Eteneminen oli, mikäli mahdollista, vieläkin hitaampaa siellä Ryläyksellä ja kieli keskellä suuta tulin kaikki vaikeat paikat alas varmistaakseni maaliin pääsyn. Aloin myös laskeskelemaan että olisiko mahdollista olla alle vuorokaudessa perillä. Niin kuin sillä nyt mitään väliä olisi ollut liivin kannalta. Näköalatornilla pidettiin lyhyt kustauko ja katseltiin maisemaa. 86km kisaajia tuli hyvin harvakseltaan kärkikymmenikön osalta ohitse, ja ennen viimeistä vesitankkipaikkaa kaksi 131km kisaajaa (Toivanen ja Holttinen) olivat mennet näemmä meistä ohitse. Ei taaskaan mitään muistikuvaa tästä tai ilmeisesti menivät niin kepeällä jalalla että ajattelin heidän olleen 86km menijöitä. Huikea loppukiri kyllä kavereilta!!! Anssikin kuittasi meidät vielä siinä vesipisteellä mutta saimme sauvoistamme suurta hyötyä ylämäissä Timon kanssa ja tapasimme Anssin seuraavassa nousussa uudelleen.

    Nyt alkoi tulla pimeä ja kaivoin lampun repustani esiin. En muistanutkaan enää yöltä kuinka monta nousua ja laskua siinä Kolin ympärillä vielä oli. Timon kanssa pelin henki oli se, että kunpa se tiepätkä ja sitä seuraava viimeinen nousu maaliin tulisi äkkiä, jotta päästäisiin yhdessä juhlimaan maaliintuloa. Loputtomien portaiden ja alamäkeen viettävän polkuhölkän jälkeen pääsimme tielle ja hölkkäsimme vapautuneesti kohti käännöstä, viimeistä nousua ja sitä paria kilometriä maaliin. Oma juhlinta tuli aloitettua jo tässä, pimeydessä, primitiivisellä mölähtelyllä liiviin liittyen. Kiitos ja anteeksi. Tunkkasimme kimpassa viimeisen mäen ihan reippaasti ylös, päästimme yhden 86km naisen ohitsemme, jotta vastaantullut perheeni sai maalintulon euforian videoitua.

    Omalta osaltani n. 430km Suomen polkuja tuli upeasti päätökseen yhteisellä maaliintulolla Timon kanssa. Maalissa oli mukava tavata Kimmo ja Nooa ja muutama muu onnittelija. Muisti pätkii jo pahasti. Kiitos!!! Olimme lopulta kisan kymmenes ja yhdestoista. Enpä olisi vuosi sitten uskonut että noinkin hyvin voisin näistä suoriutua.

    Suuri suunnitelmani iltajuhlallisuuksista taantui nopeaan suihkuun (saunaan en jaksanut mennä), halauksiin Ville ja Juuson kanssa sekä rupatteluun 86km miesten kera. Onnittelut kaikille upeista juoksuista! Kiinteää ruokaa teki mieli mutta kanakeitto ja leipä tökkäsivät yökötykseen ja huimaukseen. Jalat olivat lähteä alta ja päädyin juomaan vettä ja suuntaamaan sänkyyn perheeni avustuksella. Normaali jalkasärky sängyssä oli aika huikea mutta taittui parilla särkylääkkeellä. Riikka kävi hakemassa liivin puolestani. Olisipa ollut hienoa jos sen ympärillä olisi ollut jotain juhlallisempaakin, mutta mitään sellaista ei kai edes järjestetty.

    Nousin aikaisin aamiaiselle kun muut jäivät vielä nukkumaan, ja tapasin vielä mm. NTR- porukkaa siinä aivan loistavia käsintehtyjä aitoja karjalanpiirakoita syödessäni. Aamiaisella oli myös Sipsejä ja dippiä!!! Ihan mahtavaa toimintaa hotellilta! Ajomatka kotiin oli pelkääjän paikalla kankea ja horrosmainen, mutta jo toisena yönä sain ihan kohtuullisesti nukuttua. Juu, en nukkunut liivi päällä. Vielä.

    Alle puolet 130km lähtijöistä pääsi maaliin, enkä ihmettele yhtään. UTTF- liivejä taisi tulla 14kpl 15kpl tänä vuonna omien laskujeni mukaan. Jotkut jäivät todella harmillisesti ilman, vaikka tulivat koko matkan maaliin. En oikein osaa tähän muuta sanoa, kuin että kunnioitan kaikkia jotka tuon 130km läpäisivät. Olihan se karsea reissu. Omalta osaltani olen positiivisesti yllättynyt nousujohteisesta UTTF- tourista, jossa paras kisa taisi olla tämä viimeinen ja lopullinen kokonaissijoitus seitsemäs, vaikka eipä sillä yhtään mitään väliä olekaan. Hienon viikonlopun täydensi Riikan kakkossija lyhyimmällä matkalla!

    Kiitos kuuluu loppuun vielä Riikalle ja koko perheelle, Jarille harjoitteluohjelmasta, joka vei kurinalaisesti sitä toteuttaneen miehen tavoitteeseensa, sekä kaikille juoksu- ja ultrakavereille. Olette ihan huippuja! Nyt en tee mitään ohjelmoitua liikuntaa vähään aikaan ja kotimaiset polku-ultrat jäävät ainakin hetkeksi omalta osaltani uusille yrittäjille. Työtä se vaatii. Good luck! J

    -Acti labores iucundi-

    59db834f0bee3_UTTFFinisher2017.thumb.jpg.9206e842989fea622c39ef5915e8ca89.jpg 

  2. Hurjat, mutta realistiset oli mielestäni tavoitteet, kun 1. tammikuuta viimeksi blogiini postauksen tein. Tuon jälkeen tuli juostua ihan riittävästi kevättä kohti, esim. Pirkkolan kolmosia yli 150 kierrosta, mutta vireen kanssa oli ongelmaa. Kokonaisrasitus oli ehkä liian rajoilla koko ajan. Kuitenkin yli 20 kilsan rennot lenkit alkoi mennä parhaimmillaan jo 4.26 min/km. Kevään maran vaihdoin kuitenkin 10 kilsaan, ja fiilikset oli aika heikot.

     

    Kesällä oli uusi nousu jo hyvässä vauhdissa. Tein 10 päivän mättöjaksonkin (229 km) helpommin kuin edellinen oli mennyt marraskuussa, ja vaikuttikin, että peruskunto oli pelkästään palautumisen perusteella selvästi parempi kuin edellisenä vuonna. Heinäkuussa vk-vauhdit lähti vähitellen jostain 4.40-4.25 min/km paikkeilta, mutta pääsin jo suht kivuttomaan 6 kilsan kiihtyvään (4.05-3.49 min/km), jossa keskivauhti oli jo 3.56 min/km. Tuo oli reilu 8 viikkoa ennen pääkisaksi kaavailtua Joutsenoa, joten täysin aikataulussa menin vauhtikestävyyden virittämisen osaltakin. Vertailuna aikanaan 9,5 viikkoa ennen Sevillan maraa pystyin hätäseen 6 km juoksemaan 25 minuuttiin radalla (@4.10 min/km), ja silti mara meni noin 4.14 min/km. Seuraavan 1,5-2,5 viikon aikana kuitenkin kipeytin piriformiksen liialla istumisella, kun oli intensiivistä opiskelua ja matkustusta aika paljon. Siinä ei jotkut 70-80 km/vko jaloittelut auttanut piriformiksen kipeytymisen välttämiseen. Tuon jälkeen peruuntuikin sitten yksitellen kisoja joita olin miettinyt: Vänärin 5k treeninä, Haminan 10k, Kuopion maran puolikas ja Joutsenon mara. Joutsenon puolikaskaan ei olisi onnistunut kunnon puolesta. OSH:n 10k:ta mietin, kun olisi ollut 2 viikkoa ennen Vantaata, jossa maran sijaan mietin puolikasta. No eipä kannata tuonnekaan lähteä kunnon puolesta. Tavallaan fiilinki on jo pidempään ollut se, että turha yrittää paikkailla enää tätä kautta, kun ei ole mitään takeita, että sekään onnistuu. Mulla on kuitenkin melko kunnianhimoiset tavoitteet maratonilla, ja sitä ajatellen 10k:n tai puolikkaan jo homehtuvat vanhat ennätykset eivät merkkaa mitään. Korkeintaan vähän nakertaa päätä, mutta motivoi myös sopivasti.

     

    Isossa kuvassa tavoitteena oli tänä vuonna juosta vähemmän kisoja kuin viime vuonna ja treenata enemmän. Kisaamisen osalta tuo onnistuu varmuudella, sillä kymmentä kisaa en enää loppuvuodesta juokse, jos siis yhtään. 1 kisa siis ainoastaan juostu, HSM:n 10k (38.21). Hallissa saatan joskus joulukuussa epävirallista vitosta tai 10k:ta juosta. Treenien kilsatavoite taisi olla 4500 km. On selvää, että elokuun 126 kilsalla tuo pitkälti romuttui, kun 500 km piti elokuulle ennen päätavoitetta kertyä. Lisäksi syyskuun lopulla olin vajaan viikon flunssatoipilaana. Mutta tänään menee kolmas tonni jo kuitenkin, mikä on vähän yllätyskin näillä taustoilla, ja uskon, että lokakuun kevyestikin treenaten ja marras-joulukuulla pk-kautta ensi vuotta varten aloitellen pääsen noin 4050-4250 kilsaan. Välivuodeksi ihan kelpo kilsat siis kuitenkin, ja toinen > 4000 km vuosi putkeen (viime vuosi 4155 km) ja tuosta on hyvä lähteä nöyrin mielin kohti ensi kevättä. Paikat on nyt ehjänä, eikä kilsat ole luustolle tms. olleet millään tavalla haitaksi. Vauhtejakin juostessa täytyy kuitenkin lihashuoltoon satsata enemmän, ja lisäksi talvella on tarkoitus tehdä lihaskuntoa enemmän koko kropalle. Talvella ulkona juoksemisesta vaihdan taatusti osan hiihtoon.

  3. hatapa
    Latest Entry

    Tänään juostiin etukäteen kauden pääkisakseni nimeämäni Kullervomaraton Joutsenossa. Lähestymistapani kisaan poikkesi aika paljon aiemmista maravalmistautumisistani. Tällä kertaa painotin lyhyitä kisoja aiempia vuosia enemmän ja jätin määräjuoksemisen vähemmälle. Tämä tuntui toimivan kohtuullisen hyvin. Onhan tuo palautumisaika tässä iässä jotakin ihan muuta, kuin nuorena oriina.

     

    Edellisen maratonin juoksin toukokuussa Prahassa ja sen jälkeen vain lyhyitä kisoja. SAUL:n SM-viestit, Lumperon hölkän puolimaratonin, SAUL:n maantiekympin ja Finlandian puolikkaan jänistelyn. Näistä SAUL:n kympillä alitin edellisvuotisen aikani minuutilla, Lumperon hölkässä juoksin parhaan puolikkaan aikani pitkään aikaan ja Finlandian jänistelykin meni ihan nappiin, joten lähtökohdat onnistuneelle juoksulle Joutsenossa olivat olemassa.

     

    Lähdin liikkeelle rohkealla, lähes all in-taktiikalla, juoksemaan 3.30 loppuaikaa. Kolmeenkymppiin saakka pystyin pitämään tuota vauhtia, sitten vauhti alkoi hiipua hitaasti, kun jouduin juoksemaan käytännössä yksin jostakin 15 km:n haminoilta alkaen. Hyvässä porukassa vauhdin ylläpito olisi ehkä ollut hieman helpompaa. Loppuajakseni kirjattiin 3.37,51, mikä on paras aikani kolmeen vuoteen ja 20:een maratoniin. Sijoitukseni SAUL:n kisassa oli kymmenes. Taso oli tänä vuonna todella kova, mitalikolmikon ajat olivat kaikki kolmen tunnin haminoilla. Tuo nyt alittamatta jäänyt edellinen hyvä aikani oli samalta reitiltä Joutsenosta.  Ihan tyytyväinen olen päivän suoritukseeni, vaikka loppuaika ei ihan ollut sitä, mitä toivoin. 3.30_n alituksella sijoitukseni olisi ollut vain muutaman pykälän parempi.

     

    Juoksun Plussat:

     

    -Sää oli optimaalinen kestävyysjuoksuun

    -Hokat toimivat kuin se kuuluisa junan vessa

    -Majoituspaikka Gasthouse Patruuna vain kilometrin päässä lähtö- ja maalialueesta.

    -Reitti, se kuuluisa tasainen enkkareitti.

     

    Juoksun Miinukset:

     

    -Vauhdin hiipuminen lopussa.

    -Vähäinen juoksuseura puolimatkan jälkeen

    -Hyödyntämättä jäänyt  majoitus juoksijaystävän luona.

  4. Pari viikkoa sitten tuli pinkaistua elämäni viides täyden matkan kilpailu Kööpenhaminassa. Homma on vuosien myötä pelottavasti alkanut rutinoitumaan. Kovista vuoden vaihteen lupauksista huolimatta jälleen kerran sitä kuuluisaa läpimurtoa ei tullut suoritettua. Olkoonkin, että takana on varmaan yksi elämäni rankimmista vuosista, syy kunnon tekemättömyyteen on puhdas laiskuus. Tämän kertainen positiivinen ennakkotunnelma liittyikin pitkälti siihen, että mikään paikka ei vihoitellut ennen kilpailua. Ja tämä kaikki johtuu siitä, että eihän se satu jos ei treenaakaan.

     

    Aamuyöstä perjantaina 18.8. läksin noukkimaan Turtsia kyytiin. Olimme varanneet lennot ja Airbnb kämpän kimpassa. Mukaan reissuun tuli myös rakkaani Anne joka saapui omia teitään lentokentälle. Matka lähti kivasti käyntiin ja lentokoneeseen saatiin lopulta kaikki pyörät ja vermeet, vaikka kenttähenkilökunta pientä jännitystä Turtsin pyörän suhteen tarjosikin tulemalla koneeseen kertomaan, että pyörää ei voida lastata aerosoli pullojen vuoksi. Onneksemme pyörä kuitenkin oli päässyt lopulta kyytiin ja koko retkue tavaroineen saatiin kerralla perille. Aamulennon jälkeen olimme varanneet keskustan juna-aseman liepeiltä säilytystilaa matkalaukuille. Vähänhän tuo kirpaisi Tanskalaiseen edulliseen malliin 45 euroa muutaman tunnin säilytyksestä, mutta elämä on. Päivä meni rattoisasti ympäriinsä kävellen ja ilmottautumiset hoidellen kunnes lopulta pääsimme majapaikkaamme. 

     

    Airbnb kämppä sijaitsi reilun kolmen kilometrin päässä maalialueesta ja kulkeminen ottikin aina oman aikansa kun junalla paikkoihin sukkuloitiin. Perjantain ja lauantain välinen yö tuli nukuttua makeasti ja palautuminen matkasta hoidettua mallikkaasti. Lauantain kuvioihin kuuluikin sitten expo-alueiden ja pyörän vientien lisäksi pitkälti chillailua ja taktiikan hiomista.

     

    Kisa-aamu nousi puolipilvisenä ja melko viileänä kävellessämme kohti Amager strandia. Oli luvattu, että aamupäivän sää pysyisi poutaisena ja tuulikin olisi vain noin 6-7 m/s joka on Tanskalaisen mittapuun mukaan ihan ok. Viileys ja sateenuhka mietityttivät kuitenkin sen verran, että pyöräilyyn pistin irtohihat lämmikkeeksi. Se oli varmaan ihan oikea ratkaisu. Ennen uinnin alkua treffailtiin Kajo Triathlonin porukalla vaihtoalueella ja päätettiin lopulta mennä myös uintikarsinaan yhtä matkaa koska kaikilla neljällä hengellä oli uinnin tavoiteajat samoissa havinoissa. Rolling startti oli toteutettu tällä kertaa kuuden ihmisen ryhmissä, jotka juoksivat mereen kuuden sekunnin välein. Erittäin toimiva systeemi, jossa rytmiin pääseminen oli helppoa. Oma uintitausta viimeiseltä vuodelta oli lähes nollat, johon nähden matka eteni oikeinkin hyvin. Vesiheinää tarttui välillä korviin ja varpaisiin, mutta matka eteni. Ehkä noin 2,5 kilometrin kohdalla alkoi huomaamaan omaa väsymistään ja "tekniikan" hajoamista. Homma kuitenkin tuoreella voimalla meni läpi aikaan 1:14 joka ei nyt ihan parasta ollut, mutta aivan riittävä taso.

     

    Vaihdossa tuttujen rutiinien kautta pyörän päälle. Pyörän reitti noudatteli alkuosuudeltaan samaa vanhaa tuttua köpiksen reittiä. Ensimmäiset 10 kilometriä selvittiin kaupungista ulos jonka jälkeen oli leppoisaa päästelyä rannan lähellä myötätuuleen aina noin 45 kilometriin asti. Sen jälkeen alkavalla takalenkillä on pientä mäkeä, heikompaa asfalttia ja muutenkin vaihtelevampaa maisemaa. Lenkki kierrettiin kahtena noin 80 kilometrin pätkänä ennen palaamista kaupunkia kohti. Oma polkeminen lähti hyvin käyntiin ja tavoitteet mielessä senkun kovenivat. Aina noin 100km asti uskoin, että oma enkkakin kokonaisajassa olisi saavutettavissa, mutta sitten 120km jälkeen alkoi paukut yksinkertaisesti loppua. Homma muuttui enemmän ja enemmän puurtamiseksi. Energiaa upposi ihan hyvin ja krampeistakaan ei ollut tietoa, mutta ehkä se on se rutiinin ja treenin puute joka tuon hidastumisen sai aikaan. Sadekuuroja tuli siellä täällä, mutta ne eivät mielestäni ihmeemmin vaikuttaneet etenemiseen. Fillarin vaihtoon pääsin lopulta noin 5:26 polkemisen jälkeen (33,4km/h keskinopeus), johon oikeasti ennakkoasetelmiin verrattuna olin erittäin tyytyväinen.

     

    Vaikka voimat olikin hiipuneet pyöräilyn suhteen, juoksuun lähdin tutulla ei niin kevyellä, mutta siedettävän raskaalla askeleella. Kannustusjoukko oli seurannut hyvin kisaa ja tutun hymyn löytäminen yleisöstä antoi hyvin buustia heti alkumetreistä lähtien. Matka lähti "rullaamaan" tasaisen tappavasti. Jossain 10km kohdilla ajattelin, että neljän tunnin alitus on täysin mahdollinen maratonilla. Painoin eteenpäin kuin juna, mutta puolimatkan kohdalla oli todettava, että tuota tavoitetta tuskin saavutetaan. Puolimatkan väliaika oli jokseenkin tarkkaan sen 2 tuntia, mutta hiipumista on varmasti luvassa, joten tavoite piti kääntää 11h alittamiseen kokonaisajassa. Tämä oli sopiva tavoite, jonka avulla sain piiskattua viimeiselle viidelle kilometrillekin pienen extralatauksen. Viimeisen parin kilometrin aikana seurakavereista ensin Antti tuli vastaan lennokkaalla askeleella huutaen että kymppi alittuu ja reilusti, erittäin hyvä veto ja hatunnosto, varsinkin maratoni jossa enkat paikkui uskomattomiin lukemiin. Ja heti perään alkoi näkyä Turtsin selkä, jonka kuvittelin karanneen jo kauaskin eteenpäin. Jalkavaivoista huolimatta kaveri painoi eteenpäin kuin Zatopek konsanaan ja koitin ottaa miehen völjyyn alittamaan yhdessä 11h rajaa. Oma aika painui lopulta hieman yllättäen kuitenkin 10.57 tasoon ja Turtsikin repi itsensä vielä 10.59 kerhoon. Lyhyesti sanottuna tukku onnistumisia nosti tunnelman aivan kattoon. Very häpi meininki.

     

    Elpymisalueella ollessamme taivas sitten repesi noin 15min maaliin tulon jälkeen. Vettä tuli saavista kaatamalla ja lämpötila laski nopeasti melko kalsaksi. Ei käy kateeksi niitä, jotka vielä reitillä taapersivat. Siirtymätaival kohti majoitusta ei ollut kovinkaan miellyttävä. Sieltä kuitenkin vielä noustiin ja Kööpenhaminan keskustaan itsemme kampesimme maljojen kilistelyyn. 

    Kaikkien epäuskoisuuden omia kykyjä kohtaan- ja "onko tässä mitään järkeä"-puheiden keskellä alkoi taas pikkuhiljaa kipinä palamaan ja eiköhän tämä homma saa jatkoa ensi vuodelle. 

    Toisaiseksi tarkoitus on mennä löysin rantein ja mietiskellä lähestymiskulmia, mutta minkäs teet. Hyvässä seurassa mikäs näitä reissuja on tehdessä ;). Kisan jälkeen otimme pari päivää rennosti ja paluu kotiin oli vasta keskiviikkona.

     1_m-100777986-DIGITAL_HIGHRES-1935_069551-10392281.thumb.JPG.964f32a0911a1cce79bf93c50a1279f0.JPG

     

     

     

    Ja tähän jos alkaisi taas sitä treeniä keräämään kun kerran viimeiset 10 vuotta niin on ollut tapana =)

    28.8. Hölkkää lenkin yhteydessä 15min

    30.8. Hölkkää lenkin yhteydessä 15min

    2.9. Luistelu 30min

    3.9. Luistelu 30min ja juoksulenkki 7,8km (45min)

     

    4.9. Kuntopyörä 45min, Bodypump 50min ja sali 10min

    5.9. Sali 45min

    6.9. Kuntopyörä 45min

    8.9. Kuntopyörä 30min ja sali 25min, juoksumatto 15min (3km)

    10.9. juoksumatto 15min (3km) ja sali 45min

     

    11.9. Kuntopyörä 15min + sali 45min

    13.9. Juoksumatto 30min (6km) ja sali 30min

    14.9. Spinning 60min

    16.9. Luistelu 30min

     

    19.9. Kuntopyörä 10min + sali 50min

    20.9. Kuntopyörä 45min

    21.9. Kuntopyörä 30min, juoksulenkki 8km (45min)

    22.9. Kuntopyörä 30min, juoksumatto 10min (2km) ja sali 40min

     

    27.9. Juoksumatto 10min (2km) ja sali 35min

    1.10. Juoksumatto 10min (2,1km) ja sali 35min

     

    3.10. Kuntopyörä 45min

    4.10. Kuntopyörä 45min

    5.10. Sali 30min

    6.10. Kuntopyörä 30min

    8.10. Kuntopyörä 10min, sali 40min, juoksumatto 10min (2km)

     

    12.10. Juoksulenkki 8km (45min)

    13.10. Kuntopyörä 45min

     

    22.10. Juoksumatto 30min (6km), sali 60min

     

    29.10. Juoksumatto 20min (4km) sali 25min

     

    30.10. Kuntopyörä 60min

    31.10. Kuntopyörä 45min, spinning 70min

    1.11. Kuntopyörä 30min, sali 30min

    2.11. Kuntopyörä 45min, juoksulenkki 8km (42min)

    3.11. Kuntopyörä 30min

     

     

     

  5. Sponssii

    • 1
      entry
    • 0
      kommenttia
    • 100
      views

    Recent Entries

    1.png.ba6704e8b95eaae351ca08101d4e38ba.png

     

    Olen pitkään ollut jollain tavalla mukana urheilussa ja liikunnassa. Viime vuosina erityisesti lasten harrastuksien kautta. Lapset ovat olleet aktiivisesti mukana jääkiekossa ja jalkapallossa. Ikuinen aihe on urheilusponsorointi. Sponssii ei ole helposti saatavissa.

     

    Silti rahaa ja resursseja tarvitaan yhä enemmän urheilussa. Jokainen jonka lapsi on mukana urheiluseurassa tai joukkuessa tietää miten haastavaa on löytää sopivat sponsorit. Sponssii on haettu eri tavalla ja yleensä sukulaisten ja omien verkostojen kautta. Uskon että sitä olisi helpommin saatavilla jos tarjolla olisi sopiva kanava missä yritysmaailma ja urheilumaailma kohtaisivat.

     

    Tästä syntyi idea. Siirretään urheilusponsorointi digiin ja näin syntyi Sponssii  -palvelu. Palvelun päällimmäisenä ajatuksena on yhdistää kaksi eri maailmaa. Yritys- sekä urheilumaailman. Palveluussa seurat, joukkueet tai yksilöurheilijat voivat tarjota näkyvyyttä yrityksille esimerkiksi tekstiileissä. Sosiaalinen media on myös otettu huomioon.

     

    Nykyään puhutaan paljon mikrovaikuttajista jolloin voidaan ajatella että urheilija tai joukkue voisi tarjota näkyvyyttä esimerkiksi Twitterin, Facebookin tai Instagramin kautta.

     

    Tämä tarina on vasta alullaan. Katsotaan, löytyykö Suomesta halua viedä urheilusponsorointi digiaikaan.

  6. Toisella viikolla tuli ongelmia. Viikko sitten sunnuntaina vedetty "lenkki" (300 m juoksu - 700 m kävely, yht. 3.5 km) antoi vähän ikävää signaalia lopussa: polvessa tuntui samaa tunnetta kuin normijuoksussa. Seuravaana päivänä portaissa huomasi kipua polvessa joka askeleella.

     

    Viikkoa juoksutaukoa välissä ja suurin toivein valmistauduin juoksemaan 800 m - kävelyä 200 m, yht. 4 km). Ehdin juosta 240 m, kun pohkeessa vihlaisi. Vaikka stoppasin heti, loppuilta meni luukatessa. Ilmeisesti pohkeessa oli sitten jokin jumi, joka kinnasi kiinni ilman varoitusta.

     

    Siirrän aloitusta varovaisemmalle pohjalle eli asfaltilta pururadalle. Katsotaan, jos päkijäjuoksua voisi tehdä edes pehmeällä alustalla.

    • 1
      entry
    • 0
      kommenttia
    • 141
      views

    Recent Entries

    Jos olet jo keski-ikää lähestyvä liikkuja niin kuin minä, olet varmaan ehtinyt joskus altistua Cooperin testille. Yhdysvaltalaisen lääkärin Kenneth Cooperin 1960-luvun loppupuolella kehittämä 12 minuutin juoksutesti oli minun kouluaikoinani myyyttinen ja hieman pelättykin testi. Viimeistään lukiossa oli vähän jokaisen pojan kunnia-asia rikkoa maaginen 3 000 metrin raja testissä. Minä en koskaan tuohon yltänyt, jäin parhaimmilaan armeijassa 50 metriä vajaaksi. Harmitti, sillä tosissaan yritin, ja olin harjoitellutkin. Nyt, lähes kolme vuosikymmentä myöhemmin, olen löytänyt itselleni ainakin osaselityksen omista geeneistämme.

    Olemme valinneet geenitestipatteristoomme testin nimeltä ’Aerobinen kunto’ ja ’Maksimaalisen hapenottokyvyn potentiaali’. Kerron tässä tekstissä tuosta ensimmäisestä testistä. Tutkimme testissä kahden geenin rs8192678 ja rs2267668 aerobiseen kuntoon vaikuttavat geenivariantit. Aerobisen harjoittelun vaikuttavuuden ja näiden geenien geenivarianttien välillä on voitu osottaa olevan yhteys, mm. ”Does Genetic Variation in PPARGC1A Affect Exercise-Induced Changes in Ventilatory Thresholds and Metabolic Syndrome? ” ja Genetic variations in PPARD and PPARGC1A determine mitochondrial function and change in aerobic physical fitness and insulin sensitivity during lifestyle intervention.

    Aerobisessa harjoittelussa tavoitteena on nostaa anaerobista kynnystä. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että harjoittelemalla kestävyyslajia, kuten esim. juoksua, voit harjoittelun edetessä juosta yhä kovempaa, ilman että juoksu pitäisi keskeyttää happivajeen takia. Kyseiset geenit ja niiden variantit vaikuttavat harjoitteluun siten, että suotuisilla geeneillä siunattu henkilö hyötyy aerobisesta harjoittelusta enemmän kuin heikommilla geeneillä varustettu, mutta harjoittelusta on kuitenkin hyötyä kaikkien osalta.

    Minulla on käynyt näiden varianttien osalta huono tuuri. Varianttini näyttävät, että joudun tekemään enemmän töitä aerobisen kunnon kehittämiseen kuin ns. hyvillä geeneillä varustettu henkilö. Kumma kyllä, tämä ei minuna lannista, päinvastoin. Lähden edelleen lenkille, sillä vaikka tiedän ettei minusta huippumaratoonaria voi tullakaan, niin ainakin minulla on nyt siihen selitys, ja tiedän, että hyödyn harjoittelusta joka tapauksessa!

    Tämän geenitestin ja 22 muuta testiä tilaat kätevästi verkkokaupastamme!

    Aerobinen_kunto-300x276.jpg

    Pekko Vehviläinen
    ’Suomen mitatuin mies’
    Digiterveys.fi

    Pekko_HCM_2013.jpg

  7. 3 vuotta pompusta. En ole ihan juhlatuulella, kausi täytyi aloittaa uudestaan. Helmikuussa kostautui yhdistelmä paljon töitä, paljon treeniä ja mun alppijunnujen kisa- ja leiriviikonloput. Sain flunssan, joka loppui aika nopeasti ja palasin lenkkipoluille. Ehdin olla lähes limaton 5pv, mutta ekan laskupäivän jälkeen Obertauernissa flunssa joko iski takas tai sain uuden viruksen. Rimpuilin vähän vastaan, mutt sitt iski kuume ja siihen jäi laskut. Voi sitä ketutuksen määrää. Ton Itävallan leirin jälkeen vedettiin puolivaloilla vielä toista viikkoa, ja tuli käytännössä kuukauden treenitauko. Paluu treeniin oli masentavaa, viimeisen kahden viikona aikana mulla ollut vasta kaks hyvää treeniä. Niin se vaan menee, kokonaiskuormaa pitäis hallita koska flunssakierteessä häviää paljon enemmän. Bonuksena painonnousu jatkunut, 5kg viime vuoden pohjista joka on aika paljon kannattevaa kauden kisoihin. Täytyy myöntää etten oo ollut pitkään aikaan näin syvällä suossa. Järjellä tiedän ett aina on noustu, mutta tunteella kuitenkin aina mennään. Hyvää pössistä metsästäen.

     

    Ja nyt kun kieriskellään tässä tuskissa, niin muutama muistelo siitä maaliskuun päivästä v 2014.  Se oli maaliskuinen sunnuntai ja ensimmäinen Tukholman maratonille valmistava 30km lenkki. Edellisenä torstaina oli satanut jäista tihkua ja Sporttiklubin lenkillä minua oli alkanut närästämään. Perjantai palauttavalla lenkillä ei mitään oireiluja. Mutta nyt, 30km lenkillä se närästys alkoi heti, vaikka kyseessä PK vauhtinen lenkki. Oikea olkapää alkoi puutua jossain vaiheessa, paska lenkki ajattelin. Pari kertaa oli pakko pysahtyä ja yrittää röyhtäisemällä lopettaa ketku olo. Mietin mita olin syönyt tai eikö uusi urheilujuoma sopinut mulle. Juoksin koko lenkin, kun sykkeet odotusten mukaiset ja vauhti pysyi suunnitelmassa. 21km kohdalla tosin jouduin repimään sykevyön pois koska se puristi rintaa. Mietin jatkanko matkaa vai lopetanko, mutt päädyin jatkamaan täydet 30km koska niin oli ohjelmassa. Ja koska 30km on aina vähän Via Dolorosa, niin oli varannut musiikiksi tolle lenkille Mozartin Requim kuolinmessun ja Pink Floydin Delicate Sound of Thunder. How spooky. Onko ihmisen alitajunta jotenkin paremmin perillä mitä siellä kehossa tapahtuu?

     

    Kaikki ei oo lukeneet tai ei muista tätä tarinaa, mutt juoksin siis ton treenin loppuun asti ja suoritin normaalit huoltohommat kotona. Sitt hyppäsin sohvalle lepäämään ja rupesin googlaamaan oireita ja tuloksella 2/5 oiretta rupesin epäilemään sydäriä. Soitin Jorviin ja kysyin saisinko sillee suht nopeasti EKG:n. Auto alle ja Jorviin jossa kolmen vartin jonotuksen jälkeen EKG joka ei näyttänyt mitään. Sairaanhoitaja sanoi että lääkäri tulkitsee tän sitte ja pisti mut jonoon jossa olin 3 TUNTIA! Kun olin ihan normaalinoloinen (vs kylmähikinen kuolemanpelkoinen kivuissa kierivä). Päivystyksen nuori lääkärikään oikein keksinyt mitään, mutt teetti kuitenkin verikokeet TnT troponiiniarvojen määrittämiseksi. Niitä tunnin odotellessa sain luvan ajaa kotiin syömään illallista. Palasin sairaalaan 22:30 jolloin lääkäri soitti mulle parkkikselle ja pyys äkkiä huoneeseen. Juoksin Jorvin parkkikselta mäen ylös ja sain kuulla ett mut otetaan sisään. Kardiologi Kai Kiilavuori aloitti samantien UAP hoidot, eli aspiriinia, nitroo suoneen ym. Ultralla ei näkynyt mitään ihan tavatonta, ja puhuttiin jostain mikrorepeytymistä. Seuraavana aamuna troponiini arvot oli jatkaneett nousua ja siitä kiirehdittiin äkkiä varjoainekuvaukseen, jossa todettiin tromposyyttien tukkima vasen päävaltimo LAD (eli siis plakki revennyt valtimon seinästä ja sitä paikkamaan tulleet trombosyytit tukkivat myös koko suonen). Ja pallokerhon jäsenyys sieltä tuli, kolme stenttiä pitää siellä nyt auki mestoja. Kardiologii kysyi jälkeenpäin miten helkkarissa mä oon voinut juosta 30km lenkin LAD täysin tukossa ilman rytmihäiriöitä. Ja seuraavan kerran noiden oireiden tultua soitat ambulanssin vartin päästä etkä yritä juosta koko 30km. No oireita ei oo onneks tullut, ja ton tapahtuman jälkeen oon juossut 6 maraa joissa PB parantunut 3:54 => 3:30. 

     

    Vanhaa tarinaa siis edellä, mutt tässä edelleen ihmetellään tota päivää. Maratonharjoittelu ja -juoksu vaatii kovaa päätä, siinä siirretään kipukynnystä. Ja ne endorfiinit, runner's high. Ainakin noi tulee mieleen, miten sitä voi juosta maraton spessun sydäri päällä. Vähän pelottavaa, kun kuitenkin on kirjoitettu ett silloin kuin pääkoppa käskee lopettaa niin kroppa kyllä jaksaa vielä. Mun tapauksessa ei niin ollut, vähän sattui, mutt koska noi herkkua on ollut?

     

    Veljet ja siskot. Glad to be alive. Kaaduin, mutt voitin juoksevan elämäni takaisin. Viivalla nähdään!

     

     

  8. Kirjoitan

    • 2
      entries
    • 2
      kommenttia
    • 277
      views

    Recent Entries

    Meikon luonnonsuojelualueet, Kirkkonummi

    Alueen polkureittejä on kunnostettu parin viime vuoden aikana. Nyt on hyvät merkityt reitit 3 km - 14 km päiväretkelle tai polkulenkille. Uusin merkkaus on Kotopolku eli aikaisemmin neljän lammen lenkkinä tunnettu reilu 4 km ympyrälenkki. Reitit lähtevät Meiko-järven vedenottamon läheltä (Korsolammentie 42). Parkkipaikalta on lyhyt matka Korsolammen ja Meikon rantaan. Polut ovat paikoin jyrkkiä ja kallioisia eivätkä sovi huonojalkaisille. Vastaavasti maisemat ovat upeat ja reitit sopivat haastavaan polkujuoksuun mainiosti. Reittien ulkopuolella alueella on paljon tutkittavaa kalliokiipeilymestoista venäläisiin linnakerakenteisiin Porkkalan miehitysajoilta. Högbergetin kalliojyrkänteeltä on hienot näköalat merelle saakka. Mm. geokätköjä hakemalla löytää näitä kiinnostavia paikkoja.

    Keväällä lumien sulaessa aurinkoisilla rannoilla ja kallioilla voi olla hurjat määrät kyykäärmeitä. Meiko-järvessä on koirien uittaminen kielletty. Kauniina ulkoilupäivinä pysäköintialue ruuhkautuu.

    Oheisen kartan reitti kiertää Meiko-järven ja Kokokierroksen merkityt polut.

    Meiko 14k.gpx

    Meiko 14 km 2016.pdf

    • 1
      entry
    • 0
      kommenttia
    • 320
      views

    Recent Entries

    Onko kukaan lähdössä? Itseni ilmoitin 20km vaellukselle.

  9. T2

    Vapaaehtoiset nappasivat pyörän hienosti lennosta hellään huomaansa ja itse pääsin hölkkäämään hassussa etukumarassa suoraan vaihtotelttaan. Lenkkarit jalkaan, pari geeliä taskuun, ajokamat pussiin, ja pussi sille varattuun astiaan. Sen jälkeen loputtomalta tuntunut vedenheitto ja juoksuun. Aika 3 minuuttia.

     

    MARATON

    Suunnitelmana oli juosta ensimmäiset 5km rauhallisesti kutosen kilsoja mutta suoraan pyörän päältä jalat kävivät jotenkin hirveillä kierroksilla enkä millään meinannut onnistua hidastamaan tahtia riittävästi. Ensimmäinen km 5:15, toinen 5:30 ja vasta kolmannella sain vauhdin laskemaan lähelle kuutta. Pelkäsin että liian kova aloitus toisi suuria ongelmia loppumatkasta, joten yritin väkisin pitää vauhdin alhaisena ja sykkeen alapeekooalueella 120 tasoilla. Sen jälkeen kilometrit taittuivat suurinpiirtein 5:35 tahdilla sykkeen ollessa noin 130 eli ylä-pk mitoissa. Tällä tahdilla mentiin oikeastaan seuraavat 30 kilometriä. Kävelin jokaisella 2km välein olleella huoltopisteellä suunnitellut noin 20 askelta ja otin vuorotellen geelin + vettä tai urheilujuomaa. Kaadoin myös vettä päälleni niin paljon kuin mahdollista. Kerran piti lisäksi pysähtyä ottamaan yhteiskuvia tyttären kanssa reitin varrella. Hölkkä tuntui helpolta koko matkan mutta en silti tullut nostaneeksi vauhtia. 21km kohdalla näin oli suunniteltu tehtäväksi, mutta oikeastaan vain syke nousi hieman.

     

    Jatkuvat kävelytauot veivät joka kerran niin paljon aikaa, että päätin hoitaa alavatsaa painavan kushädän vessatauon sijasta näihin kisoihin kuuluvalla tavalla. Laskin siis huoltopisteiden jälkeen hitaasti pieniä määriä housuun puristaen samalla ruunsaasti vettä päälleni sivullisten harhauttamiseksi. Tämä toimi osittain mutta vasen kenkä kastui. Ja kyllä, tämä oli myös raportoitava tänne blogiin. Lopulta oli kuitenkin käytävä kerran myös hurjan hajuisessa bajamajassa.

     

    Kun viimeisen kerran ohitin maalisuoran mutkan, matkaa oli jäljellä noin 9km ja suunniteltu all-out loppukiri lähti liikkeelle. Tätä ei kestänyt kuin hetki kun liian runsaasti nautittu neste aiheutti yhtäkkiä kovia pistoksia alavatsassa. Oli pakko pistää kävelyksi vähäksi aikaa kun vatsa ei kestänyt minkäänlaista pomputusta. Sen jälkeen siirryin asteittain hiihdosta takaisin juoksuun sitä mukaa kun kipu hellitti. Tähän tuhraantui noin 3-4 minuuttia mutta viimeiset 6-7km sain juostua taas noin 5:15 kilometrejä ja siirryin nauttimaan vain pieniä määriä kokista. Sen verran jalat olivat jo tahmeat että aivan suunnitellun kaltaisesti ei edes tuo 7km loppukiri irronnut.

    Maratonin loppuaika 3h55min, keskisyke 128.

     

    Lopullinen aika siis 11h43min. Ensisijainen tavoite oli 12h alitus, mutta salaa toivoin 11h30min alle menevää aikaa. Täytyy tietenkin olla hyvin tyytyväinen että ensinnäkin vatsa ja välineet toimivat noita pistoksia lukuunottamatta täydellisesti, mikä mahdollisti ehjän suorituksen ja ensisijaisen tavoiteajan alittamisen. Jälkikäteen ajatellen olisi voinut kuitenkin hieman kovempaakin rutistaa mutta uskallus ei riittänyt. Mutta tätä oli mahdoton tietää etukäteen.

     

    Oliko täysmatka sitten niin hurjaa menemistä elimistön äärirajoilla? Kaiken hehkutuksen arvoista ja matka henkiseen ylivertaisuuteen? Kaiken tehdyn työn arvoista? No ei. Ei ainakaan tällä lailla tylsästi pk-alueella tampaten. En kokenut valaistumista tai löytänyt itsestäni uutta kartoittamatonta kapasiteettia. Nyt viimeistään uskon että matka ei tapa vaan vauhti. Varmasti tuosta matkasta saa myös kärsimysnäytelmän jos vauhtia on liikaa tai tankkaus epäonnistuu, mutta rauhallisesti suoritettuna uskallan suositella sitä kaikille joita asia kiinnostaa mutta jotka ovat epävarmoja kyvyistään. Täysiä juostun maratonin jäljiltä jalat ovat huonommassa kunnossa kuin rauhallisesti tehdyn täysmatkan.

     

    Melko paljon sai tehdä töitä tämän projektin eteen mutta maaliviivalla olo oli kuitenkin hieman hölmistynyt että tässäkö tämä nyt oli. Siltikään en voi kiistää etteikö kisa olisi ollut kokemuksena todella hieno. Reitti oli upea ja maraton juostiin aivan ydinkeskustassa ja tunnelma sen mukainen. Kööpenhaminan Ironman sopii ensikertalaiselle erinomaisesti. 

     

    Luulenpa että triathlonkamat menevät tältä erää myyntiin ja keksin jotakin muuta seuraavaksi. Seuraavan vuoden aikana en pystyisikään keräämään riittävästi tunteja vaikka polte iskisikin. Ehkä 7-8h viikossa olisi tulevaisuudessa tehtävissä. Nuts karhunkierros 80km ensi keväänä voisi olla sellainen sopiva haaste että taas hirvittää... 

    20160823_184217.jpg

  10. Hei! 

     

    Pitkästä aikaa taas Juoksufoorumilla ja tämän viime vuonna aloittamani blogin parissa! :) Tässä välissä minulle on syntynyt pieni ihana tytär, jonka syntymästä on kohta 3 kk. Tytär syntyi siis nyt viime maaliskuussa ja harrastin juoksua ihan raskauden viimeiselle kolmannekselle asti. Alkuraskauden kovan väsymyksen takia pitkikset jäivät todella vähiin, mutta normaalit pk-lenkit sujuivat varsin pitkälle syksyyn. Joulukuussa ja tammikuun alussa lenkit olivat sitten jo kevyitä, noin puolen tunnin hölkkälenkkejä. Pari viimeistä kuukautta kävelin paljon ja tein lihaskuntoa kotona. Tällä oli todella suuri vaikutus energiatasoihin ja jaksamiseen raskauden loppumetreillä! Itse synnytys ja siitä toipuminenkin meni todella hyvin. Itse asiassa niinkin hyvin, että lähdin ensimmäiselle juoksulenkille kolme viikkoa synnytyksen jälkeen. Tämä on vastoin virallisia suosituksia, mutta päätin vain kuulostella omaa kroppaani. Mitään ongelmia esimerkiksi lantionpohjanlihasten kanssa ei tullut, joten tästä vain lisäsin juoksukilometrejä pikkuhiljaa. Kaiken kaikkiaan olen todella kiitollinen siitä, että niin raskaus, synnytys ja siitä toipuminen sujuivat ongelmitta.

     

    Tytär on nukkunut tähän asti hyvin öisin, joten se on antanut varsin hyvän startin harrastaa juoksua. Käyn tyttären kanssa lähes päivittäin vaunujuoksemassa tavallisilla emmaljungan isopyöräisillä vaunuilla. Ne rullaavat yllättävän hyvin asfaltilla, ja pystyn arkisin tekemään mainiosti kevyitä, lyhyehköjä pk-lenkkejä. Yleensä viikonloppuisin ja satunnaisina arki-iltoina pääsen itsekseni lenkille mieheni hoitaessa sillä välin tytärtä. Juoksu on minulle siis oikea henkireikä ja antaa ihan hirmuisesti energiaa äitiyteen ja arkeen! Olen harkinnut osallistuvani ensi syyskuussa Finlandia-maratonille, ja olenkin vauva-arjen ehdoilla noudattanut 2+1 -tyyppistä maratonohjelmaa, jossa kahta kovempaa viikkoa seuraa yksi kevyt viikko. Esimerkkinä kovemmasta viikosta viime viikko: ma: aamu: 6 km kevyttä vaunujuoksua, ilta: 6 km vk (5min/km), ti: 7 km kevyttä vaunujuoksua, ke: 10 km kevyt pk, to: lepo, pe: 5,5 km kevyttä vaunujuoksua, la: 9,5 km, johon sisältyi 2 x 3000 m vedot vauhdeilla 4:45-5:00 min/km + lihaskunto 15 min ja su: 16 km pitkis, keskivauhti 6:11/km. Yhteensä 60 km. Vielä tällä hetkellä pitkikset ovat lyhyitä, ja ongelmana onkin jalkojen kestävyyden puute juostessa vähän pidempiä matkoja. Vinkkejä harjoitusohjelmaan otetaan vastaan!

     

    Syyskuinen Finlandia-maraton olisi minulle neljäs täysmaraton. Hieman arveluttaa saanko kunnon kohotettua takaisin täysmaratonin vaatimalle tasolle (juoksin täysmaran viimeksi Vantaalla 2014, aika 3:47:xx) vai pitäisikö suosiolla mennä juoksemaan puolimaraton. Tähän vaikuttaa myös suuresti se, jatkuuko arki yhtä mallikkaasti pikkuneidin kanssa, nukkuuko hän yhtä hyvin kuin tähänkin asti jne. :-)

    IMG_7370.JPG

  11. Keskiviikkona kävin osallistumassa Teivocooperiin.

    Joka juostaisiin Teivon kaviouralla, jokainen kierros tasan yhden kilsan mittainen.

    Ensin puolitoistakilsaa alkuverkkaa toki alle, melko pehmeältä alusta vaikutti.

     

    Toissayönä olin muuten herännyt kylmän hiessä kauheaan painajaiseen, juoksin unessa Cooperia ja pääsin vain 3035m. Tämä uni mielessäni olin kauhusta lähes kankea Cooperin lähtöviivalla.

     

    Toteutuisivatko unen tapahtumat tosielämässä:huh:?

    Juoksisinko vain hädin tuskin päälle 3000m Cooperissa:cry:?

    Pelko kouraisi sisintäni, oliko uni ollut enne tulevasta:hopelessness:?

     

    Kaiken rohkeuteni keräten lähestyin lähtöviivaa:hali_knuffl_rein:.

    Tossuina NB 1400 V3, jotka olivat osoittautuneet hyviksi.

    Lähettäjä lähetti meidät matkaan lähtölaskentana viidestä nollaan, niin että nollalla lähtisimme.

    Juoksu alkoi. Eka kaarre tuli melkein heti ja pitkä suora sen jälkeen.

    Juoksin jotain 3:18-3:20/km vauhtia, mutta toisen kaarteen tullessa meno hidastui.

    Se oli jyrkkä ja melko vaikea siinä oli juosta, jouduinkin siirtymään ulkoradalle.

    Selvisin kaarteesta kun pudotin hieman vauhtia ja pääsin etusuoralle.

     

    Pitkä loppusuora oli pehmeä kuin mikä ja juoksinkin myös sen aina ulkorataa pitkin.

     

    Eka kilsa sujahti aikaan 3:30.

    Kavioura oli sisäosaltaan äärimmäisen pehmeä, melko vaikeasti juostava ja juoksinkin paljolti ulkoradalla.  Toinen kilsa oli vaikea, varsinkin jyrkät kaarteet tuottivat ongelmia.

    Kahden kilsan jälkeen oli mennyt se perus-Teivocupin kahden kilsan väliaikani eli 7:25 min.

    Sinne 7:20-7:30 väliinhän se yleensä tuppaa menemään, vain huhtikuun Teivocup oli poikkeus, silloin ekat 2 kilsaa solahti yhteisajassa 6:55 min.

     

    Huhtikuun iskussa en nyt siis tainnut olla, se oli jo käynyt kristallinkirkkaaksi.

    Mutta pelkäämäni kauhuskenaario 3035m Cooperistakaan tuskin toteutuisi:smiley:.

     

    Kolmannen kilsan jälkeen oli vielä runsaasti aikaa, mutta mitään kirivaihdetta en tuntunut saavan silmään. Jatkoin kuitenkin samaa vauhtia kuin siihenkin asti:numbness_(2):.

    Vielä viimeiset sekunnit ja Cooper päättyi.

     

    Huomasin merkeistä että yli 3200m oli mennyt, ei kuitenkaan kovin paljoa yli.

    Tarkka Cooper lukema oli lopulta 3230m:goodvibes:.

     

    Kesäkuussa parannusta tuohon ja tavoitteeksi rohkeasti 3300m.

     

    Keskiviikkona yhteensä juoksua 19,9 km, eli lähes taas se 20 km.

    Iltapäivällä ensin VL-metsälenkki 10km @ 4:36/km + loppuun kevyttä 5,2km ja yhteensä siten 15,2km @ 4:56/km ja illalla Cooper 3230m + alkuverkkaa1,5 km.

    Hyvä treenipäivä.

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

  12. Kevät on mukavaa aikaa kun juoksureitit avautuvat lumipeitteestä. Olo on kuin vasikalla, joka pääsee navetasta ulos vihreälle laitumelle. Harmejakin kevät tuo tullessaan, totta kai. Juoksurytmin löytämiseen kuluu aikansa, pitkän talven jäljiltä. Suurempi ongelma on katupöly, joka lenkillä kulkeutuu hengityselimistöön. Hiekka narisee hampaissa, silmät rähmivät ja yskittää. Tutut metsäpolut ovat vielä niin lumisia, märkiä ja niljakkaita, ettei niille vielä uskaltaudu. Helpointa on juosta kaupungin kuivahtaneita pyöräteitä, pölyn haitatessa näkyväisyyttä. 

    Saastuneissa maankolkissa käytetään hengityssuojaimia, ne tuntuisivat itsestä hankalilta. Kaulaliina hoitanee samaa virkaa. Suojalaseja käytän usein, tummennuksella tai ilman. Ne tosin huurtuvat verkkaisessa vauhdissa. 

    Katupöly lienee otettava kevääseen kuuluvana ominaispiirteenä. Tai ehkäpä lähden sittenkin metsäpolulle, suunnistuskengät jalkaan!

    sandstorm.jpeg

  13. No blog entries yet

  14. Tänne blogiin tulee muuten tuskin mitään juttuja jatkossa, kun omat höpinät ovat siirtyneet tuonne harjoituspäiväkirjan puolelle:

    http://www.juoksufoorumi.fi/topic/30469-hoomoilanen-vuoriultrakuntoon-kes%C3%A4ksi-2016/?page=1

    • 2
      entries
    • 16
      kommenttia
    • 1242
      views

    Recent Entries

    KTz
    Latest Entry

    Eilen sunnuntaina oli vuorossa New Yorkin maraton. En ollut kisasta kovinkaan innoissani, sillä olen ollut loukkaantunut helmikuun lopusta asti. Välilevynpullistuma vaivasi nelisen kuukautta, ja heti sen jälkeen iski ITBS, joka on nyt vaivannut toiset neljä kuukautta. En tunnu pääsevän siitä millään eroon. Tukilihaksia on pyritty vahvistamaan, foam rollingia on tehty ja tulehduskipulääkettä on mennyt todella paljon. Akupunktiotakin on tehty reippaat kymmenen kertaa. Lähtökohdista huolimatta lähdin mukaan, sillä maratonin väliinjättö olisi tuntunut tyhmältä.

    Harjoittelu

    Viime talvena treenasin hyvin kohti NYC-puolikasta ja olin varmasti alle 1.17-kunnossa. Juoksin puolikkaan 1.25.55, vaikka selkä meni pahaksi 6km paikkeilla. Tämän jälkeen en tehnyt juuri mitään kuukauteen. Huhtikuussa tein muutaman kerran vesijuoksua ja aloitin fysioterapian, joten sain edes jotain ajanvietettä. Toukokuusta syyskuun loppuun tein enemmän ja enemmän vesijuoksua fysioterapian pysyessä rinnalla koko ajan. Yritin hiukan juoksuakin toukokuun lopussa, mutta huonolla menestyksellä. Heinäkuun alussa selkä kesti juoksua, joten menin pururadalle hakemaan kuntoa. Kolmen päivän kuluttua ITBS iski aivan yllättäen ja se meni pahaksi nopeasti (en tiennyt, että se oli ITBS ennen lokakuun puoltaväliä). Elokuussa kokeilin juoksua pari kertaa matolla, mutta aina kipu kasvoi 1-3km jälkeen. Syyskuun lopussa ja lokakuun alussa sain juostua hiukan enemmän akupunktion ansiosta, mutta kivuliasta se oli silti. Niinpä otin jälleen kahden viikon tauon yrittäen rasittaa jalkoja niin vähän kuin mahdollista, mutta pystyin sentään soutamaan ilman isompia kipuja (mikä on iso saavutus selän takia).

    Juoksin kahdeksan maratonia edeltävän kuukauden aikana 143 kilometriä, pisimmän lenkin ollessa alle 10km: 

    • huhtikuu: 0km (soutu: -, vesijuoksu: 2h15min) 
    • toukokuu: 13km (s: 5km, vj: 9h40min)
    • kesäkuu: 24km (s: 9km, vj:7h40min)
    • heinäkuu: 19km (s: 26km, vj: 14h40min)
    • elokuu: 4km (s: 73km, vj: 21h5min)
    • syyskuu: 31km (s:34, vj: 10h30min)
    • lokakuu: 53km (s: 43km, vj: -).

    Kilpailu

    Matkustin Nykiin bussilla lauantai-iltapäivänä, jotta ehtisin juuri hakea numeroni. Hotelli oli varattu yhdeksi yöksi Wall Streetiltä, josta oli lyhyt kävelymatka Staten Island Ferrylle, joka kuljetti juoksijoita Manhattanilta Staten Islandille klo 6 aamulla. Onneksi kelloja siirrettiin tuona yönä, minkä ansiosta sain ylimääräisen tunnin unta. Herätys oli silti törkeän aikaisin. Saavuin lähtöpaikalle hiukan seitsemän jälkeen, mikä tarkoitti, että lähtöön oli yli 2,5 tuntia aikaa (vaikka olin ensimmäisen aallon ensimmäisessa ryhmässä oikeiden juoksijoiden seassa). Niinpä istuskelin nurmikolla juoden pari kuppia kahvia ja nauttien muutaman baagelin. 1,5 tuntia ennen h-hetkeä pääsin sisään karsinaani, minkä jälkeen odottelu jatkui, kunnes portit avattiin ja juoksijat alkoivat valua kohti starttiviivaa. Spike Lee puhui New Yorkista maailman parhaana kaupunkia, kansallislaulu laulettiin, ja sitten päästiin matkaan. Alussa oli kamalan hidasta, vaikka luulin olevani nopeassa ryhmässä. Eteen oli jostain puikkelehtinut hitaampien ryhmien juoksijoita, joita sai ohitella alussa. Ensimmäinen ylämäkitonni Verrazano-sillalla kesti kaikkine ohitteluineen peräti 5:20. Tämän jälkeen pääsin juoksemaan vapaammin, joten avasin peltejä ja mittari alkoi näyttää noin 4min/km, jopa alle. Toinen tonni napsahti tasan neljään minuuttiin ja kolmas alamäkeen 3:49. Tässä oli jo menon makua, mutta alamäkikin oli jo loppunut. Silta loppui ja olin Brooklynissä. Neljäskin tonni vielä 4:01. Tuli osoitettua, että pystyn edelleen yli 3000m cooperiin tauonkin jälkeen, loukkaantuneena.

    Viides tonni 4:06 ja vitosen väliaika varsin mainio 21.27 huomioiden, että eka tonni oli todella hidas. Ei ole tällaista vitosta tullutkaan juostua maaliskuun jälkeen, joten sitä voisi kutsua kauden parhaaksi. Seuraava vitonen tosin oli vieläkin nopeampi (noin 20.50), koska sain juosta tasaista vauhtia (4:10, 4:11, 4:07, 4:01, 4:18). Tässä vaiheessa alkoi jo tuntua, että on juostu, koska kyseessä oli jo nyt pisin lenkkini kahdeksaan kuukauteen. Vasen ITBS-polveni oli alkanut vaivata jo jossain ennen viittä kilometriä, mutta sain raahattua sitä mukanani. Kolmas vitonen oli hiukan hitaampi, mutta edelleen taustaan nähden hyvin nopea (4:11, 4:12, 4:17, 4:30, 4:13, eli jossain 21.30 paikkeilla). En toki edes ajatellut alittavani kolmea tuntia, vaikka olin edelleen hyvin siinä vauhdissa. Alun perin tarkoitukseni oli lopettaa kahdeksan mailin jälkeen, koska siinä oli sopiva metropysäkki ja tyttöystäväni oli siinä kannustamassa. Päätin kuitenkin jatkaa vähintään puolimaratoniin, jotta saisin siihen noteerauksen tälle syksylle. Olisi mielenkiintoista nähdä, millaista vauhtia voi pitää kipeällä polvella, harjoitettelematta. Neljäs vitonen oli vielä 21.50, joten vauhti ei ollut ratkaisevasti hidastunut, mutta nyt tonnit napsuivat jo 4:20-4:30-maisemaan. Jo kahdeksan mailin jälkeen oli harjoittelemattomuus alkanut tuntua ja jalat alkoivat pökkelöityä. Raastoin kuitenkin puolimaratoniin asti ajassa 1.30.53.

    Heti puolimaratonin väliajan jälkeen laitoin kävelyksi. Olin laskenut, että kävelemälläkin ehtisin toisen puoliskon reiluun kahteen ja puoleen tuntiin, mikä tarkoittaisi neljän tunnin maisemaa. Pian tuli kuitenkin alamäki, johon päätin taas laittaa juoksuksi. Jatkoin tällaista kävelyjuoksua muutaman tonnin, jotka kaikki osuivat melko tasan kuuteen minuuttiin. Sitten taioin hatusta 27. tonnin aikaan 4:05 alamäen avustuksella. Tämän jälkeen palasin kuuden minuutin tonneihin. Aloin jo haaveilla selvästi alle neljän tunnin ajasta, koska tällainen kävelyn ja juoksun vaihtelu tuntui sopivan. Kuitenkin pari sataa metriä ennen 30km paalua molemmat etureiteni kramppasivat polven yläpuolelta ja raahauduin sivuun venyttämään niitä. Tämä kuitenkin sai takareiteni kramppaamaan. Myös pohkeet tekivät samaa. Hirveä fiilis. Pari minuuttia hierottuani reisiäni päätin jatkaa kävelyä. Aina, jos yritin ottaa juoksuaskelia, reidet kramppasivat. Niinpä viimeiset 12km tulisivat olemaan pääosin kävelyä. Tämä vitonen 32.36 tauon takia. Kävelemällä tonnit napsuivat 7:20-7:30-aikoihin, joten kyllä matka niinkin eteni. Vilkuilin myös puhelintani loppupuolella, minkä marathonfoton kuvaajatkin ikuistivat. Nyt on siis olemassa todistusaineistoa, että olen käyttänyt puhelinta juoksulenkillä. Tämä oli ensimmäisen kerta elämässäni, kun minulla oli puhelin mukana millään lenkillä (harjoitukset mukaanlukien). Jalkapohjani ja sääreni olivat aivan tulessa, kävely aiheuttaa minulle normaalistikin "penikkatautia". Jotenkin onnistuin vielä painamaan 40. tonnin alle seitsemän minuutin Central Parkissa. Viimeiset 300m tulin täyttä höyryä juosten ja ohitin varmasti yli 100 juoksijaa. Loppuaikani oli lopulta 3.57.50. Tuntuu, että todistin taas jotain itselleni. Olen varma, että terveenä voisin mennä paljon kovempaakin.

  15. sunshine
    Latest Entry

    Ensimmäinen triathlonin pikamatka takana. Siitä lyhyesti...

    Vähän yli viikkoa ennen kisoja onnistuin saamaan pohkeet ja takareidet täysin jumiin, jonka takia viimeiset viikot vietin lähinnä uinnin merkeissä. Parhaalla viikolla tulikin yhteensä 8km uintia. Lisäksi kisoja edeltävänä päivänä sain kovan päänsäryn, jonka takia edellisenä yönä en nukkunut yhtään. Ei ihan paras mahdollinen valmistauminen ja matkaan lähdinkin sillä fiiliksellä, että käydään nyt pieni iltalenkki heittämässä. En jaksanut edes jännittää, kun tavoitteena oli vain maaliviivan ylitys.

    :shithappens:

    Uinnin aloitin ihan liian kovaa ja puolenvälin jälkeen haukoinkin happea jo siihen tyyliin, että pian hukun. Loppumatka oli ihan tuskaa ja tuntui tosi pitkältä. Miten 400m voikaan tuntua niin pitkältä!? Ei se uinti huonosti mennyt, mutta tiedän että nopeampaakin pääsisin, jos malttaisin aloittaa rauhassa. Harmi, kun noita aloituksia ei juurikaan voi harjoitella, muuta kun kisoissa. Pyöräilyssä päädyin aika nopeasti omanvauhtiseen ryhmään, jonka mukana sitten ajeltiin melkein koko matka. Välillä yritin ohi, mutta hetken päästä ryhmä taas porhalsi ohi.. eli tyydyin heidän vauhtiinsa. Pyöräily sujuikin omasta mielestäni parhaiten.. ottaen huomioon, että lajeista juuri pyöräily tuottaa minulle yleensä eniten hankaluuksia. Juoksu alkoi ihan hyvin, mutta viimeisellä kilometrillä voimat loppuivat ja vauhti hidastui huimasti ja maalisuoralla ei irronnut enää edes pientä spurttia. Kovempaa olisi 5km mielestäni pitänyt painella. Loppuaika 1:27:03. Maalissa ihan hyvä fiilis, vaikka loppuaikaan en ollutkaan ihan täysin tyytyväinen. Jäi ainakin parannettavaa ensi kerralle. Pikamatka ei ehkä oikein ole mun laji.. en yhtään tykkää paahtaa täysillä. Mieluummin pidemmän matkan ja vähän iisimmin. Kokonaisuudessa jäi kuitenkin ihan hyvä fiilis. Lauantaina kannustettiin ääni käheänä seurakavereita, rentouduttiin ja haaveiltiin omasta puolimatkasta joskus hamassa tulevaisuudessa.

    Kolmen viikon päästä ensimmäinen perusmatka, joka tällä hetkellä tuntuu ihan maratonilta.. mutta ehkä siitä jotenkin selvitään.. hitaasti, mutta varmasti :wink_(2):

    • 1
      entry
    • 0
      kommenttia
    • 512
      views

    Recent Entries

    Tavoitteeni on ollut tankata seuraavasti kolmen päivän ajan ja palata sitten maraa edeltävänä päivänä kevyeen normiruokaan:

    - täysjyväpastaa 250 gr => hiilareita 125 gr (jaettuna pariin ateriaan)
    - mustikkakeittoa litra => 100 gr (maidon kanssa)
    - rasvatonta maitoa 2 litraa => 100 gr
    - 2 banaania => 45 gr
    - täystuoremehua 2 litraa => 200 gr
    - maltoa 2 x 0,75 litraa => 120 gr (yo. mehuun sekoitettuna)
    - jogurttia 0,5 litraa => 50 gr

    eli yhteensä 750 gr ja itselläni 10 gr / painokilo. Malto on 94%:sta Malto6:a ja sekaan pikkulusikallisen verran Fruisaana-hedelmäsokeria maksan energiavarastoja ajatellen :-)
     

     

    Seuraavassa muistilistani maratapahtumaan mukaanotettavista tavaroista:

    - juoksukengät
    - päähine (huivimainen)
    - juoksulasit
    - geelit x 3 yhteenteipattuna
    - juoksusukat
    - juoksupaita, juoksunumero kiinnitettynä
    - juoksuhousut
    - juoksutakki jos tarvetta
    - ajanottosiru, varalta pieniä nippusiteitä kiinnitykseen
    - sykemittari ja GPS-podi, ladatuilla paristoilla
    - vesipullo alkukilometreille, jogurttia/banaania/energiapatukkaa varalta mukaan

    - Tenavan rasvatalkki (haaroihin ja kainaloihin)
    - 3M Micropore kuitukankainen haavateippi (nänneihin)
    - sieni kasteluun
    - ilmoittautumispaperit, tarralaput yms.

    - tuuleltasuojaavat takki ja pitkät housut maaliintulon jälkeen
    - geeli maalin jälkeen
    - palautumisjuomaa & -jauhetta
    - rakkolaastarit
    - puhdistusneste

    - pyyhe
    - saippua, shampoo, tukkaharja
    - dödö
    - suihkukengät
    - ilmavat vaihtokengät
    - vaihtoasut, alusasut ja sukat

    - setelirahaa
    - yksi luottokortti
    - kartta
    - hotellikortti
    - ID kuten ajokortti
    - bussilippu tms.
    - vakuutuskortti
    - puhelin
    - aurinkolasit
    - WC-paperia sekä ennen että jälkeen maran (esim. Berliinissä loppui vessoista kesken)
    - juomapullot täytettäviksi paluumatkaa varten

    - majoituspaikassa kylmäpussit, mahdollisuuksien mukaan valmiiksi viilennettyinä esim. akilleksia varten
    - normaali ensiapulaukku, jossa mm. ibuprofeiinia, ripulilääkettä ja vastaavaa

    Kynnet tietty leikattu useampi päivä ennen (kerkeävät paranemaan jos kipeytyvät liian lyhyiksi leikattuina).

    Ja palautusjuomaksi sopivaa olutta maun mukaan! (lisätty edellisen blogini kommenttien pohjalta)

    • 2
      entries
    • 0
      kommenttia
    • 618
      views

    Recent Entries

    Niin. Tilanne on kutakuinkin niin huono kuin tuossa alaotsikossa kuvailee - puoli vuosisataa on kohta täynnä, painoa on tullut joka vuosi pari kiloa lisää (katselin juuri vanhoja hääkuviamme vuodelta 1999,  jolloin painoin 67 kg), ja liikunta on jäänyt täysin olemattomaksi. Positiivinen puoli on toki se, että suurempia terveydellisiä haittoja kohonneita triglyseriniarvoja lukuunottamatta ei ole tullut, mutta suvussa on vahva taipumus sydän- ja verisuonitauteihin...

    En ole koskaan ollut kovin kiinnostunut tavoitteellisesta liikunnasta, ja elämäni ensimmäistä kertaa liityin urheiluseuraan 2006 kun aloitin golfin - sekin jäi parin vuoden päästä työkiireiden takia. Arkiliikuntaa, etenkin kävelyä ja pyöräilyä olen kyllä aina harjoittanut. Etenkin juoksemista olen aina inhonnut. Kouluaikojen cooperit ovat edelleen muistissa... 

    Aiempi juoksukokemukseni on jostain v 2005 paikkeilta, alkoi ärsyttää ettei noin yksinkertaista hommaa saa haltuun ja haastoin itseni juoksemaan puoli tuntia yhteen menoon. Se onnistui sykemittarin avulla - aiemmin olin aina juossut kuten Cooperia koulussa, täysillä, ja siten ei pitkälle pääse. Kun opin lönkyttelemään tarpeeksi hiljaa ja kävelemään välillä, menihän se puoli tuntia lopulta. Vaan sitten olikin jo syksy, pimeää, märkää ja kylmää...

    Tämä nykyinen elämänparannusprojekti alkoi viime lokakuussa, kun työnantaja tarjosi viikon kuntoremontin kylpylässä, täydellä palkalla. Tai ei se silloin vielä lähtenyt mutta helmikuun alussa sain juonesta kiinni ja onnistuin ruokavaliolla ja KCals -appsin (tulette huomaamaan että rakastan erilaisia härpäkkeitä) avulla tiputtamaan painon alle 90 kilon. Edellisestä kerrasta onkin jo aikaa.

    Seuraava askel on tietysti liikunnan lisääminen. Melko tarkkaan vuosi sitten perheeseen tuli vuoden ikäinen lapinkoirauros, ja sen jälkeen 10 000 askelta päivässä ei ole ollut ongelma. Tehoa vaan pitäisi saada lisää. Painon pudotuksesta palkitsi itseni Polar M400 -mittarilla ja sehän on juoksuun mainio apuväline. Tavoite asetettiin vaimon veljen (joka on aika lailla samassa liemessä kuin minäkin) kanssa vahingossa maaliskuun Kuusamon lomalla: 10 km Ruissalossa syyskuussa, ainoana tavoitteena maaliin pääsy :)

    Huhtikuun lopulla aloitin tahdilla minuutti hölkkää, 2 minuuttia kävelyä n 30min 3xviikossa. Tähänkin löytyy appsi, useitakin, minun käyttämäni on nimeltään C10k Pro. Toukokuun puolivälissä kartoitin lähtötasoani sillä monesti jo mainitulla Cooperin testillä - olin varma että kilometri on maksimitulos mutta meni melkein 1800 m... Sen jälkeen iskikin poskiontelontulehdus ja homma joutui telakalle kahdeksi viikoksi, 30.5.loppui kuuri ja pääsin jatkamaan.

    Treenitauon aikana sisustin kotiin pienen kuntosalin (painoja, kuntokeskus, crosstrainer jne) oheisharjoittelua varten ja ostin elämäni ensimmäistä kertaa juoksukengät myyjän avustuksella - tähän asti olen valinnut kivan näköiset ja sopivan hintaiset...

    Näillä siis mennään. Huomenna olisi luvassa lenkkipäivä - sen verran tässä on mieli jalostunut, että noita suorastaan odottaa :D

     

     

     

    • 1
      entry
    • 12
      kommenttia
    • 710
      views

    Recent Entries

    Tuli sitten käytyä Turussa TCR-puolimaratonilla. Tavoite oli kirkas: ennätys, joka alkaa numeroilla 1.38.

    Alkuun lähdin intoilemaan hieman liian kovia kilometrejä, alle 4.30-vauhtia. Sain himmailtua vähän, mutta jatkoin 4.30-4.40-kilometrejä. Paluumatkalla iski kova vastatuuli, joka hidasti hieman. Imeskelin vähitellen geelejä ja sain pidettyä energiatasot hyvinä.

    Noin 17 kilometrin kohdalla lähdin kiristämään. Katselin kelloa ja totesin, että aikaa on hyvin, kun voimiakin riittää vielä. Ohitin yhden miehen ja pudotin minua kilometritolkulla peesanneen kaverin kyydistä. Kahdenkympin kohdalla totesin, että aikaa on yllin kyllin 1,38:aan. Samalla alkoi ihmetyttää, kun katua tuntui jatkuvan ja jatkuvan.

    Kun 21 kilometriä täyttyi, tajusin, että jokin mättää. 21,15:n kilometrin kohdalla (oman gps:ni mukaan) aika oli 1,38.15. Silloin oli Kupittaankatua vielä vähän jäljellä ennen kääntymistä loppusuoralle. Tajusin, että minun pitää juosta aivan hulluna, jotta saan virallisen ennätyksen. Siispä tossua toisen eteen.

    Loppupeleissä ennätykseni parantui maaliviivalla 10 sekuntia, mutta uudelle minuuttiluvulle en päässyt. Gps näytti matkaksi 21,44 kilometriä.

    Järjestäjän mukaan matka on virallisesti mitattu. Ihmettelen kuitenkin, kun muutama viikko sitten gepsini näytti virallisesti mitatun viitosen maaliviivalla 5,00 km. Miksi se valehtelisi nyt noin järjettömästi? Maaliviivalla yksi kympin juossut tuttuni sitä paitsi kertoi oman gps:nsä näyttäneen maalissa 10,38 km.

    Ymmärrän, että mittaus tehdään sisäkurveja liipaten, jotta matkasta tulee varmasti virallisen mittainen. Jos erittäin tarkaksi osoittautunut gepsini näyttäisi muutaman kymmentä tai vaikka sata metriä liian pitkän matkan, asia olisi puolestani ok. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miten hassaisin kurveissa tai missään muuallakaan matkan varrella 340 metriä.

    Ennätys tuli, mutta näiden mittaepäilysteni vuoksi juoksin juuri TCR:llä kaksi kertaa: ensimmäisen ja viimeisen.

  16. Ilmassa on selvästi jonkinlaisia comebackin tuntuisia tuulahduksia, sillä pari viikkoa sitten alkanut harjoittelu aiheutti jonkun epäjatkuvuuskohdan mun elämässä ja olen jostain syystä alkanut laskea viikkoja siitä eteenpäin. En ihan ajatellut sen menevän näin, vaan tulla takaisin pikkuhiljaa juoksuharjoittelun pariin. Näin se tavallaan on harjoittelun näkökulmasta mennytkin, mutta mieli muuttui kyllä sohvaperunasta hölkkäriksi 7.7. Olen ilmeisesti sen verran on/off-tyyppi, että mieli on joko...

  17. Lauantaina köpöttelin kevyesti kuusijärven pimeissä maastoissa. Jalat oli pikkasen arat, mutta ei mitään ihmeempää. Eilen samoilla koivilla vajaat 22km. Syke oli sama, mutta vauhti noin puoli minuuttia nopeempaa. Oikea reisi vähän jumitti ja tänään on jalat pikkusen juosseen tuntuset. Ajattelin että pitäs hieman kiristää noiden pitkien vauhteja ja siihen tuo 5.30 on ihan ok taso. Sama pitäs tehdä myös normi pk-lenkeille että jalat tottus kovempaan vauhtiin. Vaikka tuo torstain lenkki meni aivan...

    View the full article

    • 0
      entries
    • 0
      kommenttia
    • 557
      views

    No blog entries yet

×